Tässä kirjoituksessa tarkastelen kansanedustajien tekemien kirjallisten kysymysten kautta sitä, miten he edustavat nuoria erityisesti nuorisotakuuseen liittyen. Kysyn, millaista poliittista tahtoa ja pyrkimyksiä kysymysten kautta nousee esille, kuka puhuu ja kenen puolesta puhutaan.
Kirjallinen kysymys on kansanedustajan laatima kirjallinen selvityspyyntö ministerille tämän toimialaan kuuluvasta asiasta. Sen avulla yksittäinen kansanedustaja voi pyytää lisätietoa valmisteilla olevista asioista asianomaiselta ministeriltä, nostaa esille tärkeänä pitämänsä asian ja hakea tietoa lakialoitteen valmisteluun. Ministeri puolestaan vastaa kirjalliseen kysymykseen, myös kirjallisesti, viimeistään 21 päivän kuluessa kysymyksen toimittamisesta valtioneuvostoon. Kirjallinen kysymys palvelee toki muutakin kuin yksittäisen kansanedustajan tiedonhalua ja pyrkimystä vaikuttaa asioihin: se on kansan-edustajuuden ja puolueen aatemaailman ”performointia” äänestäjien suuntaan, ja monet kysymyksistä ovat luonnollisesti puolueensa näköisiä.
Kirjoitukseni aineistona ovat kaikki vuonna 2013 esitetyt kysymys–vastausparit (14 paria), joiden kysymyksessä ja/tai vastauksessa viitattiin nuorisotakuuseen. Kysymykset koskevat jo olemassa olevaa, mutta kehittyvää kokonaisuutta, sen puutteita ja sen toteut-tamisen etenemistä. Kirjallisista kysymyksistä koostuva aineisto on toki monin tavoin rajallinen, mutta se avaa kuitenkin ikkunan parlamentaariseen poliittiseen keskusteluun, jossa määritellään nuorisotakuun erilaisia merkityksiä, nuoruutta sekä nuorten asemaa suhteessa koulutukseen ja työmarkkinoihin. Kysymysten kautta nousee näkyväksi se, millaisilla tiedoilla ja arvoilla kysymyksiä kehystetään ja miten kysyjien erilaiset hallitus-suhteet ja viiteryhmät suuntaavat huomioita nuorisotakuun eri puoliin.
Kymmenen kansanedustajaa mainitsi nuorisotakuun kysymyksessään, ja neljässä tapauksessa se mainittiin vasta ministerin vastauksessa. Näin ollen nuorisotakuu esiintyy kysymys–vastauspareissa sekä asiana, joka on puutteellinen ja vaatii tarkentamista että
”valmiina” vastauksena kansanedustajan esittämiin, työllistymistä tai nuoria sivuaviin ongelmiin. Esimerkkinä jälkimmäisestä oli perussuomalaisen kansanedustajan kirjallinen kysymys ”Nuorison häiriökäyttäytymisen ehkäiseminen lähiössä” (KK 434/2013), joka keskittyi lähinnä arvostelemaan niin sanotun pehmeän kotouttamispolitiikan onnistumista ja vaatimaan kovempia otteita, joilla puuttua ulkomaalaistaustaisten nuorten käyttäytymi-seen ja edistää ”suomalaisten pelisääntöjen” noudattamista. Työministeri Lauri Ihalaisen vastauksessa kovemmat keinot tyrmättiin ja muistutettiin nuorisotakuun osuudesta nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen.
