Suomen talous on jo kuudetta vuotta huonossa hapessa. Suomen talouden kivijalka, vientiteollisuus, ei vedä ja teollisuus painii poikkeuksellisen kovan rakenneongelman kanssa. Viime aikoina myös kotimarkkinat ovat alkaneet yskiä, mikä vaikuttaa esimer-kiksi palvelualoihin.
Talouden yskimisen vuoksi työttömyys on lisääntynyt. Erityisen huolestuttavaa on nuorisotyöttömyyden kasvu. Nuoret toimivat työmarkkinoilla tavallaan puskurityövoi-mana: kun työllisyys kohenee, nuorten työttömyys helpottaa ensimmäisenä – kun taas talouden taantuessa nuorten työttömyys lisääntyy eniten. Keskeinen huoli liittyykin nuorten työttömyyden pitkittymiseen. Mikäli nuoren työttömyysjakso pitkittyy, seura-ukset voivat olla koko elämän mittaisia. Siksi asiaan on tärkeä puuttua monipuolisella keinovalikoimalla.
On tärkeää tavoitella yhteiskuntaa, jossa koko ikäluokka saa koulutuksen ja myös työllistyy koulutuksen jälkeen. Näin tavoitellaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion mahdollistavaa korkeaa työllisyyttä, mutta myös yhteiskuntaa, jossa jokainen voi löytää itselleen sijan ja elämänuran.
Kesän 2011 hallitusneuvotteluissa saatiin laaja nuorten yhteiskuntatakuu nostet-tua hallituksen kärkihankkeiden joukkoon. Takuu tuli voimaan vuoden 2013 alusta.
Työttömyyteen on tärkeä puuttua inhimillisin perustein, mutta nuorten työttömyys on myös taloudellinen kysymys, sillä työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten vuosittaiset kulut yhteiskunnalle ovat yli 300 miljoonaa euroa.
Nuorten yhteiskuntatakuun selkeänä tavoitteena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi jou-tumisesta. Kolme kuukautta siksi, että se on osoittautunut tutkimuksissa ja käytännön elämässä rajapyykiksi, jolla on suuri merkitys.
Nuorisotakuu perustuu julkisen sektorin eli viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjes-töjen yhteistyöhön. Saumaton yhteistyö on keskeistä. Tärkeää on, että nuoret itse ovat aktiivisia toimijoita ja kiinnostuneita omasta tulevaisuudestaan. Nuorisotakuu tarvitsee tuekseen ennakkoluulottomia toimintatapamuutoksia ja yhteisvastuuta. Parhaat keinot löytyvät usein paikallisesti.
1990-luvun lamasta selviämiseksi Suomessa käytiin läpi voimakas julkisen sektorin leikkausoperaatio. Sen seurauksena syntyi monia sosiaalisia ongelmia, joista pitkävaikut-teisin oli rajusti noussut nuorisotyöttömyys. Menetetystä sukupolvesta alettiin puhua, kun vaikeudet työn syrjään pääsemisessä johtivat pysyviin ongelmiin työelämässä ja sen ulkopuolella. 1990-luvun laman seuraukset näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen inhimillisenä ja taloudellisena jälkilaskuna.
2000-luvulla nuorisotyöttömyys laski kolmasosaan pahimmista vuosista. Nuorten
pitkäaikaistyöttömyys poistui lähes kokonaan. Lähes kaikille nuorille onnistuttiin löytämään työtä, koulutusta tai muita aktiivitoimenpiteitä ennen kolmen kuukauden työttömyyttä. Kansainvälinen talouskriisi lisäsi kuitenkin jälleen työttömyyttä, ja järjes-telmä ei määrärahojen puutteessa vastannut tarpeita. Nuorisotyöttömyys kääntyi rajuun kasvuun vuoden 2008 lopusta lähtien.
Nuorten työttömyys on noussut suureksi kysymykseksi koko Euroopalle. Eteläisessä Euroopassa luvut ovat hälyttäviä, ja koko mantereella huoli miljoonien nuorten työt-tömyydestä liittyy maanosan tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja vakauteen. Keinoja nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi pohditaan kaikkialla ja erilaisia malleja kehitetään.
Oppia on syytä ottaa muualtakin, mutta paras tapa tarttua suomalaiseen ongelmaan on kehittää suomalaista mallia.
Suomessa tilanne ei ole tulehtunut aivan yhtä pahaksi kuin 1990-luvun alussa tai tämän päivän Etelä-Euroopassa. Meilläkin työsarkaa kuitenkin riittää. Kyse on meidän tulevaisuutemme rakentajista. On huolestuttavaa, että Suomessa on tällä hetkellä noin 40 000 alle 30-vuotiasta pelkän perusasteen varassa ja työn ja koulutuksen ulkopuo-lella. Noin 1 000 nuorta jää mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain. On aivan selvää, että yksikin työelämästä ja yhteiskunnasta syrjäytynyt nuori on liikaa. Se on sitä inhimillisesti, mutta myös esimerkiksi Suomen huoltosuhteesta johtuvan julkisen talouden kestävyysvajeen vuoksi. Meillä ei ole varaa menettää hyvässä työiässä olevia nuoria.
