Metsästys oli 1800-luvun lopun Suomessa pait
si herrasväen huvittelumuoto myös vähävarai
sen väestön keino hankkia lisäansioita tai täy
dennystä muuten niukkaan ravintoon. Parhai
ten tietoa on säilynyt petoeläinten metsästyk
sestä, koska kunta maksoi pedoista tapporahaa.
Petoeläinten hävittämistä pidettiin välttämät
tömänä ennen kaikkea niiden karjalle aiheutta
mien tuhojen vuoksi. Jo ennen kunnan perus
tamista Kokemäellä maksettiin pedoista tappo
rahaa, ja tämä innosti yritteliäimpiä pitäjäläisiä hankkimaan lisäansioita. Sanomalehdessä ker
rottiin maaliskuussa 1864 erään torpparin yri
tyksistä: »Eräässä torpassa on kolme suden kuoppaa, mutta ei ole muuta saatu kun yksi vanha äijä, joka kävi tohlotteli kuoppaan, mut
ta ei äijä sentään henkeänsä menettänyt; totta se äijää vähä töyssäytti.»96
Kokemäen kunnan perustamisen jälkeen pe
tojen tapporahoihin palattiin kuntakokoukses
sa 10.12.1870, jolloin päätettiin maksaa karhun
kaatajalle 40 markkaa ja suden tai ilveksen tap
pajalle 20 markkaa. Samojen petoeläinten »pe
nikkojen» lopettamisesta maksettiin puolet ai
kuisen pedon tapporahasta.97 Karhujen aika oli kuitenkin jo menneisyyttä, vaikka vielä 1870-lu- vulla Sääksjärven rannalle ulottuneissa metsis
sä tallusteli yksi »metsän kuningas». Kyseisen karhun päivät päättyivät metsästäjien suurilla kangilla antamiin iskuihin.98 Susia ja ilveksiä sen sijaan tapettiin aina 1890-luvun alkupuolelle
saakka.99 Susia pidettiin niin suurena uhkana, että vuonna 1874 ehdotettiin pidettäväksi ker
ran vuodessa yleinen kyläkunnittain tapahtuva sudenpesien jahti.100
Maanomistusoloista johtuen petojen metsäs
täjät olivat yleensä talollisia, torppareita tai met- sänvahteja. Petojen kuolema varmistettiin vaa
timalla eläimen korvat luovutettavaksi palkkion maksamisen yhteydessä. Kunnallislautakun
nan toimikauden päättyessä oli tapana polttaa lautakunnan toimiaikana kertynyt todistus
aineisto. Esimerkiksi joulukuussa 1875 kunnal
lislautakunnan jäsenet polttivat kolmen vuo
den aikana kertyneet kymmenen suden korva- paria.101 Yhden kerran kiista tapporahasta johti oikeuteen saakka:
Liinaharjan tuuli
mylly Ylistaron kylän Matman kalliolla.
M ylly purettiin 1930-luvun lopulla.
K u v a : Y r jö A a r n e . K S A .
Kun Talonpoika Karl Öykkäri ilmoitti ja toi ilves- suden nahaan lautakunnan esimies Frans Sallgenil- le josta Lautakunnan esimies leikkas korvat, ja hän näytti todeksi todistajain kautta että ampumalla sen oli tappanut tämän pitäjän puolelta, mutta sit
ten ilmoitti lautakunnan kokouksessa Kuurolasta Torppari Isak Mäntylä että hänen poikansa Everd oli sen saman ilvessuden seipäällä tappanut, mutta Karl Öykkäri sen hänen pojaaltansa Evediltä poijes ottanut, ja sanonut että se on se sama ilvessusi kuin hän oli ampunut eikä lautakunta taitanut asiasta mitään vaan odottaa siksi kuin kihlakunnan oi
keudessa asia tutkitaan, että kummalle näistä pitä
jässä koottavaksi määrätyt suden tapporaha kuulu maksettavaksi.102
67
‘jo k i j a sen väki II
To k e e l l a k a l a s t a m i n e n
Kokemäellä kalastettiin 1800-luvun lo
pussa pitkälti samaan tapaan kuin vuo
sisatoja aiemmin. Satakunta-lehti kuvasi vuonna 1876 seikkaperäisesti paikallisia kalastustapoja:
Kokemäellä ja Nakkilassa, missä paikoissa joesta löytyy paljon koskia, pyydetään loh
ta ja siikaa »tokeilla», jotka joka keväjt]
uudesti rakennetaan hirsistä y. m. pie
nemmistä puista koskeen. Tähän tarpee
seen pystytetään koskeen n. k. sarjat, jot
ka tekevät koskeen salpauksen, ikäänkuin katiskan aita. Kun lohi ja siika työläisesti kiipeävät ylös koskea myöden ja joutuvat
tokeen »sarjain» eteen, tavoitetaan ne li
polla. Mutta erittäinkin löytyy tokeesta n.
