Rauman historia III
Aina Lähteenoja
2. OSA
V. ELINKEINOT.
KAUPPA
JA
MERENKULKU.Taistelu kaupan vapaudesta. Rauman kauppapiiri.
Merkittävin yritys murtaa kauppaa ja merenkulkua rasittavaa mer- kantatilistista pakkoa maamme elinkeinoelämässä oli 1700-luvun alku- puolen täyttävä taistelu Pohjanlahden rannalla sijaitsevien kaupunkien
ulkomaanpurjehdusoikeuksien hyväksi. Vaikkakin n.s. Pohjanlahden kauppapakkoa Rauman, Porin ja Uudenkaupungin kohdalta lievennettiin
sillä, että mainitut kaupungit saivat viedä puuastioita ja puutavaraa Itämeren satamiin, haittasi vallitseva järjestelmä näidenkin kaupunkien kauppaa, sillä nekin olivat ulkomaantavarain hankinnassa riippuvaiset Tukholman kauppiaista, koska niiden porvareilla ei ollut oikeutta tuoda omilla laivoillaan ulkomailta muuta kuin selvää rahaa, suolaa jakatovuo- sina viljaa, eivätkä ulkolaiset laivat saaneet tulla niiden satamiin. Turku oli syrjässä näiden kaupunkien kulkureitiltä, joten sinne poikkeaminen merkitsi niin suurta ajanhukkaa, ettei Turku senkään takia kyennyt kilpailemaan ulkomaantavaran hankkijana Tukholmanrinnalla, puhumatta siitä, että viimemainittu suurempana kaupunkina tarjosi paremmat mah- dollisuudet ulkomaantavarain ostajille kuin Turku. Mutta tervakaupassa tekivät Turun tapulioikeudetkin suurta vahinkoa Rauman ja sen molem- pien naapurikaupunkien kaupalle, sillä niiden täytyi tyytyä vain välittä- mään tervaa valmistajilta tapulikaupungeille Turulle ja Tukholmalle, sensijaan että ne aikaisemmin olivat ansainneet huomattavasti juuri tervanviennillä myyden sitä suoraan ulkomaille.1
Pohjanmaan kaupungit anoivat jo v. 1719 valtiopäivillä tervakomppa- nian yksinoikeuden kumoamista ja lupaa saada purjehtia vapaasti valta-
1Q°
ioo
134
kunnan kaikkiin tapulikaupunkeihin. Vaikka 16 muuta kaupunkia puolsi anomusta ja Pohjanmaan yhteinen kansakin yhtyi siihen valittaen ulko- maantavarain hintojen kalleutta, Tukholman porvarien kiskoessa niistä mieleisiään hintoja, ei anomusta otettu huomioon. Yhtä tulokseton oli myös v. 1723 valtiopäivillä tehty yritys, johon Raumankin edustaja, pormestari Sidberg osallistui. Mutta asiaa pidettiin sitkeästi vireillä. Kun Rauman porvaristo helmik. 17 p. 1725 keskusteli kauppakollegion sahojen
perustamista tarkoittavasta esityksestä, halusi porvaristo kiinnittää esivallan huomiota siihen, että metsänkäyttö tulisi tuottavammaksi, jos tervan kauppa julistettaisiinvapaaksi jatervanpoltossa käytettäisiin ensi sijassa kantoja ja juureksia, mutta puiden rungot jalostettaisiin muuksi vientitavaraksi. Raumalaisetkin koettivat siis puolestaan jokaisen tilai- suuden tullen korostaa vallitsevan järjestelmän epätaloudellisuutta ja nurinkurisuutta.
Hallituksen kiitettävä pyrkimys turvata kotimaista teollisuutta ja edistää kotimaisen tonniston lisäämistä marrask. 10 p. v. 1724 julkaistulla tuoteplakaatilla, joka rajoitti ulkomaalaistenlaivojenansiomahdollisuuksia kieltämällä ulkolaisialaivoja tuomasta Ruotsin ja Suomen satamiin muita kuin oman maansa tuotteita, oli vallitsevissa olosuhteissa, sen pahempi,
omiaan lisäämään Tukholman etuoikeutetun aseman toisten kaupunkien
kaupalle aiheuttamia haittoja. Etenkin Suomen kaupungit joutuivat nyt entistä enemmän Tukholman kauppiaiden klienteiksi, sillä niillä ei ollut sodan jälkeen varoja rakentaa kauppalaivoja hävitettyjen sijaan edes niinkään paljon kuin Ruotsin kaupungeilla oli. Maaseutu taasen kärsi enin suolan niukkuudesta jakalleudesta, jokaosaksi johtui siitä, etteivät hollan- tilaiset laivat enää voineet tuoda suolalasteja maahan tullessaan ottamaan
terva- ja puutavaralasteja täältä, kuten oli ollut aikaisemmin laita.
Suolan hinnan suhteetonta korkeutta valitettiin myös vv. 1731, 1734 ja 1738 valtiopäivillä anottaessa laajempia kauppaoikeuksia Pohjanlahden rantamien kaupungeille ja uuden tapulikaupungin perustamista Kaskisiin.
Näiden ponnistusten ainoana tuloksena oli, että vv. 1740—1741 valtiopäi- villä Pohjanmaan, Länsipohjan ja Länsi-Norrlannin kaupungeille myön- nettiin oikeus viedä puutavaraa Skånen ja Itä-Götanmaan satamiin ja tuoda sieltä viljaa.2
135 Pikkuvihan jälkeen näytti Oulun kohottaminen tapulikaupungiksi luonnolliselta, koska se oli Kajaanin läänin, Länsi-Savon ja Pohjois- Hämeen vientisatama jaEtelä-Pohjanmaa anoi jälleenKaskisten kaupun- gille tapulioikeuksia, mutta kului vieläkin pari vuosikymmentä, ennenkuin Pohjanlahden kauppapakko murtui. Ratkaisevan käänteen antoi tälle taistelulle vapaampien kansantaloudellisten aatteiden rohkea ja lahjakas esitaistelija, suomalainen pappi ja talousmies Antti Chydenius. Hänen samoinkuin kansalaisoikeuksien puolustajana tunnetun suomalaisen, Pie- tari Forskålin nimi ansaitseekin mainintaa jokakerta, kun vapaudenajan oloja Suomessa kosketellaan.3
Liittyen englantilaisen Locken jaranskalaisten fysiokraattien työn- vapautta korostaviin ajatuksiin Antti Chydenius julkaisi v. 1765 omalla kustannuksellaan kaksi vuotta aikaisemmin kilpakirjoituksena tiedeakate- mialle jättämänsä tutkimuksen: Mitkä syyt aiheuttavat Ruotsin kansan maasta muuton ja miten se olisi estettävä? Hänen esittämänsä vastaus sisälsi keskitetyn yhteenvedon ajassa liikkuvista ajatuksista. Kaitselmus, sanoi Chydenius, on jokaisen ihmisen poveen istuttanut halun parantaa elinehtojaan. Tämä halu on hänen toimintansa virike. Mutta jokaisessa ihmisessä on myöskin myötäsyntynyt kiintymys omaan isänmaahansa.
Syiden, jotka saattavat hänen jättämään isänmaansa, täytyy sentähden olla hyvin painavia. Niitä ovat pakkovalta javapaudenpuute, joka estää
ihmistä noudattamasta perusvaistoaan ja parantamasta elinehtojaan.
Vallitseva talouspolitiikka rajoittaa maamiehen elinkeinoja tilojen jako- kiellon, puutteellisen tilusjaon, epävarman omistusoikeuden, kaikenlaisten tullien ja verojen ja huonojen kulkuteiden ja liikennesuhteiden sekä työvoiman puutteen kautta. Käsityöläisiä haittaavat ammattikuntasään- nökset, etuoikeudet ja se yleinen salakähmäisyys, johonmaakaupan kielto
ja salakuljetuksen valvonta antavat aihetta. Koko kansaa rasittaa liian suuri virkamiehistö, oikeudenkäytön hitaus ja huono raha-asiain hoito.