Suomen nuorisotakuumalli on suurta mielenkiintoa herättävä edelläkävijä Euroopassa ja koko maailmassa. Käynnissä ovat talkoot pohjoismaisen mallimme turvaamiseksi.
Vain pidentämällä työuria ja nostamalla työllisyysastetta voidaan hyvinvointivaltion rahoitus turvata. Tässä koulutuksella on ratkaiseva merkitys. Koulutuksen saamisella jokaiselle voidaan koko järjestelmän rahoitus saattaa vakaalle pohjalle. Vuosittain noin 3–5 prosenttia ikäluokasta ei tätä nykyä jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuk-sen lisäopetukseen.
Yksilön kannalta työllistymisen suurimmat esteet liittyvät tutkimusten mukaan erityi-sesti työelämävalmiuksien ja koulutuksen puutteeseen. Koska koulutuksella on erittäin suuri merkitys työllistymisen kannalta, siihen on panostettava lisää. Suomessa halutaan, että jokainen nuori saa koulutusta ja työllistyy sen jälkeen. Osaaminen on yksi suomalaisen järjestelmän keskeinen tekijä, jolla Suomi pärjää tulevaisuudessa globaalissa kilpailussa.
Yksi tärkeä rakenteellinen uudistus on oppivelvollisuusiän pidentäminen. Nykyisessä työelämässä ei pärjää ilman toisen asteen koulutusta, ja siksi on äärimmäisen tärkeää, että se taataan kaikille. Pelkän perusasteen varassa olevien 25–50-vuotiaiden työllisyysaste liikkuu 40 prosentin tietämissä, kun toisen asteen suorittaneiden vastaava luku on lähellä 70 prosenttia. Lisäksi perusasteen varaan jäävien nuorten työuran odote on alle 25 vuotta, kun taas toisen asteen suorittaneiden työuran odote on jopa seitsemän vuotta enemmän eli 32 vuotta. Oppivelvollisuusiän nostolla on siis merkittävä vaikutus työllisyysastee-seen, työurien pituuteen ja työttömyyteen. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin.
Samalla kun uusille peruskoulun päättäneille taataan koulutuspaikka, lisätään
koulu-tusta niille nuorille, jotka ovat aiempina vuosina jääneet ilman koulukoulu-tusta. Ulkopuolelle putoaminen ja keskeyttämiset ovat johtaneet siihen, että Suomessa on 110 000 alle 30-vuotiasta vailla toisen asteen tutkintoa. Heistä 70 000 on miehiä. Tähän ryhmään suunnataan erillinen nuorten aikuisten osaamisohjelma vuosille 2013–2016.
Koulutuksen rinnalla toinen avain on nuorille mahdollisten työpaikkojen lisääminen.
Koulutuksen ja työelämävalmennuksen hyöty jää lyhyellä aikavälillä vain osittaiseksi, jos työpaikkoja ei ole tarjolla. Tätä varten on tärkeää peräänkuuluttaa laajaa yhteistyötä, jonka kautta työmarkkinajärjestöt pääsisivät sopimukseen niistä pelisäännöistä, joilla nuoria tulevaisuudessa työllistetään.
Ensimmäisen työn, työharjoittelun tai kesätyön saamisen kynnystä tulisi madaltaa laajalla keinovalikoimalla. Valtio tukee osaltaan nuorten työllistymistä nuorille suunnatun Sanssi-kortin muodossa. Sanssi-kortin avulla työnantaja saa 700 euroa kuukaudessa tukea nuoren palkkaan. Selvityksien valossa Sanssi-kortti on merkittävästi helpottanut hyvin tärkeän ensimmäisen työpaikan saantia ja madaltanut työnantajien esteitä palkata nuoria.
Kyselyiden perusteella yrittäjät suhtautuvat nuorisotakuuseen hyvinkin positiivisesti.
Aika ajoin tuodaan esiin ajatus, että nuorille voisi ikään perustuen maksaa pienempää palkkaa. Tällä keinolla kuulemma parannettaisiin nuorten työllistymismahdollisuuksia.
Tulevaisuus herättää nuorissa jo nykyisellään riittävästi kysymyksiä, eikä nuorten epävarmuutta ole enää hyvä kasvattaa. Nuoret ovat työelämän voimavara. Tähän kuvaan ei oikein sovi se, että työllistymisen keinoiksi keksitään keppejä kuten palkkojen alennus tai koeajan pidennys. Näitä keinoja hokemalla kasvatetaan vain nuorten pelkoja työelämää kohtaan, ja on vaikea uskoa, että nämä keppikeinot johtaisivat haluttuun lopputulokseen.
