3.1 Primääri-B-verbit
3.1.2 Puheakti
Puheaktiverbejä on aineistossa toiseksi eniten. Pajunen (2001: 399–340) luokittelee nämä ver-bit mentaaliverbeihin kuuluviksi. Hän perustee tätä sillä, että ne ilmaisevat kykyä, joka on ih-miselle ominainen ja jonka avulla voidaan muun muassa kertoa yksilön psykologisesta tilasta.
Mentaaliluokkaan kuulumista puoltaa myös se, että monet puheaktiverbit leksikalisoivat varsi-naisen puheaktin lisäksi myös puhujan asenteita. Pajunen laskee luokkaan kuuluviksi myös ver-bit, jotka kielentävät kielellisen kommunikaation tapaa (esim. huutaa), mutta ei ei-kielellistä kommunikaatiota leksikalisoivia verbejä (esim. vilkuttaa) (Mp.)
Valtaosa puheaktiverbeistä on sellaisia, että ne viittaavat parhaillaan käytävään keskuste-luun ja sen vuorovaikutukseen, useimmiten johonkin tiettyyn yksittäiseen vuoroon. Ne ovat siis metapragmaattisia. Keskustelun ulkopuoliseen maailmaan viittaavia puheaktiverbejä on kaik-kiaan vain 12 esiintymän verran. Iso osa näistä vuorovaikutustilannetta kommentoivista ja oh-jaavista puheaktiverbeistä on sellaisia, että ne ottavat jo itsessään kantaa kommunikaation laa-tuun, totuusarvoon, sopivuuteen tai muotoiluun. Tästä ovat esimerkkinä seuraavat kolme impe-ratiiviesiintymää.
18) Älä huuda.
19) Älä pilkkaa toisen kipuja.
20) Älä valehtele, Ubuntussa ei ole mitään rajoitteita sille mistä ohjelmia asentaa.
Esimerkin 48 imperatiivi älä huuda ottaa kantaa kommunikaation muotoiluun. Se sijoittuu heti vuoron alkuun ja kommentoi toisen keskustelijan yksittäistä vuoroa, joka on kirjoitettu enim-mäkseen isoin kirjaimin ja sisältää paljon huutomerkkejä. Imperatiivi älä huuda esiintyy aineis-tossa kaksi kertaa, ja molemmissa tapauksissa sillä viitataan isoilla kirjaimilla kirjoitettuun vuo-roon. Isojen kirjainten käyttö on yksi verkkokeskustelussa käytetty tapa ilmaista tunteita, ja sitä kutsutaan monesti huutamiseksi (Arpo 2005: 164). Huutamisvaikutelmaa korostaa esimerkin 18 tapauksessa myös huutomerkkien käyttö. Älä pilkkaa taas ottaa kantaa sisällön sopivuuteen,
37
ja sekin sijoittuu vuoron alkuun. Imperatiivilause kommentoi vuoroa, jossa vitsaillaan toisen keskustelijan kustannuksella. Viimeisessä esimerkissä taas otetaan kantaa toisen keskustelijan sanomisten totuusarvoon. Imperatiivi sijoittuu tässäkin tapauksessa heti vuoron alkuun, ja heti sen perään kirjoittaja myös korjaa virheellisinä pitämänsä väitteet.
Älä puhu toistuu aineistossa yhdeksän kertaa. Puhua on itsessään neutraali verbi, mutta yhtä esiintymää lukuun ottamatta siihen liitetään aineistossa aina jokin kantaaottava tai asen-teellinen objekti (esimerkit 21–23). Tämä objekti ilmaisee poikkeuksetta nimenomaan negatii-vista asennoitumista. Ainoa tapaus, jossa puhua-verbi esiintyy täysin neutraalissa merkityk-sessä, on esiintymistä ainoa, jossa sillä viitataan keskustelun ulkopuoliseen maailmaan (esi-merkki 24). Muut älä puhu -esiintymät kommentoivat toisten keskustelijoiden vuoroja.
21) Älä puhu täyttä paskaa…
22) Älä nyt hullujas puhu.
23) Jos tuo tarina on totta niin hoitovirhe on todellakin tapahtunut, älä nyt puhu lööperiä.
