Keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteesta Suomen ortodoksisessa kirkossa vuodesta 1990 nykyhetkeen

UEF//eRepository

DSpace https://erepo.uef.fi

Rinnakkaistallenteet Filosofinen tiedekunta

2018

Keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteesta Suomen ortodoksisessa kirkossa vuodesta 1990 nykyhetkeen

Metso, Pekka

Tieteelliset aikakauslehtiartikkelit

© Ennen ja Nyt. Historian tietosanomat All rights reserved

http://www.ennenjanyt.net/2018/02/keskustelu-samaa-sukupuolta-olevien-parisuhteesta-suomen-ortodoksisessa-kirkossa-vuodesta-1990-nykyhetkeen/

https://erepo.uef.fi/handle/123456789/7176

Downloaded from University of Eastern Finland's eRepository

Keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteesta Suomen ortodoksisessa kirkossa vuodesta 1990 nykyhetkeen

Pekka Metso

Suomen ortodoksisessa kirkossa virisi 1990-luvun alussa keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja laajemminkin homoseksuaalisuudesta. Keskustelussa on noussut esiin sekä perinteiseksi esitetty tuomitseva kanta homoseksuaalisuutta kohtaan että pyrkimys seksuaalivähemmistöjen hyväksymiseen. 2010-luvulle tultaessa Suomen ortodoksinen kirkko on tilanteessa, jossa kirkon johto etsii uudenlaista tapaa jäsentää paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja myös omien jäsentensä aiempaa moniarvoisemmassa elämäntodellisuudessa.

Piispojen viesti on, että ihmisten elämäntodellisuudessa ei yksittäisissä tapauksissa vaadita ihanteitten täyttämistä vaan voidaan etsiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat homoseksuaalina elämisen kirkon yhteydessä.

Toisenlainen kristillinen diskurssi

Maaliskuussa 2017 Suomessa astui voimaan uusi avioliittolaki, joka mahdollisti samaa sukupuolta olevien puolisoiden avioitumisen.¹ Laki korvasi vuoden 2002 parisuhdelain, joka jo oli mahdollistanut samaa sukupuolta olevien pariskuntien virallisen rekisteröinnin. Uuden lain myötä samaa sukupuolta olevat puolisot saivat muun muassa oikeuden yhteiseen sukunimeen ja adoptioon.

Avioliittolain valmistelu herätti eri vaiheissaan runsaasti yhteiskunnallista keskustelua. Kristillisistä yhteisöistä näkyvimmin keskusteluun osallistui Suomen evankelis-luterilainen kirkko (SELK).² Viralliset luterilaiset kannat ja kirkon piirissä esiintynyt pohdinta valmistelussa olleen lain puolesta ja vastaan nousivat esiin uutisoinnissa, ajankohtaisohjelmissa ja päivälehdissä pitkin 2000-lukua.³ Luterilaisen kirkon asennoitumista homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien avioliittoon on viime aikoina myös tutkittu jonkin verran.⁴

Enemmistökirkon ohella keskustelua on esiintynyt muidenkin kristillisten yhteisöjen sisällä. Tässä artikkelissa keskityn samaa sukupuolta olevien parisuhteista käytyyn keskusteluun Suomen ortodoksisessa kirkossa (SOK).⁵ Kohteena on julkisuudessa vähäiselle huomiolle jäänyt diskurssi, jonka SOK:n asema Suomen toisena kansankirkkona tekee yhteiskunnallisesti ja sosiologisesti kiinnostavaksi. SOK on Suomen toiseksi suurin kristillinen kirkko (61.000 jäsentä eli 1,1% koko väestöstä vuonna 2015) ja sen asema on määritelty laissa. Yhtäläisestä julkisoikeudellisesta asemasta huolimatta SOK poikkeaa SELK:sta oppinsa, etiikkansa ja käytänteidensä perusteissa sekä kirkolliselta toimintakulttuuriltaan. Siinä missä SELK nojautuu reformaation perinteeseen ja etsii

sovittelevaa dialogia ajankohtaisten yhteiskunnallisten virtausten kanssa, SOK ammentaa bysanttilais-slaavilaisesta perinteestä ja edustaa usein kriittisempää asennoitumista kristillisen elämän ja ajankohtaisten ilmiöiden suhteeseen. Vähemmistökirkkona SOK ei ole ollut samanlaisten yhteiskunnasta nousevien odotusten ja vaatimusten kohteena kuin SELK, jonka yleisessä katsannossa odotetaan jakavan vallalla olevat arvot, kuten tasa-arvon ja ihmisten yhdenmukaisen kohtelun, sekä toimivan päätöksenteossaan demokraattisten pelisääntöjen mukaan.⁶

Artikkelin fokus on samalla rajaava tekijä: tarkastelu rajautuu ortodoksisiin ääniin sellaisina kuin ne SOK:n piirissä ja sen toimijoiden esittäminä ovat tulleet esiin. En tämän artikkelin rajoissa lähde vertailemaan SOK:n sisällä käytyä keskustelua SELK:n piirissä esitettyihin näkemyksiin. Yhteyksien hahmottelu jää viittausten tasolle kohdissa, joissa ortodoksinen diskurssi luontevasti peilasi tai kommentoi ekumeenista ja yhteiskunnallista arvokeskustelua. Samalla on syytä tiedostaa, että SOK:n sisäinen keskustelu ei ole erillään kansallisesta ja yhteiskunnallisesta kontekstista. Yksin SOK:n tuottamien virallisten kannanottojen ja piispojen linjausten julkinen luonne osoittaa, että keskustelussa on liitytty tietoisesti yhteiskunnalliseen kontekstiin ja toisinaan myös arvioitu luterilaisen valtakirkon piirissä esiintyviä käsityksiä ja pyrkimyksiä.

Rajauksesta johtuen sana kirkko esiintyy tässä artikkelissa ensisijaisesti Suomen ortodoksisen kirkon merkityksessä. Paikoin sillä viitataan myös maailmanlaajaan ortodoksiseen kirkkoon, jonka osana ja tradition paikallisena edustajana Suomessa on SOK. Milloin on puhe ei-ortodoksista kirkoista, kuten luterilaisesta kirkosta, tämä tuodaan tekstissä eksplisiittisesti esille.

Kysymyksenasettelu ja lähteet

Ortodoksisen diskurssin luonne tulee esiin pääkirjoituksessa, joka ilmestyi SOK:n tällä hetkellä laajalevikkisimmässä lehdessä, Helsingin hiippakunnan seurakuntien Ortodoksiviestissä muutamaa kuukautta ennen uuden avioliittolain voimaantuloa vuonna 2016. Kirjoituksessa asemoitiin SOK:a ja sen valmistautumista lainmuutoksen synnyttämään tilanteeseen. Hajaannusta synnyttänyt keskustelu samaa sukupuolta olevien liitoista sijoitettiin SOK:n ulkopuolelle ja sen todettiin ”ravistelleen voimalla toista kansankirkkoamme” eli SELK:oa. SOK:n sen sijaan todettiin pysyneen asiassa hiljaa, mikä ikään kuin synnytti vaikutelman, ”ettei käynnissä oleva, merkittävä yhteiskunnallinen muutos koskettaisi meitä lainkaan.” Kirjoituksessa ortodoksinen avioliito määriteltiin lähtökohtaisesti miehen ja naisen väliseksi, kuten opin auktoritatiiviset lähteet (Raamattu, kirkkoisät ja kanonit) säätävät. Maallisen lainsäädännön todettiin turvaavan SOK:lle oikeuden pitäytyä tähän käsitykseen.

Kirjoituksen mukaan SOK edustaa tulkinnassaan kristillisten kirkkojen globaalia enemmistöä, ja samaa sukupuolta olevia pareja vihkivät protestantit vain pientä vähemmistöä.⁷

Kirjoituksessa SOK esitettiin näkemyksissään yksimielisenä saarekkeena, jota yhteiskunnallinen debatti ei juuri koske, eikä varsinkaan hetkauta. Oman perinteensä vakaalta ja muuttumattomalta arvoperustalta sen todetaan tarkkailevan tyynesti ajan merkkejä. Suomalaisten tai pohjoismaisten arvojen sijaan se peilaa suhdettaan avioliittokeskusteluun osana globaalia kristillisyyttä ja siinä vallitsevaa arvokonservatiivisuutta.

Missä määrin Ortodoksiviestin pääkirjoituksen luoma kuva vastaa todellisuutta kirkon sisällä vallitsevien kantojen yhtenäisyydestä? Tämä on kysymys, johon tässä artikkelissa etsin vastausta.

Tehtävänä on selvittää, millaista keskustelua SOK:n piirissä on käyty koskien homoseksuaalisuutta, samaa sukupuolta olevien parisuhdetta ja uutta avioliittolainsäädäntöä. Jos keskustelua on esiintynyt, millaisia näkemyksiä on esitetty ja kuinka niitä on perusteltu? Ketkä ovat osallistuneet keskusteluun ja minkälaisia pyrkimyksiä heillä on ollut? Minkälaisia johtopäätöksiä käydystä keskustelusta voidaan vetää?

Lähdeaineistoni koostuu kolmesta pääryhmästä. Ensimmäisen ryhmän muodostavat SOK:n viralliset lausunnot ja kannanotot parisuhdekysymykseen 1990-luvulta nykyhetkeen sekä muu aiheen kannalta merkityksellinen kirkon virallisten toimijoiden tuottama ja tallettama aineisto. Toinen, laajempi ryhmä muodostuu kirjoissa, ortodoksisissa kirkollisissa lehdissä, ortodoksisen kirkon nettisivulla ja muilla ortodoksisilla sivustoilla julkaistuista puheenvuoroista, mielipiteistä ja analyyseistä. Tämä aineisto kattaa keskustelun sekä homoseksuaalisuudesta yleensä että samaa sukupuolta olevien parien lainsäädännöllisestä asemasta. Kolmannen ryhmän muodostavat muissa kuin ortodoksissa painetuissa ja sähköisissä sanoma- ja aikakauslehdissä ilmestyneet uutiset ja muut kirjoitukset koskien SOK:n piirissä käytyä keskustelua samaa sukupuolta olevien parien asemasta ja oikeuksista.

