"Älä viitsi lässyttää sontaa" : yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin käyttö Suomi24-keskustelupalstan viesteissä

(1)

”ÄLÄ VIITSI LÄSSYTTÄÄ SONTAA”

Yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin käyttö Suomi24-keskustelupalstan viesteissä

Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Suomen kieli Pro gradu -tutkielma Pia Värre Toukokuu 2019

(2)

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta Osasto – School

Humanistinen osasto Tekijä – Author

Pia Värre

Työn nimi – Title

”Älä viitsi lässyttää sontaa”. Yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin käyttö Suomi24-keskustelupalstan viesteissä

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Suomen kieli

Pro gradu -tutkielma x

17.5.2019 88 s.

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan suomen yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin käyttöä Suomi24-keskusteluissa.

Aineisto on koottu valmiin Suomi24-aineiston osakorpuksesta, joka sisältää osan keskusteluista vuosilta 2001–2014.

Koko aineisto on vapaasti käytettävissä Kielipankissa Korp-työkalun kautta. Tutkielmassa tarkastellaan 300 yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin esiintymää, jotka on poimittu satunnaisotoksena osakorpuksesta.

Tutkimuksen yhtenä tärkeänä viitekehyksenä on digitaalinen keskustelunanalyysi, joka soveltaa perinteisen keskustelunanalyysin menetelmiä digitaaliseen aineistoon. Keskusteluketjuja lähestytään siis ennen kaikkea vuorovaiku- tuksena. Analyysi on sekä määrällistä että laadullista.

Esiintymiä luokitellaan tutkielmassa sen mukaan, millaisia verbejä niissä esiintyy, miten kielteinen imperatiivi sijoittuu vuoron sisällä, mitä sävypartikkeleja siihen liitetään ja millaista toimintaa kielteinen imperatiivi ilmaisee.

Verbien osalta analyysi perustuu Anneli Pajusen (2001) verbityyppiluokitteluun. Luokitusten pohjalta esitetään kvantifiointeja, minkä jälkeen luokkia tarkastellaan laadullisesti. Tutkimus painottuu eniten kielteisen imperatiivin ilmaisemaan toimintaan eli siihen, mihin kielteistä imperatiivia käytetään keskusteluissa. Sekä verbityypit että kielteisen imperatiivin paikka vuorossa ja keskustelussa sekä siihen liitetyt partikkelit ovat vahvasti kytköksissä juuri imperatiivilauseen ilmaisemaan toimintaan.

Tutkimus osoittaa, että kielteistä imperatiivia käytetään Suomi24-keskusteluissa kaikkein eniten metapragmaat- tisissa kommenteissa, jotka eivät varsinaisesti edistä keskustelunaiheen käsittelyä, vaan viittaavat itse vuorovaikutustilanteeseen. Metapragmaattiset kommentit osoittavat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kielteistä asennetta puhuteltavaa tai lausumassa kritisoitua kolmatta osapuolta kohtaan (Älä tule tänne hihhuli pätemään yhtään mitään).

Tämä tulos myötäilee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja anonymiteettiin perustuvilla keskustelupalstoilla käytävistä keskusteluista. Kielteisen imperatiivin sisältävät metapragmaattiset kommentit ovat lisäksi useimmiten keskustelussa taaksepäin suuntautuvia. Ne eivät siis niinkään rajoita puhuteltavan toimintaa vaan kommentoivat jotain edellä sanottua.

Hyvin usein kielteisellä imperatiivilla myös neuvotaan puhuteltavaa (älä siis vältä valtateitä). Tällöin kirjoittaja monesti ilmaisee eksplisiittisesti, että kyseessä on nimenomaan neuvo eikä ehdoton kielto. Neuvoihin monesti liite- tään myös perusteluja ja muita pehmennyksiä toisin kuin metapragmaattisiin kommentteihin. Tutkimuksessa käy myös ilmi, että kielteinen imperatiivi ilmaisee Suomi24-keskusteluissa hyvin harvoin ehdotonta kieltoa, vaikka tätä monesti pidetään kielteisen imperatiivin perusmerkityksenä.

Kielteisissä imperatiivilauseissa käytetyt verbit ovat suurelta osin mentaaliasiaintiloja kuvaavia psykologisia tai puheaktiverbejä (älä viitsi, älä huoli, älä luule, älä puhu, älä höpötä). Sen sijaan konkreettiset tekoverbit ovat hyvin harvinaisia. Tämä tulos on todennäköisesti vahvasti kytköksissä keskustelukonteksiin. Sävypartikkeleja (-pA, -pAs, -s, -hAn, nyt, no, vaan, sitten), on aineistossa suhteellisen vähän, mutta vaikuttaisi siltä, että niitä käytetään kieltei- sissä imperatiivilauseissa totutusta poikkeavaan tapaan. Sen sijaan, että ne lieventäisivät imperatiivin käskevyyttä, niillä useimmiten korostetaan kirjoittajan auktoriteettia.

Avainsanat – Keywords

suomen kieli, kielteinen imperatiivi, CMC-tutkimus, digitaalinen keskustelunanalyysi, Suomi24

(3)

Tiedekunta – Faculty

Philosophical Faculty Osasto – School

School of Humanities Tekijä – Author

Pia Värre

Työn nimi – Title

The use of Finnish second person singular form of the negative imperative in Suomi24 -discussion board

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Finnish language

Pro gradu -tutkielma x

17^th of May, 2019 88 Sivuainetutkielma

Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

This thesis examines the use of Finnish negative imperative in Suomi24 -discussion board. The study material is from a ready-made subcorpus of the larger Suomi24-corpus. The subcorpus contains some of the discussion forums from 2001 to 2014. It is available in Kielipankki through the concordance search tool Korp. In this thesis I examine 300 occurences of negative imperative in second person singular form. The occurences are chosen at random.

Digital conversation analysis is an important theoretical framework for this study. It utilizes traditional conversation analytical methods to examine digital material. According to digital CA, online discussions are as communica- tive as spoken face-to-face conversations, and as such the discussions analyzed are viewed as interactions. The analysis in this study is both quantitative and qualitative.

The occurences are categorized by the verbs that they contain, by the position of the negative imperative within the turn, by the modal particles that come attached to the negative imperative and by what kinds of action the negative imperative expresses. Quantifications are performed based on these categorizations, after which the categories are described qualitatively. The verb analysis bases on the verb type categorization formed by Anneli Pajunen (2001).

The study focuses most on the action that the negative imperative implies, more closely, what the negative imperative is actually used for in the conversation. The verb types, the position of the negative imperative and the particles attached to it are in connection with the action that the imperative clause conveys.

The study shows that in the conversations, which take place in Suomi24, the negative imperative is used most in metapragmatic comments. These comments do not necessarily further the conversation, but instead, they comment on the interaction itself. Metapragmatic comments, omitting a few exceptions, imply a negative attitude towards the addressee, or towards a third party that is criticized in the comment (e.g. Älä tule tänne hihhuli pätemään yhtään mi- tään ’Don’t you holy roller come here to wise off’). This result is in line with observations made in earlier studies on forums that are based on anonymity. The metapragmatic comments that include a negative imperative are often direc- ted to the past. Thus they often do not restrict the addressee but comment on something that has been said earlier in the conversation.

The negative imperative is also often used to direct the addressee (e.g. älä siis vältä valtateitä ’so don’t avoid highways’). In these cases the addresser often explicitly communicates that their intention is to give advice and not an absolute imposition. Unlike the metapragmatic comments, advice often comes with reasoning and other attempts to soften the message. The study also shows that in Suomi24 -discussion board, the negative imperative is very rarely used to convey an absolute prohibition, even though many would argue that prohibiting something is inherently built into the negative imperative.

The verbs used in the negative imperative clauses usually describe the mental state of affairs, either a psycholo- gical action or a speech act (e.g. älä huoli ’don’t mind’, älä luule ’don’t think’, älä puhu ’don’t talk’). Verbs that describe concrete actions are very rare. This result is most likely linked to the context of the interaction. Modal particles (-pA, -pAs, -s, -hAn, nyt, no, vaan, sitten) are relatively few but the ones that are present in the negative imperative clauses, are used in a somewhat exceptional manner. Instead of mitigating the commanding tone of the imperative, the nuanced particles are used to bolster the authority of the addresser.

Avainsanat – Keywords

Finnish language, negative imperative, computer-mediated communication, digital conversation analysis, Suomi24

(4)

1 JOHDANTO 1

1.1 Tutkimuksen aihe ja tutkimuskysymykset 1

1.2 Aineisto ja menetelmät 4

1.2.1 Yleistä tietoa Suomi24-keskustelufoorumista 4

1.2.2 Suomi24-aineisto 6

1.2.3 Suomi24-aineiston käyttö tässä tutkimuksessa 7

2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA 10

2.1 Digitaalisen vuorovaikutuksen tutkimus 10

2.1.1 Digitaalisen vuorovaikutuksen ominaispiirteitä 11

2.1.2 Digitaalinen keskustelunanalyysi 13

2.1.3 Aiempia tutkimuksia verkkokeskustelusta 18

2.2 Imperatiivin tutkimus 23

3 KIELTEISTEN IMPERATIIVILAUSEIDEN VERBIT 31

3.1 Primääri-B-verbit 33

3.1.1 Psykologinen tila tai prosessi 33

3.1.2 Puheakti 36

3.1.3 Perkeptio 39

3.2 Primääri-A-verbit 40

3.2.1 Liike 40

3.2.2 Tila 42

3.2.3 Teko 43

3.2.4 Fysiologinen tila tai prosessi 44

3.3 Muut 45

4 KIELTEISEN IMPERATIIVILAUSEEN MUOTOILUSTA JA PAIKASTA 49

4.1 Kielteisen imperatiivilauseen paikka vuorossa 49

4.2 Kielteisen imperatiivilauseen sävypartikkelit 55

4.2.1 Itsenäiset partikkelit 56

4.2.2 Liitepartikkelit 61

5 KIELTEISEN IMPERATIIVIN ILMAISEMA TOIMINTA 66

5.1 Metapragmaattinen kommentti 66

5.2 Neuvo 70

5.3 Rauhoittelu tai rohkaisu 74

5.4 Kannanotto 75

5.5 Kielto 77

5.6 Vetoomus 78

5.7 Ironia 79

6 LOPUKSI 82

LÄHTEET 85

(5)

1.1 Tutkimuksen aihe ja tutkimuskysymykset

Tutkin tässä työssä yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin käyttöä Suomi24-keskustelupalstan viesteissä. Imperatiivi on yksi suomen neljästä morfologisesta moduksesta. Sil- loin, kun puhutaan morfologisesta moduksesta, viitataan kieliopilliseen verbikategoriaan, jossa moduksia erottaa toisistaan tietty modusmorfeemi tai sen puuttuminen (Matihaldi 1979: 23).

