Homoseksuaalisuus ja papit : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta ja asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan

DISSERTATIONS | LAURA KALLATSA | HOMOSEKSUAALISUUS JA PAPIT | No 156

uef.fi

PUBLICATIONS OF

THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Dissertations in Education, Humanities, and Theology

ISBN 978-952-61-3419-2 ISSN 1798-5625

Dissertations in Education, Humanities, and Theology

PUBLICATIONS OF

THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

LAURA KALLATSA

HOMOSEKSUAALISUUS JA PAPIT

– Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta ja asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan Samaa sukupuolta olevien avioliitosta

on muodostunut 2000-luvun näkyvä keskustelunaihe länsimaisissa kristillisissä

kirkkokunnissa. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia käsityksiä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeilla on samaa sukupuolta olevien parisuhteista.

Tutkimus osoittaa, että pappien asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan ja käsitykset

samaa sukupuolta olevien avioliitosta ovat moninaiset.

LAURA KALLATSA

HOMOSEKSUAALISUUS JA PAPIT

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PAPPIEN KÄSITYKSET SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN AVIOLIITOSTA JA ASENTEET

HOMOSEKSUAALISUUTTA KOHTAAN

Laura Kallatsa

HOMOSEKSUAALISUUS JA PAPIT

SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PAPPIEN KÄSITYKSET SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN AVIOLIITOSTA JA ASENTEET

HOMOSEKSUAALISUUTTA KOHTAAN

Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities, and Theology

No 156

University of Eastern Finland Joensuu

2020

Grano Oy Jyväskylä, 2020

Sarjan vastaava toimittaja: Matti Kotiranta Myynti: Itä-Suomen yliopiston kirjasto

ISBN: 978-952-61-3419-2 (nid.) ISBN: 978-952-61-3420-8 (PDF)

ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625 ISSN: 1798-5633 (PDF)

Kallatsa, Laura

Homoseksuaalisuus ja papit – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsityk- set samaa sukupuolta olevien avioliitosta ja asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan.

Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2020

Publications of the University of Eastern Finland

Dissertations in Education, Humanities, and Theology; 156 ISBN: 978-952-61-3419-2 (nid.)

ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625

ISBN: 978-952-61-3420-8 (PDF) ISSN: 1798-5633 (PDF)

TIIVISTELMÄ

Samaa sukupuolta olevien avioliitto on ollut näkyvä keskustelunaihe Suomen evanke- lis-luterilaisessa kirkossa 2000-luvulla. Yhteiskunnassa tapahtunut seksuaalivähem- mistöihin liittyvä asennemuutos sekä muutokset lainsäädännössä ovat haastaneet kirkkoa tarkastelemaan käsityksiään perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kä- sityksiä samaa sukupuolta olevien avioliitosta sekä asenteita homoseksuaalisuutta kohtaan. Tutkimuksessa selvitetään ensinnäkin sitä, miten pappien asenteet homo- seksuaalisuutta kohtaan ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana ja mi- ten papit kuvaavat asenteidensa muutosta. Toiseksi selvitetään, millaisia käsityksiä papeilla on samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä siviilivihkimisenä ja kirkollisena vihkimisenä ja miten papit perustelevat näitä käsityksiään. Kolmanneksi tutkitaan, millaisia käsityksiä papeilla on samaa sukupuolta olevien siviilivihkimisel- lä solmitun avioliiton kirkollisesta siunaamisesta ja miten papit perustelevat käsityk- siään. Tutkimukseen on vastannut 534 pappia. Tutkimusaineisto on kerätty keväällä 2017 sähköisellä kyselylomakkeella ja aineisto on analysoitu monimenetelmäisesti käyttäen niin laadullista sisällönanalyysiä kuin määrällisiä tutkimusmenetelmiäkin.

Tutkimus osoittaa, että pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliiton siunaamisesta ja avioliittoon vihkimisestä ovat moninaisia. Pappien esittämät perus- telut käsityksilleen on jaettu neljään kategoriaan, jotka ovat: 1) teologiset perustelut, 2) ihmisoikeudelliset ja muut juridiset perustelut, 3) avioliiton olemukseen ja käsit- teeseen liittyvät perustelut ja 4) papin työhön ja kirkon päätöksiin liittyvät perustelut.

Yhteensä 58 prosenttia tutkimukseen vastanneista papeista pitää hyvänä sitä, että Suomessa on sukupuolineutraali avioliittolaki, kun taas 30 prosenttia vastaajista pitää sitä huonona asiana. Samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoon vihkimistä kannattaa 51 prosenttia papeista ja vastustaa 40 prosenttia. Samaa sukupuolta olevien maistraatissa solmitun avioliiton kirkollista siunaamista kannattaa 59 prosenttia tut- kimukseen vastanneista papeista ja vastustaa 34 prosenttia.

Asennoituminen homoseksuaalisuuteen vaikuttaa vahvasti siihen, millaisia käsi- tyksiä papeilla on samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Yhteensä 39 prosenttia tut- kimukseen vastanneista papeista kertoo, että heidän asenteensa homoseksuaalisuutta kohtaan ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suurin osa näistä vas- taajista raportoi asenteidensa muuttuneen aikaisempaa ymmärtäväisemmiksi. Sekä aikaisempaa ymmärtäväisemmiksi että kielteisimmiksi muuttuneisiin asenteisiin ovat vaikuttaneet henkilökohtaiset kohtaamiset homoseksuaalisesti suuntautuneiden

ihmisten kanssa, asian saama julkisuus ja yleinen asennemuutos yhteiskunnassa ja kirkossa, lisääntynyt tieto homoseksuaalisuudesta, Raamattuun, teologiaan ja omassa uskonelämässä kasvamiseen liittyvät perustelut sekä papin työ kirkossa.

Tämä tutkimus kirkastaa osaltaan sitä, kuinka haastava kysymys samaa sukupuol- ta olevien avioliitto Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle on. Tutkimus osoittaa, että kysymys ei ole marginaalinen, koska se liittyy laajasti muun muassa kirkon ihmis- käsitykseen, käsitykseen seksuaalisuudesta ja sukupuolesta, Raamatun tulkintaan ja traditioon, kirkon asemaan suhteessa yhteiskunnan lainsäädäntöön sekä avioliiton ja siunauksen teologiaan.

Avainsanat: avioliitto, homoseksuaalisuus, pappi, samaa sukupuolta olevien avioliitto, siunaus, Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Kallatsa, Laura

Homosexuality and Priests – Notions of Priests of the Evangelical Lutheran Church of Finland Regarding Same-Sex Marriage and their Attitudes Towards Homosexuality.

Joensuu: University of Eastern Finland, 2020 Publications of the University of Eastern Finland

Dissertations in Education, Humanities, and Theology; 156 ISBN: 978-952-61-3419-2 (print)

ISSNL: 1798-5625 ISSN: 1798-5625

ISBN: 978-952-61-3420-8 (PDF) ISSN: 1798-5633 (PDF)

ABSTRACT

Same-sex marriage has been a notable topic for discussion in the Evangelical Lutheran Church of Finland in the 21st century. Changes in attitudes towards sexual minorities in the society as well as amendments to the law have challenged the church to reflect its notions regarding family, marriage and sexuality. This study examines the notions of the priests of the Evangelic Lutheran Church of Finland regarding same-sex marriage as well as their attitudes towards homosexuality. First, the study aims to discover how the attitudes of the priests have changed towards homosexuality over the last decade and how the priests describe these changes. Secondly, the study clarifies what kind of notions the priests have for marrying same-sex couples through a civil marriage or in a church, and how the priests justify these notions. Thirdly, the study will examine what kind of notions the priests have for blessing same-sex civil marriages in the church and how the priests justify their notions. Overall, 534 priests participated in the study.

The research material was gathered in spring 2017 through an online questionnaire, and it has been analyzed using both qualitative methods, such as content analysis, as well as quantitative methods.

The study highlights that the notions of the priests for both blessing and marrying same-sex couples are manifold. The justifications by the priests have been divided into the following four categories: 1) theological justifications, 2) human rights and other juridical justifications, 3) justifications related to the essence and concept of marriage and 4) justifications related to the duties of priests and decisions by the church. In total, 58% of the priests participating in the study regarded the Finnish gender- neutral marriage law as a positive change, whereas 30% regarded it as a negative one. Marrying same-sex couples in the church was supported by 51% of the priests, while 40% opposed it. Blessing same-sex civil marriages in the church was supported by 59% of the priests, while 34% opposed it.

The attitudes towards homosexuality correlated heavily with the notions of the priests regarding same-sex marriage. In total, 39% of the priests participating in the study stated that their attitudes towards homosexuality have changed over the last decade. The majority of the participants reported that their attitudes have become more sympathetic. Several factors have contributed to these changes in attitudes, whether they be positive and negative, such as meeting persons with a homosexual orientation in person, the publicity of the matter as well as overall changes in the attitudes of the society and church, increased information regarding homosexuality,

justifications related to the Bible, theology and personal growth in one’s religious life as well as the duties of priests in the church.

This study clarifies how difficult the question regarding same-sex marriage is to the Evangelic Lutheran Church of Finland. The study demonstrates that the question is not a marginal one, as it is heavily connected to how the church views humanity, sexuality and gender, the interpretation and tradition of the Bible, the stance of the church in relation to societal regulations as well as theology of marriage and blessing.

Keywords: marriage, homosexuality, priest, same-sex marriage, blessing, the Evangelic Lutheran Church of Finland

ESIPUHE

Neljä vuotta sitten laadin tutkimussuunnitelman tälle väitöskirjalle. Matkani tuorees- ta teologian maisterista tohtoriksi on ollut antoisa. Yhtään liioittelematta voin todeta, että väitöskirjan kirjoittaminen on ollut yksi elämäni hienoimmista kokemuksista.

Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta suurimmaksi osaksi se on kuitenkin juuri sitä. Ainakin tämän kirjan kirjoittaminen on ollut! Toki vaikeuksiakin on matkan varrelle osunut. Juuri silloin, kun olen luullut jo kiihdytteleväni loppusuoralla, on ollut vielä yksi rasti haettavana tai kierros kierrettävänä. Vaikka väitöskirjan kirjoit- taminen on lopulta yksilösuoritus, taustalla on kuitenkin aina joukkue. Nyt on aika kiittää omaa joukkuettani.

Aloitteleva tutkija tarvitsee kannustajia. Tärkein kannustaja matkallani tohtorik- si on ollut yliopistonlehtori, dosentti Jouko Kiiski. Joskus ihminen tarvitsee toista ihmistä huomaamaan potentiaalinsa ja rohkaisemaan kokeilemaan jotakin sellaista, mihin ei itse edes uskoisi pystyvänsä. Olen saanut kasvaa Joukon luotsaamien pro- ja tutkielmaseminaarien kautta tohtorikoulutettavaksi ja lopulta tohtoriksi. Jouko, ilman loputonta kannustustasi aina kandidaattivaiheesta alkaen en olisi edes ryhtynyt kir- joittamaan väitöskirjaa. En olisi pystynyt kuvittelemaan enkä toivomaan tutkimuk- selleni sinua parempaa ohjaajaa. Tuhannet kiitokset sinulle Jouko, että olet antanut minun innostua ja kokeilla, tukenut vastoinkäymisten kohdatessa ja aina kärsivälli- sesti ja lempeästi ohjannut tutkimustani oikeaan suuntaan. Ilman sinua minusta ei olisi tullut tohtoria, tai ainakaan matka tohtoriksi ei olisi ollut läheskään näin hauska!

Joukon lisäksi ohjaajatiimini ovat muodostaneet professori Kati Tervo-Niemelä, professori emeritus Paavo Kettunen sekä yliopistonlehtori, dosentti Vesa Hirvonen.

Kati, kiitos tarkoista ja oivaltavista kommenteistasi tekstieni äärellä. Kiitos hämmäs- tyttävästä nopeudestasi antaa palautetta ja rohkaisevista sanoistasi etenkin tutkimus- prosessini loppumetreillä. Kiitos niistä ovista, joita olet avannut minulle tutkimuk- sen parissa. Paavo, kiitos siitä, että ohjasit minut sisään akateemiseen maailmaan.

Lämmöllä ajattelen myös sitä, kuinka aidosti kiinnostunut olet ollut tutkimukseni etenemisestä vielä eläkkeelle jäätyäsikin. Vesa, oma innostuksesi tutkimaani aihetta kohtaan, nopeat ja tarkat kommenttisi teksteihini sekä ystävällinen ja analyyttinen ohjaustyyli ovat vieneet tutkimustani, ja minua tutkijana, aimoharppauksia eteenpäin.

Lämpimät kiitokset sinulle, Vesa!

Tutkimukseni esitarkastajina ovat toimineet piispa emeritus, dosentti Voitto Huo- tari ja yliopistonlehtori, dosentti Johan Bastubacka. Kiitos esitarkastuslausunnoissa antamistanne arvokkaista huomioista, jotka paransivat tutkimukseni tasoa vielä aivan loppumetreillä. Bastubackaa kiitän myös lupautumisesta vastaväittäjäkseni.

Väitöskirjan kirjoittaminen on itsenäistä, usein yksinäistäkin työtä. Sen vuoksi eri- laiset seminaarit sekä vapaamuotoisemmat keskustelut yliopiston käytävillä ja kahvi- loissa ovat olleet minulle tärkeitä. Haluan kiittää työyhteisöäni Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla. Kiitos esimiehelleni, professori Ilkka Huhdalle siitä, että teologian osastolla on hyvä tehdä töitä. Erityisen lämpimät kiitokset TM Mari Parkkinen, TT Heta Hurskainen, TT Sini Mikkola, TT Suvi-Maria Saarelainen, TT Kaisa Puustinen, YTT Talvikki Ahonen, TT, dos. Pekka Metso, TT Heikki Salomaa ja TT Harri Koskela monenlaisesta yhteistyöstä ja kannustuksesta. Kiitos kaikille käytännöllisen teologi- an tutkijaseminaariin osallistuneille tohtorikoulutettaville sekä Avioliiton ja perheen tutkimusryhmässä mukana olleille tutkijoille tutkimukseni opponoinnista sen eri

vaiheissa. Suuret kiitokset niille teologian opiskelijoille, joita olen saanut viimeisten vuosien aikana opettaa. Kysymyksenne ja kommenttinne luentosaleissa ja niiden ul- kopuolella ovat antaneet tutkimukseeni sellaisia näkökantoja, joita en olisi ilman teitä tullut ajatelleeksikaan!

Haluan lämpimästi kiittää niitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja, jot- ka osallistuitte tutkimukseni esikyselyyn ja annoitte arvokkaita neuvoja, joiden avulla kyselylomakkeeni pystyttiin muokkaamaan lopulliseen muotoonsa. Olen erittäin kii- tollinen mahdollisuudesta tehdä väitöskirjani alusta loppuun saakka kokopäiväisenä tutkijana. Tämän ovat taloudellisesti mahdollistaneet Itä-Suomen yliopiston filosofi- sen tiedekunnan teologian osasto ja Emil Aaltosen säätiö. Suuret kiitokset tuestanne!

Tutkimukseni yhteistyökumppaneita ovat olleet Suomen kirkon pappisliitto ja Kirkon tutkimuskeskus. Kiitos antamastanne arvokkaasta palautteesta ja avusta tutkimus- työni eri vaiheissa.

Väitöskirjan kirjoittamisessa minua ovat auttaneet uteliaisuus ja innostus oppia uutta. Uskon, että palo työntekoon ja heittäytyminen johonkin itselle tärkeään on jo lapsuudenkodissa opittua. Suuret kiitokset vanhemmilleni Eeva ja Pentti Kemppaisel- le siitä, että olette aina kannustaneet minua opiskelemaan. Kiitos äiti ja isä, että olen saanut kasvaa Ristijärvellä ja olen saanut oppia, että kainuulaisella sinnikkyydellä voi päästä pitkälle. Kiitos pikkuveljelleni Hannu Kemppaiselle siitä, että olen saanut kasvaa siskonasi.

Kiitos ystävilleni, jotka olette kulkeneet tämänkin elämänvaiheen kanssani. Kiitos Maiju Okkoselle siitä, että olet ollut ystäväni koko elämäni ajan. Kiitos Jenni Tabellille kauniista sanoistasi niin ilon kuin murheenkin hetkellä. Kiitos Inka Helmiselle esi- rukouksesta. Eihän tätä kirjaa ole omissa voimissa tehty! Ilman teitä ja kaikkia muita rakkaita ystäviä ja sukulaisia tämän tutkijan taival olisi ollut paljon tuskaisempi! Kii- tos Tervolan seurakunnalle, että saan papin vaimona elää seurakunnan keskellä. Kii- tos Tervolan, Hammarlandin ja Ristijärven seurakunnille mahdollisuudesta toteuttaa seurakuntatyön kutsumustani tutkimustyön ohella.

Lähimpänä tämän väitöskirjan valmistumista on seurannut aviomieheni Markus Kallatsa. Kiitos oikoluvusta, opponoinnista ja hyvistä kysymyksistä. Kiitos, että olet antanut minun puhkua tutkimusintoa ja muistuttanut välillä palaamaan maanpinnalle (liian) lennokkaista tutkimussfääreistä. Markus, sinun kanssasi olen saanut kokea, että avioliitto ei ole ainoastaan ikiaikaisia oppilauseita ja kirkolliskokouksen päätöksiä. Se on ihan oikeaa elämää! Kiitos rakas Markus, että saan elää elämäni sinun kanssasi!

Lopuksi haluan kiittää lämpimästi teitä 534 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia, jotka vastasitte tähän tutkimukseen. Ilman teitä tätä tutkimusta ei olisi. Kiitos, että avasitte avioliittoteologiaanne, kirjoititte kertomuksia työstänne ja toitte näkyville sen, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papistolla on hyvin monenlaisia käsi- tyksiä perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta.