Paneudun aluksi samaa sukupuolta olevien parisuhteista käydyn keskustelun alkuvaiheeseen 1990- luvulla. Sen jälkeen tarkastelen 2000-luvulla käydyn keskustelun keskeisimpiä vaiheita ja teemoja.

Lopuksi teen johtopäätöksiä keskustelun pääjuonteista ja merkityksestä.

Keskustelu viriää 1990-luvulla

SOK:n piirissä keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja laajemminkin homoseksuaalisuudesta alkoi 1990-luvun alussa. Keskusteluun saatiin jo alkuvaiheessa korkeimman virallisen tahon linjaus, kun SOK:n piispainkokous antoi vuoden 1992 elokuussa oikeusministeriölle lausunnon erilaisten perhemuotojen (avioliitto, avoliitto ja samaa sukupuolta olevien parisuhde) tasavertaisuudesta. Lausunnon kohteena oli perhetoimikunnan mietintö, jossa puollettiin erilaisten perhemuotojen tasavertaisuutta lainsäädännössä. Piispainkokous ei asettunut vastustamaan pyrkimystä perhelainsäädännön epäkohtien korjaamiseksi, mutta suhtautui kielteisesti kristillisen tradition mukaisen perhenäkemyksen aseman heikentämiseen. Piispat luonnehtivat perinteisen

avioliittonäkemyksen mukaista perhettä suomalaisen yhteiskunnan perusosaksi. Sen asemaa uhkaavaa kehitystä kuvattiin lausunnossa valitettavaksi ja vahingolliseksi.⁸

Parisuhdelain valmistelun edetessä piispainkokous antoi syyskuussa 1999 oikeusministeriölle uuden lausunnon koskien samaa sukupuolta olevien parisuhteiden laillistamista. Siinä tuotiin esiin huoli perinteisen avioliittokäsityksen murentamisen vaikutuksesta yhteiskuntamoraaliin. Piispat myös määrittelivät, mikä on perinteinen avioliittokäsitys: Avioliitto on ainutlaatuinen ja elinikäiseksi tarkoitettu miehen ja naisen toisiinsa sitoutuminen. Kirkolle se on sakramentti, eikä sitä voi rinnastaa mihinkään toiseen yhteiselämän muotoon samaa tai eri sukupuolta olevien kesken.⁹

Piispallisissa lausunnoissa ei suoraan käsitelty homoseksuaalisuutta. Heteroseksuaalisen parisuhteen korostaminen teki silti rivien välissä selväksi, että se ei ole kirkon kannalta hyväksyttävää. Kielteinen, joskaan ei erityisen tuomitseva asennoituminen homoseksuaalisuutta kohtaan tuli ilmi arkkipiispa Johanneksen (arkkipiispana 1987–2001, k. 2010) toimesta. Arkkipiispan mukaan piispainkokouksen lausuntojen tarkoituksena oli ”tehdä jyrkkä ero kristillisen perhenäkemyksen ja monenlaisten muiden perhesuhteiden välillä.” Samaa sukupuolta olevien liitot lukeutuvat torjuttavien yhteiselämän muotojen joukkoon. Vaikka kirkko ei pyri niitä estämään, sen velvollisuutena on korostaa niiden poikkeavuutta luonnollisesta ja terveestä ideaalista. Samalla arkkipiispa Johannes täsmensi, että homoseksuaalisuus on vain yksi moraalisista ihanteista poikkeamisen muoto, jota kirkon kanonisessa perinteessä ei ole tuomittu ”ikään kuin yli kaiken muun”.¹⁰

Kirkollisissa lehdissä keskustelu homoseksuaalisuudesta virisi jo keväällä 1990, jolloin Aamun Koiton, SOK:n puolivirallisen äänenkannattajan, mielipideosastolla kiisteltiin ihanteista ja asenteista koskien perheideaalista poikkeamista.¹¹ Saman vuoden syksyllä Ortodoksisen Opiskelijaliiton Logos- lehdessä ilmestyi Kirkko ja seksuaalisuus -teemanumero. Pääkirjoituksessa vastaava päätoimittaja Kimmo (Tapani) Kärkkäinen luonnehti Aamun Koiton mielipidekirjoittelua käynnistymäisillään olleeksi suomalaiseksi seksuaalieettiseksi keskusteluksi. Kärkkäisen mukaan varovaisuus, suvaitsemattomuus ja käpertyneisyys auktoriteettien taakse ovat leimallisia ortodoksien keskustelulle seksistä.¹² Seksuaalisuuden teologiaa luotaavien artikkelien lisäksi Logoksen teemanumerossa ilmestyi aktiivisesti kirkon elämään osallistuvan ortodoksisen homoseksuaalin haastattelu.

Nimettömänä esiintynyt haastateltava kuvaili tilannetta kirkossa kaksinaismoralistiseksi: ”Homot saavat olla kirkossa, kunhan eivät pidä melua itsestään.”¹³ Homoseksuaalin ortodoksin haastattelussa viimeistään kävi ilmeiseksi, että seksuaalivähemmistöt ovat todellisia myös SOK:ssa.

Alkuvuodesta 1996 Kärkkäinen esitti Aamun Koiton mielipidekirjoituksessaan, että homoseksuaalisuuden tuomitsevien näkemysten rinnalla ortodoksien keskuudessa esiintyy pyrkimys ottaa vakavasti nykyinen psykologinen ymmärrys, jossa seksuaalisuus sijoitetaan osaksi ihmisen

persoonan kokonaisuutta.¹⁴ Seuraavana vuonna hän esitteli Aamun Koiton laajassa artikkelissa niin sanottua veljesliittoa ja kytki sen ajankohtaiseen kysymykseen samaa sukupuolta olevien liitoista.

Artikkelin lähteenä oli yhdysvaltalaisen historioitsijan John Boswellin tutkimus ortodoksisessa kirkossa bysanttilaisena kautena syntyneestä ”veljeksitekemisen toimituksesta”. Kyseessä on kahden (miespuolisen) ystävän solmima liitto, jonka siunaamiseksi on oma liturginen kaavansa. Vaikka toimitus sittemmin jäi pois käytöstä, tunnettiin se paikoin vielä 1900-luvun alussa ainakin Balkanilla.

Boswelliin pohjautuen Kärkkäinen esitti, että liitot olisivat mahdollistaneet homoeroottisen suhteen kirkollisen siunaamisen, vaikka niitä ei voisikaan rinnastaa ”homoavioliittoon”. Hänen mukaansa ajankohtaisessa keskustelussa on hyvä tiedostaa kirkon historiassa tunnettu arvostus samaa sukupuolta olevien liittoja kohtaan.¹⁵

Suomessa 1990-luvulla käynnissä ollut samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamiseen tähtäävä lainvalmistelu toimi pontimena SOK:n virallisen kannan ilmaisemiselle. Virallisissa kannanotoissa SOK suhtautui samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin kielteisesti. Lausunnoissa ei suoraan tuomittu homoseksuaalisuutta, vaan pyrkimyksenä oli vahvistaa perinteisen perheinstituution asemaa. Vaikka lausunnot oli laadittu lainvalmistelijan pyynnöstä, palvelivat ne kirkollisen opetusviran ylimpien haltijoiden tarpeita kirkon piirissä. Lausunnot julkaistiin Aamun Koitossa, jolloin niillä haluttiin tehdä myös kirkon jäsenille tiettäväksi, että ortodoksinen perinne suhtautuu samaa sukupuolta olevien liittoihin kielteisesti.¹⁶ Homoseksuaalisuuden tuomitsevien kantojen rinnalla kirkollisissa lehdissä oli keskustelun alusta asti esitetty näkemys ortodoksisuuden ja homoseksuaalisuuden yhteensovittamisesta. Huomattavaa on, että laajalevikkinen Aamun Koitto tarjosi tilaa virallisesta opetuksesta poikkeavalle tulkinnoille.

Kaksi teologista puheenvuoroa

SOK:n piispainkokouksen kannan vastaisesti eduskunta hyväksyi syksyllä 2001 lain rekisteröidystä parisuhteesta.¹⁷ Laki astui voimaan maaliskuussa 2002 ja mahdollisti samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisen. Lainsäädännön ja yhteiskunnallisen tilanteen muuttuminen voidaan nähdä yllykkeenä kahdelle teologiselle tutkielmalle, joissa linjattiin ortodoksisen perinteen suhdetta ajankohtaiseen keskusteluun samaa sukupuolta olevien liitoista.

Vuonna 2003 ilmestyi Tapani Kärkkäisen ja pastori Heikki Huttusen esitys ortodoksisen kirkon ja homoseksuaalisuuden suhteesta. Kirjoitus muodosti luvun kokoomateoksessa, jossa käsiteltiin homoseksuaalisuutta kristillisissä kirkoissa ja yhteiskunnassa. Kärkkäinen ja Huttunen etsivät

mahdollisuuksia ja perusteita myönteiselle suhtautumiselle homoseksuaalisuuteen osana ortodoksina elämistä. He korostivat maailmanlaajan ortodoksisen kirkon moniäänisyyttä varsinkin seksuaalieettisissä kysymyksissä. Vaikka voimakkaan kielteinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut hallitseva, ja paikalliset ortodoksiset kirkot ovat 2000-luvun alun kannanotoissaan tuominneet homoseksuaalisuuden, sitä on kirjoittajien mukaan samalla ymmärretty ja suvaittu.¹⁸ Yhtenä esimerkkinä he nostivat esiin veljeksitekemisen toimituksen. Siihen liittyen he pohtivat tunnettujen samaa sukupuolta olevien pyhimysparien (Pietari ja Paavali, Sergios ja Bakkos, Kosmas ja Damianos) esikuvallisuutta homoseksuaalisille suhteille.¹⁹

Kärkkäisen ja Huttusen keskeiset teologiset argumentit homoseksuaalisuuden hyväksymiseksi perustuivat ihmiskuvaan, kolminaisuusoppiin ja idän teologisen perinteen apofaattiseen luonteeseen.

Ihmiskuvan osalta kirjoittajat korostivat sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden myönteistä merkitystä ihmisenä olemiselle osana Jumalan luomistyötä. Heidän mukaansa seksuaalisuus on osa ihmisen persoonallisuutta, jonka toteutuminen kirkossa edellyttää kohtaamista ja kohdatuksi tulemista.