Jos siirtolaisuutta halutaan estää, on koko talousjärjestelmä uudistettava.
Ihminen on luotu vapauteen, ja hän hakee sitä vieraista maista, ellei sitä suoda hänelle hänen isänmaassaan.
Toisessa samana vuonna julkaisemassaan tutkielmassa Chydenius osoitti tuoteplakaatin turmiollisuuden. Kaupassa vallitsee laki: mitä
136
enemmän on ostajia, sitä paremman hinnan myyjä saa tavarastaan.
Ja kaupaksi tarjottu ja tuotu tavara on halvempaa kuin se, jota ostajan täytyy itse hakea. Tuoteplakaatti oli estänyt englantilaisten ja hollanti- laisten tulemasta satamiimme niinkuin ennen ja seurauksena oli, että vientitavarat hinnat laskivat ja ulkomaisten tavarain hinnat nousivat, kun kuluttajat ulkomaantavaraa ostaessaan olivat riippuvaisia parin
suuren kaupungin kauppiaista.
Kolmannessa kirjoituksessaan Chydenius taittoi peistä nimenomaan Pohjanmaan kaupunkien purjehdusoikeuden puolesta huomauttaen miten epätaloudellista oli lastauttaa pohjoisesta tuleva puutavaraa uudelleen Tukholmassa: se oli varojen ja ajan tuhlausta, lisäsi kuljetuskustannuksia
ja alensi tavaran valmistajalle maksettavaa hintaa.4
Vv. 1765—1766 valtiopäivillä saatiinkin vihdoin aikaan toimenpide, josta oli vuosikymmeniä kiivaasti oteltu: Pohjanlahden kauppapakko pois- tettiin. Jouluk. 3 p. v. 1765 annetulla päätöksellä myssyjen johtama hallitus antoi aktiivisen tapulioikeuden Oululle, Kokkolalle, Vaasalle ja Porille, mutta passiivista tapulioikeutta ei myönnetty yhdellekään näistä kaupungeista, joten ulkomaalaiset laivat eivät vieläkään saaneet tulla näihin satamiin. Muut kaupungit saivat oikeuden purjehtia vapaasti kaikkiin oman valtakunnan ja Itämeren satamiin ja varastoida tavaraa tapulikaupungeissa. Yli sata vuotta kestänyt pakko oli siten pois-
tettu ja uusi ajanvaihe toi näille kauppa-alueille vilkkaan kaupallisen kehityksen/’
Rauma ei siis saanutkaan tapulikaupungin oikeuksia tässä jaossa, vaan sen täytyi tyytyä voimassaoleviin säädöksiin ja noudattaa niitä.
Tämä päätös oli sitäkin katkerampi Raumalle, kun sen kilpailija Pori sai tapulikaupungin oikeudet ja saattoi niiden turvin harjoittaa tuottoisaa pitkämatkapurjehdastakin. Mutta Raumallekin merkitsi lisätty purj.eh- dusvapaus kaupan vilkastumista. Se sai oikeuden käydä kauppaa paitsi Itämeren satamissa myös Tallinnassa ja oman valtakunnan kaikissa sata- missa. Rauman laivoja alkoikin liikkua Westeråsissa, Malmössä, Göte- borgissa, Ystadissa, Nyköpingissä,Landskronassa ja Norrköpingissä jane saivat rahteja Kalmarista ja Westervikistäkin, sen sijaan että ne aikai- semmin olivat käyneet pääasiassa vain Tukholmassa. Raumalaiset saivat
137 nyt tuoda ulkomailta paitsi suolaa ja viljaa myös hamppua ja pellavaa sekä hampun- ja pellavansiemeniä.6
Viimemainittuja tavaroita tuotiin pääasiassa Tallinnasta. Rauman saatua v. 1765 oikeuden purjehtia myöskin tähän ikivanhaan kauppapaik- kaansa varusti raumalainen porvari Zach. Broberg jo seuraavana vuonna aluksen Viron matkalle vieden sinne puutavaraa ja silakoita ja tuoden sieltä viljaa, pellavia, hamppua javillaa. V. 1776 kävivät Brobergin alus Victoria ja laivuri David Anckarin alus Gedda Tallinnassa jakesällä 1778 ainakin samainen Victoria. V. 1782 teki Tallinnan matkoja ainakin yksi jahti. Gadd huomautti v. 1782 laatimassaanselostuksessa, ettei Raumalla ollut pellavan, villan ja hampun kysyntää suuremmassa määrässä, koska kaupungissa ei ollut mitään teollisuutta. Viron matkoilla sattuneet meri- vahingotkin tekivät Tallinnan-purjehduksen kannattamattomaksi. Mutta entisten liikesuhteiden jälleensolmijana oli tälläkin purjehduksella mer- kityksensä.
Rauman Pohjanmaan kauppa sensijaan supistui 1700-luvulla Kris- tiinan ja Kaskisten kaupungeista saatuihin rahteihin ja Hämeen kauppa Tammerkosken ja Hämeenkyrön markkinoihin. Pohjois-Satakunnan sata-
massa Merikarvialla isännöi pääasiassa Pori. Mutta Tyrvään jaHuittisten karjamarkkinat tarjosivat kaupanteon mahdollisuuksia raumalaisillekin.
Ulvila kappeleineen kuului Porin piiriin, samoin Harjavalta ja osa Koke- mäkeä. Säkylän tervaa kuljetettiin Poriin, Turkuun ja Uuteenkaupunkiin.
Köyliö, josta moni raumalainen porvarisuku on kotoisin, kuului osaksi myös Porin piiriin. Eura, Honkilahti ja Kiukainen olivat lähem- pänä Raumaa, vaikka Euran ~isolta kirkolta” käytiin 1700-luvulla, kuten aikaisemminkin, mielellään läänin pääkaupungissa Turussa jaPoriinkin lähdettiin varsinkin viljaa myymään. Eurajoki, Luvia, Lapin pitäjä ja Hinnerjoki sekä Laitilan pitäjän ja Pyhämaan läntiset kylät muodostivat Rauman maaseutukylien kerällä Rauman taatuimman kauppa-alueen.
Vahvistettua kauppapiiriä ei Raumalla ollut tälläkään vuosisadalla.
Yhteinen porvaristo toivoi sitä, koska varsinkin Uudenkaupungin porva- rien kanssa oli ainaista kinaa kauppa-alueista, mutta Rauman pormestarit
ja järkevimmät liikemiehet käsittivät kauppapiirin vahvistamisen kaksi- teräiseksi miekaksi, sillä vapaus oli kaupankäynnin tärkein edellytys. Mitä
138
venyvämpi raja-alue oli sitä paremmin saattoi yritteliäs liikemies käyttää tilanteita edukseen. Tätä teroitti m.m. pormestari Sidberg, kun isonvihan jälkeen vapaavuosien aikana oli kysymys pyytää hallitukselta kauppa- piirien vahvistusta, kuten on jo edellä mainittu. Vv. 1755—1756 valtio- päivillä raumalaiset tuskastuneina Uudenkaupungin porvarien tunkeutu- miseen heidän kauppakyliinsä katsoivat parhaaksi anoa kauppapiirin vahvistamista sitä silloinkaan saamatta ja vuoden 1765 jälkeen, asian ollessa esillä vv. 1778 ja 1787, huomautettiin esivallan taholta, ettei Suomen kaupungeilla yleensä ollut vahvistettua kauppapiiriä ja jos se oli poikkeuksena myönnetty, oli se kotimaisen kaupan tultua vapaaksi peruu- tettu niiltäkin kaupungeilta, jotka olivat sen edun saaneet.7
Rauman varsinainen kauppapiiri oli siis 1700-luvulla entistäkin suppeampi. Mutta sen alueella veistettiin runsaasti lehtereitä eikä puuas- tioidenkaan tekoa oltu siellä vielä unohdettu. Tulemme seuraavassa näke- mään, mikä merkitys tällä seikalla oli Rauman porvarien toimeentulolle.
