Dispositiivisuus tuomioistuinsovittelussa
– Tutkielma lakimiesprofession roolista asianosaisten itsemääräämisoikeuden toteuttajana
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos
OTM-tutkielma: prosessioikeus 7.9.2020
Tekijä: Mira Manninen 272869 Ohjaaja: Mika Launiala
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta YksikköOikeustieteiden laitos
Tekijä
Mira Manninen
Työn nimi
Dispositiivisuus tuomioistuinsovittelussa – Tutkielma lakimiesprofession roolista asian- osaisten itsemääräämisoikeuden toteuttajana
Pääaine
prosessioikeus
Työn laji
OTM-tutkielma
Aika
7.9.2020
Sivuja
XVIII-97
Tiivistelmä
Kansainvälisen kehityksen myötä Suomessakin on alettu yhä enenevässä määrin ohjata riidan- ratkaisu erilaisiin sovitteluprosesseihin perinteisen oikeudenkäyntimenettelyn sijaan. Suomessa on vuodesta 2010 lähtien jalansijaa saavuttanut erityisesti tuomioistuinsovittelu, jossa siviilioi- keudellinen riita-asia ratkaistaan tuomioistuimessa sovittelutuomarin johdolla ratkaisun perus- tuessa kuitenkin muuhun kuin välittömästi aineelliseen oikeuteen.
Tutkielma käsittelee tuomioistuinsovittelua ja tuomioistuinsovittelulakia asianosaisten itsemää- räämisoikeuden näkökulmasta ja kuinka lakimiesprofessio vaikuttaa sen toteutumiseen. Tut- kielmassa käytetään lainopillista ja empiiristä tutkimusmetodia. Lainopin avulla analysoidaan itsemääräämisoikeuden esiintymistä tuomioistuinsovittelua koskevassa normatiivisessa aineis- tossa ja empiirisen aineiston avulla tulkitaan sen toteutumista reaalisissa sovittelumenettelyis- sä. Sen lisäksi tutkielmassa analysoidaan oikeuskirjallisuuden ja haastatteluaineiston perusteel- la asianajaja-avustajilla ja sovittelutuomareilla sovittelussa esiintyviä rooleja ja niiden vaiku- tusta sovittelumenettelyn dispositiivisuuteen ja asianosaisten itsemääräämisoikeuteen.
Tutkielman johtopäätöksissä esitetään, että asianosaisten itsemääräämisoikeus ei kaikilta osin toteudu lainsäädännön edellyttämällä tavalla, liittyen erityisesti sovittelumenettelyn julkisuu- teen, sovittelutuomarin valintaan, sovittelijan avustajaan ja sovittelun kestoon. Toisaalta joil- tain osin se toteutuu jopa lainsäädännössä edellytettyä tehokkaammin. Johtopäätöksissä käsi- tellään myös tutkielman aikana esiin tuotuja seikkoja, miten lakimiesprofessio voi rooliensa kautta vaikuttaa asianosaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja kuinka itsemääräämis- oikeuden normatiiviset säännöt tulisi näissä tapauksissa huomioida.
Avainsanat
tuomioistuinsovittelu, sovittelu, riita-asiat, dispositiivisuus, itsemääräämisoikeus
SISÄLLYS
LÄHTEET ... VI LYHENNELUETTELO ... XVII KUVIOT JA TAULUKOT ... XVIII
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkielman tausta ja tarkoitus ... 1
1.2 Tutkimuskysymykset, rajaukset ja rakenne ... 3
1.3 Lainopillinen tutkimusote ja oikeuslähdeoppi ... 5
1.4 Empiirinen tutkimusote ... 6
1.4.1 Teemahaastattelu ... 6
1.4.2 Aineiston kerääminen ... 8
1.4.3 Aineiston analysointi ... 10
2 TUOMIOISTUINSOVITTELUN OIKEUDELLINEN PERUSTA ... 11
2.1 Aatteellinen ja teoreettinen tausta ... 11
2.1.1 Konflikti ja riita ... 11
2.1.2 Sovittelu vaihtoehtoisena menettelynä ... 12
2.1.3 Sovittelun teoreettiset mallit ja sovellukset ... 16
2.2 Sovittelun oikeudellinen asema ... 19
2.2.1 Tuomioistuinsovittelun suhde prosessioikeuteen ... 19
2.2.2 Prosessifunktiot ja tuomioistuinsovittelu ... 22
2.3 Sovittelun oikeudellistuminen ... 24
2.4 Tuomioistuinsovittelulainsäädännön kehittyminen ... 27
2.4.1 Sovinto saapui osaksi oikeudenkäyntiä ... 27
2.4.2 Sääntelyn tarkoitus ... 29
3 ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS SOVITTELUPERIAATTEENA ... 32
3.1 Oikeussäännöt ja oikeusperiaatteet ... 32
3.2 Prosessisääntöjen ja -periaatteiden merkitys ... 34
3.3 Periaatteet sovittelussa ... 36
3.4 Itsemääräämisoikeus sovittelussa ... 38
3.4.1 Itsemääräämisoikeus lainsäädännössä ... 38
3.4.2 Itsemääräämisoikeus sovitteluteoriassa ... 40
3.5 Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen ... 41
4 LAKIMIESPROFESSION ROOLI ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMISESSA ... 43
4.1 Lakimiesprofessio ja sovittelu ... 43
4.2 Asianajaja-avustaja ... 45
4.2.1 Valmentaja ... 45
4.2.2 Oikeudellinen neuvonantaja ... 47
4.2.3 Huolehtija ... 49
4.2.4 Varmistaja ... 51
4.3 Sovittelutuomari ... 53
4.3.1 Sovittelun mahdollistaja ... 53
4.3.2 Uusien näkökulmien osoittaminen ... 59
4.3.3 Kokoaja ... 61
5 ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS TUOMIOISTUINSOVITTELUSSA ... 63
5.1 Itsemääräämisoikeus sovitteluperiaatteena ... 63
5.2 Ajallinen ulottuvuus... 65
5.2.1 Vireillepano ja sovittelun alkaminen ... 65
5.2.2 Sovittelun päättyminen ... 67
5.2.3 Sovittelun kesto ... 69
5.3 Henkilöllinen ulottuvuus ... 71
5.3.1 Asianosainen ja asianajaja-avustaja... 71
5.3.2 Sovittelija ... 73
5.3.3 Sovittelijan avustaja ... 76
5.4 Päätöksenteko menettelyn aikana ... 78
5.4.1 Erilliskeskustelut ... 78
5.4.2 Sovittelun muu järjestäminen ... 80
5.4.3 Sovittelun julkisuus ... 81
5.5 Ratkaisu-ulottuvuus ... 84
5.5.1 Sovinnosta päättäminen ja sovintoehdotuksen tekeminen ... 84
5.5.2 Sovintosopimus ... 86
6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 91 LIITTEET ... 98
LÄHTEET
KIRJALLISUUS
Aarnio, Aulis, Tulkinnan taito – ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Alma Talent 2006.
Adrian, Lin, Court-Connected Mediation in Danish Civil Justice: A Happy Marriage of a Strained Relationship, s. 157–183 teoksessa Ervo, Laura – Nylund, Anna (eds.), The Fu- ture of Civil Litigation. Access to courts and Court-annexed mediation in the Nordic Countries. Springer International Publishing 2014.
Adrian, Lin – Mykland, Solfrid, Unwrapped Court-Connected Mediation Agreements, s. 84–
103 teoksessa Nylund, Anna – Ervasti, Kaijus – Adrian, Lin (eds.), Nordic Mediation Research. Springer International Publishing 2018.
Autio, Anna-Liisa, The Main Problem in Access to Court Regarding the Dispute Resolution of Finnisf Companies, s. 214–228 teoksessa Ervo, Laura – Nylund, Anna (eds.), The Future of Civil Litigation. Access to courts and Court-annexed mediation in the Nordic Coun- tries. Springer International Publishing 2014.
Brunet, Edward, Questioning the quality of alternative dispute resolution. Tulane law Review.
Vol 62, Issue 1 (1987), s. 1–56.
Bush, Robert A. Baruch – Folger, Joseph P, Reclaiming Mediation’s Future: Re-Focusing on Party Self-Determination. Cardozo Journal of Conflict Resolution, vol 16, no. 3 (2014–
2015) s. 741–754. (Bush – Folger 2015)
Christie, Nils, Conflicts as Property. The British Journal of Criminology, January 1977, Vol.17(1), s. 1–15.
Coltri, Laurie S., Conflict Diagnosis and Alternative Dispute Resolution. Pearson Prentice Hall 2004.
Douglas, Susan, Neutrality, Self-Determination, Fairness and Differing Models of Mediation.
James Cook University Law Review, 19 (2012), s. 19–40.
Dworkin, Ronald M, The Model of Rules. University of Chicago Law Review, Vol. 35, Issue 1 (Autumn 1967), s. 14–46.
Elonheimo, Henrik, Restoratiivinen oikeus ja suomalainen sovittelu. Oikeus 2004 (33); 2, s.
179–199.
Ervasti, Kaijus, Riitaprosessiuudistuksen arviointi – Lakimiesten ja tuomioistuimen kanslia- henkilökunnan käsityksiä ja kokemuksia uudesta riita-asioiden menettelystä. Oikeuspo- liittinen tutkimuslaitos 1998.
Ervasti, Kaijus, Lainkäytön funktiot. Lakimies 1/2002, s. 47–72.
Ervasti, Kaijus, Käräjäoikeuksien sovintomenettely – Empiirinen tutkimus sovinnon edistämi- sestä riitaprosessissa. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2004.
