PORIN HISTORIA III

PORIN HISTORIA III

Juhani Saarinen

4. OSA

KUNNALLINEN JA

VALTIOLLINEN ELÄMÄ

1. KAUPUNGIN HALLINTO 1800-LUVUN ALKUPUOLELLA

Pormestarit

Suomen liittyminen Venäjän keisarikuntaan ^{ei muuttanut} kaupungin hallintoa periaatteessa mitenkään. Vanhat Ruotsin vallan aikaiset hallinto- elimet johtivat edelleen kaupunkia _totuttuun tapaan. Pormestarin tehtäviä

hoiti aikakauden alussa asessori Kristian Johnsson, ^joka Mörtengrenin

eron jälkeen nimitettiin virkaan ^v. 1812. Hänet erotettiin kuusitoista vuot- ta myöhemmin virasta kahdeksi vuodeksi häntä vastaan nostetun virka- syytejutun vuoksi. Sinä aikana toimi väliaikaisena pormestarina raatimies Erland Rosenback.

Johnsson

^{ei kuitenkaan enää palannut} virkaansa, sillä mainitun kahden vuoden kuluttua hän pyysi ja sai eron. Hänen tilal- leen uudeksi pormestariksi valitiiin asessori Gustaf Henrik Ignatius, joka toimitehtävässä vuoteen 1844 saakka.

Koska pormestari Ignatiuksen ansiot olivat monipuoliset ja hän oli työskennellyt tehokkaasti kaupungin ja sen porvariston hyväksi, maistraat- ti ja kaupunginvanhimmat päättivät v. 1842, jo kymmenen vuoden ^palve- lun jälkeen, luovuttaa hänelle hänen virka-aikansa loppuun saakka ilman mitään maksuja Ulasoorin takamaan. ¹ Päätellen siitä, että uuden raati- huoneen valmistumisesta oli tällöin kulunut ^vasta puoli vuotta, tunnustus

annettiin Ignatiukselle lähinnä juuri kyseisen, kauan vireillä olleen raken- nushankkeen johtamisesta lopultakin onnelliseen päätökseen. Sairautensa vuoksi lähes joka vuosi muutaman kuukauden virkavapauden pyytänyt Ig- natius ennätti nauttia tätä hänelle myönettyä etua ainoastaan kaksi

vuotta, sillä hän kuoli jo v. 1844 vain 42 vuoden ikäisenä. Hänen jäl- keensä alkoi virkaa hoitaa v. 1845 siihen nimitetty Claes Adam Wahl- berg, jonka osana oli toimia tässä vastuunalaisessa tehtävässä Porin pa-

lon ja itämaisen sodan vaikeina aikoina sekä johtaa kaupungin uudelleen järjestelyä ja rakentamista aina vuoteen 1859 saakka. Seuraavalla vuosikym- menellä pormestarin viralla oli kaksi lyhytaikaista hoitajaa, aikaisemmin pormestarina Oulussa ja Uudessakaarlepyyssä toiminut ^{A. V. Montin}

(1860—66) ja A. H. Alm (1867—69).

Pormestari Gustaf ^{Henrik Ignatius}

(1801^—44). Maalaus. Satakunnan

museo, Pori.

Virkamiesten palkkojen järjestely

Ainoa huomattava Porin hallinto-oloissa 1800-luvun alkupuolella tapah-

tunut muutos oli pormestarin, maistraatin jäsenten ja eräiden muiden vir- kamiesten palkkaperusteiden täydellinen uusiminen. Ikivanhoista ajoista _por- mestari ja raatimiehet olivat ^saaneet palkkansa joinakin maaveroina tai muina kaupungille kuuluvina tuloina. Niinpä pormestari nautti palkakseen

verot Tommilasta: 18 tynnyriä viljaa, 9 leiviskää voita, teurasnaudan ^ja

12 syltä halkoja. Tahkoluodosta pormestari sai 14 leiviskää voita, 16 tyn-

nyriä kalaa, 12 tynnyriä silakoita ja 6 teuraslammasta. Sitä paitsi hänellä oli 3 tynnyrinalaa peltoa Pärnäisissä ja 40 tynnyrinalaa niittyä. Edelleen pormestari sai vuokran yhdestä Lattomeren niittytllkusta, keitollisen tuoret- ta kalaa Herralahden kalastuksesta, ²⁰ tynnyriä viljaa kymmenysviljoista sekä kapakka- ja laidunmaksut. Niiden laskettiin yhteensä vastaavan noin 350 hopearuplaa. Kukin neljästä raatimiehestä ^puolestaan käytti hyö- dykseen 20 kapanalaa peltoa ja 10 tynnyrinalaa niittyä sekä sai lisäksi ^nel- jä tynnyriä viljaa ja korvauksena kapakka- ja laidunmaksuista kaupungin- kassasta käteisenä 34 ruplaa 32 kopeekkaa. Raatimiehen vuosipalkan ar-

vioitiin olevan kaikkiaan noin ⁶⁵ ruplaa. ²

Sekä pormestarin ^että raatimiesten varsinainen palkka oli kieltämättä pieni. Sen lisäksi he ^ottivat itselleen palkanlisän, joka hyvinkin oli hei-

Kunnallinen ja valtiollinen elämä

dän "peruspalkkansa” suuruinen. Jo 1600-luvulla kaupungille _myönnet- tyä, ulkomailta ^tuotavista ja sinne vietävistä tavaroista perittävää tuulaa- kimaksua ^ei ollut ^1800-luvun alussa moniin vuosiin kannettu ollenkaan ^en-

nen vuotta 1830. Saadessaan ^{v. 1833} tilityksen kertyneistä tuulaakimak- suista pormestari Ignatius oli sitä mieltä, että varat kuuluivat pormesta-

rin ja raatimiesten palkkaukseen siten, että pormestari sai niistä puolet ja kukin raatimies yhden kahdeksasosan. Käsityksensä tueksi Ignatius ^esitti 20.12. ¹⁷⁸⁶ päivätyn maistraatin pöytäkirjan, missä oli maininta tuulaa- kivarojen sanotunlaisesta jaosta. Kaupunginvanhimmat eivät olleet yhtä mieltä maistraatin kanssa, vaan selittivät maksun olevan tarkoitettu kau- pungin hoitoon, kunnostukseen ja yleisten rakennusten pystyttämiseen. ³

Siitä huolimatta maistraatti näyttää seuraavina vuosina jakaneen tuulaa- kimaksutulot keskenään sillä perusteella, _{että maksu} ei ollut ennenkään

mennyt kaupunginkassaan.

Saadakseen tämän erimielisyyttä ja sekaannusta aiheuttaneen kysymyk-

sen pois päiväjärjestyksestä Ignatius ehdotti v. 1835, että pormestarin ^ja raatimiesten palkkauksessa siirryttäisiin pelkkään rahapalkkaan. ^Porvaris-

ton kokouksessa samana vuonna Ignatius todisteli tuulaakin kuuluneen "iki- vanhoista ajoista” maistraatin puheenjohtajalle ja jäsenille. Hän ei pitänyt käytäntöä kuitenkaan sopivana, varsinkin kun maksun kantaminen oh maistraatin itsensä suoritettava. Sen vuoksi olisi selvempää, jos maistraatil- le määrättäisiin kiinteä palkka ja tuulaakimaksun tuoton saisi kaupunki.

