KUVIO 5. Vapaaehtoistoiminnan motiivitimantti (mukaillen Yeung 2005, 107).
Motiivitimantin ääripäät kuvaavat vapaaehtoistoimijan motiivien suuntautumisesta it-sestä ulospäin (toimintaan, kontakteihin, uusiin asioihin, antamiseen) tai vapaaehtoiseen itseensä (saamiseen, mietiskelyyn, arvoihin). (Yeung 2005, 108.) Yeungin mukaan (2005, 109–117) kartan neljä eri ulottuvuutta voidaan kuvata seuraavasti: 1) Saaminen -
SAAMINEN
JATKUVUUS TOIMINTA
ETÄISYYS LÄHEISYYS
POHDINTA UUDEN ETSINTÄ
ANTAMINEN OSALLISTUMISEN
MOTIIVEJA
antaminen ulottuvuus kuvaa niitä asioita, joita vapaaehtoistoimija saa tai mitä hän voi itse antaa toiminnalle. 2) Jatkuvuus - uuden etsintä kuvaa motivaatiota vapaaehtoistoi-mijan tarpeesta toimia tutun asian tai teeman parissa tai halusta oppia uutta. 3) Etäisyys - läheisyys ulottuvuus esittää vapaaehtoistoimijan sosiaalisten kontaktien merkitystä motivaatiossa. 4) Pohdinta - toiminta ulottuvuus puolestaan kertoo vapaaehtoistoimijan motiivista käydä läpi omia kokemuksiaan tai mahdollisuudesta täyttää vapaa-aikaansa merkityksellisillä toiminnoilla. (Yeung 2005, 109–117.)
Eläkeikäisten joukossa tehtyjä osallistumisen motivaatiotutkimuksia tarkasteltaessa esiin nousee eläkkeelle jäämisen merkitys elämänmuutoksena. Tällöin työn tilalle etsi-tään mielekästä tekemistä ja työtovereiden välisen vuorovaikutuksen tilalle muita sosi-aalisia suhteita. Lisäksi pyritään olemaan hyödyllisiä yhteisön jäseniä myös työn päät-tymisen jälkeen. Toinen esiin nouseva seikka koskee osallistumisen iloa. Mukaan lähde-tään vapaaehtoisuutta korostaen, itselle sopivassa tahdissa ja omien resurssien ja intres-sien pohjalta. Iloa tuo muiden auttaminen ja hyödyksi oleminen, muiden tapaaminen sekä toiminnan mukavuus ja virkistävyys. Kolmas eläkeikäisille tärkeä seikka osallis-tumisessa on itsestä huolta pitäminen. Aktiivisuus ja osallistuminen koetaan hyödylli-seksi, itseä virkistäväksi ja hyvinvointia edistäväksi. (Haarni 2009, 88–92.)
Kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan osallistumista voi myös uuvuttaa ja olla siten hai-tallista hyvinvoinnille. Suurin osa tutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, että kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan osallistuminen edistää eläkeikäisten hyvinvointia. Vapaaehtois-toimintaan osallistuminen hidastaa koetun terveydentilan ja toimintakyvyn huononemis-ta sekä masennusoireiden lisääntymistä. Vapaaehtoistoiminhuononemis-taan osallistumisen myöntei-siksi seuraukmyöntei-siksi on kuvattu myös tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja itsetunnon parane-mista. Vapaaehtoistoimintaan osallistumisella on siis monenlaista hyvinvointia edistäviä seurauksia ja merkittäviä hyötyjä eläkeläisten elämässä. (Haarni 2009, 88–92.) Sosiaali-pedagogiikan ja sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta katsottuna keskeisinä käsitteinä ikäihmisten kanssa tehtävässä työssä ovat muun muassa valinnanvapaus, au-tonomisuus, osallistuminen ja motivointi. Hyvän elämän osatekijöinä Kurki nimeää lisäksi aktiivisuuden sekä itsensä ja ympäristön kehittämisen. Toiminnan kautta nämä osatekijät tuovat ikäihmisen elämään merkityksellisyyden kokemuksia sekä tukevat ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnista, samalla kun ikääntyneet liittyvät yhä tii-viimmin ympäröivään yhteisöönsä. (Kurki 2007, 15–44).