Ervasti, Kaijus, Konfliktinratkaisua vai riidanratkaisua – kaksi käsitystä konfliktientulkinnas- ta, s. 57–80 teoksessa Lindfors, Heidi (toim.), Vaihtoehtoista riidanratkaisua vai vaihto- ehtoista konfliktinratkaisua. University of Helsinki Confict Management Institute 2005.
Ervasti, Kaijus, Lisää keskustelua sovittelusta ja vaihtoehtoisesta konfliktinratkaisusta, s. 19–
44, teoksessa Lindfors, Heidi – Koskea-aho, Emilia – Turunen, Santtu (toim.), Kovia ai- koja: riitoja ja maksukyvyttömyyttä. Juhlakirja Risto Koulu 60 vuotta. Edita Publishing 2009.
Ervasti, Kaijus, Tuomioistuinsovittelu Suomessa. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2011.
Ervasti, Kaijus, Konfliktidiagnoosi osana konfliktinhallintaa. Defensor Legis N:o 1/2012, s.
104–114. (Ervasti 2012a)
Ervasti, Kaijus, Laki, konflikti, tuomio. Oikeus yhteiskunnallisena ilmiönä. Edita Publishing 2012. (Ervasti 2012b)
Ervasti, Kaijus, Uusi tuomioistuinsovittelulaki. Alma Talent 2013.
Ervasti, Kaijus, Lakimies, oikeus ja yhteiskunta. Edita Publishing 2017.
Ervasti, Kaijus – de Godzinsky, Virve-Maria, Koettu oikeudenmukaisuus tuomioistuimissa.
Lakimies 2/2014, s. 175–195.
Ervasti, Kaijus – Nylund, Anna, Konfliktinratkaisu ja sovittelu. Edita Publishing 2014.
Ervasti, Kaijus, Problem-Solving Justice in Criminal and Civil Justice in Finland. Utrecht Law Review 14, no. 3 (2018), s. 19–30.
Ervo, Laura, ylimmät prosessiperiaatteet: oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet.
Lakimiesliiton kustannus 1996.
Ervo, Laura, Oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Alma Talent 2005.
Ervo, Laura – Nylund, Anna (eds), The Future of Civil Litigation. Access to courts and Court- annexed mediation in the Nordic Countries. Springer International Publishing 2014.
Ervo, Laura, Nordic Court Culture in Progress: Historical and Futuristic Perspectives, s. 383–
406, teoksessa Ervo, Laura – Nylund, Anna (eds), The Future of Civil Litigation. Access to courts and Court-annexed mediation in the Nordic Countries. Springer International Publishing 2014.
Ervo, Laura – Nylund, Anna (eds.), Current Trends in Preparatory Proceedings. A Compara- tive Study of Nordic and Former Communist Countries. Springer International Pub- lishing 2016.
Ervo, Laura, Välimiesmenettely vaihtoehtoisena riidanratkaisumenettelynä Suomessa ja Ruot- sissa. Defensor Legis 4/2017, s. 661–679.
Eskola, Jari, Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat: Laadullisen aineiston analyysi vaihe vai- heelta, s. 180–199 teoksessa Valli, Raine (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkö- kulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimene- telmiin. 5. uudistettu ja täydennetty painos. PS-kustannus 2018.
Eskola, Jari – Suoranta, Juha, Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino 1998.
Eskola, Jari – Lätti, Johanna – Vastamäki, Jaana, Teemahaastattelu: lyhyt selviytymisopas, teoksessa Valli, Raine (toim.), Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja ai- neiston keruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5. uudistettu painos. PS-kustannus 2018.
Esplugues, Carlos, General Report: New Developments in Civil and Commercial Mediation – Global Comparative Perspectives, s. 1–88 teoksessa Esplugues, Carlos – Marquis, Louis (eds.), New Developments in Civil and Commercial Mediation. Global Comparative Perspectives. Springer International Publishing 2015.
Esplugues, Carlos – Marquis, Louis (eds.), New Developments in Civil and Commercial Me- diation. Global Comparative Perspectives. Springer International Publishing 2015.
Frände, Dan – Helenius, Dan – Hietanen-Kunwald, Petra – Hupli, Tuomas – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Saranpää, Timo – Turunen, Santtu – Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Prosessioikeus. Alma Talent Fokus 2016.
Galin, Amira, What makes court-referred mediation effective? International journal of Con- flict Management. Vol. 25 No. 1 (2014), s. 21–37.
Goldberg, Stephen B. – Brett, Jeanne M. – Blohorn-Brenneur, Beatrice – Rogers, Nancy H., How Mediation Works. Theory, Research, and Practice. Emerald Publishing 2017.
(Goldberg ym. 2017)
Guthrie, Chris, The Lawyer’s Philosophical Map and the Disputant’s Perceptual Map: Imped- iments to Facilitative Mediation and Lawyering. Harvard Negotiation Law review 6 (2001), s. 145–188.
Haavisto, Vaula, Sovinnot – Ikkuna tuomioistuintyön muutokseen, s. 83–119 teoksessa Pohjo- nen, Soile (toim.), Sovittelu ja muut vaihtoehtoiset riidanratkaisumenetelmät. Werner Söderström Lakitieto 2001.
Haavisto, Vaula, Court work in transition. An Activity-Theoretical Study of Changing Work Practices in a Finnish District Court. University of Helsinki 2002.
Havansi, Erkki – Koulu, Risto – Lindfors, Heidi (toim.), Oikeudenkäyntejä ja tuomioistuimia.
Juhlakirja Juha Lappalainen 60 vuotta. Edita Publishing 2007.
Hedeen, Timothy, Coercion and Self-Determination in Court-Connected Mediation: All Medi- ations Are Voluntary, but Some Are More Voluntary than Others. Justice System Jour- nal, vol. 26, no 3 (2005), s. 273–292.
Heikinheimo, Antti – Manninen, Markus, Sovittelijan ja menettelyn tuomasta lisäarvosta so- vintomenettelyssä. Defensor Legis 4/2002, s. 618–629.
Heimolinna, Eero, Asianajaja neuvotteluagenttina. Defensor Legis 1/2016, s. 76–85.
Hietanen-Kunwald, Petra, Sovittelun oikeudellistuminen – eurooppalaisen sovitteludirektiivin sovittelukäsite. Oikeus 2013 (42):1, s. 71–91.
Hietanen-Kunwald, Petra, Mediation and the legal system – Extractions the legal principles of civil and commercial mediation. Faculty of Law, University of Helsinki 2018.
Hietanen-Kunwald, Petra, Sovitteluoikeutta vai sovittelua ja oikeutta? Defensor Legis 3/2019, s. 309–323.
Hietanen-Kunwald, Petra – Koulu, Risto, Vaihtoehtoinen riidanratkaisu, teoksessa Frände, Dan – Helenius, Dan – Hietanen-Kunwald, Petra – Hupli, Tuomas – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Saranpää, Ti- mo – Turunen, Santtu – Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Prosessioikeus. Alma Talent Fokus 2016.
Hirsjärvi, Sirkka – Hurme, Helena, Tutkimushaastattelu: Teemahaastattelun teoria ja käytäntö.
2. painos. Gaudeamus 2015.
de Hoon, Machteld W. – Verberk, Suzan, Toward a More Responsive Judge: Challenges and Opportunities. Utrecht Law Review Vol. 10, Issue 4 (2014), s. 27-40.
Huovila, Mika, Periaatteet ja perustelut. Suomalainen lakimiesyhdistys 2003.
Husa, Jaakko – Mutanen, Anu – Pohjolainen, Teuvo, Kirjoitetaan juridiikkaa. Ohjeita oikeus- tieteellisten kirjallisten töiden laatijoille. Talentum 2010.
Jokela, Antti, Sovittelun ja oikeudenkäynnin vertailua kulukysymysten osalta. Defensor Legis 4/2006, s. 588–598.
Jokela, Antti, Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot: Oikeudenkäynti I. 3., uu- distettu painos. Alma Talent 2016.
Keinänen, Anssi – Väätänen, Ulla, Empiirinen oikeustutkimus – Mitä ja milloin?, s. 246–271 teoksessa Miettinen, Tarmo (toim.), Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeus- tieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edita Publishing 2016.
Kilpeläinen, Topi, Asianajaja ja tuomioistuinsovittelu: Poimintoja empiirisen tutkimuksen aineistosta. Defensor Legis 1/2015, s. 125–137.
Kiviniemi, Kari, Laadullinen tutkimus prosessina, s. 62–74 teoksessa Valli, Raine (toim.), Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teo- reettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. 5. uudistettu ja täydennetty painos. PS- kustannus 2018.
Knuts, Gisela, Tuomioistuinsovittelu – vaihtoehtoinen riidanratkaisu osaksi riidanratkaisun virallisjärjestelmää Suomessa? Defensor Legis 5/2003, s. 747–760.
Koivisto, Ida, Ohjattua vapautta? Itsemääräämisoikeus hallinnan välineenä. Lakimies 6/2018, s. 627–650.
Koulu, Risto, Vaihtoehtoisen riidanratkaisun teoriaa ja tutkimusta teoksessa Turunen, Santtu (toim.), Conflict Management – Riidanratkaisun uusi maailma. Edita Publishing 2005.
Koulu, Risto, Kaupallisten riitojen sovittelu. Edita Prima 2006.
Koulu, Risto, Käsitellä vai eikö käsitellä? – käsittelykiellot oikeudenkäynnin esteinä. Univer- sity of Helsinki Conflict Management Institute 2016.