Homoseksuaalisissa kohtaamisissakin voidaan tunnistaa sukupuolisuuden alkuperäisen tarkoituksen merkkejä.²⁰ Ihmistenvälinen vuorovaikutus on yhteydessä kolmiyhteisen Jumalan olemiseen, joka on luonteeltaan yhteisöllistä ja toinen toisensa läpäisevää. Kirjoittajien mukaan kirkon tulisi kolminaisuudellisena yhteisönä etsiä erilaisuuden sovittamista ja mahdollistaa identiteettien moninaisuus paikallisen yhteisön sisällä. Tarkkojen eettisten määritelmien sijaan Kärkkäinen ja Huttunen tukeutuivat apofaattisen eli negatiivisen teologian lähtöolettamukseen Jumalasta ihmismielen ja -kielen tavoittamattomana. Kirjoittajat totesivat, että lopullisuuden ja eksaktiuden sijaan teologia on jatkuvan muutoksen tilassa.²¹

Kärkkäisen ja Huttusen puheenvuoro kirvoitti pian vastineen, jonka kirjoitti maallikkoteologi Markus Paavola. Hänen homoseksuaalisuutta käsittelevä kirjoituksensa ilmestyi vuonna 2004 osana avioliittoa käsittelevää kokoomateosta. Puheenvuoro käynnistyi SOK:n parisuhdelaista antamien lausuntojen kritiikillä. Paavola katsoi, että lausunnoissa ei ollut otettu selkeästi kantaa samaa sukupuolta olevien liittoihin ja homoseksuaalisuuteen yleensä. Paavolan mukaan ortodoksinen perinne on asiassa yksiselitteinen: mahdollista on ainoastaan homoseksuaalisuuden ja samaa sukupuolta olevien parisuhteitten torjuminen.²² Paavola perusti näkemyksensä sille, että kaikki kristillisestä avioliitosta poikkeavat parisuhteet olivat vääristyneitä ja vahingollisia. Näkemys kumpusi luomis- ja lankeemusopetuksesta, joiden perusteella Paavola määritteli homoseksuaalisuuden lankeemuksesta juontuvaksi himoksi ja seksuaaliseksi vääristymäksi. Tästä seuraa, että kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on kielteinen.²³ Paavola totesi, että suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen kirkko on ristiriidassa sekulaarin eetoksen kanssa. Lääketieteen ja psykologian

näkemykset ihmisestä eivät voineet hänen mukaansa tarjota kestäviä teologisia argumentteja etiikan ja pelastuksen kysymyksissä.²⁴

Markus Paavola nojautui yhdysvaltalaiseen teologiin John Breckiin erotellessaan toisistaan homoseksuaalisen taipumuksen ja homoseksuaaliset teot. Tässä käsityksessä homoseksuaalinen taipumus on ihmiselle annettu risti, josta seuraa, että homoseksuaalin kristityn on tuomittava oma taipumuksensa ja taisteltava sitä vastaan. Paavolan mukaan kyse on myönteisestä jännitteestä, jonka mukaisesti ihminen vaeltaa hengellistä tietään Jumalan yhteydessä kasvaen. Homoseksuaalinen taipumus ei vie ihmiseltä mahdollisuutta siihen, kun sen sijaan homoseksuaaliset aktit ovat kirkon opetuksen mukaan moraalisesti väärin ja etäännyttävät ihmistä Jumalasta.²⁵ Paavola painotti katumuksen ja kilvoituksen keskeisyyttä niin kristillisessä elämässä yleensä kuin ratkaisuna homoseksuaalisuuteen.²⁶

Paavola myös torjui Kärkkäisen ja Huttusen hahmottamien uudenlaisten tulkintojen teologiset lähtökohdat. Ensinnäkin, homoseksuaalisuutta ei hänen mukaansa voi nähdä alkuperäiseen luomisjärjestykseen kuuluvana.²⁷ Toiseksi, vaikka kirkon opetus ei olisikaan tyhjentävä maailmanselitys, on se pelastuksen kannalta välttämätön ja muuttumaton. Niinpä opetus homoseksuaalisuudesta, kuten kristillinen etiikka laajemminkin, on myös muuttumatonta.

Apofaattinen teologia kyllä mahdollistaa ihmisen ymmärryksen kasvamisen, mutta ei voi olla tie perinteisen opetuksen kumoamiseen.²⁸ Paavola torjui jyrkästi sekä veljesliittojen esittämisen homoseksuaalisen elämäntavan sallivina että ajatuksen pyhien kumppanusparien ja homoseksuaalisuuden yhteensovittamisesta.²⁹

Puheenvuorot osoittavat, että ortodoksinen perinne mahdollisti erilaisia tulkintoja samaa sukupuolta oleviin pareihin suhtautumisesta. Molemmissa teksteissä kävi ilmi, että ortodoksiseen perinteeseen kuuluu perinteisesti jyrkkä suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Kärkkäisen ja Huttusen tavoitteena oli esittää perusteita uudenlaiselle, myönteisemmälle tavalle suhtautua homoseksuaalisuuteen ortodoksisessa kirkossa. Paavola puolestaan peräänkuulutti perinteisen jyrkän kannan selkeämpää esiintuomista. Selvästikin SOK:n piirissä esiintyi 2000-luvun alussa pyrkimyksiä linjata kirkollista keskustelua vastakkaisiin suuntiin.

Tasapainoilua virallisen kannan ilmaisemisen ja linjaamisen välillä

Parisuhdelain voimaantulon jälkeen eduskunta alkoi valmistella avioliittolain muutosta, jolla samaa sukupuolta oleville pareille mahdollistettaisiin samat oikeudet kuin eri sukupuolta oleville aviopuolisoille. Eduskunta hyväksyi lakialoitteen marraskuussa 2014. Valmisteluvaiheessa myös

SOK:lta oli pyydetty asiantuntijalausuntoa. Arkkipiispa Leon (arkkipiispana 2001 alkaen) allekirjoittamassa ja 31.3.2013 päivätyssä lausunnossa tuotiin esille sama perusnäkemys kuin 1990- luvun lausunnoissakin: avioliitto on miehen ja naisen välinen sakramentti. Uutta lausunnossa oli hedelmällisyyttä ja lasten saantia korostava avioliiton biologinen perustelu sekä toteamus adoptio- oikeuden laajentamisesta kirkon arvojen vastaisena. Lausunnon mukaan vuoden 2002 laki rekisteröidystä parisuhteesta olisi jatkossakin kirkolle riittävä. Se täytti tasa-arvon vaatimukset ja takasi avioliiton käsitteen rajautumisen miehen ja naisen väliseen liittoon. Uuden lain voimaantulemista ennakoiden lausunto toi esille ajatuksen vihkioikeudesta luopumisesta, jotta SOK:n olisi jatkossakin mahdollista vihkiä kirkollisesti vain eri sukupuolta olevat parit.³⁰

Vaikka virallinen kanta samaa sukupuolta olevien liittoihin oli vuoden 2013 lausunnon perusteella pysynyt muuttumattomana, suhtautumisessa muihin parisuhteisiin kuin avioliittoon oli tapahtunut lieventymistä. Tämä käy ilmi SOK:n aikuiskasvatusmateriaalista Seisokaamme hyvin (2013), jossa heterogeenistä perhekäsitettä sovitettiin kirkon käsitykseen. Etiikkaa käsittelevässä osiossa todettiin, että ”jokainen parisuhde on [ - - ] kirkko pienoiskoossa” ja ”voi johtaa yhteiseen pelastukseen. Kirkko ei sulje oviaan minkäänlaiselta perheeltä tai parisuhteelta, jokainen on kutsuttu olemaan Kirkon perheen jäsen.” Avioliiton rinnalla tavoiteltavana mainittiin myös ”muutoin pysyvä parisuhde”, vaikkei sen sisältöä tarkemmin määritelty. Seksuaalisuuden osalta korostettiin yhtäältä, että Raamatun opetus on tältä osin monitulkintaista ja aikasidonnaista ja toisaalta, että ortodoksisella kirkolla ei ole yhtenäistä seksuaalimoraalia. Kirkon todettiin käyvän seksuaalieettistä keskustelua, joka on yhteydessä viimeaikaiseen ymmärryksen avartumiseen seksuaalisuuden kirjosta.³¹ Kirkon kustantamana Seisokaamme hyvin on teos, jonka voi katsoa edustavan virallista opetusta ja vallitsevia tulkintoja. Tämä huomioiden merkittävänä voidaan pitää tulkintojen erilaisuutta lainsäätäjälle annetun lausunnon ja kirkon sisäiseen opetukseen tarkoitetun materiaalin välillä. Oliko kirkon virallinen linjaus suhtautumisessa ei-perinteisiin parisuhteisiin ja avioliittoon niin johdonmukainen kuin lausunto avioliittolain muuttamisesta antoi olettaa?

Arkkipiispa Leon julkisuudessa esittämien kannanottojen perusteella avioliitto on yksinomaan miehen ja naisen välinen, eikä siihen voi rinnastaa mitään muuta yhteiselämän muotoa.³² Uusi avioliittolaki ei hänen mukaansa vaikuttaisi sen enempää Suomen ortodoksisen kirkon avioliittoa koskevaan opetukseen kuin vihkikäytänteisiinkään. Arkkipiispa ei ole pitänyt lähtökohtaisesti ongelmallisena sitä, että avioliitto määriteltäisiin laissa eri tavoin kuin kirkon opetuksessa.³³ Uuden avioliittolain hyväksymisen kynnyksellä maakuntalehdissä uutisoitiin arkkipiispa Leon hermostuneen, kun häneltä kysyttiin, olisiko SOK:n muutettava kantaansa yleisen mielipiteen mukaiseksi. Vastauksessaan arkkipiispa korosti kirkon avioliiton pyhyyttä ja muuttumattomuutta.