Suomen kielen morfologisia moduksia ovat tunnusmerkitön indikatiivi ja tunnusmerkkiset po- tentiaali, konditionaali ja imperatiivi. Termillä modus voidaan kuitenkin viitata muuhunkin kuin edellä kuvattuun kieliopilliseen kategoriaan. Hilkka-Liisa Matihaldi (1979) käyttää nyky- suomen moduksia käsittelevässä kvalitatiivisessa analyysissaan morfologisen moduksen lisäksi termiä syntaktinen modus, jolla hän viittaa tietyt muodolliset piirteet omaavaan lausetyyppiin.

Näitä lausetyyppejä ovat väite-, käsky-, kysymys-, toivomus- ja huudahduslause. (Mt. 26.) Sa- masta asiasta voidaan käyttää myös termiä modaalinen lausetyyppi ja nimityksiä deklara- tiivi-, interrogatiivi- ja imperatiivilause. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että näitä lausetyyp- pejä käytetään väittämiseen, kysymiseen ja käskemiseen. Totuus kuitenkin on, että näillä kai- killa kolmella lausetyypillä voidaan esimerkiksi käskeä. (Aikhenvald 2010: 1.) Muun muassa Lauranto (2014) osoittaa väitöskirjatutkimuksessaan, että vaikka suomen imperatiivimodusta kutsutaan usein käskymuodoksi, sen käyttömerkitys on itse asiassa vain hyvin harvoin puhtaasti käskeminen. Tässä tutkimuksessa tarkastelen yksikön toisen persoonan kielteistä imperatiivia, joka koostuu yleisimmin imperatiivimuotoisesta kieltoverbistä ja varsinaisen toiminnan ilmai- sevasta pääverbistä. Poikkeustapauksessa kieltoverbi älä voi esiintyä myös yksinään tai pää- verbi voi korvautua esimerkiksi partikkelilla (älä nyt).

Imperatiivin persoonamuodot voidaan jakaa kahtia: kanonisiin ja ei-kanonisiin imperatii- veihin. Kanonista imperatiivia edustavat yksikön ja monikon toinen persoona. Ensimmäisen ja kolmannen persoonan imperatiivit ovat taas ei-kanonisia. Joidenkin tutkijoiden mielestä ei-ka- noniset muodot eivät ole edes imperatiiveja. (Ks. Aikhenvald 2010: 3, Lauranto 2014: 32.) Tässä tutkimuksessa keskityn nimenomaan kanoniseen imperatiiviin ja ainoastaan sen kielteiseen yksikkömuotoon. Tarkastelen siis, missä yhteyksissä tämä muoto esiintyy. Yksinkertai- suuden vuoksi puhun kuitenkin usein pelkästä imperatiivista viitaten nimenomaan yksikön toisen persoonan kielteiseen imperatiiviin. Monikon toisen persoonan kielteisen imperatiivin käyttö on Suomi24-aineistossa huomattavasti harvinaisempaa.

Kielteisellä imperatiivilla voidaan esimerkiksi kieltää, estää tai torjua (Aikhenvald 2010:

1). Se on kuitenkin kielenkäytössä harvinaisempi kuin myöntömuodot, ja sitä on myös tutkittu

(6)

2

vähemmän. Lauranto (2014: 10, 163) arvelee, että kielteisen imperatiivin harvinaisuus arkikes- kusteluissa johtuu sen rajoittavuudesta. Sillä ilmaistaan monesti hyvin vahva toimintarajoite puhutellun toiminnalle, ja tästä syystä sen käyttö tuntuu kenties kielenkäyttäjistä liian epäkoh- teliaalta. (Mp.) Tässä tutkimuksessa tarkastelen kielteisen imperatiivin käyttöä Suomi24-kes- kustelupalstalla, joka anonymiteettiin perustuvana keskusteluympäristönä mahdollistaa myös epäkohteliaana pidetyn kielenkäytön eri tavalla kuin esimerkiksi kasvokkain käydyt keskustelut. Internetiä ja erityisesti siellä käytäviä verkkokeskusteluja pidetään monesti jopa aggressii- visen keskustelukulttuurin ja vihapuheen alkulähteinä (Pöyhtäri & Kantola 2013: 43). Tutki- muksen tuloksiin vaikuttaa siis väistämättä aineiston laatu. Tuloksia ei voida pitää kaiken kat- tavana kuvauksena suomen kielteisen imperatiivin yksikön toisen persoonan käytöstä, mutta tarkoitus on luoda katsaus aiheeseen, jota on toistaiseksi tutkittu vielä suhteellisen vähän.

Tutkimukseni tuo siis lisää tietoa siitä, mihin kielteistä imperatiivia käytetään vuorovaikutuksessa ja miten se muotoillaan. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:

1. Millaista toimintaa kielletään yksikön toisen persoonan kielteisellä imperatiivilla?

2. Millaisia kielteiset imperatiivilauseet ovat rakenteeltaan?

3. Millaiseen yhteyteen imperatiivilause sijoittuu?

4. Mitä kielteisellä imperatiivilla tehdään Suomi24-keskusteluissa?

Lähden tutkimuksessa liikkeelle siitä, millaista toimintaa keskusteluissa kielletään. Tähän kysymykseen etsin vastauksia tarkastelemalla, minkä tyyppisiä verbejä kielteisissä imperatiivilauseissa esiintyy. Tässä käytän apunani Anneli Pajusen (2001) verbityyppiluokittelua, jonka esittelen myöhemmin. Aikhenvaldin (2010: 191) mukaan kielteinen imperatiivi ei ole yleensä yhtä rajoittunut verbityypin suhteen kuin myönteinen. Verbityyppien valikoitumiseen vaikuttaa omassa aineistossani myös se, että kyse on kirjoitetusta keskustelusta. Oletan, että käytetyt verbit ovat merkitykseltään konkreettisempia silloin, kun keskustelijat ovat samassa fyysisessä ti- lassa.

Toisessa analyysiluvussa keskityn toiseen ja kolmanteen tutkimuskysymykseen, eli tarkastelen sitä, miten kielteisen imperatiivin sisältävä vuoro ja itse imperatiivilause on muotoiltu.

Tämän tutkimuksen puitteissa ei ole mahdollista tarkastella kaikkia mahdollisia muotoseikkoja, joten rajaan tarkastelun kahteen piirteeseen. Vuoron tasolla tarkastelen sitä, mihin kohtaan vuoroa kielteinen imperatiivi sijoittuu ja mitä tämä vuoronsisäinen paikka kertoo imperatiivin käy- töstä. Lausetasolla kiinnitän huomiota partikkelien käyttöön. Aineistoesimerkkien kohdalla analysoin myös muita esiin tulevia muotopiirteitä kuten esimerkiksi puhutteluilmausten ja hy-

(7)

3

miöiden käyttöä, mutta näistä muista piirteistä en esitä kvantifiointeja. Esimerkkejä analy- soidessani kiinnitän huomiota myös laajemmin siihen, millaiseen keskustelukontekstiin imperatiivilause sijoittuu. Tarkastelen esimerkeissä myös sitä, annetaanko muualla viestissä imperatiivin käytölle perusteluja tai selityksiä. Perustelut lisäävät usein käskyn vakuuttavuutta, mutta toisaalta ne voivat saada sen myös kuulostamaan pehmeämmältä (Aikhenvald 2010: 312–

313). Joissain tapauksissa perusteleminen ei tosin ole edes tarpeellista, jos imperatiivin käyttö on odotettavaa jo puhuteltavan aiemman vuoron perusteella. Jos esimerkiksi puhuteltava on esittänyt vuorossaan ohjeenhakukysymyksen, on täysin perusteltua, että vastausvuorossa käy- tetään imperatiivia ohjeita annettaessa (VISK § 1657).

Viimeisessä analyysiluvussa tarkastelen kolmatta tutkimuskysymystä eli kielteisen imperatiivin ilmaisemaa toimintaa. Keskustelunanalyysissa, jota hyödynnän tässä tutkimuksessa, keskustelun lausumat nähdään nimenomaan toimintoina (Hakulinen 1998a: 14). Siksi puhun tässäkin tutkimuksessa juuri toimintaluokista. Lauranto (2014:45−46, 103) käyttää suunnil- leen samassa merkityksessä termiä käyttömerkitys. Hän erottaa toisistaan imperatiivin perusmerkityksen, joka on hänen mukaansa velvoitustahto, ja tilanteisen käyttömerkityksen. Käyttö- merkitys voi olla esimerkiksi ohje tai suositus. Iso suomen kielioppi taas käyttää termiä puhe- toiminto. Keskustelunanalyysissä lausuman funktio määritellään yleensä sen perusteella, mil- laisia reaktioita se saa (Honkanen 2012: 14). Omassa aineistossani tämä on kuitenkin harvoin mahdollista, koska vuorot jäävät usein täysin vastauksetta. Ne saattavat olla luonteeltaan sellaisia, ettei niihin edes odoteta vastausta, tai ne yksinkertaisesti hukkuvat pitkään keskustelu- ketjuun. Suomi24-keskusteluissa kielteinen imperatiivi sijoittuu useimmiten vastausvuoroon, eli se reagoi johonkin edeltävään eikä usein edellytäkään responssia. Siksi määrittelenkin imperatiivin ilmaiseman toiminnan useimmiten imperatiivilauseen muodon, valitun verbityypin, vuoron muun sisällön ja edeltävien vuorojen perusteella.

