Nuorten tarinoita kertyi määräaikaan mennessä yhteensä 33, joista 27 sähköi-sen verkkolinkin kautta ja 6 A-klinikkasäätiön nuortenlinkki.fi -verkkopalvelun kautta. Näistä jälkimmäisistä ei ole suoria lainauksia tässä artikkelissa, mutta niitä on käytetty analyysin teossa. Tarinoiden pituudet vaihtelivat muutamista riveistä useampisivuisiin kirjoituksiin. Tutkimukseen osallistujista enemmistö oli nuoria naisia ja iältään 18–24 -vuotiaita. Tutkimukseen osallistujien taustatie-toina kysyttiin vain sukupuoli ja ikäjakauma, mutta nuorten itsensä kertoman mukaan he tulivat hyvin erilaisista perhetaustoista eikä päihteiden käyttö nous-sut esille merkittävänä yhdistävänä tekijänä. Osa nuorista kertoi opiskelevan-sa eri koulutuopiskelevan-sasteilla, myös korkeakouluisopiskelevan-sa. Oopiskelevan-sa kuvasi arkeaan esimerkiksi työttömänä, sairauslomalla, kuntouttavassa työtoiminnassa tai starttipajalla.
Mukana oli myös maahanmuuttajataustaisia ja vamman tai sairauden vuoksi vaikeammassa työmarkkina-asemassa olevia nuoria.
Edellä kuvaamani yleissilmäyksen jälkeen lähdin tätä artikkelia varten luke-maan nuorten tarinoita hyödyntäen narratiivitutkijoiden (mm. Lieblich 1998) käyttämää kategorista lähestymistapaa, joka on hyödyllinen haluttaessa kiin-nittää huomiota tiettyä ihmisryhmää koskettavaan yhteiseen ilmiöön. Kategori-sessa analyysissa tarinat jaetaan osiin niiden sisältöjen mukaan. Näin
muodos-tuvia katkelmia vertaillaan systemaattisesti keskenään tavoitteena löytää niistä yleisempiä ja yhdistäviä teemoja. (Kaasila 2008.) Tässä yhteydessä päähuomioni keskittyi siis näkymättömien nuorten elämänkokemuksiin ja joko koettuun tai kaivattuun sosiaaliseen tukeen.
Narratiivista analyysia ohjaa tutkijan halu oppia uutta ja kyky herkistyä vuo-rovaikutukseen aineistonsa kanssa, joihin vaikuttaa hänen oma subjektiivinen kokemusmaailmansa. Vaikeista elämänkokemuksista kertovien narratiivien analysointi ja tulkitseminen vaativat tutkijalta vastuullisuutta ja tarkkuutta eet-tisten periaatteiden suhteen. (Laitinen & Uusitalo 2008.) Omassa tutkimukses-sani olen analysoinut ja käyttänyt nuorten nimettömästi verkkolinkin kautta lähettämiä tarinoita. Päädyin käyttämään tutkimustulosten esittämisessä kat-kelmia nuorten tarinoista, koska halusin näin vahvistaa nuorten oman äänen kuulumisen myös tässä artikkelissa. Analyysin ja artikkelin luettavuuden hel-pottamiseksi nimesin jokaiselle tarinalle kuvitteellisen kirjoittajan ja ikäjakau-man, joka perustui verkkolinkin kautta kerättyihin taustatietoihin. Tarinoiden kirjoittajien ja niissä esiintyneiden henkilöiden tai organisaatioiden yksityisyy-den turvaamiseksi olen myös poistanut katkelmista yksittäisiä tunnistetietoja, kuten esimerkiksi paikkakuntien, oppilaitosten, perheenjäsenten tai ammatti-laisten nimiä.
Merkittävinä yhdistävinä elämänkokemuksina nuorten tarinoista nousivat esille kiusaaminen, yksinäisyys, masennus ja sosiaaliset pelot sekä voimakas pärjäämisen halu. Monet kertoivat kokeneensa kiusaamista eri muodoissaan monien vuosien ajan. Useat tarinat käsittelivät myös ulkopuolisuuden tunteita ja yksinäisyyttä, ja niistä kumpuavia sosiaalisten tilanteiden pelkoja ja paniik-kikohtauksia. Monilla oli kokemuksia myös masennuksesta ja sen eri hoito-muodoista, joiden toimivuutta ja kehittämiskeinoja nuoret osasivat kirjoituk-sissaan kuvata hyvin omakohtaisesti ja tarkasti. Tutkimukseni nuorilla oli ollut vaikeuksia hoitoon pääsemisessä sekä kokemuksia lyhytkestoisten hoitojen te-hottomuudesta ja masennusoireiden uusiutumisesta samaan tapaan kuin Kir-si riihimäen (2014) viiden vuoden seurantatutkimukseen osallistuneilla 20–69 -vuotiailla masennuspotilailla. Koska masennusta hoidetaan meillä paljon pe-rusterveydenhuollossa, olisi siellä tärkeää kiinnittää jatkossa entistä enemmän huomiota oireiden ja niiden syvyyden arvioitiin (riihimäki 2014).
