Sovittelun teoreettiset mallit ja sovellukset

Tutkittaessa sovittelua käytännössä, on sitä ensin tarkasteltava osana systeemiä. Ervasti ja Nylund ovat hahmotelleet sovitteluteoreettisten mallien, sovittelun sovellusten ja sovittelukäy-tännön suhteita toisiinsa, jossa kaikki liittyvät hermeneuttisesti toisiinsa. Sovitteluteoreettiset mallit tarkoittavat erilaisia abstrahoituja kuvauksia tai sovittelumuotoja, jotka selkeästi poik-keavat toisistaan toimintansa, tavoitteidensa ja soveltamisalueensa suhteen. Sovittelun sovel-lukset puolestaan tarkoittavat käytännössä esiintyviä sovittelumalleja, joiden pohjalla voi olla yksi tai useampi sovitteluteoria mutta mahdollista on myös teoreettisen pohjan muuttuminen ja kehittyminen ajan kuluessa. Käytännön sovittelulla viitataan konfliktien käsittelyyn konkreet-tisessa, yksittäisessä tapauksessa. Sovittelun tulisi systeeminä toimia siten, että teoria ja tännön sovellukset ohjaavat käytännössä tapahtuvaa sovittelua. Muutoin on vaarana, että käy-tännön toiminnassa ei saavuteta sovittelulle tyypillisiä hyötyjä vaan sovittelusta tulee helposti kompromissiin ja evaluointiin taipuvaista toimintaa.⁶⁴

Sovittelun teoreettiset mallit ovat pääasiassa ongelmanratkaisuun tähtääviä, jolloin sovittelun tavoitteena on tietyn ongelman ratkaiseminen, tai inhimilliseen kasvuun tähtääviä, jolloin so-vittelun tavoitteena on saada dialogiin avulla aikaan osapuolten inhimillistä kasvua ja muutos-ta osapuolten näkemyksissä.⁶⁵ Ongelmanratkaisuun tähtäävät sovittelumallit voidaan edelleen jakaa sovintokeskeisiin ja menettelykeskeisiin. Sovintokeskeisessä mallissa sovittelun pää-määrä on sovinnon saavuttaminen itsessään. Menettelykeskeisissä puolestaan varsinaista so-vintoa merkityksellisempi on menettely, jonka avulla sovinto saavutetaan. Menettelykeskei-sessä mallissa sovinnon laadulle asetetaan enemmän painoarvoa, ja sovinto tulee saavuttaa

lopputulostakin. Sovittelijan tehtävä ei myöskään ole arvioida osapuolten toimia tai ottaa kantaa syyllisyyskysy-mykseen. Sen sijaan sovittelijan tehtävänä on omilla toimillaan auttaa ristiriitojen ratkaisemisessa ja näkemysten yhteensovittamisessa ja tarvittaessa jopa määrittää heidän suhteensa uudelleen – molempien osapuolten hyväk-symällä tavalla. Väliintulo/puuttuminen/interventio tarkoittaa kolmannen osapuolen mahdollisuutta muuttaa ole-massa olevan konfliktisuhteen dynamiikkaa vaikuttamalla omalla toiminnallaan osapuolten uskomuksiin, käyt-täytymiseen, osapuolten käyttämiin vaikutusmahdollisuuksiin ja neuvottelumenettelyihin. Moore 2014, s. 20–23.

Ervasti on vielä täsmentänyt tämän tapahtuvan ennen kaikkea tarjoamalla tietoa ja informaatiota, jotta osapuolet todella saavat tarvitsemansa avun ristiriitojen sopimiseen. Ervasti 2004, s. 131.

64 Ervasti – Nylund 2014, s. 138–139. Sovittelun käytännön sovelluksissa voi olla kyse esimerkiksi yhteisöllisistä sovittelujärjestelmistä kuten yhteisösovittelu, monikulttuurinen sovittelu tai koulusovittelu. tai sovittelusta oikeu-den varjossa, johon luetaan mukaan muun muassa tuomioistuinsovittelu, asianajajasovittelu ja rikossovittelu.

