Nuorisotyöntekijät ovat läsnä nuorten elämässä, jakavat tietoa, keskustelevat ja ohjaavat tarvittaessa nuoria eri viranomaisten luo. Nuorisotyöntekijöillä on, muiden toimijoiden ohella, keskeinen rooli nuorisotakuuta toteutettaessa. Nuorisotakuu sisältää runsaasti lupauksia: muun muassa jokaiselle alle 25-vuotiaalle työttömälle työnhakijalle on kol-men kuukauden sisällä pyrittävä tarjoamaan työ- tai työkokeilupaikka, koulutusta tai kurssitusta. Nuorisotakuulla on myös kunnianhimoinen tavoite löytää nuorille kestävälle pohjalle pidemmälle tulevaisuuteen kantavia ratkaisuja. Halusimme selvittää, millaiset käsitykset ja asenteet nuorisotyöntekijöillä ja muilla nuorisoalan toimijoilla oli takuusta, kun se vuoden 2013 alussa oli juuri astunut voimaan.
Tässä esitetyt tulokset perustuvat nuorisoalan toimijoiden kyselylomakkeisiin (N 103=
76+27) tammikuussa 2013. Lomakkeita jaettiin kahdessa eri tilaisuudessa: Nuori 2013 -tapahtumassa Jyväskylässä (200 jaettua lomaketta, joista palautettiin 76) ja Delsam-projektin seminaarissa Helsingissä (44 jaettua lomaketta, joista 27 palautettiin). Molemmat tilaisuudet liittyivät nuorisotakuuseen, ja ne oli suunnattu nuorten ja/tai nuorisotakuun parissa työskenteleville. Vastaajissa oli nuorisotyöntekijöitä kunnalliselta ja kolmannelta sektorilta sekä kirkon piiristä. Lisäksi joukossa oli muita nuorisokysymysten parissa työskenteleviä, muun muassa viranhaltijoita ja monenlaisten nuorisoprojektien vetäjiä.
Todettakoon, ettei aineisto ole edustava, vaan se pohjautuu näissä kahdessa tilaisuudessa läsnä olleiden ihmisten halukkuuteen täyttää lomake.
Lomakkeessa oli kahdeksan nuorisotakuuseen ja nuorisotyöttömyyteen liittyvää väit-tämää, joihin sai valita vastausvaihtoehdon akselilla 1 (täysin samaa mieltä) – 5 (täysin eri mieltä), vastausvaihtoehto 3 oli ”En osaa sanoa”. Lomakkeen lopussa oli varattu tilaa vapaamuotoiselle pohdinnalle.
Yleisesti ottaen: yksimielisyys on melko suurta vastaajien keskuudessa ja heidän kantansa väittämiin on suhteellisen selkeä. Mielenkiintoista on, että vastausvaihtoehto
”En osaa sanoa” on neljän ensimmäisen väittämän kohdalla suhteellisen käytetty, mutta sen valinta lomakkeemme loppua kohti selvästi vähenee. Nämä ensimmäiset väittämät liittyvät tiukasti nuorisotakuuseen, sen tuomiin muutoksiin ja mahdollisuuksiin parantaa nuorten työllistymistä. Loput väittämistä koskevat muita nuorisotyöttömyyteen liittyviä teemoja: nuoria työttömiä, sanktiota ja työurien pidentämistä. Kannat jälkimmäisiin ovat siis tavallaan tiukempia kuin itse nuorisotakuuseen. Ainakin epävarmuutta esiintyy niissä vähemmän. Mielenkiintoista on, että jälkimmäiset liittyvät abstraktimpiin ja moraalisesti vaikeampiin dilemmoihin kuin lomakkeen alkupuolen kysymykset.
