Hylätty medialemmikki - Suomen ortodoksisen kirkon mediakuva iltapäivälehtien nettijulkaisuissa vuosina 2006-2016

HYLÄTTY MEDIALEMMIKKI

Suomen ortodoksisen kirkon mediakuva iltapäivälehtien nettijulkaisuissa vuo- sina 2006-2016

Pro gradu -tutkielma Käytännöllinen teologia Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Teologian osasto Ortodoksisen teologian koulutusohjelma Syksy 2019

Johannes Koskinen Ohjaaja Pekka Metso

1 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Filosofical faculty

Osasto – School

Department of theology Tekijät – Author

Johannes Koskinen Työn nimi – Title

Abandoned Mediapet – Mediaview of Finlands orthodox church on internet publishments in between 2006-2016 Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä

– Date

Sivumäärä – Number of pages

Practical theology Pro gradu -tut- kielma

x 31.10.2019 52

Sivuainetut- kielma

Kandidaatin tut- kielma

Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

The meaning of this research is to find, how different finnish media publishers report about orthodox church in so called tabloid-period starting from 2006-2007 in their internet publishments. This subject is researched trough culture-relativistic view with use of discourse-analysis. This subject includes both how orthodox church is represented in these published discourses and do these published discourses notify how orthodox view these same matters in these discourses.

This research uses discourse-analysis: study of human-made matters of informing others. The source of this study is based on articles in internet of biggest media publishers in Finland, mostly Helsingin Sanomat, Iltasanomat and Iltalehti, but also Finnish national news YLEs, from time they have used internet publishment as current method of information.

The most important founding of this study are findings of how media informs about orthodox church and what kind of situations they are interested in when making their publishments. Media discusses mostly about situations, where an individual has had conflict with institutionalized orthodox church, creating individual versus institution – situation. Even though these media organizations have chances to inform their readers about how orthodox church views the situation in question, they normally dismiss this chance of information. These published discourses seem to have great influence when public figures are involved, if they conflict with orthodox church.

Avainsanat – Keywords

Discourse – tabloid – tabloidsation – repertuary – representation – hegemony

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty Filosofinen tiedekunta

Osasto – School Teologian osasto Tekijät – Author

Johannes Koskinen Työn nimi – Title

Hylätty Medialemmikki - Suomen ortodoksisen kirkon mediakuva iltapäivälehtien nettijulkaisuissa vuosina 2006- 2016

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date

Sivumäärä – Number of pages

Käytännöllinen teologia Pro gradu -tut- kielma

x 31.10.2019 52

Sivuainetut- kielma

Kandidaatin tut- kielma

Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tutkielman tehtävänä on selvittää, kuinka Suomen eri medianjulkaisijat uutisoivat Suomen ortodoksisesta kirkosta niin kutsutulla tabloidisaation aikakaudella 2006-2007 alkaen nettijulkaisuissaan. Aihetta lähestytään kulttuurirelativistisesta tarkastelukulmasta diskurssianalyysin avulla. Tarkastelun kohteena on sekä se, millä tavalla ortodoksisesta kirkosta uutisoidaan, sekä vastaavatko nämä uutisointitavat ortodoksisen kirkon käsityksiä siitä, kuinka asiat esitettiin uutisoinnissa.

Ortodoksisen kirkon mediakuvaa verrataan sen omaan kuvaan itsestään kanonien sekä asiantuntijalausuntojen kautta.

Tutkimuksen lähdemateriaalina toimivat Suomen suurimpien lehtien nettijulkaisut, pääsääntöisesti Helsingin sanomien, Ilta- Sanomien, Iltalehden sekä Suomen yleisradio Ylen nettiarkistoissa esiintyvät artikkelit ajalta, jolloin ne ovat ilmestyneet nettijulkaisuina.

Tutkimuksen tärkeimpänä tuloksena muodostuu kuva siitä, kuinka media uutisoi ortodoksisesta kirkosta ja minkälaiset aiheet sitä kiinnostavat julkaisuja tehdessään. Mediat uutisoivat pääsääntöisesti sellaisista tapauksista, joissa yksilö on ajautunut riitaan institutionaalisen ortodoksisen kirkon kanssa, muodostaen yksilö vastaan yhteisö- tilanteen. Median julkaisemiin diskursseihin tuntuu vaikuttavan voimakkaasti yksilön entinen näkyvyys mediassa tämän joutuessa konfliktiin ortodoksisen kirkon kanssa.

Avainsanat – Keywords

Diskurssi – tabloidi – tabloidisaatio – repertuaari – representaatio – hegemonia

3

1. Johdanto ... 4

1.1 Tutkimuskysymys ... 6

1.2 Tutkimusmenetelmä ... 7

1.3 Kulttuurirelativistinen näkökulma ... 10

1.4 Lähteet... 11

1.5 Aiempi tutkimus ... 13

2. Ryhmäkäsitykset kirkon sisä- ja ulkopuolella... 14

3. Tutkimuskysymykseen liittyvät diskurssit ... 16

3.1 Kohu piispa Askolan käynnistä Uspenskin alttarissa... 16

3.2 Sovinismirepertuaari tapaus Askolan uutisoinnissa ... 19

3.3 Isä Mitron viittakiista ... 23

3.4 Isä Mitron representaatiot ja repertuaarit ... 25

3.5 Kuisma Suopelan avioero ja pappeuden menetys ... 29

3.6 Onko pappeus ihmisoikeus?... 32

4. Pohdinta ... 35

4.1 Yhdenmukaisuudet aiempiin tutkimustuloksiin ja niiden vertailu teoreettiseen pohjaan ... 36

4.2 Miten nämä diskurssien tilanteet syntyvät ja mitkä niihin vaikuttavat? ... 39

5. Tutkimustulokset - Myönteinen mediakuva jää historiaan ... 41

6. Lähteet ja kirjallisuus ... 48

6.1 Lähteet... 48

6.2 Kirjallisuus ... 48

6.3 Käsitteet ... 50

4

1. Johdanto

Ajatus tästä tutkimuksesta lähti käyntiin Iltalehden otsikosta ”Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: homot ja naispappeus ´täysin mahdotonta´”¹. Otsikkotason kantaaottavat muodot sanavalinnoissa, korostuksessa, lainauksessa ja jopa ajankohdassa toivat esille, ettei kyseessä ollut varsinaisesti uutisdiskurssi, vaan julkaisijan kannanotto:

mielipide ortodoksisesta kirkosta. Ottaen huomioon, ettei diskurssi kertonut varsinaisesti mistään uudesta tai ennalta käsittelemättömästä asiasta (ettei ortodoksisessa kirkossa siunata julkisesti homoseksuaalien avioliittoja² tai ettei se vihi papistoonsa naispappeja), oli otsikossa diskurssin kannalta mielenkiintoisia lisäyksiä, kuten ”patavanhoillinen”. Miksi pelkkä

vanhoillinen ei olisi riittänyt, vaan sille piti saada erityistä painotusta? Mikä on vanhoillisen ja patavanhoillisen ero, jos keskustelussa on uskontojen käsitykset esimerkiksi

sukupuolirooleista?

Kenties pitkäaikainen suosikkini ortodokseista tehdyistä tabloid-uutisista on Helsingin Sanominen Ortodoksikirkko ei taivu naispappien tai homojen edessä³ ja sen Iltalehdessä julkaistu versio Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: Homot ja naispappeus "täysin mahdotonta"⁴.

”Vaikka luterilainen ja katolinen kirkko ovat joutuneet tilille suhtautumisestaan

naispappeuteen tai seksuaalivähemmistöjen asemaan, ortodoksisen kirkon ympärillä on hiljaista.”⁵

Tässä on havaittavissa selvä kannanotto; koska ortodoksinen kirkko ei ole joutunut käsittelemään näitä asioita, on asiaa nyt käsiteltävä. Sanavalinnat kuten ”joutuneet tilille”

viittaavat selvästi syytökseen, onhan kyseessä sanonta, joka tarkoittaa oikeuteen joutumista rikoksista. Käsiteltävässä diskurssissa tuodaan esille asiantuntijoita kuten tohtori Eeva

1 Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: Homot ja naispappeus "täysin mahdotonta". IS 29.03.2013. Viitattu 16.9.2016.

2 Ottaen huomioon, ettei mikään muukaan kirkko vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja virallisesti avioliittoon, tasa-arvoinen avioliittolaki antoi avioliitto-oikeudet samaa sukupuolta oleville 2017 ja uutinen, jossa ortodokseja arvosteltiin aiheesta, ilmestyi 2013.

3 ”Ortodoksikirkko ei taivu naispappien tai homojen edessä”. HS 29.3.2013. Lähde STT. Viitattu 16.9.2016.

4 Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: Homot ja naispappeus "täysin mahdotonta". IL 29.3.2013. Viitattu 16.9.2016.

5 Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: Homot ja naispappeus "täysin mahdotonta". IL 29.3.2013. Viitattu 16.9.2016.

5 Raunistola-Juutinen sekä Teuvo Laitila, uskontotieteen silloinen professorin tehtäviä hoitanut dosentti Itä-Suomen yliopistolta.

Lainauksia tarkastellessa tulee esille sinänsä kantaa ottava linja toimittajalta. ”Raunistola- Juutisen mukaan kyse on perinteisestä virkakäsityksestä” – ortodoksisessa kirkossa pappeus ei ole virka. Lähes missään muussa maassa kuin Suomessa ei ortodoksinen pappi voi toimia vain pappina. Sivutoimiset papit, tai ylipäätään pappeus sivutoimena maallisen ammatin rinnalla ovat, jos eivät yleisiä niin ainakin normaaleja. En kuitenkaan usko Raunistola- Juutisen tarkoittaneen tarkoittavan maallista virkakäsitystä, vaan juuri ortodoksista käsitystä pappeuden sakramentaalisista rajoituksista. Periaatteessa virkakäsityskeskustelun voisi ajatella käytävän juuri muun kulttuurin, iltalehden lukijoiden, termistöllä. Etenkin tämän tekee todennäköiseksi juuri ortodoksisen kirkon käsitys sakramentaalisesta pappeudesta, joka papin työhön vaaditaan, kirkon toimittaessa kyseisiä siunauksia vain miehille.