Kovach, Kimberlee K., Mediation, s. 304–317 teoksessa Moffit, Michael L – Bordone, Robert C. (eds.), The Handbook of Dispute Resolution. A Publication of the Program on Nego- tiation at Harvard Law School. Jossey-Bass 2005.
Kuuliala, Matti, Sovinto tuomioistuimessa – oikotie riidan ratkaisuun? Lakimies 7–8/2012, s.
1105–1123.
Lappalainen, Juha – Hupli, Tuomas, Siviiliprosessin erityiset lajit ja vaihtoehtoinen riidanrat- kaisu teoksessa Frände, Dan – Helenius, Dan – Hietanen-Kunwald, Petra – Hupli, Tuo- mas – Koulu, Risto – Lappalainen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Saranpää, Timo – Turunen, Santtu – Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Prosessioikeus. Alma Talent Fokus 2016.
Launiala, Mika, Esitutkinnan funktiot ja esitutkintaperiaatteet. Itä-Suomen yliopisto 2013.
Leskinen, Markku, Tuomari vai sovintotuomari? Defensor Legis N:o 6/2001, s. 1067–1081.
Levi, Deborah L, The Role of Apology in Mediation. New York University Law Review, vol.
72, no. 5, (November 1997), s. 1165–1210.
Lieberman, Jethro K. – Henry, James F., Lessons from the Alternative Dispute Resolution Movement. University of Chicago Law Review, Vol. 53, Issue 2 (Spring 1986), s. 424–
439.
Lindfors, Heidi (toim.), Vaihtoehtoista riidanratkaisua vai vaihtoehtoista konfliktinratkaisua.
University of Helsinki Conflict Management Institute 2005.
Lindfors, Heidi – Koskea-aho, Emilia – Turunen, Santtu (toim.), Kovia aikoja: riitoja ja mak- sukyvyttömyyttä. Juhlakirja Risto Koulu 60 vuotta. Edita Publishing 2009.
Linnanmäki, Kirsikka, Lapsen etu huoltoriidan tuomioistuinsovittelussa. Alma Talent 2019.
Liukkonen, Iiro, Tuomioistuintie vai vaihtoehtoismenettely: asioiden valikoituminen. Defen- sor Legis 4/2002, s 647–658.
Luiz, Fernando Vieira, Designing a Court-Annexed Mediation Program for Civil Cases in Brazil: Challenges and Opportunities. Pepperdine dispute resolution law journal Vol.
15:1 (2015), s 1–84.
Menkel-Meadow, Carrie, Pursuing Settlement in an Adversary Culture: A Tale of Innovation Co-Opted or the Law of ADR. Florida State University Law Review. Vol 19, Issue 1 (Summer 1991), s. 1–46.
Menkel-Meadow, Carrie, What Will We Do When Adjudication Ends – A Brief Intellectual History of ADR. UCLA Law Review 1613 (1997), s. 1613–1630.
Menkel-Meadow, Carrie, Ethics in ADR: The many “Cs” of professional responsibility and dispute resolution. Fordham Urban Law Journal, Vol 28, Issue 4 (April 2001), s. 979–
990.
Menkel-Meadow, Carrie, Roots and Inspirations: A Brief History of the Foundations of Dis- pute Resolution, s. 13–26 teoksessa Moffit, Michael L – Bordone, Robert C (eds.), The Handbook of Dispute Resolution. A Publication of the Program on Negotiation at Har- vard Law School. Jossey-Bass 2005.
Miettinen, Tarmo (toim.), Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opin- näytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edita Publishing 2016.
Mnookin, Robert H – Kornhauser, Lewis, Bargaining in the Shadow of the Law: the case of Divorce. Yale Law Journal, vol. 88, no. 5 (April 1979), s. 950–997.
Mnookin, Robert H, Why Negotiations Fails: An Exploration of Barriers to the Resolution of Conflict. The Ohio State Journal on Dispute Resolution. Vol. 8:2 (1993), s. 235–249.
Moffit, Michael L – Bordone, Robert C (eds.), The Handbook of Dispute Resolution. A Publi- cation of the Program on Negotiation at Harvard Law School. Jossey-Bass, A Wiley Im- print, San Francisco 2005.
Moore, Christopher W, The Mediation Process – Practical strategies for resolving conflicts.
Fourth edition. Jossey-Bass A Wiley Brand 2014.
Nolan-Haley, Jacqueline, Self-Determination in International Mediation: Some Preliminary Reflections. Cardoza Journal of Conflict Resolution, vol. 7, no. 2 (Spring 2006), s. 277–
288.
Nousiainen, Kevät, Prosessiin herruus. Länsimaisen oikeudenkäytön ’modernille’ ominaisten piirteiden tarkastelua ja alueellista vertailua. Suomalainen lakimiesyhdistys 1993.
Nylund Anna, Access to Justice: Is ADR a Help or Hinderance?, s. 325–342 teoksessa Ervo, Laura – Nylund, Anna (eds.), The Future of Civil Litigation. Access to courts and Court- annexed mediation in the Nordic Countries. Springer International Publishing 2014.
Nylund, Anna – Ervasti, Kaijus – Adrian, Lin (eds.), Nordic Mediation Research. Springer International Publishing 2018.
Oikeusministeriö, Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintö. Komiteamietintö 2003:2.
Oikeusministeriö, Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintö. Komiteamietintö 2003:3.
Oikeusministeriö, Ei niin suurta riitaa, ettei sopu sitä sovita. Asiantuntija-avusteisen huoltorii- tojen tuomioistuinsovittelun seurantaryhmän loppuraportti. Selvityksiä ja ohjeita 12/2016. (OM 12/2016)
Pagano, Jessica M., Keeping Dirty Laundry Where It Belongs: A Move to Court-Ordered Me- diation for Will Contest Disputes. Trinity College Law Review 21 (2018), s. 384–407.
Pehrman, Timo, Paremmin puhumalla – Restoratiivinen sovittelu työyhteisössä. Lapin yliopis- tokustannus 2011.
Pohjonen, Soile (toim.), Sovittelu ja muut vaihtoehtoiset riidanratkaisumenetelmät. Werner Söderström Lakitieto 2001.
Raz, Joseph, the Principles and the Limits of Law. Yale Law Journal 81(5) 1972, s. 823–854.
Riskin. Leonard L., Toward New Standards for the Neutral Lawyer in Mediation. Arizona Law Review, vol. 26, no. 2 (1984), s. 329–362.
Riskin, Leonard L., Decision making in Mediation: The New Old Grid and the New New Grid System. Notre Dame Law Review, vol. 79, no 1 (December 2003), s. 1–54.
Ruusuvuori, Johanna, Litteroijan muistilista, s. 424 – 431 teoksessa Ruusuvuosi, Johanna – Nikander, Pirjo – Hyvärinen, Matti (toim), Haastattelun analyysi. Vastapaino 2010.
Ruusuvuosi, Johanna – Nikander, Pirjo – Hyvärinen, Matti (toim), Haastattelun analyysi. Vas- tapaino 2010.
Ruusuvuori, Johanna – Tiittula, Liisa, Haastattelu: tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Vasta- paino 2005.
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 1995:14. Rikos- ja riita-asioiden sovittelun kehittämistyöryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriö 1995 (STM 1995)
Suomen asianajajaliitto, Hyvä asianajajatapaa koskevien ohjeiden kommentaari 2011.
Suomen asianajajaliitto, Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet 2013.
Tapanila, Antti, Tuomarin esteellisyys. Suomalainen lakimiesyhdistys 2007.
Tirkkonen, Tauno, Suomen siviiliprosessioikeus I. WSOY 1974.
Turunen, Santtu (toim.), Conflict Management – Riidanratkaisun uusi maailma. Edita Pub- lishing 2005.
Turunen, Santtu, Vaihtoehtoinen riidanratkaisija – unohtunut oikeudellinen näkökulma, s. 95–
116 teoksessa Lindfors, Heidi (toim.), Vaihtoehtoista riidanratkaisua vai vaihtoehtoista konfliktinratkaisua. University of Helsinki Conflict Management Institute 2005.
Tuomi, Jouni – Sarajärvi, Anneli, Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Uudistettu laitos.
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018.
Tuori, Kaarlo, Oikeuden ratio ja voluntas. Alma Talent 2007.
Tyler, Tom R., The Psychology of Disputant Concerns in Mediation. Negotiation Journal, vol.
4, no. 4 (October 1987), s. 367–374.
Waldman, Ellen, Mediation Ethics: Cases and Commentaries. Jossey-Bass 2011.
Valli, Raine (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineiston keruu: vi- rikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5. uudistettu painos. PS-kustannus 2018.
Valli, Raine (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tut- kimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. 5. uudistettu ja täydennetty painos. PS-kustannus 2018.
Welsh, Nancy, Do You Believe in Magic: Self-Determination and Procedural Justice Meet Inequality in Court-Connected Mediation. SMU Law Review, vol. 70, no. 3 (Summer 2017), s. 721–762.
Venäläinen, Marina, Oikeusturvan rajat – Julkinen oikeusapu ja sovittelu siviilioikeudellisissa asioissa Venäjällä. Itä-Suomen yliopisto 2015.
Virolainen, Jyrki, Alioikeusuudistus I. Käräjäoikeus ja siviiliprosessin muutokset. Toinen, uudistettu painos. Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 1992.
Virolainen, Jyrki, Lainkäyttö. Lakimiesliiton kustannus 1995.
Virolainen, Jyrki – Pölönen, Pasi, Rikosprosessin perusteet. Rikosprosessioikeus I. Alma Ta- lent 2003.
Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri, Pro & contra – tuomion perustelemisen keskeisiä ky- symyksiä. Talentum 2003.
