KUVA 6. Kahvilassa tehtyjä joulukortteja. (Kuva Mauri Järvinen 2011.)
6.3 Aika
Kylmän maailman aikaulottuvuus tarkoittaa lähinnä tekniikan avulla laaditun ohjelma-listan laatimista ja sen läpikäymistä. Kuumassa maailmassa sitä vastoin suuntaudutaan vuorovaikutukseen perustuvaan prosessiin, jolla on selkeä tulevaisuuteen suuntautuva aikaulottuvuus. Ihmiset itse ovat alusta alkaen mukana projektin rakentamisessa. Ajalli-sesti toiminta ei rajoitu ainoastaan laadittuun ohjelmaan ja sen läpikäymiseen, vaan suuntaudutaan vuorovaikutukseen perustuvaan prosessiin, progressiiviseen projektiin, jolla on selkeä tulevaisuuteen suuntautuva aikaulottuvuus. (Kurki 2000, 75.)
Kehittämishankkeiden yleisin ongelma liittyy hankkeiden jatkuvuuteen. Tämä ongelma koskee yleisesti kaikkia kehittämishankkeita: kuinka kehittämishanke tulisi organisoida, jotta hankkeessa luodut hyvät ja lupaavat kehitelmät saadaan siirrettyä toimintatavoiksi.
Hyvien käytäntöjen leviäminen ja juurtuminen ovat osoittautuneet erittäin ongelmalli-seksi. Ensinnäkin hyvä käytäntö tulisi tunnistaa jollain varmalla tavalla. Lisäksi pitäisi osata arvioida hyvien käytänteiden kestävyyttä eli käytännön elinkelpoisuus toisessa kontekstissa. Hyvä käytäntö on osa tiettyä paikallista yhteisöä, jossa käytäntöä sovelletaan.
Sen vieminen tai siirtäminen edellyttää monimuotoista omaksumis- ja oppimisprosessia.
(Arnkil, Seikkula & Arnkil 2005, 640.)
Arnkil, Spangar ja Jokinen (2007, 26–27) ovat tarkastelleet hyvää käytänötä ajan näkö-kulmasta. Heidän määrittelmän mukaan hyvän käytännön eri asteet ovat:
1) Kiinnostava käytäntö: toiminnan alue, jolla on lyhyen aikaa tehty kokeiluja, mutta todisteet toimivuudesta tai tuloksellisuudesta puuttuvat.
2) Lupaava käytäntö: toiminnan alue, jonka jo jonkin aikaa kestäneistä kokeiluis-ta on todisteikokeiluis-ta, jotka puolkokeiluis-tavat toimivuutkokeiluis-ta kokeiluis-tai tuloksellisuutkokeiluis-ta.
3) Hyvä käytäntö: toiminnan alue, jossa käytäntöä on pidempään sovellettu. Käy-tännön toimivuudesta ja tuloksellisuudesta on todisteita.
4) Kestävä hyvä käytäntö: toiminnan alue, jossa käytäntöä on sovellettu yli muut-tuvien suhdanteiden ja eri konteksteissa. Toimivuudesta ja tuloksellisuudesta on todisteita.
Elämänkaarikahvilassa tiedostetaan, että kyseessä on nimenomaan toimintatavan muu-tos, ei yksittäinen projekti. Toiminta suuntautuu tulevaisuuteen ja prosessiin kuuluu
vuorovaikutus, jossa ihmiset ovat alusta asti mukana projektin rakentamisessa. Toimin-nan jatkuminen on osallistujien visio, mutta ei kuitenkaan tae, että näin tulee todella tapahtumaan. Tästä näkökulmasta kahvila ei ajan suhteen edusta vielä puhtaasti innos-tamisen teorian kuumaa maailmaa.
”Aikuiset pitää jo ite huolta itestään elämänkokemuksella, mutta lapsia vartenhan me on tänne tultu ja että todella me siinä onnistuttais. Toivon hartaasti, ettei ai-nakaan loppuis tähän harjotteluvuoteen. Toivon todella, että jatkettais syksyllä.