Tuloksista käy ilmi, että nuorisoalan toimijoilla on ambivalentti suhtautuminen nuorisotakuuseen. Heidän vastauksissaan kuultaa toisaalta toiveikkuus, toisaalta huoli tehtävän vaikeudesta, jopa mahdottomuudesta. Toiveikkuus näkyy suhtautumisessa väittämään ”Nuorisotakuu ei juuri muuta olemassa olevia käytäntöjä”, josta hiukan yli puolet (58/103) on osittain eri mieltä. Itse asiassa vain kolme vastaajaa on väittämän kanssa täysin samaa mieltä. Myös valitut vastausvaihtoehdot väittämään ”Nuorisotakuu johtaa nuoret turvallisesti työuran alkuun” kuvaavat samaa myönteistä suhtautumista takuuseen: vaikka vain neljä vastaajaa täysin allekirjoittaa väittämän, melkein puolet (45) vastaajista on osittain samaa mieltä. Täysin eri mieltä väittämän kanssa on vain kaksi vastaajaa. On siis haluttu uskoa, että nuorisotakuu tuo tullessaan muutoksia ja että nämä muutokset ovat myönteisiä. Avovastaukset tosin sisältävät enimmäkseen huolia ja kysymyksiä. Esimerkiksi yksi vastaaja perustelee myönteistä kantaansa halullaan olla toiveikas vaikka nostaakin esiin lukuisia takuuseen liittyviä huolia:
Haluan asennoitua takuuseen toiveikkaasti, en kyynisesti. Kaikki yritykset asian parantamiseen ovat tervetulleita. Mietityttää eniten se, MINNE nuoret ohjataan – mistä ne tuhannet harjoittelu/
työpaikat löytyvät (etenkin jos juuri työntekijöitään irtisanoneet firmat eivät voi ottaa nuoria har-joitteluun)? Entä onko kuntoutuspaikkoja riittävästi? Toivon myös, että takuu ei aiheuta sellaista, että nuoria tyrkätään hädässä ”jonnekin”, kuuntelematta nuorta. (…)
Etsivän nuorisotyön tekijä, nainen, yhdistys
Tämä kysymys – mihin nuoret ohjataan, jos työ-, harjoittelu- ja koulutuspaikkoja ei vain ole riittävästi – nousee esiin useammassakin avovastauksessa. Niissä todetaan myös, että työmarkkinoilla näyttää olevan edessä ennemminkin leikkauksia kuin työpaikkojen lisääntymistä. Mainitaan, että vaikka koulutuspaikkoja voidaan luoda ja koulutus tilas-tollisesti antaakin nuorelle paremmat edellytykset pärjätä työmarkkinoilla, niin ollaan huolissaan niin sanotusta ei-vapaaehtoisesta koulutukseen ohjaamisesta, joka joidenkin nuorten kohdalla näyttäytyy pikemminkin tapana ”säilöä” heitä kuin varteenotettavana ratkaisuna heidän työllistymisekseen. Kirjoitetaan myös työttömyyden johtuvan ensi-sijaisesti rakenteellisista tekijöistä eikä nuorten henkilökohtaisista valinnoista. Silti nuoria yritetään nyt nuorisotakuun nimessä ohjata ”oikeaan” suuntaan.
Työntekijöiden varovaisuus, jopa huoli, näkyy myös mielipiteissä väittämästä
”Nuorisotakuun voimaantulo poistaa suurimmat nuorisotyöttömyysongelmat Suomesta”, johon melkein puolet vastaajista (49/103) suhtautuu varsin epäilevästi. Enemmistö (58/103) ei näe takuuta ratkaisuna Suomen nuorisotyöttömyyteen. Väitettä epäilevistä osa on kirjoittanut perusteluja kannalleen, esimerkkinä: ”On vain alueita, joissa koulu-tuspaikkoja ei ole tarpeeksi ja työpaikatkaan eivät synnyt tyhjästä.”
Voimakkaimmin reagoidaan väittämiin, jotka koskevat nuoren työttömän vaaraa me-nettää elämänhallintansa sekä sitä, mistä ”päästä” työurien pidentäminen pitäisi Suomessa aloittaa. Ensin mainitussa väittämässä todetaan, että ”Jos nuori on koulutuksen ja työn ulkopuolella kuukausia, hän ei helposti saa enää elämänhallintaansa takaisin ilman tuki-toimia”, jälkimmäisessä, että ”Työurien pidentäminen pitäisi aloittaa niiden alkupäästä (nuorista), eikä loppupäästä (iäkkäistä)”. Vastanneiden kanta näihin väittämiin on selvä
(77/103 täysin tai osittain samaa mieltä): monen kuukauden ulkopuolisuutta koulutuksesta tai työstä pidetään haitallisena ja siitä irtaantuminen edellyttää tukitoimia. Se, että niin iso osuus näkee tukitoimet niinkin oleellisina, herättää kysymyksen siitä, onko nuorten tukitarve näin suuri. Vai legitimoivatko nuorten parissa työskentelevät, mahdollisesti tiedos-tamattaan, omaa työtään näin? Väite työurien pidennyksestä nimenomaan nuoremmasta
”päästä” saa myös vankkaa kannatusta (68/103). Jälkimmäinen olikin varsin odotettavissa oleva tulos. Niin kauan kuin työpaikkoja ei tunnu riittävän kaikille pidetään tärkeänä, että nuoret pääsisivät aloittamaan työuransa sen sijaan, että iäkkäiden työssäoloa pidennettäisiin.
Mielenkiintoisimmat tulokset löytyvät taloudellisia sanktioita koskevan väitteen kohdalla. Tämä siksi, että nuorisoalan toimijoiden kannat ovat keskenään selkeästi ris-tiriidassa. Ottaessa kantaa väitteeseen ”On kohtuutonta, että nuorten aktivointitoimiin liittyy peruspäivärahaa ja jopa toimeentulotukea leikkaavia sanktioita” suurinta kanna-tusta saa – ehkä hiukan yllättäen? – ”melko eri mieltä” -kanta (34/103). Tosin ne, jotka ovat täysin tai melkein samaa mieltä siitä, että sanktiot ovat kohtuuttomia, muodostavat yhdessä suuremman ryhmän (19+31=50) kuin ne, jotka ovat väittämän kanssa melko tai täysin eri mieltä (34+4=38). Samaan tapaan väite ”Suurin osa nuorista työttömistä
”oleilee”, siksi on hyvä hieman pakottaa heitä koulutukseen tai työhön” jakaa selvästi vastaajat: vastakkaiset ryhmät ”melko samaa mieltä” sekä ”täysin eri mieltä” ovat yhtä suuret, 23 henkeä molemmissa ryhmissä. Vaikka suurin yksittäinen kannatus (42/103 henkilöä) tuleekin nyt vaihtoehdolle ”melko eri mieltä”, ja eri mieltä olevat siis yhdessä muodostavat selkeän enemmistön (65 henkilöä) väittämän kanssa, samaa mieltä väitteen kanssa olevia on kuitenkin varteenotettava joukko (29 henkilöä).