Ajatus kahden kerroksen työmarkkinoiden synnyttämisestä Suomeen alentamalla nuorten palkkoja ei olisi järkevä, eikä sillä olisi merkittävää hyötyä nuorisotyöllisyydel-le. Jo nykyisellään useimpien työehtosopimusten mukaan aloittavalle työntekijälle on mahdollista maksaa kokenutta työntekijää pienempää palkkaa.
Niin sanottua Saksan mallia, jossa ihmiset pyritään saamaan työn syrjään kiinni pienemmillä palkoilla, pidetään aika ajoin ratkaisuna luoda työpaikkoja. Malli ei kui-tenkaan ole ongelmaton. Saksassa tuloerot ovat kasvaneet hurjasti, sillä mallin mukainen halpatyö lisää köyhyyttä.
Alimmat palvelualan palkat ovat tulleet lähelle perusturvan tasoa. Etenkin palvelu-aloilla, käsityöpalvelu-aloilla, maataloudessa ja rakennuksilla maksetaan alle 6,5 euron palkkoja.
Vuosina 1998–2008 vakituisten ja kokopäiväisten työpaikkojen määrä supistui 800 000. Työllisyyden kasvu suuntautui epätyypillisiin työsuhteisiin, jotka kasvoivat yli 2 miljoonalla.
Saksa joutuu maksamaan erittäin paljon sosiaalitukea riittämättömillä palkoilla ki-tuuttaville ihmisille. Noin joka kymmenes kotitalous on sosiaaliturvan varassa.
Saksan mallissa uudentyyppiset työsuhteet luotiin ponnahduslaudaksi vakinaiseen työhön. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan niistä on tullut työntekijälle lähes poispääsemätön noidankehä. Saksan malli ei voi olla meidän tiemme. Siksi meidän on edelleen kehitettävä omaa Suomen malliamme.
Suomen malliin kuuluu laaja valikoima keinoja. Jotta nuoret pääsisivät työn syrjään kiinni, eivätkä syrjäytyisi yhteiskunnasta, tarvitaan monenlaisia toimia. Koulutustakuun,
nuorten aikuisten osaamisohjelman, nuorten TE-palveluiden ja kuntoutuspalveluiden lisäksi tarvitaan hyvin yksilöllisiä palveluita. Esimerkiksi etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta ovat olleet merkittävässä roolissa. Näiden palveluiden tarkoituksena on hakea nuoret vaikka kotoaan, auttaa arjen hallinnassa, etsiä nuorille omia kiinnostuksen kohteita ja tukea nuoren matkaa kohti työllistymistä. Kyselyissä nuoret ovat toivoneet nimenomaan lisää yksilöllisiä ja räätälöityjä palveluita.
Viimeisimpien tilastojen mukaan yli 70 prosentille alle 25-vuotiaista nuorista on löy-tynyt työ, koulutus tai jokin muu aktivointitoimi kolmen kuukauden sisällä työttömäksi joutumisesta. Nuorisotakuuseen kohdistetut odotukset ovat poikkeuksellisen suuret, ja takuun onnistumisesta on käyty kriittistä keskustelua. Nykyisessä taloustilanteessa yli 70 prosentin lukemaa voidaan mielestäni oikeutetusti pitää hyvänä lukuna. Hyvässäkin talossa on kuitenkin aina jotain korjattavaa. Jokainen nuori pitäisi saada nuorisotakuun piiriin. Voidaan kuitenkin esittää kysymys, minkälaisessa sosiaalisessa kriisissä Suomessa oltaisiin, jos meillä ei olisi nuorisotakuuta.
Nuorisotakuun toteutuminen edellyttää laajaa yhteistyötä. Meillä ei ole käsissäm-me vain taloudellinen vaan myös sosiaalinen kestävyysvaje, nuorten syrjäytyminen.
Nuorisotakuussa on kysymys sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. 1990-laman suurimmaksi erehdykseksi on usein nimetty nuorten unohtaminen. Historian ei saa antaa tässä suhteessa toistaa itseään. On kansallisten talkoiden paikka.
Keskeistä on valita, miten Suomessa halutaan nuorten työttömyyttä hoitaa. Halutaanko nuorille rakentaa omat matalapalkkatyömarkkinat? Vai hoidammeko nuorisotyöttömyyttä kuitenkin Suomen mallilla, jossa ketään ei jätetä ja jossa jokaiselle taataan toisen asteen koulutus, jotta nuoret pärjäävät nykyisillä työmarkkinoilla? Uskon, että pitkällä tähtäi-mellä Suomen nuorisotakuumalli on taloudellisesti ja erityisesti inhimillisesti paras tapa rakentaa tulevaisuutta.
Antti Lindtman on Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja ja SDP:n kan-sanedustaja.