Hän myös totesi, että pieni suomalainen yhteiskunta ei ymmärrä ortodoksista käsitystä, jolla on tukenaan koko ortodoksinen maailma ja sen oppiperinteen muuttumattomat lähteet (Kristuksen opetus ja Raamatun totuus).³⁴

Milloin SOK:n virallisen kannan ja yleisen suomalaisen homoseksuaalisuuteen asennoitumisen välillä nähtävää ristiriitaa on käsitelty iltapäivälehdissä, arkkipiispa Leo on esiintynyt virallisen opetuksen puolustajana. Tämä on antanut lehdille aiheen kuvailla ortodoksista kirkkoa muun muassa

”patavanhoilliseksi”. Lehtijutuissa arkkipiispa on korostanut kirkollisen ja yhteiskunnallisen katsantokannan erilaisuutta ja todennut, että uusi avioliittolaki ei ”liity millään lailla ortodokseihin”

eivätkä eduskunnan päätökset ulotu tässä asiassa SOK:n käytänteisiin.³⁵

Vaikka SOK:n virallinen opetus näyttäytyy arkkipiispan linjauksissa selkeänä, muuttumattomana ja – katsantokannasta riippuen – jyrkkänä, kirkon sisällä eletyn elämän todellisuudessa hän on edustanut keskustelevampaa ja suvaitsevaisempaa linjaa. Vastapainona virallisen kannan muuttumattomuudelle arkkipiispa on muun muassa todennut, että kirkon avioliittokäsitys on kehittynyt aikojen saatossa, ja että yhteiskunnalliset realiteetit ovat vaikuttaneet siihen. Näin hän arvelee käyvän jatkossakin:

”Kirkko adaptoituu tulevaisuudessa ihmiskäsityksensä pohjalta arvioimaan rakkauden eri muotoja, parisuhteita sekä lasten oikeuksia ja avioliiton asemaa. [ - - ] Kirkon käsitys parisuhteesta tai seksuaalisuudesta ei ole kiveen kirjoitettuja teesejä.”³⁶ Useassa yhteydessä arkkipiispa on tuonut esille, että maallikoiden rekisteröityihin parisuhteisiin voidaan suhtautua ymmärryksellä. Papiston kohdalla niitä ei voida hyväksyä. Kyse ei ole ollut pelkästään teoreettisesta pohdiskelusta, vaan tulkintaa samaa sukupuolta olevien parisuhteitten hyväksymisestä on koeteltu tilanteissa, joissa arkkipiispa on etsinyt ratkaisua kirkon maallikkotyöntekijän solmiman rekisteröidyn parisuhteen aiheuttamaan kuohuntaan.³⁷ Avioliittolain hyväksymisen alla marraskuussa 2016 antamassaan haastattelussa arkkipiispa Leo totesi, että [seksuaali]vähemmistöjen edustajia palvellaan seurakunnissa, kuten muitakin kirkon jäseniä: heidän lapsensa kastetaan ja kotinsa siunataan.³⁸

Pyrkimys uudenlaisiin arvioihin ja käytänteisiin on näkynyt arkkipiispan linjausten ohella viime vuosina etenkin Helsingin metropoliitta Ambrosiuksen (tehtävässä 2002–2017) pohdinnoissa. Vaikka hänkin on katsonut, että avioliitto pysyy jatkossakin vain miehen ja naisen välisenä, on ortodoksisessa kirkossa hänen mukaansa tarpeen parantaa seksuaalivähemmistöjen asemaa. Ambrosius on pitänyt hyvänä, että samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista voidaan nykyisin keskustella avoimesti. SOK:n tulisi hänen mukaansa ”puolustaa ihmisten oikeutta omaan minuuteen, omaan elämään ja myös omaan seksuaaliseen elämään”. Tämä edellyttää arvojen ja asenteiden muutosta. Metropoliitan mukaan kristillisten kirkkojen olisi kunnioitettava perhetilanteiden ja seksuaalisen suuntautumisen erilaisuutta sekä ”opittava näkemään kunkin ihmisen

ainutkertaisuuden arvo ja pyrkimys täyteen elämään siinä tilanteessa, jossa hän on kulloisessakin kulttuurissa ja elämäntilanteessa.”³⁹

Alkuvuodesta 2017 sekä arkkipiispa Leo että metropoliitta Ambrosius toistivat näkemyksensä siitä, että muuttuva lainsäädäntö ei tule vaikuttamaan SOK:n avioliittoonvihkimisen käytänteitä.

Ambrosius täsmensi, että vaikka kirkko ei vihikään samaa sukupuolta olevia pareja, kodinsiunauksen toimittaminen on mahdollista.⁴⁰ Saman vuoden marraskuussa arkkipiispa puolusti kirkolliskokouksessa perinteisten perhearvojen merkitystä ja peräänkuulutti kirkon arvoihin sitoutumista. Perhe ei hänen mielestään kuitenkaan saisi olla ”moraalivankila, vaan paikka, jossa kaikki saavat hyväksynnän heikkouksineen.”⁴¹ Joulukuussa 2017 Kotimaassa olleessa haastattelussa Ambrosius toi ponnekkaasti esille ajatuksen normatiivisesta perheideaalista poikkeavien muotojen hyväksymisestä. Hän arvioi, että ortodoksisen kirkon piirissä ollaan seksuaalieettisissä kysymyksissä menossa ”kohti entistä suurempaa moniarvoisuutta”.⁴²

Uuden avioliittolain voimaanastumisen jälkeen SOK ei ole virallisesti kommentoinut muuttunutta tilannetta. Valtiovallan, eturyhmien tai yksittäisten ihmisten toimesta ei myöskään ole ainakaan näkyvästi esitetty vaatimusta samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä avioliittoon myös SOK:ssa.

Virallisessa tulkinnassa SOK on pitänyt kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä. Tavoitteena on selvästi ollut sekä perinteisen ortodoksisen opetuksen aseman turvaaminen SOK:n sisällä että ortodoksinen avioliittotulkinnan oikeuttaminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla piispat ovat tunnistaneet seksuaalivähemmistöjen olemassaolon kirkon piirissä ja pyrkineet tunnustamaan heidän oikeutensa kirkon jäseninä. Sekä arkkipiispa Leo että metropoliitta Ambrosius ovat arvelleet, että käsitys parisuhteesta ja perheestä muuttuu SOK:ssa moniarvoisemmaksi.⁴³

Näyttää siltä, että suhtautuminen samaa sukupuolta oleviin pareihin on kahtalainen: virallisessa opetuksessa heidän oikeuksiaan ei tunnusteta, vaikka käytännön todellisuudessa heidät hyväksytäänkin. 2010-luvulla SOK on tullut tilanteeseen, jossa kirkon johto etsii uudenlaista tapaa jäsentää paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja myös omien jäsentensä aiempaa moniarvoisemmassa elämäntodellisuudessa. Piispojen viesti on, että ihmisten elämäntodellisuudessa ei yksittäisissä tapauksissa vaadita ihanteitten täyttämistä vaan voidaan etsiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat homoseksuaalina elämisen kirkon yhteydessä.

Arkkipiispan mukaan raja samaa sukupuolta olevien parisuhteiden hyväksymisessä kulkee papiston ja maallikoiden välillä. Linjaus herättää kysymyksiä. Velvoittaako kirkon opetus avioliitosta viime kädessä ainoastaan papiston jäseniä ja heidän puolisoitaan? Ovatko maallikot vapautetut avioliittoa ja perhettä koskevien ihanteiden tavoittelusta? Näin tuskin kirkon johdossa ajatellaan. Arkkipiispa

tasapainoilee tilanteessa, jossa ajasta nousevat uudenlaiset vaatimukset haastavat kirkon perinteisen opetuksen. Vaikka kirkon opetuksen yleistä velvoittavuutta ei ole haluttu kumota, on seksuaalivähemmistöjen asemasta käyty keskustelu pakottanut arvioimaan sitä uudella tavalla.

Moniäänisyys tulee kuuluviin kirkon kentällä

Papiston ja maallikoiden keskuudessa seksuaalivähemmistöjen asemaan ja oikeuksiin liittyvät pyrkimykset saivat 2000-luvulla näkyviä muotoja järjestäytymisenä tukiverkostoiksi, aiheesta keskustelemisena kirkollisissa lehdissä ja toimenpiteinä, joilla on pyritty vaikuttamaan kirkon johtoon.

Järjestäytyminen alkoi, kun joukko ortodoksisen kirkon jäseniä liittyi 2000-luvun alussa Yhteys- liikkeeseen. Se on vuonna 1999 järjestäytynyt ryhmä, joka edistää hyväksyvää ja ihmisarvoista suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmiin Suomen kirkoissa.⁴⁴ Vuonna 2006 joukko ortodokseja muodosti Ortodoksisen sateenkaariseuran. Se tarjosi vertaisryhmän ortodoksisille seksuaalivähemmistöihin kuuluville ihmisille sekä pyrki tekemään seksuaalivähemmistöt näkyviksi ja edistämään homoseksuaalisuutta koskevan nykyaikaisen tiedon omaksumista SOK:ssa.⁴⁵

Tukiryhmiksi järjestäytyminen toi näkyvyyttä kysymykselle seksuaalivähemmistöistä ja synnytti keskustelua. Vuonna 2005 Ortodoksiviestissä keskusteltiin homoseksuaalisuudesta ja rekisteröidyistä parisuhteista. Keskustelu lähti liikkeelle, kun piispoilta toivottiin lehden sivuilla selkeää kantaa homoseksuaalisuuteen.⁴⁶ Piispat eivät asiaan reagoineet, mutta Helsingin kirkkoherra Veikko Purmonen toi kahdessa kirjoituksessaan esille sekä ortodoksisen kirkon kielteisen kannan kaikenlaisiin homoseksuaalisiin parisuhteisiin että huolensa Yhteys-liikkeeseen liittymisen hajottavasta vaikutuksesta seurakunnassaan.⁴⁷ Eräässä mielipidekirjoituksessa puolestaan epäiltiin, että Yhteys-liikkeeseen osallistuvien ortodoksien perimmäisenä tavoitteena olisi ”homopariliittojen siunaaminen Ortodoksisessa kirkossa”.⁴⁸ Kielteisten kantojen rinnalla homoseksuaalit hyväksyvä näkemys tuli kuuluviin useassa mielipidekirjoituksessa. Niissä otettiin muun muassa myönteinen kanta samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kirkollista siunaamista kohtaan, korostettiin erilaisuuden suvaitsemisen ja kunnioittamisen tarpeellisuutta sekä tuotiin esille psykiatrian ja lääketieteen näkökulmat homoseksuaalisuudesta synnynnäisenä taipumuksena.⁴⁹

Ortodoksiviestissä käydyn keskustelun seurauksena Yhteys-liikkeessä mukana olevat ortodoksit pyysivät liikkeen internetsivuille täsmennystä ortodoksien tavoitteista. Selvennyksessään he kertoivat sitoutuvansa ”Yhteys-liikkeen arvoihin ja toimivansa niiden puolesta” SOK:n ”pyhän tradition ja kanonisen perinteen puitteissa”. Tavoitteena ei ole luoda ”kirkon elämään uusia käytäntöjä tai rinnasta homoseksuaalisia parisuhteita avioliittoon”.⁵⁰ Yhteys-liikkeen ortodoksitoimijoiden

ensisijaisena tavoitteena oli edistää seksuaalivähemmistöjen asemasta käytävää keskustelua, ei uudistaa kirkon käytänteitä esimerkiksi avioliittoonvihkimisen osalta.

