Keskeisin ero Kansallisarkiston ja Liikearkistoyhdistyksen lehdissä oli se, että Liikearkisto ja Faili keskittyivät enemmän yksityisen ja julkisen puolen yritysten ja yhdistysten asiakirjahallintoon sekä arkistotoimeen, kun taas Kansallisarkiston julkaisut painottivat julkisen puolen asiakirjahallintoa ja päätearkistoja. Ero selittyy luonnollisesti sillä, että Kansallisarkisto ja sen edeltäjät ovat julkisia toimijoita, joiden päätarkoituksena on varmistaa pysyvästi säilytettävien kulttuuriperinnöllisesti tärkeiden asiakirjojen talteenotto ja säilyminen, jotka siis omaavat sekundaariarvoa. Liikearkistoyhdistys on puolestaan yksityinen toimija, jonka päätarkoituksena on keskittyä enemminkin asiakirjahallintoon ja samalla määräajan säilytettävien asiakirjojen talteenottoon sekä asiakirjojen primaariarvoon eli niiden hyötyyn organisaatioiden toiminnan, talouden ja oikeusturvan kannalta sekä asiakirjojen todistusvoimaisuuteen.402
Merkittävin keskustelu sähköpostista ja sen asiakirjallisuudesta sekä talteenotosta käytiin vuosina 1994–2007, koska tuolloin Arkistoviestissä ja Failissa oli yhteensä 17 kirjoitusta kyseisestä aiheesta. Tästä määrästä yhdeksän kirjoitusta oli vielä sellaisia, joissa sähköposti oli pääaiheena. Tänä aikana sähköpostin yleistyminen internetin myötä ja sen uutuus viestintävälineenä, tiedonsiirtovälineenä ja asiakirjana oli varmastikin syy siihen, miksi se herätti keskustelua. Asiakirjahallinnan ja arkistotoimen ammattilaisilla oli tarve selvittää, mitä haasteita ja mahdollisuuksia sähköposti heidän tehtävänkuvaansa toi. Keskustelu hyytyi Arkistoviestissä vuoteen 2003 ja Failissa vuoteen 2007, johon on varmasti vaikuttanut se, että sähköpostin käsittelylle ja arkistoinnille oli tähän mennessä tullut jo virallisia määräyksiä ja ohjeita sekä suosituksia, jonka lisäksi sähköpostin asiakirjallisuus ja talteenottotavat alkoivat olla vakiintuneita asioita. Toinen keskusteluaalto ajoittui vuosille 2014–2018, jolloin sähköposti oli pääaiheena ja merkittävänä aiheena 10 kirjoituksessa. Näistä tosin vain yhdessä sähköposti oli pääaiheena. Toista keskusteluaaltoa vaikutti innoittaneen ainakin Failissa sähköpostin talteenottoon liittyvät uudet ratkaisut, ja molemmissa lehdissä esille nousseet piiloon jääneet ongelmat, jotka liittyivät sähköpostien asiakirjallisuuden tunnistamiseen, jonka vaikeuden vuoksi sähköpostiasiakirjat saattoivat usein jäädä arkistoimatta oikein tai kokonaan.403