24) -- sitten kun olet löytänyt oven poistu heti äläkä puhu mitään –
Paska on aineistossa puhua-verbin yleisimmin saama objekti. Siitä esiintyy erilaisia variaatioita kuten pashaa ja p-askaa. Vuoron tai sen osan nimeäminen paskaksi ottaa kantaa sen totuusar-voon. Esimerkissä 22 taas on kyseessä kiteytynyt sanonta. Siinä puhua-verbiin liitetään omis-tusliitteinen objekti hullujas. Intuitiivisesti sanoisin, että objektista voi joskus jäädä omistusliite pois, mutta sen sijaan sanajärjestys tuntuisi olevan määrätty siten, että objekti tulee jo ennen predikaattia. Paskaa-objektin tavoin hullujas ottaa kantaa sen vuoron tai vuoron osan totuusar-voon, johon sillä viitataan. Tämä pätee myös lööperiin. Esimerkki 23 eroaa aiemmista tapauk-sista siinä, että se korjaa virheellisinä pitämänsä väitteet jo ennen kuin kieltää niiden totuusar-von. Viimeinen esimerkki on ainoa tapaus, jossa puhua-verbillä ei viitata vallitsevaan vuoro-vaikutustilanteeseen vaan se on osa neuvoa.
Muita aineistossa esiintyviä neutraaleja puheaktiverbejä ovat muun muassa vastata ja ky-syä:
25) Voisikin kysyä, että onko olemassa mitään sellaista, josta ateisteilla ei olisi puutetta?
Äläkä vastaa, että ateisteilla ei ole rakkauden puutetta.
26) Trolli… X) Miksi tuo hymiö? Älä kysy, en itsekään tiedä…
Imperatiivi älä vastaa ei kommentoi mitään edeltävää vuoroa vaan sen sijaan ohjaa responssia.
Se rajaa yhden vastausvaihtoehdon kokonaan pois. Myös esimerkissä 56 imperatiivilla viitataan eteenpäin keskustelussa. Kirjoittaja esittää ennen imperatiivia kysymyksen, jota sitten kieltää puhuteltavaa kysymästä. Hän myös perustelee kiellon heti perään. Molemmat esimerkit ovat siis eteenpäin suuntautuvia metapragmaattisia kommentteja, joilla ohjaillaan toisen keskusteli-jan seuraavaa vuoroa.
Myös ne puheaktiverbit, joilla ei viitata keskusteluketjuun ja sen vuorovaikutukseen, ovat kommunikaatiota ohjailevia mutta eivät niinkään kantaaottavia kuten esimerkit 27–28 osoitta-vat.
38
27) Jos sinulta kysytään mielipidettä johonkin, mistä et ole varma, älä sano: ”Emmätiiä”.
28) Kultaa tämä uusi suhteesi muistojen joukkoon ja älä paljasta sitä perheellesi…
Näissä esimerkeissä imperatiivilla viitataan selvästi eteenpäin. Ne eivät siis ota kantaa mihin-kään edeltävään vaan ne ohjaavat keskustelun ulkopuolista tulevaa. Tällaiset tapaukset tulkitsen puhetoiminnoltaan neuvoiksi.
Puheaktiverbeihin liitetään aineistossa muita verbityyppejä useammin frekventatiivijoh-din:
29) Älä puolustele itsekkyyttäsi ja ahneuttasi ”esi-isillä”, he pelasivat aivan erissä sarjassa.
30) Äläkä turhaan selittele käyttäjien tyhmyydellä, koska vika on itse windowsissa ja sen toimin-nassa.
31) Älä höpöttele vaan perustele asiasi.
Verbit puolustaa ja selittää ovat itsessään neutraaleja, mutta frekventatiivijohdin -ele tuntuisi lisäävän niihin affektisen sävyn. Höpöttää taas on jo itsessään kantaaottava. Perustapauksessa frekventatiivijohdin ilmaisee kantaverbin ilmaiseman toiminnan toistumista (VISK § 353). ele-johdos voi kuitenkin ilmaista myös puhujan kielteistä asennoitumista ilmaistua asiaintilaa koh-taan tai vähättelyä (VISK § 354). Esimerkeissä 29–31 kyseessä ei ole toistuva toiminta. Sen sijaan frekventatiivijohdos tuntuisi ilmaisevan vähättelyä sen puhetoiminnon totuusarvoa tai tarpeellisuutta kohtaan, johon sillä viitataan. Esimerkissä 30 vähättelyn vaikutelmaa korostaa partikkeli turhaan.
Puheaktiverbien joukossa on myös joitain perusmerkitykseltään toisten verbityyppiluok-kien verbejä. Suurin osa näistä on liikeverbejä (esimerkit 32–33), mutta joukossa on myös yksi tilaverbi, joka kuvaa puheaktia (esimerkki 34).