65 Ervasti – Nylund 2014, s. 139. Tutkimusongelman rajauksista johtuen tässä tutkielmassa pidättäydytään Ervasti ja Nylundin esittämässä jaottelussa. Muitakin jaotteluja on kuitenkin esitetty.

osapuolten toimesta siten, että se mahdollisimman hyvin vastaa heidän intressejään. ⁶⁶ Ongel-manratkaisuun tähtäävistä malleista tavallisimmin esitellään sovintoon keskittyvää evaluatii-vista sovittelua, menettelykeskeistä fasilitatiievaluatii-vista sovittelua sekä inhimilliseen kasvuun ja muutokseen tähtäävää transformatiivista sovittelua taikka rikoksiin liittyvissä riidoissa usein esiintyvää restoratiivista sovittelua. Tämän tutkielman tiedonintressin kannalta keskeisin on fasilitatiivinen sovittelu, johon tuomioistuinsovittelukin pohjautuu.

Kuvio 1. Sovittelun teoreettiset mallit.⁶⁷

Sovitteluteoreettisesti tuomioistuinsovittelussa on kyse fasilitatiivisesta sovittelusta. Kuten yllä kuvattiin, on fasilitatiivisen sovittelun tavoitteena riidanratkaisu osapuolten lähtökohdista, asianosaislähtöisen menettelyn kautta. Sitä pidetäänkin sovittelun perusmallina. Fasilitatiivi-sessa sovittelussa sovittelijan tehtävä on ensisijaisesti johtaa prosessia ja luoda puitteet sovitte-lulle. Käytännössä tämä ilmenee muun muassa tapaamisten ajan ja paikan järjestämisestä, osapuolten intressien ja tarpeiden selvittämisenä sekä avustamisena ratkaisuvaihtoehtojen löy-tämisessä laajentamalla osapuolten näkemyksiä. Sovittelija ei kuitenkaan itse ratkaise riitaa eikä tarjoa omia näkemyksiään vaan keskiössä on konfliktin osapuolet ja tarkoitus tukea heitä

66 Ervasti – Nylund 2014, s. 140–141.

67 Ervasti – Nylund 2014, s. 142.

löytämään ratkaisu yhdessä.⁶⁸ Taustateoria lähtee ajatuksesta, että hylättäessä konfliktiosa-puolten asema ja keskityttäessä sen sijaan konfliktin taustalla oleviin intresseihin, saattaa se paljastaa sovintoratkaisun, jota kumpikaan osapuoli ei ole tahollaan etukäteen harkinnut ja silti molempien intressit tulisivat täytetyksi.⁶⁹ Näin ollen fasilitatiivisessa sovittelussa ei ole merki-tystä osapuolten esittämillä vaatimuksilla vaan keskiössä on osapuolten konfliktin taustalla vaikuttavat syyt.

Fasilitatiivisen sovittelun perustana on asianosaisten itsemääräämisoikeus, jolla tarkoitetaan osapuolten oikeutta toimia itse aktiivisina päätöksentekijöinä ja perustaa päätöksensä omiin uskomuksiinsa ja arvoihinsa, vapaana pakosta ja rajoituksista, jolloin menettely pyrkii maksi-moimaan osapuolten oman kontrollin ja valinnanmahdollisuudet.⁷⁰ Itsemääräämisoikeus edel-lyttää kuitenkin osapuolten harkintaa ja tietoisuutta tekemistään valinnoista, jota sovittelija voi tukea auttamalla heitä arvioimaan kantojaan ja ratkaisuvaihtoehtojaan kriittisesti⁷¹ sekä sovit-telijan pysymistä puolueettomana ja neutraalina. Teoreettiselta pohjaltaan fasilitatiivinen so-vittelu näyttäytyy harmonisena ja johdonmukaisena menettelynä. Kansainvälisesti tutkijat ei-vät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä missä fasilitatiivisen ja evaluatiivisen sovittelun raja kul-kee tai edes siitä mikä sovittelusta lopulta tekul-kee fasilitatiivisen. Esimerkiksi Guthrien mukaan lakimiesprofession läsnäolo vaarantaa sovittelun fasilitatiivisuuden, kun osapuolet eivät en-nakko-odotustensa vuoksi koe sovittelua fasilitatiiviseksi sovittelijan tosiasiallisista toimista huolimatta.⁷² Toisaalta myös käsitettä ”fasilitatiivinen” kohtaan on esitetty kritiikkiä. Esimer-kiksi Riskin pitää jaottelua evaluatiiviseen ja fasilitatiiviseen epäonnistuneena kuvauksena sovittelun todellisesta luonteesta ja ehdottaa niiden korvaamista käsitteillä ohjaava (directive)