k. »ruonat», jotka ovat lipon tapaiset pyy
dykset ja lasketaan alas koskeen, suu ylös virtaa päin. Kun kalat turhaan koettavat päästä sarjojen läpi ja viimein väsyvät, painaa koski heidät kylki edellä ruonaan, josta eivät voi enää nousta, kun vesi pai
naa päin kylkeä. Paitsi ruonaa, löytyy to
keesta mertojakin. - Alempana virrassa, missä kosket eivät enää tee haittaa, pyy
detään lohta ja siikaa nuotalla, joka ta
pahtuu siten, että kaksi nuottaa kussakin apaja-paikassa vuorotellen vetävät lak
kaamatta yöt päivät koko vetoajan, joka
kestää 70 päivää eli kesäk. 20 päivästä elokuun loppuun.
Kala-apajat kuuluvat joko kruunulle tahi yksityisille maantiluksille. Kruunun etevimmät kalastuslaitokset ovat Luk- karinsannan nuotta-apaja Ulvilassa ja Kruununvärkin toe Kokemäellä. Näitä laitoksia vuokraa valtio lyhyemmäksi ta
hi pitemmäksi ajaksi. Lukkurinsannasta maksaa nykyinen kalastys-yhtiö 12,050 nukaaja Kruununvärkistä noin 5,500.
Lähde: Satakunta 15.7.1876.
Valtion kehotuksesta kunta korotti vuonna 1880 petoeläinten tapporahoja niin, että kar
husta luvattiin 100 markkaa, naarassudesta sa
moin 100 markkaa ja koirassudesta 75 markkaa.
Korotusten uskottiin lisäävän myös kokemäke
läisten halukkuutta sudenkuoppien tekoon,103 mikä nähtävästi jätti toivomisen varaa. Koro
tusten myötä petoeläinten metsästys elpyi 1870-luvun lopun hiljaiselon jälkeen. Useat palk- kiorahat maksettiin kuitenkin ulkopaikkakun
talaisille metsästäjille, jotka kohonneiden palk
kioiden innostamina ottivat petoeläinten jah
taamisen ammatikseen. Varsinkin alastarolai- nen Israel Viitasaari kuittasi tapporahat useista petoeläimistä 1880-luvulla.104
Susien ohella tapporahaa kuitattiin 1880- ja 1890-luvulla ilveksistä ja ketuista. Petoeläimet metsästettiin niin vähiin, että kun susi vuonna 1902 tappoi Mattilan Närvältä yhden hiehon, todettiin edellisestä petovahingosta kuluneen jo lähes 20 vuotta.105
Myös pikkuriistaa metsästettiin. Säädökset eivät vielä 1800-luvulla rajoittaneet lintujen ke- vätmetsästystä, joten metsoja ja teeriä päätyi runsaasti paikallisten metsästäjien saaliiksi. In
nokkaimmat metsästäjät kävivät riistajahdissa
niin kauan kuin terveys salli. Juho Fiskari Mat
tilasta kävi metsällä 78-vuotiaaksi asti ja lopetti silloinkin vain, koska punakaartilaiset taka
varikoivat talvella 1918 hänen suustaladattavan rihlapyssynsä.106
Kalastusta varten Kokemäenjoki tarjosi van
hastaan erinomaiset puitteet. Lohta ja siikaa kalastettiin jo keskiajalta lähtien nuotilla, kol
killa, verkoilla, lipoilla ja tokeilla.107 Saalis oli usein hyvä - parhaimmillaan jopa ruhtinaalli
nen, kuten vuonna 1860:
Kokemäeltä kirjoitetaan että kalan saalis joessa on ollut niin runsas, ettei miesmuistossa semmoista ole saatu. »Berttelin aattona» saatiin yksistään kruunun tokeesta 1882 siikaa ja muutama päivä jä- lempään sanotaan tulleen yli 2000.108
Vielä 1860-luvun alkupuolella Kokemäellä saa
tiin vuosittain noin 300 lohta ja 45000 siikaa.
Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa kuiten
kin valitettiin, että kalansaalis oli viimeisten kymmenen vuoden aikana vähenemistään vä
hentynyt varsinkin tukkien uiton mutta myös uuden kalastusasetuksen aiheuttamien rajoi
tusten vuoksi. Uitot kestivät myöhään syksyyn häiriten kalojen kutua. Vuonna 1870 väitettiin
68
'Kunnan perustamisesta sisällissotaan
Lohipato Kokemäen
joessa 1900-luvun alussa. K u v a : V . T.
S ir e liu s . E m il C e d e r - c r e u t z in m u s e o .
jo, ettei uusien kalatokeiden rakentaminen Ko
kemäellä enää kannattanut.109
Kuntakokouksessa esitetty väite lienee liioi
teltu, koska tokeita edelleen rakennettiin. Kaup
pias Johan Wessman pyysi ja sai vuonna 1874 kuntakokoukselta luvan rakentaa tokeen Py- hänkorvan koskeen pastori Karl Fredrik Gräál- ta Vuolteen rusthollista vuokraamalleen joki- osuudelle.110 Vuoden 1875 tienoilla tokeita oli vielä myös ns. Saarentaustan koskissa, joissa sijaitsivat Fiskarin Teinin, Ryytän ja Vahasen tokeet.111
Saaliin vähenemisestä oli kalastuksen har
joittajille hyötyäkin, ainakin silloin kun kala- onni oli myötäinen. Hinnat kohosivat, koska siikaa ja lohea oli kokemäkeläisten tärkeimmis
sä myyntipaikoissa Turussa, Tampereella ja Hämeenlinnassa entistä harvemmin saatavilla.
Lohileiviskän hinta kohosi 1860-luvun puoli
välistä seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä kolminkertaiseksi: 5-6 markasta 15- 18 markkaan.112
Kokemäen talollisten osuudet Harjavallan kappelissa olleisiin lippoportaisiin sekä pitäjän- tokeeseen myytiin 1870-luvulta lähtien aina kol
meksi vuodeksi eniten tarjoavalle.113 Seuraavalta
vuosikymmeneltä tietoja tokeista tai Harjaval
lan lippoportaista ei enää ole. Samaan aikaan tapahtunut sahateollisuuden nousu aiheutti huomattavaa haittaa myös kalastukselle, vaik
ka uitot keskeytettiinkin heinä- ja elokuun ajaksi kalastuksen harjoittamiseksi.114 Viimei
set tokeet ovat nähtävästi olleet käytössä vielä 1910-luvulla.115
Kokemäenjoessa oli aina 1900-luvun alkuun saakka runsaasti myös rapuja, joiden pyynti oli tilattomalle väestölle tärkeä elinkeino. Ravut nousivat illan tullen rannalle, jossa asukkaat pyydystivät niitä pareittain. Toinen ravustaja sokaisi ravut päreellä ja toinen keräsi ravut koppaan. Päivisin rapuja pyydystettiin haaveil
la ja merroilla. Ravut hävisivät Kokemäenjoesta vuosina 1906-1908 todennäköisesti Venäjältä saapuneen rapuruton vuoksi. Sääksjärvellä ra
vustus oli vilkasta vuoteen 1909 saakka, jolloin rutto hävitti sielläkin kannan. Sääksjärvellä ra
vustusta harrastettiin pääasiassa mertapyynti- nä.116 Sääksjärvi oli myös verrattain kalaisa jär
vi, jonka arvokala oli muikku. Järvestä saatiin 1900-luvun alussa myös isoja haukia, joista vuonna 1880 saatua 25,5 kilon haukea pidettiin pitkään koko maan suurimpana.117
69