402 Liite 1; Liite 2.
403 Liite 1; Liite 2.
Aktissa ja sen edeltäjälehdissä sähköpostin asiakirjallisuuden ja talteenoton, ja ylipäänsä sähköpostin käsittely oli melko niukkaa, kuten kuviosta yksi voi huomata. Sähköposti pääsi Arkistoviestin ja Aktin kirjoitusten pääaiheeksi vain kolme kertaa ja merkittäväksi aiheeksi myös vain kolme kertaa vuosina 1980–2018. Tähän on voinut vaikuttaa tässä tutkimuksessa jo aiemmin todettu seikka siitä, että arkistolaitoksen antamat määräykset ja ohjeet vuosina 1997 ja 2003 tekivät sähköpostin asiakirjallisuuden ja talteenoton keskustelun mahdollisesti tarpeettomaksi ja hankalaksi. Arkistolaitoksen ja myöhemmin Kansallisarkiston lehdissä ei välttämättä ollut halua ja tarvetta puida sähköpostin asiakirjallisuutta ja talteenottoa, koska niistä oli annettu viralliset määräykset. Tätä tulkintaa vahvistaisi se seikka, että sähköposti oli tiheämmin esillä Arkistoviestin artikkeleissa ennen vuotta 1997, kuin sen jälkeen, koska vuoden 1998 kirjoitus oli itse asiassa vain arkistolaitoksen vuoden 1997 sähköpostia koskeva määräys ja ohje. Tämän jälkeen sähköposti pääsi kirjoituksen pääaiheeksi vasta vuonna 2003, jolloin seuraava arkistolaitoksen sähköpostia koskeva määräys ja ohje ilmestyi. Tätä seurasi puolestaan vielä pidempi tauko, jonka jälkeen sähköposti pääsi kirjoituksessa merkittävään aiheeseen vuonna 2014. Yksi syy voi olla myös se, että Kansallisarkistolla ja sen lehdissä pyrittiin mahdollisesti hahmottamaan laajemmin sähköisten asiakirjojen, niiden metatietojen ja sähköisen arkistoinnin asioita, eikä tällöin aikaa ja tilaa jäänyt yksittäisen asiakirjatyypin käsittelyyn. Olihan sähköpostien arkistointi ainakin periaatteessa varmistettu määräyksissä ja ohjeissa.404
Failissa sähköpostin käsittely oli melko runsasta, ainakin Aktiin ja sen edeltäjälehtiin verrattuna. Liikearkistossa aihetta ei käsitelty, mutta Failissa se nousi seitsemän kertaa kirjoitusten pääaiheeksi ja 14 kertaa merkittäväksi aiheeksi vuosina 1980–2018. Artikkelien määrään on varmastikin vaikuttanut sähköpostin käytön yleistyminen organisaatioiden toiminnassa, mikä puolestaan aiheutti sen muuttumisen viestintävälineestä myös asiakirjaksi.
Yksityisille organisaatoille, joita Failissa usein käsiteltiin, ei ollut pakottavia määräyksiä sähköpostien käsittelystä ja talteenotosta, mutta sähköpostien säilytyksellä saattoi olla vaikutusta esimerkiksi organisaatioiden oikeusturvaan. Sähköpostit sisälsivät myös tieto- ja yksityisyyden suojan kannalta riskejä, jonka lisäksi sähköpostipalvelimille alkoi kertyä organisaatioiden tärkeitä tietoja. Sähköpostiin liittyvien tärkeiden tietojen ja riskien hallinnoimiseksi oli tärkeää, että sähköpostien käyttöön ja talteenottoon luotiin ohjeet, politiikat
404 Liite 1; Liite 2.
sekä käytännönratkaisut. Näitä asioita Failin artikkeleissa puitiinkin vuosina 1996–2007, johon mennessä käsittely- ja talteenottokäytänteet ja -tekniikat alkoivat vakiintua. Keskustelu heräsi uudelleen tosin 2010-luvulla, jolloin uudet ratkaisut ja vanhat ongelmat nostivat päätään.405
Sähköpostia käsiteltiin asiakirjana Arkistoviestissä ensimmäistä kertaa vuonna 1996, jolloin se samalla pääsi ensimmäistä kertaa kirjoituksen pääaiheeksi. Tämän jälkeen sähköpostia käsiteltiin Arkistoviestissä ja Aktissa pääasiassa joko tiedonsiirtovälineenä tai asiakirjana, ja sen asiakirjallisuus hyväksyttiin periaatteessa jo vuoden 1997 kirjoituksessa Arkistotoimen vaatimukset sähköpostin käsittelyssä. Asiakirja-termiä käytettiin Arkistoviestissä ja Aktissa sähköpostin kohdalla nimenomaan sen vahvan tulkinnan mukaisessa merkityksessä, jossa asiakirjan piti liittyä organisaation toimintaan ja tehtävien hoitoon. Tämä vahvan tulkinnan käyttö johtui varmastikin siitä, että kyseessä oli Kansallisarkiston ja sen edeltäjien julkaisemat lehdet. Kansallisarkistohan määrää pysyvästi säilytettävät asiakirjat, joilla pitäisi olla
405 Liite 1; Liite 2.
Kuvio 1. Sähköpostia käsittelevien kirjoitusten määrä Kansallisarkiston ja Liikearkistoyhdistyksen lehdissä vuosina 1990–2018.
