Paikallisyhteisöjen, kuten kylien ja kaupunkien lähiöiden, toimintaa on pyritty elähdyt-tämään jo pitkään, koska huolenaiheena on ollut paikallisyhteisöjen kuoleminen. Kun-takoon kasvaessa palveluja koskeva päätöksenteko etääntyy, samanaikaisesti väestö vähenee, ikärakenne vanhenee ja palvelujen tarve muuttuu. Nuoret ja perheelliset muut-tavat kaupunkeihin, joihin paikallisyhteisöistä karsitut lähipalvelut ovat keskitetty. Pal-velutyhjiö lisää perinteisten yhteisöjen ja yhteisöllisyyden murentumista, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Negatiivisen kierteen välttämiseksi paikallisyhteisöissä on löydettävä uudenlaisia keinoja vastata voimistuviin tehokkuusvaatimuksiin ja samalla kehittää jul-kisia palvelujärjestelmiä vastaamaan yhteiskunnan nopeasti muuttuvia tarpeita. (Eng-blom-Pelkkala 2011, 3.)
Lähipalveluiden järjestäminen ja tuottaminen hyvinvointivaltiossa on keskeisesti kunti-en vastuulla. Pelkät rakkunti-enteelliset ratkaisut ja kuntaliitokset eivät kuitkunti-enkaan tarjoa vas-tausta ongelmaan eikä niillä pystytä turvaamaan kuntien kykyä järjestää palveluja. Pää-töksenteon siirtyminen kauemmaksi ja entistä isompiin yksiköihin aiheuttaa sen, että päätöksentekijät eivät tunne keskustan ulkopuolisten paikallisyhteisöjen olosuhteita ja tarpeita, jolloin palveluja keskitetään. Niin palvelujen tuottamiseen kuin rahoitukseen olisi löydettävä kunnallisesti tuotettavien palvelujen rinnalle uudenlaisia ratkaisuja. On tärkeää ottaa huomioon, että ihmisen hyvinvoinnissa on kyse myös osallisuudesta, asuin- ja elinympäristöstä, sosiaalisista suhteista ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista, eikä pelkästään hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamista palveluista ja niiden sijainnista.
(Pihlaja 2010, 12, 27.)
Muutospaineiden myötä Suomessa käynnistettiin vuonna 2005 kunta- ja palveluraken-neuudistus. Uudenlainen osaaminen vaati myös uudenlaisia työmuotoja. Tämän seura-uksena tuli tarve syventää verkostomaista yhteistyötä kuntien kesken sekä julkisen, yk-sityisen ja kolmannen sektorin välillä. (Pihlaja 2010, 28.) Julkishallintokeskeisestä hy-vinvointivaltiosta alettiin siirtyä monitoimijamalliin, samalla vastuu hyvinvointiyhteis-kunnasta on hajautunut ja siirtynyt paikalliselle tasolle sekä osittain kansalaisille itsel-leen ja kansalaisten muodostamille järjestöille. Valtion tehtäväksi on muotoutunut
mää-räävän roolin sijaan paikallisten toimijoiden tukeminen tiedollisia kannusteita tuotta-malla ja taloudellisia panoksia suuntaatuotta-malla. (Möttönen & Niemelä 2005, 3–5, 47.) Seuduista ja kunnista on tullut uusien toimintatapojen kehittämis- ja kokeilukenttiä.
Kuntien ja seutujen välille pyritään synnyttämään rahoituksellisin kannustimin kilpailua siitä, miten ja missä saadaan aikaan uusia toimintatapoja. Valtion tehtäväksi jää hyvien toimintamallien välittäminen koko maahan, jos niitä syntyy paikallisella tasolla. Enää periaatteena ei ole, että valtion rahoitus tulee kunnan hoitaessa tehtävänsä vakiintuneesti ja normien mukaisesti. Päinvastoin, valtion erityisrahoituksen ehtona on, että toimitaan jollain uudella ja erilaisella tavalla kuin aiemmin. Näiden toimintamallien kehittämisen myötä kuntien ja järjestöjen yhteistyö on tullut tärkeäksi, eikä julkista sektoria ja kol-matta sektoria voida enää käsitellä erillisinä toimijoina. (Möttönen & Niemelä 2005, 3–
5, 47–48.)
