3. ORTODOKSISUUS JA SUOMALAISKANSALLINEN IDENTITEETTI
3.3. Ortodoksisuus, suomalainen kulttuuri ja kansanluonne
3.3. Ortodoksisuus, suomalainen kulttuuri ja kansanluonne
75 Vastaus M066/SARJA III, Osio 2.
76 Vastaus N038/SARJA III, Osio 2.
77 Vastaus N087/SARJA III, Osio 2.
78 Äiti, Kristoduli 2010, s. 29-32.
53
Siinä missä vastauksissa oli havaittavissa selkeähkö linja suomalaisuuden ja ortodoksisuuden väliseen suhteeseen yleisellä tasolla tuotti tutkimushypoteesien mukainen Suomen jaottelu vastaajien sukuhistorioiden mukaan eri alueisiin mielenkiintoisia vaihteluita heidän näkemyksissään. Oheinen kuvio 16 havainnollistaa ortodoksisuuden yhteenkuuluvuutta eriteltynä erikseen karjalaisuuteen, itäsuomalaisuuteen sekä länsisuomalaisuuteen nähden ennen vastaajien liittymistä ortodoksiseen kirkkoon.
Kuvio 16. Ortodoksisuuden ja kansanluonteen välinen yhteenkuuluvuus ennen liittymistä.
Jakolinja Itä- ja Länsi-Suomen välillä on ällistyttävä. Karjalaisen kansanluonteen ja ortodoksisen kulttuurin yhteensopivuuden kannalla on jopa 70 % vastanneista.
Länsisuomalaisuuden osalta niin ajattelee vain viitisen prosenttia. Epävarmojen osuus on kuitenkin yhtä lailla korkein länsisuomalaisuuden suhteen siinä missä karjalaisuuden suhteen mielipiteet ovat varmimpia. Itäsuomalaisuus asettuu karjalaisuuden ja länsisuomalaisuuden välimaastoon, kuitenkin paljolti lähemmäs edellistä. Pylväiden korkeus on johdonmukaisen suorassa linjassa maantieteellisen suunnan kanssa. Itäsuomalaisen kulttuurin ja kansanluonteen sekä ortodoksisuuden välillä ajatellaan olevan selkeä yhteys päinvastoin kuin länsisuomalaisen kansanluonteen kohdalla. Tässä tapauksessa perinteinen näkemys suomalaisen ortodoksisuuden yhteydestä karjalaisuuteen nähden on todistettu oikeaksi. Kuvio 17 havainnollistaa puolestaan näkemyksissä tapahtuneita muutoksia ortodoksiseen kirkkoon liittymisen jälkeen.
54
Kuvio 17. Ortodoksisuuden suhde kansanluonteeseen vastaajien kirkkoon liittymisen jälkeen.
Tässäkin on tyhjentävää havaita ortodoksiseen kirkkoon liittymisen selkiyttäneen vastaajien käsityksiä kulttuurisista taustatekijöistä. Karjalaisuuden suhteen yhteenkuuluvuuden kannalla on jopa 90 prosenttia vastanneista. Itäsuomalaisuuden suhteen vastaava muutos on niin ikään lähes kymmenen prosenttiyksikköä. Merkille pantavaa on sitä vastoin länsisuomalaisuuden kohdalla tapahtunut, lähes täydellinen muuttumattomuus vastanneiden kannoissa. Epävarmojen osuuskin on suunnilleen yhtä korkea.
Itäsuomalaisuus asettuu tässäkin edellä mainittujen ryhmien välimaastoon, ollen kuitenkin selkeästi lähempänä karjalaisuutta, todistaen näin tutkielman hypoteesin, jonka mukaan Suomen sisäinen kulttuuriraja noudattaa edelleen jossain määrin professori Kyösti Julkun hahmottelemaa Suomen vanhinta itärajaa, oikeaksi.
