Tutkimus Kohderyhmä/ asiakkaat Forder ym. 2016 Kotihoidon asiakkaat
liik./aistivammaiset 0.74 0.21 0.31 0.29 546 Kh = kotihoito, pt = päivätoiminta, hk = hoiva- tai hoitokoti
* 2 mittauskertaa, ero ei ole tilastollisesti merkitsevä, ** 2 mittauskertaa, ero on tilastollisesti merkitsevä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tehostetun palveluasumisen asiakkailla (kaikki asiakasryh-mät) elämänlaadun eri ulottuvuuksista parhaiten toteutui henkilökohtainen turvallisuus.
Heti tämän jälkeen tuli asunnon siisteys ja viihtyisyys. Eniten parannettavaa olisi sosiaa-lisessa kanssakäymisessä ja osallisuudessa sekä ajankäytössä (mielekäs tekeminen). Kiin-nostavaa on, että esimerkiksi Forderin tutkimusryhmän (2016, 19) tutkimuksessa parhai-ten kaikilla kolmella kotihoidon asiakasryhmällä toteutui ruoka ja juoma, asunnon puh-taus ja viihtyisyys sekä henkilökohtainen hygienia – ei turvallisuus.
Heikoimmin toteutuneiden elämänlaadun ulottuvuuksien osalta toisten ASCOT-tutki-musten tulokset ovat olleet hyvin saman suuntaisia niin kotihoidon kuin hoivakotienkin asiakkaiden kohdalla. Asiakkaiden perustarpeet näyttäisivät toteutuvat kaikkialla parhai-ten (Towers ym. 2016, 11). Esimerkiksi Netparhai-tenin tutkimusryhmän (2012b, 513) tutki-muksen tulokset osoittivat, että ASCOT-mittarilla mitattuna hoiva- ja hoitokodit
onnis-tuivat tuottamaan asiakkailleen vaikuttavia peruspalveluita, mutta sosiaalisen osallisuu-den toteutumisessa oli puutteita. Samoin oli Hackertin tutkimusryhmän (2017, 937) tut-kimuksen kohdalla. ASCOT-mittarin ulottuvuuksista huonoiten toteutui ajankäyttö, sosi-aalinen osallisuus sekä mahdollisuus vaikuttaa päivittäiseen elämään.
Tulokset eivät myöskään näyttäisi vaihtelevan eri asiakasryhmien välillä. Esimerkiksi Forderin tutkimusryhmän (2016, 19) tutkimuksessa kotihoidon palveluita käyttävillä 1) liikunta- tai aistivammaisilla asiakkailla, 2) mielenterveyskuntoutujilla sekä 3) asiak-kailla, joilla on oppimisvaikeuksia (learning difficulties), toteutui ajankäyttö, sosiaalinen osallisuus ja mahdollisuus vaikuttaa päivittäiseen elämään kaikista mitatuista ulottuvuuk-sista heikoiten. Kolmannen asiakasryhmän kohdalla yhdenkään ulottuvuuden arvo ei kui-tenkaan laskenut alle kahden (riittävä taso). Tämä tulos on linjassa oman pro gradu -tut-kielmani tulosten kanssa. Haastattelemani kehitysvammaiset asiakkaat arvioivat sosiaali-palveluun liittyvän elämänlaatunsa hieman muita asiakasryhmiä korkeammaksi.
Ajankäyttöä kuvaavan ulottuvuuden kohdalla Ann Netten tutkimusryhmineen (2012a, 15) oli havainnut, että terveydentila ja toimintakyky rajoittivat joidenkin ihmisten mah-dollisuuksia tehdä haluamiaan asioita. Myös Malleyn tutkimusryhmän (2012, 6) mukaan hyvä elämänlaatu ajanviete-ulottuvuuden alueella oli yhteydessä asiakkaan hyvään ADL-toimintakykyyn. Itse en analysoinut selittävien muuttujien (kuten toimintakyky) yhteyk-siä yksittäisiin elämänlaadun ulottuvuuksiin, mutta kävin kyllä tähän liittyviä keskuste-luja haastattelemieni asiakkaiden kanssa. Monilla olisi ollut halu tehdä ja harrastaa kuten ennen, mutta toimintakyvyn aiheuttamat rajoitteet eivät enää antaneet siihen mahdolli-suutta. Myös Pirhonen tutkimusryhmineen (2016, 122) teki tehostetun palveluasumisen asiakkaita haastatellessaan vastaavan havainnon. Jotkut asiakkaat kertoivat olevansa niin vanhoja ja väsyneitä, etteivät jaksa osallistua järjestettyyn virkistystoimintaan. Sosiaali-palveluiden voidaan tietenkin odottaa jossain määrin kompensoivan näitä toimintarajoit-teita, mutta mikään apu tai tuki ei pysty täysin poistamaan kaikkia esteitä.