Sosiaalipedagogisten toimintamuotojen kehittelylle on viimeaikoina ollut tilausta kol-mannella sektorilla. Toimintamuotojen päämääränä on nähty ihmisten aktivoiminen toimimaan paremman elämän ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin puolesta. Kolmannen sektorin merkitystä on korostettu erityisesti alueena, jossa on mahdollista kehitellä uusia yhteiskunnallisia toimintamuotoja, vahvistaa ihmisten luonnollisia sosiaalisia verkostoja sekä rakentaa uutta elämän uraa mielekkään ja tarpeellisen toiminnan ympärillä. Kol-mannen sektorin työtä tehdään usein palkallisesti, mutta siinä voi olla mukana myös vapaaehtoistyöntekijöitä. Vapaaehtoistyötä voidaan tukea palkatulla ja koulutetulla työ-voimalla, jolta löytyy osaamista ja pedagogista taitoa innostaa ihmisiä vaikuttamaan elinoloihinsa ja kantamaan yhteiskunnallista vastuuta. (Mönkkönen, Nurro & Väisänen 2003, 20.)
Kolmannen sektorin käsitteellä ei ole vielä Suomessa vakiintunutta sisältöä. Sillä voi-daan tarkoittaa muun muassa kansalaisyhteiskuntaa, epävirallista sektoria, yhteishyödyl-listä yhteisöä, vapaaehtoissektoria, sosiaalitaloutta, yhteisötaloutta ja voittoa tavoittele-matonta sektoria. Yhteistä näissä kaikissa on kuitenkin se, että toiminta on julkisesta vallasta vapaata, sitä ohjaavat toimintaan osallistuvat ihmiset, toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja toiminnan tavoitteena ei ole tuottaa taloudellista voittoa. (Pihlaja 2010, 21.)
Sosiaalipedagoginen työ ei rajoitu erityisryhmiin vaan pyrkii vaikuttamaan myös sinne, missä syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat eivät ole vielä päässeet syntymäänkään.
(Hämäläinen 1999, 73−78.) Sosiokulttuurinen innostaminen on sosiaalipedagogiikan suuntaus, jonka avulla herkistetään ja motivoidaan ihmisiä osallistumaan. Työssä yhdis-tyvät kiinteästi sekä teoria, että toiminta. Sosiokulttuurisen innostamisen tavoitteena on parantaa ihmisten elämänlaatua. (Kurki 2000, 19.) Innostamisen menetelmiä sovelta-malla voidaan kehittää osallistumismahdollisuuksia myös paikallisyhteisössä. Kehittä-mällä konkreettista toimintaa, ohjelmia ja palveluita vastaamaan alueen asukkaiden so-siaalisia ja kulttuurisia tarpeita, voidaan tukea paikallisyhteisön sosiaalista ja kulttuuris-ta kehitystä. On tärkeää, että asukkaat itse osallistuvat aktiivisesti toiminnan ja palvelui-den suunnitteluun sekä toteutukseen. Onnistuakseen toiminta edellyttää osallistumisen kanavien luomista ja asukkaiden toimintavalmiuksien vahvistamista. Vahvistamalla paikallisyhteisöä sosiokulttuurisena ympäristönä, luodaan sille mahdollisuus olla niin alueellinen kuin vuorovaikutuksellinen yhteisö ja sosiaalisesti ja kulttuurisesti kasvatta-va ympäristö. (Nikasvatta-vala 2008, 309.)
Hämeenlinnan, Hauhon, Lammin, Tuuloksen, Rengon ja Kalvolan kuntien yhdistymi-sestä tehtiin sopimus vuonna 2007. Sopimuksessa sovittiin myös, että laajentuneen Hä-meenlinnan palvelut järjestetään korostaen asiakaslähtöisyyttä ja tuottavuutta sekä käy-tettävissä olevia resursseja. Kuuden kunnan kuntaliitos toteutui vuonna 2009, jolloin uuden kunnan asukasmääräksi tuli lähes 66 500 asukasta. Kuntaliitoksen myötä palve-luverkkoa karsittiin varsin radikaalisti, kuten lakkauttamalla uuden Hämeenlinnan kak-siopettajaiset koulut. (Engblom-Pelkkala 2011, 7.)
Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten palvelut ovat tarttuneet paikallisyhteisöjen kehittämishaasteisiin Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen avulla. Vuoden 2010 syk-syllä alkanut ja vuoden 2012 loppuun saakka kestävä hanke etsii rohkeita ja uusia palve-lukokeilujen aiheita. Hankkeessa pyritään kehittämään palveluita käyttäjälähtöisesti ja kokeilemalla uudenlaisia työkaluja, joiden avulla asukkaiden tarpeita pyritään tiedosta-maan, selvittämään ja ymmärtämään. Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan palvelutarjontaan. (Sillanpää, Mäensivu, Mikkola & Rimpelä 2011, 7.) Varsinainen tut-kimuskohteeni Elämänkaarikahvila on aloittanut yhtenä 44 minipilottikokeilusta Uudis-tuva kylä kaupungissa -hankkeessa vuosina 2010 ja 2011. Minipilottikokeilujen ideoin-nista vastaavat nuoret ja lapset itse sekä heidän perheensä, mutta myös yritykset,
järjes-töt, seurakunnat ja Hämeenlinnan kaupungin henkilöstö. (Sillanpää, Mäensivu, Mikkola
& Rimpelä 2012, 3, 5.) Minipilottihakemuksen lähtökohtana on osallistujien yhteistyön lisääminen ja monitoimijuus. Minipilottien tarkoituksena on yhdistää asukkaita sekä toimijoita vähintään 2-3 eri palvelualueelta, kuten järjestöistä, yrityksistä, yhdistyksistä tai kaupungin omasta palvelutuotannosta. Hakemuksen tarkoituksena on kertoa lyhyesti idean tavoite, päätoimijat sekä yhteistyön uutuus, hyöty ja toistettavuus. Hakemuksilla voi hakea 500 euron toimintarahaa uuteen kokeiluun. (Engblom-Pelkkala 2011, 15–16.) 1.2 Tutkimustehtävä
Elämänkaarikahvilan toiminta-ajatus on yhdistää Iittalassa ikäihmisiä ja lapsia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää, miten Elämänkaarikahvila -minipilottiin osallistuneet ihmiset kokevat kahvilan toiminnan. Tämän tutkimuksen tut-kimuskysymykset ovat:
1. Millaisia kokemuksia kävijöillä on Elämänkaarikahvilatoiminnasta?
- Miten toiminnalle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet?
- Millainen rooli Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeella on toiminnan muotoutumisessa?
2. Millaisia yhtymäkohtia sosiaalipedagogiseen toimintaan Elämänkaarikahvilassa on nähtävissä kävijöiden kokemusten perusteella?
- Miten sosiokulttuurinen innostaminen näkyy Elämänkaarikahvilan toi-minnassa?
Sosiaalipedagogiikassa yksilön ainutlaatuinen persoona on toiminnan lähtökohta. Sosi-aalipedagogiikan perimmäisenä tavoitteena on tukea yksilön elämänhallintaa sekä sa-manaikaisesti yksilöiden ja yhteisöjen vahvistumista. (Hämäläinen & Kurki 1997.) Tä-hän pyritään luomalla aitoja yhteisöllisiä suhteita, jotka perustuvat yhteiseen dialogiin, jakamiseen ja osallistumiseen. Sosiaalipedagogisessa ajattelussa painottuu kasvatuksen yhteisöllinen luonne ja yhteisöjen kasvatuspotentiaali. (Hämäläinen 2007, 12.) Näin ollen on mielenkiintoista tarkastella, onko tämän tutkimuksen kohteena olevassa Elä-mänkaarikahvilatoiminnassa näkyvissä sosiaalipedagogisen työn piirteitä ja onko toi-minnassa nähtävissä innostamisen kylmän vai kuuman maailman elementtejä. Ranska-lainen Jean-Claude Gillet puhuu innostamisen kaksijakoisuudesta, jonka toisessa ääri-päässä on kuuma maailma, jossa innostaminen toimii kollektiivisena ja vapautukseen
pyrkivänä sosiaalisena liikkeenä. Toisessa päässä on kylmä maailma, jossa innostami-nen toimii yhteiskunnan säilyttämisen välineenä. Nämä molemmat maailmat näkyvät innostamisessa, toisaalta vastakkaisina, toisaalta toisiaan täydentävinä. (Kurki 2000, 67–76.)
Tarkoitus on liittää kävijöiden kokemukset laajempaan sosiaalipedagogiseen ja yhteis-kunnalliseen keskusteluun. Tutkimuksen näkökulma on ylisukupolvisuutta korostava ihanne, jossa lasten ja nuorten ajankäyttöön ja perheiden yhteiseen aikaan liittyviä on-gelmia, kuten lasten yksinäisiä iltapäiviä ja arjessa pärjäämistä pyritään ratkaisemaan yhteisöllisyydellä. Taulukossa 1 jäsentelen hankkeen, Elämänkaarikahvilan ja tutkimuk-seni tavoitteet.
TAULUKKO 1. Tutkimuksen tavoitteet.