Virkakäsityksen tuominen mediaan on kuitenkin erityisen tärkeä, puhuttaessa pappeudesta työnä, kuten myöhemmin tulee ilmi.

Ortodoksisen kirkon ympäriltä julkaistaan tabloid-uutisia kohtuullisen usein, ottaen huomioon sen koon Suomessa. Muslimiyhteisöstä tai helluntaiseurakunnasta, jotka ovat kooltaan samaa kokoluokkaa ortodoksikirkon kanssa, ei ole uutisoitu läheskään samalla mittakaavalla. Ennen internetin leviämistä kotitalouksiin⁶ ortodoksisesta kirkosta ja sen ympärillä pyörivistä asioista uutisoitiin erikoisen myönteiseen sävyyn. Ortodoksit olivat sekä tutkitusti että myös omasta mielestään median lemmikkejä⁷. Tämä kuitenkin muuttui

huomattavasti tabloidien tullessa internettiin, ja ortodoksisen kirkon oli unohdettava erityisasemansa Suomessa.

Tabloid-eli iltapäivälehdet ovat vakiinnuttaneet asemansa Suomessa. Suurimmat kustantajat pitävät yllä omia lehtiään, kun taas perinteisen mallin tabloidit⁸ ovat jääneet Suomessa

vähemmän suosituiksi. Lehdet ovat vaikuttaneet vuosia ja olleet olemassa jo internet-kaudelle (2007)⁹ siirtyessä valmiiksi toiminnassa, sekä niiden julkaisijat ovat investoineet yksityisiin uutistoimistoihin oman toimintansa ulkopuolella, jopa siihen pisteeseen asti, että kilpailevat

6 Tabloidisaatio eli median viihteellistyminen sekä internet-liittymien yleistyminen ja palveluntarjoajien avaamat palvelut 2006 alkaen. Kivioja 2008.

7 Metropoliitta Ambrosius 2012, Viitattu 17.9.2016, Haapalainen 2004.

8 Colin Sparksin määrittelee teoksessaan Tabloid Tales – The Global Debates over Media Standards 5 eri tabloidimuotoa, joista viihteellisin ”Supermarket tabloid press” on määritelty skandaaleilla, viihteellä ja fantasialla(kuten ufojahdit ja yliluonnolliset kokemukset) myyviksi lehdiksi. Suomessa tätä edustaa Kiviojan mukaan esimerkiksi 7-päivää lehti, nykyisin nimeltään Seiska-lehti.

9 Kivioja 2008.

6 yritykset investoivat yhteisiin yrityksiin. Tämä vakiintunut asema iltapäivälehdillä

mahdollistaa niiden tieteellisen analysoimisen: mitä eroja niiden uutisoinneilla on, kun puhutaan ortodoksisesta kirkosta, vai onko linjayhteinen?

1.1 Tutkimuskysymys

Tutkimuksessani tulen vastaamaan kysymykseen, kuinka suomalainen media uutisoi suomen ortodoksisesta kirkosta tabloidisaation aikakauden alettua. Lähestyn kysymystä pääasiassa kolmen eniten uutisoidun uutisen kautta, kuten paljon huomiota saaneesta

evankelisluterilaisen piispa Irja Askolan käynnistä Uspenskin katedraalin alttarissa,

europarlamentaarikko ja ortodoksipappi isä Mitroon liittyvässä uutisoinnissa, pääasiassa niin sanotussa viittakiistassa, sekä ortodoksipappi Kuisma Suopelan pappisvihkimyksen

menetyksen käsittelystä mediassa.

Keskityn tutkimuksessani uutisissa julkaistuihin diskursseihin¹⁰ . Lähestyn diskursseja ja niiden julkaisijoiden kannanottoja diskurssianalyysin¹¹ kautta. Yksittäisten diskurssien yhteyksien sijaan tarkastelen viime kädessä uutisoinnissa esiintyvien diskurssien

muodostamaa kokonaisuutta. Yksittäisiä uutisdiskursseja ei myöskään mitätöidä, niiden kuuluessa samaan julkaistujen diskurssien joukkoon, jota ortodoksista kirkosta on julkaistu.

Ortodoksinen kirkko tunnetaan suomalaisessa mediassa vanhoillisena ja vieraana kirkkona, joka liitetään usein Venäjään ja venäläisyyteen¹². Eri mediavaikuttajat uutisoivat Suomen ortodoksisesta kirkosta eri tapahtumien yhteydessä ahkeraankin, tosin eivät yleensä

kirkonmenojen takia. Esimerkiksi tapaukset isä Mitron ympärillä käsiteltiin iltapäivälehdissä useaan kertaan, kuten myös ortodoksisen kirkon kielteinen kanta homoavioliittoihin ja naispappeuteen¹³. Sen lisäksi suomalaisessa mediassa on käsitelty muun muassa miksi ortodoksinen kirkko pitää enemmän kissoista kuin koirista¹⁴, joilla ei ole ortodoksisen kirkon elämän kannalta mitään merkitystä. Sen sijaan ortodoksisen maailman isot asiat, kuten

10 Diskurssi; ihmisen kommunikaation tuotos, kuten puhe, kuva tai teksti, uutisdiskursseissa pääasiassa teksti tai video.

11 Analyysi, jonka kohteena on ihmisen kommunikaation tuotokset ja niihin sisältyvät viestinnän tarkoitukset.

12 Pohjonen 2018; Ortodoksit Suomen ja Venäjän välissä. HS 21.9.2007. Viitattu 4.3.2019.

13 ”Miksi ortodoksit välttyvät kirkollisilta mainekriiseiltä?” Kotimaa24 17.08.2013. Viitattu 17.9.2016.

14 Iltalehti 2013. Sisältö poistettu julkaisijan sivuilta. Kyseessä Tuukka Rantasen haastattelu ortodoksien suhtautumisesta kotieläimiin.

7 kirkolliskokoukset ja pan-ortodoksinen synodi¹⁵, eivät saaneet suomalaisista lehdistä paljoa tilaa. Ortodoksiselle kirkolle tärkeimmät asiat jäävät siis vähälle huomiolle mediassa, kun taas ei-uskonnollisten asioiden pohjalta ortodokseista uutisoidaan enemmän. Lisäksi

aiemmissa tutkimuksissa ajalta ennen nettiarkistoja (ennen 2006-2007), jolloin ortodokseista uutisoitiin pääsääntöisesti positiivisesti, huomasivat tutkijatkin uutisoinnin keskittyvän ortodoksisuuden ulkoisiin piirteisiin, kuten ikoneihin, liturgiseen juhlavuuteen ja muuhun visuaaliseen. Nykyään median kysymys ortodokseille on tuntunut olevan luokkaa; miksi ette muutu? Nämä tapaukset herättävät kysymään: vaikka ortodoksista kirkkoa on käsitelty, milloin miltäkin kannalta, onko medialla Suomessa jonkinlainen yhteneväinen käsitys ortodokseista? Onko eri mediataloilla eroja, kuinka ortodokseista uutisoidaan? Koska yhteiskunnassa organisaatiot vaikuttavat toisiinsa, tai ainakin pyrkivät vaikuttamaan, on mahdollista tarkastella myös sitä, onko mediatoimijoilla yhteistä linjaa tai yhteneväisiä tapoja käsitellä ortodokseja. Tutkimukseni auttaa myös havaitsemaan, noudattavatko diskurssit samanlaisia kaavoja. Vedotaanko esimerkiksi tiettyihin henkilöihin tai argumentteihin, tai ohitetaanko tiettyjä asioita, jotka ovat olleet esillä diskursseissa. Tämän lisäksi on

havainnoitava, onko diskursseissa jonkinlaisia käänteisiä kaavoja, vuoropuheluja diskurssien välillä tai muita yhdyssiteitä toisiin diskursseihin.

Näiden yhteneväisyyksien löytymiseksi on verrattava aineistoa aiemmin esiteltyjen jaottelujen avulla. Tämä tuo myös esille sen, ohjaako tietty hegemonia näitä diskursseja, muotoutuuko se tarkasteltavan ajanjakson aikana vai onko vallitsevaa hegemoniaa ollenkaan.

1.2 Tutkimusmenetelmä

Tutkimusmetodina tässä tutkimuksessa toimii diskurssianalyysi; diskurssin ja sen tekijän motiiveja ja merkityksiä etsivä analyysi. Diskurssianalyysi on semioottisen- eli

merkkitutkimuksen muoto, lähellä lingvististä analyysiä. Erona kielitieteelliseen analyysin on itse tekstin tutkimisen sijaan sen merkitysten etsiminen. Sanojen korrektius ei siis ole

ensisijaista, vaan se mitä niillä tarkoitetaan, mitä niillä voidaan tarkoittaa ja mikä kyseisten sanojen funktio on. Vanhojen tekstien kohdalla näiden ero tulee parhaiten esille, esimerkiksi Vanhan testamentin tutkimuksessa. Kun lingvistisellä menetelmällä voidaan tutkia, mitkä

15 Kreetan synodi 2016.

8 osat on kirjoitettu mihinkin aikaan, esimerkiksi myöhempiä lisäyksiä etsiessä,

diskurssianalyysillä voitaisiin selvittää, miten hahmoista puhutaan ja kenen ”suulla” asia on kerrottu (abstraktimmin ”oikeauskoisen/uskovaisten” silmin) ja millaisia funktioita tekstien sisään on piilotettu.