Rauman puutavarakaupp a ja ui koma a n-
purjehdus 1700-luvulla.
Rauma eli, kuten sanottu,pääasiallisesti puutavarakauppansa varassa, mutta esivallan metsänsäästämispolitiikka tuotti porvaristolle siinäkin monia vaikeuksia. Metsän haaskausta koetettiin estää valvomalla tar- kemmin kaskeamista ja vaikeuttamalla sahojenperustamistakin, varsinkin
jakamattomille yhteismaille. Tämän valvontatoimen haittoja oli saatu kokea jo 1600-luvulla. Vaikka kuningas Kaarle XI esim. yleensä suosi
sahojen perustamista, määräsi hän kuitenkin keväällä 1696 annetulla kirjeellä maaherrojen jakommissarien tutkimaan, mitkä sahat saivat olla käynnissä, mitkä olivat hävitettävät ja mihin määrään kunkin sallitun sahan vuotuissahaus oli supistettava. Näiden tutkimusten perusteella säädetyt rajoitukset olivat voimassa yli isonvihan.8
V. 1723 valtiopäivillä porvarissääty anoi laajennettua sahojen perus-
tamisoikeutta, koska järeitä, sahaukseen sopivia puita haaskattiin rauta- ruukkien hyväksi hiilenpolttoonkin. Anomus otettiinkin huomioon ja
samalla suotiin perintötiloille oikeus käyttää vapaasti metsiään, ellei
139 läheinen teollisuuslaitos tai vuorikaivos erikoisesti tarvinnut hiiliä. Metsän- käytön ja puutavarakaupan hyväksi oli annettu muitakin säädöksiä.
Niinpä oli vv. 1683, 1684 ja 1686 julkaistu säännös Tukholmaan tuotavan
puutavaran mitoista. Lautojen minimileveys oli säädetty 2—21/2 kortt.
ja paksuus
1V
2—3 tuumaksi sekä pituus 6 kyynäräksi. V. 1727 suotiin oikeus sahata kotitarpeiksi lautoja, jotka eivät täyttäneet sanottuja mittoja ja porvarissäädyn valituksen johdosta annettiinv. 1731 lupa, että 7 kyynärää pitkät laudat saavat olla latvasta 10—12 tuumaa leveitä.Tukholmaan määrättiin lautatavaran tarkastajat, jotka eroittivat hylky- tavaran kotimaiseen kulutukseen, ettei se huonontaisi vientitavaran mainetta ja tavarasta ulkomailta saatavaa hintaa. Vientipuutavaralle säädetyt mitat uusittiin v. 1744, ja v. 1753 lautatavaran tarkastus ulotettiin myös kotimaassa myytävään lautaan, milloin oli kysymys suuremmasta parttiasta, mutta tämä määräys synnytti niin paljon hanka- luuksia, että se kumottiin v. 1779. Tukholmassa vv. 1751 ja 1759 sattu- neet tulipalot aiheuttivat tilapäisen puutavaravientikiellon, sillä valta- kunnan pääkaupungin jälleenrakentamiseen tarvittiin paljon rakennus- ainetta.
Rauman, Porin ja Uudenkaupungin v. 1641 vahvistetuissa privile- gioissa suotiin näille kaupungeille oikeus viedä Itämeren kaupunkeihin puuastioita ja puutavaraa nimenomaan määräämättä minkälaista puuta-
varaa oli lupa viedä ulkomaille, joten raumalaiset saattoivat tulkita sen siten, että kaikkea kaupungin vanhastaan ulkomaille viemää puutavaraa, kuten lautoja, lehtereitä, lankkuja, parruja ja salkoja oli lupa viedä maasta. Niitä valmistivat lähiseutujen talonpojat tuoden niitä kaupunkiin porvarien maasta vietäviksi. Lautoja ja lankkuja sahattiin käsisahoilla, parruja ja salkoja veistettiin jalehtereitä ja laivanrakennuspuita vuoltiin kotona ja kuljetettiin talvikelillä merenrantaan. Vuojoen satama Eura-
joen suulla oli varastoimispaikkana, johon rahtikuormat suuntasivat matkansa ja josta avoveden tultua tavara kuljetettiin vesitse Rauman satamaan lastattavaksi laivoihin siellä.9 Halkojen varastoimispaikkoina tunnetaan lähinnä Unajan ja Hanhisten satamat.
Metsien loppumisen pelkoa aiheutti 1600-luvulla pääasiallisesti tervan- poltto. Vientipuutavaran valmistusta suositeltiin sentähden tervanpolttoa
edullisempana maaseudun kansalle. Mutta 1700-luvulla aiheutti vuorostaan nimenomaan lehterien valmistus samanlaista pelkoa, varsinkin Lounais- Suomen lehterinvalmistusalueella, sillä lehterien veistäminen kulutti nuorta, kasvavaa honkametsää. V. 1746 suomalainen deputatsioni ehdotti kiellettäväksi, jopa lankkujen ja lautain veistämisenkin paitsi kruunun tilauksesta, suositellen käsisahausta. Veistämällä saatiin näet yhdestä tukista vain kaksi lautaa jamies veisti 4 lautaa päivässä, mutta käsisahaa käyttäen saatiin tukista 6 lautaa ja kaksi miestä eli sahuripari sahasi 12 lautaa päivässä. Käsisahaus tiesi siis veistämiseen verrattuna sekä aineen säästöä että työntuloksen lisäystä. Sahamyllyissä eli sahoissa
Käsisahausta Honkilahden Lellaisissa.
Valok. Pentti Eskola.
käytettyjen vanhanai- kaisten, paksujen, ruot- salaisten sahanterien si-
jaan, jotka myös haas- kasivat puuta, suositel- tiin hieno- ja monite- räisiä hollantilaisiaraa- misahoja. Ne säästivät raaka-ainetta huomatta- vasti. Vanhanaikaisia ruotsalaisia teriä käyt-
tämällä saatiin 1 :stä tol- tista 12 tuuman saha- tukkeja
3V
2 tolttia 8—10 tuuman levyisiä ja
IV
4 tuuman paksuisialautoja ja lisäksi 2 tolt- tia hylkytavaraa, mutta hienoja hollantilaisiate- riä käyttämällä saatiin
hyvää tavaraa ja 2 tolt- tia enemmän samasta tukkimäärästä. Samalla ehdotettiin, että lehte- 140
141 reitä saataisiin veistää
vainkuusipuista. Kauppa- kollegio puolestaan kan- natti ehdotusta, että leh- terien veistämistä olisi huomattavasti rajoitet- tava.
Nämä toimenpiteet koskivat mitä kipeimmin Rauman puutavarakaup-
piaiden etuja, sillä Rau- ma ja Uusikaupunki oli- vat vanhastaan veiste- tyn lehterin päävienti-
Puuastiaintekijä työssä. Valok. K. Vilkuna.
paikkoja.10 Rauman edustajan vv. 1740—1741 valtiopäivillä esittämässä valituksessa, jossa kaupunki anoi oikeutta vaihtaa huonosti kaupaksi menevät puuastiat suoraan viljaan, koska tällainen vaihtokauppa oli suosittua Saksan satamissa ja vilja välttämättömän tarpeellista heidän kotiseuduillaan, mainitaan lehterit tärkeänä vientitavarana ja v. 1755 valtiopäivävalituksessa Rauma anoi nimenomaan saada nauttia vanhoja etuoikeuksiaan jasiis viedä ulkomaillelehtereitä, parruja, lautoja jamuuta rakennusaineeksi kelpaavaa puutavaraa,
~koska
kaupunki joKaarle Knuu- tinpojan v. 1442 antamassa privilegiossa oli saanut samat kaupalliset oikeudet kuin Turun porvareillakin oli”.11Turun maaherran valtiopäiväselostuksessa v. 1755 mainitaan samoin Porin, Uudenkaupungin ja Rauman myyvän puuastioita japuutavaraa Itämeren rantakaupunkeihin, Saksaan ja Tanskan „tällä puolella salmen”
oleviin satamiin. Puuastioista mainitaan pytyt, saavit, ammeet, sangot jakauhat japuutavarana lehterit, parrut, lankut ja veistetyt laudat, joita rahvas toi kaupunkiin porvarien myytäviksi saaden niistä maksun rahana.
