Rauman seudun historia III
Pentti Papunen
2. OSA
IV
ELINKEINOJEN ALALTA
Yhteydet paranevat
Rautatie
Rauma havitteli rautatietä 1880-luvulta lähtien ja kunnallisneuvos J.W.
Söderlundin tarmokkuuden ansiosta saikin sen, vaikka ei valtion, vaan Rauman kaupungin rakennuttamana. Radan suunta ei ollut Lapin eikä varsinkaan Hinnerjoenkannalta edullinen, silläsen lähinasema, Vuojoki, oli Hinnerjoeltakauempana kuin esimerkiksiKauttua, jonneliikenne tosin alkoi vasta 1914.
Rauman maalaiskunta osallistui rautatiehankkeeseen luvaten kuntako- kouksessa joulukuunlopulla 1887 ilmaiseksi siihen tarvittavan maan. Kun myöhemmin kävi selväksi, ettei valtio ottaisi radan rakentamista kustan- taakseen, maalaisetkin alkoivat epäröidä enempien sitoumusten tekoa tässä asiassa. Kun kaupunki esitti kesällä 1894, että maalaiskunta lupaisi rauta- tielle maapohjan lisäksi 10 000 ilmaista ratapölkkyä paikalle tuotuina sekä alueen aitaamisen, kuntakokous ei näihin pyyntöihin suostunut.1
Ratalinja kulki maalaiskunnan alueella vain noin viiden kilometrin matkan; se kuului pääasiallisesti Uotilan Äyhön maihin, ja kyseisen 30 metriä leveän kaistan luovutus määrättiin tapahtuvaksi helmikuun alussa 1896. Pakkolunastus koski viittätilaa, joiden menetykset arvioitiinyhteensä noin 5 750 markaksi, mistä Äyhön Tuomiston osuus oli 3 306 markkaa. Ne piti maalaiskunnan siis maksaa asianomaisille.
Ensimmäinen veturi koottiin ratatyötä varten Raumalla, jakun kiskotusta saatiin valmiiksi muutamakilometri, veturi lähetettiin ensi kertaa liikkeelle 19. syyskuuta 1896. Saman kuun lopulla kiskot olivat paikoillaan Vuojoelle asti, mutta vei vielä lähes vuoden, ennen kuin rata Peipohjaan oli valmis avattavaksi liikenteelle. Se tapahtui suurin juhlallisuuksin 15. elokuuta
1 RKA I Ca 1. kuntakokouksen pöytäkirja 28.12. 1887ja 1.8. 1894
1897. Rakentaminen oli tullut maksamaan kaikkiaan 2 217 000 kultamark- kaa, mistä noin puolet oli velkanamm. obligaatioita ja kiinnityksiä vastaan.2
Hinnerjoella ja Lapin ylisessä päässä virisi samanaikaisesti Rauman rautatiehankkeen kanssa toive saada aikaan toinen haararata, joka jatkuisi
aina Uuteenkaupunkiin asti. Aloitteen tekijänä oli Hinnerjoellaratsutilalli- nen Frans Tanner, joka maaliskuulla 1890 pidetyssä kuntakokouksessa kuvaili, miten sellainen rata olisi "valtiollisena ja kansallisena edistäjänä Suomenmaassa”. Isännät lupasivat täälläkin luovuttaamaan ilmaiseksi, jos hanke toteutettaisiin siten,että rata kulkisi Hinnerjoenkautta. Luonnollises- ti Uusikaupunki oli hankkeesta kaikkein kiinnostuneinpa siellä seuraavana kesänä pidettykokous valitsi Tannerin lähetystöön, jonkaoli määrä matkus- taa Helsinkiin esittämään uutta rautatiesuuntaa hallitukselle. Kun Airilan isäntä sitten syyskuun lopulla 1890 valmistautui Helsingin-matkalle ja pyysi kunnalta sitä varten vähän avustusta, se "yksimielisesti kiellettiin”.3
Vaikka rautatiehanke oli haudattava, se on myöhemmin noussut monta kertaa uudelleen esiin. Niinpä Hinnerjoen valtuusto teki keväällä 1920 päätöksen luovuttaa Uudenkaupungin—Peipohjanrataa varten tarvittavan maan, ja yhdeksän vuotta myöhemmin merkittiinpöytäkirjoihin, että sanot- tua rautatietä varten oli Hinnerjoellakin jo tehty sekä maa- että rahalahjoi- tuksia (ts. niitä koskevia sitoumuksia).4
Rautatie toi Rauman seudulle uuden ajan aivan sanan kirjaimellisessakin merkityksessä. Kaupungissa ja sen ympäristössä oli vanhastaan noudatettu paikallista aikaa, joka oli 14 minuuttia jäljessävaltionrautateiden käyttä- mästä Helsingin ajasta. Noin neljä vuotta elettiin Raumalla siten, että raatihuoneen kello näytti liki neljännestuntiavähemmän kuin asemankello, kunnes 4. heinäkuuta 1900 tuli lopulta se historiallinen hetki, jolloin raatihuoneen kello siirrettiin nuo erottavat 14 minuuttia eteenpäin ja kaupunki siirtyi Helsingin viralliseen aikaan. Lappi noudatti vielä saman vuoden syyskuussa entistä eli Rauman paikallisaikaa, joka oli nähtävissä kirkon seinällä olevastaregulaattorikellosta. Ennen pitkää täälläkinsiirryt- tiin rautateiden aikaan, mikä olihelposti tarkistettavissa esimerkiksi puheli- mitse; tämä uutuus oli kauppias F. A. Lehtisellä jo vuosisadan vaihteen tienoilla.0
2 Rauman Lehti 1896n;o 77.80; Lalli 1937 n:o 125; A. R Alho. Rauma 600vuoden aikanas. 467 468, 3 HKA I Ca7, kuntakokoukset 31, 3.ja27.9. 1890.
4 JohtajaVäinö Raulan muistiinpanojen mukaan 5 Rauman Lehti 1900 n:o 75, 101
Maantiet ja kyytilaitos
Niin kauan kuin yleisten teiden teko ja kunnossapito oli pelkästään manttaalien siis talollisten rasituksena, loppumattomat riidat ja käräjöinnit rasittivat kuntien jakuntalaisten suhteita. Viitattakoon vaikka- paLapin kestikievarin hollikyydeistä 1876—83käytyihinriitoihin taiEuran, Kiukaisten, Honkilahden jaYläneen vastaanhangoitteluun, kun kuvernööri oli 1885 määrännyt nekin osallistumaanLapin—Naarjoen tien kunnossapi-
toon. Lopullinen päätös haettiin keisarilliselta senaatilta saakka.6 Vuoden 1921 alusta voimaan tullut uusi tielaki poisti pääosan näistä riidanaiheista ottamalla isommat maantiet valtion haltuun ja määräämällä pienemmät maantiet kuntien kunnossapidettäviksi valtion tuella. Tätä varten perustet- tiin kaikkiin Rauman seudun maalaiskuntiinmyös lain edellyttämät tielau- takunnat. Muutaman vuoden kuluttua palkattiin valtionhallintoon tiemesta- rit, mutta myös nimismiehet valvoivat teiden kuntoa kuten jo aikaisemmin oli olluttapana.Kunnanteiden kustannuksista valtio suoritti 40 prosenttia, ja kylätiet jäivät edelleen yksityisten tiekuntien vastuulle.
Valtio ei ottanut tietä haltuunsa ennen kuin kunta oli huolehtinut siitä, että sen kunto oli riittävän hyvä, ja liikennetiheydenkintuli olla tarpeeksi suuri. Jo silloin, kun kihlakunta vielä vastasi maanteiden kunnosta, leven- nettiin Rauman ja Lapin välinen tie kahdeksankyynäräiseksi. Rauman maalaiskunnan manttaaleilta koottiin vuonna 1890 tähän tarkoitukseen 462 markkaa jaitsetyön suorittiurakoitsija. Nimismies Ahlqvist ilmoittivuonna 1898, että myös Hinnerjoen tie täytti saman kahdeksan kyynärän leveyden.
Maantietä Vaaljoelta Karjalan Laajoelle ruvettiin rakentamaan syksyllä 1896, jaRauman pohjoispuolellaaloitettiin tien teko Lahdelta Haapasaareen 1887. Tämä työ oli kesken vielä kuusi vuotta myöhemmin, jolloin tie Sorkkaan tuli rakentamisvuoroon.
