E. A. AALTIO:
(Keuruun fttrMoatfctf
K un K euruun kirkolla ei entisaikaan ollut m uita maanviljelystaloja kuin pappila, p idettiin sen väen- tupaa kirkkokortteerina ja samoin pitäjäntupaa, joka vielä viime vuosisadan puolivälin paikkeilla oli m aantien laidassa satakunta m etriä nyk. V an
han kirkon aidasta pohjoiseen. Pappilan tupa olikin varsin tilava, koskapa siihen esim. toista pääsiäis
päivää vastaan yöllä v. 1700 oli kirkkoherra Yrjö H ärpm anin käräjissä antam an kertom uksen mukaan asettunut yölevolle noin 200 pitkäm atkaista kirkko- miestä. K un ”suuren p irtin ” lattialle levitetyt oljet tällöin syttyivät tuleen, menehtyi savuun kahdek
san henkeä. Samassa pirtissä yllätti isonvihan aikaan joulukuussa 1713 kapteeni Salomon Enber- gin kom entam a joukko H äm een rykm entin sotilaita apunaan H erpm anin pojat ja m uita keurulaisia, p irttiin m ajoittuneen venäläisen rakuunakom ppa- nian, joka m iltei kokonaan tuhottiin. Lisättäköön tähän, että kun K euruun pappila kaikkine raken
nuksineen paloi elokuun 19. päivää vasten yöllä v. 1809, p äätettiin siihen rakentaa mm. uusi p irtti, jonka suuruudeksi lokakuussa samana vuonna toi
m itetussa katselmuksessa m äärättiin nykyisissä m i
toissa 9 x 9 metriä.
K un keurulaisilla näin oli kirkkom atkoillaan käy
tettävissä P appilan iso tupa ja pitäjäntupa sekä lisäksi kirkolla olleet Päkärin, K antolan, Kirkko- pakan ja R antalan torpat ja jokin itsellinen mökki, niin m istä keurulaiset sitten saivat aiheen rakentaa kirkolleen ”kirkkoaittoja” , joita siellä kirkon välit
tömässä läheisyydessä oli viime vuosisadan puoli
välissä lähes kolm ekymmentä?
V. 1801 sai K euru oikeuden pitää kirkollaan kahdet yleiset m arkkinat vuodessa. ”M arkkinaplas- siksi” tuli Kirkkokangas eli nyk. V anhan kirkon länsipuolella oleva aukea kenttä. M arkkinapaikalle rakennettiin kauppaa varten joukko "m arkkinapuo- teja” , joita vuokrattiin kaupungeista saapuville
"porvareille” . (Tällainen m arkkinapuotien rykelmä oli myös ollut H arju n kirkon lähellä olleella m ark
kinapaikalla, nyk. Tam pereella, m utta ne paloivat elokuussa v. 1748, jolloin m arkkinat m uutettiin P ispalaan). K uinka paljon m arkkinapuoteja Keu
ruun kirkolla oli, sitä emme tiedä, m utta v. 1805 kuolleen seurakunnan kirkkoherran Aleksander Ram stadiuksen jälkeen toim itetussa tulo- ja lähtö- katselmuksessa hänen perillisensä ilm oittivat kirk
koherra-vainajan rakennuttaneen 14 markkinapuo- tia, joista he vaativat seurakunnalta korvausta. H e eivät sitä kuitenkaan saaneet, koska puotien raken
nusaineet oli o te ttu pappilan maalta. N äiden m ark
kinapuotien kohtalosta ei tiedetä, m utta kun m ark
kinat lopetettiin v. 1821, jäivät ne paikoilleen.
