Itsemääräämisoikeus sovittelussa

3.4.1 Itsemääräämisoikeus lainsäädännössä

Itsemääräämisoikeus kuuluu vallitseviin periaatteisiin useilla oikeudenaloilla.¹⁷⁵ Aineellisena oikeusperiaatteena sen on sanottu olevan jopa suvereenin valtion perusarvo ja yleisemminkin ymmärretty demokraattisena periaatteena.¹⁷⁶ Sovittelussakin liityntä on moninainen. Ensinnä-kin kyse on Suomen perustuslain (731/1999, PL) jokaiselle ihmiselle takaamista vapausoi-keuksista ja sen julkiselle vallankäytölle asettamista rajoista, toisaalta aiemmin kuvatusta so-vitteluideologiaan vahvasti liitetystä asianosaisten autonomiasta ja vapaaehtoisuudesta. Perus-tuslaissa itsemääräämisoikeus on turvattu jokaiselle ihmiselle perusoikeutena PL 7 §:ssä, jon-ka mujon-kaan jojon-kaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuu-teen ja turvallisuukoskemattomuu-teen. Henkilökohtaisella vapaudella tarkoitetaan paitsi ihmisen fyysistä va-pautta, myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan.¹⁷⁷ Perustuslain 7 §:n mukai-sissa oikeukmukai-sissa on siis kyse julkisen vallan käyttöä rajoittavista vapausoikeuksista¹⁷⁸, jolloin itsemääräämisoikeus on lähtökohta ja sitä koskevien rajoitusten on perustuttava lakiin täyttäen samalla hyväksyttävyys- ja välttämättömyysvaatimukset. Lakiperusteisuutta edellyttää myös PL 2.3 §, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toi-minnassa on noudatettava tarkoin lakia. Julkisen vallan ydinalueeseen luetaan tuomioistuimen lainkäyttö ja yksityisiin oikeussubjekteihin kohdistetut yksipuoliset lainkäyttöpäätökset.¹⁷⁹ Näin ollen tuomioistuin ei voi kohdistaa toimia tai päätöksiä yksityiseen oikeussubjektiin, mi-käli kyse ei ole tuomioistuimen lainkäyttötoiminnasta tai muusta lailla säädetystä perusteesta.

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen näkyy lainsäädännössä usein osallisuutta ja vaikutus-mahdollisuuksia korostavina säännöksinä.¹⁸⁰ Tällaisissa tilanteissa itsemääräämisoikeutta

on-175 Esimerkkeinä mainittakoon edunvalvontaan liittyvä persoonallisuusoikeus, henkilötietojen suojaan liittyvä tiedollinen itsemääräämisoikeus ja sosiaalioikeuteen liittyvä suostumus ja osallistuminen. Prosessioikeudessa itsemääräämisoikeus näkyy erityisesti siviiliprosessissa ilmenevässä dispositiivisessa periaatteessa.

176 Nolan-Haley 2006, s. 277.

177 HE 309/1993 vp, s. 46.

178 Tuori 2007, s. 265.

179 HE 1/1998 vp, s. 74.

180 Koivisto 2018, s. 637. Erityisesti sosiaalilainsäädännössä osallistamisen on katsottu ilmentävän usein hallintaa ja hienovaraista julkisen vallan käyttöä, joka ilmenee itsemääräämisoikeuden käytön ohjailuna ja juuri osallista-vuutta tukevana sääntelynä. Koivisto 2018, s. 638–639.

kin perusteltua tarkastella oikeusperiaatteena, sillä säännöksiin sisältyy yleisiä tavoitteita ja arvoja, jotka eivät kuitenkaan sellaisenaan perusta oikeuksia tai velvollisuuksia konkreettisissa tilanteissa tai anna ehdotonta oikeusohjetta siinä toimimiseksi.¹⁸¹ Sovittelussa itsemääräämis-oikeutta ilmentää tietyt osallisuutta korostavat säännökset ja sovittelumenettelyn loiva säänte-ly, jonka pääasiallinen tarkoitus on ainoastaan vahvistaa sovittelun perusperiaatteet ja varmis-taa osapuolille tarpeellinen tiedonsaanti¹⁸² mutta myös se, että tuomioistuinsovittelulakiin on sisällytetty useita vapaaehtoisuutta korostavia säännöksiä oikeudenkäymiskaaresta erillise-nä¹⁸³. Vahvimmin itsemääräämisoikeus kuitenkin ilmenee kokonaisvaltaisena dispositiivisuu-tena, jolloin osapuolilla on aina mahdollisuus ilmaista halunsa lopettaa sovittelu ja siirtyä oi-keudenkäyntimenettelyyn. Näin itsemääräämisoikeuden käyttäminen tai käyttämättä jättämi-nen ei sulje pois kaikkia muita vaihtoehtoja vaan siirtää käsittelyn rinnakkaiseen malliin ilman että siitä aiheutuisi rangaistus tai seuraamuksia. Sovittelussa keskeisin kokonaisvaltaista itse-määräämisoikeutta ohjaava säännös on tuomioistuinsovittelulain 7 §, jonka mukaan sovitteli-jan tulee auttaa osapuolia heidän pyrkimyksessään päästä yhteisymmärrykseen ja sovinnolli-seen ratkaisuun. Säännös asettaa kiistatta sovittelun keskiöön asianosaiset ja rajoittaa sovitte-lutuomarin roolin avustavaksi. Käsitteellisesti kyseessä on osallistaminen.

Perustuslain 22 §:n mukainen velvollisuus perustuslainmukaiseen laintulkintaan edellyttää myös itsemääräämisoikeuden tosiasiallisen toteutumisen asettamista vahvaksi lähtökohdaksi.

Tästä johtuen myös niitä tuomioistuinsovittelulain säännöksiä, joissa päätösvaltaa on siirretty tuomioistuimelle, on tulkittava suppeasti. Tuomioistuinsovittelulain säännökset näin ollen muodostavat perustan yksilön itsemääräämisoikeutta koskevalle subjektiiviselle oikeudelle.¹⁸⁴ Lainsäädännössä itsemääräämisoikeuden rajoitukset voivat näkyä säännöksen asettamana vel-voitteena suoraan osapuolelle tai se voi ilmetä esimerkiksi sovittelijalle asetettuna velvoittee-na, jota toteuttaessaan se heijastuu rajoituksena osapuolten itsemääräämisoikeuteen.

181 Raz 1972, s. 841. Raz korostaa erityisesti periaatteiden sääntöjä epämääräisempää ja epävarmempaa luonnetta.

182 Vrt. Esplugues 2015, s. 59.

183 Joskin tuomioistuinsovittelulain 2 §:n nojalla kyse on yleislaista suhteessa muualla lainsäädännössä esitettyi-hin säännöksiin nähden.

184 Perusoikeuksista subjektiivisina oikeuksina ks. esimerkiksi Tuori 2007, s. 265–268. Mikäli sovittelussa vah-vistetaan sovinto vastoin osapuolen tahtoa, on osapuolella oikeus oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 5 §:n (664/2005) nojalla oikeus hakea siihen muutosta samoin kuin tuomioistuimen tuomioon.

3.4.2 Itsemääräämisoikeus sovitteluteoriassa

Sovitteluteoriassa itsemääräämisoikeutta voidaan tarkastella passiivisena ja aktiivisena ilmen-tymänä, jolloin passiivisuus ilmenee erityisesti sovittelun teoreettisessa pohjassa, kun taas ak-tiivisuus on suoraa seurausta teorian vaikutuksista käytännön sovittelutoimintaan. Itsemää-räämisoikeuden passiivinen ilmentymä juontaa juurensa Christien ilmaisemasta ajatuksesta, että lakimiehet ovat omineet prosessin syrjäyttämällä asianosaiset ja siten tarpeesta palauttaa konfliktin omistajuus takaisin heille.¹⁸⁵ Käytännössä itsemääräämisoikeuden passiivinen muo-to ilmenee muun muassa osapuolten vaikutusmahdollisuuksien tarjoutumisena niin prosessin kuin ratkaisun sisältöön¹⁸⁶, ottamatta kantaa siihen miten osapuolet näitä mahdollisuuksia tosi-asiassa käyttävät tai millä mekanismilla näitä mahdollisuuksia on tarjottu. Aktiivisessa muo-dossaan itsemääräämisoikeus ilmenee konkreettisesti annettuina oikeuksina ja mahdollisuuk-sina. Sovittelussa tällä tyypillisesti tarkoitetaan osapuolten oikeutta toimia itse aktiivisina pää-töksentekijöinä ja perustaa päätöksensä omiin uskomuksiinsa ja arvoihinsa, vapaana pakosta ja rajoituksista¹⁸⁷ – eli keinot, joilla konfliktin omistajuus osapuolille annetaan. Näin ollen itse-määräämisoikeuden tarkoitus on pyrkiä saamaan sovittelussa maksimaalinen kontrolli ja va-linnanmahdollisuus osapuolille – ei sovittelijalle, valtiolle tai kolmannelle osapuolelle.¹⁸⁸ Toisin kuin oikeudenkäynnissä, sovitteluteoriassa kaikki päätösvalta on konfliktin osapuolilla ja se ulottuu koko sovitteluprosessin ajalle koskien päätöksiä sovittelun aloittamisesta ja lopet-tamisesta, sovittelijan valinnasta sekä päätöksentekoa sovittelun reunaehdoista, prosessin ku-lusta sekä rajoitetusti menettelyllisistä kysymyksistä.¹⁸⁹ Itsemääräämisoikeus ulottuu myös siihen mitä tosiasioita osapuolet pitävät olennaisina tai antavatko he ylipäänsä suostumustaan toimeen tai päätökseen.¹⁹⁰ Tällä tavoin tyypiteltynä tuomioistuinsovittelu voidaan nähdä vas-takohtana oikeudenkäynnille ja oikeudelliselle päätöksenteolle. Itsemääräämisoikeudessa ei

185 Christie 1977, s. 4–5.

186 Adrian 2014, s. 171.

187 Nolan-Haley 2006, s. 277; Waldman 2011, s. 3; Hietanen-Kunwald 2018, s. 228; Hietanen-Kunwald 2019, s.

314. Hietanen-Kunwald liittää itsemääräämisoikeuden ydinalueeseen nimenomaisesti vapaaehtoisuuden periaat-teen, joka voi liittyä niin osapuolten rooleihin, menettelyyn kuin ratkaisuunkin.

188 Waldman 2011, s. 3.

189 Douglas 2012, s. 23; Adrian 2014, s. 162; Hietanen-Kunwald 2018, s. 228; Hietanen-Kunwald 2019, s. 314.

Ks. myös Waldman 2011, s. 3.

190 Hietanen-Kunwald 2018, s. 228 ja 318.

nimestään huolimatta ole kyse vain oikeudesta, sillä se tuo mukanaan myös velvollisuuden:

kun konfliktin osapuolet käyttävät oikeuttaan määrätä sovittelusta, sitoutuvat he myös menet-telyn seurauksiin ja saavutettuun lopputulokseen.