Seuraavassa luvussa (1.2) esittelen tutkimuksessa käytetyn Suomi24-aineiston, minkä jäl- keen siirryn esittelemään tutkimukseni teoriataustaa. Analyysi jakautuu tutkimuskysymysten pohjalta kolmeen analyysilukuun. Analyysissa edetään ikään kuin konkreettisesta abstraktim- paan. Verbityyppien ja kielteisen imperatiivilauseen rakennepiirteiden sekä paikan tarkastelu on pääasiassa hyvin konkreettista ja siinä mielessä myös suhteellisen yksiselitteistä. Imperatii- vin ilmaiseman toiminnan tarkastelu taas tähtää näiden konkreettisten piirteiden pohjalta sy- vemmälle kielteisen imperatiivin abstraktimpiin merkityksiin. Nämä abstraktit toimintaluokat ovat kuitenkin vahvasti kytköksissä konkreettiseen muotoon ja verbityyppeihin.

(8)

4 1.2 Aineisto ja menetelmät

1.2.1 Yleistä tietoa Suomi24-keskustelufoorumista

Suomi24 on Aller Oy:n omistuksessa oleva keskustelufoorumi. Toisin kuin esimerkiksi Face- book, joka perustuu kaveriverkostoihin, Suomi24 on keskusteluympäristönä asiakeskeinen.

Keskustelut siis rakentuvat jaettujen kiinnostuksenkohteiden ympärille. (Lagus & Pantzar &

Ruckenstein & Ylisiurua 2016: 5.) Kävijä voi joko aloittaa uuden keskusteluketjun tai kommentoida jo olemassa olevaa. Aloittaessaan keskustelun uudesta aiheesta kävijän on valittava keskustelualue, johon sen liittää. Lisäksi hän voi halutessaan antaa ketjulle otsikon. Keskuste- lun teema-alueet voivat jakautua hierarkkisesti jopa kuuteen alatasoon. Keskusteluketju on ta- soista alin, ja siinä viestit esiintyvät peräkkäin. Ne usein kommentoivat toisiaan ja voivat sisäl- tää lainauksia aiemmista viesteistä. Uusia keskusteluaihealueita voi luoda vain Allerin henki- lökunta, mutta he ottavat huomioon käyttäjiltä tulleet ehdotukset. (Mts. 6-7.) Keskusteluketjut Suomi24-palstalla rakentuvat siten, että aloitusviestin jälkeen keskustelijat voivat joko vastata alkuperäiseen viestiin tai kommentoida jotain toista viestiä ketjussa. Vastaukset alkuperäiseen viestiin tulevat keskusteluketjun alimmaiseksi, ja kommentit toisiin viesteihin tulevat kyseisen viestin alle sisennettyinä ja järjestettyinä julkaisemisajankohdan mukaan. Kirjoittaja voi myös lainata toisen viestin tai sen osan vuoronsa alkuun ja näin osoittaa, mihin viestiin hän on vas- taamassa. Lisäksi jokaisen viestin kohdalla on ”peukku ylöspäin” ja ”peukku alaspäin” -kuvak- keet, joita painamalla lukijat voivat myös osoittaa kantansa. Nämä kannanotot ovat kuitenkin melko monitulkintaisia. Esimerkiksi painamalla ”peukku alaspäin” -kuvaketta lukija voi kokemukseni mukaan viestin sisällöstä riippuen ilmaista erimielisyyttä, tyytymättömyyttä asian il- maisutapaan tai jopa tukea, jos viestissä kirjoittaja esimerkiksi kertoo häneen kohdistuneesta vääryydestä.

Kirjoittajat voivat olla rekisteröityneitä käyttäjiä, jolloin heidän käyttämäänsä nimimerk- kiä ei voi käyttää kukaan toinen kirjoittaja. Rekisteröityminen vaatii toimivan sähköpostiosoit- teen. Keskusteluun voi kuitenkin osallistua myös rekisteröitymättä, jolloin kirjoittaja valitsee kirjoitushetkellä jonkin nimimerkin. Keskusteleminen ilman rekisteröitymistä mahdollistaa sen, että yhdellä kirjoittajalla voi olla monta eri nimimerkkiä. Lisäksi tällöin on mahdollista, että joku toinen keskustelija esiintyy esimerkiksi pilailumielessä samalla nimimerkillä. (Lagus ym. 2016: 9.) Kuluttajatutkimuskeskuksen teettämästä raportista käy ilmi, että rekisteröityjen käyttäjien kirjoittamien viestien osuus kaikista foorumille kirjoitetuista viesteistä on vain murto-osa (mts. 36). Suuri osa Suomi24-sivustolla kävijöistä saapuu palveluun Google-haun kautta. Palstalla on kuitenkin myös aktiivikirjoittajia, jotka keskustelevat päivittäin omilla suo- sikkialueillaan. (Mts. 9.)

(9)

5

Kirjoittajien anonyymiys mahdollistaa sen, että palstalla voidaan keskustella myös hyvin intiimeistä asioista. Anonyymiydestä huolimatta kirjoittajat voivat tulla tutuiksi toisilleen, koska esimerkiksi rekisteröityneet käyttäjät esiintyvät usein samalla nimimerkillä. (Lagus ym.

2016: 10.) Uskoisin, että anonyymiys on myös osasyynä siihen, että keskustelupalstoilla käydyt keskustelut kärjistyvät monesti riidoiksi. Nimimerkin takaa on helpompi ilmaista oma kantansa voimakkaammin ja suoremmin kuin esimerkiksi kasvokkain käydyssä keskustelussa. Kasvo- tonta nimimerkkiä on myös uskoakseni helpompi solvata kuin keskustelukumppania, josta tie- tää enemmän. Jotta keskustelu pysyisi kuitenkin asiallisena, palstalla toimii myös Allerin pal- veluksessa olevia moderaattoreita, jotka voivat poistaa viestejä tai kokonaisia keskusteluketjuja. Poistetusta viestistä jää näkyviin tieto sen olemassaolosta ja ajankohdasta. (Mts. 9.) Ai- neistossani on myös esimerkki siitä, miten moderaattori saattaa osallistua keskusteluun:

– – Annan tämän aloituksen poikkeuksellisesti olla että saatte tuulettaa tunteitanne puolin ja toisin. Kunhan keskustelu pysyy edes kohtalaisesti asiallisena. Kun keskustelu on käyty poistan sekä tämän että Mohiksen aloituksen [pitäisi saada foorumille aivan uusi, kirjoittanut Mo- hikaani_27 19.4.2009 klo 09.01] mikä näyttää menneen pääosin riitelyksi. – –

(Kateus ja katkeruus uskovan ominaisuutena)

Tässä esimerkissä moderaattori tekee itsensä näkyväksi, jotta keskustelijat varoisivat sanojaan.

Useimmiten moderaattorit tuntuvat kuitenkin pysyttelevän näkymättöminä ja poistavat vain kommentteja toisilta keskustelijoilta tulleiden ilmiantojen perusteella.

Keskustelun aihealueella on suora yhteys siihen, miten asiallisena keskustelu pysyy. Esi- merkiksi pienten paikkakuntien palstat tai alkoholiin liittyvät keskustelut ovat niitä, jotka me- nevät monesti asiattomuuksiin. (Lagus ym. 2016: 10.) Keskusteluissa esiintyy myös paljon trol- lausta ja trolliksi syyttelyä. Trolli on Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”internetissä käytävää keskustelua tahallisesti häiritsevä viesti”. Sanalla voidaan viitata myös tällaisen häiritsevän viestin kirjoittajaan. (Kielitoimiston sanakirja 2018.) Keskustelupalstat ovat tunnettuja siitä, että keskustelut kehittyvät lopulta riidoiksi, joissa anonyymiys antaa mahdollisuuden ilmaista kantansa voimakkaammin ja suoremmin kuin kasvokkain käydyissä keskusteluissa. Tätä ole- tusta ainakin löyhästi tukee myös Tanskasen (2014: 51–52) tutkimus metapragmaattisista kom- menteista opiskelijoiden keskustelupalstoilla käydyissä keskusteluissa. Metapragmaattiset kommentit ovat ilmaisuja, joilla kommentoidaan joko omaa tai toisen vuoroa. Ne eivät siis varsinaisesti edistä keskustelunaiheen käsittelyä. (Mp.) Tanskanen on tutkinut sekä suomen- että englanninkielisiä keskusteluja, ja tulosten mukaan suomenkielisten esittämät metapragmaattiset kommentit ovat huomattavasti useammin toista kirjoittajaa kritisoivia kuin englanninkielis- ten esittämät. Englanninkielisissä keskusteluissa taas metapragmaattisten kommenttien funktio on useimmiten omaan viestiin kohdistuva ja konflikteja ehkäisevä tai tukea osoittava. (Mt. 70.) Palaan tähän tutkimukseen vielä tarkemmin luvussa 2.1.3.

(10)

6 1.2.2. Suomi24-aineisto

Huhti-toukokuussa 2015 avattiin Suomi24-palstan keskusteluista koostettu aineisto ei-kaupal- liseen opetus- ja tutkimuskäyttöön. Aineiston avasi Kuluttajatutkimuskeskus yhteistyössä Al- lerin, FIN-CLARINin, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan Menetelmäkeskuk- sen ja CSC:n (Tieteen tietotekniikan keskus) kanssa. Aineisto sisältää keskusteluja vuodesta 2001 eteenpäin. (Lagus ym. 2016: 5.) Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta on jul- kaissut vuonna 2016 tätä aineistoa koskevan raportin. Raportissa kuvaillaan aineiston syntyta- paa, määriä, luonnetta ja tallennusmuotoja. Lisäksi raportissa kuvaillaan aineiston kontekstia eli Suomi24-foorumia. (Mts. 3.) Raportin kirjoittajat käyttävät aineistosta nimitystä Suomi24- aineisto, ja samaa nimitystä käytän tässä tutkimuksessa.

Suomi24-aineisto on tallennettu Kielipankkiin. Kielipankki on kansallisen FIN-CLARI- Nin ylläpitämä palvelukokonaisuus, josta löytyy laaja valikoima teksti- ja puheaineistoja, joita voi joko ladata omalle koneelle tai tutkia Kielipankin työkalujen avulla. Osa aineistoista on avoimesti käytettävissä, ja osa taas vaati käyttöoikeuden. (Kielipankin verkkosivut.) Suomi24- aineisto on tarjolla kolmessa eri muodossa: 1) Tutkijat voivat ladata aineiston suurena tiedos- tona kahdessa eri tiedostoformaatissa. Tämä edellyttää kuitenkin sähköisesti allekirjoitettua li- senssiä. 2) Aineisto on kokonaisuudessaan myös vapaasti käytettävissä sanahakuina Korp-käyt- töliittymän kautta. 3) Lisäksi ajantasaisin tieto on haettavissa Allerin kautta ja edellyttää sopi- musta suoraan Aller Oy:n kanssa.