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
4.1 Tutkimuksen metodologia
Ihmistutkimuksessa tutkijan tulee tuoda esille ihmiskäsityksensä eli se, millaiseksi hän ihmisen perusluonteen olettaa. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa Lauri Rauhalan (1989) luonnehtima kokonaisvaltainen, holistinen ihmiskäsitys, joka pyrkii muodostamaan ih-misestä kokonaisuuden. Käsitys ottaa huomioon sekä yksilön kaikkine olemuspuolineen että sen yhteisön ja sosiaalisen kentän, jossa ihminen toimii. Holistisen käsityksen mu-kaan hyvää elämää ei voi saavuttaa, jos olemassaolon kaikkia elementtejä ei huomioida;
ihminen on aina kohdattava kokonaisvaltaisesti. Olemassaolon tasot ovat käytännössä toisiinsa kietoutunut kokonaisuus, mutta kullakin alueella niistä on oma merkityksensä.
Rauhala (1989, 27; 1990, 35) esittää näkemyksensä kolmijakoisena, jolloin ihmisen olemassaolon perusmuodot ovat:
1) Tajunnallisuus eli psyykkis-henkinen olemassaolo, joka tarkoittaa sitä, että ihminen normaalitilassa kokee aina jotain, hän tietää, tuntee ja uneksii.
2) Kehollisuus eli olemassaolo orgaanisena tapahtumana, joka tarkoittaa ihmis-kehon kemiallisia, biologisia ja anatomis-fysiologisia prosesseja.
3) Situationaalisuus eli olemassaolo suhteina todellisuuteen ja tilanteeseen, joka sisältää ihmisen suhteen esimerkiksi esineisiin, maailmaan, kulttuuriin ja mui-hin ihmisiin.
Kehollisuus ilmenee Rauhalan mukaan ihmisen orgaanisena olemassaolona. Tähän olemassaolon tasoon kuuluvat muun muassa ihmisen elintoiminnot, kuten verenkierto, hermosto ja solut. Orgaanisessa tapahtumisessa ei ole mitään symbolista tai käsitteellis-tä, joten tähän liittyviä ilmiöitä ei tule tutkia käsitteitä tai symboleita tutkivilla menetel-millä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aivoja tutkimalla ei voi tutkia kokemuksia.
(Rauhala 1989, 32–34; Perttula 1995.)
Tajunnallisuus ilmenee ihmisen kokemuksissa, sillä tajunnallinen toiminta suuntautuu aina johonkin kohteeseen synnyttäen elämyksen. Tajunta muodostuu sisäiseksi kokonai-suudeksi esimerkiksi tietämisen, uskomisen, tuntemisen ja toivomisen elämyksien kaut-ta. Vaikka aina ei olekaan yksiselitteisen selvää, mikä aiheuttaa elämyksen, ei se tee elämyksestä kuitenkaan merkityksetöntä. Rauhalan mukaan mieli on sitä, jonka varassa
ymmärrämme ilmiöt ja asiat joksikin. Mieli on merkityksen antaja. (Rauhala 1989, 29–
32; 1990, 38.)
Kolmas olemassaolon muoto on Rauhalan mukaan situationaalisuus eli ihmisen kietou-tuneisuus todellisuuteen oman elämäntilanteensa kautta. Ihmistä ei voida ymmärtää ir-rallaan ympäristöstä, jossa hän elää. Situaatio muodostuu kohtalonomaisista, itse vali-tuista, konkreettisista ja ideaalisista tekijöistä. Situationaalisuuteen vaikuttavia tekijöitä, joihin ihminen ei ole voinut itse vaikuttaa ovat muun muassa kulttuuri, perimä, van-hemmat, rotu ja kansallisuus, johon hän syntyy. Sen sijaan taas toisiin situaatiotekijöi-hin ihminen on voinut itse vaikuttaa. Näitä ovat esimerkiksi aviopuoliso, ystävät, har-rastukset ja ihmissuhteet. Elämäntilanne on se, johon ihminen on kehollisena ja tajun-nallisena suhteessa. (Rauhala 1989, 35–39; 1990, 35, 40–42.)
Koska tarkoituksena on tutkia kävijöiden ja toimijoiden kokemuksia Elämänkaarikahvi-latoiminnasta, tutkimukseni perustuu eksistentiaalis-fenomenologiseen tutkimusperin-teeseen. Eksistentiaalis-fenomenologisessa teoriassa kokemusta pidetään persoonalle todellisena. Tutkimuksen tarkoituksena on saada tutkimuksen keinoin esiin kokemukset, joista tutkija tutkimusalansa ja tutkimuskysymystensä rajaamana on kiinnostunut. Tut-kimukseen osallistuvilla tulee olla omakohtaista tietoa tutkittavasta ilmiöstä. Jos jostain syystä näin ole, on tutkija epäonnistunut jo empiirisen tutkimusosuutensa alkumetreillä.
