KOTIINPALUU: Liittyminen Suomen ortodoksiseen kirkkoon vuosina 2010-2015 suomalais-kansallisen identiteetin näkökulmasta

i

KOTIINPALUU:

Liittyminen Suomen ortodoksiseen kirkkoon vuosina 2010-2015 suomalais-kansallisen identiteetin

näkökulmasta

Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Ortodoksinen teologia

Pro Gradu-tutkielma, helmikuu 2019 Käytännöllinen teologia

Antti Miilunpohja

i ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Filosofinen tiedekunta Teologian osasto

Miilunpohja, Antti Otsikko

KOTIINPALUU –liittyminen Suomen ortodoksiseen kirkkoon vuosina 2010-2015 suomalais-kansallisen identiteetin näkökulmasta

Käytännöllinen teologia Työn laji Päivämäärä Sivumäärä Pro gradu -tutkielma x 15.2.2019 87 + X Sivuainetutkielma

Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä

Tutkielma käsittelee liittymisiä Suomen ortodoksiseen kirkkoon vuosivälillä 2010-2015 ortodoksisen ja suomalais-kansallisen identiteetin näkökulmista. Tutkielman hypoteesina on suomalaisuudentunteen ja suomalaisen sekä ortodoksisen identiteetin muuttuminen ortodoksiseen kirkkoon liittymisen jälkeen. Identiteetin kehityksen oletetaan olevan lisäksi riippuvainen vastaajan sukuhistoriasta. Siinä missä suomalaisen ja ortodoksisen identiteetin oletetaan vahvistuneen sukutaustaltaan ortodoksisilla ja karjalaisilla vastaajilla oletetaan sen vastaavasti joko pysyneen ennallaan tai heikentyneen taustaltaan etupäässä länsisuomalaisilla savolais-itäsuomalaisten pysytellessä näiden kahden ryhmän välimaastossa. Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä oli selvittää suomalaisen kansallisuusaatteen voimakkuutta tiedustelemalla kirkkoon liittyneiden näkemyksiä Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon maaliskuussa 2015 antamasta lausunnosta, jonka mukaan Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet ovat identiteetiltään ensisijaisesti ortodokseja ja sitten vasta suomalaisia.

Hypoteesina oli kirkkoon liittyneiden näkemysten eriävyys arkkipiispan näkemyksen kanssa.

Tutkielma toteutettiin yhteistyössä Suomen ortodoksisen kirkon Kuopion keskusrekisterin kanssa. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui paperinen lomakekysely, joka lähetettiin tutkimukseen valituille henkilöille postise. Lomakkeen liitteeksi lähetettiin sekä tutkimuksen tekijän että keskusrekisterin saatekirjeet. Tutkimukseen valittiin kaiken kaikkiaan 450 henkilöä tasaisesti eri seurakunnista, kuitenkin sillä rajoituksella, että kussakin seurakunnassa kirkkoon liittyneiden vuosittaisen määrän tuli olla yli 15 henkilöä. Tutkimukseen vastasi 193 henkilöä (43%), mitä voidaan pitää poikkeuksellisen korkeana vastausprosenttina, mahdollistaen vertaisarvionnin muihin tieteellisiin tutkimustöihin. Kysymykset oli vastausten perusteella lisäksi ymmärretty oikein ja tutkimusta voidaan tältäkin osin pitää pääosiltaan onnistuneena. Vastanneiden joukossa oli havaittavissa lievää painottumista vanhempiin ikäluokkiin ja naisiin, mikä saattoi heijastua jossain määrin tutkimusaineiston luonteeseen. Lisäksi vastanneiden koulutustaso painottui huomattavan paljon korkeasti koulutettuihin, mikä osaltaan saattoi heijastua vastauksiin esimerkiksi laajemman yleissivistyksen valossa.

Tutkielman johdanto-osiossa käsiteltiin lyhyesti Suomen kristillistymisen historian vaiheita alkaen rautakaudesta ja päättyen Suomen ortodoksisen kansankirkon syntyvaiheisiin 1900-luvulla. Historiallisen taustatiedon tarkoituksena oli osoittaa Suomen varhaisen kristillisyyden olleen ortodoksialkuista, jonka jälkeen ortodoksisen kirkon kohtalona on ollut vetäytyä läntisen kristillisyyden tieltä ensiksi Länsi-Suomesta ja myöhemmin myös Itä-Suomesta. Tämä auttaa osaltaan ymmärtämään yksityiskohtaisemmin tutkielman hypoteesia sekä Suomen että sukuhistorioiden merkityksestä kirkkoon liittyneiden identiteeteille.

Tutkielman tulokset olivat varovaisessa määrin tutkielman hypoteeseja tukevia. Vastanneista ylivoimainen enemmistö koki löytäneensä itselleen henkisen kodin ortodoksisesta kirkosta. Mahdolliset sosiaaliset ristiriidat olivat selitettävissä ihmissuhdetekijöillä. Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeistä vastanneiden suvuissa esiintyi yleisimmin evankelisuus, mikä voi olla selitettävissä Sortavalan Evankelisen lähestysseuran harjoittamalla aktiivisella käännytystoiminnalla Itä-Karjalassa 1900-luvun alussa. Toiseksi yleisin herätysliike oli herännäisyys. Varovaista näyttöä suomalaisuudentunteen vahvistumisesta ortodoksiseen kirkkoon liittymisen jälkeen on tutkielman perusteella havaittavissa. Suomalaisen ja ortodoksisen identiteetin vahvistumisen kannalta historian tuntemus nousi tällöin keskeiseen asemaan. Tämä oli asiainlaita erityisesti ortodoksisen sukutaustan omaavilla, joille myös sekä oman sukuhistorian että Suomen ortodoksisen kirkon historian merkitys oli tärkeintä. Ortodoksitaustaisista myös selkeästi suurin osa tunsi oman sukunsa historian. He tiedostivat myös oman vähemmistöasemansa parhaiten. Länsisuomalaisista vastaajista osa oli jättänyt ottamatta kantaa annettuihin kysymyksiin, heijastaen nähtävästi heidän heikompaa yleistietoaan ortodoksisesta kirkosta. Merkille pantavana yksityiskohtana mainittakoon, että Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon koetaan nykyään saaneen enemmän vaikutteita ortodoksisuudesta kuin päinvastoin. Käsitys ortodoksisuuden yhteensopivuudesta suomalaiseen kansanluonteeseen näyttää lisäksi vahvistuneen liittymispäätöksen jälkeen.

Kansallisuusaate eli nationalismi on tutkimuksen löytöjen perusteella suomalaisissa edelleen erittäin syvällä. Noin kolme neljäsosaa vastanneista oli eri mieltä arkkipiispa Leon kanssa koskien uskonnon ensisijaisuutta kansallisuuteen nähden identiteetin määrittäjänä.

Vaikka vastausten perusteella sota-ajalla on tänä päivänä enää vähäisessä määrin vaikutusta kirkkoon liittyneiden identiteetille vaikuttaa ortodoksiseen kirkkoon liittymisessä olevan jotakin, jota koetaan tarpeelliseksi puolustaa. Monet muistuttavat tällöin Suomen ortodoksisen kirkon kuulumisesta Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen erotuksena Moskovan patriarkaatista. Tästä huolimatta enemmistö katsoo ortodoksisuuden sopivan yhtä hyvin niin suomalaisuuteen kuin venäläisyyteenkin, mitä voidaan pitää tervehdyttävänä viestinä koskien kirkkojen välisiä suhteita.

Avainsanat

identiteetti, suomalaisuus, ortodoksisuus, Itä-Suomi, Länsi-Suomi, sukuhistoria, kirkkoon liittyminen

i UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Faculty of Philosophy School of Theology

Author

Miilunpohja, Antti Title

RETURN TO HOME –conversion to the Finnish Orthodox Church in 2010-2015 from the viewpoint of Finnish National Identity

Pastoral theology Level Date Number of pages

Pro gradu –thesis x 15.2.2019 87 + X

Minor subject thesis Bachelor thesis Major subject thesis Abstract

The thesis is about the conversion to the Finnish Orthodox Church from the viewpoint of Finnish National and Orthodox Identity in 2010-2015. The assumed change in both Finnish and Orthodox identities and in the experience of one’s own finnishness after the conversion to the Orthodox church is the main hypothesis of the research. The development of the identity is also assumed to be linearly dependent on the background of convert’s family history. The Finnish and Orthodox identity is assumed to have strengthened among the group of Carelian orthodox converts and should have stayed align or weakened among converts having dominantly western tribal background whereas Savonian people would stay somewhere between these two other research groups. Another research topic of the study was to investigate the strength of nationalism in Finland by asking converts’ opinions about the statement of the Archbishop Leo of Helsinki and whole Finland, according to which orthodoxy is the principal identity of the members of the Finnish Orthodox Church and nationality a secondary one. According to the hypothesis majority of the respondents would disagree with the views of the Archbishop.

The study was accomplished in co-operation with the Registrar office of the Finnish Orthodox Church. A paper-based questionnaire was selected as a research method, which was sent by mail to the persons selected to the study. Cover letters of both the researcher and the Registrar were added as appendixes to the questionnaire. 450 people were chosen to the study evenly from different parishes the only restriction being that the smallest annual number of converts was no less than 15 in each parish. 193 persons (43%) answered to the questionnaire, which can be seen as an exceptionally high share of respondents, making peer-reviewing possible to other academic studies. According to the responses the questions were understood correctly and the research overall can be seen as successful from this part of view also. The structure of the sample was slightly biased towards older age groups and women, which could have affected to the nature of the research material. The share of academically educated persons was also remarkably high among respondents, which could have had an effect also to the responses. Especially in the nature of wider overall knowledge.

