Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää, miten Elämänkaarikahvila -minipilottiin osallistuneet ihmiset kokevat kahvilan toiminnan. Tarkoitus oli liittää kävi-jöiden kokemukset laajempaan sosiaalipedagogiseen ja yhteiskunnalliseen keskuste-luun. Tässä tutkielman viimeisessä luvussa käyn ensin läpi tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Tämän jälkeen pohdin tutkimuksen merkitystä eri näkökulmista. Lopuksi ar-vioin tutkimuksen onnistumista ja pohdin mahdollisia jatkotutkimusaiheita. Taulukossa 1 esittelin hankkeen, Elämänkaarikahvilan ja tämän tutkimuksen tavoitteet. Tätä jaotte-lua käytän apuna myös pohdinnassa ja tutkimuksen onnistumisen arvioinnissa.
Haastattelemani ihmiset kertoivat kokemuksiaan Elämänkaarikahvilatoiminnasta. Ko-kemukset jakautuivat kahdeksaan luokkaan, jotka olivat: synty, ilmapiiri, toiminta, vai-kuttaminen, osallisuus, tarpeellisuus, kehittäminen ja jatkuminen. Tuloksista kävi ilmi, että jo kahvilan toiminta-ajatusta kehiteltäessä ajatuksena oli eri sukupolvien yhdistämi-nen ja lasten valvomattoman ajankäytön riskitekijöiden ennaltaehkäisy. Tulokset osoit-tivat, että eläkeläisten ja lasten ja nuorten yhteinen toiminta on ollut onnistunutta ja tar-peellista. Toiminta on koettu hyvin arkilähtöiseksi ja osallistuminen ja tekeminen va-paaehtoiseksi. Saadut tulokset osoittivat, että tällainen yhteinen toiminta on lisännyt myös lasten ja ikäihmisten vuorovaikutusta sekä poistanut myyttejä heidän väliltään.
Eläkeläisillä on ollut vastuullisia tehtäviä yhteisen toiminnan järjestelyssä ja toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa on käytetty hyväksi heidän erityistaitoja. Tämä on ylläpi-tänyt kompetenssin tunnetta. Tulokset osoittivat, että eläkeläiset ovat kokeneet toimin-nan vastavuoroiseksi: vaikka toiminta on ottanut jotain heidän elämästä ja ajasta, on sen koettu myös antaneen paljon. Lasten ja vanhusten kohtaamisen voidaan ajatella siis tuottaneen vanhuksille myönteisiä merkityksiä mielialan, elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta. Myös lapset ja heidän näkökulmansa on otettu huomioon toiminnan suunnitte-lussa ja toteutuksessa. Lapset ovat tulleet toimintakulttuurissa arvostetuiksi ja hyväksy-tyiksi aidosti omina itsenään. Lasten ja eläkeläisten yhteisessä toiminnassa lapsilla on ollut mahdollisuus olla toimijana oman ikäryhmänsä lisäksi laajemmassa sosiaalisessa
verkostossa, jossa on mukana ikäihmisten sukupolvi. Yhteinen toiminta on rohkaissut lapsia kontaktin ottamiseen ikäihmisiin myös kahvilan ulkopuolella.
Kaikki sukupolvet, niin lapset, vanhemmat kuin eläkeläisetkin kokivat, että lasten ja eläkeläisten yhdessäolo ja ajan antaminen toisille on ollut tärkeää. Vuorovaikutus lasten ja eläkeläisten välillä on ollut positiivista ja elämänmyönteistä. Kahvilakerrat ovat olleet rauhallisia ja lämminhenkisiä ja ne ovat tarjonneet vaihtelua niin lasten ja nuorten kuin eläkeläistenkin päivään. Eläkeläiset ovat saaneet iloa ja virikkeitä ja he viihtyvät lasten seurassa. Lapset ovat saaneet arvokkaita kokemuksia vanhuksista ja heidän elämästään.
Tärkeimmäksi Elämänkaarikahvilassa on koettu yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Yh-teisenä merkityksenä lapsille, vanhuksille ja vanhemmille tuloksista tuli esille yhteisöl-lisyyden ja osallisuuden kokeminen: kahvila on koettu yhteisöksi, johon on mukava kuulua. Tutkimuksen tuloksista voitaneen päätellä, että lasten ja vanhusten vuorovaiku-tuksen mahdollistava toiminta on tuottanut kaikille osallistujille myönteisiä merkityksiä.