Metodien tarkemmassa määrittelyssä pyritään ensisijaisesti käyttämään kriittistä

diskurssianalyysiä, jonka päämääränä on selvittää, kuinka diskurssi pyrkii vaikuttamaan vastaanottajansa mielipiteeseen¹⁶. Käytännössä siis tutkittavien diskurssien(tekstien) välittämät valtasuhteet, eli miten ketäkin käsitellään ja millaiset ”äänet” näille toimioille annetaan tiedonvälityksessä. Tutkimukseni analyyttinen kaava on lopulta yksinkertainen kaikista termistöistään huolimatta: miten käsiteltävä media käyttää valtaansa antaessaan näitä

”ääniä” käsiteltäville toimijoille?

Se millaiset äänet toimioille annetaan ja kuinka asiasta pidempijaksoisesti puhutaan luo diskurssiin hegemonian, eräänlaisen ”yhteisöllisen totuuden”. Diskurssin hegemonia määrittää, kuinka asioista saa tai pitää puhua, eli muodostuttuaan se vaikuttaa tuleviin diskursseihin. Tämä on tärkeää huomioida ajanjaksojen välillä, kun mietitään hegemonian muutosta juuri Haapalaisen tutkielman tuloksista ja puolestaan sen jälkeen tulleita

negatiivisia uutisia lööppiuutisten myötä = jokin muuttaa hegemoniaa. Ensisijaista

tutkimukselle ei ole löytää kuka muuttaa hegemoniaa vaan enemmänkin, miten hegemonian muuttuminen vaikuttaa diskursseihin.

Diskurssien hegemonian tutkimisen tarpeellisuus tulee esille kenties kärjistetyn

yksinkertaisesti esimerkiksi Robert Whiten mukaan¹⁷. White pitää diskurssin hegemoniaa vallankäytön välineenä, jolla voidaan esimerkiksi vahvistaa erottelua ihmisten välillä, luoden pohjaa esimerkiksi rotuerottelun tai fasismin ”oikeutuksille”. Yksinkertaistettuna diskurssien hegemonia toimii massojen aivopesun välineenä, jossa diskurssien julkaisusta vastaava taho voi käyttää lähes rajatonta valtaa, valiten millaisia diskursseja julkaistaan ja millaisia niiden sisällöt saavat olla. Esimerkiksi maissa ilman sananvapautta tai vapaata lehdistöä tämä näkyy valtion koneiston määrittelynä, mihin valtiolla on oikeus, ketkä ovat sen vihollisia ja millaiset mielipiteet ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä.

16 Syrjälä 2007, 33 & 40.

17 White 2005, 33-56.

9 Kriittisessä diskurssianalyysissä otetaan lähtökohtaiseksi oletukseksi eri alistus- eli

voimasuhteet eri organisaatioiden ja toimijoiden välillä¹⁸. Lähtökohtainen oletus siis on, että nämä voimasuhteet ovat olemassa. Näiden instanssien eritteleminen ei ole tässä

tutkimuksessa etusijalla, mutta niiden ilmaantuessa ne pyritään tunnistamaan. Esimerkiksi kirjoittajan, lehden ja lehden omistaman mediatalon väliset yhteydet ovat vaikeasti

tunnistettavia, ja niihin voivat liittyä muiden instanssien vaikutukset. Sen sijaan eri

mediatalojen ja lehtien erot ovat käsiteltävissä tärkeämpiä, jotta juuri julkaisujen vaikutukset olisivat etusijalla kirjoittajaan tai kirjoittajan taustaan nähden. Kuitenkin suurempi

organisaatio tarkistaa ja päättää julkaisut, joten näiden suurempien organisaatioiden toiminta on merkittävämpää. Tutkimuksen valta-asetelmaksi muodostuu siis mediatalot ja

ortodoksinen kirkko Suomessa, tai tarkemmin mediatalojen valta ortodoksiseen kirkkoon.

Näiden voimasuhteiden ilmentymistä käsitellään julkaistujen diskurssien kautta.

Diskurssianalyysin termistöstä on huomattava, että kuten Lämsän ja Tiensuun¹⁹

tutkimuksessa on esitetty, diskurssin käsitettä on paljon ylikäytetty. Diskurssien eri osien erittelyssä pyrin pitämään välin diskurssien ja niiden sisällön välillä: diskurssi edustaa tässä tutkimuksessa sen semiotiikasta saamaa yksinkertaista määritelmää; julkaistua informaatiota.

Diskurssin sisällön pyrin taas erittelemään, jotta en käyttäisi sanaa diskurssi liikaa.

Diskurssien sisällöstä pyrin käyttämään juuri kyseisen diskurssin sisältöä kuvaavaa termiä;

representaatiota ja repertuaaria. Representaatio eli ”uudelleen esitteleminen” kuvaa juuri diskurssin sisältöä, eli kuinka se pyrkii antamaan informaationsa. Politiikassa representaatiot tulisivat parhaiten esille, joten esimerkkinä poliitikko pyrkii lehdessä esiintymään hahmona, jolla on tiettyjä piirteitä ja agendoja. Julkaisija antaa esittelemälleen hahmolle

representaation, joka kertoo kuka tai millainen hän on. Voimme esimerkiksi lukea lehdistä diktaattoreista, eli henkilöistä, jotka joko ovat hankkineet yksinvaltiutta tai joista haluamme antaa tietyn negatiivisen kuvan. Representaatioon liittyy läheisesti myös hegemonia; yleinen tapa puhua asiasta²⁰. Esimerkiksi tietyn repertuaarin toistuessa voimme todeta, että tapa antaa informaatiota henkilöstä on vakiintunut, on siis muodostunut hegemonia siitä, kuinka asiasta pitäisi puhua. Repertuaari taas kertoo ei niin vakiintuneen tilanteen uutisoinnin tavasta.

Repertuaari voi olla hyökkäävä, puolustava tai muuta monimutkaisempaa asia ajava.

Myöhemmissä kappaleissa esittelen repertuaareista tarkemmin sovinismirepertuaarin.

18 Pynnönen 2013, 28-29.

19 Lämsä & Tiensuu 2000, 7-13.

20 Jokinen & Juhila 1993, 75-95.

10

1.3 Kulttuurirelativistinen näkökulma

Tarkastelen tässä tutkimuksessa aineistoksi valittuja diskursseja kulttuurirelativistisesta näkökulmasta. Maailmankuvan ja kulttuuritaustan vaikutus sanavalintojen merkitykseen on diskurssien vallankäyttöä, jolloin sama teksti voi esiintyä periaatteessa eri tavoin eri

kulttuurien sisällä. Ilman kulttuurirelativistista tulkintaa ei erottelu ortodoksisen kirkon ja muun ympäröivän kulttuurin välillä olisi merkityksellistä, sillä silloin voitaisiin katsoa valtakulttuurin ja käsiteltävän kulttuurin edustavan samoja asioita, eli aiemmin mainittua vallankäyttöä ei voitaisi kaikilta osin huomioida. Esimerkiksi Iltasanomien artikkelissa ” Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: Homot ja naispappeus "täysin mahdotonta"”²¹

mainitaan seuraavanlaisesti: (alaotsikko)”Nainen voi palvella, mutta ei ikinä pappina” jonka jälkeen tuodaan esille lyhyesti kulttuurin sisäinen kanta: ” - Siitä ei keskustella, eikä sen analysoimiseen koeta tarvetta.”. Otsikkotasolla kerrotaan selvästi asian johtuvan vain

”patavanhoillisuudesta”, ei kulttuuriin kuuluvana asiana, toisin kuin haastateltujen toteamuksessa, ettei käsiteltyyn naispappeuteen nähdä edes tarvetta kulttuurin sisällä. Jos kulttuurin sisäistä asennoitumista ei mietittäisi, olisi silloin kyse otsikon kuvailemasta patavanhoillisuudesta, ryhmästä kulttuurin sisällä, joka ei muuta tapojaan, eikä erillisenä kulttuurina, johon käsiteltävä asia ei kuulu.

Ortodoksista näkökulmaa edustavat ortodoksisen kirkon kanonit²²: kokoelma kirkollisia sääntöjä papistolle ja maallikoille. Nämä kokoelmat, kuten paikallissynodien kanonit tai ekumeenisten kirkolliskokousten päätökset, ovat osa kirkon käyttämien kanonien kokoelmia.

Ortodoksisessa kirkossa kiistatilanteissa vedotaan usein kanoneihin, sillä ne edustavat kirkon jakamatonta mielipidettä. Vaikka paikallisten piispojen tehtävä onkin tulkita ja valvoa kanoneita, eli harkita ovatko ne sopivia aikaan, paikkaan, tilanteeseen tai käsiteltävään henkilöön katsoen, ovat nämä kokoelmat antamassa pohjaa sille, kuinka eri tilanteissa tulisi toimia. Kanonit voidaan jakaa kahtia; ohjeisiin ja sääntöihin. Ohjeet kertovat mitä tulisi välttää ja olla tekemättä, kertomatta täydellistä menettelyä näissä tilanteissa. Säännöt, joskus laiksi kutsutut kappaleet taas kertovat, kuinka eri tilanteissa, eri kirkollisissa luokissa olevia henkilöitä, tulisi rankaista heidän rikkoessaan kanoneita. Kanoneissa käsitellään esimerkiksi tilanteita, joissa papiston jäsenet hakevat kirkollisissa asioissa maallista oikeutta tai jos

21 Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: Homot ja naispappeus "täysin mahdotonta". IS 29.03.2013. Viitattu 7.10.2016.

22 Kanonit ovat ortodoksisten kirkolliskokousten, paikallissynodien ja kirkkoisien tekemiä sääntö- ja ohjekokoelmia.

11 pappishenkilön todetaan syyllistyneen joko syntiin (henkiseen rikokseen, eli kuinka toimia jos kanonien alainen henkilö jää kiinni esimerkiksi juopottelusta, haureudesta tai vaikka skismatikkojen kanssa toimimisesta) tai maalliseen rikokseen (kavallus, ahdistelu tai muu yleispätevä rikos) ja lopulta tehtäviin, joita papisto ei saa ottaa tehtäväkseen (esimerkiksi maalliset vastuutehtävät kuten oikeus tai politiikka). Kanoninen oikeus ei kuitenkaan ole näin yksiselitteistä, kuten myöhemmistä luvuista tulee ilmi²³.