Virolainen, Jyrki – Martikainen, Petri, Tuomion perusteleminen. Alma Talent 2010.
Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Periaatteet prosessioikeudessa teoksessa Frände, Dan – Helenius, Dan – Hietanen-Kunwald, Petra – Hupli, Tuomas – Koulu, Risto – Lappalai-
nen, Juha – Lindfors, Heidi – Niemi, Johanna – Rautio, Jaakko – Saranpää, Timo – Tu- runen, Santtu – Virolainen, Jyrki – Vuorenpää, Mikko, Prosessioikeus. Alma Talent Fokus 2016.
Wissler, Roselle L., Representation in Mediation: What We Know from Empirical Research.
Fordham Urban Law Journal, vol. 37, no. 1 (February 2010), s. 419–472.
VIRALLISLÄHTEET
HE 15/1990 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudis- tamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 79/1993 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alioikeusuudistuksen siirtymäsäännök- sistä sekä eräiksi muiksi alioikeusuudistuksen voimaanpanoon liittyviksi laeiksi.
HE 309/1993 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muut- tamisesta.
HE 1/1998 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi.
HE 114/2004 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvis- tamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 284/2010 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa sekä laeiksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n ja velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta.
LaVM 16/1990 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksen (HE 15/1990 vp) johdosta riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsää- dännöksi.
LaVM 11/1993 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 79/1993 vp) laiksi alioikeusuudistuksen siirtymäsäännöksistä sekä eräiksi muiksi alioikeusuudistuksen voimaanpanoon liittyviksi laeiksi.
LaVM 12/2002 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 32/2001 vp) laiksi oikeudenkäymiskaaren ja eräiden muiden lakien riita-asiain valmistelua, pääkäsittelyä sekä hakemusasioiden käsittelyä koskevien säännösten muuttamisesta.
LaVM 4/2005 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 114/2004 vp) riita- asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lain- säädännöksi.
LaVM 32/2010 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 284/2010 vp) laiksi riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa sekä la- eiksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n ja velan vanhentumisesta annetun lain 11
§:n muuttamisesta.
OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus
KKO 2018:55
MUUT LÄHTEET
Viiden (5) tuomioistuinsovitteluissa avustajana toimineen asianajajan haastattelut. Haastattelut toteutettu elokuussa 2020. Aineisto säilytetään tutkijalla.
LYHENNELUETTELO
ADR Alternative Dispute Resolution
EU Euroopan unioni
HE hallituksen esitys
KKO korkein oikeus
LaVM lakivaliokunnan mietintö
OK oikeudenkäymiskaari 4/1734
OM oikeusministeriö
PeVL perustuslakivaliokunnan lausunto
PL Suomen perustuslaki 731/1999
SovL laki riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa 663/2005 (kumottu)
STM sosiaali- ja terveysministeriö
TSovL riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa 394/2011
tuomioistuinsovittelulaki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa 394/2011
YTJulkL laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 370/2007
vp valtiopäivät
KUVIOT JA TAULUKOT
Kuvio 1. Sovittelun teoreettiset mallit
Kuvio 2. Oikeussääntöjen ja oikeusperiaatteiden keskeiset eroavaisuudet Kuvio 3. Asianajaja-avustan roolit sovittelussa
Kuvio 4. Sovittelutuomarin roolit sovittelussa
Kuvio 5. Itsemääräämisoikeuden ilmeneminen eri ulottuvuuksissa
1 JOHDANTO
1.1 Tutkielman tausta ja tarkoitus
Kansainvälisen kehityksen myötä Suomessakin on alettu yhä enenevässä määrin ohjata riidan- ratkaisu erilaisiin sovitteluprosesseihin perinteisen oikeudenkäyntimenettelyn sijaan.1 Tuo- mioistuinsovittelulla tarkoitetaan siviilioikeudellisen riidan tai laajemman konfliktin sovittelua tuomioistuimissa siten, että menettely perustuu normien, normitulkinnan ja tosiseikkojen si- jaan asianosaisten keskinäiseen vuorovaikutukseen, intresseihin ja tahtoon sekä heidän olen- naisina pitämiin seikkoihin. Sovittelun perimmäisenä tavoitteena – kuten oikeudenkäynninkin – on kuitenkin riidan ratkaisu ja osapuolten sitouttaminen saavutettavaan ratkaisuun.2
Tuomioistuinsovittelussa menettelyn pääosassa ovat konfliktin osapuolet eli asianosaiset ja sovittelutuomarin tehtävä on puhtaasti fasilitatiivinen.3 Tuomioistuinsovittelun erityisinä vah- vuuksina on pidetty joustavuutta, vapaamuotoisuutta, kustannustehokkuutta ja nopeutta suh- teessa oikeudenkäyntimenettelyyn.4 Vapaamuotoisuudestaan huolimatta tuomioistuinsovittelu on juridinen instituutio, joka kuuluu prosessioikeuden alaan vaikkakin monilla tavoin irrallise- na. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty ristiriitaisia näkemyksiä, voidaanko sovittelussa käyttää prosessioikeuteen perinteisesti luettavia yleisiä oppeja ja periaatteita. Toisaalta sovittelulle ei myöskään ole vakiintuneesti esitetty omiakaan.5 Tämä asettaa haasteita toisaalta sovittelume-
1 Ensimmäinen sovittelua koskeva säädös eli laki riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa (663/2005, kumottu 394/2011) tuli voimaan tammikuussa 2006 mutta sen korvasi vuonna 2011 voimaan tullut selkeytetty ja parannettu laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011, tuo- mioistuinsovittelulaki, TSovL), jossa huomioitiin myös EU-lainsäädännön sovittelulle asettaman velvoitteet.
2 HE 114/2004 vp, s. 18.
3 Fasilitatiivisella tarkoitetaan sovittelun yhteydessä sitä, että sovittelijan tehtävä on ensisijaisesti johtaa prosessi ja luoda puitteet sovittelulle mutta sovittelija ei ratkaise konfliktia eikä tarjoa omia näkemyksiään osapuolille taikka arvioi osapuolten argumentteja tai sovintoratkaisun sisältöä. Fasillitatiivisesta sovittelusta ks. Ervasti – Nylund 2014, s. 146–147; Hietanen-Kunwald – Koulu 2016, kohdassa Vaihtoehtoinen riidanratkaisu konfliktin- hallinnan järjestelmässä; Goldberg ym. 2017, s. 8–9.
4 Lainsäädäntö vaiheessa tuomioistuinsovittelusta haluttiin joustava, vapaamuotoinen ja kustannustehokas menet- telytapa perinteisen oikeudenkäyntimenettelyn rinnalle ja sille asetettiin kunnianhimoisia tavoitteita, kuten oi- keusturvan saatavuuden parantaminen, tuomioistuinten työtaakan keveneminen, osapuolten kokonaisvaltaisempi huomiointi ja heidän keskinäisten välien parempi säilyminen. Laajasti korostettiin myös voittaja-häviäjä - asetelman puuttumista kun sovintoa lähdetään tavoitteleman osapuolten intresseistä käsin, ei oikeusnormeista.
HE 114/2004 vp, s. 5 ja 17–18.
5 Ensimmäisiä tutkimuksia tästä on tehnyt Hietanen-Kunwald tutkiessaan sovitteluperiaatteita kaupallisessa sovit- telussa.
nettelyn toteuttamiselle, mutta myös sen mittaamiselle, kun perinteisessä oikeudenkäyntime- nettelyssä tyypilliset suureet puuttuvat. Usein sen myöskään mielletä sisältävän juridiikkaa lainkaan tai vain vähäisessä määrin.6
Tuomioistuinsovittelussa vaikuttaa keskeisesti dispositiivisuus, jolloin valtaosa sovittelume- nettelyssä tehtävistä ratkaisuista perustuu asianosaisten sopimusvapauden puitteissa tekemiin päätöksiin. Tässä tutkielmassa olen laajentanut näkökulmaa ottamalla tarkastelun kohteeksi asianosaisten itsemääräämisoikeuden, jolla tarkoitetaan asianosaisten oikeutta toimia itse ak- tiivisina päätöksentekijöinä ja perustaa päätöksensä omiin uskomuksiinsa ja arvoihinsa, va- paana pakosta ja rajoituksista, jolloin menettely pyrkii maksimoimaan asianosaisten oman kontrollin ja valinnanmahdollisuudet.7 Sovittelumenettelyn vapaamuotoisuus ja tiukkojen me- nettelynormien ja oikeudenalakohtaisten periaatteiden puuttuminen vaikeuttaa kuitenkin mo- nin paikoin sen tulkitsemista, miten asianosaisten itsemääräämisoikeus reaalisesti toteutuu.
Tässä tutkielmassa käsittelen tuomioistuinsovittelua asianosaisten itsemääräämisoikeuden nä- kökulmasta ja kuinka lakimiesprofessio vaikuttaa sen toteutumiseen. Tutkielmassa analysoin itsemääräämisoikeuden esiintymistä tuomioistuinsovittelua koskevassa normatiivisessa aineis- tossa ja tulkitsen empiirisen aineiston avulla sen toteutumista reaalisissa sovittelumenettelyis- sä. Sen lisäksi analysoin oikeuskirjallisuuden ja haastatteluaineiston perusteella, millaisia roo- leja asianajaja-avustajilla ja sovittelutuomareilla sovittelussa esiintyy. Tämän jälkeen analy- soin ja annan tulkintasuosituksia, miten lakimiesprofessio voi rooliensa kautta vaikuttaa asian- osaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja kuinka itsemääräämisoikeuden normatiiviset säännöt tulisi näissä tapauksissa huomioida.