Mutta Turun silloinen,maaherra J. G. Lillienberg piti veistettyjen lehte- rien ja lautojen vientiä metsille vahingollisina, joten ne olisi kiellettävä tai
ainakin lehtereille määrättävä tarkat mitat. Lehtereiksi kaadettiin vuosit- tain tuhansia suoria, nuoria puita, joista olisi saatu myöhemmin paljon
142
arvokkaampaa vientitava- raakin, kuten maaherra
oli jo useamman kerran säädyille huomauttanut.
Kauppakollegiolleantamas-
saan lausunnossa maaher- ra Lillienberg ilmoitti sekä suullisesti että kirjallisesti kehoittaneensa kaupunkien porvareita jamaalaisia val-
mistamaan lehtereitä suu- remmista, kypsistä puista, mutta tuloksetta. Käsisa- hausta maaherra suositteli siitä syystä, ettei Turun läänin lehterialueella ollut
Puuastiaintekijän työkaluja. Valok. K. Vilkuna.
kuin yksi saha, joka soveltui lehterien sahaukseen, nimittäin Ulvilassa
(Merikarvialla). Samalla maaherra valitti lehterien veistämisen olevan maalaisille niin haluttua ansiota, että he laiminlöivät sen takia peltonsa ja niittynsä. Peläten metsien loppuvan jalehterikaupunkien, lähinnä Rauman
ja Uudenkaupungin, liikkeen tyrehtyvän maaherra ehdotti siis, että näille kaupungeille samoin kuin Porillekin määrättäisiin ylin raja, jotaenempää ne eivät saisi vuosittain viedä maasta lehtereitä ja parruja tavaran mene- tyksen jaraskaan sakon uhalla.12
Lehterien valmistusta supistavat määräykset huipistuivatkin vv.
1768—1769 tullikorotukseen, jonka mukaan lehtereistä ja muusta pienem- mästä puutavarasta oli suoritettava vientitullia 46 hopeatalaria 6 äyriä 1.000 kpl:lta, sen sijaan että aikaisemmin oli maksettu 1 talari 28 äyriä
1.000kplrlta. Mutta Uudenkaupungin, Rauman jaPorin porvarit ryhtyivät heti toimenpiteihin saadakseen tullikorotuksen peruutetuksi. Sekä maa- herra että kihlakunnanoikeus todistivat todeksi mainittujen kaupunkien maistraatin lausunnot tullikorotuksen tarpeettomuudesta metsänsäästön kannalta, koska lehterit valmistettiin nuorista kuusipuista, joita metsän harvennuksen takiakin oli kaadettava melkoiset määrät jatällaista kuusi-
metsää oli varsinkin Uudenkaupungin ja Rauman seuduilla runsaasti.
Maaseudun väestö oli ikivanhoista ajoista harjoittanut lehterien veistoa tuottavana elinkeinona eikä metsä ollut siitä kärsinyt, sillä se uudistui Etelä-Suomessa nopeasti.
Asian ollessa esillä valtaneuvostossa huhtik. 20 p. 1771 valtaneuvos parooni von Stockenström asettui puoltamaan lehterikaupunkien valitusta, sillä jos kerran lehterien hakkuu Lounais-Suomessa edisti liian tiheän metsän vapaampaa kasvua, oli tullin-
koroitus tarpeeton ja kyseessäole- vien kaupunkien oli sallittava seu-
rata aikaisempaa tullitaksaa. Muuten aiheutettaisiin Raumalle ja Uudellc- kaupungille ja niiden läheiselle maa- seudulle suurta vahinkoa ja tulon vähennystä niiden ikivanhasta elin- keinosta eikä kruunulle koituisi toi- menpiteestä vastaavaa hyötyä. Porin suhteen valtaneuvos von Stocken- ström kuitenkin ehdotti lehterikau- pan rajoittamista, koska metsät oli- vat Porin seuduilla jo liiaksi harven- netut, jopa paikoin loppuneetkin.
Siellä oli sitäpaitsi sahoja lautojen sahausta varten eikä maaseutu siis ollut samassa määrin riippuvainen
lehterien veistosta kuin kahden naa- purikaupungin lähistöllä. Valtaneu- voston enemmistö ei kuitenkaan vielä sillä kerralla suostunut tullin alenta- miseen, vaan päätti hankkia kysy- mykseen lisäselvitystä.13 Rauman kaupungin anomuksesta sallittiin kaupungin kuitenkin v. 1771 käyttää
vanhaa tullitaksaa lehterien vien- Puuastiaintekijän työkaluja Valok. K. Vilkuna.
143
Tulkkeja. Pyhämaa. Valok.
K. Vilkuna.
nissä, kunnes kysymys tulisi lopullisesti rat- kaistuksi.
Asia oli jälleenesillä Rauman maistraatissa marrask. 7 p. v. 1778, jolloin maistraatin oli käsketty 14 päivän kuluessa toimittaa lausun- tonsa korkeille viranomaisille. Maistraatti ilmoitti olevan mahdotonta antaa lopullista ja ratkaisevaa lausuntoa tästä kaupungin elinky-
symyksestä niin lyhyessä ajassa, varsinkin kun kaupungin privilegioita jakuninkaallisiakirjeitä oli tuhoutunut kaupunginpalossa kesällä 1682 ja vihollisen pitäessä maata hallussaan ison- ja pikkuvihan aikoina. Kuitenkin saattoi maist- raatti lehterien viennin suhteen vedota heinäk.
31 p. 1654 kaupungille annettuun kuninkaalli- seen päätökseen, lehterien veiston vaarattomuu- teen seuduilla, jossanopeasti kasvava metsä tarvitsi vuotuista harvennusta ja lopuksi siihen tosiasiaan, että lehterien hakkuun kielto tietäisi sekä kaupungille että läheiselle maaseudulle täydellistä taloudellista sortumista.
Kuinka suuri tulolähde lehterien hakkuu oli läheiselle maaseudulle, näkyy siitä, että lehterien vienti oli sekä Raumalta ettäUudestakaupungista lähes kaksinkertaistunut v:sta 1770 v:een 1780. V. 1770 tuotiin maalta Uuteen- kaupunkiin 87,063 kpl., Poriin 106,660 kpl. jaRaumalle 87,200 kpl. veis- tettyä lehteriä ja v. 1780 olivat vastaavat luvut Uuteenkaupunkiin 143,137 kpl. ja Raumalle 178,946 kpl., Uuteenkaupunkiin tuoduista oli 2,000 kpl. sahattuja. Poriin tuotiin v. 1781 enää 60,000 kpl. lehtereitä.14 Kaupunkien vastustuksesta huolimatta kamari- ja kauppakollegio esittivät keväällä 1780 lehterien viennin kokonaan kiellettäväksi Uuden- maan ja Turun läänin kaupungeista, lukuunottamatta Uuttakaupunkia*
Raumaa ja Poria, jotka saisivat pitää lehterikauppansa, mutta lehterien tulli, joka v. 1770 oli vahvistettu 7 hopeatalariksi 1,000:lta kappaleelta sahattuja lehtereitä, oli veistetyistä lehtereistä korotettava kolmessa vuodessa 10:een hopeatalariin 1,000:lta kappaleelta, mutta sahatuista lehtereistä, joiden valmistus säästi raaka-ainetta 50 %, oli maksettava
144
vain 3 hopeatalaria tuhannelta. Maaherra oli lisäksi ehdottanut katsel- muksen toimittamista mainittujen kaupunkien läheisissä pitäjissä ja määräyksen antamista, että vain katselmuksessa hyväksytty luku- määrä puita saataisiin vuosittain hakata lehtereiksi ja kuuden vuoden kuluttua, v:sta 1781 lukien oli veistettyjen lehterien valmistus koko-
naan lopetettava. Kollegiot kannattivat ehdotusta ja hallitus vahvisti sen määräten samalla, että kuuden vuoden kuluessa oli isojako toimi- tettava niissä metsissä, joista lehtereitä val-
mistettiin.