Tässä tutkimuksessa käytän Korp-käyttöliittymän kautta vapaasti saatavilla olevaa aineistoa. Ladattava aineisto voi antaa lisää tietoa esimerkiksi foorumin käyttäjistä, mutta tämä ei ole tutkimukseni kannalta oleellista. Tiedostomuotoisen aineiston käyttö vaatisi myös luultavasti jonkin verran ohjelmointia. Lisäksi Korp työkaluna soveltuu hyvin tähän tutkimukseen. Korp on www-selaimella toimiva työkalu, jonka avulla voidaan tehdä konkordanssihakuja kieliopil- lisesti jäsennetyistä tekstikorpuksista (Kielipankin verkkosivut). Osumat näytetään allekkain konkordanssina eli lyhyinä lausekonteksteina, mutta Korpissa on mahdollista pyytää näkyville myös osumien kappalekontekstit (Lagus ym. 2016: 15-16). Lisäksi Suomi24-aineistoa tutkittaessa jokaisen osuman kohdalta löytyy linkit, jotka ohjaavat alkuperäiseen viestiin ja alkupe- räiseen keskusteluun. Niiden kautta pääsee siis tarkastelemaan esimerkiksi omassa tutkimuksessani kielteisen imperatiivin käytön keskustelukontekstia. Korpin kautta pääsee käsiksi kaik- kiin Suomi24-foorumilla käytyihin keskusteluihin ajalta 1.1.2001-24.9.2016, mutta tässä tutkimuksessa hyödynnän ainoastaan aineistosta koottua näytettä, joka sekin jo sisältää kaiken kaikkiaan 123 319 920 sanetta. Näytteeseen on koottu osa keskusteluista vuosilta 2001-2014.

(Aineistovalikosta aukeavat aineistojen lyhyet kuvaukset Korpissa.) Tähän tutkimukseen olen

(11)

7

ottanut tietenkin vain pienen satunnaisotoksen tuosta aineistosta, mutta siihen palaan tarkemmin seuraavassa luvussa.

Suomi24-aineistosta puuttuvat teknisistä syistä kadonneet kommentit, seksialueen keskustelut ja moderaattorien poistamat viestit (Lagus ym. 2016: 22). Kielteistä imperatiivia tutkittaessa tutkimustuloksiin saattaa periaatteessa jonkin verran vaikuttaa se, että moderointi poistaa viesteistä kärjekkäimmät. Lukemani perusteella sanoisin, että paljon jää kuitenkin moderaatto- reilta huomaamatta ja asiallisuus on tietysti suhteellinen käsite. Moderoinnin vaikutus on joka tapauksessa hyvä ottaa huomioon tuloksia tulkittaessa.

Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisemassa raportissa (Lagus ym. 2016) pohditaan myös Suomi24-aineiston olemassaolon ja käytön eettisyyttä. Vaikka nimimerkit ovat periaatteessa anonyymejä, joistain aktiivikäyttäjistä saattaa käydä ilmi esimerkiksi kotipaikkakunta tai jopa internet-sivut. Joskus nimimerkki saattaa jopa olla muotoa ”EtunimiSukunimi”, jolloin tietysti herää kysymys, viittaako nimimerkki kirjoittajan oikeaan nimeen. (Mts. 38.) Kirjoittajien anonymiteetin suojaamiseksi poistan esimerkeistä kokonaan nimimerkit ja muut yksilöivät tiedot.

On myös hyvä ottaa huomioon se, että Suomi24-palstan käyttäjät monesti luottavat kirjoit- taessaan juuri anonymiteetin suojaan siinä määrin, että saattavat paljastaa hyvinkin intiimejä asioita itsestään (Lagus ym. 2016: 38). Tästäkin syystä Suomi24-aineistoa tutkittaessa on erityisen tärkeää ottaa huomioon yksilönsuoja ja kunnioitus tutkittavia kohtaan (mp). Raportissa käytetään esimerkkinä tutkimuseettisesti arveluttavasta tilanteesta yksittäisten nimimerkkien profilointia. Mitään tällaista en kuitenkaan tässä tutkimuksessa aio tehdä, eikä analyysin kohteena muutenkaan ole itse kirjoittaja vaan hänen tuottamansa vuoro. Raportissa (mts. 38-39) tehdään myös seuraavan lainen linjaus: ”Suomi24-tutkimuksen kannalta kulttuurinen sensitii- visyys tarkoittaa sitä, että aineistoa tulisi tulkita tutkittavien lähtökohdasta. Tämä ei tarkoita, että foorumien sisällöt tulisi hyväksyä sellaisenaan vaan sitä, että ymmärretään aineiston tuot- tamisen konteksti ja keskustelukulttuurin käytännöt.” Ymmärrän tämän viittavan tilanteeseen, jossa tutkija esimerkiksi arvottaa kirjoittajan sanomisia tai tekemisiä tai vetää viestin pohjalta johtopäätöksiä itse kirjoittajasta. Tällainen ei ole missään määrin oleellista tämän tutkimuksen kannalta.

1.2.3 Suomi24-aineiston käyttö tässä tutkimuksessa

Kuten jo edellisessä luvussa mainitsin, etsiessäni yksikön toisen persoonan kielteisen imperatiivin esiintymiä Suomi24-aineistossa rajasin haun aineistosta koottuun näytteeseen, joka sisäl- tää vain osan keskusteluista. Hain tästä osakorpuksesta kaikki älä-alkuiset sanat ja muokkasin

(12)

8

lisäksi hakua niin, että se samaistaa pien- ja suuraakkoset ja esittää osumat satunnaisessa jär- jestyksessä. Tämä haku tuotti 50448 tulosta. Näistä Korp-työkalun satunnaisesti järjestämistä osumista otin tutkittavakseni 300 ensimmäistä karsien ensin pois osumat, joissa ei ole kyse kielteisestä imperatiivista. Osumien seassa oli esimerkiksi älähtää-verbin eri muotoja, jotka luonnollisesti karsin pois aineistostani. Tämä hakutapa mahdollisti sen, että pystyn tarkastelemaan myös liitepartikkelillisia muotoja (esim. äläkä). En siis ole tietoisesti pyrkinyt esimerkiksi valikoimaan aineistosta eri verbityyppejä sisältäviä imperatiivilauseita. Tämä mahdollistaa myös kvantifiointien tekemisen. Joskus samassa vuorossa saattaa olla useampikin kielteisen imperatiivin esiintymä. Tällaisissa tapauksissa kvantifiointeihin on otettu mukaan kuitenkin vain satunnaisotokseen osunut esiintymä. Esimerkeissä kursivoin myös otoksen ulkopuolelle jäävät kielteiset imperatiivit.

Karsin aineistoni ulkopuolelle myös esiintymät, jotka sisältyvät suoriin lainauksiin, koska näiden vuorovaikutuksellinen funktio on hyvin erilainen kuin muuten tuotettujen imperatiivien.

Tässä kohtaa on otettava huomioon, että on täysin mahdollista, että jotkin intertekstuaaliset viittaukset ovat jääneet minulta huomaamatta. Aineistoni ulkopuolelle jäävät myös murteelliset elä-muodot. Kokemukseni mukaan näitä murteellisia muotoja käyttävät monesti myös muut kuin murteenpuhujat jonkinlaisessa humoristisessa tai muussa sävyjä luovassa merkityksessä.

Olisi toki mielenkiintoista tutkia, pitääkö tämä oletus paikkansa, mutta joudun jättämään tämän tarkasteluni ulkopuolelle.

Osa imperatiivilauseen sisältävistä vuoroista on todella pitkiä, enkä ole tästä syystä lainan- nut aina viestejä kokonaisuudessaan. Joistain olen saattanut ottaa vain alun tai lopun, ja toisinaan olen myös poistanut osia viestin keskeltä. Käytän sisennetyissä esimerkeissä merkintää [– –] ilmaisemaan tällaista poistoa. Vaihtelua on myös siinä, olenko poiminut esimerkkiin ainoastaan imperatiivin sisältävän vuoron vai myös vuoron, johon se vastaa tai joka vastaa siihen.

Olen pyrkinyt lainaamaan aina sen verran, kuin analyysin kannalta on tarpeellista. Esimerkiksi verbityyppien tarkastelussa olen poiminut useimpiin esimerkkeihin pelkät imperatiivilauseet, koska monesti enempää kontekstia ei tarvita verbityypin määrittämiseen. Jos esimerkki koostuu kahdesta vuorosta, nämä vuorot eivät välttämättä esiinny alkuperäisessä keskustelussa peräk- käin, vaikka liittyvätkin toisiinsa. Käytän tutkimuksessani termejä aloitus- ja vastausvuoro käsitellessäni tällaisia toisiinsa liittyviä vuoropareja. Aloitusvuoro ei siis aloita välttämättä koko keskustelua, eikä termillä vastausvuoro viitata kysymys–vastaus-vieruspariin. Puhujan sijaan puhun tässä tutkimuksessa kirjoittajasta, koska keskustelu on luonteeltaan kirjoitettua. Tällä käsitteen valinnalla en siis viittaa verkkokeskustelun vähäisempään vuorovaikutuksellisuuteen vaan ainoastaan sen olomuotoon. Silloin, kun kyseessä on useammasta kuin yhdestä vuorosta koostuva esimerkki, olen korvannut nimimerkit sanoilla kirjoittaja 1 ja kirjoittaja 2. Tämä helpottaa vuoroihin ja niiden kirjoittajiin viittaamista ja keskustelun rakenteen hahmottamista,

(13)

9

jos esimerkiksi kirjoittaja 1 on useamman vuoron taustalla. Silloin, kun vuoron sisällä esiintyy nimiä tai nimimerkkejä, olen vaihtanut nämä toisiin itse keksittyihin mutta samankaltaisiin.

Esimerkkien loppuun olen lisännyt sulkeisiin kyseisen keskusteluketjun otsikon.

