8.4.1 Vanhemmat vastaavat kyselyyn
Ensimmäisen tutkimusvuoden keväänä lähetin kunkin perheen vanhemmille kyselyn, jolla oli tarkoitus saada yleiskuva vanhempien saamasta musiikkikoulutuksesta ja musiikin harjoittamisesta sekä täydentää lapsia koskevia tietoja. Lisäksi kyselyn kansilehdellä kysyttiin, onko todennäköistä, että lapsi osallistuu seuraavinakin luku-vuosina tutkimukseen. Kysely muistutti enemmän henkilökohtaista haastattelua kuin nimetöntä postikyselyä (ks. liite 8, s. 301–311): se oli tarkoitus saada takaisin kaikil-ta vanhemmilkaikil-ta ja oli tiedettävä kenestä lapseskaikil-ta oli kyse. Tutkimusaineistoa rakenkaikil-ta- rakenta-neiden perheiden kohdalla sain kyselyn takaisin kolmea tapausta lukuunottamatta.
Näiltä keräsin myöhemmin samat tiedot haastatellen.
Kyselyn lasta koskeva osa oli osoitettu sille vanhemmalle, joka oli eniten seuran-nut lapsen musiikin opiskelua. Tähän olin päätynyt kahdesta syystä. Ensinnäkin vanhempien tapaamisen ja lasten haastattelujen perusteella näytti ilmeiseltä, että useimmissa perheissä toinen vanhemmista oli se, joka hoiti lapsen musiikin opiske-lua. Siksi oli toivottavaa, että nimenomaan tämä vanhempi vastaisi kyselyyn. Toisek-seen halusin saada selville, kumpaa vanhempaa tutkimuksen loppuessa haastattelisin.
Näytti siltä, että tekisin jatkossa tutkimusta etenkin äitien kanssa. Lasta koskevaan osioon oli vastannut 53 äitiä, 10 isää sekä 4 isää ja äitiä yhdessä.
8.4.2 Opettajat langan päässä
Olin tutkimuksen alkaessa lähettänyt jokaiselle tutkimukseen pyydetyn lapsen soitonopettajalle kutsun, jossa korostin, että heidän tutkimukseen osallistumisensa oli vapaaehtoista. Kaikki tutkimukseen osallistuvien lasten opettajat suostuivat ensimmäisen lukuvuoden keväänä haastateltaviksi, joskin haastateltavien joukosta karsiutuivat aivan lyhytaikaiset sijaiset, äitiyslomalle syyslukukaudella jääneet ja ulkomaille muuttaneet opettajat. Haastattelin ainoastaan soitonopettajia, koska vain osa lapsista oli toistaiseksi aloittanut jonkin yleisen aineen, mutta kaikilla oli
soitonopettaja. Soitonopettajaa pidettiin kaikissa opistoissa vastuuopettajana, joka koordinoi oppilaidensa opiskeluun liittyviä asioita.
Monista syistä johtuen olin päätynyt puhelinhaastatteluun. Ensinnäkin olin kevään mittaan tehnyt kyselyn onnistuneesti puhelimitse joidenkin vanhempien kanssa. Toiseksi opettajat olivat keväällä kiireisiä ja helpottuneita kuullessaan, että haastattelu voitaisiin tehdä heidän haluamanaan aikana kotipuhelimessa. Näin vält-täisimme musiikkiopistojen tilaongelman eikä opettajien myöskään tarvitsisi kutsua minua kotiinsa. Arvelin myös, että opettajien oli helpompi puhua kotoaan musiikki-opistoa koskevista asioista kuin musiikkiopistossa.
Haastattelut olivat tavanomaisia teemahaastatteluja, joihin kuului lisäksi joitakin ennalta strukturoituja osia, joissa tarjosin tiettyjä valmiita vaihtoehtoja. Olin valmis-tautunut jokaiseen haastatteluun niin, että olin tehnyt oppilaan opiskelua koskevan lomakkeen, jossa oli viisi käsiteltävää teemaa ja paljon avointa kirjoitustilaa (ks. liite 9, s. 312). Kerroin haastateltaville haastattelun aluksi ja kysyttäessä myös etukäteen, mitkä haastattelun teemat olisivat, mutta lisäksi kerroin, että haastattelussa voitaisiin käsitellä myös opettajien tärkeänä pitämiä muita asioita. Haastattelujen luonne muotoutui kunkin haastateltavan mukaan. Lyhimmillään haastattelut kestivät pari-kymmentä minuuttia ja pisimmillään toista tuntia.
Opettajat suhtautuivat myötämielisesti tutkimukseen ja olivat halukkaita keskus-telemaan pitkäänkin oppilaistaan, vaikka kyseessä oli lukuvuoden kiireisin aika.
