Outi Jokinen
Pro gradu -tutkielma
Sosiaalipedagogiikan pääaine Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos
Syyskuu 2012
KOKEMUKSIA ELÄMÄNKAARIKAHVILASTA
Elämänkaarikahvila osana Uudistuva kylä kaupungissa -hanketta
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalipedagogiikan pääaine
JOKINEN OUTI: Kokemuksia Elämänkaarikahvilasta - Elämänkaarikahvila osana Uu- distuva kylä kaupungissa -hanketta
Pro gradu -tutkielma, 100 sivua, 4 liitettä (5 sivua)
Tutkielman ohjaajat: FT Sanna Ryynänen ja YTL Mikko Saastamoinen Syyskuu 2012
Avainsanat: sosiaalipedagogiikka, kasvatuskumppanuus, elämänkaari, sosiokult- tuurinen innostaminen (YSA)
TIIVISTELMÄ
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää, miten Elämänkaarikahvila - minipilottiin osallistuneet ihmiset kokevat kahvilan toiminnan sekä tarkastella millaise- na toiminta näyttäytyy sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta. Tarkoitus on liit- tää kokemukset laajempaan sosiaalipedagogiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tutkimuksen näkökulmana on ylisukupolvisuutta korostava ihanne, jossa lasten ja nuor- ten ajankäyttöön ja perheiden yhteiseen aikaan liittyviä ongelmia, kuten lasten yksinäi- siä iltapäiviä ja arjessa pärjäämistä pyritään ratkaisemaan kasvatuskumppanuudella.
Tutkimuksen kohde on osana Hämeenlinnan kaupungin Uudistuva kylä kaupungissa - hanketta toimiva Elämänkaarikahvila -minipilotti. Vuoden 2010 syksyllä alkanut ja vuoden 2012 loppuun saakka kestävässä hankkeessa rakennetaan käyttäjälähtöisesti konkreettisia tapoja lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen. Minipilotit ovat pieni- muotoisia tutkimus-, kokeilu- ja kehittämishankkeita, joita paikalliset asukkaat ja toimi- jat itse suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat. Elämänkaarikahvila on Kalvolan SPR:n, Iittalassa toimivien eläkeläisjärjestöjen, Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalveluiden ja Iittalan kouluvanhempien suunnittelema ja aloittama minipilotti. Ikäihmisille kahvila tarjoaa mahdollisuuden tulla kahvittelemaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Koululaisille se tarjoaa vaihtoehdon yksin olemiselle koulupäivän jälkeen.
Tutkielman taustateorioina toimivat sosiaalipedagogiikka sekä sen sovellusalue, sosiokult- tuurinen innostaminen. Innostamista voidaan käyttää yhteisöjen kehittämisessä ja ihmis- ten yhteisöllisyyden edistämisessä. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen tapaus- tutkimus. Aineisto kerättiin haastattelemalla neljäätoista Elämänkaarikahvilan kävijää maalis-huhtikuussa 2012. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin periaattein. Tuloksina voidaan todeta, että kahvilatoiminta koetaan hyvin myönteisesti. 1) Kahvilan ilmapiiri koetaan sallivaksi ja avoimeksi. 2) Toimintaa toteutetaan omaehtoisesti ja lapset huomi- oon ottaen ja 3) toiminta on arkilähtöistä, yhteisöllistä, elämyksellistä sekä vastavuo- roista. Nämä ovat keskeisiä elementtejä myös sosiokulttuurisessa innostamisessa. Toi- mintaa halutaan jatkaa ja kehittää myös hankkeen päättymisen jälkeen.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Businesss Studies, Department of Social Sciences, Major Social Pedagogy
OUTI JOKINEN: Experiences from The Life Cycle Café - The Life Cycle Café part of 'A reviving village within a city' project
Master´s thesis, 100 p., 4 appendices (5 p.)
Advisors: Ph.D. Sanna Ryynänen and Lic.Soc.Sc. Mikko Saastamoinen September 2012
Keywords: social pedagogy, educational partnership, life cyckle, sociocultural an- imation
ABSTRACT
The purpose of this study is to describe and understand how participants in the minipilot of The Life Cycle Café experience the action of Café and to examine how the activity appears from the perspective of sociocultural animation. The intention of this study is to connect the experiences into the wider socio-pedagogical and social debate. The ap- proach of this study is the ideal of emphasizing the intergenerational nature where the common problems of children's and youngster’s use of time and family time, such as children's lonely afternoons and managing in everyday life. These problems are tended to be solved with educational partnership.
The focus of the survey is The Life Cycle Café which is a part of 'A reviving village within a city' project in the city of Hämeenlinna. The project started in autumn 2010 and will continue until the end of 2012. The project is creating a user-specific ways which develop the services of children and youngsters. The Life Cycle Café -minipilot was planned and started by Kalvola’s SPR, Iittala pensioners, Hämeenlinna Youth Depart- ment and school parents. For elderly people, the cafe offers an opportunity to come over for coffee and meet other people. For students, it provides an alternative to be alone after school.
Background theories of the thesis work are social pedagogy, as well as its application in sociocultural animation. Sociocultural animation can be used in the community devel- opment and the promotion of community. The approach of the study is a qualitative case study. The data was collected by interviewing fourteen The Life Cycle Café visi- tors in March-April 2012. The data was analyzed by using content analysis principles.
As it can be seen from the results, The Café is perceived very positively. 1) The atmos- phere at the café is considered permissive and open. 2) Activities are carried out sponta- neously and children are taken into account. 3) Activity is everyday-oriented, collabora- tive, experiential and mutual. These are also the key elements of the sociocultural ani- mation. The activity and its development are set to continue after the project ends.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 6
1.1 Taustaa tutkimukselle ... 6
1.2 Tutkimustehtävä ... 9
2 UUDISTUVA KYLÄ KAUPUNGISSA -HANKE ... 11
2.1 Hankkeen esittely ... 11
2.1.1 Hankkeen organisoituminen ... 13
2.1.2 Asukasagenttityö ... 15
2.1.3 Minipilotit ... 17
2.2 Elämänkaarikahvila -minipilotti ... 20
2.3 Elämänkaariajattelu ... 22
2.4 Kasvatuskumppanuus ... 23
2.5 Lapsen ja nuoren hyvä päivä -käsite ... 26
3 TUTKIMUKSEN SOSIAALIPEDAGOGINEN VIITEKEHYS ... 29
3.1 Sosiaalipedagogiikka teoriana ja käytäntönä ... 29
3.2Sosiokulttuurinen innostaminen ... 31
3.3 Innostamisen kylmä ja kuuma maailma ... 33
3.4 Järjestö- ja vapaaehtoistyö ... 35
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 39
4.1 Tutkimuksen metodologia ... 39
4.2 Tutkimuksen menetelmävalinnat ... 41
4.3 Tutkimusaineisto ... 43
4.4 Tutkimuksen analyysi ... 44
4.5 Tutkimuksen luotettavuus ... 47
4.6 Tutkimuksen eettisyys ... 50
5 KOKEMUKSIA ELÄMÄNKAARIKAHVILASTA ... 52
5.1 Synty ... 52
5.2 Ilmapiiri ... 53
5.3Toiminta ... 54
5.4 Vaikuttaminen ... 58
5.5 Osallisuus ... 59
5.6 Tarpeellisuus ... 62
5.7 Kehittäminen ... 64
5.8 Jatkuminen ... 64
6 KOKEMUSTEN ARVIOINTIA SOSIOKULTTUURISEN INNOSTAMISEN
NÄKÖKULMASTA ... 66
6.1 Osallistuja ... 66
6.2 Tekeminen ... 69
6.3 Aika ... 72
6.4 Instituutio ... 73
6.5 Sosiaalinen suhde ... 75
7 POHDINTA ... 79
7.1 Yhteenveto tutkimuksen tuloksista ... 79
7.2 Tutkimuksen merkitys ... 83
7.3Tutkimuksen onnistumisen arviointia ja jatkotutkimusaiheet ... 85
LÄHTEET ... 90
LIITTEET ... 96
Liite 1 Tutkimuslupa ... 96
Liite 2 Aineiston keruulomake ... 97
Liite 3 Suostumuslomake ... 98
Liite 4 Haastattelurunko ... 99
TAULUKOT TAULUKKO 1. Tutkimuksen tavoitteet ... 10
TAULUKKO 2. Elämänkaarikahvilan osallistujamäärät 2011–2012 ... 21
TAULUKKO 3. Innostamisen kylmä ja kuuma maailma ... 34
TAULUKKO 4. Tutkimuksen taustalla vaikuttavia tieteenfilosofisia näkökulmia ... 41
TAULUKKO 5. Aineiston luokittelu ... 47
KUVIOT KUVIO 1. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen vaiheet ... 12
KUVIO 2. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen toiminnan organisoituminen ... 13
KUVIO 3. Asukasagenttityön toteutuminen ... 16
KUVIO 4. Kasvetaan yhdessä ... 26
KUVIO 5. Vapaaehtoistoiminnan motiivitimantti ... 37
KUVAT KUVA 1. Välipalatarjoilua ... 54
KUVA 2. Yhdessä leipomista ... 55
KUVA 3. Eläkeläisten yhdessäoloa ... 56
KUVA 4. Kahvilan työvuorolaiset ... 60
KUVA 5. Askartelutuokio ... 62
KUVA 6. Kahvilassa tehtyjä joulukortteja ... 71
KUVA 7. Pikkujoulutunnelmaa ... 71
ALKUSANAT
Tämä tutkimus sai alkunsa sähköpostiviestistä, jossa kyselin ympäriinsä Pro gradu - tutkielman aihetta. Tavoitteenani oli saada tutkielmalleni jokin konkreettinen aihe.
