E. A. A A LTIO
K EU R U U N
ENSIMMÄINEN KIRKONKELLO
Esi-isillämme, K euruun asutuksen uranuurtajilla, oli pitkä m atka P irkkalan kirkkoon, johon seura
kuntaan he kuuluivat ja missä heillä oli oma "keu
ruulaisten pen k k i” . K euruun kirkkoherra Abraham Indrenius vanhem pi on v. 1753 T urun tuom iokapi
tulille lähettäm ässään seurakuntansa kuvauksessa m aininnut, että keuruulaiset kävivät harvoin kir
kossa, m inkä voi käsittää pitkän kirkkom atkan ai
heuttam aksi. Lisäksi saattoi suurilla Näsijärven ve
sistön selillä olla ankara myrsky tai kova vasta
tuuli, joten täytyi poiketa jonkin saaren tai niemen suojaan tuulta pitäm ään. Kaiken varalta olikin kirkkoväellä Indreniuksen kertom uksen mukaan kahden viikon eväät mukanaan.
Kun oli päästy Näsijärven eteläpäähän, vedettiin veneet Pyynikin harjun yli ns. R uum iinpuntarin kohdalla ja niin tultiin Pyhäjärveen, jota myöten päästiin N aistenm atkan kylään. Sinne saapuivat m uutkin Pirkkalanpohjan kirkkoväet säännöllisesti jo lauantaisin. W aren sanoo K euruun pitäjän his
toriassa, että siellä "alkoi nuori kansa naimiskaup- poja hierom aan” . K un uudisasukkailla oli vähän tyttäriä, oli luonnollista, että m orsianta katseltiin jopa Pirkkalan väkirikkaan pitäjän tyttöjen jou
kosta.
M auno Jokipii on Vanhan Ruoveden historiassa sitovasti osoittanut, että Pirkkalanpohja eli Ruo
vesi tuli omaksi seurakunnaksi jo v. 1565. Keu
)
ruun kappeliseurakunta erosi siitä viimeistään 1626, jolloin sillä oli oma kirkko ja pappi Aksel Theodorikinpoika ( Palander-Suolahti-suvun kanta
isä, joka asui Suolahden, Pekkalan, talossa) ja jolla on vieläkin K euruulla joukko jälkeläisiä.
W aren kertoo K euruun ensimmäisen kirkon ol
leen nykyisen vanhan kirkon eteläisen läpikäytä
vän paikalla. V anhoilta keuruulaisilta olen kuiten
kin kuullut, että kirkko oli siitä puolisensataa metriä Lapinsalmelle päin jo siitäkin syystä, että kirkot vanhaan aikaan rakennettiin mahdollisim
man lähelle vesireittiä. Lapsuudestani m uistan, että sillä kohtaa, m uutam ia m etrejä kirkkoaidan etelä
puolella, oli kaksi suorakaiteen m uotoista, hiottua, noin m etrin pituista ja 60 sentin levyistä vuolu- kiveä, joilla joskus istuimme tai leikimme. Kivissä ei näkynyt m itään kirjoituksia, ja jos niitä oli ollut, kuten on luultavaa, aika, m yrskyt ja talvet olivat kuluttaneet ne pois. K ivet olivat lappeellaan ja lä
hellä toisiaan. K un nykyisessä kirkonkylässä tai lä- hettyvilläkään ei tietääkseni ole tum m aa vuolu- kiveä, kivet oli tuo tu paikalle m uualta. K un seura
kunnan ensimmäinen kirkko p urettiin ja uusi vi
hittiin v. 1656, jä tettiin sanotut paadet paikoilleen, koska ne eivät voineet olla m uuta kuin hautakiviä.
Seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra hukkui Tarhiaan Papinniem en kohdalla v. 1646 ja seu-
raava kirkkoherra Johannes Roos kuoli v. 1660.
Vanhan tavan m ukaan heidät ja heidän perheit
tensä jäsenet haudattiin kirkon kuoriin, joten ker
ro tu t vuolukivet olivat heidän tai heidän perheit
tensä jäsenien hautapaasia. Vanhoissa kirkoissa nä
kee vieläkin lattian tasolla olevia hautakiviä.
