• Ei tuloksia

Se on sitten syyskuu 2006

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Se on sitten syyskuu 2006"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

Se on sitten syyskuu 2006

06/06

Syksyn työt ovat käynnissä. Uudet fuksit ovat jo kansoittaneet kampukset ja sopeutumassa opiskelun tahtiin. Kirjastojen peruskoulutus ensimmäisen vuoden opiskelijoille painottuu useissa kirjastoissa syyskuulle. Joka vuosi uusiutuvien opiskelijapolvien tulo kirjastoihin pitää meidät vireinä; entiset vastaukset eivät välttämättä päde, uusilla polvilla on uudenlainen

taustaosaaminen. Samalla yliopisto kirjastoineen on heille uusi.

Konsistori teki elokuun kokouksessaan kirjastoja koskevan merkittävän periaatteellisen päätöksen. Konsistori päätti, että kirjastolaitoksen

rakenteellinen kehittäminen kohti yhtenäistä toimintamallia aloitetaan siten, että 8/2006-8/2007 välisenä aikana käynnistetään keskustakampuksen kirjastotoiminnan muuttaminen yhdeksi toimintayksiköksi 1.1.2010 alkaen suunnitellaan koko kirjastolaitoksen yhteiset toiminnot osana

henkilöstörakenteen kehittämistä jatketaan erityisesti päätöksenteko- ja rahoitusmallin valmistelua.

Lisäksi valmistellaan askeleet henkilöstörakenteen uudistamiseksi siten, että asiantuntijuuden kasvattaminen yli kampusrajojen sekä sisäisten prosessien ja hallinnon nykyistä yhtenäisempi hoitaminen on mahdollista. Konsistori päättää kirjastolaitoksen rakenteesta syksyllä 2007.

Elokuussa valmisteltiin myös tähän liittyvät kirjastolaitoksen rakenteellinen kehittämisen hanke, jonka yliopisto lähetti opetusministeriölle osana laajaa rakenteellisen kehittämisen hankekokonaisuutta. Ministeriö oli ilmoittanut varanneensa näihin tarkoituksiin jaettavaksi 15 miljoonaa euroa. Ainakin alustavia päätöksiä saataneen jo lokakuussa.

Elokuussa järjestettiin rakenteelliseen kehittämiseen liittyen lukuisia

yhteistoimintakokouksia kirjastoissa ja koko henkilöstölle. Myös yliopiston yhteistoimintaneuvosto käsitteli kirjastoasioita.

Keskustakampuksella konsistorin päätöksen toimeenpanoa valmistelee kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnan nimeämä työryhmä, jota johtaa varadekaani Arto Haapala. Työryhmä järjestää tiedotus- ja

(2)

keskustelutilaisuudet ainakin joulu- ja maaliskuussa. Raportti valmistuu huhtikuussa.

Kirjasto- ja tietopalvelutoimikunta asettaa myös kaksi muuta työryhmä lokakuussa (henkilöstörakenteen uudistamista sekä

päätöksenteko- ja rahoitusmallia valmistelevat työryhmät). Kaikissa työryhmissä on

päätöksentekijöiden, kirjastonjohtajien, kirjasto- ja tutkimus/opetushenkilöstön ja opiskelijoiden edustus.

Uskomattoman ja poikkeuksellisen lämmin kesä on jatkunut näihin päiviin saakka. Lämpö ja aurinko saavat nauttimaan luonnosta ja elämästä. Hämmästyttävän nopeasti ihmisen mieli tottuu ajatukseen, että lämpö on pysyvä olotila. Se tuo mieliin lapsuuden kepeät ja huolettomat poutapäivät.

Samalla väijyy mielissämme joskus taustalla, toisinaan etualalla kysymys, mitä tämän jälkeen? Lehdet ja TV kertovat Grönlannin jäätiköiden kiihtyvästä sulamisesta, myrskyjen ja tulvien lisääntymisestä ja voimistumisesta,

aavikoitumisesta. Jokainen meistä joutuu myös jossain vaiheessa pohtimaan, mitä me voimme tehdä paremman tulevaisuuden puolesta.

Allekirjoittaneella on tilaisuus loppuvuodesta työskennellä hetken aikaa apurahatutkijana ja näin katsoa myös kirjastoja käyttäjän näkökulmasta. Tieto- ja kirjastopalvelujohtajan työstä vastaa Heli Myllys 1.10.-31.12.2006.

Hyvää syksyä jokaiselle teistä, hyvät Verkkarin lukijat!

Kaisa Sinikara tieto-ja kirjastopalvelujohtaja Helsingin yliopisto kirjastopalvelujen koordinointiyksikko puh. 09 191 21701 kaisa.sinikara [at] helsinki.fi

Kuvat:

Jussi Omaheimo Opiskelijakirjasto puh. 191 24040 jussi.omaheimo at helsinki.fi

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Tässä maisemassa navigoidakseen opiskelijat tarvitsevat sekä laajaa että syvää viestintä- ja kieliosaamista, johon kuuluvat keskeisenä osana myös oppimisen taidot.. Samaa

Toohey myös yrittää erottaa ka- teuden mustasukkaisuudesta viit- taamalla Peter van Sommersin mää- ritelmään, jonka mukaan kateus koskee sitä, mitä kadehtija haluaa

Nevvyorkilainen

15:00 – 15:20 Itä-suomen yliopiston kirjastopalvelujen suunnittelu Kirjastonjohtaja Helena Hämynen, Joensuun yliopiston kirjasto 15:20 – 16:00 HY Kirjastolaitoksen

kehittämisen työryhmien yhteistä muistiota Helsingin yliopiston kirjasto- ja tietopalvelujen rakenteellinen kehittäminen 2007–2015. Muistio on

Kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnan nimeämien kirjastojen rakenteellisen kehittämisen työryhmien yhteinen muistio, Helsingin yliopiston kirjasto- ja tietopalvelujen

Tehtävänä on myös selvittää korkeakoulukirjastojen rakenteellisen kehittämisen vaikutukset Varastokirjastoon sekä Varastokirjaston ja Kansalliskirjaston

Esittelyjä ja demoja Hanken Helsingin yliopisto, luonnontieteelliset kampuskirjastot Joensuun yliopisto Jyväskylän yliopisto Kansalliskirjasto, DSpace-hanke