1.4 Lähteet

Tutkimuksen lähdeaineiston keräämistä ja rajaamista ovat ohjanneet tietyt kriteerit. Niiden avulla muodostunut lähdepohja on toiminut perustana tutkimuskysymyksille Lähteiden hankintaa ovat ohjanneet seuraavat periaatteet:

1) Mahdollisimman laajan levikin omaava mediatalo. Näillä lehdillä

vaikutusmahdollisuudet lukioihin ovat mahdollisimman suuret, koska ne tavoittavat suuren joukon ihmisiä. Näin niillä on myös paras mahdollisuus muokata yleistä mielipidettä, eli käyttää eniten valtaa diskurssien luomisessa.

2) Saatavilla nettiarkistoissa. Media, joka vaikuttaa ihmisiin tavoittaa ihmiset mahdollisimman laajasti. 2000-luvulla netti on muuttunut suurimmaksi vaikuttamisen ja uutisoinnin kanavaksi, eikä paperilehdillä ole samanlaista leviävyyttä kuin nettiartikkeleilla.

3) Tutkimuksen kannalta on olennaista, että lehdet ottavat kantaa ortodoksisen kirkon asioihin, mutta on tärkeää muistaa, että kannanottavuudella ei ole väliä ilman suurta lukijakuntaa ja helppoa saatavuutta. Tämän takia pääpaino keskittyy lööppilehtiin: niillä kantaaottavuuden ulottuvuus on suurempi kuin uutismedialla, joka pyrkii vain raportoimaan siitä, mitä on tapahtunut.

23 Esimerkiksi paikallisen piispan oikeus tulkita kanoneja alueellaan sekä patriarkka Bartholomeuksen päätös leski-ja eronneiden pappien uusien avioliittojen helpottamisesta ilman pappeuden menetystä 2018.

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti sallimassa ortodoksipappien uudelleen avioitumisen tietyin ehdoin.

Kotimaa 24. 05.09.2018.

12 Nämä kriteerit pyrkivät pitämään materiaalin ajankohtaisena ja suurelle yleisölle

tavoitettavana niin sanottuna epäuutisointina. Koska lehdistö elää skandaaleilla, ovat liioittelevuus kaikkiin suuntiin yleistä lööppilehdille. Tutkimuksen kannalta ei tietenkään riitä, että materiaalit ovat kantaaottavia, vaan on selvitettävä, onko julkaisussa esillä agendoja, asiavirheitä, asioiden valikointia lööpin houkuttavuuden lisäämiseksi tai muita asioita, joilla kantaaottavuus saadaan esille. Ei tule miettiä onko lööppi kantaaottava, vaan millä tavalla lööppi on kantaaottava.

Ilta-Sanomat sekä Helsingin Sanomat esimerkiksi edustavat molemmat Sanoma Media Finland Oy:n julkaisuja, kun taas näiden jälkeen suurinta levikkiä edustaa Alma Median Iltalehti. Nämä julkaisijat edustavat suurimpia suomalaisia iltapäivälehtiä, joten niiden julkaisut ovat tässä tutkimuksessa ensisijaisia lähteitä, joiden julkaisemia diskursseja analysoidaan.

Jotta diskurssien vallankäyttö sekä siihen kuuluvan ortodoksisen ja maallisen käsitteistön että käsitysten erot tulisivat esille, samoin kuin lööppien ja uutisten välinen ero diskurssien vallankäytössä, on tarkasteltava muitakin diskursseja kuin lööppejä. Näiksi vertailukohdiksi olen valinnut seuraavat sisällöntuottajat.

Yleisradio

Suomen Yleisradio on suomen valtion virallinen uutiskanava. Yleisradio toimii

vertailukohtana lööppeihin juuri uutisstatuksensa takia, jotta ero lööppien ja uutisten välillä saataisiin esille.

Kotimaa24

Pääasiassa Suomen evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämä uutispalsta, joka käsittelee kirkollisia aiheita. Tämän julkaisun merkitys vertailukohtana on tuoda esille, miten muut uskonnolliset instanssit suomessa käsittelevät ortodoksisen kirkon asioita. Tarkoituksena on saada esille eri mediatalojen vaikutusmahdollisuuksia diskursiivisessa vallankäytössä.

Lisäarvoa Kotimaa24 saa vertailukohtana pääsääntöisesti kaupalliselle medialle uskonnollissävytteisenä mediana.

Ortodoksi.fi

Ortodoksisen kirkon virallinen tiedotuskanava, joka toimii täysin nettijulkaisuna.

13

1.5 Aiempi tutkimus

Lööppimedian kannanottoja uskontoihin on Suomessa tutkittu aiemminkin, maailmalla vielä enemmän. Esimerkiksi Heikki Haapalaisen pro-gradu tutkielmassa tutkittiin vuoteen 2003 asti ollutta kuvaa ortodokseista Savon-Sanomissa ja Karjalaisessa. Tutkimuksen tulos oli selvä: ortodokseista ja ortodoksisesta kirkosta uutisoitiin paljon ja positiivisesti²⁴. Tutkimus toisaalta keskittyi paikallisiin sanomalehtiin eivätkä internetlööpit olleet saaneet samanlaista vaikutusvaltaa kuin niillä nykyään on. Iltapäivälehtiä on kuitenkin suomessa tutkittu

enemmänkin. Tutkimusten kohteena ovat olleet väkivaltauutisointi ja lööppiuutisointi²⁵. Suomalaiset tutkijat kuten Kivioja ja Setälä ovat tutkimuksissaan ottaneet huomioon myös ulkomaisten tutkijoiden huomioita ja pyrkineet erittelemään eritasoisia tabloid-uutisointeja.

Erottelu on mahdollistanut lajitella vakavia ja ei-vakavia tabloideja toisistaan. Suomalaisesta tämä voi tuntua oudolta, sillä Suomessa ei ole erityisen laajalle levinnyttä, perinteistä tabloid- lehdistöä. Vaikka 7-päivää ja vastaavat lehdet löytyvätkin Suomesta, ei niistä löydy

amerikkalaistabloidien tapaan avaruusolentojahteja ja salaliittoteorioita. Lisäksi niiden lukijakunta on paljon pienempi kuin lajittelultaan vakavammilla tabloideilla, eli Suomessa Helsingin Sanomilla, Iltalehdellä ja Ilta-Sanomilla.

24 Haapalainen 2003.

25 Setälä 2015, Kivioja 2008.

14

2. Ryhmäkäsitykset kirkon sisä- ja ulkopuolella

Ortodoksisen kirkon edustajien haastatteluissa on eroteltavissa ortodoksien ja ei-ortodoksien lisäksi ortodoksisten henkilöiden käsittämät sisä- ja ulkoryhmät kaikista käsitellyistä

ryhmistä. Voitaisiin oikeastaan ajatella, että ortodoksisella kirkolla on uutisoidessa useita sisäryhmiä, mutta vain yksi ulkoryhmä, jota myös tietyt yksilöt edustavat. Esimerkiksi isä Mitro ja metropoliitta Ambrosius edustavat usein sisäryhmiä, kun taas arkkipiispa Leo ei joko hae tai saa samanlaista asemaa, vaan edustaa kirkon ulkoryhmää. Käsitellessä ihmisiä, joilla on jonkinlainen asemantuntija-asema, kirkon kohdalla professorien lisäksi siis papiston edustajat, on sinänsä vaikeaa erottaa edustaako henkilö omaa kantaansa (sisäryhmä) vai yleistä kirkon kantaa (ulkoryhmä). Tällä erottelulla on kuitenkin tärkeä asema juuri kulttuurirelativismin kannalta; on erotettava mielipide sen kertojasta.

Otsikolla Metropoliitta Ambrosius: Naispappeutta pelätään julkaistu diskurssi²⁶ tuo esille hyvän esimerkin sisä- ja ulkoryhmän esittelyistä median näkökulmasta. Kun kysymyksessä on juuri otsikkotason lause ”naispappeutta pelätään”. Kuka siis pelkää? Me vai he-ortodoksit?

Vastaus kontekstin mukaan on he-ortodoksit. Ulkoryhmä, joka ei edusta puhujan arvoja, mutta on kuitenkin osa samaa isompaa ryhmää. Diskurssin sisällöstä erottuu lause:

"Ortodoksisessa maailmassa on havaittavissa tietynlaista feminismifobiaa. --"²⁷. Kun puhutaan ortodoksisesta maailmasta, tulee esille kysymys, kuka tai ketkä edustavat

ortodoksista maailmaa? On huomattava, että vaikka ulkoryhmällä tarkoitetaan sisäryhmästä täysin erillistä joukkoa, toista ryhmää, on myös ryhmien sisällä havaittavissa omia sisä- ja ulkoryhmiä²⁸. Vastaus ortodoksikirkon mukaan ja samalla kulttuurirelativistisen akateemisen maailman mukaan on ortodoksisen kirkon piispat tai piispainkokous. Kysymykseksi

diskurssianalyyttisen tutkimuksen mukaan muodostuu ”kuka piispa edustaa kirkon kantaa?”

Kysymys on sinänsä relevantimpi kuin äkkiseltään ajattelisi, koska piispa ei ortodoksisen kirkon kanonien mukaan ole oikeassa asemansa, vaan kanonisen kantansa mukaan.