Kemijoen rannalla, Tervolan pappilassa 27.5.2020 Laura Kallatsa

SISÄLLYS

TIIVISTELMÄ ... 5

ABSTRACT ... 7

ESIPUHE ... 9

1 JOHDANTO ... 15

2 TUTKIMUKSEN TAUSTA ... 17

2.1 Homoseksuaalisuus Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja suomalaisessa yhteiskunnassa ... 17

2.1.1 Rikos, sairaus ja synti ... 17

2.1.2 Rekisteröity parisuhde ja pastoraalinen rukousohje ... 20

2.1.3 Samaa sukupuolta olevien avioliitto ... 25

2.2 Avioliiton teologia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ... 29

2.2.1 Luomisteologiset lähtökohdat ... 29

2.2.2 Avioliiton tarkoitus ja tehtävät ... 30

2.3 Samaa sukupuolta olevien avioliitto kirkkojen välisenä ja ekumeenisena kysymyksenä ... 33

2.3.1 Pohjoismaiset luterilaiset kirkot ... 33

2.3.2 Porvoon yhteisön jäsenkirkot ... 34

2.3.3 Ortodoksinen ja katolinen kirkko Suomessa ... 35

2.4 Asenne, asenteenmuutos ja suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ... 36

2.5 Aikaisempi tutkimus ... 38

3 TUTKIMUSPROSESSI ... 44

3.1 Tutkimustehtävä ... 44

3.2 Kyselytutkimuksen suorittaminen ja kyselyyn osallistuneiden taustatiedot ... 45

3.3 Tutkimusmenetelmät ja aineiston analyysi ... 49

3.4 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus ... 51

4 PAPPIEN ASENTEET JA NIIDEN MUUTOS HOMOSEKSUAALISUUTTA KOHTAAN ... 55

4.1 Muutokset asenteissa homoseksuaalisuutta kohtaan ... 55

4.1.1 Julkisuus ja asennemuutos ... 57

4.1.2 Henkilökohtaiset kohtaamiset ... 68

4.1.3 Raamattu, teologia ja omassa uskonelämässä kasvaminen ... 77

4.1.4 Tieto homoseksuaalisuudesta ... 84

4.1.5 Työ kirkossa ... 86

4.2 Muuttumattomina pysyneet asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan ... 91

5 PAPPIEN KÄSITYKSET SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN AVIOLIITTOON VIHKIMISESTÄ ... 97

5.1 Samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen siviilivihkimisenä ... 97

5.1.1 Ihmisoikeudelliset perustelut ... 99

5.1.2 Teologiset perustelut ... 101

5.1.3 Avioliiton käsitteeseen liittyvät perustelut ... 104

5.1.4 Juridiset perustelut ... 105

5.1.5 Muut perustelut ... 106

5.2 Samaa sukupuolta olevien kirkollinen avioliittoon vihkiminen ... 108

5.2.1 Teologiset perustelut ... 109

5.2.2 Juridiset perustelut ... 117

5.2.3 Avioliiton olemukseen vetoavat perustelut ... 120

5.2.4 Muut perustelut ... 121

6 PAPPIEN KÄSITYKSET SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN AVIOLIITON SIUNAAMISESTA ... 124

6.1 Siunauksen määritelmä pappien mukaan ... 124

6.2 Teologiset perustelut ... 128

6.3 Papin työ ja kirkon päätökset ... 142

6.4 Ihmisoikeudelliset perustelut ... 145

6.5 Avioliiton olemukseen vetoavat perustelut ... 148

6.6 Muut perustelut ... 150

7 TULOSTEN YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 152

8 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 168

LIITE 1 KYSELYLOMAKE ... 180

TAULUKOT

Taulukko 1. Vastaajien ikäjakaumat. (N=534) ... 46 Taulukko 2. Vastaajien ryhmittely hiippakunnittain. (N=534) ... 46 Taulukko 3. Vastaajien ryhmittely työskentelypaikkakunnan asukasmäärän

mukaan. (N=534) ... 47 Taulukko 4. Vastaajien ryhmittely virka-aseman mukaan. Jos vastaajia on ollut

alle kymmenen, lukumäärätietoja ei ole raportoitu. (N=534) ... 47 Taulukko 5. Vastaajien ryhmittely virkaiän mukaan. (N=532) ... 48 Taulukko 6. Vastaajien ryhmittely sen mukaan, miten paljon he ovat saaneet

vaikutteita uskonnollisista organisaatioista. (N=534) ... 48 Taulukko 7. Pappien esittämät perustelut muuttuneisiin asenteisiin

homoseksuaalisuutta kohtaan. (n=207) ... 56 Taulukko 8. Pappien esittämät kannattavat ja vastustavat perustelut samaa

sukupuolta olevien siviilivihkimisellä solmittuun avioliittoon.

(n=379) ... 98 Taulukko 9. Pappien esittämät perustelut samaa sukupuolta olevien

siviilivihkimisellä solmittuun avioliittoon luokiteltuina. (n=379) ... 98 Taulukko 10. Pappien esittämät kannattavat ja vastustavat perustelut samaa

sukupuolta olevien kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. (n=433) .. 108 Taulukko 11. Pappien esittämät perustelut samaa sukupuolta olevien

kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen luokiteltuina. (n=433) ... 109 Taulukko 12. Pappien esittämät kannattavat ja vastustavat perustelut samaa

sukupuolta olevien avioliiton siunaamiselle. (n=459) ... 127 Taulukko 13. Pappien esittämät kannattavat ja vastustavat perustelut samaa

sukupuolta olevien avioliiton siunaamiselle luokiteltuina.

(n=459) ... 128 Taulukko 14. Pappien esittämät perustelut samaa sukupuolta olevien avioliittoon

vihkimisen puolesta ja sitä vastaan sekä samaa sukupuolta olevien avioliiton siunaamisen puolesta ja sitä vastaan. ... 153

KUVIO

Kuvio 1. Pappien (N=534) käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliiton siunaamisesta sekä avioliittoon vihkimisestä. ... 158

1 JOHDANTO

Samaa sukupuolta olevien avioliitto on ollut 2000-luvun alun näkyvä keskustelun- aihe Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien oikeudet ovat kohentuneet suomalaisessa yhteiskunnassa viimeisten vuosikymmen- ten aikana jatkuvasti. Etenkin vuonna 2002 voimaan tullut laki rekisteröidystä pari- suhteesta¹ sekä vuoden 2017 uusi avioliittolaki² ovat haastaneet kirkossa vallitsevia käsityksiä ihmisyydestä, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta sekä avioliiton teologi- asta. Maaliskuusta 2017 lähtien kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä ovat saaneet solmia siviiliavioliiton samoilla ehdoilla kuin mies ja nainen -parit. Kirkolliskokous ja piispainkokous kirkon ylimpinä päättävinä eliminä ovat pitäytyneet käsityksessä, jonka mukaan kirkollisesti solmittu avioliitto on ainoastaan miehen ja naisen välinen liitto.³ Papeilla ei näin ollen ole kirkon antamaa lupaa vihkiä samaa sukupuolta ole- via pareja avioliittoon, vaikka heidän toimittamansa vihkimiset olisivatkin juridisesti päteviä.

Äänenpainot vahvistuivat kirkossa jo keskusteltaessa rekisteröidyn parisuhteen vaikutuksista kirkkoon, eivätkä ne ole ainakaan vaienneet uuden avioliittolain tultua voimaan. Myös papit ovat julkisesti esittäneet erilaisia näkemyksiä samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Kymmenet sateenkaaripapeiksi itseään kutsuvat papit ovat il- moittaneet olevansa valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ja kymmeniä kirkollisia avioliittoon vihkimisiä onkin jo toimitettu. Toisaalla taas papit ovat esittäneet hyvin jyrkkiä kantoja samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan.

Mediassa äänensä tuntuvat saavan kuuluville ennen kaikkea ne papit, jotka joko vah- vasti kannattavat tai vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa.

Tämä tutkimus sai alkunsa kiinnostuksesta tietää myös niiden pappien ajatuksis- ta, jotka ovat pysytelleet julkisessa keskustelussa hiljaa. Halusin saada kokonaisku- van siitä, mitä papit ajattelevat homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Ennen kaikkea olin kiinnostunut saamaan perusteluja sille, miksi papit ajattelevat niin kuin ajattelevat. Nähdäkseni tutkimukseni voi tukea niin seurakun- tien työntekijöitä, kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen edustajia kuin seura- kuntalaisiakin hahmottamaan niiden argumenttien kirjoa, joilla samaa sukupuolta olevien avioliittoon voi suhtautua. Pappien avioliittokäsitysten lisäksi on tärkeää tutkia myös heidän asennoitumistaan homoseksuaalisuutta kohtaan. Oletettavasti suhtautuminen homoseksuaalisuuteen vaikuttaa samaa sukupuolta olevien avio- liittoon suhtautumiseen.

Tämä tutkimus osoittaa samaa sukupuolta olevien avioliiton olevan papeille tär- keä aihe monella tasolla. Ensiksikin osaa papeista aihe koskettaa henkilökohtaisesti:

he itse tai heidän perheenjäsenensä kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin.

Kymmenet papit kertovat ystävä- ja tuttavapiiriinsä kuuluvan ihmisiä, joille samaa sukupuolta olevien avioliitto on henkilökohtaisesti tärkeä asia. Lähes jokaista pappia

1 Laki rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001).

2 Avioliittolaki (13.6.1929/234).

3 Yleisvaliokunnan mietintö 3/2015, 18–19; Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta 2016, 1–2.

asia koskettaa yksinkertaisesti siksi, että he ovat pappeja. Avioliittoon vihkijöinä he ovat kokeneet tärkeäksi pohtia asiaa ja muodostaa oma näkemys asiaan. Sielunhoi- tajina ja seurakuntalaisten kohtaajina useimmat papit kokevat tärkeäksi valmiudet käsitellä myös samaa sukupuolta olevien avioliittoon liittyviä kysymyksiä.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pap- pien käsityksiä samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Tutkimustehtävä jakaantuu kolmeen osaan. Ensin tarkastellaan sitä, miten papit kuvaavat asennemuutostaan homoseksuaalisuutta kohtaan viimeisen kymmenen vuoden aikana (2008–2017) ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet muutokseen. Toiseksi selvitetään, millaisia käsityksiä papeilla on samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä siviilivihkimisenä ja kirkollisena vihkimisenä ja miten papit perustelevat näitä käsityksiään. Kolmanneksi tarkastellaan sitä, millaisia käsityksiä papeilla on samaa sukupuolta olevien siviilivih- kimisellä solmitun avioliiton kirkollisesta siunaamisesta ja miten papit perustelevat käsityksiään.

2 TUTKIMUKSEN TAUSTA

2.1 HOMOSEKSUAALISUUS SUOMEN EVANKELIS- LUTERILAISESSA KIRKOSSA JA SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA

2.1.1 Rikos, sairaus ja synti

Suomalaisessa yhteiskunnassa homoseksuaalisuus alkoi tulla yhä näkyvämmäksi ilmiöksi 1960-luvulla, jolloin länsimaissa yleisestikin alettiin käydä keskustelua sek- suaalisuudesta ja sen vapauttamisesta ahdasmielisistä asenteista ja lainsäädännöstä.

