dän ylpeät ilmeensä: ”Kato, nyt meillä on postilaatikko ja sinne on palautunu jo monta lappuakin!”.
Monesti olemassa olevia voimavaroja ei huomata ottaa käyttöön. Pienelläkin panostuk-sella voidaan saada paljon aikaan ja ihmiset voivat innostua toimimaan yhteisöllisyyttä rakentavasti. Elämänkaarikahvila on osoittautunut loistavaksi toimintamuodoksi yhteis-työverkostojen laajentajana. Kahvila on lähentänyt ja tutustuttanut Iittalalaisia toisiinsa.
Haastatteluissa hämmästeltiin sitä, että niinkin pienellä paikkakunnalla on vielä useiden asumisvuosien jälkeen paljon ihmisiä, joita ei tunne.
”Mä oon huomannu tosiaan täällä, kun käy aikuisiakin paljon niin, vaikka mäkin oon näin kauan asunu täällä, niin on hirveen paljon vielä semmosia outoja ihmi-siä mihinkä tutustuu.” (nainen 75 v)
Haastatteluissa korostui, että ikäihmisten keskuudessa lasten ajatellaan yleisesti olevan ryhmä, jonka parissa ja kanssa on mukava toimia. Korostettiin myös, että toiminnasta menisi idea, jos lapsia ei olisi mukana.
”Siitä oon kauheen ilonen, että täällä on aina koululaisia. Se ois kamalaa, jos täällä ois vaan eläkeläisiä. Tää yhdessäolo ja sitten koululaisten ja eläkeläisten kohtaaminen. Että ei tässä kunnassakaan oo mitään muuta paikkaa tai tällä kyläl-lä, missä olis uudet polvet ja eläkeläiset samassa tilassa.” (nainen 65 v)
Toiminnan koetaan lähentävän eri sukupolvia. Myös vanhemmat kokevat sukupolvien lähentymisen myönteisesti ja pitävät tärkeänä lasten ja ikäihmisten yhdessäoloa. Van-hempien mielestä tärkeää on ”semmonen suvaitsevaisuus eri ikästen ja erilaisten ihmis-ten välillä” (äiti 46 v), että lapset tottuvat erilaisuuteen, eri-ikäisiin ja erilaisiin ihmisiin.
Ajatuksena on, että lapsi, joka tottuu pienestä pitäen olemaan ikäihmisten kanssa, oppii myös varttuessaan arvostamaan ja kunnioittamaan ikäihmisiä. Koetaan, että ikäihmisillä on paljon elämän tuomaa viisautta, jonka halutaan siirtyvän uudelle sukupolvelle. Su-kupolvien lähentymisen koetaan rikastuttavan niin ikäihmisten kuin lasten ja nuortenkin elämää ja yhteinen toiminta koetaan antoisaksi molempien ikäryhmien mielestä. Kahvi-la on auttanut löytämään yhteisen kielen ikäihmisten ja nuorten välille.
”Heti ensimmäisen kahvilakerran jälkeen nuoret moikkailivat ikäihmisille. Se tun-tui tosi hyvältä. Nykypäivän nuorten maailma ja jopa kielenkäyttö on hyvin
eri-laista kuin pari ikäpolvea sitten. Kahvilassa ikäpolvet ovat löytäneet yhteisen kie-len.” (äiti 44 v)
Elämänkaarikahvila nähdään ennen kaikkea tarpeellisena, hyödyllisenä ja haasteellisena toimintana. Työn haasteellisuuden voisi ajatella kumpuavan eri sukupolviin liittyvistä asenteista. Lasten ja ikäihmisten yhteistoimintaan suhtautuminen on monesti melko ne-gatiivissävytteistä. Negatiivinen suhtautuminen saattaa johtua yhteistoimintaan tavalli-sesti liitettävästä asenteesta, jossa lasten ja ikäihmisten väliseen kanssakäymiseen ei aina löydy luonnostaan selkeää toimintatapaa. Yhteistoiminta voi ja sen pitäisi olla niin lasta ja nuorta kuin ikäihmistä kunnioittavaa sekä molempien lähtökohdat ja arvomaa-ilman huomioonottavaa. Kahvilan avulla on onnistuttu lähentämään sukupolvia ja pois-tamaan myyttejä heidän väliltään.
”Mun mielestä on kiva, että täällä on eri ikäsiä ihmisiä tosi paljon, että pääsee oleen kaiken ikästen kanssa. Tää tuo kuitenkin näitä ihmisiä lähemmäks toisiansa, et ymmärtää paremmin eri ikäsiä. Mä en ikinä ajatellu, että minkälaisia vanhuk-set vois olla. Mä oon aina ajatellu, että ne on kauheen kärttysiä ja sellasia, että ne ajattelee kauheen huonosti meistä nuorista.” (tyttö 15 v)
Vaikuttaakin siltä, että lapset suhtautuvat vanhusten erilaisuuden hyvin luonnollisesti.
Toimintaan aktiivisesti osallistuvat eläkeläiset ovat tulleet lapsille tutummiksi: ”Poikani jutteli tänään, että yksi eläkeläisistä on erityisen kiva. Hän taitaa olla yksi Elämänkaa-rikahvilan kantavista voimista.” (äiti 46 v)
5.4 Vaikuttaminen
Haastateltavat kokevat toiminnan olevan omaehtoista. Eri järjestöillä oli kuitenkin suuri vaikutus toiminnan alkuun saamisessa. Toiminnan käynnistyttyä kunnolla, sen nähdään toimivan hyvin omaehtoisesti.
