Kohtuulliset mukautukset ja vammaisten lasten yhdenvertainen oikeus peruskoulutukseen

Kohtuulliset mukautukset ja vammaisten lasten yhdenvertainen oikeus peruskoulutukseen

Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos

Pro gradu –tutkielma, hallinto-oikeus 8.4.2021

Tekijä: Anna Hakkarainen 261686 Ohjaaja: Virve-Maria Toivonen

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Anna Hakkarainen

Työn nimi

Kohtuulliset mukautukset ja vammaisten lasten yhdenvertainen oikeus peruskoulutuk- seen

Pääaine

Hallinto-oikeus

Työn laji

Pro gradu -tutkielma

Aika

8.4.2021

Sivuja

XIV+64

Tiivistelmä

Vammaisilla lapsilla on yhdenvertainen oikeus perusopetukseen ja oppimiseen omien kykyjensä mukaisesti. Suomen perustuslain (731/1999) mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksi- löinä. Usein vammaiset lapset kuitenkin tarvitsevat kaikille lapsille tarkoitettujen palvelujen li- säksi erityispalveluja ja -toimenpiteitä, jotta he voivat olla osallisena kouluyhteisössä ja nauttia oikeudestaan koulutukseen sekä opetukseen.

Kohtuullisten mukautusten tarkoituksena on saattaa vammaiset lapset samaan asemaan mui- den lasten kanssa koulutuksen saamisessa ja siten toteuttaa heidän tosiasiallista yhdenvertaisuut- taan koulutuksessa. Koulutuksen järjestäjällä on yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 15 §:ssä ase- tettu erityinen velvollisuus tehdä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuul- liset mukautukset. Koulutuksen järjestäjän mukautusvelvoitetta rajaa mukautusten sitominen niiden kohtuullisuuteen, jonka määrittely ei välttämättä ole yksinkertaista. Myöskään mukautta- minen tai mukautustoimet eivät käsitteenä ole yksiselitteisiä.

Kohtuullisten mukautusten perustana on YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen määräykset. Vammaisten lasten haavoittuvuuteen on kiinnitetty erityistä huo- miota myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa. Mukautuksilla voidaan osaltaan turvata sekä edistää lasten muiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista koulumaailmassa. Lapsen oikeuk- sien näkökulmasta tämän voidaan katsoa puoltavan koulutuksen järjestäjän mukautusvelvoitteen tulkitsemista laajasti.

Avainsanat

vammaisten oikeudet, vammaisuus, lapsen oikeudet, yhdenvertaisuusperiaate, syrjinnän kielto, kohtuulliset mukau- tukset, yhdenvertaisuuslaki

SISÄLLYS

LÄHTEET ... V LYHENNELUETTELO ... XIII

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Tutkimusaiheen tausta ... 1

1.2 Tutkimusasetelma ... 3

1.3 Rajaukset, metodi ja tutkimuskysymykset ... 6

2 VAMMAISUUS JA VAMMAISTEN OIKEUDET IHMISOIKEUSSOPIMUKSISSA JA KANSALLISESSA SÄÄNTELYSSÄ ... 9

2.1 Vammaisuuden määrittely: lääkinnällisestä näkökulmasta kohti ihmisoikeuksia korostavaa lähestymistapaa ... 9

2.2 YK:n ihmisoikeussopimusten merkitys vammaisille henkilöille ... 12

2.2.1 Ensimmäiset askeleet oikeuksien turvaamiseen ... 12

2.2.2 Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ... 13

2.2.3 Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista ... 16

2.3 Vammaisten oikeudet Euroopassa ... 18

2.3.1 Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukset ... 18

2.3.2 Euroopan Unionin sääntely ... 20

2.4 Vammaisten oikeudet Suomessa ... 21

2.5 Julkisen vallan velvoite perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen... 25

3 YHDENVERTAISUUS JA SYRJINNÄN KIELTO ... 29

3.1 Yleinen yhdenvertaisuusperiaate ... 29

3.1.1 Yhdenvertaisuusperiaatteen lähtökohta ... 29

3.1.2 Yhdenvertaisuuden periaate kansallisessa lainsäädännössä ... 30

3.2 Syrjinnän kielto ... 34

3.2.1 Syrjinnän kielto käsitteenä ... 34

3.2.2 Syrjinnän kiellon ylikansallinen viitekehys – kansainväliset ihmisoikeussopimukset ... 35

3.2.3 Syrjintäkiellot kansallisessa lainsäädännössä ... 36

3.3 Positiivinen erityiskohtelu ja syrjinnän oikeuttaminen ... 40

4 KOHTUULLISET MUKAUTUKSET JA VAMMAISTEN LASTEN YHDENVERTAISUUS PERUSKOULUTUKSEN SAAMISESSA ... 44

4.1 Vammaisten lasten yhdenvertainen oikeus peruskoulutukseen ... 44

4.2 Kohtuulliset mukautukset -käsite ... 48

4.2.1 YK:n vammaissopimus ... 48

4.2.2 Yhdenvertaisuuslaki ... 49

4.2.3 Mukautusten kohtuullisuuden arvioiminen ... 51

4.2.4 Kohtuullisten mukautusten epääminen syrjinnän muotona ... 53

4.3 Koulutuksen järjestäjän velvoite tehdä kohtuullisia mukautuksia ... 54

4.4 Velvoittavuuden tulkinta oikeuskäytännössä – case-esimerkkinä KHO 2019:7 . 55 4.5 Koulutuksen järjestäjälle syntyvän velvoitteen arviointia ... 58

5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 62

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. Juva 1989.

Ahola, Sanna – Pollari, Kirsi, Lapsella on oikeus osallisuuteen – vammaisuudesta riippu- matta. THL – Päätösten tueksi 1/2018. [https://www.julkari.fi/bitstream/han- dle/10024/135864/URN_ISBN_978-952-302-999-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y]

Ahtela, Karoliina – Bruun, Niklas – Koskinen, Pirkko K. – Nummijärvi, Anja – Saloheimo, Jorma, Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Helsinki 2006. (Ahtela ym. 2006)

Anttila, Outi, Sukupuolisyrjinnän kielto Suomen ja EU:n oikeudessa. Edilex 2010.

[http://www.edilex.fi/lakikirjasto/6866]

Arajärvi, Pentti, Johdatus sosiaalioikeuteen. Helsinki 2011.

Arajärvi, Pentti, Lapsi ja koulutuksellisen hyvinvoinnin takaaminen, s. 10–49 teoksessa Ha- kalehto, Suvianna (toim.), Lapsen oikeudet koulussa. Kauppakamari 2015.

Bielefeldt, Heiner, Philosophical and historical foundations of human rights, s. 3–18 teo- ksessa Krause, Catarina – Scheinin, Martin (toim.), International protection of human rights: A textbook. 2. uudistettu painos. Turku 2012.

Eriksson, Lars D., Syrjintäkielto ja yhdenvertaisuus. Lakimies 5–6/1996, s. 862–872.

Fredman, Sandra, Discrimination Law. Oxford University Press 2002.

Gustafsson, Henrik (toim.), YK:n vammaissopimus käyttöön! -käsikirja, Invalidiliitto, toi- mitettu vuonna 2011, uudistettu vuosina 2016 ja 2019. (Gustafsson 2019)

Haarni, Ilka, Keskeneräistä yhdenvertaisuutta. Vammaisten henkilöiden hyvinvointi ja elin- olot Suomessa tutkimustiedon valossa. Stakesin raportteja 6/2006. Helsinki 2006.

Hakalehto-Wainio, Suvianna, Lasten oikeudet lapsen oikeuksien sopimuksessa. Defensor Legis 4/2011, s. 510–525.

Hakalehto-Wainio, Suvianna, Oppilaan oikeudet opetustoimessa. 2. painos. Lakimiesliiton kustannus 2013.

Hakalehto, Suvianna, Johdatus lapsen oikeuksiin koulussa, s. 50–86 teoksessa Hakalehto, Suvianna (toim.), Lapsen oikeudet koulussa. Kauppakamari 2015.

Hakalehto, Suvianna, Lapsioikeuden perusteet. Helsinki 2018.

Hallberg, Pekka, Perusoikeusjärjestelmä, teoksessa Hallberg, Pekka et al. (toim.), Perusoi- keudet. Alma Talent Fokus -palvelu.

Harjula, Minna, Vaillinaisuudella vaivatut: vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huolto- keskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1996.

Heiliö, Pia-Liisa – Kattelus, Mervi – Kaukonen, Olavi – Kumpula, Anne – Narikka, Jouko – Sintonen, Harri – Ylipartanen, Arto, Sosiaali- ja terveyspalvelujen lainsäädäntö käy- tännössä. Toimittanut Jouko Narikka, Helsinki 2006. (Heiliö ym. 2006)

Hirvelä, Päivä – Heikkilä, Satu, Ihmisoikeudet: käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. 2. uudis- tettu painos. Alma Talent 2017.

Hirvonen, Ari, Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen jul- kaisuja 17. Helsinki 2011.

Huhtanen, Raija, Nykyiset subjektiiviset oikeudet ja niiden tausta, s. 23–43 teoksessa Pel- konen, Veli (toim.), Hyvinvointioikeus. Jyväskylä 1993.

Jyränki, Antero – Husa, Jaakko, Valtiosääntöoikeus. Lakimiesliiton kustannus 2012.

Kangas, Urpo, Minun metodini, s. 90–109 teoksessa Häyhä, Juha (toim.), Minun metodini.

