Ajallinen ulottuvuus

5.2.1 Vireillepano ja sovittelun alkaminen

Tuomioistuinsovittelusovittelussa dispositiivisuus on vahvasti mukana alkaen menettelyyn hakeutumisesta ja jatkuen aina sovinnon vahvistamiseen saakka. Aloittaminen ja lopettaminen ovat myös niitä harvoja pisteitä, joissa tuomioistuin tekee lainkäyttöratkaisun niihin voimak-kaasti liittyvistä vapaaehtoisuuden elementeistä huolimatta.

Tuomioistuinsovittelulain 4 §:n 3 momentti edellyttää, että sovittelun aloittaminen tapahtuu kaikkien osapuolten suostumuksella. Määritelmällisesti tässä on kuitenkin kyse sovittelun vi-reillepanosta. Aloitteen tekijänä voi olla toinen osapuoli yksin tai molemmat yhdessä ja sen voi esittää 1 momentin mukaisesti hakemuksella ennen asian vireille tuloa tai 2 momentin mukaisesti vapaamuotoisella pyynnöllä ennen valmistelun päättymistä oikeudenkäyntinä vi-reillä olevassa asiassa. Mikäli pyynnön esittäjänä on vain toinen osapuoli, edellyttää sovittelun aloittaminen kuitenkin vastapuolen nimenomaista suostumusta. Vaikka sovitteluideologian alkulähteillä korostettiin ideaalia moniovisesta tuomioistuimesta, jossa päätöksen soveltuvim-mista riidanratkaisumenetelmästä tekee tuomioistuin²⁷⁵, korostaa suomalainen tuomioistuinso-vittelulainsäädäntö osapuolten itsemääräämisoikeutta myös tässä, sillä valinnan tuomioistuin-sovitteluhakemuksen tekemisestä tekevät konfliktin osapuolet²⁷⁶.

Tuomioistuinsovittelulain 4 §:n 4 momentin mukaan varsinaisen päätöksen sovittelun aloitta-misesta tekee tuomioistuin eivätkä osapuolet voi päättää sovittelun aloittaaloitta-misesta tuomiois-tuinta velvoittavasti. Tämän voidaan katsoa rajoittavan asianosaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista sovittelun aloittamisessa, mutta tarkoituksenmukaisempaa on tarkastella sitä omana elementtinään osana ajallista ulottuvuutta. Hallituksen esityksessä viitataan

tuomiois-275 Supra note 37.

276 Koulu pitää mahdollisena, että tämän toteutustavan taustalla on ajatus rationaalisen valinnan tekevistä asian-osaisista. Ks. tarkemmin Koulu 2006, s. 19.

tuimen mahdollisuuteen käyttää tarkoituksenmukaisuusharkintaa sovittelun aloituspäätöksen suhteen erityisesti silloin, kun sovittelua pyydetään oikeudenkäynnin ollessa jo vireillä. Mitä pidemmälle valmistelu on edennyt, sitä enemmän on lisääntynyt myös riski asian ja asian-osaisten keskinäisten välien kärjistymisestä siten, ettei sovittelun aloittamisella ole enää reaali-sia onnistumisen mahdollisuukreaali-sia. Hallituksen esityksessä viitataan sovittelun aloittamisen olevan tarkoituksetonta myös silloin, kun sovittelua pyydetään ainoastaan käsittelyn viivästyt-tämiseksi taikka osapuolista toinen tai molemmat ovat haluttomia aidosti sitoutumaan sovitte-luun, jolloin pyynnön epääminen lähinnä säästää kaikkien osapuolten voimavaroja.²⁷⁷

Käytännössä sovittelun vireillepano ja aloittaminen usein kietoutuvat toisiinsa. Haastatteluissa esiin tulleiden kuvausten mukaan aloite sovitteluun on usein lähtöisin asianajajasta mutta var-sinaisen päätöksen vireillepanosta tekee päämies. Joissain tapauksissa aloite oli tullut suoraan päämieheltä tai vastapuolelta. Suuressa osassa riita-asioita halukkuus sovitteluun ilmoitetaan jo haastehakemuksessa tai mikäli sitä ei ole ilmoitettu, tiedustelee käräjäoikeus suostumusta haastehakemuksen kirjaamisen yhteydessä. Osa haastateltavista oli havainnut selkeän kasvun sovitteluiden yleistymisessä ja sovitteluun siirtymisessä ilman kanteen nostamista ja siihen vastaamista. Osa koki haastavana saada vastapuoli sovitteluun ilman kannevastaus -mekanismia. Osa taas saattoi viedä oikeudellisesti täysin selvänkin asian sovitteluun kustan-nusten ja ajan säästön vuoksi.

