Keuruun kauniita puutaloja
Keuruun kirkonkylässä ei ollut yhtään kivitaloa ennen 100 v. takaperin rakennettua uutta kirkkoa - elettiin hirsitalo-kautta. Uuden kirkkonsakin keuruulaiset halusivat tehdä puusta, mutta keisari määräsi kiven: punainen tiili tai harmaa kivi. Keuruu valitsi punaisen, olihan vanha kirkkokin punainen! Keuruun tiilikirkko (1892) oli maakunnan ensimmäinen kivikirkko - vain kaupungin, Jyväskylän, tiilikirkko oli vanhempi (1880).
Vuosisadan vaihteessa kirkonkylää alettiin rakentaa "oikein amerikkalaisessa vauhdissa” (Suom
alainen 30.11.1900). Mutta talot tehtiin puusta vielä miespolven ajan, paitsi pappilan harmaakivina- vettaa. - 1930-luvun vaihteessa muurattiin muutama tiilitalokin: osuuskauppa, kunnan edellinen toimitalo, armeijan varikko (nyk. Tele), osuuskassa (nyk. uimahallin paikka), liikem. Almu Tikkalassa.
- Yleensä vielä luotettiin puuhun.
Mutta 1950-luvulla kirkonkylään iski epidemia: puutalot kaatopaikalle ja tilalle "modernia”
betonia! Valheellisena tekosyynä: puutalot muka lahoja, korjauskelvottomia, pappilat ja apteekkikin.
Rakennuskieltokaan ei estänyt, vaan jonossa lääniin paperinippu mukana anomaan poikkeuslupaa.
Ja jokainen talo rakennettiin eri linjaan kuin viereiset.
Ronkala Suhosen rakentamana. Kopioin kuvan Sirkka-Liisa Sarkkilan albumista. Kuvaaja tuntematon.
Rumia betonilaatikoita keskelle kaunista Keuruuta! -
"Villiä länttä!” lausahti rakennushallituksen pääjohtaja katsellessaan Kirkkoaukealta eteensä aukeavaa näky
mää.
Puurakennusten halveksimisen aloitti seurakunta jo 1890-luvulla tarjotessaan vanhaa kirkkoa kansakoulun rakennusmateriaaliksi tai ratapölkyiksi Jyväskylän ra
dalle; ei sentään "elukkain lääväksi”. Ja kirkko hylättiin kortinpelaajien ja ryyppymiesten haltuun. Kirkkoherra
han oli jo sairas mies.
Tämän seuraajakaan ei ym märtänyt kirkon ja kalmis
ton arvoa, vaan avokätisesti antoi kirkon ympäristöä asuintonteiksi. - Vielä 1960-luvulla seurakunta aikoi sulloa lisää omakotitontteja kirkon ja Lapinsalmen välille, ja kunta on itsepäisesti yrittänyt pilata aluetta autotiellä.
Ainoat kauniit rakennukset nykyisessä kantakaupun
gissa ovat puutaloja. Vanhoja puurakennuksia!
Tähän katsaukseen olen pyrkinyt valitsemaan kuvat rakennusten nuoruuden ajalta. Kuvateksteihin olen merkinnyt kuvaajan tai kuvan omistajan. Loput ovat omasta kokoelmastani tai omia ottamiani.
Kuva on viime vuosisadan lopulta. Hautausmaan ja maantien välissä on riukuaita. Vasemmalla näkyy kolmas porttihuone, jonka purkamisen jälkeen siinä oli vielä
"Nikaran-1. Nikaraistenportti”. Kuvaaja tuntematon.
KAUNIS VANHA PYHÄKKÖMME
Kaunein ja vanhin puurakennuksemme on meidän jo sata vuotta "vanhaksi kirkoksi” kutsumamme, mutta yli 230 vuotta takaperin pystyttämämme temppeli.
Mikään rakennus ei ole syntymähetkellään valmis, vaan sitä on myöhemmin täydennetty, laajennettukin, vuorattu, koristettu. Vanha kirkkom m e on taitavan kir
konrakentajan Antti Hakolan mestarinäyte, "tyypiltään länsitornillisen pitkäkirkon, ristikirkon ja uudenmallisen kellotapulin yhteensulautuma” (Pirkko Junttila 1969);
pitkäkirkko jonka runkohuone ja matalammat kylkiäiset muodostavat ristin; korkea, avarantuntuinen. Antti Ha
kolan työ valmistui 1759.
Seuraavat polvet ovat sitä täydentäneet: alttari ja taulun kehysrakenne Matti Äkerblom-Pärnän 1782, saar
nastuoli Matti Äkengren-Raukolan 1784, pystyvuoraus ulkoseiniin Kaappo Kokkilan 1819, uusi sipulikattoinen sakaristo Kalle Tulpanin 1831. Tunnettuja kirkonraken
tajia kaikki!