Monet opettajat olivat myös etukäteen pohtineet juuri kyseisten oppilaiden opiskelu-prosesseja. Tuntui siltä, että ne kiinnostivat heitä vähintään yhtä paljon kuin minua-kin. Tämä oli tietysti hyvä tutkimuksen kannalta, koska opettajat muistivat oppilaat ja heidän asiansa hyvin. Toisaalta kuitenkin saattoi olla mahdollista, että opettajat olivat tahtomattaankin muistaneet lasten olevan tutkimuksessa heitä opettaessaan, mikä oli saattanut vaikuttaa oppilaiden saamaan opetukseen. On kuitenkin vaikea arvioida, miten tämä oli vaikuttanut, oppilaiden kokemukset opiskelusta kun olivat sekä myönteisiä että kielteisiä. Itse en arvioinut opettajan lapsista tai vanhemmista tekemiä tulkintoja tai antanut osviittaa siitä, miten opetusta tulisi antaa.
8.4.3 Rehtoreita haastattelemassa
Ensimmäisen kerran tapasin rehtorit siinä vaiheessa, kun tutkimusta suunniteltiin.
Varsinaiset rehtoreiden haastattelut tehtiin viimeisen tutkimusvuoden alkajaisiksi.
Ne tapahtuivat kullakin opistolla rehtorin työhuoneessa kahden kesken. Haastattelut äänitettiin. Kestoltaan ne vaihtelivat kahdesta neljään tuntiin.
Haastatteluissa käsiteltiin musiikkiopiston toimintaa, opetusta ja nykytilaa. Olin valmistanut haastatteluihin teemalistan, jonka lähetin haluttaessa etukäteen ja jota saatoimme haastattelussa yhdessä tutkailla (ks. liite 10, s. 313). Lisäksi olin
tähdentänyt, että voitaisiin käsitellä kaikkea sitä, mitä haastateltavat haluaisivat ottaa esiin. Teemalistan lisäksi mukanani oli vuosittainen kaavio, johon saatoimme haas-tattelun kuluessa merkitä opetussuunnitelmassa tai opiston toiminnassa tapahtuneita muutoksia tai jota rehtorit saattoivat täydentää haastattelun jälkeen.
8.4.4 Opettajien ja vanhempien loppuhaastattelut
Opettajien ja vanhempien loppuhaastattelut tehtiin puhelimitse joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Keräsin loppuhaastatteluja neljännen tutkimusvuoden syksyn aika-na. Joissakin tapauksissa haastattelin kuitenkin opettajia ja vanhempia vielä seuraa-vana keväänäkin.
Ensiksi tein haastatteluja kunkin opiston teorianopettajien kanssa. Haastateltavia oli neljä. Haastattelut kestivät vähintään tunnin ja tapahtuivat niin, että opettajat kertoivat opetusjärjestelyistä, opetuksen sisällöstä ja opetuksen ongelmista tiettyjen teemojen pohjalta sekä sen, mitä muistivat tutkimukseen osallistuneista oppilaista.
Lopuksi käsittelimme vielä opiston toimintaa ja opetustyötä koskevan osion, minkä työstimme kaikkien muidenkin opettajien kanssa (ks. liite 11, s. 314).
Soitonopettajien haastatteluun tein kutakin oppilasta koskevan haastattelulomak-keen. Lisäksi haastattelussa käsiteltiin opetustyötä ja musiikkiopiston toimintaa. (Ks.
liite 11, s. 314–316.) Tällä kierroksella haastattelin 37 soitonopettajaa. Kahdeksan soitonopettajaa oli ensimmäistä kertaa haastateltavana, koska he olivat alkaneet opettaa tutkimukseen osallistuvaa lasta ensimmäisen vuoden jälkeen.
Vanhempien haastatteluun tein niinikään lomakkeen (ks. liite 12, s. 317–318), jonka toinen osio koski perheen ja vanhempien musiikin harrastamista ja toinen osio tutkimukseen osallistuneen lapsen musiikkiopisto-opiskelua. Haastateltavana oli 52 äitiä ja 15 isää. Haastattelin sitä vanhempaa, joka lapsen kertoman perusteella oli eniten vaikuttanut lapsen musiikkiopistossa opiskeluun. Liki kaikissa tapauksissa tämä oli se vanhemmista, joka myös oli vastannut ensimmäisen vuoden kyselyyn.
Joissain tapauksissa vanhemmat valitsivat keskenään, kumpi haastatteluun vastaisi, mikäli kumpikin oli hoitanut musiikkiopisto-opiskelua. Yhdessä tapauksessa haastat-telin kumpaakin vanhempaa.