6 Osaltaan tätä keskustelua hämmentää asiassa vaikuttavat kaksi suuntausta, sovitteludiskurssi ja legalistinen diskurssi. Siinä missä sovitteludiskurssi tukeutuu sovitteluteoriaan, hakee legalistinen diskurssi oikeutusta norma- tiivisen tarkastelun kautta. Ervasti 2012b, s. 104–105.
7 Nolan-Haley 2006, s. 277; Waldman 2011, s. 3. Hietanen-Kunwald 2018, s. 228; Hietanen-Kunwald 2019, s.
314. Ks. myös Linnanmäki 2019, s. 297.
1.2 Tutkimuskysymykset, rajaukset ja rakenne
Tutkimusongelmani on, kuinka asianosaisten itsemääräämisoikeus toteutuu tuomioistuinsovit- telussa ja millainen rooli lakimiesprofessiolla on sen toteutumisessa. Olen asettanut neljä tar- kentavaa tutkimuskysymystä, joiden avulla tutkimusongelmaa selvitän:
1) Mikä on tuomioistuinsovittelun oikeudellinen perusta ja asema suhteessa prosessioi- keuteen ja oikeudenkäyntimenettelyyn? Millä tuomioistuinsovittelun paikkaa juridise- na riidanratkaisumenettelynä voidaan perustella?
2) Onko itsemääräämisoikeus tuomioistuinsovittelussa velvoittavaa ja mihin sen mahdol- linen velvoittavuus perustuu?
3) Millainen rooli lakimiesprofessiolla on sovittelussa asianosaisten itsemääräämisoikeu- den näkökulmasta?
4) Miten asianosaisten itsemääräämisoikeus ilmenee tuomioistuinsovittelulainsäädännös- sä ja sovittelumenettelyssä?
Tutkielma keskittyy tuomioistuinsovitteluun ja sen myötä siviilioikeudelliset riita-asiat, joten tutkielman ulkopuolelle on jätetty rikosasioita koskeva sovittelu, muualla kuin tuomioistuimi- sissa tapahtuva siviilioikeudellisten asioiden sovittelu sekä oikeudenkäyntimenettelyyn kuulu- va sovinnon edistäminen. Tarkastelunäkökulmani sisältää tuomioistuinsovittelumenettelyn sen vireillepanosta sovittelusopimuksen laatimiseen, joten sovinnon vahvistamiseen liittyvät itse- määräämisoikeutta sivuavat kysymykset on otettu mukaan vain siltä osin, kun niillä on vaiku- tusta asianosaisten sovittelun aikana tekemiin päätöksiin. Myös oikeusnormien tarkastelu on rajattu koskemaan vain niitä säännöksiä, jotka koskevat asianosaisten toimia itsemääräämisoi- keuden näkökulmasta. Tuomioistuinsovittelussa voi olla useita asianosaisia, mutta tässä tut- kielmassa käsittelen vain tyypillisintä tilannetta, eli kahden asianosaisen välistä konfliktia.
Yleisesti professiolla tarkoitetaan erityistietoja ja erityisosaamista omaavia erikoistuneita am- mattilaisia, lakimiehen ollessa yksi keskeisimmistä professioammateista.8 Lakimiesprofession
8 Ervasti 2013, s. 12.
on myös katsottu vaikuttavan merkittävästikin juridisiin toimintoihin.9 Tässä tutkielmassa viit- taan käsitteellä lakimiesprofessio niin asianosaisen asianajaja-avustajaan kuin tuomioistuinso- vittelussa toimivaan sovittelutuomariinkin, sillä molempien tahojen toimintaa ja harkintaa oh- jaa voimakkaasti juridinen tietotaito sekä konfliktinratkaisun jäsentämiseen oikeudellisesta näkökulmasta.
Tutkimuskysymyksistä ja tutkimuksen tarkoituksesta johtuen käytän tässä tutkielmassa use- ampaa metodia.10 Tutkimuskysymyksiin yksi, kaksi ja neljä haen vastausta lainopillisen eli oikeusdogmaattisen metodin avulla. Tämän lisäksi tutkimuskysymyksiin kolme ja neljä haen vastausta myös laadullisen menetelmän avulla, sillä näiden tutkimuskysymysten luonnetta ja tiedonintressiä ei täysin pystytä tyydyttämään lainopillisen metodin avulla vaan ne edellyttävät voimassa olevan oikeusjärjestyksen tulkinnan ja systematisoinnin lisäksi myös sen tarkastelua yhteiskunnallisessa kontekstissa11 ja miten sovittelumenettelyssä reaalisesti toimitaan. Lain- opillisen tarkastelun kautta saatu tieto tarjoaakin teoreettisen viitekehyksen vertailukohdan empiirisen aineiston analysoinnille.
Tutkielman rakenne noudattaa tutkimuskysymysten asettelua. Ensimmäisenä hahmotan sovit- telun prosessuaalista kokonaiskuvaa ja tarkastelen tuomioistuinsovittelun oikeudellista perus- taa ja asemaa suhteessa prosessioikeuteen ja sovitteluteoriaan. Lisäksi selvitän tuomioistuin- sovittelun oikeudellistumista ja perustetta juridisena riidanratkaisumenettelynä (luku 2). Tä- män jälkeen siirryn käsittelemään itsemääräämisoikeutta, sen ilmenemistä lainsäädännössä sekä sen velvoittavuutta ja velvoittavuuden perustetta systematisoimalla sitä suhteessa oikeus- sääntöihin ja oikeusperiaatteisiin (luku 3). Seuraavaksi käsittelen lakimiesprofession roolia ja ilmenemistä sovittelumenettelyssä (luku 4) ja itsemääräämisoikeuden ilmenemistä tuomiois-
9 Nousiaisen mukaan erikoistunut juristien ammattikunta on ollut keskeisessä asemassa oikeuden modernisoitu- misessa. Nousiainen 1993, s. 408. Christie puolestaan on pitänyt sovittelumenettelyn tarpeen perimmäisenä syynä sitä, että lakimiesprofessio on anastanut konfliktin sen osapuolilta mikä puolestaan johtuu lakimiesten koulutuk- sen mukanaan tuomaan tarpeeseen ratkaista konflikti. Christie 1977, s. 4.
10 Valitun metodin tulee lähteä tutkimuskysymyksistä ja tutkimuksen tarkoituksesta, ei toisin päin. Empiirinen tutkimus on käyttökelpoinen silloin kun tutkitaan asioiden vaikutusta toisiinsa. Keinänen – Väätänen 2015, s. 253 ja 262. Ks. tutkimuskohteen vaikutuksesta tutkimusmetodin valintaan myös Husa – Mutanen – Pohjolainen 2010, s. 27–28.
11 Lainopin ja laadullisen tutkimuksen yhdistämisestä Keinänen – Väätänen 2015, s. 253.
tuinsovittelulainsäädännössä peilaten sen toteutumista empiirisen aineiston avulla edellä luo- tuun teoreettiseen viitekehykseen ja lakimiesprofession tunnistettuihin rooleihin (luku 5). Lo- puksi esitän tutkimuksessa selvitetyn perusteella kokoavasti näkemyksiä ja tulkintasuosituksia asianosaisten itsemääräämisoikeuden kokonaisvaltaisempaan huomioimiseen (luku 6).
1.3 Lainopillinen tutkimusote ja oikeuslähdeoppi
Oikeustieteellisen tutkimuksen ytimen muodostaa lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Lainopilla on kaksi keskeistä tehtävää. Ensinnäkin se pyrkii vastaamaan kysymykseen, mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö kulloinkin käsiteltävässä oikeusongelmassa ja kuinka aktuaalisessa tilanteessa tulee toimia. Tällöin puhutaan käsitteellisesti tulkinnasta. Toiseksi, lainopin tehtävä on systematisoiva, eli voimassa olevan oikeuden jäsentäminen oikeudellisen käsitejärjestel- män ja oikeudellisten järjestelyiden sekä niiden välisten keskinäissuhteiden avulla.12 Aarnion mukaan systematisointia tarvitaan esimerkiksi käsitteistön erittelyyn, uudelleenjäsentämiseen ja teorianmuodostukseen, jolloin se mahdollistaa käytännössä tapahtuvan oikeusnormien luo- tettavan tulkinnan ja normatiivisten aukkojen tukkimisen ristiriitaisissakin tilanteissa.13 Tässä tutkielmassa lainopin tehtävä on kahtalainen. Ennen kuin voin tutkia tulkinnalla varsi- naista itsemääräämisoikeutta lainsäädännössä on minun systematisoitava tuomioistuinsovitte- lun oikeudellista perustaa ja asemaa suhteessa prosessioikeuteen ja oikeudenkäyntimenette- lyyn, jotta voin jäsentää tuomioistuinsovittelussa huomioitavia oikeusperiaatteita. Tämän jäl- keen tutkin miten asianosaisten itsemääräämisoikeus toteutuu tuomioistuinsovittelulain näkö- kulmasta. Lain vahvana lähtökohtana on, ettei asianajaja-avustaja tai sovittelutuomari omilla toimillaan kavenna itsemääräämisoikeuden alaa. Tuomioistuinsovittelulaissa on kuitenkin myös säännöksiä, jotka antavat päätöksenteko-oikeuden muulle kuin asianosaisille. Tässä tut- kielmassa tulkitsen itsemääräämisoikeuden käsitettä ja ulottuvuutta lainsäädännön valossa ja pyrin lisäämään ymmärrystä perustuen voimassa olevaan tuomioistuinsovittelulakiin sekä mil- laisia vaatimuksia lainsäädäntö asettaa sovittelutuomarin ja asianajaja-avustajan toiminnalle.