Tutkimukseni muodostuu seitsemästä luvusta. Luvussa kaksi esittelen Uudistuva kylä kaupungissa -hanketta sekä siinä käytettäviä uudenlaisia työmenetelmiä kuten asu-kasagenttityötä ja minipilotteja. Lisäksi kerron tarkemmin varsinaisesta tutkimuskoh-teestani Elämänkaarikahvilasta sekä hankkeen taustalla vaikuttavista elämänkaariajatte-lusta, kasvatuskumppanuudesta ja Lapsen ja nuoren hyvä päivä -käsitteestä. Kolman-nessa luvussa avaan tutkimukseni sosiaalipedagogista viitekehystä. Neljännessä luvussa kuvaan tekemäni tutkimuksen toteutusta ja pohdin tutkimuksen luotettavuutta sekä eet-tisyyttä. Luku viisi muodostuu tutkimusaineistosta tekemistäni johtopäätöksistä. Luvus-sa kuusi tarkastelen tutkimustuloksia muun muasLuvus-sa sosiaalipedagogisen viitekehyksen ja sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta. Luvussa seitsemän pohdin tutkimusta-ni laajemman yhteiskunnallisen kontekstin sekä jatkotutkimusaiheiden kautta.
Hankkeen
lasten ja eläkeläisten yhteen saattaminen
2 UUDISTUVA KYLÄ KAUPUNGISSA -HANKE
2.1 Hankkeen esittely
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa rakennetaan konkreettisia tapoja lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen. Hankkeessa toteutetaan uutta elämänkaarimalliajatte-lua, jonka avulla pyritään lisäämään asukas- ja asiakaslähtöisyyttä. Hankkeessa lisään-tyneen asukas- ja asiakaslähtöisyyden kautta kehitetään uusia palvelukonsepteja ja mo-nituottajuutta. Pilottialueina ovat kuntaliitoksessa liittynyt Iittalan alue sekä kantakau-pungista Jukolan lähiö. Hanketta rahoittavat Hämeenlinnan kaupunki ja Suomen itse-näisyyden juhlarahasto Sitra ajalla 1.8.2010–31.12.2012. (Engblom-Pelkkala 2011, 3–
4.)
Projekti- tai hankemuotoisten toimintatapojen yleistyminen voidaan nähdä osana jul-kishallinnon uudistamisprosessia. Uudistamisprosessin tavoitteena on tehdä julkishal-linnosta tehokkaampi, demokraattisempi ja läpinäkyvämpi. Usein julkisin varoin rahoi-tettujen projekti- ja hankemuotoisten toimintojen tuloksellisuuden arviointi, hyvien käy-täntöjen levittämien, projektimainen toimintatapa ja julkisten toimijoiden, kansalaisjär-jestöjen ja yritysten yhteishankkeet ovat arkipäiväistyneet. Samalla päätöksenteko on siirtynyt lähemmäs kansalaisia. (Warpenius 2006, 143–144.) Määräaikaisia hankkeita voidaan kuvata käsitteillä tilapäinen tai väliaikainen organisaatio. Tilapäisorganisaatioi-den avulla voidaan saavuttaa tietoa ja osaamista, joka on pysyvien organisointitapojen ulottumattomissa. Julkisessa hallinnossa tilapäisorganisaatiot ovat useimmiten ryhmiä, joissa yhdelle tai useammalle pysyvän organisaation edustajalle annetaan yhteinen teh-tävä. Tehtävissä vaaditaan luovuutta ja innovatiivisuutta ja niillä pyritään useamman organisaation yhteisymmärrykseen strategisen muutoksen saavuttamiseksi. (Sjöblom 2006, 74.)
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämishankkeissa suositaan alhaalta ylöspäin kumpuavia sosiaalisia innovaatioita sekä toimijoiden kokemustietoa. Hankkeissa korostuu myös arvioinnin tärkeys, koska tutkimus- ja selvitystoiminnalla on merkittävä asema poliittis-hallinnollisen ohjauksen välineenä. (Warpenius 2006, 143.) Hankkeen suunnitteluvai-heessa määritellään mahdollisimman tarkasti kustannukset, aikataulu, laajuus ja osatoi-minnot, joiden toteutumista koordinoidaan ja valvotaan hankkeen edetessä. Myös
hank-keen tavoitteiden saavuttamisen arvioinnissa nämä määreet ovat keskeisiä tekijöitä.
(Sjöblom 2006, 73–74.)