Helsinki 1997.

Kangas, Urpo, Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet. 2. uudistettu painos. Helsinki 2019.

Karapuu, Heikki, Perusoikeuksien käsite ja luokittelu, teoksessa Hallberg, Pekka et al.

(toim.), Perusoikeudet. Alma Talent Fokus -palvelu.

Konttinen, Juha-Pekka, YK:n vammaissopimus ja Suomi – kohtuulliset mukautukset vam- maisten henkilöiden oikeuksien toteuttajana, s. 98–113 teoksessa Nykänen, Eeva – Kalliomaa-Puha, Laura – Mattila, Yrjö (toim.), Sosiaaliset oikeudet – näkökulmia pe- rustaan ja toteutumiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki 2017.

Kortteinen, Juhani – Makkonen, Timo, Syrjintä ja tasa-arvoisuus, s. 123–128 teoksessa Haa- pea, Arto (toim.), Ihmisoikeudet 2000-luvulla – sopimuksia ja asiakirjoja. Ihmisoi- keusliitto/Edita. Helsinki 2002.

Kotkas, Toomas, Kohtuulliset mukautukset sosiaaliturvajärjestelmässä. Lakimies 1/2020, s.

822–844.

Kujala, Tero, Euroopan unionin perusoikeuskirja – perusoikeudet ja lainkäyttö. [https://oi- keus.fi/hovioikeudet/helsinginhovioikeus/material/attachments/oikeus_hovioikeu- det_helsinginhovioikeus/julkaisut/painetutjulkaisut/perus-jaihmisoikeudetrikospro- sessissa2012/MBNM0tzdX/07_Euroopan_unionin_perusoikeuskirja_-_perusoikeu- det_ja_lainkaytto_Tero_Kujala.pdf]

Kumpuvuori, Jukka, Esipuhe ja Välillisen syrjinnän teksti, s. IV–VIII ja 14–41 teoksessa Kumpuvuori, Jukka (toim.), Vammaissopimus Suomen oikeudessa 2016. Lakitoimisto Kumpuvuori Oy –Vammaisoikeuden Julkaisusarja B nro 3 (2016).

Kumpuvuori, Jukka – Högbacka, Marika, Vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet Suo- messa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2003:10.

Kulla, Heikki, Yhdenvertaisuuden osapuista, 2004. Julkaistu Edilexissä 20.4.2006.

[http://www.edilex.fi/lakikirjasto/3198.pdf]

Könkkölä, Kalle, Vammaispalvelujen vaihtoehtoiset säästöt. Selvitysmiehen raportti. Sosi- aali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:58. Helsinki 2016.

Lavapuro, Juha, 1 § lain tarkoitus, s. 65–68 teoksessa Anttila, Outi – Ojanen, Tuomas (toim.), Yhdenvertaisuuslaki kommentein. Helsinki 2019.

Lavapuro, Juha – Ojanen, Tuomas, Perustuslakivaliokunta edellyttää merkittäviä muutoksia yhdenvertaisuuslakiesitykseen. Perustuslakiblogi 23.10.2014. [https://perustuslakib- logi.wordpress.com/2014/10/23/perustuslakivaliokunta-edellyttaa-merkittavia-muu- toksia-yhdenvertaisuuslakiesitykseen/]

Leppänen, Katja, Yhdenvertaisuus työelämässä. Helsinki 2015.

Light, Richard, Disability and Human Rights: The Persistent Oxymoron, s. 9–19 teoksessa Lawson, Anna – Gooding, Caroline (toim.), Disability Rights in Europe: From Theory to Practice. Hart Publishing 2005.

Lång, K. J., Subjektiiviset oikeudet, perusoikeudet ja niiden vaikutus TSS-oikeuksiin, s. 83–

99 teoksessa Pelkonen, Veli (toim.), Hyvinvointioikeus. Jyväskylä 1993.

Makkonen, Timo, Yhdenvertaisuus- ja syrjimättömyyssäännökset Suomen oikeusjärjestel- mässä, s. 90–135 teoksessa Makkonen, Timo (toim.), Syrjinnän vastainen käsikirja.

Vammala 2003.

Mikkola, Matti, Social Human Rights of Europe. Karelactio 2010.

Mäenpää, Olli, Hallinto-oikeus. 2. uudistettu painos. Helsinki 2018.

Nieminen, Liisa, Lasten perus- ja ihmisoikeussuojan ajankohtaisia ongelmia. Lakimies 4/2004, s. 591–621.

Nieminen, Liisa, Positiivinen erityiskohtelu: tehokas keino kohti tosiasiallista yhdenvertai- suutta vai tyhjiä sanoja vain? Lakimies 5/2019, s. 580–607.

Nieminen, Liisa, Vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet yleiseen ihmisoikeuskehykseen si- joitettuna. Lakimies 6/2005, s. 898–924.

Niemivuo, Matti, Uuden yhdenvertaisuuslainsäädännön ääriviivoja, s. 65–77 teoksessa Aarto, Markus – Vartiainen, Markku (toim.), Oikeus kansainvälisessä maailmassa.

Ilkka Saraviidan juhlakirja. Helsinki 2008. [https://www.edilex.fi/kirjat/7532.pdf]

Nousiainen, Kevät, Käsitteellisiä välineitä tasa-arvon erittelyyn, s. 31–56 teoksessa Kantola, Johanna – Nousiainen, Kevät – Saari, Milja (toim.), Tasa-arvo toisin nähtynä. Oikeu- den ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Gaudeamus 2012.

Nousiainen, Kevät, Tasa-arvon monet kasvot: kansainvälisistä vaikutuksista Suomen tasa- arvo-oikeudessa. Lakimies 7–8/2005, s. 1188–1209.

Ojanen, Tuomas, EU–oikeuden perusteita. 3. uudistettu laitos. Helsinki 2016.

Ojanen, Tuomas, Perusoikeudet ja ihmisoikeudet Suomessa. Helsinki 2003.

Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin, Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Suomen pe- rusoikeusjärjestelmä, teoksessa Hallberg, Pekka et al. (toim.), Perusoikeudet. Alma Talent Fokus -palvelu.

Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin, Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (PL 6 §), teoksessa Hallberg, Pekka et al. (toim.), Perusoikeudet. Alma Talent Fokus -palvelu.

Pajulammi, Henna: Lapsi, oikeus ja osallisuus. Helsinki 2014.

Parkkari, Juhani, Vammaiset ja vanhukset, s. 505–536 teoksessa Haapea, Arto (toim.), Ih- misoikeudet 2000-luvulla – sopimuksia ja asiakirjoja. Ihmisoikeusliitto/Edita. Hel- sinki 2002.

Pellonpää, Matti, Euroopan ihmisoikeussopimus. 4. uudistettu painos. Helsinki 2005.

Pellonpää, Matti – Gullans, Monica – Pölönen, Pasi – Tapanila, Antti, Euroopan Ihmisoi- keussopimus. 6. uudistettu painos. Helsinki 2018. (Pellonpää ym. 2018)

Pentikäinen, Merja, Ihmisoikeudet – Kehityksestä, merkityksestä ja haasteista; Ihmisoikeus- kulttuurin ohuudesta Suomessa. Julkaistu Edilexissä 19.1.2012. [www.edilex.fi/laki- kirjasto/8553.pdf]

Pollari, Kirsi – Ahola, Sanna, Muiden mukana vai joukosta erossa? – Henkilökohtainen apu lapsen osallisuutta mahdollistamassa, s. 280–315 teoksessa Hakalehto, Suvianna (toim.), Lapsen oikeudet koulussa. Kauppakamari 2015.

Quinn, Gerard – O’Mahony, Charles, Disability and human rights: A new field in the United Nations, s. 265–300 teoksessa Krause, Catarina – Scheinin, Martin (toim.), Interna- tional protection of human rights: A textbook. 2. uudistettu painos. Turku 2012.

Raitio, Juha – Tuominen, Tomi, Euroopan unionin oikeus. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2020.

Rautiainen, Pauli, Perusoikeuden heikennyskielto. Oikeus 2013 (42); 3: 261–283.

Rautiainen, Pauli, Sosiaaliset oikeudet ihmisoikeuksina, s. 20–37 teoksessa Nykänen, Eeva – Kalliomaa-Puha, Laura – Mattila, Yrjö (toim.), Sosiaaliset oikeudet – näkökulmia perustaan ja toteutumiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki 2017.

Rautiainen, Pauli, Vammaisten rakenteellisen syrjinnän purkaminen on otettava tosissaan.

Perustuslakiblogi 06.11.2020. [https://perustuslakib-

logi.wordpress.com/2020/11/06/pauli-rautiainen-vammaisten-rakenteellisen-syrjin- nan-purkaminen-on-otettava-tosissaan/]

Räty, Tapio, Vammaispalvelut: Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry 2017.

Saloviita, Timo, Inkluusio eli ”osallistava kasvatus”. Lähteitä sekä 13 perustetta inkluusiota vastaan. Verkkojulkaisu 20.3.2012. [http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/INKLUU- SIO.20.3.2012.pdf]

Scheinin, Martin, Ihmisoikeussopimuksista ja muista ihmisoikeusasiakirjoista, s. 1–14 teok- sessa Haapea, Arto (toim.), Ihmisoikeudet 2000-luvulla – sopimuksia ja asiakirjoja.

Ihmisoikeusliitto/Edita. Helsinki 2002.