Kirkon ym pärillä vanha kalmisto, ehkä jo erämiesten ja uudisasukkaiden 1500-luvulta, virtaavan veden varrella,
kiviaitansa suojassa.
Yhdessä nämä: virtaava vesi, kalmisto ja kirkko muo
dostavat Keuruun arvokkaimman nähtävyyden ja mui
naismuiston.
PAPPILA VEDEN ÄÄRELLÄ
1700-luvun puolivälissä rakennettu rovastin-pappila tuhoutui m yrsky-yönä 19.8.1909.
Uuden päärakennuksen piirsi samana vuonna turku
lainen rak.mest. Johan Sundsten ja kuoreveteläinen kers. A.J. Hasselgren urakoi sen halvimmalla, niin kuin jo silloin oli vaatimus. Se valmistui sodan jälkeisten katovuosien keskellä vasta v. 1813: hirsitalo, pitkät nurkat, 2-lappeinen lautakatto, harva kivijalka, lasi-ikku- nat; sali, kamarit, keittiö ja eteinen. - Sundstenin piirtämä vuoraamaton hirsitalo ja sen klassisistinen "katon muoto laakeine kaltevuuksineen” muistutti samanaikaisia Turun hirsipintaisia taloja.
Mutta ilmeisesti urakoitsijan tahto ja taito olivat puut
teelliset, koska talosta tuli heikko, ja jo 10 vuoden kuluttua, A dolf Fridenin tullessa kirkkoherraksi, alettiin keskustella uuden pappilan rakentamisesta; jopa alus
tavasti päätettiin purkaa rakennus v. 1825, laskea luja perustus ja rakentaa se uudelleen "kunnollisen raken
nusmestarin valvonnassa" käyttäen vanhoja hirsiseiniä ja muita tarvikkeita mahdollisuuksien mukaan. Friden kuitenkin kuoli 1.9.1824, ja pappilan rakentaminen siir
tyi.
Vasta Herman Helle-nin tullessa v. 1830 suunnitelma toteutettiin rak.mest. Karl Tulpanin tarkastettua pappilan ja todettua, että rakennus piti kokonaan purkaa ja rakentaa uudelleen, pitkät nurkat hakata pois ja lahot hirret korvata uusilla. Työ tehtiin keväällä 1831 ja kesällä muurari Johan Ahl muurasi huoneisiin ja tam puuriin kaakeliuunit; 1832 maalari Karl Diederichs siveli öljy- maalin oviin, ikkunan puitteisiin sekä pieliin. - Nämä mestarit tulivat Tampereelta.
Ennen Hellenin kuolemaa 1836 pappila vielä vuorat
tiin: samanlainen pystylaudoitus kuin kirkossakin, alle tuohet, ja talo maalattiin punaiseksi; työn teki talonpoika Sakari Stenlund Keuruulta kesällä 1835 (kirkkoa oli laajennettu Tulpanin johdolla v. 1831).
Khra Lauri Malmstenin tultua Keuruulle 1850 suori
tettiin tarkastus, jossa todettiin lautakaton vuotavan ja uunien olevan lämmityskelvottomat. Pari kertaa selvittiin vähäisillä korjauksilla, mutta 1862 ulkokatto tehtiin "kel
vollisista kuusisista päreistä” ja portaat uusittiin.
Kun apulaispastori Frans Henrik Bergroth oli v. 1867 yksimielisesti valittu kirkkoherraksi, hän sai "tuomarin- syyniä pitämättä korjata ja hyventää oman mielensä mukaan ja maksulaskun antaen” pappilan rakennukset.
Silloin, suurten nälkävuosien jälkeen, valmistui se iso- pappila, jonka "länsisuomalaista empiiriä” ja "harvinaisia klassisistisia piirteitä” arkkitehti-professori Otto-I. Meur- man ja fil.tri Knut Drake ovat ylistäneet.
Talo uusittiin kunnan ja seurakunnan sekä myös kirkkoherran kustannuksella: höylätyistä leveistä lau
doista tehty vaakasuora, kivitalon seinää jäljittelevä ulkovuoritus; sivuseinien pilarimaiset pilasterit joonilai- sine kapiteeleineen ja harkoituksineen; vuorauksen ala
osan "nikkarityylinen” (Meurman) pystylaudoitus sau
moja peittävine listoituksineen; räystäiden sahalaitainen listoitus; talon pohjoispäähän muuta rakennusta mata
lampi keittiöosa; pääportaiden ylle pylvästöllinen klassi
sistinen katos, uuden keittiön portaiden ylle vaatimatto
mampi. Talon seinät maalattiin sitten aikanaan öljymaa- lilla.