The history of Christianization of Finland beginning from the Iron age and ending to the creation of the Finnish National Orthodox Church in 20^th century was dealt briefly in the introduction section. The meaning of the historical background information was to demonstrate that the pre-historic Christianity of Finland was originally orthodox, after which the destiny of the Orthodox Church has been to withdraw first from the western part of the country and later from the eastern areas also for the Roman Catholic Church. This supports the understanding of the hypothesis of the study, according to which the meaning of both family and Finnish history for the identity of the converts could be significant.

The results of the study supported the hypothesis to some extent. The great majority of the respondents felt that they had found a spiritual home from the church. Interpersonal relationships explained possible social problems. The most common spiritual movement of the Finnish State Lutheran Church among the family backgrounds of the converts was Evangelicalism. This could be explained by the active proselytizing work of the Sortavala Evangelical Foundation in Eastern Carelia in the beginning of 20th century. Secondly common movement was the Awakening. According to the research there is minor evidence about the strengthening of the Finnish national identity after the conversion to the Orthodox church. One’s knowledge of history was an essential requirement for this, especially among those having orthodox family background. For them the meaning of both the history of family and the Finnish Orthodox Church was the most important. Family history was also known best among those having orthodox background. They were also best aware of their minority position. Some respondents with western background had left many questions unanswered, which could be explained by their weaker common knowledge about the orthodox faith. The Finnish State Lutheran Church is commonly taught to have adopted more influences from orthodoxy than vice versa, which is a significant detail. Conversions seem to have strengthened the understanding about the compatibility between orthodoxy and Finnish mentality as well.

According to the research material nationalism has stayed still very strong in Finland. Around three thirds of the respondents disagreed with the views of archbishop Leo concerning the principality of religion over nationality as an identity factor. Although the meaning of wartime for the identity has diminished significantly in present times conversion to the Orthodox church still seems to mean something, which is felt needed to be defended. The way for many persons to do this is to remark about the position of the Finnish Orthodox Church as a part of the Patriarchate of Constantinople instead of Patriarchate of Moscow. Despite this the majority thinks that orthodoxy comports as well with Finnishness than it does with Russianness, which can be seen as an encouraging message concerning church relationships in the future.

Keywords

Identity, Finnish culture, Orthodoxy, Eastern Finland, Western Finland, Family history, Conversion

i

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO ... 1

1.1. Kuvauskohde ... 1

1.2. Tutkielman tavoitteet ... 3

1.2.1. Sukuhistoria ja ortodoksinen identiteetti………4

1.2.2. Kansallisuusaate ja identiteetti suomalaisessa ortodoksisuudessa………..6

1.3. Aiheen aikaisempi tutkimus………...7

1.4. Tutkimusmenetelmien valintaperusteet, lomakekyselyt sekä kysymyksenasettelut………….9

1.5. Tutkimuksen ajoitus ja tavoiteltu vastausprosentti ... 133

1.6. Määrällisten ja kirjallisten vastausten tulkinta ja sisällyttäminen tutkielmaan ... 144

1.7. Tutkielman rakenne ... 155

2. SUKUHISTORIA, KIRKKOON LIITTYMINEN JA ORTODOKSINEN IDENTITEETTI ... 16

2.1. Tutkimuksen toteutunut vastausprosentti ja tutkimuksen saama yleinen palaute ... 16

2.2. Vastausten jakautuminen ... 1818

2.2.1. Iän ja sukupuolen mukaan ... 18

2.2.2. Koulutuksen mukaan ... 21

2.2.3. Suomen eri alueiden mukaan ... 22

2.3. Erot vastaajien uskonnollisessa aktiivisuudessa... 22

2.4. Vastaajien sukuhistorioiden jakautuminen ... 25

2.5. Vastaajien sukuhistorioiden ajoittuminen ... 27

2.6. Evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden esiintyvyys vastaajien suvuissa ... 28

2.7. Sukuhistorian merkitys vastaajien ortodoksiselle identiteetille ... 32

2.8. Suomen ortodoksisen kirkon historian merkitys vastaajien identiteeteille ... 35

2.9. Kirkkoon liittymisen merkitys vastaajien sosiaaliselle identiteetille ... 39

2.10. Yhteenveto... 44

3. ORTODOKSISUUS JA SUOMALAISKANSALLINEN IDENTITEETTI ... 46

3.1. Ortodoksisuus ja suomalaisuus ... 46

ii

3.2. Suomen kulttuurinen sijoittuminen ... 48

3.3. Ortodoksisuus, suomalainen kulttuuri ja kansanluonne ... 52

3.4. Ortodoksisuus, luterilaisuus ja suomalaisuus ... 59

3.5. Suhde Venäjään ja venäläisyyteen ... 68

3.6. Arkkipiispan kannanotto kansallisuuden ja uskonnon merkityksestä identiteetille ... 74

3.7. Yhteenveto... 79

4. TUTKIMUSTULOSTEN JOHTOPÄÄTÖKSET JA TIIVISTYS ... 81

5. LOPUKSI ... 87

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 88

LIITTEET ... 91

1

1. JOHDANTO

1.1. Kuvauskohde

”Suomalaisuus lähenee itäistä (venäläistyyppistä) myyttisyyttä, sen ajatuksen sekavuutta, hämäryyttä ja selkiintymätöntä syvällisyyttä.” – Henri Broms¹ Ortodoksinen kirkko oli Keskiajalla kahdesta kristinuskon päämuodosta ensimmäisenä Suomeen saapunut. Uusimman arkeologisen tutkimuksen valossa näyttää todistetulta, että ortodoksinen kristillisyys tunnettiin lähestulkoon koko senaikaisen itämerensuomalaisen väestön asuttamalla alueella jo vuoden 800 tienoilla, muutamaa sataa vuotta aikaisemmin kuin mitä perinteinen historiantutkimus on osoittanut. Tästä ovat osoituksena paitsi erinäiset rautakautiset esine- ja hautakalmistolöydöt sekä kielihistoriallinen todistusaineisto.² Vuosisatojen kuluessa ortodoksinen kristillisyys sulautti itseensä piirteitä vanhasta suomalaisesta muinaisuskosta, menettämättä kuitenkaan alkuperäistä luonnettaan ja sanomaansa Evankeliumista ja Taivasten valtakunnasta. Ortodoksisuuden sallivampi suhtautuminen pakanallisia tapoja ja perinteitä kohtaan nopeutti uskon juurtumista suomalaiseen kulttuuriperintöön.³ Toinen, Keski-Euroopasta Itämeren länsipuolelta käsin levinnyt roomalais-katolinen kirkko ulotutti myöhemmin vaikutuksensa Suomen länsiosiin ensiksi lähetystyön ja kaupankäynnin myötä sekä myöhemmin poliittisesti Ruotsin valtiovallan tukemana. Ortodoksisen uskon juurtuminen Suomeen oli niin vahvaa, etteivät Rooman kirkon käännytyspyrkimykset kyenneet poistamaan kieleen tulleita lainasanoja.⁴ Vaikka kristikunta oli vielä tuolloin virallisesti jakamaton, olivat lännen ja idän väliset teologiset opit ja riitukset jo selkeästi eriytymässä toisistaan. Kahden mahtikirkon välisestä lopullisesta jakaantumisesta vuonna 1054 seurannut konflikti levisi aikanaan myös Suomeen saakka, johtaen väkivaltaiseksi yltyneeseen taisteluun alueen herruudesta. Bysantin valistaman Novgorodin valtakunnan oli tällöin jouduttava vähitellen väistymään lännestä käsin laajentuneen Ruotsin tieltä, jättäen itämerensuomalaiset kansat läntisen kulttuuripiirin alaisuuteen.

1 Broms 1984, s. 171. Ote Henri Bromsin pamfletista Kulttuurin semiotiikkaa.

2 Salo 2005, s.16-26 & 318-320. Turun yliopiston arkeologian emeritusprofessori Unto Salo perustaa teoriansa uusimpaan historiallis-arkeologiseen tutkimukseen Satakunnan ja Varsinais-Suomen hautakalmistoista.

