Peltojen ja metsien reunoja pitkin mutkittele- vien Kokemäen teiden hoito kuului 1860-luvul- la edelleen talollisten vastuulle. Jokaisella talol
la oli oma tieosuutensa, jonka pituus riippui ta
lon manttaaliluvun suuruudesta. Isoilla taloilla rasitus oli suurempi kuin pienemmillä. Vuoden 1883 asetus määräsi tientekovelvollisuuden kos
kemaan talollisten lisäksi myös verolle pantuja torppia ja ulkotiluksia sekä teollisuudenhan'oit- tajia.40 Kunnat vastasivat siitä lähtien yhteiseksi katsottujen eli kunnallisten teiden hoidosta.
Tärkein tie oli Kokemäenjoen eteläpuolinen Tulkkilan läpi kulkeva valtamaantie, »postitie», jota pitkin kuljettiin Poriin ja Hämeenlinnaan.
Kokemäenjoen pohjoispuolista tietä ei pidetty pappiloista huolimatta yhtä tärkeänä, joten enemmistö kuntalaisista vastusti sen ottamista yhteisesti ylläpidettäväksi. Kuvernöörin pää
töksellä se kuitenkin määrättiin kuntalaisten vastuulle. Kuntalaisten yhdessä hoidettavaksi
9 2
'Kunnan perustamisesta sisällissotaan
Pitäjän luoteiskulmalla Pitkäjärven mai
semissa syntynyt Svante Lehtonen on unohdettu vanhan Kokemäen kuvaaja.
Hänen muistelmakirjoituksiaan julkais
tiin Lallin palstoilla etupäässä 1930-lu- vun lopulla, ja monia niistä on hyödyn
netty tätä historiateosta kirjoitettaessa.
Lehtosen kuvaukset ovat tarkkoja, eloi
sia ja lähes poikkeuksetta sangen ten
hoavia kertomuksia, kuten osoittaa kat
kelma maaliskuun 6. päivänä 1937 jul
kaistusta kirjoituksesta:
Uimalla ei Kokemäenjokea silloin »por- raskaudella» liene ylittänyt kuin yksi ai
noa mies. Uimaharrastus oli silloin tämän
Hu i m a p ä i s i ä j o e n y l i t t ä j i ä
joen varsilla vielä heikko, samoin uima
taito. Mutta oli eräs hurjapää, edellä mai
nittu nahkuri Vessmannin poika Akseli Vessman, joka oli nahkurinkisällinä kier
rellyt maailmaa ja oppinut matkoillaan uimataidonkin. Hän kiipesi kerran por
taiden »portin» poikkipuulle ja hyppäsi sieltä pää edellä jokeen kuin paraskin ui- mamaisteri. Se ei ollut aivan vaaraton hyppy, vaikka hän olikin uima- ja sukel- lustaitoinen, sillä olisihan joessa saatta
nut olla kivikin miehen surmana. Onnel
lisesti Vessman siitä sentään selviytyi, ja tapauksesta puhuttiin ihmetellen Tulk- kilassaja kauempanakin, sillä olihan val
lan ihme, että mies hyppää noin 7 metrin
korkeudesta pää edellä jokeen, tulee pin
nalle ja ui rantaan niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Toinenkin mies uhmaili Kokemäenjo
kea toisella tavoin. Tukkeja laskettaessa eräs tukkimies meni veneestä keskellä jo
kea tukkipuomille ja käveli sitä myöten rantaan. Vettynyt puomi ei ollut enää oi
kein kantava, vaan painui miehen alla niin, että pitkävartiset tukkisaappaat ryyppäsivät vettä. Mutta rannalla mies kaasi veden pois saappaistaan ja tarttui taas keksiinsä. Oli vain näyttänyt että hän on tukkimies, joka pölkyllä pysyy.
Lähde: Lehtonen 1937a.
