Sovintosopimus

Sovinnon sisältöön liittyvä itsemääräämisoikeus on monitahoinen mutta siihen kohdistuvia säännöksiä on vain vähän. Pääasiallisesti sovinnon sisällössä on kyse siitä, että asianosaisilla on oikeus perustaa yhdessä löytämänsä ratkaisu subjektiiviseen oikeudenmukaisuuteen eikä sen tarvitse noudattaa aineellisen oikeuden oikeudenmukaisuuden standardia.³¹² Näin ollen asianosaisilla on oikeus päättää mitä he sovintoon sisällyttävät, jolloin ihanteellisessa tilan-teessa jokainen sovintosopimus heijastaa vain osapuoltensa intressejä. Oikeuskirjallisuudessa onkin nostettu esiin yhtenä itsemääräämisoikeuden tunnusmerkkinä nimenomaisesti lopputu-losten vaihtelu ja sovittelusopimuksista ilmenevät luovat ratkaisut, kun jokainen ratkaisu on tehty perustuen vain asianosaisten hallussa olevaan tarpeelliseen tietoon.³¹³

312 Hietanen-Kunwald 2018, s. 228; Hietanen-Kunwald 2019, s. 314. Hietanen-Kunwald liittää itsemääräämisoi-keuden ydinalueeseen nimenomaisesti vapaaehtoisuuden periaatteen, joka voi liittyä niin osapuolten rooleihin, menettelyyn kuin ratkaisuunkin.

313 Adrian – Mykland 2018, s. 99–100.

Tuomioistuinsovittelulaissa tämä ilmenee muun muassa 8 §:ssä, jonka mukaan sovittelussa vahvistettava sovinto voi koskea myös muuta kuin osapuolten alkuperäisiä vaatimuksia. Sään-nöksen nojalla osapuolilla on mahdollisuus huomioida ratkaisuvaihtoehtojen kirjo laajasti tar-vitsematta rajoittua alkuvaatimuksissa esitettyyn. Tämä ei kuitenkaan tarkoita asianosaisten täyttä vapautta päättää sovinnon sisällöstä, sillä oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 3 §:n (664/2005) mukaan sovinto ei silloinkaan saa olla lainvastainen taikka loukata sivullisen oi-keutta. Lainvastaisuus ei tarkoita sitä, että sovinnon tulisi perustua lakiin vaan sitä, että sovinto ei saa velvoittaa laissa kiellettyyn toimintaan tai käskeä pidättäytymään laissa määrätystä toi-minnasta.³¹⁴ Sivullisen oikeuden pysyvyyteen on korkein oikeus ottanut kantaa, kun se päätti ratkaisussaan 2018:55, ettei konfliktin osapuolina olevilla osakeyhtiöllä ja asunto-osakeyhtiön osakkaalla ollut mahdollisuutta sisällyttää sovintoon sellaisia elementtejä, joista osapuolilla ei ollut asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen mukaan oikeutta päättää ilman muiden osakkeenomistajien osallistumista päätöksentekoon.

Eräs haastatteluissa esiin noussut kysymys koski sovittelukustannusten jakamista ja niistä so-pimista toisin kuin tuomioistuinsovittelulaissa on säädetty. Tuomioistuinsovittelulain 27 §:n mukaan kumpikin osapuoli vastaa itse tuomioistuinsovittelusta hänelle aiheutuneista kustan-nuksista eikä siitä aiheutuneita kuluja voi vaatia vastapuolelta sovittelua mahdollisesti seuraa-vassa oikeudenkäynnissä. Asianosaisten itsemääräämisoikeutta kunnioittaen kyseessä ei kui-tenkaan ole ehdoton säännös vaan pikemminkin lähtökohta, josta asianosaiset voivat halutes-saan sopia osana sovintosopimusta. Tämä näkökanta on erikseen nostettu esiin jo hallituksen esityksessä.³¹⁵ Haastatteluissa kuitenkin ilmeni joidenkin sovittelijoiden rajoittavan tätä mah-dollisuutta. Vaikka säännöksen tarkoitus on ollut tukea sovittelun tarkoitusta olla laittamatta painoarvoa sille, onko jompikumpi osapuolista enemmän oikeassa³¹⁶, on koko sovittelukoko-naisuuden kannalta merkityksellisempää tukea asianosaisten mahdollisuutta solmia intressi-pohjainen sovintosopimus. Ja kuten aiemmin todettiin, ei sovintosopimuksen sisältö ole sidot-tu lain mukaisuuteen muutoin kuin siten, ettei se saa velvoittaa laissa kiellettyyn toimintaan tai käskeä pidättäytymään laissa määrätystä toiminnasta.