Scheinin, Martin, Yhteiset ihmisoikeutemme. Suomen YK-liitto ry. Helsinki 1998.

Siltala, Raimo, Oikeustieteen tieteenteoria. Suomalainen Lakimiesyhdistys. Helsinki 2003.

Tigerstedt-Tähtelä, Elisabeth, Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, s. 675–681 teoksessa Haapea, Arto (toim.), Ihmisoikeudet 2000-luvulla – sopimuksia ja asiakirjoja. Ihmis- oikeusliitto/Edita. Helsinki 2002.

Toivonen, Virve-Maria, Lapsen oikeudet ja oikeusturva: lastensuojeluasiat hallintotuomio- istuimissa. Alma Talent 2017.

Tuori, Kaarlo – Kotkas, Toomas, Sosiaalioikeus. 5. uudistettu painos. Helsinki 2016.

Tuori, Kaarlo – Lavapuro, Juha, Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus (PL 22 §), teoksessa Hallberg, Pekka et al. (toim.), Perusoikeudet. Alma Talent Fokus -palvelu.

Vehmas, Simo, Vammaisuus. Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Helsinki 2005.

Viljanen, Veli-Pekka, Perusoikeusuudistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Laki- mies 5–6/1996, s. 788–815.

Viljanen, Veli-Pekka, Perusoikeuksien rajoittaminen, teoksessa Hallberg, Pekka et al.

(toim.), Perusoikeudet. Alma Talent Fokus -palvelu.

Viljanen, Veli-Pekka, Perusoikeuksien merkitys lainsäädäntötyössä, teoksessa Hallberg, Pekka et al. (toim.), Perusoikeudet. Alma Talent Fokus -palvelu.

VIRALLISLÄHTEET

HE 219/1986 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjes- tettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttami- sesta.

HE 309/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

HE 86/1997 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi.

HE 72/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta.

HE 216/2008 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaa- miseksi biologian ja lääketieteen alalla tehdyn yleissopimuksen sekä siihen liittyvien ihmisten toisintamisen kieltämisestä ja ihmisalkuperää olevien elinten ja kudosten siir- roista tehtyjen lisäpöytäkirjojen hyväksymisestä sekä laeiksi niiden lainsäädännön alaan kuulu-vien määräysten voimaansaattamisesta ja rikoslain 11 luvun 11 §:n ja 47 luvun 3 §:n muuttamisesta.

HE 109/2009 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perusopetuslain muuttamisesta.

HE 19/2014 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liit- tyviksi laeiksi.

HE 284/2014 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle vammaisten henkilöiden oikeuksista teh- dyn yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laeiksi yleis- sopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain muuttamisesta.

HE 41/2018 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta.

HE 159/2018 vp,Hallituksen esitys eduskunnalle vammaispalvelulaiksi sekä laeiksi sosiaa- lihuoltolain ja varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 13 §:n muuttami- sesta.

PeVL 2/1990 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto n:o 2.

PeVL 12/1990 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto n:o 12.

PeVL 31/2014 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 19/2014 vp).

PeVL 55/2016 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain 19 §:n väliai- kaisesta muuttamisesta sekä asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön sovel- tamisesta annetun lain 3 a §:n 2 momentin 2 kohdan kumoamisesta (HE 169/2016 vp).

PeVM 25/1994 vp, Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 25 hallituksen esityksestä perus- tuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019, Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja egolokisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston jul- kaisuja 2019:31. Helsinki 2019. [https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/han- dle/10024/161931/VN_2019_31.pdf?sequence=1&isAllowed=y]

Sosiaali- ja terveysministeriö, Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010–2015. Sosiaali- ja terveysministeriön jul- kaisuja 2010:4. Helsinki 2010. [https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/han- dle/10024/72197/URN%3aNBN%3afi-fe201504225692.pdf?sequence=1&isAllo- wed=y]

Vammaisfoorumi ry, Palvelut -työryhmä, Vammaisten ihmisoikeudet edellyttävät yksilöl- listä palveluiden toteuttamista. Vammaisfoorumin kyselyn tuloksia 2019. (Vammais- foorumi 2019a)

Vammaisfoorumi ry, Vammaisfoorumin ja ihmisoikeuskeskuksen kyselyn tuloksia: Vam- maiset lapset ja nuoret. Lausunnot ja kannanotot 2019. [https://vammaisfoorumi.fi/wp- content/uploads/2019/09/RAPORTTI-Lapset-ja-nuoret.pdf] (Vammaisfoorumi 2019b).

Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitea:

- CRC/GC/2001/1, Yleiskommentti nro 1 (2001) 29 artiklan 1 kohdasta: koulutuk- sen tavoitteet.

- CRC/C/GC/9, Yleiskommentti nro 9 (2006) vammaisten lasten oikeuksista.

- CRC/C/GC/14, Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa ote- tuksi ensisijaisesti huomioon (3 artikla, 1 kohta).

- CRC/C/FIN/CO/4, YK:n lapsen oikeuksien komitean päätelmät ja suositukset Suomelle (2011).

Yhdistyneiden kansakuntien taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komi- tea:

- E/1995/22, CESCR Yleiskommentti no. 5 (1994) vammaisista henkilöistä.

(CESCR 1994)

Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea:

- CRPD/C/GC/4, Yleiskommentti no. 4 (2016) oikeudesta inklusiiviseen koulutuk- seen.

- CRPD/C/GC/6, Yleiskommentti no. 6 (2018) tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä.

INTERNETLÄHTEET

Eduskunta. Näin eduskunta toimii, Eduskunnan kirjasto, Aineistot ja aihealueet, Kotimainen oikeus, Lakihankkeiden tietopaketit – LATI, Vammaisten oikeuksien yleissopimuksen ratifiointi. [https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/koti- mainen_oikeus/LATI/Sivut/vammaisten-oikeuksien-yleissopimuksen-ratifi-

ointi.aspx] (18.1.2021)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Aiheet, Lapset, nuoret ja perheet, Peruspalvelut.

[https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut] (17.3.2021)

United Nations. Fact sheet on Persons with Disabilities. [https://www.un.org/disabili- ties/documents/toolaction/pwdfs.pdf] (12.2.2021)

OIKEUSTAPAUKSET

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätökset

EAOK 21.7.2015 dnro 1633/4/14: Apulaisoikeusasiamiehen sijaisen päätös 09.04.2014 kan- teluun kunnassa asuvan lapsen oikeudesta perusopetukseen oleskeluoikeuden rekisteröimät- tömyydestä huolimatta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Glor. v. Sveitsi, 13444/04, 30.4.2009.

Sahin v. Saksa, 30943/96, suuri jaosto, 8.7.2003.

Korkein hallinto-oikeus KHO 2019:7

KHO 2020:60

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta, jaosto, diaarinumero 102/2016, 20.4.2017.

LYHENNELUETTELO

Dnro diaarinumero

EAOK eduskunnan apulaisoikeusasiamies

EIS Euroopan ihmisoikeussopimus SopS 18–19/1990

EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

EU Euroopan unioni

EUVL Euroopan unionin virallinen lehti

EY Euroopan yhteisöt

EYVL Euroopan yhteisöjen virallinen lehti

HE hallituksen esitys

Kehitysvammalaki kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki 519/1977

KHO korkein hallinto-oikeus

KP-sopimus kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvä- linen yleissopimus ja siihen liittyvä valinnainen pöytäkirja yk- silövalituksista SopS 7–8/1976

Lissabonin sopimus Lissabonin sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta, allekirjoitettu Lissabonissa 13 päivänä joulukuuta 2007, EUVL, N:o C 306, 17.12.2007, s. 1–271

LOS Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskeva yleis- sopimus SopS 59–60/1991

Perusoikeuskirja Euroopan unionin perusoikeuskirja, Euroopan unionin perus- oikeuskirjan konsolidoitu toisinto, EUVL, N:o C 326, 26.10.2012, s. 391–407

PeVL perustuslakivaliokunnan lausunto

PeVM Perustuslakivaliokunnan mietintö

PL Suomen perustuslaki 731/1999

POL perusopetuslaki 628/1998

SopS Suomen säädöskokoelman sopimussarja

STM Sosiaali- ja terveysministeriö

Syrjintädirektiivi neuvoston direktiivi 2000/43/EY, annettu 29 päivänä kesä- kuuta 2000, rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman

yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta, EYVL, N:o L 180, 19/07/2000, s. 22–26

TSS-sopimus taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus SopS 6/1976

Työsyrjintädirektiivi neuvoston direktiivi 2000/78/EY, annettu 27 päivänä marras- kuuta 2000, yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa kos- kevista yleisistä puitteista, EYVL; N:o L 303, 02/12/2000, s.

16–22.