Kiinnostavia yhteydenottoja ei tullut ja pettyneenä ajattelin valmistumiseni lykkäänty- vän. Viestini oli kuitenkin kulkeutunut mutkien kautta asukasagentti Mira Sillanpään käsiin ja hän otti minuun yhteyttä marraskuussa 2011 kertoakseen hankkeesta ja minipi- lottitoiminnasta. Yhteistyömme alkoi saman tien ja totesimme molemmat innostuneina, että opintojani katsoen, ei voisi olla sopivampaa aihetta gradulle kuin Elämänkaarikah- vila. Omista taustoistani katsoen aihe tuntui erityisen läheiseltä itselleni, koska olen itsekin pikkukylän kasvatti ja ollut osallisina tällaisessa yhteisöllisessä toiminnassa – talkootöissä haravoimassa kylätalon pihaa, järjestämässä virkistyksellisiä tapahtumia sekä nauttimassa yhteisestä toiminnasta muiden kyläläisten kanssa.
Tunnen myös pienellä kylällä asumisen varjopuolet, kun ennen elinvoimaisen kylän viimeinen kauppa sulkee ovensa ja seuraavaksi lähin kauppa löytyy 15 kilometrin pääs- tä – puhumattakaan lääkäristä, jonka viikonloppupäivystys on 30 kilometrin päässä.
Toivon todella, että paikallisyhteisöjä pystyttäisiin tulevaisuudessa kehittämään ja nii- den elinvoimaisuus palautuisi. Uskon, että tällainen pienkokeilutoiminta ja rohkeaa ke- hittämistä odottava minipilottitoiminta olisi apu elinvoimaisuuden uudelleen löytymisen ratkaisuihin. Arvostan myös suuresti sitä, kun omat isovanhemmat asuivat talomme toisessa päässä ja toivat eri sukupolvien näkökulman elämääni. Minun ei tarvinnut kos- kaan viettää yksinäisiä iltapäiviä koulun jälkeen. Jotta Elämänkaarikahvilatoimintaa voitaisiin kehittää sekä levittää, on tärkeää tehdä näkyväksi kävijöiden ja toimijoiden kokemuksia toiminnasta. Tämän raportin yhtenä tarkoituksena on kuvailla kahvilaan osallistuneiden kokemuksia toiminnasta.
Haluan kiittää Hämeenlinnan kaupunkia ja erityisesti asukasagentti Mira Sillanpäätä mahdollisuudesta tehdä tämä Pro gradu -tutkielma. Kiitos kuuluu myös koko Elämän- kaarikahvilan väelle, erityisesti kaikille haastateltaville ajastanne. Ilman teitä tätä tut- kielmaa ei olisi syntynyt. Kahvilan uskomattomasta yhteisöllisyydestä ja välittävästä ilmapiiristä sain vastapainoa ja intoa kirjoittamiseen. Jokusen vuoden päästä gradun tekoa muistellessani, muistuu varmasti parhaimpana mieleen Elämänkaarikahvilassa käynnit eikä niinkään nenä kiinni tietokoneen ruudussa istuskelu.
Itä-Suomen yliopiston puolelta haluan kiittää professori Juha Hämäläistä lukuisista mie- lenkiintoisista luennoista sekä johdatuksesta sosiaalipedagogiikan ytimeen. Lisäksi kii- tän opinnäytetyöni ohjaajia Sanna Ryynästä ja Mikko Saastamoista heidän antamastaan ohjauksesta ja neuvoista. Kiitokset osoitan myös opiskelutovereille näistä vuosista ja vertaistuesta. Erityisesti haluan kiittää Tiinaa korvaamattomasta vertaistuesta harhailles- sani akateemisella oppipolulla, kannustuksesta loputtomalta tuntuneessa urakassa, te- kemistämme retkistä ja monista hedelmällisistä keskusteluista aiheesta ja sen vierestä.
Suuret kiitokset osoitan lisäksi perheelleni ja kaikille läheisille ihmisille, jotka ovat kannustaneet ja tukeneet minua opintojen aikana. Kiitos siskolleni pilkkupoliisina toi- mimisesta ja kannustavista sanoista. Kiitos Nikolle kärsivällisyydestä ja kannustuksesta gradun valmiiksi saamisessa ja maisteriksi valmistumisessa parhaalla mahdollisella ta- valla. Erityiskiitokset haluan antaa vanhemmilleni kaikesta tuesta opintiellä ja elämässä.
Tutkielmani omistan Soja-mummulleni. Tutkimukseni kautta opin arvostamaan entistä enemmän hänen merkitystä elämässäni, niin lapsuudessa, nuoruudessa kuin vanhem- panakin. Kiitos mummu, että olit läsnä arjessani ja osa elämääni. Elät aina muistoissani.
Hämeenlinnassa syyskuussa 2012
Outi Jokinen
1 JOHDANTO
1.1 Taustaa tutkimukselle
Paikallisyhteisöjen, kuten kylien ja kaupunkien lähiöiden, toimintaa on pyritty elähdyt- tämään jo pitkään, koska huolenaiheena on ollut paikallisyhteisöjen kuoleminen. Kun- takoon kasvaessa palveluja koskeva päätöksenteko etääntyy, samanaikaisesti väestö vähenee, ikärakenne vanhenee ja palvelujen tarve muuttuu. Nuoret ja perheelliset muut- tavat kaupunkeihin, joihin paikallisyhteisöistä karsitut lähipalvelut ovat keskitetty. Pal- velutyhjiö lisää perinteisten yhteisöjen ja yhteisöllisyyden murentumista, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Negatiivisen kierteen välttämiseksi paikallisyhteisöissä on löydettävä uudenlaisia keinoja vastata voimistuviin tehokkuusvaatimuksiin ja samalla kehittää jul- kisia palvelujärjestelmiä vastaamaan yhteiskunnan nopeasti muuttuvia tarpeita. (Eng- blom-Pelkkala 2011, 3.)
Lähipalveluiden järjestäminen ja tuottaminen hyvinvointivaltiossa on keskeisesti kunti- en vastuulla. Pelkät rakenteelliset ratkaisut ja kuntaliitokset eivät kuitenkaan tarjoa vas- tausta ongelmaan eikä niillä pystytä turvaamaan kuntien kykyä järjestää palveluja. Pää- töksenteon siirtyminen kauemmaksi ja entistä isompiin yksiköihin aiheuttaa sen, että päätöksentekijät eivät tunne keskustan ulkopuolisten paikallisyhteisöjen olosuhteita ja tarpeita, jolloin palveluja keskitetään. Niin palvelujen tuottamiseen kuin rahoitukseen olisi löydettävä kunnallisesti tuotettavien palvelujen rinnalle uudenlaisia ratkaisuja. On tärkeää ottaa huomioon, että ihmisen hyvinvoinnissa on kyse myös osallisuudesta, asuin- ja elinympäristöstä, sosiaalisista suhteista ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, eikä pelkästään hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamista palveluista ja niiden sijainnista.
(Pihlaja 2010, 12, 27.)
Muutospaineiden myötä Suomessa käynnistettiin vuonna 2005 kunta- ja palveluraken- neuudistus. Uudenlainen osaaminen vaati myös uudenlaisia työmuotoja. Tämän seura- uksena tuli tarve syventää verkostomaista yhteistyötä kuntien kesken sekä julkisen, yk- sityisen ja kolmannen sektorin välillä. (Pihlaja 2010, 28.) Julkishallintokeskeisestä hy- vinvointivaltiosta alettiin siirtyä monitoimijamalliin, samalla vastuu hyvinvointiyhteis- kunnasta on hajautunut ja siirtynyt paikalliselle tasolle sekä osittain kansalaisille itsel- leen ja kansalaisten muodostamille järjestöille. Valtion tehtäväksi on muotoutunut mää-
räävän roolin sijaan paikallisten toimijoiden tukeminen tiedollisia kannusteita tuotta- malla ja taloudellisia panoksia suuntaamalla. (Möttönen & Niemelä 2005, 3–5, 47.) Seuduista ja kunnista on tullut uusien toimintatapojen kehittämis- ja kokeilukenttiä.
Kuntien ja seutujen välille pyritään synnyttämään rahoituksellisin kannustimin kilpailua siitä, miten ja missä saadaan aikaan uusia toimintatapoja. Valtion tehtäväksi jää hyvien toimintamallien välittäminen koko maahan, jos niitä syntyy paikallisella tasolla. Enää periaatteena ei ole, että valtion rahoitus tulee kunnan hoitaessa tehtävänsä vakiintuneesti ja normien mukaisesti. Päinvastoin, valtion erityisrahoituksen ehtona on, että toimitaan jollain uudella ja erilaisella tavalla kuin aiemmin. Näiden toimintamallien kehittämisen myötä kuntien ja järjestöjen yhteistyö on tullut tärkeäksi, eikä julkista sektoria ja kol- matta sektoria voida enää käsitellä erillisinä toimijoina. (Möttönen & Niemelä 2005, 3–
5, 47–48.)
Sosiaalipedagogisten toimintamuotojen kehittelylle on viimeaikoina ollut tilausta kol- mannella sektorilla. Toimintamuotojen päämääränä on nähty ihmisten aktivoiminen toimimaan paremman elämän ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin puolesta. Kolmannen sektorin merkitystä on korostettu erityisesti alueena, jossa on mahdollista kehitellä uusia yhteiskunnallisia toimintamuotoja, vahvistaa ihmisten luonnollisia sosiaalisia verkostoja sekä rakentaa uutta elämän uraa mielekkään ja tarpeellisen toiminnan ympärillä. Kol- mannen sektorin työtä tehdään usein palkallisesti, mutta siinä voi olla mukana myös vapaaehtoistyöntekijöitä. Vapaaehtoistyötä voidaan tukea palkatulla ja koulutetulla työ- voimalla, jolta löytyy osaamista ja pedagogista taitoa innostaa ihmisiä vaikuttamaan elinoloihinsa ja kantamaan yhteiskunnallista vastuuta. (Mönkkönen, Nurro & Väisänen 2003, 20.)
