Keuruun pitäjäntupa · DIGI

AULIS OJA

KEURUUN PITÄJÄNTUPA

Keuruun Joulussa 1972 kerroin keuruulaises­

ta suntiosuvusta, joka 1700-luvulla asui Keu­

ruun pitäjäntuvassa. Otanpa nyt puheeksi sa­

maisen pitäjäntuvan vaiheet alusta loppuun eli 1600-luvulta 1800-luvulle saakka.

Professori Mauno Jokipii mainitsee Vanhan- Ruoveden historiassa (s. 487-488), että vanhin tallella oleva tieto Keuruun pitäjäntuvasta e'ii kirkkotuvasta on vuodelta 1662. Todellisuudes­

sa ensimmäinen tieto siitä ajoittuu jo kuutta vuotta aikaisemmaksi. Vuonna 1753 laatimas­

saan Keuruun pitäjänkuvauksessa kirkkoherra Abraham Indrenius näet seurakunnan kirkos­

ta puhuessaan sanoo: "Nykyistä kirkkoa - - - on alettu rakentaa huhtikuun 3 päivänä 1656, sitten kun entinen vanha ränsistynyt kirkko- tupa oli edellisenä päivänä purettu. Viimeksi mainitun rakennuksen perustamisajasta ei ole saatavissa mitään tietoja.”

Tähän asti on luultu, että tuo uuden kirkon tieltä vuonna 1656 purettu kirkkotupa olisi ol­

lut Keuruun ensimmäinen kirkko, Pyhän Mi­

kaelin kirkko. Niin on luullut Indrenius itse, niin olen luullut minä Indreniuksen kertomus­

ta vuonna 1953 julkaistessani, niin on luullut Jokipii Vanhan-Ruoveden historiaa krjoittaes- saan. Asiaa tarkemmin ajatellen tämä on kui­

tenkin mahdotonta seuraavista syistä: 1) Pyhän Mikaelin kirkkoa, joka vuonna 1627 rakennet­

tiin nimenomaan uuden kirkkoherrakunnan kirkoksi, ei ole mitenkään voitu kutsua kirk­

kotuvaksi, 2) Pyhän Mikaelin kirkon tiedetään sijainneen nykyisen vanhan kirkon eteläpuo­

lella, mutta vuonna 1656 rakennetun kirkon sen sijaan nykyisen vanhan kirkon itäpuolel­

la, joten vanhaa ei tarvinnut purkaa uuden tieltä, 3) mikään seurakunta ei ole niin nuuka, että edes rakennusaineita saadakseen purkaisi vanhan kirkkonsa ennen uuden valmistumista

muuten kuin siinä tapauksessa, että uusi tulee täsmälleen vanhan paikalle. Näin ollen voi­

daan pitää varmana, että vuonna 1656 uuden kirkon tieltä purettu kirkkotupa onkin ollut vain pitäjäntupa eikä kirkko. Vielä 1700- ja 1800- luvullakin silloista pitäjäntupaa kutsuttiin mil­

loin pitäjäntuvaksi, milloin kirkkotuvaksi.

Kirkkoherra Indreniuksen jostakin vuonna 1656 tehdystä muistiinpanosta saama tieto, jonka mukaan silloin purettu kirkkotupa oli vanha ja ränsistynyt, vie rakennuksen perusta- misajan kauaksi taaksepäin, varmaan 1500-lu- vulle saakka. Ilmeisesti se on silloin rakennet­

tu jonkinlaiseksi saarnahuoneeksi paikallisia kulmakunta jumalanpalveluksia varten, koska paikkakunnalla harvoin käyneet Ruoveden pa­

pit eivät toki tarvinneet mitään erityistä ma­

japaikkaa, jollainen oli aina saatavissa talosta kuin talosta. Pyhän Mikaelin kirkon valmistut­

tua kirkkotupa siirtyi muuhun seurakunnalli­

seen käyttöön.

Heti sen jälkeen kun alkuperäinen kirkko- tupa oli vuonna 1656 purettu uuden vanhaa suuremman kirkon tieltä, uusi kirkkotupa eli pitäjäntupa rakennettiin Seippolanniemeen jonnekin nykyisen paikallissairaalan tienoille.

Vuoden 1662 syyskäräjien pöytäkirjan mukaan tupaa käytettiin kovimmilla pakkasilla saarna- huoneena ja muulloin pitkämatkaisen kirkko- väen majapaikkana, jossa väliin vähän olut­

tuoppiakin kallisteltiin. Sitten kun seurakun­

taan oli vuonna 1690 perustettu suntion toimi, pitäjäntuvasta tuli suntion asunto, jollaisena se sitten palveli aina vuoteen 1796, jolloin sun­

tion tehtävät annettiin lukkarin hoidettavaksi.

Mutta koko senkin ajan myös kirkkoväki van­

haan tapaan piti tupaansa oleskelupaikkanaan.

Niinpä Keuruun pitäjänkokouksessa 14.4.1769 todettiin, että monet seurakuntalaiset "lähtevät 48

jumalanpalveluksen aikana mielensä mukaan ulos kirkosta ja istuvat pitäjäntuvassa tai muissa kirkon luona sijaitsevissa huoneissa se­

kä kuluttavat siellä sen ajan, joka tulisi omis­

taa jumalanpalvelukselle, tupakan poltteluun, pankeilä lojumiseen ja turhanaikaiseen jutus­

teluun”.

