Pilvi Torsti

Olen ollut pohtimassa ja seuraamassa nuorisotakuun toimeenpanoa kesästä 2011 alkaen, kun aloitin työministerin erityisavustajana. Viime vuoden kesäkuusta olen seurannut hanketta opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteerin silmälasit päässä. Mitä haluaisin tässä vaiheessa jakaa?

K

-

?

Nuorisotakuun hallitusohjelmakirjaus on selkeä ja yksiselitteinen. Tavoitteena on kaksi asiaa: taata kaikille peruskoulun päättäville nuorille jatkokoulutuspaikka ja varmistaa, että alle 25-vuotiaiden nuorten tai alle 30-vuotiaiden vastavalmistuneiden työttömyys ei jatkuisi yli kolmea kuukautta.

Molempien ydintavoitteiden peruste on ilmeinen: toisen asteen koulutus on nyky-yhteiskunnassa työllistymisen kannalta lähes välttämätön. Viimeisen 10 vuoden muu-toksissa merkittävin trendi tarkasteltaessa koulutuksen ja työllistymisen välistä yhteyttä on siinä, että pelkän peruskoulun varassa työllistyy jatkuvasti kehnommin. Nuorten työttömyyden osalta kolmen kuukauden raja on nähty aikarajana ongelman monimut-kaistumiseen: kolmen kuukauden jälkeen työttömyys muuttuu helposti pitkäkestoiseksi ja todennäköisyys muihin ongelmiin esimerkiksi toimeentulossa, päihteiden käytössä ja asumisessa kasvaa.

Nuorisotakuu on siis hallitusohjelmakirjauksena kaikkia nuoria koskeva työllisyys- ja koulutushanke, jonka tavoitteet seuraavat tilastollisesta analyysista ja tavoitteesta saada uudet sukupolvet mahdollisimman täysimääräisesti mukaan yhteiseen yhteiskuntaan koulutuksen ja työn avulla.

Miksi olemme kuitenkin jatkuvasti vastanneet monesta suunnasta tulleeseen kritiikkiin, joka korostaa, että nuorisotakuu ei ole onnistunut huomioimaan syrjäytyneitä nuoria?

Nuorisotakuun alkuperäinen tavoite kurkotti tulevaisuuteen eli siihen, että jatkossa meillä kaikki päätyisivät toisen asteen koulutukseen eikä nuorten työttömyys pitenisi.

Tavoitteita ei asetettu jo tapahtuneelle vahingolle: Nuorisotakuun määrittelyssä ei alun perin otettu kantaa, mitä pitäisi tehdä ennen nuorisotakuun toimeenpanoa syntyneelle joukolle nuoria, joka oli jäänyt pelkän peruskoulun varaan. Vuosittain tässä koulutuksen nivelvaiheessa ilman jatkopaikkaa oli jäänyt tuhansia nuoria.

Onneksi teoria ja käytäntö eivät tässä olleet sama asia. Kun vuonna 2013 voimaan-tulevaksi sovitun nuorisotakuun toimeenpanon suunnittelu syksyllä 2011 aloitettiin, keskeiseksi lähtökohdaksi muodostui ongelman analyysi. Jotta tavoitteiden toteuttami-seen ja hallitusohjelmassa sovitun vuotuisen 60 miljoonan euron panoksen käyttämitoteuttami-seen valittaisiin mahdollisimman oikeat ja tehokkaat keinot, oli arvioitava, keitä ovat nuoret,

joilla on riski jäädä koulutuksen ulkopuolelle tai pitkittyvän työttömyyden kierteeseen.

Osana tätä analyysia keskiöön nousivat Tilastokeskuksen tutkija Pekka Myrskylän arviot nuorista, jotka ovat jääneet syrjään koulutuksesta ja työstä. Lisäksi pystyttiin laskemaan pelkän perusasteen varassa oleva alle 30-vuotiaiden määrä. Tulos hätkähdytti. Arviolta 110 000 nuorta! 110 000. Liki kahden ikäluokan verran väkeä pelkän peruskoulun varassa tässä koulutususkovaisessa maassa!

Mitä näistä havainnoista seurasi? Kerron tähän tositarinan, joka jääköön osaksi nuo-risotakuun alkuaskelien dokumentointia.

Nuorisotakuun valmistelua vetäneen työryhmän puheenjohtaja esitteli analyysia ja nuorisotakuun toimeenpanosuunnitelmaa hallituksen toimeenpanotyöstä vastanneelle työministerille. Osana esittelyä hän nosti esiin 110 000 pelkän perusasteen varassa ole-van nuoren joukon todeten ministerille, että mitähän tämän kanssa tehdään, kun tämä porukka ei kuulu hallitusohjelman nuorisotakuun määritelmän piiriin.