Rauman raatimies Erik Elming esitti Rau- man ja Uudenkaupungin porvariston huolestu- misen lehterikaupan tuhoa ennustavista toimen- piteistä anoen maaherran puoltamaa 3 vuoden lykkäystä kiellon voimaantulolle. Valtaneuvosto käsitteli tätä valitusta huhtik. 5 p. 1785 pidetyssä istunnossa voimatta kuitenkaan ottaa sitä huo- mioon, koska harkittiin, ettei ollut mahdollistasuo- jata metsää lehterien veistämisen aiheuttamalta haaskaukselta muutoin kuin kokonaan kieltämällä lehterien veistäminen. Kuningas vahvisti valta- neuvoston päätöksen toukok. 10 p. samana vuonna.
Mutta seuraavana keväänä jättivät Rauman val- tiopäivämies pormestari Norrmen, Porin edustaja pormestari Sacklen ja Uudenkaupungin edustaja porvari Matti Ahlqvist vielä yhteisen anomuksen, että suunniteltu lehterien hakkuukielto peruutet- taisiin. Vähän myöhemmin yhtyi anomukseen Vehmaan ja Ala-Satakunnan kihlakuntain edus- taja talonpoikaissäädyssä Gabriel Antinpoika liit- täen anomukseensa vuorihauptmanni August Nor-
denskjöldin Tukholmassa toukok. 1 p. mainittuna keväänä laatiman, anomusta puoltavan memorialin.
Siinä huomautettiin jälleen, että lehterien veistä- minen tuotti maaseuduille ja lehtereitä maasta
10
Vakkasuomalaisen puu- astiaintekijän työkaluja.
Valok. K. Vilkuna.
145
146
vieville kaupungeillerunsaasti tuloja ja sitä oli näillä seuduilla harjoitettu 200 vuotta, ilman että metsät olivat loppuneet tai harvennuksesta kärsi- neet. Jos hakkuun kielto pidettäisiin voimassa, tietäisi se kaupunkien ja maaseudun tuhoa ja kruunulle verotulojen huomattavaa vähennystä.
Valtaneuvoston enemmistö puolsikin 2 vuoden pitennystä hakkuuoikeu- delle ja kuningas vahvisti päätöksen, jotenkiellon toimeenpano lykkääntyi v. 1788 loppuun.15
Lehterinhakkuun alueella toimitetuissa katselmuksissa selväsi sillä välin, ettei lehterien hakkuusta runsasmetsäisillä paikkakunnilla ollut niin suurta vaaraa kuin oli kuviteltu, mikä nähtiin siitäkin, että lehterien hinnat olivat 30—40 vuotta pysyneet ennallaan eikä toisaalta kuusipuita,
joista lehtereitä valmistettiin, voitu muulla tavoin saada niinkään edulli- sesti jalostetuiksi javientiin kelpaaviksi. Kamarikollegio huomautti tämän yhteydessä v. 1789 valtiopäivillä antamassaan lausunnossa, että tervan- poltto oli metsille paljon vahingollisempaa ja taloudellisesti tuottamatto-
mampaa kuin lehterien hakkuu. Tynnyriin tervaa tarvittiin näet keski- määrin 120 kpl. 6—7 tuuman mäntyjä ja honkia sekä 24 päivätyötä ja talonpoika sai tervatynnyriltä 1 Riikintalarin ja kauppias ulkomailta korkeintaan 4 Riikintalaria, jotavastoin 100 lehterin kaatoon tarvittiin 4 päivätyötä kuljetus mukaanluettuna, talonpoika sai työstä palkaksi
IV
2 Riikintalaria ja ulkomailla saatiin tästä lehterimäärästä 7—B Riikin- talaria. Koska tervanpolttoa ei voitu tulojen puutteessa kieltää, ei myös- kään ollut syytä kieltää lehterien hakkuuta muualla kuin jakamattomissa yhteismetsissä. Vakka-Suomessa lehterien hakkuun kielto vahingoittaisi, sanottiin, puuastiakauppaakin, koska lehtereitä tarvittiin pohjalastina puuastioita Saksaan kuljetettaessa. Lopuksi oli otettava huomioon sekin, että lehterikauppaa harjoittavien kaupunkien 60 alusta, johon määrään lehtereitä y.m. puutavaraa kuljettavien alusten yhteinen lukumäärä kohosi näinä vuosina, menettäisivät lehterien hakkuukiellon voimaan tultua ansiomahdollisuutensa. Hallitus yhtyi kamarikollegion puoltavaan lausuntoon ja lupa vapaasti veistää lehtereitä annettiin kesäk. 9 p. 1789 kaikille taloille, joissa isojako oli jo toimitettu. Kaupungeille ei säädetty vientirajoituksia eikä tullikorotusta. Erinäisiä paikallisia rajoituksia oli kuitenkin olemassa. Ensiksikin Männäisten ruukin hyväksi oli säädetty,147 ettei lehtereitä ollut lupa veistää Uudenkirkon jaLaitilan pitäjissä 2 peni- kulman kehässä ruukin ympärillä jaEuran pitäjä, johon silloin kuuluivat myöskin Kiukainen ja Honkilahti, oli samassa asemassa, koska sieltä oli toimitettava hiiliä Kauttuan rautaruukin tarpeiksi. Kokemäen käräjä- kunta oli nähtävästi metsiä säästääkseen myöskin kieltäytynyt edusta
saada valmistaa lehtereitä.10 Vv. 1785—1788 oli lehterien vienti niin uhattua, että raumalaistenkin rohkeus alkoi pettää ja kaupungin kauppa- laivasto väheni arveluttavasti.
Tammik. 29 p. 1799 julkaistullatullitaksalla korotettiin puutavaran vientitullia taasen tuntuvasti. Rauma ja Uusikaupunki esittivät nytkin heti valituksensa korotuksen johdosta anoen vientitullin pysyttämistä v. 1782 vahvistetun tullitaksan mukaisena. Mutta hallituksen kantaa puolustettiin sillä, että mainitut kaupungit olivat erikoisasemassa veistet- tyjen lehterien maastaviejinä, koska se oli muilta kielletty, joten ne kyllä kykenivät suorittamaan koroitetun vientitullin veistetyistä lehtereistä, ja sahattuja lehtereitä oli klinkkarimallisilla aluksilla, jommoisia näiden kaupunkien alukset olivat, epäedullista kuljettaa. Kuitenkin suotiin näille kaupungeille 10 vuodeksi oikeus kuljettaa klinkkarialuksillaan yksinker- taisia lautoja, parruja ja sahattuja lehtereitäkin Itämeren satamiin, mutta nämä alukset laskettiin edelleen tullissa epävapaiksi. V. 1802 Rauma ja Uusikaupunki anoivatyhteistä tapulioikeutta ja yhteistä meritullikamaria sijoitettavaksi Uudenkaupungin lähellä olevaan Putsaareen, jossakaupun- kien kulkureitit merelläyhtyivät, sitoutuen yhteisesti palkkaamaan tähän
tullikamariin tarvittavan tarkastajan, mutta Turku ja Pori vastustivat hanketta jakauppa- ja kamarikollegio arvioivat ensinmainittujenkaupun- kien ulkomaankaupan, joka rajoittui Itämeren satamiin, niin vähäiseksi,
ettei se edellyttänyt tapulioikeuden myöntämistä. Anomus siis hylättiin.17
Kauppatilasto a.