32) Vastaa lyhyesti ja selkeästi äläkä tapasi mukaan kiemurtele.
33) Älähän laita sanoja tai mielipiteitä muitten suuhun.
34) Lähde yksin pitkälle lomalle, älä ota miestä mukaan. Erossa oleminen tekee hyvää molem-mille. Älä ole missään kontaktissa häneen. Jätä kännykkä kotiin.
Ensimmäisen esimerkin älä kiemurtele on metafora, jolla kirjoittaja viittaa tapaan puhua pit-kästi ja epäselvästi. Se on siis luonteeltaan deskriptiivinen. Esimerkissä 33 esiintyvä sanonta laittaa sanoja jonkun suuhun taas viittaa toisen puolesta puhumiseen ja osoittaa negatiivista suhtautumista tähän toimintaan. Esimerkin tapauksessa imperatiivi sijoittuu heti vuoron alkuun ja sillä kommentoidaan vuoroa, jossa toinen keskustelija tulee omasta mielestään selventämään, mitä keskustelun aloittaja haluaa. Esimerkin 34 tilaverbi olla kontaktissa taas kuvaa tilan sijaan pikemminkin toimintaa. Sillä viitataan tässä tapauksessa luultavimmin matkapuhelimen väli-tyksellä tapahtuvaan puheaktiin, koska mainittu mahdollinen kontaktissa oleminen tapahtuisi osapuolten ollessa fyysisesti etäällä toisistaan ja kielteistä imperatiivia seuraa neuvo jätä kän-nykkä kotiin. Jos ei toisaalta katsota niinkään sitä, mikä toiminta kielteisellä imperatiivilla kiel-letään, vaan nähdään kielteinen imperatiivilause pikemminkin kehotuksena kontaktissa olemat-tomuuteen, kyse on todellakin tilasta eikä aktiivisesta toiminnasta. Tämä ei kuitenkaan tunnu
39
tässä tapauksessa selittävän tilaverbin käyttöä kuvaamassa aktiivista puhetoimintaa, koska sa-man tyyppistä rakennetta voidaan käyttää myös myönteisessä lauseessa (olen huomenna yhtey-dessä häneen). Tulkitsen siis kielteisen imperatiivin älä ole kontaktissa aktiiviseksi puheakti-verbiksi vastoin olla-verbin perusmerkitystä.
3.1.3 Perkeptio
Perkeptioverbeillä ilmaistaan aistien välityksellä tapahtuvaa toimintaa. Ne voidaan jaotella edelleen alaluokkiin aistityyppien mukaan. Etäaisteihin eli kuuloon ja näköön liittyviä verbejä on sanastossa huomattavasti enemmän kuin lähiaisteihin kuten makuun tai hajuun. Perkep-tioverbillä voidaan viitata joko aistimiskykyyn (nähdä hyvin), aistihavaintoon (nähdä jotain) tai aktiviteettiin (katsoa jotain). Näkemisverbeillä on muista perkeptioverbeistä poiketen kaksi eri juurta: tilaa tai saavutusta ilmaistaessa nähdä ja aktiviteettia ilmaistaessa katsoa. (Pajunen 2001: 319–320.)
Aineistossa on vain kuusi esiintymää, joissa imperatiivilauseen pääverbinä on perkep-tioverbi. Kaikki nämä verbit ovat etäaisteihin liittyviä ja aktiviteettia ilmaisevia. Se, ettei kiel-teisissä imperatiivilauseissa esiinny aistimiskykyyn tai aistihavaintoon viittavia verbejä johtuu luultavasti imperatiivin luonteesta. Aineisto on toki tämän verbityypin osalta hyvin pieni. Ais-tihavaintoon tai aistimiskykyyn viittaava verbi voi esiintyä ainakin myönteisessä imperatiivi-lauseessa (Näe Rooma! / Näe paremmin!), mutta ehkei kovin usein ainakaan kielteisessä. Ai-neistossa useimmin (n=3) esiintyvä perkeptioverbi on kuunnella. Seuraavat esimerkit havain-nollistavat sitä, millaisia merkityksiä se aineistossa saa.
35) Älä ämmä kuuntwlee enää suihkussakäynisiäni, zon se perkele kumma kun paskapökäle tip-puu pönttöön niin on änmä seinää hakkaamassa
36) Lykkyä pyttyyn äläkä kuuntele epäilijöitä, tapaatte ja katsotte miten se siitä lähtee.