Kolmannen sektorin käsitteellä ei ole vielä Suomessa vakiintunutta sisältöä. Sillä voi- daan tarkoittaa muun muassa kansalaisyhteiskuntaa, epävirallista sektoria, yhteishyödyl- listä yhteisöä, vapaaehtoissektoria, sosiaalitaloutta, yhteisötaloutta ja voittoa tavoittele- matonta sektoria. Yhteistä näissä kaikissa on kuitenkin se, että toiminta on julkisesta vallasta vapaata, sitä ohjaavat toimintaan osallistuvat ihmiset, toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja toiminnan tavoitteena ei ole tuottaa taloudellista voittoa. (Pihlaja 2010, 21.)
Sosiaalipedagoginen työ ei rajoitu erityisryhmiin vaan pyrkii vaikuttamaan myös sinne, missä syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat eivät ole vielä päässeet syntymäänkään.
(Hämäläinen 1999, 73−78.) Sosiokulttuurinen innostaminen on sosiaalipedagogiikan suuntaus, jonka avulla herkistetään ja motivoidaan ihmisiä osallistumaan. Työssä yhdis- tyvät kiinteästi sekä teoria, että toiminta. Sosiokulttuurisen innostamisen tavoitteena on parantaa ihmisten elämänlaatua. (Kurki 2000, 19.) Innostamisen menetelmiä sovelta- malla voidaan kehittää osallistumismahdollisuuksia myös paikallisyhteisössä. Kehittä- mällä konkreettista toimintaa, ohjelmia ja palveluita vastaamaan alueen asukkaiden so- siaalisia ja kulttuurisia tarpeita, voidaan tukea paikallisyhteisön sosiaalista ja kulttuuris- ta kehitystä. On tärkeää, että asukkaat itse osallistuvat aktiivisesti toiminnan ja palvelui- den suunnitteluun sekä toteutukseen. Onnistuakseen toiminta edellyttää osallistumisen kanavien luomista ja asukkaiden toimintavalmiuksien vahvistamista. Vahvistamalla paikallisyhteisöä sosiokulttuurisena ympäristönä, luodaan sille mahdollisuus olla niin alueellinen kuin vuorovaikutuksellinen yhteisö ja sosiaalisesti ja kulttuurisesti kasvatta- va ympäristö. (Nivala 2008, 309.)
Hämeenlinnan, Hauhon, Lammin, Tuuloksen, Rengon ja Kalvolan kuntien yhdistymi- sestä tehtiin sopimus vuonna 2007. Sopimuksessa sovittiin myös, että laajentuneen Hä- meenlinnan palvelut järjestetään korostaen asiakaslähtöisyyttä ja tuottavuutta sekä käy- tettävissä olevia resursseja. Kuuden kunnan kuntaliitos toteutui vuonna 2009, jolloin uuden kunnan asukasmääräksi tuli lähes 66 500 asukasta. Kuntaliitoksen myötä palve- luverkkoa karsittiin varsin radikaalisti, kuten lakkauttamalla uuden Hämeenlinnan kak- siopettajaiset koulut. (Engblom-Pelkkala 2011, 7.)
Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten palvelut ovat tarttuneet paikallisyhteisöjen kehittämishaasteisiin Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen avulla. Vuoden 2010 syk- syllä alkanut ja vuoden 2012 loppuun saakka kestävä hanke etsii rohkeita ja uusia palve- lukokeilujen aiheita. Hankkeessa pyritään kehittämään palveluita käyttäjälähtöisesti ja kokeilemalla uudenlaisia työkaluja, joiden avulla asukkaiden tarpeita pyritään tiedosta- maan, selvittämään ja ymmärtämään. Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan palvelutarjontaan. (Sillanpää, Mäensivu, Mikkola & Rimpelä 2011, 7.) Varsinainen tut- kimuskohteeni Elämänkaarikahvila on aloittanut yhtenä 44 minipilottikokeilusta Uudis- tuva kylä kaupungissa -hankkeessa vuosina 2010 ja 2011. Minipilottikokeilujen ideoin- nista vastaavat nuoret ja lapset itse sekä heidän perheensä, mutta myös yritykset, järjes-
töt, seurakunnat ja Hämeenlinnan kaupungin henkilöstö. (Sillanpää, Mäensivu, Mikkola
& Rimpelä 2012, 3, 5.) Minipilottihakemuksen lähtökohtana on osallistujien yhteistyön lisääminen ja monitoimijuus. Minipilottien tarkoituksena on yhdistää asukkaita sekä toimijoita vähintään 2-3 eri palvelualueelta, kuten järjestöistä, yrityksistä, yhdistyksistä tai kaupungin omasta palvelutuotannosta. Hakemuksen tarkoituksena on kertoa lyhyesti idean tavoite, päätoimijat sekä yhteistyön uutuus, hyöty ja toistettavuus. Hakemuksilla voi hakea 500 euron toimintarahaa uuteen kokeiluun. (Engblom-Pelkkala 2011, 15–16.) 1.2 Tutkimustehtävä
Elämänkaarikahvilan toiminta-ajatus on yhdistää Iittalassa ikäihmisiä ja lapsia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää, miten Elämänkaarikahvila - minipilottiin osallistuneet ihmiset kokevat kahvilan toiminnan. Tämän tutkimuksen tut- kimuskysymykset ovat:
1. Millaisia kokemuksia kävijöillä on Elämänkaarikahvilatoiminnasta?
- Miten toiminnalle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet?
- Millainen rooli Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeella on toiminnan muotoutumisessa?
2. Millaisia yhtymäkohtia sosiaalipedagogiseen toimintaan Elämänkaarikahvilassa on nähtävissä kävijöiden kokemusten perusteella?
- Miten sosiokulttuurinen innostaminen näkyy Elämänkaarikahvilan toi- minnassa?
Sosiaalipedagogiikassa yksilön ainutlaatuinen persoona on toiminnan lähtökohta. Sosi- aalipedagogiikan perimmäisenä tavoitteena on tukea yksilön elämänhallintaa sekä sa- manaikaisesti yksilöiden ja yhteisöjen vahvistumista. (Hämäläinen & Kurki 1997.) Tä- hän pyritään luomalla aitoja yhteisöllisiä suhteita, jotka perustuvat yhteiseen dialogiin, jakamiseen ja osallistumiseen. Sosiaalipedagogisessa ajattelussa painottuu kasvatuksen yhteisöllinen luonne ja yhteisöjen kasvatuspotentiaali. (Hämäläinen 2007, 12.) Näin ollen on mielenkiintoista tarkastella, onko tämän tutkimuksen kohteena olevassa Elä- mänkaarikahvilatoiminnassa näkyvissä sosiaalipedagogisen työn piirteitä ja onko toi- minnassa nähtävissä innostamisen kylmän vai kuuman maailman elementtejä. Ranska- lainen Jean-Claude Gillet puhuu innostamisen kaksijakoisuudesta, jonka toisessa ääri- päässä on kuuma maailma, jossa innostaminen toimii kollektiivisena ja vapautukseen
pyrkivänä sosiaalisena liikkeenä. Toisessa päässä on kylmä maailma, jossa innostami- nen toimii yhteiskunnan säilyttämisen välineenä. Nämä molemmat maailmat näkyvät innostamisessa, toisaalta vastakkaisina, toisaalta toisiaan täydentävinä. (Kurki 2000, 67–76.)
Tarkoitus on liittää kävijöiden kokemukset laajempaan sosiaalipedagogiseen ja yhteis- kunnalliseen keskusteluun. Tutkimuksen näkökulma on ylisukupolvisuutta korostava ihanne, jossa lasten ja nuorten ajankäyttöön ja perheiden yhteiseen aikaan liittyviä on- gelmia, kuten lasten yksinäisiä iltapäiviä ja arjessa pärjäämistä pyritään ratkaisemaan yhteisöllisyydellä. Taulukossa 1 jäsentelen hankkeen, Elämänkaarikahvilan ja tutkimuk- seni tavoitteet.
TAULUKKO 1. Tutkimuksen tavoitteet.
Tutkimukseni muodostuu seitsemästä luvusta. Luvussa kaksi esittelen Uudistuva kylä kaupungissa -hanketta sekä siinä käytettäviä uudenlaisia työmenetelmiä kuten asu- kasagenttityötä ja minipilotteja. Lisäksi kerron tarkemmin varsinaisesta tutkimuskoh- teestani Elämänkaarikahvilasta sekä hankkeen taustalla vaikuttavista elämänkaariajatte- lusta, kasvatuskumppanuudesta ja Lapsen ja nuoren hyvä päivä -käsitteestä. Kolman- nessa luvussa avaan tutkimukseni sosiaalipedagogista viitekehystä. Neljännessä luvussa kuvaan tekemäni tutkimuksen toteutusta ja pohdin tutkimuksen luotettavuutta sekä eet- tisyyttä. Luku viisi muodostuu tutkimusaineistosta tekemistäni johtopäätöksistä. Luvus- sa kuusi tarkastelen tutkimustuloksia muun muassa sosiaalipedagogisen viitekehyksen ja sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta. Luvussa seitsemän pohdin tutkimusta- ni laajemman yhteiskunnallisen kontekstin sekä jatkotutkimusaiheiden kautta.