W aren on K euruun pitäjän historiassaan vuo
den 1571 ns. hopeaveroluettelon perusteella laske
n u t myöhemmän K euruun suurpitäjän alueella sil
loin olleen 39 taloa ja väkiluvun olleen 273. Täl
löin hän on historioitsijain tavallisesti käyttäm än laskutavan m ukaan arvioinut kussakin talossa ol
leen 7 henkeä. Kun 1500-luvun loppupuolella käy
tiin m iltei yhtäm ittaisia sotia Venäjää vastaan ja kun v. 1601 oli ns. "suuri olkivuosi” , ennen tun
tem attom an ankara nälänhätä, uskoisi alueen väki
luvun joko hieman vähentyneen tai pysyneen en
nallaan. W arenin tutkim uksen m ukaan oli alueella kuitenkin v. 1602 59 taloa ja v. 1636 63 taloa, joten väkiluku olisi lisääntynyt. V. 1626 K euruun erotessa Ruovedestä siellä lienee ollut noin 600 asukasta. Se oli alueeltaan suuri, m utta väkiluvul
taan pieni, kaukainen erämaapitäjä.
Siihen aikaan valettiin Suomeen tuodut kirkon
kellot Tukholmassa, josta ne tuotiin T urkuun ja haettiin talvikelin aikana hevosella sisämaan seura
kuntiin. Tukholm asta ostettiin varm aankin Keu-
m unkin ensimmäinen kirkonkello, kuten myöhem
min toinen ja kolmaskin. K irkonkellon osto oli pienelle seurakunnalle taloudellisesti erittäin ras
kas, varsinkin kun silloisen kuninkaan Kustaa I I Adolfin m iltei yhtäm ittaiset sodat rasittivat m uu
tenkin kansaa ankarilla verotuksilla. Kellon hinnan maksuksi täytyi varm aankin esi-isiemme panna li
koon viim eisetkin talarinsa, joita he olivat saaneet myymällä kaskirukiitaan, m etsäneläinten nahkoja ja kotipolttoista paloviinaa T urkuun.
Me, pitäjämme ensimmäisten uranuurtajain jäl
keläiset, voimme parem m in kuin sinne myöhem
m in m uuttaneet asukkaat ymmärtää sen suuren ilon ja kiitollisuuden Jum alalle, jota esivanhem
pamme tunsivat kuullessaan ensi kerran oman kir
konkellon kajahtelevan pienen tem ppelinsä ma
talasta tapulista. Sitä ihm että riennettiin sunnun
taisin kuulem aan niin suurin joukoin, ettei koti- mieheksi halunnut kukaan jäädä. Sen kellon soi
dessa ovat esivanhempamme kokoontuneet vähäi
seen kirkkoonsa ja sen kaikuessa heidät on saa
te ttu haudan lepoon joko itse kirkkoon tai sen ympärillä olleeseen pieneen hautausm aahan. Niin on siunattu haudan lepoon kirjoittajan kuten lu
kuisten m uidenkin vanhojen keuruulaisten suku
jen esivanhemmat. T uuli käy heidän nurm ettunei
den hautojensa yli emmekä me niitä edes tunne.
M utta kirkonkello on meille, heidän jälkeläisilleen aivan kuin pyhä esine ja on raskasta ajatella, että se nyt edelleen makaa Lapinsalm en pohjassa, jon
ne se suuren Pohjan sodan aikana piilotettiin. Lap
suudessani vanhat ihm iset kertoivat kuulleensa en
simmäisen kirkonkellon hiljaa kajahtelevan Lapin- salmessa tyyninä kauniina lauantaiehtoina. Meillä nuorem m illa ei ole ollut niin herkkiä korvia.
P itäjän väkiluku kasvoi hiljalleen. Vuonna 1664 siinä oli 75 taloa ja asukkaita ehkä noin 700— 800 henkeä. K irkkoherraksi oli edellisenä vuonna tu l
lut Isak L ätt, kotoisin Uudeltam aalta. H än alkoi puuhata toista kelloa v. 1656 valmistuneeseen "u u teen kirkkoon” .1 Se h ankittiin jälleen suurin u h rauksin v. 1670. Pienen seurakunnan kelloksi se on verrattain suuri, koska se painaa 40 leiviskää (leiviskä 8,5 k g ). Latinaksi on kelloon m erkitty, että sen on valanut Johan Meyer Tukholm assa v.
1670.