Malleyn tutkimusryhmän (2012, 9–10) tutkimuksessa havaittiin myös, että ajanviete-ulottuvuus toteutui parhaiten suurissa kaupungeissa asuvilla kotihoidon asiakkailla. Sosi-aalinen osallisuus -ulottuvuuden alueella tilanne oli samankaltainen. Suurissa
kaupun-geissa asuvilla sosiaalinen osallisuus toteutui todennäköisemmin kuin pienemmissä kau-pungeissa asuvilla. Hieman yllättäen tilanne ajanvietteen suhteen oli kuitenkin parempi varsinaisella maaseudulla, kuin pienissä kaupunkitaajamissa. Yhdeksi mahdolliseksi syyksi tähän nimettiin maaseutuympäristön vahva yhteisöllisyys. Tätä kiinnostavaa tul-kintaa olisi syytä tutkia lisää.
Tämän pro gradu -tutkielman tulosten mukaan asiakkaan kokemalla yksinäisyydellä on tilastollisesti merkitsevä yhteys ASCOTINT4mittarilla mitattuun elämänlaatuun (β = -.042, Std. beta -.288), kun muut malliin syötetyt muuttujat pidetään vakiona. Yksinäisyy-den kokemus heikentää elämänlaatua. Samankaltainen, negatiivinen yhteys elämänlaatuun on myös asiakkaan kokemuksella työntekijöiden kiireestä (β = .030, Std. beta -.200). Tyytyväisyys työntekijöiltä saatuun kohteluun taas oli yhteydessä parempaan elä-mänlaatuun (β = .064, Std. beta .309). (Taulukko 15.)
Näistä suurin beta-kerroin, eli voimakkain yhteys (itseisarvona sekä standardoituna eli muihin suhteutettuna) on kohtelulla. Tulos on yhdenmukainen muiden ASCOT-tutkimus-ten tulosASCOT-tutkimus-ten kanssa. Esimerkiksi Malleyn, D’Amicon ja Fernandezin (2019b) tutkimuksen tulosten mukaan asiakkaan ja hoitajien väliseen vuorovaikutussuhteeseen liittyvillä pro-sessitekijöillä on voimakkaampi yhteys asiakkaan sosiaalipalveluun liittyvään elämänlaa-tuun (ASCOT-SCRQoL) kuin organisaatioon liittyvillä rakenteellisilla tekijöillä. Näitä mitattuja prosessitekijöitä oli muun muassa mahdollisuus päättää omasta hoidostaan, ko-kemus työntekijöiden kiireestä, työntekijöiltä saatu kohtelu sekä vuorovaikutussuhteen laatu. (Malley ym. 2019b, 5.) Yksinäisyyden osalta ainakin Malleyn tutkimusryhmän (2012, 6) tutkimuksen tulokset olivat tämän tutkielman tulosten kanssa saman suuntaisia.
Yksinäisyydellä oli negatiivinen yhteys kaikkiin ASCOT-mittarilla mitattuihin elämän-laadun ulottuvuuksiin, pois lukien asunnon siisteys ja viihtyisyys sekä ruoka ja juoma.
Samoin Randin tutkimusryhmän (2017, 11) tutkimuksessa yksinäisyydellä oli negatiivi-nen yhteys ASCOT-SCRQoL-indeksin kanssa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa asiakkaan sukupuoli, ikä, asiakasryhmä, asumisaika tai toi-mintakyky ei osoittautunut tilastollisesti merkitseväksi elämänlaadun selittäjäksi. Myös-kään Malleyn tutkimusryhmän (2019b, 7) tutkimuksen tuloksissa ei esiinny vaihtelua asi-akkaan iän perusteella. Sen sijaan Malley tutkimusryhmineen havaitsi asiasi-akkaan hoidon
tarpeen olevan yhteydessä koettuun sosiaalipalveluun liittyvään elämänlaatuun. Lisäksi ne asiakkaat, joilla oli suurempi palvelun tarve, näyttivät myös hyötyvän saamastaan pal-velusta enemmän. (Malley 2019b, 7.) Tämän pro gradu -tutkielman tulosten perusteella palvelun tarve (toimintakyvyllä mitattuna) ei selittänyt tilastollisesti merkitsevästi asiak-kaan sosiaalipalveluun liittyvää elämänlaatua. Tuloksen taustalla voi olla useita syitä, jotka liittyvät esimerkiksi mittaustekniikkaan, tilastollisen analysoinnin menetelmiin tai asiakkaan kognitiiviseen tasoon. On myös mahdollista, että tehostettu palveluasuminen on onnistunut kompensoimaan asiakkaiden toimintarajoitteiden vaikutuksia elämänlaa-tuun (ks. esim. Towers ym. 2016, 12).