Ministeri totesi, että niinhän se on, joukko ei tosiaan kuulu nuorisotakuun piiriin, mutta onhan meidän mietittävä joitain tapoja, jolla tartumme tietoon 110 000:sta pelkän peruskoulun varassa olevasta alle 30-vuotiaasta. Tästä palaverista seurasi se, että työ- ja elinkeinoministeriössä päätettiin tehdä kaikki mahdollinen, jotta saadaan ”jo tapahtunut vahinko” osaksi keskustelua. Samalla päätettiin esittää kevään 2012 kehys-riihessä nuorisotakuuseen lisäpalikka, nuorten aikuisten osaamisohjelma, jolle haettiin rahoitusta neljäksi vuodeksi.

Ilman mittavaa julkista keskustelua ja asian nostamista esiin nimenomaan julkisuudessa ei alle 30-vuotiaille vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta oleville nuorille suunnattua nuorisotakuupalikkaa varmasti olisi ensin päätetty suunnitella ja sitten rahoittaa kym-menillä miljoonilla vuosittain 2013–2016.

Samalla tästä seurasi se, että nuorten syrjäytymistä koskeva keskustelu muuttui pysy-väksi. Merkittävää on ollut myös presidentti Niinistön aktiivisuus. Julkisessa keskustelussa nuorisotakuu on sittemmin mielletty syrjäytymishankkeena ja sellaisena sitä aika paljon kritisoidaan. Ja syystä tietenkin: jokainen ymmärtänee, ettei KAIKKIA nuoria koskeva, 60 miljoonan euron satsauksiin perustuva koulutus- ja työllisyyshanke ole täsmällisin tapa puuttua erityisesti vaikeimmassa asemassa olevien asemaan.

Olen varma, että nuorten kannalta syrjäytymishankkeeksi mieltyminen on hyväs-tä. Nuorten asema ja tilanne on noussut ennennäkemättömän laajan mielenkiinnon kohteeksi. Tästä toivottavasti seuraa, että nuorisotakuuta tullaan jatkossa kehittämään tärkeiksi koettuihin suuntiin. Esimerkiksi selvältä näyttää, että huomiota on kiinnitettävä lasten, nuorten ja perheiden eheisiin palvelukokonaisuuksiin, joissa ongelmat ja riskit tunnistetaan mahdollisimman varhain ja apua saa saman tien. Sekä tutkimus että nuori-sotakuun käytännön kokemukset näyttäisivät vahvistavan käsitystä, että huomattava osa hankalimpien ongelmien kanssa painivista nuorista tarvitsee räätälöityjä toimia ennen kuin integroituminen koulutukseen tai työmarkkinoille on mahdollista. Nyt toteutuk-sessa olevaan nuorisotakuuseen peilaten puhuttaisiin jonkinlaisesta nuorisotakuun esi- tai valmistavasta vaiheesta. Itse näkisin mieluusti, että nuorisotakuun määritelmä laajenisi tähän suuntaan, lopullisena tavoitteena se, että koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäävien joukko merkittävästi pienenisi. Työ- ja elinkeinoministeriön, opetusministeriön ja

sosiaali- ja terveysministeriön välillä on jo pohdittu yhtenä vastauksena Ohjaamo-mallia, matalan kynnyksen palvelupistettä nuorille. Ohjaamon ydintoimintaa olisi tiedotus, neu-vonta ja ohjaus, sieltä saisi tukea elämänhallintaan ja omien valmiuksien kehittämiseen ja sitä myöten opiskelu- ja työalan löytämiseen. Toimivien ohjaamojen rakentaminen edellyttää hallinnonalojen yhteen tuomista entistä syvällisemmällä tavalla. Pitäisin ta-voitteena, että ohjaamojen yhteydessä olisi tarjolla saman katon alla opinto-ohjausta, etsivän nuorisotyön osaamista, työhallinnon palveluja mukaan lukien oppisopimus ja työpajatietous, sosiaali- ja terveyspalveluja sekä Kelan osaamista. Nuorille monimutkainen kokonaisuus piirtyisi yhtenä.

s

Nuorisotakuu ei ole uusi laki, joka 1.1.2013 olisi alkanut velvoittaa kuntia tai valtiota johonkin. Se on toimintakokonaisuus, jossa julkisen vallan rooli on rajallinen ja to-teutuminen edellyttää laajempaa yhteiskunnan yhteistyötä. Ilman työnantajia ei synny työ- tai oppisopimuspaikkoja. Ilman kuntien aktiivista otetta ei synny laajapohjaisia nuorisoverkostoja, jotka pohtivat alueilla nuorisotakuun toimeenpanoa.