3 Kirkinen 1982, s. 99-101. Kts. myös Ridderstad 2015, s. 52-54 & 19-21 & 27-29.

4 Salo 2005, s. 85.

2

Suomen kristillinen historia voidaan erityisesti ortodoksisen kirkon näkökulmasta jaotella neljään keskeiseen päävaiheeseen: 1) Bysanttilaisen kristillisyyden juurtuminen Suomeen 700-luvulla ja säilyminen alueen merkittävämpänä kristillisenä valistajana 1100-luvun alkuun tultaessa, 2) Suuren skisman jälkeinen Ruotsin toteuttama Länsi-Suomen valloittaminen ja käännyttäminen roomalais- katolilaisuuteen 1100- ja 1200-luvuilla, päättyen Pähkinäsaaren rauhaan vuonna 1323, 3) Uskonpuhdistuksen jälkeinen Itä-Suomen valloittaminen ja käännyttäminen evankelis-luterilaiseen kirkkoon 1500- ja 1600-luvuilla ja 4) Jäljelle jääneen Suomen ortodoksisen kirkon suomalaistaminen ja sulauttaminen kansallisuusaatteen hengessä osaksi suomalaista kansallisvaltiota 1900-luvun alussa. Suomen historian yleistä kehityslinjaa Keski-ajalta aina 1800-luvulle saakka oli määrittämässä Länsi-Suomen itää nopeampi väestönkasvu ja tästä johtunut asutuksen vähittäinen laajentuminen itään päin.⁵ Ruotsin väestöllisestä ja taloudellisesta etulyöntiasemasta johtuen Venäjän – ja samalla myös ortodoksisen kirkon – kohtaloina oli näin ollen ollut sota toisensa jälkeen vetäytyä yhä kauemmaksi, säilyen lopulta pienenä vähemmistökirkkona vain Suomen itäisimmissä kolkissa. Samalla Ruotsin alaisuuteen siirtyneet suomenkieliset heimot joutuivat kukin vähitellen omaksumaan itselleen uuden kristinuskon muodon, ensiksi roomalaiskatolilaisuuden ja myöhemmin luterilaisuuden muodossa. Ortodoksien asema vaihteli aina suoranaisesta vainosta rauhanomaisiin käännytyspyrkimyksiin eikä heitä nationalismin hengen mukaisesti pidetty aina välttämättä täysivaltaisina Suomen kansakunnan jäseninä. Nykyisestä Suomesta tuli lopulta uskonnoltaan lähes yksinomaan luterilainen. Toiseen maailmansotaan saakka uskonnoltaan ortodoksinen väestö säilyi kuitenkin osissa Pohjois- ja Laatokan Karjalaa, jälkimmäisen itäisimmissä kunnissa jopa enemmistön uskontona. Lopulta sota-ajan jälkeen Karjalan evakkojen uudelleensijoittaminen levitti ortodoksisen kirkon tasaisemmin koko valtakunnan alueelle, jääden kuitenkin kaikkialla vähemmistön kirkoksi.

Luterilaisen valtavirtayhteiskunnan tuomista sosiaalisista paineista johtuen ortodoksien määrä väheni tasaisesti etupäässä seka-avioliittojen myötä, jolloin lapset kastettiin pääsääntöisesti luterilaiseen uskoon.

5 Kirkinen 1976, s. 13. Virallinen Suomen historiankirjoitus on esittänyt Suomen idänpolitiikan puolustuksellisena, ”idän uhkaa” torjuvana. Katsottuna asiaa karjalaisten ja venäläisten sekä toisaalta Ruotsin valtion näkökulmista kyseessä on kuitenkin ollut yhtä lailla tietoinen, valloittamiseen pyrkinyt laajentumispolitiikka, jossa Venäjän puolelle jääneet väestöryhmät toistuvasti joutuivat häviölle ja näin todistamaan ”lännen uhan” selkeätä todellisuutta.

3

Meidän päiviemme Suomessa tämä kehitys on kuitenkin pysähtynyt. Vaikka Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärä supistuikin Talvi- ja Jatkosotien jälkeen tasaisesti nelisenkymmentä vuotta kääntyi kirkon jäsenmäärä hitaaseen nousuun vuonna 1990 ja on kasvanut sen jälkeen tasaisesti. Merkittävimpänä tekijänä on ollut 1980-luvulta lähtien runsaasti lisääntynyt kirkkoon liittyneiden määrä, mikä on puolestaan ollut seurausta erityisesti lisääntyneestä siirtolaisten, etupäässä venäläisten ja muiden itäeurooppalaisten, muutosta Suomeen. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tekijä. Myös tasaisesti lisääntynyt suomenkielisten suomalaisten kääntyminen ortodoksisuuteen on pitänyt Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärän kehityksen myönteisenä.⁶

Muuttuneen jäsenmääräkehityksen syyt sitä vastoin ovat erityisen mielenkiinnon kohteena. Voidaanko Suomen ortodoksisesta esihistoriasta vetää yhtymäkohtia nykyiseen lisääntyneeseen kiinnostukseen kirkkoa kohtaan? Olisiko tällöin mahdollista tulkita sekä ortodoksisen kirkon sanoman että sen luoman kulttuuriperinnön säilyneen paitsi kansakunnan kollektiivisessa tietoisuudessa myös kansanluonteessa jossain muodossa? Onko vuosisatoja jatkuneen länsimaistamisen paineen lakkaaminen ja ilmapiirin muuttuminen sallivammaksi saattanut ortodoksisten esi-isiensä jälkeläiset etsimään henkisiä juuriaan? Näihin kysymyksiin on mahdollista etsiä vastauksia paitsi historiankirjoituksen myös teologisen tutkimuksen avulla. Sukuhistorioiden ja kirkkoon liittymisratkaisujen välille on mahdollista löytää kiinnekohtia. Keskeiseksi kysymykseksi nousee suomalaisen ja ortodoksisen identiteetin välinen yhteensopivuus. Toinen kysymyksenasettelu koskee puolestaan suomalaisen kansallisuusaatteen suhdetta ortodoksisuuteen nykyaikana, sillä edellä kuvailtu historiallinen tausta asettaa väitteen suomalaisuuden ja luterilaisuuden ensisijaisesta yhteenkuuluvuudesta ortodoksisuuden kustannuksella vähintäänkin kyseenalaiseksi. Olisikin perustellumpaa puhua pikemmin eri aikakausien rakentamista kerrostumista suomalaisessa kulttuurissa, jolloin niiden erimittaiset vaikutusjaksot määrittäisivät kunkin painoarvon.

1.2. Tutkielman tavoitteet

1.2.1. Sukuhistoria ja ortodoksinen identiteetti

6 Suomen ortodoksisen kirkon keskusrekisterin tilasto kirkon jäsenmäärän kehityksestä vv. 1968- 2015, https://www.ort.fi/sites/default/files/liitteet/Jaana%20Mikkonen/jasenmaaramuutokset.pdf

4

Tutkielman tavoitteena on selvittää Suomen ortodoksiseen kirkkoon vuosivälillä 2010-2015 liittyneiden suomalaisten katekumeenien ortodoksisessa ja suomalaiskansallisessa identiteetissä annetulla aikavälillä mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Identiteetin kehittymisen oletetaan olevan suoraan verrannollinen sekä liittyneiden maantieteellisiin että uskonnollisiin sukuhistorioihin nähden. Tavoitteena on täten löytää yhtymäkohtia kirkkoon liittymisratkaisujen, mahdollisten ortodoksisten sukutaustojen sekä Suomen ortodoksisen esihistorian välille.

Tutkielman aikaväli on valittu seuraavien tekijöiden pohjalta: 1) Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittyneiden määrät ovat olleet suurimpia 2000-luvun aikana, ylittäen jopa 1000 liittyneen rajan,⁷ 2) Aiheen aikaisempi tutkimus päättyy 80-luvun lopulle, käsittäen täten erilaisen poliittisen ja yhteiskunnallisen ilmapiirin aikakauden, 3) Vertailun mahdollistamiseksi sekä aikaisemman tutkimuksen että eri aikoina liittyneiden henkilöiden vastausten ja taustojen välillä. Tutkimuksen ensisijaisen tutkimuskysymyksen keskeisinä hypoteeseinä ovat näin ollen seuraavat olettamukset:

1) Niillä henkilöillä, joilla on sekä karjalainen että ortodoksinen sukuhistoria ja tämä kytkös ortodoksisuuteen ulottuu aikaan jopa ennen Pähkinäsaaren rauhaa, on säilynyt kaikkein tiivein side ortodoksisuuteen mitä tulee henkilökohtaiseen kansalliseen ja uskonnolliseen identiteettiin. Siksi ortodoksisuuden ja suomalaisuuden välisen yhteenkuuluvuudentunteen oletetaan tiivistyneen heillä eniten kirkkoon liittymisen jälkeen. Tunne henkisen kodin löytämisestä ortodoksisuudesta on vahvin tällä ryhmällä. Ryhmä pitää sisällään lähinnä karjalais-ortodoksisen sukutaustan omaavat henkilöt.

2) Ne, joilla on pääsääntöisesti itäsuomalainen sukutausta, muttei tiettävästi ortodoksisia esi-isiä oletetaan löytyvän vastaavantyyppinen identiteetin vahvistumiskehitys, kuitenkin heikompana kuin ensimmäisellä ryhmällä. Itäisestä perimästä johtuen suomalaisuuden ja ortodoksisuuden välisen yhteensopivuuden oletetaan joko vahvistuneen tai säilyneen ennallaan. Historiallisista syistä tähän ryhmään luetaan ne, joilla on pääsääntöisesti savolais-itäsuomalainen sukutausta.

Ryhmä käsittää täten suuren osan nykyisen Suomen väestöstä.

3) Ne, joilla on pääsääntöisesti länsisuomalainen sukutausta eikä ortodoksisia eikä itäsuomalaisia esi-isiä ei ole edellä mainitun kaltaista historiallista sidettä

7 Suomen ortodoksisen kirkon keskusrekisterin tilastot, https://www.ort.fi/ru/keskusrekisteri

5

ortodoksisuuteen. Siksi heidän identiteettikehityksensä oletetaan poikkevan toisista ryhmistä. Käsitys suomalaisuuden ja ortodoksisuuden yhteensopivuudesta on tällä ryhmällä voinut joko vahvistua tai heikentyä tai vastaavasti säilyä ennallaan.