Pappila pihanpuolelta 1990. Kuusen taakse jää arkisto- huone.
Emme tiedä, kuka oli tämän uudistustyön suunnitte
lija, sillä v:n 1868 pitäjänkokousten pöytäkirjat, yhteensä 20 sivua, on repäisty pois. Mutta tiedämme, että past.
Bergroth opiskeli keväällä 1859 Turussa ja suoritti pas
toraali* ym. eri tutkintoja kolme kuukautta ja että Ber
grotheille "joka talvi noudettiin koko hevoskuormallinen kaikenlaista tavaraa” Turusta. Pastorilla oli siis ollut tilaisuus nähdä Turun em piiripuutaloja ja sieltä hankkia korjaussuunnitelmat ensin 1860-luvun alkupuolella Leh
tiniemen pappilan remonttia varten ja sitten isonpappilan
"hyventämiseen” 1868-69. Molempiin tehtiin leveistä laudoista lamavuoraus, samannäköiset ikkunain vuori- laudat sekä rakennuksen jatkoksi keittiöosa pulpettikat- toineen ja peltisavutorvineen. (ks. Keuruun Joulu 1990 s. 26-28).
★ ★ ★ ★ ★
Khra Albert Leikolan aikana v:n 1910 vaiheilla raken
nettiin järvenpuoleiselle sivuseinälle sekavahko kaksi
kerroksinen vilpola jyrkkine päätykolmioineen ("rumah
ko", sanoi tri Drake) ja v. 1924 eteläpään jatkoksi muurattiin tulenkestävä arkistohuone.
LÄHTEITÄ: Keuruun kirkonkokousten pöytäkirjat 1809-1875; Kan
san Lehti 21.11.1868 ja 24.7.1869; prof. Otto-I. Meurmanin ja fil.tri Knut Draken kirjoitukset ja haastattelut 1969 ja 1972 Aamulehdessä, Suur-Keuruun Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä; Lydia Hällfors, Äidin muistelmia s. 141 ym; Henrik Lilius, Suomalainen puukaupunki s. 35 ym.
VANHIN PIRTTIIMME KEURUSSELÄN RANNALLA
Monihaaraisessa Liukonniemessä hakatiin 1700-luvun puolivälin jälkeen Ison-Liukon taloon uusi, kookas sa
vutupa: laipio kolmitaitteinen, lattiapintaa (10 * 10), josta harmaakiviuuni hirsisalvoksessaan vie runsaan kymmeneksen (3 * 3,5 m); sivuseiniä sitoo upea halti- ahirsi vankkoine orsineen. Tähän haltiahirteen karhun
kaataja Martti Kitunen ripusti, nylkiessään 1790-luvulla kaatamansa, kymmenen karhua.
Vuosisadan vaihteessa (1803) talosta tehtiin pirttira
kennus: lisättiin neljä kamaria, hirsiporstua ja porstuan- peränkamari; hirretkin loppuivat kesken työn. Vanha tuvan uuni muutettiin savupiipulliseksi, ikkunoihin pan
tiin lasit ja koko rakennus kengitettiin kivijalalla. Ehkä jo silloin haljispuolikkaista tehdyt lattialankut käännettiin ja veistettiin sileiksi, kelpasi siellä vuosisadan lopulla taiteilija Akseli Gallen-Kallelankin talkoita tanssia.
V. 1961 Liukon pirtti pelastettiin tuholta, joutumasta halkopinoon, kun se siirrettiin Nyyssänniemen leirintä
alueelle.
"Yhtä komeaa pirttiä (tupaa) ei ole enää muualla.
Tyylikäs, työ hienoa, upea näyte kalevalaisen kulttuurin asunnosta.”
Ensimmäinen Suhosen piirtämä rakennus Keuruulla oli Ahtola-Lehtola aseman lähellä. - Seuraava näyttää olleen Työväentalo 1906, jonka hän piirsi lahjaksi, olihan hän itsekin TY:n jäsen. "Yhdistys ei saanut rajoittaa häntä fasaatin teossa” . Se tuli pihakentän puolelle:
ulkoportaiden yläpuolella poikkipäädyssä oli ylhäällä pyörökaari ja sen alla parvekkeella valkoisia pylväitä ja valkoinen säleaita; talon aumakaton läpi työntyi kolme harjakattoista ullakonikkunaa, joiden yläpuolella oli rimat ristissä.
Ison-Liukon p irtti alkuperäisenä paikallaan Liukossa 1950-luvun alussa.
RATAMESTARI PIIRSI KAUNIITA TALOJA
Keuruulle muutti poikkiradan myötä Jyväskylän mlk:sta 1898 keväälläa ratamestari Kaarlo Suhonen (s.