Rajalinjaa ei tällöin ole siis mahdollista ajatella pelkästään uskonnollisen rajan mukaan, vaan pitkäaikaisemmilla historiallisilla taustatekijöillä. Ortodoksisuus sopisi tällöin paremmin tämän rajan itäpuolelle ja luterilaisuus vastaavasti länsipuolelle.
Länsisuomalaisuuden, savolais-itäsuomalaisuuden sekä karjalais-ortodoksisuuden välisten kansanluonne-erojen olemassaolojen tunnistaminen ei kuitenkaan yksin auta vastaamaan kaikkein olennaisimpaan kysymykseen koskien koko Suomen kallistumista joko itäisen tai läntisen kulttuuripiirin puolelle, sillä aiemmin käsitelty kysymys koskien kyseistä aihetta oli osoittautunut tältä osin puutteelliseksi. Suomen kulttuurisen painopisteen siirtymisen selvittäminen jääkin tulevien tutkimustöiden vastuulle. Yksilötason näkemyksiä selvittävät kysymykset antoivat niin ikään idän ja lännen eroista melko ristiriitaisen kuvan (kuvio 18).
55
Kuvio 18. Vastaajien käsitykset omasta kulttuurisesta sijoittumisestään ennen liittymistään.
Ortodoksitaustaisten käsitys omasta itäisyydestään on luonnollisesti huomattavasti vahvempaa kuin länsisuomalaisten. Tästä huolimatta sekä idän että lännen vaihtoehto saa heidän keskuudessaan jonkin verran enemmän kannatusta kuin pelkkä itäisyys.
Omaa läntisyyttäänkin korostaa lähes yhtä moni kuin itäisyyttä. Tämä voi olla perusteltavissa Suomen kansallisvaltion rakentamisvaiheiden vaikutuksella sekä sotahistorialla. Länsisuomalaisten kohdalla läntisyys sitä vastoin vaikuttaa melko lailla itsestäänselvyydeltä. Heillä on edelleen myös jonkin verran enemmän epavarmuutta näkemyksissään johtuen mitä luultavimmin kysymysten näkökulmien vieraudesta. Muut itäsuomalaiset ovat tältä osin jälleen länsisuomalaisten ja ortodoksien puolivälissä. Heidänkin joukossaan idän ja lännen vaihtoehto on kuitenkin suosituin. Kuvio 19 puolestaan näyttää tilanteessa tapahtuneet muutokset liittymispäätöksen jälkeen.
Kuvio 19. Idän ja lännen osuudet vastaajien liityttyä ortodoksiseen kirkkoon.
56
Muutokset vastaajien omassa identiteetissä ovat selvästi merkittävämpiä kuin heidän käsityksensä koko Suomen osalta saman asian suhteen. Itäisyys on nostanut selkeästi suosiotaan niin ortodoksitaustaisilla kuin savolais-itäsuomalaisilla.
Länsisuomalaistenkin kohdalla idän ja lännen vaihtoehto saa nyt jo lähes yhtä paljon kannastusta kuin pelkän lännen. Itäisyys on kuitenkin edelleen heille selkeän vieras ajatus. Länsi- ja Itä-Suomen välisiä eroja kirkkoon liittymispäätös ei ole kuitenkaan poistanut, vaan pikemminkin lieventänyt. Toinen merkittävä havainto on idän ja lännen vaihtoehdon pysytteleminen suosituimpana paitsi savolais-itäsuomalaisten myös erityisesti ortodoksitaustaisten keskuudessa. Huolimatta oman identiteetin selkiytymisestä itäisyyden tunteen vahvistuminen ei ole ollut erityisen voimakasta.
