Sisällönanalyysi aineiston analysointitekniikkana

Aineiston analyysimenetelmäksi valittiin sisällönanalyysi. Sisällönanalyysi on perusanalyysimenetelmä, jota voidaan käyttää kaikissa laadullisen tutkimuksen perinteissä. Se on sekä metodi että väljä teoreettinen kehys (Tuomi ym. 2002: 93).

Sisällönanalyysillä voidaan analysoida dokumentteja kuten päiväkirjoja, kirjeitä, puhetta, dialogeja, raportteja, kirjoja, artikkeleita ja muuta kirjallista materiaalia systemaattisesti ja jopa objektiivisesti (Kyngäs & Vanhanen 1999: 4). Sisällön-analyysin tavoitteena on muodostaa kuvaus tutkittavasta ilmiöstä tiivistetyssä ja

16 Vrt. Ellingerin ym. (1999) tutkimus, jossa 56:sta hyvin mieleen jääneestä palautekokemukses-ta tutkmimusaineistoa kertyi 360 sivua yhdellä rivivälillä.

yleisessä muodossa. Tämä tapahtuu yhdistämällä ilmauksia niitä kuvaaviin kate-gorioihin¹⁷ (Weber 1985: 12; Kyngäs ym. 1999: 4-5).

Yhtä oikeaa tapaa tehdä sisällönanalyysiä ei ole. Tutkijan on itse päätettävä, mit-kä metodit soveltuvat hänen tutkimusongelmansa ratkaisemiseksi (Weber 1985:

13). Sisällönanalyysin toteuttamisessa on kuitenkin erotettavissa eri vaiheita, jot-ka voivat esiintyä samanaijot-kaisesti ja toistuvasti. Ennen analyysin aloittamista on päätettävä, analysoidaanko dokumenteissa oleva selvästi ilmaistut vai myös pii-lossa olevat viestit. Piipii-lossa olevien viestien analysoinnista on kiistelty sen tulkin-nallisuuden vuoksi (Kyngäs ym. 1999: 5). Sisällönanalyysin ensimmäinen vaihe on analyysiyksikön päättäminen. Analyysiyksikön koko voi vaihdella sanasta (ks.

esim. Krippendorff 1980: 61) kokonaisiin ajatuskokonaisuuksiin. Analyysiyksi-kön päättämisen jälkeen aineisto luetaan useita kertoja läpi. Toistuva lukeminen muodostaa perustan aineiston analysoinnille (Kyngäs ym. 1999: 5).

Tässä tutkimuksessa aineiston analysointi aloitettiin lukemalla jokainen tekstiksi purettu tutkimushaastattelu, koska tutkimusaineistosta haluttiin muodostaa katta-va kokonaiskukatta-va. Tutkimushaastattelujen sisältöihin oli kuitenkin perehdytty jo aineistonkeräämisvaiheessa niitä kuuntelemalla, litteroimalla ja vertailemalla, jotta jäljellä olevista haastatteluista olisi mahdollista tehdä entistä sisältörikkaam-pia.

Aineiston analysoinnin alkuvaiheessa haastattelut siirrettiin laadullisen aineiston analysointiin soveltuvaan NVivo 2.0 -ohjelmaan, jolla on mahdollista koodata tutkimusaineistoa teemoittaisiin noodeihin ja organisoida noodeja hierarkkisiksi puumaisiksi rakenteiksi. Ennen aineiston analyysin aloittamista tutkimukseen osallistuvien taustoista tehtiin myös attribuuttitaulukko. Aineiston analysointiin soveltuvien ohjelmien tehtävänä ei ole suorittaa itsestään aineiston merkityksen

17 Kategoria ilmaisee yhden tai useamman kriteerin, jolla havainnot erotetaan toinen toisistaan.

Kategorioiden kehittäminen mahdollistaa aineiston organisoinnin useiden erilaisten erottelu-jen mukaisesti. Eri kategorioissa olevaa aineistoa voidaan siten vertailla (Dey 1993: 96).

ymmärtämistä, mutta niitä voidaan käyttää avustamaan erityisesti datan organi-sointia ja hallintaa. Tutkija siis muodostaa aineistosta typologioita ja teorioita, jotka eivät ilmesty itsestään tutkijan vapauttaessa mielensä teoreettisista tausta-olettamuksista (Kelle 2000: 283-285).