Että sehän [tuomioistuisovittelu] on pääsääntö nykyään. Eli 10 vuotta tai 2010-luvun alussa ky-sytty sitä. Jos satuit huomaamaan jonkun tai avustaja sattui huomaamaan jonkun esitteen niin sit-ten. Että nythän se on ihan pääsääntö. (V117)

Minä itse näkisin optimina sen, että päästäisi sovitteluun ennen kuin juttu on pantu yleensä edes vireille. Ja olen itse jopa yhden kerran onnistunut siinä. Se on nimittäin aika vaikeaa saada vas-tapuoli lähtemään sovitteluun ennen kuin se on pantu vireille - tässä on meidän eväät, haluatko sovitella. Mikä on valitettavaa. (V63)

277 HE 114/2004, s. 31–32. Lainkäyttöratkaisuna sovittelun aloittamiseen annettu kielteinen päätös on myös asi-anmukaisesti perusteltava. Mt. s. 32.

Viime aikoina on monestikin niin, että ei ole annettu edes vastausta vaan on esitetty vaan sovitte-lua, koska sillähän päästään, tosiasiassa päämiehen näkökulmasta se voi olla ihan sama lopputu-los. Ja kun kerran bisnestä kuitenkin, niin fiskaalisestikin se, että vastaatko siihen vai menetkö sovitteluun niin paljon helpompi on olla sovittelussa, kun ei tarvitse substanssia alkaa kirjata kir-jallisesti. Sun pitää osata substanssi mutta ei tarvitse alkaa tekemään oikeudenkäyntikirjelmää.

(V130)

Vireillepanovaiheessa asianajaja-avustajan rooleista korostuu oikeudellinen neuvonantaja, sillä sovitteluun on tarkoituksenmukaisinta ohjata sinne reaalisesti soveltuvat asiat, mikä edel-lyttää jutun oikeudellinen luonteen arviointia ja riskianalyysia jo etukäteen. Usein asianajaja-avustaja joutuu ”myymään” sovittelua asiakkaille, koska menettelynä se on osalle vielä tunte-maton. Tämä mahdollistaa kuitenkin oikean asenteen välittämisen päämiehelle jo hyvissä ajoin. Vaikka tuomioistuinsovittelulain 4 §:n 4 momentin mukaan varsinaisen päätöksen sovit-telun aloittamisesta tekee tuomioistuin, ei haastatteluissa tullut esiin tilanteita, joissa tuomiois-tuin olisi sovitteluhakemuksen perusteettomasti hylännyt. Erään haastateltavan mukaan asi-anajaja-avustajat käyvät tilanteet huolella läpi ennen sovitteluun hakeutumista, jotta sinne oh-jautuisi vain sellaiset riita-asiat, joita sovittelussa on myös tarkoituksenmukaista käsitellä.

5.2.2 Sovittelun päättyminen

Itsemääräämisoikeus ja dispositiivisuus ohjaavat myös sovittelun päättymiseen liittyvää me-nettelyä. Tuomioistuinsovittelulain 9 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuinsovittelu päättyy kun 1) asiassa vahvistetaan sovinto tai osapuolet ilmoittavat sovittelijalle muutoin sopineensa asian; 2) osapuoli ilmoittaa sovittelijalle, ettei hän halua asiaa enää soviteltavan; tai 3) sovitte-lija päättää osapuolia kuultuaan, ettei sovittelun jatkaminen ole enää perusteltua.²⁷⁸ Kuten säännöksen sanamuodosta voidaan todeta, on valta sovittelun lopettamisesta pääosin asian-osaisilla: ensimmäisessä kohdassa riittää osapuolten ilmoitus ja toisessa kohdassa pelkästään toisen osapuolen halu lopettaa eikä perusteluita tai todisteita edellytetä. Ilmoituksen voi tehdä vapaamuotoisesti, jolloin esimerkiksi suullinen tahdonilmaisu riittää.