Vammaispalvelulaki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tuki- toimista annettu laki 380/1987

Vammaissopimus Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuk- sia koskeva yleissopimus SopS 26–27/2016

VP valtiopäivät

WHO Maailman terveysjärjestö (World Health Organization)

YK Yhdistyneet kansakunnat

YVL Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014)

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimusaiheen tausta

”Nothing about us without us”¹ Vammaiset ovat yksi maailman suurimmista vähemmistöryhmistä.² Huolimatta siitä, että vammaisuuteen on jo pitkään yhdistetty ihmisoikeuskysymyksiä, oikeusperustainen näkö- kulma ja lähestymistapa vammaisuuteen on suhteellisen tuore ilmiö.³ Oikeudellisen kiinnos- tuksen heräämiseen ovat vaikuttaneet muiden vähemmistöiksi luokiteltavien ryhmien, eri- tyisesti naisten ja lasten, ihmis- ja perusoikeussuojassa tapahtuneet muutokset. Muutosta naisten ja lasten oikeudellisessa asemassa on kuvattu sanonnalla objektista subjektiksi. Ai- kaisemmin vain suojelun ja holhouksen kohteena olleiden naisten ja lasten tunnustetaan ny- kyään olevan itsenäisiä oikeuksien haltijoita.⁴ Samoin voidaan luonnehtia vammaisiin ihmi- siin suhtautumisessa tapahtunutta muutosta: vammaiset ovat muuttuneet objektista subjek- tiksi.⁵ Vammaisten ihmisten huomioiminen osana ihmisoikeusjärjestelmää on nostanut esiin yleismaailmallisesti hyväksytyn periaatteen jokaisen yksilön ihmisoikeuksien kunnioittami- sesta; lähtökohtaisesti kaikille ihmisille, myös vammaisille, kuuluvat jakamattomasti kan- sainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa⁶ turvatut oikeudet.⁷ Vammaisuuden ihmisoikeuskon- tekstin taustalla on ajatus ihmisten yhtäläisestä ihmisarvosta ja sen loukkaamattomuudesta.⁸ Vammaisuuden hahmottamiseen ihmisoikeusperustaisesta näkökulmasta on ennen kaikkea vaikuttanut Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleis- sopimuksen⁹ (jäljempänä YK:n vammaissopimus, SopS 26–27/2016) hyväksyminen vuonna

1 “Ei mitään meistä ilman meitä”, kansainvälisten vammaisjärjestöjen motto.

2 Ks. esimerkiksi United Nations, Fact sheet on Persons with Disabilities. (12.2.2021)

3 Quinn – O’Mahony 2012, s. 265–266.

4 Nieminen 2004, s. 597; Hakalehto 2018, s. 4, 29; Toivonen 2017, s. 34.

5 Objektista subjektiksi -kuvauksessa on lisäksi kyse vammaisille myönnettävien etuuksien muuttumisesta hy- väntekeväisyydeksi mielletyistä avustuksista lailla turvatuiksi oikeuksista. Ks. lisää Nieminen 2005, s. 899–

900.

6 Ihmisoikeussopimuksilla tarkoitetaan kansainvälisiä sopimuksia, joissa valtiot ovat sitoutuneet turvaamaan kaikille oikeudenkäyttöpiirissään oleville yksilöille tiettyjä erityisen merkittäviä oikeuksia. Ks. tarkemmin esim. Scheinin 2002, s. 1–2.

7 Quinn – O’Mahony 2012, s. 265–266.

8 Ihmisarvoa pidetään yleismaailmallisena lähtökohtana ihmisoikeuksille, ja se edustaa ennen kaikkea kaikkien ihmisten perustavanlaatuista yhdenvertaisuutta. Käsitteenä ihmisarvoa on vaikea, tai jopa mahdoton, määritellä tarkkarajaisesti ja yleismaailmallisesti, mutta kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa taatut ihmisoikeudet luovat sille käytännön merkityksen. Kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden lisäksi ihmisarvo edustaa ihmisoi- keuksien yleismaailmallista voimassaoloa ja luovuttamattomuutta. Ihmisarvon kunnioittaminen merkitsee en- nen kaikkea jokaisen yksilön yhdenvertaisen itsemääräämisoikeuden hyväksymistä. Ks. Bielefeldt 2012, s. 5–

6.

9 The United Nations Convention on the Rights of Persons with Disabilities, CRPD.

2006. Yleissopimukseen on kirjattu nimenomaan vammaisille ihmisille kuuluvia ihmisoi- keuksia sekä perusvapauksia. Vaikka kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat jo aiem- min suojanneet yhtä lailla vammaisia, ei heidän ihmisoikeuksiaan ole muiden ihmisoikeus- sopimusten valossa katsottu itsestään selviksi.¹⁰ Toisin kuin missään aiemmissa ihmisoi- keusasiakirjoissa, vammaissopimuksessa määritellään myös vammaisuuden käsite. Sopimus rakentuu laaja-alaisen syrjintäkiellon sekä yhdenvertaisuuden periaatteille. Näitä periaatteita korostavat sopimuksen määräykset kohtuullisen mukauttamisen epäämisestä syrjintänä ja toisaalta velvollisuus tehdä kohtuullisia mukautuksia.¹¹

Ihmisoikeusnäkökulmasta kaikkein heikoimmassa asemassa ovat yleensä ne, jotka elävät vähemmistönä vähemmistöyhteisön sisällä. Tällaiselle niin kutsutulle moninkertaiselle syr- jinnälle ovat alttiita esimerkiksi vammaiset lapset, jotka ovat erityisen heikossa asemassa omien oikeuksiensa puolustamisessa.¹² Haavoittuvimpiin lapsiryhmiin kuuluvina vammai- set lapset ovat tavallista enemmän alttiita syrjinnälle ja muille oikeuksien loukkauksille, minkä vuoksi heidän oikeuksiensa toteutumiseen ja toteuttamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. YK:n vammaissopimuksessa on tunnustettu vammaisten lasten erityinen haavoit- tuvuus, ja sopimuksen 3 artiklan h-kohdan nojalla sopimuksen yleisperiaatteisiin kuuluu vammaisten lasten kehittyvien kykyjen kunnioittaminen. Vammaisten lasten erityistä haa- voittuvuutta korostetaan myös vammaissopimuksen 7 artiklassa, joka sisältää erityisiä vel- voitteita vammaisten lasten yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteuttamiseksi.¹³

Tarkasteltaessa lasten oikeuksia peruslähtökohta on tarkkarajainen: ihmis- ja perusoikeudet kuuluvat yhtäläisesti sekä aikuisille että lapsille.¹⁴ Alaikäisten oikeudellisen aseman kehit- tymistä on muovannut erityisesti yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen¹⁵ (jäljempänä LOS/lapsen oikeuksien sopimus, SopS 59–60) voimaantulo vuonna 1989. Lapsen oikeuksien sopimuksella on tunnustettu olevan monta tärkeää funk-

10 Light 2005, s. 13.

11 Gustafsson 2019, s. 5–6, 8, 10,

12 Moninkertaista syrjintää kohdistuu erityisesti myös esimerkiksi rodullisiin vähemmistöihin kuuluviin vam- maisiin ja vammaisiin naisiin. Ks. Nieminen 2005, s. 903.

13 Erityisryhmiin kuuluvina lapsina voidaan vammaisten lasten ohella mainita esimerkiksi pakolaislapset sekä uskonnollisiin ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset. Ks. lisää Hakalehto 2018, s. 17, 46.

14 Nieminen 2004, s. 597; Hakalehto 2018, s. 4, 29; Toivonen 2017, s. 34.

15 The United Nations Convention on the Rights of the Child, CRC.

tiota, mutta ennen kaikkea se loi oikeuspohjaisella lähestymistavalla lapselle aktiivisen oi- keuksien haltijan roolin: lapsi on kehittyvä ja osallistuva yksilö, joka tulee nähdä ihmisoi- keuksien subjektina, eikä vain erityisten oikeuksien objektina.¹⁶

Vammaisten lasten haavoittuvuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, jossa ei vain kielletä erityisryhmiin kuuluvien lasten oikeuksien loukkaamista, vaan painotetaan sopimusvaltioiden velvollisuutta aktiivisesti panostaa näi- den lasten oikeuksien toteuttamiseen. Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artikla sisältää ni- menomaisen syrjintäkiellon vammaisuuden perusteella ja sopimuksen 23 artiklassa valtioille on määritelty erityisiä velvoitteita vammaisten lasten oikeuksien turvaamiseksi.¹⁷

Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvova YK:n lapsen oikeuksien komitea¹⁸ on nimennyt LOS:n 2 artiklan syrjintäkiellon myös yhdeksi sopimuksen neljästä yleisperiaat- teesta. Yleisperiaatteita ovat syrjintäkiellon lisäksi lapsen edun ensisijaisuus (3 artikla), lap- sen oikeus kehitykseen (6 artikla) ja lapsen osallisuus (12 artikla). Yleisperiaatteet ovat so- pimuksen kantavia periaatteita, jotka tulee ottaa huomioon kaikkia muita sopimuskohtia so- vellettaessa ja tulkittaessa. Kaikki yleisperiaatteet ovat myös sopimukseen sisältyviä itsenäi- siä oikeuksia.¹⁹ LOS:n 3 artiklaan ankkuroituva lapsen etu on noussut keskeiseksi käsitteeksi tarkasteltaessa lapsen oikeuksia ja oikeudellista asemaa yhteiskunnassa.²⁰ Keskeisenä lapsi- oikeudellisena periaatteena lapsen etu näyttäytyy merkittävänä myös tämän tutkielman ai- heen kannalta.

1.2 Tutkimusasetelma

Tutkielman normatiivisena lähtökohtana on vammaisten lasten yhdenvertaisuuden tunnus- tava Suomen perustuslain (jäljempänä PL, 731/1999) 6 §:n 1 momentti, jonka mukaan ihmi- set ovat yhdenvertaisia lain edessä. Lasten kannalta erityisen merkityksellinen on säännök- sen 3 momentti, jonka mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee

16 Tigerstedt-Tähtelä 2002, s. 675.

17 Hakalehto 2018, s. 44–46.

18 YK:n lapsen oikeuksien komitea on yksi YK:n ihmisoikeuselimistä, ja sen päätehtäväksi on asetettu yleis- sopimuksen valvonta sopimuksen 44 artiklan mukaisesti. Komitea ohjaa artiklojen tulkintaa lisäksi julkaise- malla yleiskommentteja (general comment) sekä määräaikaisraportoinnin avulla. Ks. lapsen oikeuksien komi- teasta lisää esim. Toivonen 2017, s. 45–47.