Tätä muutosta on kuvattu suureksi seksuaaliarvojen murrokseksi. Siihen liittyivät muun muassa avoliittojen yleistyminen, aiempaa hyväksyvämpi suhtautuminen nuorten esiaviolliseen seksiin ja uskollisuuden välttämättömyyden kyseenalaistami- nen.⁴ Tässä luvussa tarkastellaan, miten homoseksuaalisuus nostettiin julkisessa kes- kustelussa esiin kirkossa ja yhteiskunnassa 1960-luvulta kohti 2000-lukua tultaessa.

Yksi keskeisimmistä seksuaaliarvojen murrosajan keskustelunaiheista oli homo- seksuaalisuus rikoksena. Muun muassa Suomessa laki kielsi seksin samaa sukupuol- ta olevien aikuisten kesken.⁵ Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui ri- koslaista vuonna 1971. Dekriminalisointi aiheutti eriäviä mielipiteitä eduskunnassa.

Lainmuutosta vastustavat kansanedustajat pitivät homoseksuaalisuutta sekä syntinä että sairautena. Puolustajat taas pitivät homoseksuaalisuutta ihmisen ominaisuutena ja yksityisasiana. Kuitenkin moni dekriminalisointia puolustanutkin katsoi, etteivät homoseksuaaliset teot nimenomaisesti ole hyväksyttäviä.⁶ Vertailun vuoksi todet- takoon, että homoseksuaalisuuden dekriminalisointi tapahtui Tanskassa jo vuonna 1933, Islannissa vuonna 1940 ja Ruotsissa vuonna 1944. Norjassa homoseksuaalisuus dekriminalisoitiin vuonna 1972. Samaan aikaan, kun Suomessa ja Norjassa homo- seksuaalisuus poistettiin rikosluokituksesta, Ruotsin kirkossa käytiin jo keskustelua siitä, tulisiko samaa sukupuolta olevilla pareilla olla mahdollisuus jonkinlaiseen siu- naustoimitukseen.⁷

Homoseksuaalisten tekojen dekriminalisoinnin jälkeen ”julkinen kehottaminen haureuteen toisen samaa sukupuolta olevan kanssa” oli Suomessa edelleen rangais- tavaa. Tämän kiellon ajateltiin suojaavan erityisesti nuoria homoseksuaalisuutta kos- kevalta tiedolta.⁸ Kirkon näkemyksellä oli suuri vaikutus lakiin kirjattuun kehotus- kieltoon. Kirkon mukaan homoseksuaalisuuden ihannointia ei tullut sallia. Kirkko korosti omilla toimillaan sitä, että homoseksuaalisuuden toteuttaminen ei ole hyväk- syttävää. Tästä esimerkkinä on Seppo Kivistön erottaminen helsinkiläisen Vanhan kirkon seurakunnan nuorisotyöntekijän virasta homoseksuaalisuuden takia vuonna

4 Kontula & Haavio-Mannila 1993.

5 Mustola 2007, 18.

6 Hakala 2011, 65–72.

7 Samkönade äktenskap 2019.

8 Mustola 2007, 20.

1974.⁹ Kehotuskiellon lisäksi homoseksuaalisille teoille asetettiin lakiin heterosek- suaalisia tekoja korkeammat suojaikärajat. Kehotuskielto oli voimassa vuoteen 1999 saakka. Samana vuonna myös hetero- ja homoseksuaalisen seksin suojaikärajat yhte- näistettiin.¹⁰ Huomattavaa on, että vaikka kirkko oli ajanut kehotuskiellon kirjaamista lakiin, kirkkohallitus antoi kuitenkin jo vuonna 1994 lausunnon, jossa se kannatti kehotuspykälän kumoamista.¹¹

Homoseksuaalisuuden rikos- ja sairausleimasta sekä yleisestä heteronormatii- visesta kulttuurista johtuen homoseksuaalisuus oli Suomessa aihe, josta homosek- suaalisesti tuntevat ihmiset eivät juuri puhuneet tai kirjoittaneet julkisesti.¹² Lähinnä homoseksuaalisuus näkyikin lehdissä rikosuutisina, jotka käsittelivät homoseksuaa- lisuudesta tuomittuja aikuisia miehiä. Lehdissä keskusteltiin myös huolestuneina siitä, oliko homoseksuaalisuus alkanut lisääntyä Suomessa.¹³ Tuula Juvosen mukaan skandaalihaluinen ajanvietelehdistö oli 1950- ja 1960-luvuilla keskeisin homosek- suaalisuutta koskevien asenteiden ja tietojen tarjoaja. Lehdistössä homoseksuaalisuus nähtiin sekä sairautena että rikoksena. Homoseksuaalisuus nähtiin vakavana uhkana koko kansakunnalle ja yhteiskunnalle sekä erityisesti oikeanlaiselle miehisyydelle.

Yleinen ajatus oli, että homoseksuaalisiin tekoihin saattaisi kuka tahansa sortua tilai- suuden tullen. Sen takia ympäristö olisi muokattava sellaiseksi, että tällaista tilaisuutta ei tulisi.¹⁴

Juvosen mukaan ensimmäisinä sotien jälkeisinä vuosikymmeninä julkisuudessa ei esiintynyt myönteistä homoseksuaalisuuspuhetta. Heteroseksuaalisuudesta tehtiin luonnollinen itsestäänselvyys ja homoseksuaalisuus nähtiin sen kielteisenä käänteis- kuvana. Homoseksuaalisuudesta joko puhuttiin tuomitsevaan sävyyn tai sitten siitä vaiettiin kokonaan. Homoseksuaalisuudesta vaikeneminen katsottiin hyvien tapojen mukaiseksi ja sivistyneeksi käyttäytymiseksi.¹⁵

Homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta Suomessa vuonna 1981, samoi- hin aikoihin kuin muissakin Pohjoismaissa.¹⁶ Homoseksuaalisuuden luokittelu sai- raudeksi loppui Norjassa vuonna 1978, Ruotsissa 1979 ja Tanskassa samaan aikaan kuin Suomessa, vuonna 1981.¹⁷

Kolme vuotta sen jälkeen, kun homoseksuaalisuus oli poistettu sairausluokituk- sesta, piispat julkaisivat puheenvuoron Kasvamaan yhdessä, jossa otettiin kantaa myös homoseksuaalisuuteen. Piispat toteavat, että ihminen on samalla tavalla vastuussa käyttäytymisestään, mutta ei taipumuksensa olemassaolosta, olipa hän heterosek- suaali tai homoseksuaali.¹⁸ Naimattomuuden ja yksinelämisen myönteiset mahdol- lisuudet koskevat piispojen mukaan myös homoseksuaaleja. Homoseksuaalia on kohdeltava kirkossa kuin ketä tahansa muuta lähimmäistä. Kuitenkin kirkon virassa

9 Hentilä 2004, 152–153.

10 Hlbtiq-historiaa Suomessa 2016.

11 Kirkkohallituksen lausunto 1994.

12 Juvonen 2002b, 38.

13 Juvonen 2002b, 85.

14 Juvonen 2002b, 114.

15 Juvonen 2002b, 228.

16 Hentilä 2004.

17 Stålström 1997, 229–230; Nyegaard 2011.

18 Kasvamaan yhdessä 1984, 60.

olevilta homoseksuaaleilta on piispojen mukaan syytä olettaa, että he eivät toimi vas- toin kirkon opetusta homoseksuaalisuudesta.¹⁹

Kysymys homoseksuaalisuudesta ei ollut 1980-luvulla kirkollisen keskustelun näkyvimpiä aiheita. Mikko Juva toimi arkkipiispana vuosina 1978–1982 ja ajoi aktii- visesti homoseksuaalien oikeuksia, mutta muuten kysymys homoseksuaalisuudesta lienee jäänyt naispappeuskeskustelun varjoon. Vielä 1990-luvulle tultaessa kirkollinen asenneilmapiiri homoseksuaalisuutta kohtaan vaikutti kielteiseltä. Arkkipiispa John Vikströmistä kanneltiin tuomiokapituliin harhaoppisuudesta, kun hän oli vuonna 1993 sanonut radiohaastattelussa homoseksuaalisuuteen viitaten, että siihen ei pidä puuttua, mitä yksityinen ihminen kokee omantuntonsa avulla oikeaksi.²⁰ Vuoden 1993 kirkollista keskustelua homoseksuaalisuudesta tutkineen Gustav Strömshol- min mukaan Vikströmin radiohaastattelun aiheuttama kohu oli konservatiivien ja liberaalien välinen kamppailu, jossa itse asia, homoseksuaalisuus, jäi taustalle. Kyse oli ennen kaikkea suhtautumisesta Raamatun auktoriteettiin ja raamatuntulkinnasta.

Konservatiivit olivat tässä kamppailussa vahvempia, mikä Strömsholmin mukaan se- littynee muutamaa vuotta aiemmin hävityllä naispappeustaistolla. Uuteen liberaali–

konservatiivi-akselin kamppailuun he olivat valmistautuneet paremmin.²¹

Kun homoseksuaalisuuden tuomitseminen sekä rikokseksi että sairaudeksi oli 1990-luvulle tultaessa ohi, alkoivat homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset nousta yhä enenevissä määrin julkisuuteen. Kuitenkin puhe rikollisista ja sairaista homoista säilyi yhä ihmisten muistissa, joten ajatus homoseksuaalisuuden arkaluonteisuudesta sai jatkoa.²² Kirkossa ajatus homoseksuaalisten tekojen syntisyydestä vaikutti vahvas- ti. Toisaalta kirkon piirissä myös ajateltiin, että ihmisille kysymys omasta seksuaali- suudesta on niin henkilökohtainen, että sitä tulisi käsitellä ainoastaan sielunhoidol- lisissa kohtaamisissa.²³ Muissa Pohjoismaissa suhtautuminen homoseksuaalisuuteen muuttui avoimemmaksi aikaisemmin kuin Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa 1980- ja 1990-luvut olivat Margareta Lindholmin mukaan homoseksuaalisuuden osalta avoi- muuden vuosikymmeniä.²⁴

Heteroseksuaalisuuden normatiivisuus vaikuttaa vahvasti Suomessa vallinneiden asenteiden taustalla. Käsite heteronormatiivisuus on alun perin tuotettu angloamerik- kalaisessa tutkimuskeskustelussa kuvaamaan sitä, kuinka puheessa ja ajattelussa sekä erilaisilla muilla käytännöillä institutionalisoitu heteroseksuaalisuus muodostaa sosiaalisten ja seksuaalisten suhteiden oletusarvoisen mallin. Näin heteroseksuaali- suudesta muodostuu luonnollistettu, ainoa hyväksytty ja tavoiteltu malli.²⁵ Tätä mal- lia niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin pyrittiin tukemaan ja vahvistamaan ennen 2000-lukua.