37) yle määrittelee itse mitä on julkinen palvelu ja jollei kelpaa niin älä sitten kuuntele
Esimerkkien 35 ja 37 kuunnella-verbit ovat merkityskonteksiltaan saman tyyppisiä. Niissä kuuntelemattomuutta tarjotaan ikään kuin ratkaisuna: ”jos häiritsee, älä kuuntele”. Käyttämällä aktiviteettiverbiä kirjoittaja myös vierittää vastuun häiriöstä häiritylle. Esimerkissä 36 taas kuunnella-verbiä käytetään hieman erilaisessa merkityksessä. Siinä kielteinen imperatiivilause älä kuuntele epäilijöitä lähenee merkitykseltään metapragmaattista kommenttia. Se ottaa kan-taa epäilijöiden sanomisiin kieltämällä niiden kuuntelemisen.
Näköaistiin liittyviä verbejä on aineistossa kaksi (esimerkit 38–39), ja lisäksi esiintymien joukossa on yksi verbi, joka voi liittyä kontekstissaan sekä näkö- että kuuloaistiin (esimerkki 40):
40 38) ÄLÄ NÄYTÄ PELKOA.
39) ÄLÄ kato niit perseitä, vaan keskity omaan suoritukseesi.
40) Jos olet noin herkkä, älä seuraa liikaa uutisia.
Näyttää-verbi kuuluu Pajusen mukaan (2001: 326) sekä näkymis- että osoittamisverbeihin (mp). Kielteinen imperatiivi älä näytä ei viittaa puhuteltavan omaan näköhavaintoon vaan tie-tynlaisen näköhavainnon sallimiseen kolmannelle tai kolmansille osapuolille oman toiminnan kautta. Kaksi jälkimmäistä taas viittaavat puhuteltavan aistihavaintoon. Esimerkin 39 älä kato liittyy puhtaasti näköhavaintoon, mutta älä seuraa voi viitata sekä näköön että kuuloon. Tämä käy ilmi siitä, että seuraamisen kohteeksi on nimetty uutiset, joita voidaan vastaanottaa sekä kuulo- että näköaistin kautta.
3.2 Primääri-A-verbit
Primääri-A-verbejä on aineistossa noin puolet vähemmän kuin primääri-B-verbejä. Ne ovat siis huomattavasti harvinaisempia. Valtaosa (53 %) tämän luokan verbiesiintymistä on liikeverbejä.
Yleisimmät yksittäiset kielteisissä imperatiivilauseissa esiintyvät primääri-A-verbit ovat olla (n=8), tehdä (n=7) ja tulla (n=4). Yksittäisten verbien esiintymämääriä tarkasteltaessa näkyy sekä A- että B-verbien osalta se, että neutraalit ja merkitykseltään köyhät verbit nousevat muita verbejä yleisemmiksi. Tämä johtuu varmastikin siitä, että ne eivät ole merkitykseltään eivätkä käyttöyhteyksiltään yhtä rajattuja.
3.2.1 Liike
Liikeverbit ovat primääri-A-verbeistä yleisin aineistossa esiintyvä verbityyppi. Suurin osa näistä liikeverbeistä on omistusverbejä ja tarkemmin sanottuna sellaisia, joissa omistussuhde vaihtuu (esimerkit 41–43). Statiivisia omistusverbejä (minulla on kissa) ei esiinny lainkaan ai-neiston kielteisissä imperatiivilauseissa, koska tällaisista verbeistä ei voida muodostaa impera-tiivia.
41) Maksaa älä anna kissalle usein, se on aikamoinen A-vitamiinipommi.
42) Tag Heuer on paskaa. Älä osta.
43) Älä koskaan anna yhteystietojasi, jos et tiedä tarkalleen, että sivu on luotettava
Kuten esimerkit 41 ja 42 havainnollistavat, asia, joka vaihtaa omistajaa, on tyypillisesti hyvin konkreettinen. Tämä johtuu siitä, että jos omistusverbi saa abstraktin objektin, kyseessä on pi-kemminkin mentaalisen asiaintilan muutos kuin omistussuhteen vaihtuminen (älä ota sitä it-seesi). Näissä tapauksissa luokittelen verbin primääri-B-verbeihin kuuluvaksi. Esimerkissä 43
41
objekti on jo abstraktimpi, ja tässä tapauksessa verbin ilmaisema toiminta läheneekin mentaa-liasiaintilaa. Yhteystietojen antamisessa voi olla kontekstista riippuen sekä teon että puheaktin piirteitä, mutta tässä tapauksessa luokittelen sen tekoverbiksi.