12 Aarnio 2006, s. 238; Husa – Mutanen – Pohjolainen 2010, s. 20–21. Aarnio nimittää systematisointia teoreet- tiseksi lainopiksi ja tulkintaa käytännölliseksi lainopiksi. Käytännöllinen lainoppi selvittää oikeustosiseik- ka/oikeusseuraamussuhteita.
13 Aarnio 2006, s. 243 ja 372.
Tulkinnan ja systematisoinnin avulla tutkin myös itsemääräämisoikeuden oikeudellisesta vel- voittavuutta ja ulottuvuutta oikeussääntöjen ja oikeusnormien hierarkiassa. Lisäksi pyrin tuot- tamaan perusteltuja tulkinta-, punninta- ja systematisointikannanottoja itsemääräämisoikeuden ja tuomioistuinsovittelun sääntelystä ja toteutumisesta.
Käsittelen oikeuslähteitä Aarnion oikeuslähdeopin mukaisesti, jolloin tutkielmassani on kes- keisessä asemassa vahvasti velvoittavista oikeuslähteistä kansallinen lainsäädäntö sekä heikos- ti velvoittavista oikeuslähteistä lainsäätäjän tarkoitusta kuvaavat lain esityöt. Sallituista oi- keuslähteistä hyödynnän oikeustieteellistä tutkimusta ja kirjallisuutta, joista nostan keskeiseen asemaan oikeustieteilijöiden kannanotot. Oikeuslähteiden avulla muodostan tutkimuksen teo- reettisen viitekehyksen, jota vasten tarkastelen itsemääräämisoikeuden määritelmää ja merki- tystä. Teoreettista viitekehystä vasten tarkastelen ja systematisoin myös hankkimaani empiiris- tä aineistoa ja itsemääräämisoikeuden reaalista toteutumista. Oikeudellinen aineisto toimii myös systematisoinnin apuvälineenä tarkastellessa itsemääräämisoikeuden suhdetta oikeus- normeihin ja -periaatteisiin, jolloin lainopin tuottamat punnintakannanotot ovat välttämättö- miä. Argumentaatiossa hyödynnän pro & contra -argumentaatiota niin teoreettista viitekehystä muodostaessani kuin käsitellessäni empiiristä tutkimusaineistoakin.14
1.4 Empiirinen tutkimusote
1.4.1 Teemahaastattelu
Empiirisen osan tarkoituksena on tarkastella, miten tuomioistuinsovittelu toimii käytännössä lainopilliset tutkimuskysymykset huomioiden. Lainopillinen tarkastelu ei ole yksistään riittä- vää vaan aihetta on tarpeen syventää laadullisen tutkimuksen menetelmin, jotta saan tutkiel- massa esiin laajempia näkökulmia lisäten samalla tutkimuksen luotettavuutta.15 Toisaalta myöskään pelkkä empiirinen tutkimus ei kykenisi yksistään tuottamaan tyydyttävää vastausta tutkimusongelmaan, sillä tuomioistuinsovittelussa on kyse tuomioistuimen toteuttamasta, lailla säännellystä menettelystä, jolloin tutkimusongelmaan vastaaminen edellyttää myös sen norma-
14 Pro & contra argumentaatiosta Virolainen – Martikainen 2010, s. 60–62.
15 Tutkimuksen luotettavuuden lisäämisestä monen metodin yhtäaikaisessa käytössä Hirsjärvi – Hurme 2015, s.
38–39. Useamman metodin yhtäaikaisesta käytöstä on käytetty myös nimitystä menetelmätriangulaatio. Eskola – Suoranta 1998, s. 52–53.
tiivista tarkastelua. Tässä tutkielmassa empiirisen osan tavoitteena on analysoida itsemäärää- misoikeuden toteutumista käytännössä ja toimijoiden vaikutusta siihen.
Tutkielman empiiriseksi tutkimusmetodiksi olen valinnut puolistrukturoidun haastattelun eli teemahaastattelun. Vaikka sovittelusta on kansallisesti ja kansainvälisesti tehty huomattava määrä tutkimuksia, on tuomioistuinsovittelussa kyse kansallisesti säännellystä sovittelun muo- dosta eikä sitä täsmälleen samanlaisena esiinny muualla. Näin ollen erityisesti normatiivisesta lähtökohdista tarkasteltuna tuomioistuinsovittelun voidaan perustellusti sanoa olevan vähän kartoitettu ja tuntematon alue. Puolistrukturoitua haastattelua tutkimusmetodina puoltaa myös se, että haastatteluiden perustuessa asianajaja-avustajien näkemyksiin, on odotettavissa moni- tahoisia ja moniin suuntiin viittaavia vastauksia, joita saattaa olla tarpeen haastattelun aikana myös tarkentaa ja pyytää perusteluja.16
Teemahaastattelussa käytin haastattelurunkona ennalta määriteltyjä, tutkielman kannalta kes- keisiä mutta riittävän väljiä teema-alueita, jotka käytiin läpi kaikkien haastateltavien kanssa – sovittelun oikeudellinen asema, sovittelun tavoitteet, sovittelussa ilmenevät periaatteet sekä tuomioistuinsovittelun kehittäminen.17 Teemat nousivat pääosin tutkielmani teoreettisesta osuudesta mutta ne kattoivat aihetta suuremmalta alueelta kuin mihin teoreettiset tutkimusky- symykseni varsinaisesti keskittyi. Tämä oli kuitenkin tietoinen valinta sen varmistamiseksi, että saan tarpeeksi kattavasti analysoitavaa aineistoa myös lakimiesprofession roolia käsittele- vään tutkimuskysymykseen. Teemojen käyttäminen haastattelussa antoi tilaa haastateltavien äänelle ja vähensi omien näkökulmieni vaikutusta. Samalla se kuitenkin antoi tilaisuuden rea- goida, jos teema tai kysymys ymmärrettiin tutkimuskysymysteni kannalta väärin tai väärässä kontekstissa, ja pystyin heti haastattelutilanteessa täsmentämään asiaa ohjaamalla keskustelun suuntaa lisäkysymyksillä.18 Käsiteltyjen teemojen järjestys saattoi vaihdella eri haastateltavien kohdalla tilanteesta riippuen.19 Käytin kaikissa haastatteluissa teemaa tarkentavia kysymyksiä
16 Puolistrukturoidun haastattelun käyttökohteista Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 35.
17 Teemahaastattelun haastattelurunko liitteenä.
18 Teemojen käyttämisestä ja vaikutuksesta ks. Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 48 ja 104; Tuomi – Sarajärvi 2018, s.
64.
19 Teemojen järjestyksestä Eskola – Suoranta 1998, s. 64; Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 48; Eskola – Lätti – Vasta- mäki 2018, s. 26.
mutta näillä ei ollut ennalta pohdittua muotoa vaan niiden esittäminen oli kytköksissä siihen, mitä haastateltavat toivat haastattelussa esiin. En painottanut haastatteluissa mitään tiettyä teemaa vaan kaikki haastattelut muodostuivat haastateltavansa näköiseksi – huomioiden mitä kullakin oli annettavaa teemaan liittyen, enimmäkseen kuitenkin keskustellen kuin kysymys- vastaus mekaniikkaa noudattaen. Teemojen ansiosta kaikkien haastateltavien kanssa puhuttiin edes jossain määrin samoista asioista ja tukisanalista varmisti, että haastattelun aikana käsitel- tiin kaikki tutkimuskysymysteni kannalta oleelliset asiat.20
Haastateltaville oli etukäteen kerrottu haastattelun aihe, mutta en toimitettu heille teemahaas- tattelun runkoa, koska halusin itse vaikuttaa siihen millä tavoin kysymykset ymmärretään enkä myöskään halunnut, että haastattelua koettaisi ennakolta työlääksi tai valmistautumista vaati- vaksi tietokilpailuksi.21 En myöskään rajoittanut vastausmahdollisuuksia tai aihepiirejä, mikäli haastattelun aikana tulisi ilmi jotain sellaista mitä en ollut osannut huomioida. Haastattelun vahva vapaamuotoisuus antoi paremmin tilaa haastateltavien ajatuskuluille22.
1.4.2 Aineiston kerääminen
Tutkielmani käsittelee aihetta asianajaja-avustajien omien ja heille päämiesten kautta välitty- neiden kokemusten kautta, joten tutkimuksessa on haastateltu ainoastaan asianajajia.Haasta- teltavat valittiin harkinnanvaraisesti, sillä tutkielmani kannalta tarkoituksenmukaisinta oli ke- rätä tietoa sellaisilta henkilöiltä, joilla on omakohtaista kokemusta ja myös ymmärrystä tuo- mioistuinsovittelusta menettelynä.23 Haastateltavat asianajajat löytyivät kohtalaisen helposti.