Että ainakin niin kauan, kun lapset osottaa halukkuutta tulla tänne.” (nainen 66 v)
Elämänkaarikahvilan toimintaa voidaan soveltaa juuri tässä ajassa ja paikassa. Se ei ole siirrettävissä muualle sellaisenaan, koska jokaisella uudella ryhmällä on aina omat piir-teensä. Hämeenlinnan alueelle on kuitenkin jo syntynyt muitakin Elämänkaarikahviloi-ta, jotka minipilotin tavoin ovat tavoittaneet ison määrän lapsia ja eläkeläisiä sekä saa-nut heidät kokoontumaan yhteen. Toiminnan laajeneminen osoittaa yhteisöllisyyden leviämisen olevan mahdollista. Tässä vaiheessa voidaan puhua lupaavasta ja hyvästä käytännöstä. Tulevaisuus näyttää sen tuleeko tästä kestävä hyvä käytäntö.
6.4 Instituutio
Kylmän maailman innostamista toteutetaan olemassa olevien, säädeltyjen ja jäykkien instituutioiden puitteissa, kun taas kuumassa maailmassa muokataan ja rakennetaan uu-sia institutionaaliuu-sia suhteita ja käytäntöjä. Kuumassa maailmassa rakennetaan uuuu-sia verkostoja, uusia, löyhempiä instituutioita ja muokataan vanhoja rakenteita. (Kurki 2000, 75.) Kuntaliitoksien jälkeen Hämeenlinnan kaupungin eri osa-alueiden erilaisuu-den, mahdollisuuksien ja voimavarojen tunnistaminen ja hyödyntäminen on yhteinen haaste. Haasteeseen on vastattu pari vuotta toimineella Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeella, joka on etsinyt uusia yhteistyön muotoja Jukolan ja Iittalan alueilla. Hä-meenlinnassa on koko kaupungin tasolla haluttu luopua jäykistä sektorirajoista, ja puhu-taan elämänkaarimallista.
Uudistuva kylä kaupungissa -hanke on haaste, jossa lähtökohtana on perinteisten orga-nisaatiorajojen ylittäminen yhdessä. Arjessa tapahtuvaa, luovaa ja kokeilujen kautta tapahtuvaa toimintaa korostettaessa hyviä käytäntöjä ei voi suunnitella etukäteen. Usein
hyvät käytännöt syntyvätkin arjessa otetuista pienistä askeleista, joiden merkitys selviää vasta jälkikäteen. Voidaankin sanoa, että hyvä käytäntö on jotakin arjessa vaihtelevaa ja elävää, luovaa ja rakentavaa toimintaa. (Arnkil ym. 2007, 29)
Koko Uudistuva kylä kaupungissa -hanke on osa uudenlaista toimintakulttuuria. Insti-tuution suhteen Elämänkaarikahvila edustaa puhtaasti innostamisen teorian kuumaa maailmaa. Jäykistä instituutioista, joita kunnalliset organisaatiot ovat jossain määrin edustaneet, on siirrytty kohti luovaa, sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Asukkailla itsel-lään on mahdollisuus olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa. Koetaan, että itse suunniteltuun ja toteutettuun toimintaan on erilainen sitoutuminen kuin ulkopäin tullee-seen ja annettuun. Toiminnassa motivoivana tekijänä voi toimia luovuus, jota asukkaat ovat saaneet ja saavat toteuttaa. Jokainen voi tuoda omaa osaamistaan esille, mikä lisää toimintaan sitoutumista. Minipilottia ollaankin valmiita jatkamaan, jolloin toiminta jää elämään myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Käynnistyneet minipilotit saivat toimintansa tueksi 500 euron starttirahan. Haastatteluis-ta kävi ilmi, että minipilottien ei nähdä käynnistyneen rahan Haastatteluis-takia vaan innostumisen taustalla on jokin muu syy.
