Anne-Mari Souto

AMS: Mites koulussa suhtauduttiin tähän sun jaksamisongelmaan?

Tiina: No ammattikoulussa kun olin, niin enhän mie nyt sinne voinu soittaa, et hei nyt mulla on tämmönen päivä, että tuntuu siltä ja tältä, et jos niiku masenti tai joku asia ahisti.. Mieluummin sano, et on kuumetta, tuntu siltä, et ei sinne voi soittaa, eipä siellä juuri kukkaan ollu kiinnostunu siitä, mitä oppilaat tekkee, kuhan oli tunnilla ajoissa..ei siellä välttämättä tarvinnut ees hommiaan tehä et kuhan vaan naama näky paikalla, niin...

Nuorisotakuun yhteydessä suurin huomio koulutuksen järjestäjistä on kohdistunut toisen asteen koulutukseen ja siellä ammatilliseen puoleen. Ammatillisen koulutuksen kehit-tämiseen on satsattu viime vuosina, mikä on tuottanut tulosta esimerkiksi koulutuksen suosion nousussa nuorten keskuudessa. Toisaalta koulutuksen keskeyttämisprosentit ovat pysyneet melko korkealla. Nuorisotakuun yhteydessä on keskusteltu eniten sekä perus-koulun ja toisen asteen välisen nivelvaiheen onnistumisesta että ammatillisen koulutuksen aloituspaikkamääristä sekä niiden leikkauksista ja alueellisista kohdentamisista. Lisäksi on painotettu opintopolkujen joustavoittamista sekä oppisopimuskoulutuksen lisäämistä myös nuorten keskuudessa. Itse ammatillisesta koulutuksesta ja sen käytänteistä sekä ammatillisista oppilaitoksista nuoruuden kasvuympäristöinä on puhuttu kuitenkin vähän.

Tässä puheenvuorossa haastan miettimään ammatillista koulutusta sukupolvien välisen vuorovaikutuksen ympäristönä. Väitän, että nuorten suurissa keskeyttämisprosenteissa on kyse niin ”oikean” koulutusalavalinnan tekemisen vaikeudesta kuin myös sukupol-vien välisen vuorovaikutuksen toimimattomuudesta. Käsittelen tätä viimeksi mainittua haastetta pohtimalla koulutuksen työelämälähtöisyyttä ja sitä, kuinka se ammatillisen koulutuksen keskeisenä käytäntönä sivuuttaa nuorten ja nuoruuden huomioimisen. Esitän Karin Filanderin (2006) tavoin, että työelämälähtöisyyden korostuminen ammatillisessa koulutuksessa asettaa toissijaiseksi kysymykset kasvatuksesta ja siten myös sukupolvien välisen dialogin tukemisesta. Tästä kohtaamattomuudesta antaa esimerkin siteeraamani Tiina kokemukset siitä, että ammatillisia oppilaitoksia ei mielletä paikoiksi, jonne voi ottaa yhteyttä silloin, kun on paha olla. Vastaavasta viestivät myös haastattelemieni nuorten kokemukset, joissa opettajien suhde nuoriin kuvautuu pääasiassa auktoriteettisuhteeksi, jota rakentavat tehtävien, suoritusten ja läsnä- ja poissaolojen kontrollointi. Taustani näiden väitteiden esittämiseen pohjaa työhöni ammatillisen koulutuksen keskeyttä-neiden nuorten parissa avoimessa ammattiopistossa (2009–2012) sekä heille tekemiini tutkimushaastatteluihin (18) Pohjois-Karjalassa.

t

Ammatillinen koulutus ja sen työelämälähtöisyys on nähty niin aiemmin kuin nytkin yhdeksi keinoksi ehkäistä nuorten koulutuksellista ulkopuolisuutta ja laajemmin syrjäyty-mistä (Kettunen 2001). Koulutuksen työelämälähtöisyyden ja työvaltaisten opiskelumuo-tojen on todettu olevan tärkeää etenkin niiden nuorten kohdalla, joita teoriavoittoinen opiskelu ei motivoi. Tätä tukevat myös omat havaintoni. Samalla kuitenkin esitän, että työelämälähtöisyys voi kääntyä myös nuoria vastaan. Kritisoidessani työelämälähtöisyyttä en siis väheksy sen merkityksellisyyttä ammatillisessa koulutuksessa, vaan pikemminkin haluan kiinnittää huomiota siihen, millaisia opiskelijaideaaleja, koulutukseen kiinnit-tymisen ehtoja ja sukupolvien välisen vuorovaikutuksen tapoja sen nimissä tuotetaan.