Hän on valinnut tutkittaviksi persoonia, joiden elämäntilanteisiin ei kuulu niitä asioita, jotka ovat tutkittavan kokemuksellisen ilmiön situationaalisia kohteita. (Perttula 2007, 21.)
Kokemuksen tutkimuksen empiirisessä osuudessa tutkijan tulee dokumentoida tutki-mukseen osallistuvien kokemuksia. Tämä vaatii sen, että tutkittavat ilmaisevat koke-muksensa, joista saadaan tutkimusaineisto. Olemassa oleva ei kelpaa tutkittavaksi sel-laisenaan, vaan vasta ilmaistuna. Kokemukseen keskittyvässä tutkimuksessa ongel-manasettelu muotoutuu kokemuksen kuvaamisesta, jäsentelystä ja kokemuksen tuotta-man tiedon analysoimisesta. Kokemuksen tutkimisen ehtona on, että tutkija pitää myös itseänsä samanlaisena kokevana olentona kuin tutkimansa henkilöt. Eli kokemuksen tutkijalle oma kokemuksellisuus on ainoa tapa ymmärtää tutkimaansa ilmiötä. Tutki-muksen tekeminen on aina tutkijan tulkintaa, siis subjektiivista. KokeTutki-muksen tutkimi-nen liittyy aina vahvasti yksittäisiin, tutkimukseen osallistuvien kokemuksiin, eikä sillä
voida tuottaa yleispätevää ymmärrystä tutkimuskohteesta. (Perttula 2006, 140, 143−144, 154; 2007, 21.) Kokemusta pidetään yksilöiden näkemyksinä tutkittavista asioista ja niihin liittyvistä ilmiöistä. Taulukossa 4 kuvaan yhteenvetona tutkimuksen taustalla vaikuttavia tieteenfilosofisia näkökulmia.
TAULUKKO 4. Tutkimuksen taustalla vaikuttavia tieteenfilosofisia näkökulmia.
IHMISTIETEELLINEN/TULKINNALLINEN
Tutkimuskohde Merkitysten ja tulkintojen luoma todellisuus Tutkimuksellinen orientaatio Ymmärtäminen, tulkinnallisuus
Tutkijan rooli Tutkija osa tutkittavaa maailmaa, subjektiivinen rooli Tutkimuksellisen ymmärryksen perusta Ymmärrys perustuu tutkijan tajunnalle
Oman tutkimukseni kannalta eksistentiaalisen fenomenologian mukainen ihmiskäsitys on selkiyttänyt tutkimuskohteeni ymmärtämistä. Ihmisen holistisuus, ainutlaatuisuus, historiallisuus, ainutkertaisuus sekä hänen maailmasuhteensa ovat keskeisiä tekijöitä tutkimuksessani. Minipilotin tutkimisessa osana hanketta tulee keskeiseksi myös ihmi-sen suhde muuhun maailmaan, sillä ilman situaatiota kokemusten ymmärtäminen on mahdotonta. Tutkimuksessa voidaan ja tulee huomioida joitakin situationaalisia tekijöi-tä. Omassa tutkimuksessani yksi keskeinen yhteinen situationaalinen tekijä tutkimuksen kohderyhmällä on Elämänkaarikahvila, johon he ovat osallistuneet tutkimuksen aikana.
Kahvilatoiminta on mukana tässä tutkimuksessa osana kohderyhmän merkitysmaail-maa, jolloin tarkasteluni suuntautuu niihin kokemuksiin, joita kohderyhmällä kertyy kahvilasta.
4.2 Tutkimuksen menetelmävalinnat
Ihmiskäsityksen ja metodologian lisäksi tutkijan tulee pohtia, mitkä tutkimusmenetel-mät soveltuisivat tutkittavana olevan ilmiön tarkastelemiseen. Sosiaalipedagoginen tut-kimus linkittyy muihin sosiaalitieteisiin lainaamalla eri tieteenalueilla kehitettyjä teori-oita sekä käyttämällä lähitieteiden kanssa yhteisiä käsitteitä. Sosiaalipedagogisessa tut-kimuksessa ei ole omia tutkimusmenetelmiä, vaan siinä sovelletaan lähitieteissäkin käy-tettyjä menetelmiä. Voidaan kuitenkin todeta, että usein laadullinen tutkimus ja tapaus-tutkimus soveltuvat hyvin sosiaalipedagogiseen tutkimukseen. Tutkimuksen tekemises-sä keskeistä on tutkimuskysymyksen sosiaalipedagoginen näkökulma. (Hämäläinen 1999, 37.)
