Ensimmäinen Itä-Karjalan miehitysaikaa käsittelevä teos oli Veli Merikosken jo vuon-na 1944 ilmestynyt kirja Suomalainen sotilashallinto Itä-Karjalassa 1941–1944. Teos laa-dittiin ylipäällikkö Mannerheimin käskystä tulevia rauhanneuvottelua varten, minkä vuoksi se sai sotilashallinnon toimivuutta ja inhimillisyyttä puolustelevan luonteen.39
39 Laine 1982, 23–24.
Merikoski pyrkii teoksessaan osoittamaan, että Suomi noudatti miehitysalueella kan-sainvälistä oikeutta ja halusi huolehtia olosuhteiden asettamissa puitteissa mahdol-lisimman hyvin alueen väestön oikeusturvasta, toimeentulosta, sivistysoloista ja ter-veydenhoidosta. Itä-Karjalan miehitysajan kansallista erottelupolitiikkaa Merikoski käsittelee kaunistelevasti jättäen mainitsematta erottelun karkeimmat muodot. Epä-kansallisen väestön keskitys- ja siirtoleirien olemassaoloa hän perustelee turvallisuus-syillä sekä väestönhuollon ja työmahdollisuuksien järjestelyillä.
Laajamittaisesti Itä-Karjalan miehitystä ryhdyttiin tutkimaan vasta 1970-luvulla lopulla. Ohto Mannisen tutkimuksessa Suur-Suomen ääriviivat (1980) tarkastellaan Itä-Karjalan valloitusta suomalaisten ja saksalaisten sodalle asettamien päämäärien näkökulmasta. Tutkimuksessaan Manninen selvittää, miten sisäpoliittiset paineet ja Saksan intressit vaikuttivat Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon ratkaisuihin, jotka koskivat suunnitelmia valtakunnan tulevista rajoista.
Antti Laine on uraauurtavassa väitöskirjassaan Suur-Suomen kahdet kasvot (1982) selvittänyt Itä-Karjalan sotilashallinnon toimintaa ja kansallisuuspolitiikkaa, jonka ta-voitteena oli alueen täydellinen suomalaistaminen. Laine osoittaa, että sotilashallinto pyrki mahdollisimman hyvin huolehtimaan suomensukuisen väestön hyvinvoinnista ja kasvatuksesta, jotta heistä tulisi lojaaleja Suomen kansalaisia. Epäkansallinen väestö joutui sen sijaan kärsimään diskriminoinnista, joka ilmeni lähes kaikilla yhteiskunta-elämän aloilla ja jyrkimmässä muodossaan siinä, että suuri osa venäläisestä väestöstä suljettiin keskitysleireihin.
Itä-Karjalan miehitystä on käsitellyt myös Helge Seppälä teoksissaan Suomi hyök-kääjänä (1984) ja Suomi miehittäjänä (1989). Seppälän suhtautuminen Suomen jatkoso-dan aikaiseen politiikkaan ja Itä-Karjalan valloitukseen on hyvin kriittinen. Jälkim-mäisessä tutkimuksessaan hän on kiinnittänyt huomiota erityisesti sotilashallinnon harjoittamaan erottelupolitiikkaan ja muihin kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin, joihin suomalaiset syyllistyivät miehitysaikana. Seppälä antaa miehitysajasta huomat-tavasti kielteisemmän kuvan kuin Laine painottaen venäläisen väestön epäoikeuden-mukaista kohtelua.
Jukka Kulomaa on tutkimuksessaan Äänislinna (1989) selvittänyt suomalaisten valtakautta Petroskoissa. Kulomaa tarkastelee teoksessaan monipuolisesti sotilashal-linnon aikaa Itä-Karjalan tärkeimmässä kaupungissa ja antaa perusteellisen kuvan miehityksen vaikutuksista kaupungin elämään sekä syventää monilta osin Laineen väitöskirjassa käsiteltyjä aiheita. Varsinkin keskitys- ja siirtoleirien toimintaa Kulomaa käsittelee huomattavasti laajemmin kuin Laine ja Seppälä. Syventävää tietoa leirien olosuhteista on myös Gunnar Rosénin teoksessa Suomalaisina Itä-Karjalassa (1998), mutta Itä-Karjalan miehitysalueen keskitys- ja siirtoleirit ovat vieläkin aihepiiri, jota ei ole perusteellisesti tutkittu.