19 Hakalehto 2018, s. 42; Toivonen 2017, s. 46; Pajulammi 2014, s. 164. Lapsen oikeuksien sopimus itsessään sisältää yhteensä 54 artiklaa, joista sisällöllisiä oikeuksia käsittelevät artiklat 1–41 ja täytäntöönpanoon liittyviä loput. Ks. lisää sopimuksesta yleisesti esim. Pajulammi 2014, s. 164–180.

20 Toivonen 2017, s. 46; Nieminen 2004, s. 599.

saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Perustuslaintasoinen säännös osoittaa, että perusoikeudet kuuluvat yhtäläisesti lapsille, jolloin lapsia on myös vel- vollisuus kohdella yhdenvertaisesti.²¹ PL:n 6.3 §:llä lainsäätäjä on halunnut korostaa lapsien yhdenvertaista ja tasa-arvoista kohtelua sekä aikuisväestöön nähden että keskenään. Lisäksi on painotettu, että jokaista lasta tulisi kohdella ennen kaikkea yksilönä eikä pelkästään pas- siivisen toiminnan kohteena.²²

YK:n vammaissopimuksen ja lapsen oikeuksien sopimuksen säännökset ovat kansallisesti osa suoraan sovellettavaa ja velvoittavaa lainsäädäntöä, sillä sopimuksien määräykset on saatettu voimaan lakitasoisina.²³ Myös myöhemmin tutkielmassa tarkasteltavat kansainväli- set ihmisoikeussopimukset ja -velvoitteet ovat kansallisesti voimassa laintasoisina. Siten ne ovat Suomen oikeusjärjestyksessä samassa asemassa kuin lait, eli niitä on perustuslain 2 §:n 3 momentin nojalla tarkoin noudatettava kaikessa julkisessa toiminnassa. Normihierarkki- sesti perustuslaki sen sijaan on tavalliseen lakiin nähden ylemmänasteinen.²⁴

Perustuslain sekä YK:n vammaissopimuksen ja lapsen oikeuksien sopimuksen yhdenvertai- suusnormeja on konkretisoitu yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014). Yhdenvertaisuuslain 1 §:n mukaisesti lain tarkoituksena on muun muassa edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjin- tää. Vammaisten lasten yhdenvertaisuuden edistämistavoitteen kannalta keskeisiä säännök- siä ovat myös yhdenvertaisuuslain 6 §:n säännös koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta sekä 15 §:n säännös kohtuullisista mukautuksista vammaisten ih- misten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi.²⁵ Syrjintä vammaisuuden tai iän perusteella on

21 Perusoikeudet kuuluvat täysimääräisesti lapsille siitä huolimatta, että lapset eivät ole oikeustoimikelpoisia.

Ojanen – Scheinin, Fokus, Perusoikeudet, III Yksittäiset perusoikeudet, 2. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (PL 6 §), kohta lasten oikeus yhdenvertaiseen kohteluun.

22 HE 309/1999 vp, s. 45.

23 Vammaissopimus ja LOS edustavat kansallisesti yleisimmin noudatettua menettelyä kansainvälisten valtio- sopimusten voimaansaattamisesta inkorporaationa. Inkorporoinnilla tarkoitetaan käytännössä niin kutsutun blankettisäädöksen säätämistä. Tällainen säädös ei lähtökohtaisesti sisällä omia aineellisia määräyksiä, vaan viittauksen kansainväliseen sopimukseen ja normin kyseisen sopimuksen voimaan saattamisesta osaksi koti- maista oikeusjärjestystä. Suomessa on yleisesti katsottu, että kansainvälisen sopimuksen voimaansaattamissää- döksen hierarkiataso määrittää sopimuksen aseman kansallisessa oikeusnormihierarkiassa. Ks. lisää kansain- välisistä sopimuksista ja Suomen oikeudesta Scheinin 2002, s. 2–6.

24 Karapuu, Fokus, Perusoikeudet, II Yleinen osa, 1. Perusoikeuksien käsite ja luokittelu, Perusoikeus ja sen lähikäsitteet, Perusoikeuden käsite, kohta hierarkkinen ylemmänasteisuus; Ojanen – Scheinin, Fokus, Perusoi- keudet, II Yleinen osa, 4. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja Suomen perusoikeusjärjestelmä, Ihmisoi- keussopimukset ja Suomen valtiosääntö, Kansainvälisen ja valtionsisäisen oikeuden suhde, kohta inkorporoin- nin oikeusvaikutuksia.

25 Lavapuro 2019, s. 65–67.

lisäksi nimenomaisesti kriminalisoitu rikoslain (39/1889) 11 luvun 11 §:n (muut.

13.11.2009/885) säännöksessä.²⁶

Tässä tutkielmassa kiinnostuksen kohteena on vammaisen lapsen yhdenvertainen oikeus pe- ruskoulutukseen. Oikeus maksuttomaan perusopetukseen on turvattu useissa kansainväli- sissä ihmisoikeussopimuksissa sekä kansallisessa perustuslaissa.²⁷ Koulutukselliset oikeudet perustuvat perustuslain 16 §:n 1 momenttiin, jonka nojalla jokaisella on oikeus maksutto- maan perusopetukseen.²⁸ Tähän perustuslain säännökseen perustuvat lapsen oikeudet ja oi- keudellinen asema koulussa. Lähtökohtana on kaikkien oppilaiden yhdenvertainen oikeus opetukseen ja mahdollisuus oppimiseen, minkä vuoksi opetus tulee suunnitella kaikille so- veltuvaksi.²⁹

Koulu on olennainen osa lapsen ja nuoren jokapäiväistä elämää. Siten kouluilla on katsottu olevan olennainen merkitys yhdenvertaisuuden toteuttamisessa sekä syrjimättömyyden edis- tämisessä. Toisaalta koulu on usein ensimmäinen paikka, jossa lapsi saattaa kohdata syrjin- tää. Perusopetuksen tarkasteluun perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta on Suomessa alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota viime aikoina, mutta oppilaiden perus- ja ihmisoi- keuksien toteutuminen koulussa jää yhä muiden opetustoimen haasteiden varjoon.³⁰ Erityi- sesti vammaisten lasten ja nuorten oikeuksien on todettu toteutuvan puutteellisesti oikeu- dessa yhdenvertaiseen koulutukseen ja oppimiseen. Syrjinnän kokemukset koulutukseen liit- tyvissä asioissa on yhdistetty sekä koulutuksen ja opetuksen järjestämiseen että kohtuullisten mukautusten toteuttamiseen. Vammaiset lapset ovat lisäksi tuoneet esiin kouluhenkilöstön puutteellisen osaamisen heidän oppimisensa tukemiseksi sekä koulussa esiintyvän epäasial- lisen kohtelun ja koulukiusaamisen.³¹

26 Rikoslain 11:11 §:n mukaan se joka muun muassa virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä ilman hyväksyttävää syytä asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan esimer- kiksi iän tai vammaisuuden tai terveydentilan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjin- tänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä. Omana, erillisenä syrjintäperusteena vammaisuus lisät- tiin rikoslain 11:11 §:ään vuonna 2009. Säännöksen muuttamista koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on viitattu YK:n vammaissopimukseen ja tuolloin vireillä olleeseen sopimuksen ratifiointiin sekä todettu, että kyseiselle rikoslain muutoksella parannetaan vammaisten oikeusasemaa. Ks. HE 216/2008 vp, s. 51–52.

27 Ks. Arajärvi 2011, s. 481; Arajärvi 2015, s. 14, 16.

28 Lisäksi oppivelvollisuudesta säädetään lailla (PL:n 16.1 §).

29 Hakalehto 2018, s. 295, 324.

30 Hakalehto-Wainio 2013, s. 17, 21; Hakalehto 2018, s. 294.

31 Vammaisfoorumi ja ihmisoikeusliitto toteuttivat vuonna 2018 kyselyn YK:n vammaissopimuksen mukaisten oikeuksien toteutumisesta. Lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista on käsitelty erikseen omassa raportissaan.

Vaikka raportissa huomautetaan, että kyselyn otos ei ole edustava, antavat kyselyn tulokset suuntaviivoja vam- maisten lasten oikeuksien toteutumisesta ja niihin liittyvistä haasteista. Ks. Vammaisfoorumi 2019b, s. 4–5, 24–27, 31–35.