Olen ollut koulukiusattu eskarista ysiluokalle saakka, jätetty porukan ulkopuolelle, nimitelty ja haukuttu, välillä tönitty ja puhuttu selän takana. Siitä alkoi mun masen-nuskausi. Yritin itsemurhaakin. Se kaikki van sen takia kun olin yksin. Julia 15-18v Mulla itselläni on ollut ongelmia masennuksen kanssa eli oireita on ollut nyt vaih-televasti noin 4-5 vuotta. Lyhyisiin hoitojaksoihin olen aina koulun kautta päässyt, mutta silti tuntuu, että kukaan ei ole osannut hoitaa oireitani kunnolla, sillä ne ovat aina palanneet hoitojaksojen jälkeen tai jopa niiden aikana. Luulen, että osa hoitajista ei osaa kysellä potilaan tunnetiloja pintaa syvemmältä. Mari 19-24v Neljäntenä yhdistävänä teemana tarinoista nousi nuorten voimakas halu pärjätä omillaan ja päästä eteenpäin elämässään; saada opiskelu- ja työpaikka.
Nämä pyrkimykset ovat hyvin linjassa keväällä 2014 valmistuneen raha-auto-maattiyhdistyksen Paikka auki -ohjelman teettämän valtakunnallisen tutkimuk-sen kanssa. Siinä haluttiin antaa ääni 18–29 -vuotiailla työttömille nuorille, joita haastateltiin puhelimitse 200. Tutkimukseen osallistuneet nuoret näkivät työn olennaisena keinona päästä eteenpäin elämässä. He olivat valmiita ottamaan vastaan työtä kuin työtä, jotta pääsisivät eroon tukiviidakoista. Työttömien nuorten ihannetöiden joukossa oli myös oman yrityksen pyörittäminen. (raha-automaattiyhdistys: Paikka auki -nuoret työelämään 2014.)
Omassa tutkimuksessani nuoret kirjoittivat haluavansa selviytyä mahdolli-simman pitkälle itsenäisesti, mutta vaikeissa paikoissa he toivoivat enemmän myös vanhempien, opettajien, ohjaajien ja ystävien aloitteellisuutta ja tukea tilanteensa selvittämiseen ja oikean suunnan löytämiseen. Monet kirjoittivat myös siitä, kuinka olivat huolissaan omasta syrjäytymisestään, kun opiskelu- tai työpaikkaa ei tunnu löytyvän sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Kuten alla ole-vat tarinat osoittaole-vat, voitaneen ajatella, että näkymättömiltä nuorilta aikuisilta löytyy yllättävän paljon sisäistä yrittäjyyttä ja halua päästä eteenpäin, vaikka heidät herkästi leimataan ulkoa käsin laiskoiksi ja saamattomiksi.
Itselläni on pahana tapana kaunistella tunteitani ja esittää tapaamisissa terveempää kuin oikeasti olen. Todellisten tunteiden kertominen herättää minussa niin syvää hä-peää ja ahdistusta, että ne on vaikea saada sanottua. Ehkä olisi hyödyllistä, jos hoitava psykologi, kuraattori tai kuka nyt onkaan, olisi yhteydessä aina myös lähiomaiseen (esim. poikaystävään tai läheiseen kaveriin jos vanhemmat ei ole sopiva vaihtoehto) jotta ihmisen tilasta saisi kokonaisvaltaisemman kuvan. Mari 19-24v
Olen koittanut hakeutua alalle mistä pidän ja tiedän soveltuvani siihen, mutta kol-mannen kerran kun en päässyt tuli suuri turhautuminen... on todella vaikeaa edetä siihen suuntaan mihin haluaa ja seurata vierestä kun ystävät pääsevät juuri sille alalle minne haluavat ja etenevät hyvin. Se että elän tuilla millä en pärjää saa minut kokemaan alemmuutta kun toisilla on varaa eri asioihin ja joudun aina vastaamaan kielteisesti yhteisiin puuhiin mitkä maksavat. Henna 19-24v Itse koen, että yhteiskunnasta ja normaalista arjesta syrjäytyy hyvin nopeasti. Olen hakenut töitä ja koulupaikkaa hyvin aktiivisesti vuoden ajan. Alussa se, ettei saanut-kaan paikkaa, ei lannistanut. Ajattelin, että vain erittäin harva saa työ- tai opiskelu-paikan heti. En tuntenut olevani syrjäytynyt vielä silloin. Nykyään, kun olen täyt-tänyt jo satoja hakemuksia, jokainen kielteinen vastaus tuntuu siltä, kuin minussa todella olisi jotain vikaa. Suku painostaa menemään töihin. Menisin. Eivät ymmärrä.
Täytyy vain psyykata itsensä joka hakemukseen aivan kuin olisi ensimmäinen hake-mus ja varma paikasta. Ei ole helppoa. Pelottaa, että pian en enää haluakaan töihin.
Liisa 19-24v