278 9 §:n 2 momentissa säädetään, että mikäli sovittelu päättyy osapuolten tai sovittelijan päätökseen ja käsiteltävä asia on sovittelun päättyessä vireillä oikeudenkäyntiasiana, jatketaan asian käsittelyä riita-asian käsittelystä sää-detyssä järjestyksessä

Koska sovittelulainsäädännössä itsemääräämisoikeus ilmenee osin juuri sääntelyn vähäisyyte-nä, ruokkii se myös tulkinnanvaraisuutta, joka purkautuu sovittelijasta ja asianosaisista riippu-en eri tavoin. Esimerkiksi yllä oleviriippu-en säännöstriippu-en selkeydestä huolimatta on korkein oikeus käsitellyt tapausta KKO 2018:55, jossa pääasiallisena oikeuskysymyksenä selvitettiin, milloin sovittelun katsotaan päättyneen. Korkein oikeus katsoi perusteluissaan, että osapuolen ilmoit-taessa halustaan päättää sovittelu, on sovittelu lopetettava siitä huolimatta, että sovintosopi-muksen pääasiallinen sisältö oli osapuolten kesken jo sovittu. Sovittelu ei kuitenkaan ollut vielä päättynyt, sillä sovintosopimusta ei ollut vahvistettu. Korkeimman oikeuden kanta antaa tukea asianosaisten itsemääräämisoikeudelle, joka ilmenee osittain säännöksen sanamuodosta ja saa vahvistusta itsemääräämisoikeuden vahvasta periaatteellisuudesta.

Myös haastatteluissa tuotiin voimakkaasti esiin päämiehen oikeus päättää sovittelun lopetta-misesta mutta käytännön sovitteluissa oli ilmennyt myös sovittelun päättymiseen liittyviä eri-tyistilanteita, kuten rajanveto päämiehen itsemääräämisoikeuden suhteesta päämiehen ja asi-anajaja-avustajan väliseen sopimukseen sekä asiasi-anajaja-avustajan velvollisuuteen ajaa pää-miehensä etua. Toisin sanoen: kuinka tulisi toimia, mikäli päämies päättää tunteiden vallassa lähteä pois kesken sovittelun, mutta asianajajan mielestä lopettaminen ei ole päämiehen edun mukaista. Vaikka tilanteet eivät täysin poikkeuksellisia olleetkaan, on niihin sovitteluissa kui-tenkin suhtauduttu eri tavoin. Osa sovittelijoista päättää sovittelun välittömästi, osa ehdottaa erilliskeskusteluita tilanteen laukaisemiseksi, osa varmistaa vielä asianajaja-avustajalta, miten toimitaan.

Eihän se ole harvinaistakaan, siellähän [follo-sovittelussa] sattuneista syistä tunteenpalo on mo-nesti kova. Ja viha on enemmän tai vähemmän läsnä ja sieltä lähdetään ovet paukkuen. Mutta kyllä siellä toimitaan ihan näinkin, että jos on avustamassa ja päämies ilmiselvästi menettää ky-kynsä hallita itsensä ja lähtee pois ja ilmoittaa että tämä oli tässä. Kyllä minä sanon, että jos ei nyt kuitenkaan vielä lopeta, että minä kävelen päämiehen kiinni ja vaihdan vielä muutaman sa-nan. Kollega haki totaalisesti hihansa polttaneen päämiehen takaisin kolme kertaa. (V35)

Niin tämän kaltainen asettamus on sillä kyllä nimittäin saattaa olla, että asiakkaalla on sellaisia emotionaalisia latauksia siihen asiaan, että hän niiden vaikutuksesta nostaa perseensä penkistä ja

häipyy ja ärjäisee vielä lähtiessään, paiskaa oven kiinni. Ja se asia olisi kuitenkin sellainen, että nyt ei muuta kuin kätellään. (V34)

