Suomen Taideteollisuusyhdistys - vuosikirja 1976 ja toimintakertomus vuodelta 1975

SuomenTaideteollisuusyhdistys Konstflitföreningen i Finland

1976

1

SUOMEN TAIDETEOLLISUUS- YHDISTYS

VUOSIKIRJA 1976

JA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1975

KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND

ÅRSBOK 1976

OCH VERKSAMHETSBERÄT­

TELSE FÖR 1975

__________

_ ___ ____

Matti Klinge

FENNOMANIA, LIBERALISMI JA TAIDETEOLLISUUS ... 5

Matti Klinge

FENNOMANI, LIBERALISM OCH KONSTINDUSTRI ... 10 Erik Kruskopf

KODITON KULTTUURILAITOS .... 16

Erik Kruskopf

HUSVILL KULTURINSTITUTION 19 SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYH­

DISTYKSEN NÄYTTELYTOIMINTA 21 KONSTFLITFÖRENINGENS I FIN­

LAND UTSTÄLLNINGSVERKSAM-

HET . . . 21

VUOSIKERTOMUS 1975

OSA I ... . . .. 22

OSA II 33

ÅRSBERÄTTELSE 1975

DEL I ... . . 59

DEL II 68

3

FENNOMANIA, LIBERALISMI JA TAIDETEOLLISUUS

Matti Klinge*

vat vain eräs paljon monipuolisempien kokonaisnäkemysten ilmenemys. Kun fennomaanien mielestä oli pyrittävä maan sivistyselämän ja hallinnon mah­

dollisimman nopeaan suomenkielistä- miseen — virallisen kielen asemanhan suomi oli jo 60-luvun alussa saavutta­

nut —, niin silloin tähdättiin olennai­

sesti kansalliseen yhtenäisyyteen ja py­

rittiin yhteiskuntaluokkien välisen eron vähentämiseen. Kun liberaalien mieles­

tä taas kieliolojen oli annettava kehit­

tyä pääasiassa itsestään, niin tavoit­

teena ei ollut korostaa ruotsin kielen arvoa sinänsä, vaan ylläpitää kontak­

teja läntiseen Eurooppaan vaalimalla ruotsin ja eurooppalaisten kielten tai­

toa siksi kunnes suomen kieli kypsyisi täysiveroiseksi kannattamaan myös kor­

keinta sivistystä. 1870-luvullahan vasta aloiteltiin suomenkielistä teatteria, ja

»salonkikelpoinen» suomenkielinen kir­

jallisuus alkoi vasta seuraavalla vuosi­

kymmenellä Juhani Ahon, Arvid Järne­

feltin ja heidän ikäpolvensa myötä;

suomenkielinen kirjallisuus ja lehdistö edustivat nekin vuoden 1875 maissa vielä varsin nuorta joskin kasvuvoimais- ta orasta. Kielipolitiikalla oli vahvat perustansa elinkeinojen ja tuotannon eri yhteiskuntaryhmiä edustavat säädyt ryhmittyivät valtiopäi­

villä eri ideologioiden taakse. Fenno- mania oli papiston ja talonpoikien aate, siis maanviljelyksen, maaseudun, sisä­

maan aate. Liberalismin kannalla oli­

vat aateli ja porvaristo, se oli kaupun­

kien ja rannikkoseudun ideologia, jonka kannattajat edustivat kaupan, teollisuuden ja palvelusten intressejä.

Fennomania tukeutui maanomistuksen ja maanviljelyksen edustamaan tuotan­

non jatkuvuuteen: sen maailmassa henkinen ja taloudellinen omavarai­

suus oli tärkeää. Liberaalit korostivat vaihdantaa ja vapaakauppaa, henkistä

* historian professori, Helsingin Yliopisto.

Taideteollisuusyhdistyksen perustamista keväällä 1875 oli edeltänyt jo monia vuosia jatkunut ja yhä kiristynyt kes­

kustelu, jonka aiheena oli Suomen kan­

san menneisyys, nykyisyys ja tulevai­

suus. Sekä taloudellisessa että poliitti­

sessa suhteessa Suomi oli selvästi as­

tumassa uuteen aikakauteen: Teollis­

tuminen oli toden teolla alkanut kun puutavara yhtäkkiä 1860-luvulla oli noussut ennen aavistamattomaan ar­

voon ja alkanut vetää maata kiinteästi rahatalouden ja kapitalismin vaikutus­

piiriin. Poliittisesti vastasi tätä murrosta siirtyminen aikaisempien vuosikymme­

nien puhtaasti virkavaltaisesta järjestel­

mästä hallitustapaan, jossa säännölli­

sesti, joskin harvoin, kokoontuvat val­

tiopäivät saattoivat tuoda esiin — jol- leikaan kansan, niin kuitenkin säätyjen

— mielipiteitä ja päätöksiä kehityssuun­

tiin vaikuttamaan. 1870-luvulle tultaessa kävi kuitenkin ilmeiseksi että valtiopäi­

vien alkuaikojen poliittinen yksimieli­

syys oli ollut vain eräänlaista harjoit­

telua kansalaismielipiteen ilmaisun ja tulkinnan vaikealla alueella

suuntaan oli tähdättävä, mikä asetet­

tava päämääräksi, siinä erosivat toisis­

taan fennomaanien ja liberaalien nä­

kemykset, ja katsomusten ero tuli nä­

kyviin lähestulkoon kaikilla tärkeillä aloilla, alkaen siitä, miten Suomen kansan menneisyys oli tulkittava, ja huipentuen keskeisesti siihen, miten kansa ja sen nuoriso oli kasvatettava.

Tämän päivän kouludebatista käsin meidän on helppo ymmärtää, että juuri koulutuksen ilmentämä tulevaisuuden suunnittelu on yhteiskunnan oleellisia kysymyksiä. Taideteollisuusyhdistyksen perustaminen oli — osaltaan

menpide tällä alalla.

Fennomaanien ja liberaalien ristiriita on usein haluttu redusoida vain kiis­

taksi Suomen kielioloista ja niiden tu­

levaisuudesta. Mutta kieliohjelmat oli- Mihm

maailmassa

toi-

5

ja aineellista kommunikaatiota, avoi­

muutta muutoksille. Edelliset olivat nationalisteja, jälkimmäiset korostivat kansainvälisiä suhteita ja näköaloja, kummatkin uskoivat juuri omat ideansa parhaiksi yhteisen Isänmaan hyvän edistäjiksi.

Tämä vastakohtapari ei ole mikään ai­

nutlaatuinen suomalainen Ilmiö, Eng­

lannissa maaseutua ja maanviljelys- intressejä edustava konservatiivinen t o ry-puolue vastusti vapaakauppaa, elinkeinovapautta, industrialismia, se vastusti uskonnollisia ja moraalisia uu­

distuksia mutta suositteli sosiaalitur­

vaa edistävää lainsäädäntöä. Liberaalit w h i g i t taas vastustivat elinkeinova­

pauden nimissä kaikkea säännöstelyä ja asioihin puuttumista ja kannattivat kaupan, teollisuuden, mielipiteiden ja yksilöiden mahdollisimman täydellistä vapautta. Venäjällä zapadnikit korostivat yhteyksiä länsimaihin, eu­

rooppalaisen korkeakulttuurin vaalimis­

ta ja edistämistä, matkustusta ja kieli­

taitoja, kun taas slavofiilit ja myöhemmin n a rod ni kit uskoivat että venäläisyydestä itsestään ja sen syventämisestä saataisiin pitävä linja tulevaisuuden luomisessa. Itse asiassa maaseudun ja kaupungin vastakohtai­

suus on koko eurooppalaisen histo­

riamme tärkeitä tekijöitä: kaksi eri elin- keinojärjestelmää, joihin kumpaankin on liittynyt oma maailmannäkemyksen- sä — ja ymmärrettävästi myös vasta­

puolta vähättelevä ja omaa laatua ylis­

tävä sutkausten, kirjallisuuden ja oppi­

aineiden perustelujen traditio, aina an­

tiikin ajoilta alkaen. Ja jatkuen vaik­

kapa meidän aikojemme sosialidemo­

kraattien ja keskustapuoluelaisten asenne-eroihin.

sista näytti siis vielä olevan suuret mahdollisuudet ohjata kehitystä.

Keskeinen kiista olennaisista periaat­

teista käytiin v. 1871 istuneessa koulu­

komiteassa. Sen piirissä hajosivat nä­

kemykset kahdeksi eri linjaksi, joista kumpikin lähivuosina sai ajajakseen keskeisen kansalaisyhdistyksen. Kan­

sanvalistusseura 1874,

d i s t y s v. 1875

perustettiin Taideteollisuusyh-

V.

Tärkeässä ohjelmakirjasessaan Den Finska Konstens och Industrins ut­

veckling hittills och hädanefter Taide­

teollisuusyhdistyksen primus motor C.

G. Estlander oli ottanut välittääkseen taiteen määrätyn aristokraattisuuden ja kansanvalistuksen yleisten tarpeiden välillä. Hän teki sen vakuuttuneena te­

ollisuuden välttämättömyydestä ja hyö­

dyllisyydestä.