Osmo Hyytiän teos Helmi Suomen maakuntien joukossa (2008) on monipuolinen yleisesitys Itä-Karjalan sotilashallinnon toimenpiteistä, joilla valmisteltiin alueen liit-tämistä osaksi Suomea. Hyytiä täydentää eräistä arkistolähteistä ja aikalaislehdistä kokoamallaan aineistolla Laineen ja Seppälän tutkimuksia koskien erityisesti talous-elämän, terveydenhoidon ja sosiaalihuollon järjestelyjä miehitysalueella. Hän myös valottaa aiempaa perusteellisemmin sotilashallintokomentajan neuvottelukunnan ja Karjalan Vapausliikkeen pyrkimyksiä Itä-Karjalan miehitysaikana.
Helena Pilke käsittelee teoksessaan Propagandaa Itä-Karjalaan (2017) Itä-Karjalan sotilashallinnon propagandatoimintaa, jonka tavoitteena oli kasvattaa itäkarjalaisis-ta lojaaleja Suomen kansalaisia. Pilkkeen mukaan suomalaiset eivät onnistuneet toi-minnassaan kovin hyvin johtuen virheistä propagandan sisällössä ja keinoissa sekä
kohderyhmien arvioinnissa. Syinä epäonnistumisiin olivat sekä epärealistiset odotuk-set että virheelliodotuk-set käsitykodotuk-set ja puutteelliodotuk-set tiedot Itä-Karjalan oloista.
Neuvostoliitossa Itä-Karjalan miehitysajan tutkimus oli vähäistä, mikä johtui sekä poliittisista että lähdeteknisistä syistä. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomio-ta Itä-Karjalan rinhuomio-tamalla käytyihin huomio-taisteluihin ja vashuomio-tarinhuomio-tayksiköiden operaatioi-hin. Suomalaista sotilashallintoa on selvitetty pääpiirteittäin Konstantin Morozovin teoksessa Карелия в годы Великой Отечественной войны 1941–194540 (1983). Suoma-laisvastaisten vakoilijoiden ja partisaanien toimintaa Itä-Karjalan miehitysalueella on käsitellyt Gennadi Kuprijanov teoksissaan От Баренцева Моря дo Ладоги (1972)41 ja За линией Карелского фронта (1975, 1979)42.
Neuvostoajan jälkeen venäläiset tutkijat ovat voineet vapaammin tutustua sekä ve-näläisiin että suomalaisiin arkistoihin. Merkittävin venäläinen tutkimus Itä-Karjalan oloista toisen maailmansodan aikana on Sergei Veriginin teos Карелия в годы военных испытаний. Политическое и социально-экономическое положение Советской Карелий в период Второй мировой войны 1938–1945 гг (2009)43. Osittain Veriginin teos perus-tuu jo Suomessa ennestään tunnetperus-tuun aineistoon, mutta siinä on myös merkittävää lisätietoa Itä-Karjalan miehitysajan suomalaisvastaisesta vakoilu- ja partisaanitoimin-nasta sekä itäkarjalaisten yhteistyöstä miehittäjän kanssa. Veriginiltä on ilmestynyt suomeksi teos Pettureita vai sodan uhreja (2014), joka käsittelee sekä suomalaisten että neuvostoliittolaisten yhteistyötä vihollisen kanssa Karjalassa toisen maailmansodan aikana. Teos perustuu valtaosaltaan samaan aineistoon kuin hänen edellä mainittu huomattavasti laajempi venäjänkielinen tutkimuksensa. Kirkollinen toiminta jää Veri-ginin tutkimuksissa vähälle huomiolle. Petroskoin yliopiston julkaisemana on ilmes-tynyt myös teos Устная история в Карелии. Сборник научных статей и источников.
Выпуск 3 Финская оккупация Карелии 1941–1944 (2007)44. Teoksessa on pari tieteel-listä artikkelia, mutta suurimmaksi osaksi se muodostuu haastatteluista, joissa itäkar-jalaiset kertovat kokemuksistaan suomalaisen sotilashallinnon aikana. Haastatellut henkilöt olivat Itä-Karjalan miehitysaikana lapsia tai teini-ikäisiä.