Porvaristo ei kuitenkaan päässyt asiasta yksimielisyyteen, minkä vuoksi asetettiin neljä valitsijamiestä kustakin luokasta, kauppiaista, porvareista ja käsityöläisistä, pohtimaan asiaa. Kauppiasluokan edustajat olivat valmiit hy-

väksymään pelkän rahakorvauksen, mutta muut olivat ^{sitä mieltä, että} vanha järjestelmä oli edelleenkin kaikille osapuolille _paras; tuulaaki ^pi- täisi kuitenkin ^ottaa kaupungille. Kun vielä maistraatti itse piti sille ehdotettuja palkkoja liian kltsaasti laskettuina, mielipiteet menivät liian paljon ristiin. Vanha käytäntö jäi siten jatkuvasti voimaan kuitenkin niin, että vain maistraatin silloiset jäsenet saisivat periä tuulaakimaksun tuoton.

Näiden ^poistuttua se lankeaisi kaupunginkassan hyväksi. ⁴

Heti pormestari Ignatiuksen kuoleman jälkeen asia otettiin uudelleen esille. Maistraatin eteen kokoontunut porvaristo päätti v. 1844 yksimieli-

sesti määrätä kaupunginvanhimmat toimimaan eri luokkien valitsijamiehi- nä ja laatimaan palkkausehdotuksen, ^{jonka porvaristo ja} maistraatti sit-

ten tarkastaisivat. Valitsijamiesten mielestä pormestarin oli hyvin hanka- la kerätä monille tahoille siroteltu maapalkkaansa, koska ^sen nauttiminen edellytti laajaa taloudenpitoa ja maanviljelystä. Siksi valitsijamiehet ehdot- tivat, että mikäli pormestari luopuu aikaisemmista palkkaeduistaan _"sa- moinkuin kaikista muista tunnetuista tai tuntemattomista, suuremmista tai

557

pienemmistä palkkatuloistaan”, hänelle maksetaan kaupunginkassasta ^pel- kästään rahana ⁸⁰⁰ hopearuplan vuosipalkka. Tästä summasta 450 ruplaa

olisi korvausta pormestarin kaupunginkassalle luovuttamista tuloista ja muodostaisi siten jonkinlaisen pohjapalkan. Loppusumma myönnettäisiin ai-

noastaan seuraavalle viranhaltijalle, jonka poistuttua porvaristolla olisi taas

oikeus päättää, säilytetäänkö palkka entisellään vai muutetaanko sitä jo- honkin suuntaan. Sitä paitsi ^mainitusta 350 ruplasta ₁₅₀ ruplaa olisi maistraatin sihteerin ^palkka, mikä vähennettäisiin pormestarilta, jos hän ^ei suostuisi ottamaan vastaan sihteerin tehtäviä. Maistraatin jäsenten palkan valitsijamiehet sen sijaan ehdottivat jätettäväksi entiselleen. Tuulaakimak-

sun tuotto kuitenkin kuuluisi kaupungille. Sen osalta tilanne oli ^käynyt nurinkuriseksi. Ensiksi sen tuotto oli kaupankäynnin vilkastumisen vuoksi moninkertaistunut ^{siitä, mikä se} oli ollut esimerkiksi ^{runsas kymmenen}

vuotta aikaisemmin. Toisekseen siitä maistraatista, jonka jäsenille tuulaaki oli v. ¹⁸³⁶ virka-ajan loppuun saakka myönnetty, oli jäljellä enää vain raatimies Erland Sourander. Hänelle toimitettiin jatkuvasti kahdeksasosa tuulaakivaroista, minkä vuoksi hänen vuosipalkkansa oli suurempi kuin kol-

men muun raatimiehen nälkäpalkat yhteensä.

Porvaristo sai kaupunginvanhimpain ehdotuksen käsiteltäväkseen vuoden 1844 lopulla. Vähäisestä vastustuksesta huolimatta porvaristo hyväksyi van-

hinten ehdotuksen sellaisenaan ja kehotti maistraattia hakemaan vahvis- tuksen tehdylle päätökselle. Maistraatin uudet, pienipalkkaiset jäsenet il-

maisivat kuitenkin mitä suurimman tyytymättömyytensä valitsijamiesten ja porvariston raatimiesten palkkauksessa _osoittaman kohtuuttomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden johdosta. _He pidättäytyivät kuitenkin esittämästä omia vaatimuksiaan, jotta eivät vaikeuttaisi pormestarin palkanjärjestelyn

toteuttamista. Sen sijaan raatimiehet olivat ^sitä mieltä, että heidän ^paik- kaehtojensa parantaminen olisi otettava erikseen esille.

Saatuaan palkka-asian käsittelyn yhteydessä laadittujen pöytäkirjojen ot- teet läänin kuvernööri ^C. A. Cronstedt piti tarpeellisena kuulla ^{Porin por-} varistoa raatimiesten pöytäkirjaan liittämän varauksen johdosta. Hän mat-

kusti Poriin ja otti osaa porvariston kokoukseen. Kuvernöörille tehtiin en- sin selkoa kaupungissa käytössä olleiden palkkojen laadusta ja suuruudesta.

Jo

^edellä esitettyjen raatimiesten palkkojen lisäksi mainittiin käm- nerioikeuden puheenjohtajan palkka 171:44, kruunun ja kaupungin kasöö- rin ^palkka 114:32 ja neljän poliisivirkailijan 43:76 hopearuplan vuotuinen rahapalkka. _Kuvernööri piti kaikkia näitä palkkoja niin ^pieninä, että niil-

lä ei edes äärimmäistä säästäväisyyttä noudattaen ollut mahdollista saavut- taa sellaista riippumatonta asemaa, joka vapauttaisi nämä virkamieht yk- sityisten avustusten” ^tarpeesta. Nimenomaan tätä seikkaa tähdentäen ku- vernööri Cronstedt ehdotti seuraavanlaistapalkkajärjestelyä:

Kunnallinen ja valtiollinen elämä Pormestari (hoitaa myös maistraatin sihteerin virkaa) Oikeusraatimies

800 ruplaa 200

Kunnallisraatimies (3 kpl) kullekin ^{150 ”}

250 ^” Kämnerioikeuden puheenjohtaja (notaarin

palkka mukaan luettuna)

Kruunun ja kaupungin rahastonhoitaja Poliisivirkailija (4 kpl) kullekin

150 ^” 50 ^” Kauppiasluokka oli melko yksimielisesti tehdyn ehdotuksen kannalla, kun taas porvarit ja varsinkin käsityöläiset vastustivat sitä. Koska yksi- mielisyyttä ei saavutettu, suoritettiin ^äänestys, jossa kauppiasluokan suuri

veroäyrien mukainen äänimäärä toi vakuuttavan voiton kuvernöörin eh- dotukselle. ^Senaatin vahvistettua tehdyn päätöksen uusi palkkaustapa otet-

tiin käytäntöön ^v. 1846. ⁵ Täten luovuttiin aina kaupungin olemassaolon alkuajoilta saakka käytössä olleesta maistraatin palkkojen maksujärjestelmäs- tä. Näin saatiin pois päiväjärjestyksestä myös kysymys tuulaakin omis- tajasta. Varmuuden vuoksi kaupunginvanhimmat tekivät vielä ^samana

vuonna päätöksen, että 1/8 tuulaakista ei enää kuulu sitä viimeksi naut-

tineelle raatimies Souranderille. ⁶

Maistraatin puheenjohtajalle ja jäsenille jäi kuitenkin vielä tämänkin jälkeen sportteleita eli sivutuloja. He saivat prosentteina laskettavat osuu-