M aaliskuun 26. pnä 1825 pidetyssä rovastinkatsel- muksessa valitettiin, että m arkkinapuoteja käytet
tiin viinan m yyntiin. 1830-luvun alulta on säilynyt tieto, että K irkkokankaalla eli m arkkinaplassilla oli aittoja, joissa kirkkom iehet viettivät kesäisin öitään. Ylä-Jouhtim äen talon isäntä Ju ssi oli kerran sunnuntaiaam una n u k kunut niin myöhään aitassa, joka oli ”keskellä K irkkokangasta” ja kuorsannut, että ”Kirkkokangas raik u i” . Y lä-Jouhtim äen talo oli kirkkokortteerikseen o tta n u t tai ostanut jonkin entisen m arkkinapuodin ja — eräät m uut talot olivat tehneet samoin, kuten Ala-Jouhtim äki, Mäy- rämäki, Pahkam äki ja Eteläm äen talot.
K un m arkkinapuodit kävivät tarpeettom iksi, ja kun ne oli havaittu sopiviksi kirkkokortteereiksi, alkoivat pitäjäläiset kirkon lähelle rakentaa itsel
leen varsinaisia kirkkoaittoja. Täm ä on ilmeisesti tapahtunut viim eistään 1830-luvulla, koska aitat jo 1870-luvulla olivat harm aita ja vanhan näköisiä.
N äin syntyi K euruun kirkkoaittojen ryhmä, jollaisia hankkim ieni tietojen m ukaan ei ollut esim. muissa lähipitäjissä, kuten Ruovedellä, V irroilla ja Ä htä
rissä, ja tuskinpa missään maassamme, ainakaan niin suurta määrää kuin m itä niitä on ollut Keu
ruulla. Laukaan, Jyväskylän ja Petäjäveden syyskä- räjissä v. 1800 Petäjäveden kappalainen M atti Su- nell riiteli kuitenkin sanotun pitäjän kirkolla olleen aitan omistusoikeudesta. A ittaa sanotaan nim en
omaan kirkkoaitaksi. Lopen pitäjässä käydessäni kertoi maanviljelijä O iva H ietanen Lopen kirkolla vielä täm än vuosisadan alussa olleen kaksi pientä
"kirk k o aittaa” , joiden om istajat asuivat kaukana kirkolta ja tulivat aittoihinsa kesäaikana jo usein lauantai-iltana, kuten K euruullakin oli tapana.
K irkkotalleja oli ja on vieläkin monin paikoin ru n saastikin Ahvenanmaalla, Närpiössä, Ilmajoella, Kokkolassa ja m uuallakin. K irkkotallit olivat usein tark o itetu t myös ihm isten suojaksi eikä vain hevo
sille, kuten nim estä voisi päätellä. K irkkotallien esikuva saattaa olla R uotsin puolelta, jossa niitä paikoitellen oli niin paljon, että ne m uodostivat kokonaisia kyliä (k y rk stad ). Ruotsalaisen tutkijan Sigurd Erixonin m ukaan tällaisten kirkkotallien sosiaalinen idea on ikivanha.
Varmaa on, että K euruulla ei vielä esim. 1700- luvulla ollut kirkkoaittoja, koska niitä ei m ainita K euruun P appilan isonjaon asiakirjoissa, eikä niitä ole m erkitty sam anaikuiseen karttaan. K irkkoait
toja ei myös ole siinä m ajuri A. A. Thesleffin ke
sällä v. 1809 maalaamassa K euruun Vanhaa kirk
koa ym päristöineen kuvaavassa taulussa, jossa nä
6
kyy mm. Lapinsalm en rantam a, jolle suurin osa kirkkoaitoista myöhemmin rakennettiin. E n ole myöskään asianomaisista 1700-luvun ja 1800-luvun alun tuom iokirjoista löytänyt mitään tietoja kirkko- aitoista Keuruulla.