Tämän tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen tapaustutkimus. Laadullinen tutki-musote soveltuu erityisen hyvin sellaisten ilmiöiden tutkimiseen, joista ei ole saatavilla aikaisempaa tutkimustietoa. Laadullisessa tutkimuksessa tarkoituksena on pyrkiä ym-märtämään tutkittavia ihmisiä, jolloin heille annetaan heille mahdollisuus tuoda oma näkökulmansa esille. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 88–89.) Tutkittava yksilö on tutkimuk-sen aktiivinen osapuoli määritellessään, miten hän ymmärtää tutkittavan asian. Haastat-telu on usein käytetty tutkimusmenetelmä. Jos kiinnostuksen kohteena on saada tietoa jostain ihmisestä: mitä hän ajattelee, mitä hän tuntee, minkälaisia motiiveja hänellä on, niin tällöin on luontevaa kysyä sitä häneltä itseltään. (Eder & Fingerson 2002, 181.) Syrjälän ja Nummisen (1988, 175, 181–183) mukaan tapaustutkimuksessa on keskeistä laaja ja kokonaisvaltainen ymmärtäminen. Tapaustutkimuksen lähtökohtana on usein toimintaan ja tekemiseen pohjautuva tieto, jolloin tapaustutkimuksen tavoitteena on se, että tutkimuksen avulla pyritään käsitteellistämään kokemukseen perustuvaa tietoa. Ta-paustutkimuksessa teoriaa sovelletaan tutkimuksen jokaisessa vaiheessa, jolloin teoria ja käytäntö ovat dialektisessä suhteessa toisiinsa. Tutkijan ymmärrys tutkittavasta ilmiöstä muotoutuu teoreettiseen oletusten ja käytännön pohjalta. Aineiston koonti, analyysi ja tulkinta ovat myös jatkuvaa vuorovaikutusta teoreettisten käsitysten ja tutkittavan todel-lisuuden välillä. Tapaustutkimuksen yhtenä tavoitteena voidaan nähdä juuri käytännöstä nousevan keskustelun herättäminen. (Syrjälä & Numminen 1988, 170−176.)
Tutkimusmenetelminä käytän haastattelua ja päiväkirjojen kirjoittamista. Tutkimukses-sa käytän siis kahden menetelmän yhdistämistä eli triangulaatiota. (Perttula 2006, 143.) Tutkimusmenetelmät valitsen sen perusteella, että koen niiden tukevan ja täydentävän toisiaan, jolloin niiden avulla on mahdollisuus saada esiin kokemuksia useammasta nä-kökulmasta. Haastattelussa tutkijalla on mahdollisuus luoda yhteistä ymmärrystä haasta-teltavan ja haastattelijan välille. (ks. lisää Hirsjärvi & Hurme 2008, 48–49.) Haastattelu on vuorovaikutusta haastattelijan ja haastateltavan välillä, jossa he yhdessä rakentavat haastattelun todellisuutta. Mielestäni kyselylomakkeella en saisi haastateltavien omaa ääntä niin hyvin esille, sillä lomakkeessa vastausvaihtoehdot täytyy yleensä rajata.
4.3 Tutkimusaineisto
Haastattelin Elämänkaarikahvilan toimijoita ja kävijöitä, lisäksi kävijät saivat halutes-saan kirjoittaa kahvilassa heränneitä ajatuksia ja palauttaa kirjoituksensa ”päiväkirjalaa-tikkoon”. Yksi perhe kirjoitti jatkuvaa päiväkirjaa kokemuksistaan. Haastatteluissa sel-vitin kävijöiden ja toimijoiden kokemuksia Elämänkaarikahvila -minipilotista, siellä tapahtuvasta toiminnasta, vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä sekä minipilottiin mukaan tulosta ja omasta osuudesta toiminnassa. Tein valmiiksi haastattelurungon (Liite 4), jo-hon olin miettinyt sosiaalipedagogisia teemoja, kuten yhteisö, elämyksellisyys, osalli-suus ja toiminnalliosalli-suus. Kysymykset jaoin isompien pääotsikoiden alle. Kysymysryh-miä muodostui kaiken kaikkiaan neljä: omat taustasi, vuorovaikutus, oma osuus ja toi-minnan arviointia. Puolistrukturoidussa haastattelussa kaikille haastateltaville esitetään samat tai likipitäen samat kysymykset samassa järjestyksessä.