Tutkimuksessa päätettiin analysoida tutkimukseen osallistuneiden alaisten palau-tekokemuksilleen antamia ilmisisältöjä eikä piilomerkityksiä. Sopiviksi ana-lyysiyksiköiksi valittiin lauseet ja lauseyhdistelmät, jotta ilmaisujen merkitys säi-lyisi eivätkä ne olisi asiayhteydestään irrotettuja.

Sisällönanalyysi voidaan tehdä joko deduktiivisesti tai induktiivisesti. Deduktiivi-nen sisällönanalyysi tarkoittaa aiemman käsitejärjestelmän mukaista analyysiä ja induktiivinen sisällönanalyysi aineistolähtöistä analyysiä (Kyngäs ym. 1999: 5).

Tuomi ym. (2002) esittävät mahdollisuuden tehdä sisällönanalyysin myös abduk-tiivisesti. Heidän mukaansa Eskolan (2001) jaottelu aineistolähtöiseen, teo-riasidonnaiseen tai teorialähtöiseen aineiston analyysiin huomioi paremmin ai-neiston analyysiä ohjaavat tekijät kuin jaottelu induktiiviseen ja deduktiiviseen sisällönanalyysiin. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä pyritään luomaan ai-neistosta teoreettinen kokonaisuus. Tällöin analyysiyksiköt eivät ole etukäteen sovittuja vaan ne valitaan aineistosta tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävänasette-lun mukaisesti. Aineiston analysointi tehdään induktiivisella päättelyllä. Abduk-tiivisella päättelyllä suoritettavassa teoriasidonnaisessa analyysissä on teoreettisia kytkentöjä, jotka eivät suoraan pohjaudu teoriaan. Analyysissä on tunnistettavissa aikaisemman tiedon merkitys, mutta kyse ei ole kuitenkaan teorian testaamisesta.

Teorialähtöisessä analyysissä aiempi, valmis teoria ohjaa analyysiä. Taustalla on yleensä aikaisemman tiedon testaaminen uudessa kontekstissa. Aineiston analyysi tehdään deduktiivisella päättelyllä. (Tuomi ym. 2002: 97-100.)

Tässä tutkimuksessa aineiston analysoimisessa päätettiin käyttää sisällönanalyy-siä, koska se mahdollistaa sekä tutkimuskysymysten että aineistosta löytyvien teemojen mukaisen analyysin. Sisällönanalyysia tehtiin abduktiivisesti eli sekä induktiivisesti että tutkijan esiymmärryksen mukaisesti. Tutkimuskysymysten

mukaisen analyysin lisäksi induktiivista sisällönanalyysia toteutettiin, koska sen avulla tutkimukseen osallistuvien alaisten ääni oli helpompi saada kuuluville.