Tämän tutkielman tuloksissa asiakkaan toimintakyky oli kuitenkin yhteydessä palvelun vaikuttavuuteen. Tyytyväisyys työntekijöiltä saatuun kohteluun sekä asiakkaan toiminta-kyky olivat ainoat tilastollisesti merkitsevät vaikuttavuuden selittäjät. Yksinäisyys ja kiire eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä palvelun vaikuttavuuteen. Tähän saat-taa osalsaat-taan vaikutsaat-taa odotetun elämänlaadun kysymysten lukuisat puuttuvat havainnot, joiden vuoksi vaikuttavuutta selittävä regressiomalli oli mahdollista muodostaa ainoas-taan 56 asiakkaan vastauksista.
ASCOT-mittarilla mitattu tehostetun palveluasumisen vaikuttavuuden indeksiluku on tä-män tutkielman tulosten mukaan 0.44 (keskihajonta 0.24) (Taulukko 16). Kun asiakkaan tyytyväisyys henkilökunnalta saatuun kohteluun kasvaa, palvelun vaikuttavuus kasvaa (β
= .093, Std. beta .297). Toimintakyvyllä osoittautui olevan negatiivinen yhteys palvelun vaikuttavuuteen (β = -.002, Std. beta -.323). Kun asiakkaan toimintakyky paranee, palve-lun vaikuttavuus laskee. Tämän suuntainen yhteys on looginen. Asiakas, jonka toiminta-kyky on parempi, pärjäisi todennäköisesti paremmin myös ilman palvelua.
Kuten Malley (2019a, 7) tutkimusryhmineen, myös Towersin tutkimusryhmä (2016, 4) teki samankaltaisen havainnon: toimintakyvyn heikentyessä arvio odotetusta elämänlaa-dusta ilman saatua palvelua aleni. Samoin oli Forderin tutkimusryhmän (2017a) mukaan.
Kotihoidon asiakkaat, joilla oli huonompi toimintakyky ja siten suurempi hoidon tarve, hyötyivät palvelusta eniten. Myös hoivakotien asiakkailla heikompi toimintakyky on ol-lut yhteydessä palvelun korkeampaan vaikuttavuuteen (Netten ym. 2012b, 513).
Molemmissa regressiomalleissa (malli 1 ja malli 2) havaittavia, lähellä nollaa olevia beta-kertoimia tarkastellessa on hyvä ottaa huomioon malliin syötettyjen muuttujien mitta-as-teikot. Regressiokerroin (β) osoittaa, kuinka paljon selitettävän muuttujan (ASCOT-SCRQoL tai vaikuttavuus) arvo muuttuu, kun selittävä muuttuja muuttuu yhden yksikön (muut muuttujat vakioituna). Regressiokerroin ilmaistaan selittävän muuttujan mukaisilla yksiköillä. (Nummenmaa 2009, 321–322.) Molempien selitettävien muuttujien vaihtelu-väli on 0–1, kun taas esimerkiksi toimintakyvyn summamuuttujan (Barthelin indeksi + 6-CIT) vaihteluväli on 0–128 ja kiireen 1–4 sekä kohtelun 1–4. Vaikuttavuutta selittäviä standardoituja beta-kertoimia tarkastelemalla voidaan havaita, että toimintakyvyn itseis-arvoltaan pienempi vaikutus on tässä aineistossa suhteellisesti suurempi kuin kohtelun.
9.4 Päätelmät ja suositukset
9.4.1 Tehostetun palveluasumisen vaikuttavuuden arviointi
Laadun ja vaikuttavuuden arviointi eroaa toisistaan oleellisesti siinä, ettei vaikuttavuutta ole mielekästä arvioida ainoastaan sen yksi osatekijä kerrallaan. Vaikuttavuus on aina tavoitteenmukainen tulos (outcome) (Sintonen & Pekurinen 2006, 52–53). Vaikutta-vuutta selitettäessä on kuitenkin syytä tiedostaa ja huomioida kaikki siihen kytkeytyvät tekijät (Kuvio 8).