”Sitä mä oon ihmetelly, kuinka nää Kylä kaupungissa -hankkeen miniprojektit on onnistunu niin hyvin, kuinka ihmiset on olleet niistä niin innostuneita. Et se oli musta kummallinen asia, että se otti niin hyvin tuulta. Ei oo mistään isoista ra-hoista kysymys, eikä ne varmasti oo käynnistyny sen rahan takia.” (nainen 65 v)
Ajan ja keston lisäksi hyvän käytännön eri asteita voidaan tarkastella käytännön toimi-vuuden näkökulmasta. Hyvästä ja kestävästä hyvästä käytännöstä on nähtävissä todistei-ta esimerkiksi itse arvioinnin, ulkopuolisen arvioinnin sekä pidempiaikaisen käytännön kautta. Näiden lisäksi käytäntöä on voitu soveltaa eri konteksteihin, ja tehdä vertailevaa tutkimusta. (Arnkil ym. 2007, 26–27.) Kun hyvä käytäntö juurtuu osaksi organisaation normaalia toimintaa, on se merkki toiminnan muuttumisesta kestäväksi. Vertauskuvalli-sesti sanoen, innovaatio löytää kodin. (Tuominen, Paananen & Virtanen 2005, 84.) Minipilottitoiminta alkoi levitä keväällä 2012 myös muillekin alueille kuin pelkästään pilottialueille Jukolaan ja Iittalaan. Kaupungin tilaajapäälliköillä on syksystä 2012 lähti-en asiavastuidlähti-en lisäksi myös maantieteellinlähti-en vastuualue. Kuntaliitokslähti-en jälkelähti-en
kau-punki laajeni monimuotoiseksi, jonka seurauksena kunnan eri osa-alueiden erilaisuuden, mahdollisuuksien ja voimavarojen tunnistaminen ja hyödyntäminen on tullut tilaajan yhteiseksi haasteeksi. Tällä tavoin tilaajapäälliköiden työtä syventämällä on tarkoituk-sena oppia tuntemaan koko kaupunki paremmin. Tavoitteena on, että alueiden erityis-piirteistä ja palvelutarpeista saataisiin muodostettua nykyistä tarkempi kuva. Tässä työs-sä korostuu monitoimijuus: tarvitaan alueiden toimijoiden eli asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten sekä kaupungin yhteistyötä ja yhdessä kehittämistä. Uuden järjestelyn tarkoi-tuksena on, että kaupunki pystyisi paremmin ennakoimaan asukkaiden tarpeet ja käytös-sä olevat resurssit, kehittämään ja innovoimaan palveluita, tuottamaan palveluita monia-laisesti sekä luomaan tiloja asukkaiden omalle kehittämiselle ja ideoille. (Sillanpää ym.
2012b, 11–15.)
Minipilottikokeilutoimintaa halutaan myös jatkaa, koska kokeiluiden kautta tilaajapääl-liköillä on mahdollisuus tukea asukkaiden ja eri toimijoiden yhteisesti ideoimaa toimin-taa omalla vastuualueellaan. Tärkeää on matala kynnys, jossa jokainen kokeilu tuottoimin-taa tärkeän oppimiskokemuksen ja lisätietoa alueesta. Osana tilaajapäälliköiden alueellisen tuntemuksen lisäämiseksi tehdään jokaisesta alueesta tilastollinen aluekuvaus, jonka rinnalle halutaan rakentaa asukkaiden laatima aluekuvaus. Tällä tavalla halutaan myös tarkastella sitä, miten eri aluekuvaukset sopivat yhteen. (Sillanpää ym. 2012b, 13–14.) 6.5 Sosiaalinen suhde
On tärkeää pohtia yhteisöllisyyden mahdollisuuksia meidän ajassamme. Eräs myöhäis-modernin yhteiskunnan piirre on yhteisöllisyyttä ylläpitävien rakenteiden väheneminen.
(Hämäläinen 1999, 87–92.) Kurjen mukaan (2000, 75) kylmässä maailmassa sosiaalisia suhteita luonnehtii selkeästi säädelty ja suunniteltu integraatio vallitsevaan yhteiskun-taan, sopeuttaminen. Kuumassa maailmassa sosiaalisia suhteita luonnehtii sosiaalisuus siten, että sen määrittelyn kautta ihminen ymmärretään ainutlaatuisena persoonana yh-teisössään. Siinä rakennetaan aitoa yhteisöä, jossa ihmiset jakavat yhteiset intressit si-ten, että yksilön arvokkuus ja sosiaalisuus muodostavat harmonisen kokonaisuuden, joka rakentuu samalla kertaa sekä ryhmän sisällä että suhteessa ulkopuolisiin. (Kurki 200, 73–76.)