Aina puuhakas Lapin kirkkoherra Julius Roschier kiinnitti 1876 huomiota Naarjoen kautta Euraan vievän tien huonoon kuntoon ja siihen, että lähimmälle rautatieasemalle Loimaalle mennessään hänen täytyi kulkea Euraan Eurajoen kautta, mistä tuli kiertoa kymmenkunta virstaa. Jos matkusti Hinnerjoen, HonkilahdenjaYläneenkautta, tie oli huonoa sielläkin eikä kestikievarikyytiä saanut kaikin ajoin Hinnerjoelta eteenpäin paitsi
6 Rauman Lehti 1882 n;o 47; LKA irrallisia asiakirjoja
Hinnerjoen kivisiltä valmistui kirkon, myllyn ja pappilan kohdalle 1883. Valok. M.
"Poutvaara.
Laitilaan.' Muutaman vuoden kuluttua määrättiinkin Naarjoen tie kunnos- tettavaksi, ja tieyksiköitä jaettaessaRauman maalaiskunta otti vastatakseen Lapin tiestä oman kunnan rajaan saakka päästen siten vapaaksi Naarjoen tien tekemisestä.
Kilometripylväät asetettiinpaikoilleen 1890, kun vanhoista virstamitoista olineljä vuotta aikaisemmin päätetty siirtyä metrijärjestelmään. Virallisesti uudet mitat saatettiin voimaan 1892. Vuosikymmenen alussa kukin kunta erotettiin omaksi tientekolahkokseen, eikä tietyössä tarvinnut siten enää
käydä oman pitäjän ulkopuolella.
Uuteen tielakiin viitaten Rauman maalaiskunnan valtuusto päätti 1919 luovuttaa valtion kunnossapidettäviksi Raumalta Lappiin, Eurajoelle ja Ihodeen vievät tiet sekä lisäksiUnajan~-Pyhärannan välisen tien. Viimeksi mainittu ei liene valtiollekelvannut, koska tiekuntakorjaili sitä vielä 1929.
Tuolloin alkanut yleismaailmallinen talouslama ja työttömyys pakottivat
7 Satakunta 1876 n;o 9. On pääteltävissä, että nimimerkki Syijäläinen kuului mitä todennäköisimmin kirkkoherra Roschierille.
järjestämäänhätäaputöitä, jollaisiksi tietyöt soveltuivatsiksi, että niissä oli vieläyleisesti käytössä pelkkä "lapiolinja”, kun konevoimaa ei ollutsaatava- na. Samaan aikaan kasvava autoliikenne pakotti parantamaan tieverkkoa kaikkialla.
Kulkulaitosten jayleistentöiden ministeriöltä saatiin 1930työllisyysvaroja 100 000 markkaa Rauma —Lappi tien korjaukseen ja oikaisemiseen; samaten sai maalaiskunta 1929 avustuksena 81 000 mkRauman —Vasaraistentietyö- hön. Tämä Kodisjoelle johtava tie oli määrä saattaa 2. luokan maantieksi hyväksyttäväänkuntoon jovuoden 1930 loppuun mennessä. Vielä seuraava- na vuonna tuli valtiolta 600 000 markkaa Rauman jaLapin välisen maantien parantamiseen.s
Elokuussa 1934 suoritetun liikennelaskennan mukaan Rauman —Lapin tiellä kuljetettiin 230 tonnia kuormia vuorokaudessa, mutta Lapin isolta sillalta kirkolle (ja siis Vuojoen asemalle) päin vain 165 tonnia/vrk. Tämän katsottiin vaativanjälleenRauman jaLapin välisen tien oikaisemista.TVH:n Turun piiri teki suunnitelman, jonkamukaan oikaisuihin piti lunastaamaata sekä Lapissa että Rauman maalaiskunnan Uotilassa. Myös neljä uutta siltaa päätettiin rakentaa tälle välille. Kustannusarvio nousi 3 260 000 markkaan.
Samaan aikaan tehtiin Lapin ylisessä päässä huomattaviayksityisiä siltatöi- tä:Kuolimaan betonisiltajaSukkalan—Kodiksamin välisen tien silta valmis- tuivat kesällä 1938. Samalla suunnalla kulkevaa ns. Hinnetjoen rantatietä oltiinjo 1894aikeissaryhtyä parantamaan Vehmaan-Kreulan aloitteestapa taas 1917 sitä piti korjattaman hätäaputyönä valtion tuella.9
Kun valtio alkoi 1920-luvun alussa huolehtiamaanteistä, kuntien tierasi- tus keveni nopeasti. Niinpä Lapin menoarviossa ei vuosina 1930 ja 1935 ole varattu tiemenoihin mitään javielä vuonna 1939 vain 20 000 markkaa eli vajaat kaksi prosenttia budjetin loppusummasta. Hinnerjoen kunnalliset tiemäärärahat olivat vuoden 1920 arviossa 2 760 markkaa, mikä vastasi vähän yli kahta prosenttia kunnan menoista.10
Kievari- ja hollikyytilaitos, josta on kerrottu tämän teoksen edellisessä osassa (II s. 224—228), kävi moottoriliikenteen kasvaessa vähitellen tarpeet-
tomaksi, mutta mm. Vuojoen kievarin merkitys kasvoi joksikin aikaa Rauman rautatien valmistuttua, kun Lapista jaLappiin matkustavat tarvit-
sivat kyytimiehiä junayhteyksiinsä.Läänin kuvernöörin päätöksen mukaan
8 RKA 2 Ja 2, kunnalliskertomus v. 1919, 1930-32; Lalli 1929n:o 78.
9 Lalli28.7. 1938; Rauman Lehti 1894n;o 44.
10 HKA I Gf,vuoden 1920 menoarvio, 2,2%
Kartta vuodelta 1920osoittaa, että tieverkko olijo suhteellisen tiheä. Teiden kunto ei kuitenkaan vastannut kasvavan autoliikenteen vaatimuksia.
oli kievarikyydit hoidettava vuoden 1888 alusta lähtien mm. seuraavilla teillä: Pori—Rauma, Rauma—Lappi Hinnerjoki-Eura, Hinneijoki—Yläneja Hinnerjoki Laitila. Majataloja oli mm. Raumalla, Lapissa, Hinneijoella, Taipaleessa, Iljanteella, Nuoranteella ja Laitilassa. Unajan kievari oli lopetettu, mutta siellähollikyytejä odottaneet oli määrätty muihin kievarei- hin.
Vuonna 1886 tehdyn laskelman mukaan Lapin ja Hinnerjoen kestikieva- rien kautta oli ajettu 547kyytiä, Taipaleestayli tuhat jaIljanteelta noin viisi sataa. Lapin kievarissa piti kyytiä odottamassa olla vahvistetun vuorolistan mukaan aina yksi hevonen jokoKaukolasta, Kodiksamista, Kuolimaalta tai
Kuonalta; Hinneijoenkievarissa samoin yksi hollihevonenomasta pitäjästä lukuun ottamatta Airilan, Nakkilan jaSonkkilan rustholleja. Lisäksi Kuljun ratsutila Lapista oli määrätty holliin Hinnerjoelle. Taipaleen ja Iljanteen kievareissa tarvittiin jatkuvastikaksi hollihevosta kummassakin. Edellisessä kävivät vuodesta 1888 lähtien Alakeeren, Haudan, Kaukiaisten, Kivikylän, Kullanperän, Lapin, Murtamon, Mäentaan, Sukkalan jaYlikeeren kyytivel-
volliset sekä Rauman maalaiskunnasta Anttilan, Kortelan, Kulamaan, Sampaanalan ja Taipalmaan talolliset. Iljanteella asti joutuivat hollissa käymään Kollan, Nihattulan, Sorkan, Soukaisten, Tarvolan, Unajan, Uoti- lan, Vasaraisten ja Voiluodon kyytivelvolliset.11
Kestikievarinpitäjät ottivat usein vastatakseen myös hollivuoroista, kun- han pääsivät sopimukseen rahallisesta korvauksesta kyytivelvollisten kans- sa. vuojoen kievari O. Lehtola määräsi vuonna 1906 lappilaiset maksamaan 461 markan urakkasumman, jota vastaan he vapautuivat kyytivelvollisuu- destaan Vuojoella. Rauman maalaiskunnassa koottiin vuosittain 34,5 mark- kaa jokamanttaalilta kestikievareiden tarpeisiin (kaiketi myös hollikyytikor-
vauksiin). Vielä kesällä 1925 Lapin kirkonkylässä pidettiin huutokauppa, jossa myytiinkestikievarinpito seuraavaksikolmivuotiskaudeksi, jahalvim- man taijouksen teki tällöin mylläri Kaarle K. Paavola, jolle tehtävä päätettiinkin antaa. Vahalassamajatalo oli ollut kauimmin, 48 vuotta, aina vuoteen 1919 asti.12
Vaikka valtio osallistui kestikievarinpidon kustannuksiin 1920-luvulla, ne kävivät pitäjilleen kannattamattomiksi, ja linja-autoliikenne sekä yksityis- tenyrittäjien ylläpitämät matkustajakodittekivät kievarilaitoksentarpeetto- maksi jo ennen toista maailmansotaa.