Ennen tutkimuksen aloitusta sain tutkimusluvan (Liite 1) Hämeenlinnan kaupungin hy-vinvointipalvelujen kehittämisyksikön johtajalta. Haastatteluja tein 12 kappaletta huhti-kuussa 2012. Koehaastattelun tein jo aiemmin maalishuhti-kuussa, jotta minulla oli mahdolli-suus testata haastattelurungon toimivuutta ja mahdollimahdolli-suus vielä muuttaa sitä. Koehaas-tattelun litteroituani totesin kuitenkin haastattelurungon toimineen niin hyvin, että sitä ei tarvinnut muuttaa. Näin ollen otin myös koehaastattelun osaksi aineistoa. Koska en itse pystynyt olemaan kahvilassa läsnä kuin koehaastattelua ja varsinaisia haastatteluita teh-dessäni, kirjoitin haastateltaville luettavaksi esittelykirjeen. Kirjeessä kerroin, kuka olen, mistä tulen, mitä opiskelen sekä mitä varten ja mihin tarkoitukseen teen haastatte-luita. Kirjeet jaoin haastateltaville luettavaksi ennen haastattelua. Kirjeen tarkoitus oli vapauttaa tunnelmaa ja vähentää jännitystä itse haastattelutilanteesta.
Haastateltavat oli hankittu minulle valmiiksi kahvilassa kävijöiden keskuudesta. Haas-tattelin seitsemää eläkeläistä, viittä lasta/nuorta ja kahta äitiä. Kaikki haastattelut toteu-tettiin Elämänkaarikahvilassa ja ne nauhoitoteu-tettiin. Haastattelut olivat kestoltaan 7-40 minuuttia. Haastattelut olivat pääosin yhden hengen haastatteluita, pois lukien kaksi haastattelua, joissa oli kaksi nuorta kerralla. Tarkoituksenani oli alun alkujaan haastatel-la vain eläkeläisiä, siksi haastatel-lasten ja nuorten haastattelut tulivat minulle hieman yllätykse-nä, joten jouduin muokkaamaan ensisijaisesti eläkeläisille suunniteltua haastattelurun-koa haastatteluita tehdessäni. Tämä oli hyvä kokemus ja oppi myös itselleni: aina kaikki
ei mene suunnitelmien mukaan, jolloin tutkijalta vaaditaan joustavuutta, nopeaa ongel-maratkaisu- ja muuntautumiskykyä. Haastatteluiden tekeminen vaatii muutenkin tutki-jalta tilannetajua ja herkkyyttä reagoida haastateltavien vastauksiin esimerkiksi tekemäl-lä strukturoitujen kysymysten lisäksi myös tarkentavia kysymyksiä sekä lisäkysymyk-siä. Näin jälkeenpäin ajateltuna en löydä yhtään hyvää selitystä sille, miksi haastattelut oli tarkoitus rajata koskemaan vain eläkeläisiä. Nämä lasten ja nuorten haastattelut ovat erittäin antoisa ja tärkeä lisä tutkimukselleni senkin vuoksi, että hankkeessa nimen-omaan korostetaan kaikkien osallisuutta. Näin ollen sain mukaan kolme erilaista näkö-kulmaa: ikäihmisten, lasten/nuorten ja vanhempien.
Pyrin tekemään haastatteluista dialogisia keskusteluita, joissa en haastattelijana ollut vain kysymysten esittäjä ja kuuntelija. Pyrin avaamaan hankalalta tuntuvia kysymyksiä esimerkkien kautta ja rohkaista samalla haastateltavia kertomaan avoimemmin omista kokemuksistaan. Annoin myös haastateltaville mahdollisuuden esittää vastakysymyksiä minulle. Pyrin olemaan tutkimusta tehdessäni hyvin avoin, koska koin avoimuuden tuo-van luottamusta. (ks. Gillham, 2000, 25–28.) Avointa ilmapiiriä loin esimerkiksi esitte-lykirjeeni avulla, sekä kirjoittamalla muutamaan otteeseen Hämeenlinnan kaupungin verkkosivuilta löytyvään Uudistuva kylä kaupungissa -blogiin. Esittelykirjeen ja blogiin kirjoittamalla halusin tuoda nimeäni ja taustojani esiin, etten olisi vain tuntematon tutki-ja, joka käy tekemässä muutamia haastatteluita sen enempää itsestään kertomatta.