19 Kasvamaan yhdessä 1984, 63.

20 Strömsholm 1997, 5.

21 Strömsholm 1997, 5.

22 Juvonen 2002b, 290.

23 Parisuhdelain seuraukset kirkossa 2010, 2.

24 Lindholm 2003, 10.

25 Ingraham 2005, 2.

2.1.2 Rekisteröity parisuhde ja pastoraalinen rukousohje

Tultaessa 2000-luvulle Suomessa ryhdyttiin säätämään lakeja suojelemaan homosek- suaaleja syrjinnältä seksuaalisen suuntautumisensa takia. Kehitys oli siis päinvastai- nen kuin aiemmin.²⁶ Lainsäädännöllisesti merkittävintä on ollut vuonna 2002 voimaan tullut laki rekisteröidystä parisuhteesta ja vuonna 2017 voimaan astunut sukupuo- lineutraali avioliittolaki. Muita 2000-luvulla säädettyjä homoseksuaalien oikeuksiin vaikuttaneita lakeja ovat perustuslaki (vuonna 2000)²⁷, työsopimuslaki (2001)²⁸, yh- denvertaisuuslaki (2004)²⁹, laki hedelmöityshoidoista (2007)³⁰ sekä äitiyslaki (2018)³¹. Perustuslaki korostaa ihmisten yhdenvertaisuutta ja työsopimuslaki kieltää syrjinnän työssä tai työhönotossa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Yhdenvertaisuus- laki puolestaan laajentaa ja terävöittää seksuaalivähemmistöjen syrjintäsuojaa. Laki hedelmöityshoidoista mahdollistaa hedelmöityshoitojen antamisen avio- ja avopa- reille, naispareille ja itsellisille naisille. Äitiyslaki mahdollistaa sen, että naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvän lapsen juridinen suhde molempiin vanhempiinsa voidaan vahvistaa tunnustamalla lapsi neuvolassa, ilman tarvetta perheen sisäiseen adoptioon. Tässä luvussa keskitytään tarkastelemaan lakia rekisteröidystä parisuh- teesta sekä sen vaikutuksia kirkossa.

Keskustelu samaa sukupuolta olevien parisuhteista kiihtyi vuonna 1996, kun 58 kansanedustajaa teki lakialoitteen laiksi kahden samaa sukupuolta olevan henkilön parisuhteen virallistamiseksi.³² Lakivaliokunnan lähtökohtana oli, että samaa suku- puolta olevien parien asemaa tulee lainsäädännöllisesti kohentaa, mutta heidän pa- risuhteitaan ei tule rinnastaa avioliittoon. Lakivaliokunta ei puoltanut aloitteen hy- väksymistä, koska sen mukaan kyseessä oli perhelainsäädännön perusteita koskeva hanke. Tämän vuoksi lainsäädännön tulee perustua hyvin laadittuun ja laajasti pe- rusteltuun hallituksen esitykseen sekä perusteelliseen valiokuntakäsittelyyn.³³ Edus- kunta hylkäsi lakialoitteen, mutta ehdotti, että hallitus ryhtyisi asianmukaisiin toimiin samaa sukupuolta olevien parien yhteiselämään liittyvien oikeudellisten epäkohtien poistamiseksi.³⁴ Tämän seurauksena oikeusministeriön asettama työryhmä alkoi sel- vittää tarpeellisia lainsäädäntötoimenpiteitä epäkohtien poistamiseksi.³⁵

Eduskunta käsitteli lakia virallistetusta parisuhteesta joulukuussa 2000. Laki antaisi kahdelle samaa sukupuolta olevalle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle oikeuden viral- listaa parisuhteensa. Parisuhde virallistettaisiin osapuolten allekirjoittamalla asiakir- jalla ja se olisi avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio. Kuitenkin parisuhteen virallistaminen toisi joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta samat oikeusvaikutukset

26 Mustola 2007, 36.

27 Perustuslaki (11.6.1999/731).

28 Työsopimuslaki (26.1.2001/55).

29 Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014).

30 Laki hedelmöityshoidoista (22.12.2006/1237).

31 Äitiyslaki (20.4.2018/253).

32 LA 26/1996 vp.

33 LaVM 10/1997 vp.

34 EK 17/1997.

35 HE 200/2000 vp.

kuin avioliitto.³⁶ Lakivaliokunta puolsi hallituksen esitystä tietyin muutoksin kesä- kuussa 2001 vain yhden äänen enemmistöllä. Lakivaliokunnan mukaan uusi laki tuki- si erilaisten perhemuotojen yhdenvertaista kohtelua sekä myös avioliittoinstituutiota, koska nyt avioliittoon kuuluva sitoutumisen ja vastuun ajatus ulotettaisiin myös sa- maa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Lain nimeksi valiokunta ehdotti virallistetun parisuhteen sijaan rekisteröity parisuhde.³⁷ Myös perustuslakivaliokunta tuki hallituksen esitystä.³⁸

Lakia edelsi kiivas keskustelu niin eduskunnassa kuin mediassakin. Sari Charpen- tier on tutkinut vuonna 1996 rekisteröidystä parisuhteesta käytyä lehdistökeskuste- lua. Hän on keskittynyt ennen kaikkea kirjoituksiin, joissa rekisteröityä parisuhdetta vastustetaan vetoamalla avioliiton pyhyyteen.³⁹ Charpentier on jakanut aineistosta nousevat teemat kolmeen erilaiseen diskurssiin, jotka ovat kristillinen, psykologi- nen ja luonto-diskurssi. Aiheesta käytävä keskustelu on Charpentierin tutkimuksen mukaan suoraa, paikoin jopa homoseksuaaleja loukkaavaa. Kristilliseen diskurssiin kuuluu esimerkiksi homoseksuaalien tuomitseminen kadotukseen. Kirjoittajat pai- nottavat, että homoseksuaalit hyväksytään ihmisinä, mutta homoseksuaalisuuden to- teuttamista ja heidän parisuhteidensa virallistamista vastustetaan. Lakia kannattavat pitävät homoseksuaalisuutta vain pienenä syntinä tai ei syntinä lainkaan.⁴⁰

Charpentierin tutkimuksessa psykologiseen diskurssiin kuuluvissa kirjoituksissa homoseksuaalisuus nähdään keskenkasvuisuutena tai kypsymättömyytenä. Kirjoi- tusten mukaan homoseksuaalien lisääntyminen on arveluttavaa ja heidän lastenkas- vatustaitonsa kyseenalaisia. Lakia vastustavat ajattelevat, että homoseksuaaleille on annettava oikeus eheytyä ja parantua homoudestaan.⁴¹ Luonto-diskurssiin kuulu- ville kirjoituksille puolestaan on ominaista pohdinta siitä, onko homoseksuaalisuus luonnollista. Homoseksuaalisuus nähtiin luonnottomana, koska sillä ei ole biologista perustaa, homoseksuaalisuus on kieroutunutta käyttäytymistä, homoseksuaalisuus ei ole mahdollista heteroseksuaaleille kirjoittajille, eläimet eivät käyttäydy homosek- suaalisesti ja homoseksuaalisissa suhteissa ei saada lapsia. Luonnollista homosek- suaalisuus puolestaan on, koska sille on biologinen perusta, homoseksuaaleille kir- joittajille olisi luonnotonta olla vastakkaisen sukupuolen kanssa, eläimet käyttäytyvät homoseksuaalisesti ja koska lesbo- ja homosuhteissa on lapsia.⁴²

Eduskunta äänesti rekisteröidyn parisuhteen puolesta syyskuussa 2001 äänin 99–

84. Laki rekisteröidystä parisuhteesta tuli voimaan vuonna 2002. Parisuhteen rekiste- röinnillä oli samat oikeusvaikutukset kuin avioliitolla lukuun ottamatta erikseen lais- sa säädettyjä poikkeuksia. Nämä poikkeukset rajoittivat rekisteröidyssä parisuhteessa elävien oikeudet vähäisemmiksi kuin aviopuolisoiden. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevien ei ollut mahdollista adoptoida lasta, ellei lapsi ollut toisen puolison oma eikä parisuhteeseen sovellettu nimilain säännöksiä puolison sukunimestä.⁴³

36 HE 200/2000 vp.

37 LaVM 15/2001 vp.

38 PeVL 15/2001 vp.

39 Charpentier 2001, 9.

40 Charpentier 2001, 46–49.

41 Charpentier 2001, 52–55.

42 Charpentier 2001, 56–59.

43 Laki rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001). Perheen sisäinen adoptio tuli mahdolliseksi vuonna 2009.