Posti
Raumalla vanhastaan toimineen postikonttorin kautta voi kaupungin lähiympäristökin olla valtakunnan tietoliikenneverkonyhteydessä. Lapissa ja Hinnerjoella olivat asiat sen sijaan huonommin. Kihlakunnan posti oli tarkoitettu virkamiesten käyttöön, ja määrätyt postitalonpojat, Lapissa Kaukolan Eskola ja Lapinkylän Kirkkala, olivat velvolliset postilaukun
11 RKA 1 Ce 1, kuvernöörin päätös25.6. 1887
12Länsi-Suomi 1912 n:o48/3; LKA I Ca, kokous 30.6. 1925;T. Vahalan valokuvakokoelma Lapin kotiseutumuseossa,
Lapin postiaseman hoitajavuodesta 1885 J A. Blomberg (vas.) perheineen. T. Vaha-
lan kokoelma.
saadessaan viemäänsen viivyttelemättä seuraavaan postipaikkaan. Yksityis- kirjeitä oli vähän, koska niitä lähettivät maalla etupäässä harvalukuiset herrasväet, jotka olivat miltei ainoita sanomalehtienkintilaajia vielä 1800- luvun puolimaissa.
Näissä oloissa tuli pappiloista eräänlaisia epävirallisia postikonttoreita, joistasai sunnuntaisinnoutaa yksityisilletulleetkirjeet, kun niiden saapumi- sesta oli ensin saarnastuolista kuulutettu. Rahvaan ensimmäiset sanomaleh- det olivat yleensä sisällöltään uskonnollisia; siksi papit välittivät niiden tilauksia ja hoitivat samoin jakelun pyhisin pappilasta. Kun Rauman Lehti
alkoi ilmestyä, viikon numeron sai sunnuntaiaamuisin kirkon sakastista, jonnene oli Lapin pappilasta tuotu.
Innokas lehdistön harrastaja ja sanomalehtimies, rovasti JuliusRoschier, oli aloitteentekijänä, kun Raumalta Lappiin järjestettiin"puolikunnallinen”
postinkanto. Hän pyysi heti pitäjään tultuaan 1874 kunnalta avustusta postinkannon järjestämiseksi, mutta kun hänelle luvattiin siihen korkein- taan kymmenen markkaa, asia näyttää jääneen vielä lepäämään. Vuonna
1880 posti kuitenkin saatiin Lapin pappilaan kerran viikossa Raumalta siten, että lehtien tilaajat maksoivat kuljetuksesta 25 penniä numerolta jakunta
suoritti loput. Näin 1882 ilmestymisensä aloittanut Rauman Lehti saatiin Lappiin tuoreeltaan joka lauantai.15 Samana vuonna myös hinnerjokelaiset järjestivät yksityisen postinkannon ja nähtävästi samasta syystä saadak- seen Rauman Lehden tuoreena luettavakseen. Anselm Vehmaan-Kreula otti huolehtiakseen siitä, että posti noudettiin Lapista lauantaisin, ja kuntako- kous päätti koota korvaukseksi pennin jokaiselta veroäyriltä, mistä kertyi vuoden kantopalkkioksi 25 markkaa 58 penniä. Kenties Lapin postinkantaja oli haluton ottamaan mukaansaHinnerjoenpostia, koska 1884 sovittiinsiitä, että kauppias Ida Luhtanen tuo postin suoraan Raumalta kerran viikossa ja saa siitä Hinnerjoen kunnalta 50 markkaa vuodessa.14
Näin oli postinkulku saatu yksityisten toimesta auttavasti järjestetyksi ennen kuin valtiovalta postilaitoksineen ennätti ajan tasalle. Nopeasti kasvanut rautatieverkko antoi kuitenkin mahdollisuuden parantaa postin- kulkua kaikkialla, myös maaseudulla; olihan jokainenuusi rautatieasema myös ilman muuta uusi postitoimipaikka. Niinpä oli tullut aika lopettaa vanha virallinen kihlakunnanposti. Se tapahtui 1883, minkä jälkeenvaltio alkoi perustaa postireittejä ja -toimipaikkoja yhä enemmän varsinaiselle maaseudulle, aluksi ainakin kirkonkyliin.
Asiaan perehtyneenä jasiitä kiinnostuneena kirkkoherra Roschier (lappi- laisittain ”Rosse”) otti valtion postinkin aluksi hoitaakseen. Iloissaan hän kirjoitti heinäkuussa 1884: "Vihdoin viimeinon postiasema saatu, sen paikka
on pappilassa, jonkaseinässä nyt on punainen kirjelaatikkoynnä musta levy, jossasanat ’posti-asema’ suomeksi; Laitilassa kuuluu olevan ruotsiksi. Hyvä oli, että on suomeksi Lapissa. Olemme näet jo tulleet hieman aroiksi tuolle kulturikielelle, jot’ei täällä toki enää paljon kuulla eikä käytetä, virkamie- hemme kun kaikki kirjoittavat kansan kieltä virkakirjeissään”.15 Näin tuli uutisen myötä väläytetyksi Rauman Lehden fennomaanista kielipoliittista väriäkin.
Nyt saatiin myös Helsingissä perjantaina ilmestyneet lehdet jo lauantaina kaikkiin Rauman seudun kuntiin, vaikka ne kulkivat toistaiseksi Turun, Uudenkaupungin jaRauman kautta. Kun Roschier muutti jo1885 Pälkäneel- le, Lapin postiaseman hoitajaksi tuli vuosikymmeniksi entinen kauppias Johan August Blomberg, joka oli samalla myös talollisten lainamakasiinin kirjurina. Myöhemmin postia hoiti mm. kanttori F. Kiviniemi.
13 LSrk, pitäjänkokous 19.4. 1874;Sanomia Turusta1880 n;o 119.
14 HKA 1 Ca7, kuntakokouksen pöytäkiijoja.
15 Rauman Lehti 1884 n:o 31;Loimeija kuttei.Lapin T l. museo- ja kotiseutuyhdistyksen julkaisu s. 46.
Kustaa Justen (oik.)ajoiautollaanlinjaa Rauma—Pyhäranta jakuljetti samalla postia.
Rekisterikilvestä päättäen kuva on vuodelta 1932.
Hinnerjoen postiasema oli toiminnassa ainakin jo vuonna 1885; sitä hoiti jonkin aikaa paroni W. Stierncrantz ja 1891 se siirrettiin pappilaan, jossa postia hoiti neiti Varma Waldstedt, vastikään edesmennen kirkkoherran tytär. Hänen jälkeensä saatiin toimeliaasta kunnallismiehestä, jyvätorppari Kustaa Tuomisesta, Hinnerjoelle postinhoitajakaikkiaan 23 vuoden ajaksi.16 Yksi postivuoro viikossa todettin pian riittämättömäksi, ja syksyllä 1895 järjestettin Raumalta Lappiin kolme ja Hinnerjoelle kaksi viikottaista kantovuoroa. Posti lähtikaupungista klo 13 tiistaisin, torstaisin jalauantai- sin (paitsi Hinnerjoelle, jonneei kannettu torstaina), jasen oli määrä saapua reitiltään Raumalle samoina päivinä klo 10. Postiylihallitus palkkasi vuoden 1895 alussa näitä kuljetuksia hoitamaan August Uusitalon Hinnerjoelta ja maksoi hänelle 3 mk 5 penniä jokaisestaRauman-matkasta. 1'
Syrjäkylät olivat edelleen osattomia postin palveluista, jaLapin kuntako- kous päättikin kesällä 1899 anoa postihallitukselta, että valtio paikkaisi kuntaan kaksi maalaiskirjeenkantajaa, jotka välittäisivät postin kahdesti
16 Rauman Lehti 1886n:o 2, 1891 n;o 91; P.Papunen, Rauman seudun historia IIs. 52; Esko Tannerin keräämiä tietoja Hinneijoenkunnallismiehistä.