Yksinkertaistettuna piispa ei konfliktitilanteessa ole oikeassa asemansa mukaan, vaan sen mukaan, miten kyseinen piispa edustaa kirkon perinteistä tai piispainkokousten käsitystä ajettua asiaa kohtaan. Periaatteessa alemmat piispat voivat siis olla kirkon kannassa oikeassa

26 Metropoliitta Ambrosius: Naispappeutta pelätään HS 18.6.2015. Viitattu 8.10.2016.

27 Metropoliitta Ambrosius: Naispappeutta pelätään HS 18.6.2015. Viitattu 8.10.2016.

28 Pälli 2003, 225.

15 tai väärässä arkkipiispaansa nähden, tai muuhun hierarkkisesti ylempään piispansa nähden.

Ortodoksisen kirkon kannalta lopullinen päätösvalta on paikallisella patriarkaatilla. Oleellista kysymyksessä ei ole se, että metropoliitta Ambrosius olisi oikeassa tai väärässä, vaan

diskurssin kannalta kysymykseksi muodostuu, ketä hän edustaa. Ottaen huomioon metropoliitta Ambrosiuksen puolustavan kannan kysymyksessä olleesta piispa Askolan vierailusta, on perusteltua olettaa ortodoksisen maailman edustavan ortodoksien ulkoryhmää.

Tällöin metropoliitta Ambrosius edustaa puheenvuorossaan niin sanottua ortodoksista sisäryhmää. Tällöin kysymykseksi muodostuu, edustaako kirkon piispa kirkkoa, eli

ortodoksista ulkoryhmää. Vastakkainasettelun perusteella metropoliitta Ambrosius ei edusta kirkon ulkoryhmää eli yleistä kantaa, vaan tämä määrittely jää arkkipiispa Leolle ja

patriarkka Bartholomeukselle.

Voidaan kysyä, eroavatko ortodoksit etnisyydessään muista vähemmistöistä tai valtakulttuurista? Kriittinen lingvistiikka keskittyy pitkälti rasismiin sen perinteisessä merkityksessä; rodun syrjimisenä. Vaikka normaalisti kriittinen lingvistiikka keskittyykin rotuun, olisi täysin epäoikeutettua väittää, etteikö esimerkiksi juutalaisia (myönnettäköön että antisemitismi toimii tiettyyn ryhmään kuuluvien rasistisena erotteluna, mutta olisi toisaalta absurdia väittää esimerkiksi Amerikan, Kreikan, Lähi-Idän ja Itä-Euroopan juutalaisten edustavan keskenään enemmän samaa ”rotua” kuin samaa uskontoa) tai muslimeja käsiteltäisi tarpeen vaatiessa ei-etnisinä, uskonnollisina vähemmistöinä. Etninen syrjintä toimii kuitenkin erotteluna samalla lailla kuin rodullinen syrjintä. Ottaen huomioon sen, että myös uskonnolliset ryhmät ovat erottelun keino rodullisen ja etnisen erottelun kanssa, jakavat etniset ja uskonnolliset ryhmät pitkälti samanlaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi etnisen

ryhmän määrittelystä ihmisiä, jotka jakavat samat tavat kansallisuudesta riippumatta²⁹. Järjestäytyneet uskonnot noudattavat myös hyvinkin samanlaisia tapoja valtiosta riippumatta, parhaimpina esimerkkeinä kenties roomalaiskatolisuus sekä islam.

29 Neuvonen 2015, 51.

16

3. Tutkimuskysymykseen liittyvät diskurssit

3.1 Kohu piispa Askolan käynnistä Uspenskin alttarissa

Tarkastellessa uutisotsikoita ensimmäisen käsitellyn aiheen diskursseista, aloittaen Helsingin sanomien uutisotsikoista: Luterilaisen naispiispan vierailu käynnisti oppiriidan Suomen ortodoksikirkossa³⁰ ja Suomen ortodoksisessa kirkossa syttyi riita yli tuhat vuotta vanhoista opeista³¹ sekä Ortodoksikirkossa roihahti oppiriita³². Ortodoksisten kirkkojen mukaan kyseessä ei ole oppiriita, koska oppiriita olisi dogmeja käsittelevä kiistakysymys, josta kirkossa kokonaisuudessaan ei ole yksimielisyyttä. ”Yli tuhat vuotta vanhoista opeista”

puhuminen on myös sinänsä erikoista, koska ortodoksisessa kirkossa suurin osa opeista on yli 1000-vuotta vanhoja. Tämä erotteluna sille, että ortodoksisessa kirkossa ei ole vanhoja ja uusia oppeja, vaan lähes kaikki opit ovat laadittu ennen keskiaikaa. Lisäksi myöhemmissä diskursseissa, kuten Varoituksen saanut metropoliitta Ambrosius: Ortodoksisessa

maailmassa on feminismifobiaa ³³, tuotiin kuvatekstin ”Suomen ortodoksisen kirkon sisällä ei metropoliitta Ambrosiuksen mielestä ole meneillään oppiriita.” yhteydessä esille, ettei kyseessä ole oppiriita edes tapauksen osapuolena olleen metropoliitta Ambrosiuksen mukaan.

On sinänsä mielenkiintoista, että tämänkaltaista toistuvaa ja virheellistä oppiriitateemaa ei varsinaisesti pyritty korjaamaan, vaikka vastaväitteeksi esitettäisiinkin kyseinen kuvateksti.

Tutkimuksen kannalta tämä pieni kuvateksti on erittäin mielenkiintoinen: jos otsikot vaikuttavat vahvasti yleisöön, ja otsikot ovat useamman kerran aiheeseen liittyen olleet ainakin kulttuurirelativistisesta näkökannasta virheellisiä, miksi asiaa ei pyritty suuremmin oikaisemaan? Syytä tähän voi tietenkin vain arvailla, mutta kenties tapauksen yhteydessä oli muodostunut jo hegemonia asiasta oppiriitana, jonka rikkominen olisi ollut lehden sisäistä toimitapaa vastaan. Todennäköisin syy on taloudellinen: oppiriita-termi sisältää itsessään tietynlaista vahvuutta³⁴. Vanhoihin, kirkollisiin asioihin yhdistettävänä terminä se kuulostaa

30 Luterilaisen naispiispan vierailu käynnisti oppiriidan Suomen ortodoksikirkossa HS 3.3.2015. Viitattu 7.11.2016.

31 Ortodoksisessa kirkossa syttyi riita yli tuhat vuotta vanhoista opeista HS 4.4.2015. Viitattu 7.11.2016.

32 Ortodoksikirkossa roihahti oppiriita HS 4.3.2015. Viitattu 7.11.2016.

33 Varoituksen saanut metropoliitta Ambrosius: Ortodoksisessa maailmassa on feminismifobiaa HS 17.6.2015.

Viitattu 7.11.2016.

34 Sumiala 2018. Kun uskonnosta tehdään uutisia, konfliktit ja vastakkainasettelu korostuvat. Konfliktitilanteista uutisoidaan enemmän kuin muista asioista, etenkin lööppimediassa. Termi ”riita” viittaa juuri konfliktitilantee- seen. Apulaisprofessori Johanna Sumialan kirjoitus Helsingin yliopiston nettisivuilla. Viitattu 2.9.2018.

17 oikealta. Näin termi virheellisyydestään huolimatta kuulostaa vahvalta sekä oikealta ja

uskonnollisiin asioihin liittyvältä, tuoden lööpeissä sitä käyttäville diskursseille lisää myyntiä.

Asiasta puhutaan moneen otteeseen oppiriitana, jonka syyt kuitenkin jäävät epäselviksi.

Ortodoksisen kirkon kannalta oppiriita tarkoittaisi kuitenkin syvällisempää ja vakavampaa dogmaattista riitaa. Tavallaan voisi ajatella, ettei kanoninen riita voi olla oppiriita, koska kyseessä eivät ole uskonopilliset kysymykset³⁵, vaan tietynlaiset tiukat käyttäytymissäännöt.

Helsingin metropoliitta sai naispiispan kutsumisesta alttariin varoituksen – Tutkija:

täysin poikkeuksellista³⁶ tuo hyvin esille diskurssin julkaisijan vallankäyttöä asian käsittelyssä. Viimeksi Suomen ortodoksisen kirkon piispa on saanut samankaltaisen varoituksen 1986, kun arkkipiispa Leo, silloinen Oulun metropoliitta, toimitti palvelusta, jonka aikana luterilainen piispa kävi alttarissa³⁷. Tilanne oli monella tapaa erilainen, mutta johti silti arkkipiispan varoitukseen. Tilanteiden alut ja ensimmäiset varoitusvaiheet ovat hyvin samanlaiset. Metropoliitan mukana alttarissa on ei-ortodoksi, arkkipiispa antaa varoituksen. Kaikki muu olikin hyvin erilaista. 1986 alttarissa käynyt piispa päätyi väärinymmärryksen takia alttariin, vaikka oli itse palveluksen ollut kirkkosalin puolella.

Ristisaatossa papiston mukaan pyydetty piispa käveli muun papiston mukana alttariin kutsumattomana. Piispat kuitenkin ymmärsivät tilanteessa toisiaan. Kukaan ei ollut kertonut luterilaiselle piispalle, ettei alttariin ole asiaa ei-ortodoksilla, jolloin muun papiston mukana kävellyt piispa ei voinut tietää, että hänen olisi erikseen jättäydyttävä pois alttariovien kohdalla. Koska evankelisluterilainen henkilö oli kuitenkin päässyt alttariin, sai

ortodoksipiispa varoituksen arkkipiispalta.³⁸ Ortodoksien tehtävä kyseessä olisi ollut antaa kyseinen informaatio³⁹, joten kyseessä oli lopulta samanlainen tilanne kuin 2015

Ambrosiuksella, eli piispojen tiedonpuute tilanteissa toimiessa. Ambrosiuksen tehtävä olisi ollut tietää ja kertoa vierailevalle piispalle ortodoksisen kirkon säännöt alttarista.

35 Dogmiriidat kattaisivat kysymyksiä esimerkiksi Jumalan persoonien välisistä suhteista tai Jeesuksen inkarnaatioon liittyvissä kysymyksissä. Kanonit käsittelevät käytännönläheisiä asioita, kuten pappien ja piispojen elämää, tapoja ja niihin liittyviä kieltoja.