Induktiivisen sisällönanalyysin vaiheita ovat analyysiyksikön päättämisen jälkeen pelkistäminen, ryhmittely ja johtopäätösten tekeminen/verifikaatio. Aineiston pelkistäminen tarkoittaa tutkimustehtävän kannalta ylimääräisen aineksen karsi-mista litteroidusta aineistosta eli aineiston valikoikarsi-mista, pääasioihin keskittymistä, yksinkertaistamista, abstrahoimista ja muuttamista. Aineiston ryhmittelyssä koo-datut alkuperäisilmaukset käydään tarkasti läpi ja etsitään samankaltaisuuksia ja/tai eroavaisuuksia kuvaavia käsitteitä. Samaa asiaa tarkoittavat käsitteet ryhmi-tellään ja yhdistetään kategoriaksi, jonka nimi kuvaa sen sisältöä. Samansisältöi-set kategoriat yhdistetään toisiinsa, jolloin muodostuu yläkategorioita. Yläkatego-riat nimetään kuvaamaan niiden sisältöä eli alakategorioita, joiden perusteella se on muodostettu. Ryhmittely on aineiston abstrahoimista eli aineiston muokkaa-mista käsitteellisempään muotoon ja sitä jatketaan niin kauan kuin se on sisällön kannalta mielekästä ja mahdollista. Tuloksena on empiirisestä aineistosta muo-dostettu malli, käsitejärjestelmä, käsitteet tai aineistoa kuvaavat teemat. Ryhmitel-ty aineisto on organisoitu ja tiivistetRyhmitel-ty informaatiokokonaisuus, joka mahdollistaa johtopäätösten tekemisen. Verifikaatiossa voidaan palata tarkastamaan analyysin paikkansapitävyyttä litteroidusta tutkimusaineistosta, keskustella tulosten paik-kansapitävyydestä kollegojen kanssa tai toistaa tutkimus jossain toisessa konteks-tissa (Miles & Huberman 1994: 10-11; Kyngäs ym. 1999: 5-7; Tuomi ym. 2002:

110-115.)

Abduktiivisessa sisällönanalyysissä narratiivisuuteen kannustavat tutkimuskysy-mykset muodostivat väljän aineiston analysointirungon. Aineiston analysoinnissa muodostettiin paitsi tutkimuskysymysten mukaisen analysointirungon alaisia myös siitä poikkeavia eli aineistolähtöisiä kategorioita (ks. Kyngäs ym. 1999: 8).

Haastateltavien vaihteleva ja monipuolinen tutkimuskysymysten mukainen ker-ronta palautekokemuksista mahdollisti induktiivisen sisällönanalyysin tutkimus-kysymysten puitteissa. Haastatteluissa oli myös kerrontaa, joka jäi tutkimuskysy-mysten muodostaman analyysirungon ulkopuolelle. Tästä kerronnasta tehtiin

in-duktiivista sisällönanalyysiä eli keskityttiin haastateltavien esittämiin mielenkiin-toisina, huomiota herättävinä, erikoisina, poikkeavina, toistuvina ja merkittävinä pidettyihin haastattelujen kohtiin. Aineistolähtöiset kategoriat eivät olleet tutki-muskysymyksille alisteisia (vrt. Tuomi ym. 2002: 98-99). Niiden avulla esimie-hen ja alaisen välisiä palautetapahtumia oli mahdollista ymmärtää enemmän haas-tateltavien kokemuksilleen antamien merkitysten kuin tutkijan esiymmärryksen näkökulmasta. Aineiston analysointi mahdollisti sellaisten teemojen yhdistämisen esimiehen ja alaisten välisiin palautetapahtumiin, joita aiempi palautetutkimus ei ollut huomioinut.

Aineiston analysoinnissa palautekokemukset luettiin useaan kertaan ja luokiteltiin eli koodattiin yhä täsmällisempiin ja kuvaavampiin kategorioihin samanaikaisesti:

1) deduktiivisesti tutkimuskysymysten ja 2) induktiivisesti haastatteluista löydet-tyjen teemojen mukaisesti. Pelkkä deduktiivinen analyysi olisi muodostanut tut-kimustuloksista pintapuolisesti kuvailevia eivätkä ne olisi selittäneet hyvin mie-leen jääneitä palautekokemuksia riittävästi. Toistuvilla koodaus- mutta myös ta-kaisin- ja uudelleenkoodauskerroilla koodattujen analyysiyksikköjen välillä oli mahdollista huomata yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia ja sijoittaa eri analyysiyksi-köitä eri alakategorioihin ja alakategorioita yläkategorioihin. Analyysiprosessissa oli ajoittain palattava tarkistamaan tehtyjä koodauksia, jotta ne olisivat yhtenäisiä viimeisimpien koodausten kanssa. Tarpeellista oli myös kokonaisten palauteta-pahtumien vertaileminen toinen tosiinsa. Aineiston analysoinnin edetessä yhä käsitteellisemmälle tasolle jotkut käsitteet alkoivat vaikuttaa yhä keskeisemmiltä ja kehittämisen arvoisilta tutkimustulosten kannalta ja vastaavasti osa käsitteistä menetti keskeisen merkityksensä. Apuna käsitteiden sisällön ja käsitteiden välis-ten suhteiden hahmottamisessa hyödynnettiin käsitekarttoja, attribuuttitaulukoita sekä haastatteluista tehtyjä muistioita.