314 HE 114/2004 vp, s. 52; HE 284/2010 vp, s. 28.

315 Ks. HE 284/2010 vp, s. 30; Jokela 2006, s. 591.

316 HE 114/2004 vp, s. 43; Ervasti 2013, s. 193.

Kyllähän jos joku riiasia sovitaan niin pitäähän siinä kuluihin ottaa kantaa. Kyllä tietyissä ta-pauksissa. Kun tästä on puhuttu, niin tuomarit olivat sitä mieltä, että tuomioistuinsovittelussa ai-na kulut jää kummankin osapuolen vastattavaksi. Minä olen vähän erimieltä siitä asiasta. Ei vält-tämättä. Kysymyshän on, että mistä sovitaan. Ja sanotaan näin, että jos kantajapuoli olisi hyvin, hyvin vahvoilla asiassa ja oletettava lopputulos on se, että vastaaja joutuu maksamaan pääoman plus oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan, niin on täysin mahdollista siinä, että vastaaja tie-dostaa sen, että tässä ollaan hyvin heikoilla. Ja jos tilanne on vaikka se, että ei ole oikeusturva-vakuutuksia eikä muita niin silloin sille henkilölle on ne kulut oikeasti jäämässä. Että tehtäisi jo-pa sovinto siitä, että maksaa pääomana x euroa plus oikeudenkäyntikuluista x euroa. Ei se pois-suljettua ole. (V146)

Tai mehän ollaan sovittelussa niin mehän ei puhuta edes kuluista koska tuomioistuinsovittelussa kuluja ei voi vaatia. Mutta sehän ei estä, ettei niistä ei voi sopia. Se onkin joku ongelma, että yleensä kun puhutaan kuluista niin jotkut tuomarit käsittää niin, että niistä ei voi edes keskustel-la. Tietenkin niistä voi keskustelkeskustel-la. Siellähän voidaan sopia mitä tahansa kulukorvauksia. Se ei iske siihen, se kulujuttu ollenkaan. (V125)

Sovintosopimuksen laatimiseen ei tuomioistuinsovittelulaki ota kantaa lainkaan, jolloin on täysin asianosaisten vallassa, kenen toimesta sopimus konkreettisesti laaditaan. Sovintosopi-muksen osalta kyse onkin selkeimmin juridiikasta – ja tarkemmin sanottuna sopimusoikeudes-ta. Sovintosopimuksen osalta itsemääräämisoikeuden toteutumiseen vaikuttaakin se, miten sovintosopimus muotoillaan mutta myös se, että asianosaiset kykenevät lukemaan ja ymmär-tämään mitä sopimukseen on kirjattu.³¹⁷

Kun sovintosopimuksen sisällöstä on sovittu, tulee se vielä siirtää paperille, jotta se on täytän-töönpanokelpoinen. Sopimuksen voivat laatia kuka tahansa osapuoli, mutta yleisimmin tämä mielletään lakimiesprofession tehtäväksi. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että sovintosopimuk-set ovat usein juridisina ja byrokraattisina asiakirjoina vaikeasti luettavissa ja ymmärrettävissä.