Kirkossa reagoitiin voimakkaasti lakiin rekisteröidystä parisuhteesta. Keskuste- luun osallistuivat niin kirkon päättävät elimet kuin rivijäsenetkin. Rekisteröityyn pa- risuhteeseen liittyvän keskustelun ollessa kuumimmillaan vuosituhannen taitteessa oikeusministeriö pyysi kirkkohallitukselta lausuntoa asiasta. Lausunnossaan kirkko- hallitus toteaa, että asiaan sisältyy periaatteellisesti ja eettisesti merkittäviä kysymyk- siä. Kirkkohallitus pitää miehen ja naisen välistä avioliittoa erityisenä parisuhteen muotona, jota myös yhteiskunnan tulisi vahvistaa. Tätä kirkkohallitus perustelee sillä, että avioliitto mahdollistaa yhteiskunnan jatkuvuuden ja lasten tasapainoisen kehityk- sen. Lisäksi lausunnossa nousee esiin pelko, että yleisessä kielenkäytössä rekisteröi- dyistä parisuhteista puhuttaisiin ”homoavioliittoina”. Kirkkohallituksen mielestä on ongelmallista, että valtio tukee erityistoimin yhtä vähemmistöryhmää. Lausuntonsa johtopäätöksenä kirkkohallitus toteaa, että avioliiton rinnalle ei tule perustaa mitään siihen rinnastuvia instituutioita.⁴⁴

Eduskunnan äänestettyä parisuhdelain puolesta piispat julkaisivat tiedotteen, jossa todettiin, että rekisteröity parisuhde on avioliitosta erillinen instituutio eikä kirkko toteuta samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyviä vastaavia kirkollisia toimituksia. Työntekijöiltään kirkko edellyttää piispojen mukaan perinteisen opetuk- sen mukaista käyttäytymistä. Piispat totesivat, että homoseksuaalisen taipumuksen omaaviin tulee niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin suhtautua heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Yhteiskunnassa on tuettava sellaista opetusta sekä lasten ja nuorten kasvua, jotka vahvistavat naisen ja miehen keskinäistä parisuhdetta. Kirkossa tämä tapahtuu avioliittoon vihkimisessä ja siunaamisessa.⁴⁵

Entistä voimakkaammaksi keskustelu homoseksuaalisuudesta kävi kirkossa vuo- den 2002 jälkeen, jolloin laki rekisteröidystä parisuhteesta tuli voimaan.⁴⁶ Heti pari- suhdelain hyväksymisen jälkeen kirkolliskokouksessa tehtiin asiasta kaksi aloitetta.

Ensimmäisessä vaadittiin, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävä ei saisi työskennel- lä kirkossa. Toisen aloitteen mukaan parisuhteensa rekisteröineiden tulisi saada kir- kollinen siunaus. Kirkolliskokous jätti molemmat aloitteet raukeamaan, mutta päätti lähettää asian piispainkokoukselle selvitettäväksi.⁴⁷ Piispainkokous asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella piispainkokouksen kannanottoa parisuhdelain seu- rauksista kirkossa. Työryhmä järjesti vuonna 2007 kaksi parisuhdelakiseminaaria, joiden tarkoituksena oli selventää kirkon kantaa homoseksuaalisuuteen. Seminaa- reihin kokoontuivat piispat, hiippakuntien edustajat ja kirkkohallituksen eri yksi- köiden nimeämät edustajat sekä ryhmä asiantuntijoita.⁴⁸ Ensimmäisen seminaarin aiheina olivat homoseksuaaliset parisuhteet raamatuntulkinnan, kristillisen etiikan ja ekumeenisten yhteyksien kannalta.⁴⁹ Toisessa seminaarissa käsiteltiin ihmiskuvaan liittyviä kysymyksiä kirkon hallinnossa ja seurakuntien toiminnassa.⁵⁰

Laki rekisteröidystä parisuhteesta aiheutti kiivasta keskustelua kirkossa, mutta konkreettisia asiaan liittyviä päätöksiä jouduttiin odottamaan pitkään. Vasta vuonna

44 Kirkkohallituksen lausunto Oikeusministeriölle 1999.

45 Suhonen 2002, 77.

46 Parisuhdelain seuraukset kirkossa 2010, 2.

47 Parisuhdelain seuraukset kirkossa 2010, 3–4.

48 Kirkko keskustelee homoseksuaalisuudesta 2007.

49 Saarelma 2007, 6.

50 Saarelma 2009, 6.

2010 – kahdeksan vuotta rekisteröidyn parisuhteen voimaantulon jälkeen – piispain- kokous julkaisi selvityksensä. Selvityksessä se nosti esiin kuusi erilaista vaihtoehtoa, kuinka kirkko voisi reagoida rekisteröidyn parisuhteen olemassaoloon. Vaihtoehdot olivat: 1) liiton siunaaminen, 2) ihmisten siunaaminen, 3) kodin siunaaminen, 4) va- paamuotoinen rukous, 5) yksityisen elämän piiri ja 6) erillinen kielto.⁵¹ Piispainkokous päätyi kannattamaan vapaamuotoista rukousta perustellen sitä kirkon yhteisellä us- kolla, kirkon aiemmilla kannanotoilla sekä tekemällään selvityksellä.⁵²

Vuonna 2011 piispainkokous laati kirkolliskokouksen siltä pyytämän ohjeen vapaamuotoisesta rukoushetkestä parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Kyse ei ole avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta. Ohjeen mukaan ”pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan”. Rukouksessa kiitetään Jumalaa elä- män lahjoista ja pyydetään Jumalan huolenpitoa ja johdatusta. Ohjeessa painotetaan, että rukouksessa ei tule käyttää avioliittoon vihkimiseen tai avioliiton siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia.⁵³

Pastoraalinen rukousohje on nimensäkin mukaisesti hyvin vapaamuotoinen. Täs- tä johtuen variaatiot sen toteuttamisessa lienevät moninaiset. Elina Hellqvist ja Auli Vähäkangas ovat tutkineet rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kokemuksia kysei- sestä rukouksesta. Vastoin piispainkokouksen ohjeistusta, ihmiset ovat kokeneet, että rukous on ”häät”. Rukoustilanteissa on myös käytetty vihkimiseen tai siunaamiseen liittyvää symboliikkaa, kuten sormusten vaihtoa. Näin ollen piispainkokouksen ohje ei näytä vaikuttaneen ihmisten omiin kokemuksiin suhteensa tai järjestetyn juhlan luonteesta. Hellqvistin ja Vähäkankaan mukaan osalle pareista on kuitenkin tärkeää noudattaa huolella piispainkokouksen ohjetta ja pitäytyä rukouksessa.⁵⁴

Laki rekisteröidystä parisuhteesta toi esiin myös kysymyksen, voiko kirkon työn- tekijä elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Piispainkokous linjasi vuonna 2010, että re- kisteröidyssä parisuhteessa elävä voi toimia kirkon palveluksessa.⁵⁵ Yhdeksää vuotta aikaisemmin piispat olivat todenneet, että kirkon työntekijän on pitäydyttävä perin- teisessä parisuhdekäsityksessä.

51 1) Selvityksessä rekisteröidyn parisuhteen siunaamisesta puhutaan ”liiton siunaamisena”. Liiton siunaa- minen tarkoittaa selvityksen mukaan sitä, että kirkolliskokouksen erillisellä päätöksellä otetaan kirkko- käsikirjaan tai sen rinnalle käyttöön erityinen kirkollinen toimitus rekisteröidyn parisuhteen siunaamista varten. 2) Ihmisten siunaaminen tarkoittaa, että otetaan kirkolliskokouksen päätöksellä kirkkokäsikirjaan tai sen rinnalle erityinen rukoushetki, joka on tarkoitettu parisuhteensa rekisteröineiden puolesta rukoi- lemiseen ja heidän siunaamiseensa. 3) Kodin siunaaminen tarkoittaa, että piispainkokous tai piispa antaa pastoraalisen ohjeen, jonka mukaan käytetään olemassa olevia kirkollisia toimituksia, erityisesti kodin siunausta. 4) Vapaamuotoinen rukous tarkoittaa, että piispainkokous tai piispa antaa pastoraalisen oh- jeen, jonka mukaan parisuhteensa rekisteröineiden puolesta rukoillaan vapaasti tai käyttämällä olemassa olevaa aineistoa. 5) Yksityisen elämän piiri tarkoittaa, että piispainkokous tai piispa antaa pastoraalisen ohjeen, jonka mukaan asia kuuluu sielunhoidon ja henkilökohtaisen kohtaamisen piiriin. 6) Erillinen kielto tarkoittaa, että kirkolliskokous tai piispainkokous toteaa, että parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ei voida rukoilla eikä heitä voida siunata. (Parisuhdelain seuraukset kirkossa 2010.)