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen tavoitteena on tuottaa malli, joka lisää lasten ja nuorten palveluiden tuloksellisuutta sekä asukas- ja asiakasymmärrystä. Hanke muodos-tuu kolmesta toisiinsa kytkeytyvästä osasta (Kuvio 1), joita ovat asiakasymmärryksen ja käyttäjälähtöisyyden toimintamalli, paikallinen monituottajamalli, uudet palvelukonsep-tit ja innovatiiviset hankinnat sekä kylän toimintamalli. Ensimmäisen vaiheen tavoite on kokeillen ja tutkien luoda asiakasymmärrystä ja käyttäjälähtöisyyttä rakentava paikalli-nen toimintamalli. Toisessa vaiheessa tavoitteena on rakentaa konkreettisten palvelu-konseptien tuottamiseen ja verkostomaisen monituottajuuteen perustuvan palvelusopi-muksen malli. Kolmannen vaiheen tavoitteena on kuvata kylän yhteisöllistä toiminta-mallia. Toimintamallien kehittämiseen käytetään uudenlaisia työkaluja, kuten asu-kasagenttityötä ja minipilottikokeiluja. (Sillanpää ym. 2011, 3, 5.)
Hankkeeseen kuuluu myös tutkimusosuus. Tutkimusosuuden tarkoituksena on löytää vastauksia kysymykseen, miten on mahdollista yhdistää asiakaslähtöinen toimintamalli, monitoimijaiset palvelutuotannon konseptit sekä elämänkaareen perustuva kuntapalve-lujen järjestäminen. Hankkeesta on tehty neljä väliraporttia, tutkimushankkeen kokoava raportti valmistuu hankkeen päättyessä, vuoden 2012 lopussa. (Sillanpää ym. 2011, 3, 5.)
KUVIO 1. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen vaiheet. (Hämeenlinnan kaupunki 2010.)
2.1.1 Hankkeen organisoituminen
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa on kaksi eri ulottuvuutta (Kuvio 2). Näillä kahdella ulottuvuudella toimivien tahojen työn sisältö on erilainen. Hämeenlinnan kau-punki sekä sen palveluksessa työskentelevä asukasagentti eli hankkeen projektipäällik-kö koordinoivat ja ohjaavat hanketta. Asukasagentin työ pohjautuu sosiokulttuuriseen innostamiseen, hän toimii siis innostajana asukkaiden ja toimijoiden suuntaan. Asukkaat ja toimijat toteuttavat hanketta kentällä, kehittäen ja toteuttaen omia minipilottejaan.
Hankkeen kahden eri ulottuvuuden kohderyhmät ovat myös erilaiset. Asukasagenttityön kohderyhmänä ovat Iittalan alueen sekä Jukolan lähiön asukkaat ja toimijat, kun taas asukkaiden ja toimijoiden työn kohteena on oman alueen kehittäminen ja toistensa akti-voiminen. Hanke hahmottuu näin ollen kahden toimijatason ja kahden kohderyhmäta-son kautta.
Uudistuva kylä kaupungissa -hanketta on pyritty viemään minipilottialueille käyttäjä-lähtöisesti, rakentaen samalla toimivaa verkostoa sekä siltoja eri toimijoiden välille.
Käyttäjälähtöistä työskentelyä ja palvelujen verkostointia on pyritty edistämään verkos-tomaisten ja dialogisten työmuotojen avulla. Työmuotoina verkostoyhteistyö ja mo-niammatillinen yhteistyö on paljon käytetty sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä hyvin-vointipalveluissa. (Engblom-Pelkkala 2011, 12.)
Verkostomaisessa työmuodossa on nähtävissä paljon potentiaalia ja hyviä puolia, mutta siinä piilee myös uhkia, jotka vaikeuttavat verkostojen toimintaa. Verkostojen pääon-KUVIO 2. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen toiminnan organisoituminen.
LÄHESTYMISTAPA
gelmana voidaan nähdä päätöksenteon epämääräisyys, joka on seurausta toimijoiden moninaisuudesta. Hierarkkisessa järjestelmässä sen sijaan tiedetään, kuka vastaa pää-töksen teosta. Toimijoiden moninaisuus voi mahdollistaa myös vastuunpakoilun sekä vapaamatkustamisen. Lisäksi verkostoissa voi esiintyä tehottomuutta, jolloin todellisia tuloksia ei synny, vaan aika kuluu verkoston ylläpitämiseen, kokouksiin ja keskustelui-hin. Unohdetaan se, että verkosto on vain työväline, jonka tarkoitus on tuottaa konkreet-tisia hyötyjä. Verkostojen ja uuden hallintatavan tarkoituksena on korvata olemassa olevia rakenteita ja käytäntöjä. Vanhat rakenteet eivät saa jäädä elämään, eivätkä ver-kostot tulla entisen toiminnan päälle tai lisäksi aiheuttaen toimintaan sekavuutta. (Arpo-nen, Kihlman & Välimäki 2004, 23.)