KUVIO 8. Sosiaali- ja terveyspalvelun vaikuttavuuden arviointi (Knapp 1984; Donabe-dian 1988; Sintonen & Pekurinen 2006)
Rakenne
Asiakkaan tilanne ja tarpeet (non resource inputs)
Vaikuttavuus (tulokset)
Resource inputs/ Units of service
Prosessi
Tämä korostuu, kun vaikuttavuustutkimusta käytetään organisaation toiminnan kehittä-miseen tai vertaillaan eri palveluita toisiinsa. Silloin tulee voida osoittaa, mistä tekijöistä asiakkaan elämänlaatu todellisuudessa rakentuu. Vaikuttavuutta selitettäessä olisi hyvä ottaa huomioon kaikki palveluun liittyvät rakenteelliset- sekä prosessimuuttujat (ks. Do-nabedian 1988). Lisäksi muuttujien välisiä yhteyksiä analysoidessa tulisi palvelua tarkas-tella myös Production of Welfare -ajattelun viitoittamana niin, että resurssitekijät erotel-laan tuotetusta palvelusta sekä asiakkaaseen sidoksissa olevista tekijöistä (Knapp 1984).
Vaikuttavuuden arvioinnin lisäarvo on, että sillä voidaan edistää oppimista organisaa-tiossa (Dahler-Larsen 2005, 20). Vaikuttavuuden juurilta on mahdollista tunnistaa tär-keitä palveluprosessiin ja palvelun rakenteisiin liittyviä tekijöitä. Tämän tutkielman tu-losten perusteella ainakin asiakkaan tyytyväisyydellä henkilökunnalta saatuun kohteluun on voimakas yhteys palvelun vaikuttavuuteen. Näin ollen olisikin mielenkiintoista tutkia tarkemmin, mistä hyvä tai huono kohtelu (asiakkaan näkökulmasta katsottuna) rakentuu ja miten työntekijät itse asian näkevät. Esimerkiksi Manthorpen tutkimusryhmän (2017, 84–89) tutkimuksessa työntekijän persoonaan liittyvillä ominaisuuksilla, kuten kilttey-dellä ja ”luontaisella” empaattisuudella oli suuri merkitys asiakastyytyväisyyteen.
Olisi myös mielenkiintoista tutkia, millainen vaikutus palvelun rakenteellisilla tekijöillä on työhyvinvointiin ja sen kautta asiakkaan elämänlaatuun? Samoin korkeampi hoitaja-mitoitus avaa toteutuessaan kiinnostavia tutkimusmahdollisuuksia (HE 4/2020). Miten korkeampi hoitajamitoitus vaikuttaa asiakastyytyväisyyteen, asiakkaiden kokemukseen saamastaan kohtelusta tai asiakkaan sosiaalipalveluun liittyvään elämänlaatuun? Vähen-tääkö korkeampi mitoitus kiirettä? Kiireessä on kuitenkin resurssien ja työn määrän ohella kysymys myös ajankäytön hallinnasta. Jatkuva kiire voi olla merkki siitä, että työ-tehtävät jakautuvat epätasaisesti. Voi myös olla, että hoitajien työaikaa kuluu perustehtä-vän kannalta tarpeettomaan tekemiseen. (Räsänen 2015, 43.) Hyvinvointi työssä ei myös-kään automaattisesti lisäänny sillä, että vähennetään työn määrää ja kiirettä. Uusien haas-teiden, toimintatapojen ja vastuiden omaksuminen sekä kehittävä ote omaan työhön voi itse asiassa olla voimaannuttavaa. ”Tekemisen meininki” voi synnyttää työn imua. (Ha-kanen 2011, 86, 107.)
9.4.2 ASCOT tehostetun palveluasumisen vaikuttavuusmittarina
Malleyn tutkimusryhmän mukaan ASCOT-mittarin odotetun elämänlaadun arviointiin perustuva vaikuttavuuden mittausmetodi on luotettava. Odotetun ulottuvuuden käytettä-vyys niillä asiakkailla, joilla oli kognitiivisen toimintakyvyn ongelmia, herätti kuitenkin joitain kysymyksiä. (Malley ym. 2019a, 67.) Omat kokemukseni tästä pro gradu -tutkiel-maprosessista kertovat samaa. Odotetun elämänlaadun arviointi ei onnistu niiltä asiak-kailta, joiden kognitiivinen toimintakyky on merkittävästi alentunut. Näin ollen ASCOT- mittarin haastattelutyökalun rinnalla olisi tehostetun palveluasumisen vaikuttavuutta ar-vioitaessa ehdottoman tarpeellista käyttää myös havainnointityökalua.