Tässä tutkimuksessa sisällönanalyysin tukena käytettiin kvantitatiivista analyysiä, koska palautetutkimusten määrä oli riittävä myös kvantitatiiviseen analyysiin.

Kvantitatiivisen analyysin tarkoituksena oli lisätä analyysin täsmällisyyttä ja sel-keyttä. Kvalitatiivista ja kvantitatiivista analyysiä voidaan soveltaa samassa

tut-kimuksessa toinen toisiaan täydentäen. Kvalitatiivista ja kvantitatiivista analyysiä ei siis tarvitse pitää vastakohtina tai toisensa pois sulkevina analyysitekniikoina (Jick 1985: 135; Alasuutari 1999: 23).

Kvantitatiivisella analyysilla ei tarkoiteta tässä tutkimuksessa tilastollista kvanti-tatiivista analyysia vaan avustavaa taulukointia, jonka perusteella oli mahdollista laskea suhteellisia osuuksia. Taulukointia ja suhteellisten osuuksien laskemista voidaan pitää kätevänä tapana perustella aineistoa, johon laadullinen analyysi perustuu. Tämä kuvastaa aineiston systemaattista hyödyntämistä. Aineistoa ei käytetä niin, että siitä etsitään pelkästään intuitiivista tulkintaa tukevia tekstinäyt-teitä (ks. Alasuutari 1999: 161-163). Kvantitatiivisen analyysin tarkoituksena oli yksinkertaista laskutekniikkaa hyödyntämällä saada kokonaiskuva aineistosta (ks.

Silverman 2001: 35, 37). Taulukon muodostaminen tuki aineiston systemaattista käsittelyä sekä keskeisten kategorioiden löytämistä tutkimusaineistosta.

Tutkimuskysymysten ja haastatteluista löydettyjen teemojen mukaisessa analyy-sissä palautetapahtuman kontekstin osalta keskeisenä ilmeni palautetapahtumassa läsnä olevien henkilöiden määrä ja palautetapahtuman spontaanius tai muodolli-suus. Palautteen antaminen oli tapahtunut suuressa osassa palautetapahtumia kas-votusten, joten tutkimuksessa palautteen antaminen esimerkiksi sähköpostin väli-tyksellä sai vähän huomiota. Myöskään erilaiset tilajärjestelyt eivät palautetapah-tumissa nousseet ratkaisevasti esille, joten ne jäivät aineiston analyysin ulkopuo-lelle.

Hyvin mieleen jääneissä palautetapahtumissa esimieheltä saadun palautteen sävy oli mahdollista luokitella positiiviseksi tai negatiiviseksi (vrt. luku 2.2). Haastatel-tavat eivät kuitenkaan jättäneet pohtimatta vastaanotetun palautteen yhteensopi-vuutta omiin palautetta vastaaviin käsityksiinsä. Keskeisenä teemana löytyi pa-lautteen reflektoiminen, joka on papa-lautteen passiivista vastaanottamista korosta-valle perinteiselle palautetutkimukselle lähes tuntematon. Hyvin mieleen jääneistä palautekokemuksista löytyi lopulta neljä palautetyyppiä palautteen sävyn ja ref-lektoimisen mukaan: palkitseva, herättävä, nostattava ja haastava palaute. Näistä

palautetyypeistä palkitseva ja nostattava ovat positiivisia palautteita (P) ja herät-tävä ja haastava palaute negatiivisia palautteita (N). Taulukossa 5 on näyte aineis-ton analyysistä haastavan palautetyypin osalta. Siinä on kerrottu haastavan teen alakategorioita ja kuinka monessa palautekokemuksessa haastavan palaut-teen kategorioita esiintyi. Taulukossa 5 on myös esimerkkilainaus haastavasta palautteesta. Palautetyypit on kuvattu tarkemmin luvussa 4.2.1.

