3. ORTODOKSISUUS JA SUOMALAISKANSALLINEN IDENTITEETTI
3.6. Arkkipiispan kannanotto kansallisuuden ja uskonnon merkityksestä identiteetille
Kyselyn viimeinen osio koskien Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon kannanottoa Suomen ortodoksisen kirkon jäsenten identiteetistä muodostaa loppupisteen tutkielman aihepiirille. Oheinen kuvio 27 havainnollistaa vastaajien suhtautumista arkkipiispan näkemykseen.
Kuvio 27. Vastaajien yhtyminen arkkipiispan julkiseen kannanottoon.
Tuloksen perusteella voidaan todeta nationalismin olevan edelleen suomalaisissa erittäin syvällä. Kieli ja kansallisuus ovat yksilöä ensisijaisesti määrittäviä tekijöitä, eivät hänen uskomuksensa tai ajatuksensa. Maantieteellä ja historialla ei myöskään merkittävissä määrin ole erottavia vaikutuksia vastauksiin. Varovaista merkkiä epävarmuuden kasvamisesta länteen siirryttäessä sitä vastoin esiintyy. Tämä on linjassa tutkielman muiden havaintojen kanssa. Länsisuomalaiset ovat kirkkoon liittymisensä jälkeen joutuneet selvästikin kohtaamaan asioita, jotka ovat aiemmin olleet heille vieraita ja eivät siksi osaa yhtä selvästi ottaa niihin kantaa kuin itäsuomalaiset, joille ortodoksisuus on tutumpi asia. Toisaalta merkille pantavaa on vastausten samankaltaisuus juuri tästä samasta syystä. Länsisuomalaiset, joille ortodoksisuus näyttää olevan useammin ensisijaisesti uskonnollinen identiteetti eivät aseta sitä korkeammalle asemalle kansallisuuteen nähden kuten eivät myöskään ortodoksitaustaiset, joille ortodoksisuus on uskonnon ohella myös kulttuurinen identiteetti. Nähtävästi voimakkaampi uskonnollinen identiteetti ei täten heijastu länsisuomalaisten vastaajien näkemyksissä.
75
Arkkipiispan kommenttia voidaan kokonaisuutena pitää paitsi erittäin rohkeana aloitteena identiteettikeskustelulle myös taktisena vetona ottaen huomioon Suomen yhteiskunnan etenevän maallistumiskehityksen ja tämän merkityksen uskontojen asemalle yleisesti. Se oli vastausten perusteella herättänyt myös jossain määrin tunteita. Tähän liittyi yksi puhelinsoitto, jossa vastaaja osoitti selvää tuohtumustaan arkkipiispan näkökulmaan. Perusteluina oli suomalaisuuden ehdoton ensisijaisuus Suomen ortodoksien identiteeteille ja kritiikki Suomen ortodoksisen kirkon johdon näkemyksiä vastaan. Ottaen huomioon tutkielman aihepiirin osittan kiistattoman arkaluonteisuuden tämä on täysin ymmärrettävää ja onkin siksi otettu tutkielmaan mukaan sellaisenaan. Viimeinen kuvio 28 puolestaan havainnollistaa tarkemmin vastaajien näkemyksiä kansallisuuden ja uskonnon ensisijaisuudesta omille identiteeteilleen.
Kuvio 28. Uskonnon ja kansallisuuden ensisijaisuus vastaajien identiteeteille.
Pylväsdiagrammien perusteella vastaajien näkemyksistä paljastuu esille jonkinasteinen ristiriita. Vaikka yleisellä tasolla suomalaisuutta pidetään laajalti ensisijaisena ortodoksiseen identiteettiin nähden, on vastaavasti tässä vertailussa uskonnon ja kansallisuuden tasavertaisuus saanut huomattavassa määrin kannatusta.
Kansallisuutta pitää kuitenkin ensisijaisena noin kaksinkertainen määrä vastanneita uskontoon nähden. Maantieteellä ja sukuhistorialla ei ole juuri minkäänlaista merkitystä vastaajien näkemyksille, vaikka itäsuomalaisilla onkin havaittavissa pienehkö liikahdus kansallisuuden hyväksi. Ortodoksitaustaiset puolestaan eivät erotu länsisuomalaisista mitenkään, mitä voidaan niin ikään pitää mielenkiintoisena.