Molemmat väitteet liittyvät vastaajien käsitykseen nuorista työttömistä ja heidän mahdollisesta taipumuksestaan ”oleiluun” (käyttääksemme presidentti Sauli Niinistön termistä ”oleiluyhteiskunta” johdettua ilmaisua). Sanktioillahan rangaistaan niitä, jotka eivät osoita aktiivisuutta vastaanottamalla tarjottua koulutus-, työ- tai harjoittelupaikkaa.
Heidän voi siis tulkita mieluummin ”oleilevan” kuin tekevän jotain kehittävää ja hyödyl-listä. Tai sitten ei: näiden kahden väittämän kohdallahan vastaajien kannat nimenomaan jakautuvat selvästi. Tämä on mielenkiintoista, sillä Nuorisobarometrin 2009 (Myllyniemi 2009) mukaan nuoret suhtautuvat edelleen varsin myönteisesti työntekoon – jopa palkattomaan sellaiseen. Ryhmä ”oleilijat” sisältää mitä todennäköisimmin mielenter-veysongelmaisia tai muutoin hyvin vaikeassa elämäntilanteessa olevia. Heitä saatetaan rangaista siitä, että heidän voimansa tai kykynsä ei riitä työharjoitteluun menemiseen, opiskeluun tai välttämättä edes yhteishakulomakkeen täyttämiseen.
Kyselymme tulokset kertovat siitä, että nuorisoalan toimijoiden piirissä on paljon niitä, jotka pitävät sanktioita kohtuuttomina. Tosin lähes saman verran aineistossamme on niitä, jotka eivät näe sanktioita ongelmallisina. On merkillepantavaa, että asiasta, josta esiintyy nuorisotakuun toteuttamisen kannalta relevanttien toimijoiden piirissä näin ristiriitaisia kantoja, ei käydä minkäänlaista yhteiskunnallista keskustelua. Eivätkö nuoriso- ja sosiaalialan toimijat keskustele asiasta – vai eikö tämä keskustelu vain saavuta julkisia foorumeita?40
40 Katso blogi ”Sosiaalinen tekijä” osoitteessa www.sosiaalinentekija.wordpress.com.
Asia on monella tavoin tärkeä, niin periaatteellisesti kuin käytännöllisesti, jopa kansalaisten oikeusturvakysymysten kannalta. Eikä, toden totta, vähiten nuorten työttömien itsensä kannalta, jotka voivat – varsinkin toimeentulotukeen käyvien sanktioiden kohteeksi joutuessaan – joutua jopa nälkärajan alapuolelle. Saamattomia vätyksiä tahi ei – onko se oikein? Mihin perustuu oletus siitä, että nuoret työttömät (ja muutkin tuilla elävät) eivät halua elämäänsä muutosta ja heidät on siksi pakotettava siihen? Tästä pitäisi käydä julkista debattia, jossa olisi mukana tutkijoiden ja nuorisoalan toimijoiden lisäksi niin poliitikkoja, viranhaltijoita kuin työttömiä nuoriakin, miksipä ei kirkon ja tuomioistuinlaitoksenkin edustajia! Koska aloitamme?
l
ähteetMyllyniemi, Sami (2009) Taidekohtia. Nuorisobarometri 2009. Helsinki: Nuorisotutkimusver-kosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 97 / Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 41 http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/
julkaisut/barometrit/liitteet/Nuorisobarometri_2009.pdf (Viitattu 14.1.2014.)
Jaana Lähteenmaa on nuorisotutkimuksen dosentti. Tällä hetkellä hän työskentelee yliopisto-tutkijana Helsingin yliopistossa sosiaalitieteiden laitoksella Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa Young unemployed people, activating labour market policy and paradoxes of agency.
Matilda Wrede-Jäntti on nuorten parissa työtä tehnyt sosiaalityöntekijä, joka on väitellyt nuorisotyöttömyydestä. Tällä hetkellä kirjoittaja toimii osa-aikaisena yliopistonlehtorina (HY/Sosiaalityö) ja erikoistutkijana (THL / Lapset, nuoret ja perheet osasto) sekä kahdessa tutkimushankkeessa liittyen nuoriin työttömiin; rahoittajat SA (Young unemployed people, activating labour market policy and paradoxes of agency) ja OKM (pitkittäistutkimus, työpaja, Hki).