Estlander kirjoittaa: »Meidät on kerta kaikkiaan vedetty mukaan modernin teollisuuskehityksen valtavaan virtaan, ja kun niin on, näyttäisi arvokkaam­

malta ja tuntuisi paremmin sopivan vaatimuksiimme paikasta kansakuntien joukossa se, että päättäväisesti astum­

me eteenpäin mieluummin kuin tulem­

me vedetyiksi perässä.»

»Jo se että hansikkaan heittämällä merkitsee paikkansa näissä turnajai- sissa, on osoitus, eikä nykyään vähäi­

nen, kansallisesta olemassaolosta. Tot­

ta on, että jos niissä voi pitää paikkan­

sa, niin silloin on kotona edellytykset suurelle joukolle korkeampia harrastuk­

sia, muun muassa taiteelle.»

»--- On sen vuoksi kerta kaik­

kiaan luovuttava siitä käsityksestä että me olemme syrjitty kansa, joka ei juuri muuta voi saada aikaan kuin raaka- aineita sellaisenaan tai jalostuksen ensi tasolla.»

Suuren osan Estlanderin esitystä täyt­

tää Tukholman teollisuusnäyttelyn osit­

tain hyvinkin masentavien tulosten kä­

sittely — ensimmäisen jossa Suomi oli mukana. »Ei ole uskaliasta väittää, että tämä näyttely tulee olemaan teollisuus- kehityksemme käännekohta sen anta­

man itsetuntemuksen ja itsetunnon an­

siosta, varsinkin kun sitä niin pian seu­

rasi Pietarin-radan avaaminen.»

Estlander luettelee ne alat, joissa Suo­

mi näytti puutteita ja huomataan että monet niistä kuuluivat sellaisiin aloihin, jotka kuuluvat muotoilun ja taideteolli­

suuden piiriin. Sitä vastoin kiitosta oli tullut sellaisille tuotteille, joiden valmis­

tuksessa enemmänkin tuli kyseeseen 1870-luku näki Suomessa monia muu­

toksia. Rautatie Pietariin ja sitä kautta Venäjälle ja Eurooppaan valmistui, Kymijoen suuret teollisuuslaitokset ja Kotkan kaupunki perustettiin, väestöä muutti ennennäkemättömin määrin Etelä-Suomen teollisuusalueelle, ulko­

maankauppa kasvoi, Suomi siirtyi kul­

takantaan, arvopaperipörssi alkoi toi­

mia, polyteknillistä koulutusta uudistet­

tiin pariin otteeseen, Tekniska Före­

ningen i Finland perustettiin. Mutta Helsinki oli vielä yhtenäinen empire- kaupunki; komeat uusrenessanssityyli- set liikepalatsit ja hienostunut ravin- tolaelämä kuuluvat vasta seuraavalle vuosikymmenelle, 1880-luvulle. Kum­

mallakin edellä mainituista suuntauk- ₆

lenkin näytti lupaavimmalta, kun se vielä pari vuosikymmentä aikaisemmin oli näyttänyt toivottomimmalta. Käänne oli tapahtunut Lontoon suuressa teolli- suusnäyttelyssä v. 1851. Suuressa näyttelyssä selviävät tuotannon yleiset linjat, heikkoudet ja vahvat puolet — siksihän Tukholman näyttely oli suo­

malaisille tärkeä ja siksi samat piirit, jotka perustivat Taideteollisuusyhdis­

tyksen, pitivät tärkeänä suuren yleisen teollisuusnäyttelyn aikaansaamista tääl­

lä — sehän onnistui v. 1876. Ja muis­

tutettakoon tässä yhteydessä, että Suo­

men osasto maailmannäyttelyissä — esimerkiksi Pariisissa 1900 — ei suin­

kaan rakentunut vain niiden taideteos­

ten varaan, jotka me nyt niin hyvin muistamme, vaan olennaisesti teolli­

suustuotteiden esittelylle. Lontoon teol- lisuusnäyttely v. 1851 osoitti englanti­

laisten tuotteiden luotettavuuden ja käyttökelpoisuuden, mutta samalla se toi näkyviin yleisen maun ja aistikkuu- den puutteen. Mutta englantilaiset otti­

vat tästä opikseen ja saavuttivat paris- sakymmenessä vuodessa ranskalaiset, joita aikaisemmin oli pidetty ylivoimai­

sena kaikessa, missä muodontaju tuli kyseeseen.

ahkeruus ja huolellisuus. Kaikista muis­

ta Estlander jatkaa, voi sanoa samaa kuin Kouvolan kierrekaihtimista: arvos­

telu oli havainnut ne solideiksi, hyvin tehdyiksi, käytännöllisiksi, mutta maut­

tomasti koristelluiksi.

Estlander lähti siis siitä, että Suomen ei tullut tyytyä raaka-aineen tuottajamaan asemaan, vaan pyrkiä luomaan sellai­

nen teollisuus, joka pitkälle pystyisi ja­

lostamaan tuotteita, ja joka näillä tuot­

teillaan pystyisi kilpailemaan kansain­

välisessä kaupassa — hänhän mainitsi etenkin Venäjän-kaupan. — Syitä tä­

hän oli ainakin kahdenlaisia. Toinen, johon äskeinen sitaatti jo viittasi, oli nationlig tillvaro. Jalostusas­

teeltaan korkea ja monipuolinen teolli­

suus loisi uuden, toisenlaisen ja en­

tistä kiinteämmän pohjan kansalliselle yhtenäisyydelle kuin mitä siihen saak­

ka oli tarjolla. Suomella, jolla Estlan­

derin käsityksen mukaan ei ollut omaa erityistä historiaa, oli nähtävästi tähän saakka kansallisen olemassaolon pe­

rustana vain ylhäältä käsin luotu, hal­

litsijan ja virkamiehistön varaan raken­

tuva kansallinen yhtenäisyys. Sen si­

jalle hän ilmeisesti ajatteli taloudellista yhtenäisyyttä, jota rautateiden avulla oli juuri alettu pystyttää. Todellakin Suomen taloudellinen yhdentyminen tuli olennaiseksi kansallisen yhtenäisyy­

den osaksi, ja esimerkiksi suuri muutto­

liike Itä-Suomesta Pietariin kääntyi Ky­

menlaaksoon ja Helsinkiin päin tieten­

kin vasta sitten kun nämä seudut pys­

tyivät tarjoamaan työtilaisuuksia itäisel­

le liikaväestölle.

Englantilaisen käytännöllisyyden ja pragmaattisuuden vastakohtana Estlan­

der viittaa monin kohdin Saksaan ja saksalaiseen ajatteluun. Saksasta on peräisin väärä suhde taiteeseen, se ajatus, että taide on olemassa itseään varten. Estlander hyökkää ankarin sa­

noin taiteen aristokraattisia ilmiöitä vastaan: olipa kyseessä yläluokan me­

senaattien itselleen tilaama taide tai esteettisten taiteentuntijoiden omaksi kentäkseen aitaama akatemiataide, ol­

tiin yhtä kaukana taiteen demokraatti­

suudesta. Estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professorin mielestä tai­

de taiteen vuoksi oli tuomittavaa: »att vara skald och ingenting annat är ex­

ceptionelt och tillochmed betänkligt».

Saksassa tuottivat taideakatemiat val­

tavat määrät keskinkertaisia taiteilijoita, jotka ajautuivat taloudelliseen kurjuu­

teen, mutta ero käsityöhön pidettiin kuitenkin jyrkkänä. Olisi helpompaa mahduttaa kaikkien saksalaisten päät yhteen myssyyn kuin saada saksalainen taideakatemia antamaan opetusta työ­

miehille: kärjistää Estlander.

Toinen Estlanderin motiiveista korkea- jalosteisen kotimaisen teollisuuden puolesta olikin juuri sosiaalinen. Tai­

teellisen elementin yhdistäminen teol­

lisuuteen merkitsee yksilön työn arvon­

nousua, työmiehen mahdollisuutta pär­

jätä taistelussa pääomaa ja koneita vastaan. Vanhan käsityöläisperinteen ja muototajun ei tarvitse hävitä, vaan oi­

kein suunniteltu teollinen struktuuri ot­

taa ne käyttöön ja takaa siten toimeen­

tulon monille. Tämän edellytyksenä on kuitenkin asianmukainen, siis taideteol­

linen koulutus. Sellaisen aikaansaami­

seen Suomessa Estlander ja hänen perustamansa Taideteollisuusyhdistys kiinteästi pyrkivät, samalla kun yleistä opetuslaitosta pyrittiin saamaan samoja ideaaleja palvelemaan.

Saksa ja saksalainen idealistinen filo­

sofia olivat kuitenkin Suomen fenno­

maanien johtotähtenä, ja niillä oli, sivu- Englanti oli Estlanderin mukaan maa,

jossa sosiaalisten olojen kehitys sit- 7

mennen sanottuna, erittäin vankka ase­

ma Ruotsissa sikäläisen »oscariaani- sen» tyyli- ja elämänvaiheen aatteelli­

sena perustana.

taideteollisuuden Idea edellytti, saattoi joutua kohtaamaan vahvoja henkisiä esteitä. Kun Topelius ja Yrjö Koskinen juuri 1870-luvulla pohtivat Proudhonin iskusanaa että omaisuus on varkautta, heille täytyi olla nuoruutensa Pohjan­

maalta tuttua, että omaisuuteen kiinty­

neen oli aina muisteltava kamelia ja neulansilmää. Fennomania, papiston ja talonpoikien ideologia, oli lähellä tätä traditiota. Siksi sen mielestä myös nuo­

rison koulutuksessa oli pyrittävä henki­

siin arvoihin. Käytännöllisyys ja esineel­

lisyys olivat sekä uskonnollisen tradi­

tion että Idealistisen filosofian mukaan vain omiaan johtamaan ihmistä pois hänen omimmasta osastaan. Ja tämän materiaalisen suuntautumisen kannoilla häämötti sosialismin peikko, Pariisin kommuuni oli muutamaa vuotta aikai­

semmin järkyttänyt miellä koko Euroo­

passa.

Fennomanlan suhde teollisuuteen oli ainakin viileä. Teollistamisen haittavai­

kutuksista oli meilläkin jo tietoa. Juuri 1874 puoluejohtaja Yrjö Koskinen ar­

veli, että pelko sosialismin leviämisestä piakkoin Suomeen saattoi jo olla ai­

heellinen. Sosialismin selityksenä olivat tietysti teolllsuustyöväestön ja suurkau­

punkien köyhälistön kurjat olot, joista Topelius kirjoitti tunnetun

Kommunismens vagga yleisemmin fennomania oli

omaan maaseudun puolue ja maanvil­

jelyksessä se näki sen elinkeinon, jo­

hon koko kansallinen olemus ja tradi­

tio liittyi. Olihan kansallisuuden ja kan­

sallistunteen korostaminen juuri fenno­

manlan kannalta olennaista. Pää­

määrä oli siten henkinen, kun se vasta­

puolella oli materiaalinen: siksi idea­

listiset fennomaanlt perustivat Kansan­

valistusseuran ja positivistiset liberaa­

lit Taideteollisuusyhdistyksen. Molem­

mat käsittivät ohjelmansa demokraatti­

suutta edistäväksi ja kansan sosiaali­

sia oloja kohottavaksi. Toisten mukaan taide talteen vuoksi ja tiede tieteen vuoksi oli väärää: oli pyrittävä yhteis­

kunnallisesti sovellettavaan, konkreetti­

seen, positiiviseen. Esikuvana oli eng­

lantilainen utilitarismi. Toisaalta oli esi­

kuvana saksalainen Idealismi, joka opetti, että materia, ulkoinen ympäristö, esineet, oli vain hengen heijastus, että niinmuodoin arvokasta oli vain henkis­

ten arvojen kehittäminen sekä yksilön että kansan tasolla. Tämä idealismi, joka vähätteli kaikkea ulkonaista, sopi erinomaisesti yhteen vanhan uskonnol­

lisen perinteen kanssa. Olihan jo vuosi­

satoja opetettu, että ulkonaiseen, esi­

neisiin ja rahaan kiintyminen oli hen­

gellisen kehityksen esteenä. Pietistisis­

sä liikkeissämme tämä ulkonaisen kiel­

täminen, jopa tuomitseminen sai muo­

toja, jotka vievät melkein pitämään niitä luostarien ja erakkoasketismln luterilai­

sina korvikkeina. Niiden piirissä kauhis­

teltiin vanhojen postiltojen opastamana kaupunkien synnilllsyyttä. Kauppiaiden liukas moraali, vaatteilla ja koruilla pöyhkeily, kevyttapaisuus, juopottelu ja prostituutio oli opittu Keskl-Euroopassa yhdistämään kaupunkeihin, ja ajattelu­

tapa oli levinnyt sinnekin missä kau­

pungit olivat mitättömiä ja peninkul­

mien päässä. Näin se ulkoisen ympä­

ristön ja esineiden harrastaminen, jota runonsa Mutta vielä nlmen-

Venäjällä vähennettiin Pariisin kommuu­

nia seuranneena vuonna ratkaisevasti luonnontieteiden ja muiden reaaliainei­

den osuutta kouluopetuksessa latinan ja kreikan hyväksi. Luonnontieteet yh­

distettiin silloisessa maailmassa yhteis­

kunnalliseen radikalismiin, luonnontie­

teelliseen maailmankatsomukseen liittyi melkeinpä automaattisesti kirkkoa, us­

kontoa, aristokraattista hierarkiaa, byro­

kratiaa ja militarismia aktiivisesti vas­

tustava asenne. Ruotsissa näkyi sama jako: virallinen koulutuspolitiikka raken­

tui humanistis-kirkollisen kulttuurikon- servatismin varaan, sehän on ns. osca- riaanisen ajan porvarillisen moraalisuu­

den ja tekopyhyyden takana.

Onko siis Taideteollisuusyhdistyksen perustajien piiriä pidettävä suomalaisi­

na radikaaleina, niitä miehiä ja — huom! — naisia, joiden nimet on jul­

kaistu Taideteollisuusyhdistyksen vuo­

den 1975 vuosikirjassa. Kouluklis- toissahan juuri tältä taholta vaadittiin reaallkoulujärjestelmää ja vastustettiin perinnäisklassillista sivistysideaalia, esi­

tettiin kaikissa 1870-luvun monissa koulukomiteoissa toistuvasti käytän­

nöllisiä opintoja ja uusien kielten tai­

tojen ratkaisevaa parantamista. Fenno­

maanien mielestä näin ajattelevat päin­

vastoin olivat konservatiiveja, kun taas heidän esittämänsä ja sittemmin suu­

reksi osaksi toteutunutkin koulutusjär­

jestelmä olisi paljon demokraattisempi.

Fennomaanien mielestä oli kysymys kielestä. Yhdenmukainen koulujärjestel­

mä, joka tähtäisi yliopisto-opintoihin ja

olisi pääosaltaan suomenkielinen, ta- 8

kaisi kansan lapsille samat yhteiskun­

nallisen ylenemisen mahdollisuudet kuin herraslapsillekin. Liberaalien eh­

dottamassa mallissa taas suurin osa koulutusta ei tähtäisi yliopistotasolle vaan ohjaisi päävirran käytännön elä­

mään uusia kieliä ja muita käytännöl­

lisiä taitoja opettavien reaalikoulujen kautta. Yliopistoon johtavien koulujen suomenkielistäminen voisi tapahtua fennomaanien esittämää huomattavasti hitaammin

kin itse asiassa olla kysymys muusta kuin kielestä ja kansanrunoudesta, ni­

mittäin modernista elinkeinoelämästä.

Junayhteys Pietariin oli juuri avattu.

Tulisiko sitä tietä suuressa mittakaa­

vassa toteutumaan rohkeimpien teolli- suusmiestemme iskusana »Kun Her­

ramme armossaan on antanut Suomelle Venäjän, niin mehän olisimme hulluja, jollemme käyttäisi sitä hyväksi!» Vai tulisiko yhteyksien paraneminen vai­

kuttamaan toiseen suuntaan, hävittä­

mään Suomen ominaislaatua ja liittä­

mään sen kiinteämmin Venäjään? Tämä jälkimmäinen pelko oli varmasti eräs tärkeä syy siihen, että monet ensi kat­

sannolta teollisuudelle vieraat piirit omaksuivat taideteollisuuden aatteen vuoden 1875 tilanteessa. Kotimaisen teollisuuden kehittäminen oli isänmaal­

todellista kielikehitystä seuraten, mutta ei sitä ennakoiden.

Fennomaanien mukaan tämä merkitsi, hieman karrikoiden, huomattavaa demo­

kratian lisääntymistä, että Suomen kan­

sa saisi suomenkieliset herrat, ja siksi oli koululaitoksen luotava edellytykset suomenkielisen kansan lapsille päästä virkamiehiksi, — vaikka tätä väylää tie­

tysti vain hyvin pieni osa kaikista saat­

toi tulla käyttämään. Liberaalien malli pyrki heidän mielestään sitomaan suo­

menkieliset alempaan koulutukseen ja varaamaan ylemmän koulutuksen ruot­

sinkielisille. Liberaalit itse taas arveli­

vat demokratian edistyvän siten että käytännöllisyyteen suuntautuva opetus antaisi oppilaille paremman valmiuden käytännön elämään ja siten oman on­

nensa takomiseen sillä alalla, joka hei­

dän maailmankatsomuksessaan oli tär­

keä, nimittäin taloudellisen yksityisyrit- teliäisyyden alalla. Voinee sanoa, että kumpikin halusi kansalle annettavaksi sitä, mitä itse piti eniten arvossa.

lista toimintaa, joka vahvistaessaan maan taloudellista olemusta myös antoi sille ominaislaatua ja teki mahdolliseksi valtiollisen ja kulttuurisen omaleimai­

suuden ylläpitämisen ja voimistamisen.

Venäjään nähden tämä tietysti merkitsi kilpailua Venäjän nousevan teollisuu­

den kanssa, ainakin keisarikunnan luo­

teisosan. Helmikuun manifestista alka­

nut hallituksen Suomen-politiikka on­

kin selitetty strategisten syiden ohella nimenomaan myös Venäjän teollisuus­

piirien painostamaksi toiminnaksi. Mut­

ta siinä vaiheessa, neljännesvuosisata Taideteollisuusyhdistyksen

sen jälkeen, Suomen teollisuus, taide ja taideteollisuus pystyi vastaamaan haasteeseen

perustami- Taideteollisuusyhdistyksen perustami­

sen ilmentämä ideologia, jossa taide­

teollisen ja yleensä käytännöllisen kou­

lutuksen korostaminen yhtyi pyrkimyk­

seen nostaa kotimaisen teollisuuden ja­

lostusastetta, liittyi olennaisesti näke­

mykseen Suomen asemasta. Teollisuu­

den, juuri korkea-asteisen, siis taide­

teollisuuden yhteydessä Estlander veti esiin käsitteen nationlig tili- varo. Kansallinen identiteetti saattoi­

Pariisin paviljongilla.

Vaikka siis fennomanian edustama kan­

sallisen identiteetin rakentamisohjelma sisäpoliittisesti nähtävästi oli tarpeelli­

nen ja tuloksekas, niin ulkopoliittisesti Suomen kansallinen olemassaolo, nationllg tillvaro, joutui silloin niinkuin myöhemminkin olennaisesti viittaamaan materiaalisen kulttuurin tu­

loksiin, kätten töihin.

9

FENNOMANI, LIBERALISM OCH KONSTINDUSTRI

Matti Klinge*

Konstflitföreningen i Finland grundades våren 1875, och föreningens tillkomst föregicks av en diskussion kring Fin­

lands folk, dess förflutna, nuliv och framtid, en diskussion som pågått i åratal och blivit allt mera laddad. Det var tydligt att Finland både i ekono­

miskt och politiskt avseende höll på att träda in i ett nytt tidevarv: Industria­

lismen hade börjat på allvar efter det trävaran på 1860-talet plötsligt stigit till ett värde som man inte kunnat förut­

se och börjat dra in Finland som ett land att varaktigt räkna med i penning­

hushållningens och kapitalismens verk­

ningskrets. Politiskt svarade mot denna brytning en övergång från de tidigare decenniernas rent byråkratiska system till ett styrelsesätt, där de regelbundet om ock med långa mellantider samman­

trädande lantdagarna kunde föra fram visserligen inte folkets men dock ständernas åsikter och beslut och på­

verka utvecklingen av de allmänna an­

gelägenheternas skötsel. I början av 1870-talet blev det emellertid uppen­

bart att den politiska enigheten under ståndslantdagarnas första tider hade varit blott ett slags övningar på det svåröverskådliga område där med­

borgarnas opinioner kommer till ut­

tryck och tolkas. I vilken riktning skulle man leda landet, vilket mål skulle man ställa upp, här skilde sig fennomaner- nas och liberalernas åskådningar in­

bördes, och denna skillnad i tänkesätt blev synlig på i det närmaste alla viktiga områden, börjande med hur det finska folkets förflutna skulle tolkas och tillspetsande sig centralt i hur fol­

ket och dess ungdom skulle fostras.

Om vi tänker på dagens skoldebatt har vi lätt att förstå att just den framtids- planering som utbildningen röjde är ett väsentligt problem i samhället. Grund­

andet av en förening för konstflit var

— för sin del — en åtgärd på detta område.

Man har ofta önskat reducera konflikten mellan fennomanerna och liberalerna till enbart en tvist om språk­

förhållandena i Finland och hur dessa skulle ordnas med tanke på framtiden.

Men språkprogrammen var bara en yttring av en åskådning i stort som gällde mycket mera än bara språket.

När fennomanerna ansåg att man borde sträva till att så snabbt som möjligt förfinska landets bildningsliv och för­

valtning

början av 60-talet uppnått ställningen av officiellt språk — inriktade man sig väsentligen på att skapa en nationell enhet och strävade till att minska de klyftor som fanns mellan samhällsklas­

serna. När liberalerna åter ansåg att man skulle låta språkförhållandena ut­

veckla sig i huvudsak fritt och enligt språkens egen styrka, var deras syfte inte att betona det svenska språkets värde som sådant utan att upprätthålla kontakter med det västliga Europa genom att främja kunskap i svenska och europeiska språk tills det finska språket skulle mogna att som fullt lik­

värdigt språk bära upp även den högsta bildningen. Det var ju först på 1870-talet en finskspråkig teater starta­

de, och »salongsduglig» finsk litteratur började utkomma först under det följ­

ande decenniet med Juhani Aho, Ar­

vid Järnefelt och deras generation;

även den finskspråkiga litteraturen och pressen representerade kring år 1875 ännu mycket späda om också växt- kraftiga groddar. Språkpoiitiken var stabilt förankrad i näringarnas och produktionens värld: ständerna som företrädde samhällsgrupper ställde sig vid lantdagarna bakom olika ideologier.

Fennomanin var prästerskapets och böndernas idé, alltså en ideologi med anknytning till jordbruket, landsbygden, inlandet. Adeln och borgarskapet intog liberalismens ståndpunkt, liberalismen var städernas och kustbygdernas ideo­

logi, och dess anhängare representera­

de handelns, industrins och service­

näringarnas intressen. Fennomanin finskan hade redan i

* professor i historia vid Helsingfors

Universität. 10

stödde sig på det bestående i jord­

ägande och i den produktion som hör­

de ihop med jordbruket: i dess värld var det viktigt med kulturell och eko­

nomisk självförsörjning. Liberalerna betonade vikten av varu-utbyte och fri­

handel, ideell och materiell kommuni­

kation, öppenhet för förändringar. De förra var nationalister, de senare fram­

hävde internationella förbindelser och perspektiv ut mot världen, vardera trodde att just de egna ideerna bäst skulle främja det gemensamma foster­

landet.

Detta motsatspar är inte någon för Fin­

land unik företeelse. I England mot­

satte sig det konservativa tor y-partiet- som företrädde landsbygden och lant- bruksintressen-frihandel, näringsfrihet, industrialism, det motsatte sig nya tänkesätt i religion och moral, men re­

kommenderade en lagstiftning som drev fram socialskyddet. De liberala whigs åter motsatte sig i näringsfri­

hetens namn all reglering och allt över- hetligt ingripande och de höll på en så fullständig frihet som möjligt Inom handel och industri, åsiktsfrihet, över­

huvud individernas frihet. I Ryssland framhöll za pad ni kl vikten av för­

bindelser med Västerlandet, de om­

huldade och främjade den europeiska högkulturen, möjligheter att resa utom­

lands, språkkunskaper, medan åter slavofilerna och senare narodniki trodde att ryskheten som sådan och dess fördjupande kunde vara en håll­

bar linje för framtiden. I själva verket är motsättningen mellan landsbygden och staden en av de viktiga faktorerna i hela Europas historia: två olika nä- ringssystem, och till vardera är en särskild världsåskådning anknuten — och med detta sammanhänger beg rip- ligtvis även en tradition i teser och kvicka infall, i litteraturen och i de lär­

das argumenteringar, en tradition som lovprisar det egna och naturligtvis också nedsätter motparten, den mot­

satta idériktningen. Denna tradition går tillbaka ända till antiken och den har fortsatt in i vår egen tid, ja den fram­

träder t.ex. I de olika attityder som i dag utmärker våra egna socialdemo­

krater och centerpartister.

På 1870-talet förändrades mycket i Fin­

land. Järnvägen till Petersburg och via denna stad till Ryssland och Europa blev färdig, de stora industrianlägg­

ningarna vid Kymmene älv och staden Kotka grundades, väldiga skaror av befolkningen flyttade till industriom­

rådena i södra Finland, utrikeshandeln växte, Finland övergick till guldmynt­

foten, värdepappersbörsen uppstod, den polytekniska utbildningen för­

nyades i ett par repriser, Tekniska Före­

ningen i Finland stiftades. Men Helsing­

fors var fortfarande en empire-stad med enhetlig prägel; de ståtliga affärspalat- sen i nyrenässans och det förfinade restauranglivet tillhör följande decen­

nium, 1880-talet. Vardera av de nämnda idériktningarna syntes sålunda ännu ha stora möjligheter att styra utvecklingen.

Den centrala tvisten om de väsentliga principerna ägde rum i den skolkom­

mitté som satt år 1871. Här delade sig uppfattningarna längs två linjer, och vardera fick under de närmaste åren sin centrala medborgarsammanslutning som skulle förfäkta den ideologiska synen

(Folkupplysningssällskapet) grundades år 1874, Föreningen för konst­

flit i Finland år 1875.