Lisäksi sopimuksiin on saatettu lisätä erilaisia vakioklausuuleita ilman, että niitä on sovittelussa aiemmin käsitelty sekä mahdollisesti sovittuja räätälöidympiä sopimuslausekkeita tai

-317 Adrian – Mykland 2018, s. 100.

ehtoja ei ole otettu sopimukseen mukaan lainkaan. Mikäli sovintosopimusta ei kirjoiteta siihen muotoon kuin siitä on asianosaisten kesken sovittu, ei kyseessä ole enää asianosaisten itsemää-räämisoikeuden sisällä tapahtuva toimi. Sanotaankin, että sovintosopimusten oikeudellinen kieli haastaa itsemääräämisoikeuden kolmella tavalla: 1) osapuolet eivät ole keskeisiä asemas-sa sopimusten laatimisesasemas-sa, 2) oasemas-sapuolet eivät ymmärrä omaa sopimustaan kokonaan, 3) so-pimukseen on todennäköisesti lisätty joitain osia ilman, että osapuolet ymmärtävät täysin vai-kutuksia.³¹⁸

Haastatteluissa kävi ilmi, että käytännössä tapoja laatia sovintosopimus on monta. Joskus sen tekee sovittelija, varsinkin jos kyseessä on muotoilultaan yksinkertainen sopimus.

Sellaisen olen kyllä havainnut, että sovittelijoissa on erilaisia sovittelijoita kuinka alttiita ne on loppu viimein laatimaan sovittelupaperin. On sellaisia, jotka sanoo, että se ei kuulu sovittelijalle, että asiamiehethän sen varmaan tekee ja laaditte. tai sitten on sellaisia, että minäpä laadin tässä ja minullahan on jo tässä tämä täällä jo tehtynä. (V132)

Valtaosin sovintosopimus kuitenkin laaditaan asianajajien toimesta ja usein se on myös asian-osaisten ääneen lausuma tahto.

Jos se on löytynyt se, että nyt tämä riita sovitaan sovintorahalla x tuhatta euroa, vaikka niin kyl-lähän ne avustajat käytännössä käy sitten sen sovintosopimuksen sisällön muokkailee, jonka sit-ten tuomari kirjoittaa ja vahvistaa ja velvoittaa. (V158)

No sitten siinä sovinnon sisällössä, niin kyllä siinäkin mutta siinä jotenkin avustaja pystyy enemmän vielä, siinä ehkä avustajan rooli on suurempi, niiden sovinnon yksityiskohtien muotoi-lussa. (V95)

Nehän monesti sitten kun saatu summa sovittua niin nehän sitten sanoo että, katso sinä ne muut ehdot. Että ne on hänelle hyvät. Jotkuthan sitten, niin kuin ne sanoo, että ei he osaa ajatella niitä, että mitä tässä voi tulla, jos on mainittu tuollainen sanamuoto. (V99)

318 Adrian – Mykland 2018, s. 100–101.

Sovittelusopimuksen kohdalla ei kuitenkaan voi olla huomioimatta sovittelun oikeudellisen aseman epävarmuuden ja taustateorian vaikutusta, jolloin sovitteluun koetaan tarvetta tuoda oikeudellisia elementtejä menettelyn ulkopuolelta ja siten oikeuttaa sovittelun asema hyväk-syttynä käytäntönä.³¹⁹ Väitänkin, että tämä on yksi lakimiesprofession sovitteluun mukanaan tuoma elementti – sopimusten juridinen muoto. Toinen vaikuttava seikka lienee käsiteltävän asian laatu. Esimerkiksi Linnanmäen havaintojen mukaan asianosaisten itsemäärääminen to-teutui painokkaimmin nimenomaan sovintoon ohjaamisessa ja sopimuksen muotoilussa.³²⁰ Tähän vaikuttanee se, että asiantuntija-avusteisissa huoltoriidoissa sopimuksen sisältö on vä-hemmän juridinen ja enemmän käytäntöön painottuva kuin muissa tuomioistuinsovittelun muodoissa. Toinen osatekijä voi olla se, että tuomioistuinsovitteluissa asianajaja-avustajilla on selkeästi juridisempi rooli, joka helposti heijastuu sovittelun eri osa-alueisiin mutta selkeim-min juuri sovintosopimuksen muotoon. Vaikka juridiseen muotoon puetulla sopimuksella voi-daan antaa sopimukselle sen laillinen sitovuus ja jopa oikeutus koko prosessille, voi se johtaa asianosaisten itsemääräämisoikeuden kaventamiseen ja sen lopullisen muodon vääristymiseen annettaessa sen muotoilu muiden kuin asianosaisten itsensä käsiin.