Joukossa on myös liikeverbejä, jotka kuvaavat konkreettista paikasta toiseen siirtymistä:
44) Olin muukalaislegioonasa enkä voi antaa muuta neuvoa kuin, että älä lähde sinne.
45) Miesparka! Kaltoinkohdeltu ressu, tule mamin syliin! Tartarkemmin ajateltuani; älä vaan tulekaan!
Myös tämän tyyppisissä liikeverbeissä verbi ilmaisee konkreettista siirtymistapahtumaa. Täl-laiset imperatiiviverbit ovat aineistossa lähes aina osana neuvomista, kuten esimerkin 44 ta-pauksessa kirjoittaja itse eksplisiittisesti ilmaiseekin. Myös esimerkissä 45 imperatiiviverbi il-maisee konkreettista siirtymistapahtumaa, mutta kyse ei olekaan enää neuvomisesta, vaan im-peratiivilause on osana ironista kuviota. Tämä on aineistossa ainoa tulla-verbi, jonka kuvaama siirtyminen voidaan ymmärtää täysin konkreettisesti. Useimmiten siis siirtymistä kuvataan poispäin suuntautuvana liikkeenä. Aineistossa on kuitenkin kolme sellaista tulla-verbiä, jotka luokittelen liikeverbeiksi, mutta jotka eivät kuvaakaan enää aivan yhtä konkreettista siirtymis-tapahtumaa:
46) Älä tule tänne hihhuli pätemään yhtään mitään kun et osaa.
47) Älä sitten tule itkemään, miksi et kelpaa kenellekään naiselle kun itse et edusta sitä tasapai-noista ja järkevää ihmistä itsekään.
48) Pelle älä tuu bumppimaan 7 vuotta vanhaa topiccii
Kaikissa esimerkkien tapauksissa tulla-verbi esiintyy ketjuuntuneena toisen mA-infinitiivimuo-toisen verbin kanssa ja tämä infinitiiviverbi kuvaa nimenomaan puheaktia. Itkeä ja bumppia eivät tosin ole perusmerkitykseltään puheaktiverbejä, mutta konteksti antaa olettaa, että tässä tapauksessa niillä viitataan todennäköisemmin puheaktiin kuin fysiologiseen reaktioon tai kau-satiiviseen liikkeeseen. Esimerkeissä 46, 47 ja 48 tulla-verbi kuvaa siis keskusteluketjun avaa-mista ja sinne kommentoiavaa-mista konkreettisena siirtyavaa-mistapahtumana. Tällainen ”tulla sano-maan”-konstruktio on luultavimmin kiteytynyt alun perin puhuttuun keskusteluun, jossa kes-kustelupaikalle siirtyminen onkin konkreettinen tapahtuma. Kyse on siis mahdollisesti siitä, että tulla-verbin merkitys on tässä konstruktiossa abstraktistunut, ja siten sitä voidaan käyttää myös verkkokeskustelussa, johon liittyminen ei varsinaisesti olekaan konkreettinen siirtymistapah-tuma. On myös tullut tavaksi puhua internetin selaamisesta ja siellä toimimisesta ikään kuin me todella liikkuisimme ja olisimme konkreettisesti hahmotettavassa tilassa. Netissä voidaan na-vigoida ja surffailla, ja keskustelupalstoja voidaan kutsua huoneiksi. Tämäkin siis saattaa selit-tää tulla-verbin käyttöä tässä kontekstissa.
Aineistossa on myös jonkin verran kausatiivista liikettä tai kontaktia kuvaavia imperatii-viverbejä kuten esimerkeissä 49 ja 50.
49) Vältä raskaan kantamista, älä riuhdo mitään, älä vedä perässäsi mitään raskasta, harjoittele oikea nostotekniikka.
50) Älä lyö koiraa - ikinä - mutta ole pelottava, äänekäs ja tiukka.
42
Esimerkin 49 kielteiset imperatiiviverbit ovat kausatiivisia liikeverbejä ja toimivat osana neu-vomista. Esimerkin 50 lyödä-verbi taas on kontaktiverbi, ja lauseen ilmaisema puhetoimintakin on vaativuudeltaan lähempänä kieltoa kuin neuvoa. Tiivistyksenä voisi sanoa, että liikeverbit ovat tyypillisimmin neuvovia, jotka joissain tapauksissa lähentelevät kieltoa. Poikkeuksen tä-hän sääntöön muodostaa ainoastaan tulla-verbin muodostama verbiketju, joka esiintyy osana metapragmaattista kommenttia, eli se ottaa kantaa itse vuorovaikutustapahtumaan.