Edellä mainittujen suomalaisten ja venäläisten tutkimusten pohjalta on muodostet-tavissa kokonaisvaltainen kuva miehitysajasta Itä-Karjalassa, mutta sotilashallinnon kirkollinen toiminta jää niissä suhteellisen vähälle huomiolle. Suomalaisten kirkolli-sesta toiminnasta Itä-Karjalan miehitysalueella ei ole ilmestynyt erillistä painettua tut-kimusta. Laajimmin aihetta on käsitelty muutamassa pro gradu -tutkielmassa, joista vanhin on Eero Taivalsaaren tutkielma Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkkokunnan vastakohtaisuudet Itä-Karjalan sotilashallintoalueella 1941–1944 (1967)45. Ortodoksisen kir-kon näkökulmasta aihetta on tarkastellut Kari Miskala tutkielmassaan Suomen ortodok-sisen kirkkokunnan suhtautuminen uskonnollisen valistustoiminnan järjestelyyn Itä-Karjalan
40 Suomennos: Karjala suuren isänmaallisen sodan vuosina 1941–1944.
41 Suomennos: Barentsin mereltä Laatokalle. Teos on lyhentäen käännetty nimellä Jäämereltä Laatokalle (1984).
42 Suomennos: Karjalan linjojen takana.
43 Suomennos: Karjala sodan koettelemuksien vuosina. Neuvosto-Karjalan poliittinen ja sosioekonominen tila toisen maailmansodan vuosina 1939–1944.
44 Suomennos Suullinen historia Karjalassa. Tieteellisten artikkelien ja lähteiden kokoelma. Julkaisu 3: Karjalan suomalainen miehitys 1941–1944.
45 Taivalsaari, Eero 1967. Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkkokunnan vastakohtaisuudet Itä-Karjalan sotilashallintoalueella 1941–1944. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston historial-lis-kielitieteellinen osasto. Helsinki.
sotilashallintoalueella 1941–1944 (1979)46. Kristiina Saloniemen pro gradu -työ Itä-Kar-jalan kirkollisasiaintoimiston toiminta vuosina 1941–1944 (1990)47 on yleisesitys suoma-laisten kirkollisesta toiminnasta miehitysalueella. Janne Suomala on puolestaan kes-kittynyt tutkielmassaan Kastekiista Itä-Karjalassa 1941–1942 (2007)48 tarkastelemaan luterilaisten ja ortodoksien erimielisyyksiä kastekysymyksessä miehitysajan alussa.
Taivalsaaren tutkielma on ensimmäinen akateeminen opinnäytetyö, jossa on kä-sitelty Itä-Karjalan miehitysajan kirkollista toimintaa. Hänen keskeinen johtopää-töksensä on, että kirkkokuntien vastakohtaisuuksien perimmäisenä syynä oli, että kumpikin kirkkokunta pyrki syrjäyttämään toisensa miehitysalueella harjoitettavas-ta kirkollisesharjoitettavas-ta toiminnasharjoitettavas-ta. Taivalsaari nosharjoitettavas-taa merkittäväksi erimielisyyksien syyksi myös luterilaisten pappien epäilykset ortodoksien venäläismielisyydestä. Miskalan tutkielman lähtökohtana on, että sotilashallinnon väestö- ja kansallisuuspolitiikan tavoitteena oli itäkarjalaisten suomalaistaminen luterilaisen käännytystyön avulla, mihin ortodoksinen kirkko joutui vastaamaan omilla toimillaan. Miskalan mukaan ortodoksisen kirkon johdon tavoitteena oli ensisijaisesti sielunhoitotyön tekeminen Itä-Karjalassa mutta myös itäkarjalaisten liittäminen Suomen ortodoksisen kirkko-kuntaan ja tätä kautta tapahtuva suomalaistaminen. Sekä Taivalsaari että Miskala korostavat Mannerheimin uskontokäskyn merkitystä kirkollisen toiminnan käänne-kohtana ortodoksien eduksi. Taivalsaaren ja Miskalan pro gradu -tutkielmien jälkeen Itä-Karjalan miehitysajan kirkollista toimintaa ei ole vastaavassa laajuudessa selvitet-ty. Heidän tutkielmiensa erityinen arvo siinä, että heillä oli vielä mahdollisuus haas-tatella henkilöitä, jotka toimivat sotilashallinnon palveluksessa. Omaa tutkimustani varten minulla ei tätä mahdollisuutta enää ollut, koska kaikki Itä-Karjalan miehitys-ajan kirkolliset toimijat ovat jo siirtyneet ”tuonilmaisiin”.