Lähde: Liikearkiston numerot 1990–1993; Failin numerot 1994–2018; Yleisarkistojen tiedotuksien numerot 1990–1992; Arkistotiedotteen numerot 1990–1992; Arkistoviestin numerot 1993–2008; Aktin numerot 2009–
2018.
0 1 2 3 4
1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018
Kirjoitusten määrä
Vuosi
Kansallisarkiston lehdet Pääaihe Kansallisarkiston lehdet Merkittävä aihe Liikearkistoyhdistykset lehdet Pääaihe Liikearkistoyhdistykset lehdet Merkittävä aihe
sekundaariarvoon kuuluvia todistus- ja informaatioarvoa eli Kansallisarkiston näkökulmasta niiden tulisi olla kulttuuriperinnön ja tutkimuksen kannalta merkityksellisiä. Sekundaariarvoa edeltää kuitenkin primaariarvo, jonka vuoksi asiakirjoilla pitäisi olla merkitystä organisaation toiminnan, talouden ja esimerkiksi oikeusturvan kannalta, jonka lisäksi lainsäädännönkin perusteella niillä tulisi olla todistusvoimaa eli evidenssiä. Tällaiset asiakirjat ovat julkisuuslaissa viranomaisen asiakirjoja ja arkistolaissa arkistoitavia asiakirjoja, joiden määritelmiä myös Kansallisarkisto seuraa omissa määräyksissään ja ohjeissaan.406
Esimerkki heikon tulkinnan mukaisista asiakirjoista, joita Aktissa ja Arkistoviestissä käsiteltiin, olivat verkkosivut, joita Kansalliskirjasto oli ottanut talteen. Ne eivät välttämättä olleet jonkin organisaation toimintaan liittyviä asiakirjoja, vaan myös yksityishenkilöiden tekemiä esityksiä, jolloin ne olivat heikon tulkinnan mukaisia asiakirjoja. Ne kuitenkin otettiin Kansalliskirjastoon talteen, koska niillä on katsottu olevan kulttuuriperinnöllistä ja tutkimuksellista arvoa. Heikon tulkinnan mukaisia sähköpostiasiakirjoja voisivat olla yksityishenkilöiden sähköpostiviestit, jotka eivät liity julkisen tai yksityisen organisaation toimintaan. Näitä ei kuitenkaan käsitelty Kansallisarkiston ja sen edeltäjien lehdissä, mikä varmastikin johtuu ennen kaikkea siitä, että niiden säilyttäminen ei ole lainsäädännön perusteella Kansallisarkiston vastuulla, ellei Kansallisarkisto jostain syystä päätä, että jotkin sähköpostiviestit olisivat pysyvästi säilytettäviä niiden kulttuuriperinnöllisen arvon vuoksi.407
Failissa sähköpostia käsiteltiin asiakirjana ensimmäistä kertaa vuonna 1999 eli kolme vuotta sen jälkeen, kun sen asiakirjallisuus oli ollut ensimmäistä kertaa esillä Arkistoviestissä. Asiaan tartuttiin kuitenkin innolla, sillä sähköpostia käsiteltiin kyseisen vuoden aikana neljässä kirjoituksessa pääaiheena, jolloin sen asiakirjaluonne jo hyväksyttiin. Tämän jälkeen sähköpostia koskevat artikkelit keskittyivät pääasiassa sähköpostiin asiakirjana ja sen talteenottoon, eivätkä vain sen asemaan viestintä- ja tiedonsiirtovälineenä. Asiakirja-termiä käytettiin Failissakin pääasiassa sen vahvan tulkinnan mukaisessa merkityksessä. Tämä johtuu varmastikin siitä, että Failin kirjoitukset keskittyivät pääasiassa yksityisten ja myös julkisten organisaatioiden asiakirjahallintoon ja arkistointiin. Organisaatioiden kannalta asiakirjoja ovat sellaiset esitykset, joita pitää säilyttää niiden tietoarvon ja niihin liittyvän lainsäädännön vuoksi, jolloin ne liittyvät usein olennaisesti organisaation toimintaan ja tehtävien hoitoon. Tällöin ne omaavat primaariarvoa ja evidenssiä, ja ovat samalla asiakirja-termin vahvan tulkinnan