det perunkirjoituksista, perinnönjaoista sekä huutokaupoista. Väkiluvun kas-

vaessa ja kauppaliikkeen vilkastuessa nämä sivuansiot nousivat vähitellen varsinaisten palkkojen suuruisiksi. Kun ei voitu pitää suotavana, että vain muutamien kaupungin johtavien virkamiesten palkat jatkuvasti nou- sivat muiden palkkojen pysyessä ennallaan tai ollessa riippuvaisia maist- raatin vain kitsaasti myöntämistä korotuksista, herätettiin v. 1858 ajatus mainittujen prosenttitulojen siirtämisestä kaupungin kassaan maistraatille myönnettävää kiinteää vuosikorvausta vastaan. Kun kaupunkiin oh joudut-

tu perustamaan uusia virkoja, joiden haltijoiden palkkoja oli määräilty eri aikoina ja erilaisin perustein, päätettiin suorittaa samassa yhteydessä kaikki-

en kaupungin maksamien palkkojen tarkistus ja eheyttää siten koko jär- jestelmä. Vuonna 1859 valmistuneen ja vahvistetun palkkaussäännön mu-

kaan maistraatissa ja eri oikeuksissa palveluksessa olevien virkamiesten ^pal- kat määrättiin seuraavanlaisiksi. ⁷

Pormestari 1 600 hopearuplaa

Kämnerioikeuden puheenjohtaja 400

Oikeusneuvosmies ⁵⁰⁰

Oikeusneuvosmies 350

559

Kunnallisneuvosmies(3 kpl) Raastuvanoikeuden notaari Maistraatin notaari

Kämnerioikeuden notaari

Kruunun ja kaupungin kassanhoitaja Kaupunginviskaali

Kaupunginvouti

Venäjän kielen kääntäjä Kaupungin vakaaja

450 200 200 200 200 240 120 35 60

Erikseen säädettiin, ^että yksi kunnallisneuvosmiehen virka lakkautetaan silloin, kun joku niistä vapautuu. Tällöin myös toinen oikeusneuvosmies, joka toimii maistraatin sihteerinä ja julkisena notaarina, saa saman 500 ruplan palkan kuin ensimmäinen oikeusneuvosmies. Maistraatin no- taarin tehtäviin yhdistettiin _myös arkiston hoito.

Kaupungin sairaanhoidon palkkamenot olivat yhteensä 1 220 ruplaa.

Kumpikin kaupunginlääkäri sai siitä 550 ruplaa ja kumpainenkin kätilö 60 ruplaa. Kaikkien edellä mainittujen viranhoitajien lisäksi kaupungin pal- veluksessa oli suuri joukko pienipalkkaisia virkamiehiä, joista kuitenkin omaksi ryhmäkseen nousivat vaakamestari, huutokauppakamarinpitäjä, kau-

pungin kassanhoitaja ja tuulaakikirjanpitäjä. Näistä ensin mainittu oli ai- kaisemmin saanut palkakseen puolet kaupungin vaakamaksuista, ^mutta nyt

hänelle ^{määrättiin} kiinteä 300 ruplan vuosipalkka. Samansuuruiseksi mää- rättiin huutokauppakamarin esimiehen palkka, mutta hänen oli siitä kui- tenkin puolestaan maksettava ^palkka huutokauppameklarille. Sitä pait- si määrättiin, _että viranhaltijan vaihtuessa suoritetaan 100 ruplan palkan- vähennys, minkä lisäksi uudella miehellä ^ei saa olla virkaa maistraatissa, niin kuin siihen saakka oli ollut. Kaupungin kassanhoitajan vuosipalkka määrättiin ²⁰⁰ ruplaksi ja tuulaakikirjanpitäjän 50 ruplaa pienemmäksi. Sa- dan ^ruplan vuotuiseen ansioon pääsivät 3 kaupunginpalvelijaa, kaupungin- katsastusmies, 4 poliisia ja palovahtikorpraali. Viimeksi mainitun alaiset ^kak- si tornivahtia saivat palkakseen puolet siitä, mitä heidän esimiehensä sai.

Varsinaisten katuja kiertävien palovahtien (24 kpl) tulot jäivät vieläkin vähäisemmiksi: vain 23 ruplaksi. Kaupungin rummunlyöjät (2 kpl) ^naut- tivat työstään 25 ja kellonsoittaja ²⁰ ruplan vuosipalkkaa. Tämän pienim- män palkan sai myös kaupungin ^piiskuri. Palkka-asteikko oli siis laaja. Por- mestarin ansio oli kahdeksankymmenkertainen pienimpiin palkkoihin ver- rattuna. Huomiota herättääkin juuri pormestarin huikean korkea palkka:

lähinnä seuraavat ansaitsivat ^vain kolmanneksen siitä mitä pormestari. To- sin hänen palkastaan oli 600 ruplaa tarkoitettu jonkinlaiseksi edustusmää- rärahaksi.

Kunnallinen javaltiollinen elämä

Kaupunginvanhimmat

Kaupunginvaltuutettujen edeltäjinä pidettävien kaupunginvanhlmpien määrässä ja Valintatavassa vielä 1700-luvun lopulla ilmennyt kirjavuus oli 1800-luvun alkupuolella hävinnyt. Heidät valittiin nyt säännöllisesti joka kolmas vuosi, ja lukumäärä pysyi kiinteästi 24:nä. Kukin luokka, ^kauppi-

aat, porvarit ja käsityöläiset, valitsi keskuudestaan yhtä monta edustajaa.

Kaupunginvanhimmiksi pyrittiin yleensä saamaan kunkin luokan arvoval- taisimmat jäsenet, mikä tässä tapauksessa merkitsi jokseenkin samaa kuin liiketoiminnassaan ^parhaiten menestyneet eli varakkaimmat. Kaupunginvan- himmaksi valitseminen oli siten mitä suurimmassa määrin tunnustus yk- sityiselämässä osoitetusta kansalaiskunnosta. ^Asiaan kuuluvana ^pidettiin

myös, että kaupungin vanhoilla porvarissuvullla oli alati edustajansa täs- sä elimessä. Siitä ovat vakuuttavana todistuksena lukuisat ^tapaukset, jol- loin isänsä ammattia jatkanut poika valittiin heti isän poismenon jälkeen vanhimpien joukkoon. Tämän traditionaalisen kaupungin hallintoelimen toi- minnan lopetti vihdoin vuoden 1873 kunnallisasetus, ^joka rakensi kaupun- kien hallinnon eräissäkohdin olennaisesti uudelle perustalle.

Porin kaupungin sinetti.

36 Porin historia

561

Vuoden ¹⁸⁷³kunnallisasetuksen soveltaminen Porissa

Vuonna 1873 kaupunkien kunnallisesta itsehallinnosta annettu asetus

aiheutti melkoisia muutoksia ^kaupunkien hallinnossa. Merkittävin uudistus oli epäilemättä _{se, että} kunnan täysivaltaisiksi jäseniksi hyväksyttiin muut-

kin kuin porvarisoikeutta nauttivat henkilöt. Periaatteellisista muutoksista mainittakoon lisäksi kansanopetuksen ja köyhäinhoidon siirtyminen seura-

kunnan käsistä kunnalle. Lukemattomat ^muut asetuksen sisältämät ^uudis- tukset koskivat lähinnä itsehallinnon toteuttamismuotoja.

Kaupunkikunnan täysivaltaisena jäsenenä pidettiin jokaista hyvämaineis-

ta kaupunkilaista, miestä tahi naista, joka nautti kansalaisluottamusta, ^sai itse hallita itseään ja omaisuuttaan, oli verovelvollinen kunnalle eikä ol- lut toisen isäntävallan alainen. Viimeksi mainittu rajoitus koski lähinnä

palkollisia. Myös naiset olivat siis täysivaltaisia kuntalaisia sikäli kuin hallitsivat itse itseään.

Osallisuuttaan kunnan hallintoon kaupunkilaiset pääsivät käyttämään maistraatin edessä pormestarin tai hänen sijaisensa johdolla toimeenpannuis-

sa raastuvankokouksissa. Tämän kokouksen tehtävät rajoittuivat kuiten- kin ylipäänsä vain erinäisten vaalien suorittamiseen. Tärkein valinta oli

epäilemättä päätösvaltaa käyttävän kaupunginvaltuuston aina joulukuussa suoritettava vaali. Lisäksi raastuvankokouksessa valittiin tilintarkastajat se-

kä taksoitus- ja tutkijalautakunnan jäsenet. Asioiden käsittelyn niin vaa- tiessa raastuvankokous valitsi myös kaupunginvaltuuston lisäjäsenet. Ajan oloon erinomaisen tärkeän merkityksen sai raastuvankokoukselle annettu

oikeus määrätä vähintään kolmeksi, mutta enintään viideksi vuodeksi ker- rallaan senrahamäärän suuruus, jokavastasi yhtä veroäyriä. ¹

Kaupunginvaltuuston vaalitapa jätti täydellisen kansanvaltaisuuden ^suh-

teen vielä runsaasti toivomisen _varaa. Sen lisäksi, että täysivaltaisten kun-

nan jäsenten määrää oli jonkin verran rajoitettu, asetettiin nekin, jotka kyseisen oikeuden saivat, äänestyksessä eriarvoiseen asemaan kytkemällä äänioikeus veroäyreihin siten, että kullakin kuntalaisella oli yhtä monta

ääntä kuin veroäyriäkin aina 25 ääneen asti. Vuonna 1883 annettu ase-

Kunnallinen ja valtiollinen elämä

tus supisti äänioikeutettujen määrää entisestään säätämällä, että kahdes-

ta äyristä tulee yksi, kolmesta kaksi ääntä ja vasta neljästä alkaen äyri- ja äänimäärä on sama. Tämän takia äänioikeutta vaille jääneitä yksiäyri- siä kaupunkilaisia hyvitettiin siten, että heidän ei myöskään tarvinnut maksaa veroa ainoasta äyristään. ²

Vallitsevissa oloissa äänioikeutettujen lukumäärä ^riippui siten ratkaise- vasti veroäyrien määrästä. Sitä saatettiin puolestaan vaihdella ^tarpeen mu-

kaan, koska kullakin kaupungilla oli oikeus päättää yhtä äyriä vastaavan

vuosiansion. Vuoden 1883 asetus tosin asetti 200 mk ala- ja ⁴⁰⁰ mk ylärajaksi. Koska pienipalkkaisten työmiesten vuosipalkka oli yleensä vain

muutama sata markkaa, ^saatettiin veroäyriperustetta sopivasti muutellen sulkea kulloinkin sopivaksi katsottava määrä pienipalkkaisia osallisuudesta kunnan asioiden hoitoon. Porissa määrättiin veroäyrin perustaksi alusta alkaen 300 markkaa, minkä suuruinen se sai olla aina vuoteen 1893 saakka. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että vuoteen 1883 asti kaikilla niillä, joiden vuosiansiot jäivät pienemmiksi kuin 300 markkaa, ei ollut äänioikeutta valtuuston vaaleissa. Mainitusta vuodesta alkaen vasta 600 markan tulo ^antoi äänioikeuden.

Vuoden 1873 asetuksen mukaan Porin kokoisessa kaupungissa, minkä väkiluku oli 2 000—10 ^000, piti kaupunginvaltuuston jäsenmäärän olla vä-

hintään 21 ja enintään 40. Porin raastuvankokous ^määräsi lukumäärän 24:

ksi ilmeisesti siksi, _että kaupunginvanhimpia oli ollut edeltäneenä aikana juuri ^tuo määrä. ³ Asukasluvun ylitettyä 10 000 henkeä olisi valtuutet- tujen lukua täytynyt lisätä, ellei juuri vähän aikaisemmin olisi perusteita hiukan muutettu. Uusien säädösten mukaan 10 000—20 000 asukkaan kau- punkien valtuutettujen lukumäärän alaraja pudotettiin entisestä 31:stä 24:

ään. Vaikka Pori siis siirtyikin ylempään kategoriaan, se saattoi kuiten- kin pitää kaupunginvaltuustonsa jäsenluvun entisensuuruisena.

Valtuustosta erosi vuosittain kolmas osa jäsenistöstä; _arpa ratkaisi kah- den ensimmäisen vuoden aikana eroamisjärjestyksen, Porissa jouduttiin tämän takia joka vuosi joulukuussa suorittamaan kahdeksan valtuusmie hen vaali. Äänestäjä kirjoitti vaalilippuunsa kahdeksan kannattamansa hen- kilön nimen. Ennen lipun pudottamista uurnaan vaalitoimitusta johtava henkilö merkitsi siihen asianomaisen valitsijan äänten määrän.

Kaupunginvaltuuston toiminnasta määrättiin edelleen, että milloin pää- tetään ^muusta kiinteän omaisuuden _ostosta, myynnistä ^tai vaihdosta, kuin rakennustonteista, sellaisen uuden yrityksen toteuttamisesta, joka vaatii ve-

rovaroja, sekä lainan ottamisesta kaupungille ^yli kahdeksi ^{vuodeksi, on} raastuvankokouksen valittava kunkin asian käsittelyä varten erikseen val-

tuustoon lisäjäsenet, joiden määrä on puolet varsinaisten valtuutettujen määrästä. Näin haluttiin varmistaa laajakantoisten asioiden mahdollisimman

563

perusteellinen harkinta. ^Kun lisäjäsenet valittiin aina ^yhtä asiaa ^varten kerrallaan, tarjoutui samalla tilaisuus täydentää valtuustoa kyseisen asian tuntevilla ammattimiehillä. Erinäiset tärkeät, kunnallisasetuksessa lähemmin määritellyt ratkaisut oli lisäksi alistettava senaatin tai läänin kuvernöörin vahvistettavaksi.

Kaupunginvaltuuston rinnalla ja osin yläpuolellakin vanha maistraatti säilytti asemansa edelleen vahvana. Raastuvankokouksessa kaupungin ääni- oikeutetut asukkaat valitsivat sen jäsenet ja tekivät senaatille kolmen ^hen- kilön ehdollepanon pormestarin viran täyttämiseksi. Maistraatin tehtävänä

oli huolehtia kaupungin omaisuudesta, tuloista, eduista ja oikeuksista sekä valvoa, että kaupunginvaltuuston päätökset pannaan toimeen. Yhden ^mais- traatin jäsenen oli oltava läsnä valtuuston kokouksessa. Maistraatin tehtä- vänä oli niin ikään valvoa, että valtuuston päätökset tehtiin ^voimassa ole- vien lakien mukaisesti. Laittomien ^päätösten toimeenpanosta maistraatin tu-

li kieltäytyä.

Jokaiseen

kaupunkiin piti kunnallisasetuksen mukaan asettaa rahatoimi- kamari. Poriin sellainen saatiin vuoden 1876 alussa senaatin vahvistettua

14.5. ¹⁸⁷⁵ rahatoimikamarin ohjesäännön. ⁴ Sen mukaan valtuusto valit- si kamarin kolme jäsentä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Rahatoimikamari peri maistraatin tehtävistä kaupungin talouden käytännöllisen hoidon. Se otti siten huostaansa kaikki kassat ja rahastot. Sen tuli hoitaa kaupungin kiinteää ja irtainta omaisuutta, huolehtia kaupungille tulevien verojen ja muiden maksujen kantamisesta sekä suorittaa maksut. Porissa rahatoimika-

marin tehtäviksi määrättiin _myös katujen, teiden ja torien kunnossapito

•sekä valaiseminen. Edelleen sen tuli teettää Reposaaren satamaa ja muita vesiliikennevälineitä koskevat työt. Itse asiassa rahatoimikamarin tehtävät olivat ⁿⁱⁱⁿ moninaiset, että seuraavien vuosikymmenien aikana sillä oli ^pai-

nava sanansa sanottavana miltei kaikista valtuuston käsiteltäväksi tulevista asioista. Porissa rahatoimikamari osasi sitä paitsi pitää tiukasti kiinni sille annetuista valtuuksista ja kykeni _myös vaikuttamaan ratkaisevasti valtuus-

ton päätöksiin. Rahatoimikamarille alistettiin kaupungin vanhat virkamie- het: satamavouti, satamakonttorin esimies, tuulaakikirjuri, vaakamestari ja rahastonhoitaja. ^Sitä mukaa kuin perustettiin uusia virkoja, suurin osa niis-

tä alistettiin rahatoimikamarille. Mainittakoon esimerkiksi kaupungininsi- nööri, agronomi, kamreeri ja puutarhuri. ⁵

Kaupunginvaltuuston toiminnan järjestely

Porin maistraatti ryhtyi hyvissä ajoin valmistelemaan siirtymistä uuteen

hallintojärjestelmään. Kaupunginvaltuuston ensimmäiset vaalit voitiin sen

vuoksi toimittaa jo joulukuun 28. pnä 1874. Osanotto nuhin näyttää saa-

Kunnallinen ^ja valtiollinen elämä

vutetuista äänimääristä päätellen olleen ^laimeata.G Ensimmäisen kokouk-

sensa valtuusto piti jo joulukuun 30. pnä 1874 ottaen siten kahden ^päi- vän varaslähdön. Kyseessä ^{oli vain} järjestäytymiskokous: puheenjohtajaksi valittiin ennakkoneuvottelujen mukaan melko yksimielisesti (21 ääntä) tul- lipiiripäällikkö J. E. Jerngren. Varapuheenjohtajasta ei nähtävästi ollut etu-

käteen sovittu, sillä vaalissa äänestettiin kaikkiaan seitsemää valtuutettua.

Eniten (11) ääniä saanut konsuli Wilhelm Rosenlew valittiin varapuheen- johtajaksi. Pöytäkirjan mukaan hovineuvos Jerngren juhlisti sen jälkeen ti- laisuutta lausumalla joitakin lämpimiä sanoja läsnäoleville kaupunginvaltuu- tetuille. ⁷

Seuraavassa kokouksessaan 4.1. 1875 valtuusto käsitteli joitakin työjär- jestykseen liittyviä asioita, ^mutta täydellinen ^Porin kaupunginvaltuuston työ- järjestys laadittiin vasta myöhemmin samana vuonna. ⁸ Kokoukset päätet- tiin pitää iltapäivisin kello viisi, jolloin akateemisen neljänneksen ^jälkeen suoritettaisiin ^ensin nimenhuuto kokouksen päätösvaltaisuuden toteamisek- si. Kahden kolmasosan valtuutetuista ^täytyi olla ^{paikalla, ennen} kuin ^rat- kaisuja voitiin tehdä. Varsinkin alkuaikoina kokouksia ^{täytyi tuon tuosta-} kin jättää pitämättä, ^koska tarpeellista _määrää valtuutettuja ei ollut saapu-

nut paikalle. ^{Kaupungin kassa rikastui} tällaisissa tapauksissa muutamilla sak- kona maksetuilla markoilla. Työjärjestys määritteli myös valtuutettujen is-

tumapaikat kokoussalissa. Uudet ja uudelleen valitut valtuutetut saivat ^paik- kansa maistraatin vaalipöytäkirjojen osoittamassa äänimäärien mukaisessa jär-

jestyksessä vanhimpien jäsenten takaa. Valtuustossa vallitsi siten kiertokul- ku takaa eteenpäin ja sitä ^{tietä pois tai} uuden vaalin välityksellä jälleen taakse.

Asioiden valmistelua ^varten valtuusto saattoi asettaa erityisvaliokuntia, joihin ^{voitiin valita jäseniä myös valtuuston} ulkopuolelta. Kunnallisasetuk-

sen jo ^tuntemaa pysyvää valmisteluvaliokuntaa ^Porin valtuustoon ^ei sen

sijaan toiminnan alkuaikoina asetettu. Valtuutetuille varattiin harkinta-ai- kaa säätämällä, että yhdenkin valtuutetun vaatimuksesta uusi ^asia oli pan-

tava pöydälle ^seuraavaan kokoukseen. Uudistettuna tällainen ^vaatimus jäi valtuuston enemmistönratkaisun varaan.

Vuoden 1875 työjärjestys ei maininnut halaistua ^sanaa siitä, millä kie- lellä käydään valtuuston keskustelut ja pidetään pöytäkirjat. Ilmeisesti oli itsestään selvää, että kaikki ^tapahtuisi ruotsiksi. ^Aivan valtuuston toimin- nan alussa ^kävi kuitenkin ilmi sellainen ihme, ^että valtuustoon oli pääs-

syt pujahtamaan joitakin jäseniä, jotka eivät täysin hallinneet ruotsin kiel- tä. Tämäkään seikka ^ei kuitenkaan aiheuttanut periaatteellista keskustelua valtuuston kielestä. Asia ^sai ratkaisun, joka osoittaa enemmistön pitäneen ilmiötä tilapäisenä. Konrehtori Tamsenia pyydettiin ^toimimaan kieltä tai- tamattomien tulkkina. ⁹

565

Kyseiset ruotsia taitamattomat valtuutetut olivat todennäköisesti kaksi jäsenistön 'harvinaisuutta; työmiehet Benjamin Sundelin ja Efraim La-

gerroos. Heidän on täytynyt päästä valtuustoon toisaalta työväestön yksi- mielisyyden ja toisaalta virkamies- ja kauppiasluokan välinpitämättömyyden vuoksi. Sundelin joutui arvan perusteella eroamaan yhden ja Lagerroos kah- den vuoden valtuustossa olon jälkeen. Kauppiaiden ja virkamiesten rivit olivat tänä aikana tiivistyneet. Enää ei päässyt tapahtumaan yllätyksiä: kum- paakaan ei valittu uudelleen. Tämän ^jälkeen vierähti kolmisenkymmentä

vuotta, ennen kuin työväestön keskuudesta ^saatiin taas jäseniä valtuustoon.

Muutamat harvat suuriääniset pystyivät säännöllisesti saavuttamaan voiton sadoistakin yksi- jakaksiäänisistä valitsijoista.

Ensimmäisten valtuutettujen sosiaalinentausta

Porin ensimmäiseen valtuustoon valittiin myös kolme käsityöläistä: kel- tavälaja F. V. Hjulberg, kultaseppä

J.

^{1. Åkersten ja läkkiseppä D. W. Lind-}

roos. Vallan kahvassa olevat piirit pitivät ilmeisesti sopivana varata pari kolme valtuustopaikkaa käsityöläisluokan edustajille, sillä ^aina vuosisadan vaihteen tietämiin asti valtuustossa oli ^lähes säännöllisesti juuri tämä mää- rä käsityömestareita, mutta ei kertaakaan useampaa. Valtaosa valtuuston ^pai- koista kuului kauppiaille ja virkamiehille. Ensimmäisessä valtuustossa oli to-

sin vain kahdeksan kauppiasta, mukana tietysti sellaiset kuin ^W. Rosenlew,

J.

Grönfeldt ja Carl Martin. Täytevaaleissa samana ja seuraavana vuonna

kauppiaat lisäsivät edustustaan viidellä ^{paikalla. Tällä} kerralla valtuustoon tulivat mm. Antti Ahlström ,ja Fredrik Werner Petrell. Kauppiaaksi ei edel- lä ole laskettu edes apteekkari Sandlundia, joka alusta alkaen oli mukana valtuustossa. Suoranaisesti taloudellisen elämän alalta olivat lisäksi tulitik- kutehtaan isännöitsijä J. ^{A. Rönnblom,} pankinkomisarius C. v. Troil ja

merikapteeni ^C, V. Nordberg. Koska eräitä kunnan virkamiehiä ^{ei voitu} valita valtuustoon, Porissa oli suhteellisen vähän johtavaan virkamiesluok- kaan kuuluvia vaalikelpoisia henkilöitä. Lähes kaikki ^sopivat valittiin en- simmäisissä vaaleissa. Tullipiiripäällikkö Jerngren, tullinhoitaja B. A. X. ^Ol- denburg, piirilääkäri K. F. Valle, kaupunginlääkäri Th. Tigerstedt, konreh- tori

J.

^{I. Tamsen} ja soitonjohtaja A. Nordeman ^pääsivät valtuustoon alus-

ta pitäen.

Jokseenkin

samanlaiselta näyttää valtuuston tittelivalikoima ko- ko 1800-luvun lopun. Piiri- ja kaupunginlääkärin sekä tullinhoitajan osal-

ta edustus tuntuu kulkeneen perintönä viranhaltijalta toiselle. Huomiota he- rättää, että papiston edustaja puuttui valtuustosta ^aina vuoteen 1884 saak- ka, ^jolloin pastorinapulainen Reinh. Grönvall vasta täytti tämän aukon.

Huomattavia muutoksia valtuustojäsenten ammattiryhmityksessä alkoi ^nä-

Kunnallinen ja valtiollinen elämä

Kunnallismiehiä vuosisadan vaihteesta. Vasemmalla Karl Fredrik ^{Levonius (1840—1907}}

jaoikeallaGustaf Efraim ^{Ramberg (1840—1924).Satakunnan museo,Pori.}

kyä ^vasta suomalaisen puolueen vaikutuksen vahvistuessa 1890-luvulla ja so-

sialidemokraattien vastaavasti seuraavalla kymmenluvulla. Näitä tapahtumia tarkastellaan kuitenkin myöhemmässä yhteydessä.

Valtuuston puheenjohtajat ^{vuoteen 1918}mennessä

On ehkä ^{vähän outoa,} että Porin valtuuston ensimmäiseksi ^puheenjoh- tajaksi valittiin Helsingissä syntynyt ja vasta v. 1858 Porin tullinhoitajak-

si muuttanut ja edelleen läntisen tullipiirin päälliköksi ^ylennetty hovineu- vos Jerngren, jonka ^{nimeä ei} juuri muulloin ollut näkynyt kaupungin edis-

tystä erityisesti harrastaneiden ^joukossa. Mahdollisesti Porin oloissa harvi- nainen hovineuvoksen titteli ^{painoi vaa’assa} hänen hyväkseen. Pitkäaikais-

ta puheenjohtajaa valtuusto ei hänestä kumminkaan saanut, sillä jo vuo-

den 1875 loppupuolella Jerngren ^muutti synnyinkaupunkinsa Helsingin tul- linhoitajaksi. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Jerngrenin jälkeen Po- rin tullinhoitajaksi tullut oululaissyntyinen B. A. X. Oldenburg, joka ^näyt- tää muutenkin kulkeneen Jerngrenin jälkiä, sillä ^hänet nimitettiin Helsin- gin tullinhoitajaksi Jerngrenin kuoleman jälkeen v. 1881. Tätä ^{ennen OI-}

567

denburg oli kuitenkin jo luopunut valtuuston puheenjohtajan tehtävistään vuoden 1876 lopulla.

Näiden lyhytaikaisten puheenjohtajien jälkeen Porin valtuusto sai en-

simmäisen useita vuosia peräkkäin (1877 —82) nuijaa käyttäneen puheenjoh- tajan varakonsuli, kauppaneuvos

John

Grönfeldtistä. Hän oli samalla en-

simmäinen kotoperäisen patriisiluokan edustaja tällä paikalla. _Hänen jälkeen- sä valittiin puheenjohtajaksi taideharrastuksistaan tunnettu, kaksilla sääty-

valtiopäivillä Poria porvaristossa edustanut apteekkari, myöhempi kunnallis-

neuvos Robert

Junnelius.

^{Hän oli} puheenjohtajana kahteen eri otteeseen;

ensin kaksi vuotta 1883—84 ja sitten vuodet 1888—94. Lisäksi

Junnelius

^toi-

mi seitsemän vuotta valtuuston varapuheenjohtajana. Hänen puheenjohtaja- kausiensa väliin mahtui kolmivuotinen (1885 87) kauppaneuvos Wilhelm Rosenlewin valta-aika. Heinolalaisen rehtorin ^poika, Porin ensimmäinen kaupunginlääkäri Ernst Schildt oli viimeinen pitkäaikainen (1895 —1902) valtuuston puheenjohtaja Porissa ennen syvälle ulottuvan yhteiskunnallisen murroksen aikaa. ^Tämän vuosisadan alun yhteiskunnallisesti levottomat olot näyttävät jättäneen jälkensä ^Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan _vaa- leihin. Henkilövaihdoksia ^tapahtui miltei vuosittain. Tehtävää hoitivat aika- järjestyksessä laamanni Th. L. Eck (1903 ja 1913), varakonsuli H. Rosenlew (1904), professori

J.

W. Hjelmman (1905, 1907 ja 1911—12), kaupanhoitaja M. Kauranen (1906), kansakoulunopettaja M. Latva (1908 —09), kunnallis-

neuvos O. Lilius (1910), varatuomari K. J. Inberg (1914) ja viimeksi ase-

mapäällikkö R. Pippingsköld (1915 —18). Näistä Kauranen oli valtuuston en-

simmäinen suomenkielinen puheenjohtaja.

Valtuuston alkuaikojen pitkäaikaisin jäsen yhteensä ³¹ vuotta oli tukkukauppias Gustaf Efraim Ramberg, joka oli kaupunginvaltuustossa ^en-

sin vuosina 1888—96 ja sitten uudelleen 1897—1919. Muita tässä kunnalli-

sessa luottamustehtävässä kauan toimineita kaupunkilaisia olivat ^kauppaneu-

vos W. Rosenlew (1875—90), varakonsuli ^G. Wentzell (1875 —93), apteekkari, kunnallisneuvos R.

Junnelius

^{(1877 —79, 1880}—1900), pankinkomisarius K. F. Levonius (1879 —1900), kauppias F. H. Malin (1880—1902), maisteri Oskar Lilius (1883 —94, 1897—1913), apteekkari J. ^{Nevander (1886 —94,}

1896—1907), varakonsuli H. Rosenlew (1891 —1915), kauppias F. A.

Juselius

(1891 —1917), kihlakunnantuomari Th. L. Eck (1895^—1903, 1907—09, 1911

—18) ja kultaseppä I. Saha (1900^—05, 1909—24). Yleensä näyttää siltä, että erovuorossa ollut valtuutettu pääsi halutessaan takaisin valtuustoon. Varsin- kin 1870- ja 1880-luvulla se oli jokseenkin yksinkertaista. Puolueiden välisen taistelun päästessä vauhtiin 1890-luvulla uudelleenvalinta tuli hankalaksi. Sel- vänä todisteena on, että useat kävivät vain ranskalaisella visiitillä valtuus-

tossa. Myös joidenkin pitkäänkin uraan yltäneiden täytyi välillä pysytellä vuoden ^taiparinkin verran poissa _tästäkunnallisparlamentista.

Kunnallinen ^ja valtiollinen elämä

Laimeatkunnallisvaalit ^1870- ja 1880-luvulla

Porin kaupunginvaltuuston vaalit sivuutettiin 1870- ja 1880-luvulla il-

man yleistä huomiota. Pieni osa äänioikeutetuista kävi kerran vuodessa piir- tämässä kahdeksan ^nimeä vaalilippuunsa ja pudottamassa sen vaaliuur-

naan. Yleensä erovuoroiset äänestettiin uudelleen, mikäli nämä eivät ni-

menomaan halunneet ^vapautusta tehtävästään. ^Mitään listoja el laadittu, vaik- ka epävirallisesti tietysti uusista ehdokkaista keskusteltiin ennakolta. ^Min- käänlaista puolueryhmitystä ei näinä vuosina liioin ollut havaittavissa. ^Kie- likysymys ei Porissa ollut vielä vaalitaistelun tai riidan aihe. ^Ruotsin kieli hyväksyttiin mukisematta kaupunginvaltuuston, maistraatin, rahatoimikama- rin ja lautakuntien virkakieleksi. Ei voida vielä puhua suomen- tai ruotsin-

mielisistä. Oltiin kyllä ruotsinkielisiä, mutta ennen kaikkea oltiin kunnon po- rilaisia. Molemmin ^puolin suorastaan vältettiin ryhtymästä avoimeen kieli-

sotaan. Kun paikallinen suomenkielinen sanomalehti Satakunta alkoi il-

mestyä v. 1873, sen ohjelmajulistuksessa sanottiin nimenomaan: ”Vaan jos joku luulisi aikomuksemme olla ruveta kielestä riitelemään, niin hän on ko- konaan harhateillä. Me emme vihaa mitään kieltä kielen ^nimen tähden.

Vielä uskomme oikean ^asian riidattakin menestyvän oikean luontonsa täh- den.”¹⁰ Samaa linjaa lehti noudatti vielä kauan 1880-luvullakin. Pientä sa-

nailua paikallisen ruotsinkielisen lehden Björneborgs Tidningin kanssa ei tietenkään voitu välttää.

Ruotsinkielisillä ei luonnollisesti ollut minkäänlaista tarvetta manata kie- lisotaa ^esiin. Suomenkieliset puolestaan olivat joka suhteessa liian ^heikkoja sellaiseen ryhtymään. Rauhanomainen rinnakkaiselo ^jatkui. Varakas ruotsin- kielinen väestönosa oli aina valmis tukemaan suomenkielisten ^{sivistys- ym.}

pyrkimyksiä, jasuomenkieliset olivat valmiit sen tunnustamaan.

Vielä v. 1886 Satakunta kirjoitti; ”Pori on niitä harvoja paikkoja maassamme, jossa puolueet tähän asti eivät vielä ole jyrkästi törmänneet yhteen. Suomenmielisten kohtuulliset vaatimukset ^on täällä ^aina otettu kuu- leviin korviin. Suomalaiset koulut ovat saaneet runsasta yleistä ja yksityistä apua, suomalaisen kansan valistukseksi on myönnetty riittävästi varoja, suo-

menmielisten työ on melkein ^aina myönnetty oikeaksi. Siinä on syy, miksi ultrafennomaaniset yritykset eivät ^ole tähän päivään mennessä tulleet kysy-

mykseenPorissa. Täällä on tehty hiljaisuudessa työtä jahuudeltu vähän.”¹¹ Suomenmielisten työ oli siis kohdistunut lähinnä kansan valistamiseen.

Sitä oli tietenkin kaikilla tahoilla pidetty hyväksyttävänä. Vakaviin yrityksiin ruotsinkielisten kunnallispoliittisen valta-aseman järkyttämiseksi ei ollut ryhdytty. Pienoisen myrskyn valtuustossa nostattanut suutarimestari Rosen-

bergin yritys pitää suomenkielistä ^puhetta v. 1880 on katsottava vain mie- lenosoitukselliseksi.¹²

569

Näillä vuosikymmenillä, jolloin selvää eroa suomen- ja ruotsinmielisten välillä ei ollut olemassa, ^on mahdotonta osoittaa ^tuota taikka tätä selvästi suomenmieliseksi. Sen verran sentään voitaneen sanoa, ^että Satakunnan toimittajat maisteri Tamsen ja kirjakauppias Palander muodostivat suomen-

mielisten maltillisen kantajoukon. Kuvaavaa tuon ajan suomenmielisyydelle oli, että kyseiset miehet istuivat vuodesta toiseen valtuustossa ^{ja puhuivat} ruotsia. Porin lyseon perustaminen ^v. 1879 toi kaupunkiin joukon opetta-

jia, joista monet esiintyivät sittemmin suomalaisuusrintaman kärjessä. Rehtori Malin oli yksi ja ehkä ensimmäinen heistä. Aivan 1880-luvun alussa ^Poriin muutti kansakoulujentarkastajaksi maisteri Oskar Lilius sekä kirkkoherran apulaiseksi pastori Reinhold Grönvall. Suomalaisuus sai heistä tuntuvia li- sävoimia. Lähinnä nämä miehet ^{perustivat v.} 1883 Poriin Suomalaisen Seuran, joka alkoi maltillisin keinoin ajaa suomalaisuuden asiaa. ^{Seuran toi-} minta pääsi kuitenkin ennen vuosikymmenen päättymistä lopahtamaan. Uu-

delleen se herätettiinhenkiin ^v. 1892.¹³

Näihin aikoihin Porin suomalaisuusmiesten huomio oli vihdoin kohdis-

tunut siihen nurinkuriseen tilanteeseen, ^joka vallitsi kunnallisessa virkakie- likäytännössä. Pienen vähemmistön kieltä käytettiin koko yhdyskynnan hal- litsemiseen. Vuoden 1890 virallisen väestönlaskennan mukaan Porissa oli 9 077 asukasta, joista 7 537 ilmoitti äidinkielekseen ^{suomen ja 1} 501 ruotsin.

Viimeksi mainittujen osuus oli siten 19,9 prosenttia koko asujaimistosta.

Joka

^{viides porilainen oli} siis ruotsinkielinen.¹⁴ Samanaikaisesti kuitenkin vain kansakoulujen johtokunta ja vaivaishoitolautakunta käyttivät virka- kielenään suomea.