68 Ervasti – Nylund 2014, s. 146–147; Hietanen-Kunwald – Koulu 2016, kohdassa Vaihtoehtoinen riidanratkaisu konfliktinhallinnan järjestelmässä → Vaihtoehtoisen riidanratkaisun eri muodot → Sovittelijan kaksi roolia.

69 Goldberg ym. 2017, s. 8–9.

70 Nolan-Haley 2006, s. 277; Waldman 2011, s. 3. Hietanen-Kunwald 2018, s. 228; Hietanen-Kunwald 2019, s.

314.Hietanen-Kunwald liittää itsemääräämisoikeuden ydinalueeseen nimenomaisesti vapaaehtoisuuden periaat-teen, joka voi liittyä niin osapuolten rooleihin, menettelyyn kuin ratkaisuunkin.

71 Ervasti – Nylund 2014, s. 149.

72 Guthrie 2001, s. 167 ja 171. Guthrien mukaan osapuolet saattavat esimerkiksi tulkita sovittelijan esittämät kommentit ja kysymykset eri tavoin riippuen siitä, onko sovittelijalla oikeudellinen tausta vai ei. Oikeudellinen tausta voi vaikuttaa myös siihen, mitä osapuolet ajattelevat sovittelijan pitävän sovittelussa olennaisena ja mah-dollisesti myös suhtautuvat skeptisemmin tämän kykyyn toimia neutraalisti ja puolueettomasti. Mt. s. 169–170.

Osa tutkijoista on esittänyt myös kannan, ettei sovittelijalla tulisi olla oikeudellista taustaa lainkaan, jotta sovitte-lu tosiasiassa olisi fasilitatiivinen.

ja aikaansaavalla (elicitive), jotka ilmaisisivat paremmin sovittelijan vaikutusta menettelyn kulkuun, asianosaisiin ja lopputulokseen, ja vaikuttavan siten myös osapuolten itsemääräämis-oikeuteen.⁷³

Sovittelun on usein kuvattu tapahtuvan ”oikeuden varjossa”, jolla viitataan siiten, että tuomio-istuimen ulkopuolisen sovittelun taustalla toimii muodollinen oikeusjärjestelmä, jonka kautta osapuolet muodostavat ikään kuin raamit konfliktien ratkaisemiselle ja peilaavat omia mahdol-lisuuksiaan mahdollisessa oikeudenkäynnissä tapahtuvan argumentoinnin ja saavutettavissa olevan ratkaisun kautta. Sovittelun intressikeskeisyys ja vapaaehtoisuus johtaa myös siihen, että sovittelun yllä leijuu jatkuvasti mahdollisuus siirtää riita tuomioistuimen ratkaistavaksi.⁷⁴ Kun tuomioistuinsovittelulle muodostetaan kuvaa sen käyttämästä taustateoriasta, tulee käy-tännön sovittelussa huomioida niin fasilitatiiviseen sovitteluun kuin oikeuden varjossa tapah-tuvaan sovitteluun liitettävät ominaiset piirteet.