Yhdistettynä monimenetelmälliseen ASCOT-CH3-mittariin, voisi ASCOT-INT4 olla lu-paava tehostetun palveluasumisen vaikuttavuuden arviointimittari. Towersin tutkimus-ryhmän (2015, 2–9) mukaan ASCOT-mittarin rakenne luo havainnoinnille toimivan poh-jan. Siinä kiinnitetään tutkijoiden mielestä huomioita oikeisiin asioihin. Monimenetel-mällisen aineistonhankinnan etuna on myös sopeutettujen preferenssien aiheuttaman har-han leikkautuminen (Van Loon ym. 2017, 1185–1186). Käyttämällä havainnointia sekä kysymällä myös omaisten ja henkilökunnan näkemyksiä on mahdollisuus muodostaa ob-jektiivisempi kuva asiakkaan elämänlaadusta. Myös Malleyn ja Fernándezin (2010, 9–
10) mukaan tietoa tulisi kerätä kattavasti useista eri näkökulmista, kun halutaan todella ymmärtää miten sosiaalipalvelut vaikuttavat asiakkaan hyvinvointiin. Samoin Anja Ka-hanpää (2019, vii) suosittelee eri tulokulmien yhdistämistä, sillä eri osapuolten arviot laa-dusta eivät yleensä ole yhteneväisiä.
ASCOT-CH3-mittarissa kysymysten aihealueet ovat samat kuin esimerkiksi INT-4-mit-tarissa. Havainnointi muodostuu asiakkaan seuraamisesta esimerkiksi ruokailutilanteissa sekä keskusteluista hänen kanssaan. Myös hoitohenkilökuntaa haastatellaan. CH3-mitta-rin tulosten perusteella hoivakodilla on mahdollisuus kiinnittää huomiota niihin tekijöi-hin, joilla voitaisiin parantaa asukkaiden elämänlaatua. (Towers ym. 2015, 3–5; Towers ym. 2016, 2–4.) Esimerkiksi Towers tutkimusryhmineen (2016, 1) kuvasi antaneensa hoi-vakotien henkilökunnalle palautetta tutkimustuloksista. Ensimmäinen palautekierros teh-tiin kaksi viikkoa aineiston keräämisen jälkeen ja toinen kolmen kuukauden kuluttua.
Havainnointia hyödyntävässä menetelmässä on kuitenkin omat haasteensa. Eräässä ASCOT-CH3-tutkimuksessa tutkijat kokivat ongelmalliseksi muun muassa henkilökun-nan rekrytoimisen haastatteluihin tutkimuspäivän aikana. Läheisiä he eivät olleet saaneet mukaan lainkaan. Havainnointia hankaloitti myös se, että osa asiakkaista koki havainnoi-jien läsnäolon häiritsevänä, mahdollisesti johtuen kyvystä ymmärtää havainnoinnin tar-koitusta. Tästä johtuen havainnointi tulisikin aina suorittaa menetelmän hallitsevan hen-kilön toimesta. Myös mittarin käytettävyyden näkökulmasta havainnointi on menetel-mänä aikaa ja resursseja vaativa. (Towers ym. 2015, 3–5; Towers ym. 2016, 2–4.)
9.4.3 Yhteisöllisyydellä kohti yhteistä tavoitetta
Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kantokyky ja kestävyys vaatii uudistuksia ja uu-denlaista ajattelua. Ikääntyvä Suomi tarvitsee aiempaa enemmän sosiaali- ja terveyspal-veluita voidakseen hyvin. Kustannusten kasvua täytyy hillitä, jotta toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut säilyvät myös tuleville sukupolville (Valtioneuvosto i.a.). Tämä on tärkeä kysymys myös kansainvälisesti. Hidas talouskasvu ja talouden kriisit, yhdistettynä syn-tyvyyden laskun vääristämään väestörakenteeseen, on länsimaiden yhteinen ongelma.
(Hrast, Shoyen & Rakar 2019.) Kysymys on juuri nyt erityisen ajankohtainen. Globaali koronaviruspandemia on iskenyt rajusti talouteen kaikkialla maailmassa. Kriisi voi vai-kuttaa pysyvästi yhteiskuntiin sekä talouden rakenteisiin, ennen näkemättömällä tavalla.