Keskustelu virisi uudelleen Aamun Koiton sivuilla, kun vuosi 2007 käynnistyi homoseksuaalisuutta käsitelleellä numerolla. Kahden papin, Heikki Huttunen ja Timo Lehmuskosken, haastatteluissa tuotiin esille tarve etsiä homoseksuaalisuutta ymmärtävää näkemystä. Huttunen esitti, että homoseksuaalisuuteen tulisi asennoitua pastoraalisena eli sielunhoidollisena, eikä dogmaattisena eli opillisena kysymyksenä. Huttunen myös perusteli ortodoksien Yhteys-liikkeeseen osallistumisen tärkeyttä sellaisen keskustelun edistämiseksi, jossa hyväksytään kaikki ihmiset. Lehmuskoski tarkasteli homoseksuaalisuuden kohtaamista rippi-isän näkökulmasta, ja pohti kärsimyksen ja rakkauden merkitystä homoseksuaalisen ihmisen elämässä.⁵¹ Kriittinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen tuli esille erikoislääkäri Ilkka Soinin haastattelussa. Soini luonnehti homoseksuaalisuutta poikkeamaksi, ja painotti pidättyväisyyttä ja kilvoittelua keinoina, joilla homoseksuaali kristitty voi elää kirkon ideaalien mukaisesti. Hän paheksui pappien osallistumista Yhteys-liikkeeseen.⁵² Numerossa oli myös kaksi kirjoitusta, joissa avattiin homoseksuaalin ortodoksin kokemuksia.⁵³

Keskustelu jatkui lehden seuraavissa numeroissa.⁵⁴ Teologian tohtori Hannu Pöyhönen esitti korjauksia Huttusen raamatuntulkintaan. Hänen mukaansa Raamattu johdonmukaisesti tuomitsee homoseksuaalisuuden, eikä anna perusteita suvaitseville tulkinnoille.⁵⁵ Huttunen ja Lehmuskoski täsmensivät mielipidekirjoituksessaan, että eivät halua poiketa avioliittoa, selibaattia ja seksuaalista siveyttä koskevista kirkon opetuksista. He painottivat, että sielunhoidollinen lähestymistapa mahdollistaa kuitenkin asioista keskustelemisen ja kaikkien ihmisten kunnioittamisen.⁵⁶

Tämän jälkeen joukko venäläistaustaisia seurakuntalaisia ilmaisi huolensa, pitäytyykö SOK oikeassa opetuksessa homoseksuaalisuutta koskien. Kirjoittajien kanta ilmiöön oli torjuva, ja he toivoivat piispojen puuttumista asiaan.⁵⁷ Piispojen ohjeistusta toivottiin myös Ortodoksisen sateenkaariseuran nimissä julkaistussa kirjoituksessa, jossa tuotiin esiin homoseksuaalien ortodoksien vaikea tilanne ja papiston kirjava pastoraalinen suhtautuminen heihin.⁵⁸ Aamun Koitto oli keskustelun käynnistyttyä kääntynyt Joensuun piispa Arsenin (piispana 2004 alkaen) puoleen piispallista esiintuloa pyytäen.

Arsenin mukaan kirkon selkeä kanta oli jo tuotu esiin aiemmissa lausunnoissa. Lehti julkaisikin uudelleen piispainkokouksen lausunnon rekisteröidyistä parisuhteista vuodelta 1999.⁵⁹ Selvästikään osa keskustelijoista ei pitänyt sitä riittävänä ohjeena vallitsevassa tilanteessa.

Piispainkokoukselta saatiin aiheeseen liittyen kannanotto maaliskuussa 2008, kun se antoi päätöksen sille tehdystä kantelusta SOK:n työntekijöiden osallistumisesta Yhteys-liikkeeseen. Kantelun takana oli kolme maallikkoteologia, jotka olivat vaatineet piispoja ryhtymään toimiin kirkon työntekijöiden

nimien poisteamiseksi Yhteys-liikkeen nettisivuilta.⁶⁰ Päätöksessään piispainkokous totesi, että se piti arvokkaana, että Yhteys-liikkeen ortodoksisen julistuksen allekirjoittajat eivät pyri muuttamaan kirkon avioliittoa koskevaa opetusta, vaan sitoutuvat kirkon perinteeseen. Piispojen mukaan mikään julistus ei voi muuttaa kirkon opetusta.⁶¹ Piispainkokouksen päätöksessä ei otettu suoraan kantaa homoseksuaalisuuteen tai samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen. Siinä painotettiin avioliittoa koskevan opetuksen pysyvyyttä. Kiistaa herättänyt osallistuminen Yhteys-liikkeen toimintaan ei selvästikään muodostanut piispojen mukaan uhkaa kuuliaisuudelle kirkon oppia kohtaan.

Myöhemmin samana vuonna ilmestyi Hannu Pöyhösen kirjoittama kirjanen Homoseksuaalisuus ortodoksisen perinteen valossa. Teoksessa pääpaino oli poiminnoilla Raamatusta, kirkkoisiltä ja ortodoksisilta ohjaajavanhuksilta. Niiden perusteella Pöyhönen esitti johtopäätöksenään, että ortodoksisen kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on jyrkän kielteinen.⁶² Kirjaa jaettiin koko SOK:n papistolle, jolloin Aamun Koitto kysyi arkkipiispa Leon mielipidettä asiasta. Arkkipiispa kertoi luottavansa papiston kykyyn tutkia teosta avoimin silmin. Lehti toi myös esille anonyymina pysyttelevän papin kannan. Papin mielestä kirja ei onnistunut tuomaan esille pastoraalista näkökulmaa, vaan vain vahvisti sekä homoseksuaalisuudesta vallitsevia kielteisiä käsityksiä että eri tavoin kysymykseen asennoituvien vastakkainasettelua.⁶³

Näkyvää julkisuutta SOK:n keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista sai vuonna 2011, kun Itä-Suomen yliopiston professori ja ortodoksisen kirkon diakoni Jukka Korpela julkaisi käännöksinä viisi ortodoksisessa kirkossa käytössä ollutta veljeksitekemisen siunauskaavaa 1000–1300-luvuilta.

Korpela kertoi halunneensa osoittaa, että ”kristillisen kirkon historiassa on siunattu myös miespareja rakastamaan toisiaan.” Missä määrin niitä voidaan rinnastaa avioliittoon, jäi Korpelan mukaan avoimeksi.⁶⁴ Kommentaari-osiossa Korpela korosti, että kirkon käsitys ja käytänteet avioliitosta ja homoseksuaalisista liitoista ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Yhtenäisen tulkinnan sijaan kirkon perinne näyttäytyy moniäänisenä.⁶⁵ Kirja noteerattiin useissa päivälehdissä, joissa Korpela toi esille toiveensa vallalla olevan avioliittokäsityksen muuttamisesta samaa sukupuolta olevien liitot sallivaan suuntaan.⁶⁶

Seuraavan kerran keskustelua käytiin Ortodoksiviestissä, joka uuden avioliittolain voimaantuloa ennakoiden keskittyi loppuvuoden 2016 numerossa avioliittoon ja homoseksuaalisuuteen. Lehdessä haastateltu arkkipiispa Leo korosti kirkon yhtenäisyyttä avioliittoa koskevassa opetuksessa ja ounasteli, että SOK:n piiristä ei uuden lain voimaantulon myötä nouse pappeja, jotka vihkisivät samaa sukupuolta olevia pareja.⁶⁷ Lehdessä haastateltiin myös kahta kirkon elämässä aktiivisesti mukana olevaa homoseksuaalia. Molemmat esiintyivät omilla nimillään ja kasvoillaan. Haastattelussa käsiteltiin sekä seksuaalivähemmistöön kuulumisen kipupisteitä, että kirkon jäsenyyttä ja kirkon elämään osallistumista. Kirkollisen vihkimisen puuttuminen samaa sukupuolta olevilta pareilta ei

ollut kummallekaan kynnyskysymys. He myös toivat esille seurakuntalaisten ja etenkin papiston hyväksyvän asennoitumisen homoseksuaaleja kohtaan.⁶⁸ Kolmas haastateltu oli Helsingin seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen, joka totesi, että seurakunta palvelee jokaista jäsentään, eikä seksuaalivähemmistöihin kuuluville ole tarvetta erityisjärjestelyihin. Salminen korosti jokaisen ihmisen kokonaisuutena ja Kristuksen kuvana kohtaamisen tärkeyttä. Vaikka seurakunnan käytännöt ovatkin ristiriidassa kirkon homoseksuaalisuutta koskevan jyrkän opetuksen kanssa, Salminen ei nähnyt tilanteessa suurta ongelmaa.⁶⁹

Kysymystä samaa sukupuolta olevien parisuhteesta ja avioliitosta ei tämän jälkeen ole käsitelty kirkollisissa lehdissä. Uuden avioliittolainsäädännön voimaan astumisen myötä keskustelu näyttää toistaiseksi laantuneen.

Yleisortodoksista painetta ja ohjausta

Samaa sukupuolta olevien parisuhteesta käyty keskustelu ei ole rajautunut pelkästään SOK:n kansalliseen kontekstiin, vaan myös toiset paikalliskirkot ovat osallistuneet siihen. Tämä on seurausta ortodoksisen kirkon rakenteesta, joka liittää paikalliskirkot toisiinsa. SOK kuuluu hallinnollisesti Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen. Autonomisena paikalliskirkkona SOK on osa ortodoksisten kirkkojen maailmanlaajaa kirkkoperhettä. Yhteinen oppi ja järjestys ovat keskeinen ortodoksista kirkkoa koossapitävä tekijä.⁷⁰

Maailmanlaajasti katsottuna ortodoksiset kirkot asennoituvat seksuaalivähemmistöihin torjuvasti, jopa fundamentalistisesti.⁷¹1990- ja 2000-lukujen taitteessa esimerkiksi Venäjän ja Romanian ortodoksiset kirkot käsittelivät homoseksuaalisuutta sosiaalieettisessä opetuksessaan ja osana yhteiskunnallista vaikuttamista. Kumpikin kirkko tuomitsi heteroseksuaalisuudesta poikkeavat seksuaalisuuden muodot luonnottomina ja synnillisinä. Yhdysvalloissa Amerikan ortodoksinen kirkko on torjuvan kannan ohella korostanut homoseksuaalien pastoraalisen kohtaamisen tärkeyttä.

Aktiivinen homoseksuaalisuuden toteuttaminen nähdään kuitenkin esteenä kirkon sakramenttielämään osallistumiselle.⁷²

Vuonna 2007 Konstantinopolin ja Moskovan patriarkaattien taholta puututtiin SOK:n käymään keskusteluun seksuaalivähemmistöjen asemasta. Suomessa pappien liittyminen Yhteys-liikkeen toimintaan ja tavoitteisiin huomattiin Konstantinopolin patriarkaatissa. Toukokuussa patriarkka Bartolomeos vaati arkkipiispa Leolta selvitystä joidenkin papiston jäsenten toimista ja

”homoseksuaalisuuden laillistamiseen” tähtäävistä pyrkimyksistä SOK:ssa. Patriarkan mukaan tilanne olisi pikaisesti saatettava ortodoksisen perinteen mukaisiin uomiin.⁷³ Vastauksessaan saman

vuoden marraskuulta arkkipiispa Leo kertoi patriarkalle, että piispainkokous on perehtynyt asiaan, eikä näe Yhteys-liikkeen ortodoksista lisäystä kirkon ihmiskäsityksen ja etiikan vastaisina. Lisäystä ei voi pitää niinkään teologisena, vaan se on luonteeltaan sosiologinen. Leo myös kertoi metropoliitta Ambrosiuksen pyytäneen Yhteys-liikkeen allekirjoittajia vetämään nimensä pois.⁷⁴ Konstantinopolin patriarkaatti ilmeisesti tyytyi sille annettuun selitykseen, koska lisävaatimuksia ei esitetty.⁷⁵ Konstantinopolin väliintulosta ja metropoliitta Ambrosiuksen pyynnöstä huolimatta Yhteys-liikkeen ortodoksisen lisäyksen allekirjoittajat eivät ole vetäneet nimiään pois.

Samaan aikaan Suomen tilanteeseen reagoitiin myös Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Moskovan patriarkaatissa homoseksuaalisuus tuomittiin jyrkästi ja sieltä kantautuneitten tietojen mukaan arkkipiispa Leon suhtautumista pidetiin liian liberaalina. Venäläinen osapuoli nosti jopa esille mahdollisuuden venäläisen hiippakunnan perustamisesta SOK:n alueelle, mikäli sen linja asiassa ei muuttuisi kirkon opetuksen mukaiseksi.⁷⁶ Mitään merkkejä ei ole sen enempää SOK:n reagoinnista Venäjällä esitettyihin syytöksiin kuin Moskovan patriarkaatin toimista SOK:a vastaan.⁷⁷

Kysymys avioliitosta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteista tuli yleisortodoksisesti ajankohtaiseksi vuonna 2016, kun Kreetalla kokoontui ortodoksisten paikalliskirkkojen suuri synodi.

Ortodoksisten kirkkojen äänenä esiintynyt synodi julkaisi joukon asiakirjoja ajankohtaisia kysymyksiä koskien. Yksi asiakirjoista käsitteli avioliittoa. Dokumentissa korostettiin sekä avioliiton pyhyyttä että sen pysyvyyttä miehen ja naisen välisenä liittona. Muunlaiset yhteiselämän muodot eivät mahdu ortodoksien avioliittokäsityksen piirin.⁷⁸

Synodin päätökset ovat velvoittavia kaikille ortodoksisille paikalliskirkoille. Arkkipiispa Leo on viime vuosina eri yhteyksissä muistuttanut, että Suomen kirkon on ajankohtaisissa kysymyksissä mukauduttava yleisortodoksiseen näkemykseen vain paikallisesta kontekstista nousevien tulkintojen sijaan.⁷⁹ Samalla Kreetan synodin päätösten sitovuus on kyseenalaistettu. Metropoliitta Ambrosius toi esille jo alkuvuodesta 2016, että tuolloin vielä valmisteluversiona ollut Kreetan synodin avioliittodokumentti ”ei ole meille Suomessa erityisen keskeinen”. Syyksi hän mainitsi Suomessa omaksutun pastoraalisen linjan poikkeamisen asiakirjan keskiaikaan sidoksissa olevasta ajattelusta.

Ambrosiuksen mukaan kirkko ei silti Suomessakaan tulisi hyväksymään sukupuolineutraalia avioliittoa omien jäsentensä kohdalla.⁸⁰ Metropoliittaa liberaalimmin synodin avioliittokäsitystä on kommentoinut pastori Kari Räntilä. Hän katsoi, että koska synodin avioliittodokumentti ei samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevilta osin sovellu ”kirkkomme tilanteisiin nykyään”, on todennäköisintä, että synodin ”ohjeet yksinkertaisesti unohdetaan mahdottomina”.⁸¹

Kirkon hallinnon korkeimmilla tahoilla on kuitenkin korostettu synodin päätösten velvoittavuutta.

Patriarkka Bartolomeos nosti synodin avioliittoa koskevan opetuksen näkyvästi esille

tervehdyksessään SOK:n kirkolliskokoukselle marraskuussa 2016. Patriarkka teroitti, että synodin päätökset velvoittavat opettamaan ja toimimaan niiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa myös Suomessa sitä, että avioliittoa koskevat asiat on kohdattava kirkossa ”tarvittaessa sekä ankaruudella että pastoraalisella hellyydellä”. Patriarkan mukaan kirkko ei hyväksy avioliitosta poikkeavaa jäsentensä yhteiselämää sen enempää samaa tai toista sukupuolta olevan kanssa.⁸² Patriarkan tervehdys oli voimakas kannanotto SOK:n tilanteeseen.

Avioliittoa käsitteli samaisen kokouksen avaussanoissaan myös arkkipiispa Leo. Hän luonnehti nykyaikaa aatteellisten rintamalinjojen ja normatiivisten ideologioiden aikakaudeksi. Kirkon traditiota hän kuvasi luovuttamattomaksi kokemukseksi, ”johon tukeudutaan silloin, kun joudutaan valintatilanteeseen menneen maailman ja nykyajan välillä”. Yhdeksi aatteelliseksi valintatilanteeksi hän nimesi avioliiton määritelmän. Siinä itäinen (kristillinen, juutalainen ja islamilainen) kulttuuri ja ajankohtainen suomalainen avioliittokeskustelu ovat törmäyskurssilla. Leon mukaan avioliittoon liittyvä ortodoksinen ajattelu on tiiviisti yhteydessä traditioon, jossa hän – Kreetan synodin määrittelyihin liittyen – korosti uskollisuutta ekumeenisten kirkolliskokousten ja kirkkoisien perinteelle.⁸³ Puheenvuorossaan arkkipiispa ilmaisi olevansa linjassa patriarkan kanssa.

Sen enempää Kreetan synodin avioliittoa koskevien päätösten kuin Suomen uuden avioliittolain vaikutuksista SOK:ssa ei toistaiseksi ole tehty tarkempia päätöksiä. Samaa sukupuolta olevien parisuhteita ja avioliittoa koskevassa kysymyksessä SOK on tilanteessa, jossa sen on arvioitava suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksiin reagoimista ortodoksisten paikalliskirkkojen keskinäisen yhteyden kannalta. Arkkipiispa Leo on esiintynyt yleisortodoksisen perinteen puolustajana, mutta myös merkkejä liberaalimmasta ajattelusta on näkynyt.

Johtopäätökset

SOK:n piirissä käynnistyi vuonna 1990 samaa sukupuolta olevien asemaa koskeva keskustelu, joka on jatkunut tähän päivään. Pian kolmekymmentä vuotta jatkuneesta keskustelusta voidaan edellä esitetyn perusteella erotella viisi pääjuonnetta.

1. Kirkon viralliset kannanotot samaa sukupuolta olevien parisuhteita ja tasa-arvoista avioliittolakia koskien. Virallisissa kannanotoissa on korostettu ortodoksisen avioliittokäsityksen pysyvyyttä: kyse on miehen ja naisen sakramentaalisesta liitosta, eikä avioliittoa voida uuden avioliittolainsäädännön voimaantulon jälkeenkään määritellä muulla tavoin. Homoseksuaalisuutta ei kirkon kannanotoissa ole suoranaisesti käsitelty.

2. Piispojen kommentit ja linjaukset seksuaalivähemmistöjen asemaan liittyvissä kysymyksissä.

Keskusteluun osallistuneet piispat tunnistavat seksuaalivähemmistöjen olemassaolon kirkossa, mutta eivät ole järin voimakkaasti ajaneet heidän oikeuksiaan. Yksittäistapauksissa arkkipiispa on asettunut tukemaan seksuaalivähemmistöön kuuluvaa kirkon maallikkotyöntekijää. Piispojen varovainen mutta suvaitsevaisuutta etsivä asenne kielii siitä, että kirkon johdossa on hyväksytty yhtenäiskulttuurin murroksen ja perhemuotojen moninaistumisen vaikutukset SOK:n jäsenten eletyssä todellisuudessa.

3. SOK:n piirissä tapahtunut järjestäytyminen seksuaalivähemmistöjen tasapuolisen kohtelun edistämiseksi. Näkyvimmin tämä on tapahtunut Yhteys-liikkeen muodossa. Järjestäytyminen on synnyttänyt keskustelua ja herättänyt vastustusta. Piispat eivät ole halunneet estää ortodoksien osallistumista Yhteys-liikkeen toimintaan.

4. Kirkon jäsenten mielipiteet. Keskustelu on tuonut kuuluviin kirkon piirissä eri rooleissa toimivien ihmisten elettyä todellisuutta. Äänensä kuuluviin ovat saaneet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, heidän asemansa kohentamista toivovat ja heidän olemassaoloonsa jyrkästi suhtautuvat ortodoksit. Asennoitumisessa näkyy jako yhtäältä ymmärrystä ja kohtaamista edustavaan suvaitsevaisuuteen ja toisaalta ”perinteiseen” eli kielteiseen asennoitumiseen homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevia pareja kohtaan.

5. Yleisortodoksinen ulottuvuus. Konstantinopolin patriarkaatin ja Moskovan patriarkaatin taholta SOK:a on pyritty ohjaamaan homoseksuaalisuuden tuomitsevan suuntaan.

Kun näin jäsenneltyä keskustelua peilataan tämän artikkelin alussa esiteltyyn Ortodoksiviestin pääkirjoitukseen, samaa sukupuolta olevien liitoista käyty keskustelu näyttää olevan todellisempi ilmiö kuin pääkirjoituksessa kuvattiin. SOK ei ole ollut asiassa hiljaa.

Piispainkokous on lausunut asiassa kantansa kolmeen otteeseen. Yksittäisistä piispoista arkkipiispat Johannes ja Leo sekä metropoliitta Ambrosius ja piispa Arseni ovat tuoneet esille näkemyksiään.

Virallista kantaa edustavien piispojen lisäksi keskusteluun ovat osallistuneet eri rooleissa toimivat ortodoksit. Alusta asti keskustelua ovat hallinneet kaksi päänäkemystä: yhtäältä maltillinen ja sovitteleva pyrkimys seksuaalivähemmistöjen kohtaamiseen ja heidän oikeuksiensa tunnustamiseen, toisaalta perinteen arvovaltaan ankkuroituva pyrkimys tuomita heteronormatiivisesta avioliitosta poikkeavat seksuaalisuuden ja parisuhteen muodot. Nämä kaksi kantaa on toistuvasti tuotu esille keskustelussa. Kummankin näkökulman kannattajien keskuudessa on viime vuosikymmeninä ilmaistu toive, että piispat antaisivat asiassa selkeää ohjeistusta. Yksi keskustelun piirteistä näyttäisikin olevan kirkon jäsenten halu pysyä dialogissa kirkon virallisen opetuksen kanssa – miten se määritelläänkin ja kenen toimesta.

Onko keskustelu vuosien saatossa edistynyt? Ainakaan mitään perusjännitteen laukaisevaa ratkaisua ei ole löytynyt. Syvällistä teologista pohdintaa ei myöskään vuosien 2003 ja 2004 jälkeen ole harjoitettu, vaan keskustelu on pitkälti muodostunut päänäkemyksiä tukevista mielipiteistä. Kaksi vastakkaista päänäkemystä näyttävät keskustelun myötä kiteytyneen. Keskustelu on myös osoittanut, miten tärkeä rooli on ortodoksisen perinteen arvovallalla ja tulkinnalla. Kantavana metatasona voidaankin pitää kysymystä auktoritatiivisten lähteitten merkityksestä ja tulkinnasta nykyajassa.

Miten kirkon tulisi arvioida oman perinteensä sisältöjä ja velvoittavuutta tilanteessa, jossa kasvanut lääketieteellinen tieto ja yhteiskunnassa vallitsevat arvot myös rakentavat kirkon jäsenten ymmärrystä ja asenteita? Tähän ei ole muodostunut selkeää vastausta.

Kirkollisissa lehdissä keskustelu lähti liikkeelle seksuaalivähemmistöjen olemassaolon toteamisesta.

Keskeisin muutos lienee tapahtunut seksuaalivähemmistöjen asemassa kirkon sisällä. Vaietut homoseksuaalit ovat keskustelun edetessä tulleet näkyviksi. Keskustelun tuoreimmat kerrokset antavat viitteitä siitä, että nykyisin he myös ovat suhteellisen ongelmattomasti osa seurakuntatodellisuutta. Homoseksuaalisuuden tuomitsevat näkemykset eivät silti ole kaikonneet.

Tilanne kirkon sisällä on jännitteinen, vaikka merkkejä suoranaisesta hajaannuksesta ei ole nähtävissä.

Alussa esitelty pääkirjoitus implikoi, että uuden avioliittolain vaikutukset koskettavat laajasti SOK:n ymmärrystä omasta asemastaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja osana ortodoksista maailmaa.

Homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteista käydyn keskustelun nojalla on perusteltua olettaa, että SOK saattaa lähitulevaisuudessa joutua pohtimaan suhtautumistaan jakolinjaan, joka kulkee suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja kirkon perinteisen seksuaalietiikan välillä. Kirkollisten ulkosuhteitten ja etenkin Konstantinopolin äitikirkkoon olevan kanonisen siteen johdosta on todennäköistä, että SOK ei tällöin voi sivuuttaa seksuaalietiikan vallitsevaa yleisortodoksista tulkintaa ja Kreetan synodin opetusta avioliitosta.

Kirjoittaja on teologian tohtori, joka työskentelee vakinaistamispolussa olevana yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopiston teologian osastossa.

Lähteet

Painamattomat lähteet Arkkipiispa Johanneksen arkisto

Patriarkka Bartolomeoksen kirje arkkipiispa Leolle, 21.5.2007 [kopio], kansio 45, H:1, Kansallisarkisto, Joensuu

Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslian arkisto, Kuopio

Arkkipiispa Leon kirje patriarkka Bartolomeokselle, 22.11.2007, Nr. 206/07. Arkkipiispan kanslia, kansio 000, 2007–2008.

Patriarkka Bartolomeoksen kirje arkkipiispa Leolle, 23.1.2008. Arkkipiispan kanslia, kansio 000, 2007–

2008.

Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen arkisto, Kuopio

Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan piispainkokous, pöytäkirja 5/92 (31.8.1992).

Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan piispainkokous, pöytäkirja 7/95 (11.9.1995).

Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan piispainkokous, pöytäkirja 4/99 (9.9.1999).

Tekijän hallussa

Paavola, Markus, Pöyhönen, Hannu & Saulamo, Alex. Analyysi Yhteys-liikkeen ortodoksijäsenten allekirjoittamasta uudesta julistuksesta. Painamaton pamfletti [2007].

Pöyhönen, Hannu, Paavola, Markus & Saulamo, Alex. Kirje arkkipiispa Leolle, 14.3.2007.

Suomen ortodoksisen kirkon asiantuntijalausunto avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta ja transseksuaalin sukupuolen vaihtamisesta annetun lain muuttamisesta (31.3.2014).

Painetut lähteet

”Amazing Grace”. Miten minusta tuli minä. Aamun Koitto 1 (2007), 22.

Ambrosius, metropoliitta. Päivittämistarpeita. Ortodoksiviesti 4 (2015), 14.

Arkkipiispa Leo: Homojen avioliitosta kokoomukselle vaalitappio, Iltalehti 17.8.2010.

Brola, Mirva. Päätoimittajalta. Selkeä linja estää hajaannuksen. Ortodoksiviesti 7 (2016a), 3.

Brola, Mirva. Käsitys avioliitosta pysyy samana. Ortodoksiviesti 7 (2016b), 10–12.

Brola, Mirva. Vähemmistönä vähemmistökirkossa. Ortodoksiviesti 7 (2016c), 13–15.

Brola Mirva. ”Seurakunta palvelee kaikkia jäseniään.” Ortodoksiviesti 7 (2016d), 15.

Euro, Kalevi. Onko homoseksuaalisuudella omaa teologiaa? Aamun Koitto 2 (2007), 17.

Haavisto, Simo. Älä veljeä tuomitse. Teoksessa Risto Aikonen & Sirpa Okulov (toim.) Seisokaamme hyvin. Ortodoksisen kirkon aikuiskasvatuksen oheismateriaali. Suomen ortodoksinen kirkko, Kuopio 2013, 109–126.

Homo haastattelu. Logos 3 (1990), 10–15.

Homoseksuaalinen kristitty. Ortodoksinen kulttuuri 5 (1993), 120–121.

Homoseksuaalit – ainoa ongelmako? Aamun Koitto 11 (2007), 19–20.

Huttunen, Heikki et al. Keskustelu seksuaalisuudesta. Ortodoksiviesti 6 (2005), 6.

Johannes, arkkipiispa. Ortodoksinen kirkko ja seksuaalikysymys. Ortodoksinen kulttuuri 4 (1993), 86–88.

Johannes, arkkipiispa. Ortodoksinen kirkko ja homoseksuaalisten liitot. Aamun Koitto 20 (1995), 23.

Järvinen, Seppo. Rakkaudesta, rohkeudesta, syyllistämisestä. Aamun Koitto 4 (2007), 16.

Kersti, Juva. Keskustelua. Ortodoksiviesti 6 (2005), 6.

Keskiaikainen kirkko siunasi miespareja, Kansan Uutiset 28.3.2013.

Kärkkäinen, Kimmo. Ihanteista. Aamun Koitto 6 (1990a), 102.

Kärkkäinen, Kimmo. Pääkirjoitus. Logos 3 (1990b), 3.

Kärkkäinen, Tapani. Samaa sukupuolta olevien liitot ja kirkko. Aamun Koitto 3 (1996), 23–24.

Kärkkäinen, Tapani. Ystäviä vai rakastavaisia? Kirkko siunasi miestenvälisiä liittoja. Aamun Koitto 4 (1997), 4–8.

Kärkkäinen, Tapani. Homoseksuaalisuus jakaa mielipiteitä. Aamun Koitto 22 (2008), 10–11.