17.7.2872 Kontiolahdella) mukana vaimo Ida ja kuusi lasta. Lapsia syntyi Keuruulla vielä viisi. Perhe asui aluksi asemalla virka-asunnossa, jota ratamestari sai suurentaa: yksi kookas huone lisää ja rakennuksen kulmaan koristeellinen avokuisti ja sen yläpuolelle poikki
pääty. Miksi uusi poikkipääty on kapeampi kuin raken
nuksessa ennestään ollut? Vahingossa? Tilanpuuttees
sa? Vai vaatiko Suhosen taiteellinen silmä sen verran epäsymmetriaa?
Työväentalo Suhosen piirustusten mukaisena. Sitä on m yöhem min muokattu pari kolm e kertaa. Etualalla TY:n soittokunta. Kuvaaja ehkä M atti Hietala.
Samaan aikaan hän piirsi "jyrkkäkattoista Ahtolaa”
lähelle rantaa. - Asemamies Jaatisen rakentama oma
kotitalo Kulmalan tontille maantien ja rautatien sekä Lapinsalmen välisessä kulmauksessa oli alkuaan paljon yksinkertaisempi kuin nykyisin; myöhemmin taloa on vuorattu ja samalla uusittu Suhosen suunnitelman m u
kaan: lamavuoraus; ulko-oven kahden puolen kärjellään seisovat ikkunat; maantien puolella "suhosmainen” pyö- rökaarikuisti; ulkokaton katkopäädyt.
Ratamestarin talo Suhosen laajentamana. Kuvassa Su
hosen perheenjäseniä 1900-luvun alussa. Kuvaaja voisi
olla Aarne Forssman. Kuva Kulmalasta 1990.
Omaa taloa Suhonen alkoi suunnitella viimeistään v. 1912, jolloin syntyi 11:s lapsi A ino Onerva. Virka- asunto kävi ahtaaksi. Niinpä hän vuokrasi syksyllä 1913 rov. Leikolalta Ronkavuoren etelärinteestä tontin, jonka nimeksi m erkittiin vuokrakirjaan Ronkala. Vuokraehdot:
50 vuodeksi 0,5 ha, vuokraa 40 mk (nykyrahaa n.
500 mk) vuodessa; kuitenkin Suhosen tarvitsi maksaa vain 20 mk. Aikaisemmin hän oli vuokrannut viljelys- maikseen Melonsaaren ja Mustansaaren.
Tämä Ronkalan hirsitalo oli hiukan erikoinen. Kolme ulkonurkkaa oli viistetty siten, että viisteen yläosa, mo- niruutuisen ikkunan yläpuolella kaartui ulospäin. Au
makatto oli samantapainen kuin Ahtolassa, mutta ei yhtä korkea ja jyrkkä, sillä ullakko oli matala. Katosta työntyi joka ilmansuuntaan ullakon 6-ruutuisen ikkunan jyrkkä harjakatto. Keskellä eteläistä sivuseinää oli satu
lakattoinen poikkipääty, haara, jonka alaosa oli pyörö- kaariaukkojen koristama kuisti ja siitä laskeutuivat ulko
portaat seinäviertä. Kuistin yläpuolella oli avoparveke, jota koristi neljä valkoista pylvästä ja yläpuolella poikki
päädyssä ikkuna.
Rakennuksen kaikki ikkunalaudat ja puitteet sekä nurkkavuorit ja katon tuulilaudat olivat valkoiset ja erottuivat puhtaina punaisesta seinästä.
★ ★ ★ ★ ★
Suhonen myi Ronkalan ennen muuttoaan Muhokselle v. 1921 tehtailija Paavo Kuosmaselle. - Kuosmanen puolestaan myi talon v. 1926 uudelle nimismiehelle Ilmari Sarkkilalle, joka teki talossa huomattavan remon
tin. Hän korotti ullakkoa tekemällä sinne asuinhuoneita, sillä tarvitsi enemmän tilaa alakertaan, jotta toimisto mahtui sinne. Ulkokatto muutettiin osittain taitekatoksi ja harjakattoiset ullakon ikkunat katosivat. - Seuraava yksinkertaistaminen tapahtui jatkosodan aikana sattu
neen tulipalon jälkeen, jolloin vaurioitunut katto muu
tettiin nykyiseksi kaksilappeiseksi satulakatoksi. Alakerta ja sen nurkkaviisteet sekä vaakasuora ulkovuoraus jäivät muistuttamaan Kaarlo Suhosesta.