3.2.2 Tila
Yleisimmin aineistossa esiintyvä tilaverbi on olla. Nämä imperatiivilauseet ovat kopulalauseita.
joissa olla-verbi muodostaa predikaatin yhdessä predikatiivin tai adverbiaalin kanssa (VISK § 891):
51) no älä nyt ole naurettava :D
52) Älä ole liian päälle käyvä, se voi karkoittaa ujon ihmisen, sen huomasin. :(
53) Älä siis ole surullinen, ole sydämestäsi iloinen, hän on suuri mies – Hän unohti itsensä!
Esimerkeissä havainnollistuvat kaikki kolme aineistossa esiintyvää tapaa käyttää olla-verbiä imperatiivilauseessa. Esimerkin 51 imperatiivilause ottaa kantaa edellä sanottuun. Se on siis metapragmaattinen kommentti. Esimerkki 52 on neuvo. Predikatiivi liian päälle käyvä ilmaisee ominaisuuden, jota kielteinen imperatiivi kehottaa välttämään. Viimeisessä esimerkissä taas on kyse rohkaisusta. Tällaisissa lauseissa predikatiivi ilmaisee jotain tunnetilaa. Olla-verbi on siis merkitysköyhyytensä vuoksi hyvin monikäyttöinen myös kielteisissä imperatiivilauseissa.
Kopulalauseessa on kyse tilan nominaalisesta koodauksesta, koska verbi itsessään ei ni-meä mitään tiettyä tilaa. Verbaalisessa koodauksessa taas asiantila käy ilmi jo verbistä kuten esimerkeissä 54–56.
54) Älä kuitenkaan ikinä jää sellaiseen porukkaan jossa sinua jatkuvasti lytätään.
55) Jollet tunne, että on hyvä olla ja odottaa, niin älä odota!
56) Mene töihin, äläkä loisi!
Esimerkkien 54 ja 55 imperatiiviverbit ovat aspektuaalisia tilaverbejä, koska ne kuvaavat jää-mistä ja odottamista (Pajunen 2001: 118). Tällaisen verbin sisältävät imperatiivilauseet toimi-vat ikään kuin käänteisinä kehotuksina lähteä tai toimia. Esimerkin 56 imperatiiviverbi loisia taas on elämisverbi, joka sisältää myös negatiivisen arvovarauksen (´elää arvottomasti´) (Paju-nen 2001: 117). Tässä tapauksessa kielteiseen imperatiivilauseeseen implisiittisesti sisältyvä kehotus on ilmaistu myös eksplisiittisesti imperatiivin myöntömuodossa mene töihin.
Tilanilmaisukseksi luokittelen myös pitää-verbin silloin, kun sillä kuvataan jonkin sellaisen asiaintilan ylläpitämistä, joka ei vaadi aktiivista toimintaa. Tämä pätee seuraaviin esimerkkei-hin.
43 57) ÄLÄ SAATANA PIDÄ VAKIONA
58) Sulje vaan yöksi, jos haluat säästellä käyttötunteja, eli pidentää laitteen ikää, niin älä sitä turhaan pidä käynnissä.
Näissä esimerkeissä pitää-verbin ilmaisema toiminta on tekemisen sijaan tekemättä jättämistä.
Samoin kuin esimerkkien 54–56 imperatiivilauseet nämäkin imperatiivit toimivat käänteisinä kehotuksina. Jälkimmäisessä tämä kehotus on ilmaistu myös eksplisiittisesti. Esimerkissä 57 otetaan kehotuksen lisäksi voimakkaasti kantaa aiemmin esitettyihin kommentteihin, joissa tuo-mitaan mopon virittäminen.
Aineistossa on myös yksi tapaus, jossa tilaverbi muodostaa verbiketjun toisen mA-infini-tiivimuotoisen verbin kanssa:
59) Joten anna miehelle aikaa selvittää ajatuksensa, ole kaukaa ”läsnä”, elä myös omaa elämääsi, älä jää murehtimaan vaan jatka eteenpäin
Verbi murehtia, jonka kanssa jäädä-verbi ketjuuntuu esimerkissä 59, on emootiota ilmaiseva psykologinen verbi. Se, että varsinaisen toiminnan ilmaisevaan murehtia-verbiin on liitetty as-pektuaalinen tilaverbi, tuntuisi tässäkin tapauksessa lisäävän kielteisen imperatiivin kehotta-vuutta. Murehtiminen kuvataan paikalleen jäämisenä, josta kehotetaan pois. Tämä kehotus il-maistaan myös eksplisiittisesti rinnasteisessa päälauseessa vaan jatka eteenpäin.