Avainasemassa kunnan virkakielen kannalta oli ^tietenkin kaupunginval-

tuusto, minkä vuoksi päähuomio oli kiinnitettävä siihen. Vasta 1890-luvun alussa kansallismieliset alkoivat aktivoitua ja pyrkiä vakavissaan valtuus-

toon. Heidän omat ehdokaslistansa eivät kuitenkaan olleet vielä puhtaasti suomenmielisiä. Mukana oli aina ^joukko ruotsinmielisiäkin. Samalla tavalla menetteli vastapuolikin suomenmielisiin nähden. Vuoden 1890 vaaleissa, ^jol- loin linjat eivät vielä olleet täysin selvät eikä erityistoimiin ollut ryhdytty

joukkojen saamiseksi täysilukuisina vaaliuurnille, tulos jäi jokseenkin seka- vaksi. Ruotsinmielisten lista peri voiton, mutta ei aivan täysin, sillä ^pel- kästään kansallismielisten listalla esiintynyt maisteri Krook tuli myös va-

lituksi. Vaalien ^{osanotto oli} vieläkin laimeaa. Voidaan ^sanoa, että yhteisen ehdokkaan Robert

Junneliuksen

²⁰² äänestäjältä _saamat 2 583 ääntä edusti-

vat koko käytettyä äänimäärää. Pelkästään jommallakummalla listalla ol- leiden ehdokkaiden kannatuksesta päätellen voidaan todeta noin 90:n ruot-

salaisen ^puolueen listaa ja noin 110:n suomalaisen puolueen listaa kannat-

taneen käyneen vaaleissa.¹⁵ Seuraavana vuonna 1891 valtuustoon valittiin uudelleen kaikki erovuoroiset jäsenet. Vaikka mukana oli joitakin suomalai-

Kunnallinen ja valtiollinen elämä

suusharrastuksistaan tunnettuja henkilöitä, tulosta on kuitenkin pidettävä val- lassa olevan puolueen aikaansaannoksena. Valitsematta jäivät mm. ehdokkaina olleet suomalaisuusrintaman miehet kauppaneuvos Ahlström, eversti Gräs- beck jareviisori Arksell.

Kiista valtuuston kielestä sähköistääkunnallisvaalit

Ensimmäiset vaalit 1890-luvulla olivat vielä rauhallisia verrattuna siihen, mitä oli tulossa. Mielenkiinto vaaleja kohtaan alkoi näihin aikoihin vasta vi- ritä. Vuonna 1892 oh taas määrättävä veroäyrin perusteena käytettävän ^tu- lomäärän suuruus. Porissa oli aina vuodesta ¹⁸⁷⁵ alkaen ollut ^{tapana rii-} telemättä vahvistaa summa kolmeksi vuodeksi kerrallaan 300 markaksi. Kos- ka äänioikeutettujen määrä riippui yksinomaan verotettujen määrästä, vero-

äyriperusteen suuruus oli puolueiden voimasuhteita ajatellen avainasemassa.

Sen vuoksi suomenmielisten mainittuna ^{vuonna kysymystä} kohtaan osoitta- maa poikkeuksellisen suurta huomiota on pidettävä heränneen puoluepoliit- tisen toiminnan ensi merkkinä. Kansallismieliset ehdottivat ^{yhtä äyriä vas-}

taavan vuositulon alentamista 200 markaksi, kun taas ruotsinmieliset esitti- vät sen nostamista korkeimpaan asetuksen sallimaan ^{eli 400} markkaan. Asiaa raastuvankokouksessa päätettäessä ryhmien edustajat puhuivat kysymyksen

eri puolista. Kansallismieliset tähdensivät ratkaisun suurta poliittista merki-

tystä vaatien äänioikeutettujen piirin laajentamista veroäyriperustetta alen- tamalla. Ruotsinmieliset puolestaan painottivat erityisesti sitä, että veroäyri-

perustetta nostamalla voidaan ^{suuri joukko} pienituloisimpia kaupunkilaisia

vapauttaa kokonaan kunnallisverosta. Kumpikin puoli oli tietysti omalla tavallaan oikeassa, mutta kenenkään mieleen ei tullut ^antaa kiistan kohteen työväestön itse ratkaista, ^kumpaa se piti tärkeämpänä, kunnallista äänioikeut-

ta vai vapautta kunnallisverosta. Asiasta äänestettiin ja veroäyriperuste pää- tettiin korottaa ₄₀₀ markkaan viideksi vuodeksi aikaisemmin käytetyn kol-

mivuotiskauden asemesta. 10

Ratkaisu oli kieltämättä merkityksellinen. Siihen saakka Porissa oli ollut 1 586 ^verotettua ja äänioikeutettua. Nyt jäivät kaikki ne, joiden vuosiansio oli pienempi kuin ⁸⁰⁰ markkaa, vaille oikeutta osallistua vaaleihin.

Jo

^ai-

kaisemmin samassa asemassa olleiden lisäksi tuli tehdyn päätöksen perusteella 683 henkilön nimet pudotettavaksi pois äänestysluetteloista. Poriin jäi täten

vuoden 1892 tilanteen mukaan 903 äänioikeutettua henkilöä. Heistä oli pienäänestäjiä, I—s ääntä käyttäviä, vähän yli kuusisataa. ¹⁷ Puolueiden voi- masuhteiden kannalta moinen muutos merkitsi tyrmäävää iskua kansallis- mielisille. Vuosien 1892 ja 1893 kunnallisvaalit sujuivatkin sen vuoksi täy- sin mielenkiinnottomasti. Vaalit suoritettiin kyllä muodollisesti maistraatin

571

Maisteri Kristian Oskar Lilius ⁽¹⁸⁴⁸

—1913). Satakunnan museo, Pori.

edessä, ^mutta tosiallisesti ne pidettiin jo muutamaa päivää aikaisemmin kau- pungin kauppiasklubissa. Muiden listoilla oli vaaleissa ainoastaan mielenosoi- tuksen arvo.

Uuteen vaiheeseen kielikysymys tuli v. 1894. Suomalainen Klubi jätti tällöin valtuustolle kirjelmän, jossa ehdotettiin suomen kieli otettavaksi kau- punginvaltuuston pöytäkirjakieleksi. Aloite oli kumminkin tullut valtuuston ulkopuolelta, minkä vuoksi puheenjohtajana toiminut kaupunginlääkäri Schildt ei katsonut ^{voivansa ottaa asiaa} käsiteltäväksi. ^Saman kokouksen lo- pussa pastorinapulainen Grönvall ilmoitti tekevänsä samansisältöisen aloit-

teen ja toimittavansa sen kirjallisena valtuustolle seuraavaan kokoukseen mennessä. Huhtikuun 18. pnä 1894 päivätyssä suomenkielisessä aloitteessaan Grönvall tähdensi niitä haittoja, joita oli seurauksena siitä, että kaupungin suomenkielinen väestö sai tuomioistuimista ja virastoista asiakirjansa sille it- selleen täysin vieraalla kielellä. Koska ^eri virastojen käyttämä kieli oli riip- puvainen valtuuston kielestä, Grönvall ehdotti, että ”kaupunginvaltuusmies-

ten pöytäkirjakieli tulevan 1895 vuoden alusta muutettaisiin suomenkielek- si”. ¹⁸

Asian käsittely venyi pitkäksi: ensin päätettiin _pyytää maistraatin jaraas-

tuvanoikeuden yhteinen lausunto, seuraavassa kokouksessa ^päätettiin asettaa

valiokunta pohtimaan ehdotusta, mutta sen nimeäminen viivästyi monista eri syistä pitkään. Kun valiokunta sitten lopulta asetettiin, sen jäsenluettelo varakonsuli H. Rosenlew, varatuomari A. Bergbom, kauppias G. E.