Hankkeen tavoitteet
Elämänkaarikahvilan tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteet
rakentaa konkreettisia tapoja lasten ja nuor- ten palvelujen kehit- tämiseen
hyödyntää elämän- kaarimallin mukaista organisaatiota
palveluiden kehittä- minen käyttäjälähtöi- sesti sekä perinteisiä sektorirajoja ylittäen
tarjota eläkeläisille kokoontumispaikka ja koululaisille paikka, jossa olla turvallisesti koulupäivän päätty- misen jälkeen
lasten ja eläkeläisten yhteen saattaminen
kahvilassa kävijöiden kokemusten kartoit- taminen
toiminnan ja sosiaali- pedagogisten työn yh- tymäkohtien tarkaste- lu ja laajempaan yh- teiskunnalliseen kes- kusteluun liittäminen
2 UUDISTUVA KYLÄ KAUPUNGISSA -HANKE
2.1 Hankkeen esittely
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa rakennetaan konkreettisia tapoja lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen. Hankkeessa toteutetaan uutta elämänkaarimalliajatte- lua, jonka avulla pyritään lisäämään asukas- ja asiakaslähtöisyyttä. Hankkeessa lisään- tyneen asukas- ja asiakaslähtöisyyden kautta kehitetään uusia palvelukonsepteja ja mo- nituottajuutta. Pilottialueina ovat kuntaliitoksessa liittynyt Iittalan alue sekä kantakau- pungista Jukolan lähiö. Hanketta rahoittavat Hämeenlinnan kaupunki ja Suomen itse- näisyyden juhlarahasto Sitra ajalla 1.8.2010–31.12.2012. (Engblom-Pelkkala 2011, 3–
4.)
Projekti- tai hankemuotoisten toimintatapojen yleistyminen voidaan nähdä osana jul- kishallinnon uudistamisprosessia. Uudistamisprosessin tavoitteena on tehdä julkishal- linnosta tehokkaampi, demokraattisempi ja läpinäkyvämpi. Usein julkisin varoin rahoi- tettujen projekti- ja hankemuotoisten toimintojen tuloksellisuuden arviointi, hyvien käy- täntöjen levittämien, projektimainen toimintatapa ja julkisten toimijoiden, kansalaisjär- jestöjen ja yritysten yhteishankkeet ovat arkipäiväistyneet. Samalla päätöksenteko on siirtynyt lähemmäs kansalaisia. (Warpenius 2006, 143–144.) Määräaikaisia hankkeita voidaan kuvata käsitteillä tilapäinen tai väliaikainen organisaatio. Tilapäisorganisaatioi- den avulla voidaan saavuttaa tietoa ja osaamista, joka on pysyvien organisointitapojen ulottumattomissa. Julkisessa hallinnossa tilapäisorganisaatiot ovat useimmiten ryhmiä, joissa yhdelle tai useammalle pysyvän organisaation edustajalle annetaan yhteinen teh- tävä. Tehtävissä vaaditaan luovuutta ja innovatiivisuutta ja niillä pyritään useamman organisaation yhteisymmärrykseen strategisen muutoksen saavuttamiseksi. (Sjöblom 2006, 74.)
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämishankkeissa suositaan alhaalta ylöspäin kumpuavia sosiaalisia innovaatioita sekä toimijoiden kokemustietoa. Hankkeissa korostuu myös arvioinnin tärkeys, koska tutkimus- ja selvitystoiminnalla on merkittävä asema poliittis- hallinnollisen ohjauksen välineenä. (Warpenius 2006, 143.) Hankkeen suunnitteluvai- heessa määritellään mahdollisimman tarkasti kustannukset, aikataulu, laajuus ja osatoi- minnot, joiden toteutumista koordinoidaan ja valvotaan hankkeen edetessä. Myös hank-
keen tavoitteiden saavuttamisen arvioinnissa nämä määreet ovat keskeisiä tekijöitä.
(Sjöblom 2006, 73–74.)
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen tavoitteena on tuottaa malli, joka lisää lasten ja nuorten palveluiden tuloksellisuutta sekä asukas- ja asiakasymmärrystä. Hanke muodos- tuu kolmesta toisiinsa kytkeytyvästä osasta (Kuvio 1), joita ovat asiakasymmärryksen ja käyttäjälähtöisyyden toimintamalli, paikallinen monituottajamalli, uudet palvelukonsep- tit ja innovatiiviset hankinnat sekä kylän toimintamalli. Ensimmäisen vaiheen tavoite on kokeillen ja tutkien luoda asiakasymmärrystä ja käyttäjälähtöisyyttä rakentava paikalli- nen toimintamalli. Toisessa vaiheessa tavoitteena on rakentaa konkreettisten palvelu- konseptien tuottamiseen ja verkostomaisen monituottajuuteen perustuvan palvelusopi- muksen malli. Kolmannen vaiheen tavoitteena on kuvata kylän yhteisöllistä toiminta- mallia. Toimintamallien kehittämiseen käytetään uudenlaisia työkaluja, kuten asu- kasagenttityötä ja minipilottikokeiluja. (Sillanpää ym. 2011, 3, 5.)
Hankkeeseen kuuluu myös tutkimusosuus. Tutkimusosuuden tarkoituksena on löytää vastauksia kysymykseen, miten on mahdollista yhdistää asiakaslähtöinen toimintamalli, monitoimijaiset palvelutuotannon konseptit sekä elämänkaareen perustuva kuntapalve- lujen järjestäminen. Hankkeesta on tehty neljä väliraporttia, tutkimushankkeen kokoava raportti valmistuu hankkeen päättyessä, vuoden 2012 lopussa. (Sillanpää ym. 2011, 3, 5.)
KUVIO 1. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen vaiheet. (Hämeenlinnan kaupunki 2010.)
2.1.1 Hankkeen organisoituminen
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa on kaksi eri ulottuvuutta (Kuvio 2). Näillä kahdella ulottuvuudella toimivien tahojen työn sisältö on erilainen. Hämeenlinnan kau- punki sekä sen palveluksessa työskentelevä asukasagentti eli hankkeen projektipäällik- kö koordinoivat ja ohjaavat hanketta. Asukasagentin työ pohjautuu sosiokulttuuriseen innostamiseen, hän toimii siis innostajana asukkaiden ja toimijoiden suuntaan. Asukkaat ja toimijat toteuttavat hanketta kentällä, kehittäen ja toteuttaen omia minipilottejaan.
Hankkeen kahden eri ulottuvuuden kohderyhmät ovat myös erilaiset. Asukasagenttityön kohderyhmänä ovat Iittalan alueen sekä Jukolan lähiön asukkaat ja toimijat, kun taas asukkaiden ja toimijoiden työn kohteena on oman alueen kehittäminen ja toistensa akti- voiminen. Hanke hahmottuu näin ollen kahden toimijatason ja kahden kohderyhmäta- son kautta.
Uudistuva kylä kaupungissa -hanketta on pyritty viemään minipilottialueille käyttäjä- lähtöisesti, rakentaen samalla toimivaa verkostoa sekä siltoja eri toimijoiden välille.
Käyttäjälähtöistä työskentelyä ja palvelujen verkostointia on pyritty edistämään verkos- tomaisten ja dialogisten työmuotojen avulla. Työmuotoina verkostoyhteistyö ja mo- niammatillinen yhteistyö on paljon käytetty sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä hyvin- vointipalveluissa. (Engblom-Pelkkala 2011, 12.)
Verkostomaisessa työmuodossa on nähtävissä paljon potentiaalia ja hyviä puolia, mutta siinä piilee myös uhkia, jotka vaikeuttavat verkostojen toimintaa. Verkostojen pääon- KUVIO 2. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen toiminnan organisoituminen.
LÄHESTYMISTAPA
K A U P U N K I
A S U K A S A G E N T T I
A S U K K A A T
T O I M I J A T
L A P S E T
V A N H E M M A T
I K Ä I H M I S E T SOSIOKULTTUURINEN
INNOSTAMINEN
AGENTTITYÖ
TOIMINTA TOIMINTA
KOKEILEVA TEKEMINEN
MINIPILOTIT TOIMINTATAPA
gelmana voidaan nähdä päätöksenteon epämääräisyys, joka on seurausta toimijoiden moninaisuudesta. Hierarkkisessa järjestelmässä sen sijaan tiedetään, kuka vastaa pää- töksen teosta. Toimijoiden moninaisuus voi mahdollistaa myös vastuunpakoilun sekä vapaamatkustamisen. Lisäksi verkostoissa voi esiintyä tehottomuutta, jolloin todellisia tuloksia ei synny, vaan aika kuluu verkoston ylläpitämiseen, kokouksiin ja keskustelui- hin. Unohdetaan se, että verkosto on vain työväline, jonka tarkoitus on tuottaa konkreet- tisia hyötyjä. Verkostojen ja uuden hallintatavan tarkoituksena on korvata olemassa olevia rakenteita ja käytäntöjä. Vanhat rakenteet eivät saa jäädä elämään, eivätkä ver- kostot tulla entisen toiminnan päälle tai lisäksi aiheuttaen toimintaan sekavuutta. (Arpo- nen, Kihlman & Välimäki 2004, 23.)
Aidon verkostosuhteen syntymiseksi kunnan ja paikallisten asukkaiden ja toimijoiden välillä edellyttää, että heidät kaikki nähdään hyvinvointipolitiikassa tasavertaisina toimi- joina. Tällöin myös asukkaita ja toimijoita pidetään demokraattisen järjestelmän sisäisi- nä eikä ulkopuolisina toimijoina. Lisäksi yhteistyön tavoitteena tulee olla sosiaalisen pääoman lisääminen. Sosiaalinen pääoma tarkoittaa sosiaalisia verkostoja, normeja ja luottamusta, joilla on kykyä edistää verkoston jäsenten välistä yhteistoimintaa, resurssi- en hyödyntämistä ja toimintojen yhteensovittamista. Paikallisia toimijoita tai järjestöjä ei tulisi kuitenkaan pitää julkisen sektorin ongelmien ratkaisijoina. Sen sijaan kunnan vastuulla olevan toiminnan kehittämiseen voidaan saada lisäaineksia toteuttamalla toi- mintaa verkostomaisessa yhteistyössä. (Möttönen & Niemelä 2005, 210.)