319 Adrian – Mykland 2018, s. 101.

320 Linnanmäki 2019, s. 297–298. Muita Linnanmäen havaitsemia vahvoja liittymiä oli menettelyn aloittaminen, puheenvuorojen jakaminen ja sovinnon vahvistaminen.

6 JOHTOPÄÄTÖKSET

Tässä tutkielmassa olen tarkastellut asianosaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista tuo-mioistuinsovittelussa analysoiden itsemääräämisoikeuden sisältöä tuomioistuinsovittelulain-säädännössä ja yhdistäen näin saatua tietoa empiirisentutkimuksen avulla saamaani tietoon lakimiesprofession roolista sen toteuttajana.

Sovittelu on yksi keskeisimmistä konfliktinratkaisumenetelmistä ja tuomioistuinsovittelu on sen suomalainen institutionaalinen muoto. Tuomioistuinsovittelussa käytetään yleisesti fasili-tatiivista sovittelumallia, jossa tavoitellaan riidanratkaisua asianosaislähtöisen menettelyn kautta, keskiössä konfliktiosapuolten intressit ja hyläten perinteisessä oikeudenkäynnistä tuttu vastakkainasettelua ruokkiva asetelma. Fasilitatiivisen sovittelun perustana on asianosaisten itsemääräämisoikeus, jolla tarkoitetaan heidän oikeuttaan toimia itse aktiivisina päätöksenteki-jöinä ja perustaa päätöksensä omiin uskomuksiinsa ja arvoihinsa, vapaana pakosta ja rajoituk-sista, jolloin menettely pyrkii maksimoimaan asianosaisten oman kontrollin ja valinnanmah-dollisuudet. Siviiliprosessi tarkoittaa yksityisoikeudellisten riita-asioiden ratkaisemiseksi jär-jestettyä oikeudellista menettelyä. Tässä tutkielmassa olen analysoinut tuomioistuinsovittelun asemaa riidanratkaisumenettelynä. Johtopäätöksenä voin todeta sen oikeudellista luonnetta puoltavan seuraavat seikat: 1) tuomioistuinsovittelu on lailla säädetty riidanratkaisumahdolli-suudeksi, 2) tuomioistuinsovittelu toteuttaa prosessille asetettua oikeussuojafunktiota ja kon-fliktinratkaisufunktiota, 3) tuomioistuinsovittelu on suoraa jatkumoa alioikeusuudistuksessa lanseeratulle sovinnon edistämiselle ja 4) tuomioistuinsovittelu toteuttaa itsemääräämisoikeu-den kautta aineellista ja prosessuaalista oikeuitsemääräämisoikeu-denmukaisuutta.

Itsemääräämisoikeus esiintyy sovitteludiskurssissa laajasti mutta pääasiallisesti oikeusjärjes-tyksen ulkopuolisena periaatteena. Se kuuluu kuitenkin useilla oikeudenaloilla myös vallitse-viin oikeusperiaatteisiin, jolloin kysymys kuuluukin, millainen oikeudellinen asema sillä on sovittelussa. Sovitteluperiaatteena itsemääräämisoikeus antaa asianosaisille oikeuden toimia itse aktiivisina päätöksentekijöinä vahvan dispositiivisuuden perusteella. Jotta itsemääräämis-oikeus saavuttaisi itsemääräämis-oikeusperiaatteen aseman, on sillä oltava institutionaalinen tuki vahvasti tai heikosti velvoittavassa oikeuslähteessä. Tutkielmassa olen tuonut esiin itsemääräämisoikeuden