Yhteiskunnan muuttumisen myötä yhteisöllisyys on menettänyt merkitystään ja ihmiset pärjäävät ainakin näennäisesti omillaan. Yhteisöllisyyden heikkenemisen seuraukset tulevat viiveellä eivätkä ole selitettävissä suoraviivaisesti. Perheiden arjessa tällainen puuttuvien suhteiden luominen vaatii aikaa ja voimavaroja eikä se usein onnistu kiirei-sen elämän keskellä. Olemassa olevat suhteet tukisivat perheiden jaksamista ja pitäisivät yllä yhteisöllisyyttä, jolloin myös elämän kiireisyys ja hektisyys voisivat helpottaa. Ke-hityksestä huolimatta yhteisöllisyys ei kuitenkaan ole tyystin hävinnyt, vaan valtaosa tarpeistamme täyttyy nyt kuten ennenkin spontaanisti ihmisten välillä luonnollisissa yhteisöissä ja vuorovaikutussuhteissa. (Lindqvist 1992, 43.) Pahimmillaan yhteisö estää ja tukahduttaa yksilön itsenäisyyttä, itsetoteutusta ja positiivista identiteetin muodostus-ta. Elämänkaarikahvila toimii esimerkkinä vastareaktiosta yhteisöllisyyden murenemi-seen: koko kylä välittää kylän lapsista ja tavoitteena on, että välitetään muiden lapsista yhtä paljon kuin omistaan. Vanhemmuuden taakkaa voi opetella myös jakamaan.
”Ihan siitä on tullu semmonen olotila, kun on oppinu tuntemaan lapset ja muut, niin tuntuu, että ne on ihan omaa porukkaa. Ne on hirveen välittömiä, kertoo niitä juttujaan ja semmosta.” (nainen 75 v)
Sosiaalisen suhteen osalta kahvilatoiminnan muuttuminen innostamisen teorian kuumaa maailmaa vastaavaksi on vielä jossain määrin kesken. Kuten edellä oli kahvilan kehit-tämisestä puhuttaessa mainittukin, vapaaehtoisten mukaan saamisessa on ollut hanka-luuksia. Tällöin ei vielä voida puhua koko yhteisön sitoutumisesta toimintaan. Kahvi-lassa vallitsee kuitenkin hyvä yhteisöllisyys, siitä huokuu ”me”-henki. Sosiokulttuuri-sessa innostamiSosiokulttuuri-sessa nähdään yhteisöllisyys niin, että toimintaan sitoudutaan ja toiminta koetaan merkitykselliseksi. Haastatteluista voi tehdä johtopäätöksen, että toimintaan sitoudutaan ja se näkyy tavasta huolehtia toisista ja kahvilan sallivasta ja avoimesta il-mapiiristä. Jos toimintaa ei koettaisi merkitykselliseksi, se saattaisi näkyä välinpitämät-tömyytenä. Yhteisöllisyyden tunnusmerkkejä on muun muassa yhteenkuuluvuus. Elä-mänkaarikahvilassa yhteenkuuluvuuden tunnetta tuetaan yhteisillä toiminnoilla sekä yhteisillä tilaisuuksilla ja juhlilla.
”Edellisellä kerralla poikani sai kutsun Heurekan retkelle yhdessä Elämänkaari-kahvilan vakiväen kanssa. Siitä retkestä poikani on kovin iloinen jo etukäteen.”