”Sillon aluks oli varmaan sitä, että kuvitteli, että tätä ohjataan vähän tosta koulu-vanhempien ja punasen ristin toimesta. Mutta sitten, kun tää lähti virallisesti käyntiin, niin jokaiselle löyty niin kun se oma paikkansa ja roolinsa. Sen jälkeen tää on minusta menny ihan niin kun ohjaamatta.” (mies 55 v)
Koetaan, että toiminnan avulla Iittala ja Hämeenlinnan kaupunki ovat lähentyneet, eikä suurkunnan osana oleminen tunnu enää niin pahalta. Minipilottitoiminta koetaan
paik-kakunnan lähtökohtia arvostavana. Asukkaat kokevat, että heillä on taas mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Toiminnan suunnittelun ja toteutuksen uskominen paikallisille asuk-kaille ja toimijoille osoittaa arvostusta ja luottamusta heidän taitoihinsa ja kykyihinsä.
Kiitosta annetaan Hämeenlinnan kaupungille tilan kunnostamisessa sekä järjestymises-sä: ”Ei tää nuorisotalo kauan oo näin hieno ollukaan, että siitä kiitos Hämeenlinnan kaupungille. Että se on tän kuntaliitoksen jälkeen tehny täällä valtavan remontin.” (nai-nen 65 v)
Toimintaa halutaan nimenomaan pyörittää lasten ehdoilla. Eläkeläiset kokevat, että las-ten ehdoilla toimiminen on tärkeää senkin takia, koska koulupäivät ovat aikataulutettuja ja opetus ohjattua. Liiallinen suunnittelu ja aikataulutus voivat ehkäistä lasten ja ikäih-misten spontaaneja ja aitoja suhteita. Jos toimintaa on liikaa, lapset väsyvät. Osallistu-minen kahvilaan ja kaikkeen toimintaan on vapaaehtoista, eikä esimerkiksi sido lapsia osallistumaan joka viikko: ”Tää on paikka, johon voi tulla ja mennä. Jos nyt tänä tiis-taina on joku muu meno, niin se lapsi voi mennä sinne. Että se ei niin kun oo tavallaan sidottu tähän.” (nainen 67 v) Koetaan, että jos hankkeessa olisi annettu joku tietty sab-luuna, minkä mukaan tulisi edetä, ei koko minipilotista olisi tullut mitään. Toiminnan onkin annettu jäsentyä omannäköisekseen.
”Tässähän koetettiin jossain vaiheessa semmosta, että jokaisella eläkeliitolla pi-tää olla merkattu, että mitä toimintaa pi-täällä on, joku aktiviteetti merkattu. Me to-dettiin heti, että me ei tehdä sitä, vaan me annetaan lasten toimia ihan vapaasti.
Niitten ehdoilla, että me ei anneta niille mitää semmosta, ne tekevät mitä tekevät.
Koska katottiin, että niillä on niin tarpeeks aktiviteetteja koulussa, ja määräystä, että mitä niiden pitää tehä ja millon tehä ja näin.” (mies 55 v)
5.5 Osallisuus
Toiminta näyttäytyy jokaiselle mukana olevalle eri tavalla. Joidenkin eläkeläisten koh-dalla merkitys muodostuu asian tärkeydestä, siitä että tuntee olevansa mukana tärkeässä työssä ja kokee tekemänsä työn vaikuttavuuden. Toisille toiminta merkitsee puolestaan lähinnä vapaata, hyödyllistä tekemistä kodin ulkopuolella. Elämänkaarikahvilassa teh-tävällä työllä näyttää olevan merkittävä asema eläkeläisten elämässä: suurimmalle osal-le haastatelluista se on oosal-leellinen osa elämää. Kahvilassa eläkeläisillä on vastuullinen rooli. Tämä tukee ikäihmisten tietoisuutta omasta kompetenssistaan - siitä, että hänellä
on vielä osaamista ja taitoja, joita arvostetaan. Ikäihmisten taidot voivat tulla esille mo-nenlaisissa toiminnoissa.
”Kun on täällä tosiaan sen päivän, jotenkin tulee semmonen ajatus, että tuntee te-kevänsä jotakin tarpeellista ja hyödyllistä. Ja tämmönen eläkeläinen, tuntuu kun ne näitä vanhoja pitää vähän niin kun toisen luokan kansalaisena. Huonosti koh-dellaan ja otetaan pois kaikkia palveluita, mitä on ennen ollu. Ja kun säästetään-kin. Että se on toisaalta ihanaa, kun on joku semmonen asia, missä voi päteä ja tuntea ittensä tärkeeks, että tosiaan tekee jotakin hyödyllistä.” (nainen 75 v)
Haastatteluista tuli ilmi, että eläkeläiset tuntevat itse kasvaneensa ja lisänneensä tieto-määräänsä hankkeen myötä: ”Joka päivä tai joka kerta niin tulee semmonen uus juttu, mitä ei tienny niin kun se ois ollu olemassakaan. Et kyllä aina oppii siis, vaikka tosiaan on jo tän ikänen.” (nainen 67 v) Vapaaehtoisen auttamisen koetaan olevan luontaista toimintaa, joka edistää omaa hyvinvointia.
”Olen ihan kiitollinen siitä elämälle, että olen pystyny olemaan mukana. Kyllä tää on sillä tavalla antosaa, että ihan semmonen piristysruiske aina sille viikolle, kun tää on tää kahvila. Että tää on semmonen, sanoisinko ihan kunniatehtävä. Mä olen aina ajatellu, että kun ihmisellä on jotakin, on se sitten mitä puuhaa tahansa, niin ne omat asiat, terveydellisetkin jutut, niin ei niitä muista. Unohtuu kyllä ne omat vaivat.” (nainen 75 v)