Aidon verkostosuhteen syntymiseksi kunnan ja paikallisten asukkaiden ja toimijoiden välillä edellyttää, että heidät kaikki nähdään hyvinvointipolitiikassa tasavertaisina toimi-joina. Tällöin myös asukkaita ja toimijoita pidetään demokraattisen järjestelmän sisäisi-nä eikä ulkopuolisina toimijoina. Lisäksi yhteistyön tavoitteena tulee olla sosiaalisen pääoman lisääminen. Sosiaalinen pääoma tarkoittaa sosiaalisia verkostoja, normeja ja luottamusta, joilla on kykyä edistää verkoston jäsenten välistä yhteistoimintaa, resurssi-en hyödyntämistä ja toimintojresurssi-en yhteresurssi-ensovittamista. Paikallisia toimijoita tai järjestöjä ei tulisi kuitenkaan pitää julkisen sektorin ongelmien ratkaisijoina. Sen sijaan kunnan vastuulla olevan toiminnan kehittämiseen voidaan saada lisäaineksia toteuttamalla toi-mintaa verkostomaisessa yhteistyössä. (Möttönen & Niemelä 2005, 210.)
Tällaisesta yhteistyöstä puhuttaessa tarkoitetaan hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteis-kunnan suhdetta. Hyvinvointivaltion tehtävänä on järjestää ja tuottaa kansalaisten tarvit-semia palveluja sekä huolehtia kansalaisten perusturvallisuudesta. Lisäksi sen tehtävänä on luoda edellytyksiä vapaalle kansalaistoiminnalle. Kansalaisyhteiskunta perustuu kan-salaisten omaehtoiseen toimintaan ja se on julkisesta vallasta vapaata. Kansalaisia ei tulisi nähdä vain kuntien palvelutuotantojen täydentäjinä, vaan myös yhteisöllisyyden edistäjinä ja kansalaisyhteiskunnan rakentajina. Kansalaisille on tärkeää lähiyhteisöjen sosiaalinen tuki ja ihmisten keskinäinen huolenpito, he eivät elä vain yhteiskunnan tuot-tamien palvelujen varassa. Siksi kuntien ja paikallisten toimijoiden keskinäisellä vuoro-vaikutuksella ja yhteistyöllä on suuri merkitys yhteisöllisyyden rakentamisessa. Paikal-listen toimijoiden merkitys hyvinvointipolitiikassa ja palvelujen tuottamisessa voidaan kuitenkin kokea kunnissa myös uhkaksi. Koetaan, että hyvinvointivastuu hajautuu sekä
kunnalliseen demokratiaan kuuluvien luottamushenkilöiden valta ja vaikuttamismahdol-lisuudet vähenevät. (Möttönen & Niemelä 2005, 6–7, 47–48.)
Innovaatiot vaativat syntyäkseen sen, että yhteistyötä tehdään avoimessa ilmapiirissä ja erilaisuus nähdään yhteistyötä rikastuttavana tekijänä. Kuntien tulisi edistää paikallisten asukkaiden ja toimijoiden kanssa tehtäviä yhteishankkeita ja lähteä niihin mukaan, kos-ka hankkeiden merkitys paikos-kalliselle hyvinvointipolitiikos-kalle on kos-kasvamassa. Usein hankkeissa saadaan aikaan merkittävää toimintaa kunnan suhteellisen pienellä omalla panoksella. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että hankkeiden ja projektien toteuttaminen vaatii erityistä ammattitaitoa. Organisaation tai sen jonkin yksikön johtaminen on hyvin erilaista kuin monitoimijaisen verkoston johtaminen. Siksi tarvitaan myös uusien toi-mintamallien kehittämistä, jotta voitaisiin hyödyntää resursseja ja pystytäisiin saamaan ympäristön voimavaroja käyttöön. (Möttönen & Niemelä 2005, 164.)
2.1.2 Asukasagenttityö
Asukasagenttityöntekijänä toimii Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen projektipääl-likkö. Asukasagentin työssä korostuu uusien mahdollisuuksien ja voimavarojen esiin nostaminen, innostaminen, asukkaiden ja eri toimijoiden kuunteleminen ja kuuleminen.