Aineiston analyysi on sekä määrällistä että laadullista. Olen jakanut aineiston verbityyppien, rakennepiirteiden, imperatiivilauseen paikan ja sen ilmaiseman toiminnan pohjalta luok- kiin, ja tämän luokituksen pohjalta teen kvantifiointeja. Esitän jokaisessa analyysiluvussa ensin taulukon muodossa eri luokkien esiintymien määrät, minkä jälkeen tarkastelen luokkia kvalita- tiivisesti. Verbityyppien ja muotopiirteiden osalta kvantifioinnit ovat suhteellisen yksiselittei- siä, mutta toimintaluokat ovat joiltain osin tulkinnanvaraisia. Nostan analyysissa kuitenkin esiin myös tulkinnanvaraisuudet ja esitän perusteet sille, miten olen päätynyt tällaiset tapaukset luo- kittelemaan.

(14)

10 2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA

Tässä luvussa esittelen tutkimukseni kannalta merkittävimmät teorialähteet. Luku jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä alaluvussa (2.1) esittelen keskustelunanalyysia ja erityisesti sitä soveltavaa digitaalisen vuorovaikutuksen tutkimusta. Keskustelunanalyysi on toisaalta tämän tutkimuksen metodinen lähtökohta mutta se muodostaa myös merkittävän teoreettisen viitekehyksen tekemilleni havainnoille.

Toisessa alaluvussa (2.2) esittelen imperatiivista tehtyjä aiempia tutkimuksia. Nämä tutki- mukset käsittelevät pitkälti imperatiivin myöntömuotoja, koska kielteistä imperatiivia on tutkittu vasta vähän.

2.1 Digitaalisen vuorovaikutuksen tutkimus

Digitaalisesta vuorovaikutuksesta on käytetty tutkimuksessa monia eri termejä, esimerkiksi tie- tokonevälitteinen viestintä, teknologiavälitteinen viestintä ja digitaalinen diskurssi. Termin va- linta vaikuttaa siihen, millainen näkökulma aiheeseen otetaan. Esimerkiksi tietokone on suhteellisen suppea käsite, joka rajaa ulkopuolelle muun muassa tekstiviestit. (Helasvuo & Johans- son & Tanskanen 2014: 11.) Sana vuorovaikutus taas korostaa ilmiön interaktiivisuutta enem- män kuin esimerkiksi viestintä. Tässä tutkimuksessa käytän käsitettä digitaalinen vuorovai- kutus, joka pitää sisällään kaiken teknologisissa ympäristöissä tapahtuvan kielellisen toimin- nan, joka on luonteeltaan vuorovaikutteista eli jossa merkitykset syntyvät osanottajien yhteis- työn tuloksena (Salmi 2014: 189). Toisinaan puhun myös verkkokeskustelusta, joka taas viittaa rajatummin nimenomaan keskustelupalstoilla käytävään ja useimmiten ei-reaaliaikaiseen viestien vaihtoon (Tietotekniikan termitalkoot 2012). Keskustelupalsta on Tietotekniikan ter- mitalkoiden (2017) määritelmän mukaan ”verkkosivusto tai verkkosivuston osa, joka tarjoaa mahdollisuuden keskustella yhdestä tai useammasta aiheesta”. Keskustelupalstat ovat myös osa sosiaalista mediaa, koska niiden sisältö on käyttäjien vuorovaikutuksessa tuottamaa ja niiden avulla luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita (Sosiaalisen median sanasto 2010: 13).

Tämä luku jakautuu kolmeen alalukuun. Ensimmäisessä alaluvussa (2.1.1) määritellään, mitä on digitaalinen vuorovaikutus ja miten se eroaa muusta vuorovaikutuksesta. Digitaalisella vuorovaikutuksella on tiettyjä ominaispiirteitä, jotka on otettava huomioon, kun analysoidaan digitaalista keskusteluaineistoa. Toisessa alaluvussa (2.1.2) käyn läpi keskustelunanalyysin keskeisimpiä käsitteitä ja niiden soveltamista digitaaliseen aineistoon. Viimeiseksi (2.1.3) esittelen aiemmin tehtyjä tutkimukseni kannalta kiinnostavia tutkimuksia verkkokeskustelusta.

(15)

11

2.1.1 Digitaalisen vuorovaikutuksen ominaispiirteitä

Digitaalista vuorovaikutusta on pyritty monesti kuvailemaan yhtenä homogeenisena kommuni- kaatiotyyppinä, mutta todellisuudessa kyseessä on paljon kompleksimpi ilmiö (Herring 2007:

2). Tutkijan tulisi ottaa analyysissaan huomioon se, että vuorovaikutus tapahtuu aina tietyllä alustalla eikä näin ollen saatuja tuloksia voi yksiselitteisesti yleistää koskemaan kaikkea digitaalista vuorovaikutusta (Giles & Lester & Paulus & Stommel 2014: 11). On siis tärkeää, että tutkija on perillä kyseisen digitaalisen keskusteluympäristön ominaisuuksista ja ottaa nämä huomioon tarkastelussaan (mts. 13). Keskustelualusta mahdollistaa keskustelun aina juuri tie- tynlaisena (Virtanen ym. 2018: 22). Sivustolla voidaan esimerkiksi rajata yksittäisen viestin pituutta, jolloin tämä saattaa vaikuttaa viestien muotoiluun. Vuorovaikutukseen käytetyistä tek- nologisista välineistä ja ympäristöistä voidaan käyttää käsitettä digitaalinen konteksti, ja eri- tyyppisistä keskustelualustoista voidaan puhua genreinä (Helasvuo ym. 2014: 13, 15). Yksi digitaalisen vuorovaikutuksen genre on verkkokeskustelu.

Digitaalinen vuorovaikutus voidaan jakaa kahtia synkroniseen ja asynkroniseen keskusteluun. Synkroniseksi voidaan luokitella esimerkiksi Facebookissa yksityisviesteinä käydyt keskustelut, joissa molemmat osanottajat ovat usein yhtä aikaa kirjautuneina. Keskustelupalstoilla käyty keskustelu taas on asynkronista. Osanottajien ei siis tarvitse olla samaan aikaan kirjautuneina, vaan he voivat kirjoittaa kommenttinsa silloin, kun se heille sopii. (Collin 2005: 9.) Tämä mahdollistaa sen, että keskustelijat voivat käyttää enemmän aikaa oman toimintansa suunnitte- luun ja toisaalta myös toisten toiminnan huomioimiseen (Kääntä 2016: 35). Lisäksi asynkronisessa keskustelussa vuorojen väliin jäävää ajallista taukoa ei tulkita puhutun keskustelun tavoin hiljaisuudeksi, eikä sitä siten tarvitse selitellä (mts. 36). Käännän (mt.) mukaan ajallisen etäi- syyden vuoksi selittelyä ei kaipaa myöskään se, että vastaaja jättää kokonaan reagoimatta johonkin aiemmassa vuorossa ilmaistuun keskustelutoimintoon (mts. 44). Asynkronisessa verkkokeskustelussa kommunikaatio ei ole lineaarista. Vuorot eivät siis seuraa toisiaan tiukan kro- nologisessa järjestyksessä suhteellisen pienellä aikavälillä. Joskus keskusteluketjut jäävät jopa lopullisesti pelkiksi aloitusvuoroiksi, koska niihin ei koskaan vastata. (Giles ym. 2014: 11.) Keskusteluja voidaan jaotella myös sen mukaan, ovatko ne kahdenkeskisiä eli dyadeja vai osallistuuko niihin useampi henkilö. Keskustelupalstoilla käydyissä keskusteluissa on useimmiten enemmän kuin kaksi osanottajaa. (Collin 2005: 9.) Ainakin osittain tästä syystä keskusteluketjuille on ominaista, että keskustelun etenemistä häiritsevät väliin tulevat irrelevantit viestit. Usein siis fyysisesti vierekkäiset vuorot eivät liity toisiinsa. Monesti relevanssi on tosin heikkoa jopa yhteenkuuluvien vuorojen välillä. (Herring 1999.) Herringin (2013) mukaan mo- nenkeskisissä verkkokeskusteluissa vallitsee eräänlainen löyhemmän relevanssin normi. Yh- teenkuuluvien viestien fyysinen vierekkäisyys monesti häiriintyy sen takia, että moni osanottaja

(16)

12

saattaa kirjoittaa viestiä yhtä aikaa toisistaan tietämättä eikä viesti tästä syystä välttämättä tule- kaan juuri sen viestin perään, johon sen on tarkoitus vastata. Tämä taas johtaa relevanssin rik- koutumiseen, mikä saa monesti verkkokeskustelut vaikuttamaan epäkoherenteilta. (Mts.

248-249.) Keskustelijat kuitenkin sopeutuvat tähän ominaisuuteen äkkiä ja saattavat jopa lei- kitellä sillä (mts. 255, 263). Julkisissa, kaikille avoimissa verkkokeskusteluissa, kuten Suomi24, keskustelijoiden määrää ei ole rajattu ja kuka tahansa voi osallistua vapaasti keskusteluun. Tällaisille keskusteluketjuille on ominaista, että osanottajia tulee mukaan ja jää pois keskustelun edetessä. Lisäksi yleisö on suurempi kuin pelkästään keskusteluun osallistujat. Po- tentiaalinen yleisö tällaisissa keskusteluissa voi olla jopa useita miljoonia. (Giles ym. 2014:

13-14.) Keskustelunanalyysissä on todettu, että monenkeskisiin keskusteluihin liittyy usein myös dyadisoinnin mahdollisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että keskustelu voi hajota useaan rin- nakkaisen dyadiin eli kahdenkeskiseen keskusteluun, jos keskustelijoita on useampi. (Londen 1997: 61.) Tämä tuntuisi pätevän myös monenkeskiseen verkkokeskusteluun. Keskustelijat voivat vastata toisten keskustelijoiden kommentteihin, ja näin voi syntyä ikään kuin kahdenkeski- siä keskusteluja, vaikka viestiketjussa olisi monta osanottajaa.

