Uuno Koskinen
Säveltäjä Toivo Kuula Mahlulla
Säveltäjä T oivo Kuulan om aisten, Pylkönm äen seurakunnan ja kulttuurilautakun
nan toim esta paljastettiin A une Kuulan haudalla Pylkönm äen hautausmaalla 1987 m uistokivi. Siinä lukee Eino Leinon sanat Hautalaulusta: ” Ei se iäksi sammu ken eläm ästä lähti” , jonka on säveltänyt T oivo Kuula. Patsas on valm istettu P ylkön
mäen graniitista.
Kuluneena kesänä tuli kuluneeksi 85 vuotta siitä, kun Suomen tunnetuim piin säveltäjiin kuuluva Toivo Kuu
la vietti perheineen kesän M ahlulla M ikonmäen talossa, joka silloin kuului Saarijärven M ahluun.
Sen jälkeen kun Toivo Kuula vuo
sisadan alkuvuosina oli 22-vuotiaana päättänyt Helsingin Musiikkiopiston ja solminut avioliiton kotikaupungis
saan Vaasassa kouluaikaisen tyttöys
tävänsä Silja Valon kanssa, jonka äi
ti oli saarijärveläissyntyinen, vietti hän vaim onsa ja perheeseen synty
neen pikku tyttärensä kanssa 1905 kesän vaim onsa sukulaistalossa Mahlun Mikonmäessä.
Kesälomalaisena säveltäjä osallis
tui ahkerasti talon töihin ja teki nii
den lomassa sävellystyötään.
Säveltäjän tiedetään retkeilleen usein paikkakunnan taloissa ja kau- impanakin pelimanneja tapaamassa.
Mielellään hän vieraili sellaisissa pai
koissa, joissa oli iloluontoisia ja lau- lutaitoisia ihmisiä. Näillä m atkoil
laan hän merkitsi muistiin suuren joukon kansansävelm iä ja pohjalai
sia kansanlauluja, saaden hyvän alun myöhemmin sovittamalleen kansan
laulusarjalleen. E räältä pelimannil
ta hän merkitsi muistiin Pirun pols
kan, jo sta hän m yöhemmin teki or
kesterisovituksen.
Kun M ikonm äessä ei ollut m uuta soittopeliä kuin vanha rikkoutunut kantele, jonka Kuula korjautti soit
tokuntoon naapurina asuvan Läh
teenmäen torpan isännällä, tiedusteli säveltäjä, olisiko paikkakunnalla missään pianoa. Sellainen oli vain Ramsissa, jossa oli kolme ylioppilas- tytärtä ja nuori Frans-maisteri. Isän
nälle tuntem attom ana henkilönä sai säveltäjä soittopyyntöönsä vastauk
sen, ettei hän anna sitä tuntem atto
mien renkata. Kun nuori maisteri tuli kotiin ja kuuli tapauksesta, lähetti hän heti renkipojan välityksellä sa
nan säveltäjälle, että piano on hänen käytettävissään ja hän on tervetullut sillä soittam aan.
Kesän aikana Kuula kävi useasti Ramsissa pianolla soittam assa omia sävellyksiään ja täällä kuulem istaan kansanlauluista tekem iään sovituk
sia, jo k a oli hänelle helppoa, koska hänellä tiedettiin olevan absoluutti
nen sävelkorva.
Kauniin Silja rouvansa kanssa sä
veltäjä kävi vieraisilla paikkakunnan taloissa mm. Soidinmäessä, Paju- mäessä ja Ramsissa, jossa hän talon
väen iloksi soitti sävellyksiään. Kuu
lan m uistetaan antaneen Ramsissa varsinaisen konsertinkin, jo ta oli paikkakuntalaisia kuulemassa.
Kerran säveltäjäpariskunnan vie- railum atkalla puhkesi kova ukonil
ma. He poikkesivat lähim pään ta loon sateelta suojaan. Siellä Kuula is
tui koko ajan verannalla ja ihaili uk
kosen jyrinää ja salamoiden väiket
tä, kun sitävastoin hänen rouvansa ja talonväki pelokkaina vetäytyivät talon sisähuoneisiin.
Toivo Kuulan M ahlun kesään liit
tyi myös traagillinen muisto. Kesän loppupuolella heidän kaksivuotias lapsensa kuoli. Säveltäjän tiedetään teettäneen kauniin arkun tälle pikku tyttärelleen samalla henkilöllä, jo ka oli hänelle kuukautta aikaisemmin kanteleenkin korjannut.
E räänä läm pim änä ja kauniina elokuun päivänä — näin muistellaan
— lähti lapsen hautaussaato hevosil
la M ikonm äestä Soidinmäen talon
kautta Pylkönm äen kirkolle. Pyl
könm äen kansakoululla liittyi hau
taussaattoon väkeä ja siitä hautaus
maalle muodostui pitkä kulkue. Pik
ku vainajan kerrottiin tehneen vii
meisen m atkansa kieseissä vanhem piensa sylissä.
Siunauksen suoritti pastori G ab
riel Kostia, jo ka kuoli sodan jälkeen Oriveden kirkkoherrana ja lääninro- vastina.
Lapsen haudalle säveltäjä pystyt
ti puuristin, johon oli kaiverrettu AUNE ja vuosiluvut. Puuristi säilyi haudalla 1920-luvulle saakka.
Säveltäjän tiedetään käyneen jä l
keenpäin useita kertoja haudalla ja säveltäneen Pylkönm äen kauniin hautausm aan tunnelmissa Kesäyö kirkkom aalla ja kuorosävellyksensä Tuuti lasta tuonelahan, jo ta seka
kuorojen kuullaan usein esittävän.