406 Liite 1; Liite 2.
407 Liite 1; Liite 2.
mukaisia asiakirjoja. Asiakirja-termin heikko tulkinta tuli kuitenkin esille muutamassa Failin kirjoituksessa, joissa pohdittiin yksityishenkilöiden ja pelkästään sekundaariarvoa omaavien sähköpostiviestien talteenottoa ja arkistointia.408
Sähköpostiasiakirjojen talteenotto oli Arkistoviestin ja Aktin artikkeleissa alusta lähtien mahdollista digitaalisessa muodossa, jos niitä säilytettiin määräajan, mutta niiden pysyvään sähköiseen säilyttämiseen tarvittiin erikseen arkistolaitoksen lupa. Muussa tapauksessa pysyvästi säilytettävät sähköpostiasiakirjat tuli ottaa talteen tulostamalla ne joko paperille tai mikrofilmille, jolloin niiden pysyvä säilytys tapahtui analogisessa muodossa. Vasta vuoden 2014 artikkelissa Pöhinät purkkiin: sähköiset viestit arkistoinnin kohteina vilautettiin mahdollisuutta sille, että sähköpostiasiakirjoja voisi ottaa automaattisesti talteen digitaaliseen muotoon pysyvää säilytystä varten. Tähän on varmastikin vaikuttanut varsinkin 2000-luvulla yleistynyt sähköinen asiointi sekä arkistolaitoksen vuosina 2005 ja 2009 antamat SÄHKE1- ja SÄHKE2 -normit, joissa määriteltiin syntysähköisten eli digitaalisten asiakirjojen pysyvän sähköisen säilytyksen vaatimukset.409 Ominaista Arkistoviestin ja Aktin kirjoitukissa oli talteenoton kannalta myös se, että digitaalisen muodon talteenoton käytännönratkaisuja ei juuri pohdittu.410
Analogista talteenottoa ei Failissa alusta astikaan pidetty hyvänä vaihtoehtona sähköpostiasiakirjoille, vaikkakin ratkaisuja digitaalisessa muodossa säilyttämiselle ei vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alun kirjoituksissa annetukkaan. Failin kirjoitusten näkemykset sähköpostiviestien pysyvästä talteenotosta seurasivat alkuun arkistolaitoksen sähköpostimääräyksiä ja -ohjeita, jolloin kehotuksena oli niiden tulostaminen paperille tai mikrofilmille. Sähköpostiasiakirjojen sähköisestä talteenotosta alettiin puhua kuitenkin 2000-luvun puolella, jolloin analoginen säilyttäminen jäi taka-alalle kokonaan. Merkityksellistä oli, että suuri osa Failin 2000- ja 2010- luvuilla sähköpostia käsittelevistä artikkeleista keskittyi nimenomaan sähköpostien talteenoton teknisiin ja prosessillisiin ratkaisuihin, eikä niinkään sähköpostin asiakirjallisuuden pohdintaan. Sähköpostiasiakirjojen sähköisen säilytyksen pohdinnan suuri määrä verrattuna Kansallisarkiston lehtiin on voinut johtua siitä, että yksityisille organisaatioille tai yksityishenkilöille ei ole asetettu asiakirjojen
408 Liite 1; Liite 2.
409 Nuorteva & Happonen 2016, 413–422.
410 Liite 1; Liite 2.
säilytysmuotoehtoja, jolloin sähköpostiasiakirjojen säilyttäminen niiden alkuperäisessä muodossa oli tehokkain, taloudellisin ja tavoiteltavin vaihtoehto.411
Suurin ero Kansallisarkiston ja Liikearkistoyhdistyksen lehdissä oli kirjoitusten määrä.