Tutkimuksen tulosten perusteella lasten ja nuorten sekä eläkeläisten yhteinen toiminta nähdään rikkautena ja sitä ollaan sitoutuneita kehittämään ja ylläpitämään myös jatkos-sa. Lasten vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita lasten ja vanhusten yhteisestä toimin-nasta ja ovat osoittaneet arvostavansa sitä monilla tavoilla. Vanhemmilta on tullut myös ehdotuksia toiminnan kehittämiseen, kuten lasten ja nuorten sekä vanhusten välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen ja kulttuurin jakamiseen.
Tulosten perusteella voidaan sanoa, että Elämänkaarikahvilan tavoitteet (Taulukko 1), tarjota eläkeläisille kokoontumispaikka ja koululaisille paikka, jossa olla turvallisesti koulupäivän päättymisen jälkeen sekä lasten ja eläkeläisten yhteen saattaminen, ovat molemmat toteutuneet. Toiminnalla on tavoitettu kohderyhmä ja saatu heidät osallistu-maan. Sukupolvien kohtaamisen ja yhteisen toiminnan mahdollistava toimintamuoto vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta varhaiskasvatuksen ja vanhustyön palveluille. Vanhaan suurperhemalliin, jossa eri sukupolvet asuvat yhteisessä taloudessa, tuskin on paluuta.
Perheen sisäistä isovanhemmuutta kohtaamisilla ei luonnollisestikaan voida korvata, mutta sitä kautta voidaan mahdollistaa eri ikäluokkien jokaviikkoinen ja luonnollinen kohtaaminen, vuorovaikutus ja yhteinen toiminta. Iittalassa kyläläisten halu huolehtia toisistaan ja rakentaa turvallista arkea aina lapsista ja nuorista ikäihmisiin asti on konk-reettista elämänkaariajattelua, joka nousee Lapsen ja nuoren hyvä päivä ajattelusta.
Tulokset osoittivat, että Elämänkaarikahvilan toiminta ei kuulu puhtaasti sosiokulttuuri-sen innostamisosiokulttuuri-sen kylmään tai kuumaan maailmaan, vaan siinä on nähtävissä elementtejä molemmista maailmoista. Mielestäni suomalaisesta viitekehyksestä katsoen sosiokult-tuurista innostamista ei tulisi kuitenkaan nähdä niin radikaalina toimintana kuin muualla maailmassa. Suomessa innostamiselle on muotoutunut maltillisempia sovellutuksia, joissa kuitenkin on vahvasti mukana innostamisen keskeiset elementit: toiminnan suun-nittelussa käytetään osallistavia menetelmiä, mukana on tutkimuksellinen ote siihen, mitä ollaan tekemässä ja tavoitteena on edistää ihmisten liittymistä yhteen, yhteisöllistä dialogia ja oppimista tekemällä ja kokemalla. Huolimatta siitä, että tässä tutkimuksessa kaikkien innostamisen elementtien jaottelu ei ollut yksiselitteistä, innostaminen osoit-tautui hyväksi apuvälineeksi toiminnan arvioinnissa.
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen tavoitteina (Taulukko 1) on ollut rakentaa konk-reettisia tapoja lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen, hyödyntää elämänkaarimallin mukaista organisaatiota sekä kehittää palveluita käyttäjälähtöisesti sekä perinteisiä sek-torirajoja ylittäen. Näkisin, että hanke on onnistunut tavoitteissaan uudenlaisten työ-muotojen, agenttityön ja minipilottien, avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Hämeen-linnan kaupunki on ollut valmis kokeilemaan asioiden tekemistä toisin ja muuttamaan toimintatapoja.