Yhden perheen äitiin ja poikaan olin yhteyksissä sähköpostitse. Sähköpostin kautta sain myös heidän joka viikko kirjoittamansa päiväkirjat. He kirjoittivat minulle koepäiväkir-jat, joiden avulla testasin tehtävän annon oikeellisuutta ja riittävyyttä. Koin tehtävän annon olevan hyvä, joten koepäiväkirjat mukaan lukien, päiväkirjaa kertyi molemmilta kirjoittajilta 8 viikon ajalta yhteensä 6 sivua. Kahvilassa olevaan päiväkirjalaatikkoon kertyi ajatuksia ja palautteita 10 kappaletta. Lisäksi sain kahvilassa aiemmin kerättyä aineistoa, kuten kyselyitä vastauksineen, raportteja sekä kuvamateriaalia käyttööni.
4.4 Tutkimuksen analyysi
Tässä tutkimuksessa sisällönanalyysin keinoin on pyritty tarkastelemaan Elämänkaari-kahvilan kävijöiden kokemuksia ja merkityksiä kahvilasta. Sisällönanalyysi on teksti-analyysia, jossa tarkastelun kohteena on jo valmiiksi tekstimuotoisia tai sellaiseksi
muu-tettuja aineistoja. Tutkittavana olevat tekstit voivat olla hyvin monimuotoisia: kirjoja, päiväkirjoja, haastatteluita, puheita ja keskusteluita. Sisällönanalyysin käyttötarkoituk-sena on muodostaa tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus, joka yhdistää tulokset ilmiön laajempaan kontekstiin ja aihetta koskeviin muihin tutkimustuloksiin. (Tuomi & Sara-järvi 2002, 105.) Analyysin tarkoitus on luoda sanallinen ja selkeä kuvaus tutkittavasta ilmiöstä eli informaatioarvon lisääminen, jolloin hajanaisestakin aineistosta pyritään luomaan mielekäs, selkeä ja yhtenäinen informaatiokokonaisuus. (Emt., 93.)
Tutkimusaineiston laadullinen sisällönanalyysi etenee niin, että ensin aineisto pirstotaan pieniin osiin, käsitteellistetään ja lopuksi järjestetään uudelleen uudenlaiseksi kokonai-suudeksi. (Patton 1990, 381.) Sisällönanalyysi on mahdollista tehdä aineistolähtöisesti, teoriaohjaavasti tai teorialähtöisesti. Erona näissä tavoissa on analyysin ja luokittelun perustuminen joko aineistoon tai valmiiseen teoreettiseen viitekehykseen. (Tuomi &
Sarajärvi 2002, 109–116.) Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa ei aikaisemmilla tie-doilla tai teorialla saisi olla vaikutusta lopputulokseen. Sarajärvi ja Tuomi toteavatkin, että aineistolähtöistä tutkimusta on erittäin vaikea toteuttaa, sillä havaintojen teoriapitoisuus on yleisesti hyväksytty periaate. Tutkijan on vaikea olla objektiivinen, koska hän on va-linnut käsitteet, tutkimusasetelman ja menetelmät. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 97.) Uskon, että tutkimusta tehdessäni on tapahtunut suodattamista ja tulkintaa ainakin tutkimusasetel-man ja -ongeltutkimusasetel-man laatimisessa, haastattelurunkoa muotoiltaessa, aineistoa kerättäessä, ana-lysoitaessa ja tulkittaessa.
Ongelmaa voidaan välttää teoriaohjaavassa analyysissa. Silloin aikaisempi tieto ohjaa tai auttaa analyysin etenemisessä ja toteuttamisessa, vaikkakin analyysi toteutetaan ai-neiston tiedonantajien ehdoilla. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 92–96.) Oman aiai-neistoni ana-lysoin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttäen, sillä koin juuri sen täyttävän parhaiten tutkimukseni asettamat tarpeet. Teoriaohjaava-analyysi etenee aineistolähtöisen analyy-sin tavoin aineiston ehdoilla. Ero teoriaohjaavan ja aineistolähtöisen analyyanalyy-sin välillä tapahtuu luokitteluvaiheessa, jolloin teoriaohjaavassa analyysissä esille nousevat teo-reettiset käsitteet. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 115–166.) Tulkitsin siis haastatteluistani esiin nousevia merkityksiä huomioiden kuitenkin jo haastattelurunkoon muotoilemani sosiaalipedagogiset teemat. Haastatteluaineistojen suunnittelu ja analyysi perustuivat pitkälti realistiseen ajatteluun, jolloin haastattelutilanteita ohjattiin ennalta suunnitelluin kysymyksin ja odotuksena oli, että haastateltavat kuvaavat näkemyksiään asioista
sellai-sena kuin ne kokevat. Analyysivaiheessa koin tärkeäksi antaa aineistolleni ”luvan pu-hua”, koska vain silloin voin osoittaa käytännössä, että tämä tutkimus on tehty yhdessä tutkimuksen tiedonantajien kanssa.