3.2.3 Teko
Keskusteluissa esiintyy vain vähän varsinaista tekoa ilmaisevia verbejä. Verbi älä tee on tämän ryhmän verbeistä yleisin (esimerkit 60–62). Lähes puolet tekoverbeistä on juuri tehdä-verbin esiintymiä. Aineistossa esiintyy kerran myös tehdä-verbistä johdettu muoto älä teetä (esi-merkki 23).
60) Älä tee virhettä, että keskeytät ja tulet Suomeen, sinua varten on ihana tyttö muualla.
61) Älä ystävä hyvä tee itsellesi pahaa, ei se ole ratkaisu ongelmiisi!
62) Älä teetä ihmisillä turhaa työtä, kun tiedät tuhoavasi sen jo etukäteen.
Tehdä-verbi on merkityssisällöltään niin köyhä, että se vaatii ympärilleen muutakin. Esimer-kissä 60 kirjoittaja selventää sivulauseessa, mistä toiminnasta on kyse, ja päälauseena toimiva imperatiivilause kiellon lisäksi arvioi tätä toimintaa. Kirjoittaja voisi ilmaista asian myös ilman sivulausetta muodossa Älä keskeytä ja tule Suomeen, mutta tällöin toiminnan arviointi jäisi pois.
Esimerkki 61 taas voidaan tulkita kahdella tavalla. Joko voidaan ajatella, ettei kirjoittaja halua-kaan kieltää yhtä rajattua toimintaa vaan viittaa laajemmin kaikkiin sellaisiin toimintoihin, joita voidaan pitää itselleen pahan tekemisenä. On kuitenkin myös mahdollista, että kyseessä on kiertoilmaus itsemurhalle. Vuoro, johon kyseinen imperatiivilause sisältyy jää keskusteluketjun
44
viimeiseksi, joten lauseen merkitys jää tulkinnanvaraiseksi. Puhuteltava ei ole myöskään il-maissut, että hänellä olisi aikeita satuttaa itseään, vaikka varsinkin lauseen ei se ole ratkaisu ongelmiisi sanajärjestys antaa ymmärtää, että kyseessä olisi reaktiivinen lausuma. Esimerkissä 62 teettää-verbillä viitataan edelliseen vuoroon. Tässä tapauksessa siis imperatiivilause on vah-vasti kytköksissä edeltävään vuoroon, eikä ole tarpeen enää tarkemmin nimetä, mistä toimin-nasta on kyse.
Aineistossa on myös neljä tekoverbiä, joilla ilmaistaan nimenomaan fysiologisperustaista tekoa. Tällaisia ovat nauttimista tai huoltamista ilmaisevat verbit (esimerkit 63–64).
63) Älä vedä enempää pilveä, äläkä maistele enempää kärpässieniä.
64) Älä syö sitä mirtatsapiinia vaan pyydä jotain uudempaa.
Esimerkki 63 ilmaisee epäsuorasti kirjoittajan asennetta puhuteltavan sanomisia kohtaan. Kir-jaimellisesti se olettaa puhuteltavan olevan huumattu, mutta todennäköisesti kommentin tarkoi-tuksena on vain kärjistää puhuteltavan sanomisten järjenvastaisuutta ironisella piikittelyllä. Esi-merkki 64 taas on selkeä neuvo, joka vastaa puhuteltavan esittämään ongelmaan.
Tekoa voi ilmaista myös toiseen luokkaan kuuluva verbi, joka saa metaforisen tulkinnan:
65) Älä hyvä ihminen veny yli voimavarojesi. Ei kun sairaslomalle!
Esimerkissä 65 esiintyvä verbi venyä on perusmerkitykseltään liikeverbi, mutta tässä konteks-tissa se on merkitykseltään lähimpänä tekoverbeihin kuuluvaa aktiviteettiverbiä. Aktiviteetti-verbeihin kuuluvat muun muassa verbit ahertaa ja uutteroida (Pajunen 2001: 164–165). Meta-fora venyä yli voimavarojensa on merkitykseltään lähellä näitä kahta verbiä, mutta sisältää li-säksi ajatuksen siitä, että tämä aherrus tai uurastus menee liiallisuuksiin. Vaihtoehtona liialle aherrukselle esitetään sairaslomalle jääminen.