17Rauman Lehti 1895 n:o4 ja95.
viikossa kirkolta syrjäkylille. Tähän halukkaat henkilöt ilmoittivat vaativan- sa palkakseen 2,25 markkaa kantokerralta, mistä olisi kertynyt noin 230 markkaa kumpaisellekin vuodessa, mutta postihallitus ilmoitti keväällä 1900, ettei se katsonut tarpeelliseksi suostua ”tätä nykyä” lappilaisten anomukseen. Ainakin ylisen pään kylät saivat postinsa vuosina 1905—l4 suutari Kaarlo Nurmisen kantamana. Vuonna 1911 pyydettiin, että Vuojoen asemalta järjestettäisiinLappiin valtion kustannuksella kolme postin lisä- vuoroa viikossa sekä lisäksi kaksi paikallista kirjeenkantajaa kunnan sivukulmille. Joseuraavana vuonna Lapissa toimikin kaksikirjeenkantajaa, toinen pitäjän alisessa, toinen ylisessä päässä. Kun kunta anoi samaan aikaanVuojoen asemalle vieläkin uusiapostivuoroja,oli postinkulun muuttu- minen jokapäiväiseksi jo lähitulevaisuuden asia.1*
Rauman maalaiskunta oli kaupungin läheisyyden vuoksi alkuaan parem- massa asemassa kuin Lappi ja Hinnerjoki, mutta syrjäkylät jäivät sielläkin pitkään osattomiksi postin palveluista. 1900-luvun alussa posti kulki kolmas- ti viikossa, tiistaina, torstaina ja lauantaina, reitillä Rauma—Soukainen Vasarainen—Tarvola—Nihattula—Kolia—Uotila—Rauma.Unajassa oli posti- pysäkki, jossa Pyhärannan posti poikkesi ja huolehti siten samalla Rauman pitäjän eteläisimpien kylien postinkuljetuksesta. Kaupungista pohjoiseen oli vakinainen postinkanto järjestämättävielä 1912, mistä Sorkan jaHaapasaa- ren asukkailla oli paljon haittaa.19
Puhelimet
Uusi keksintö, jokatuli Suomeen ja yleistyi hämmästyttävännopeasti, oli amerikkalaisenA. G. Bellin 1876 patentoima telefoni eli puhelin. Jo kahden vuoden kuluttua toimi Turussa yksityinen puhelin, ja1882 oli sekä sielläettä Helsingissä sentraali puhelinkeskus, joka välitti yhteyksiä tilaajien kesken. Helsingissä näitä oli mainittuna vuonna peräti 140.
Raumallakaan ei kauan viivytelty. Satamassa olevan ravintola Suojan ja kaupungin apteekin välille vedettiin puhelinjohto 1882. Puhelusta perittiin
15 penniä, mutta sananviejänlähettäminen aparaatin luota eteenpäin, mikä
18 LKA I Ca,kuntakokouksia 12.6. 1899,v. 1900, 1911-12;Liisa Poppius - YrjöRaevuori,Lapin Kuljuja Kulju-Suomisen suku s. 262.
19 Länsi-Suomi 1912 n:o 48/3.
tietysti oliyleensä välttämätöntä, maksoi lisäksikymmenen penniä. Keskus- asema saatiin kuntoon syyskuussa 1885, jolloin siitä oli yhteys yhdeksään raumalaiseen talouteen. Kauemmas ei vieläpäästy, vaikkajohdonvetämises-
tä Uuteenkaupunkiin olikin jo puhetta.20
Kauppias Lehtinen rakennutti yksityisen puhelinjohtonsa Raumalta vel- jensä kauppaliikkeeseen Lappiin keväällä 1898. Laitetta saivat kaikki halukkaat maksustakäyttää, ja aikomuksena oli jatkaa johtoaHinnerjoelle- kin, mutta asia lykkääntyi vielä. Sen sijaan puhelinjohto vedettiin Lapin kautta Euraan, johon tuli myös keskusasema. 1890-luvulla oli keskuksia lisäksiLuvialla, jonkakautta päästiin Poriin, ja Laitilassa, josta johto jatkui Uuteenkaupunkiin jaTurkuun. Euran kautta ei päästy idemmäksi Sisä-Suo-
meen, vaan Rauman seudun puhelut oli ohjattava Porin tai Turun kautta.21 Hinnerjoella oli innostuttu puhelinpuuhaan jo 1880-luvun puolimaissa, mutta hankkeesta luovuttiin arvattavasti sen kalleuden vuoksi. Samoin kävi vielä seuraavallakin vuosikymmenellä, kunnes asia toteutettiin yhteistuu- min lappilaisten kanssa. Lapin kunnanhuoneella päätettiin kesäkuussa 1905 perustaa puhelinosakeyhtiö, johonsamassa tilaisuudessa sitoutui osakkaaksi yksitoista halukastayhtiömiestä. Raumalaiselta kauppias Lehtiseltä päätet- tiin ostaa Rauman ja Lapin välinen puhelinjohto 800 markan hinnasta.
Nähtävästi tätä summaa pidettiin kuitenkin liian suurena, sillä asian edistyessäsovittiinseuraavana vuonna,että mainittujohtolunastetaanvain, jos Lehtinen suostuu myymään sen 400 markalla.
Näyttää vähän omituiselta,etteiHinnerjoenmiehiä ollutperustajaosakkai- den joukossa,vaikka 8. kesäkuuta 1905 allekirjoitetussa yhtiösopimuksessa käytettiin jonimeä "Lapin ja Hinnerjoen Telefooniosakeyhtiö” ja ilmoitettiin, että sekä Lapin että Hinnerjoen kirkonkylään tullaan sijoittamaan keskus- asema. Ilmeisesti asiasta oli päästy suulliseen sopimukseen, ja muutos tapahtuikin virallisesti seuraavassa yhtiökokouksessa.
Lapin kappalainen A. T. Toikka valtuutettiin anomaan senaatilta vahvis- tus puhelinyhtiönsäännöille, jatoimilupa saatiinkin 20. lokakuuta 1905, noin viikkoa ennen suurlakon puhkeamista. Yhtiön yksitoista perustajaosakasta olivatpitäjän silmäntekeviä: kirkkoherra K. J. Breitholtz, kappalainen A. T.
Toikka(puheenjohtaja), nimismiesK. F. Ahlqvist, maanviljelijä jasäästöpan-
kin esimies Vihtori Eskola, kauppiaat F. A. ja S. E. Lehtinen, maanviljelijä
20 Rauman Lehti 1882 n:o25, 1885 n:o 36; A. R. Alho, Rauma 600 vuoden aikana s.449-450.
21 Rauman Lehti 1898 n:o69; Suomen Maantieteellisen Seuran kartasto 1899, kartta 29, telegrafi ja telefoni
Rauman puhelinkeskuksesta oli vuonna 1914suorayhteys kolmeentoista paikalliskes- kukseen. Maalaiskunnassa oli tuolloin 80, Lapissa 55 ja Hinnerjoella 38 puhelinta.
Eräät pienet kyläkeskukset hävisivät myöhemmin, mutta puhelinliittymien määrä kasvoi. Vuonna 1936 oliRauman maalaiskunnassa198,Lapissa 170 jaHinnerjoella 93 puhelinta. Kirjoittajan piirros.
Nestor Kirkkala, kauppiaat I. V. Salonen jaF. Aaltola, poliisikonstaapeli G. V.Kahmo ja työnjohtaja M. V. Ojanen. Viimeksi mainittu asuiRaumalla, kaikki muut olivat lappilaisia.22
Ensimmäisessä varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka pidettiin niin ikään Lapin kunnantuvassa 19. helmikuuta 1906, valittiinpuhelinyhtiön johtokun- taan Hinnerjoelta F. Tanner, M. Ojanen jaV. Nakkila, Lapista A. Toikka, V.
Eskola jaK. Kirstola. Puheenjohtajaksi ja yhtiön isännöitsijäksi valittiin V.
22 SäännötLapin ja Hinnetjoen Telefooniosakeyhtiölle, painettu Raumalla 1906
Lapin ja Hinnerjoen Telefooniosakeyhtiön johtokunta 1930-luvulla. Istumassa vas.
toimitusjohtaja Hannes Aarnio ja Verner Mattila. Takana vasemmaltaKustaa Sonkki- la, Vihtori Kallio, Kalle Markkula ja Vihtori Suvanto.
Eskola. Todettiin myös, että kummastakin pitäjästä oli merkitty 30 osaketta hintaan 50 mk/kpl. PuhelinjohtoRauman jaLapin välillä päätettiin kiinnit- tää Euran puhelinyhtiön pylväisiin, mutta Lapin ja Hinnerjoenvälilletäytyi pystyttää uudet pylväät. Puhelinyhteys Hinnerjoelle saatiin kuntoon jo syksyllä 1906.2 i Lapin puhelinkeskus sijoitettiin kanttori Kiviniemelle, ja tilaajamäärä kasvoi nopeasti: vuonna 1912 puhelin oli jo
48:11 a
lappilaisella.Hinnerjoenkeskus oli aluksi kauppias Valle Lammelan talossa jasitten Arvo Kreulan luona.