Suuren Pohjan sodan alkaessa 1700 oli seura
kunnan kirkkoherrana Längelmäen kappelista Kuo
revedeltä sinne v. 1698 m u uttanut Georgius eli Yrjö H ärpm an. H ärpm anilla oli useita lapsia. H ä
nen kolm e poikaansa G abriel, Juhana ja Kustaa tulivat kuuluisiksi isonvihan aikana taisteluistaan kotiseudun puolesta.
Kirjassani H erpm anin pojat (vuodelta 1928) olen m aininnut kaikkien kolm en veljeksen ison
vihan alkaessa K euruun seuduilla v. 1713 olleen ylioppilaita, kuten W arenkin on ilm oittanut. Myö
hem m in olen kuitenkin M essukylän pitäjän mant-
1 M aanmittaushallituksessa säilytetyn K euruun kirkonseudun 1780-luvun kartasta näkyy, että sanottu kirkko oli 17 m pitkä ja 9 m leveä.
taaliluetteloista huom annut, että G abriel, vanhin veljeksistä, oli jo parina aikaisempana vuonna ollut Ylä-Satakunnan tuom arin Klaus D ettlofinpoika Barsin apulaisena Tam merkosken kartanossa, joten hän oli jo päättänyt akateemiset opintonsa. (T am m erkosken kaksoisrusthollin komea päärakennus oli nykyisen Tam pereen teatterin ja M inna C anthin patsaan välim ailla.) Kun vihollinen eteni Hämeessä, G abriel H erpm an lähti soutamalla Näsijärven re it
tiä kotiinsa K euruun pappilaan viim eistään 6.10.
1713 tapahtuneen Kostianvirran eli Pälkäneen tais
telun jälkeen, koska kenraali Kaarle A rm feltin joh
tam an Suomen armeijan oli peräydyttävä aina P oh
janmaalle saakka. Peräytyessään se p o ltti mm.
Tam m erkosken sillan.
Pälkäneen taistelun jälkeen vihollinen lähetti ratsuväkeään Pohjois-Hämeeseen mm. Ruovedelle ja Keuruulle. Venäläisten edetessä oli kaikkialla maassamme p iilotettu kirkkojen kellot, kalkit, kynttiläkruunut, kynttilänjalat, messukaavut ja m uu kirkon omaisuus. Yksityiset kätkivät omai
suuttaan m etsiin ja talonpojat varsinkin viljaa, kos
ka v. 1713 oli saatu hyvä sato. Jos kirkkojen kel
lot piilotettiin muualla maassamme, voimme olla varm at siitä, että H erpm anin veljekset heti G ab
rielin kotia päästyä kätkivät parin sadan m etrin päässä pappilasta olleen kirkon kellot. H ehän oli
vat nuoria tarm okkaita miehiä ja voimistaan kuu
luja. N uorem m at veljekset olivat nim. myös ko
tona, koska T urun akatem ia ei avannut oviaan, kun vihollinen oli vallannut T urun jo elokuussa sa
mana vuonna. Kellojen piilottam isen on täytynyt tapahtua joskus iltahämärissä, koska oli pelättä
vissä, että viholliset saattaisivat pakottaa jonkun kätkem isen nähneen paljastamaan kätköpaikan.
Vanhempi kirkonkello pudotettiin kirkon alla ole
valta kirkkosillalta eli Lapinsillalta salmeen ja suu
rem pi vietiin joko veneellä tai reellä Tarhianjärven takana olevaan korpeen. Viimeksi m ainitulla pai
kalla kasvoi vuosisadan vaihteen aikana ja paljon myöhemminkin ns. "Kivelän iso kuusi”, jonka lat
van ukkonen tai myrsky oli taittan u t ja jonka pak
sut tuuheat oksat m uodostivat sen ympärille kuin suurenpuoleisen huoneen. Sinne m entiin usein sa
d etta pitäm ään, kun satuttiin olemaan ongella Tar- hian itärannalla. Kuusen eteläpuolella näkyi vielä
kin selvästi aikamoinen syvennys. Jokainen tiesi, että K euruun kirkon kello oli ollut siihen kätket
tynä isonvihan aikana.