Nuorisotakuu lanseerattiin vuoden 2013 alussa sellaisella innolla ja hehkutuksella, että ei ole ihme, jos kansanedustajat halusivat kirjallisilla kysymyksillään saada tietoa siitä, miten suuret lupaukset on lunastettu ja tullaan lunastamaan. Monissa vastauksissa ministeri kuitenkin joutui muistuttamaan, että kyseessä on iso kokonaisuus, jonka pe-rustyön rakentaminen vie aikaa. Kahdessa kokoomuslaisen kansanedustajan tekemässä kysymyksessä esitettiin melko yleisen tason huoli nuorisotakuun eli ”nuorille annettu lupauksen” toteutumisesta (KK 393/2013, KK 351/2013). Tarkennuskysymyksissä huoli kohdistui toisen asteen koulutuspaikkojen alueelliseen riittävyyteen sekä seurannan, kansallisen koordinoinnin ja tiedonvälityksen toimivuuteen. Koordinaatio ja erityisesti eri toimijoiden yhteistyö korostui useimmissa ministerin vastauksissa ja niiden katsottiin olevan avain takuun onnistumiseen.
Edellisten edustajien tavoin keskustan kansanedustaja oli myös huolissaan periaat-teiltaan kannatettavan nuorisotakuun toimivuudesta, koska vuoden 2012 huhtikuu-hun verrattuna se ei ollut onnistunut tuomaan helpotusta huhtikuun 2013 vaikeaan nuorisotyöttömyystilanteeseen. Edustaja vaatikin asiaan lisäresursseja ja -panostusta, joita ministeri totesi allokoidun TE-keskusten henkilötyövuosien ja budjettivarausten muodossa. Kysymyksessä kaivattiin myös kevyemmän opiskelun malleja, koska ”on olemassa töitä ja ammatteja, joihin on mahdollista oppia muutamankin kuukau-den ohjatulla työnteolla” (KK 432/2013). Samassa kysymyksessä todettiin myös, että
”[n]uorisotakuun houkuttelevuutta on kehitettävä myös nuoren kannalta, sillä työnteon ja opiskelun tulee aina olla kotiin jäämistä ja sosiaaliturvan varassa elämistä houkutte-levampaa”. Näistä kommenteista tulee selvästi esille se, että nuorisotakuun pääasiallisen asiakaskunnan ajatellaan olevan nuoria, joilla on heikot kiinnikkeet yhteiskuntaan.
Vaikka epäilemättä onkin töitä, joihin muutaman kuukauden kurssitus riittää ja jotka voisivat toimia matalan kynnyksen väylänä ainakin pois kotoa kohti työelämää, kyseiset alat ovat suurella todennäköisyydellä matalapalkka-aloja, jotka eivät välttämättä tarjoa mielekästä työtä eivätkä edes riittävää toimeentuloa.
SDP:n ja vihreiden kansanedustajat olivat tehneet varsin yksityiskohtaiset kysymyk-set nuorisotakuun toimivuuteen liittyen. SDP:n edustaja kirjasi yhden nuoren viran-omaisasioimisen etenemisen, jolla hän halusi havainnollistaa, että nuori joutuu hitaan viranomaistoiminnan takia hankaliin taloudellisiin tilanteisiin. Tässä kysymyksessä korostui kuva nuorista aktiivisina kansalaisina, jotka jäävät byrokratian rattaisiin (KK 752/2013). Vihreiden edustaja samoin kiinnitti huomiota rakenteiden jäykkyyteen: nuo-risotakuuseen kuuluvan työkokeilun ehdot ovat nykyisellään liian tiukat ja vaikeuttavat nuorten pääsyä työpajoille. Toisin sanoen kysymyksessä peräänkuulutettiin järjestelmän väljyyttä ja vastaan tulemista tilanteissa, joissa nuori on epävarma tulevaisuuden amma-tinvalinnan ja uran suhteen. Tässä kysymyksessä ei otettu kantaa nuorten aktiivisuuteen vaan ennemminkin siihen, että aktiivisuuden suunta on joillakin nuorilla hakusessa (KK 258/2013). Kumpikin edellisistä kysymyksistä kumpusi käytännön tilanteista ja teki näkyväksi nuorten ja nuorisotakuujärjestelmän välistä konkreettista suhdetta nuorten olosuhteita ymmärtämään pyrkivällä tavalla.