Kansanvalistusseura

I sin viktiga programskrift Den finska konstens och indust­

rins utveckling hittills och hädanefter hade C. G. Estlander, Konstflltföreningens primus motor, ta­

git till uppgift att förmedla mellan »en viss konstens aristokrasi och folkbild­

ningens allmänna behof». Detta skedde i fast övertygelse om industrialise­

ringens nödvändighet och nytta. Jag citerar: »Vi äro engång för alla ohjelp- ligen indragna i den moderna industri­

utvecklingens väldiga ström, och då så är, tyckes det vara värdigare och mera enligt med våra anspråk på en plats bland nationerna att vi beslutsamt gå fram, hellre än dragas. Äfven det att man med kastad handske markerar sitt ställe på dessa tornerplatser, är ett kännetecken, och I modern mening icke ringa, på nationlig tillvaro. Visst är, att kan man der hålla sin plats, så eger man hemma lifsvilkoren för en mängd högre intressen, bland andra främst för konsten. — Det ligger så­

ledes allmagt uppå att vi engång för alla bortkasta denna föreställning om och denna min af att vara ett illa lottadt folk, det der i stort icke kan åstad­

komma annat än råämnen i ursprungligt skick eller i första stadiet af tillyxning».

En viktig del av Estländers framställ­

ning bestod i behandling av de dels industriutställningen i Stockholm, den första, där Finland var med. »Det är 11

nebär värdestegring för den enskildas arbete, arbetarens möjlighet att klara sig i kampen mot kapital och maskiner.

Den gamla hantverkartraditionen och det genuina formsinnet behöver inte försvinna, utan en riktigt planerad in­

dustriell struktur tar dem i bruk och garanterar sålunda utkomst för många.

En förutsättning för detta är dock en ändamålsenlig, alltså konstindustrien utbildning. Estlander och den av honom grundade Konstflitföreningen strävade till att varaktigt få till stånd denna ut­

bildning i Finland, och samtidigt ville man få det allmänna undervisnings­

väsendet att tjäna samma ideal.

Enligt Estlander var England det land, där utvecklingen av de sociala för­

hållandena trots allt såg mest lovande ut, fastän dessa blott ett par decennier tidigare framstått som ytterst hopplösa.

En omsvängning hade skett vid den stora industriexpositionen i London år 1851. Vid en stor utställning får man klarhet över de allmänna linjerna i pro­

duktionen, dess svagheter och starka sidor — därför var Stockholmsutställ­

ningen viktig för finländarna och där­

för ansåg samma kretsar, som grunda­

de Konstflitföreningen, det viktigt att få till stånd en stor allmän industri­

utställning här — vilket ju lyckades år 1876. Det kan i detta sammanhang erinras om att Finlands avdelning på världsutställningar — t.ex. i Paris 1900

— ingalunda byggde bara på de konst­

verk, som nu är så berömda, utan väsentligen på de utställda industri­

produkterna. Industriutställningen i London år 1851 visade de engelska produkternas goda kvalitet och bruks- duglighet, men samtidigt framträdde brist på allmän smak och estetisk känsla. Men engelsmännen tog lärdom av detta och nådde på ett par decen­

nier upp i nivå med fransmännen, som tidigare hade ansetts vara överlägsna i allt som hade att göra med formsinne.

Som motsats till engelsmännens prak­

tiska sinnelag och pragmatism pekar Estlander i många sammanhang på Tyskland och det tyska tänkandet.

Från Tyskland härrör det orätta för­

hållandet till konsten som finns i tanken att konst existerar för konstens egen skull. Estlander angriper strängt konstens aristokratiska företeelser:

antingen det var fråga om konst som en mecenat inom överklassen beställde för egen räkning eller om den akademi­

konst som de estetiska konstkännarna icke något vågat påstående», fortsätter

han, »att denna exposition, med den sjelfkännedom och sjelfkänsla hon skänkt oss, skall blifva vändpunkten i vår industriela utveckling, helst hon så nära följts af jernvägens öppnande till Petersburg». Estlander räknar upp de områden, där »vi voro defekte», och anmärker, att många av dem hörde till den »formande eller konstindustrin till­

hörande brancher». Däremot hade berömmet tillfallit företrädesvis sådana artiklar »i hvilkas åstadkommande sorg- fällighet och eftertanke ifrågakommer mer än formsinne. För alla de öfriga», fortsätter Estlander, »är totalomdömet ungefär det som drabbade Kouvola rullgardiner: solida, välgjorda, ända­

målsenliga, men med smaklösa mål­

ningar.»

Estlander utgick sålunda från att Fin­

land inte fick nöja sig med ställningen som ett råvaruproducerande land utan att det borde sträva att skapa en sådan industri, där produkterna i hög grad förädlades, och bli ett land som med dessa produkter förmådde konkurrera på världsmarknaden — han nämnde ju främst handeln med Ryssland. Det fanns åtminstone två orsaker till detta.

Den ena, som citatet redan syftade på, var nationlig tillvaro. En mångsidig industri med hög förädlings- grad skulle skapa en ny grund för den nationella enheten, en annorlunda och långt fastare grundval än den som hit­

tills hade stått till buds. Finland, som enligt Estländers uppfattning inte ägde en egen särskild historia, hade syn­

barligen hittills byggt den nationella existensen enbart på nationens enhet, som skapats uppifrån och som var beroende av regenten och tjänste­

mannakåren. I stället för denna grund tänkte Estlander uppenbart på den eko­

nomiska enhet, som man just med hjälp av järnvägarna börjat skapa. I själva verket blev Finlands ekonomiska inte­

gration en väsentlig del av det natio­

nella enhetsverket, och t.ex. den stora flyttningsrörelsen från östra Finland till Petersburg ändrade riktning och sökte sig till Kymmenedalen och Hel­

singfors, givetvis först efter det dessa trakter förmådde erbjuda arbetsplatser åt den östliga befolkning som inte hade utkomstmöjligheter på hemorten.

Estländers andra motiv för en inhemsk industri med hög förädlingsgrad var just det sociala motivet. Att förena ett

konstnärligt element med industrin in­ ¹²

ingärdade som sitt eget fält, var man lika långt borta från konstens demo­

kratiska väsen. Professorn i estetik och nyare litteratur fördömde konst för konstens egen skull; »att vara skald och ingenting annat är exceptionelt och tillochmed betänkligt». I Tyskland producerade konstakademierna väldiga mängder av medelmåttiga begåvade konstnärer, som hamnade i ekonomisk misär, men likväl höll man på den skar­

pa skillnaden mellan konst och hant­

verk. Det vore lättare att »förena alla tyskars hufvuden i en mössa än förmå en tysk konstakademi att gifva afton­

timmar åt arbetare», tillspetsar Estlan­

der.

den yttre miljön, föremålen, bara var återspeglingar av ande, att i enlighet härmed det värdefulla endast var att utveckla andliga och ideella värden såväl hos individen som hos folket.

Denna idealism, som nedvärderade allt utländskt, passar utomordentligt väl samman med den gamla religiösa tra­

ditionen. Man hade ju i decennier lärt att en fixering vid det yttre, vid fö­

remål och pengar var ett hinder för den religiöst andliga utvecklingen.

I våra pietistiska rörelser antog förne­

kandet av det yttre, ja rentav fördö­

mandet, former som nästan kommer oss att här se ett slags lutherska surrogat för kloster och eremitaske­

tism. I dessa kretsar var man förfärad över städernas syndfullhet, som de gamla postillorna varnat för. Man hade i Mellan-Europa lärt sig att förbinda köpmännens hala moral, fåfänga i samband med kläder och smycken, lättsinne, dryckenskap och prostitution med städerna, och dessa tänkesätt ha­

de spritt sig också till de länder där städerna var obetydliga och låg på mils avstånd. Sålunda kunde det intresse för den yttre miljön och före­

mål i den, vilket konstflitens idé för­

utsatte, råka i kollision med starka and­

liga hinder, fördomar. När Topelius och Yrjö Koskinen just vid denna tid diskuterade Proudhons slagord »egen­

dom är stöld», måste det för dem från deras ungdom i Österbotten ha varit känt att den rike alltid skulle tänka på kamelen och nålsögat. Fennomanin, prästerskapets och böndernas ideologi, stod nära denna tradition. Därför borde man enligt fennomanins tänkesätt också vid ungdomens skolning inskär­

pa ideella värden. Det praktiska intresset och uppskattningen av före­

mål var enligt både den religiösa traditionen och den idealistiska filo­

sofin bara ägnade att leda människan bort från hennes innersta jag. Och hack i häl efter denna materiella orientering skymtade socialismens spö­

ke, Pariskommunen hade bara några år tidigare upprört sinnena i hela Eu­

ropa.

Tyskland och den tyska idealistiska filosofin var dock ledstjärnor för Fin­

lands fennomaner, och de hade, sagt i förbigående, en synnerligen stark ställning i Sverige som ideell bakgrund till den »oscariska» stilepoken och

livsmönstret under den.

Fennomanins förhållande till industrin var i varje fall svalt. Också hos oss kände man till de skadliga verkningar­

na av industrialiseringen. Just 1874 för­

modade partiledaren Yrjö Koskinen att det redan Jojnde vara motiverat att hysa fruktan för att socialismen snart skulle sprida sig till Finland. Socialismen för­

klarades naturligtvis av de eländiga för­

hållandena bland industriarbetarna och i storstädernas slum, förhållanden som något senare inspirerade Topelius till hans kända dikt Kommunismens vagga.

Men ännu allmännare taget var fenno­

manin just landsbygdens parti och I jordbruket såg fennomanin den näring, som hela den nationella existensen och de egna traditionerna anknöt till.