K un H äm een rykm entin kapteeni Salomon En- berg oli m uutam ine sotilaineen "keuruulaisten avustam ana” joulukuun 10 p :n ä 1713 tuhonnut pappilassa m iltei kokonaan venäläisen rakuuna- kom ppanian, olivat H erpm anin veljekset siinä var
masti mukana. N äin saatiin joukko ratsuhevosia, aseita ja ammuksia K euruulle, ja keuruulaisten taistelu kotiseudun vapauden puolesta alkoi.
M uistamm e hyvin, että G abriel ja Juhana H erp- man kaatuivat Am pialan kahakassa 29.12.1715 vi
hollisen yllättäessä heidät aamuhämärässä. Jos k ir
konkelloja oli heidän lisäkseen kätkemässä kirkko
herra H ärpm anin apulaispappi ja veljesten lanko Simon Solinius tai heidän ylioppilastoverinsa kirk
koherra L ättin poika Nikolaus L ätt, josta oli tullut K euruun lukkari, toinen ylioppilastoveri P etrus Pa- lander Suolahden (myöhem min Pekkalan) talosta tai joku muu, niin he pitivät suunsa kiinni. N iin saivat kellot olla kätköpaikoissaan aina rauhan tuloon 1721 saakka eli kahdeksan vuotta. Tarhian korpeen p iilotettu kello oli helppo löytää, m utta Lapinsalmeen pud o tetu n kellon oli vuosien m it
taan peittänyt muta- ja hiekkakerros ja sitä ei löy
tynyt, vaikka sitä väellä ja voimalla etsittiin. T ä
mä panee olettam aan, että H erpm anin veljekset olivat yksin piilottaneet kellot ja heidän kuole
mansa jälkeen ei kukaan varm asti tiennyt, m ihin kohtaan Lapinsalmessa kello oli p udotettu. A rvat
tavasti seurakuntalaiset jatkuvasti toivoivat, että kello lopultakin löytyisi, sillä vasta v. 1765 A bra
ham Inderiuksen ollessa seurakunnan paimenena h ankittiin tapuliin toinen kello.
Viime kesänä (1972) on Lapinsalmessa olevaa kelloa alettu uudelleen etsiä sotilasm estari Tauno Aholan nerokkaan keksinnön avulla. Sen perusteel
la voidaan todeta metalliesine 80 senttim etrin sy
vyydessä järven tai salmen pohjasta. E tsintää johti yliluutnantti H eikki Ylönen apunaan reipas sukel
taja ylikersantti Timo Eteläm äki. Etsintää suori
te ttiin useana päivänä, m utta vaikka salmen poh
jasta löytyi joukko rauta- ym. romua, niin kirkon
kello jäi löytäm ättä, mikä luonnollisesti oli pitäjä
läisille suuri pettymys.
Kun kello on ollut salmen pohjassa 259 vuotta, on sen yli sinä aikana virrannut paljon vettä var
sinkin suurten voim akkaiden kevättulvien aikana.
V irta on tuonut m ukanaan m utaa ja hiekkaa. M uta on kevyempänä valunut P appilan selälle, m utta hieta on suurelta osalta jäänyt Lapinsalmeen. N iin on kellon päälle kertynyt yhä suurem pi hiekkaker
ros. Jos Lapinsalm en rannat olisivat matalam m at, voitaisiin paikalle hankkia ruoppaaja kelloa nosta
maan, m utta rantojen jyrkkyyden vuoksi ei tätä voida tehdä.
1
T arkoituksena on ensi kesänä jatkaa K euruun seurakunnan ensimmäisen, noin kolme ja puoli vuo
sisataa vanhan kellon etsimistä. Ehkä sotilasmestari Ahola tai joku m uu keksii talven m ittaan jonkin uuden keinon kellon löytämiseksi. Jos se lopulta löytyisi, olisi se suuri ja iloinen tapaus. Jollei sitä löydy, olemme kuitenkin tehneet asiassa parhaam me.
Lopuksi m ainittakoon, että Keurusselän Seuran puolesta on vapaaehtoisina lahjoituksina kerätty kellon etsintää varten tarvittavat varat. Keräyksen ovat toim ittaneet johtaja Sakari A ittoniem i, kotoi
sin Etelä-Pohjanm aalta ja vanha keuruulaista su
kua oleva johtaja U uno H irvenlahti. Ensi kesänä jatkettavaa etsintää varten kerätään varat myös va
paaehtoisin lahjoituksin.