tulivat vuonna 1885 postitien ohella Kokemäen
kartanon vainiolta Köyliöön johtava tie, Kiu
kaisista Merstolaan menevän tien Kokemäen puoleinen osuus, tie Meinikkalasta Haistilan lautalle ja edelleen pohjoisrantaa pitkin Harja
vallan rajalle sekä Tulkkilasta kauppias Jaak
kolan luota Haistilan veräjälle johtava tie. Van
han seurakuntayhteyden myötä peritty maan
teiden kunnossapito yhdessä Harjavallan kans
sa päättyi näin marraskuussa 1885, jolloin kum
pikin kunta alkoi itsenäisesti vastata omista teistään.41
Kuntakokous päätti 16.3.1885 huutokaupata kunnalliset tiet osuuksittain alimman tarjouk
sen tehneen hoidettavaksi.42 Kun varat maksuja varten koottiin manttaalin mukaan talollisilta, nämä tavallisesti huusivat niin monta osuutta, että saivat niiden kautta kuitatuksi tiemaksun
sa ja jäivät toisinaan voitollekin.43 Ylläpidon vas
tuulleen ottaneelta vaadittiin tien hiekoittami
sen lisäksi teiden viitoittamista ja ojien kunnos
sapitoa. Talvella piti ajaa santaa kasoihin tien varteen. Huutajan piti myös pystyttää vastuu
alueensa rajalle kaksi kyynärää pitkä tolppa, jo
ka maalattiin punaisella ja varustettiin
huuto-kauppapöytäkirjassa mainitulla tieosuuden nu
merolla.44
Siltojen ja rumpujen kohdilta maantiet va
rustettiin puisilla kaiteilla, joiden valmistami
nen myös huutokaupattiin. Urakan ottaneelle annettiin varsin pikkutarkat ohjeet työn suorit
tamisesta.45 Maantien käyttäjää palvelivat myös kilometripylväät, jotka aluksi olivat puusta.
Vuonna 1904 pylväiden heikko kunto sai kun
nallislautakunnan toivomaan muutosta asiaan:
Ehdoitetaan kuntakokoukselle että kilometri tolpat tehdään kaikki uudestaan kun suurin osa on ny
kyään jo niin mädäntynyt ettei voi saada numero tauluja kiinni pysymään ja ehdoitetaan että sanotut tolpat tehtäisiin kivestä.46
Suurimman haasteen toimiville liikenneyhteyk
sille tarjosivat vesistöt. Sonnilanjoen yli oli ra
kennettu koko pitäjän yhteisellä ponnistuksella kivisiltä jo vuonna 1855,47 mutta vielä suurem
man esteen muodosti Kokemäenjoki. Kirkon ja pappilan välille rakennettiin vuodesta 1858 läh
tien joka vuosi tilapäinen silta, niin sanotut kirkkoportaat.48 Svante Lehtonen on tallenta
nut kuvauksen kirkkoportaista:
93
Joki ja sen väki II
Ensimmäinen Koke
mäenjoen yli Koke
mäellä tehty silta valmistui 1893. Valo
kuva on ensimmäisen maailmansodan ajalta. Taustalla Kokemäen osuusmei
jeri. Sillan pielessä Kokemäellä tarkas
sel palveli punaisia ja valkoiset teloittivat hänet Tampereen valtauksen jälkeen.
KKK.
Nämä portaat rakennettiin luonnollisesti puusta, asettamalla jalat eli kannatustolpat jokeen pystyyn ja noin 3 metriä vedenpinnasta tehtiin niiden tolp
pien varaan itse silta. Pitkin sivuja kulkevien ja tolp- paparien kohdalla poikittain olevien kannatushir- sien päälle ladottiin sillan kansi, niin ikään tuke
vista pyöreistä puista, jotka päällimmäiseltä puo
lelta oli veistetty tasaisiksi. Kansipuita ei ladottu suoraan poikittain, sillä kärryjen pyörät olisivat, aina samalla kohdalla kulkien, kalvaneet ne pian heikoiksi. Pitkittäinkään ei niitä sopinut asettaa, sillä kärryn pyörä olisi silloin joutunut kulkemaan rakoja pitkin suurentaen niitä. Kansi oli siis ladot
tava viistoon, joten kulumispinta jäi suuremmaksi.