Täysin vieras tämä ei ole oikeuskirjallisuudessakaan, sillä esille tulleiden näkökantojen mu-kaan päämiehen edun mukaista on säilyttää neuvotteluyhteys vastapuoleen sovittelun kiivau-desta huolimatta ja tämän onnistumisessa asianajajalla voi olla merkittävä rooli.²⁷⁹ Sopimus-vapauden periaatteen mukaisesti päämies ja asianajaja voivat sopia tällaisista tilanteista jo ennakolta keskinäisessä toimeksiantosopimuksessaan.

Toinen tarkastelukulma voisi olla tilanteen rinnastaminen oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 7

§:ään, joka antaa asiamiehelle oikeuden toimia päämiehen puolesta. Päämiehen poistuessa sovittelusta, voiko asianajajan toimintavaltuuden perustaa tämän asiamiehen rooliin? Itsemää-räämisperiaatteen valossa ei, mutta mikäli tilannetta katsotaan kauas kantoisemmin, olisi pe-rusteltua jatkaa sovittelua ainakin hetken aikaa, jotta pahin myrsky ehtisi laantua. Sovittelun päättymisessä asianajaja-avustajan näkyvimpänä roolina ilmenee päämiehen eduista huolehti-minen, sillä asianajaja-avustajan on tehtävä punnintaa sen suhteen, tulisiko päämies suostutella vielä jatkamaan sovittelua vai onko asia käyty jo siinä määrin loppuun, ettei sovinnonmahdol-lisuuksia enää ole. Kannustamalla liian aikaiseen lopettamiseen, toimii asianajaja-avustaja toisaalta varmistaja-rooliaan vastaan, jonka vuoksi punninta onkin tehtävä molempien roolien kautta päämiehen etu edellä. Sovittelutuomari voi vaikuttaa sovittelun päättymiseen liittyvään päämiehen itsemääräämisoikeuteen enimmäkseen mahdollistaja-roolinsa kautta. Tällöin sovit-telutuomari voi tukea päämiehen päätöstä lopettaa sovittelu. Toisaalta sovitsovit-telutuomarin tulisi kyetä myös kokoaja -roolinsa kautta osata lukea kokonaistilannetta, onko kyseessä päämiehen tosiasiallinen halu päättää sovittelu vai onko kyseessä ohimenevä tilanne.

5.2.3 Sovittelun kesto

Sovittelun kestosta ei ole tuomioistuinsovittelulaissa erillisiä säännöksiä, jolloin sitä rajaa toi-saalta säännökset menettelyn aloittamisesta (4 §) ja päättymisestä (9 §) mutta myös sovittelijan velvoite keskustella osapuolten kanssa menettelyn järjestämisestä (6.4 §) ja sovittelun

joutui-279 Kilpeläinen 2015, s. 137.

sasta toteuttamisesta (6.1 §). Mikäli kestolla viitataan käräjäoikeuksilta tulevaan ensisignaa-liin, on se haastateltavien mukaan tapahtunut pääosin nopeasti, sillä käräjäoikeudet tiedustele-vat halukkuutta sovitteluun hyvinkin rivakasti ja pääosin tieto sovittelupäivästä tulee kohtuul-lisen nopeasti eli noin kahden kuukauden kuluessa. Samoin sovitteluistuntojen absoluuttinen kesto on koettu sopivaksi.