Sosiaalipedagoginen käytäntö toteutuu usein erilaisten hankkeiden kautta turvautuen monenlaisiin aktiviteetteihin tavoitteisiinsa pääsemiseksi. Tutkimus kuvaa, miten sosi-aalipedagogiikan keskeiset teemat ovat toteutuneet projektimaisessa toiminnassa, jossa paikallisyhteisön asukkaat ovat olleet subjekteja. Hankkeen tarkoitus on ollut integroida kuntaliitoksen myötä Hämeenlinnaan liittyneiden alueiden asukkaita osaksi uutta suur-kuntaa. Hankkeen lähestymistapa sosiokulttuurinen innostaminen ja toimintatapana ole-vat minipilotit oole-vat mahdollistaneet ihmisten kiinnittymisen yhteiskuntaan sen aktiivi-sena toimijana, ei passiivisesti sopeutumalla. On siis käytetty emansipaatiota pakottami-sen ja sopeuttamipakottami-sen sijaan. Minipilotit eivät ole sitoneet liialliseen metodisuuteen ja samalla kahlinneet ja tukahduttaneet ihmissuhdetyössä tarvittavaa herkkyyttä, vaan toi-minta on tapahtunut avoimessa vuorovaikutuksessa kaikkien toimijoiden osallistuessa tekemiseen suunnittelusta lähtien. Näin on pystytty hyödyntämään ihmisellä luonnos-taan olevaa taipumusta luovuuteen, yhteisöllisyyteen ja elämyksien etsintään.
Sosiaalipedagoginen työskentely edellyttää kohteena olevan ryhmän integraatio- ja identiteettiongelmien erityispiirteiden tuntemista, yleistä teoreettista perehtymistä ongelman luonteeseen ja vallitsevaan tilanteeseen. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa toiminnan lähtökohtana on ollut pyrkimys katsoa tulevaan, kuten myös poh-tia sitä, kuinka tavoitteisiin pääsemiseksi tulisi edetä. Hankkeessa ihmiset on nähty oman elämänsä keskiöön asettuvana subjekteina, jolloin heidän arkensa ehtojen ymmär-täminen on noussut työskentelyn kannalta olennaiseksi. Arkilähtöisen sosiaalipedagogi-sen työn voikin katsoa pyrkivän postmodernissa yhteiskunnassa pirstaleisista palasista rakentuvan arjen ymmärrettäväksi tekemiseen. Ihmisillä on rajalliset edellytykset ym-märtää toistensa kokemusmaailmaa. Siksi ymmärtäminen vaatii arjessa tapahtuvaa koh-taamista ja vuorovaikutusta.
Asukasagenttityöllä tiedonkulkua asukkaiden ja kaupungin hallinnon välillä on paran-nettu. Hyvä tiedonkulku ja avoin vuorovaikutus ovat lisänneet kuntalaisten luottamusta hallintoon. Asia tulee nähdä myös toisinpäin: mitä paremmin kunnan työntekijät ja luot-tamushenkilöt tuntevat paikallisyhteisön, sen asukkaat, toimijat ja järjestöt, sitä hel-pompaa yhteistyön ja erilaisten kumppanuuksien rakentaminen on. Juuri siitä syystä syksystä 2012 alkaen tilaajapäälliköillä on ollut asiavastuiden lisäksi myös maantieteel-linen vastuualue. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen myötä on kirjoitettu auki ne tavoitteet ja toimenpiteet, joilla yhteistyötä paikallisyhteisöjen kanssa halutaan pitkällä aikavälillä rakentaa ja miten kunnan palvelutuotannossa saataisiin hyödynnettyä paikal-listen asukkaiden ja toimijoiden työpanosta ja osaamista nykyistä paremmin.
Tuloksiin peilaten toiminnassa on nähtävissä paljon yhtymäkohtia sosiaalipedagogiseen toimintaan. Niin Uudistuva kylä kaupungissa hanke kuin Elämänkaarikahvila -minipilotti ovat edistäneet ihmisten omatoimisuutta ja yhteisvastuuta tarjoten heille mahdollisuuden osallistumiseen, toisten kohtaamiseen sekä itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen. Se on mahdollistanut ihmisille kokemuksen oman itsen tarpeellisuudesta sekä siitä, että hän voi yhdessä toisten kanssa vaikuttaa oman elämänsä suuntaan. Onkin tärkeää luoda osallistumisen mahdollisuuksia myös syrjäisemmillä seuduilla asuville viihtyvyyden ja alueellisen tasapainon vuoksi. Ihmiselle on tärkeää rakastaa ja olla ra-kastettu, mutta aivan yhtä tärkeää on kokea itsensä tarpeelliseksi sille yhteisölle ja yh-teiskunnalle, jossa elää. Tarpeellisuuden kokemus on mielekkään elämän keskeinen ulottuvuus.