H erastuom ari Em il Lintula (synt. 1861) ja keu- rulainen läm m in kotiseutum uistojen vaalija Josia Pekkala (synt. 1871) kertoivat, että vesikeurulai- silla oli 1870-luvulla maantien, nyk. Vanhan kirkon ja Lapinsalm en välisellä alueella Lapinsalm en ran
tamalla lähes 20 (P ekkala sanoi 20) kirkkoaittaa, jotka olivat niin toistensa näköisiä ja kokoisia, että
”ne olivat kuin sisaruksia” . Kunnaalla Lapinsalmen rannalla oli rivissä kym m enkunta aittaa "hammas
tettu in a niin lähelle toisiaan, että välillä oli vain miehen mentävä sola” . Tästä aittarivistä oli vielä 1890-luvun alkuvuosina pystyssä Lapinsalm en kun
naalla 5— 6 aittaa, kuten tämän kirjoittakin muis
taa. Ylä-Häkkisen aitta oli ollut nyk. opettaja E rkki H aapam äen talon paikalla, sen vierellä M äntän ta
lon aitta ja samoin Ala-Häkkisen aitta. Lisäksi oli
vat kunnaalla Liukon, Lietun, Kiesisen, Lyhdenie- men, V alkeeniemen ja Kopareen sekä monien m ui
den Keuruselän rantatalojen aitat, joiden omistajia ei enää muisteta. Kaksi kirkkoaittaa oli ollut aivan kirkkorannassa, nykyään rakenteilla olevan uuden pappilan alapuolella, yksi oli Lapinsillanmäkeä noustessa sen vasemmalla puolella ja yksi oikealla puolella, kuten voidaan todeta v. 1892 otetusta va
lokuvastakin. N ekin olivat vesikeurulaisten aittoja, m utta kukaan ei ole m uistanut m inkä talon ne k u kin olivat.
A ittojen ovet olivat Lapinsalmelle päin, kuten itsekin vielä hyvin muistan. M uistan myös, että yh
den aitan ovi oli jätetty auki ja että tuuli riepuutti sen ovea. A itan m aantien puoleisen oikean nurkan alta oli kaivettu hienoa hiekkaa, joten se oli ilmassa ja se oli ilmeisesti jätetty heitteille. Vierellä oli suu
renpuoleinen santakuoppa, josta Josia Pekkala ker
toi usein poikasena hakeneensa isälleen musteen kuiv-aushiekkaa, jota hän käytti, vaikka imupaperi- kin siihen aikaan oli jo tunnettu. A ittarivi kun-
Keuruun kirkonkylä v. 1898 rautatien valm istuttua edellisenä vuonna. O n kevättulvan aika. Pappilan ran
nassa maantien vieressä on pappilan punaiseksi maalattu saunarakennus, jonka toisessa päässä oli sauna ja toisessa päässä kamari. Siinä asui viim e vuosisadan lopulla Lindroos-niminen työmies perheineen. Saunan seinävierellä maantien puolella pitivät nisukauppaa "P ik ku -H e ik k i” ja ”K atiska-Riikka”, joista R iikka m yi limunaatiakin. N oin v. 1897 R iikka rakennutti Lapin sillan eteläkorvaan, m yöhem m in Jaatisen talon paikalle, pienen ”p u tk a n ”, jossa hän m yi vehnästä, limunaatia, karamellia ym. Se oli Keuruun ensimmäinen kioski. — Lapinsalmen eteläpäässä näkyy Keuru-laivan makasiini, johon Keuruun kauppiaat saivat laivalla K olhon kaut
ta kaiken tavaransa ennen rautatien valmistumista. Kuva kirjoittajan kokoelmista.
7
naalia oli m aalauksellisen kaunis. A itat olivat ylei
sen m uistikuvan m ukaan kooltaan kaksi vanhaa syl
tä pitkiä ja leveitä, eli "kaksi syltä kanttiinsa” . Aitoissa oli kaikissa malka- ja tuohikatot. Malat olivat noin tuum an vahvuisia pyöreitä puita, jotka m enivät ristiin aittojen harjalla. Jokaisessa aitassa oli riima ja kahdesta suuresta halaistusta tukista tehty kynnys, jolle usein lauantai-iltaisin nostettiin jakkara tai pari ja istuskeltiin niillä. A ittojen ulko
seinät olivat veistetyt. Ovissa olivat vahvat rauta- saranat ja lukko, jonka avasi suurikokoinen avain.
