Vammaisuus on ymmärretty eri aikoina hyvin eri tavoin eri yhteiskunnissa, minkä vuoksi vammaisuuden määritelmä on kiistanalainen.42 Vammaisuuden ja vammaisen henkilön mää-ritelmiin vaikuttavat oleellisesti vallitseva vammaispolitiikka ja se, minkälainen yhteiskun-nallinen merkitys vammaisuudelle annetaan.43 Historiantutkimuksessa vammaisuudelle an-nettujen merkityksien muutosta on tutkittu kattavasti, ja lähtökohtana on ollut vammaisuu-den käsitteen moniulotteisuuvammaisuu-den ymmärtäminen.44 Tässä tutkielmassa ei ole relevanttia puuttua tähän historialliseen muutoksen sen tarkemmin.
Vammaisuutta voidaan siis tarkastella ja määritellä useasta eri näkökulmasta. Kautta histo-rian sodissa ja aseellisissa selkkauksissa on vammautunut lukematon määrä ihmisiä, minkä vuoksi vammaisuuden käsite on alkujaan liitetty lähinnä fyysisiin ongelmiin ja rajoitteisiin.
Useiden valtioiden vammaislainsäädäntö on kehittynyt juuri sotainvalidilainsäädännön poh-jalta, minkä voidaan osaltaan katsoa luoneen pohjan vammaisten oikeuksien turvaamiselle.45 Perinteisimpänä vammaisuuden tarkastelutapana pidetään niin sanottua hyväntekeväisyys-mallia, jonka kautta vammaiset ymmärretään avun ja säälin kohteina sekä itsenäiseen elä-mään kykenemättöminä. Lääketieteen kehitys toi mukanaan vammaisuuden medikalisoinnin eli poikkeavuuksien selittämisen yksilöiden sairaalloisuudella ja siten vammaisuuden lääke-tieteellisen selitysmallin.46 Lääketieteellinen määritelmä lähestyy vammaisuutta ihmisen toi-mintavajeiden kautta, mutta yksilön vamma sellaisenaan ei kuitenkaan aina merkitse suoraan
42 Nieminen 2005, s. 905.
43 Samoin näillä tekijöillä nähdään olevan suuri vaikutus siihen, millainen vammaisten henkilöiden asema yh-teiskunnassa on. Ks. Haarni 2006, s. 11.
44 Harjula 1996, s. 11, 25, 198. Harjula huomauttaa vammaisuuteen suhtautumista ja vammaisuudelle annettuja merkityksiä erittelevässä tutkimuksessaan, että vammaisuuden hahmottuminen omaksi ongelmakentäkseen ei ole tapahtunut yhtäkkiä vaan vähitellen. Eri vammaistulkinnat ovat esiintyneet ajallisesti rinnakkain läpi his-torian, vaikka tulkintojen näkyvyys on muuttunut eri vuosikymmeninä. Tutkimuksessaan Harjula on tarkastel-lut vammaisuutta ennen kaikkea yhteiskunnallisena kokonaisilmiönä.
45 Parkkari 2002, s. 505.
46 Vehmas kuvaa medikalisaatiota yksilön ja yhteiskunnan toimintaa lääketieteen avulla selittäväksi proses-siksi, jossa ratkaisuja vammaisuuteen ja poikkeavuuteen etsittiin yksinomaan yksilön sairaalloisuudesta lääke-tieteellisin selitysmallein. Vehmas on lisäksi todennut, että lääketieteellisen ajattelumallin riittämättömyydestä huolimatta se on ollut pitkään vammaisia koskevien institutionaalisten järjestelyiden perusta. Ks. lisää Vehmas 2005, s. 56–59.
toimintakyvyn rajoitusta. Tähän vammaisuuden selitysmalliin perustuu esimerkiksi Maail-man terveysjärjestö WHO:n (jäljempänä WHO) vammaisluokitus ICIDH (International Classification of Impairments, Disability, and Handicaps)47 1980-luvulta.48
Vammaisuuden määrittelyssä on myöhemmin siirrytty yhä enemmän yksilön rajoitteisiin keskittyvästä tarkastelusta kohti vammaisuuden sosiaalista selitysmallia, josta tuli lääketie-teellisen mallin rinnalla yleisin vammaisuuden määrittelytapa.49 Sosiaalisen mallin kehitty-misen taustalla vaikuttivat 1970-luvulla vammaisaktivistit, jotka vaativat lääketieteestä riip-pumattomien sosiaalisten tekijöiden tarkastelemista vammaisuuden ymmärtämiseksi. Sosi-aalisen mallin mukaan vammaisuus määritellään ennen kaikkea yhteiskunnan rakenteista johtuvaksi vammaisten eriarvoistumiseksi ja sosiaaliseksi ilmiöksi, ja vammaisuutta lähes-tytään sosiaalipoliittisena kysymyksenä. Myös WHO:n käyttämä selitysmalli tunnustaa olo-suhteiden ja ympäröivien tekijöiden merkityksen vammaisuutta ja siitä aiheutuvia haittoja tutkittaessa.50
Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 1 artiklan määritelmän mukaan ”vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pit-käaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaiku-tuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumi-sensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.” Artiklassa korostetaan vammaisuuden yhteyttä ympäröivään yhteiskuntaan, huomioiden myös lääketieteellisen selitysmallin mu-kaiset yksilön toimintarajoitteet.