Sarkkila nim itti talon vaimonsa A inon mukaan Aino
laksi; tontti pysyi edelleen Ronkalana. - Mistä mahtoi johtua kansan käyttämä lempinimi "Suomenlinna?” Ron
kalan alapuolella maantien varressa oli "Kukkolinna”, joka ilmeisesti sai lempinimensä omistajansa puutarhuri Herman Kukkosen mukaan.
MAANMITTARI NÄKKI RAKENSI
Ahtola-Lehtola
Keuruulle muutti talvella 1890 maanmittari Matti Näkki (s. 1857) ja sai asunnon Honkalan Vihriälästä. Avioliiton hän solmi haapamäkeläisen talontyttären Agneta Haa
pamäen kanssa 1890 syksyllä.
Matti Näkki oli 1900-luvun merkittävin rakentaja Keu
ruulla: hän rakennutti kirkonkylään kolme erilaista, kau
nista taloa.
V. 1905 hän muutti Kangasmannilan alueella lähelle rautatieasemaa rakentamaansa Ahtolaan. Sitä varten hän oli lainannut Vihriälän Juho-isännältä rahaa, jonka kävi parin vuoden kuluttua maksamassa takaisin.
Näkki myi Ahtolan kesällä 1907 kihlakunnantuomari Aksel Grönbladille. Tuomari teki rov. Leikolan kanssa samana kesänä vuokrasopimuksen 0,5 ha:n tontista ja uusi sen syksyllä 1913 samoin ehdoin, mutta paikan nimeksi merkittin sopimukseen Lehtola. Grönblad (s.
1856) osallistui Keuruun yhteiskuntaelämään. Laamanni Grönblad kuoli syksyllä 1917 ja perhe muutti pois.
★ ★ ★ ★ ★
Ahtola-Lehtolan "huvilassa” oli samoja piirteitä kuin läheisessä asemarakennuksessa: kolmen päädyn harjalla harvinainen kattokoriste, kaari ja sakarat; ullakkoker
roksessa kärjellään seisovat pienet ikkunat; lamavuoraus, tosin hiukan kapeammista laudoista kuin aseman.
Pääportaikko pylväineen, käärineen ja parvekkeineen, räystäällä koristesiivet, muistutti niin paljon ratamestari Kaarlo Suhosen virkataloonsa teettämää laajennusta, jossa oli jyrkän poikkipäädyn alle verantaportaikko, että väkisin joutuu otaksumaan, että Suhonen oli suunnitellut kauniin Lehtolan.
★ ★ ★ ★ ★
Talon osti valtionrautatiet eli VR asemapäällikön asun
noksi. Samalla VR teki remontin: poisti katoita pääty- koristeet ja veti vesikaton päästä päähän yhtä korkeaksi;
poisti porrasverannan yläpuolelta parvekkeen ja räys
täiltä siipikoristeet. - 1960-luku sahasi talosta alkuperäi
sen keittiöosan kokonaan pois valtaväylän tieltä.
Verratkaapa Lehtolan kuvaa nykyiseen VR:n hylkää
mään surkeannäköiseen rakennukseen, jonka ikkunat tuijottavat tyhjyyttään, kattotuolien päät repsottavat ja maali tippuu seinistä. Onko tarkoitus päästää tämäkin puutalo tuhoutumaan?
Jyrkkäkattoinen Ahtola
Vuosisadan vaihteen tienoilla maanmittari Matti Näkin vuokraama Ahtolan alue ulottui uuden kirkon läheltä Keurusselän rantaan nykyiseen Ahtolansatamaan. Ni
men on ilmeisesti antanut Matti Näkki. Koko tontti käsitti noin kaksi ha, josta rautatien alle jäi yli puoli ha.
Matti Näkki rakensi Ahtola-Lehtolan jälkeen tontin alaosaan rautatien kupeeseen toisen Ahtolan ja on muuttanut siihen myytyään Lehtolan.
Ahtolan puolitoistakerroksisessa rakennuksessa kiin
nittää erityisesti huomiota sen jyrkkä, korkea aumakatto, josta työntyy esiin jyrkkäkattoisia yläkerran ikkunoita ja kaksi pulpettikattoistakin. Talo kuisteineen ja parvekkei
neen on punaisen tiilikaton suojassa. Tällaista jyrkkää kattotyyppiä käytettiin 1700-luvun puukirkoissa, esim.
Hakolan paanukattoisissa Keuruun ja Virtain kirkoissa.
Tämän toisenkin Ahtolan piirsi Kaarlo Suhonen.
Jyrkkää aumakattoa hän käytti m yöhemmin omassa talossaan Ronkalassa, samoin sen katon läpi työntyviä harjakattoisia ikkunoita.
Jyrkkäkattoinen Ahtola. Kuva v.tta 1991.