3.2.4 Fysiologinen tila tai prosessi
Fysiologiset verbit ilmaisevat sellaisia prosesseja, tiloja ja tilanmuutoksia, jotka ovat tyypillisiä fyysiselle olemukselle. Ruumis käsitetään näissä verbeissä aineelliseksi eikä mentaaliobjek-tiksi. Fysiologiset verbit kuvaavat siis sitä, mitä kehossa tapahtuu. (Pajunen 2001: 272.) Nämä verbit ovat aineistossa harvinaisimpia. Tämä selittyy luultavimmin sillä, että tällaista toimintaa harvemmin kielletään, koska se on useimmiten sellaista, johon emme juurikaan voi vaikuttaa.
Tällaisia verbejä esiintyy samasta syystä harvoin myönteisissäkään imperatiivilauseissa. Fysio-logista tilaa tai prosessia kuvaavia verbejä löytyy aineistosta vain kolme. Esimerkissä 66 itkeä-verbiä käytetään vastaanottajan pilkkaamiseen.
66) Väisäselle varoitus, että älä nyt itke, kun kuulet totuuden.
45
Imperatiiviverbi älä itke kuvaa fysiologisperustaista reaktiota. Verbin käyttäminen tässä yhtey-dessä voidaan käsittää pilkkaavana. Lause esitetään keskellä kiivasta kahdenkeskistä väittelyä.
Se sijoittuu vuoron alkuun ennen kannanottoa. Tällaisessa keskustelukontekstissa tunteiden osoittamista pidetään harvoin hyväksyttävänä tai vakuuttavana käytöksenä. Itkeminen liitetään päinvastoin monesti lapselliseen käyttäytymiseen. Kirjoittaja tuskin todella uskoo, että hänen sanansa aiheuttaisivat vastapuolessa fysiologisen itkemisreaktion. Lausuman funktio on toden-näköisemmin keskustelukumppanin herjaaminen. Keskustelu jatkuu tämän kyseisen vuoron jälkeen, eikä vastapuoli ota mitään kantaa sen alun imperatiivilauseeseen. Sen sijaan hän jatkaa oman kantansa puolustamista ainakin näennäisen rauhallisesti ja asiallisesti.
Esimerkkien joukosta löytyy myös tilanmuutosta kuvaava verbi:
67) Jos otat älä päihdy.
Esimerkissä 67 on fysiologisen tilan muutosta kuvaava verbi älä päihdy. Verbillä viitataan tässä kontekstissa alkoholin nauttimisen aiheuttamaan päihtymystilaan. Tämä fysiologisen tilan muutos on sellainen, johon pystyy toiminnallaan muttei niinkään tahtotilallaan vaikuttamaan.
Imperatiiviverbi älä päihdy ei siis kiellä kehossa tapahtuvaa tilanmuutosta vaan siihen johtavan liiallisen alkoholin nauttimisen. Täten se lähenee merkitykseltään nauttimisverbejä, jotka kuu-luvat tekoverbeihin.
Seuraava esimerkki herättää äärimmäisyydessään kysymyksen siitä, liioitteleeko kirjoit-taja.
68) Älä hievahda kolmeen tuntiin milliäkään ja äläkä räpäytä edes silmiä.
Tässä esimerkissä imperatiiviverbillä kielletään silmien räpäyttäminen eli fysiologinen toi-minto. Silmien räpäyttäminen on toiminto, johon pystymme jossain määrin vaikuttamaan, mutta joka toisaalta tapahtuu tahtomattammekin. Sen sijaan tämän toiminnon estäminen vaatii ajattelua ja ponnistelua. Kolme tuntia ilman silmien räpäyttämistä on tietääkseni jo mahdotto-muus. Kyse on kenties siitä, että kirjoittaja käyttää liioittelua retorisena keinona. Hän ei siis tarkoita kirjaimellisesti sitä, mitä sanoo. Tämä tuntuu pätevän myös kahteen edeltävään
Tässä esimerkissä imperatiiviverbillä kielletään silmien räpäyttäminen eli fysiologinen toi-minto. Silmien räpäyttäminen on toiminto, johon pystymme jossain määrin vaikuttamaan, mutta joka toisaalta tapahtuu tahtomattammekin. Sen sijaan tämän toiminnon estäminen vaatii ajattelua ja ponnistelua. Kolme tuntia ilman silmien räpäyttämistä on tietääkseni jo mahdotto-muus. Kyse on kenties siitä, että kirjoittaja käyttää liioittelua retorisena keinona. Hän ei siis tarkoita kirjaimellisesti sitä, mitä sanoo. Tämä tuntuu pätevän myös kahteen edeltävään