36 Helsingin metropoliitta sai naispiispan kutsumisesta alttariin varoituksen – Tutkija: täysin poikkeuksellista HS 17.6.2015. Viitattu 7.11.2016.

37 Kohu ortodoksisen kirkon piirissä: Myös arkkipiispa Leo toi luterilaisen piispan alttariin, SS 03.03.2015.

Viitattu 15.12.2016.

38 Kohu ortodoksisen kirkon piirissä: Myös arkkipiispa Leo toi luterilaisen piispan alttariin, SS 03.03.2015.

Viitattu 15.12.2016.

39 Arkkipiispa Paavalin mielipide asiasta. Kohu ortodoksisen kirkon piirissä: Myös arkkipiispa Leo toi luterilaisen piispan alttariin, SS 03.03.2015. Viitattu 15.12.2016.

18 Metropoliitta Leo otti varoituksen vastaan ja on ainakin viimeiset 30 vuotta pitänyt huolta, ettei samankaltainen vahinko toistu huonon informaation takia.

Metropoliitta Ambrosiuksen tapauksessa taas piispa Irja Askola oli kutsuttu alttariin, eli hän ei päätynyt sinne samalla lailla vahingossa, mutta kirkkojen kannalta tilanne johtui

samanlaisesta tiedonpuutteesta. Tilanteen purkaminen alkoi samalla lailla kuin edellinen:

virkaatekevä arkkipiispa antoi varoituksen ja vaati asiaan selityksen. Tästä eteenpäin tapaukset ovatkin täysin erilaiset. Diskurssin kannalta on kuitenkin tärkeää huomioida juuri otsikkotasolla oleva väite, ”täysin poikkeuksellista”. Kuten Setälän väitöskirjassa todetaan, on otsikoilla suuri vaikutus ihmisiin, vaikka myöhemmin saapuisi uutta infoa tai itse teksti selventäisi asiaa. Kirkollisessa hierarkiassa piispoilla on selvä järjestys: apulaispiispa – piispa (metropoliitta) – arkkipiispa – patriarkka. Vaikka ortodoksisen lain mukaan paikallisella piispalla on alueellaan täysi päätösvalta, edustaa ylempi piispa aina kirkon tulkintaa, ellei vielä ylempi piispa tulkitse toisin⁴⁰. Tältä hierarkkiselta kannalta katsottuna on totta, että metropoliitta Ambrosiuksen saama varoitus olisi poikkeuksellinen, sillä julkisia varoituksia patriarkalta ei ole ennen annettu Suomeen.

Näiden diskurssien pohjalta voidaan todeta, että ainakin kyseisen tapahtuman yhteydessä Helsingin sanomat on selvästi muodostanut sisäisen hegemonian siitä, kuinka asiasta tulisi uutisoida. Ortodoksisesta kirkosta pyritään antamaan kuva, jossa sillä olisi ”oppiriita”.

Toiseksi metropoliitta Ambrosiuksen saamaan kritiikkiin pyrittiin vastaamaan. Tämä on erityisen mielenkiintoista, sillä HS asettui puolustamaan piispaa kirkon sisäisessä asiassa. Jos Savon Sanomat oli jo 3.3.2015⁴¹ huomioinut 80-luvulla tapahtuneen piispan vierailun, on hyvin erikoista, että HS pyrkii häivyttämään tämän ennakkotapauksen 17.6.2015. Lehdet lainaavat niin paljon toisiltaan, sekä internetissä julkaistujen diskurssien

leviämismahdollisuuksien ja helpon löydettävyyden takia, etten voi olla uskomatta, etteikö HS toimittajalla ja päätoimittajalla olisi ollut tiedossa Savon Sanomien uutinen aiheesta vain muutaman kuukauden takaa. On huomioitava, että sekä oppiriitateema ja varoitus

erikoistapauksena ovat asioita, jotka heikentävät mielikuvaa virallisesta ortodoksikirkosta.

40 Ortodoksisissa kirkoissa päätösvaltaa piispojen yli edustaa paikalliskirkon piispainkokous tai ylemmillä tahoilla patriarkaatin piispainkokous eli synodi. Ylintä toimivaltaa ortodoksisissa kirkoissa edustaisi ekumeeninen synodi, jossa pitäisi olla mukana edustajia kaikista patriarkaateista. Teoriassa paikallisella piispalla on aina ylin auktoriteetti alueellaan, vaikka tämän piispan arkkipiispa olisi tämän kanssa jostain erimieltä. Riitatilanteen ratkaistaan piispojen kesken yleensä piispain- tai kirkolliskokouksilla.

41 Kohu ortodoksisen kirkon piirissä: Myös arkkipiispa Leo toi luterilaisen piispan alttariin, SS 03.03.2015.

Viitattu 15.12.2016.

19 Vaikka oppiriitauutisissa huomioitiinkin edes kuvateksti tasolla, ettei kyseessä ole oppiriita, voi HS:n uutisoinnin aiheesta sanoa olevan lähes kirkkoa vastaan hyökkäävää: aiempia esimerkkitapauksia sivuutetaan ja kahden piispan erimielisyyksistä puhutaan vetoavasti oppiriitana, joka tarkoittaisi ortodoksisessa kirkossa erittäin vakavaa asiaa. Pienestä asiasta pyritään siis tekemään paljon isompi kuin se todellisuudessa on.

3.2 Sovinismirepertuaari tapaus Askolan uutisoinnissa

Ortodokseista uutisoidessa on esillä tunnistettavia aihekohtaisia hegemonioita. Esimerkiksi piispa Irja Askolan vierailusta seuranneessa uutisoinnissa on selvästi esillä repertuaari, joka voitaisiin nimetä tarkoitusperiensä mukaan, vaikka sovinismirepertuaariksi⁴² (Diskurssi- analyytikko Eero Suonista mukaillen, joka kutsui tekstinsisäisiä erilaisia vaikutustapoja tul- kintarepertuaareiksi). Suonisesta ja tämän repertuaarijaottelusta poiketen haastatteluja ja leh- tikirjoituksia tarkastellessa, repertuaarin näkyvyyden päättää diskurssin tekemisestä ja julkai- susta vastaava taho. Tämä tuo esille hegemonian, kuinka asiasta on puhuttava, ei siitä, miten asia on. Uutisissa korostetaan kiistan johtuvan siitä, että ortodoksisessa alttarissa kävi nainen, ei sitä, että alttarissa kävi ei-ortodoksi. Tiedetyt esimerkkitapaukset sivuutetaan tai kerrotaan hyvin valikoiden (arkkipiispa Leon saama varoitus evankelisluterilaisen piispan pääsystä alt- tariin, josta tosin pienemmissä paikallislehdissä tuotiin esille muutakin kuin pelkkä maininta:

Kohu ortodoksisen kirkon piirissä: Myös arkkipiispa Leo toi luterilaisen piispan altta- riin⁴³ tai lyhyempi maininta artikkelissa; Helsingin metropoliitta sai naispiispan kutsumi- sesta alttariin varoituksen – Tutkija: täysin poikkeuksellista⁴⁴), valitut puheenvuorot tai kenties paremminkin niistä poimitut ”tabloidien parhaat palat” (Varoituksen saanut metro- poliitta Ambrosius: Ortodoksisessa maailmassa on feminismifobiaa)⁴⁵.

42 Suoninen 1993, 111.

43 Kohu ortodoksisen kirkon piirissä: Myös arkkipiispa Leo toi luterilaisen piispan alttariin, SS 03.03.2015.

Viitattu 5.2.2017.

44 Helsingin metropoliitta sai naispiispan kutsumisesta alttariin varoituksen – Tutkija: täysin poikkeuksellista HS 17.6.2015. Viitattu 5.2.2017.

45 Varoituksen saanut metropoliitta Ambrosius: Ortodoksisessa maailmassa on feminismifobiaa HS 17.6.2015.

Viitattu 5.2.2017.

20 Arkkipiispan avustaja: Askolan olisi pitänyt ymmärtää kieltäytyä⁴⁶ tuo hyvin esille vielä erään käsittelemättömän asian: Ylidiakoni Jyrki Härkösen, arkkipiispa Leon avustajan haas- tattelussa todettiin, että vieraan kirkon piispan puolesta rukoilu on jopa pahempaa kuin käynti alttarissa. ” Jyrki Härkösen mukaan Askolan ”alttariin meneminen” oli kuitenkin pienempi asia kuin se, että häntä myös muisteltiin ortodoksisen piispan tavoin Uspenskin katedraalissa luetussa rukouksessa”. Ottaen huomioon että kirjoitus julkaistaan YLE:n radio 1-kanavan oh- jelmasta annetuista lausunnoista⁴⁷, eli valtakunnan virallisen uutiskanavan kautta, puhujana kirkollisessa keskiössä oleva henkilö(ylidiakoni ja arkkipiispan avustaja), on mielenkiintoista, ettei tähän YLE:n julkaisemaan diskurssiin viitattu, sitä ei lainattu tai tuotu muutenkaan esille myöhemmissä keskusteluissa (vaikka tapahtuma oli 3.3.2015 ja YLE:n Horisontti-ohjelma jossa Härkösen haastattelu oli ilmestyi 23.3.2015, on huomattava että keskustelu niin sanotun alttariepisoidin ympärillä jatkui aina 18/22.6.2015 asti.). Suomalaisen ortodoksisuuden asian- tuntijan kritiikki tapahtumasta uutisointiin jätettiin täysin huomiotta lööppimediassa, vaikka Kotimaa24 oli aiemmin käytetyissä lähteissä. Tuskin mediataloilta jäi huomaamatta myös- kään alkuperäinen Horisontti-lähetys, olihan se sentään YLE:llä ja ajankohtaisesta aiheesta.