Tausta tälle kriittiselle tarkastelulle on se, että työelämälähtöisyys on ollut niin kes-keisellä sijalla suomalaisessa koulutuspoliittisessa keskustelussa, että se on muuttunut koulutusjärjestelmän sisällä lähes pyhäksi ja ehdottomaksi toiminnan lähtökohdaksi, jonka arvoa ei kukaan voi kyseenalaistaa (Filander 2006; Weil ym. 2009). Työelämälähtöisyyden ja siihen liittyvän käytännönläheisyyden korostuminen ovat näkyneet muun muassa tendenssissä, jossa ammattiopetusta on pyritty siirtämään mahdollisimman paljon itse työelämään, vaikka sen onnistuneessa toteuttamisessa on koettu haasteita etenkin nuorten opiskelijoiden kohdalla (Lappalainen ym. 2010).

Nuorten ja nuoruuden tukemisen näkökulmasta haasteeksi muodostuu se, että työelä-mälähtöisyyden painottaminen uhkaa kääntyä koulutuksen arjessa työelämäkykyisyyden vaatimukseksi, joka nostaa koulutukseen kuulumisen rimaa liian korkealle – ainakin jos tätä tarkastellaan nuorisotakuun toteuttamisen näkökulmasta. Tässä työelämäkykyi-syydessä on kyse oma-aloitteisuuden, sosiaalisuuden, tunnollisuuden, täsmällisyyden ja yritteliäisyyden vaatimuksista, joita pidetään tarpeellisina nykyisessä työelämässä, mutta jotka koulutukseen kiinnittymisen ehtoina ovat osalle nuorista liian vaativia (ks.

enemmän Souto tulossa). Etenkin niille nuorille, joilla on kiusatuksi tulemisen taustaa ja jotka ovat arkoja, ammatilliset oppilaitokset näyttäytyvät niin opetuksellisesti kuin nuorisokulttuurisestikin sosiaalisesti vaativina ympäristöinä. Vaade oma-aloitteisuudesta näyttää konkretisoituvan usein myös opiskelijahuollollisten (esimerkiksi opinto-ohjaajien) palveluiden saatavuudessa. Tämä on paljon vaadittu nuorelta silloin, kun asiat eivät ole syystä tai toisesta kunnossa ja etenkin silloin, jos nuorella on mennyt jo peruskoulussa luottamus näiden palveluiden toimivuuteen esimerkiksi kiusaamisen yhteydessä. (Souto 2013.) Nämä sosiaalisuutta ja yrittäjyyttä korostavat opiskelijaideaalit ovat osalle nuorista myös kulttuurisesti vieraita ja etäännyttäviä. Tietynlaisten yksilöllisten ominaisuuksien painottamista ei aina ymmärretä, ei etenkään kaikilla ammattialoilla: ”Miks ihmeessä siellä maanmittausalalla pittää olla supliikkityyppi?” Monet etenkin työväenluokkataustaisista nuorista ovat hakeutuneet ammatillisiin opintoihin pääasiassa työn ja tekemisen perässä, mutta kuten kommentti kertoo, tekemällä oppiminen ja taito tehdä jotain eivät enää näytä riittävän ammatillisessa koulutuksessa.