Just ur fennomanins synvinkel var det väsentligt med att framhäva nationa­

liteten och nationalkänslan. Målet var sålunda ideellt, medan det hos mot­

parten var materiellt: därför grundade de idealistiska fennomanerna Kansan­

valistusseura och de positivistiska li­

beralerna Konstflitföreningen. Vardera uppfattade sitt program som ägnat att främja demokratin och att förbättra fol­

kets sociala förhållanden. Somliga an­

såg det orätt med konst för konstens skull och med vetenskap för veten­

skapens skull: man skulle sträva till det som socialt kunde tillämpas, det konkreta, det positiva. Förebilden var den engelska utilitarismen. Men det fanns en annan förebild i den tyska idealismen, som lärde att materien,

I Ryssland minskade man under det år som följde efter Pariskommunens år i avgörande grad de naturveten­

skapliga ämnenas och andra realäm­

nens andel

förmån för latin och grekiska. I den dåtida världen förband man natur­

vetenskaperna med den sociala radi­

kalismen; till den naturvetenskapliga skolundervisningen till

13

lerna själva åter antog att demokratin skulle utvecklas så att den undervis­

ning som var inriktad på praktiska yr­

ken skulle ge eleverna en bättre skol- ningsgrund för praktisk verksamhet och sålunda för att smida den egna lyckan på det område, som enligt deras världsåskådning var viktigt, nämligen på den ekonomiska privatföretagsam­

hetens område. Man kan säga att var­

dera önskade att folket skulle få det som man själv ansåg vara mest värt.

Den ideologi som kommer till uttryck i grundandet av Konstflitföreningen och där framhävandet av den konstin­

dustriella och överhuvud praktiska skolningen förenades med strävan att höja den inhemska industrins föräd­

lingsgrad, hade ett nära samband med den allmänna synen på Finlands ställ­

ning. I samband med industrin, just förädlingsindustri, alltså konstindustri, tog Estlander fram begreppet nation- I i g tillvaro. Den nationella identiteten kunde i själva verket vara en fråga om annat än om språket och folkdikten, nämligen om det moderna näringslivet.

Tågförbindelsen med Petersburg hade just öppnats. Skulle man på den vä­

gen i stor skala förverkliga en tanke­

gång som våra djärvaste industrimän varit inne på och som uttryckts den »När Vår Herre har varit så nådig att skänka Ryssland åt Finland, så vore vi väl tokiga om vi icke profiterade därav.» — Eller skulle de förbättrade förbindelserna inverka i annan riktning, utplåna Finlands särart och anknyta landet fastare till Ryssland? Fruktan för det sistnämnda var säkert ett viktigt skäl till att många kretsar, som till en början var främmande för Industrin, tillägnade sig konstflitens idé i 1875 års situation

hemska

verksamhet, och

samhet förstärktes gav den också lan­

dets ekonomiska ställning specifik karaktär och gjorde det möjligt att upprätthålla och förstärka den poli­

tiska och kulturella särprägeln. Med tanke på Ryssland betydde detta na­

turligtvis konkurrens med den expande­

rande ryska industrin, i varje fall med industrin i kejsardömets nordvästra del. Den ryska regeringens Finlands­

politik, som inleddes med februarima­

nifestet, har utom med strategiska or­

saker förklarats med att de ryska in­

dustrikretsarna tryckte på. Men I detta skede, ett kvartssekel efter Konstflit- föreningens grundande, förmådde Fin­

världsåskådningen anslöt sig nästan automatiskt en inställning som be­

kämpade kyrkan, religionen, den aris­

tokratiska hierarkin, byråkratin och militarismen. I Sverige kunde man se samma uppdelning: den officiella skol­

politiken byggde på den humanistiskt- kyrkliga kulturkonservatismens stöd, den finns ju bakom den s.k. oscariska tidens borgerliga moralism och sken­

helighet.

Skall sålunda en krets av stiftande medlemmar I Konstflitföreningen be­

traktas som finländska radikaler, dessa män och

vilkas namn har publicerats i Konst- flitföreningens årsbok 1975. I skol­

diskussionerna krävde man just från detta håll ett realskolesystem och man bekämpade det traditionellt klassiska bildningsidealet, I alla de många skol­

kommittéerna under 1870-talet fram­

höll man gång på gång hur viktigt det var med praktiska studier och med att kunskaperna i nya språk avgörande skulle förbättras. Enligt fennomanerna var de som tänkte så tvärtom konser­

vativa, medan däremot det skolsystem som de förde fram och som sedermera också till stor del förverkligades var mycket mera demokratiskt. Enligt fen­

nomanerna var det fråga om språket.

Ett enhetligt skolsystem, som skulle vara finskspråkigt, skulle för folkets barn garantera samma möjligheter till socialt avancemang som för herrskaps­

barn. I den modell som liberalerna föreslog skulle största delen av utbild­

ningen inte vara inriktad på universi­

tetsnivå utan leda huvudströmmen till det praktiska livet genom de realskolor som skulle undervisa i nya språk och ge andra praktiska färdigheter. Den förfinsknlng av de läroverk som ledde till universitetet skulle kunna ske betyd­

ligt långsammare än vad fennomaner­

na föreslog — i takt med den verk­

liga språkutvecklingen men inte före­

gripande denna. Enligt fennomanerna var det, för att karrikera en smula, en betydande ökning av demokratin om det finska folket fick finskspråkiga herrar, och därför borde skolväsendet skapa förutsättningar för det finsksprå­

kiga folkets barn att bli tjänstemän — ehuru givetvis bara en mycket liten del av alla kunde komma att utnyttja denna kanal. Liberalernas modell avsåg en­

ligt fennomanernas åsikt att binda de finskspråkiga vid en lägre utbildning och att reservera den högre utbild­

ningen för de svenskspråkiga. Libera- även kvinnor, obs!

or-

Att utveckla den m- industrin var fosterländsk när denna verk-

14

lands industri, konst och konstindustri besvara utmaningen — ett svar var Paris-paviljongen. Även om det pro­

gram för den nationella identitetens uppbyggande, som fennomanin repre­

senterade, sålunda inrikespolitiskt av allt att döma var nödvändigt och fram­

gångsrikt, var det utrikespolitiskt av betydelse att Finlands nationella exis­

tens, nationliga tillvaro, då liksom också senare kom att åberopa och sätta sin lit till den materiella kul­

turens vinningar, till det arbete handen utför.

15 Övers, från finska av J. O. Tallqvist

Itse asiassa saatiin kokoelmat pakata jo vuonna 1912, kun rakennus oli ehti­

nyt käydä niin ahtaaksi, että muut vuokralaiset olivat sitä mieltä ettei tai­

deteollisuudelle ollut tilaa laisinkaan.

KODITON KULTTUURILAITOS

Erik Kruskopf

Juuri näinä vuosina ei taideteollisuu­

den asema ollut kovin vahva ja sitä­

paitsi tähtäimessä oli kohtuullisen käyt­

tökelpoinen turvapaikka: Hakasalmen huvilan yläkerta. Alakerrassa toimi Kaupunginmuseo

seon tilojen kohdalla tuli Hakasalmen huvilasta kuitenkin ensimmäinen askel yhä jyrkemmäksi käyvällä alamäellä.

Hakasalmen huvilassakaan ei kauan riittänyt tiloja, mitä olisi pitänyt osata odottaakin. Kaupunginmuseo kasvoi, ja sillä oli ensikäden oikeus rakennuk­

seen. Vuokralaiset joutuivat pois 1. ke­

säkuuta 1928, mutta onnistuivat taas löytämään uuden huoneiston — tällä kertaa Bulevardin varrella. 1933 oli aika kulunut umpeen myös siellä. Nyt ar­

mahti Stockmann kokoelmia ja luovutti tarkoitukseen muutamia saleja neljän­

nestä kerroksestaan.

Vuonna 1887 saatettin valmiiksi ja vihit­

tiin Helsingissä komea rakennus, jonka oli määrä sisältää Taideteollisuusyhdis­

tyksen kokoelmat eli Taideteollisuus­

museo. Tämän lisäksi siellä olisi tullut olemaan tilaa kuvataidemuseolle sekä kuvaamataiteilijoiden että muotoilijoi­

den kouluille.

Taideteollisuusmu-

Vihkiäiset olivat suuri tapahtuma maan kulttuurielämässä. Sitä myötäilivät liput ja musiikki, ja rakennuksen innokkain puolestapuhuja, professori C. G. Est­

lander, piti juhlallisen vihkiäispuheen.

Hän toi julki ilonsa mm. siitä, että tai- deteollisuuskokoelmat, joille oli luotu perusta jo 70-luvun alussa, ja jotka nyt olivat ehtineet karttua melko huomatta­

viksi, lopultakin saisivat ansaitsemansa

pysyvän olinpaikan. Täällä ne saivat olla aina sodan sytty­

miseen

pommituksia ja kokoelmat pakattiin jälleen. Uuden turvapaikan ne löysivät lopulta eräästä Pohjoisrannan huoneis­

tosta, mutta tänne ei yleisöllä enää ol­

lut sisäänpääsyä, eikä erikoisnäyttelyl­

täkään enää voitu järjestää.