saavan tukea niin perustuslain 7 §:n nojalla kuin useassa tuomioistuinsovittelulain säännökses-säkin, vahvimmillaan TSovL 7 §:ssä, jonka mukaan sovittelijan tulee auttaa osapuolia heidän pyrkimyksessään päästä yhteisymmärrykseen ja sovinnolliseen ratkaisuun. Säännös asettaa kiistatta sovittelun keskiöön osapuolet ja rajoittaa sovittelutuomarin roolin avustavaksi. Sään-nöksestä ei kuitenkaan sellaisenaan ole johdettavissa ehdotonta oikeusohjetta konkreettisessa tilanteessa noudatettavaksi, jolloin pidän perustellumpana käsitellä itsemääräämisoikeutta so-vitteluperiaatteena. Asianosaisten oikeutta itsemääräämisoikeuden käyttöön on vielä vahvistet-tu KKO:n ratkaisukäytännössä KKO 2018:55, jossa korkein oikeus puolsi voimakkaasti asian-osaisen oikeutta lopettaa tuomioistuinsovittelu missä vaiheessa sovittelua tahansa, myös silloin kun sovinnosta oli suullisesti jo päätetty mutta sitä ei ollut vielä vahvistettu. Näin ollen kat-sonkin, että itsemääräämisoikeudella on sovittelussa oikeusperiaatteen asema.

Asianajaja-avustajan ja sovittelutuomarin ammatillinen perusta kumpuaa samoista pedagogi-sista lähtökohdista, jolloin heillä on samankaltainen lähtökohta oikeudelliseen ajatteluun, jota ohjaa laintulkinta ja tietynlaisen vastakkainasettelun vaaliminen mutta myös oikeudelliseen kontekstiin tyypillinen tapa hahmottaa konflikti ja sen ratkaisu. Haastatteluista nousi esiin nel-jä erilaista roolia asianajaja-avustajalle: valmentaja, oikeudellinen neuvonantaja, huolehtija sekä varmistaja.

Kuvio 3. Asianajaja-avustan roolit sovittelussa.

Valmentajana asianajaja-avustaja valmistelee päämiehen sovitteluun käymällä läpi tärkeimpiä periaatteita ja menettelyn kulkua. Tämä voi sisältää myös sopimisen asianajaja-avustajan ja päämiehen välisestä roolijaosta, mahdollisista päämääristä ja tavoitteista sekä painottaa raken-tavan ilmapiirin, hyvien käytöstapojen sekä empaattisuuden merkitystä. Oikeudellisena neu-vonantajan asianajaja-avustaa auttaa valitsemaan tarkoituksenmukaisinta konfliktinratkaisu-menetelmää, hahmottamaan oikeudenkäyntiin liittyviä epävarmuustekijöitä ja mahdollista kuluriskiä sekä arvioimaan jutun näytöllisiä heikkouksia. Oikeudellista osaamista vaatii myös sovintosopimuksen laatiminen. Päämiehen eduista huolehtiminen tarkoittaa tässä muita kuin oikeudellisia seikkoja, kuten mahdollinen ajanhukka tai vaikutus henkiseen kuormaan. Lisäksi asianajaja-avustaja toimii tukena sovittelun aikana, tukien niin päämiestä kuin sovittelumenet-telyn onnistumistakin. Haastatteluissa tuli esiin myös se, että asianajaja-avustajat pitävät asi-akkaan puolia ja mahdollisesti jopa jarruttelevat, mikäli tämä on suostumassa täysin etujensa vastaiseen sovintoon. Viimeisenä mutta erittäin tärkeänä roolina asianajaja-avustajalla ilmeni tehtävä varmistajana. Tällöin asianajaja-avustaja huolehtii sovittelun loppuun saattamisesta päämiestä kannustaen ja tukien, mikäli tämä on aikeissa luovuttaa liian aikaisin. Asianajaja-avustajan on tärkeää osata myös tunnistaa eri osapuolten insentiivit, jotta päämiehen edun ajaminen on optimaalista ilman sovittelun vaikeuttamista.