(Huovari ym. 2020; WHO 2020b.)
Korona-pandemia iskee erityisen kovaa maihin, jotka hädin tuskin ovat selvinneet edel-lisestä talouskurimuksesta. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen on etenkin Euroopan ve-rorahoitteisissa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmissä pyritty lisäämään kustannuste-hokkuutta muun muassa keskittämällä palveluita sekä hallintoa isompiin yksiköihin.
Tällä ei ole kuitenkaan saavutettu riittäviä tuloksia. (Saltman 2018.) Muitakin keinoja on kokeiltu. Kreikassa jouduttiin kymmenen vuotta sitten purkamaan sääntelyä ja leikkaa-maan julkisen sektorin menoja. Tutkimusten mukaan tämä on johtanut kaikista heikoim-massa aseheikoim-massa olevien ihmisten ahdinkoon. (Rotarou & Dikaios 2019.) Myös Italiassa on finanssikriisin myötä jouduttu palaamaan takaisin varsin eriarvoistavaan, perhekeskei-seen hoivamalliin (Gori 2019). Perheet ovat jopa lähettäneet vanhuksiaan matalamman palkkatason maihin hoidettaviksi (Schwiter, Brütsch & Pratt 2019).
Voisiko yhteisöllisen asumisen lisääminen (ks. kappale 2.2) olla osa tämän globaalin on-gelman ratkaisua? Asumisen uudet vaihtoehdot ja hyvä vanhuus (ASUVA) -hankkeessa yhtenä keskeisenä kysymyksenä oli selvittää, missä määrin asumis- tai sosiaali- ja ter-veyspalveluilla voidaan tukea yhteisöllisyyttä (Jolanki ym. 2017). Mutta entä jos kysyi-simmekin missä määrin yhteisöllisyydellä voidaan tukea sosiaali- ja terveyspalveluita?
Ainakin yhteisöllisyyden lisäämisellä olisi mahdollisuus ennaltaehkäistä ja vähentää asi-akkaiden yksinäisyyttä sekä lisätä osallisuutta (Jylhä & Saarenheimo 2010, 325). Tiede-tään, että lisääntynyt osallisuus ja sosiaalinen aktiivisuus voi ylläpitää ihmisten terveyttä.
Tästä syntyy positiivinen kehä, jossa parempi terveys edelleen lisää sosiaalista aktiivi-suutta ja osalliaktiivi-suutta. (Jolanki ym. 2017, 112.) Osallisuuden lisääminen vaatii ennen kaik-kea yksilön kyvykkyyksien tunnistamista ja toimijuuden vahvistamista. Kun olemiselle löytyy arvo mielekkään tekemisen kautta, myös hyvinvointi lisääntyy. (Sen 1993; Isola ym. 2017, 5, 16.) Tätä pro gradu -tutkielmaa varten haastattelemieni tehostetun palvelu-asumisen asiakkaiden sosiaalipalveluun liittyvä elämänlaatu oli hyvä, mutta parantamisen varaa oli juuri osallisuuden sekä mielekkäiden ajanvietemahdollisuuksien alueella.
Erilaisia yhteisöllisiä asumisen muotoja on tähän saakka ollut tarjolla pääosin parempi-kuntoisille ihmisille. Haluaisin kuitenkin tutkia myös mahdollisuuksia yhdistää eri ikäis-ten, erilaisten ihmisten yhteisöllistä asumista tehostettuun palveluasumiseen. Tästä löytyy jo joitain kansallisia sekä kansainvälisiä esimerkkejä (Jolanki ym. 2017). Myös nyky-muotoisesta tehostetusta palveluasumisesta olisi mahdollista rakentaa yhteisöllisempää.
Jolanki työryhmineen (2017, 119) esittävät tähän joitain suosituksia. ASUVA-hank-keessa muun muassa havaittiin, että tehostetussa palveluasumisessa yhteisöllisyyttä tukee parhaiten asiakkaiden osallistuminen arjen töihin, omien voimavarojensa mukaisesti.
Yhteisöllisyyden lisäämistä voi kuitenkin rajoittaa nykyisten tilojen sekä myös työtapojen laitosmaisuus, josta ympärivuorokautista hoitoa on viime vuosina kritisoitu (Kajonius ja Kazemi 2016, 700; Voutilainen & Löppönen 2016). Uusia asumispalveluita -tai palvelu-yksiköitä suunnitellessa tulisikin pyrkiä kiinnittämään huomiota rajoittavaan polkuriip-puvuuteen (ks. esim. Mattila 2011, 343–344), ettei uutta rakennettaisi automaattisesti vanhalle pohjalle.