Sisällissodan jälkeen, viimeistään v. 1920 alussa, Ahtolan osti Serlachius Oy, joka teki 50 vuoden sopi
muksen rov. Leikolan kanssa 24.9.1921 "Ahtola-nim i- sestä asuntoalueesta Keurusselän rannalla” yhteensä 9767 m2, vuokra 400 mk vuodessa.
Ahtolaan asettui Serlachiuksen metsänhoitaja Eetu Anttilainen perheineen kesällä 1920. Mutta kun Ahtola osoittautui epäterveellisen kosteaksi - "vesisuonia” run
saasti! - Anttilaiset muuttivat Jyväskylään v:n 1923 lopulla. - Ahtolan yläkerrassa asui 1924-27 Serlachiuk
sen metsätyönjohtaja Anselm Tiainen, joka siirtyi 1928 alusta seurakunnan metsänvartijaksi.
Keuruun uusi nimismies Ilmari Sarkkila perheineen asui syksystä 1925 toista vuotta Ahtolassa. - V. 1926 lopussa Sarkkilat muuttivat Ronkalaan.
Ahtolassa asui v:sta 1929 Serlachiuksen metsäpiiri- päällikkö Kalle Hutramo, joka sotien jälkeen rakensi Kivelään oman talon.
Seuraava nimismies Tauno Luutonen osti Ahtolan Serlachiukselta 1956-57 vaihteessa ja lunasti tontin omakseen 1960-luvun alkupuolella. Luutoset asuivat Ahtolassa syksyyn 1986, jolloin sekä nimismies että hänen rouvansa kuolivat, ja perikunta myi talon.
★ ★ ★ ★ ★
Sotien jälkeen rakennuksen itälaitaan lisätty lättäkat- toinen autotalli rikkoo rumasti kokonaisuutta. Samoin satamanpuoleinen talon suurin ikkuna, jonka alunperin pieniruutuinen keskiosa on muutettu mam m uttiruutui- seksi. Luutosen jälkeinen omistaja on sormeillut re
montin yhteydessä myös talon väriä: ennen valkoiset ovien ja ikkunain vuorilaudat sekä parvekkeen aita ovat nyt ruskeat ja rakennuksen vanhastaan kevyt vaalea ilme on muutettu raskaan tummaksi.
★ ★ ★ ★ ★
Nykyisin talon omistavat Iris ja Kalervo Suonto.
Liljala
Vanhemmaksi maanmittariksi kohonnut Matti Näkki osti vanhan kirkon läheltä asemamies Emil Liljalalta huoneen ja keittiön mökin mahdollisesti jo 1915, jolloin Liljan iso perhe muutti Jyväskylään. Kun Näkki oli myynyt Ahtolan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, viimeistään 1920, Serlachius Oy:lle, hän muutti itse Liljalaan.
Liljalaa oli laajennettu, jatkettu Lapinsalmeen päin kahden tilavan kamarin verran. Ulkokattoon oli tehty uusi poikkipääty, joten rakennuksesta oli tullut nelipää- tyinen. Koko talo oli saanut lamavuorin.
Kesällä 1923 Näkki vuokrasi 50 vuodeksi Liljalan 13 aarin tontin ja lisämaata sen vierestä toiset 13 aaria. Jo 1906 hän oli vuokrannut nykyisen Ketvelniemen länsi
puolella olevat Laajanniityt ja toim i vielä Liljalassa pien
viljelijänä kotitarpeiksi. Kun Matti ja Agneta Näkki alkoi
vat ikääntyä, he paikkasivat kotiapulaisekseen Anna Kustaava Määtän, josta tuli pitkäaikainen apulainen Liljalaan. - Matti Näkki kuoli 70-vuotiaana uudenvuoden päivänä 1928, Agneta Näkki lähes 73-vuotiaana samoin uudenvuodenpäivänä 1939.
Jatkosodan aattona toukokuussa 1941 palasi, 21 vuoden poissaolon jälkeen, Keuruulle eläkkeelle jäänyt maanmittausinsinööri Emerik Punnonen puolisonsa kanssa täältä ostamaansa Liljalaan, jossa he asuivat parikymmentä vuotta, kuolemaansa saakka. He saivat takaisin Liljalaan myös Anna Kustaava Määtän. Heidän jälkeensä Määttä peri talon ja osti v. 1965 sen tontin omakseen. Nykyisin Liljalan omistaa Keuruun kaupun
ki.
Liljala edustaa valmiiksi kalustettua vuosisadan alku
puolen virkamiesperheen omakotiasuntoa. Sellaista ei ole Keuruulla enää toista museoitavaksi. Talo on nyt pian korjattava, ennen kuin se rappeutuu kokonaan, ja käyttöön on otettava sen alkuperäinen virallinen nimi - Liljala.