Suomalaisten kirkollista toimintaa Itä-Karjalan miehitysalueella on pääpiirteittäin käsitelty edellä mainituissa teoksissa Suur-Suomen kahdet kasvot (Antti Laine), Suomi miehittäjänä (Helge Seppälä), Helmi maakuntien joukossa (Osmo Hyytiä) ja Propagandaa Itä-Karjalaan (Helena Pilke). Eniten kirkollinen toiminta saa huomiota Antti Laineen tutkimuksessa, jossa on nostettu erityisen tarkastelun kohteeksi luterilaisten ja or-todoksien välejä hiertänyt kysymys ortodoksisen kirkon suomalaisuudesta. Osmo Hyytiä puolestaan kiinnittää eniten huomiota kastekilpailuun, joka kärjisti luterilais-ten ja ortodoksien erimielisyyksiä miehitysajan alkuvaiheessa. Helena Pilkkeen kat-sauksessa kirkolliseen toimintaan on kiinnostavinta kysymys luterilaisten oikeudesta käyttää Itä-Karjalan ortodoksisia kirkkorakennuksia, mitä ortodoksit periaatteellisista syistä vastustivat. Helge Seppälä puolestaan jättää kirkollisen toiminnan varsin vä-hälle huomiolle.
Itä-Karjalan sotilashallintoalueen kirkollista työtä ovat lyhyesti selvittäneet myös Voitto Setälä teoksessaan Suomalaista kirkollista idänpolitiikkaa 1917–1944 (1970) sekä Erkki Kansanaho kirjassaan Papit sodassa (1991). Setälän teoksessa Itä-Karjalan miehi-tysaikaa käsittelevä osuus perustuu pääosin Eero Taivalsaaren tutkielmaan. Kansan-aho nostaa tarkastelussaan esiin luterilaisen toiminnan positiivisia puolia osoittamaan,
46 Miskala, Kari 1979. Suomen ortodoksisen kirkkokunnan suhtautuminen uskonnollisen valistustoiminnan järjestelyyn Itä-Karjalan sotilashallintoalueella 1941–1944. Yleisen historian pro gradu -tutkielma. Joensuun korkeakoulu.
47 Saloniemi, Kristiina 1990. Itä-Karjalan kirkollisasiaintoimiston toiminta vuosina 1941–1944. Kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta. Helsinki.
48 Suomala, Janne 2007. Kastekiista Itä-Karjalassa 1941–1942. Pro gradu -tutkielma. Joensuun yliopiston teo-loginen tiedekunta. Joensuu.
ettei se ollut vain käännytystoimintaa vaan myös määrätietoista kristillistä opetusta sekä itäkarjalaisten henkistä ja aineellista auttamista. Eino Murtorinne puolestaan käsittelee tutkimuksessaan Veljeyttä viimeiseen saakka (1975) Saksan evankelisen kirkon edustajien suomalaisille esittämiä näkemyksiä ja toiveita Itä-Karjalassa tehtävästä us-konnollisesta valistustyöstä, jonka tuli olla ennen kaikkea taistelua bolševismia vas-taan. Jouni Tillin väitöstutkimuksessa The Continuation War as a Metanoic Moment (2012) Itä-Karjalan miehitys on esillä analysoitaessa luterilaisten sotilaspappien saarnoissa esiintynyttä teemaa Itä-Karjalasta suomalaisten ”luvattuna maana”.
Itä-Karjalan miehitysajan kirkollista toimintaa on käsitelty myös muutamissa tie-teellisissä artikkeleissa. Eino Murtorinne on tarkastellut artikkelissaan Niin sanottu Syvärin kirkolliskokous 1941 (2002) eräiden luterilaisten pappien syksyllä 1941 pitämää epävirallista kokousta, jossa keskusteltiin luterilaisen lähetystyön voimistamisesta Itä-Karjalassa. Suomalaisten harjoittaman kirkollisen toiminnan ristiriitoja on käsi-tellyt Teuvo Laitila artikkelissaan Bolševikkien ja suursuomalaisten välissä: Ortodoksit Itä-Karjalassa 1917–1944 (2007). Myös Markku Heikkilän artikkeli Uskonto ja hengelli-syys sota-aikana teoksessa Sodassa koettua (2009) sivuaa Itä-Karjalan miehitysajan kir-kollista toimintaa.
Tutkimusten lisäksi suomalaisten kirkollisesta toiminnasta Itä-Karjalassa on ker-rottu muutamissa muistelmateoksissa, joista merkittävin on Erkki Piiroisen kirja Tsa-sounien Karjalassa (1982). Jussi Kuoppalan toimittamassa teoksessa Papit kovan ajan koulussa (1975) rovasti Reino Niininen muistelee luterilaisen papiston toimintaa mie-hitysajan Itä-Karjalassa. Eräissä muissakin sota-aikaa käsittelevissä muistelmissa on sivuttu jatkosodan aikaista kirkollista työtä Itä-Karjalan sotilashallintoalueella.
Aiemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan perusteellisesti selvitetty Itä-Karjalan miehitysajan kirkollista toimintaa kansallistamisen näkökulmasta, mikä on oman tut-kimukseni lähtökohta. Erityisesti ortodoksisten valistustyöntekijöiden nationalismi ja pyrkimys suurkarjalaisen heimokirkon muodostamiseen on jäänyt vähälle huomiol-le. Itä-Karjalan sotilashallinnon uskonnollista valistustyötä koskevista arkistodoku-menteista ja lehtikirjoituksista, jotka nykyisin ovat käytettävissä, ovat monet jääneet aiemmassa tutkimuksessa hyödyntämättä. Omassa tutkimuksessani olen pyrkinyt ottamaan myös nämä aikalaislähteet huomioon ja analysoimaan niitä laajentaakseni ja syventääkseni kuvaa Itä-Karjalan miehitysajan kirkollisen työn lähtökohdista, ta-voitteista ja toiminnasta.
Itä-Karjalan miehitysajasta on tehty useita muita eri aiheisiin keskittyviä erillis-tutkimuksia, joista omaa tutkimusaihettani lähimmin sivuavat koulutustoimintaa kartoittavat tutkimukset. Martti Hölsä on selvittänyt tutkimuksessaan Suomalainen kansakoulu Itä-Karjalassa 1941–1944 (2002) kansakoululaitoksen toimintaa miehitysalu-eella ja teoksessaan Valkoiset sivut eli suomalainen oppikoulu Itä-Karjalassa (1997) Äänis-linnan yhteislyseon perustamista ja opetustyötä. Väitöskirjassaan On uuden huomenen saava (2006) Hölsä on analysoinut suomalaista kansakoulua sotilashallinnon kasva-tustavoitteiden toteuttajana eräässä miehitysajan aunukselaiskylässä. Hän on myös julkaissut teoksen Itäkarjalaisopettajia Suomessa jatkosodan aikana (2000), jossa selvite-tään itäkarjalaisille kansakoulunopettajille järjestetyn opettajaleirin toimintaa vuosina 1941–1944. Sotilashallinnon järjestämästä koulutustoiminnasta on tehty myös useita pro gradu -tutkielmia. Hölsän teokset ovat olleet hyödyllisiä omalle tutkimukselleni ennen muuta siksi, että ne ovat auttaneet selvittämään koulutustoiminnan ja kirkol-lisasiaintoimiston välistä yhteyksiä eritasoisten oppilaitosten uskontokasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Muut kuin koulutustoimintaan liittyvät erillistutkimukset
ovat olleet merkityksellisiä erityisesti valistustyöntekijöiden toimintaympäristön ja Itä-Karjalassa vallinneiden olojen hahmottamisessa.
Toista maailmansotaa ja varsinkin jatkosodan historiaa käsittelevää tutkimuskir-jallisuutta olen käyttänyt kartoittaessani niitä sotatapahtumia ja sotilaspoliittisia pää-töksiä, jotka olivat merkityksellisiä Itä-Karjalan sotilashallinnon valistustyöntekijöi-den toiminnan kannalta. Jatkosotaa käsitteleviä tutkimuksia on paljon ja aivan viime vuosinakin on ilmestynyt uusia tutkimuksia, joista muutamia olen myös hyödyntänyt tutkimuksessani.
Itä-Karjalan historiaa sekä Suomen ja Itä-Karjalan välisten suhteiden historiaa kä-sittelevät tutkimukset ovat puolestaan olleet tarpeellisia selvittäessäni niitä historialli-sia taustatekijöitä, jotka vaikuttivat sotilashallinnon valistushenkilöstön toimintaan ja itäkarjalaisten suhtautumiseen suomalaismiehitykseen. Kartoittaessani niitä taustate-kijöitä, jotka vaikuttivat valistustyöntekijöiden toiminnalleen asettamiin tavoitteisiin sekä heidän aatteellisiin lähtökohtiinsa, erityiseksi hyödyksi on ollut Akateemista Karjala-Seuraa ja Suomen ortodoksisen kirkon kansallistumista käsittelevä tutkimus-kirjallisuus.