Rauman maalaiskuntaan rakennettiin puhelinlinjoja samaan aikaan tai hiukan myöhemmin kuin Lappiin ja Hinneijoelle. Tilaajaverkosta tuli kuitenkin heti tiheämpi, ja paikalliskeskuksia perustettiin useita. Vuonna 1912 olivat toiminnassa seuraavat sentraalit:Uotila, johonkuului 9 puhelin- ta, Kollan keskus (8 puhelinta), Sorkan keskus (9 puhelinta), Vasarainen (7 puhelinta), Unaja (16 puhelinta) ja Vermuntila(10 puhelinta, joista muuta-
23 Rauman Lehti 1906 n:o22ja 100.
mat Pyhärannassa). Unajan keskusasemaan kuuluivat myös Kortelassa olevat kolme puhelinta, kun taas Vanha- ja Uusi-Lähti samoin kuin Haapasaari olivatvetäneet johtonsasuoraan kaupunginkeskuksesta. Kaikki- aan Rauman maalaiskunnassa oli siis tuohon aikaan 62 puhelinkojetta.24
Koko maassa oli 1,2 puhelinta sataa asukasta kohti vuonna 1910, mutta Rauman maalaiskunnanvastaava luku oli joselvästi suurempi, 1,5puhelinta sataa asukasta kohti, ja Lapissakin oli 1,3 puhelinta/100 as. Kaupunkien suuri puhelintiheys nosti koko maan keskiarvoa, ja josvertailu suoritetaan ilman niitä, Rauman lähiympäristön "edistyksellisyys” näkyy selvästi. Suo- men maaseudun puhelintiheys oli nimittäin puheena olevaan aikaan ainoas- taan 0,4 puhelinta sataa asukasta kohti.25
Puhelinlinjat olivat yksilankaisia, mistä syystä häiriöitäesiintyi paljon ja kuuluvuus oli pitkillä etäisyyksillä huono. Kaukopuhelujen laadunparanta- miseksi perustettiin 1894 Etelä-Suomen Kaupunkienvälinen Telefoniosa- keyhtiö, jokalunasti kaupunkienväliset puhelinlinjat jamuutti ne kaksilan- kaisiksi. Yhtiö lopetti toimintansa vasta 1931, jolloinkaukopuhelinliikenne siirtyi valtion haltuun. Ruotsiin saatiin Raumalta puhelinyhteysensi kerran
1929. Alun alkaen Suomen puhelinlaitokset ovat olleet yksityisiä yrityksiä, osakeyhtiöiden, osuuskuntien tai yhdistysten ylläpitämiä. Rautateillä on vanhastaan ollut oma puhelinliikenteensä, mutta sen linjat rakennettiin yksinomaan virkakäyttöä varten.
Sähköistäminen
ni vedetti yks kaunis päev semnen guparlang Heikkilähängi ja panttin glasipallik kattohon gilluma. Eik Heikkiä isänd alus pali mittamuutehtosinttehnk, kon gävelhuanest huanehe, napsauttel niit tapej seinäsja samott jasytytt valastukse —(Hj. Nortamo, Tokila masiindappur)
Nimenomaan valaistukseen sähkövoimaa aluksi tarvittiin ja käytettiin.
Kun amerikkalainen ThomasA. Edison oli 1879 valmistanutkäyttökelpoisen hehkulampun, keksintö saatiin, kuten puhelinkin, myös meidän maahamme jokseenkin tuoreeltaan. Jo vuonna 1882 syttyivät sähkövalot Finlaysonin tehtaalla Tampereella, mutta Raumalla saatiin samaa ihmettä odottaa
24 Länsi-Suomi 1912n;o48/3.
25 Vertailulukuja mm. Oma maa VI (1911)s. 169-170
Lapin kirkonkylän sahanseutuanoinvuonna 1930 joenpohjoispuolelta valokuvattuna.
rautatien valmistumisen aikoihin seuraavalle vuosikymmenelle saakka.
Lokakuun viimeisenä päivänä 1897 sytytti äveriäs tehtailija K. F. Sjöblom asunnossaan sähkövalon, ja sen asentaminen jatkui kohta myös hänen nahkatehtaassaan. Voimanlähteenä lienee ollut höyrykoneen pyörittämä generaattori. Muutamaa päivää aikaisemmin oli raumalaisilleesitetty toista- kin keksintöä, Edisonin kehittämää "kinematografia”, ts. eläviä kuvia.2*1
Seuraavina vuosinakaupungissa toimi pari teholtaan pienehköä sähkölai- tosta, ja 1902 sähkönjakeluverkkoalaajennettiin tuntuvasti. Maalaiskunnan vuoro tuli kuitenkin vasta sitten, kun Wuojoki Gods -metsäyhtiö sai 1913 valmiiksi höyrysahansa Sampaanalanlahden rannalle. Vaikka saha paloi kolme vuotta myöhemmin, toiminta jatkui keskeytyksettä. Yhtiö otti nimek- seen Oy Rauma Wood Ltd ja alkoi myydä sahatavaran lisäksi myös sähköä Raumalle sekä laajalti maakuntaan. Uuden voimalaitoksen teho oli 1920- luvun alussa noin 3 000 hevosvoimaa.2, Rauman maalaiskunnassa sähköistä- mistöitä tehtiin vuonna 1918, ja energia ostettiin Rauma Woodilta, mutta paikallisia sähkönmyyntiyhtymiäkin muodostettiin(Unajan Sähkö Oy, Kol- lan —Nihattulan Sähkö Oy ym.).
26 Rauman Lehti 1897 n o 86ja88
27 A. R. Alho, Rauma 600 vuoden aikana s. 475, 513; Suomenmaa111(1921) s.489
Lapissa oli omasta takaa vesivoimaa turbiinia pyörittämään, jakeväällä 1920 perustettu Sähkö OsakeyhtiöLappi ostikin Lapinkosken sahat ja myllyt koskioikeuksineen sekä sopi vuotta myöhemmin liikemies Kosti Hollmenin johtaman urakoitsijaryhmän kanssa padon, voimalan, sahan ja myllyn rakentamisesta. Työt aloitettiinheti, ja jovuoden 1922 lopulla virtaa voitiin toimittaa kuluttajille; jouluna oli Lapin kirkkokin ensi kerran sähköllä valaistuna. Lapin sähköasema liitettiin kohta myös Rauma Woodin korkea- jänniteverkkoon jaturvattiin näin virranjakelu kulutushuippujenkin osalta.
Yhtiönnimi muutettiin myöhemminLapin Voima Oy:ksi. Rakennusurakoit- sija Kosti Hollmen oli yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 1921 lähtien yli kolme vuosikymmentä.28
Vaikka sähköistämiseen oltiin tyytyväisiä, liittymismaksuja myös paljok- suttiin, ja siksi sähköistys eteni sivukulmille verkkaan. Esimerkiksi Lapin Kuonalta kertoo eräs murrepakina seuraavaa:29 ”Ruanankylä oi ilma sähköt talvsoda alkamisvuatte saak, vaik naapurikylis stää saatti jopali aikasemi.
Mont kertta ja monels sortil pruuvattim porukka kyl kokko, mutt koetetti rustamismaksoi reedat mimssitte oorninkeitte jälkken tahtos, ni ai oi jokahdel häne omast miälestäs makso määrät liika pali ja kaikil muil liia hiukan. Siilon soves sanno, et mitä snää viitit tyhji paohat, konei tua Aaltosen Santerikan lainkkan tyyreksyn hänen osuttas. Täsä kohdas kaik järjestästulivat flaateiks jatydyiväkon tydyiväkkin oman ossas enä lainkkan tinkamat.” Myöhemmin tosin saatiin tietää, että ”Unto (Hollmen) lupas Aaltosen Santeril radion, jos ruanalaisev vaa määräajan tukko mennes saisiva sähkö hommatuks jaSanter ei tämän tähderuven osudestas tinkka- man, vaan se jäitoisten verttailtavaks, ni se asian ratkas eik mikkän muu.”
Jo vuonna 1912 oli Hinneijoellapuhetta oman sähkölaitoksen perustami-
sesta, ja jokulaski, ettäpelkästään valaistukseenpitäjän suuri,800 asukkaan kirkonkylä käytti paloöljyä 5 000 markan arvosta vuosittain. Ajatus toteutui, kun nuori liikemies, myöhemmin kunnallisneuvos, Väinö Raula perusti yhtiökumppaninsa A. Kivimäen kanssa 1920 Hinnerjoelle sähkölaitoksenja
myllyn. Seuraavana vuonna yritys sai nimen Raula & Kivimäki Oy, ja sen pääasiallinen tuotanto suunnattiin sahateollisuuteen.'5"
28 Risto Kiviniemen keräämiätietoja Lapin VoimaOy:stä; LSrk, kalustoluettelo.
29 AarneRauvola, PoulalaHollmen sukukiija s. 169—170.Kasku onperäisin Väinö Uusitalolta 30 Esko Tannerinkeräämiä tietoja Hinnerjoen yrityksistä; Länsi-Suomi 1912 n:o8.