Tällaisesta yhteistyöstä puhuttaessa tarkoitetaan hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteis- kunnan suhdetta. Hyvinvointivaltion tehtävänä on järjestää ja tuottaa kansalaisten tarvit- semia palveluja sekä huolehtia kansalaisten perusturvallisuudesta. Lisäksi sen tehtävänä on luoda edellytyksiä vapaalle kansalaistoiminnalle. Kansalaisyhteiskunta perustuu kan- salaisten omaehtoiseen toimintaan ja se on julkisesta vallasta vapaata. Kansalaisia ei tulisi nähdä vain kuntien palvelutuotantojen täydentäjinä, vaan myös yhteisöllisyyden edistäjinä ja kansalaisyhteiskunnan rakentajina. Kansalaisille on tärkeää lähiyhteisöjen sosiaalinen tuki ja ihmisten keskinäinen huolenpito, he eivät elä vain yhteiskunnan tuot- tamien palvelujen varassa. Siksi kuntien ja paikallisten toimijoiden keskinäisellä vuoro- vaikutuksella ja yhteistyöllä on suuri merkitys yhteisöllisyyden rakentamisessa. Paikal- listen toimijoiden merkitys hyvinvointipolitiikassa ja palvelujen tuottamisessa voidaan kuitenkin kokea kunnissa myös uhkaksi. Koetaan, että hyvinvointivastuu hajautuu sekä
kunnalliseen demokratiaan kuuluvien luottamushenkilöiden valta ja vaikuttamismahdol- lisuudet vähenevät. (Möttönen & Niemelä 2005, 6–7, 47–48.)
Innovaatiot vaativat syntyäkseen sen, että yhteistyötä tehdään avoimessa ilmapiirissä ja erilaisuus nähdään yhteistyötä rikastuttavana tekijänä. Kuntien tulisi edistää paikallisten asukkaiden ja toimijoiden kanssa tehtäviä yhteishankkeita ja lähteä niihin mukaan, kos- ka hankkeiden merkitys paikalliselle hyvinvointipolitiikalle on kasvamassa. Usein hankkeissa saadaan aikaan merkittävää toimintaa kunnan suhteellisen pienellä omalla panoksella. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että hankkeiden ja projektien toteuttaminen vaatii erityistä ammattitaitoa. Organisaation tai sen jonkin yksikön johtaminen on hyvin erilaista kuin monitoimijaisen verkoston johtaminen. Siksi tarvitaan myös uusien toi- mintamallien kehittämistä, jotta voitaisiin hyödyntää resursseja ja pystytäisiin saamaan ympäristön voimavaroja käyttöön. (Möttönen & Niemelä 2005, 164.)
2.1.2 Asukasagenttityö
Asukasagenttityöntekijänä toimii Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen projektipääl- likkö. Asukasagentin työssä korostuu uusien mahdollisuuksien ja voimavarojen esiin nostaminen, innostaminen, asukkaiden ja eri toimijoiden kuunteleminen ja kuuleminen.
Asukasagenttityön tavoitteena on löytää alueelliset mahdollisuudet, joita alueen asuk- kaat ja siellä toimivat pitävät tärkeinä. Tärkeää on etsiä ja löytää erilaisia tarpeita ja ide- oita sekä löytää ideoilla toteuttajia ja tukea samalla yhteisön kehittämistyötä. (Engblom- Pelkkala, 2011, 13–14; Sillanpää ym. 2012, 7-11.)
Asukasagenttityössä korostuu se, että asukasagentti toimii välimaastossa. Asukkailla ja eri toimijoilla on kumppani virkamiesjohtoon ja keskinäiseen kumppanuustoimintaan.
Lisäksi asukasagentti saa kulkea sektorirajat ylittävästi ja rohkaista rajoja siirtävään ajatteluun. Asukasagenttityön periaatteena on asukkaan kohtaaminen arjessa, ilman asi- akkuustavoitetta. Kohtaaminen perustuu kasvatuskumppanuusajatteluun, joka on sitou- tuneempaa, suunnitelmallisempaa ja osallistavampaa kuin pelkkä viranomaisen ja asuk- kaan välinen yhteistyö. Arjessa kohtaamisen avulla on tarkoitus etsiä asukas- ja asiakas- lähtöisiä toimintamalleja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseksi. (Engblom- Pelkkala, 2011, 13–14; Sillanpää ym. 2012, 7-11.)
Paakkunainen puhuu toisesta asiantuntijuudesta, jolla hän tarkoittaa yhteyttä hankkeiden toteuttajien ja ”asiakkaiden” välillä. Uudet asiantuntijat työskentelevät kolmannen sek- torin rooleissa tai niiden rinnalla ja osallistuvat uusin menetelmin toiminnallis- kollektiivisten visioiden luomiseen. Työskentelyn tavoitteena on saattaa julkishallinto, kansalaistoiminta tai markkinat edes väliaikaisesti yhteen. (Paakkunainen 2006, 170–
171.)
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa agenttityötä on toteutettu viikoittain kohtaa- malla ja kutsumalla koolle asukkaita, alueen toimijoita, kuten yrittäjiä, kolmannen sek- torin toimijoita ja kaupungin palvelutuotannon edustajia. Matalakynnyksisiä kohtaami- sia on toteutettu muun muassa asukasiltoja ja tilaisuuksia järjestämällä. Lisäksi asu- kasagentti on ollut mukana vanhempaintoimikuntien, vanhempainyhdistysten sekä jär- jestöjen ja yhdistysten erilaisissa kokouksissa, palavereissa ja tapahtumissa. Tapaamiset eivät rajoitu pilottialueille vaan niitä toteutetaan myös yhdessä muiden hankkeiden kanssa, mikä tukee hankkeen leviämistä yli pilottialueiden. Yhteistyössä tärkeää on mo- lemminpuolinen hyöty. (Sillanpää ym. 2012, 7-11.)
KUVIO 3. Asukasagenttityön toteutuminen.
Tapaamisissa agenttityöntekijä (Kuvio 3) kuuntelee asukkaiden ja eri toimijoiden nä- kemyksiä ja kehittämisehdotuksia. Työn tavoitteena on kylän oman toimintamallin ke-
ASUKASAGENTTI
dialogi , yht
eisöl
lisyys di
alogi , yht
eisöl lisyys
ASUKKAAT dialogi, yhteisöllisyys TOIMIJAT KYLÄN OMAN
TOIMINTA- MALLIN MUODOSTUMINEN
hittäminen eri-ikäisiä asukkaita ja alueen toimijoita kannustamalla ja innostamalla.
Työmuodossa korostetaan yhteisöllisyyden merkitystä toiminnassa ja toiminnan reflek- toinnissa. Agenttityötä voidaan pitää toimintatutkimuksen käytännön sovelluksena.
(Engblom-Pelkkala 2011, 13–14.) Saattamalla yhteen eri toimijoita pyritään tuomaan näkyväksi monitoimijuuden tuottamat mahdollisuudet. Uudenlainen verkostoituminen nostaa minipilottitoiminnassa tärkeäksi oppimisen, arvioinnin, joustavuuden, luovuu- den, sopeutumiskyvyn, rajojenylittämisentaidon ja epävarmuuden sietämisen. Tarvitaan erilaisia ihmisiä ja asioita sekä aktiivisuutta. (Sillanpää, Mäensivu, Mikkola & Rimpelä 2012b, 10–11.)
Myös sosiaalisella medialla on iso osuus agenttityössä: esimerkiksi Facebook toimii tiedottamisen apuvälineenä ja sinne on koottu eri medioista hankkeeseen ja sen pilotti- alueisiin liittyviä tekstejä ja tapahtumia. Lisäksi on avattu Uudistuva kylä kaupungissa - blogi sekä Hämeenlinnan kaupungin oma Youtube-kanava. (Sillanpää ym. 2012, 12.) Agenttityön apuvälineinä on käytetty päiväkirjahuonetta ja älypuhelinhaastatteluja.
Hankkeen 1. vaiheessa tietoa asukas- ja asiakaslähtöisyydestä kerättiin päiväkirjahuo- neen avulla. Päiväkirjahuoneen tarkoitus oli tuottaa alueellista tietoa palvelutarpeista ja -odotuksista. Samalla voitiin kokeilla mahdollisuutta käyttää kuvaa osana tutkimusai- neistoa. Jukolaan päiväkirjahuone toteutettiin, sen sijaan Iittalassa tilaongelmista johtu- en päiväkirjahuoneen sijaan syntyi ajatus haastatteluiden nauhoittamisesta älypuheli- mella. (Emt., 12.)
Erityisen näkyvästi hanke on ollut esillä paikallisessa ja alueellisessa mediassa. Huomi- oitavaa on, että hankkeen aikana sosiaalisen median merkitys viestintäkanavana on kas- vanut merkittävästi. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen tapahtumista ja toiminnasta on tiedotettu aktiivisesti mediassa. Nykyajan hankkeisiin medialla onkin vahva vaiku- tus. Tulee kuitenkin miettiä projekteittain sosiaalisten toimintatapojen tuotteistamisen rajoja, on tunnettava median tavoitteet, tavat, ajankohtaisuus sekä sen hyödyntämis- mahdollisuudet. (Paakkunainen 2006, 169.)
2.1.3 Minipilotit
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa minipilotit ovat pienimuotoisia tutkimus-, ko- keilu- ja kehittämishankkeita. Ideana on, että paikalliset asukkaat ja toimijat itse suun-
nittelevat, toteuttavat ja arvioivat lasten ja nuorten hyvinvointia lisääviä toimintakokei- luja, joissa jokin entuudestaan tuttu asia tehdään tai tuotetaan uudella tavalla. Se voi olla muun muassa tuote, prosessi tai toimintatapa, missä tärkeää on koettu uutuus, muutos ja hyödyllisyys. Näiden kokeilujen tavoitteena on saada tietoa uusista mahdollisuuksista ja rikastaa palvelumallien kehittämistä. (Engblom-Pelkkala 2011, 15–16.)