Joutuisuutta koskevalla vaatimuksella on tarkoitus ensisijaisesti minimoida sovittelun aloitta-misesta aiheutuvan oikeudenkäynnin viivästyminen tai keskeytymisen kesto.²⁸⁰ Tiukasti aja-teltuna joutuisuuden voidaan tulkita rajoittavan asianosaisten itsemääräämisoikeutta sovitteli-jalle annettuna toimintavelvoitteena, mutta toisaalta kyseessä on myös sovittelijan mahdolli-suus tukea asianosaisten tahdonmuodostuksen autonomisuutta sitä kautta, että sovittelun kes-toa ei käytetä painostuskeinona heikommassa asemassa olevaa kohtaan. Tämä tosin edellyttää sovittelutuomareiltakin rohkeutta katsoa tilannetta avoimesti ja ilman pelkoa häivähdyksestä evaluatiivisuutta. Mikäli joutuisuutta ajatellaan mahdollisen oikeudenkäynnin viivästymisen estäjänä ja siten asianosaisen oikeuksien toteuttajana, on tähän yksinkertaisinta vaikuttaa sito-malla sovittelun ja mahdollisen pääkäsittelyn päivämäärät yhdeksi paketiksi, jolloin viivästyk-siä oikeudenkäyntikäsittelyn alkamisessa ei aiheudu. Lähes kaikissa haastatteluissa tulikin ilmi tarve sopia oikeudenkäynnin valmisteluistunnon päivämäärä samalla kertaa, kun sovittelun aloittaminenkin – ja osassa käräjäoikeuksista tätä on alettu jo noudattaakin.

Ainut minkä olen ehkä negatiivisena kokenut sen, että mihin on kyllä tullut jo parannusta, on se, että ennen oli vaan, että määrätään sovittelu ja sitten jos tästä ei päästä sopimukseen, niin sitten mennään taas siihen tuomioistuinputkeen ja sitten sen jälkeen määrätään valmisteluistunto. Eli se viivästyttää vaan sitten se turha sovittelu siinä välissä. (V79)

Sen sijaan, mikäli joutuisuudella viitataan menettelyn joutuisuuteen yksittäisessä sovitteluis-tunnossa, on kiire ja painostus omiaan rikkomaan koko sovittelun ilmapiirin, kun taas kiireet-tömyys tukee yhteisten etujen huomiointia.²⁸¹ Haastateltavien kokemusten mukaan joutuisuu-den vaatimus ei ole heijastunut menettelyn aikahorisonttiin vaan pääasiallisesti

sovitteluistun-280 LaVM 4/2005 vp, s. 4.

281 Oikeusministeriön työryhmämietintö 2003:3, s. 190–191; Heimolinna 2016, s. 77.

not on järjestetty siten, ettei kiirettä esiinny vaan käsittelylle on varattu runsaasti aikaa. Tyy-pillisin sovittelulle varattu aika oli yksi päivä, jota voitiin tilanteen mukaan pidentää virka-ajan ulkopuolelle tai on voitu sopia jatkosta seuraavalle viikolle, mikäli sovittelussa on ilmennyt lisäselvittelyä vaativia seikkoja.

Kyllä minä voin luottaa siihen, että kun mennään sovitteluun niin siellä kaikki hyvin - tai siis tuomari ainakin on - ei ole niin kuin, että katsoo kelloa, että joko te lopetatte, että eihän tästä mi-tään tule. (V59)

Haastatteluista ilmeni, että aikahaarukkaan liittyi kuitenkin selkeästi käräjäoikeus ja/tai sovit-telijakohtaisia tilanteita, sillä joissain tapauksissa varsinainen sovittelu on päästy aloittamaan vasta yli vuoden²⁸² jälkeen ja tätä haastateltavat pitivät liian pitkänä aikana. Tätä olisikin syytä tarkastella kriittisesti toteutuneiden sovitteluaikojen valossa onko sovitteluille asetettu tavoite-aikatauluja, missä määrin ne saavutetaan ja mikä viivästyksiä konkreettisesti aiheuttaa. Asi-anajaja-avustajalla on tähän vain rajoitetut vaikutusmahdollisuudet, mutta päämiehen eduista huolehtijana hän voi ottaa aktiivisemman roolin tiedustella mahdollisuutta sopia valmisteluis-tunto, mikäli käräjäoikeus ei sitä oma-aloitteisesti esitä. Myös sovittelutuomarilla on mahdolli-suus tarkastaa saadessaan tiedon sovittelusta, onko valmisteluistunnolle sovittu jo päivä sekä tarvittaessa tiedustella sen tarpeellisuutta asianosaisilta. Tällöin päätös valmisteluistunnon sopimisesta siirtyisi päämiehille itsemääräämisperiaatteen mukaisesti.