Vaikka Silja-rouva ratkaisevasti vaikutti siihen, että Kuula antautui säveltäjäksi eikä merimieheksi, joksi hän itse oli halunnut, ei täm ä kou
luvuosiin perustuva rakkaus kestä
nyt, vaan säveltäjä erosi rouvastaan ja meni uusiin naimisiin laulajatar _>
19
Alma Silventoisen kanssa 1914. Sil
ja, jo k a toimi opettajana Oulussa, solmi myös uuden avioliiton talous
neuvos Siltasen kanssa M uhokselta.
Yksi hänen pojistaan, toimiessaan kunnanlääkärinä sodan jälkeen Vii
tasaarella, piti useita vuosia yhteyt
tä 1940-luvun lopulla kuolleen äitin
sä sukulaisiin M ahlulla.
☆ ☆ ☆ ☆
tistä rouvaansa ja kehoittanut Almaa sopim aan täm än kanssa ja esittä
m ään tälle kiitoksensa ja viimeisen tervehdyksensä. T ähän tarjoutuikin sopiva tilaisuus, kun molemmat rou
vat tapasivat, rouva Klemetin kerto
m an m ukaan, toisensa Runnin reu- m aparantolassa säveltäjä Kuulan traagillisen kuolem an jälkeen.
Toivo Kuula oli kuollessaan vain 34 vuoden ikäinen. Hänessä Suomen säveltaide menetti erään lupaavim
mista lahjakkuuksista. Mihin hän olisi ehtinytkään ja kuinka laaja ja arvokas hänen tuo tantonsa olisi ol
lutkaan, jos hänelle olisi suotu ikä
vuosia toinen verta lisää.
Säveltäjän äänirauta on Saarijär
vellä Väinö Viitasalolla, jolle Suoma Palmqvist lahjoitti sen miehensä jä ä m istöstä. Toivo Kuula oli lahjoitta
nut ääniraudan Viljo Palmqvistille.
Palm qvist ja Kuula olivat luokkato
vereita Vaasan lyseossa.
Laulajatar Alm a Kuulasta, sävel
täjän toisesta vaim osta tuli hänen monien sävellystensä esittäjä. Yhdes
sä taiteilijapari teki useana vuotena laajoja konserttim atkoja ympäri Suomen, joissa Kuulan m usiikkia tehtiin tunnetuksi laajalle yleisölle.
V. 1914 tai 1915 muistetaan heidän esiintyneen myös Saarijärvellä kir
konkylän nuorisoseuran juhlassa, se
kä antaneen konsertin Suojassa (sil
loisessa nuorisoseuran talossa) täpö täydelle saarijärveläisyleisölle.
Toivo Kuulan toinen avioliitto kesti vain neljä vuotta, sillä säveltä
jä kuoli vapaussodan päättym isen juhlassa 1918 Viipurin Seurahuo
neella saam aansa am pum ahaavaan.
Kuolinvuoteellaan ankarissa tuskis
sa oli Kuula, tri Arvo Koskisen saa- M ikonm äen talo siinä asussa kuin se oli T oivo Kuulan viettäessä siellä kesän. Kuva mien tietojen m ukaan, muistellut en- on Jussi M ikonm äen (H änninen) häistä v. 1912.
Harri Tapper
Haiku
Kävin Yrjö Huuskosen luona Kukkumäessä. Talossa oli vaneri- ovet.
— Rakensitko täm än 60-luvulla?
— Talo oli kehikkoon asti valmis.
Siitä rakensin.
— Se on iso työ.
— Minä en tiedä, mitä näille M ar
kon kirjeille tekisin. M uutam a on.
— Voisi ne toim ittaa Yliopiston kirjallisuuden laitokselle, lupasin.
Istuin heidän olohuoneessaan. Sil
mäilin kirjeitä. Tuuli keinutti kuusia ikkunan takana.
— Täm ä on joulukuulta 1972:
Niin, näin 2 1/2 vuorokautta työ
tä tehneenä ja noin 3 tunnin turpa- unen jälkeen taas kynttilää m olem mista päistä polttavana.
Mitä olet päättänyt Portugalista.
Pane m inut listalle, jos lähdetään, vaikka et itse lähtisikään, mikä tie
tysti mitä toivottavinta olisi. M inun passini on voimassa vielä, valmis olen niinkuin Sinäkin yleensä, vaik
ka lähdetään kuuhun, tunnin sisällä.
Sinäkin yleensä, vaikka lähdetään kuuhun, tunnin sisällä.
Jos minä en onnistu tapaam aan Sinua, niin otappa yhteyttä. Arvaat- ko, että väsyttää, m utta mistä on
kaan meidän sapattimme luoja anta
nut jollekulle kestävyyden, joka tun
tuu olevan m äärätön.
Pidetäänpä toisimme ylisummaan asian tasalla.
Jos tuuli puhaltaa, antaa puhaltaa vain, valmis on lukkari laulam aan.
☆
— Minä toin ruokaa, Kain sanoi vanhaan tupaan tultuaan.
— Nyt sitä on liikaa.
— Ja sitten toin Äidin takaisin.
— U skaltaako sitä pitää täällä?
— Veistosta? Kuka taidetta varas
taisi.
Kainilla oli taulukin äidistä. Heti hän rupesi sitä mallaisemaan seinäl
le.
— Se etsii paikkansa, uskotko.
Sitten yllätyin, kun Kain rupesi kieliä puhum aan:
Olen siindinud Saarijärve siidames Kesk Suomes suure kose ja terävä mäe vähel.
20