Autoliikenne alkaa
ei se ko mene vaa ja lissä faartti, lissä jalissä eik lainkkan dopp. Ain go joku äkknäisemb mutk tul, nin Gyär tuns ett sisäpualsep pyärä nousiva ylös maast ja ko hän muist mimsen gamalan daitte se maandiä teke lijanttells, siin Laorlan dalon gohdall, ni ei hän taitann muut ko ruvet valmistama lähtöästäst suruja murhe laksost.” (Hj. Nortamo, Kanniston Gyäri automobiilreis)
Rauman lehti tiesi lokakuussa 1905 kertoa, että Saksasta oli tilattu 14 hengen "automobiili omnibus” liikennöimään Uudenkaupungin ja Turun väliä. Autoon oli suunniteltu toistaiseksi vain yksi matkustajaluokka (!).
Nelisylinterinenmoottori antoi 24 hevosvoiman tehon, japimeänä vuorokau- den aikana tietä valaisivatasetyleeni- eli karbidilyhdyt. Tämä teknikko J. L.
Stenroosin omistama auto osoittautui kuitenkin varsin kovaonniseksi. Se särkyi heti ensimmäisellä matkallaan 1906, jakauan kestäneestäkorjaukses- ta huolimatta seuraava yritys jäi ajoneuvon viimeiseksi.31
Auto nähtiin kaikesta huolimatta Raumalla jamaalaiskunnassakin jo 13.
kesäkuuta 1906, kun erään helsinkiläisen omistama henkilöauto porhalsi etelästä päin kaupunkiin. Matka Turusta tänne oli kestänyt vajaat viisi tuntia. Ellei säikkyviä hevosia olisi pitänyt kaiken aikaa varoa, taival olisi varmaan taittunut nopeamminkin. O. Nikulan muistaman mukaan Hinner- joella nähtiin automobiili ensi kerran kesällä 1914. Turun ympäristössä tuskastuttiin pian autoilla ajelun yleistymiseen, ja 1911 sikäläiset maalais- kunnat pyysivät kuvernööriä kerrassaan kieltämään kaiken autoliikenteen läänin maanteillä. Tähän ei lääninhallituksessa sentään suostuttu, mutta säännöt moottoriliikenteelle luvattiin laatia.32
Lapin kuntakokouskin otti asiaan kantaa joulukuussa 1912 ja valitsi pastori Tommilan, K. Hollmen-Haudan ja Verner Mattilan valmistelemaan ohjesääntöä autohuijastelijoiden saattamiseksi kuriin. Säännöt olivat valmiit seuraavan vuoden alussa(27.1. 1913). Niiden mukaanautoa tuliohjata hiljaa ja varovasti, niin etteijouduttaisiäkkiarvaamatta liian lähelle arkaa hevosta.
Tarpeen mukaan auto oli kokonaan pysäytettävä, ja "samoin menetelköön automobiilin kuljettaja, jos hän huomaa ohi kulkevan hevosen erittäin pelkuriksi, vaikka ei hevosen ajajahevosen hillitsemiseltä tai hätääntymisel- tään olisi tilaisuudessa pysäysmerkin antamiseen.” Viidenkymmenen mar-
31 Rauman Lehti 1905 n:o 121; M. Viitaniemi—A. Mäkelä,Suomen linja-autoliikenteen historias. 29.
32 Rauman Lehti 1906n;o 66; A. R. Alho, mt.s. 496.
Lapin ensimmäisen linja-auton omisti Aarne Vallin, joka ajoi 1920-luvulla linjaa Kuolimaa—Rauma. Auton kori olikotitekoinen, T-mallisen Fordinalustallerakennettu.
T. Vahalan kokoelma.
kan uhkasakko määrättiinautoilijalle, joka ajoiLapissa kohtuuttoman kovaa tai ilman rekisterinumeroa olevalla autolla.33
Rauman poliisijärjestys vuodelta 1914 vaati, että auton kuljettajalla tuli olla "tyydyttävä näkö”, raittiit elämäntavat ja maistraatin antama lupa.
Auton lyhtyjenpiti pimeän aikanakyetä valaisemaan tie ainakinkymmenen metrin matkalta. Säännöistä huolimattaRauman ensimmäinenauto-onnetto- muus sattuijosamana vuonna.Kaupungissa ajelikinjovakituisestikymmen- kunta automobiiliä.
Keväällä 1926annettu asetus autoliikenteestä sääti suurimmaksi sallituk- si nopeudeksi maanteillä 55 kilometriä tunnissa. Tärkeätä oli myös painaa mieleen, että oli ajettava "aina oikealla”. Raumalla olivat sallitut enimmäis- nopeudet 20 km vanhassa ja 30 km/h uudessa kaupunginosassa, mutta keinoja valvoamääräysten noudattamista oli vähän. Varsinkin salakuljetta- jillaolitapana ajaakovaa. Rauman poliisimestari ihmetteli 1926,miksi eräät kaupunkilaiset olivat hankkineethämmästyttävän kalliita, upouusia henki-
33 LKA I Ca,kuntakokous jouluk. 1912
Vuoden 1930 vaiheille sattunut yleismaailmallinentalouslamaai-
heutti täälläkin autokannan kehi- tyksessä taantuman, joka ohitet- tiin vuosikymmenen puoliväliin
mennessä. Kirjoittajan piirros.
löautoja, mutta kieltolakiaikana spriilastien kuljetus oli niin tuottoisaa, että monet ottivat suuriakinriskejä. Sellaisesta olikysymys esim. talvella 1929, kun poliisit saivat meren jäällä pidätetyksi erään vermuntilalaisen omista- man tuliterän Graham Paige -henkilöauton 400 litran pirtulasteineen.
Muitakin maalaiskunnan miehiä joutui samalla kiinni. Joitakin päiviä aikaisemmin olivat lääninetsivätsaaneet Hanhistenjäälläkiinni 340 litran spriilastissa kaupunkia kohti ajaneenFordin. Lasti jaautokuuluivat eräälle talollisen pojalleRauman maalaiskunnasta. Kanisterit ja ajoneuvotakavari- koitiin jamukana olleet haastettiinkäräjiin. Rauman taksien eli pirssiauto- jen ajo kauemmas kuin 25 kilometrin päähän kaupungista oli kielletty pääasiallisesti siksi, ettei niitä olisi voitu aivan helposti käyttää salakuljetuk- seen.
Linja- jakuorma-autoliikennekäynnistyi 1920, jolloinLaitilasta päästiin Turkuun omnibussilla. Verner Arvela aloitti vähän myöhemmin liikennöin- nin Rauma—Turku -linjalla, ja Kustaa Justen kuljetti sedanillaan postia linjalla Rauma—Pyhäranta.35 Myöskuorma-autot ottivat useinmatkustajia.
Kun Hinnerjoenosuuskaupalle ostettiin keväällä 1921 ensimmäinen kuorma- auto, matkustajat olivat hyvinkin tarpeellisia mm. siksi, että he työnsivät
34 A. R. Alho,mt. s.504, 509, 543, 550, 553; Lalli 1929n;o42ja45.
35 Tiedotajankohdastaovat hiemanristiriitaisia: Suomen linja-autoliikenteenhistorias.58näyttääolettavan,että Raumalta ajettiin Turkuun jo 1921, mutta A. R. Alho muistaa liikenteen alkaneen vasta 1923; mt. s. 540-541
Hinnerjokelaisen Arvo Kreulan kuusisylinterinen Chevrolet valokuvattuna Porissa keväällä 1933. Auton ovella Martti Kreula. Tälläbussillaajettiin päivittäin Honkilah-
delta Hinnerjoen ja Lapin kautta Raumalle ja takaisin.
autoa ylämäissä. Osuuskaupan auto teki Rauman-matkoja aikataulun mu- kaan, mutta vasta 1930 hankittu kolmas kuormuri osoittautui liikkeelle kannattavaksi. Laitilan osuuskaupan kuorma-autokuljetti samoin matkusta- jia Rauman-linjallaan kolmasti viikossapa varsinainen omnibussikin liiken- nöi jo kesällä 1923 Raumalta Uuteenkaupunkiin ja takaisin kolme kertaa viikossa. Pitkänä edistysaskeleena on pidettävä sitä, että 1927 päästiin Raumalta Turkuun asti peräti kolme kertaa päivässä. Talvikelilläliikenne oli kuitenkin keskeytettävä, kunnes rannikkomaantietä alettiin 1930 pitää talvisin aurattuna.
Rauman ja Porin väliä samoin kuin Lappi —Rauma -linjaa alettiin myös liikennöidä 1920-luvun alkupuolella. Lappilainen Aarne Vallin rakensi T-malliseen Fordiinsakorin, jossaolipitkät penkit kahden puolen jajolla hän ajoiKuolimaan —Rauman välistälinjaa.Kotitekoinen oli myös hinneijokelai- sen Arvo Kreulan T-Fordin kori: se oli ponttilautaa ja sen alas laskettavat kankaiset kaihtimet selluloidi-ikkunoineensuojasivat matkustajia sateelta.