Asukasagenttityön tavoitteena on löytää alueelliset mahdollisuudet, joita alueen asuk-kaat ja siellä toimivat pitävät tärkeinä. Tärkeää on etsiä ja löytää erilaisia tarpeita ja ide-oita sekä löytää ideoilla toteuttajia ja tukea samalla yhteisön kehittämistyötä. (Engblom-Pelkkala, 2011, 13–14; Sillanpää ym. 2012, 7-11.)
Asukasagenttityössä korostuu se, että asukasagentti toimii välimaastossa. Asukkailla ja eri toimijoilla on kumppani virkamiesjohtoon ja keskinäiseen kumppanuustoimintaan.
Lisäksi asukasagentti saa kulkea sektorirajat ylittävästi ja rohkaista rajoja siirtävään ajatteluun. Asukasagenttityön periaatteena on asukkaan kohtaaminen arjessa, ilman asi-akkuustavoitetta. Kohtaaminen perustuu kasvatuskumppanuusajatteluun, joka on sitou-tuneempaa, suunnitelmallisempaa ja osallistavampaa kuin pelkkä viranomaisen ja asuk-kaan välinen yhteistyö. Arjessa kohtaamisen avulla on tarkoitus etsiä asukas- ja asiakas-lähtöisiä toimintamalleja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseksi. (Engblom-Pelkkala, 2011, 13–14; Sillanpää ym. 2012, 7-11.)
Paakkunainen puhuu toisesta asiantuntijuudesta, jolla hän tarkoittaa yhteyttä hankkeiden toteuttajien ja ”asiakkaiden” välillä. Uudet asiantuntijat työskentelevät kolmannen sek-torin rooleissa tai niiden rinnalla ja osallistuvat uusin menetelmin toiminnallis-kollektiivisten visioiden luomiseen. Työskentelyn tavoitteena on saattaa julkishallinto, kansalaistoiminta tai markkinat edes väliaikaisesti yhteen. (Paakkunainen 2006, 170–
171.)
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa agenttityötä on toteutettu viikoittain kohtaa-malla ja kutsukohtaa-malla koolle asukkaita, alueen toimijoita, kuten yrittäjiä, kolmannen sek-torin toimijoita ja kaupungin palvelutuotannon edustajia. Matalakynnyksisiä kohtaami-sia on toteutettu muun muassa asukasiltoja ja tilaisuukkohtaami-sia järjestämällä. Lisäksi asu-kasagentti on ollut mukana vanhempaintoimikuntien, vanhempainyhdistysten sekä jär-jestöjen ja yhdistysten erilaisissa kokouksissa, palavereissa ja tapahtumissa. Tapaamiset eivät rajoitu pilottialueille vaan niitä toteutetaan myös yhdessä muiden hankkeiden kanssa, mikä tukee hankkeen leviämistä yli pilottialueiden. Yhteistyössä tärkeää on mo-lemminpuolinen hyöty. (Sillanpää ym. 2012, 7-11.)
KUVIO 3. Asukasagenttityön toteutuminen.
Tapaamisissa agenttityöntekijä (Kuvio 3) kuuntelee asukkaiden ja eri toimijoiden nä-kemyksiä ja kehittämisehdotuksia. Työn tavoitteena on kylän oman toimintamallin
ke-ASUKASAGENTTI
dialogi , yht
eisöl
lisyys di
alogi , yht
eisöl lisyys
ASUKKAAT dialogi, yhteisöllisyys TOIMIJAT KYLÄN OMAN
TOIMINTA-MALLIN MUODOSTUMINEN
hittäminen eri-ikäisiä asukkaita ja alueen toimijoita kannustamalla ja innostamalla.
Työmuodossa korostetaan yhteisöllisyyden merkitystä toiminnassa ja toiminnan reflek-toinnissa. Agenttityötä voidaan pitää toimintatutkimuksen käytännön sovelluksena.
(Engblom-Pelkkala 2011, 13–14.) Saattamalla yhteen eri toimijoita pyritään tuomaan näkyväksi monitoimijuuden tuottamat mahdollisuudet. Uudenlainen verkostoituminen nostaa minipilottitoiminnassa tärkeäksi oppimisen, arvioinnin, joustavuuden, luovuu-den, sopeutumiskyvyn, rajojenylittämisentaidon ja epävarmuuden sietämisen. Tarvitaan erilaisia ihmisiä ja asioita sekä aktiivisuutta. (Sillanpää, Mäensivu, Mikkola & Rimpelä 2012b, 10–11.)