76
Löydös todistaa jälleen nationalismin voimakkuudesta nykypäivän Suomessa.
Näyttää siltä kuin ortodoksisuuden historiallisella asemalla ensisijaisena ihmisten identiteetin määrittäjänä olisi tänä päivänä jokin tabumainen merkitys, jota ei olla valmiita kohtaamaan. Suomalaisuuden itsestään selvän ensisijaisuuden kyseenalaistamisesta seuraisi tällöin, että Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet joutuisivat arvioimaan suhteensa uudelleen paitsi muihin suomalaisiin myös maailman muihin ortodokseihin nähden. Tässä erityisesti Venäjän ja venäläisyyden asema nousisi kriittiseksi, koska ortodoksisuuden ensisijaisuus tarkoittaisi heidän olevan tällöin uskonnollis-kulttuurisessa merkityksessä läheisempiä Suomen ortodokseille kuin muiden suomalaisten. Se merkitsisi tällöin paluuta aikaan ennen suomalaista kansallisvaltiota, tehden jollain tavalla tyhjäksi Suomen valtiovallan pyrkimykset yhtenäisen suomalaisen kansallisvaltion rakentamiseksi ja suomenkielisten ortodoksien tunnustamiseksi tasavertaisina Suomen valtion kansalaisina. Ortodoksikristillisyydestä muodostuisi tällöin jonkinasteinen kansallisuukysymys, mitä sen ei haluta olevan. Kysymysosio oli saanut aiheen monimutkaisesta luonteesta johtuen useita kirjallisia vastauksia, joista eräs kuuluu seuraavasti:
”Ehkä näkemykseeni vaikuttaa se, että uskonnon asema Suomessa on paljolti höltynyt sekä se, että evankelisluterilaisuus on niin vahvasti paikallinen ja kansallinen kirkko. Jotenkin liittymiseni ortodoksiseen kirkkoon ja sen tajuaminen, että sama uskontokunta voi yhdistää miljoonia ihmisiä kansallisuuksista riippumatta sai pohtimaan asiaa sekä lähimmäisen merkitystä. Olen ehkä sitä mieltä, että minunkin pitäisi olla ensisijaisesti ortodoksi ja toissijaisesti suomalainen, mutta käytännön elämäni kertoo toista”.112
Vastaaja ei tarkenna, mitkä tekijät käytännön elämässä saavat hänet ajattelemaan niin kuin hän tekee. Vastauksesta käy kuitenkin ilmi ajatus evankelis-luterilaisuuden ja suomalaisuuden yhteenkuuluvuudesta suomalaisessa kansallisuusajattelussa, jonka rinnalla ortodoksisuus näyttäytyy pikemminkin vierasmaalaisena. Pyrkimys oman suomalaisuutensa korostamiseen johtaa tällöin erilaiseen suhtautumiseen omaan uskontokuntaan kuin muuten voitaisiin ajatella. Arkkipiispan kannanottoon oli myös yksi suora viittaus eräässä vastauksessa:
”Ortodoksisuus ei ole kulttuuri-identiteetti, vaikka arkkipiispakin näin yrittää sanoa. Ortodoksisuus on uskollisuutta alkukirkon kristillisyydelle ja sen perinnölle. Sillä ei ole mitään tekemistä nationalismin kanssa. Jokainen ihminen on kutsuttu kristityksi syntyperästä huolimatta. Kulttuuriset kysymykset ovt yhteiskuntatieteellinen näkökulma”.113
Uskonnon sanoman ja tehtävän yleismaailmallisuus ei tee mitenkään tyhjäksi uskonnon ja muun inhimillisen toiminnan välistä vuorovaikutuksellisuutta. Uskonto
112 Vastaus N037/SARJA III, Osio 8.
113 Vastaus N059/SARJA III, Osio 8.
77
on aina kiinteä osa muuta kulttuuria, muovaten sitä oppirakennelmiensa kautta.