On mahdollista, että joko kysymyksenasettelu tai käsitteiden väärinymmärtäminen on vaikuttanut tutkimustuloksiin. Tässä suhteessa vastaajien käsitykset oman suomalaisuutensa ”lopullisesta” sijoittumisesta joko itään tai länteen ovat edelleen jossain määrin hämärän peitossa. Mainituista ongelmista huolimatta useampikin vastaaja oli halunnut pohdiskella asioita myös tältä, laajemmalta kantilta:
”Suomi jakaantuu: Minusta siis länsi menee huonoon suuntaan ja itä vaalii perinteitä. Varmaan etelässä ajatellaan toisin. Äitini kuolema 2014 muutti myös ajatteluani. Arvostan sitä, että hänet haudattiin ortodoksimenoin meidän omalle hautuumaalle. Kaikki tämä on korostanut Itä-Suomen ortodoksisuutta ajattelussani.”79
Ajatus Itä- ja Länsi-Suomen välisten kulttuurierojen syvenemisestä on varmasti melko harvinainen, mutta perusteltu näkemys. Ainakin tätä on mahdollista perustella erilaisten maahanmuuttajaryhmien epätasaisella jakautumisella Suomen alueitten kesken. Siinä missä venäläisten osuus on korkein Itä-Suomen kaupungeissa, on vastaavasti muslimien osuus suurin etelän ja lännen kasvukeskuksissa. Väestöpohjan muutos on siten tänäkin päivänä merkittävä alueellinen tekijä kulttuurin muovautumisessa. Luonnollisesti länsirannikon kaksikieliset alueet ovat kautta aikain toimineet kulttuurisena siltana lännen ja Suomen välillä, tuoden aiemmin esitetyn kommentin mukaisesti kaikenlaiset kulttuuriset virtaukset maahan niin hyvässä kuin pahassakin. Itä- ja Länsi-Suomen välisiä eroja korostaa myös seuraava kommentti:
”Tässä korostuu mielestäni Itä- ja Länsi-Suomi vastakkainasettelu. Länsi-Suomi on erittäin luterilaista kulttuuripiiriä. Elämäniloiset karjalaiset/itäsuomalaiset ovat kansanluonteeltaan
”ortodoksisempia” jos näin voi sanoa.”80
79 Vastaus M032/SARJA III, Osio 5.
80 Vastaus M058/SARJA III, Osio 3.
57
Kansanluonteiden selkeät eroavaisuudet ja niiden soveltuvuus jomman kumman valtauskonnon luonteeseen ovat tässä tiivistetysti esillä. Länsisuomalaisuuteen on perinteisesti yhdistetty juuri luterilaisuudelle tyypillisiä elementtejä, kuten tarkkaavainen suhtautuminen työntekoon. Karjalaisuudelle puolestaan on tyypillistä puheliaisuus, mikä on hyvä piirre kaupanteossa. Vaikka tällaisten pohdiskelujen uurtaminen on tieteelliseltä näkökantilta äärimmäisen haastavaa ja monimutkaista, on sen kautta kuitenkin mahdollista oppia ymmärtämään syvällisemmin Suomen sisäistä monimuotoisuutta, jonka tunteminen on aina tarkoituksenmukaista. Uskonnon merkitystä kulttuurin kehittymiselle avartaa oheinen vastaus:
”Ortodoksisuus on minusta aina ollut iloista meininkiä. Karjalaisuus ja ortodoksisuus linkittyvät jotenkin. En tiedä, kumpi oli ensin. Ehkäpä karjalainen luonteemme johtuu ortodoksitaustasta.
Ortodoksisuus kuuluu minusta Pohjois-Karjalaan.”81
Näkemyksessä nostetaan esille uskonnon asema kulttuurin ytimenä. Uskonnon luomien sääntöjen ja elämänohjeiden kautta ihmisille rakentuvat vähitellen erilaiset käyttäytymismallit tapoineen ja asenteineen. Tämä määrittää melko pitkälle, millaiseksi kulttuurin arvostama elämäntapa vähitellen muodostuu. Kulttuurisen identiteetin rakentajana historia on keskeisessä asemassa:
”Karjalaisuus ja Vienan karjalaisuus ja siihen liittyvä ortodoksisuus on merkittävä osuus identiteettiäni. Saatuani lisää tietoa ortodoksisuudesta ja sen perusteista, tulosta Suomeen
”apostolien ajat – Athosvuoren merkitys – Kiovan ortodoksireitti – Karjalan luostarit – Karjalaisuuden mukana Suomeen. Tämä korostaa itäsuomalaisuutta ja ortodoksisuutta.”82
Vastaaja on hyvin perillä ortodoksisen uskon saapumisesta Suomeen Ukrainan ja Venäjän jokireittien sekä Karjalan kautta. Tieto ortodoksisuuden pitkäaikaisesta läsnäolosta on muodostanut näin oman uskonnollisen identiteetin kivijalan.
Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen on varmasti avartanut monien liittyneiden käsityksiä Suomen kahtiajakoisuudesta, kuten käy ilmi seuraavasta:
”Vähemmän länsisuomalaista kuin ennen siinä mielessä, että ortodoksisen kirkon historiaan Suomessa tutustuessani on avautunut myös näkymiä ”ryssänkirkon” vainoamiseen, sotiin ja konflikteihin, ja länsisuomalaisuus on alkanut näyttäytyä puhdasoppisemman luterilaisena kuin ennen kirkkoon liittymistäni.”83
Ortodoksisuuden myötä vastaajan käsitys luterilaisuuden ja länsisuomalaisuuden välisestä yhteensopivuudesta on selvästi voimistunut. Termin ”puhdasoppinen”
käyttö viitannee juuri kulttuurin elementtien sopivuuteen luterilaisuuden oppeihin nähden. Tästä johtuen ortodoksisuuden ja länsisuomalaisen kansanluonteen välillä ei
81 Vastaus M032/SARJA III, Osio 4.
82 Vastaus M073/SARJA III, Osio 5.
83 Vastaus M043/SARJA III, Osio 6.
58
nähdä myöskään yhteyttä. Alkava väestöpohjan muutos voi tulevaisuudessa kuitenkin vaikuttaa myös tähän, kuten seuraavassa ajatellaan:
”Ortodoksisuuden vaikutus länsisuomalaisiin on lisääntynyt. Ortodoksisen väestön siirtyessä asumaan työn perässä länteen ja etupäässä Uudenmaan alueelle. Arkkipiispan istuin on siirtymässä Helsinkiin. Tämä tulee lisäämään ortodoksisuuden vaikutusta Länsi- ja Etelä-Suomessa.”84
Vaikka suomenkielisten ortodoksien osuus paitsi koko maan myös erityisesti Etelä-Suomen väestöstä on erittäin vähäinen, voi se nousta tulevaisuudessa sekä maahanmuuton että Itä-Suomen autioitumisen myötä. Väestön koostumuksen muuttuminen tulee olemaan täten todellisuutta yhtä lailla myös näillä alueilla.
Arkkipiispan istuimen siirto on tämän rinnalla pieni sivuseikka. Samalla teemalla jatkaa myös seuraava vastaaja:
”Suomalaisen ortodoksisuuden painopiste tuntuu siirtyvän pois päin itäsuomalaisuudesta (ihmiset muuttavat, syntyvyys, uusia kirkkoonliittyjiä ympäri Suomen). Myös karjalaisuuden painoarvo ja vaikutus hupenee koko ajan. Toki on niin, että ortodoksisuus ei tarvitse karjalaista kulttuuria vaikka se tarvitseekin ortodoksisuutta”.85
Huomautus karjalaisen kulttuurin ja ortodoksisuuden suhteesta on erinomainen:
uskonnon sanoman yleismaailmallisuus ei poista sitä tosiasiaa, että ortodoksinen kirkko on kautta historian ollut kiinteä osa karjalaista kulttuuria. Karjalaisuutta ei siten olisi olemassa sellaisena kuin nykyisin ilman ortodoksisen kirkon vaikutusta.