Myös sosiaalisella medialla on iso osuus agenttityössä: esimerkiksi Facebook toimii tiedottamisen apuvälineenä ja sinne on koottu eri medioista hankkeeseen ja sen pilottialueisiin liittyviä tekstejä ja tapahtumia. Lisäksi on avattu Uudistuva kylä kaupungissa -blogi sekä Hämeenlinnan kaupungin oma Youtube-kanava. (Sillanpää ym. 2012, 12.) Agenttityön apuvälineinä on käytetty päiväkirjahuonetta ja älypuhelinhaastatteluja.
Hankkeen 1. vaiheessa tietoa asukas- ja asiakaslähtöisyydestä kerättiin päiväkirjahuo-neen avulla. Päiväkirjahuopäiväkirjahuo-neen tarkoitus oli tuottaa alueellista tietoa palvelutarpeista ja -odotuksista. Samalla voitiin kokeilla mahdollisuutta käyttää kuvaa osana tutkimusai-neistoa. Jukolaan päiväkirjahuone toteutettiin, sen sijaan Iittalassa tilaongelmista johtu-en päiväkirjahuonejohtu-en sijaan syntyi ajatus haastatteluidjohtu-en nauhoittamisesta älypuheli-mella. (Emt., 12.)
Erityisen näkyvästi hanke on ollut esillä paikallisessa ja alueellisessa mediassa. Huomi-oitavaa on, että hankkeen aikana sosiaalisen median merkitys viestintäkanavana on kas-vanut merkittävästi. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen tapahtumista ja toiminnasta on tiedotettu aktiivisesti mediassa. Nykyajan hankkeisiin medialla onkin vahva vaiku-tus. Tulee kuitenkin miettiä projekteittain sosiaalisten toimintatapojen tuotteistamisen rajoja, on tunnettava median tavoitteet, tavat, ajankohtaisuus sekä sen hyödyntämis-mahdollisuudet. (Paakkunainen 2006, 169.)
2.1.3 Minipilotit
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa minipilotit ovat pienimuotoisia tutkimus-, ko-keilu- ja kehittämishankkeita. Ideana on, että paikalliset asukkaat ja toimijat itse
suun-nittelevat, toteuttavat ja arvioivat lasten ja nuorten hyvinvointia lisääviä toimintakokei-luja, joissa jokin entuudestaan tuttu asia tehdään tai tuotetaan uudella tavalla. Se voi olla muun muassa tuote, prosessi tai toimintatapa, missä tärkeää on koettu uutuus, muutos ja hyödyllisyys. Näiden kokeilujen tavoitteena on saada tietoa uusista mahdollisuuksista ja rikastaa palvelumallien kehittämistä. (Engblom-Pelkkala 2011, 15–16.)
Minipiloteissa pyritään vähentämään suunnittelua ja oppimaan kokeilujen kautta. Ko-keilut tuovat kokemustietoa, ne perustuvat innostumiseen ja toiminnan kautta oppimi-seen. ”Kokeilut onnistuvat aina. Joko syntyy se, mitä pitikin tai ymmärrys, miten asia ei ainakaan onnistu.” (Tuulenmäki 2011, 19). Uuden kehittelyssä eteen tulee uusia haastei-ta, joita ei ole vielä kukaan ratkaissut. Siksi alkuidean ei tarvitsekaan olla ainutlaatuinen vaan tärkeintä on, että toteuttamisen osalta riittää ideoita ja sitkeyttä. Ideoissa on nähtä-vä suuria asioita: on nähtänähtä-vä se, mitä arjessa ei vielä ole tai miten siinä voisi toimia eri
Minipiloteissa pyritään vähentämään suunnittelua ja oppimaan kokeilujen kautta. Ko-keilut tuovat kokemustietoa, ne perustuvat innostumiseen ja toiminnan kautta oppimi-seen. ”Kokeilut onnistuvat aina. Joko syntyy se, mitä pitikin tai ymmärrys, miten asia ei ainakaan onnistu.” (Tuulenmäki 2011, 19). Uuden kehittelyssä eteen tulee uusia haastei-ta, joita ei ole vielä kukaan ratkaissut. Siksi alkuidean ei tarvitsekaan olla ainutlaatuinen vaan tärkeintä on, että toteuttamisen osalta riittää ideoita ja sitkeyttä. Ideoissa on nähtä-vä suuria asioita: on nähtänähtä-vä se, mitä arjessa ei vielä ole tai miten siinä voisi toimia eri