Minipiloteissa pyritään vähentämään suunnittelua ja oppimaan kokeilujen kautta. Ko- keilut tuovat kokemustietoa, ne perustuvat innostumiseen ja toiminnan kautta oppimi- seen. ”Kokeilut onnistuvat aina. Joko syntyy se, mitä pitikin tai ymmärrys, miten asia ei ainakaan onnistu.” (Tuulenmäki 2011, 19). Uuden kehittelyssä eteen tulee uusia haastei- ta, joita ei ole vielä kukaan ratkaissut. Siksi alkuidean ei tarvitsekaan olla ainutlaatuinen vaan tärkeintä on, että toteuttamisen osalta riittää ideoita ja sitkeyttä. Ideoissa on nähtä- vä suuria asioita: on nähtävä se, mitä arjessa ei vielä ole tai miten siinä voisi toimia eri tavalla. Tämä tarjoaa ideoille kokeilemisen polut. Usein liian massiiviset kokeilut jää- vätkin toteuttamatta. (Emt. 2011, 18.)
Minipilottitoiminta on kehittämistyökalu, jonka avulla pyritään tekemään asukaslähtöis- tä edistämistyötä. Minipilottien avulla pyritään nostamaan esiin uusia ratkaisuja, toimin- tamalleja ja luomaan uudenlaista toimintakulttuuria. Palvelusuunnitelmassa asetetut strategiset tavoitteet, kuten asukas- ja asiakaslähtöisyys, monituottajuus ja alueellisuus kaikilla toiminnan tasoilla, ovat taustalla ohjaamassa minipilottikokeilutoimintaa. Sa- malla pyritään vahvistamaan alueellista ajattelua. Tavoitteena on levittää minipilottiko- keilutoimintaa koko kaupunkia koskevaksi kokeilutoiminnan malliksi, josta saataisiin tietoa alueellisista voimavaroista, nähtäisiin eri alueiden toimijaverkostot sekä saataisiin kokeilujen kautta asukastietoa. (Sillanpää 2011, 4.)
Minipilottien avulla tuotettuja uusia ratkaisuja on tarkoitus siirtää myös osaksi lasten ja nuorten palveluja sekä levittää hyviä käytäntöjä osaksi rakenteita, tavoitteita ja toimin- tamenetelmiä. Samalla on tarkoitus edistää viranomaisten yhteistyötä valtionhallinnon sisällä sekä yritysten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Kunnan tehtävänä on tuoda toimin- taan pysyvyyttä ja varmistaa, että löytyneet hyvät käytännöt hyödynnetään muissa pro- jekteissa. Mutta kuinka tieto hyvistä toimintatavoista saadaan siirrettyä sitä tarvitseville oikeassa muodossa, oikeaan aikaan ja paikkaan? Ongelmaksi voi nousta se, että hyväksi
havaittu hanke tai toimintatapa on ollut hyvä vain siinä tilanneyhteydessä, eikä siitä löydykään välttämättä siirrettävää muille. (ks. Kankare 2006, 128–129.)
Minipiloteissa niin tavoitteet kuin toimintamenetelmätkin ovat jätetty joustaviksi. Ne sisältävät selvitysten tekemistä, verkostoitumista ja kumppanuusmallien kehittämistä.
Tavoitteiden ei ehkä tarvitsekaan olla selkeitä. Väljien ja tulkinnallisten tavoitteiden etuna on se, että ne toimivat visioina, muutosprosessin inspiraation lähteinä ja koordi- naation luojina. Visioiden voidaan ajatella olevan toimintaympäristönsä diagnostisia kuvauksia. Kehittämistyön tavoitteenahan on kehittyminen ja oppiminen. Voisiko ta- voitteiden ja menetelmien joustavuuden ajatella heijastavan aiempien palvelujen jäyk- kyyttä, joilla ei ole tavoitettu asukkaiden tarpeita ja toiveita eikä ongelmaan siten voida enää puuttua uusilla jäykillä rakenteilla? (ks. Kankare 2006, 128–129.)
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen ensimmäinen minipilottien hakuaika alkoi jou- lukuussa 2010 ja kesti tammikuun 2011 puoliväliin asti. Vaatimuksena oli, että minipi- lotissa on mukana toimijoita vähintään 2-3 eri palvelualueelta sekä asukkaita ja kustan- nukset voivat olla enintään 500 euroa minipilottia kohden. Päähakija sitoutuu kahteen arviointitilaisuuteen, joita ovat väliarviointi sekä minipilottikokemusten työpaja. Lisäksi minipilotista saaduista kokemuksista tulee tehdä raportti kuukauden sisällä toiminnan päättymisestä. (Sillanpää ym. 2011, 12.)
Ensimmäistä minipilottien hakuaikaa jatkettiin, jotta saataisiin lisää hakemuksia ja ko- keiluista innostuneita. Minipilottikokeilujen tueksi järjestettiin työpajoja, joissa kerrot- tiin tarkemmin minipilotin hakemisesta. Samalla ihmisillä oli mahdollisuus verkostoitua muiden kanssa yhteisen minipilotin rakentamiseksi. Hyväksyttyjä minipilotteja tuli kai- ken kaikkiaan 44, joista 23 suuntautui Iittalaan alueelle ja 21 Jukolan alueelle. Päähaki- jana näissä minipiloteissa oli koulut, toiseksi eniten urheiluseurat ja kolmanneksi var- haiskasvatuskeskukset. Hakijatahojen määrä vaihteli 1–9 välillä, yleisimmin hakijataho- ja oli neljä. Toinen minipilottityöpaja, jonka tarkoituksena oli jakaa kokemuksia, järjes- tettiin huhtikuussa 2011. Toukokuussa 2011 järjestettiin minipilottikokemusten purku- seminaari, jossa tutustuttiin minipiloteista saatuihin kokemuksiin. (Sillanpää ym. 2011, 12, 15–16, 18.) Uusien minipilottien hakuaika oli 12.9.–18.10.2011. Määräaikaan men- nessä hakemuksia tuli 86 ja määräajan jälkeen vielä seitsemän lisää. Hakemuksista hy-
väksyttiin minipiloteiksi 30 Iittalaan ja 26 Jukolaan sekä neljä, jotka koskivat molempia alueita. (Sillanpää ym. 2012, 3.)
2.2 Elämänkaarikahvila -minipilotti
Elämänkaarikahvila on Kalvolan SPR:n, Iittalassa toimivien eläkeläisjärjestöjen, Hä- meenlinnan kaupungin nuorisopalveluiden ja Iittalan kouluvanhempien suunnittelema ja aloittama minipilotti Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa. Kahvilassa työskentelee vapaaehtoisesti kolme eri eläkeläisjärjestöä eli kaikki paikkakunnan eläkeläisjärjestöt.
Työvuoro tulee joka kolmas viikko samalle järjestölle, mutta ei kuitenkaan aina samoil- le tekijöille. Avointa kahvilaa pidetään Iittalassa Hukarin nuorisotilassa tiistaisin ja se kokoaa viikoittain 15–40 eläkeläistä ja 10–70 koululaista yhteen. Kahvila on tarkoitettu pääasiassa koululaisille, jotka eivät pääse enää koulun tai seurakunnan järjestämiin ilta- päiväkerhoihin sekä ikäihmisille. Kahvilassa käy alakoululaisten lisäksi myös yläkoulu- laisia. (Järvinen 2011.)
Iittalassa Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeesta informoitiin ensimmäisen kerran 12.10.2010. Silloisessa keskustelussa tuotiin esille yhteistä kahvila-ajatusta Iittalalaisille eläkeläisille ja koululaisille. Uudelleen asia tuli esiin Uudistuva kylä kaupungissa - hankkeen suunnittelutalkoissa 24.1.2011. Työryhmä, joka koostui muutamasta Iittalan kouluvanhemmasta sekä SPR:n Kalvolan osastosta, tekivät minipilottiehdotuksen Elä- mänkaari-iltapäiväkahvilan suunnittelun ja toiminnan järjestämiseksi. Iltapäiväkahvilan toiminnan tavoitteeksi muodostui tarjota eläkeläisille kokoontumispaikka ja samalla koululaisille paikka, jossa olla turvallisesti koulupäivän päättymisen jälkeen. Iltapäivä- kahvila -ideaa alettiin markkinoida paikallisille eläkeläisjärjestöille, sillä koettiin, että eläkeläisten ja koululaisten tutustuminen toisiinsa antaa paljon molemmille osapuolille.
(Järvinen 2011.)
Aloitus- ja suunnittelupalaverien pitämisen jälkeen asiat alkoivat edetä ja eläkeläisten ja koululaisten ”Iltapäiväkahvila” -toiminta aloitettiin koeluontoisesti syksyllä 2011 vii- koilla 33–50. Kahvila toimii Iittalassa, Hukarin nuorisotalolla, joka tiistai klo 12.00 – 17.00. Kahvilaa pyörittää vuoroviikoin kolme eri eläkeläisjärjestöä: eläkeliito, eläk- keensaajat ja sitoutumattomat eläkeläiset. Joka järjestöllä on avaimenhaltija ja pari ak- tiivista toimijaa keittiövuorossa. Lisäksi toiminnassa on aktiivisesti mukana vanhem-
painyhdistys. (Järvinen 2011.) Ikäihmisille kahvila tarjoaa mahdollisuuden tulla kahvit- telemaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Koululaisille se tarjoaa vaihtoehdon yksinololle koulupäivän jälkeen. Kahvilassa on tarjolla terveellistä välipalaa pientä maksua vastaan sekä tukea läksyjen tekemiseen. Koululaiset voivat samalla auttaa ikäihmisiä esimerkik- si tietokoneen ja kännykän käytössä. Näiden kahden pääryhmän lisäksi myös kaikki muutkin ovat tervetulleita kahvilaan. (Malmivaara 2012, 23.)