Fordin T-malli oli muuten Rauman seudullakinylivoimaisesti suosituinauto kestävyytensä jahuokeutensa vuoksi. (Nimitys T-malli johtui amerikkalais- ten sille antamasta lempinimestä ”Tin Lizzy”, pelti-Liisa).
Kuorma-autoliikenteen uranuurtajia oli Aarre MaijalaLapin Kullanperäl-
tä. Hän aloitti autoilun kovapyöräisellä ajoneuvollaan 1922. Kauppias A.
Lehtisen Ford-kuorma-auton kantavuus oli yksi tonni, jotentällainen kuor- muri oli yksinkertaisine takapyörineen nykyisessä mielessä oikeastaan avopakettiauto. Vaatimattomasta suorituskyvystään huolimatta ensimmäi- set kuorma-autot osoittautuivat pian välttämättömiksi, niin kuin mm.
Hinnerjoen osuuskaupassa voitiin todeta, kun välilläyritettiin tulla toimeen vanhaan tapaan pelkästään hevospelillä.36
Hinnerjoella alkoi linja-autoliikenne 1924. Arvo Kreula hankki silloin edellä mainitun Fordin, johonsovitettiin istuintilat 12hengelle. Sillä ajettiin Raumalle kolmasti viikossa, toripäivinä eli tiistaisin, torstaisin jalauantai-
sin. Muina päivinä noudettiintavaraa Kauttuan asemalta osuuskaupalle ja kauppias Lammelalle. Talvisinkin koetettiin liikennöidä, vaikka matka katkesi toisinaan kesken lumiesteiden takia. Seuraavassa Kreulan autossa oli jo Turussa rakennettu kori, pehmustetut istuimet ja lasi-ikkunat. Sillä ajettiin vuoroja Turkuun vuodesta 1927 ja Lellaisista lähtevää postilinjaa Raumalle vuodesta 1929.
Arvo Kreula menestyi jauudisti kalustoaan nopeassatahdissa. 14 hengen Chevroletia seurasi 24 istumapaikkaa käsittävä Graham Brothers, vuonna 1932 saman suuruinen Reo jaseuraavana vuonna vielä kaksi Oldsmobilea.
Amerikasta palannut Emil Nordlund ajoi T-Fordillaan jonkinaikaa Hinner- joen—Uudenkaupunginväliä, jasamoin tekivät A. Kivimäki jaV. Viitanen. J.
Niinikoski, joka aloitti 1932 liikennöinnin Korvelta Honkilahden, Euran ja Eurajoen kautta Raumalle, perusti 1936 Arvo Kreulan kanssa Satakunnan Liikenne Oy:n, johon liittyivät myös mm. Lauri Kreula ja Eero Louhi.3'
Kaikinpuolisen kasvunja kiihtyvän vauhdin aikaa elettiin siis moottorilii- kenteessä 1920-luvun alkupuolella ja jälleen seuraavalla kymmenluvulla lähinnäsotaa edeltäneinä vuosina. Lamakausi vuoden 1930 tienoilla merkitsi ohimenevää taantumaa, mutta parin kolmen vuoden kuluttua autokanta alkoi taas kasvaa voimakkaasti, kuten piirroksesta sivulla 241 näkyy.
Turun jaPorin lääni oli aluksi kehityksen kärjessä tiheän tieverkkonsa ja suuren asukasmääränsä ansiosta. Niinpä läänissä olivuonna 1928 rekisteröi- ty noin neljännes (24 %) koko maan linja-autoista. Muu Suomi pääsi vasta vähän myöhemmin mukaan kehityksen vauhtiin, ja siksi Turun läänin
36 Hinneijoen Osuuskauppar.l.1906-1946(historiikki) s.12; A. R.Alho, mt.s.540-541, 543, 553, T. Vahalanvalokuvakokoel- ma Lapinkotiseutumuseossa; Toivo Yli-Rohdaisen kertomaa tämänkirjoittajalle 1954; Arvela-Kirkkalan suku, toim. K.
Leino, s.44.
37 Martti Kreulan kirjoittamien muistiinpanojen mukaan.
linjureiden osuus oli vuonna 1939 enää 19 % eli vajaa viidennes koko maan
1• • . OQ
linja-autoista.
Aikataulujen mukaanajettiinRauman seudulla vähän ennen toista maail- mansotaa (1938) seuraavat päivittäiset edestakaiset bussivuorot: Rauma—
Pori seitsemän vuoroa (Satakunnan Liikenne Oy), Rauma—Turku viisi
vuoroa, Rauma—Loimaa—Helsinki yksi vuoro, Rauma —Kokemäki —Lautta- kylä kolme vuoroa, Rauma—Eurajoki —lrjanne kaksi vuoroa (F. Nyman), Rauma—Lappi —Eura—Peipohja—Kokemäki samoin kaksi vuoroa, Rauma—
Yläne—Loimaa kerran jaLappi —Rauma—Pori (A. Suomalaisen tavaralinja)
samaten kerran päivässä edestakaisin.i
9
Nopeudetkin olivat kasvaneet 1920-luvun alkuun verrattuina. Lapin ja Rauman väli ajettiin nyt 35 minuutissa, mutta Eurasta Lappiin bussit köröttelivät vielä täydet kolme neljännestuntia. Naarjoen tie lienee ollut edelleen heikonlainen, eivätkä aikataulutkaan olleet nykyisessä mielessä tiukkoja.
Kaupankäynti
Markkinat ja toripäivät
"Ei, pappa, siilon ole arkia, ko Raumal ova markkina!” (sananparsi Rauman seudulta)
Keskiajalta peräisin olevat markkinat menettivät vähitellen taloudellista merkitystään, ja niihin alettiin suhtautua lähes pelkkänä kansanhuvina,
muttavanhan tavan mukaan sekä Raumalle että Uuteenkaupunkiin kokoon- nuttiin vielä 1800-luvun puolimaissa vuosittain kaksille markkinoille. Rau- mantalvimarkkinat olivat loppiaisen tai Nuutin päivän aikoihin tammikuus- sa ja Uudenkaupungin markkinat helmikuun ensimmäisellä viikolla. Näitä tärkeämmät olivat syysmarkkinat, Raumalla syyskuun lopulla vähän ennen Mikon päivää ja Uudessakaupungissa pari viikkoa myöhemmin lokakuun puolella. Maalaisetyrittivät saada perunat nostetuksi ennen syysmarkkinoi- ta, joille voitiin sitten kokoontua juhlimaan sadonkorjuun päättymistä.
38 M. Viitaniemi-A Mäkelä,Suomen linja-autoliikenteen historia s. 56, 70, 80, 93 39 Aikatauluilmoitukset, Lalli 1938n:o 135 ym.
Nuoria markkinamiehiä Rauman maalaiskunnasta 1910-luvulta. Tapana näkyyolevan käyttää talvellakin silavaljaita - siis ilman luokkia ainakin tällaisessa kevyessä ajossa. Hevosen selänyli kulkevaa setolkkaa koristaa suurikulkunen eli tumpeli. Valok.
Unojan nuorisoseura.