SUOMEN KAUNEIN ASEMARAKENNUS
Poikkirata Keuruulta, Haapamäen asemalta Jyväsky
lään valmistui v. 1897. Radalle tarvittiin useita asemara
kennuksia ja niiden suunnittelu annettiin rautateiden ensimmäisen oman arkkitehdin Bruno Granholmin teh
täväksi.
Granholm toi mukanaan "uuden muotokielen” rauta
teille. Hänen töilleen on tyypillistä epäsymmetrisyys - esimerkiksi koristeena oleva poikkipääty ei ole keskellä rakennusta, vaan lähellä toista päätä ja ulko-ovi taas toista päätä - "koristelun keskittyminen päätyihin, kon- soleihin sekä ovien ja ikkunoiden kehyksiin” -esimerkiksi ullakon kärjellään seisovat pienet ikkunat, katon päädyn kaari- ja sakarakoristeet ja palkit. Kansallisromanttiikkaa, karelianismia, jugendia.
Liljala Näkin tekemän laajennuksen jälkeen. Katossa näkynee jatkoskohta. V. 1919-20 otetun kuvan lainasi Lotta Haapamäki.
Keuruun asemalla on vapaasti ihailtavana tuo rikas
"taidenäyttely” , joka Suomen Kuvalehden v. 1974 järjes
tämässä kilpailussa äänestettiin "Suomen kauneimmaksi asemarakennukseksi”. Poikkiradan kauniiden asemata- lojen joukkoon kuuluvat Keuruulta myös Haapamäen asemarakennus ja Asunnan kuvankaunis pieni asema- talo, vaan mikä mahtaa olla sen kohtalo? Keuruun ja Haapamäen asemarakennuksia on kaavailtu suojelta
vaksi.
Keuruun aseman muitakin Granholm in suunnittele
mia rakennuksia on esitetty suojelun piiriin, ainakin ratamestarin talo, jota ensimmäinen ratamestarimme Kaarlo Suhonen laajensi ja koristeli.
KEURUUN VIIMEINEN KIRKKOTUPA PELASTETTAVA!
"Lapinsillasta kun nousi kirkkokankaalle, sai nähdä vanhoja kirkkoaittoja: kolme oli pappilan rannalla ja kolme maantien ja radan välisellä mäellä. Niitä oli nykyisen uuden kirkon mäelläkin: Murtomäen aitta, Moijasen kirkkoaitta, Paalasen aitta, joissa pitkämatkai
nen kirkkokansa säilytti eväitään ja pukeutui.” - Näin muisteli 1928 nuoruutensa, 1850-60-lukujen kirkonseu
tua 80-vuotias räätäli, haudankaivaja Erland Saarinen.
Silloin oli Väärisen nuori isäntä Heikki Vääri
nen, (myöh. Vääriskoski) jäänyt leskeksi ja solminut 1870 uuden avioliiton Murtomäen Judithin kanssa. Heille ostettiin Moijasen talo. Perhe kasvoi nopeasti eikä pieni kirk k a itta k a a n enää riittänyt.
V. 1889 veistettiin Riihoskylässä kookas kirkkotupa, joka purettiin, kuljetettiin kirkonkylään ja pystytettiin Moijasen kirkkoaitan lähelle Kippavuoren rinteeseen.
Se käsitti ison tuvan, kamarin ja porstuanperäkamarin.
- Tontista tehtiin khra Pihlmanin kanssa suullinen vuo
krasopimus. - Kun kirkkotupa oli myös lasten kouluko
tina, tehtiin sinne sauna ja talvisia kirkkom atkoja varten hevostalli. - Kirkkotuvassa muistetaan asuneen pappe
jakin; niitähän oli Pihlmanin sairauden aikana sijaisina 10 vuotta ainakin kolme.
★ ★ ★ ★ ★
Kirkkotuvan testamenttasi leskeksi jäänyt Judith- emäntä nuorimmalle tyttärelleen Almalle. Tämä teki rov. Leikolan kanssa 1923 uuden vuokrasopimuksen 16 aarin tontista nimeltä "Huvila” 50 vuodeksi. - Alma Vääriskoski oli solminut avioliiton rautatiekirjuri Jussi Keskisen kanssa v. 1909. He asuivat v. 1911-23 Haapa- mäellä, sitten Kouran asemalla ja v. 1928 Keskinen nimitettiin Keuruun asemapäälliköksi. V. 1931 perhe muutti virka-asunnosta omaan "Huvilaansa”, eläkkeelle.
Keskisen "Huvila” korotettuna ja vuorattuna. Kuvassa asemapäällikkö Keskinen rouvansa ja tyttärensä kanssa.