Ortodoksisuuden ajattelemisen yleismaailmallisena uskontona oletetaan olevan voimakkainta näillä henkilöillä. Ryhmään luetaan varsinaisen länsisuomalaisen väestön ohella myös Suomen rannikkojen ruotsinkielinen väestö.

Tavoitteena on siis löytää tarkentavasti kytköksiä etupäässä sekä yleisesti itäsuomalaisen että karjalaisen sukuhistorian ja Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittymisten välille. Historiallisista syistä länsisuomalaisen sukuhistorian omaavista vastaavia kytköksiä ei oleteta löytyvän vastaavissa määrin. Heidän kohdallaan kyse olisi täten ”aidommasta” hengellisestä kutsumuksesta liittyä kirkkoon. Identiteettiin liittyen myös kysymys suomalaisen mentaliteetin sopivuudesta ortodoksiseen kirkkoon on esillä tutkimuksessa.

Koska tutkimus käsittelee etupäässä suomalaistaustaisia kirkkoon liittyneitä, on maahanmuuttajataustaiset kirkkoon liittyneet rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Itä- Suomella viitataan tutkielmassa Oulun yliopiston historian professori Kyösti Julkun hahmotteleman Suomen vanhimman itärajan itäpuoliseen osaan Suomesta ja vastaavasti Länsi-Suomi käsittää rajan länsipuoliset alueet, sillä Suomen nykyinen itä- ja länsimurteiden välinen rajalinja osuu hämmästyttävän lähelle Julkun näkemyksiä.⁸ Murreraja on selitettävissä Ruotsin vallan tukemalla savolaisten uudisraivaajien laajamittaisella asutustoiminnalla 1500-luvulla. Uudisasutuksen tukeminen oli merkinnyt Suomen silloisen asutetun alueen kaksinkertaistumista vain muutamassa vuosikymmenessä ja samalla valtakunnan alueen laajentamisen mahdollistamista, heijastuen meidän päiviimme saakka.⁹ Sitä voidaankin edellä mainitun mukaisesti pitää edelleen Suomea itäiseen ja läntiseen kultturipiiriin jakavana rajana.

Omana tavoitteenaan on tutkimuksen päähypoteesien tukemiseksi löytää näyttöä niin sanotun ”henkisen kodin” löytämisestä Suomen ortodoksisesta kirkosta ja ortodoksisesta kulttuurista. Tähän liittyy myös ortodoksisen kirkon opin kokeminen oikeaksi sekä sen yhteneväisyys yksilön henkilökohtaisen arvomaailman ja maailmankuvan kanssa. Tutkimuskohteena ovat lisäksi erinäiset liittymisratkaisun

8 Julku 1987, s. 18-54. Kts. myös Salo 2010, s. 312-313. Koskien rautakauden jälkeistä aikaa Salo nojaa tutkimuksessaan Kyösti Julkun tutkimuksiin.

9 Keränen 2003, s. 156-158. Murrerajoista kts. tarkemmin Leino, Hyvönen & Salmenkivi 2006, s. 36- 37, http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_26.pdf

6

kannalta olennaiset sosiaaliset tekijät, kuten yhteenkuuluvuuden tunne omien lähimmäisten kanssa sekä mahdollinen vieraantuminen aikaisemmasta uskontokunnasta.

1.2.2. Kansallisuusaate ja identiteetti suomalaisessa ortodoksisuudessa

Kansallisuusaatteen eli nationalismin hengessä tapahtuva yksikulttuurisen kansallisvaltion rakentamisprosessi tuli samalla luoneeksi myös kansallisia vähemmistöjä, jotka eivät esimerkiksi eri uskonnon tai kielen johdosta sopineet yhdenmukaiseen kansakunnan muottiin.¹⁰ Suomen suuriruhtinaskunnan alueella aiempien vuosisatojen vastoinkäymisistä huolimatta säilynyt pieni suomenkielinen ortodoksinen vähemmistö joutuikin nationalismin noususta lähtien elämään toisaalta suomalais-kansallisen että venäläis-slavofiilisen kansallisuusaatteen välisen kilpailun näyttämönä ja taistelutantereena. Keskeiseksi kysymykseksi tässä kentässä nousi suomenkielisten ortodoksien identiteetin vaiheittainen muuttuminen venäläismielisestä suomalaismieliseksi.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo antoi vuoden 2015 maaliskuussa lausunnon, jonka mukaan Suomen ortdoksisen kirkon jäsenet ovat identiteeltiltään ensisijaisesti ortodokseja ja sitten vasta suomalaisia.¹¹ Voimakas väite merkitsisi tällöin kansallisuusaatteen eli nationalismin kuolemaa Suomessa ja kansallisuuden toissijaisuutta uskontoon nähden ihmisten identiteetin määrittäjänä. Tutkielman toisena kysymyksenä onkin selvittää kansallisuusaatteen voimakkuutta nykypäivän suomalaisessa ortodoksisuudessa. Hypoteesina on seuraava olettamus:

Huolimatta arkkipiispa Leon näkemyksestä kansallisuusaate eli nationalismi elää Suomessa edelleen vahvana ja suomalaisuus on enemmistölle Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittyneistä ortodoksisuutta keskeisempi identiteetin määrittäjä

Hypoteesia tukee Suomen ortodoksisen kirkon voimakas suomalaistamistyön historia 1900-luvun alussa. Suomalaisten kansallismielisten tahojen toiminnan kannalta tärkeimmäksi keskukseksi muodostui Sortavalaan vuonna 1880 perustettu

10 Danforth 1995, s. 20-21 & 197-202.

11Suomen ortodoksisen kirkon Internet-sivut, arkkipiispa Leon tiedote koskien metropoliitta Ambrosiuksen toimintaa päästää Helsingin piispa Irja Askola Uspenskin katedraalin alttariin 2.3.2015, https://www.ort.fi/uutishuone/2015-03-03/arkkipiispan-tiedote-0

7

opettajaseminaari, jonka oppilaista tuli Raja-Karjalaan suuntautuneen hengellisen valistustyön toteuttajia. Hengellinen valistustyö piti sisällään myös ortodoksisen väestön käännyttämispyrkimyksiä. Tähän pyrkivät erityisesti vuosina 1906 ja 1908 perustetut evankelis-luterilainen Sortavalan Evankelinen seura sekä Sortavalan Edistysseura.¹²

Hypoteesia puolestaan heikentää postmodernin identiteetin käsite. Kansallinen tai vaihtoehtoisesti uskonnollinen identiteetti merkitsee nationalismin mukaisesti yksilön luonnollista kuulumista johonkin ryhmään, mikä on perusteltavissa jollain pysyvällä tekijällä, kuten kielellä tai nimillä. Antropologian näkökulmasta yksilön identiteetti on kuitenkin muuttuva piirre, jota heijastelevat hänen käsityksensä itsestään sekä muiden hänestä tekemät arvioinnit. Sosiologinen identiteetin käsite merkitsee siten yksilön ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen tulosta.

Nykypäivänä sosiologinen identiteetti on kuitenkin joutunut tekemään sijaa postmodernille identiteetille, jota määrittävät moninaiset, toisistaan riippumattomat ja ristiriitaiset identiteetit, jotka vaihtuvat lisäksi säännöllisesti. Saman ryhmän jäsenet voivat täten valita, mihin muihin ryhmiin identifioituvat ja mikä niistä on kullekin ensisijainen identiteetin määrittäjä minäkin aikana.¹³

1.3. Aiheen aikaisempi tutkimus

Tutkielman aihepiiristä on tähän mennessä tehty yllättävän vähän tieteellistä tutkimusta, onhan kyseessä eittämättä yksi keskeisimpiä ortodoksisuuden aseman määrittäjiä suomalaisessa kulttuurissa. Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian maisteri Riina Nguyenin tutkielman keskeinen johtopäätös oli Suomen ortodoksisen kirkon varautumattomuus sekä luopumisten että liittymisten kasvaneisiin määriin. Vaikka ortodoksinen kirkko otti kylläkin kantaa eroamisia vastaan ja vastaavasti liittymisten puolesta sekä papiston että piispojen johdolla tapahtui tämä vähitellen ja ilman selkeää, kirkon johdolta käsin tullutta ohjeistusta.¹⁴ Riina Nguyen jakoi tutkielmassaan kirkkoon vuosina 1950-1989 liittyneet kolmeen pääryhmään: 1) ”paluumuuttajiin”, 2) aikaisempaan uskontokuntaansa, käytännössä evankelis-luterilaiseen kirkkoon, pettyneisiin ja 3) hengellisen paikkansa etsijöihin.¹⁵

12 Hämynen 1995, s. 39, 63, 71-72 ja 77.

13 Hall 1999, s. 21-23.

14 Nguyen 2010, s. 11. Tutkielman tausta ja tavoitteet.

15 Nguyen 2010, s. 58-67.

8

Hänen tutkimuksensa ajoittuu siten tätä tutkielmaa edeltävälle ajanjaksolle, tarjoten erinomaista taustatietoa kirkkoon liittymisten kehityshistoriasta. Mahdolliset kirkkoon liittymisten syissä tapahtuneet muutokset tulevat näin vertailluiksi.

Luultavasti merkittävin Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittymisten motiiveja käsittelevä selvitys on Lintulan luostarin nunnan äiti Kristodulin kaunokirjallinen kokoomateos Kuinka minusta tuli ortodoksi, jota varten hän oli haastatellut noin kuuttakymmnetä henkilöä. Teoksessaan äiti Kristoduli esittelee kirkkoon liittyneiden antamiin kirjallisiin palautteisiin perustuvia kertomuksia omista kirkkoon liittymisprosesseistaan ja näiden merkityksistä heidän elämilleen sekä uskonnollisille identiteeteilleen. Tässä vaiheessa on kuitenkin olennaisen tärkeää huomauttaa, ettei kyseessä ole kuitenkaan akateemisessa mielessä vertailukelpoinen, kriittistä palautearviointia läpikäynyt tieteellinen tutkielma vaan juuri ihmisten vapaasti muotoilemia tarinoita esittelevä kaunokirjallinen essee-kokoelma. Teoksensa alussa äiti Kristoduli viittaa Suomen ortodoksiseen esihistoriaan ja esittää hypoteettisen tulkinnan ortodoksisuuden ja suomalaisuuden välisestä tiiviistä yhteensopivuudesta, koska ortodoksisuus oli saapunut maahamme rauhanomaista tietä toisin kuin roomalaiskatolilaisuus, joka oli levinnyt myös ristiretkien tukemana. Yksi yleisimpiä mainituissa kokemuksissa toistuvista syistä on ihmisten sisäinen tunne niin sanotun

”henkisen kodin” löytämisestä ortodoksisuudesta, jopa ensimmäisestä kirkossa käynnistä lähtien.¹⁶ Tämä tieto tukee tutkimushypoteesia ortodoksisuuden luonteesta olennaisena osana suomalaisuutta, jonka pohtimiseen tutkielma myös tältä osin liittyy. Äiti Kristodulin keräämään laajaan aineistomäärään nähden tätä voidaan pitää myös todennäköisenä.

Nguyenin työn ohella toinen aihepiiriä sivuava selvitys on toisen käytännöllisen teologian maisterin Mari Kontturin kirkosta eroamisia käsittelevä tutkielma, jonka kysymyksenasettelu ja käytännön toteutus olivat hyvin lähellä tämän tutkielman vastaavia. Kontturin mukaan liittyminen Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon etupäässä sosiaalisista, kuten perhe- ja sukusyistä on edelleen merkittävä luopumisten syy. Perheidensä ja sukujensa ainoiksi ortodokseiksi jääneet henkilöt ovat kokeneet vieraantuneensa ortodoksisuudesta eivätkä käytännön syistä ole näin ollen jaksaneet ylläpitää uskoaan ortodoksisessa muodossa.¹⁷ Kontturin havainnot

16 Äiti Kristoduli, 2010, s. 5-7, 31, 37, 136.

17 Kontturi 2011, s. 69. Tutkielman loppupäätelmät.

9

ovat siten osittain päällekkäisiä paitsi historiallisen tiedon myös tutkielman tutkimushypoteesien kanssa.

Koska tutkielman tutkimuskohteena on kansallisen identiteetin ja ortodoksisen kulttuuripiirin välisen yhteyden tutkiminen on identiteettitutkimuksella aiheelle paljon annettavaa. Yhdysvaltalaisen kulttuuriantropologin Loring M. Danforthin tutkimus koskien Makedonian ja Kreikan välistä kiistaa oikeudesta makedonialaiseen identiteettiin soveltuu näin erinomaiseksi vertailututkimukseksi.¹⁸ Kehitys sai vauhtia Bulgarian ortodoksisen kirkon eksarkaatin perustamisesta vuonna 1870, joka jätti osan slaavinkielisestä väestöstä Ateenan patriarkaatin alaisuuteen. Suhteessa Ateenaan ja Kreikkaan erottavaksi tekijäksi nousi pian kreikan kieli. Nykyisen Makedonian tasavallan jääminen Jugoslavian rakentumisvaiheissa Jugoslavian osaksi vauhditti puolestaan Serbian omia nationalistisia pyrkimyksiä, joiden tavoitteena oli vakiinnuttaa slaavien valta alueella. Vahvistamalla makedonialaisen identiteetin rakentumista Jugoslavian kommunistisen puolueen päämääränä oli rakentaa vastavoima Bulgarian alueelle suuntaamia laajentumishaluja vastaan. Tavoitteen täydellinen onnistuminen kääntyi kuitenkin itseään vastaan, minkä seurauksena tulevan Makedonian asukkaat alkoivatkin käsittää olevansa myös serbeistä erillisiä ihmisiä, makedonialaisia. Ortodoksinen kirkko alkoi vähitellen toimia kansallisten päämäärien tukemiseksi vastaavalla tavalla kuin Suomessa tapahtui¹⁹ Tutkimuksessa etnisen ja kansallisen identiteetin kehittymisen on osoitettu liittyvän vastaavalla tavalla uskontoon, kieleen ja politiikkaan kuten Suomen ortodoksisen väestön kohdalla.

1.4. Tutkimusmenetelmien valintaperusteet, lomakekyselyt sekä kysymyksenasettelut

Tutkimus päätettiin toteuttaa yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Suomen ortodoksisen kirkon Kuopion keskusrekisterin kanssa. Keskusrekisteri suoritti tutkimukseen satunnaisotannan periaatteiden mukaisesti valittujen henkilöiden osoitetietojen poiminnan kirkon jäsentietojärjestelmästä näiden tulematta mitenkään tutkimuksentekijän tietoon. Tutkimukseen valittiin kaiken kaikkiaan 450 liittymishetkellä täysi-ikäistä henkilöä. Ottaen huomioon otannan suuruuden sekä

18 Danforth 1995, s. 60. Kuvaus makedonialaisen identiteetin kehittymisestä. Ero Bulgariaan syntyi eri patriarkaattiin kuulumisen kautta ja ero Kreikkaan kielen kautta.

19 Danforth 1995, s. 39-41 & 58-78.

10

käytännön työn helpottamisen tutkimukseen valitut vuodet päätettiin valita keskusrekisterin olemassaolon ajalta eli vuosiväliltä 2010-2015. Yksityisyydensuojan turvaamiseksi tutkimukseen valittiin liittyneitä vain niiltä vuosilta ja niistä seurakunnista, joissa kirkkoon liittyneitä oli ollut yli 15 vuodessa. Satunnaisotanta toteutettiin tasapuolisesti suhteessa hiippakuntien väkilukuihin, ollen yhteensä 75 henkilöä/vuosi.

Tutkimuksen laajamittaisen aihepiirin sekä riittävän vertailuaineiston kokoamiseksi tutkimusmenetelmäksi valikoitui paperisen lomakekyselyn muodossa tapahtunut tietojen keruu. Paperisen lomakekyselyn uskottiin lisäksi tuottavan korkeamman vastausprosentin. Internet-pohjainen, sähköpostitse lähetetty kysely olisi mitä luultavimmin tuottanut selkeästi pienemmän määrän vastauksia. Ottaen huomioon Suomen ortodoksisen kirkon väestön korkean ikärakenteen ja vanhemman väestön korkeamman todennäköisyyden vastata paperiseen kuin Internet-pohjaiseen kyselyyn tämä oli perusteltua.

Lomakekysely toteutettiin pääsääntöisesti ympyröitävien vaihtoehtojen periaatteella, joissa vastaaja ympyröi annetuista vaihtoehdoista itselleen sopivimman. Tämän lisäksi suurimmassa osassa kysymyksistä oli käytössä suhteellinen asteikko yhdestä viiteen, jossa vaihtoehto 1 merkitsi joko asian merkityksettömyyttä vastaajalle tai vastakkaista mielipidettä annettuun väitteeseen ja vastaavasti vaihtoehto 5 merkitsi joko yhtymistä väitteeseen tai sen erittäin suurta merkitystä vastaajalle itselleen.

Vaihtoehto 3 merkitsi tällöin mahdollisuutta olla ottamatta kantaa kysymykseen.

Kysymyksiä muotoiltaessa oli pyritty minimoimaan niiden johdattelevuus vastaajan kannalta, jotta tutkimus olisi luonteeltaan mahdollisimman objektiivinen. Tämä oli haastavaa erityisesti historiallisten kysymysten osalta, sillä ihmisten historiantuntemus vaihtelee huomattavasti. Kysymysten alkuun olikin joissain osioissa kirjoitettu lyhyt kuvaus kysymysten avaamiseksi. Lomakekyselyissä oli lisäksi osioiden lopuissa avoimia vastaustiloja, joissa vastaajat saattoivat selventää näkemyksiään vapaasti kyseisen osion aiheeseen liittyen. Avoimia vastauksia on sisällytetty tutkimukseen tasapuolisesti eri aihepiireistä sekä hypoteeseja tukien että heikentäen. Tutkimustilan rajaamisen johdosta niitä on kuitenkin käytetty rajoitetusti.