Työelämälähtöisyys konkretisoituu ammattiopistojen arjessa myös työelämän peli-sääntöjen korostamisena, joka taas palautuu perinteiseen tunnollisen ja täsmällisen työn-tekijän ja siihen liittyvän työmoraalin kasvattamiseen. Toisen asteen opetussuunnitelmia

vertaillut Leena Koski (2009) on esittänyt nuorisotutkimuksellisestikin kiinnostavan havainnon siitä, että siinä missä lukiolaisia kannustetaan aktiiviseen kansalaisuuteen ja kokonaisvaltaiseen vastuuseen yhteiskunnasta, ammatillisella puolella tavoitteena on pi-kemminkin kuuliainen (ei-aktiivinen!) kansalainen ja työmarkkinoiden tarpeisiin vastaava velvollisuudentuntoinen työntekijä. Kysymys on siis koulutusinstituutioissa tapahtuvasta valikoinnista ja yhteiskunnallisen hierarkian uusintamisesta, ammatillisen koulutuksen puolella palkkatyöläisen ja alaisen mentaliteettin tuottamisesta (Käyhkö 2006).

Sukupolvien välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta ammattikasvatus ja siihen sisäl-tyvä ”alaisen itsekuriin saattaminen” eivät luo hedelmällistä lähtökohtaa dialogisuudelle ja osallisuudelle, jotka ovat taas pedagogisina käytäntöinä todettu varsin merkityksellisiksi nuorten tukemisessa ja yhteiskunnallisen jäsenyyden vahvistamisessa. Tästä sukupolvien välisen vuorovaikutuksen toimimattomuudesta kertovat myös nuorten opiskelijoiden ja opettajien väliset auktoriteettiväännöt, joita niin oma kuin monet muutkin amma-tillista koulutusta koskevat tutkimukset ovat tuoneet esiin. Työelämän pelisääntöjen korostamisessa haasteena on myös se, että niiden nimissä niin nuorten myöhästely kuin heidän pahoinvointinsakin voivat määrittyä paitsi ei-sopivaksi, myös jopa lapsel-liseksi toiminnaksi. Nuorilta näytetäänkin odottavan varsin aikuismaista käytöstä ja vastuunottoa. Tästä viestii myös useamman kerran kuulemani kommentti siitä, että ”ei siellä työelämässäkään perään soitella”. Kommentti viestii myös siitä, kuinka työelämän pelisääntöjen noudattamisen hengessä nuorten auttaminen ja heitä vastaan meneminen voivat määrittyä jopa hyysäykseksi. Näistä näkökulmista katsottuna työelämälähtöisyyden painotus piirtääkin ammattiopistojen arjesta melko kylmän ja välinpitämättömän kuvan, johon myös aiemmin siteeraamani Tiina viittasi: ”niin enhän mie nyt sinne voinu soittaa, et hei nyt mulla on tämmönen päivä”.

a

–

?

Provosoivan puheenvuoroni tarkoituksena on ollut osoittaa, että työelämälähtöisyyden korostumisessa ja laajemmin työelämän tarpeiden palvelemisessa on se riski, että ne aset-tavat kysymykset kasvatuksesta ja sukupolvien välisen dialogin tukemisesta toissijaisiksi ammatillisen koulutuksen kentällä. Työelämälähtöisyydessä on kyse niin tietynlaisten yksilöllisten ominaisuuksien (kuten oma-aloitteisuuden, sosiaalisuuden, avoimuuden, yritteliäisyyden, tunnollisuuden, vastuullisuuden) painoarvon lisääntymisestä kuin myös nuorten kasvun tukemisen (myös heidän pahoinvointinsa kohtaamisen) rajautumista jonkun muun tahon tai yksilön itsensä vastuulla olevaksi asiaksi. Ammatilliseen koulu-tukseen kuulumisen ehdoksi muodostuu aikuismainen työelämäkykyisyys, joka on osalle nuorista liian vaativaa. Ammatillinen koulutus odottaa ja jopa edellyttää nuorilta nopeaa aikuistumista. Samalla tila olla nuori ja keskenkasvuinen kutistuu.