A ittojen la ttia t oli tehty halkaistuista tukeista, ku
ten tupienkin lattiat siihen aikaan, ja niiden perällä oli pari o rtta vaatteiden ripustam ista varten. Kah
della sivuseinällä oli joskus laverit ja niillä makuu- vaatteet, m utta tavallisesti n u k u ttiin lattialle levi
tetyillä polstereilla. M uuan kertojani — emäntä Lyydia R iihonen (synt. 1873) — joka m uistaa kirkkoaidat lapsuudestaan, mainitsi, että ne olivat
"kovasti taivastuneet (ilm an purem at) ja aivan vanhojen aidaksien värisiä (siis harm aita) ja hyvin vanhoilta ne näyttivätkin” . H än jatkoi: "A itat oli
vat sulkanurkkaisia, kuten siihen aikaan kaikki ra
kennukset” .
M aakeurulaisten kirkkoaitat olivat muualla kir
konkylässä. Kaksi aittaa oli m aantien lähellä Van
han kirkon aidan pohjoispuolella, m utta niiden omistajia ei enää m uisteta. O vet olivat m aantielle päin. H aapam äen ja M urtom äen naapuritalojen aitat olivat piiskurin paalun lähellä eli siinä, mistä
nyt vinoportaat lähtevät U uteen kirkkoon. Ne oli
vat myös jo 1870-luvulla harm aantuneita aittoja.
H aapam äen aitta oli etelän ja M urtom äen aitta poh
joisen puolella. N iiden välissä oli pieni sola. O vet olivat Kirkkokankaalle päin. K ippavuoren itälai
dalla oli kaksi aittaa, joiden omistajia ei m uisteta, ja nyk. K uuselan tontilla rinnatusten Liesjärven ky
län Aholan ja Paalasen talojen aitat, jotka hyvin m uistan. N iistä on ensiksim ainittu säilynyt, ja se on nyt K euruun museon pihamaalla. Yhdessäkään aitassa ei ollut välikattoa.
Näissä aitoissa kirkkom iehet viettivät öitään tu l
tuaan kirkolle jo lauantaina. M utta jos tultiin sun
nuntaiaam una, niin riennettiin kuitenkin heti kirk- koaitalle, jossa naisväki suki hiuksensa ja pani pa
rasta päälleen. ”K irkkoeväät” syötiin myös aitassa.
M aisteri Vilho Saariluoma kertoo Kotiseutu-lehdes- sä v. 1918 keurulaisten kirkkoeväänä olleen "juus
toa, kakkua (leip ää), perunarieskaa, pannukakkua ja lehikoista ( kaalinlehtien välissä paistettua mai
toon tai viiliin tehtyä ruisjauhokakkaraa)” . Hyvin m uistetaan, että eväänä kirkkom atkalla oli tavalli
sesti myös palvattua tai puisessa "kourussa” lei
vinuunissa paistettua lampaanlihaa tai m uuta lihaa ja suolakalaa, viim eksim ainittua varsinkin vesikeu- rulaisten aitoissa. Juusto oli takkatulen loimussa paahdettua ns. pohjalaista juustoa, jota Keuruulla vielä vuosisadan vaihteessa paljon valm istettiin ja jota esim. vanhem pieni tu ttavat usein toivat tuliai
sina tullessaan kotiini "kirkkokahville” . K un k ir
kolle päästiin, m entiin tavallisesti tapaam aan tois
ten aittojen kirkkoväkeä ja "niissä kävi yhtäm ittai
nen puheen porina” . V anha nainen, joka oli usein ollut yötä M urtom äen kirkkoaitassa, kertoi, ettei tahtonut voida nukkua, "kun ne puhua porisi koko yön” . Isäntäm iehet pistivät myös joskus m ukaansa tullessaan jo lauantaina kirkolle lekkeriin tai hink
kiin ”vaarinkaljaa” eli sahtia, tai pullollisen viinaa aikana, jolloin sitä kotona poltettiin. O lipa sitten mukavaa kirkkoaittojen kynnyksillä lauantai-iltana istua ja jutella tu ttu jen kanssa touonteosta tai vuo- dentulosta, ottaa pikku naukku ja veistää puukolla kappale lampaan lihaa tai suolakalaa ryypyn painik
keeksi. Tästä ei kuitenkaan koskaan mitään pahen
nusta k o itunut ja, sikäli kuin m uistetaan, oli elämä kirkkoaitoissa arvokasta ja rauhallista, niinkuin m uutenkin kirkkom atkoilla ja kirkolla.