Monissa kysymyksissä ajettiin erityisen ryhmän etuja ja haluttiin varmistaa, että nuorisotakuu osaa ottaa huomioon tiettyjen ryhmien erityistarpeet. Tällaisia ovat
esi-merkiksi vammaiset nuoret, joiden ongelmaksi tunnistettiin opetuksen eriytyminen ja ennen kaikkea mahdollisuuksien puute: ”Tällä hetkellä noin kolmetuhatta koulutettua kehitysvammaista olisi heti valmis töihin, jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus” (KK 949/2012). Samanlaisen määritelmän voisi toki yleistää koskemaan paljon suurempaa nuorten joukkoa, mutta lauseen voi ymmärtää erottautumisena siitä oletetusta nuoriso-takuun kohderyhmästä, joka kaipaa aktivointia. Nuoriin liittyvät keskustelut liikkuvat aktiivisen ja aktivoimista kaipaavan nuoren tunnistamisen välillä, mutta jälkimmäisellä vaikuttaa olevan enemmän kaikupohjaa julkisessa keskustelussa. On helppo ennustaa, kumpi median esittelemistä nuorista jää elämään työikäisen nuoren arkkityyppinä:
sosiaalituen varassa elävä työtön Tatu (Ahola 2013) vai kahtasataa työpaikkaa hakenut työtön Nici (Mattila 2013).
Yksi nuorisotakuun tärkeistä tavoitteista on estää nuorten syrjäytymistä, mutta samalla sen korostetaan tarjoavan kaikille tietyn ikäisille nuorille palveluja ja tukea.
Varsin aktiivinen edunvalvonta-aloitteellisuus nousi kokoomusryhmästä, jonka edus-tajien tekemistä kysymyksistä kahdessa oltiin kiinnostunut nimenomaan siitä, miten nuorisotakuu toteutuu korkeakoulutettujen kohdalla (KK 482/2013, KK 513/2013).
Kolmessa vaadittiin korkeasti koulutettujen työvoimapalvelujen kehittämistä, ja niihin annetuissa ministerin vastauksissa tarjottiin yhdeksi ratkaisuksi nuorisotakuuta (KK 5/2013, KK 786/2013, KK 894/2013). Näistä kysymyksistä neljässä viitattiin Akavan tiedotteisiin ja niissä esille nostettuun huoleen korkeakoulutettujen työllistymisestä.
Vaikka kokoomuksen aktiivisuus toimia aktiivisen edunvalvontajärjestön äänitorvena on yhtäältä kannatettavaa, on toisaalta huomionarvoista, että marginaaliin joutuneilla, alhaisen koulutuksen saaneilla ja pitkään työttöminä olleilla nuorilla ei ole samantapaista järjestöperustaista edunvalvontatoimintaa.
Edunvalvonta- ja ikäryhmäpolitikoinniksi voisi lukea myös kahden perussuomalaisen kansanedustajan kysymyksen, jotka suhtautuivat varsin kriittisesti nuorisotakuuseen ja sen kohderyhmään. Kyseiset edustajat halusivat kysymyksissään kiinnittää huomiota nuorisotakuun ulkopuolelle rajattuihin ryhmiin, aikuisiin työttömiin ja niihin, joilla kyllä on opiskelu- tai työpaikka, mutta jotka eivät muuten voi hyvin. Näissä kysymyk-sissä nuorisotakuu ja sen kohderyhmä, nuoret, näyttäytyvät käenpoikana, joihin ”valtio panostaa suuria summia” (KK 650/2013) ja joiden ”jalkoihin jäävät” ”väliinputoajat”, 30–40-vuotiaat työttömät (KK 404/2013). Tämän painotuksen voi ymmärtää erityisesti opposition kritiikkinä hallituksen kärkihanketta kohtaan, mutta samalla kysymykset kyseenalaistivat nuorisotakuun tarpeen tavalla, joka sulkee silmänsä sellaisilta melko kiistattomilta ongelmilta kuin nuorten muita ikäryhmiä korkeampi työttömyys.