Lomakekyselyissä oli yhteensä kolme eri kysymyssarjaa tutkimuksen eri aihepiireistä. Ensimmäiseen sarjaan kuului kaksi osiota, joista ensimmäinen sisälsi yleisluonteisia kysymyksiä ihmisten taustoista vertailevan arvionnin mahdollistamiseksi taustatietojen välille. Tällaisia olivat sukupuoli, ikä, äidinkieli,

11

siviilisääty, koulutustaso, Suomen ortodoksiseen kirkkon liittymisvuosi, aikaisempi uskontokunta, synnyinkunta, asuinkunta, ortodoksinen seurakunta sekä laajempi kysymys vastaajan uskonnollisesta aktiivisuudesta. Sukupuolen tietäminen mahdollisti tiedon kirkkoon liittyneiden sukupuolijakaumasta Suomen ortodoksisen kirkon vastaavaan nähden. Vastaajien ikärakenteen selvittäminen oli antava tietoa eri-ikäisten vastaajien vastaamistodennäköisyydestä sekä mahdollisesta liittyneiden ikärakenteesta yleisesti. Tällä oli luonnollisesti suuri merkitys tutkimusaineiston kannalta. Vaikka maahanmuuttajataustaiset kirkkoon liittyneet oli rajattu tutkimuksen ulkopuolelle, oli perusteltua varmuuden vuoksi kysyä vastaajien äidinkieltä esimerkiksi ruotsinkielisten vastaajien lukumäärän selvittämiseksi.

Koulutustason erot näkyivät niin ikään eroina vastauksissa, antaen tietoa lisäksi alueellisista koulutuseroista. Aikaisemman uskontokunnan kysyminen antoi vertailevaa tietoa ihmisten hengellisistä taustoista ja tämän mahdollisista vaikutuksista heidän vastauksiinsa. Synnyinkunnan ja nykyisen asuinkunnan tietäminen kertoi esimerkiksi paikkakunnan vaihtumisen vaikutuksesta vastaajien mielipiteisiin. Uskonnon merkitys vaihtelee suuresti henkilöittäin, joten sillä saattoi olla huomattava vaikutus vastaajien näkemyksiin.

Ensimmäisen sarjan toinen osio piti sisällään kysymyksiä sekä Suomen ortodoksisen kirkon historiasta että vastaajien sukuhistorioista. Sukuhistorian ajoitettavuutta kysyttäessä eri vaihtoehdot ulottuivat tutkimuskysymysten historiallisesta lähestymistavasta johtuen niinkin kauas kuin aikaan ennen Pähkinäsaaren rauhaa v.

1323. Muina vaihtoehtoina olivat luonnollisesti 1900-luku, 1800-luku, 1600- ja 1700-luvut sekä ajanjakso 1300-luvulta 1500-luvulle asti. Pähkinäsaaren rauha oli valittu kysymysvaihtoehdoksi Julkun hahmottelman vanhimman itärajan asemesta sen laajemmasta tunnettavuudesta johtuen. Mahdollisen ortodoksisen sukuhistorian omaavien osalta kysymysvaihtoehdot käsittivät vastaavat ajanjaksot. Suomen ortodoksikristillisyyden historiallisesta taustasta johtuen omana kysymyksenään oli esitettävä mahdollisen ortodoksisen sukujatkumon katkeaminen jollain edellä mainituista ajanjaksoista. Tarkentavana kysymyksenään oli ortodoksisen sukutaustan äidin- tai isänpuoleisuus. Sukuhistorian maantieteellisen alkuperän selvittämiseksi vaihtoehtoina olivat erikseen Itä-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjois-Suomi tai tasapuolisuus näiden alueiden kesken sekä ulkomaat. Koska tutkimuksessa Itä- ja Länsi-Suomen välinen jaottelu perustuu itä- ja länsimurteiden väliseen jakolinjaan, on Keski-Suomi sekä Kymenlaakso luettu tutkimuksessa Itä-Suomeen kuuluviksi, sillä näiden alueiden väestöpohja on historiallisen kehityksen vuoksi voimakkaasti

12

itäsuomalaistunut. Vastaavasti Keski-Pohjanmaa on luettu Pohjois-Suomeen kuuluvaksi. Sukuhistorian maantieteellisellä paikantamisella pyrittiin saamaan esille eroja kirkkoon liittyneiden suomalaisen ja ortodoksisen identiteetin kehittymisessä idän ja lännen välillä. Mahdollisen ulkomaalaisen sukutaustan omaavilta kysyttiin erikseen esi-isien alkuperämaa sekä mahdollinen uskontokunta, mikäli se oli tiedossa. Omana aiheenaan sukuhistorian selvittämisessä olivat Suomen evankelis- luterilaisen kirkon sisällä vallitsevat herätysliikkeet herännäisyys, rukoilevaisuus, lestadiolaisuus, evankelisuus sekä uuspietismi eli viidesläisyys. Tutkimushypoteesina oli herännäisyyden nouseminen liittyneiden sukutaustoissa muita yleisemmäksi ortodoksisuuden ja herännäisyyden väliseen opilliseen samankaltaisuuteen perustuen, mikä olisi täten toiminut motivaationa ortodoksiseen kirkkoon liittymiselle.

Herätysliikkeiden esiintyvyydestä suvussa kysyttiin lisäksi mahdollisen tiedon ajoitus. Vaihtoehtoina olivat 1900-luku, 1800-luku sekä 1700-luku. Sukuhistorian yksityiskohtaisten tietojen ohella lomakkeessa kysyttiin lisäksi yleisemmin henkilökohtaisen sukuhistorian merkitystä vastaajien suomalaiselle ja ortodoksiselle identiteetille sekä yleisemmin Suomen ortodoksisen kirkon historian merkitystä vastaavassa asiassa. Hypoteesina oli historiallisten tekijöiden merkityksen vaihteleminen sukutaustojen mukaisesti (erityisesti karjalais-ortodoksisen sukutaustan omaavat arvostaisivat niitä enemmän länsisuomalaisten suhtautuessa asiaan neutraalimmin).

Kyselylomakkeen toinen sarja piti sisällään kuusi kysymystä koskien varsinaista ortodoksiseen kirkkoon liittymistä. Ensimmäinen kysymys koski kokemusta henkisen kodin löytämisestä ortodoksisesta kirkosta. Toisena kysymyksenä oli ortodoksisen kirkon sanoman ja ortodoksisen kulttuurin yhteneväisyys vastaajien arvoihin ja elämäntapoihin nähden. Kolmas aihe oli ortodoksisen kirkon sanoman ja kulttuurin yhteensopivuus henkilökohtaisen maailmankuvan kanssa. Neljäntenä oli kysymys vastaajan tunteesta voida olla oma itsensä ortodoksisessa yhteisössä. Viides kysymys koski yhteenkuuluvuuden tunnetta omien lähimmäisten kanssa ja viimeisenä oli kokemus aikaisemmasta uskontokunnasta vieraantumisesta.

Kysymyssarjan kolme ensimmäistä kysymystä selvittivät ensisijaisesti tutkimushypoteesia ortodoksiseen kirkkoon liittymisen merkityksestä vastaajien hengelliselle elämälle. Kolme viimeistä kysymystä sitä vastoin selvittivät ortodoksiseen kirkkoon liittymisen merkitystä vastaajan ortodoksiselle ja suomalaiselle identiteetille suhteessa heidän sosiaaliseen ympäristöönsä. Ottaen huomioon kysymysten teemojen vaihtelevuuden oli perusteltua olettaa jälkimmäisen

13

kohdalla esiintyvän enemmän hajontaa kuin edellisessä, luultavasti myös erilaisten taustatekijöiden kesken.

Kolmas kysymyssarja johdatti vastaajan tutkimuksen ydinteemaan eli suomalaisuuden ja ortodoksisuuden välisen suhteen tutkimiseen. Sarjan punaisena lankana oli vastaajan identiteetissä mahdollisesti tapahtuneiden muutosten selvittäminen Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittymisen jälkeen. Osioita oli kaiken kaikkiaan kahdeksan, joista ensimmäisessä kysyttiin yleisellä tasolla vastaajien näkemyksiä ortodoksisuuden ja suomalaisuuden välisestä yhteensopivuudesta ennen ja jälkeen heidän kirkkoon liittymisensä. Omana kysymyksenään oli vastaajien henkilökohtaisessa suomalaisessa identiteetissä vastaavana aikana tapahtuneiden muutosten selvittäminen. Toinen osio käsitteli Suomen kulttuurista sijoittumista joko Länsi- tai Itä-Eurooppaan. Erityiskysymyksenä oli murrerajoihin tai Pähkinäsaaren rauhan rajaan perustuvan Suomen kulttuurisen jaottelun mielekkyys. Toinen erityiskysymys koski läntisen ja itäisen kulttuuripiirin hallitsevammuutta nykyajan Suomessa. Kolmas osio nosti esille ortodoksisuuden, luterilaisuuden ja suomalaisuuden välisen suhteen. Syvällisemmälle tasolle aiheessa porautuivat kysymykset luterilaisuuden ja ortodoksisuuden välisestä rinnakkaiselosta sekä suomalaisen kansanluonteen yhteensopivuudesta jompaankumpaan nähden. Neljäs, viides sekä kuudes osio tarkentivat kansanluonne- ja kulttuuriteemaa erikseen karjalaisuuden, itäsuomalaisuuden sekä länsisuomalaisuuden osalta. Seitsemäs osio nosti puolestaan esille suomalaisuuden, venäläisyyden ja ortodoksisuuden välisen suhteen vastaavalla tavalla kuin luterilaisuuden kohdalla. Tähän liittyen erillisinä kysymyksinään tiedusteltiin vastaajien näkemyksiä sota-ajan, jolla tutkimuksessa viitattiin Talvi- ja Jatkosotiin, merkityksestä heidän identiteeteilleen sekä riskistä epäisänmaalliseksi leimautumisesta ortodoksiseen kirkkoon liittymisen johdosta.