1.3 Rajaukset, metodi ja tutkimuskysymykset

Tarkastelen pro-gradu tutkielmassani vammaisten lasten oikeuksia ja koulutuksen järjestäjän velvollisuutta ryhtyä kohtuullisiin mukautuksiin heidän yhdenvertaisuutensa takaamiseksi peruskoulutuksessa. Tässä tutkielmassa ”lapsella” tarkoitetaan YK:n lapsen oikeuksia kos- kevan yleissopimuksen 1 artiklan mukaisesti jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä. Tutkiel- massa ”lapsen” synonyymina käytetään myös termiä ”alaikäinen” ja ”oppilas”. Koulutuksen järjestäjän velvollisuutta tehdä kohtuullisia mukautuksia tarkastellaan vain perusopetuksen osalta. Täten esimerkiksi esiopetus ja lukio-opetus sekä ammattioppilaitosopetus rajautuvat tutkielman ulkopuolelle. Kohtuullisilla mukautuksilla puolestaan tarkoitetaan yhdenvertai- suuslain 15 §:n mukaisia yksittäistapauksessa tehtäviä mukautuksia, joiden tarkoituksena on toteuttaa vammaisten lasten yhdenvertaisuutta koulutuksessa.

Vaikka lapsen huoltajilla ja opettajilla on tärkeä rooli lapsen oikeuksien toteutumisen kan- nalta, tutkielmassa ei tarkastella huoltajien tai opettajien oikeuksia tai velvollisuuksia lapsia kohtaan. En myöskään tarkastele sitä, kuka oppilaan oikeuksien toteuttamisesta käytännössä huolehtii. Tutkielman lähtökohtana on Hakalehto-Wainion ilmaisema käsitys siitä, että riip- pumatta työnjaosta opetustoimen henkilöstön kesken tai kunnan henkilöstön välillä, oppi- laan oikeuksien toteutumisesta on vastuussa opetuksen järjestäjä.³²

Tutkielmani metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Lainoppia on perinteisesti pi- detty oikeustieteen ydinalueena, ja sen ytimessä on voimassa olevan oikeuden tutkiminen;

mitä oikeus on?³³ Tarkoitukseni on lainopillisella menetelmällä selvittää tutkimusaihetta sääntelevien normien sisältöä eli selventää vammaisten lasten yhdenvertaisuutta, oikeutta koulutukseen sekä kohtuullisia mukautuksia koskevien oikeussäännösten sisältöä sekä nii- den tulkinnallista merkityssisältöä. Metodisesti tämä tapahtuu selvitettyjä oikeussääntöjä tulkitsemalla sekä punnitsemalla keskenään selvitettyä normipohjaa ja toisaalta tutkimusai- heen kannalta relevantteja oikeusperiaatteita.³⁴ Tavoitteenani on lainopin metodein selvittää, kuinka kansallinen lainsäädäntö vammaisten lasten oikeuksista ja kohtuullisista mukautuk- sista peruskoulutuksessa vastaa kansainvälistä sääntelyä. Vaikka lainopissa oikeutta tutki- taan ja oikeudellista tulkintaa toteutetaan lähtökohtaisesti muusta yhteiskunnasta irrallisena,

32 Hakalehto-Wainio 2013, s. 47.

33 Ks. lainopillisesta metodista Hirvonen 2011, s. 21–23.

34 Siltala on kuvannut lainoppia metodiopillisesti nimenomaan tulkintatieteeksi, jossa voimassa olevan oikeu- den sääntöjä tulkitaan ja toisaalta punnitaan sekä tasapainotetaan keskeisten oikeusperiaatteiden kanssa. Ks.

Siltala 2003, s. 326.

itsenäisenä ilmiönä, pyritään oikeutta tässä tutkielmassa kuitenkin ymmärtämään tätä laa- jempana ilmiönä.³⁵ Ymmärrän tutkimusaihettani sääntelevät normit ennen kaikkea vallitse- vaa aikaa ja yhteiskunnallista tilaa ilmentävinä normeina, joita voidaan tarkastella useam- man eri oikeustieteen osa-alueen näkökulmasta.³⁶ Katson, että lapsen oikeuksien tutkiminen edellyttää kansallisten normien tulkinnan lisäksi perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän ymmär- tämistä. Tästä syystä tutkielmassa on tarkasteltu melko kattavasti kansainvälisiä ihmisoi- keussopimuksia ja niiden määräyksiä.

Oikeudenalajaottelussa tutkielmani sijoittuu selkeimmin lapsioikeuden alalle. Vaikka koh- tuullisten mukautusten sisältöä ja velvoittavuutta tutkitaan koulutuksen järjestäjän erityisenä velvollisuutena, tarkastelu tapahtuu nimenomaan vammaisen lapsen oikeuksien näkökul- masta. Perinteisesti lapsen oikeuksia ja oikeudellista asemaa yhteiskunnassa on tarkasteltu perheoikeudellisessa kontekstissa eli suhteessa lapsen vanhempiin ja heidän oikeuksiinsa sekä velvollisuuksiinsa.³⁷ Nykyisin oikeuskirjallisuudessa tunnustetaan lapsioikeuden asema omana, osittain perheoikeudesta irrottautuneena oikeudenalana.³⁸ Lähtökohtana on lapsen oikeudellisten suhteiden tarkastelu niin perheessä kuin suhteessa lasta ympäröivään yhteiskuntaan.³⁹ Lapsioikeus voidaan hahmotella lapsen oikeudellista asemaa määrittävien säännösten kokonaisuudeksi, jonka ydinalueella on tiivis yhteys perus- ja ihmisoikeuksiin.

Kun lapsioikeuden säädösperusta on vahvasti ihmisoikeudellinen, tulee perus- ja ihmisoi- keuksille antaa keskeinen merkitys lapsen oikeusasemaa tarkasteltaessa.⁴⁰

Tutkielmassani keskitytään selvittämään yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukaisia kohtuullisia mukautuksia ja peruskoulutuksen järjestäjän velvollisuutta ryhtyä niihin suhteessa vammais- ten lasten yhdenvertaisuuteen sekä perustuslain 16.1 §:ssä jokaiselle turvattuun oikeuteen maksuttomasta perusopetuksesta. Tutkimuskysymyksenäni on, miten yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukaiset kohtuulliset mukautukset velvoittavat peruskoulutuksen järjestäjää turva-

35 Kangas on kuvannut oikeustiedettä yhteiskuntaa tutkivaksi tieteeksi, jossa oikeutta tukitaan yhteiskunnalli- sena järjestyksenä. Tarkoituksena on vilpittömästi pyrkiä ymmärtämään oikeutta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oikeustieteellisen tutkimuksen kohteena tulisi olla vain institutionaalisista oikeuslähteistä johdetut oikeussäännöt. Ks. Kangas 1997, s. 90, 92, 99, 105–106; Siltala 2003, s. 328.

36 Tällöin oikeutta ei ymmärretä täysin puhtaana, muusta yhteiskunnasta erillisenä ilmiönä. Perinteisen lain- opillisen tutkimusmenetelmän rinnalle onkin vahvistunut tarve ymmärtää ja käyttää myös muita tutkimusme- netelmiä. Ks. Hirvonen 2011, s. 55–56.

37 Kangas 2019, s. 3; Toivonen 2017, s. 25–26.

38 Ks. esim. Hakalehto 2018, s. 14–15; Pajulammi 2014, s. 25; Kangas 2019, s. 3.

39 Toivonen 2017, s. 25.

40 Kangas 2019, s. 3; Hakalehto 2018, s. 14; Toivonen 2017, s. 54.

tessa vammaisten lasten yhdenvertaista oikeutta peruskoulutukseen? Tarkastelen tutkimus- ongelmaa ensinnäkin YK:n vammaissopimuksen sekä lapsen oikeuksien sopimuksen näkö- kulmasta. Tämän vuoksi tutkimuskysymyksenä on myös, miten vammaissopimuksen ja lap- sen oikeuksien sopimuksen velvoitteet vammaisten lasten yhdenvertaisesta oikeudesta pe- ruskoulutukseen ja kohtuullisiin mukautuksiin tämän toteuttamiseksi on implementoitu kan- salliseen lainsäädäntöön? Kohtuullisilla mukautuksilla eli yksittäistapauksissa toteutettavilla toimilla pyritään turvaamaan vammaisille muuhun väestöön verrattuna yhdenvertaiset mah- dollisuudet ja turvaamaan tosiasiallinen yhdenvertaisuus.⁴¹ Tämän pohjalta tutkimuskysy- myksenä on lisäksi, mitä tarkoitetaan tosiasiallisella yhdenvertaisuudella ja positiivisella eri- tyiskohtelulla? Arvioitavaksi tulee se, millaiseksi koulutuksen järjestäjän velvollisuus tehdä kohtuullisia mukautuksia peruskoulutuksessa muodostuu, kun tarkastellaan muun muassa niitä vaatimuksia, joita yleinen yhdenvertaisuussäännös sekä lapsen edun ensisijaisuus aset- tavat viranomaistoiminnalle.

41 HE 19/2014 vp, s. 80.

2 VAMMAISUUS JA VAMMAISTEN OIKEUDET IHMISOIKEUSSO- PIMUKSISSA JA KANSALLISESSA SÄÄNTELYSSÄ

2.1 Vammaisuuden määrittely: lääkinnällisestä näkökulmasta kohti ihmisoikeuksia korostavaa lähestymistapaa

Vammaisuus on ymmärretty eri aikoina hyvin eri tavoin eri yhteiskunnissa, minkä vuoksi vammaisuuden määritelmä on kiistanalainen.⁴² Vammaisuuden ja vammaisen henkilön mää- ritelmiin vaikuttavat oleellisesti vallitseva vammaispolitiikka ja se, minkälainen yhteiskun- nallinen merkitys vammaisuudelle annetaan.⁴³ Historiantutkimuksessa vammaisuudelle an- nettujen merkityksien muutosta on tutkittu kattavasti, ja lähtökohtana on ollut vammaisuu- den käsitteen moniulotteisuuden ymmärtäminen.⁴⁴ Tässä tutkielmassa ei ole relevanttia puuttua tähän historialliseen muutoksen sen tarkemmin.