Karjalaisuuden painoarvon vähentyminen korostaa tämän merkitystä entisestään, sillä Suomen ortodoksisuuden historia on kaikille yhteinen. Kulttuurihistorian painoarvoa kuvailee selkeästi myös oheinen näkemys:
”Ortodoksisuus on irrallaan kansallisista identiteeteistä ja ns. roduista. Ortodoksinen kulttuuri puolestaan on mielestäni kietoutunut itäsuomalaisuuteen”. 86
Monet itäsuomalaisuuteen yhdistetyt piirteet, kuten puheliaisuus ja iloisuus on tyypillisesti ajateltu kuuluvan myös ortodoksisuuteen. Kulttuurin side ytimeensä uskontoon on näin melko kiistatonta. On paikallaan kuitenkin muistuttaa myös luterilaisuuden pitkästä historiasta Itä-Suomessa, kuten korostaa yksityiskohtaisesti eräs vastaajista:
”Toistan edelleen, että uskonto ja etninen alkuperä eivät automaattisesti liity toisiinsa millään tavoin.
Ortodoksisuus on elävää siellä, missä ihmiset ovat ortodokseja kielestä, kulttuurista ja maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Minä en muuttunut ihmisenä yhtään itäsuomalaisemmaksi tai karjalaisemmaksi kuin ennenkään, sen jälkeen kun liityin ortodoksiseen kirkkoon. Kysymyksistäsi värittyy idea siitä, että karjalaisuus ja itäsuomalaisuus olisi jotenkin ”luonnollisempi” alusta ortodoksisuudelle. Kaikki suomalaiset ovat kuitenkin läpi historiamme eläneet jotakuinkin samanlaisissa oloissa. Maata on viljelty, metsästetty ja karjaa hoidettu. Samankaltaiset olosuhteet
84 Vastaus M073/SARJA III, Osio 6.
85 Vastaus N037/SARJA III, Osio 4.
86 Vastaus N038/SARJA III, Osio 5.
59
ovat muokanneet kaikista suomalaista melko samanlaisia ihmisiä, eikä itä- ja länsi-, etelä- ja pohjoissuomalaisissa ole juurikaan mitään eroavaisuuksia. Ihan samanlaisia olemme kaikki”.87
Olosuhteiden samankaltaisuuden korostaminen on sinänsä järkeenkäypä perustelu Itä- ja Länsi-Suomen välisten eroavaisuuksien väheksymiseksi, ovathan luonnonolosuhteet suhteellisen lähellä toisiaan kaikkialla Suomessa. Tämä ei kuitenkaan ota huomioon esimerkiksi Suomeen eri aikoina eri suunnista tulleita muuttoliikkeitä. Suomen kansan sisäiset geenierot ovat yllättävänkin suuria jo tästä syystä johtuen. Toinen seikka liittyy historian tuntemukseen. Itäisen ja läntisen Suomen jääminen toisilleen vihamielisten valtakuntien vaikutusvallan alle on toiminut myös muurina eri heimojen väliselle kanssakäymiselle, vaikuttaen pysyvämpien erojen kehittymiseen. Ruotsinkielisen väestönosan tiivis pysyttäytyminen rannikoilla on tästä erinomainen esimerkki. Tästä huolimatta eri heimojen kulttuuripiirteiden korostamistakin voidaan pitää ongelmallisena, kuten seuraavassa:
”Karjalaiset haluavat korostaa omaa syntyperäänsä ja kulttuuria ortodoksisuudessa. Näen kuitenkin, että karjalaisuus on vain sivujuonne ortodoksisuudessa ja ortodoksisuus on paljon enemmän kuin ko.
heimo”. 88
Vastaavalla tavalla kuin kulttuurin ja uskonnon yhteensopivuuden korostaminen voi toimia oman identiteetin vahvistajana voi se olla keino suojautumiselle. Kulttuuristen seikkojen, kuten heimoidentiteetin kytkeminen uskonnon sanomaan voi pahimmillaan johtaa uskon omimiseen itselle ja ulkopuolisten ryhmien sulkemiseen ulkopuolelle, mikä ei ole toivottavaa. Ortodoksisuuden kohdalla Länsi-Suomen alkuperältään venäläisten seurakuntien sisäänpäinkääntyneisyys oli historiassa toiminut tällaista mielikuvaa luovana voimana.89 Tässä mielessä uskonnon ja kulttuurin suhteen painottamisessa on syytä olla varovainen.