Uskonnon käytännön harjoittaminen voi kuitenkin vaihdella esimerkiksi paikallisten olosuhteiden huomioon ottamisesta johtuen. Uskonto näkyy ennen kaikkea ajattelutavoissa. Seuraava näkemys kuvastaa tätä seikkaa tarkemmin:
”Meinasin vastata kohdan 1. Itselleni kansallisuus oli aiemmin tärkeämpi. Nyt se keikahtaa kohtaan 2 päin. Olen alkanut arvostaa jopa Venäjänkin kirkkoa enemmän vaikka aiemmin en löytänyt mitään yhteistä heidän kanssaan. Suomalaisuus rapautuu ja olen alkanut miettimään oliko tuntemani suomalaisuus sittenkään suomalaisuutta? Mistä se ajattelemani suomalaisuus on saanut kasvonsa?
Ehkä taustalla kaiken aikaa vaikutti muut seikat ja nyt kun asiaa katsoo, ne seikat joita suomalaisuudessa arvostin, olivat leimallisia myös itäsuomalaisille. Eli ehkä ihmiset aiheuttivat suomalaisuuden eikä niin, että suomalaisuudesta seuraa millaisiksi kasvamme.”114
Monimutkainen mutta tyhjentävä pohdinta auttaa ymmärtämään kulttuurin kehittymisen alkusyitä ruohonjuuritasolla, jolla keskivertoihmisten keskinäinen kanssakäyminen luo yhteiset periaatteet esimerkiksi tapakulttuurille sekä elämänarvoille. Suomalaisuuden ymmärtäminen alun perin lähinnä itäsuomalaisesta näkökulmasta käsin kertoo suomalaisuuden suuresta monimuotoisuudesta, joka on muuttunut ajasta riippuen juuri uskonnon vaikutuksesta. Tähän viittaa oheinen, ytimekäs vastaus:
”Filetismi on synti, mutta ortodoksisuus on mielestäni tehnyt minut syvemmin suomalaiseksi samoin kuin se on vahvistanut muutenkin omaa persoonallista identiteettiäni.”115
Näkemys on täydellisesti tutkielman hypoteesien mukainen mitä tulee Suomen kristillistymisen historian merkitykseen ortodoksiseen kirkkoon liittyneiden identiteeteille. Etnofyletismin riskialttiuden esille nostamisen ei tarvitse kumota tätä.
Ortodoksisuuden pitkäaikaisin vaikutusjakso Suomessa ei voi olla näkymättä jossain määrin nykypäivän suomalaisessa kansanluonteessa. Ortodoksien vähemmistöasema heijastuu kuitenkin myös vastaajien näkemyksiin:
”Yleisellä tasolla kansallisuus kielen ja kulttuurin määrittämänä tekijänä on ensisijainen, mutta suomalaisen suomenkielisen ortodoksin kannalta uskonnollisessa vähemmistöasemassa olo voimistaa uskonnon merkitystä.”116
Tässä korostuu edelleen kansallisuusaatteen voimakkuus. Kielestä ja kansallisuudesta huolimatta historiallisista syistä pieneen, vieraaseen maahan rinnastettuun uskonnolliseen vähemmistöön kuuluminen toimii eriyttävänä tekijänä, joko omaa kansallisuuden tunnetta heikentäen tai vahvistaen. Tilanne on vastaavanlainen kuin Makedonian tapauksessa, jossa kotona puhuttu kieli voi toimia ratkaisevana tekijänä yksilön identiteetin kehittymiselle joko makedonialaiseksi tai
114 Vastaus M032/SARJA III, Osio 8.
115 Vastaus M012/SARJA III, Osio 8.
116 Vastaus M059/SARJA III, Osio 8.
78
kreikkalaiseksi.117 Tähän voi osaltaan vaikuttaa myös aiemmin korostettu yhteiskunnan yleinen maallistuminen. Vastaajien näkemyksiin vaikuttaa kuitenkin asioiden tarkastelu niin yleisluontoisesta kuin henkilökohtaisestakin näkökulmasta:
”Kansallisuus on Euroopassa nykyään ehkä ensisijaisempi määre, toisaalta minulle henkilökohtaisesti uskonto on tärkeämpi osa.”118
Kansallisuuden ensisijaisuuden korostaminen aina Euroopan laajuisesti on hieman erikoista ottaen huomioon esimerkiksi Euroopan Unionin pyrkimykset esittäytyä ylikansallisena instituutiona, jossa kansallisvaltioilla ei ylipäätään ole enää vastaavassa määrin merkitystä kuin 1900-luvulla. Yksilötasolla kansallisuuden paikan identiteetin määrittäjänä voi tällöin ottaa uskonto, joka ei ole vastaavalla tavalla aikaan ja paikkaan sidottua. Vastaavalla linjalla jatkaa myös oheinen kommentti:
”Uskonto (kristinusko) on rajoja ylittävää. Olen asunut ulkomailla ja ortodoksisuus on ollut siellä asuessani ihan yhtä läsnä ja iso osa elämääni kuin Suomessakin. Oikeastaan uskonto on ulkomailla asuessani ollut tosi kantava –ja pysyvä voima. On täytynyt mukautua osaksi eri kansallisuutta, eri tapoja ja puhua vierasta kieltä. Mutta uskonto on pysynyt muuttumattomana –ja vahvana osana identiteettiä”.119
Vierasmaalaiseen ympäristöön muuttaminen auttaa yksilöä ymmärtämään paremmin itseään ja sitä kautta myös uutta kulttuuriympäristöään. Tässä korostuu uskonnon asema kulttuurin ytimessä. Yhteinen uskonto sitoo tällöin toisilleen vieraista taustoista, kuten kansallisuuksista, tulleet yksilöt yhteen. Oma uskonnollinen aktiivisuus on tällöin keskeisellä sijalla, kuten käy ilmi seuraavasta:
”Uskonto on syvemmällä tasolla ihmisen psyykessä kuin kansallisuus, jos ihminen on aktiivinen sillä alueella. Uskonnoton kokee tietysti toisin. Ortodoksinen uskonnäkemys on universaali, kaiken sisäänsä sulkeva; siksi muut identiteetin määrittäjät toisella sijalla”.120
Mikäli ortodoksisuus todella on yksilölle merkittävin identiteetin määrittäjä, on myös ortodoksisen kirkon opetuksen avoimuus kaikille maailman kansoille itsestäänselvyys, jota eivät muut yksilölliset tekijät vähennä. Jos uskonto on harjoittamisensa ohella yhtä lailla kulttuuri-identiteetti voi suhtautuminen muualta tulleisiin olla jopa päinvastaista. Näin kuvaili kokemuksiaan eräs vastaaja:
”Riippuu tietysti henkilöstä. Jos ihminen vain kuuluu kirkkoon tottumuksesta, se ei ole hänelle tärkeä asia. Kansallisuudellakin on ihmisten identiteetille vaihtelevasti merkitystä. Ihminen voi identifioitua moneen eri ryhmään samanaikaisesti – tai kokea sopeutumattomuutta johonkin ryhmään. Itseäni ketuttaa, että vanhojen ortodoksisukujen jäsenet usein katsovat käännynnäisiä alaspäin. Sellainen on
117 Danforth 1995, s. 194-197 & 232.
118 Vastaus M058/SARJA III, Osio 8.
119 Vastaus N048/SARJA III, Osio 8.
120 Vastaus N012/SARJA III, Osio 8.
79
moukkamaista, sillä kukaan ei ole saanut valita, mihin kieliryhmään, yhteiskuntaluokkaan tai uskontoon syntyy – saati millä paikakunnalla sattuu syntymään”.121
Ortodoksisen kirkon jäsenyyden mukanaan tuoma turvallisuudentunne voi johtaa edellä kuvattuun tilanteeseen, jossa syntyperältään ortodoksiset kirkon jäsenet mieltävät kirkon ensisijaisesti etniseksi, karjalaiseen heimoon sidotuksi identiteetiksi, kääntyen ulkopuolisiin nähden sisäänpäin. Käännynnäiset, joilla ei ole taustallaan ortodoksista sukuhistoriaa eikä sitä kautta myöskään kulttuuriperintöä on tällöin vaikeaa päästä yhteisöön sisälle ja oppia tuntemaan laajemmin ortodoksista elämäntapaa. Ortodoksisen identiteetin omiminen määrittää tällöin, mikä asema uskonnolla ulkopuoliselle on ja mitä ortodoksiksi tuleminen hänelle viime kädessä tarkoittaa. Identiteetin määrittäjien ensisijaisuuteen liittyy myös niiden moninaisuus, mikä on tyypillistä post-modernille identiteetille.122 Aiemmin esitelty esimerkki ulkomaille muuttamisesta on tällainen yksilön identiteettiä muokkaava tekijä.