Vammaisuutta voidaan siis tarkastella ja määritellä useasta eri näkökulmasta. Kautta histo- rian sodissa ja aseellisissa selkkauksissa on vammautunut lukematon määrä ihmisiä, minkä vuoksi vammaisuuden käsite on alkujaan liitetty lähinnä fyysisiin ongelmiin ja rajoitteisiin.

Useiden valtioiden vammaislainsäädäntö on kehittynyt juuri sotainvalidilainsäädännön poh- jalta, minkä voidaan osaltaan katsoa luoneen pohjan vammaisten oikeuksien turvaamiselle.⁴⁵ Perinteisimpänä vammaisuuden tarkastelutapana pidetään niin sanottua hyväntekeväisyys- mallia, jonka kautta vammaiset ymmärretään avun ja säälin kohteina sekä itsenäiseen elä- mään kykenemättöminä. Lääketieteen kehitys toi mukanaan vammaisuuden medikalisoinnin eli poikkeavuuksien selittämisen yksilöiden sairaalloisuudella ja siten vammaisuuden lääke- tieteellisen selitysmallin.⁴⁶ Lääketieteellinen määritelmä lähestyy vammaisuutta ihmisen toi- mintavajeiden kautta, mutta yksilön vamma sellaisenaan ei kuitenkaan aina merkitse suoraan

42 Nieminen 2005, s. 905.

43 Samoin näillä tekijöillä nähdään olevan suuri vaikutus siihen, millainen vammaisten henkilöiden asema yh- teiskunnassa on. Ks. Haarni 2006, s. 11.

44 Harjula 1996, s. 11, 25, 198. Harjula huomauttaa vammaisuuteen suhtautumista ja vammaisuudelle annettuja merkityksiä erittelevässä tutkimuksessaan, että vammaisuuden hahmottuminen omaksi ongelmakentäkseen ei ole tapahtunut yhtäkkiä vaan vähitellen. Eri vammaistulkinnat ovat esiintyneet ajallisesti rinnakkain läpi his- torian, vaikka tulkintojen näkyvyys on muuttunut eri vuosikymmeninä. Tutkimuksessaan Harjula on tarkastel- lut vammaisuutta ennen kaikkea yhteiskunnallisena kokonaisilmiönä.

45 Parkkari 2002, s. 505.

46 Vehmas kuvaa medikalisaatiota yksilön ja yhteiskunnan toimintaa lääketieteen avulla selittäväksi proses- siksi, jossa ratkaisuja vammaisuuteen ja poikkeavuuteen etsittiin yksinomaan yksilön sairaalloisuudesta lääke- tieteellisin selitysmallein. Vehmas on lisäksi todennut, että lääketieteellisen ajattelumallin riittämättömyydestä huolimatta se on ollut pitkään vammaisia koskevien institutionaalisten järjestelyiden perusta. Ks. lisää Vehmas 2005, s. 56–59.

toimintakyvyn rajoitusta. Tähän vammaisuuden selitysmalliin perustuu esimerkiksi Maail- man terveysjärjestö WHO:n (jäljempänä WHO) vammaisluokitus ICIDH (International Classification of Impairments, Disability, and Handicaps)⁴⁷ 1980-luvulta.⁴⁸

Vammaisuuden määrittelyssä on myöhemmin siirrytty yhä enemmän yksilön rajoitteisiin keskittyvästä tarkastelusta kohti vammaisuuden sosiaalista selitysmallia, josta tuli lääketie- teellisen mallin rinnalla yleisin vammaisuuden määrittelytapa.⁴⁹ Sosiaalisen mallin kehitty- misen taustalla vaikuttivat 1970-luvulla vammaisaktivistit, jotka vaativat lääketieteestä riip- pumattomien sosiaalisten tekijöiden tarkastelemista vammaisuuden ymmärtämiseksi. Sosi- aalisen mallin mukaan vammaisuus määritellään ennen kaikkea yhteiskunnan rakenteista johtuvaksi vammaisten eriarvoistumiseksi ja sosiaaliseksi ilmiöksi, ja vammaisuutta lähes- tytään sosiaalipoliittisena kysymyksenä. Myös WHO:n käyttämä selitysmalli tunnustaa olo- suhteiden ja ympäröivien tekijöiden merkityksen vammaisuutta ja siitä aiheutuvia haittoja tutkittaessa.⁵⁰

Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 1 artiklan määritelmän mukaan ”vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pit- käaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaiku- tuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumi- sensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.” Artiklassa korostetaan vammaisuuden yhteyttä ympäröivään yhteiskuntaan, huomioiden myös lääketieteellisen selitysmallin mu- kaiset yksilön toimintarajoitteet.

Kansallisessa lainsäädännössä vammaisuutta on määritelty vammaisuuden perusteella jär- jestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (jäljempänä vammaispalvelulaki, 380/1987) 2 §:ssä, jossa vammainen on määritelty henkilöksi, jolla vamman tai sairauden takia on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista.

Huomionarvoista on, ettei vammaispalvelulaissa ole suljettu lain soveltamisen ulkopuolelle

47 WHO:n käyttämä vammaisuuskäsite on jäsennelty kolmiportaiseksi: vamma (impairment) voi olla fysiolo- ginen tai psykologinen puutos tai poikkeavuus, osatyökykyisyys (disability) on yksilön normaalia toimintaky- kyä haittaava, vammasta johtuva rajoitus, ja haitta (handicap) viittaa vammasta johtuvaan, yksilön normaaliksi toiminnaksi katsottavaa suoritusta rajoittavaksi yksilön huono osaisuudeksi. Ks. Räty 2017, s. 18, 250.

48 Räty 2017, s. 250; Haarni 2006, s. 11.

49 Haarni 2006, s. 11.

50 Haarni 2006, s. 11; Rädyn mukaan vammaisuutta määriteltäessä kyse on sosiaalipoliittisesta ja yhteiskun- nallisesta kysymyksestä. Ks. Räty 2017, s. 249–250.

mitään vammaisryhmää. Oikeuskirjallisuudessa on huomautettu, että vammaispalvelulain 2

§:n mukainen vammaisuuden määritelmä on suhteellisen suppea verrattuna YK:n vammais- sopimuksen mukaiseen vammaisuuden käsitteeseen.⁵¹ Vammaispalvelulaissa ei esimerkiksi eritellä tarkemmin vamman tai sairauden sisältöä tai yhdistetä henkilön toimintarajoitteita yhteiskunnallisiin esteisiin. Kansallisessa lainvalmistelussa on kuitenkin kiinnitetty huo- miota vammaisuuden määritelmään YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin jälkeen.⁵² Ny- kyistä yhdenvertaisuuslakia koskevassa hallituksen esityksessä todetaan nimenomaisesti, ettei vammaisuudelle ole olemassa yksiselitteistä oikeudellista määritelmää, vaan vammai- suudelle on annettu erilaisia määritelmiä eri laeissa.⁵³

2000-luvulla vammaisuuden määrittelyssä on painotettu erityisesti ihmisoikeuksista lähte- vää tarkastelutapaa, jolla on pyritty pois lääketieteelliselle ja sosiaalipoliittiselle selitysmal- lille ominaisista holhoavista ja eristävistä näkökulmista. Vammaisten henkilöiden yhdenver- taisuuden ja yhteiskunnallisen osallisuuden turvaaminen ovat vammaisten oikeuksia painot- tavan näkökulman kulmakiviä; tavoitteena on yhdenvertaisempi yhteiskunta.⁵⁴ Ihmisoikeu- det kuuluvat jakamattomasti myös vammaisille ja siten vammaisuus on kansainvälisissä ih- misoikeussopimuksissa tarkoitettu ihmisoikeuskysymys.⁵⁵ Vammaisia ei siten enää kohdella pelkästään huolenpidon kohteina tai sosiaalipoliittisena kysymyksenä, vaan heidät tunnuste- taan aktiivisiksi, itse päätöksiä tekeviksi subjekteiksi. Tätä kautta näkökulma on kääntynyt yhä voimakkaammin vammaisten oikeuksiin ja niiden täysimääräiseen tunnustamiseen.⁵⁶ Vammaisuutta ja vammaista henkilöä määriteltäessä oleellista on lisäksi pyrkiä eroon vam- maisten leimaamisesta yhdeksi yhtenäiseksi ryhmäksi. Räty on korostanut, ettei vammaisia tule nähdä homogeenisena ryhmänä, sillä lopulta väestö ei ole jaettavissa selvästi joko vam- maisiin tai vammattomiin; raja vammaisuuden ja vammattomuuden välillä on käytännössä hyvin häilyvä. Sen sijaan yhteiskunnassa tulisi pyrkiä tunnistamaan kussakin yksittäista- pauksessa ne toimintarajoitukset, joita tietty vamma yksilölle aiheuttaa. Huomionarvoista on

51 Räty 2017, s. 35.

52 Tässä suhteessa on hyvä huomioida, että vammaispalvelulain 2 §:n määritelmä vammaisesta henkilöstä on vuodelta 1987, jolloin vammaispalvelulaki on tullut voimaan.

53 Hallituksen esityksessä viitataan YK:n vammaissopimuksen 1 artiklan mukaiseen määritelmään vammai- sista. HE 19/2014 vp, s. 67.