Myös anonyymiydellä on merkittävä vaikutus verkkokeskusteluun. Se antaa kirjoittajille itsevarmuutta ja mahdollistaa estottomamman kommunikaation (Kiesler & Siegel & McGuire 2005: 1125.) Emmi Vanhanen (2011) on tutkinut vertaistukea verkkokeskusteluissa, ja hänen mukaansa anonymiteetti ja vertaistuki tukevat tässä kohtaa toisiaan (mts. 48). Tähän saattaa kuitenkin vaikuttaa aineiston laatu. Se on kerätty A-klinikkasäätiön ylläpitämältä vertaistuki- palstalta. Vaikka palsta on kaikille avoin, sinne luultavasti ajautuu enimmäkseen sellaisia keskustelijoita, jotka ovat itse samassa tilanteessa ja haluavat auttaa. Myös Suomi24-palstalla on paljon vertaistukikeskusteluja, mutta lukemani perusteella uskallan väittää, että niissä anonymiteetti ei ole vertaistuen kannalta yksinomaan hyvä asia.

Vaikka anonyymiyden perimmäinen tarkoitus on suojella yksityisyyttä esimerkiksi kes- kusteltaessa hyvin henkilökohtaisista tai intiimeistä asioista, se monesti johtaa epäsosiaaliseen käytökseen kuten ilkeisiin ja häiritseviin kommentteihin (Donath 1996: 10-11). Vihapuhe lii- tetään erityisesti anonyymeihin keskustelupalstoihin, vaikka suuri osa niidenkin sisällöistä on edelleen asiallista (Pöyhtäri & Kantola 2013: 47). Verkkokeskusteluille on ominaista, että vas- tavuoroisen keskustelun sijaan äänessä ovat tietyt keskustelijat, jotka jankkaavat omaa mielipi- dettään ja leimaavat toisinajattelijat tyhmiksi (Pöyhtäri ym. 2013: 75). Erityisesti provosoivat keskustelunaloitukset ja tietyt aihealueet aiheuttavat aggressiivista kielenkäyttöä, mutta häirik- köviestit voivat katkaista toisinaan myös asiallisia keskusteluketjuja hyvinkin neutraaleista aiheista (mts. 75-76). Hymiöitäkin voidaan käyttää keskustelupalstoilla ärsyttämään kanssakes- kustelijaa tai asettamaan tämä naurunalaiseksi (mts. 81). Anonymiteetti voi johtaa myös siihen, että keskustelun aitous häviää (Pöyhtäri & Kantola 2013: 45). Tästä on kyse trollauksessa, jonka

(17)

13

määrittelin aiempana (s. 5). Suomi24-palsta, joka ei vaadi keskustelijoilta rekisteröitymistä, mahdollistaa sen, että myös trollit voivat esiintyä monella eri nimimerkillä ja trollata käymällä näennäistä keskustelua itsensä kanssa (mts. 50). Anonyymiys aiheuttaa myös sen, että verkkokeskusteluissa raja institutionaalisen ja arkikeskustelun välillä hämärtyy. Ammattilaisen pitää oikeuttaa asemansa erikseen, ja toisaalta kuka tahansa voi sanoa olevansa ammattilainen. (Giles ym. 2014: 15.)

Osa puhutun ja digitaalisen keskustelun välisistä eroista on yleisempiä puhutun ja kirjoitetun keskustelun eroavaisuuksia. Kirjoitetussa vuorossa viestin muokkaaminen on vastaanot- tajalle näkymätöntä toisin kuin puheessa (Giles ym. 2014: 12). Kun perinteisessä keskustelun- analyysissä vuoro muotoutuu puhuessa, verkkokeskustelussa tarkastelemme valmiita vuoroja (Kääntä 2016: 37). Viestejä ei siis luoda ja vastaanoteta yhtä aikaa (Kääntä & Virtanen 2018:

138). Kirjoitetusta keskustelusta puuttuvat lisäksi ei-kielelliset vihjeet kuten ilmeet, eivätkä verkkokeskusteluissa käytettävät hymiöt suoraan korvaa tätä puutetta (Giles ym. 2014: 12).

Kirjoitettua ja erityisesti asynkronista vuorovaikutusta tutkittaessa on myös syytä huomata se, että analyysin kohteena ei koskaan ole todellinen kirjoittaja ja vastaanottaja vaan tekstin sisään konstruoidut osapuolet. Tutkimuksissa tarkastellaan siis oikeastaan sitä, millaista vuorovaikutusta tekstiin käsikirjoittuu kirjoittajan ja vastaanottajan yhteistyönä. (Virtanen ym. 2018:

14-15.)

Verkkokeskustelua erottaa puhutusta keskustelusta myös se, että keskustelun vuorot ovat pääsääntöisesti luettavissa myös tuottamishetken jälkeen (lukuun ottamatta esimerkiksi mode- raattorin tai kirjoittajan itsensä poistamia viestejä). Keskustelijoilla on siis mahdollisuus palata ja viitata hyvinkin vanhoihin keskusteluihin. (Giles ym. 2014: 12.) Osanottajan on myös mahdollista valita, mihin kohtaan vuoronsa haluaa liittää (Kääntä 2016: 36). Puhutussa keskustelussa on huomattavasti vaikeampi esimerkiksi palata kommentoimaan jotain keskustelun alussa käsiteltyä asiaa, jos siitä on edetty jo kauas.

2.1.2 Digitaalinen keskustelunanalyysi

Digitaalisen teknologian kehitys on muuttanut puhutun ja kirjoitetun vuorovaikutuksen välistä suhdetta ja tehnyt ilmeiseksi sen, ettei puhe itsessään ole sen vuorovaikutteisempaa kuin kirjoi- tus. Vuorovaikutus vain ilmenee puheessa ja kirjoituksessa eri olomuodoissa, mistä syystä niitä muun muassa jaksotellaan eri tavoin. (Virtanen &Rahtu & Shore 2018: 12-14.) Digitaalinen keskustelunanalyysi perustuu perinteisen keskustelunanalyysin käsitteisiin, joita sovelletaan niin, että ne sopivat siihen digitaaliseen ympäristöön, jossa vuorovaikutus tapahtuu (Kääntä &

(18)

14

Virtanen 2018: 140). Keskustelunanalyysi on alun perin luotu puhutun keskustelun tarkaste- luun, joten se ei ole kaikilta osin sovellettavissa kirjoitettuun aineistoon. Niiltäkin osin, joilta sitä voidaan hyödyntää, on otettava huomioon aineiston ominaispiirteet. Verkkokeskustelua yh- distää puhuttuun keskusteluun kuitenkin se, että merkitykset syntyvät osanottajien vuorovaikutuksen tuloksena, eikä tästä syystä voida puhua pelkästä tekstintutkimuksesta (mts. 137). Osan- ottajat myös kohtelevat kirjoituksia kuten keskustelun vuoroja (mts. 139). Tässä luvussa esittelen ensin tutkimukseni kannalta keskeisimpiä keskusteluanalyysin käsitteitä ja niiden soveltamista verkkokeskusteluun. Tämän jälkeen esittelen aiempia tutkimuksia, joissa verkkokeskustelua lähestytään keskustelunanalyysin keinoin.

Keskustelunanalyysi lähti liikkeelle Harvey Sacksin vuosina 1964-1972 pitämistä luen- noista, joista valtaosa nauhoitettiin. Myöhemmin luennot litteroitiin ja julkaistiin lopulta kaksi- osaisena teoksena. Tutkimussuuntauksen keskeisin oivallus on se, että keskustelu on viimeiseen asti järjestynyttä ja jäsentynyttä toimintaa eikä ymmärtäminen perustu suinkaan sattumaan.

Tämä jäsentyneisyys mahdollistaa Sacksin mukaan sen, että pieni lapsi omaksuu kielen niin nopeasti. (Hakulinen 1998a: 13.) Keskustelunanalyysi on perinyt Harold Garfinkelin etnome- todologisesta ajattelusta sen oivalluksen, että kaikki kielen ilmaukset ovat indeksaalisia. Sen lisäksi siis, että esimerkiksi sanalla on jokin symbolinen merkitys, se saa merkityksiä sen mukaan, missä kontekstissa se esiintyy. Keskustelussa tämä tarkoittaa sitä, että lausuman merkitys syntyy vasta vastaanottajan päättelyprosessin kautta. Puhuja kuitenkin harvoin tarkoittaa aivan kirjaimellisesti sitä, mitä sanoo. (Mts. 14.) Keskustelunanalyysissä puhutaan kirjoitetun kielen lauseiden ja virkkeiden sijaan lausumista. Puheenvuoro voi rakentua yhdestä tai useammasta lausumasta. Koska verkkokeskustelu on kirjoitettua ja noudattaa monesti ainakin jossain mää- rin kirjoitetun kielen normeja, tuntuu mielekkäältä käyttää joissain kohdin myös kirjoitetun kielen termejä. Puhun esimerkiksi monessa yhteydessä imperatiivilauseesta. Lisäksi käytän ter- miä vuoro keskusteluketjujen viesteistä, koska se sopii hyvin myös verkkokontekstiin. Toki verkkokeskustelun vuorot ovat hyvin erilaisia kuin puhutun.