Kaiteet tehtiin luonnollisesti myös, joten silta oli turvallinen kulkea. Keskelle siltaa eli portaita pysty
tettiin puut kaiteista ylöspäin kahden puolen ja nii
den päälle poikkipuu, joten se muodosti ikään kuin portin. Sillä ei liene ollut mitään käytännöllistä merkitystä, olipahan vain ikään kuin komeutena.49
Sillan rakennukseen ottivat osaa veroa maksa
vat kuntalaiset. Suurempi taakka sälytettiin joen pohjoispuolella asuville, joiden katsottiin enemmän hyötyvän sillasta. Esimerkiksi vuon
na 1887 joen eteläpuolella asuvat talolliset mak
soivat kukin 40 penniä ja torpparit 10-20 pen
niä rakennusmaksua. Joen pohjoispuolen talol
liset toimittivat puuaineet siltaa varten ja torp
parit, itselliset ym. veronmaksajat suorittivat kunnallisesta äänimäärästään riippuen 20-50 pennin rakennusmaksun.50
Kiinteää siltaa alettiin suunnitella vuodesta 1879 lähtien.51 Insinööri Zilliacus valmisti vuon
na 1882 piirustuksetkin, mutta rakennusylihal- litus ei niitä hyväksynyt. Zilliacuksen mukaan silta olisi rakennettu kivestä ja puusta, mutta rakennusylihallitus piti tätä vanhanaikaisena ja vaati rautasillan rakentamista.52 Ensimmäisen rakennuspäätöksen kuntakokous teki lokakuus
sa 1888. Kuvernöörille tehty valitus kuitenkin kumosi päätöksen. Rakennuspäätös uusittiin toukokuussa 1890, jolloin sillanrakennusta var
ten kerätyssä kassassa oli jo yli 20 000 markan alkupääoma. Silta oli määrä rakentaa viiden vuoden kuluessa ja se valmistui 1893. Sillan ra
kennusmestarina toimi Karl Grip, ja työtä valvoi rautatienrakennustöissä kouliintunut insinööri Karl Wilhelm Wirzenius.53 Valmistuessaan Tulkkilan silta oli vasta toinen silta Kokemäen
joen ylitse. Ensimmäinen oli Vammaskosken silta Vammalassa. Porissakin oli edelleen vain tilapäinen kelluva silta. Tulkkilan ensimmäi
nen kiinteä silta oli amerikkalaismallinen puu
rakenteinen kolmen jännevälin silta54
Kuten oli arveltukin, alkupääoma ei sillan menoihin riittänyt, joten valmistuessa velkaa oli noin 19 000 markkaa.55 Väliaikaisena ratkai
suna talousongelmaan Kokemäen tie- ja sillan- rakennusvelvolliset ottivat joulukuussa 1895 porilaiselta suurkauppias Gustaf Svensbergilta 21700 markan lainan.56 Velka oli tarkoitus mak
saa pois sitä mukaa kun käyttäjiltä kertyi silta- maksuja. Sillan rakennukseen osallistumatto
mat maksoivat jatkossa hevosella tapahtuvasta ylimenosta 10 penniä. Maksut keräsi sillan pie
lessä asustanut apulaisnimismies Juho Varenius.
Hän antoi myös 20 pennin sakot, mikäli hevo
nen ylitti sillan juosten. Kirkonmenojen aikana ylikulku oli kuuden tunnin ajan maksutonta.57
Silta osoitti nopeasti tarpeellisuutensa. Ke
sään 1902 mennessä siltakassan velka oli supis
tunut jo 6500 markkaan.58 Lopullisesti velka saatiin maksettua syksyyn 1906 mennessä, jol
loin siltamaksujen kerääminen lopetettiin.
Käyttömaksua ei lain mukaan saanut periä sen jälkeen, kun rakennuskustannukset oli saatu katettua.59
9 4
%linnan perustamisesta sisällissotaan
Rekon lautta tulossa Kyttälän puolelta.
Lautalla Oskari ja Fanni Peltonen.
KKK.
Kokemäenjoen yli rakennettiin myös lautto
ja ja veden pinnalla kelluvia siltoja (fluta). Tie
tenkin joki ylitettiin myös veneillä, ruuhilla, haapioilla ja lautoilla.60 Joenrannalla Tulkki- lassa asuneella Akseli Wessmanilla (Velinen) oli kaksikin suurta venettä, joilla ylikulkua teh
tiin. Varsinkin kevään voimakkaissa virtauk
sissa tarvittiin vahvaa soutajaa, jotta matkasta selvittiin onnellisesti. Aivan suoraan ei silloin joen yli päässyt, vaan maihin tultiin aina hie
man alavirtaan. Sumulla laitettiin toisinaan lyhdyt rannalle palamaan, jotta osattiin soutaa joen poikki. Myös Villiön Ryssän kohdalta kul
jettiin paljon veneellä joen ylitse. Joskus nuoret miehet harppoivat ylitse tukkejakin pitkin, joi
ta oli puomilla padottu koko joki täyteen.61 Lautoista merkittävin oli Haistilassa, jossa kunta huutokauppasi lautan pidon vuodesta 1885 lähtien. Paikalla oli ollut lautta jo viimeistään 1600-luvulla ja vakinaisia lauttureita ainakin 1730-luvulta lähtien. Ensimmäisessä huutokau
passa maaliskuussa 1885 lautasta otti vastatak
seen Juho Forsgren.64 Vanha Haistilan lautta oli
rakennettu vahvoista hirsistä, ja siihen voitiin ajaa kerralla neljä hevosta kuormineen. Vuonna 1884 tehdylle uudelle lautalle sopi kuusikin he
vosta kuormineen.63 Lautturi asui Kokemäen
kartanon puoleisella rannalla pienessä mökissä, jonka ikkunasta hän piti mahdollisia ylipyrki- jöitä silmällä.64
Tulkkilan sillan rakentaminen kahden ja puo
len kilometrin päähän Haistilan lautasta vähen
si merkittävästi lautan tarvetta. Myös Peipohjan rautatieasemalla on sanottu olleen samanlai
nen vaikutus. Kuntakokous päättikin tammi
kuussa 1909 tunnustella valtiovallan asennetta Haistilan lautan lakkauttamiseen.65 Kuntako
kouksen yksimielisestä päätöksestä huolimatta asiasta sukeutui sittemmin lihava riita, jossa va
lituksia tehtiin aina senaattia myöten.66 Erityi
sen tyytymätön kunnan päätökseen oli Kos
kenkylän turvepehkutehtaan omistaja Hans V.