Arkistoviestissä ja Aktissa sähköposti nousi kirjoitusten pääaiheiksi ja merkittäväksi aiheiksi vain kuudesti, kun Failissa vastaavanlaisia kirjoituksia oli 21. Failissa oli siis yli kolminkertainen määrä sähköpostia käsitteleviä kirjoituksia Arkistoviestiin ja Aktiin nähden.
Tämä ero voi selittyä hyvinkin sillä, että Liikearkistoyhdistyksen lehdissä, joissa käsiteltiin enemmän asiakirjahallintaan ja arkistotoimeen liittyviä käytännönratkaisuja kuin Kansallisarkiston lehdissä, oli sähköposti kiinnostavampi ja ongelmallisempi aihe. Useassa Failin kirjoituksessa, joita tässä tutkimuksessa esiteltiin, keskiössä oli nimenomaan sähköpostiviestien käsittelyn ja talteenoton politiikat sekä käytännönratkaisut. Vastaavanlaisia teemoja ei käyty niin paljon läpi Kansallisarkiston lehdissä, joissa keskityttiin enemmän Kansallisarkiston määräysten ja ohjeiden mukaiseen sähköpostien käsittelyyn, jolloin itse käytäntö jäi vähäisemmälle tutkiskelulle. Talteenotto analogiseen muotoon eli paperi- ja mikrofilmitulostaminen mainittiin kyllä, mutta sähköisen talteenoton käytännönratkaisuja ei juuri mietitty, toisin kuin Failissa. Tosin Failissa sähköposti nousi usein merkittäväksi aiheeksi sellaisissa kirjoituksissa, joissa käsiteltiin joitain seminaareja, kokouksia ja tutkimuksia, jolloin sähköpostin asiakirjallisuuteen ja talteenottoon liittyvät näkemykset eivät olleet kirjoittajien omia. Vastaavanlaisia tapahtumiin perustuvia kirjoituksia, joissa sähköposti pääsi merkittävään asemaan, ei juuri ollut Arkistoviestissä ja Aktissa.412
Erona Failin ja Arkistoviestin sekä Aktin sähköpostin asiakirjallisuuskeskustelussa oli puolestaan se, että Failissa ei enää 2000-luvulla puhuttu useinkaan sähköposteista asiakirjoina, vaan niihin saatettiin viitata dokumentteina tai pelkästään viesteinä, joita tuli niiden tietosisällön vuoksi ottaa talteen ja arkistoida. Kansallisarkiston lehdissä asiakirja-termiä käytettiin vielä vuoden 2014 kirjoituksessakin, ja se saattoi nousta esiin toisinaan myös Failissa. Termin käyttämättömyydestä huolimatta sähköpostin talteenottoa tarkasteltiin Failissa joka tapauksessa asiakirjallisesta näkökulmasta. Yhtenä erona oli myös se, että Failissa otettiin esille heikon tulkinnan mukaisten sähköpostiasiakirjojen asiakirjallisuus ja talteenotto,
411 Liite 1; Liite 2.
412 Liite 1; Liite 2.
kun sen kirjoituksissa käsiteltiin myös yksityishenkilöiden sähköpostiviestien arkistointia.