Sovittelutuomarille havaitsin haastatteluihin perustuen kolme erilaista roolia: sovittelun mah-dollistaminen, uusien näkökulmien osoittaminen ja kokonaistilanteen hallinta.

Kuvio 4. Sovittelutuomarin roolit sovittelussa.

Sovittelutuomarin rooli sovittelun mahdollistajana sisältää huolehtimisen konkreettisen sovit-teluistunnon sujuvuudesta ja puitteista, vaikuttamalla sovittelun ilmapiiriin ja asenteisiin sekä säilyttämällä oman puolueettomuutensa ja tasapuolisuutensa. Puitteisiin kuuluu tässä yhtey-dessä ajan ja paikan lisäksi myös asianosaisten intressien ja tarpeiden sekä sovinnon oikeudel-lisen luonteen selvittäminen. Uusien näkökulmien osoittaminen voi tapahtua nostamalla esiin erilliskeskusteluissa ilmenneitä kysymyksiä tai substanssiosaamisensa perusteella arvokkaaksi kokemiansa näkökulmia. Sovittelutuomarilla on mahdollisuus tuoda keskusteluun mukaan kokonaan uusia sovintoelementtejä euromääräisten sovintosummien lisäksi tai osittain jopa niiden sijaan. Sovittelutuomari voi myös määrittää konfliktin kokonaan uudesta, hyötyjä ko-rostavasta näkökulmasta. Kokoajan roolissa sovittelutuomarilla on mahdollisuus esittää yh-teenvetoja sovintoneuvotteluiden helpottamiseksi ja hahmottaa asianosaisten vaateiden eroa-vaisuuksia sovittelun jatkamisen tarkoituksenmukaisuuden varmistamiseksi. Joissain tapauk-sissa sovittelutuomarin tulee osata myös keskeyttää sovittelu, mikäli näkee sen aiheelliseksi.

Sovittelua koskevassa lainsäädännössä itsemääräämisoikeus ei ilmene nimenomaisena periaat-teena vaan se on enemminkin sisään kirjoitettu useampaan säännökseen ja ilmenee vahvim-millaan nimenomaisesti sääntelemättä jättämisenä. Dispositiivisuus liittyy sovittelussa osallis-tumiseen, menettelyyn ja lopputulokseen tarkoittaen menettelyn etenemistä asianosaisten tah-donilmaisujen määräämänä – asianosaisilla on vapaus tehdä päätöksiä ja valintoja mutta oi-keus myös kieltäytyä niitä tekemästä. Haastatteluista ilmenneiden seikkojen perusteella tarkas-telin asianosaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista tuomioistuinsovittelussa neljän eri ulottuvuuden kautta: ajallinen ulottuvuus, henkilöllinen ulottuvuus, päätöksenteko menettelyn aikana sekä ratkaisu-ulottuvuus.

Ajallisen ulottuvuuden kohdalla tarkastelin itsemääräämisoikeuden toteutumista sovittelun vireillepanoa ja aloittamista, sovittelun kestoa ja sen päättymistä käsittelevien säännösten pe-rusteella. Henkilöllisen ulottuvuuden kohdalla tarkastelin itsemääräämisoikeuden toteutumista päämiehen avustajaa, päämiestä itseään, sovittelijaa ja sovittelijan avustajaa koskevien sään-nösten kautta. Menettelynaikaista päätöksenteon kohdalla tarkastelussa olivat säännökset, jot-ka koskivat menettelyn kulkua, erilliskeskusteluita ja sovittelun julkisuutta. Lopuksi tarjot-kaste- tarkaste-lin vielä itsemääräämisoikeuden toteutumista säännöksissä, jotka koskivat päätöstä sovinnon