Isäni V iktor A rvid A altio kertoi, että poikkeuk
sen tästä sunnuntaieläm än rauhasta kirkolla oli kui
tenkin tehnyt viime vuosisadan alkupuolella pappi
lan karhu. Se oli saatu kiinni pesästä kevättalvella ja oli niin kesyyntynyt, että se kulki vapaasti pappi
lan pihamaalla ja kirkkokankaalla. K un karhu oli tunnetusti perso viinalle, niin haistoi se kirkkoait
tojen alle piilotettujen viinapullojen hajun, oppi ottam aan niiden suulta tulpan ja tyhjentäm ään pul
lot. Sitten se oli tanssinut kirkkokankaalla, lyönyt käpäliään yhteen, heittänyt häränpyllyä, kiljunut ja viheltänyt kirkkoväen suureksi hauskuudeksi.
K irkkoaittojen om istajat käyttivät aittojaan myös lastensa rippikoulukortteereina, niinkuin myöhem
min rakennettuja kirkkotupiakin. Josia Pekkala kertoi, että hän rippikouluaikanaan v. 1886 kävi joskus rippikoulutoverinsa Eeli Kolhon ja m uiden
kin poikien kanssa Ylä-Häkkisen talon ja toisissa- kin kirkkoaitoissa juttelem assa niissä asuvien rippi- koulutyttöjen kanssa.
N iinkuin ylläolevasta selviää, om istivat kirkko- aittoja aina talot eivätkä venelahkot. Tavallisesti h akattiin aitta valmiiksi ja siirrettiin sitten kirkolle, jossa se pystytettiin.
Viime vuosidan puolivälin jälkeen alkoivat m uutam at K euruun talot rakentaa itselleen "k irk k o tupia” kirkonkylään. V anhim m at niistä lienevät olleet H oskarin ja O llilan tuvat, jotka olivat lähek
käin suunnilleen sillä paikalla, jossa nyt nousee tie kirkon itäovelle ja jotka oli tehty talojen vanhojen kirkkoaittojen paikalle. H oskarin tupa oli tien paik
keilla ja O llilan siitä hiem an pohjoiseen päin. Niis
sä oli takka ja leivinuuni ja asukkaina joku itselli
nen. Luultavasti jotenkin samoihin aikoihin Ylä- H äkkisen talo rakensi kirkkotupansa Loilonharjun eteläpäähän, nyk. Seipon lepokodin paikalle. Se oli pienehkö keltaiseksi m aalattu rakennus, jossa oli keittiö ja sen takana kam ari. Y lä-H äkkinen myi rakennuksen jo kuitenkin 1880-luvun alkupuolella.
Noin v. 1870 rakensivat A mpialan, Iso-H uttulan ja Leppämäen talot yhteisen kirkkotuvan samalle har
julle. Siinä oli porstua ja sen perässä kam ari sekä oikealla tupa, jossa oli takkam uuri ja leivinuuni.
Rakennusta sanottiin tavallisesti "Ampialan kirkko- tuvaksi” . Siinä asui vuosisadan vaihteessa raken
nusm estari Kalenius. Talon seinät olivat sivellyt punam ullalla ja akkunalaudat olivat keltaiset. Sa
man harjun alkupäähän rakensi hiem an myöhem
m in myös Lihjam on talo kirkkotupansa. R akennuk
sesta tuli huvilam ainen ja siinä oli neljä huonetta.