Tällaisia näkökulmia ei pohdittu Arkistoviestissä ja Aktissa.413
Talteenottoon liittyen erona oli käytännönratkaisujen pohdinnan lisäksi se, että Arkistoviestissä ja Aktissa erotettiin yleensä määräaikainen ja pysyvä säilyttäminen toisistaan. Failissa eroa määräaikaiseen ja pysyvään säilyttämiseen ei puolestaan tehty niin usein, vaan kirjoituksissa saatettiin keskittyä enemmänkin vain sähköpostiviestien talteenottoon ja säilytykseen yleisesti.
Tähän on varmastikin vaikuttanut se, että Liikearkistoyhdistyksen lehdissä käsiteltiin usein organisaatioita yleisesti eikä pelkästään arkistolain piiriin kuuluvia arkistonmuodostajia.
Yksityisillä organisaatioilla ei useinkaan ole lakisääteisiä pysyvästi säilytettäviä asiakirjoja.
Pysyvän säilytyksen tilalla Failissa puhuttiin välillä myös pitkäaikaissäilyttämisestä.
Sähköpostiviestien talteenottoa ja säilytystä digitaalisessa muodossa pohdittiin ja suositeltiin myös enemmän Failissa, kuin Arkistoviestissä ja Aktissa.414
Yhteistä Kansallisarkiston ja Liikearkistoyhdistyksen lehdissä oli se, että 2000-luvun alkupuolella sähköpostin asiakirjallisuus oli vakiintunut asia, eikä sitä enää tämän jälkeen oikeastaan enää pohdittu. Ylipäänsä sähköpostin mahdollinen asiakirjallisuus ei ollut alusta pitäenkään ongelma, vaan ongelmia tuotti loppuun asti se, että miten asiakirjalliset ja ei-asiakirjalliset sähköpostit saataisiin tunnistettua ja erotettua toisistaan. Lopullista menetelmää asiakirjallisuuden tunnistamiselle ei kummassakaan lehdessä keksitty, mutta vaihtoehtoina olivat muun muassa kaikkien sähköpostiviestien arkistointi, asiakirjallisten sähköpostiviestien manuaalinen arkistointi tai viestinnän siirtäminen sähköpostista muihin välineisiin, kuten sosiaaliseen mediaan, jolloin sähköpostiasiakirjoja syntyisi vähemmän. Kaikissa näissä käytänteissä oli omat heikot puolensa, ja aika näyttää miten sähköpostien tai sähköisten asiakirjojen asiakirjallisuuden tunnistamiseen liittyvät haasteet ratkaistaan. Sähköpostien asiakirjallisuuden pohtiminen painottui molempien julkaisijoiden lehdissä pääasiassa sähköpostiviestien primaariarvoon ja toisinaan myös todistusvoimaan eli evidenssiin.
Ensisijaisena asiakirjallisuuden kriteerinä oli useassa artikkelissa se, että liittyvätkö ne organisaation toimintaan ja tehtävien hoitoon, jolloin niillä olisi toiminnan, talouden tai oikeusturvan kannalta merkitystä. Harvassa artikkelissa pohdittiin sähköpostiviestien kulttuuriperinnöllistä tai tutkimuksellista merkitystä eli sekundaariarvoa.415
413 Liite 1; Liite 2.
414 Liite 1; Liite 2.
415 Liite 1; Liite 2.
Talteenotossa yhteistä oli puolestaan se, että sähköpostin teknistä talteenottoa ei koettu ongelmaksi Liikearkistoyhdistyksen ja Kansallisarkiston lehtien kirjoituksissa ainakaan enää 2010-luvun loppupuolella. Samoin myös talteenotto digitaaliseen muotoon hyväksyttiin, jolloin samalla hyväksyttiin sähköpostin asiakirjallisuus sen alkuperäisessä digitaalisessa muodossa.