(äiti 46 v)
Innostamisen kasvatuksellinen näkökulma on vahva ja se on taustalla toimimisessa, tavoitellaan sitä sinällään tai ei. Elämänkaarikahvilassa on mukana ihmisiä ylisukupol-visesti, joten kaikki osallistujat voivat oppia toisiltaan. Harrastustoimintamahdollisuudet tarjoavat kasvatuksellista toimintaa kaiken ikäisille. Yhteisissä toiminnoissa lapset ja nuoret oppivat tulemaan toimeen toistensa kanssa, sekä oppivat vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisuutta. Vanhemmille se, että lapsella on omia aikuiskontakteja, voi olla merkki lapsen itsenäistymisestä ja selviytymisestä. Vanhemmat voivat kokea, että lapsella on omaa sosiaalista elämää, jota vanhemmat eivät ole olleet välittömästi rakentamassa.
”On ollut ilo huomata kahdessa eri tapahtumassa, missä olimme koko perheen voimin, miten poikamme on tavannut uusia tuttujaan, Elämänkaarikahvilassa tu-tuksi tulleita eläkeläisiä.” (äiti 46 v)
Kasvatusta voidaan ajatella ihmisten auttamiseksi toteuttamaan itse itseään ja elämään parhaalla mahdollisella tavalla kaikilla olemassaolon tasoilla. Tavoitellaan arkipäivän tilanteiden ratkaisuja, jotka parantavat elämisen laatua. Sosiokulttuurisessa toiminnassa tavoitellaan sellaisten ihmissuhteiden syntymistä, joissa kunnioitetaan jokaista persoo-naa ja hyväksytään jokaisen arvot, uskonto ja se tausta, mikä heillä on. Innostaminen antaa mahdollisuuden kuulua johonkin ja osallistua täydesti ryhmänsä ja yhteisönsä elämään. Ryhmässä tapahtuva vuorovaikutus käsittää etsimistä, jakamista, työskentele-mistä ja päättätyöskentele-mistä kollektiivisesti dialogin avulla. Opitaan elämään toisten kanssa.
(Hämäläinen & Kurki 1997, 205; Kurki 2000, 121.)
”Lapset kun tässä häärää ympärillä, niin se korvaa vähän sitä, kun ne omat lap-set ja lapsen laplap-set on siellä ja tosiaan lomilla käyvät. Ja se, kun sitä on niillekin mummo, saa olla niille mummo. Ja sit se, että täällä käy sitä aikuista väkeä, että voidaan vaihtaa kuulumisia ja nähdään. Tavataan sillä lailla näitä tuttuja. Se on semmosta sosiaalista kanssakäymistä kaiken kansan kanssa, mukaan lukien tosi-aan ne lapset ja aikuiset.” (nainen 75 v)
Aikuisen ja lapsen kohtaaminen auttaa synnyttämään heidän välilleen luottamusta. Tä-mä edellyttää aitoa läsnäoloa, lapsen hyväksymistä ja kunnioittamista sekä kiinnostusta lapsen asioihin. Modernisaation termein Giddens (1990, 121) näkee luottamuksen syn-tymisen henkilökohtaisella tasolla projektina, joka tulee ansaita osoittamalla läheisyyttä ja avoimuutta. Tavoitteellisena ja lapsen lähtökohdat tiedostavana toimintana kohtaami-nen on toteutuessaan selkeästi teorian kuuman maailman mukaista. Luottamuksen syn-tyminen antaa mahdollisuuden tasavertaiseen kohtaamiseen.
”Ensin oli pelailua, kyräilyä vähäsen, mutta nyt tehdään oikeasti yhdessä lapset ja vanhemmat, niin se on niin kun lisääntyny koko ajan. Se luottamus on kasvanu ihan selkeesti näillä ihmisillä toisiinsa koko ajan.” (äiti 44 v)
Eräs sosiaalipedagogisen toiminnan ja teorian ydinajatus on, että meidän tulee ottaa käyttöön se, mitä ihminen jo luonnostaan on. Tällaisilla ihmisen olemukseen kuuluvia ominaisuuksilla tarkoitetaan muun muassa ihmisen yhteisöllisyyttä, toiminnallisuutta ja elämyksellisyyttä. Ihminen rakentaa identiteettiään kuulumalla erilaisiin yhteisöihin, toimimalla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ihminen on myös luonnostaan luovaa toimintaa ja elämyksiä kaipaava olento. (Hämäläinen 1999.) Ihmisen hyvinvointiin liit-tyy olennaisesti aktiivinen toiminta ja vastuun ottaminen omasta ja läheisten elämästä.