Nuorisotakuu onkin sateenvarjohanke. Se kokoaa yhteen lukuisia toimintatapoja, projekteja, nuorisotyötä, työllisyyshankkeita ja niin edelleen. Olen pitänyt esimerkiksi nuorisojärjestöjen kattojärjestö Allianssin lanseeraamasta ”kyltti kylkeen” -periaatteesta, jonka avulla on rohkaistu heidän jäsenjärjestöjään lanseeraamaan erilaisia hankkeita osana nuorisotakuuta. Ensimmäisten arvioiden mukaan toiminta sateenvarjon alla on antanut nuorten kanssa toimivien mielestä hankkeille enemmän painoarvoa. Uskon, että monille toimijoille oleminen osa suurempaa kokonaisuutta antaa voimaa ja mahdollisesti myös volyymia.

Sateenvarjomaisuuden oivaltaminen on merkittävää myös eri hallinnonalojen välisen yhteistyön näkökulmasta. Nuorisotakuun toteutus kuuluu valtionhallinnossa peräti vii-den eri ministerin tontille. Yhteistyötä on tehty ja tehdään, mutta toisinaan poliittisen puolen päätöksentekijänä on huolettanut se, kuinka helposti erilaiset toiminnat eriytyvät osastoille ja kuinka vähän eri ministeriöissä tiedetään toisten tekemisistä. Kyse ei ole siitä, etteikö halua yhteistyöhön olisi, vaan siitä, että esimerkiksi perinteisemmät lakihankkeet valmistuvat kovin eri logiikalla kuin nuorisotakuu, joka on enemmänkin toimintaprojekti.

t

?

Onko se, että nuorten työttömien määrä ei ole viimeisen vuoden aikana vähentynyt peruste todeta, että nuorisotakuu ei toimi? Vai onko se peruste todeta, että a) ilman nuorisotakuuta nuoria työttömiä olisi nykysuhdanteiden vallitessa todennäköisesti vielä enemmän ja b) nuorisotakuun toteuttamistapoja pitää kehittää jatkuvasti uutta etsien ja uutta luoden?

Tämä on näkökulmakysymys. Reilun vuoden voimassaolon jälkeen tärkeää on kyky

arvioida onnistumisia ja pettymyksiä. Onko työnantajien merkittävä halu osallistua rohkaissut työllistämään? Onko nuorten työllisyyspalveluihin saatu rakennettua sellaisia toimintatapoja, joita nuoret osaavat käyttää ja jotka johtavat tuloksiin? Onko koulu-tuspaikkoja suunnattu sinne, missä niitä tarvitaan, ja toimivatko uudet valintakriteerit?

Onko jotain, mitä pitäisi muuttaa?

Tilastoja lukiessa huomio kiinnittyy myös yhteen maakuntaan, Pohjois-Savoon, jossa kaikki mittarit nuorten työllisyyden osalta ovat plussalla. En tunne aluetta tarkemmin, mutta käsitykseni on se, että juuri Pohjois-Savossa on systemaattisesti rakennettu kuntien ja alueiden verkostoja, joissa nuorisotakuun toteuttamista yhdessä miettivät ja ajavat kaikki mahdolliset tahot kunnista työnantajiin ja TE-toimistoihin. On siis luotu hallintoja ja palveluita yhdistäviä ja kokonaisuuden hahmottamista tavoittelevia toimintatapoja ja ryhdytty hommiin. Kuulostaa yksinkertaiselta ja voi sitä myös olla, jos näin päätetään.

Tähän suuntaan näkisin mieluusti nuorisotakuun toteutuksen etenevän koko Suomessa.

Käytännössä ei vaadita kuin aloitteellinen toimija kunnasta tai TE-hallinnosta, joka ko-koaa nuorisotakuuporukan säännöllisesti kokoon arvioimaan alueen nuorten tilannetta.

Tällaisista yhteistapaamisista tuppaa aina syntymään hyvää.

Lopuksi todettakoon, että kenties arvokkain lause, jonka olen tähänastisella nuoriso-takuumatkalla oppinut, on OKM:ssä valmistelluista dioista: ”On tärkeää antaa nuorten valita, mutta ei oikeutta valita itseään ulos.” Siksi ”pakko” jatkaa koulutusta peruskoulun jälkeen on nuorisotakuun ytimessä. Koulutuksen päättäminen peruskouluun on nyky-yhteiskunnassa varmin tae jäädä työmarkkinoiden ulkopuolelle tai korkeintaan reunoille.

Poliittisen historian dosentti Pilvi Torsti työskentelee opetusministerin valtiosihteerinä.

Nuorisotakuu sukupolvipoliittisena