52 Parisuhdelain seuraukset kirkossa 2010, 128.

53 Pastoraalinen ohje 2011.

54 Hellqvist & Vähäkangas 2016, 147.

55 Parisuhdelain seuraukset kirkossa 2010, 131–132.

Vuonna 2008 piispat julkaisivat kannanoton Rakkauden lahja – Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta⁵⁶. Piispojen mukaan keskusteltaessa homosek- suaalisuudesta on muistettava, että se ei ole vain ilmiö tai asia, vaan koskettaa oikeita ihmisiä. Homoseksuaaleille ihmisille kysymys on oman itseymmärryksen kannalta merkityksellinen. Piispat toteavat, että homoseksuaalisuus jakaa kristillisiä kirkkoja kautta maailman. ⁵⁷ Piispojen mukaan on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mitä tieteellisessä tutkimuksessa sanotaan homoseksuaalisuudesta ja miten yhteisömme suhtautuu seksuaalivähemmistöihin. Piispat muistuttavat, että kristillisessä ja länsi- maisessa perinteessä yksilön arvoa on aina pidetty luovuttamattomana ja että kristil- linen kirkko on vakuuttunut siitä, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.⁵⁸ Rakkauden lahjassa piispat nostavat esille myös raamatuntulkinnan. He toteavat, että Raamatussa homoseksuaaliseen käyttäytymiseen suhtaudutaan torjuvasti, mutta ot- tavat myös huomioon sen, että Raamatun syntyaikana homoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei tiedetty samalla tavalla kuin nykyään.⁵⁹

Rakkauden lahjassa piispat nostavat esille kolme asiaa, jotka on otettava huomioon homoseksuaalisuudesta keskusteltaessa. Ensiksikin on pohdittava, antaako oman aikamme tieto seksuaalisuudesta mahdollisuuden tai oikeuden tulkita Raamattua uudella tavalla. Toiseksi on huomioitava se, että kristillisen luomisuskon ja ihmiskä- sityksen mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Jumala on antanut ihmisille tehtävän olla hedelmällisiä, lisääntyä ja täyttää maa. Lisääntymiseen sisältyy tehtävä siirtää henkistä perintöä uusille sukupolville. Tästä tehtävästä määräytyy avioliiton yhteisöllinen asema. Kolmas asia on se, että homoseksuaalisuus jakaa mielipiteitä nyt ja tulevaisuudessa. Toisin ajattelevia ja uskovia on kuunneltava ja kirkon yhteydestä on pyrittävä pitämään kiinni.⁶⁰ Edellisten lisäksi piispat muistuttavat, että jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin. Hyvä elämä voi piispojen mukaan kuitenkin toteutua monenlaisissa perheissä.⁶¹

Rakkauden lahjan lausunnot antavat kuvan piispojen käsityksistä muuttuvassa ti- lanteessa. Rakkauden lahja on hyvin sopusoinnussa kirkossa 2000-luvulla tehtyihin homoseksuaalisuutta koskeviin päätöksiin. Keskiössä on homoseksuaalisesti suun- tautuneen ihmisen ihmisarvo, mutta toisaalta miehen ja naisen välisen avioliiton pai- nottaminen ensisijaisena parisuhteen muotona. Rakkauden lahja -dokumenttia analy- soineen Vesa Hirvosen mukaan homoseksuaalisuutta käsitellään dokumentissa hyvin varovasti ja suppeasti. Hänen mukaansa homoseksuaalisuus näyttäytyy inhimillisen elämän kokonaisuuden näkökulmasta anomaliana eivätkä homoseksuaalisesti suun- tautuneet ihmiset saa kannanotosta apua seksuaalisuuteensa liittyville pohdinnoil- leen. Hirvosen mukaan kannanotto antaa ymmärtää, että heteroiden kohdalla ihanne on miehen ja naisen välinen elinikäinen avioliitto, mutta homoseksuaalien kohdalla ihanne jää epäselväksi.⁶²

56 Kannanoton ovat allekirjoittaneet Jukka Paarma, Voitto Huotari, Samuel Salmi, Eero Huovinen, Juha Pihkala, Mikko Heikka ja Gustav Björkstrand. Kari Mäkinen ja Wille Riekkinen eivät allekirjoittaneet kan- nanottoa.

57 Rakkauden lahja 2008, 58.

58 Rakkauden lahja 2008, 59.

59 Rakkauden lahja 2008, 59–60.

60 Rakkauden lahja 2008, 59–60.

61 Rakkauden lahja 2008, 103.

62 Hirvonen 2009, 358.

Huomattavaa on, että 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kirkossa rea- goitiin seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin lähinnä yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten seurauksena. Homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien pari- suhteista käytiin kirkossa runsasta keskustelua, mutta virallisten dokumenttien näkö- kulmasta tarkasteltuna vaikuttaa siltä, että konkreettisiin toimiin ei kirkossa juurikaan ryhdytty. Kirkon linja poikkeaa huomattavasti esimerkiksi Ruotsin kirkon toimista.

Ruotsin kirkossa käytiin 2000-luvun alussa määrätietoiseen työhön, jossa vaikenemi- sen kulttuurista pyrittiin pääsemään eroon ja hiippakuntiin sekä seurakuntiin tuotiin aktiivisesti tietoa homoseksuaalisuudesta sekä homoseksuaalisesti suuntautuneiden ihmisten tarpeista. Esirukous samaa sukupuolta olevien parien puolesta sallittiin Ruotsin kirkossa jo vuonna 1999. Uuden vuosituhannen alun päämäärätietoinen toi- minta johti siihen, että samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen siunaaminen sallittiin Ruotsin kirkossa vuonna 2005 ja samaa sukupuolta olevien kirkollinen avio- liittoon vihkiminen vuonna 2009.⁶³

2.1.3 Samaa sukupuolta olevien avioliitto

Siitäkin huolimatta, että laki rekisteröidystä parisuhteesta oli iso askel samaa suku- puolta olevien parien aseman parantamisessa Suomessa, se nähtiin jo voimaan tul- lessaan syrjivänä. Parisuhdelaki ei nimittäin antanut kaikkia samoja oikeuksia kuin avioliitto.⁶⁴ Vuonna 2009 asia konkretisoitui, kun Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkysen ja viiden muun kansanedustajan allekirjoittama aloite parisuhdelain ku- moamisesta ja avioliittolain muuttamisesta tuli vireille eduskunnassa.⁶⁵ Kuten rekis- teröidyn parisuhteen säätäminen, niin myös avioliittolain muuttaminen sukupuo- lineutraaliksi, oli vuosien prosessi. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli Suomessa voimaan vuonna 2017.⁶⁶

Sukupuolineutraali avioliittolaki on ensimmäinen Suomessa hyväksytty laki, joka on lähtenyt liikkeelle kansalaisaloitteesta. Kansalaisaloitteen takana oli 21-vuotias Ida Bergmann. Mahdollisuus tehdä kansalaisaloite lainsäädännön muuttamiseksi tuli voimaan vuonna 2012. Bergmann päätti alkaa kerätä ihmisten nimiä kansalaisaloit- teeseen, jossa vaadittaisiin avioliittolain muuttamista sellaiseksi, että se sallisi myös samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliitot. Toukokuussa 2012 perustettiin yhdistys Tasa-arvoinen Suomi ry ja myöhemmin kampanja sai nimekseen Tahdon2013. Kampan- ja käynnistyi virallisesti 19.3.2013. Allekirjoitusten kerääminen kansalaisaloitteeseen tapahtui nopeasti, sillä vaadittavat 50 000 nimeä olivat koossa 14 tunnissa nimien keräämisen aloittamisesta. Lopullinen määrä oli yli 160 000 allekirjoitusta.⁶⁷

Kansalaisaloite luovutettiin eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalle 13.12.2013.

Aloite oli julkisesti kuultavana eduskunnan lakivaliokunnassa helmikuussa 2014.

Lakivaliokunta äänesti asiasta kesäkuussa 2014 ja aloite hylättiin äänin 10–6. Tois- tamiseen aloite hylättiin lakivaliokunnassa äänin 9–8. Suomen eduskunta äänesti su- kupuolineutraalista avioliitosta 28.11.2014. Uusi avioliittolaki äänestettiin voimaan

63 Samkönade äktenskap 2019.

64 Juvonen 2002a, 257.

65 La 31/2009 vp.

66 Avioliittolaki (13.6.1929/234), 1 §.

67 Sarhimaa 2015.

äänin 105–92. Suuri valiokunta puolsi lakia 4.12.2014 äänin 17–8 ja eduskunta hy- väksyi sukupuolineutraalin avioliittolain myös toisessa äänestyksessään 12.12.2014.

Presidentti Sauli Niinistö vahvisti lain 20.2.2015. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan 1.3.2017. Lainmuutos merkitsee sitä, että samaa sukupuolta olevat parit saavat siviilivihkimyksen samoin edellytyksin kuin heteroparit. Samalla samaa su- kupuolta oleville pareille tulee adoptio-oikeus sekä oikeus ottaa puolison sukunimi itselleen.⁶⁸

Avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille synnytti kiivasta kes- kustelua niin eduskunnassa, mediassa kuin kirkossakin. Helsingin Sanomissa ja Ko- timaassa käydylle keskustelulle oli tyypillistä, että lakia voitiin sekä puolustaa että vastustaa samankaltaisilla argumenteilla. Lehdistökeskustelussa käytetyt argumentit on jaettu teologisiin, ihmisoikeudellisiin, lasten ja vanhempien oikeuksiin vetoaviin sekä avioliittoinstituutioon vetoaviin argumentteihin.⁶⁹

Samaa sukupuolta olevien avioliittoa puolustavissa lehdistökirjoituksissa ve- dottiin siihen, että kristinuskon ydinsanomaa ovat armo ja rakkaus ja että jokainen ihminen on tasa-arvoinen. Kirjoittajien mukaan kirkon on tuettava sitoutuneita, elä- män pituisia parisuhteita. Arkkipiispa Mäkinen näyttäytyy kirjoituksissa rohkeana ja kirkkoa uudistavana johtajana. Samaa sukupuolta olevien avioliittoa kannattavien kirjoittajien mukaan Raamatusta on erotettava sen ydinsanoma ja aikaansa sidotut ohjeet. Kirjoituksissa vedotaan siihen, että homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset on nostettava sekä laissa että kirkossa samaan asemaan heteroseksuaalien kanssa. Kir- joittajat uskovat, että sukupuolineutraali avioliittolaki vähentää syrjintää kouluissa ja työpaikoilla sekä muokkaa ihmisten asenteita ja arvomaailmaa. Lehdistökeskustelus- sa myös painotettiin sitä, että homoseksuaalisesti suuntautuneilla ihmisillä tulisi olla oikeus saada lapsia sekä lapsilla tulisi olla oikeus vanhempiin, olivatpa vanhemmat keskenään samaa tai eri sukupuolta. Lehdistökeskustelussa samaa sukupuolta ole- vien avioliittoa vastustettiin vetoamalla siihen, että miehen ja naisen välinen avioliitto on ainoa oikea malli avioliitolle ja Raamatussa homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan kielteisesti. Kirjoittajien mukaan asiassa tulisi ajatella lasten etua ja lasten etu on elää heteroseksuaalien vanhempien kanssa. Samaa sukupuolta olevien avioliitto uhkaisi kirjoittajien mukaan perinteistä käsitystä avioliitosta.⁷⁰

Sukupuolineutraali avioliittolaki on jakanut näkemyksiä kirkossa voimakkaasti.