Toiminta voi sosiaalipedagogisessa kehyksessä tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita, esim. luovaan toimintaan perustuvia työmuotoja (emt., 67), mutta jollain tavoin aina se liittyy siihen, että toiminta ja itse tekeminen tuottavat uudenlaisen oivalluksen itsestä yhteisön jäsenenä.
”Ja kyllä on taas ihan toinen ihminen, kun menee täältä kotiin. Että kyllä se niin kun jotenkin, mä koen, että on henkireikä.” (nainen 67 v)
7 POHDINTA
7.1 Yhteenveto tutkimuksen tuloksista
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää, miten Elämänkaarikahvila -minipilottiin osallistuneet ihmiset kokevat kahvilan toiminnan. Tarkoitus oli liittää kävi-jöiden kokemukset laajempaan sosiaalipedagogiseen ja yhteiskunnalliseen keskuste-luun. Tässä tutkielman viimeisessä luvussa käyn ensin läpi tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Tämän jälkeen pohdin tutkimuksen merkitystä eri näkökulmista. Lopuksi ar-vioin tutkimuksen onnistumista ja pohdin mahdollisia jatkotutkimusaiheita. Taulukossa 1 esittelin hankkeen, Elämänkaarikahvilan ja tämän tutkimuksen tavoitteet. Tätä jaotte-lua käytän apuna myös pohdinnassa ja tutkimuksen onnistumisen arvioinnissa.
Haastattelemani ihmiset kertoivat kokemuksiaan Elämänkaarikahvilatoiminnasta. Ko-kemukset jakautuivat kahdeksaan luokkaan, jotka olivat: synty, ilmapiiri, toiminta, vai-kuttaminen, osallisuus, tarpeellisuus, kehittäminen ja jatkuminen. Tuloksista kävi ilmi, että jo kahvilan toiminta-ajatusta kehiteltäessä ajatuksena oli eri sukupolvien yhdistämi-nen ja lasten valvomattoman ajankäytön riskitekijöiden ennaltaehkäisy. Tulokset osoit-tivat, että eläkeläisten ja lasten ja nuorten yhteinen toiminta on ollut onnistunutta ja tar-peellista. Toiminta on koettu hyvin arkilähtöiseksi ja osallistuminen ja tekeminen va-paaehtoiseksi. Saadut tulokset osoittivat, että tällainen yhteinen toiminta on lisännyt myös lasten ja ikäihmisten vuorovaikutusta sekä poistanut myyttejä heidän väliltään.
Eläkeläisillä on ollut vastuullisia tehtäviä yhteisen toiminnan järjestelyssä ja toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa on käytetty hyväksi heidän erityistaitoja. Tämä on ylläpi-tänyt kompetenssin tunnetta. Tulokset osoittivat, että eläkeläiset ovat kokeneet toimin-nan vastavuoroiseksi: vaikka toiminta on ottanut jotain heidän elämästä ja ajasta, on sen koettu myös antaneen paljon. Lasten ja vanhusten kohtaamisen voidaan ajatella siis tuottaneen vanhuksille myönteisiä merkityksiä mielialan, elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta. Myös lapset ja heidän näkökulmansa on otettu huomioon toiminnan suunnitte-lussa ja toteutuksessa. Lapset ovat tulleet toimintakulttuurissa arvostetuiksi ja hyväksy-tyiksi aidosti omina itsenään. Lasten ja eläkeläisten yhteisessä toiminnassa lapsilla on ollut mahdollisuus olla toimijana oman ikäryhmänsä lisäksi laajemmassa sosiaalisessa
verkostossa, jossa on mukana ikäihmisten sukupolvi. Yhteinen toiminta on rohkaissut lapsia kontaktin ottamiseen ikäihmisiin myös kahvilan ulkopuolella.