54 STM 2010, s. 20.

55 Nieminen 2005, s. 900.

56 Quinn – O’Mahony 2012, s. 266. Ks. myös Kumpuvuori – Högbacka, jotka ovat luonnehtineet vammaisten ihmisten kohtelua ”oikeudellisesti persoonattomina” henkilöinä. Kumpuvuori – Högbacka 2003, s. 13.

myös, ettei vammaisuuden käsite ole edelleenkään muuttumaton, vaan tiiviisti sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen muutoksiin.⁵⁷

2.2 YK:n ihmisoikeussopimusten merkitys vammaisille henkilöille 2.2.1 Ensimmäiset askeleet oikeuksien turvaamiseen

Kautta historian vammaisten henkilöiden ihmisoikeussuojaan on eri maissa suhtauduttu hy- vin eri tavoin. Vammaisten ihmisoikeussuojan pohjan muodostavat Yhdistyneiden kansa- kuntien ensimmäiset kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joiden laatimiselle antoi sy- säyksen vuonna 1948 hyväksytty YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Vaikka kyseessä ei nimenomaisesti ole oikeudellisesti sitova valtiosopimus, on julistuksella yleisesti tunnustettu olevan valtioita oikeudellisesti velvoittava vaikutus.⁵⁸ Ihmisoikeuksien yleis- maailmallisen julistuksen pohjalta valmistellut ja vuonna 1966 YK:n yleiskokouksen hyväk- symät taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleisso- pimus⁵⁹ (jäljempänä TSS-sopimus, SopS 6/1976) sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oi- keuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus⁶⁰ (jäljempänä KP-sopimus, SopS 7–8/1976) loivat pohjan myös vammaisten henkilöiden ihmisoikeussuojalle edistämällä kaikkien ih- misten ihmis- ja perusoikeuksia.⁶¹

Vaikka TSS- ja KP-sopimuksen artikloissa ei nimenomaisesti mainita vammaisuutta tai vammaisia henkilöitä, on molempien sopimuksien useilla artikloilla, kuten KP-sopimuksen 26 artiklalla ja TSS-sopimuksen 9 ja 12 artikloilla, merkittävä periaatteellinen merkitys vam- maisille henkilöille. Vammaisten ihmisoikeussuojan kehittymiseen ovat vaikuttaneet myös Yhdistyneiden kansakuntien TSS-komitean⁶² antamat yleissuositukset ja -kommentit.⁶³ Vammaisten henkilöiden oikeuksia käsitellään erityisesti TSS-komitean yleiskommentissa

57 Räty 2017, s. 35–36, 250.

58 YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta on kuvattu merkittävimmäksi ihmisoikeuksia koskevaksi asiakirjaksi, ja siitä on muodostunut perusta ja esikuva YK:n ihmisoikeusjärjestelmälle sekä myöhemmin laa- dituille ihmisoikeussopimuksille. Vaikka julistus on alun perin luotu vain valtioita ohjaavaksi suositukseksi eikä oikeudellisesti sitovaksi sopimukseksi, katsotaan sen sisältämät säännökset nykyisin kaikkia valtioita vel- voittaviksi tavanomaisen kansainvälisen oikeuden nojalla. Ks. esim. Makkonen 2003, s. 44–45; Scheinin 2002, s. 15.

59 International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights.

60 International Covenant on Civil and Political Rights.

61 Scheinin 2002, s. 15–16.

62 Committee on Economic, Social and Cultural Rights.

63 YK:n TSS-komitean yleiskommentit ja -suositukset ohjaavat TSS-sopimuksen tulkintaa ja soveltamista. Ks.

Nieminen 2005, s. 912–913.

n:o 5, jossa korostetaan vammaisten yhdenvertaisuutta suhteessa muihin ihmisiin sekä tosi- asiallisesti tehokkaita keinoja syrjinnän poistamiseksi. Kommentissa todetaan lisäksi, ettei- vät sääntelyyn liittyvät keinot yksistään ole riittäviä vammaisten aseman turvaamiseksi.⁶⁴ Yhdistyneillä kansakunnilla on ylipäänsä ollut ratkaiseva merkitys vammaisten ihmisoi- keuksien kehittymisessä. Merkittäviä ihmisoikeusinstrumentteja vammaisten oikeuksien kannalta ovat edellä mainittujen yleissopimusten lisäksi esimerkiksi YK:n kehitysvammais- ten henkilöiden oikeuksia koskeva julistus (1971), vammaisten oikeuksien julistus (1975) ja vammaisia henkilöitä koskeva yleismaailmallinen julistus (1982). Julistukset laajensivat vammaisuuden ja vammaisen henkilön määritelmiä sekä kiinnittivät huomiota vammaisten täysimääräisen osallisuuden mahdollistamiseen.⁶⁵

2.2.2 Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista

Konkreettinen työ vammaisten ihmisoikeussuojan edistämiseksi ja turvaamiseksi alkoi, kun YK:n yleiskokous asetti loppuvuodesta 2001 ad hoc -komitean valmistelemaan vammaisia henkilöitä koskevaa kansainvälistä yleissopimusta. Yksinomaa vammaisten oikeuksia kos- kevan sopimuksen tarpeellisuutta perusteltiin sillä, ettei vammaisten henkilöiden ihmisarvon tunnustamiseen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyvää keskustelua nähty olennaisena asiana yhteiskunnassa; kansainvälisen yhteisön oli aika korvata erilaiset toimintaohjeet ja raportit aineellisella sääntelyllä.⁶⁶

Joulukuussa 2006 YK:n yleiskokous hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, joka oli myös ensimmäinen 2000-luvulla vahvistettu ihmisoikeussopimus.

Yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan ja velvoittavaksi vuonna 2008, kun 20 valtiota

64 General comment No. 5: Persons with disabilities 1994, kohdat 1, 13–18.

65 Ks. lisää näistä YK:n ihmisoikeusasiakirjoista Kumpuvuori – Högbacka 2003, s. 14–15.

66 Uuteen sopimukseen kriittisesti suhtautuneet taas perustelivat sopimuksen tarpeettomuutta esimerkiksi sillä, että vammaiset ihmiset oli jo huomioitu olemassa olleissa ihmisoikeussopimuksissa. Ks. lisää tästä keskuste- lusta Light 2005, s. 11–15.

oli ratifioinut sopimuksen.⁶⁷ Suomi allekirjoitti YK:n vammaissopimuksen ja sen valinnai- sen pöytäkirjan⁶⁸ jo maaliskuussa 2007, mutta yleissopimus ja sen valinnainen pöytäkirja tulivat pitkän ratifiointiprosessin päätteeksi kansallisesti voimaan vasta 10.6.2016.⁶⁹

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 1 artiklan mukaan:

” … Yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henki- löille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista.

Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.”

Yleissopimus rakentuu syrjintäkiellon sekä esteettömyyden periaatteille, ja sopimuksen lä- pileikkaavana teemana on vammaisten itsemääräämisoikeuden korostaminen. Sopimus koostuu yhteensä 50 artiklasta, joista artiklat 3–9 sisältävät muiden sopimusartiklojen sovel- tamiseen vaikuttavia määritelmiä ja yleisiä sisällöllisiä oikeuksia⁷⁰, artiklat 10–30 muissa YK:n ihmisoikeussopimuksissa turvattuja ihmisoikeuksia vammaisnäkökulmasta ja artiklat 31–50 sopimuksen valvonta- ja seurantajärjestelmään liittyviä menettelysäännöksiä.⁷¹ Oi- keuskirjallisuudessa vammaissopimuksen artikloissa 9–30 määritellyt oikeudet on jaoteltu viiteen eri luokkaan: yksilöä suojaavat oikeudet (artiklat 10, 15–17), yksilön itsenäisyyttä ja valinnanvapautta vahvistavat oikeudet (artiklat 12, 21–23, 26), yksilön esteettömyyttä ja saa- vutettavuutta sekä osallisuutta turvaavat oikeudet (artiklat 9, 29 30), yksilön vapausoikeudet (artiklat 14, 18, 20) sekä yksilön taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset eli TSS-oikeudet

67 Gustafsson 2019, s. 5.

68 YK:n vammaissopimuksen yhteydessä hyväksytty sopimuksen valinnainen pöytäkirja koostuu yhteensä 18 artiklasta. Valinnaisella pöytäkirjalla mahdollistettiin yksilövalitusten tekeminen vammaisten henkilöiden oi- keuksien komitealle. Yksilövalituksen voi tehdä yksittäinen henkilö tai henkilöryhmä, joka katsoo sopimus- osapuolen loukanneen heille yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia. HE 284/2014 vp, s. 3.

69 Vammaissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen (HE 284/2014 vp) antamisen yhteydessä hyväksyttiin lausuma, jonka mukaan sopimuksen 14 artiklan (henkilön vapaus ja turvallisuus) edellytykset tulee varmistaa täytetyksi kansallisessa lainsäädännössä ennen ratifioinnin loppuunsaattamista. Muutoksia edellytettiin esimerkiksi kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (519/1977). Ks. Eduskunta, vammaisten oikeuksien yleissopimuksen ratifiointi. (18.1.2021)

70 Vammaissopimuksen ratifiointia koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että sopimuksen 1–9 artik- loita tulee soveltaa koko yleissopimuksen läpileikkaavina. HE 284/2014 vp, s. 3.

71 Gustafsson 2019, s. 6–7.