Kun kokoelmat lopulta pakattiin laati­

koihin ja piilotettiin erääseen Kataja­

nokan varastoon, oli alennus täydelli­

nen. Siellä ne todella lojuvat vielä tä­

nään.

mutta sitten alettiin pelätä Kokonaan ilman majaa eivät ne aikai­

semminkaan olleet. Ensin ne olivat esil­

lä Helsingin Yliopistolle kuuluvassa la- boratoriorakennuksessa, sitten eräässä kouluhuoneistossa Kasarmintorin lai­

dalla, sen jälkeen lyhyitä aikoja joissa­

kin väliaikaisissa tiloissa.

Mutta kaikki nämä tilat olivat olleet tila­

päisiä ja epätyydyttäviä, ja haluttiin luoda kestävämmät puitteet esineille, joiden oli tarkoitus palvella maan tule­

vien muotoilijoiden malleina sekä suu­

ren yleisön maunmuokkaajina.

Jokainen, joka on saanut nähdä edes välähdyksen näiden laatikoiden sisäl­

löstä hämmästyy kokoelmien määrää ja rikkautta.

Monta huutoa on korotettu taivasta kohti, vetoomuksia on laadittu, suunni­

telmia on tehty. Mutta mitään uutta ra­

kennusta — ei edes vuokrattuja saleja

— ole saatu hankituksi.

Mutta uudessa rakennuksessa niillä oli vakaat muurit ympärillään, ja puhees­

saan piti Estlander visuaalisen kulttuu­

rin yhteistyökyvyn ja yhteisymmärryk­

sen voittona sitä, että kuvaamataide ja taideteollisuus olivat voineet keske­

nään sopia tästä taidepalatsista. Tämä

»yhteisymmärryksellä voimaa» tunnus­

lause kiinnitettiin myös rakennuksen fasadiin erityisesti korostamaan yhteis­

työn merkitystä. Ja jotta painotettaisiin suurta avomielisyyttä ja sivistyspyrki- mysten yleispätevyyttä, kastettiin ra­

kennus »Ateneumiksi».

Tänään ei siellä enää ole taideteolli­

suusmuseota.

1975, kun yhdistys, joka on luonut ko­

koelmat, vietti 100-vuotisjuhlaansa, sai yleisö nähdä eräänlaisen museovaihto- ehdon luonnoksen. Ateneumin juhla- näyttely loi yleiskatsauksen kotimai-

16

• f il. tri

teltün sitä että taideteollisuudeltamme puuttui laajuutta.

sen muotoilun vaiheisiin kautta vuo­

sien, ja tämä olisi myös eräs pysyvän museon keskeinen tehtävä. Sitäpaitsi laatikoissa on ulkomaisia esineitä ja paljon sellaista, joka ei kuulunut siihen kermaan, joka yritettiin kuoria 100- vuotisnäyttelyyn.

Tänään sillä ei ole laajuutta eikä sy­

vyyttä. Se haparoi itse asiassa koko tehtävänasettelussaan.

Sellainen haparointi on luonnollista ja kuuluu asiaan silloin tällöin. Mutta jos ei pian löydetä tietä hyväksyttäviin rat­

kaisuihin, voi tilanteesta tulla ongel­

mallinen.

Museot eivät ehkä ratkaise sellaisia ongelmia, mutta ne voivat toimia kata­

lysaattoreina, joiden ympäriltä ratkai­

sut nousevat. Museot ovat nykypäivinä harvoin tomuisia instituutioita, esineet rivissä lasikaapeissa. Ne ovat eläviä ja aktiivisia laitoksia, jotka pitävät teh­

tävänään toimia keskellä nykyaikaa sen tietämyksen ja kokemuksen voimalla joka on kätkettynä niiden kokoelmiin.

Katajanokan laatikot sisältävät paljon sellaista tietämystä. On suuren luokan tuhlausta ellei tätä kokoelmaa käytetä tiedon ja ymmärryksen lähteenä siinä työssä, jonka merkityksen tulisi vähe­

nemisen sijaan vuosi vuodelta kasvaa sitä mukaan mitä enemmän inhimillisin toimenpitein luoduksi ympäristömme tulee.

Siksi taideteollisuusmuseota voidaan tänään todella luonnehtia tärkeäksi lai­

tokseksi. Museo, joka ei ole pakattu laatikoihin, vaan jolla on tilaa jossa elää ja toimia.

Mutta museon ei pidä näyttää vain esi­

neitä. Tämän tehtävän ohessa sen tu­

lee myös toimia elävänä yhdysakselina jonka ympärillä muotoilukysymysten ajankohtainen debatti voi pyöriä. Hedel­

mällisissä yhteenotoissa voisivat tääl­

lä kohdata ulkomainen ja kotimainen, nykyaika ja menneisyys.

Joku ehkä sanoo: taideteollisuutemme- han on kehittynyt aivan erinomaisesti ja jopa saavuttanut suurimmat kansain­

väliset voittonsa juuri sinä aikana jol­

loin museo on ollut varastoituna. Mik­

sei se tulevaisuudessakin selviäisi hy­

vin ilman että uhraamme rahaa vielä yhteen »pölyiseen» museoon niiden li­

säksi jotka meillä jo on?

Tämä on, kuten sanotaan, hyvä kysy­

mys. Mutta se perustuu joihinkin laajal­

le levinneisiin väärinkäsityksiin. Taide­

teollisuutemme ei todellakaan ole niin merkillinen kuin 50- ja 60-luvun kan­

sainväliset menestykset saivat yhden ja toisen uskomaan. Nämä menestykset perustuivat muutaman lahjakkaan muo­

toilijan (sekä heidän opettajansa ja PR-väen) panoksiin, ja jo varhain vali-

17

Läroverketförgossaroohflickor-BrobergskasamskolanKorkeavuorenkatu23Högbergsgatan.

L00ЩЯЯШШ

-...-vv

I •P*щьц

^ 5 .;

№ f

<a■шжUtil",

1f.l

M iil \

m

f Р Ш

1 *

”

I

U

■ B H

^

S iB iS äS S ili Г

1SSÆ_

:

r iü T 1 i"

Ж

'

” ^З

i> . Y

-I

í

.

W k ^Æ .

N(

щ ■ y f

и ,ш з

x

Ч У

?

Л

л*/*,*«♦*f*»y*+tr

*S ,. ..

<'"'-

к ~

./ У л У и .'

XZr.Zri--íL’/v»-/

3È3Í,-Ífi£¿

S 5

HUSVILL KULTURINSTITUTION I dag finns det inget konstindustrimu­

seum där.

I själva verket fick samlingarna packa in redan 1912, då huset hade hunnit bli så trångt att de andra medhyres- gästerna inte tyckte att de hade plats

Erik Kruskopf*

nog.

Just de åren låg inte konstindustrin särskilt bra till, och dessutom stod en acceptabel reträttplats i utsikt: övre våningen av Villa Hagasund där Stadsmuseet höll till på nedre botten.

Villa Hagasund kom emellertid att bli det första trappsteget på en ständigt brantare väg utför, vad beträffar konstindustrimuseets lokaliteter.

År 1887 fullbordades och invigdes i Helsingfors en ståtlig byggnad, som skulle rymma Konstflitföreningens sam­

lingar, dvs. Konstindustrimuseet. Dessu­

tom skulle där finnas plats för ett bild­

konstmuseum samt för skolorna för bildkonstnärer och formgivare.

Invigningen var en stor händelse i lan­

dets kulturliv. Flaggor och musik ackompanjerade den, och byggnadens främste tillskyndare, professor C. G.

Estlander, höll ett högstämt invig­

ningstal.

Bland annat uttryckte han sin glädje över att konstindustrisamlingarna, som man lagt grunden till redan i början av 70-talet, och som nu hunnit nå ett icke föraktligt omfång, äntligen skulle få en värdig permanent hemvist.

I Villa Hagasund fanns det inte rum särskilt länge heller, vilket man ju borde ha kunnat räkna ut. Stadsmuseet växte, och hade förhandsrätt. Hyres­

gästen kastades ut den 1 juni 1928, men lyckade igen finna en ny lokal, denna gång vid Bulevarden.

1933 var tiden ute också där. Nu för­

barmade sig Stockmann över samlin­

garna, och upplät några salar i sin fjärde våning för ändamålet.

Kär fick de stanna till krigsutbrottet, men så blev man rädd för bombarde­

mang, och kollektionerna packades ner igen.

De hade för all del inte heller tidigare varit utan husrum. Först hade de visats i en laboratoriebyggnad som tillhörde Helsingfors universitet, sedan i en skollokal vid Kaserntorget, och därefter ytterligare under kortare tider i ett par provisoriska lokaler.

Ytterligare en fristad fann de till slut i en lokal vid Norra Kajen, men här hade allmänheten inte mera tillträde, och möjlighet att arrangera specialut­

ställningar fanns inte heller.

Men dessa utrymmen hade varit provi­

soriska och föga tillfredsställande, och man ville skapa en mera bestående ram för dessa föremål, som var av­

sedda att tjäna landets blivande form­

givare som mönsters och den stora all­

mänheten som smakfostrare.