Kaikki sukupolvet, niin lapset, vanhemmat kuin eläkeläisetkin kokivat, että lasten ja eläkeläisten yhdessäolo ja ajan antaminen toisille on ollut tärkeää. Vuorovaikutus lasten ja eläkeläisten välillä on ollut positiivista ja elämänmyönteistä. Kahvilakerrat ovat olleet rauhallisia ja lämminhenkisiä ja ne ovat tarjonneet vaihtelua niin lasten ja nuorten kuin eläkeläistenkin päivään. Eläkeläiset ovat saaneet iloa ja virikkeitä ja he viihtyvät lasten seurassa. Lapset ovat saaneet arvokkaita kokemuksia vanhuksista ja heidän elämästään.
Tärkeimmäksi Elämänkaarikahvilassa on koettu yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Yh-teisenä merkityksenä lapsille, vanhuksille ja vanhemmille tuloksista tuli esille yhteisöl-lisyyden ja osallisuuden kokeminen: kahvila on koettu yhteisöksi, johon on mukava kuulua. Tutkimuksen tuloksista voitaneen päätellä, että lasten ja vanhusten vuorovaiku-tuksen mahdollistava toiminta on tuottanut kaikille osallistujille myönteisiä merkityksiä.
Tutkimuksen tulosten perusteella lasten ja nuorten sekä eläkeläisten yhteinen toiminta nähdään rikkautena ja sitä ollaan sitoutuneita kehittämään ja ylläpitämään myös jatkos-sa. Lasten vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita lasten ja vanhusten yhteisestä toimin-nasta ja ovat osoittaneet arvostavansa sitä monilla tavoilla. Vanhemmilta on tullut myös ehdotuksia toiminnan kehittämiseen, kuten lasten ja nuorten sekä vanhusten välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen ja kulttuurin jakamiseen.
Tulosten perusteella voidaan sanoa, että Elämänkaarikahvilan tavoitteet (Taulukko 1), tarjota eläkeläisille kokoontumispaikka ja koululaisille paikka, jossa olla turvallisesti koulupäivän päättymisen jälkeen sekä lasten ja eläkeläisten yhteen saattaminen, ovat molemmat toteutuneet. Toiminnalla on tavoitettu kohderyhmä ja saatu heidät osallistu-maan. Sukupolvien kohtaamisen ja yhteisen toiminnan mahdollistava toimintamuoto vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta varhaiskasvatuksen ja vanhustyön palveluille. Vanhaan suurperhemalliin, jossa eri sukupolvet asuvat yhteisessä taloudessa, tuskin on paluuta.
Perheen sisäistä isovanhemmuutta kohtaamisilla ei luonnollisestikaan voida korvata, mutta sitä kautta voidaan mahdollistaa eri ikäluokkien jokaviikkoinen ja luonnollinen kohtaaminen, vuorovaikutus ja yhteinen toiminta. Iittalassa kyläläisten halu huolehtia toisistaan ja rakentaa turvallista arkea aina lapsista ja nuorista ikäihmisiin asti on konk-reettista elämänkaariajattelua, joka nousee Lapsen ja nuoren hyvä päivä ajattelusta.
Tulokset osoittivat, että Elämänkaarikahvilan toiminta ei kuulu puhtaasti sosiokulttuuri-sen innostamisosiokulttuuri-sen kylmään tai kuumaan maailmaan, vaan siinä on nähtävissä elementtejä molemmista maailmoista. Mielestäni suomalaisesta viitekehyksestä katsoen sosiokult-tuurista innostamista ei tulisi kuitenkaan nähdä niin radikaalina toimintana kuin muualla maailmassa. Suomessa innostamiselle on muotoutunut maltillisempia sovellutuksia, joissa kuitenkin on vahvasti mukana innostamisen keskeiset elementit: toiminnan suun-nittelussa käytetään osallistavia menetelmiä, mukana on tutkimuksellinen ote siihen, mitä ollaan tekemässä ja tavoitteena on edistää ihmisten liittymistä yhteen, yhteisöllistä dialogia ja oppimista tekemällä ja kokemalla. Huolimatta siitä, että tässä tutkimuksessa kaikkien innostamisen elementtien jaottelu ei ollut yksiselitteistä, innostaminen osoit-tautui hyväksi apuvälineeksi toiminnan arvioinnissa.