Rauman puutavaraliikkeestä on tilastoa käytettävänä vasta 1770- luvulta lähtien, nimittäin plantagetirehtöri Pietari Adrian Gaddin v. 1782 laatimassa selostuksessa, jota on tässä käytetty lähteenä. Rauman maa- tullikamarin tulliluetteloissa on lisäksi tietoja puheenaolevan aikakauden
148
kahdelta viimeiseltä vuosikymmeneltä, mutta sekä Gadd että tilintarkas- taja Nymansson ovat huomauttaneet tulliluetteloiden epätarkkuudesta, esim. siitä, että vientierät usein olivat suhteellisesti suuremmat kuin vastaavat tuontierät sellaisten tavarain kohdaltakin, joita ei kaupungissa voitu tuottaa, joten siis ainakin porttitullitilastossa täytyi olla virheelli- syyksiä. Saatavana olevaa tullitilastoakin on siis käsiteltävä määrätyin varauksin.18
Raumalle tuotiin maaseudulta puutavaraa:
v. 1775 v. 1780
veistettyjä lehtereitä 149,560 kpl. 178,946 kpl.
pitkospuita 4,685 „ 2,203 „
lankkuja 153 tolttia 138 tolttia
kattopuutukkeja 2,158 kpl. 6,757 kpl.
kuusisia riukuja 84 „ 96 „
sahatukkeja 29 „ 186 „
parruja 5,534 „ 278 tolttia
airoksia 39% tolttia 23 „
lautoja 977 „ 1,228
kuusisia astiapuita 452 kuormaa
leppähalkoja 300 syltä 348 syltä
„ 300 kuormaa 84 kuormaa
koivuhalkoja 973 syltä 1,064 syltä
„ 982 kuormaa 2,346 kuormaa
mänty- ja kuusihalkoja 20 syltä 47 syltä
„ „ „ 2,095 kuormaa 2,117 kuormaa
tervaa 78 tynn. 166 tynn.
tuohia 436V 2kipp. 1,382y 2 kipp.
nahkurinparkkia 30 tynn. 52 tynn.
Verrattaessa Porin kaupunkiin tuotujen puutavaroiden määriä v. 1781 havaitaan Rauman lehteri-, halko- ja tuohikauppa vilkkaammaksi, sillä Poriin tuotiin mainittuna vuonna lehtereitä 60,000 kpl. ja lautoja 767 1/2
tolttia, koivuhalkoja 619 kuormaa ja 170 syltä ja leppähalkoja 20 syltä, ja5 kuormaa tuohia 24 kippuntaa, mutta tervaa kokonaista 1,372 tynnyriä.
Gadd sanookin selostuksessaan, että Rauma harjoitti tähän aikaan suu- rempaa lehterien, halkojen ja tuohen kauppaa kuin muut merikaupun- kimme, joten metsien säästämiseksi olisi tähdellistä, että veistettyjen lehterien valmistus kielletään ja niiden sijasta valmistetaan sahattuja lehtereitä, koska Rauman porvareilla oli jo oma sahansakin. Samasta
149 syystä piti Gadd tarpeellisena huomauttaa, että kattopuihin kului paljon metsää, joten olisi Rauman porvareita totutettava käyttämään rakennuk-
sissaanturvekattoja.
Puuastioita tuotiin maaseuduilta Raumalle:
v. 1775 V. 1780
18 tus.
puuvakkoja 15 tus. 18 tus.
taikinakaukaloita 226 kpl. 615 kpl.
tarjottimia 99 „
panimoammeita 3 kpl. 5 „
jalallisia punkkia 10 „ 31 „
maitopunkkia 8% tus. 30M: tus.
pyttyjä, ämpäreitä 158 „ 227 „
kannuja ja tuoppeja 5% „ 7 „
mäntysiä arkkuja 5 kpl. 15 kpl.
leipäkoreja 1 tus.
kalakoreja 2 paria 9 paria
puutynnyreitä 39 kpl. 281 kpl.
pieniä kaukaloita 621 „ 9,147 „
Puuastioiden viennissä voitti Vakka-Suomen satama, Uusikaupunki, Rauman huomattavasti, imutta ilahduttavaa on todeta, että Rauma vielä 1700-luvun loppupuolellakin saattoi Saksaan lähteviin laivoihinsa saada raskaamman puutavaran lisäksi näinkin huomattavia eriä kotoisen käsi-
teollisuuden tuotteita.
Puutavaraa vietiin edelleen Itämeren satamiin, pääasiallisesti Königs- bergiin, Tanskan kaupunkeihin ja Lyypekkiin, Danzigiin, Holsteiniin ja Pommeriin. Allamainittuina vuosina vietiin Raumalta ulkomaille:
Metsäntuotteita v. 1770 v. 1775 v. 1780
lehtereitä 87,200 kpl. 95,-300 kpl.- 165,850 kpl."
lautoja 344 toltt. 261 toltt. 364 toltt.
puomiparruja 182 kpl. 181 kpl. 87 kpl.
peikkoja 78 „ 46 „
kuusisia piiroja 16 „ 11 „
ripoja 118 kpl. 60 „ 34 „
pitkospuita 1,954 „ 1,064 „ 936 „
pyöreitä kuusitukkeja 2,100 „ 2,250 „ 1,015 „
airoksia 666 „ 886 „ 654 „
tervaa 78 tynn.
pikeä 2 „
*) Lisäksi vietiin Raumalta lehtereitä oman valtakunnan satamiin.
150
/'muistioita v. 1770 v. 1775 v. 1780
puu-auskareita 991 tus. 671 tus. 475 tus.
tiinuja 12 kpl. 15 kpl. 474 kpl.
taikinakaukaloita 546 „ 114 „ 436 „
pieniä kaukaloita 5,210 „ 5,014 „ 4,340 „
vesikauhoja 852 „ 950 „ 796 „
saaveja 16 „ 10 „ 31 „
puusepän tarvepuita 2 kuorm. 3 kuorm. 4 kuorm.
lippaita 6 nipp. 27M» tus. 11 tus.
kiuluja 4 „ 4 5 „
ämpäreitä 83 „ 97% nipp. 76 nipp.
pyttyjä 61'A nipp. 37 tus.
puuvateja 37 „ 4 „ 19 tus.
maitopunkkeja 19 „ IV/3 tus. 13 „
kauhoja 48 kpl. 57 kpl.
puulusikoita 146 kpl. 206 „ 604 „
puulautasia - 36 „ 104 „
suolasalkkareita 21 „ 16 „
Kymmenvuotiskautena 1770—1780 oli siis lehterien vienti lisääntynyt miltei kahdenkertaiseksi entisestään, mutta puuastioiden ja muun puuta-
varan vienti oli alentunut.
Puutavaran vähittäismyynti K ö v e n hami n a s sa.
Vaikka raumalaiset laivurit yleensä puhuivat vain Saksan matkois- taan tarkoittaen purjehdusta Itämerellä, oli puutavaranvienti Raumalta Tanskankin satamiin, nimenomaan Köpenhaminaan 1700-luvullakin mel- koinen, jotenikivanha kauppayhteys tanskalaisten kanssa säilyi häiriinty- mättä. Nauttivatpa suomalaiset puutavaralaivat Tanskan satamissa mää- rättyjä etuoikeuksiakin. Köpenhaminan Valtakunnanarkistosta suosiolli-
sesti annettujen tietojen perusteella voimme seurata näitä etuoikeuksia 1740-luvulta lähtien.
Kuningas Kristian VI :n elok. 4 p. v. 1742 vahvistaman kauppasäännön 8 §:n mukaan oli kaikilla ulkomailta luvallisia jatarpeellisia puutavaroita, kuten timperipuita, Pommerin mänty-peikkoja ja parruja, Danzigin, Königsbergin jaPommerin lankkuja, muurauskiviä jakattotiiliä, kalkkia, suomalaista puutavaraa t.m.s. kuljettavilla laivoilla ja laivureilla oikeus myydä näitä lastejaan suoraan laivasta vähittäiskaupalla kolmena ensim- mäisenä viikkona aluksen satamaan saapumisesta lukien. Mutta vähit-
Puheenaolevan aikakauden kahdelta viimeiseltä vuosikymmeneltä sisältävät Rauman maatullikamarin vuosikertomukset kaupungin puutavarakaupasta seuraaviatietoja:19
Puutavaraa vietiin ulkomaille v. 1794 v. 1795 v. 1796 v. 1797 v. 1799 v. 1801 v. 1804
champl. kuusi 25 toltt. champi. m. 4 toltt.
lautoja, % pohja-, 7kyyn. mäntyä 2 toltt. % pohja, mänty 12 „ mänty- 9 „
„ 9 kyyn. mäntyä 1 „
~ champl. 7 kyyn. mäntyä 4 toltt. 20 toltt. 34 (kuusi) 8 toltt.