Nuorisotakuuseen liittyvät kirjalliset kysymykset näyttävät mikroskooppisen, mutta suuria linjoja heijastavan kuvan politiikanteosta ja poliittisten tahtojen erilaisista painotuk-sista. Kun toiset tunnustavat tarpeen puuttua nuorisotyöttömyyteen ja pyrkivät nuoriso-takuun puutteiden osoittamisen kautta näyttämään kehitystarpeita, toiset kyseenalaistavat koko panostuksen työ- ja koulumaailman ulkopuolelle jääviin nuoriin. Nuorisotakuun piiriin kuuluvien nuorten joukko on monitahoinen, ja vaikka edunvalvontapolitiikalla on tärkeä rooli varjoon jäävien intressiryhmien esille tuomisessa, ongelma on se, että eri ryhmien puolestapuhujat jakautuvat aina epätasaisesti.
l
ista aineistona Käytetyistä Kirjallisista KysymyKsistä:
• KK 894/2013, Marjo Matikainen-Kallström /kok. Korkeasti koulutettujen työttömien työvoimapalveluiden kehittäminen. Vastannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 786/2013, Anne-Mari Virolainen /kok ym. Korkea-asteen koulutuksen suoritta-neiden työnvälitystoiminnan kehittäminen. Vastannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 752/2013, Päivi Lipponen /sd. Nuorisotakuun toimivuus. Vastannut: Työmi-nisteri Lauri Ihalainen
• KK 650/2013, Anne Louhelainen /ps. Nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä. Vastannut: Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
• KK 513/2013, Jaana Pelkonen /kok. Nuorisotakuun toteutuminen korkeakoulute-tuilla. Vastannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 482/2013, Marjo Matikainen-Kallström /kok. Nuorisotakuun laajentaminen myös korkeasti koulutetuille nuorille. Vastannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 434/2013, Vesa-Matti Saarakkala /ps. Nuorison häiriökäyttäytymisen ehkäisemi-nen lähiöissä. Vastannut: Työministeri Lauri Ihalaiehkäisemi-nen
• KK 432/2013, Antti Kaikkonen /kesk. Nuorisotakuun toteutuminen. Vastannut:
Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 404/2013, Maria Tolppanen /ps. Aikuisten työttömien aseman parantaminen.
Vastannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 393/2013, Timo Heinonen /kok. Nuorisotakuun toteutuminen. Vastannut:
Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 351/2013, Lenita Toivakka /kok. Nuorten Nuorisotakuun toteutuminen. Vas-tannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 258/2013, Outi Alanko-Kahiluoto /vihr. Nuorten pääseminen työpajapalveluihin TE-toimistojen kautta. Vastannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 5/2013, Sari Sarkomaa /kok. Korkeasti koulutettujen työttömien työvoimapal-velut. Vastannut: Työministeri Lauri Ihalainen
• KK 949/2012, Jouko Jääskeläinen /kd, Nuorisotakuun toteutuminen ja vammaiset nuoret. Vastannut: Opetusministeri Jukka Gustafsson
l
ähteetAhola, Jenni (2013) Kun sossun tuki riittää. Tuima 8.10.2013. http://tuima.fi/?p=6426 (Vii-tattu 8.3.2014.)
Mattila, Raisa (2013) 20-vuotias Nici Rumbin on hakenut 200 työpaikkaa – huonosti on tär-pännyt. 25.10. 2013. http://nyt.fi/20131025-20-vuotias-nici-rumbin-hakenut-200-tyoe-paikkaa-huonosti-taerpaennyt (Viitattu 8.3.2014.)
VTT Sanna Aaltonen on sosiologisesti orientoitunut nuorisotutkija, joka on kiinnostunut erityi-sesti sukupuoleen, yhteiskuntaluokkaan, siirtymiin ja marginaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä.