3. ORTODOKSISUUS JA SUOMALAISKANSALLINEN IDENTITEETTI
3.2. Suomen kulttuurinen sijoittuminen
Sarjan toisen osion tapauksessa vastausten antama tietomäärä oli merkitykseltään kahtalainen. Oheinen kuvio 13 heijastaa vastaajien tulkintoja Suomen kulttuurisesta sijoittumisesta Euroopassa ennen Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittymistään.
71 Vastaus N075/SARJA III, Osio 1.
72 Vastaus N038/SARJA III, Osio 1.
49
Kuvio 13. Näkemykset Suomen kultuurisesta sijoittumisesta ennen kirkkoon liittymistä
On johdonmukaista havaita länsisuomalaisten painottavan enemmän Länsi-Eurooppaan kuulumista savolais-itäsuomalaisten nojautuessa vastaavasti enemmän Itä-Eurooppaan. Siinä missä Länsi-Eurooppa saa korkeimman kannatuksensa länsisuomalaisilta on lännen ja idän tasapuolisuus suurinta itäsuomalaisten keskuudessa. Mielenkiintoista on sen sijaan melko merkityksetön eroavaisuus itäsuomalaisten ja ortodoksitaustaisten näkemysten välillä. Ymmärrys sekä idän että lännen piirteiden olemassaolosta on kuitenkin korkeinta ortodoksitaustaisten keskuudessa. Myönteisenä yksityiskohtana mainittakoon kannastaan epävarmojen erittäin matala osuus kaikissa ryhmissä. Tässäkin asiassa vastaajilla oli selkeät mielipiteet. Kuvio 14 puolestaan näyttää vastaajien kantojen muutokset kirkkoon liittymisensä jälkeen.
Kuvio 14. Suomen kulttuurinen sijoittuminen ortodoksiseen kirkkoon liittymisen jälkeen.
50
Kuvion perusteella voidaan päätellä niin aiemmin itää kuin länttäkin painottaneiden vastaajien havahtuneen ymmärtämään molempien kulttuuripiirteiden yhtäläisen olemassaolon suomalaisessa kulttuurissa. Tämä selittää niin Itä- kuin Länsi-Euroopankin osuuksien laskemisen. Ortodoksitaustaisten keskuudessa tämä on kaikkein näkyvintä, johtuen luultavasti heidän asemastaan kulttuurisena vähemmistönä. Mielenkiintoisempaa on itäsuomalaisten ja ortodoksitaustaisten kantojen yhteneväisyys, tukien tutkielmassa esitettyä hypoteesia itäisen ja läntisen kulttuuripiirin välisen rajalinjan säilyvyydestä Suomessa. Lähes yhtä selkeänä tilanteen esittää sitä vastoin käsitys Suomen sisäisen kulttuurijaottelun mielekkyydestä (kuvio 15).
Kuvio 15. Suomen kulttuurijaottelun merkittävyys vastaajien taustan mukaan jaoteltuna.
Meidän päiviemme Suomessa, jossa maakuntien ja heimo-identiteettien väliset rajat ovat jatkuvasti hämärtymässä muuttoliikkeiden, kansainvälistymisen sekä väestön ikääntymisen johdosta maan eri osien välisiä eroavaisuuksia ei nähdä enää siinä merkityksessä kuin vaikkapa muutama vuosikymmen sitten. Siksi rajojen merkityksen vähentymisessä ei ole paljoakaan yllättävää. Tästä huolimatta idän ja lännen väliset eroavaisuudet ovat jossain määrin paremmin tiedostettuja sekä ortodoksitaustaisten että savolais-itäsuomalaisten keskuudessa eli juuri niillä alueilla, joilla kahden eri kulttuuripiirin kohtaaminen on näkynyt vahvimmin historian saatossa. Kannastaan epävarmoja on lisäksi eniten länsisuomalaisten keskuudessa eli heillä, joiden sukuhistoriaa eivät kyseiset tapahtumat ole vastaavissa määrin sävyttäneet. Yleisellä tasolla tästä ei kuitenkaan voida sanoa olevan suurtakaan näyttöä. Eri kulttuuripiirien näkymiseen liittyy lisäksi niiden hallitsevuus toisiinsa
51
nähden. Kysymysosion viimeistä kysymystä koskien läntisen ja itäisen kulttuurin hallitsevuutta nykyajan Suomessa voidaan vastausten valossa pitää osin epäonnistuneena. Vastanneista peräti 65 % piti läntistä kulttuuripiiriä hallitsevampana itäisen saadessa vaivaiset kolme prosenttia taakseen.
Hallitsevamman kulttuuripiiirn tunnistamista piti mahdottomana vajaa neljännes vastanneista. Kysymyksen tarkoituksena oli ollut selvittää vastaajien näkemyksiä lähinnä itäsuomalaisen ja länsisuomalaisen kulttuurin hallitsevammuudesta toisiinsa nähden. Pyrkimyksenä oli löytää näyttöä esimerkiksi Länsi-Suomen mahdollisesta itäsuomalaistumisesta pitkään jatkuneiden muuttoliikeiden seurauksena. Monista vastauksista kävi kuitenkin selkeästi ilmi kysymyksen väärinymmärtäminen, kuten seuraavasta:
”Lännestä ne kaikki ’virtaukset’ tulee.”73
Vastaus viittaa selkeästi suomalaisen yhteiskunnan yleiseen länsimaistumiskehitykseen, jossa erityisesti amerikkalaisen kulttuurin korostuminen on merkittävää. Vaikka tämä on luonnollisestikin todistettavissa, se ei kerro kuitenkaan paljoa Suomen sisäisestä painottumisesta idän vai lännen suuntaan.
Perustellumman näkemyksen löytää oheisesta kirjoituksesta:
”Olemme historiassa olleet noin 600 vuotta lännen (Ruotsin vallan) alla ja 100 vuotta Neuvostoliiton/Venäjän tsaarin vallan alla. Tällä on paljon suurempi merkitys. Suomi liittyi EU:hun suurelta osin Neuvostoliiton/Venäjän pelon takia. Nykyinen tutkimus ”Mistä suomalaiset tulleet”
geenitutkimus kertoo, että mies-sukupuoli kantaa y-kromosomit idän genetiikkaa Mongolia, Kiina, Siperia. Äitilinja (haploryhmä U5) kertoo naisten perimästä samankaltaisuutta eurooppalaisten kanssa. Suomi pyrkii integroitumaan lännen arvoihin.”74
Vastaaja on selvästi perehtynyt Suomen historiaan laajalti. On kuitenkin paikallaan huomauttaa, että korostettaessa Suomen historiaa Ruotsin osana koskee tämä vain läntistä osaa Suomesta. Nykyisen Suomen itäisimpien osien osalta Ruotsin vallan aika käsittää vain ajanjakson Täyssinän rauhasta Suomen sotaan, ollen näin vain noin kahden vuosisadan mittainen. Samalla periaatteella voitaisiin todeta Suomen olleen Venäjän vallan alla jopa viidensadan vuoden ajan, alkaen ensimmäisestä ristiretkestä ja päättyen Stolbovan rauhaan. Asian näkeminen on siten riippuvaista siitä, kumpaa puolta maasta tarkoitetaan. Geenitutkimukseen viittaaminen sitä vastoin antaa tarkemmin kuvan Suomen kansan sijainnista idän ja lännen välimaastossa ja on erittäin mielenkiintoinen. Suomen kulttuurista sijoittumista voi kuitenkin ajatella myös poliittisesta näkökulmasta käsin, kuten tekee seuraava vastaaja:
73 Vastaus M036/SARJA III, Osio 2.
74 Vastaus M073/SARJA III, Osio 2.
52
”Suomi on hyvin läntinen, poliittisesti etenkin. Tämä ei ole hyvä asia. Suomen pitäisi pikemminkin olla silta idän ja lännen välillä. Poliittisesti meitä ajetaan yhä enemmän länteen. Venäjä-vastaisuudella meitä ajetaan kohti NATOa.”75
Vastauksessa kiteytyy ajatus Suomen kansan suuresta identiteettiristiriidasta: Suomi on piirteiltään sekä itäinen että läntinen maa, mutta historiallisista syistä johtuen enemmistön mielipiteenä on aina ollut pyrkimys läntisyyden korostamiseen itäisyyden kustannuksella, näkyen erityisesti kielteisenä suhtautumisena Venäjään ja venäläisyyteen. Poliittisten tosiasioiden kannalta tämä ei ole hyvä asia, sillä perustellumpaa olisi nähdä molemmissa puolissa ensisijaisesti hyvät piirteet ja näin kehittää kansojen välisiä suhteita. Suomen koetaan käyttävän ”lahjojaan” liian yksipuolisesti. Neutraalimmin asiakokonaisuuden kiteyttää oheinen näkemys:
”Näen suomalaisen yhteiskunnan olevan vahvasti idän ja lännen välissä (toisaalta jokainen valtio on idän ja lännen välissä) – yhteiskuntarakenne, hyvinvointivaltio jne. on vahvasti läntistä, kulttuurissa sen sijaan on pajon itäisiä elementtejä”.76
Kommentti tiivistää suomalaisen yhteiskunnan luonteen pohjimmiltaan itäisenä, mutta läntisten yhteiskuntarakenteiden ympäröimänä kerrosvaltiona. Sota-ajan perintö on muovannut tätä kiistatta runsaasti, jäihän Suomi sodan jälkeen läntisen maailmanjärjestyksen puolelle. Suomalaisen kulttuuriperinnön monimuotoisuuden kannalta tämä on yksinomaan myönteinen seikka, pitäen sisällään luonnollisesti omat haasteensa mitä tulee ennen kaikkea itsensä ymmärtämiseen. Vastaavaa mielipidettä yksilötasolla jatkaa myös seuraava vastaaja:
”Jostakin syystä olen tuntenut olevani slaavilainen sielu varustettuna länsisuomalaisilla geeneillä”.77
Kirjoittaja tuo esille erään mahdollisen selityksen monien suomalaisten osin itselleenkin selittämättömästä kaipuusta ortodoksiseen kirkkoon. Ortodoksisuuden sekä itäisyyden pitkäaikainen vaikutus Suomen esihistoriassa näyttää historiasta huolimatta jättäneen pysyvän jäljen kansanluonteeseemme sekä perinteisiimme.
Jälleen yksi äiti Kristodulin tapauskertomus saa tukea taakseen.78 Nykyajan vapaamman ilmapiirin aikana ortodoksiseen kirkkoon liittymisestä on tullut sosiaalisesti hyväksyttyä. Alueiden väliset erot ovat kuitenkin merkittäviä.