Tätä pöytäkirjaa kirjoitettaessa pitäjäntupa ei enää sijainnut kaukana Seippolanniemessä, vaan heti kirkon pohjoispuolella, jonne se oli siirretty vuonna 1759 eli samoihin aikoihin kuin seurakunnan uusi kirkko (nykyinen vanha) oli lopullisesti valmistunut. Siirto oli luonnolli­

nen ennen muuta siksi, että täältä käsin sun­

tion oli helpompi vartioida uutta kallista kirk­

koa.

Sen jälkeen kun Keuruun suntion toimi oli vuonna 1796 toistaiseksi lakkautettu ja yhdis­

tetty lukkarin toimeen, pitäjäntupa palveli, paitsi kirkkoväen oleskelupaikkana, pitäj än- ja kirkonkokousten ynnä kirkkoneuvoston is- tuntohuoneena sekä seurakunnan rippikoulu- tupana. Pitäjänkokouksen pöytäkirjasta 11.4.

1841 saamme lukea: "Koska Keuruun emäkir- kolla sijaitseva pitäjäntupa on niin lahonnut, ettei sitä enää korjaamatta voida käyttää, ja koska tuollainen huone kuitenkin on välttämä­

tön sekä kirkon- ja pitäjänkokouksia että rip­

pikoulua varten, allekirjoittanut tiedusteli pi­

täjäläisiltä, eivätkö he hyväntahtoisesti halun­

neet sopia uuden vastaavan huoneen rakenta­

misesta, mutta koska pitäjäläiset ilmoittivat olevansa aikeissa rakentaa käräjätuvan, jota samalla voitaisiin käyttää pitäjäntupana, jätet­

tiin kysymys myöhemmin ratkaistavaksi.” Kä- räj ätupahankkeesta ei kuitenkaan tullut mi­

tään, joten seuraavana vuonna pitäjätupa kor­

jattiin ja varustettiin uudella tuohikatolla. Sen jälkeen sitä pitäjänkokouksen päätöksellä 18.12.

1842 alettiin käyttää myös ruumiinavaushuo- neena, jollaisen keisarillinen asetus oli määrän­

nyt joka pitäjässä pakolliseksi. Ilmeisesti vuon­

na 1842 tehty korjaus kuitenkin oli riittämä­

tön, koska pitäjänkokouksessa 3.12.1843 pitäjän­

tuvan vieressä sijaitsevassa lukkarinleski Maria Follbergin mökissä vuokralaisena asunut pitä- jänsuutari Herman Paidan tiedusteli, suostuisi­

vatko pitäjäläiset maksamaan hänelle vuosit­

tain 1/2 kappaa rukiita joka talosta, jos hän ra­

kentaisi Follbergin tuvan, kamarin ja porstuan päälle uuden pitäjäntuvan käytettäväksi ko- kous- ja leikkaushuoneena, jonka hän lämmit­

täisi ja siivoaisi. Tätä Keuruun ensimmäistä

"kerrostaloa” ei kuitenkaan Maria Follbergin itsestään ymmärrettävän vastustuksen takia kos­

kaan rakennettu, vaan Maria Follbergin kuol­

tua 14.11.1851 hänen asumuksensa siirtyi sellai­

senaan oston kautta Kirkkopakan torpan isän­

nän, suutari ja haudankaivaja Juho Klackin omistukseen. Jo pitäjänkokouksessa 10.1.1852 seurakunta päätti vuokrata entisen Follbergin tuvan kokous- ja leikkaushuoneekseen ja mak­

saa siitä 5 kopekkaa talolta vuodessa. Pitäjän­

kokouksessa 27.12.1866 vuokra korotettiin 1/2 ruiskapaksi talolta. Tätä "Lakin” tupaa sekä Keuruun seurakunta että helmikuussa 1868 toimintansa aloittanut Keuruun kunta sitten käyttivät kokoushuoneenaan vuosisadan lop­

puun saakka. Myös pitäjäläisten kirkkokort- teerina tupa palveli ikivanhaan tapaan.

Vanhan pitäjäntuvan purkamisesta ei ole mainintaa pitäjänkokousten pöytäkirjoissa, mutta edellä selostetusta voidaan päätellä, että se on tapahtunut vuoden 1852 vaiheilla. Kun nykyistä Pitäj äntuvantietä aikoinaan alettiin rakentaa, varatuomari E.A. Aaltio mittasi pitä­

jäntuvan kivijalan jäännökset ja totesi raken­

nuksen olleen noin 8x10 metriä kokoisen (Kar- hunsoutaja I s 35). Herman Saxberg, joka 1898 eräässä runossaan muisteli tuota tupaa, on siis vähän liioitellut riimitellessään, että pitäjäntu­

pa oli ollut "kolme syltä kunnakkin seiniltään”.

Sen sijaan hänen mainintansa siitä, että Keu­

ruun markkinoiden aikana Turun ämmät oli­

vat käyttäneet pitäjäntupaa kangas- ja huivi- kauppanaan, osunee oikeaan (Keski-Suomi II s. 130).

Meidän päivinämme on ainoana muistona Keuruun seurakuntaa vuosina 1759-1852 pal­

velleesta viimeisestä varsinaisesta pitäjäntu­

vasta äsken mainittu Pitäjäntuvantie, jonka senkin taiteilija Lauri Santtu on ehdottnut hä­

vitettäväksi ja korjattavaksi uudella nimellä Tarhiantie (Suur-Keuruun Sanomat 20.4. ja 14.5. 1974).

49