V. 1876 rakennutti Iso-M oijasen Heikki-isäntä kirkkotupansa K ippavuoren itäreunaan. Rakennus hakattiin valmiiksi Korpelassa Iso-Moijasen maalla ja ajettiin kirkolle. Siihen tehtiin useita huoneita ja Moijasen lapset olivat siinä koulukortteeria. Talon omistaa nyt H eikin tytär, rouva Alma Keskinen.
1900-luvun alkuvuosina rakennutti Kivijärven talon isäntä Kalle kirkkotuvan — nyk. Sieväsen talon
— lähelle kansakoulua. H än m uutti siihen asumaan myytyään talonsa.
K euruun kirkkoaitat rupesivat rapistum aan ja häviämään sen jälkeen kun K euruselällä alkoi laiva
liikenne v. 1885, koska Vesi-Keuruun kirkkoväen ei enää tarvinnut välttäm ättä yöpyä kirkolla, vaikka usein niin tehtiinkin.
K un Jyväskylän rautatietä rakennettiin 1896, oli sen ra tavailin tieltä poistettava useita kirkkoaittoja.
K aksi niistä osti Pappilan torppari M atti Klack (Kangas) ja siirsi ne torppaansa, m utta nekin ovat hävinneet. 1890-luvun alkuvuosina olivat vielä jä- lellä olevat kirkkoaitat rapistuneita ja vaikuttivat hylätyiltä, koskapa ainakin parissa ovet olivat lu
kitsem atta. Lapinsalm en kunnalla olevan aittarivin V anhan kirkon puoleisella sivulla, josta Kirkkokan- gas alkoi, oli nurm ikolla kolme tai neljä vuoluki-
veä, noin 60 senttiä pitkiä ja 30— 40 senttiä pak
suja. Ne olivat istumisesta ja sateista sileiksi kulu
neet, m utta kukaan ei enää m uistanut, missä ta r
koituksessa ne oli paikalle tuotu. K un vanhim m ilta henkilöiltä olen kuullut, että K euruun ensimmäi
nen kirkko oli rakennettu Lapinsalm en kunnaalle, ehkä juuri samalle paikalle, missä vuolukivet olivat, olen jälkeenpäin tullut ajatelleeksi, että ne olivat hautakiviä ensimmäisen kirkon ajoilta. Missään K euruun kirkonkylän läheisyydessä ei nim. sellaista kivilaatua tavata, m utta vanhassa hautausm aassa olevat K olhon hautakivet ovat samaa kiveä. Eipä juuri m uuta selitystä näille kiville löydäkään kuin että ne olivat hautakiviä, jotka olivat kirkon tultua hävitetyksi jäänet lojum aan paikalleen. Vahinko, että nämä kivet lienevät joutuneet rautatiepenke- reeseen.
V esikeurulaisten kirkkoaitat ovat aikoja sitten jo hävinneet Lapinsalm en kunnaalta, kuten m uutkin kirkkoaitat. K anttori Ahlman osti Kuuselan piha
maan etelälaidalla olleet Liesjärven kylän A holan ja Paalasen talojen aitat ja käytti niitä ruoka- ja tarve- aittoinaan. Aholan aitta on ainoa tallella oleva kirk- koaitta ja se on nykyään K euruun Museossa. Siihen olisi kuitenkin tehtävä malka- ja tuohikatto niin että se olisi täysin alkuperäisen kaltainen.
K eurulaisten kirkkoaitat ovat maassamme olleet ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen ilmiö. Jos maalauksellisen kaunis aittarivi seisoisi vielä Lapin
salmen kunnaalla, olisi se arvokas nähtävyys.
K e r t o j a t : V iktor A rvid Aaltio, M a tti Klack eli Kan
gas, Eem il L intula, Josia Pekkala, Juho Eem il Jokinen, Ly
dia Riihonen, Toivo Vääriskoski, V oitto V. Kolho, E etvi Jouhtim äki ja A nna Korhonen, o.s. Vaula. K ertojista on vain kaksi viim eksi m ainittua elossa.