Viimeisen osion tarkoituksena oli selvittää liittyneiden näkemyksiä aiemmin mainitusta arkkipiispa Leon lausunnosta joko puoltaen tai vastustaen sitä.

1.5. Tutkimuksen ajoitus ja tavoiteltu vastausprosentti

Lomakkeiden keruu toteutettiin ajanjaksolla 2.10.2017 - 27.10.2017. Tavoitteena oli mahdollisimman korkea vastausprosentti. Käytännössä tämä tarkoitti arviolta 30-35 prosenttia lomakkeista. Aikavälin valinta perustui yhteiseen päätökseen tutkimuksen tekijän sekä Suomen ortodoksisen kirkon keskusrekisterin välillä. Ajoitusta voi

14

tavoitellun vastausprosentin perusteella pitää onnistuneena, sillä se ei osunut pitkien loma- eikä juhlajaksojen kohdalle. Vastausajaksi päätettiin neljä viikkoa, mitä voi pitää sopivan pitkänä ajanjaksona siitä huolimatta, että joitain kirjeitä saapui vielä muutamia päiviä vastausajan umpeutumisen jälkeen. Ne otettiin kuitenkin tutkimukseen mukaan vastausprosentin nostamiseksi mahdollisimman korkeaksi.

Vastausprosentin kohottamiseksi oli ensiarvoisen tärkeää korostaa tutkimuksen ehdotonta luottamuksellisuutta. Tämän aikaansaamiseksi tutkimuksen kyselylomakkeen liitteeksi laitettiin sekä tutkimuksen tekijän että Suomen ortodoksisen kirkon keskusrekisterin saatekirjeet, joissa selostettiin tarkalleen tutkimuksen tavoitteet, toteuttamistapa ja -aika sekä luottamuksellisuuden ja yksityisyydensuojan toteuttamismenettelyt. Tutkimukseen valittujen henkilöiden osoitetietoja ei annettu tutkimuksen tekijälle, vaan valittujen osoitetiedot liimattiin osoitetarroilla vain keskusrekisterin valituille henkilöille lähettämiin kirjekuoriin.

Tutkimuksen tekijälle saapuneissa Itä-Suomen yliopiston vastauskuorissa osoitetietoja ei luonnollisesti ollut. Tutkimusaineiston osalta lopullinen päätös yhdessä tutkielman ohjaajan kanssa oli säilyttää aineisto Itä-Suomen yliopiston teologian laitoksen kirjastossa. Näin varmistettaisiin tutkielman ehdoton luottamuksellisuus Euroopan Unionin uuden tietosuojalain astuttua voimaan 25.

toukokuuta 2018.

1.6. Määrällisen ja kirjallisen aineiston tulkinta ja sisällyttäminen tutkielmaan Kyselylomakkeiden vastauksissa oli toisinaan tulkinannvaraisuutta. Vastaaja oli saattanut esimerkiksi ympyröidä useammasta vaihtoehdosta useamman kuin yhden, jättää kokonaan vastaamatta tai antaa sanallisen vastauksen ympyröimättä varsinaista vastausvaihtoehtoa. Osa lomakkeista oli tällöin vastauksiltaan enemmän tai vähemmän tyhjiä. Tästä huolimatta kaikki lomakkeet päätettiin sisällyttää tutkimukseen, sillä osittain täytettynäkin lomake tarjosi tietoa niistä kohdista, joihin oli vastattu. Tapauksissa, joissa oli ympyröity useampi vaihtoehto, vastausten arviointi perustui asianomaisten kysymysosioiden yhteydessä tehtyihin muihin vastausmerkintöihin, kuten nuoliin tai korjausmerkkeihin. Vastaajan lopullinen vastaus tuli usein näiden avulla selville. Niissä tapauksissa, joissa tällaisia merkkejä ei ollut tehty, kaikki ympyröinnit sisällytettiin tutkimukseen. Vastaavasti tapauksissa, joissa vastaajan kanta tuli selville sanallisen ilmaisun avulla, tallennettiin tieto

15

kyseisen vaihtoehdon kohdalta. Joissain osioissa vastausten määrä ylitti tällöin vastaajien kokonaismäärän ja toisten kohdalla vastaavasti alitti sen.

Tutkielman varsinaisen aineiston analyysin suorittaminen oli luonteeltaan sekä määrällistä että laadullista. Aineisto piti sisällään pääsääntöisesti määrällisiä tietomääriä, joiden analysoimiseksi käytettiin tilastotieteellisiä menetelmiä, kuten sektoridiagrammeja ja pylväsdiagrammeja. Kysymysosioiden avoimissa vastaustiloissa olevien kommenttien asemana oli tällöin toimia lähinnä täydentävänä materiaalina määrälliselle osuudelle. Tutkielman laadullinen osuus oli siten luonteeltaan melko ”pehmeää” ja sellaisenaan vapaammin tulkittavissa. Eräs kirjallisiin vastauksiin liittyvä haaste oli niiden epätasainen jakautuminen. Yksi kyselylomake saattoi pitää sisällään jopa kymmenkunta käyttökelpoista kommenttia siinä missä kymmenen muuta lomaketta olivat kokonaan ilman vastauksia.

Kirjallisten vastausten edustavuus jää tällöin määrällisiä kysymyksiä ohuemmaksi, joissa kysymyksiin oli vastattu tasaisemmin. Tästä huolimatta niitä on sisällytetty tutkimuksen tekstiin tasaisesti eri aihealueittain. Kirjallisista vastauksista on luettavissa osin huomattavankin yksityiskohtaisesti perusteltuja mielipiteitä joko tutkielman hypoteeseja vahvistaen tai kumoten. Ne toimivat keskustelevana osana tutkielman argumentaatiota.

1.7. Tutkielman rakenne

Tutkielmassa on viisi osaa. Johdanto-osiossa esitellään tutkimuskohde, tutkielman tutkimusmenetelmät sekä tutkimuksen toteuttamistavat ja hypoteesit pääpiirteittäin.

Aiheen aikaisempi tutkimus käydään myös lyhyesti läpi. Suomen kirkkohistorian keskeisten kehityslinjojen merkitystä ortodoksisen väestön identiteetin kehitykselle käydään myös lyhyesti läpi. Koska tutkielman laajuus ei riitä yksityiskohtaisempaan kuvaukseen, on esitys rakennettu tiivistetysti, huomioiden kuitenkin tärkeimmät historialliset kynnyskysymykset. Toisessa osassa pureudutaan yksityiskohtaisesti varsinaiseen tutkimusaineistoon tutkielman kahden ensimmäisen kysymyssarjan osalta. Kolmannessa osassa puolestaan perehdytään kolmannen kysymysosion aihepiireihin. Neljäs osa käsittää tutkielman tiivistyksen sekä keskeiset johtopäätökset. Viimeisenä osana on lyhyehkö, esseistinen katsaus Suomen kansakunnan nykyisiin haasteisiin, joita vasten tutkielman havaintoja pyritään soveltamaan.

16

2. SUKUHISTORIA, KIRKKOON LIITTYMINEN JA ORTODOKSINEN IDENTITEETTI

2.1. Tutkimuksen toteutunut vastausprosentti ja tutkimuksen saama yleinen palaute

”Itäisen ihmisen katoaminen kovan läntisen totuuden tieltä on merkinnyt tuntemistavan traagista hajoamista, sosiaalista pahoinvointia, tyhjää paikkaa siellä,

missä vielä äskettäin oli symboleja, rytmejä, kuvia.”²⁰ – Henri Broms

Tutkimukseen vastasi 193 henkilöä 450:stä eli noin 43 %. Tätä voidaan pitää tutkimuksen onnistumisen kannalta poikkeuksellisen korkeana vastausprosenttina, mahdollistaen tutkimustulosten laajamittaisen yleistettävyyden Tutkimuksen korkean vastausprosentin syinä voidaan pitää todennäköisesti tutkimuksen aiheen saamaa kiinnostusta: suomalaisen kansanluonteen, suomalaisuuden sekä perinteisesti lähinnä itäiseen kulttuuripiiriin läheisesti liitetyn uskontokunnan välistä yhteenkuuluvuutta ei ole perinteisesti pyritty suomalaisessa keskustelussa korostamaan, tehden aiheesta mielenkiintoisen ja jopa hätkähdyttävän uudesta näkökulmastaan johtuen. Toisaalta, ottaen huomioon ortodoksisen kirkon vaikean aseman Suomen historiassa on johdonmukaista olettaa ortodoksiseen kirkkoon liittyneiden miettineen joko jo liittymisprosessinsa aikana tai sen jälkeen päätöksensä merkitystä omille suomalaisille sekä uskonnollisille identiteeteilleen. Tämän perusteella voidaan ajatella tutkimuksen tarjonneen heille mahdollisuuden pohdiskella rauhassa kokemiaan asioita ja kertoa niistä vapaammin julkisen instituution opastuksella.

Suomen ortodoksisen kirkon on tällöin mahdollisesti koettu tarjonneen seurakuntalaisille tietyssä mielessä eräänlaisen ”palautekyselyn” ortodoksina elämisestä niin antoisine kuin haasteellisine puolineenkin.

Tutkimuksen saama palaute on ollut pääosin hyvinkin myönteistä kiittämisineeen sekä kannustuksineen. Palautetta oli luettavissa verrattaen runsaasti, keskimäärin 25 - 40 %:ssa lomakkeista. Palautetuissa lomakkeissa oli mukana jopa yksi postikortti.

Kommenteista oli aistittavissa vastanneiden puhtaasta uteliaisuudesta herännyt kannustava kiinnostus tutkimusta kohtaan. Tutkimusaiheen kysymyksenasettelu on selvästi koettu ajattelemaan pistäväksi, tukien asioiden monipuolista sisäistämistä.

Tutkimukselle olisi näin ollen olemassa useampi kiinnostunut lukija. Myönteistä suhtautumista tutkimuksen aihepiiriin havainnollistaa hyvin seuraava lainaus:

20 Broms 1984, s. 156. Ote Henri Bromsin esseistisestä pamfletista Alkukuvien jäljillä.

17

”Nämä kysymykset jäsentävät ensimmäistä kertaa ortodoksisuuden, ortodoksisen kulttuurin, suomalaisuuden, jonkinlaisiin kategorioihin. En ole ajatellut tai eritellyt näitä kokemuksia kovin paljon. ... Kiitän tästä kyselystä, herätteli herkullisia ajatuksia, sain ajatella asioita, joita en ole aiemmin ajatellut. Jään odottelemaan tutkielman tuloksia. Toivottavasti on luettavissa valmistumisen jälkeen!”²¹

Vastauksesta heijastuu avoin kiinnostus tutkielman lähestymistapaan suomalaisuuden ja ortodoksisuuden väliseen suhteeseen nähden, kertoen lisäksi tutkielman aihepiirin uutuudesta. Varovaisuus mielipiteissä sitä vastoin liittynee vielä suhteellisen lyhyeen aikaan ortodoksisen kirkon jäsenenä, mikä on toisaalta johdonmukaista aiheen aikaisemman tutkimuksen vähäisyydestä johtuen. Kielteistä palautetta oli havaittavissa jonkin verran vähemmän, mikä on myönteistä. Tähän liittyen tutkimuksen alussa saapui kaksi puhelinsoittoa, joissa vastaajat esittivät kritiikkiä Suomen ortodoksisen kirkon toimintaa kohtaan, liittymättä sinänsä lomakkeiden varsinaiseen kysymyksenasetteluun. Toisessa puhelussa arkkipiispa Leon julkinen kannanotto koskien Suomen ortodoksisen kirkon jäsenten identiteettiä asetettiin kyseenalaiseksi. Ortodoksinen kirkko koettiin lisäksi etäiseksi sekä sisäänpäin kääntyneeksi. Kirjallisissa vastausosioissa oli havaittavissa muutamia samansuuntaisia näkemyksiä. Tämä on varsin valitettavaa kirkon kannalta ja on paikallaan miettiä, mitä voitaisiin tehdä ihmisten luottamuksen parantamiseksi.

Kriittinen palaute liittyy pääosin itse tutkimusaiheen kokemiseen. Ajatus suomalaisuuden ja kristillisen kirkkokunnan välisestä yhteenkuuluvuudesta on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Asiassa tuntuu olevan jotakin, minkä kohtaamista ihmiset pelkäävät. Ikään kuin ortodoksisuuden kokemisessa läheiseksi juuri omasta kulttuuris-historiallisesta taustasta käsin olisi jotakin, mikä – paradoksaalisesti – koettaisiin samalla vieraannuttavan samaisesta suomalaisuudesta, tehden kirkkoon liittyneistä läheisempiä muiden ortodoksisten kansallisuuksien, kuten venäläisten, kanssa luterilaisen valtaväestön asemesta. Ortodoksisuutta halutaan korostaa myönteisesti, muttei suomalaisuuden kustannuksella. Monet vetoavat tässä tilanteessa Suomen ortodoksisen kirkon kuulumiseen Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen Moskovan sijasta, vaikka tämä on ortodoksisen kirkon näkökulmasta viime kädessä vain kirkon hallinnollis-poliittinen kysymys. Eri patriarkaattiin kuuluminen ei muuta uskonnon sisältöä mihinkään eri maiden ja kansojen välillä. Seuraava lainaus kuvastaa erään vastaajan hämmentynyttä suhtautumista tutkimuksen sisältöön:

21 Vastaus N075/SARJA III, Osiot 6 & 8.

18

”Kysymyksenasettelu on älytön: ortodoksisuus ei ole Suomessa kansallisuuskysymys. Niinkuin ei ole juutalaisuuskaan. Suomen ortodoksikirkko ei ole nationalistinen eikä tee kansallisuudesta numeroa.

Miksi tutkimus tekee? ... Ihmettelen, mitä tällä tutkimuksella haetaan.²²

Vastauksesta käy selvästi ilmi pyrkimys korostaa suomalaisen kansallisuusaatteen sekä uskonnon välistä erillisyyttä toisistaan. Sekä Suomen ortodoksisen kirkon että Suomen valtiovallan nykyisistä pyrkimyksistä käsin näkemys on täysin oikea.

Valitettavaa on sen sijaan tutkielman tarkoituksen väärinymmärtäminen.

Tutkimuksen hypoteesina oli nimenomaan löytää näyttöä suomalaisuudentunteen, jolla tässä yhteydessä viitataan lähinnä suomalaiseen kulttuuriin ja kansanluonteeseen pelkän Suomen valtion kansallisuusnäkökulman sijasta, vahvistumisesta ortodoksiseen kirkkoon liittymisen jälkeen. Tässä mielessä tutkimuskysymysten muotoilu lienee ollut joiltain osin liian pelkistettyä ja siinä olisi siten ollut tarkentamisen paikkaa.

2.2. Vastausten jakautuminen 2.2.1. Iän ja sukupuolen mukaan

Vastausten jakautuminen eri ikäryhmiin heijastelee melko hyvin Suomen ortodoksisen kirkon yleistä ikärakennetta. Oheinen kuvio 1 havainnollistaa vastausten jakautumista eri ikäryhmiin sukupuolen mukaan.

Kuvio 1. Kyselyyn vastanneiden jakautuminen eri ikäryhmiin sukupuolen mukaan

22 Vastaus N025/SARJA III, Osiot 1 & 8.

19

Jakaumasta on havaittavissa kuitenkin vastausten selkeä painottuminen vanhempiin ikäryhmiin. Yli 50-vuotiaiden osuus on kaiken kaikkiaan 125/190 eli 65,8 %. Tämä on huomattavan korkea osuus ja itse asiassa enemmän kuin parikymppisiä ja kolmikymppisiä yhteensä. Sen sijaan yli 65-vuotiaita on suunnilleen neljännes kaikista vastanneista, mikä on hieman enemmän kuin heidän osuutensa koko maan väestöstä. Suomen ortodoksisen kirkon ikärakenteeseen verrattuna heitä on kuitenkin jonkin verran vähemmän, kertoen kirkon ikärakenteen vanhusvoittoisuudesta.²³ Alle 30-vuotiaiden osuus on jopa hieman alle 10 % kaikista vastanneista.

Kolmikymppisten ja nelikymppisten ryhmissä ei ole merkittävää eroa parikymppisten ryhmään nähden. Mielenkiintoisempi yksityiskohta on sitä vastoin vastaajien sukupuolijakauma. Alle 40-vuotiaiden ryhmissä naisten ja miesten antamia vastauksia on käytännössä yhtä paljon, kun taas vanhemmissa ikäluokissa naisten osuus kohoaa, ollen yli 65-vuotiaiden ryhmässä jopa kaksinkertainen miehiin nähden. Vanhempien ikäluokkien yliedustus voi olla selitettävissä yksinkertaisesti heidän korkemmalla vastausprosentillaan, nuorien pidättäytyessä useammin vastaamasta. Tutkimuksen aineiston ikärakenteella voi olla merkittäviä seuraamuksia vastausten tulkinnan kannalta. Esimerkiksi tutkimuksessa painotettu tulkinta kansanluonteen, kulttuuriperinnön sekä uskonnon yhteenkuuluvuudesta voi merkitä eri-ikäisille eri asioita. Sen merkitys voi myös vaihdella. Erityisen paljon huomiota joudutaan asettamaan Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen lähihistorian merkitykselle (esim. sota-ajan perintö), joka niin ikään vaihtelee eri sukupolvien mukaan. Tässä mielessä olisi ollut toivottavampaa saada tutkimukseen mukaan tasaisemmin kirkkoon liittyneitä eri ikäryhmistä. Mahdollinen vääristymä ei kuitenkaan mitätöi tutkimuksesta saatavan informaation arvoa. Kyse on eri asioiden painoarvoista.

Vastanneista 120 (62,2 %) oli naisia ja 73 (37,8 %) miehiä. Naisten osuus on jonkin verran korkeampi kuin heidän osuutensa kirkon koko jäsenmäärästä (noin 56 %).

Heitä on kuitenkin selkeä enemmistö myös kirkkoon liittyneistä.²⁴ Vastausten perusteella voidaan arvioida naisten vastaamishalukkuuden olleen mahdollisesti hieman miehiä korkeampaa. Joka tapauksessa ero on muodostunut pienehköksi, jättäen asian merkityksen tutkimustulosten kannalta paljon vähäisemmäksi kuin ikärakenteen vääristymän. Naisten yliedustus vanhemmissa ikäryhmissä voi kuitenkin johtua osittain myös heidän luonnollisesti korkeammasta osuudestaan

23 Hallinnonuudistuksen jatkotyöryhmän raportti 2010, s. 1.

24 Hallinnonuudistuksen jatkotyöryhmän raportti 2010, s. 13-14.