Nuorisotakuun toteuttamisen näkökulmasta juuri herkkyys kohdata opiskelijoita nuorina olisi olennaista ammatillisessa koulutuksessa – opintojen joustavoittamisen ja muiden pedagogisten kehittämistoimenpiteiden rinnalla. Tämä merkitsisi nuoruuden

ikävaiheen ja nuorten kulttuureiden vakavasti ottamista pedagogisten käytäntöjen to-teuttamisessa ja kehittämisessä, oli kyseessä niin oppilaitoksessa kuin työelämässäkin tapahtuva opiskelu. En kiellä, etteikö esimerkiksi opiskelijahuollollisiin kysymyksiin oltaisi viime vuosina satsattu, mutta toinen kysymys on se, kuinka vallitsevaa ja läpileikkaavaa satsaus on ollut ammatillisessa koulutuksessa ja sen moninaisissa toimintakulttuureissa.

Nämä ovat ajankohtaisia haasteita etenkin ammatillisessa aikuiskoulutuksessa, jossa on perinteisesti ollut vähän sekä alle 25-vuotiaita opiskelijoita että opiskelijoiden ohjaus- ja tukipalveluita. Ammatillinen aikuiskoulutus on kuitenkin se kenttä, johon Nuorisotakuun koulutukselliset lisäresurssit ovat kohdentuneet nuorten aikuisten osaamisohjelman myötä. Nähtäväksi jää, millainen herkkyys siellä on kohdata ja tukea nuoria opiskelijoita ja heidän moninaisia elämäntilanteitaan.

l

Filander, Karin (2006) Työ, koulutus ja katoavat ammatti-identiteetit. Teoksessa Jarkko Mä-kinen & Erkki Olkinuora & Risto Rinne & Asko Suikkanen (toim.) Elinkautisesta työstä elinikäiseen oppimiseen. Jyväskylä, PS-kustannus, 43–59.

Kettunen, Pauli (2001) Millaisiin kysymyksiin ammatillisella koulutuksella on vastattu? Teok-sessa Anu-Hanna Anttila & Anu Suoranta (toim.) Ammattia oppimassa. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 52–91.

Koski, Leena (2009) Vocational Curriculum – Morality for the Working Class? Teoksessa Mar-cus Weil, MarMar-cus & Leena Koski & Liv Mjelde (toim.) Knowing work: the social relations of working and knowing. Bern: Peter Lang.

Käyhkö, Mari (2006) Siivoojaksi oppimassa. Etnografinen tutkimus työläistytöistä puhdistuspalve-lualan koulutuksessa. Joensuu: Joensuu Yliopisto Press.

Lappalainen, Sirpa & Isopahkala- Bourdet, Ulpukka & Lahelma, Elina (2010) Kohti työmark-kinakansalaisuutta hoiva-alan ammatillisessa koulutuksessa. Teoksessa Katri Komulainen.

& Seija Keskitalo-Foley & Maija Korhonen & Sirpa Lappalainen (toim.) Yrittäjyyskasvatus hallintana. Tampere: Vastapaino, 187–206.

Souto, Anne-Mari (2013) Toiselta asteelta pudonneet vai pudotetut? Näkökulmia ammatillisen koulutuksen keskeyttämiseen ja Nuorisotakuun toteuttamiseen. Teoksessa Jussi Ronkainen

& Marika Punamäki (toim.) Nuoret ja syrjäytyminen Itä-Suomessa. Mikkeli: Mikkelin am-mattikorkeakoulu, 107–130.

Souto, Anne-Mari (tulossa) ”Kukaan ei kysy, mitä mulle kuuluu?” Koulutuksen keskeyttäjät ja ammatilliseen koulutukseen kuulumisen ehdot. (Hyväksytty julkaistavaksi Nuorisotutki-mus-lehteen.)

Weil, Marcus & Koski, Leena & Mjelde, Liv (2009) Knowing work: the social relations of working and knowing. Bern: Peter Lang.

YTT Anne-Mari Souto toimii tutkijatohtorina (rahoitus Suomen Akatemia) Itä-Suomen yliopistossa. Hänen nuorisotutkimukselliset intressinsä ovat kohdistuneet monikulttuurisuuteen, rasismiin ja nuorten ryhmäsuhteisiin. Tällä hetkellä hän tutkii ammatillista koulutusta ja nuorten koulutusvalintoja.

Harmful Reforms in the Finnish