Vastaavanlainen tilanne voi syntyä yhtä lailla esimerkiksi seka-avioliiton kautta tai vaikkapa ammatin vaihtamisen avulla. Koko kansakunnan kohdalla tällainen, etnisyyteen perustuva luokittelu voi olla seuraamuksiltaan jopa kohtalokasta, kuten kuvailee yksi vastaaja:
”Kansakunnan kannalta isänmaallisuus syntyy rakkaudesta. Nationaalisuus vihasta. Rakkaudesta syntynyt suomalaisuus on kansakunnan säilymisen edellytys. Ihmisen identiteetin arvoihin, tekoihin, sanoihin ja ajatuksiin suurin vaikuttaja on uskonto. Kaikki uskovat johonkin. Ateistit omaan egoonsa.”123
Vastaaja nostaa esille tutkielman aihepiirin kannalta keskeisen ydinkohdan eli suomalaisen nationalismin kehittymisen aikaansaamat riskit. Kansakunnan säilymisen kannalta kansallisuusaatteen on oltava terveellä pohjalla ilman kiihkomielisyyttä tai pelkoa. Tällaisessa tilanteessa kansakunnan jäsenyys ei edellytä mitään yksilöllisiä tekijöitä, kuten äidinkieltä, roturyhmää tai vähemmistöuskontokuntaan kuulumista vaan on tasavertaisesti avoin kaikille ihmisille kaikenlaisista taustoista. Yhteisötasolla uskonnon ja kansallisuuden kaltaiset laajamittaiset tekijät ovat kuitenkin tällaisten yksilötason muuttujien yläpuolella, antaen laajempia suuntaviivoja niin uskonnollisten yhteisöjen kuin kokonaisten kansakuntienkin kehityslinjoista. Poliittisten ideologioiden, kuten kansallisuusaatteen, merkitys on tällöin etusijalla. Suomen ortodoksisen kirkon esimerkki osoittaa, kuinka voimakkaasti ulkoapäin tulevat suunnitelmalliset toimenpiteet voivat muovata ihmisten identiteettikehitystä. Tässä kohtaa aiemmin
121 Vastaus N041/SARJA III, Osio 8.
122 Hall 1999, s. 19-23.
123 Vastaus M073/SARJA III, Osio 8.
80
kuvattu Makedonian esimerkki, jossa oman kielen, patriarkaatin vaihtumisen ja Jugoslavian kommunistisen puolueen aktiivisten kansallistamistoimenpiteiden seurauksena syntyi identiteetiltään kokonaan uusi kansakunta, on erinomainen vertailukohde Suomen ortodoksisen väestön asemaan nähden. Niin Suomen kuin Makedonian tapaukset osoittavat kuitenkin, että identiteettikehitys on sosiaalisen ryhmäpaineen ohella yhtä lailla riippuvaista myös yksilön omista valinnoista ja näin vapaa ylhäältä päin määritellyistä normeista. Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet voivat täten vapaasti valita, ovatko he identiteetiltään kansallisesti suomalaisia ja etnisesti ortodokseja vai ensisijaisesti ortodokseja ja etnisesti suomalaisia (Lue:
suomalainen ortodoksisuus voi olla yhtä hyvin kansallista kuin maailmanlaajuistakin). Varovaisia merkkejä vanhasta nationalistisesta ajattelusta vapautumisesta on havaittavissa. Aika näyttää, mihin suuntaan Suomen ortodoksisuus aikanaan kehittyy.
3.7. Yhteenveto
Kokonaisuutena tutkielman kolmannen osion kysymyksiä voidaan vastausten perusteella pitää onnistuneina ja tutkimustuloksia voidaan kommentoida yleisellä tasolla seuraavasti:
Kysymykset oli ymmärretty pääosin oikein lukuun ottamatta kysymyksiä Suomen hallitsevasta kulttuuripiiristä sekä ortodoksisuuden, venäläisyyden ja suomalaisuuden välisestä suhteesta. Vastausten perusteella oli mahdollista tehdä vertailukelpoisia johtopäätöksiä kysymysten aihealueista. Ottaen kuitenkin huomioon kysymysosion aiheiden moniulotteisuuden ja sen peilaamisen edelleen tutkielman muiden kysymysosioiden aihealueisiin tilaa jäi runsaasti myös jatkotutkimuksille.
Tutkielma oli tältäkin osin onnistunut.
81