Lähestyin ensin kahta sovittelutuomarina toimivaa käräjätuomaria kahden eri tuomiopiirin alueelta, joilta sain suosituksia kokeneista asianajajista. Saamieni suositusten perusteella otin yhteyttä yhteensä kahteentoista (12) asianajajaan, joista tavoitin yhdeksän (9). Kesäloma- ajasta, koronaepidemian jälkimainingeista ja tiukasta aikataulusta huolimatta kahta asianajajaa lukuun ottamatta kaikki tavoittamani asianajajat suostuivat. Lopulta haastattelin tutkielmaani varten yhteensä (5) asianajajaa, sillä kahden (2) kanssa emme onnistuneet sovittamaan aika-
20 Tukisanalistasta ks. Eskola – Suoranta 1998, s. 64–65; Eskola – Lätti – Vastamäki 2018, s. 27 ja 37–40.
21 Vrt. Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 63–64.
22 Haastattelun vapaamuotoisuudesta Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 53, 184.
23 Haastateltavien vallinnasta Eskola – Suoranta 1998, s. 14; Eskola – Lätti – Vastamäki 2018, s. 27; Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 64.
taulujamme yhteen. Haastateltavilla oli yhteensä 151 vuotta asianajokokemusta ja kokemusta vähintään 400 sovittelusta. Määrällisesti koin, että haastateltavia oli tarpeeksi, sillä mielenkiin- toisista keskusteluista huolimatta haastatteluista ei enää noussut esiin tutkimusongelman kan- nalta uutta tietoa.24
Haastattelut toteutettiin pääsääntöisesti yksilöhaastatteluina lukuun ottamatta yhtä, joka toteu- tettiin parihaastatteluna.25 Vaikka haastatteluissa saattaa esiintyä myös virhelähteitä26, en pari- haastattelussa havainnut, että toisen haastateltavan läsnäolo olisi vaikuttanut halukkuuteen antaa vastauksia tai niiden muotoon. Haastattelin kaikki haastateltavat henkilökohtaisissa ta- paamisissa haastateltavien työpaikoilla ja haastatteluiden kesto vaihteli 30 minuutin ja 70 mi- nuutin välillä. Haastattelut tallensin äänitallenteiksi ja purin ne kirjalliseen muotoon viimeis- tään haastattelua seuraavana päivänä. Aineiston keräämisen laadun varmistamiseksi laadin jokaisen haastattelun jälkeen haastattelupäiväkirjan27.
Eettiset näkökohdat huomioin tuomalla esiin haastatteluiden vapaaehtoisuuden, tallentamalla haastattelut ainoastaan haastateltavien suostumuksella, sekä käsittelemällä aineistoa ano- nymisoituna ja luottamuksellisesti.28 Haastateltavien anonymiteettisuojan pyrin takaamaan valitsemalla haastateltavat kahdesta eri tuomiopiiristä29 ja poistamalla haastatteluaineistosta jo litterointivaiheessa henkilöihin ja paikkakuntiin liittyvät viittaukset. Muutin myös ilmaisuja kautta linjan yleiskielisempään muotoon sen varmistamiseksi, ettei haastateltavien mahdolli- sesti tunnistettavissa olevat murteet, maneerit tai ilmaisijalleen tyypilliset puhekielen ilmaisut
24 Kyllääntymispisteestä Eskola – Suoranta 1998, s. 47–48.
25 Ryhmä- ja parihaastattelusta tarkemmin Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 61–63. Hirsjärvi ja Hurme mainitsevat ryhmähaastattelun haitaksi analysoinnin vaikeuden, kun tallenteelta on vaikea päätellä, kuka on äänessä. Teke- mässäni parihaastattelussa ratkaisun asian kuitenkin siten, että litteroin haastatteluaineiston välittömästi haastatte- lun jälkeen, jolloin tilanne oli tuoreessa muistissa ja äänet helposti yhdistettävissä oikeaan henkilöön.
26 Hirsjärven ja Hurmeen mukaan haastatteluissa saatuihin vastauksiin voi vaikuttaa esimerkiksi haastateltavien halukkuus antaa sosiaalisesti suotavia vastauksia. Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 35.
27 Haastattelupäiväkirjasta tutkimuksen luotettavuuden varmistajana Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 184–185. Haas- tattelupäiväkirjaan olen kirjannut havaintojani haastateltavien reaktioista, kysymysten muotoilusta ja niiden ym- märrettävyydestä sekä esiin tulleista uusista seikoista sekä pohtinut tulisiko ne ottaa huomioon seuraavissa haas- tatteluissa.
28 Haastatteluiden eettisistä kysymyksistä Eskola – Suoranta 1998, s. 40 ja 43.
29 Eri tuomiopiireistä valikoituminen on tutkielmassani tärkeää anonymiteettisuojan säilyttämiseksi muun muassa siksi, että suositukset potentiaalisista haastateltavista on pääosin saatu näiden alueella toimivien käräjäoikeuksien sovittelutuomareina toimivilta käräjätuomareilta eikä ole tarkoituksenmukaista saattaa kenenkään tietoon ketkä haastatteluun ovat lopulta osallistuneet.
vaaranna haastateltavien anonymiteettisuojaa. Tällöinkin olen huolehtinut siitä, että haastatel- tavien lausuma asiasisältö on säilynyt täsmälleen vastaavana.30 Mikäli tutkielmassa käytetään suoria lainauksia haastateltavilta, on kyseessä myös tällöin yleiskieliseksi muokattu näyte.31 Analysoinnin ja tutkielman lukemisen sujuvoittamiseksi olen edellä kuvatun yleiskieliseksi muuttamisen lisäksi poistanut aineistosta erilaisia täytesanoja kuten joo, niin, tuota, niinku, no, siis, tavallaan, oikeastaan. Litteroinnissa ei ole käytetty litterointimerkkejä. Nämä ratkaisut olen tehnyt sen vuoksi, että tässä tutkielmassa tarkastelu keskittyy haastateltavien puheen asia- sisältöön eivätkä tutkimuskysymykset edellytä äänenpainojen, taukojen tai puheen tyylin huomioimista litteroinnissa. 32
1.4.3 Aineiston analysointi
Aineiston analyysi aloitin teemoittelemalla tekstiaineiston normatiivisesta aineistosta lähtöisin oleviin teemoihin ja vertailin tutkimusongelmani kannalta merkityksellisten aiheiden ilmene- mistä.33 Teemoittelun jälkeen etsin tyypittelyn avulla aineistosta esiintyviä samankaltaisuuksia teemojen sisältä, jolloin pystyin muodostamaan niistä eräänlaisen tyyppiesimerkin – yleistyk- sen. Näin ollen normatiivinen osuus jäsensi tutkimusongelmaani asettaen raamit lainopin ja empirian synteesille. Nostan ensin esiin normatiivisesta aineistosta nousevia havaintoja, joiden rinnalle tuon havaintoja empiirisestä aineistosta – ja päinvastoin. Yhdessä normatiivinen ja empiirinen aineisto muodostavat vuoropuhelun luvuissa neljä ja viisi.34 Haastatteluaineiston perusteella teemoiksi ja teemoja tarkentaviksi tyypeiksi nousivat alla esitetyt kokonaisuudet.
Lakimiesprofession rooleihin liittyen:
1) asianajaja-avustaja – valmentaja, oikeudellinen neuvonantaja, huolehtija ja varmistaja
30 Litteroinnin tarkkuudesta ja tulkinnasta Ruusuvuori 2010, s. 424–425 ja 427–428; Hirsjärvi – Hurme 2015, s.
139–143.
31 Haastatteluista poimitut näytteet on lukemisen sujuvoittamiseksi yksilöity puheenvuoroon viittaavalla tunnuk- sella V1-V173 mutta niitä ei ole liitetty yksittäiseen haastateltavaan.
32 Litteroinnin metodologiasidonnaisuudesta, tarkkuudesta ja tulkinnasta Ruusuvuori 2010, s. 424–425 ja 427–
428.
33 Eskola – Suoranta 1998, s. 116, 126–128 ja 131; Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 173; Keinänen – Väätänen 2015, s.
262; Tuomi – Sarajärvi 2018, s. 79.
34 Analyyttisen induktion soveltamisesta haastattelun analyysissä ks. esimerkiksi Eskola – Suoranta 1998, s. 176;
Eskola 2018, s. 190–191. Induktiosta ja deduktiosta analyysivaiheessa esim. Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 149–150;
Aineiston analyyttisesta ja synteettisestä käsittelystä Kiviniemi 2018, s. 69–70.
2) sovittelutuomari – mahdollistaja, uusien näkökulmien osoittaminen, kokonaistilanteen hallinta
Itsemääräämisoikeuden toteutumiseen liittyen:
1) ajallinen ulottuvuus – vireillepano, sovittelun päättyminen, sovittelun kesto
2) henkilöllinen ulottuvuus – päämies ja asianajaja-avustaja, sovittelija, sovittelijan avustaja 3) päätöksenteko menettelyn aikana – erilliskeskustelut, muu järjestäminen, julkisuus 4) ratkaisu-ulottuvuus – sovinnosta päättäminen, sovintosopimus
Aineistosta nostetaan sitaatteina esiin ilmeneviä samankaltaisuuksia, mutta myös poikkeavia tapauksia silloin kun olen kokenut ne merkittäviksi yksittäisinä taikka osana laajempaa koko- naisuutta.35
2 TUOMIOISTUINSOVITTELUN OIKEUDELLINEN PERUSTA
2.1 Aatteellinen ja teoreettinen tausta
2.1.1 Konflikti ja riita
Konflikti ja riita tulevat esiin monella tapaa liittyen esimerkiksi ihmissuhteisiin, arkielämään, yhteiskuntaan, tieteelliseen keskusteluun tai oikeudelliseen kontekstiin. Puhekielessä näitä usein käytetään synonyymeina kuvaamaan negatiivisesti latautunutta tapahtumaa tai seikkaa, joka aiheuttaa tarpeen ratkaista tilanne. Tieteellisessä kontekstissa nämä on kuitenkin usein erotettu toisistaan, jolloin konflikti voidaan nähdä laajempana erimielisyytenä osapuolten vä- lillä36 tai oppimisprosessina37. Vallitsevin tapa määritellä riita, on tarkastella sitä konfliktin oikeudellistuneena muotona38. Riidassa on siten kyse konfliktin kulminoitumisesta ristiriidaksi jonkin tietyn, konkreettisen, oikeudelliseen muotoon puetun yksittäisen kysymyksen kohdal-
35 Sitaattien valinnasta Hirsjärvi – Hurme 2015, s. 175–176.
36 Ervasti 2004, s. 48–49; Ervasti 2012b, s. 116. Ervastin tarkastelunäkökulma on oikeussosiologinen ja perustuu pitkälti konfliktiteoriaan.