Syyslukukaudella kahvila pidettiin 17 kertaa. Kävijöitä oli yhteensä 693, jolloin kes- kiarvoksi tulee 41 kävijää/kerta, joista keskimäärin 24 oli lapsia/nuoria ja 17 aikuisia.
Joulukuun 13. päivä järjestettiin pikkujoulut, joissa oli muun muassa tarjoilua, joulupu- kin vierailu ja koulun bändin esiintyminen. Kahvilan kävijämäärien ollessa näin korke- at, päätettiin kahvilaideaa jatkaa myös keväällä 2012. Kevätlukukaudella kahvila pidet- tiin 19 kertaa. Kävijöitä oli 771, jolloin keskiarvoksi tulee 41 kävijää/kerta, joista kes- kimäärin 20 oli lapsia/nuoria ja 21 aikuisia. Hiihtolomaviikolla 28.2. pidetty kahvila oli hiljaisempi, sen sijaan 22.5. järjestetty kevätjuhla oli kevään vilkkain kahvilapäivä.
(Järvinen 2012.)
TAULUKKO 2. Elämänkaarikahvilan osallistujamäärät syys- ja kevätlukukaudella 2011–2012 (mukaillen Järvinen 2012).
SYYSLUKUKAUSI 2011 KEVÄTLUKUKAUSI 2012
Pvm Nuoret Aikuiset Yht. Pvm Nuoret Aikuiset Yht.
16.8. 13 11 24 10.1. 18 14 32
23.8. 18 14 32 17.1. 11 25 36
30.8. 19 12 31 24.1. 17 10 27
6.9. 19 13 32 31.1. 14 15 29
13.9. 22 25 47 7.2. 27 13 40
20.9. 25 16 41 14.2. 30 18 48
27.9. 27 14 41 21.2. 20 32 52
4.10. 22 21 43 28.2. 2 14 16
11.10. 17 16 33 6.3. 16 28 44
18.10. 19 17 36 13.3. 15 20 35
25.10. 23 15 38 20.3. 18 15 33
1.11. 21 17 38 27.3. 19 31 50
8.11. 25 8 33 3.4. 21 15 36
15.11. 16 22 38 10.4. 18 13 31
23.11. 19 14 33 17.4. 30 32 62
29.11. 20 13 33 24.4. 21 30 51
13.12. 78 42 120 12.5. 18 26 44
Yht. 403 290 693 15.5. 13 12 25
22.5. 41 39 80
Yht. 369 402 771
2.3 Elämänkaariajattelu
Länsimaisessa ajattelussa ihmisen elämää kuvastaa usein lineaarinen ajassa etenevä kaari ja siihen liitetään olennaisesti kehityksen käsite. Kuitenkin tapamme ajatella elä- mää elämänkaari-metaforan kautta, mihin kuuluu olennaisesti kehitys ja kypsyminen, on kulttuurisidonnainen konstruktio. Elämä ei kuitenkaan koostu vain sattumanvaraisis- ta episodeista tai valmiiksi annettujen käyttäytymiskaavojen mukaan, vaan se on jatkuva prosessi. (Saastamoinen 2000, 1.)
Lasten ja nuorten yhteiskuntapolitiikassa on siirrytty kohti niin sanottua elämänkaaripo- liittista näkökulmaa, jossa lasten ja nuorten elämää tarkastellaan kootusti elämänkulussa tapahtuvien keskeisten siirtymien sekä niihin kytkeytyvien palvelujärjestelmien näkö- kulmasta. Se vastaa paitsi horisontaalisen lapsi- ja nuorisopolitiikan tarpeeseen, myös niihin haasteisiin, joita nykyisessä lapsiin ja nuoriin kohdistuvassa hyvinvointipalvelu- järjestelmässä on. (Suurpää 2009, 12–13.)
Elämänkaariajattelun riskinä on, että siinä tarkastellaan lasten ja nuorten elämänkulkua liian lineaarisesti ja ennalta-arvattavasti, jolloin se sulkee pois yksilölliset elämänhallin- taan liittyvät ongelmat. Tutkijat suosittelevatkin siirtymään elämänkulun -käsitteen käyttöön elämänkaaritermin sijasta. Elämänkulku viittaa sosiaalisesti rakentuvaan toi- mintaan, ei yksinomaan etukäteen määräytyvään tapahtumien ketjuun. Tämä ei kuiten- kaan tarkoita ylisukupolvisen näkökulman väheksymistä vaan lineaarisen elämänkaa- riajattelun haastamista. (Suurpää 2009, 12–13.)
Lisäksi elämänkulkuajattelussa on keskeistä, että ihminen kehittyy läpi koko elämänsä.
Kehittyminen ei ole sidoksissa ikään, vaikka aikaisempi kehittyminen luo aina pohjaa yksilöiden tulevalle kehitykselle. Vaikka yksilö onkin sidottu institutionaalisiin raken- teisiin, kuten koululaitokseen ja eläkejärjestelmään, omien mahdollisuuksien lisäänty- minen voivat vaikuttaa yksilölliseen elämänkulkuun ja elämänkulussa tapahtuviin siir- tymiin eri tavoin. (Nurmi & Salmela-Aro 2000, 86, 91.)
Sosiaalipedagogiikka pyrkii tukemaan elämänhallintaa ihmisen elämänkulun eri vai- heissa. Sisäinen elämänhallinta on elämänkulun kehitystehtävistä selviytymistä, ulkoi- nen taas osallisuutta yhteiskunnan toimintajärjestelmistä ja instituutioista. Sosiaalipeda-
gogiikka on identiteettityötä, jossa tuetaan ihmisiä identiteetin rakentamisessa muun muassa työstämällä elämänhistoriaa, analysoimalla elämäntilannetta sekä hahmottamal- la tulevaisuutta. (Hämäläinen 1999, 33, 61.)
Ihmisen elämä rakentuu hänen tekemistään yksilöllisistä valinnoista. Valintojen vaiku- tukset eivät kuitenkaan näy heti, vaan ihmisen elämä näyttäytyy paremminkin yksilöi- den valinnoista koostuvana projektien jatkumona. Elämänkulun käsitettä voidaankin pitää eräänlaisena identiteetin alakäsitteenä. Tästä näkökulmasta ajateltuna ihmisen elämän voidaan nähdä koostuvan katkonaisista jaksoista, pätkistä tai jäsentymättömästä elämän rakenteettomuudesta. (Saastamoinen 2007, 235–237, 241.) Myös lapset ja nuo- ret tulisi nähdä yksilöinä, joiden elämään vaikuttavat yksilölliset valinnat, elinympäristö sekä yksilölliset elämänhallinnan ongelmat. (Vilkko 2000, 75–76.)
2.4 Kasvatuskumppanuus
Kasvatuskumppanuuden tavoitteena on edistää lapsen kasvu- ja kehitysympäristöissä lapsen ääntä arvostavan palvelukulttuurin, dialogisen vuorovaikutuksen ja luottamuksel- listen yhteistyösuhteiden luomista. Lähtökohtana kasvatuskumppanuudelle on Lapsen oikeuksien sopimuksen edistäminen perheen ja palvelujen välisessä yhteistoiminnassa.
(Lapsen oikeuksien yleissopimus, Finlex 1991.) Vanhempien osallisuutta palveluihin sijoittuvissa lapsen kehitysympäristöissä pyritään edistämään kasvatuskumppanuuden avulla. Kasvatuskumppanuus on sisällytetty muun muassa Varhaiskasvatussuunnitel- man perusteisiin (Vasu), Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön -laatusuosituksiin sekä opetusministeriön Perusopetuksen laatukriteereihin. (Kekkonen 2012.)
Kodin kasvatustehtävän kahdeksi perusulottuvuudeksi voidaan listata niiden kasvupro- sessien tukeminen, joissa lapsi saavuttaa yhteiskunnallista toimintakykyä, osallisuutta ja elämänhallintaa sekä lapsen suojeleminen tervettä kehitystä uhkaavilta vaikutteilta. Per- heellä on ainutlaatuinen merkitys lapsen ja nuoren psyykkisen kasvuun, perhe on sen keskeinen ympäristö. Perheen ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa ihmi- sen myöhempien ihmissuhteiden luomiseen sekä kykyyn toteuttaa itseään. (Laukkanen, Marttunen, Miettinen & Pietikäinen 2006, 49–59.)
Perheen perinteiset kasvatustehtävät ovat osittain siirtyneet ammattihenkilöstölle esi- merkiksi päivähoitajille ja opettajille sekä harrastustoiminnan ohjaajille. Koko kasvatus- tehtävää eivät kuitenkaan voi suorittaa mitkään perheen ulkopuoliset instituutiot. Niiden asiana on tukea kodin, perheen ja vanhempien kasvatustehtävää. Perhe ei ole koskaan täysin itsenäinen ja ympäristöstään irrallinen yksikkö, vaan yhteiskunnan perusosanen.
Kasvatuksen tulee tarjota lapselle riittävät henkiset ja aineelliset puitteet kehittyä tunne- tasolla, sosiaalisesti, älyllisesti ja eettisesti. Sosiaalisen kehityksen perusta luodaan ko- tona, mutta päivähoitajat, opettajat sekä harrastustoiminnan ohjaajat voivat kuitenkin olla keskeisessä asemassa taitojen kehittäjänä ja ylläpitäjänä. (Pulkkinen 2002, 7–10, 210–223.)