Keskustelunanalyysissä keskeistä on myös toiminnan merkitys. Tämä tarkoittaa sitä, että lausumat nähdään toimintoina, esimerkiksi kannanottoina, ehdotuksina tai käskyinä. Tältä osin siis käsitellään samoja teemoja kuin puheaktiteoriassa. Keskustelunanalyysi on kuitenkin kiin- nostunut myös siitä, miten puhujat luovat identiteettiään puheellaan ja asettuvat näin samalle tai vastakkaiselle puolelle toisten keskustelijoiden kanssa. (Hakulinen 1998a: 14.) Toisin kuin puheaktiteoriassa keskustelunanalyysissä ajatellaan, ettei vuorovaikutus ole redusoitavissa in- tentionaalisiksi akteiksi, koska puheessa ilmentyvien toimintojen merkitykset eivät ole yksin puhujan päätettävissä (Hakulinen 1989: 47). Yksioikoisen puhuja-kuulija-kahtiajaon sijaan keskustelu nähdään yhteistoimintana, jossa vastaanottaja ei ole passiivinen, vaan luo yhdessä puhujan kanssa merkityksiä (Hakulinen 1998a: 15). Puhetoimintoja ei siis ”tunnisteta” vaan ne

(19)

15

syntyvät vuorovaikutuksessa. Se, mitä toimintoa jokin vuoro ilmaisee, määrittyy ennen kaikkea sen muotoilun ja paikan perusteella. (Levinson 2013: 104.) Levinsonin (mts. 107) mukaan toiminto on vuoron päätehtävä ja näitä tehtäviä voi olla monta. Se määrittää sen, mitä responssin täytyy sisältää, jotta se voidaan tulkita sopivaksi vastausvuoroksi. (Mp.) Vuorossa yhdellä yk- siköllä voi myös olla useampi tehtävä. Esimerkiksi kysymyksellä voidaan lisäksi pyytää (Onko siellä jääkaapissa vielä maitoa?). (Mts. 119.) Osa toiminnoista on kulttuurisia ja osa kulttuu- rista riippumattomia (mts. 123). Merkitysten syntymisessä yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan, on se, miten se sanotaan. Tästä syystä puhuttua keskustelua litteroitaessa merkitään muistiin myös puheen ei-kielelliset ainekset kuten tauot tai naurahdukset. (Hakulinen 1998a: 17.) Puhe- toimintojen tunnistamista ohjaa myös se, että tietyt kielelliset rakenteet ovat erikoistuneet toi- mimaan tietyissä vuorovaikutustehtävissä (Haakana 2008: 93). Tämä suhde ei ole kuitenkaan täysin yksioikoinen, koska esimerkiksi kysymys voidaan esittää väitelauseen muodossa ja im- peratiivilauseella taas voidaan tehdä muutakin kuin käskeä (mp.). Verkkokeskustelulle on tyy- pillistä, että yhdessä vuorossa tehdään useampia toimintoja, jotka puhutussa keskustelussa ja- kautuisivat useampiin vuoroihin. Tämä palvelee tehokkuutta, koska varsinkin asynkroninen verkkokeskustelu on huomattavasti hitaampaa kuin puhuttu keskustelu. (Herring 1999.) Keskustelunanalyysi nostaa esiin kolme eri jäsennystapaa, joiden avulla kuvataan keskustelun rakentumista. Näitä ovat vuorottelu-, sekvenssi- ja korjausjäsennys. (Hakulinen 1998a:

16.) Tutkimukseni kannalta keskeisin näistä kolmesta keskustelun jäsennystavasta on sekvens- sijäsennys. Sekventiaalisuudella tarkoitetaan peräkkäisten puhetoimintojen liittymistä toisiinsa ja niiden muodostamia jaksoja eli sekvenssejä (Raevaara 1997: 75-76). Vuoron rakenneyksiköt ja niiden ilmaisemat toiminnot valikoituvat siis sen mukaan, mitä on ollut niitä ennen, ja vai- kuttavat siihen, mikä niitä seuraa (Stivers 2013: 191). Sekventiaalisuuteen liittyy osana vierus- parin käsite. Vierusparit ovat kahden vierekkäisen vuoron muodostamia toimintajaksoja, esi- merkiksi kysymys ja vastaus tai tervehdys ja vastatervehdys. Ne muodostuvat siis etu- ja jälki- jäsenestä. (Raevaara 1997: 75−76.) Vierusparit voivat saada myös laajennuksia, joita nimite- tään laajentumispaikan mukaisesti etu-, väli- ja jälkilaajennuksiksi. Usein nämä laajennukset itsessään muodostavat vierusparin kaltaisia sekvenssejä, joten niitä voidaan kutsua myös ainakin esi- ja jälkisekvensseiksi. Esisekvenssissä voidaan esimerkiksi kohdistaa keskustelukump- panin huomio interjektiolla hei, johon toinen voi reagoida vaikkapa tuottamalla dialogipartik- kelin no. Väliseksenssissä taas voidaan esittää esimerkiksi tarkentava kysymys ennen varsinai- seen kysymykseen vastaamista. (Haakana 2008: 90-91.) Esiseksekvenssit ovat luultavasti luon- teensa vuoksi asynkronisessa verkkokeskustelussa suhteellisen harvinaisia, mutta välisekvens- sejä sen sijaan voi esiintyä myös keskustelupalstoilla. Vierusparin käsite on ongelmallinen tar- kasteltaessa verkkokeskustelua, koska vierekkäisyys monesti häiriintyy keskusteluketjuissa,

(20)

16

joissa on monta osanottajaa, eivätkä yhteenkuuluvat vuorotkaan muodosta yhtä selkeitä vierus- pareja kuin puhutussa keskustelussa (Herring 1999). Verkkokeskustelun analysointiin sopiikin paremmin Heritagen (1996: 240) käyttämä termi toimintapari, joka perustuu keskustelunanalyysin ajatukseen siitä, että lausumat suorittavat tiettyjä toimintoja ja sijoittuvat osaksi laajem- pia toimintajaksoja. Etu- ja jälkijäsenen sijaan käytän tässä tutkimuksessa termejä aloitus- ja vastausvuoro. Näillä termeillä en viittaa keskustelualustan tarjoamien toimintojen (aloita uusi keskustelu, vastaa alkuperäiseen viestiin tai kommentoi) kautta jäsentyviin hierarkioihin, vaan siihen, voidaanko vuoro tulkita responssiksi johonkin edeltävään vai tekeekö se aloitteen johonkin uuteen. Verkkokeskustelujen vuorovaikutus voidaan nähdä puhutun keskustelun tavoin progressiivisena toimintana, joka jäsentyy sekventiaalisesti, mutta progressiivisuus ja sekven- tiaalisuus on niissä usein erilaista (Virtanen & Kääntä 2018: 140). Koska keskusteluketjujen vuorot ovat usein pidempiä ja monipolvisempia kuin puhutun keskustelun, voidaan sekventiaalisuutta tutkia myös yksittäisen vuoron sisällä (mp.). Verkkokeskustelujen sekventiaalisuutta kuvattaessa on myös käytetty eri termejä. Esimerkiksi Susan Herring käyttää termejä vuorovaikutuksen koherenssi (1999) ja relevanssi (2013).

Sekvenssijäsennykseen ja vierusparin käsitteeseen liittyy myös preferenssijäsennys. Jäl- kijäsenet voidaan jaotella sen mukaan, ovatko ne preferoituja vai preferoimattomia. Esimer- kiksi pyyntöön suostuminen on preferoitu jälkijäsen. Kannanotolle taas odotetaan vastaukseksi samanmielistä kannanottoa. (Tainio 1997: 93−94.) Jos jälkijäsen on preferoimaton, on todettu, että se on tapana muotoilla tietyllä tavalla. Siihen liittyvät puheessa viivytys, vuoron monipol- visuus ja selittely (mts. 1997: 76). Preferenssijäsennys soveltuu hyvin myös verkkokeskustelun tutkimiseen, mutta tavat, joilla esimerkiksi preferoimattomuus ilmenee, ovat erilaisia kuin puhutussa keskustelussa.

Vuorottelujäsennys perustuu ajatukseen siitä, että keskustelua ohjaa sisäistetty normisto, joka säätelee sitä, miten vuorot jakautuvat. Nämä kirjoittamattomat vuorottelusäännöt ohjaavat muun muassa sitä, milloin ja miten vuoro otetaan haltuun ja kuinka pitkään yhden keskustelijan on sopivaa olla äänessä yhdellä kertaa. (Hakulinen 1998b: 32-33.) Verkkokeskustelussa vuorot jakautuvat hyvin eri tavalla kuin puhutussa keskustelussa, eikä vuoroja voida keskeyttää, koska ne tulevat näkyviin vasta valmiina vuoroina. Joitain vuorottelusääntöjä vallitsee kuitenkin myös keskustelupalstoilla. Esimerkiksi vuoron pituuteen saatetaan ottaa kantaa metapragmaattisella kommentilla (Tanskanen 2007: 96-99). Vuoroja voidaan myös jakaa puhuttelemalla tiettyä osanottajaa esimerkiksi nimimerkillä. Lisäksi yksittäisen vuoron muotoilua ohjaavat monet tekijät, joita Paul Drew (2013) kuvaa artikkelissaan Turn design. Artikkelissa käsitellään ni- menomaan puhutun keskustelun vuoroja, mutta monet seikat pätevät myös verkkokeskusteluun.

Puhujat muodostavat ensinnäkin vuoronsa aina siten, että käy ilmi sen yhteys aiempiin vuoroi-

(21)

17

hin. Tämä voi tapahtua esimerkiksi toiston, ellipsin tai viittauksen kautta. (Mts. 134.) Tyypilli- sesti tämä yhteys osoitetaan heti vuoron alussa (mts. 137). Jos vuoro ei liitykään aiempaan, vaan vie keskustelua toiseen suuntaan, myös tämä osoitetaan tyypillisesti heti vuoron alussa (mts. 138-139). Vuoron rakentumiseen vaikuttaa myös sen sekventiaalinen paikka keskustelussa. Esimerkiksi ehdotuksen muotoiluun vaikuttaa se, missä kohtaa keskustelua se esitetään.

(Mts. 143.) Lisäksi vuoron muotoilua ohjaa se, kenelle se on osoitettu (mts. 145).

Seung-Hee Lee (2013) on tutkinut sitä, miten rakentuvat sellaiset vuorot, jotka voidaan tulkita responsseiksi kysymyksiin. Tämä on tutkimukseni kannalta mielenkiintoista, koska kielteinen imperatiivi tuntuisi usein sijoittuvan juuri tällaiseen vuoroon. Aineistossani aloitusvuo- roon ei välttämättä sisälly eksplisiittistä kysymystä, mutta usein sen voidaan tulkita implisiittisesti sisältyvän vuoron ilmaisemaan toimintaan. Esimerkiksi, jos vuorossa kuvaillaan ongel- maa, voidaan olettaa, että siihen halutaan vastaus. Lee (mts. 415-417) jaottelee responssit vastauksiin ja ei-vastauksiin. Tyypillisin ei-vastaus viittaa kyvyttömyyteen vastata esitettyyn kysymykseen (en tiedä). On kuitenkin yleisempää tuottaa kysymykseen responssiksi vastaus, koska se on preferoitu jälkijäsen kysymykselle. Puhutussa keskustelussa kysymys saattaa jäädä myös kokonaan ilman responssia ja korvautua esimerkiksi hiljaisuudella. Tämä on kuitenkin kaikkein harvinaisin ja preferoimattomin vaihtoehto. (Mp.) Verkkokeskustelussa kysymykset jäävät monesti ilman vastausta. Tämä reagoimattomuus on kuitenkin ajallisen etäisyyden vuoksi sallitumpaa eikä kaipaa selittelyä (Kääntä 2016: 44). Se, miten responssi on muotoiltu, ei kerro ainoastaan suhtautumisesta käsiteltävään asiaan vaan myös yleisemmin siitä, miten keskustelija asennoituu vuorovaikutustilanteeseen, kuten yhteistyöhön osanottajien välillä tai sosiaalisiin ja episteemisiin suhteisiin (Lee 2013: 416).