LÄHTEET
Aalto Anna-Mari, Aro Arja R. & Teperi Juha 1999. RAND-36 terveyteen liittyvän elämänlaadun mittarina – Mittarin luotettavuus ja suomalaiset väestöarvot. STAKES, Tutkimuksia 101, Helsinki.
Aalto Anna-Mari, Korpilahti Ulla, Sainio Päivi, Malmivaara Antti, Koskinen Seppo, Saarni Samuli, Valkei-nen Heli & Luoma Minna-Liisa 2013. Aikuisten geneeriset elämänlaatumittarit terveys- ja hyvinvointitutki-muksessa sekä terveys- ja kuntoutuspalvelujen vaikutusten arvioinnissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Allardt Erik 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. WSOY, Helsinki.
Anoschkin Katja 2020. Vaikuttavuuden jäljillä. Hyvän Mitta. Opas yhteiskunnalliseen vaikuttavuuden ke-hittämiseen. Saatavissa: https://www.hyvanmitta.fi/wp-content/uploads/2019/12/Hyva%CC%88n-Mitta-Ty%C3%B6kirja-final.pdf (luettu 4.3.2020)
Anttonen Anneli & Zechner Minna 2009. Tutkimuksen lähestymistapoja hoivaan. Teoksessa Anttonen An-neli & Valokivi Heli & Zechner Minna (toim.) 2009. Hoiva. Tutkimus, politiikka ja arki. Vastapaino, Tam-pere, 16–53.
Ayanian John Z. & Markel Howard 2016. Donebedian’s Lasting Framework for Health Care Quality. Per-spective. The New England Journal of Medicine, 375 (3), 205–207.
Batchelder Laurie, Malley Juliette, Burge Peter, Lu Hui, Saloniki Eirini-Christina, Linnosmaa Ismo, Trukeschitz Birgit & Forder Julien 2019. Carer Social Care-Related Quality of Life Outcomes: Estimating English Preference Weights for the Adult Social Care Outcomes Toolkit for Carers. Value in Health 22 (12), 1427–1440.
Cheung Felix & Lucas Richard E. 2014. Assessing the Validity of Single-item Life Satisfaction Measures:
Results from Three Large Samples. Qual Life Res. 23 (10), 2809–2818.
Dahler-Larsen Peter 2005. Vaikuttavuuden arviointi. FinSoc arviointiraportteja 3/2005. Hyvät käytännöt.
Menetelmä-käsikirja. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus STAKES.
Dahlgren Karin 2010. The enigmatic phenomenon of loneliness. International Journal of Qualitative Stud-ies on Health and Well-Being, 2 (4), 195–207.
Donabedian Avedis 1966. Evaluating the Quality of Medical Care. The Milbank Memorial Fund Quarterly, 44 (3), 166–203. (Julkaistu uudelleen 2005: The Milbank Quarterly, 83 (4), 691–729).
Donabedian Avedis 1988. The Quality of Care. How Can It Be Assessed? JAMA, vol 260 (12), 1743–1748, American Medical Association.
European Social Survey 2018. Arvot ja mielipiteet Suomessa 2018. Käyntihaastattelun paperilomakeversio.
Saatavissa: https://www.europeansocialsurvey.org/docs/round9/fieldwork/finland/finnish/ESS9_question-naires_FI_fin.pdf (luettu 16.2.2020)
Forder Julien E. & Caiels James 2011. Measuring the outcomes of long-term care. Social Science & Med-icine 73 (12), 1766–1774.
Forder Julien E., Malley Juliette, Rand Stacey, Vadean Florin, Jones Karen C. & Netten, Ann 2016. Iden-tifying the impact of adult social care: interpreting outcomes data for use in the Adult Social Care Outcomes Framework. Personal Social Services Research Unit, University of Kent. Saatavissa:
https://kar.kent.ac.uk/77830/1/iiasc.pdf (luettu 5.3.2020)
Forder Julien, Malley Juliette, Towers Ann-Marie & Netten Ann 2017b. Using cost-effectiveness estimates from survey data to guide commissioning: An application to home care. Health Economics 23 (8), 979–992.
Forder Julien, Vadean Florin, Rand Stacey & Malley Juliette 2017a. The impact of long‐term care on qual-ity of life. Health Economics 27 (3), 43–58.