Analysoinnin vaiheet pohjautuivat Milesin ja Hubermannin (1994) esittämiin aineisto-lähtöisen analyysiin vaiheisiin. (Miles & Hubermann 1994, Tuomen & Sarajärven 2002, 110 mukaan.) Aineiston analysoinnin aloitin purkamalla haastattelut kirjalliseen muo-toon. Litteroin haastattelut sanasta sanaan, jätin kuitenkin toistot ja täytesanoja pois. En merkinnyt myöskään päällekkäin puhumisia tai taukojen pituuksia. Litteroinneissa mer-kitsin haastateltavat H1-H14 ja haastattelijan HJA lyhenteillä. Litterointeja kertyi kaiken kaikkiaan 59 sivua, kirjoitettuna fonttikoolla 12 ja rivivälillä 1,5. Jo litteroinnin aikana pyrin poistamaan tekstistä haastateltavien anonymiteettiä vaarantavia tekijöitä.
Tämän jälkeen luin tutkimusaineiston muutaman kerran läpi ja siirryin aineiston pelkis-tämisvaiheeseen. Pelkistämisvaiheessa aineistosta poimitaan kaikki analyysiyksikköä ja tutkimuskysymyksiä koskeva olennainen tieto, jolloin tutkimusaineisto pelkistetään yksittäisiin lauseisiin. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 111–112.) Pelkistämisvaiheessa tavoit-teenani oli poimia aineistosta Elämänkaarikahvilaa koskevia kokemuksia ja merkityk-siä. Aineistoa pelkistäessä muodostin aineistosta yksittäisiä lauseita eli redusoin ilmauk-set. Tällöin sain rajattua tutkimuksen kannalta ylimääräisen tiedon pois.
Pelkistämistä seuraa aineiston klusterointi eli aineisto ryhmitellään analyysin kannalta mielekkäisiin kokonaisuuksiin. Ryhmittelyssä etsitään pelkistettyjen ilmauksien yhtäläi-syyksiä ja erilaisuuksia. Samaa asiaa tarkoittavat käsitteet ryhmitellään ja yhdistetään luokaksi sekä nimetään luokan sisältöä kuvaavalla nimikkeellä. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 112.) Aineiston ryhmittelyn eli klusteroinnin tein tietokoneella, leikkaaliitä -tekniikalla. Leikkasin lauseita ja liitin ne yhtenevien teemojen mukaan yhteen. Haastetta tuotti se, että usean teeman alla käyty keskustelu antoi tutkimustuloksia myös muihin teemoihin. Tämän vuoksi tein pitkään töitä, jotta sain ryhmiteltyä ja yhdistettyä tutki-mustulokset luokiksi. Aineistoa analysoidessa myös tutkimuskysymykset tarkentuivat.
Kolmas vaihe sisällönanalyysissä on aineiston abstrahointi. Se tapahtuu normaalisti yh-distämällä samansisältöisiä luokkia, jolloin saadaan pääluokka. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 114.) Pääluokat muodostuivat osasta haastattelurungon (Liite 4) teemoista.
Tä-män jälkeen pyrin tekemään luokista taulukon. Taulukkoon 4 olen kerännyt tutkimuk-seni ala- ja pääluokat. Lopuksi kävin tutkimusaineistoa vielä uudestaan läpi, varmis-taakseni luokkien oikeellisuuden. Abstrahointia voidaan jatkaa yhdistelemällä luokituk-sia niin kauan kuin se aineiston näkökulmasta on mahdollista.
TAULUKKO 5. Aineiston luokittelu.
Tulososion olen jakanut kahteen lukuun tutkimuskysymysten pohjalta. Tämä siksi, että tutkimukseni palvelisi niin Pro Gradu -tutkielmana kuin Elämänkaarikahvilan kokemus-ten kartoittajana. Luvussa viisi esittelen sisällönanalyysilla analysoituja kokemuksia Elämänkaarikahvilasta. Luvussa kuusi nidon kokemukset teoriaan ja tarkastelen koke-muksia sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta. Tarkastelen kahvilan toimintaa sosiokulttuurisen innostamisen seitsemästä muuttumattomasta elementistä viiden (te-keminen, osallistuja, aika, instituutio ja sosiaalinen suhde) kautta ja arvioin niiden sijoit-tumista joko innostamisen kylmään tai kuumaan maailmaan. Muut kohdat olisivat olleet mielestäni liian laajoja tutkittavaksi pelkkien haastattelujen avulla.