Kärkkäinen, Tapani & Huttunen, Heikki. Ortodoksinen kirkko ja homoseksuaalisuus. Teoksessa Martti Nissinen & Liisa Tuovinen (toim.) Synti vai siunaus. Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Kirjapaja, Helsinki 2003, 65–85.

Komu, Eija. Homous historiallisena ilmiönä. Ortodoksinen kulttuuri 3 (1996), 70–71.

Korpela, Jukka. Miesparin siunaaminen. Viisi ortodoksista keskiaikaista rukousta. Arator, Helsinki 2011.

Kulmala, Anita. Kirkon opetus homoseksuaalisuudesta on selkeä. Aamun Koitto 4 (2007), 21.

Lait eivät ulotu ortodoksien vihkimiskäytäntöihin, Iltalehti 17.8.2010.

Lehmuskoski, Timo & Huttunen, Heikki. Olemme valmiit jatkamaan keskustelua. Aamun Koitto 8 (2007), 19–20.

Leo, arkkipiispa. Arkkipiispan katsaus kirkkovuoteen 2015–2016. Aamun Koitto 5 (2016a), 18–19.

Makkonen, Tiina. Mikä on perhe? Ortodoksiviesti 4 (2015), 11.

Matihalti, Hellevi. Rovasti Aleksander Korelin 70 vuotta. Eläkkeellä vain virasta – ei papintehtävistä. Ortodoksiviesti 9 (2004), 6–8.

Matihalti, Hellevi. Isä Heikki Huttunen: Toivon realistista ja kaikki ihmiset hyväksyvää keskustelua. Aamun Koitto 1 (2007a), 16–17.

Matihalti, Hellevi. Rippi-isän näkemyksiä homoseksuaalisuudesta. Aamun Koitto 1 (2007b), 21–22.

Matihalti, Hellevi. Erikoislääkäri Ilkka Soini. Uskollisena omalle traditiolle. Aamun Koitto 1 (2007c), 20–21.

Matihalti, Hellevi. Kostja Divalle kirkko on ihmisten rakastava yhteisö. Aamun Koitto 1 (2007d), 18–19.

Miespareja on siunattu liittoon jo keskiajalla, Helsingin Sanomat 4.8.2011.

Myyrä, Johannes. Isännän ääni. Aamun Koitto 11 (1990), 11.

Nenola, Aino. Kirkko ja seksuaaliset vähemmistöt. Onko homoseksuaalisuus synti? Aamun Koitto 16 (2003), 8.

Nguyen, Riina. Sielunhoitajan näkökulma. Aamun Koitto 16 (2003), 8.

Ortodoksinen kirkko patavanhoillinen: Homot ja naispappeus ”täysin mahdotonta”. Iltalehti 29.3.2013.

Ortodoksisen kirkon piispainkokous: Perinteinen avioliittonäkemys yhteiskunnan perusosa. Aamun Koitto 19 (1992), 5 Paavola, Markus. Synti tuomitaan, syntistä rakastetaan. Homoseksuaalisuus ortodoksisen kirkon näkökulmasta.

Teoksessa Kruunaa heidät yhdeksi. Avioliitto ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksinen veljestö, Savonlinna 2004, 75–97.

Paavola, Markus. Kirkko ja homoseksuaalisuus. Ortodoksiviesti 7 (2005), 15.

Pietarinen, Rauno. Pappeus ja selibaatti. Aamun Koitto 2 (2007), 17.

Piispainkokous otti kantaa avioliittokysymykseen. Aamun Koitto 19 (1995), 16.

Pusa, Heikki. Keskustelua. Ortodoksiviesti 3 (2005), 15.

Purmonen, Veikko. Kirkkoherralta. Ykseyttä erilaisuudessa. Ortodoksiviesti 4 (2005a), 2.

Purmonen, Veikko. Kysytään papilta. Ortodoksiviesti 5 (2005), 25.

Pöyhönen, Hannu. Joitakin korjaavia näkökohtia keskusteluun homoseksuaalisuudesta. Aamun Koitto 3 (2007), 14–15.

Pöyhönen, Hannu. Homoseksuaalisuus ortodoksisen perinteen valossa. Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestön julkaisuja 10. Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestö, Joensuu 2008.

Rumbin, Mark. Traditioista. Ortodoksiviesti 1 (2005), 21.

Rytkönen, Jussi. Arkkipiispa Leo ymmärtää Ahtisaarta arvostelevia serbejä. Kotimaa 13.11.2008, 3.

Rytkönen, Jussi. Yleisortodoksinen synodi ei salli saman sukupuolen liittoja ortodokseille. Kotimaa24 18.2.2016.

Räntilä, Kari. Synodi voitti vaikeutensa. Aamun Koitto 5 (2016), 10–11.

Sofiassa tuuletettiin avioliittoa ja sakramentteja. Kotimaa24 2.3.2015

Soisalo, Timo. Vaikeneminen ei aina ole kultaa. Aamun Koitto 9 (1990a), 172.

Soisalo, Timo. Johannes Myyrälle. Aamun Koitto 13–14 (1990b), 265–266.

Soisalo, Timo. Homoseksuaalisuus Kirkon opetuksessa. Ortodoksiviesti 4 (2005), 29.

Toivanen, Meri. Näkyvä ja näkymätön. Kotimaa 14.12.2017, 20–23.

Uhrendorf, Marianne. Ortodoksinen kirkko ja homoseksuaalisuus. Ortodoksiviesti 5 (2005), 25.

Vakkari, German, Peräsaari, Natalja, Euro, Liliya et. al. Huolenilmaus ja vetoomus. Aamun Koitto 11 (2007), 20.

Internetlähteet

Arkkipiispa Leo hermostui avioliittokysymykseen – ”Pieni suomalainen yhteiskunta ei ymmärrä”. Kaleva.fi 27.11.2014.

[http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/arkkipiispa-leo-hermostui-avioliittokysymykseen-pieni-suomalainen-yhteiskunta- ei-ymmarra/682605/] luettu 23.8.2017

Arkkipiispa Leo hyväksyy kanttorin rekisteröidyn parisuhteen. Länsi-Savo 18.9.2014 [http://www.lansi- savo.fi/uutiset/kotimaa/arkkipiispa-leo-hyv%C3%A4ksyy-kanttorin-rekister%C3%B6idyn-parisuhteen] luettu 17.8.2017 Avioliitto – Jumalan luomistyön ihmeellinen lahja. Uusi Tie 21.2.2017 [https://uusitie.com/avioliitto-jumalan- luomistyon-ihmeellinen-lahja/] luettu 21.8.2017

Avioliittolaki 1929/234. Finlex.fi [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234] luettu 15.8.2017

Bartolomeos, patriarkka. Ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen tervehdys Suomen ortodoksisen kirkon papiston ja maallikoiden kokoukselle. Ort.fi 28.11.2016 [https://www.ort.fi/uutishuone/2016-11-28/patriarkan-tervehdys-0] luettu 21.8.2017

Helsingin hiippakunnan “avioliittoseminaari” puhututtaa pappeja ja maallikoita. Ortodoksi.net 5.3.2015 [http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/2015/03/05/helsingin-hiippakunnan-avioliittoseminaari-puhututtaa-pappeja- ja-maallikoita/] luettu 8.3.2017

Härkönen, Jyrki, Homokysymys hiertää Suomen ja Venäjän ortodoksien suhteita. Ortodoksinen sateenkaariseura 20.3.2007 [https://sateenkaariseura.wordpress.com/articles-from-other-sites/homoseksuaalisuuskysymys-2032007/]

luettu 8.3.2017

Laki rekisteröidystä parisuhteesta 2001/950. Finlex.fi [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010950] luettu 15.8.2017

Leo, arkkipiispa. ”Moraalikysymykset on yhteiskunnallisia”. Ort.fi 20.6.2012 [https://www.ort.fi/arkkipiispa/kolumnit- ja-kannanotot/haastattelu-moraalikysymykset-yhteiskunnallisia] 17.8.2017

Leo, arkkipiispa. Tasa-arvoinen avioliitto ja ortodoksisuus. Ort.fi 8.1.2015a [https://www.ort.fi/arkkipiispa/kolumnit-ja- kannanotot/haastattelu-tasa-arvoinen-avioliitto-ja-ortodoksisuus] luettu 19.12.2017

Leo, arkkipiispa. Dialogue between Orthodox and Lutheran church. (Esitelmä ekumeenisessa patriarkaatissa järjestetyssä piispojen kokouksessa 29.9.–2.9.2015). Ort.fi 2015b [https://www.ort.fi/arkkipiispa/node/239] luettu 17.8.2017

Leo, arkkipiispa. ”Kirkon avioliitto ei muutu”. Ort.fi 21.5.2014 [https://www.ort.fi/arkkipiispa/kolumnit-ja- kannanotot/haastattelu-kirkon-avioliitto-ei-muutu] luettu 17.8.2017

Leo, arkkipiispa. Karjalan ja koko Suomen arkkipiispan Leon avauspuhe vuoden 2016 kirkolliskokouksessa Valamon luostarissa. Ort.fi 28.11.2016b [https://www.ort.fi/uutishuone/2016-11-28/arkkipiispan-puhe-0] luettu 21.8.2017 Leo, arkkipiispa. Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leon puhe kirkolliskokouksen avajaisistunnossa 27. marraskuuta 2017. Ort.fi 27.11.2017 [https://ort.fi/uutishuone/2017-11-27/kirkolliskokous-arkkipiispa-leon-avauspuhe] luettu 19.12.2017

Matihalti, Hellevi. Arkkipiispa Leo: Suomen ortodoksinen kirkko ei ole irrallinen saareke. Simeon ja Hanna 14.3.2015 [https://simeonjahanna.com/2015/03/14/arkkipiispa-leo-suomen-ortodoksinen-kirkko-ei-ole-irrallinen-saareke/] luettu 21.8.2017

Ortodoksinen kirkko ei näe tarvetta homo- tai naiskeskustelulle. Turun Sanomat 29.3.2017 [http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/468092/Ortodoksinen+kirkko+ei+nae+tarvetta+homo+tai+naiskeskustelulle] luettu 17.8.2017

Ortodoksinen sateenkaariseura [https://sateenkaariseura.wordpress.com/] luettu 15.8.2017