Talteenoton ongelmaksi ei niinkään jäänyt enää 2010-luvulla tekniikka, vaan nimenomaan asiakirjallisten sähköpostiviestien tunnistaminen, ja niiden saaminen talteen ei-asiakirjallisesta massasta. Molemmissa lehdissä sähköpostiasiakirjojen talteenotossa tärkeäksi asiaksi nähtiin myös niiden kontekstitietojen eli metatietojen säilyminen sekä niiden autenttisuuden, eheyden ja käytettävyyden varmistaminen.416
Muutamat kirjoittajakin korostuivat sähköpostia koskevissa artikkeleissa. Pekka Henttonen oli Arkistoviestissä ensimmäinen, joka toi sähköpostia merkittävästi esille. Tämä tapahtui hänen internetiä koskevassa artikkelissaan vuonna 1994. Hän toi ensimmäisenä esille myös sähköpostin asiakirjallisuuden ja talteenoton, kun hän käänsi vuonna 1996 Mark Conradin esitelmän kyseisestä aiheesta Arkistoviestiin, jossa korostettiin jo konteksti- eli metatietojenkin säilyttämistä sähköpostiviestien talteenotossa. Henttonen esiintyi myös Failin kirjoituksissa vuosina 2007 ja 2015, jolloin hän toi sähköpostin asiakirjallisuuden tunnistamisen ongelmia esille Johanna Gunnlaugsdottirin ja James Lappinin kautta. Jäljempänä mainitun ajatukset pääsivät vielä esille muutamassa muussa sähköpostia koskevassa kirjoituksessa Failissa, jossa hän keskittyi nimenomaan asiakirjallisten sähköpostien tunnistamisen ja talteenoton ongelmiin.
Henttonen oli ainut kirjoittaja, joka kirjoitti sähköpostista sekä Kansallisarkiston että Liikearkistoyhdistyksen lehdissä. Tämän lisäksi hän on käsitellyt asiaa myös Asiakirjahallinnan reunamerkintöjä -blogissaan ja muissa julkaisuissa.417
Failissa sähköpostista kirjoitti useampi henkilö kuin Arkistoviestissä ja Aktissa, koska kirjoituksiakin oli enemmän. Sähköpostin käsittely ja siihen liittyvä tieto- ja yksityisyyden suoja pääsi kahdesti Carl-Magnus Roosin kirjoitusten pääaiheeksi vuonna 1999. Juha Anttila, jolla on sähköpostiin liittyviä kirjoituksia muissakin julkaisuissa, käsitteli sähköpostia Failin kirjoituksissa vuosina 2003 ja 2007, jonka lisäksi hänen ajatuksensa asiasta tulivat esille muutamassa muussakin sähköpostia koskevassa artikkelissa. Anttila keskittyi kirjoituksissaan sähköpostien oikeaoppisen talteenottopolitiikan ja -ratkaisujen käsittelyyn, joissa tärkeää oli
416 Liite 1; Liite 2.
417 Liite 1; Liite 2.
organisaatiolle tärkeiden sähköpostien erottelu henkilökohtaisista sähköpostiviesteistä. Anssi Jääskeläisen kirjoituksissa sähköposti pääsi merkittäviksi aiheiksi kolme kertaa vuosina 2016–
2017. Jääskeläisen artikkelit käsittelivät sähköpostin osalta pääasiassa Digitalia-tutkimuskeskuksen luomaa sähköpostien talteenotto-ohjelmistoa. Hänen artikkeleissaan erona muihin sähköpostista useammin kirjoittaneisiin henkilöihin oli se, että sähköpostiviestien talteenottoa tarkasteltiin myös yksityishenkilöiden näkökulmasta, jolloin mukana oli asiakirja-termin vahvan tulkinnan lisäksi myös sen heikko tulkinta. Edellä mainittujen tahojen lisäksi myös Juha Henrikssonin Liikearkistoyhdistyksen kokoontumisia käsittelevissä artikkeleissa vuonna 2018 sähköpostin asiakirjallisuus ja talteenotto pääsivät merkittäväksi aiheeksi kahdesti Juha Anttilan, Anssi Jääskeläisen ja James Lappinin kautta.418
418 Liite 1; Liite 2.
5 Sähköpostin asiakirjallisuus vahvistui 2000-luvulla, mutta sen tunnistaminen pysyi