Digitaalisessa keskustelunanalyysissä on tutkittu myös sitä, miten verkkokeskusteluissa neuvotaan. Tämä on tutkimukseni kannalta mielenkiintoista, koska neuvominen on yksi imperatiivin käytön tyypillisimmistä funktioista. Miriam Locher (2013) on tutkinut terveyspalstaa, jossa vastaukset kysymyksiin kirjoittaa joukko ammattilaisia (mts. 345). Tutkimuksessa käy ilmi, että vastauksissa suositaan epädirektiivisyyttä, vaikka niiden tarkoitus onkin neuvoa (mts.

347). Locher luokittelee artikkelissaan neuvoja myös sen mukaan, mitä modaalista lausetyyppiä neuvomiseen käytetään. Kaikkein yleisin lausetyyppi tässä keskustelukontekstissa on deklara- tiivilause (52 %), seuraavaksi eniten on imperatiivilauseita (36 %) ja vähiten käytetään kysy- myslauseita (11 %). Kaikki esimerkkien imperatiivilauseet ovat kuitenkin tässäkin tutkimuksessa myöntömuotoisia.

Olen tässä luvussa maininnut lyhyesti jo joitain verkkokeskustelusta tehtyjä tutkimuksia.

Seuraavassa luvussa siirryn kuitenkin tarkastelemaan vielä lähemmin joitain yksittäisiä verkkokeskustelun tutkimuksia, jotka ovat tämän tutkimuksen kannalta mielenkiintoisia.

(22)

18 2.1.3 Aiempia tutkimuksia verkkokeskustelusta

Liisa Kääntä (2016: 1) on tutkinut väitöskirjassaan vuorovaikutusta vertaisten kesken tapahtu- vassa institutionaalisessa verkkokeskustelussa. Keskustelijat ovat opiskelijoita, jotka keskustelevat virtuaalisessa Moodle-oppimisympäristössä, jonne rekisteröidytään omalla nimellä. Ti- lanteen institutionaalisuus vaikuttaa väistämättä opiskelijoiden kielenkäyttöön. (Mts. 6.) Vuo- rovaikutukselle on annettu myös ohjeet keskusteluissa. Esimerkiksi aloitusvuorossa tulee hyö- dyntää kurssikirjallisuutta ja herättää keskustelua. (Mts. 13.) Kyseessä on artikkeliväitöskirja.

Kaikissa artikkeleissa tutkitaan samaa Moodle-ympäristöstä kerättyä keskusteluaineistoa mutta hieman eri näkökulmista. Ensimmäisessä artikkelissa (2014) käsitellään keskustelujen topikaa- lista johdonmukaisuutta eli sitä, miten keskustelun topiikkia ylläpidetään ja edistetään verkkokeskustelun rajoituksista huolimatta (mts. 554). Vuoron rakenne, sen ilmaisema toiminta ja se, mihin kohtaan keskustelua vuoro on liitetty, auttavat toisia keskustelijoita tulkitsemaan, jat- kaako vuoro jotain edellistä topiikkia vai aloittaako se uuden (mts. 557). Opiskelijat luovat myös eksplisiittisiä yhteyksiä vuorojen välille konnektiiveilla ja fokuspartikkeleilla. Mielipitei- den esittäminen ja oman argumentoinnin korostaminen taas eivät jatka yhtä selvästi topiikkia.

(Mts. 562.) Tämä on mielenkiintoinen havainto, koska imperatiivilause sijoittuu aineistossani monesti osaksi kantaaottavaa vuoroa.

Erityisen kiinnostava oman tutkimukseni kannalta on kuitenkin artikkeli, jossa Kääntä (2015) tarkastelee ”kannattaa x” -rakenteen käyttöä verkkokeskusteluissa. Kiinnostavaksi sen tekee se, että artikkeli tarkastelee nimenomaan tietyn kielenaineksen käyttöä verkkokeskustelussa ja lisäksi tämä tarkasteltu rakenne on sellainen, joka saa monesti direktiivisiä merkityksiä.

Rakennetta esiintyy paljon opiskelijoiden välisissä vertaiskeskusteluissa (mts. 161). Kääntä tarkastelee, millaisia funktioita rakenne saa yksittäisessä vuorossa ja millaisia taas vuorojen väli- sessä toiminnassa. Yksittäisessä vuorossa tarkastelun kohteena ovat syntaktinen ja leksikaali- nen taso eli se, millaisessa lauseessa rakenne sijaitsee ja ketä sillä puhutellaan. Vuorojen väli- sellä tasolla taas huomio kiinnittyy siihen, miten vastaanottaja reagoi rakenteeseen: minkälai- sena toimintona vuoroa kohdellaan ja orientoidutaanko responssissa nimenomaan ”kannattaa x” -rakenteen ilmaisemaan toimintaan vai edeltävän vuoron toimintaan kokonaisuudessaan?

(Mts. 163-165.) Tutkimuksen tuloksena on, että kannattaa x -rakenne tulkitaan joko neuvoksi tai kannanotoksi, ja jälkimmäinen tulkinta on huomattavasti yleisempi. Neuvominen on direk- tiivistä, ja siihen voidaan vastata kiittämällä. Kannanottoon taas voidaan vastata samanmieli- sellä tai itsenäisellä kannanotolla, jolloin tilanteen mahdollinen direktiivisyys vähenee. Ylipää- tään se, että orientoidutaan rakennetta laajempaan toimintaan, näyttäisi vähentävän direktiivi- syyttä. Tulokset kertovat siis siitä, että opiskelijat eivät suostu toistensa ohjailtaviksi, mikä on tyypillistä opiskeluverkkokeskusteluille. (Mts. 171, 175, 178.) Yhden väitöskirjaan kuuluvista

(23)

19

artikkeleista Kääntä (2016) on kirjoittanut yhdessä Esa Lehtisen kanssa. Kääntä ja Lehtinen tutkivat artikkelissa sitä, miten opiskelijat käyttävät kokemuspuhetta verkkokeskusteluissa, ja he ovat jaotelleet esiintymät narratiivisuuden mukaan. Tutkimukseni kannalta mielenkiintoinen havainto on se, että opiskelijat käyttävät kokemuspuhetta argumentointiin, mikä käy ilmi joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti (mts. 15). Myös omassa aineistossani esiintyy paljon kokemuspuhetta imperatiivin käytön yhteydessä, ja se voidaan monesti tulkita juuri osaksi argumen- tointia.

Kääntä (2010) on tutkinut myös yhdessä väitöskirjaan kuulumattomassa artikkelissaan sitä, miten opiskelijat ilmaisevat tunteita leksikaalisella tasolla näissä samoissa verkkokeskusteluissa (mts. 154). Tutkimuksen kohteena ovat tunnesanat ja muut tunneilmaisut kuten hymiöt ja interjektiot, joiden voidaan tulkita ilmaisevan tunnetta (mts. 155-156). Kääntä tarkastelee sitä, miten nämä tunneilmaukset osallistuvat keskusteluketjujen vuorovaikutuksen muodostu- miseen ja toimintaan (mts. 155). Tutkimuksen tuloksena on se, että varsinaisia tunnesanail- mauksia esiintyy keskusteluissa odotettua vähemmän ja suurin osa näistä on verbejä (mts.

156-157). Muita tunneilmauksia on kaiken kaikkiaan hieman enemmän kuin tunnesanailmauk- sia (mts. 159). Hymiöitä käytetään viesteissä tasapainottamaan negatiivisia ilmauksia, ja myös huutomerkki voi jossain yhteydessä ilmaista tunnetta (mts. 161). Tunnetta ilmaistaan myös idiomin kaltaisilla rakenteilla kuten lentelee ärräpäitä. Tulokset osoittavat myös sen, että tun- neilmauksen käyttö saa toisetkin keskustelijat käyttämään tunnepitoisempaa ilmaisua. Myös keskustelunaihe vaikuttaa tunneilmausten käyttöön. Esimerkiksi puhuttaessa henkilökohtai- semmista aiheista käytetään enemmän tunneilmaisuja. (Mts. 158-159.) Kääntä erittelee myös sitä, mihin tarkoituksiin tunneilmaisuja käytetään. Niiden avulla kerrotaan itsestä ja omasta suhtautumisesta tietoihin. Tunneilmauksella voidaan myös osallistua sosiaaliseen elämään ja ylläpitää sosiaalisia suhteita. Sekventiaalisella tasolla nämä ilmaukset osoittavat yhtenäisyyttä tai epäyhtenäisyyttä edeltävän vastausvuoron kanssa. (Mts. 162.)

Emma Vanhanen (2011) on tutkinut sitä, miten vertaistuki ilmenee verkkokeskusteluissa.

Aineistona hänellä on päihdeongelmaisten puolisoiden vertaistukikeskusteluja A-klinikkasää- tiön ylläpitämällä vertaistukipalstalla. Tämä keskustelupalsta on luonteeltaan kaikille avoin, ei- reaaliaikainen ja tekstipohjainen. Vaikka intiimien ja henkilökohtaisten kokemusten jakaminen liitetään monesti verkkokeskusteluun, nämä nähdään lähinnä yksilön paljastuksina ja perfor- mansseina, joissa varsinainen vuorovaikutus on vähäistä tai hyökkäävää. (Mts. 36.) Vanhanen tutkii sitä, miten puolison huolen ja syyllisyyden ilmauksiin vastataan (mts. 37). Näille keskusteluketjuille on tyypillistä, että ne rakentuvat yhden keskustelijan kokemusten ja ongelmien ratkaisemisen ympärille. Tästä syystä Vanhanen käyttää osanottajista termejä ketjunomistaja ja vastaajat. (mts. 39.) Tuloksena on, että ketjunomistajan aloitukseen vastataan joko neuvomalla