4.5 Tutkimuksen luotettavuus
Laadullisen tutkimuksen tavoitteena on mahdollisimman luotettavan tutkimuksen teke-minen. Laadullisen tutkimuksen arvioinnissa on kysymys tutkimusprosessin
luotetta-ALALUOKKA PÄÄLUOKKA NÄKÖKULMA
Eri sukupolvien yhdistäminen
Lasten valvomaton ajankäyttö Synty
Kokemuksia Elämänkaari-kahvilasta
Sallivuus
Avoimuus Ilmapiiri
Suuret kävijämäärät
Lapsille turvallinen paikka Tarpeellisuus Arkilähtöisyys
Ohjattu vs. vapaa toiminta Kehittäminen Vapaaehtoisten mukaan
saa-minen
Jatkon puoltaminen
Jatkuminen
vuudesta eikä pelkästään mittauksen luotettavuudesta. Kvantitatiivisen tutkimuksen arvioinnissa käytettyjä validiteetin ja reliabiliteetin käsitteitä ei perinteisesti ymmärret-tyinä voi soveltaa kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuuden perusteiksi. (Eskola &
Suoranta 1998, 211–212.) Lincoln ja Guba (1985) suosittelevat kvalitatiivisen tutki-muksen laadun arvioinnissa käyttämään ennemmin tarkastelunäkökulmana vastaavuut-ta, siirrettävyyttä, tutkimustilannetta sekä todennettavuutta.
Vastaavuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin tutkijan tekemät tulkinnat vastaavat tut-kimuksen aineistoa. Kvalitatiivista aineistoa analysoitaessa on tutkijan pyrittävä syste-maattisuuteen, perusteltavuuteen, kattavuuteen, rationaalisuuteen ja totuudellisuuteen.
(Syrjälä & Numminen 1988, 118.) Tutkimuksessa teoreettisten lähtökohtien, käsitteel-listen määreiden ja menetelmälkäsitteel-listen ratkaisujen tulisi olla loogisessa suhteessa keske-nään. Tutkijan kannalta tutkimuksen loogisuus osoittaa tieteellistä otetta ja oman tie-teenalansa hallintaa. Lukijan tulisi pystyä seuraamaan tutkijan päättelyä. (Eskola &
Suoranta 1998, 211–217.)
Tässä raportissa olen tuonut tutkimuksen logiikkaa esille avaamalla lukijalle tutkimuk-sen kannalta olennaisia käsitteitä esittämällä ne selkeästi, kuvioita hyväksikäyttäen. Li-säksi olen pyrkinyt lisäämään luotettavuutta pohtimalla avoimesti tutkimuksen kulkua sekä avaamalla tutkimuksen taustoja. Aineistoa analysoidessa kirjasin päättelyn vaiheet ylös ja säilytin kaikki materiaalit mahdollisia tarkistuksia varten. Tutkimuksen tulosten esittelyssä olen pyrkinyt avoimuuteen ja antamaan lukijalle mahdollisuuden tarkastella tutkimuksen johdonmukaisuutta mahdollisimman tarkalla analyysin kuvaamisella.
Tutkimuksen siirrettävyydellä puolestaan tarkoitetaan sitä, onko tutkimus toteutettavissa toisen vastaavanlaisen tutkimusaineiston kautta. Tutkimukseni luonteen vuoksi ei Met-sämuurosen (2006, 201) mukaan ole mielekästä pitää siirrettävyyttä luotettavuuden kri-teerinä. Siirrettävyys tarkoittaa sitä, voidaanko saatuja tuloksia soveltaa vastaavaan il-miöön toisissa olosuhteissa. Tutkimuksen suora siirrettävyys on heikko, koska
Tutkimuksen siirrettävyydellä puolestaan tarkoitetaan sitä, onko tutkimus toteutettavissa toisen vastaavanlaisen tutkimusaineiston kautta. Tutkimukseni luonteen vuoksi ei Met-sämuurosen (2006, 201) mukaan ole mielekästä pitää siirrettävyyttä luotettavuuden kri-teerinä. Siirrettävyys tarkoittaa sitä, voidaanko saatuja tuloksia soveltaa vastaavaan il-miöön toisissa olosuhteissa. Tutkimuksen suora siirrettävyys on heikko, koska