Gori Cristiano 2019. Changing long-term care provision at the local level in times of austerity – a qualitative study. Ageing & Society, 39 (9), 2059–2084.
Hackert Mariska Q.N., van Exel Job & Brouwer Werner B.F. 2017. Valid Outcome Measures in Care for Older People: Comparing the ASCOT and the ICECAP-O. Value in Health 20 (7), 936–944.
Hakanen Jari 2011. Työn imu. Työterveyslaitos, Helsinki. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/han-dle/10024/136798/9789522618276-TTL_tyonimu.pdf?sequence=1 (luettu 19.4.2020)
Hellström Ingrid, Nolan Mike, Nordenfelt Lennart & Lundh Ulla 2007. Ethical and methodological issues in interviewing persons with dementia. Nursing Ethics 14 (5), 608–619
Holopainen Martti & Pulkkinen Pekka 2002. Tilastolliset menetelmät. WSOY. Helsinki.
Hrast Maša Filipovič, Shoyen Mi Ah & Rakar Tatjana 2019. A Comparative Analysis of People’s Views on Future Policies for Older People. Croatian journal of social policy, volume 26 (2), 153–169.
Hsueh I-P, Lin J-H, Jeng J-S & Hsieh C-L 2002. Comparison of the psychometric characteristics of the functional indepence measure, 5 item Barthel index, and 10 item Barthel index in patients with stroke. J Neurol Neurosurg Psychiatry, 73 (2), 188–190.
Hughes Mary Elizabeth, Waite Linda J., Hawkley Louise C. & Cacioppo John T. 2004. A Short Scale for Measuring Loneliness in Large Surveys. Results From Two Population-Based Studies. Research on Aging, 26 (6), 655–672.
Huovari Janne, Keskinen Peetu, Busk Henna, Godenhielm Mats, Alimov Naufal & Ruuskanen Olli-Pekka 2020. PTT:n kansantalouden ennuste, kevät 2020. Korona tekee ison loven talouteen. Pellervon taloustutki-mus. Saatavissa: https://www.ptt.fi/ajankohtaista/uutiset/kansantalous-kevat-2020.html (luettu 19.4.2020) Hwang AB, Boes S, Nyffeler T, Schuepfer G 2019. Validity of screening instruments for the detection of dementia and mild cognitive impairment in hospital inpatients: A systematic review of diagnostic accuracy studies. PLoS ONE 14 (7).
Isola Anna-Maria, Kaartinen Heidi, Leemann Lars, Lääperi Raija, Schneider Taina, Valtari Salla & Keto-Tokoi Anna. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Jauhiainen Signe, Kaarakainen Minna & Koistinen Katri 2017. Näkökulmia ikääntyvien asumiseen ja sen rahoitukseen. PTT työpapereita 186. Pellervon taloustutkimus.
Jolanki Outi, Leinonen Emilia, Rajaniemi Jere, Rappe Erja, Räsänen Tiina, Teittinen Outi & Topo Päivi 2017. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisu-sarja 47/2017.
Julkunen Ilse 2004. Lukijalle. Julkaisussa Dahler-Larsen Peter 2005. Vaikuttavuuden arviointi. FinSoc ar-viointiraportteja 3/2005. Hyvät käytännöt. Menetelmä-käsikirja. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehit-tämiskeskus STAKES.
Kaambwa Billingsley, Gill Liz, McCaffrey Nicola, Lancsar Emily, Cameron Ian D., Crotty Maria, Gray Len & Ratcliffe Julie 2015. An empirical comparison of the OPQoL-Brief, EQ-5D-3 L and ASCOT in a community dwelling population of older people. Health and Quality of Life Outcomes 164 (13).
Kahanpää Anja 2019. Koettu hoidon laatu. Asukkaan läheisen ja henkilökunnan näkemyksiä asukkaan hoi-don laadusta ikääntyneiden ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa. Väitöskirja. Yhteiskuntatieteelli-nen tiedekunta. Tampereen yliopisto väitöskirjat 185.
Kainulainen Sakari 2016. Yksinäisen elämänlaatu. Teoksessa Saari Juho 2016. Yksinäisten suomi. Gaude-amus, Helsinki, 90–99
Kajonius Petri J. & Kazemi Ali 2016. Structure and process quality as predictors of satisfaction with elderly
Kajonius Petri J. & Kazemi Ali 2016. Structure and process quality as predictors of satisfaction with elderly