Vuonna 2014 Kirkon akateemisten jäsenkyselyn perusteella 44 prosenttia papeista kannatti ja 41 prosenttia vastusti sukupuolineutraalia avioliittoa. Samaa sukupuol- ta olevien kirkollista vihkimistä kannatti 35 prosenttia papistosta ja vastusti 50 pro- senttia.⁷¹ Vuonna 2018 tehdyn kyselyn perusteella 56 prosenttia papeista kannatti samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoon vihkimistä ja 30 prosenttia vastusti sitä.⁷² Samaa sukupuolta olevien avioliittoa kannattavien pappien määrä on noussut muutamassa vuodessa merkittävästi. Myös piispojen näkemykset ovat jakaantuneet.

Suurin osa vuonna 2017 virassa olleista piispoista asettui perinteisen avioliittokäsi- tyksen kannalle. Kuitenkin Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, Porvoon hiip- pakunnan piispa Björn Vikström sekä arkkipiispa Kari Mäkinen kannattivat julkisesti

68 Kansalaisaloite (KAA 3/2013 vp).

69 Kemppainen 2016, 84.

70 Kemppainen 2016, 84–87.

71 Niemelä 2014, 77.

72 Tervo-Niemelä 2018, 92.

sukupuolineutraalia avioliittoa.⁷³ Erityisesti Mäkisen reaktio sukupuolineutraaliin avioliittoon sai paljon huomiota. Mäkinen kirjoitti sosiaalisessa mediassa heti edus- kunnan päätöksen jälkeen iloitsevansa niiden ihmisten kanssa, joita uusi avioliittolaki erityisesti koskettaa.⁷⁴ Kirkossa on myös monia ryhmittymiä, jotka ovat aktiivisesti kannattaneet tai vastustaneet samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoon vihki- mistä. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kirkossa erityisen aktiivisesti ajavat muun muassa Sateenkaariyhdistys Malkus, Tulkaa kaikki -liike ja Yhteys-liike.⁷⁵ Miehen ja naisen avioliittoa ainoa oikeana avioliittona ja perinteistä seksuaalietiikka ovat jul- kisesti puolustaneet muun muassa viidesläisyyteen sijoittuva Kansanlähetys sekä Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (SLEY), joka kuuluu evankeliseen herä- tysliikkeeseen.⁷⁶

Avioliittoa käsiteltiin kirkolliskokouksessa syksyllä 2015 ja kirkolliskokouksen yleisvaliokunta antoi uudesta avioliittolaista laajahkon mietinnön. Siinä todetaan, että avioliittolain muuttaminen ei vaikuta kirkolliseen vihkimiseen. Papilla säilyy oikeus vihkiä avioliittoon kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan mukaisesti. Papille ei synny oikeutta vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.⁷⁷

Piispainkokous antoi syksyllä 2016 kirkolliskokouksen siltä pyytämän selonteon kirkon avioliitto-opista uuden avioliittolain astuessa voimaan. Selonteko antoi selvän vastauksen, että kirkon käsityksen mukaan avioliitto on edelleen miehen ja naisen välinen liitto eikä papilla ole oikeutta vihkiä kahta samaa sukupuolta olevaa ihmistä avioliittoon. Selonteko ei sisältänyt sinällään mitään uutta, vaan toi selvästi esiin, että kirkko haluaa olla kaikkien ihmisten tukena, mutta ei laajenna avioliittokäsitystään.

Selonteossa painotetaan, että ihmisarvo kuuluu kaikille ja nostaa esiin Jeesuksen kun- nioittavan asenteen jokaista ihmistä kohtaan, ihmisen Jumalan kuvana, lähimmäisen- rakkauden mukaiset teot, toisen tuomitsemisen välttämisen ja kultaisen säännön.⁷⁸ Piispojen mukaan avioliittokäsityksen muutoksia on tutkittava historiallisesta näkö- kulmasta. Vaikka avioliittokäsitys on osittain aikaan ja kulttuuriin sidottu, piispat kuitenkin painottavat miehen ja naisen välisen avioliiton erityisyyttä. Sukupuolinen erilaisuus ja yhteys saavat vahvoja symbolisia ja jopa sakramentaalisia merkityksiä.⁷⁹ On huomionarvoista, että selonteossa viitataan sakramentaaliseen avioliittoon, vaikka avioliitto ei ole luterilaisessa kirkossa sakramentti. Selonteossa mainitaan, että vaikka kirkko on aikojen saatossa muuttanut käsitystään avioliitosta, se on kuitenkin aina pitäytynyt siinä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.⁸⁰

Piispainkokous linjasi, että pastoraalista ohjetta rukouksesta parisuhteensa re- kisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan voi soveltaa samaa sukupuolta oleviin, maistraatissa vihittyihin, aviopareihin. Lisäksi pyydettäessä seurakunnan jäsenen

73 Kuokkanen 2014; Juupaluoma 2014; Mäkinen 2014.

74 Mäkinen 2014.

75 Sateenkaariyhdistys Malkus 2020; Tulkaa kaikki -liike 2017; Yhteys-liike 2020.

76 Tuovinen 2019; Koskenniemi 2017; Palmu 2017.

77 Yleisvaliokunnan mietintö 3/2015, 18–19.

78 Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta 2016, 1–2.

79 Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta 2016, 4.

80 Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta 2016, 6.

siviilivihkimisenä toimitettavan avioliiton puolesta voidaan rukoilla päiväjumalan- palveluksessa sen mukaan, mikä on paikallinen tapa.⁸¹

Yhteiskunnallinen käsitys avioliitosta on sukupuolineutraalin avioliittolain myötä muuttunut. Hellqvistin ja Vähäkankaan mukaan avioliittokäsite muuttuu, kun avio- liittoon vihkimisen ehdot muuttuvat.⁸² Piispainkokouksessa ja kirkolliskokouksessa on lausuttu selvästi, että avioliittolain muutos ei vaikuta kirkon vihkimiskäytäntöi- hin.⁸³ Tilanne on kuitenkin osittain epäselvä, koska pappien toimittamat vihkimiset ovat kuitenkin juridisesti päteviä ja useat kymmenet papit ovat jo vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon vastoin kirkon ohjeistusta asiasta. Hirvosen mu- kaan papeilla on oikeus vihkiä samaa sukupuolta olevat parit, ellei kirkko erikseen ra- joita asiaa kirkkojärjestyksessä. Hirvonen huomauttaa, että kirkkojärjestyksessä kirk- ko nojaa valtion määrittelyyn avioliitosta. Kirkkojärjestyksessä kirkko ei määrittele mitään omia ehtoja sille, mitä se pitää avioliittona.⁸⁴ Helsingin hiippakuntavaltuusto on todennut, että voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole määräyksiä, jotka kieltäi- sivät samaa sukupuolta olevien kirkollisen siunaamisen tai vihkimisen.⁸⁵ Lisäksi on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan papilla on velvollisuus vihkiä samaa sukupuol- ta olevat parit sukupuolineutraalin avioliittolain ollessa voimassa. Näin on esittänyt muun muassa oikeustieteen professori Urpo Kangas, jolta kirkkohallitus tilasi lau- sunnon siitä, miten avioliittolain muuttuminen vaikuttaa kirkolliseen vihkimiseen.⁸⁶ Kirkossa on keskusteltu myös mahdollisuudesta luopua vihkioikeudesta. Esimer- kiksi piispa Björn Vikström on esittänyt, että kirkko voisi luopua vihkioikeudestaan.⁸⁷ Näin ollen kaikki avioliittoon aikovat solmisivat avioliiton maistraatissa, jonka jälkeen liitolle olisi mahdollista pyytää kirkollista siunaamista. Joissakin maissa siviiliavioliit- to on pakollinen kaikille. Tällainen malli asettaisi Anne Sofie Roaldin mukaan kaikki avioliitot yhdenvertaiseen asemaan.⁸⁸

Keskusteltaessa siitä, kenellä on oikeus solmia avioliitto kirkollisesti, ei ole Char- pentierin mukaan niinkään kyse siitä, etteivätkö homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset saisi mennä naimisiin. Homo ja lesbo voisivat hyvin mennä naimisiin keske- nään. Samoin homoseksuaalisesti suuntautunut ihminen saisi ilman muuta mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa. Näin ollen kyse ei ensisi- jaisesti ole homoudesta ja lesboudesta vaan sukupuolierosta. Avioliiton pyhyyden – ja samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastustamisen – taustalla on sukupuoliero, ja sen asema yhteiskunnan perustavanlaatuisena kategoriarajana.⁸⁹

Samaa sukupuolta olevien avioliitto, ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistö- jen oikeudet yleensäkin, on vahvasti politisoitunut kysymys niin Suomessa kuin

81 Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta 2016, 10.

82 Hellqvist & Vähäkangas 2016, 150.

83 Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta 2016, 1–2; Yleisvaliokunnan mietintö 3/2015, 18–19.

84 Hirvonen 2016, 267.

85 Ponsiesitys/ Helsingin hiippakuntavaltuusto 2016. Ponsiesitys hyväksyttiin Helsingin hiippakuntaval- tuustossa äänin 13–6.

86 Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista 2016, 28.

87 Vikström 2016, 266–267.

88 Roald 2010.

89 Charpentier 2000, 45.