Kuvaaja Matti Hietala.
Jo 1920-luvun alussa kirkkotupa oli korotettu kaksi
kerroksiseksi ja siihen tehtiin hirsieteinen ja Keuruulla harvinainen taitekatto. Talossa oli kaunis lamavuori sekä Moijasesta periytyvät koristeelliset ikkunan vuori- laudat ja päädyn pienempi eteinen. - "Huvilan” tontin sai Alma Keskinen monen neuvottelun ja lykkäyksen jälkeen lunastaa supistettuna vasta v. 1971. Piharaken
nuksista on enää jäljellä sievä, tuvan ja kamarin käsittävä pienempi rakennus, jonka vanhanaikaisen leivinuunin rakenne on erikoisen kiinnostava käärineen ja liesineen.
Ettei se vain olisi entinen Moijasen kirkkoaitta? Asia pitäisi kiireesti tutkia. Vanha se ainakin on!
Punainen "Huvila” on Keuruuntien yksitoikkoisten marketti-ja pankkilaatikkojonojen kyljessä piristävä kau- neuspilkku. Sitä ei saa tuhota!
Toukokuussa 1981 Santtu myi Uutelan kunnalle ja muutti viimeisen kerran Keuruulta. Uutelasta m uodos
tettiin 1985 "Lauri Santun taiteilijakoti” , jossa taiteilijat hakemuksesta voivat viettää kesälomaansa. Korvauk
seksi on pitänyt antaa yksi taideteos Keuruun taidemu
seon kokoelmiin. Tähän mennessä kolmisenkymmentä taiteilijaa on nauttinut Uutelan rauhasta ja maisemista.
Lauri Santtu sairastui v:n 1983 lopulla ja kuoli Van
taalla 4. toukokuuta 1986. Hänet haudattiin sukuhautaan Keuruulle. Saman vuoden kesän ajaksi taidemuseo järjesti näyttelyn Lauri Santun teosten kokoelmasta.
Tänä vuonna elokuun 3. päivänä oli kulunut 90 vuotta Lauri Santun syntymästä.
Jussi Rainio
LAURI SANTUN TAITEILIJA-KOTI
Talvella 1917 vuokrasi maisteri Martti Vaula rov.
Leikolalta Vanhan kirkon kiviaidan koillispuolelta asun
totontin 50 vuodeksi. Tontille annettiin sopimuksessa nimi UUTELA. Vaulan isä oli keuruulainen leipuri ja kauppias. Sodan jälkeen rakennus valmistui.
Kun Martti Vaula oli saanut Etelä-Suomesta opetta- janpaikan, hän ennen muuttoaan myi talon ratamestari Kalle Järvisen ja hänen vaimonsa Julian lapsille 1919.
Nämä ostivat Uutelan isänsä ja äitinsä vanhuudenko- diksi.
Isän päästyä 1922 eläkkeelle 75-vuotiaana he m uutti
vat Keuruulle mukana myös nuorin poika Lauri Alek
santeri, lempinimeltään "Santtu” (tämä otti sen taiteilija- nimekseen ja virallistutti sen v. 1939 sukunimekseen).
Lauri Santun vakinainen asuinpaikka oli Keuruu v:een 1933.
Sotien jälkeen Santtu alkoi solmia suhteita Keuruun uudistuneeseen väestöön sekä kuvaamataiteilijana ja lausuntataitelijana että lähinnä kouluissa esitelmöitsijänä.
Sodanjälkeiset kesälomansa hän asui Uutelassa. -1960- luvulla hän kävi kulttuuritaistelua Vanhan kirkon ym pä
ristön puolesta seurakunnan ja kunnan rakennussuun
nitelmia vstaan. Hän sai tuekseen lääninhallituksen ja sisäasiainministeriön sekä joukon huomattavia kulttuu
rihenkilöitä. Kunta peruutti 1969 ja seurakunta luopui.
V. 1976 Santtu siirsi kirjansa Keuruulle ja jäi ym päri
vuotiseksi asukkaaksi Uutelaansa. Silloin hän ensi kertaa järjesti taidenäyttelynsä Keuruulla. - Keuruun kulttuuri- väki anoi Lauri Santulle 1978 professorin arvonimeä, taiteilijaseura hoiti käytännön toim et ja Santtu itse myi lunastushinnan verran töitään (6000 silloista markkaa).
Tasavallan presidentti myönsi Lauri Santulle 8.6.1979 professorin nimen ja arvon.
Santun aloitteesta perustettiin muutaman vuoden kuhnailun jälkeen 24.4.1982 "Keurusseudun taidesäätiö” , ja seuraavana vuonna kunta osti 324 Santun taide
teosta.