Pere, joka tarvitsi lauttaa turvepaaliensa kuljet
tamiseen Peipohjan asemalle. Hävittyään vali- tuskierroksensa Pere ylläpitikin lauttaa vielä muutaman vuoden omaan laskuunsa.67
95
Jo k i ja sen väki II
Kokemäen vanhimpiin lauttoihin kuuluu Ra
jalan lautta, joka senaatin päätöksellä 29.3.1879 määrättiin muutettavaksi vaijerilossiksi.68 Lii
kenteelle tärkeä oli myös Kierikan lautta, joka johti Kierikalta Mannerin nokkaan eli Ylis
taron kylään. Muita lauttoja olivat Hintikkalan, Kiettareen (Hannulan), Kyttälän (Rekon), Pu- tajan, Ryytsälän ja Vitikkalan lautat.69
Veden päälle rakennetuista uivista silloista merkittävin oli Säpilän Auta. Aliupseeri Frans Nordling anoi ja sai vuoden 1903 alussa kuver
nööriltä luvan pitää kolme iltamaa lukutuvan ja Säpilän lautan hyväksi.70 Lautan sijaan Sä- pilään tehtiin kuitenkin Auta. Todellinen voi
mahahmo Autan takana oli agronomi Arthur Grönholm, joka kesällä 1904 anoi kuvernööriltä lautan rakentaneille talollisille oikeutta pyytää maksua Autaa käyttäviltä kulkijoilta.71 Säpilän Auta kulki Vainio-Köpin rannasta joen vastak
kaiselle puolelle.72
Talvisin kulkua helpotti joen saama jääpeite.
Yli-Forsbyn talolliset lähtivät talvella kirkko- matkalle laskemalla jäälle Yli-Forsbyn ojantees
ta ja nousemalla sitten maantielle kartanon Haanojasta. Jos jää oli tarpeeksi kantavaa, he ajoivat Pyhänkorvan rantaan saakka. Paluu
matkalla kirkosta ajettiin tavallisesti kilpaa.73 Turvallisemman ja pitempiaikaisen kulun var
mistamiseksi Kokemäenjoen yli rakennettiin myös jääsiltoja, muun muassa säpiläläisten toi
mesta Ketolan talon luo.74 Samoin tehtiin myös Tulkkilassa:
— Sen takia ryhdyttiin kun jää rannoilla kyllin vahvaa, hakkaamaan penkkää. Se tehtiin siten, että rannasta irrotettiin tien levyinen ja runsaasti joen leveyden pituinen jääkaistale, joka laskettiin virran mukana poikki joen. Jään irroittaminen tapahtui sahaamalla, pitkällä lankkusahalla. Siinä aina mie
het kyselivät toisiltaan, että kukas menee alisahu
riksi, mutta koskaan ei ollut siihen ketään halukas
ta. Ylisahuri vaan sai yksi painaa rakoa jäähän, ja paremminhan se saha sitä kikkasi kuin tukkia. Kun penkkä oli saatu käännetyksi joen poikki, ryhdyttiin sitä valelemaan vedellä, jotta siitä tulisi kestävä. Pen- kän yläpuoli, kun virta painoi hyydettä sen syrjään, alkoi jäätyä leveämmältä ja vähitellen jäätyi koko yläpuolella oleva sula väylä umpeen. Mutta penkkä merkittiin kuusen näreillä, jotta sitä myöten osat
tiin aina ajaa, sillä se oli varmasti kestävin kohta.75
Teitään ylläpitäneille kokemäkeläisille maan
teiden pienemmät sillat ja rummut aiheuttivat oman vaivansa ja ennen kaikkea runsaan ra
hanmenon. Milloin piti rakentaa huonon puu- sillan tilalle kivisiltä - kuten päätettiin tehdä Kokemäenkartanon mailla postitiellä sijaitse
valle Haanojan sillalle vuonna 1886 - tai sitten korjata vanhoja kivisiltoja, kuten vuonna 1891, kun Köömilän sillasta oli pudonnut holvikiviä ojaan.76 Myös pienemmissä ojissa käytetyt pui
set rummut hajosivat alituiseen, joten ne pyrit
tiin vähitellen korvaamaan kivisillä.77