tekemisestä, sovintosopimusta sekä sovintoehdotuksen tekemistä. Säännösten ja haastattelui-den analysoinnin perusteella luokittelin itsemääräämisoikeuhaastattelui-den ilmeneväksi joko vahvasti, rajoitetusti tai heikosti. Sovittelun vireillepano ja päättyminen ilmeni vahvasti niin lainsäädän-nössä kuin haastateltavien kokemustenkin mukaan, samoin päämiehen avustajaa, menettelyn kulkua ja sovintopäätöstä koskevat elementit. Rajoitetusti itsemääräämisoikeus ilmeni sovitte-lun aloittamisessa sekä päämiestä, erilliskeskusteluita, sovintoehdotusta sekä sopimuksen laa-timista koskevissa elementeissä. Näiden kohdalla lain säännös tukee itsemääräämisoikeutta mutta käytännössä esiintyy jokin sitä heikentävä seikka. Pääosin tällöinkin on kuitenkin huo-lehdittu asianosaisten oikeusturvasta muutoin, kuten oikeudella lopettaa sovittelu taikka saat-taa se uudelleen vireille.

Kuvio 5. Itsemääräämisoikeuden ilmeneminen eri ulottuvuuksissa.

Tutkielmani kannalta mielenkiintoisin joukko on ne, joissa itsemääräämisoikeus ilmeni vain heikosti. Tällaisia sovitteluelementtejä olivat sovittelun kesto, sovittelija, sovittelijan avustaja ja sovittelun julkisuus. Sovittelun kestosta ei ole tuomioistuinsovittelulaissa erillisiä

säännök-siä, jolloin sitä rajaa toisaalta säännökset menettelyn aloittamisesta ja päättymisestä, sovittelun joutuisa käsittely sekä velvoite keskustella osapuolten kanssa menettelyn järjestämisestä. Näin olleen se periaatteessa noudattaa itsemääräämisoikeutta laajasti. Haastatteluissa nousi kuiten-kin esiin useita ongelmia tätä koskien. Ensinnäkuiten-kin sovittelun aloittamisajankohdalle ei ole ase-tettu määräaikaa, jolloin sovittelun aloittaminen saattaa venyä kohtuuttoman pitkälle, jopa yli vuoden päähän sovitteluhakemuksen tekemisestä. Toiseksi, kaikissa käräjäoikeuksissa ei ole yleisenä käytäntönä sopia samanaikaisesti sovitteluistunnon kanssa myös valmisteluistunnon päivämäärää, jolloin asianosaisten näkökulmasta sovittelu voi tosiasiallisesti jopa viivästyttää kokonaismenettelyn kestoa ja siten oikeuksiinsa pääsyä.

Sovittelijaa koskeva säännös ei ilmennä asianosaisten itsemääräämisoikeutta lainkaan, sillä päätöksen sovittelijasta tekee tuomioistuin. Asianosaisille on kuitenkin annettu mahdollisuus halutessaan pyytää tiettyä sovittelijaa, mutta valintamahdollisuus on rajattu toimivaltaisen tuomioistuimen tuomareihin. Haastatteluissa nousi esiin tähän liittyvänä käytännön ongelma-na, ettei aina ole tiedossa ketkä sovittelutuomareina toimivat. Tällä hetkellä lainsäädäntö myös estää valitsemasta sovittelutuomaria toimivaltaisen käräjäoikeuden ulkopuolelta, vaikka erityi-sesti vaativimmissa asioissa olisi perusteltua valita samankaltaisia asioita käsitellyt sovittelu-tuomari. Lainvalmisteluvaiheessa lakivaliokunta on kuitenkin esittänyt tarpeen arvioida mah-dollisuutta laajentaa sovittelutuomarin valintaa vähintään saman hovioikeuspiirin alueelle, mutta ainakaan tähän mennessä tätä ei ole toteutettu. Sovittelijan avustajan kohdalla säännös ilmentää kyllä itsemääräämisoikeutta sillä sovittelijan avustajan käyttäminen edellyttää asian-osaisten suostumusta. Käytännössä tätä ei mitä ilmeisimmin sovelleta eikä sovittelijan avusta-jia käytetä, vaikka haastateltavien kokemusten mukaan tälle usein olisi tarvetta, jolloin on pe-rusteltua sanoa itsemääräämisoikeuden toteutuvan heikosti.