Kansallisessa lainsäädännössä vammaisuutta on määritelty vammaisuuden perusteella jär-jestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (jäljempänä vammaispalvelulaki, 380/1987) 2 §:ssä, jossa vammainen on määritelty henkilöksi, jolla vamman tai sairauden takia on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista.
Huomionarvoista on, ettei vammaispalvelulaissa ole suljettu lain soveltamisen ulkopuolelle
47 WHO:n käyttämä vammaisuuskäsite on jäsennelty kolmiportaiseksi: vamma (impairment) voi olla fysiolo-ginen tai psykolofysiolo-ginen puutos tai poikkeavuus, osatyökykyisyys (disability) on yksilön normaalia toimintaky-kyä haittaava, vammasta johtuva rajoitus, ja haitta (handicap) viittaa vammasta johtuvaan, yksilön normaaliksi toiminnaksi katsottavaa suoritusta rajoittavaksi yksilön huono osaisuudeksi. Ks. Räty 2017, s. 18, 250.
48 Räty 2017, s. 250; Haarni 2006, s. 11.
49 Haarni 2006, s. 11.
50 Haarni 2006, s. 11; Rädyn mukaan vammaisuutta määriteltäessä kyse on sosiaalipoliittisesta ja yhteiskun-nallisesta kysymyksestä. Ks. Räty 2017, s. 249–250.
mitään vammaisryhmää. Oikeuskirjallisuudessa on huomautettu, että vammaispalvelulain 2
§:n mukainen vammaisuuden määritelmä on suhteellisen suppea verrattuna YK:n vammais-sopimuksen mukaiseen vammaisuuden käsitteeseen.51 Vammaispalvelulaissa ei esimerkiksi eritellä tarkemmin vamman tai sairauden sisältöä tai yhdistetä henkilön toimintarajoitteita yhteiskunnallisiin esteisiin. Kansallisessa lainvalmistelussa on kuitenkin kiinnitetty huo-miota vammaisuuden määritelmään YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin jälkeen.52 Ny-kyistä yhdenvertaisuuslakia koskevassa hallituksen esityksessä todetaan nimenomaisesti, ettei vammaisuudelle ole olemassa yksiselitteistä oikeudellista määritelmää, vaan vammai-suudelle on annettu erilaisia määritelmiä eri laeissa.53
2000-luvulla vammaisuuden määrittelyssä on painotettu erityisesti ihmisoikeuksista lähte-vää tarkastelutapaa, jolla on pyritty pois lääketieteelliselle ja sosiaalipoliittiselle selitysmal-lille ominaisista holhoavista ja eristävistä näkökulmista. Vammaisten henkilöiden yhdenver-taisuuden ja yhteiskunnallisen osallisuuden turvaaminen ovat vammaisten oikeuksia painot-tavan näkökulman kulmakiviä; tavoitteena on yhdenvertaisempi yhteiskunta.54 Ihmisoikeu-det kuuluvat jakamattomasti myös vammaisille ja siten vammaisuus on kansainvälisissä ih-misoikeussopimuksissa tarkoitettu ihmisoikeuskysymys.55 Vammaisia ei siten enää kohdella pelkästään huolenpidon kohteina tai sosiaalipoliittisena kysymyksenä, vaan heidät tunnuste-taan aktiivisiksi, itse päätöksiä tekeviksi subjekteiksi. Tätä kautta näkökulma on kääntynyt yhä voimakkaammin vammaisten oikeuksiin ja niiden täysimääräiseen tunnustamiseen.56 Vammaisuutta ja vammaista henkilöä määriteltäessä oleellista on lisäksi pyrkiä eroon vam-maisten leimaamisesta yhdeksi yhtenäiseksi ryhmäksi. Räty on korostanut, ettei vammaisia tule nähdä homogeenisena ryhmänä, sillä lopulta väestö ei ole jaettavissa selvästi joko vam-maisiin tai vammattomiin; raja vammaisuuden ja vammattomuuden välillä on käytännössä hyvin häilyvä. Sen sijaan yhteiskunnassa tulisi pyrkiä tunnistamaan kussakin yksittäista-pauksessa ne toimintarajoitukset, joita tietty vamma yksilölle aiheuttaa. Huomionarvoista on
51 Räty 2017, s. 35.
52 Tässä suhteessa on hyvä huomioida, että vammaispalvelulain 2 §:n määritelmä vammaisesta henkilöstä on vuodelta 1987, jolloin vammaispalvelulaki on tullut voimaan.
53 Hallituksen esityksessä viitataan YK:n vammaissopimuksen 1 artiklan mukaiseen määritelmään vammai-sista. HE 19/2014 vp, s. 67.
54 STM 2010, s. 20.
55 Nieminen 2005, s. 900.
56 Quinn – O’Mahony 2012, s. 266. Ks. myös Kumpuvuori – Högbacka, jotka ovat luonnehtineet vammaisten ihmisten kohtelua ”oikeudellisesti persoonattomina” henkilöinä. Kumpuvuori – Högbacka 2003, s. 13.
myös, ettei vammaisuuden käsite ole edelleenkään muuttumaton, vaan tiiviisti sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen muutoksiin.57
2.2 YK:n ihmisoikeussopimusten merkitys vammaisille henkilöille