Nykyaikana puhutaan paljon kasvatustyyleistä, jolloin nuoret vanhemmat saattavat hämmentyä ja olla epävarmoja siitä, kuinka tulisi toimia. Vanhemmat voivat olla myös epävarmoja siitä, mikä ammattikasvattajien tehtävä on. Rajojen hämärtyminen aiheuttaa sen, ettei tiedetä, mikä tehtävä kuuluu kenellekin. Myös työolojen epävakaisuus aiheut- taa ongelmia: pitkät työpäivät vähentävät perheiden yhteistä aikaa ja samalla hankaloit- taa lasten turvallista kiinnittymistä vanhempiin ja luottamuksellisen suhteen syntymistä.
Hyvä ja turvallinen lapsuus, jonka peruslähtökohtana ovat vanhempien rakkaus, mutta myös rajoitukset, ehkäisee parhaiten nuoren sortumista päihteisiin ja rikollisuuteen.
Huonot ihmissuhteet ja itsetunto luovat pohjaa häiriökäyttäytymiselle. (Pulkkinen 2002, 129–155.) Hyvässä kumppanuudessa lapsen kasvatusvastuuta jaetaan eri toimijoiden kesken: koulun, vanhempien ja mahdollisesti kolmannenkin sektorin kesken. Lähtökoh- tana on eri toimijatahojen halu yhteistyön kehittämiseen sekä yhteisen näkemyksen löy- täminen työskentelyn tavoista ja painopistealueista. Lähtökohtana on myös luottamuk- seen ja avoimuuteen perustuva hyvä yhteistyö perheiden kanssa. (Mankonen 2010, 19.) Kasvatuskumppanuuden periaatteina ovat kuuleminen, kunnioitus, luottamus ja dialogi- suus. Kumppanuudessa on tärkeää, että vanhemman lasta koskeva tietämys sekä lapsen oma ääni tulevat kuulluksi, vastaanotetuksi, keskustelluksi ja jaetuksi vuoropuhelussa ammattilaisten kanssa. Tarkoituksena on, että kaikki kasvatusta toteuttavat ammattilai- set varhaiskasvatuksessa, koulussa, perhekeskuksessa ja lapsen vapaa-ajan ympäristöis- sä toimivat yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa. Kasvatuskumppanuudessa sitou- dutaan lapsen huolenpidon, edun ja oikeuksien edistämiseen. Lapsen kasvun, kehityk- sen ja oppimisen turvaaminen on aikuisten yhteisvastuullisen huolenpidon ja kasvatus-
kumppanuuden tavoite, johon kaikilla lapsilla on oikeus. Kasvatuskumppanuuden eri- tyisenä tehtävänä on lapsen erityisen tuen, avun ja suojelun tarpeen mahdollisimman varhainen tunnistaminen. Sosiaalisen yhteistoiminnan ja oppimisympäristön epäkohtina nähdään lapsen käyttäytymisen, oppimisen ja viihtymättömyyden ongelmat. (Kekkonen 2012.)
Hankkeen päämäärissä ja työmuodoissa voi nähdä yhtäläisyyksiä sosiaalipedagogiseen orientaatioon, jossa syrjäytymisen ongelmiin ja niiden ennaltaehkäisemiseen pyritään vastaamaan kasvatuksellisin keinoin. Kasvatus on dialoginen prosessi, jossa tärkeintä on ihmisten osallistuminen. Ihminen on syvimmältä olemukseltaan toimija. Sosiaalipeda- gogisessa ajattelussa painottuu kasvatuksen yhteisöllinen luonne ja yhteisöjen kasvatus- potentiaali, toiminta tapahtuu aina yhdessä toisten ihmisten kanssa. Sosiaalipedagogi- sesta varhaiskasvatuksesta ajatellen, lapsuus on oman erityisluonteen omaava kulttuuri- nen ja sosiaalinen ilmiö. Lapsi on aina osa perhettään ja lähiyhteisöjään, mutta myös persoona, subjekti ja toimija. Sosiaalipedagoginen toiminta lähtee ihmisen arjesta, omis- ta kokemuksista ja todellisuudesta. Lapsen kasvu ja kehitys tapahtuu aina osana sitä ympäristöä ja kulttuuria, jossa lapsi elää ja toimii. Kasvatus nähdäänkin kontekstuaali- sena prosessina, jossa lapsi ja aikuinen jakavat saman arjen. (Kurki 2001, 72; Tast 2007, 29.)
Kurjen (2001, 126) mukaan sosiaalipedagoginen ajattelu sopii varsin hyvin varhaiskas- vatuksen taustaorientaatioksi, jossa tuetaan lasten sosialisaatiota, eli kasvua yhteiskun- taan. Lapsi on kasvatuksessaan aktiivinen osallistuja eikä vain kasvatuksen kohteena.
Hämäläisen (1997, 129) mukaan perhe on kasvatuksen voimavara ja kasvatuksen am- matillisen henkilöstön yhteistyökumppani. Kasvatuskumppanuudella perheitä tuetaan heidän kasvatustehtävässään heidän omista lähtökohdistaan käsin. Kasvatuskumppa- nuuden voidaankin nähdä nojautuvan hyvin vahvasti sosiaalipedagogiseen ajatteluun.
Vuorovaikutuksellinen kasvatuskumppanuus tukee perhettä, jolloin lapsi voi paremmin ja vastaavasti perhe voi antaa asiantuntijuutensa ja tietämyksenä ammattilaisten käyt- töön, edistäen lapsen parasta.
2.5 Lapsen ja nuoren hyvä päivä -käsite
Lapsiperheille suunnattujen palveluiden tarkoituksena on edistää lapsiperheiden hyvin- vointia tukemalla vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Lapsiperheiden tukeminen heidän omassa toimintaympäristössään sekä heidän oman näkökulman esiin nostaminen suunnittelussa, kehittämisessä ja päätöksenteossa vahvistaa vanhempien voimavaroja sekä tukee arjessa selviytymistä. Keskeisimpiä toimijoita varhaisessa puuttumisessa ovat päivähoidon, neuvolan, koulun, nuorisotyön, seurakunnan sekä kolmannen sektorin toimijat. (Engblom-Pelkkala 2011, 20.) Hämeenlinnassa Lasten ja nuorten palveluihin kuuluvat (Kuvio 4) varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, jotka pitävät sisällään perus- ja lukio-opetuksen lisäksi myös nuorisotyön ja lastenkulttuuripalvelut sekä lasten kasvua tukevat palvelut. (Sillanpää ym. 2011, 7.)
KUVIO 4. Kasvetaan yhdessä – kuvaa asukasta yhteisön sydämessä, jonka ympärille rakentuu eri toimijoista yhteistyöverkosto. (Hämeenlinnan kaupunki 2010.)
Hämeenlinnan kaupungin kaupunkistrategiaa toteutetaan palvelukonseptilla, joka pyri- tään räätälöimään Hämeenlinnan eri kaupunginosiin lapsen iän, yksilöllisten edellytys- ten ja perheen tarpeiden mukaan. Palveluiden järjestäminen pyritään vahvistamaan ja turvaamaan taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla myös lähitulevaisuudessa.
Toimintatavan työnimi on Lapsen ja nuoren hyvä päivä. Lapsen ja nuoren hyvä päivä - palvelukonsepti on tarkoitus rakentaa niin, että ratkaisu vahvistaa alueen omien toimi- joiden aktiivisuutta ja alueen elinvoimaisuutta, lisää tuottavuutta, vähentää palvelujen päällekkäisyyttä ja vähentää raskaiden palveluiden tarvetta. Muutoksen ohjaamiseksi on alettu rakentamaan lautakuntien, tilaajaorganisaation, palvelun tuottajien, järjestöjen ja asukkaiden yhteinen toimintatapa. Tarkoituksena on, että Uudistuva kylä kaupungissa - hankkeen avulla kehitetyt toimintamallit siirtyvät osaksi lasten ja nuorten peruspalvelu- ja. (Rimpelä 2011, 1.)
Suunnittelu ja strategioiden tekeminen on perinteisesti ollut ja on edelleen hyvin vah- vassa asemassa kunnissa. Jo 1970-luvulla katsottiin, että kunnan toimintaa tulee ja voi- daan ohjata suunnittelun avulla. 1980-luvulla siirryttiin suunnittelusta tekemään strate- gioita, joilla vastattiin esiin nouseviin kehittämistarpeisiin. Strategiatyötä pidettiin yleis- ratkaisuna kunnan ongelmiin. Strategioiden tekemisestä on osittain tullut hallinnollista työtä, jota tehdään virkavelvollisuutena. Olisi tärkeää pohtia tarkkaan minkälaiseen ajat- teluun kuntien strategiatyö perustuu ja miten se saataisiin vastaamaan kuntien toimin- taympäristön asettamia vaatimuksia. Muuten voi olla uhkana, että strategiatyö on polku- riippuvaista. Tällöin strategialla vahvistetaan jo valittua linjaa, vaikka toimintaympäris- tö muuttuisikin. (Möttönen & Niemelä 2005, 93–94.)
Hämeenlinnassa palvelujen järjestämisessä on siirrytty tilaaja-tuottaja-malliin, jossa tilaajan ja tuottajan tehtävät on erotettu toisistaan. Tilaaja vastaa palvelujen järjestämi- sestä päättämällä, mitä palveluja kuntalaisille tarjotaan ja mistä tarvittavat palvelut han- kitaan. Palvelujen tuottajat vastaavat palvelujen tarjoamisesta tilaajan edellyttämällä tavalla. Palvelun tuottajana voi toimia kaupungin oma palvelutuotanto tai yksityinen palveluntuottaja. Tilaaja laatii tuottajien kanssa vuosittaiset palvelusopimukset. (Sillan- pää ym. 2011, 7.)
Lasten ja nuorten palvelujen palvelusopimuksella vuodelle 2012 on sovittu lasten ja nuorten lakisääteisten palvelujen turvaamisesta, mutta suurelta osin vain minimitasolla.