„ „ 9 kyyn. mäntyä 17 „
„ yksinkert. 9 kyyn. kuusi 8 toltt. 9k. kuusi 2 „
„ yksinkert. 7 kyyn. mäntyä 61 „ 40 „ 4 toltt. champl.kuusi 12 toltt.
kuusi 47 toltt. 7k. „ 100 „ kuusi 76 „ 165 „ 117 „ 94 „ 181 „
pieniä kuusipyttyjä 556 kpl. 434 kpl. 352 kpl. 1,208kpl. 1,870kpl. 3,006 kpl. 3,890 kpl.
veistettyjä lehtereitä 5,191% toltt. 6,050 toltt. 3,819 toltt. 6,064 toltt. 3,020 toltt. 3,569 toltt. 9,779% toltt
puukauhoja, nappoja 59% tus. 65 tus. 44 tus. 96 tus. 470 tus. 320 tus. 93% tus.
puu-auskareita 459 „ 552% tus. 447% tus. 820% tus. 1,026% tus. 1,610 „ 1,551% „
haapasia taikinakaukaloita 612 kpl. 396 kpl. 276 kpl. 472 kpl. 550 kpl. 856 kpl. 636kpl.
pieniä haapakaukaloita 4,327 „ 5,074 „ 3,228 „ 6,784 „ 8,620 „ 11,870 „ 9,800 „
puomiparruja 24 toltt. 49V«toltt. 27% toltt. 43% toltt. 29 toltt. 117'Atoltt. 110% toltt.
airoksia 16% toltt. 12% „ 6 „ 7 „
puulusikoita 92% tus.
jalallisia punkkia 6 kpl. 32 kpl. 12kpl.
puuvateja 4% tus. 22 tus. 221/» tus.
suurempiakuusipyttyjä, % tynn 70 kpl.
maitokiuluja, kuusipuusta 41% tus.
kauhoja 18 tus. 25 tus.
kuusipalkkeja, 8 tuum. 12—18 kyyn. ... 10 toltt.
lepästä valm. maitopunkkia 48 kpl.
koivuhalkoja 5 syltä
Yllämainittuihin vienti-eriin on lisättävä oman valtakunnan satamiin viety puutavara.
151 täiskaupassakin oli rajoituksensa. Mäntylautoja ja muitakin lautoja oli
nimittäin lupa myydä vain 3:n toltin, lehtereitä
s:n
toltin ja pienempää timperipuuta l;n toltin erissä ja peikkoja, lankkuja, parruja jarännipuita t.m.s. ynnä raskaampaa tammi- ja pyökkipuuta kappaleittain. Tämä määräys koski kaikkia Tanskan satamia, mutta huhtik. 18 p. v. 1744 vahvistetussa Kööpenhaminan jasiihen kuuluvan Kristianshamnin satama-järjestyksessä annettiin Köpenhaminaan saapuvien laivojen laituripai- koista, joissa lastin purkaminen ja myyminen oli luvallista, lisäksi yksi- tyiskohtaiset ohjeet. Puutavaraakuljettavia suomalaisialaivojakutsuttiin Köpenhaminassa nimellä ~Fin-Lapperne”, nimi, joka viittaa hyvin van-
hoihin kauppasuhteisiin maamme kanssa, janiille oli varattu maihinlasku- paikka Köpenhaminan sisäsataman itäosassa n.k. Kulutuskonttorin ja
Kristianshamninsillan välillä. Halkoja ja rakennuspuita tuovat laivat, muita mainitsematta, saivat laskea maihin Fredriksholman kanaaliin Sinisen tornin ja Linnansillan välille, samoin rauta- ja kalalastissa saa- puvat, sillä vaakahuone ja vaakasilta, joissa tavarat punnittiin, olivat mainitulla kohdalla satamaa.
Elok. 12 p. v. 1768 vahvistetulla kuninkaallisella päätöksellä laajen- nettiin nimenomaan Suomesta Köpenhaminaan saapuvien, puutavaralas- teja tuovien laivojen puutavaran vähittäismyyntioikeutta sikäli, että v. 1742 kauppasäännön myöntämä 3:n viikon vähittäismyyntioikeus ulotet- tiin olemaan voimassa 6 viikkoa laivan saapumisesta lukien javähittäis- kaupassa sallittuja eriä pienennettiin. Raumalaisillakin laivureilla oli siten
vuodesta 1768 lähtien Köpenhaminan satamassa oikeus myydä lehtereitä 10 tai 20 kappaleen erissä sen sijaan että aikaisemmin oli pienin sallittu erä ollut 5 tolttia, samoin lautoja 1/2 tai 1 toltin erissä entisen 3 toltin asemasta. Lankkuja jamuuta puutavaraa oli entiseen tapaan lupa myydä kappaleittain. Kyseessäolevaan vähittäismyyntilupaan sisältyivät myöskin puuastiat. Samalla kun suomalaisille laivureille vahvistettiin tämä laajempi vähittäismyyntioikeus, peruutettiin myöskin silloin Köpenhaminan sata-
massa olevalle neljälle suomalaiselle puutavara-alukselle paikallisten tim- peripuukauppiaiden aloitteesta annettu myyntikielto. Köpenhaminan kau- punginvouti, joka viran puolesta oli mainitun kiellon antanut sai samalla muistutuksen, ettei hänen tehtäviinsä kuulu sekaantua politia-asioihin.
152
Köpenhaminan maistraatti puolusti suomalaisten etuoikeutta köpenhami- nalaisia kilpailijoitavastaan huomauttamalla, että suomalaisen puutavaran
japuuastioiden ostajia olivat pääasiallisesti seudun talonpojat eikä näillä ollut tilaisuutta ostaa tavaraa niin suurissa erissä kuin v. 1742 kauppa- sääntö edellytti. Suomalaiset laivurit eivät myöskään ehtineet myydä lastejaan aikaisemmin säädetyssä kolmessa viikossa ja maistraatti piti luultavana, etteivät he toisaalta viivy satamassa kauempaa kuin oli välttä- mätöntä, sillä he pelkäsivät, etteivät ehtisi kotiin ennen talven tuloa.
Köpenhaminalaiset puutavarakauppiaat uudistivat v. 1768 tehdyt valituksensa ulkomaalaisten suosimisesta kotimaisten vahingoksi tavan takaa ja v. 1775 heidän onnistuikin saada haluamansa käänne aikaan.
Syysk. 28 p. sanottuna vuonna näet kuningas Kristian VII vahvisti puuta- varan kauppasäännön, joka palautti suomalaisten nauttimat oikeudet
v. 1742 kauppasäännön edellyttämiin puitteisiin.
Koska Venäjän ja Tanskan välillä lokak. 14 p. v. 1831 solmitun, kauppaa koskevan lisäsopimuksen 4:nnen artiklan lehterikaupunkiemme Uudenkaupungin, Rauman jaPorin laivureille takaama vähittäismyynti-
oikeus käsitti vain 21 päivää eli 3 viikkoa, siis v. 1742 kauppasäännön myöntämän ajan, ei meikäläisessä painetussa, sanassa näkynyt maininta siitä, että kyseessäolevien kaupunkien laivurit olisivat saaneet tämän oikeuden palkintona heidän Köpenhaminan pommituksessa syksyllä 1807 kaupungin keskuksessa syttyneiden tulipalojen sammutuksessa antamas-
taan avunannosta, pitäne paikkaansa muussa suhteessa kuin että vanha etuoikeus mahdollisesti silloin vahvistettiin olemaan loukkaamatta edelleen voimassa. Köpenhaminan Valtakunnanarkistossa ei ainakaan ole viime- mainitusta etuoikeuden vahvistamisesta mitään kirjallista todistusta saatavissa. Yhtävähän on siitä jäänyt mainintaa Köpenhaminan kaupun- ginarkiston asiakirjoihinkaan.2o
Rauman kauppa Tukholman ja muiden Ruotsin
ja Suomen kaupunkien kanssa.