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen tavoitteina (Taulukko 1) on ollut rakentaa konk-reettisia tapoja lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen, hyödyntää elämänkaarimallin mukaista organisaatiota sekä kehittää palveluita käyttäjälähtöisesti sekä perinteisiä sek-torirajoja ylittäen. Näkisin, että hanke on onnistunut tavoitteissaan uudenlaisten työ-muotojen, agenttityön ja minipilottien, avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Hämeen-linnan kaupunki on ollut valmis kokeilemaan asioiden tekemistä toisin ja muuttamaan toimintatapoja.
Sosiaalipedagoginen käytäntö toteutuu usein erilaisten hankkeiden kautta turvautuen monenlaisiin aktiviteetteihin tavoitteisiinsa pääsemiseksi. Tutkimus kuvaa, miten sosi-aalipedagogiikan keskeiset teemat ovat toteutuneet projektimaisessa toiminnassa, jossa paikallisyhteisön asukkaat ovat olleet subjekteja. Hankkeen tarkoitus on ollut integroida kuntaliitoksen myötä Hämeenlinnaan liittyneiden alueiden asukkaita osaksi uutta suur-kuntaa. Hankkeen lähestymistapa sosiokulttuurinen innostaminen ja toimintatapana ole-vat minipilotit oole-vat mahdollistaneet ihmisten kiinnittymisen yhteiskuntaan sen aktiivi-sena toimijana, ei passiivisesti sopeutumalla. On siis käytetty emansipaatiota pakottami-sen ja sopeuttamipakottami-sen sijaan. Minipilotit eivät ole sitoneet liialliseen metodisuuteen ja samalla kahlinneet ja tukahduttaneet ihmissuhdetyössä tarvittavaa herkkyyttä, vaan toi-minta on tapahtunut avoimessa vuorovaikutuksessa kaikkien toimijoiden osallistuessa tekemiseen suunnittelusta lähtien. Näin on pystytty hyödyntämään ihmisellä luonnos-taan olevaa taipumusta luovuuteen, yhteisöllisyyteen ja elämyksien etsintään.
Sosiaalipedagoginen työskentely edellyttää kohteena olevan ryhmän integraatio- ja identiteettiongelmien erityispiirteiden tuntemista, yleistä teoreettista perehtymistä ongelman luonteeseen ja vallitsevaan tilanteeseen. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa toiminnan lähtökohtana on ollut pyrkimys katsoa tulevaan, kuten myös poh-tia sitä, kuinka tavoitteisiin pääsemiseksi tulisi edetä. Hankkeessa ihmiset on nähty oman elämänsä keskiöön asettuvana subjekteina, jolloin heidän arkensa ehtojen ymmär-täminen on noussut työskentelyn kannalta olennaiseksi. Arkilähtöisen sosiaalipedagogi-sen työn voikin katsoa pyrkivän postmodernissa yhteiskunnassa pirstaleisista palasista rakentuvan arjen ymmärrettäväksi tekemiseen. Ihmisillä on rajalliset edellytykset ym-märtää toistensa kokemusmaailmaa. Siksi ymmärtäminen vaatii arjessa tapahtuvaa koh-taamista ja vuorovaikutusta.
Asukasagenttityöllä tiedonkulkua asukkaiden ja kaupungin hallinnon välillä on paran-nettu. Hyvä tiedonkulku ja avoin vuorovaikutus ovat lisänneet kuntalaisten luottamusta hallintoon. Asia tulee nähdä myös toisinpäin: mitä paremmin kunnan työntekijät ja luot-tamushenkilöt tuntevat paikallisyhteisön, sen asukkaat, toimijat ja järjestöt, sitä
Asukasagenttityöllä tiedonkulkua asukkaiden ja kaupungin hallinnon välillä on paran-nettu. Hyvä tiedonkulku ja avoin vuorovaikutus ovat lisänneet kuntalaisten luottamusta hallintoon. Asia tulee nähdä myös toisinpäin: mitä paremmin kunnan työntekijät ja luot-tamushenkilöt tuntevat paikallisyhteisön, sen asukkaat, toimijat ja järjestöt, sitä