Taulukko 5. Näyte haastavan palautteen analysoinnista.

Palautetyyppien yhteydessä oli mahdollista tarkastella palautteen tulkitsemiseen heijastuvia tekijöitä. Palautteen taustalla ei ollut ”objektiivisia ja neutraaleja”

standardeja (ks. luku 2.2) vaan haastateltavien mukaan esimies hyödynsi tavoit-teiden lisäksi omia ja muiden kuten kollegojen ja asiakkaiden näkemyksiä

palaut-Palautteen itsestäni. Mä olin ollut silloin aika kovasti sairaana ja pal-jon poissa. Se kiinnosti esi-miestä enemmän, kuin mitä mä osaan tehdä tai haluan tehdä. Se oli sellainen nega-tiivinen palaute… Tuli sella-nen olo, että syytettiin. Et se olis jotenkin oma vika. Et miksei oo lääkärin todistusta siitä. En koskaan ollut olet-tanut, ettei mua uskottais siinä. Se oli tämmöistä. Olis ollut eri asia, jos olisin tehnyt työni huonosti. Mä ymmär-rän, jos tekee virheen, niin silloin voi jostain syyttää-kin… No jälkikäteen heräs huomaamaan, et on ollut poissa. Ehkä hän pyrki siihen, et ”Ota selvää ja hoida it-teäs.” (Henkilö 22)

teen antamisessa. Palautteen tulkitsemiseen yhdistyi myös näkemykset esimiehen palautteen antamisen pyrkimyksistä.

Palautetapahtuman vuorovaikutukseen on tavallisesti liitetty palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Jotkin hyvin mieleen jääneet palautekokemukset sisälsivät palautteen antamisen ja vastaanottamisen lisäksi dialogista palautteesta lemista. Muutamat haastateltavat puhuivat myös erikseen palautteesta keskuste-lemisen puuttumisesta. Dialogisen palautteesta keskustekeskuste-lemisen aiheena oli siis myös palaute eikä vain palautteen aiheena ollut toiminta. Dialoginen palautteesta keskusteleminen oli syvällisempi taso palautteen antamiselle ja vastaanottamisel-le. Siinä esimiehen kanssa vaihdettiin ajatuksia palautteen sisällöstä ja päädyttiin mahdollisesti samoihin näkemyksiin työsuoritusten kehityksestä. Hyvin mieleen jääneet palautekokemukset sisälsivät myös palautetapahtuman vuorovaikutuksen peilaamista esimiehen kanssa koettuun päivittäiseen kanssakäymiseen ja esimie-hestä muodostettuihin käsityksiin. Esimiehen ja alaisen väliset palautetapahtumat eivät siis tapahtuneet irrallaan esimiehen ja alaisen välisestä suhteesta.

Analyysin tuloksena tutkittavan ilmiön saattoi nimetä palautevuorovaikutukseksi (ks. luku 4.2). Palautevuorovaikutuksen käsite havainnollistaa, miten alaiset tul-kitsevat esimiehen antamaa palautetta. Sen avulla voi myös kuvata esimiehen ja alaisen välistä kanssakäymistä palautteen antamista ja vastaanottamista tyhjentä-vämmin. Tutkimukseen osallistujien kerronnasta välittyy ajatus, jonka mukaan sekä esimies että alainen ovat palautetapahtuman aktiivisia osapuolia. Heistä kumpikin kommunikoi ja tulkitsee. Palautteen antamisen ja vastaanottamisen li-säksi esimies ja alainen voivat yhdessä keskustella esimiehen antamasta palaut-teesta ja alaisen muodostamista omaa toimintaa koskevista käsityksistä. Tämän keskustelun tuloksena voi parhaimmillaan syntyä entistä jaetumpia, merkityksel-tään rikkaampia ja oivaltavampia näkemyksiä alaisen toiminnan kehityksestä.