Uudessakaupungissa, jossavarsinkin hinnerjokelaiset kävivät usein, pidet- tiin myös epävirallisia tuomaanmarkkinoita joulunalla, javäkeä kokoontui markkinapaikoille vielä vuosia senkin jälkeen, kun nuo tilaisuudet oli järjestyshäiriöiden ja juopotteluntakia lakkautettu, mikä tapahtui Uuden- kaupungin osalta 1907.40
Rauman maalaiskunnassa oltiinjo1886 valmiit suostumaan markkinoiden lopettamiseen, ”koska niistä ainoastaan syntyy harmia, hevoisrääkkäystä, varkauksia, juoppouttaynnä monta muuta pahaa seurausta”, mutta Hinner- joenkuntakokous oli toista mieltä ja vastasi kuvernöörin asiaa koskevaan tiedusteluun, ettäRauman syysmarkkinat ”ovat niinpidettävät kuin tähän- kin asti”.41 Talvimarkkinat oli jotätä ennen lakkautettu, mutta varsinkaan
hevosmiehet eivät tahtoneet niistä luopua, vaan kokoontuivat luvattomille loppiaismarkkinoille Äyhönjärvenjäälle. Kun juopuneetsiellä kovasti rääk-
40 Almanakkoja 1800-luvulta;Kyösti Kaukovalta, Uudenkaupungin historia IV s. 301; haastattelutietoja, mm. Amanda Wahlroos, Korvenkylä jaNestor Antola, Lappi
41 RKA I Ca 1,kuntakokous 28. 4 1886; HKA I Ca7, kuntakok. huhtik. 1886
käsivät konejaan, nimismies apulaisineen saapui (12.1. 1898) paikalle, hajoitti tilaisuuden japidätti, vaikka vaivoin, muutamia humalaisia. Vielä viisi vuotta myöhemmin Raumalla jatkui sama meno, vaikka poliisi yritti vahtia, ettei ainakaan hevoskauppoja olisi päästy tekemään.42
Laillisilla syysmarkkinoillakin hyvät hevoset olivat jostakin syystä harvi- naisia: hevosia, huonoja luuskia, oli paljon ja juopuneet niitä kovin ruoskivat. Eräs juopunut hinnerjokilainenputosi hevosensa selästäpäälleen kuollen paikalla kerrottiin lokakuussa 1873. Hevostorilla Tarvonsaaren kedolla, jollatämä kaupanteko tapahtui, vaihtelivatajokkien hinnat 150:stä 500 markkaan. Syksyn 1877 markkinoista mainittiin, että hevostorilla oli
"sama elämä kuin ennenkin, huonompia kaakkeja tuskin koskaan on vielä ollut kaupan.” Lisäksi erästä lappilaista puukotettiin "ilman mitään syytä”.43 Herrasväki, raittiusliike ja heränneet katsoivat karsaasti markkinoita, joista oli tullut viinaanmenevien maalaisten ja levottoman nuorisonremua- mistilaisuuksia. Lainattakoon tähän Lapin ankaran kirkkoherran J. Roschie- rin 1874 turkulaiselle lehdelle lähettämää kuvausta:44 "Lapista 25. syyskuu- ta: Eilen vietettiin Rauman syysmarkkinoita. Pikainen silmäys osoitti, että useimmat olivat tulleethuvittelemaan; naisväen joukossaei sentään näkynyt kuin kolme humalaista(överlastade) sitä vastoin tuotti vaikeuksia löytää iltapäivällä vesiselvää miehenpuolta rahvaan joukosta. . . vielä surullisem- paa oli nähdä nuorukaistenjapikkupoikien holtittomana hoippuvan kaduilla jateillä . . . Poliisilla olimyöskädet täynnä. Naisten vastustelusta huolimatta mies toisensa jälkeenraahattiin raatihuoneen arestiin. Poliisia oli vahvistet- tu nuorilla miehillä, jotka rottingit kädessä kulkivat kaupungilla. Eräs sellainen, 16-vuotias, ilmoitti: ’olemme kaupunginvahteja’. Kuitenkin eräs pyhämaalainentapettiin yöllä markkinapäivää vasten.Kuiskailtiin, että nuo Vahdit’ olisivat itse olleet osallisina pyhämaalaisen kuolemaan, ja asiasta tullaan suorittamaan tutkimus . . .”
Vaikka kirkkoherran mielestä viinan myynti oli ollutetusijalla, hän totesi Rauman markkinoilla 1874 olleen tarjolla myös silakoita ja siikoja, lihaa, voita, rukiita, omenoita, rinkeleitä jamuita leivonnaisia, sipuleita, satulase- pän töitä ja kotitekoisia kudonnaisia. Olipa eräs juutalainenkin tullut myymään ja ostamaan vanhoja vaatteita. Huvipuolta edustivat karuselli,
42 Rauman Lehti 1898n:o 5; 1903 n;o3.
43 Satakunta 1873 n:o38; ÅboUnderrättelser 1874 n;o226; Sanomia Turusta 1877 n:o83
44 ÅboUnderrättelser 1874n:o226. Nimimerkki Thomasontämänkiijoittajan aikaisemminkin esittämänkäsityksen mukaan
juurikirkkoherra Roschier.
Kruununmiehet valvoivat kaupan- käynnin laillisuutta. Markkinain, kulkukaupan ja väkijuoma-asetus- ten valvontatyöllistivät heitä jatku- vasti. Kuvassa Lapin piirin nimis- mies C.A. Lönnmark v. 1880. T.
Vahalan kokoelma.
posetiivin ja "käsiurkujen”(harmonikan) soittajat. Myöhemmiltä vuosilta on Juho K. Viljanen (s. 1875) kertonut markkinamuisteluksessaan Rauman torilta ostetun mm. hattuja, lakkeja, kelloja, pistooleja ja muita pyssyjä, leipää, jauhoja, pannukakkuja,monenlaisiavehnäsiä, juustoa, munia, lihaaja läskiä, makkaraa, valjaita, koreja, saaveja, ämpäreitä, saviastioita, vieläpä unikirjoja javärikkäitä ilmapallojakin.
"Isänäjaemänä marknoilt ostaskeliva ruakompäit, pohtmei, vakoi, seoloija monttalai muut semmost kräämä, flikak käveliväp pitkin tori suurem markan krinklek kainlos, ko olivap pojilt saan markkineväks. Karuselli ja muuk komeljantri firrasiva Savilankedoll ja jokakolmas miäs oi oikken aika täntris.”45
Maaseudun kirkonkylissä ja taajamissa, varsinkin teollisuuslaitosten lä- hellä, missä asui itsellistätyöväkeä kuten sahojen työmiehiä ja käsityöläisiä, oli kysyntää elintarvikkeilla, joitaei vielä harvalukuisissa kauppapuodeissa
45 Satakunta 1873 n:o 38;em. Åbo Underrättelser 1874; Sanomia Turusta 1877 n:o83; Juho K Viljanen, Syysmarknoill, kokoelmasta Loimeijakuttei,julk. Lapin Tl.kotiseutu-ja museoyhdistysry. Vuoden 1874markkinatietojaontäydennetty edellisen vuoden vastaavilla.
ollut riittävästi. Tästä syystä alettiin viikonloppuisin järjestää toripäiviä, joilla myytiin elintarvikkeiden lisäksi käsiteollisuuden tuotteita. Hinnerjoen kunta anoi jasai 1893 luvan toripäivien pitämiseen kerran viikossakirkonky- län Rinnonmäellä. Ensi kerran siellä tehtiin kauppaa 27. lokakuuta samana vuonna.46 Hinnerjokelaistensanottiin ujostelleentuotteidensa kaupittelemis- ta omalla torilla, vaikka niistä maksettiinyleensä hyvä hinta. Niinpä rahat menivät täälläkin usein vieraspaikkakuntalaisten taskuihin. Hinnat olivat samaa tasoa kuinRaumallakin, mutta voita sai jonkinverran halvemmalla.
Marraskuussa 1893 se maksoi Hinnerjoen toripäivillä 1,80—1,90 markkaa kilo, mutta Raumalla 2,10 2,25 markkaa. Vuodenajasta, heinäsadosta ym.
suhdanteista riippuen hinnat kuitenkin heilahtelivat nopeasti; niinpä jo seuraavana vuonna Rauman torilla tarjottiin voita vain 1,50-1,65 markalla kilo.4' Myös mm. lihaa ja käsitöitä raudasta ja puusta oli Rinnonmäellä perjantaisin tarjolla.
Lappiin alettiin toripäiviä puuhata vähän myöhemmin. Kuntakokous valtuutti syksyllä 1895 kauppias E. Lehtisen janahkuriK. Järvisenanomaan läänin kuvernööriltä, että Sahanmäellä kirkonkylässä saataisiin pitää tori- päiviä perjantaisin. Luvan saanti kesti jonkin aikaa, niin että Lapin ensimmäiset toripäivät voitiin pitää vasta 8. tammikuuta 1897 entisen kauppias Lundenin asunnon lähellä. Tarjolla oli mm. ruisjauhoja 8,5 mk
säkki, voita 1,8 mk kilo, lampaanlihaa, siikoja, silakoita, kauran jarukiin olkia, astioita ym.48
Toripäivistä ei tullut pitkäikäisiä; Lapissa ne päättyivätparissa vuodessa, ja yhtenä syynä tähän saattoi olla se, että Sahanmäki palstoitettiin asunto- tonteiksi eikä muuta sopivaa paikkaa ollut tarjolla. Hinnerjoen toripäivät
jatkuivatvielä ainakin vuoden 1902 lopulla, vaikka kaupanteko oli sielläkin jo käynyt hiljaiseksi.49
Kulkukauppiaita rajan takaa
Vaikka kauppa oli vanhastaan monin säädöksin rajattu kaupunkielinkei- noksi, ei vienankarjalaisten kulkukauppiaiden, arkangelilaisten reppurien
46 Rauman Lehti 1893n;o 36ja87
47 Rauman Lehti 1893n;o 91, 1894n:o 18ja63
48 LKA I Ca,kuntakokous 23.9. 1895; Rauman Lehti 1897n:o 5.
49 Rauman Lehti 1899n;o 101, 1902 n;o 128.