Julkisuutta sovittelussa on diaari-, asiakirja-, käsittely- ja ratkaisujulkisuus. Näistä asiakirja- ja käsittelyjulkisuus on säännösten valossa toteutettu vain rajoitetusti mutta käytännössä ne to-teutuvat täysin, joten näiden kohdalla voidaan sanoa itsemääräämisoikeuden toto-teutuvat. Sen sijaan diaari- ja käsittelyjulkisuus eivät toteudu säännöksessä eivätkä käytännössä, sillä sovit-telun diaaritiedot ja tuomioistuimen vahvistama sovintosopimus tulevat julkiseksi YTJulkL säännösten mukaisesti. Tämä puolestaan saattaa aiheuttaa jopa sen, että sovittelusopimusta ei

vahvistuteta tuomioistuimessa lainkaan vaan asianosaiset tyytyvät ulkoprosessuaaliseen sopi-mukseen. Toinen seikkaa saattaa olla se, että varsinkin yritysten ollessa kyseessä, saatetaan mainehaitan välttämiseksi ulkoprosessuaalisen sopimuksen lisäksi myös sopia sopimuksessa kanteiden nostamisesta ja hylkäämisestä siten, että ulospäin kanne vaikuttaa alun perinkin ai-heettomalta.

Tuomioistuinsovittelu menettelynä on yleistynyt vuosien saatossa mutta edelleen sen yleisty-miseen vaikuttaa pitkälti sovittelijoiden ja asianajaja-avustajien toiminta yksilöinä. Tässä tut-kielmassa olen nostanut tekemieni haastattelujen kautta esiin asianosaisten itsemääräämisoi-keuteen ja sen toteutumiseen vaikuttavia seikkoja. Kyseessä ei kuitenkaan ole kattava esitys tuomioistuinsovittelun kokonaistilasta vaan pikemminkin yksittäisten näkemysten analysointia tutkimusongelmakontekstissa. Tuomioistuinsovittelua koskevan lainsäädännön niukkuuden voidaan kuitenkin perustellusti sanoa johtavan erilaisiin sovitteluistuntojen toteutuksiin ja sen myötä myös sovittelumenettelyiden henkilöitymiseen. Sovitteluteoriassa ja lainsäädännön valmisteluvaiheessa asianosaisten itsemääräämisoikeus on nostettu korostetun merkittävään asemaan, jolloin sovittelussa tulisi pyrkiä sen tukemiseen kaikin mahdollisin tavoin. Itsemää-räämisoikeuden reaalisella toteutumisella on vaikutusta myös ennen menettelyä, sen aikana ja sen jälkeen tehtyihin ratkaisuihin. Osaoptimointia voidaankin parhaiten välttää yhtenäistämäl-lä sovittelukäytäntöjä eri tuomiopiirien ja sovittelijoiden välilyhtenäistämäl-lä. Se on myös suorin tie asian-osaisten itsemääräämisoikeuden täysipainoisempaan toteutumiseen.

LIITTEET

Liite 1 Teemahaastattelun haastattelurunko 1) Sovittelun oikeudellinen asema

- merkitys

- millaisissa tilanteissa ilmenee / ei ilmene 2) Sovittelun tavoitteet

- vapaaehtoisuus - kulujen pieneneminen - osapuolten välien säilyminen - nopeus

3) Sovittelussa ilmenevät periaatteet - itsemääräämisoikeus

- aineellinen oikeudenmukaisuus - prosessuaalinen oikeudenmukaisuus - millaisissa tilanteissa ilmenee / ei ilmene 4) Tuomioistuinsovittelun kehittäminen

- sääntely - käytäntö