Nämä käsitellyt esimerkit tuovat esille median vallankäytön mahdollisuuksia valitessa sitä, mitä asioita diskursseissa julkaistaan.

Jotta käsitys sovinismirepertuaarista tulisi tieteellisen tutkimuksen valossa paremmin ymmär- rettäväksi, etenkin diskurssianalyysin parissa esitetyn diskurssin liikakäytön takia, on asiaan syvennyttävä. Lämsä ja Tiensuu⁴⁸ esimerkiksi käyttivät tutkimuksessaan diskurssia sekä ai- neiston että tutkimustulosten termistönä tutkiessaan naisjohtajista tehtyjä julkaisuja. Heidän esimerkeistään lähimpänä omia tuloksiani ovat patriarkaalinen- ja uhridiskurssi⁴⁹. Nämä dis- kurssit ovat tapa käsitellä naisjohtajia, ja niistä selviää naisjohtajan eriarvoisesti käsitelty asema miesjohtajiin nähden. Naisjohtaja on patriarkaalisessa diskurssissa joko jollaintapaa menettänyt naiseuttaan miesjohtajiin nähden, joista voidaan puhua vain johtajina, tai naisjoh- tajaan liitetään esimerkiksi miehisiä piirteitä tai alempiarvoisuutta miesjohtajaan nähden, ku- ten uhridiskurssissa. Sovinismirepertuaalissa voi nähdä samoja ulottuvuuksia. Sovinismire- pertuaarissa kysymyksenä on samankaltainen asetelma naisesta tavallaan miestä alempana,

46 Horisontti 2015 Arkkipiispan avustaja: Askolan olisi pitänyt ymmärtää kieltäytyä. Kotimaa24 23.03.2015.

Viitattu 5.2.2017.

47 YLE 2015, haastattelu radiossa Horisontti-ohjelmassa. Alkuperäinen lähde ei saatavilla, vaan viittaus Kotimaa24:n kautta. Viitattu 6.2.2017.

48 Lämsä & Tiensuu 2000, 7-13.

49 Lämsä & Tiensuu 2000, 14-21.

21 kuten käsiteltyjen diskurssien sisällöstä tulee ilmi⁵⁰. Naiselta nähdään puuttuvan jokin omi- naisuus, kuten oikeus olla alttarissa. Kyseessä on tapa analysoida diskurssien sisältöä ja tehdä niistä johtopäätöksiä, joista löytyvät samankaltaisuudet kertovat medioiden tavoista käsitellä tiettyjä aiheita.

Koska ortodokseja käsitellään pääasiassa julkisuudessa muutenkin nähtyjen henkilöiden kautta, on tärkeää miettiä, uutisoidaanko henkilöistä juuri siksi, että he ovat olleet julkisuu- dessa entuudestaan, vai siksi että uutisdiskurssit koskevat ortodoksisen kirkon sisäisiä asi- oita? Sekä Hanna Syrjälän tutkimuksessa väkivallasta lööppiuutisissa 2007⁵¹ ja Pasi Kiviojan tutkimuksessa 2008⁵² iltapäivälehdistä Suomessa huomattiin, että aiheita lööppeihin etsitään yhä enemmän julkisuuden henkilöistä. Tämän aspektin takia on syytä miettiä, mikä on julki- suuden vaikutus aiheista uutisoidessa.

Kummassakin käsiteltävässä aihepiirissä on vahva julkisuuden valokeilan vaikutus. Jotta ym- märtäisimme sen vaikutuksen, on ensin selvitettävä mistä julkisuus/julkisuudet johtuvat ja mitä kautta ne päätyvät diskursseihin? On lisäksi huomioitava, että vaikka ortodoksisesta kir- kosta uutisoidessa ei yleensä löydy väkivaltauutisia, keskittyvät uutiset kuitenkin konfliktiti- lanteisiin⁵³. Vaikka konflikteihin ei liittyisikään väkivaltaa, on konflikteilla samankaltainen tunteisiin vetoava ulottuvuus. Konflikti ei ole väkivaltaa, mutta väkivalta on konfliktia. Yh- teenotto tiettyjen tahojen tai ryhmien välillä on vallankäytöstä kilpailua, oli kyseessä sitten väkivalta tai ei. Esimerkiksi politiikka on kilpailua vallankäytön mahdollisuuksista, vaikka siihen ei sisältyisi väkivaltaa, mutta politiikan kiinnostavuutta mediassa tuskin voi kyseen- alaistaa.

Näitä tutkimuksia vasten on helpompi ymmärtää etenkin Irja Askolan vieraillusta seurannutta uutisointia. On huomattava, kuinka Askolan persoona vaikuttaa uutisointiin, ottaen huomioon ainakin seuraavat asiat:

Askolan oma erityislaatuisuus Suomessa: Irja Askola on sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa. Hän oli myös vihittävien joukossa, kun vuonna 1988 Suo-

50 Lämsä & Tiensuu 2000, 14-21.

51 Syrjälä 2007

52 Kivioja 2008

53”Uutinen on poikkeama normaalista.” Uhri, sankari tai pahis – miten vähemmistöjä käsitellään mediassa? STT 16.11.2017. Viitattu 16.6.2019.

22 messa vihittiin ensimmäiset luterilaiset naispapit. Pelkästään nämä kaksi asiaa tekevät hä- nestä suomen mittakaavassa erityisen merkittävän henkilön. Hänen julkiset kannanottonsa ovat olleet jopa evankelisluterilaisen kirkon sisällä merkittäviä. Esimerkiksi hänen puolustus- puheensa homopareja kohtaan ovat olleet huomionarvoisia.

Tätä taustaa vasten on helpompaa ymmärtää Askolan persoonan vaikutus esittämääni sovinis- mirepertuaariin. Askolan persoonallisuuden osat, tässä tapauksessa naiseus, tuo oman osansa diskursseihin. Vaikka arkkipiispa Leon vuoden 1986 varoitus oli tiedossa myös mediassa⁵⁴, tuotiin sovinismikeskustelu pääteemaksi Askolan vierailun problematisoinnista. Kun huomi- oimme aiemmat tutkimukset, joiden valossa julkisuudessa valmiiksi olleiden henkilöiden toi- minta tuo lööppeihin lisää kiinnostusta, ei ole ihmeellistä, että ortodoksisen kirkon ”naispa- pittomuus” nähdään syyksi keskusteluun Askolan ortodoksiseen kirkkoon kuulumattomuuden sijaan. Tutkimuksissa⁵⁵ on huomioitu vuosien 2006-2007⁵⁶ tabloidisaatio, jolloin on ymmär- rettävää, ettei 1980-luvun piispa saa samanlaista huomiota mediassa, jolloin hänen persoo- nansa voidaan helpommin ohittaa. Esimerkiksi jos arkkipiispa Leon saama varoitustapaus ta- pahtuisi 2010-luvulla, ei sovinismirepertuaaria olisi todennäköisesti ilmestynyt, koska vierail- lut piispa ei ollut nainen.

Kun huomioimme vielä uudestaan Setälän tutkimustulokset, joissa todetaan yksilön näkyvän instituution uhrina⁵⁷, on helppoa nähdä miksi piispa Askola ja metropoliitta Ambrosius pääsi- vät diskurssien keskiöön juuri niin sanotun sovinismikeskustelun kautta: instituutio (ortodok- sinen kirkko) on yksityishenkilöä (Askola) vastaan ja tälle on luotava syy, joka pätee kysei- seen yksilöön (sovinismi). Näin voimme todeta, ettei diskurssien sovinismirepertuaari liitty- nyt itse aiheeseen, vaan piispa Askolan persoonaan. Askolan persoonan vaikutuksen merki- tyksellisyys taas johtuu hänen omasta merkityksellisyydestään Suomessa. Näin voisi ajatella, ettei keskustelua evankelisluterilaisen piispan käynnistä ortodoksisessa alttarissa oli tapahtu- nut samassa mittakaavassa, jos vähemmän merkityksellinen hahmo, joka ei ollut medialle en- nestään tuttu, olisi ollut Askolan sijaan alttarissa. Vaikka varsinainen keskustelu mediassa olikin varsinaisesti Arkkipiispa Leon ja Metropoliitta Ambrosiuksen välisestä kiistasta, kat-

54 Kohu ortodoksisen kirkon piirissä: Myös arkkipiispa Leo toi luterilaisen piispan alttariin, SS 03.03.2015.

Viitattu 6.2.2017.

55 Kivioja 2008; Syrjälä 2007.

56 Aikaraja on liikkuva, eri lehtien siirtyessä eri aikaan nettijulkaisuihin. Tämän takia vain yhtä vuosilukua ei voi määrittää.

57 Setälä 2015.

23 son kiistan selvityksessä olleen keskushahmon toimivan välillisesti uhrina. Vaikka ortodoksi- sen kirkon sisäisessä kiistassa olikin vastakkain vain kaksi ortodoksista piispaa, on huomat- tava, että keskustelu kääntyy mediassa kysymykseksi: ”miksi Irja Askola ei olisi saanut käydä alttarissa”, josta kiistellessä uhriksi muuttuu Ambrosiuksen sijaan Askola, mutta Am- brosius pysyy kuitenkin diskursseissa keskustelijana.