37 Pehrman 2011, s. 36. Pehrman tarkastelee asiaa yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta.
38 Lieberman – Henry 1986, s. 426; Ervasti 2004, s. 48–49; Ervasti 2012b, s. 116. Liebermanin ja Henryn näke- mys edustaa käsittääkseni pisimmälle prosessioikeudellista ajattelua, jossa riita luonnehditaan ennemmin siviili- prosessin osana ja prosessin kohteena kuin itsenäisenä elementtinä. Suomalaisista oikeustieteilijöistä haluan nos- taa esiin vastakkaisista koulukunnista asiaa lähestyvät Kaijus Ervastin ja Risto Koulun, joista Ervasti tarkastelee asiaa vaihtoehtodiskurssin ja Koulu legalistisen diskurssin kautta.
la.39 Vain oikeudellistuneet riidat voidaan ratkaista lainkäytön keinoin, jolloin oikeudellisessa kontekstissa on tärkeää saattaa riidat sellaiseen muotoon, joka mahdollistaa niiden käsittelyn normatiivisessa järjestelmässä.
Tässä tutkielmassa tarkoitan konfliktilla asianosaisten välistä laajempaa erimielisyyttä, joka voi ulottua myös ei-oikeudelliselle alueille riippumatta siitä, onko konflikti näkyvä vai piilossa taikka pysyvä tai väliaikainen. Riidalla puolestaan tarkoitan yksittäisen oikeudellistuneen kon- fliktin ilmentymää, jolla on konkreettinen oikeuskysymykseen viittaava muoto. Tutkielman tiedonintressi on prosessioikeudellinen, joten en ulota analysointia näiden käsitteiden tarkem- paan tulkintaan sillä ne ovat mukana vain selventämässä myöhemmin esiin tuomiani sovittelu- teoreettisia lainalaisuuksia.
2.1.2 Sovittelu vaihtoehtoisena menettelynä
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu (Alternative Dispute Resolution, ADR) on saanut alkunsa 1960- luvun Yhdysvalloissa, jossa erilaisista yhteiskunnallisten liikkeiden voimalla ajettiin muutosta vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksiin, liikehdinnän kasvaessa kattamaan lopulta myös oikeudelliset toimijat vastalauseeksi oikeudenkäyntien määrän räjähdysmäiseen nousuun ja alati paisuviin kustannuksiin.40 ADR:n menestystä vauhditti erityisesti yleinen tyytymättö- myys oikeusprosessien hitauteen, kalleuteen ja niissä saavutettuihin ratkaisuihin41 sekä julkis- ten menojen ja tuomioistuinlaitosten määrärahojen leikkaaminen42. Toisaalta ADR:n syntyyn on vaikuttanut myös oikeusprosesseille tyypillinen kilpailuasetelma ja sen kykenemättömyys
39 Ervasti 2005, s. 63–64; Ervasti 2012b, s. 117. Konkreettisesta muodostaan huolimatta riidalla ei ole selkeää kulminaatiopistettä vaan Ervasti kuvaa sitä eräänlaiseksi sosiaaliseksi konstruktioksi, johon liittyy sen oikeudelli- sesta muodosta huolimatta aina inhimillinen kokemus. Ervasti 1998, s. 120. Myös konflikti on kokemuksena inhimillinen mutta siihen liittyy riitaa syvempi ja laajempi ristiriita, joka usein kiinnittyy inhimillisiin perustar- peisiin. Ervasti 2005, s. 64; Ervasti 2012b, s. 117.
40 Menkel-Meadow 1991, s. 6–8. Oikeudellisista toimijoista liikkeellepanijoita on pidetty ainakin korkeimman oikeuden entistä presidenttiä Warren Burgeria, joka 1976 pidetyssä Pound-konferenssissa kritisoi tuomioistuinten työkuormaa ja riitojen rähähdysmäistä lisääntymistä. Brunet 1987, s. 1; Menkel-Meadow 1991, s. 8; Ervasti 2004, s. 108–109. Toisena merkittävää henkilönä on pidetty Frank Sandersia, joka esitti ajatuksensa moniovisesta oikeustalosta, jossa tarjolla olisi useita erilaisia riidanratkaisumenetelmiä ja näistä valittaisi aina osapuolten tar- peista lähtevä ja kyseiseen riitaan tarkoituksenmukaisin menettely. Kyseessä olisi tuomioistuimen tarjoama räätä- löity ratkaisu asianosaisten oikeudellisiin ongelmiin. Lieberman – Henry 1986, s. 427; Menkel-Meadow 1997, s.
1616; Menkel-Meadow 2005, s. 19.
41 Menkel-Meadow 1991, s. 7–8. Oikeusprosessien kalleudesta myös Brunet 1987, s. 2.
42 Hietanen-Kunwald – Koulu 2016, kohdassa Vaihtoehtoinen riidanratkaisu konfliktinhallinnan järjestelmässä → Vaihtoehtoinen riidanratkaisu ja oikeusjärjestys → Oikeusjärjestyksen läpäisykyky.
ratkaista inhimillisiä ongelmia tai tuottaa osapuolten tarpeet ja edut kokonaisvaltaisemmin huomioivia ratkaisuja.43
Oikeuskirjallisuuden mukaan vaihtoehtoisuudella voidaan viitata kaikkeen oikeudellisen rii- danratkaisun tapahtumiseen muualla kuin perinteisessä oikeudenkäynnissä44 tai tarkoittaen vain niitä konfliktinratkaisuun tähtääviä menettelyitä, jotka tapahtuvat kokonaan valtiollisen tuomioistuimen ulkopuolella.45 Yleisimmin määriteltynä vaihtoehtoisuus kuitenkin tarkoittaa oikeudelliseen riidanratkaisuun tähtääviä menettelyjä, jotka ovat todellisia vaihtoehtoja oikeu- denkäynnille.46 Valtaosa määritelmistä lähtee perinteisen oikeudenkäyntimenettelyn pääsään- töisyydestä ja vain muutamissa hajaäänissä esitetään asetelman kääntämistä toisinpäin, jolloin oikeudenkäynti olisikin vaihtoehto sovittelulle.47 Tämä johtuu Ervasti mukaan oikeudenkäyn- timenettelyn juridisesta luonteesta ja siihen liitettävistä oikeudellisista periaatteista sekä tutki- mustraditiosta.48
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu on saanut vaikutteita useista eri ideologisista suuntauksista eikä sille myöhemminkään ole muodostunut vain yhtä hyväksyttyä käsitteellistä tai teoreettista määritelmää49, joka onkin ymmärrettävää ottaen huomioon ADR:n vahvan ideologisen yhtey- den yhteiskunnassa koettuihin ongelmiin. Sen sijaan sille on identifioitu tiettyjä peruspiirteitä,
43 Menkel-Meadow 1991, s. 7–8. Menkel-Meadow näkee riitojen yksinkertaistuneen ja samankaltaistuneen oi- keusprosessien vaikutuksesta hukaten samalla yksilöllisen vivahteensa, niille annettaessa sama oikeudellinen muoto. Perinteinen oikeusprosessi ei kyennyt myöskään tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuvaihtoehtoja vaan voitto tapahtui toisen osapuolen kustannuksella. ADR-liikkeen vaikutuksesta perustettiin tuomioistuimen ulko- puolisia riidanratkaisukeskuksia, joiden toiminta oikeutettiin lisääntyneellä osallistumisella ja oikeussuojan saa- tavuudella sekä riidanratkaisusta aiheutuneiden oikeudellisten kustannusten vähenemisellä. Mt.s. 6 ja 8.
44 Lieberman – Henry 1986, s. 426. Hietanen-Kunwald ja Koulu luonnehtivat tätä laajaksi määritelmäksi, jolloin se käsitteellisesti sisältää myös tuomioistuimessa tapahtuvat suppeammat menettelyt kuten tuomioistuimeen integroidut sovittelumenettelyt sekä joissain maissa toteutetut minioikeudenkäynnit. Hietanen-Kunwald – Koulu 2016, kohdassa Vaihtoehtoinen riidanratkaisu konfliktinhallinnan järjestelmässä → Määritelmiä ja taustoja.
45 Koulu 2006, s. 1–2; Hietanen-Kunwald – Koulu 2016, kohdassa Vaihtoehtoinen riidanratkaisu konfliktinhal- linnan järjestelmässä → Määritelmiä ja taustoja. Tällöin oikeuslaitoksella ei ole menettelyssä minkäänlaista roo- lia eikä esimerkiksi tuomioistuinsovittelu täytä tämän määritelmän ehtoja. Koulu puhuu suppeasta merkityksestä myös ”yksityisenä”. Koulu 2006, s. 2.
46 Lieberman – Henry 1986, s. 1096, s. 426; Ervasti 2004, s. 111; Ervasti 2009, s. 23.
47 Esimerkiksi Hietanen-Kunwald ja Koulu summaavat, että vain pieni osa oikeudellistuneistakin riidoista rat- kaistaan tuomioisuimissa. Hietanen-Kunwald – Koulu 2016, kohdassa Vaihtoehtoinen riidanratkaisu konfliktin- hallinnan järjestelmässä → Määritelmiä ja taustoja.
48 Ervasti 2005, s. 70.
49 Lieberman – Henry 1986, s. 425.