Rauman vilkas kauppayhteys Tukholmaan jatkui entiseen tapaan kautta 1 /00-luvun. Tukholmaan vietiin halkoja, tuohia, lautoja, puu-
astioita, rautaa Kauttualta, elävää karjaa, suolattua jakuivattua lihaa ja
153
kalaa, voita, talia, vuotia, lankaa jakotikutoisia kankaita jasieltä ostettiin suolaa, siirtomaatavaroita, kankaita jarihkamaa.
Rauman kaupasta Tukholman kanssakaan ei ole saatavissa tyydyt- tävää tilastoa. Ainoastaan Tukholmankaupunginarkistossa olevista tori-, satama-, puomi- ja pakkausmaksuluetteloista voidaan poimia hajanaisia tietoja siitä. Niinpä purjehduskautena v. 1725 suoritettiin mainittuja
maksuja 37:ltä Raumalta tulleelta lastilta, pääasiassa halko- ja lauta- tavaraa, joukossa myöskin 1 lasti kiveä, sekä torimaksuja
BV
2 tynnyriltäsuolakalaa, 4 tynn. lihaa ja
V 4
tynn. tuoretta kalaa. V. 1735 suoritettiin samoja maksuja 40:ltä lastilta puutavaraa ja 6 3/4 tynnyriltä suolalihaa, v. 1738 39 :ltä lastilta, joukossa 3 rautalastia ja v. 1750 29 :ltä lastilta halkoja, lautoja, puuastioita ja tuohia sekä torimaksua 65 tynnyriltä suolattua lihaa. V. 1760 suoritettiin satamamaksua 42 lastilta aluksen ko’on mukaan, jokavaihteli 10—68 lästiin.V. 1769 suoritettiin majakkamaksua Tukholman Maatulli- ja aksiisi- kamariin 33 lastilta Tukholmasta Raumalle menevää suolaay.m. sekalaista tavaraa. Rauman vienti Tukholmaan vv. 1770, 1775 ja 1780 käsitti Gaddin mukaan seuraavia tavaroita ja tavaramääriä:
Karjatalouden tuotteita v. 1770 v. 1775 v. 1780
suolattua lihaa 32 tynn. 82*4 tynti. 171% tynn.
kuivattua „ 27 leiv. 34 leiv. 63 leiv.
sianlihaa 37 „ 89% leiv. 68 „
voita 195 „ 162 leiv. 267% leiv.
talia 34% leiv. 22 „ 54% „
suomalaista juustoa 1% „ 3% leiv. 5% „
elävää karjaa, härkiä, lehmiä,
mullikoita 36 kpl. 26 kpl. 28 kpl.
lampaita ja karitsoja 20 „ 15 „ 18 „
vuohia 18 „ 17 „ 21 „
työhevosia 4 „ 2 „
vuotia 19 „ 16 „ 30 „
lampaannahkoja 16 „ 11 „ 15 „
vuohen- ja pukinnahkoja 26 „ 21 „ 23 „
hanhia 44 „ 28 „ 39 „
kanoja 7 „ 9 „ 12 „
kananmunia 650 „ 42 tiuta 45 tiuta
t
v. 1775 v. 1780
Metsäntuotteita v. 1770
lautoja 225V2 toltt. 215 toltt. 162 toltt.
tervaa 20 tynn.
tuohia 426 kipp. 291 kipp. 203 kipp.
koivulankkuja 290 toltt.
mäntylankkuja 60 toltt. 71 toltt. 61 „
ripoja 173 „ 80 „ 46 „
puomiparruja 72 „ 69 „ 54 „
lehtereitä 100 „ 218 „ 562 kpl.
leppähalkoja 138 syltä 417 syltä 312 syltä
koivuhalkoja 448 „ 1,392 „ 1,053 „
Puuastioita y.m.
tynnyrejä ja pyttyjä 43 tus. 64 tus. 32y2 tus.
maitopunkkia 84 „ 40 „ 58 „
puu-auskareita 31 „ 78 „ 56 „
vesikauhoja 24 kpl. 27 kpl. 34 kpl.
taikinakaukaloita 6 „ 9 „ 11 ~
pieniä kaukaloita 1,016 „ 867 „ 506 „
ämpäreitä 5 tus. 8 tus. 12 tus.
saaveja 33 kpl. 23 kpl. 26 kpl.
puuvateja 1 nippu 2XA nipp. 4 nipp.
puusepän tarvepuita 140 kuorm. 194 kuorm. 115 kuorm.
kengänkorkoja 200 kpl.
suolattuja silakoita 8 tynn.
hamppua 15 leiv.
humalia 2XA leiv. 4% leiv. 6M» leiv.
rohdinlankaa 314 kyyn. 188 kyyn. 140kyyn.
pellavakangasta 140 „ 363 „ 297 „
villasarssia 19 „
villasukkia 43 paria 75 paria 150 paria
kankirautaa 126 kipp.
9 leiv.
taulaa 5 naulaa 7 naulaa
oravannahkoja 100 kpl.
hirvennahkoja 1 „
ketunnahkoja 3 „
kuminoita 4 kannua
hampunsiemeniä % tynn. Vz tynn.
heiniä 5 kuorm. 2% kuorm. % parmasta
4kesäkuorm
olkia &y2 „
„ 3 parmasta
saappaita 93 paria
kenkiä 1 pari
pitsiä 110 kyyn.
154
155 Rauman viennissä Tukholmaan oli siis 10-vuotiskautena 1770—1780 tapahtunut sikäli muutoksia, että ruokatavaran, lehterien ja halkojen vienti oli lisääntynyt, mutta teuraskarjan, puuastioiden, lautojen jatuohen vienti vähentynyt. Teuraskarjan vienti Tukholmaan ei 1700-luvulla enää merkinnytkään Raumalle yhtä paljon kuin oli ollut laita aikaisemmin.
Paitsi Tukholmaa oli Rauma 1700-luvun jälkipuoliskolla kauppayhtey- dessä Ruotsin puolella m.m. myöskin Norrköpingin, Nyköpingin, Weste- råsin ja Ystadin ja Suomen kaupungeissa varsinaisesti Kristiinan, Porin, Uudenkaupungin ja Turun kanssa. Dalarön tullikamarissa suoritettiin Saksaan menevien vientitavaroiden, Hankoniemessä taasen itäänpäin menevien tulli.
Raumalta vietiin Norrköpingiin: v. 1770 v. 1775 v. 1780
voita 13 leiv.
sianlihaa 1 „
kuivattua lihaatuohia 5704 kipp.„ 421
—■
kipp. 381 kipp.3 naulaapuu-auskareita 18 tus. 78 tus. 13 tus.
veistettyjä lautoja 1 toltt.
mäntylautoja 3 toltt.
taikinakaukaloita % tus. Vz tus. l'A tus.
pieniä kaukaloita 4 „ 8 „
vesikauhoja 1 „ 3 tus. 6 „
saaveja % „
kiuluja % nipp.
kannellisia pyttyjä % „
ämpäreitä 2% „
maitopunkkia 2% „ Vi tus.
puuvateja 2 tus. 2 kpl.
puusepän tarvepuita 11 kuormaa 1 kuorma
koivuhalkoja 4 syltä 8 syltä 25 syltä
leppähalkoja 3 „
pellavakangasta 6 kyyn.
villasukkia 6 paria
hirvennahkoja 3 kpl. 2 kpl.
vuohennahkoja 3 „
koivulankkuja 34 toltt.
häränsarvivalmisteita 200 kpl.
Nyköjringiin:
tuohia 4,320 leiv. 218 kipp.
puu-auskareita 3 tus.
—■
6 tus.veistettyjä lautoja 3 toltt.