3.3 Isä Mitron viittakiista

Isä Mitron mediahistoria on kenties värikkäin suomalaisten kirkonmiesten joukossa. HS:n ly- hyt lainauskokoelma Miksi isä Mitro saa niin paljon julkisuutta?⁵⁸ ilmaisee riittävästi, mi- ten isä Mitro pääsi aikoinaan ”median sylikoiraksi”. Sekä poliittisesti sitoutumattomana polii- tikkona, jotka itsessään ovat harvinaisia, on Mitroa pidetty sekä eksoottisena että ”kotiorto- doksina”, ”mediapellenä ja hengenmiehenä” (HS 10.5.2009)⁵⁹, kirkon kasvoina ja samalla kirkon uhrina. Oli isä Mitron maininta missä tahansa jutussa 2010 asti, on se aina positiivinen jopa ristiriitaisuuteen asti, ellei Helsingin sanomien julkaisua ”Toinen on hurskaampi toista--

”⁶⁰, jossa ortodoksisen kirkon arvostelun lisäksi todettiin ortodoksien mediakuvasta: ” Nyt julkisuus taitaa painottua liikaa isä Mitron suitsukkeenhajuisiin haastatteluihin.”. Isä Mitrosta uutisoidessa nousi esille tuttu nimi; metropoliitta Ambrosius. Liberaaliksi piispaksi tunnettu Ambrosius muun muassa vastusti piispainkokouksessa isä Mitrolle annettuja rajoituksia (Piispat veivät Revolta papin toimet⁶¹). Median roolitus tulee tässä vaiheessa hyvin esille, mutta siihen palataan myöhemmin.

Viittakiistassa isä Mitro ja Suomen ortodoksisen kirkon päättävät elimet joutuivat ristiriitati- lanteeseen maallisen ja kanonisen oikeuden välillä. Isä Mitron europarlamenttiehdokkuus 2009 toi esille tämän ristiriidan: kanonisen oikeuden mukaan pappi ei saa toimia politii- kassa⁶². Koska vastaavia tapauksia ei ollut käsitelty aikaisemmin, eikä isä Mitro aikonut luo- pua ehdokkuudestaan, määrättiin kirkollisena toimenpiteenä väliaikainen ratkaisu: isä Mitro

58 Miksi isä Mitro saa niin paljon julkisuutta? HS 10.5.2009. Viitattu 21.2.2017.

59 Miksi isä Mitro saa niin paljon julkisuutta? HS 10.5.2009. Viitattu 21.2.2017.

60 Toinen on hurskaampi toista. HS 2.12.2007. Viitattu 21.2.2017.

61 Piispat veivät Revolta papin toimet. HS, 27.5.2009. Viitattu 21.2.2017.

62 Pyhien apostolien säännöt 6 & 81, neljännen ekumeenisen kirkolliskokouksen säännöt 3 & 7. Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen. 1980. 54-56, 244-246, 252-254.

24 ei saisi toimia ortodoksipapin asu päällään toimiessaan politiikassa⁶³. Isä Mitro riitautti ta- pauksen mutta hävisi sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa⁶⁴ että ihmisoikeustuomioistui- messa⁶⁵. Tapaus on sinänsä erikoinen, että kanonien mukaan seurauksena olisi pappeuden menetys, kanonien⁶⁶ kieltäessä maalliset hallintotehtävät, mutta tätä vaihtoehtoa kirkko ei päättänyt missään vaiheessa käyttää. Riita sai paljon näkyvyyttä mediassa ja isä Mitro arvos- teli piispainkokouksen päätöstä julkisesti. Lopulta häneen kohdistui vai hetkellinen toimitus- kielto ja viitanmenetys ajaksi, jolloin hän toimisi politiikassa. On huomioitava, että isä Mitro ei ole koskaan menettänyt pappeuttaan, eikä tätä rangaistusta ole ymmärtääkseni edes vaka- vasti harkittu.⁶⁷

Alussa media ei ollut kiinnostunut isä Mitrosta alkuunkaan. Esimerkiksi julkaisu ”patukkaa tarjolla”⁶⁸ -kokoelma kohuista isä Mitron ympärillä, tulevat esille vasta hänen europarlament- tikaudellaan tai europarlamenttikauden jälkeen, vaikka kyseinen tapahtuma sijoittuu ennen vuotta 2009. Miksi mediaa olisi muutenkaan kiinnostanut yksityisyrittäjäpappi, pienestä orto- doksikirkosta? Isä Mitron mediakuvan voi sanoa alkavan jo 2006, kun isä Mitro esiintyi vielä tavallisena pappina. Kirkan hautajaiset⁶⁹ ja muistopalvelukset 2007 ja 2008, euroviisuedus- taja Lordin vastustaminen 2006⁷⁰, isä Mitron antama henkilökuvahaastattelu iltalehdelle 2007⁷¹, palkkauutinen 2007⁷² ja käsityömessujen avaajana toimiminen 2007⁷³. 2008 isä Mitro oli vasta miettimässä ehdokkaaksi asettumista ja kerennyt jo esiintyä G-piste ohjelmassa. Isä Mitro oli siis jo mediassa ennen viittakohuaan. Nämä uutiset edustivat sekä asiauutisointia että isä Mitron itse esille tuomia asioita.

63 Mitro Repo ei saa toimia pappina. YLE 26.5.2009. Viitattu 22.2.2017.

64 Mitro Revon kantelu pappiskiellosta hylättiin YLE 14.12.2009. Viitattu 22.2.2017.

65 Mitro Repo valitti EIT:een. Kotimaa24 03.09.2010. Viitattu 22.2.2017.

66 Etenkin Pyhien apostolien sääntö 81, joka kieltää maalliset hallintotehtävät pappeuden menetyksen uhalla, mutta myös neljännen ekumeenisen kirkolliskokouksen sääntö 9, joka vaatii kleeruksen haastaessa oman piispansa kääntymään asiassa Konstantinopolin patriarkan puoleen maallisen oikeuden sijaan. Sääntö 9 ei kuitenkaan määrää rikkomuksesta seurauksia. Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen. 1980. 131-133, 256- 261.

67 Ortodoksisessa kirkossa pappeus ei ole virka, joka olisi voimassa vain työsopimuksen aikana.

Sakramentaalinen pappeus on kirkollinen siunaus, joka on voimassa myös niin sanotusti siviilissä.

68 "Patukkaa tarjolla" - Muistatko nämä kohut Mitro Revon ympärillä? IL 09.08.2016. Viitattu 18.3.2017.

69 Näin Kirka saatettiin haudan lepoon. IS 03.02.2007. Viitattu 18.3.2017.

70 IL 03.04.2006. Julkaisu ilmeisesti poistettu, mutta viittaukset säilyneet, kuten Lordin vastaus isä Mitrolle; ” Lordi loukkaantui saatananpalvontapuheista” IS 04.04.2006. Viitattu 18.3.2017.

71 Haastattelu poistettu nettiarkistosta tai siirretty maksumuurin taakse.

72 Isä Mitro teki rahaa puhumalla. IL 07.11.2007. Viitattu 18.3.2017.

73 Käsityömessut aiheuttavat ruuhkaa. IL 16.11.2007 Viitattu 18.3.2017.

25 Isä Mitron julkisuuskuvan vaikutuksesta uutisointiin kertoo myös vuonna 2012 julkaistu Pappi hyllylle – ehdolla vaaleissa⁷⁴, jolloin isä Kari Räntilä hakeutui myös politiikkaan, saa- den toimituskiellon vaalien ajaksi. Tapauksesta ei kirjoitettu tabloidmediassa paljoakaan, jo- hon syynä voi nähdä julkisuuden puuttumisen. Tavallinen, tuntematon ihminen, samankaltai- sessa tilanteessa, joka on jo aiemmin käsitelty, ei herättänyt median mielenkiintoa.

Näiden iltalehden julkaisujen jälkeen lienee turvallista todeta, että isä Mitro oli median tun- tema hahmo jo ennen itse eurovaaleja. On sinänsä mahdotonta pyrkiä varmuudella käsittele- mään sitä, oliko esimerkiksi G-piste⁷⁵ ohjelmassa vierailu mahdollinen toimi tunnetummaksi tulemiseksi ennen vaaleja, joten lähtökohtaisesti sitä ei tule pitää vaaleja varten tehtynä toi- mena. Ottaen lisäksi huomioon isä Mitron uran luennoitsijana, ei ole ihmeellistä, jos häntä pyydetään myös televisio-ohjelmiin. Voidaan kuitenkin nähdä varmaksi, että isä Mitro näh- dään vielä viittakiistassa ortodoksisen kirkon jäsenenä positiivisessa mielessä. Pappi, joka tunnetaan Kirkan ystävänä ja vihkipappina, kenties jopa edelleen ”hyvänä” vanhoillisena or- todoksisuuden edustajana, joka ei hyväksynyt Lordin osallistumista euroviisuihin, toisaalta myös nykyaikaisena hengenmiehenä, joka voi osallistua seksuaalisuutta käsittelevään tv-oh- jelmaan.

Mediakuva kuitenkin alkaa muuttua: 2009 piispat siirtyvät varoituksesta vaaliehdokkuuden osalta tekoihin, jolloin isä Mitro alkoi saamaan isompaa roolia. Kiista koski ortodoksisen kir- kon kanonisen lain kohtaa pyhien apostolien säännöt 81 ja neljännen ekumeenisen kirkollis- kokouksen säännöt Kalkedoniasta; säännöt 3 ja 7. Nämä kohdat⁷⁶ käsittelevät kleerikon⁷⁷ osallistumista maallisiin hallintotehtäviin (sekä myös kleerikon osallistumista ei-kirkollisiin tehtäviin, joita tehdään rahan takia).

3.4 Isä Mitron representaatiot ja repertuaarit

Isä Mitroa käsittelevistä diskursseista aloitan käsittelyn ei-lineaarisesti viittakiistasta. Miksi uhrirepertuaari muodostettiin, eikä esimerkiksi kapinallisrepertuaaria? Vaikka asiassa voisi

74 Pappi hyllylle – ehdolla vaaleissa. Kotimaa24. 28.09.2012. Viitattu 1.4.2017.

75 Yleisradion ajankohtaisohjelma, julkaisija Yleisradio.

76 Pyhien apostolien sääntö 81, neljännen ekumeenisen kirkolliskokouksen säännöt 3 & 7. Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen. 1980. 244-246, 252-254.

77 Kleerikko: kukaan sakramentaaliseen pappeuteen asetettu, yleisesti diakoni, pappi tai piispa.