Förnedringen var fullständig, när sam­

lingarna till slut packades ner i lådor och stuvades undan i ett lager på Skatudden.

Men i den nya byggnaden hade de fasta murar omkring sig, och i sitt tal betecknade Estlander det som en se­

ger för den visuella kulturens förmåga till samarbete och endräkt att bild­

konsten och konstindustrin hade kun­

nat samsas om detta konstpalats.

Denna »kraftgenom-endräkt»-devis sat­

tes också upp på byggnadens fasad, för att markera samarbetets betydelse.

Och för att understryka den breda öppenheten och bildningssträvandenas allmängiltighet, döptes bygnaden till

«Ateneum».

Där dväljs de faktiskt ännu i dag Var och en som fått se ens stickprov ur dessa lådor häpnar över samlingar­

nas omfång och rikedom.

Många skrin har höjts mot skyarna, appeller har utformats, projekt har gjorts upp. Men någon ny byggnad — eller ens några hyrda salar — har inte kunnat uppdrivas.

* fll.dr.

19

få begåvade formgivares (och deras lärares samt PR-folkets) insatser, och man klagade redan tidigt på att vår konstindustri saknade bredd.

1975, när föreningen som skapat sam­

lingarna

fick allmänheten se ett slags utkast till ett allernatlv för ett sådant museum.

Jublleumsexpon i Ateneum gav en översikt över den inhemska formgiv­

ningens skeden genom tiderna, och detta vore väl en central uppgift också för ett permanent museum.

Dessutom finns det utländska föremål, och mängder som Inte hör till den grädde som man försökte skumma av för 100-årsexpon.

hundraårsjubileum, firade

I dag har den varken bredd eller djup.

Den famlar i själva verket I hela sin målsättning.

Sådant famlande är naturligt, och hör till saken då och då. Men finner man inte snart vägen vidare mot acceptabla lösningar, kan situationen bli proble­

matisk.

Men ett museum ska inte bara visa föremål. Vid sidan av detta bör det också fungera som en levande axel kring vilken den aktuella debatten kring formgivningens frågor kan kretsa.

Museer löser kanske Inte sådana prob­

lem, men kan fungera som katalysato­

rer, kring vilka lösningarna växer fram.

Museer i dag är sällan dammiga institu­

tioner med föremål i rad I vitriner. De är levande och aktiva inrättningar, som ser som sin uppgift att verka mitt i nutiden, i kraft av det vetande erfa­

renhet som ligger förborgad i deras samlingar.

Här kunde utländskt och inhemskt, nutid och forntid, mötas i fruktbara sammanstötningar.

Någon kanske säger: vår konstindustri har ju utvecklats alldeles utmärkt och tillochmed nått sina största internatio­

nella seger just under en tid då museet har legat inpackat. Varför skulle de inte även i framtiden klara sig bra utan att vi nu offrar pengar på ytterligare ett »dammigt» museum utöver dem vi redan har?

I lådorna på Skatudden ligger mycket sådant vetande. Det är ett slöseri av stora mått, att inte utnyttja denna källa till Insikt och förståelse för en verksamhet, som i stället för att minska i betydelse, tvärtom år för år blir allt mera betydelsefull ju mer konstgjord och skapad genom mänskliga ingripan­

den den miljö blir, som vi lever i.

Det är, som man brukar säga, en bra fråga. Men den bygger på några vitt ut­

bredda missförstånd. Vår konstindustri är verkligen inte så märklig som femti- och sextitalets internationella fram­

gångar kanske fick en och annan att tro. De framgångarna byggde på några

Det är därför som ett konstindustrimu­

seum i dag verkligen kan karakterise­

ras som en viktig angelägenhet. Ett museum som inte är inpackat i lådor, utan har rum att leva och fungera i.

20

SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYKSEN NÄYTTELYTOIMINTA Omat näyttelyt, osanotto näyttelyihin, edustus

KONSTFLITFÖRENINGENS I FINLAND UTSTÄLLNINGSVERKSAMHET Egna utställningar, deltagande i utställningar, representation

YHTEISPOHJOISMAISIA joista

av vilka SAMNORDISKA NÄYTTELYT

UTSTÄLLNINGARNA 1876—1889

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

2

5

7 1890—1899

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

2

3 5

1900—1909 kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

8

2

10 1910—1919

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

8

8 1920—1929

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

12

3

15 1930—1939

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

30

5

35 1940—1949

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

11

2

13 1950—1959

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

30

109 139 32

1960—1969 kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

29 79

108 8 1970—1975

kotim./inhemska ulkom./utländska yht./tills.

7

57 64 15

404 55 139 265

1875—1975 Yht.

Yht. Yht.

Kotim. Ulkom

Inhemska Utländska Tills.

Tills.

Tills.

21

VUOSIKERTOMUS 1975 OSA

KOTIMAINEN TOIMINTA

Yhdistyksen perustamisesta tuli 29.10.1975 kuluneeksi 100 vuotta. Vuosikirjan Il osaan on kokonaisuudessaan koottu 100-vuotisjuhlallisuuksiin liittyvät asiat, selostukset juhlakokouksesta sekä sen yhteydessä julkistetusta Suomen Taide­

teollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiöstä, muistohetkestä kunniajäsenten hau­

doilla, Helsingin Yliopistossa pidetystä pääjuhlasta, jota Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen kunnioitti läsnäolollaan sekä illallistanssiaisista ravintola Adlo- nissa. Lisäksi selostukset 100-vuotisnäyttelystä sekä näyttelyn virallisten ava­

jaisten jälkeen valtioneuvoston juhlasalissa pidetystä vastaanotosta kutsuvie­

raille; 100-vuotisjuhlien yhteydessä julkaistuista erikoispostimerkistä sekä jul­

kaisusta.

Kirjasto: Kirjastoa ovat käyttäneet koti- ja ulkomaiset alan tutkijat, opiskelijat, alan ammattilaiset sekä tiedotusvälineet. Suomalaista ja ulkomaista taideteol- lisuuskirjallisuutta on kartutettu ja kirjastoon ovat tulleet luettelot vuoden 1975 aikana kotimaassa ja Euroopassa järjestetyistä huomattavimmista taideteolli- suusnäyttelyistä. Kirjastoon on tilattu 24 alan aikakauslehteä.

Kotimaiset taideteollisuusalan yritykset ovat säännöllisesti lähettäneet esit­

teitä uutuuksistaan yhdistyksen tuote-esitteiden kokoelmaa varten. Taiteilijoi­

den henkilökortistosta ja kirjallisuuden artikkelilähteiden hakemistosta on toi­

mitettu tietoja lehdistölle ja tiedotusvälineille kotimaahan ja ulkomaille.

Kuva-arkisto ja diapositiivisarjat: Yhdistyksen kuva-arkisto sisälsi vuoden lo­

pussa kaikkiaan 3310 väridiapositiivia kortistoituine tietoineen. Niistä noin 280 hankittiin kuluneen vuoden aikana. Mustavalkoisten kuvien arkisto käsittää tällä hetkellä noin 3200 kuvaa. Yhdistys lainasi vuoden 1975 aikana 125 diapo- sitiivisarjaa ja noin 900 valokuvaa tai diapositiivia informaatiotarkoituksiin.

Sarjoja toimitettiin kuluneen vuoden aikana Ulkoministeriölle 110 kpl, muille laitoksille ja yksityishenkilöille sarjoja 62 kpl, yksittäisiä kuvia 100 kpl.

Yhdistys on vuodesta 1970 lähtien tuottanut diapositiivisarjoja, jotka esittelevät suomalaisen taideteollisuuden eri aloja. Sarjat sisältävät kukin 50 diaa sekä noin 10—15 sivuisen kuvakertomusta seuraavan esitelmän paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Vuoden 1975 loppuun men­

nessä olivat valmistuneet seuraavat sarjat: yleinen sarja, tuoli-, ryijy-, kera­

miikka-, kirja-, lasi-, koru-, suomalainen jugend-, kirkollinen-, käsin­

kudottuja tekstiilejä käsittelevä sekä hopeasepäntyötä esittelevä sarja. Lisäksi arkistoon liitettiin Oy Artek Ab:n toimittama Alvar Aaltoa taideteollisena muo­

toilijana esittelevä sarja. Suunnitteilla ovat kuvakudoksia ja julisteita esittelevät sarjat.

Shopping for design: Kuluneena vuonna julkaistiin yhdistyksen toimesta kah­

dennentoista kerran Shopping for design-esite, korkealuokkaisia alan liikkeitä esittelevä osto-opas. Esitteen painos oli 100.000 kpl, ja sen jakelu tapahtuu mm. Kauppa- ja teollisuusministeriön matkailuneuvoston, Helsingin kaupungin matkailutoimiston, hotellien, pankkien ja matkatoimistojen kautta. Ulkomailla esitettä jakavat Suomen edustustot sekä matka- ja liikennetoimistot.

Muuta toimintaa: Yhdistys on toiminut neuvonantajana valtiovierailujen yhtey­

dessä annettujen Tasavallan Presidentin lahjojen suhteen myös tänä vuonna.

Yhdistyksen menot kotimaan toiminnan osalta olivat kuluneena vuonna

377.829 markkaa. 22