nähdään tarpeellisena ja vakavasti otettavana. Myönteinen palaute ovat kannustavia tekijöitä työssä.
”Ei varmaan paljon mikään vois olla tätä toimintaa tärkeämpää. Toi S-market suhtautuu tähän tosi myönteisesti. Kyllähän kuulemma vähän semmosta oli ilmas-sa, että koululaisia pyöri siellä S-marketin nurkissa ja vähän teki semmosta pientä pahaa iltapäivisin. Mutta nyt on ainakin tää yks päivä viikossa ja sehän voi vai-kuttaa muihinkin päiviin koululaisten elämässä.” (nainen 65 v)
Eläkeläisille aikaisemmat kokemukset, perhe ja työ ovat merkityksellisiä suhteessa vuo-rovaikutukseen lasten kanssa: ”Kun on tottunu niihin lapsiin, että ittellä on ollu monta.
Se on jotenkin semmosta, että ei sillä oo väliä kenenkä lapsia ne on, kun ne on siinä ja tuntuu kivalta.” (nainen 75 v) Lasten kohtaaminen saattaa herättää ikäihmisissä monen-laisia muistoja omasta lapsuudesta, omista lapsista tai lapsenlapsista. Lasten kohtaami-nen ja tilanteesta aktivoituneet muistot voivat tuoda emotionaalista sisältöä ikäihmisen elämään, ja tällä voi olla myönteisiä merkityksiä mielialan, elämänlaadun ja hyvinvoin-nin kannalta. Useilla haastateltavilla ikäihmisillä on omia lapsia ja lapsenlapsia, mutta muuttoliike on etäännyttänyt sukulaisia toisistaan ja yhteydenpito voi olla työlästä.
Elämänkaarikahvila tarjoaa vanhuksille mahdollisuuden olla taas osana lasten elämää, kokemuksissa nouseekin tärkeäksi varamummona olo: ”Monella on niin, että ne mum-mot on kaukana eikä niitä mummoja ole. Että me ollaan ihan semmosia sijaismummoja niille sitten.” (nainen 75 v) Osa eläkeläisistä kokee, että ei niinkään osaa olla lasten kanssa ja lapsiin lähestyminen ei suju enää luonnostaan: ”En ole tutustunu kovin paljon koululaisiin. Omat lapset on aikuisia eikä itsellä ole vielä omia lapsenlapsia, ei ole pit-kiin aikoihin lähestyny tollasia kouluikäisiä.” (nainen 65 v)
Elämänkaarikahvilan toiminnassa nähdään tärkeänä niin vanhojen kuin uusien asukkai-den aktivoiminen toimimaan yhteisössään yhdessä vanhojen asukkaiasukkai-den kanssa. Tämä onkin tärkeää, koska uudelle paikkakunnalle muuttaessa eivät suhteet ikäihmisiin synny luonnostaan esimerkiksi naapuruuden kautta: ”esimerkiks täälläkin on valtavasti sel-lasia, jotka on muuttaneet tai muutto tännepäin, niin niillä ei oo niit omia mummoja.”
(nainen 67 v) Kahvilan avulla lapset voivat tutustua ikäihmisiin, jolloin voi syntyä uusia tuttavuuksia, joihin voi olla jatkossakin yhteydessä. Ikäihmiset ovat mukana tuomassa isovanhemmuutta lapsille, joilla ei ole perhepiirissä mahdollisuutta tavata omia isovan-hempia.
5.7 Kehittäminen
Haastatteluissa ilmeni hiukan ristiriitaisia mielipiteitä siitä tulisiko toimintaa kehittää jotenkin. Lapset tuntuvat olevan tyytyväisiä toimintaan sellaisenaan, kuten myös suurin osa eläkeläisistä. Osa haastateltavista sen sijaan kaipaa muutosta toimintatapoihin, kuten enemmän ohjattua toimintaa: ”Sitähän mä olisin toivonut, et tänne olis saatu joskus jotain puhujia. Musta vois olla kiva, että ois jotain teemailtapäiviä.” (nainen 65 v)
Vanhempien asenteet ovat myönteisiä sukupolvien kohtaamiseen liittyvää toimintaa kohtaan. Vanhemmilta tuli myös ehdotuksia toiminnan kehittämisen suhteen. Eräs äiti koki, että kulttuurin välittäminen olisi tärkeää lapsille. Vuorovaikutustilanteissa vanhus-ten kanssa lasvanhus-ten oli mahdollisuus kartuttaa tietovarastoaan esimerkiksi perinteistä. Osa eläkeläisistä ja äideistä kokee, että ikäihmisten ja lasten välillä pitäisi olla enemmän vuorovaikutteista toimintaa.
”Ehkä vois olla enemmän just sitä ohjattua toimintaa tai semmosta niin kun oi-keesti kanssakäymistä näiden ikäihmisten ja lasten ja nuorten välillä. Vois olla, vaikka joku juttutuokio, että ne ikäihmiset kertoo omasta lapsuudestaan ja lapset kuuntelee.” (äiti 46 v)
”Ainoo, mitä mä just koen se, että millä saatas sitä vuorovaikutusta enemmän eh-kä siihen lasten ja aikuisten väliin. Ei siinä mun mielestä välttämättä mieh-kään tämmönen ohjattu tarvii olla, koska tää olis sitä juuri, että me nuoret ja vanhat, että se olis semmosta luonnollisesti tapahtuvaa.” (nainen 66 v)
5.8 Jatkuminen
Yhdistystoiminnan luonne ja ajankohtaiset ongelmat ilmenivät hyvin samankaltaisina kaikissa haastatteluissa. Yhdistysaktiivien värväämisen vaikeus huolestuttaa paikal-lisyhdistysten aktiiveja. Vapaaehtoistyö perustuukin ennen kaikkea omaehtoisuuteen.
Jokaisella on periaatteessa mahdollisuus valita juuri itseä kiinnostava tehtävä. Vapaaeh-toistyöntekijöiden ei voida myöskään olettaa tekevän työtä vastentahtoisesti, eikä heitä voi estää lopettamasta vapaaehtoistyötä heidän niin halutessa. Toisaalta yhdistysaktiivi-suuden koetaan liittyvän toimijoiden luonteeseen: ”Kai siin täytyy olla tämmönen ulos-päin suuntautunu ihminen, joka lähtee tänne. Että siihen ei kaikista, kaikille ei oo
ha-lua.” (nainen 66 v) Haastattelujen perusteella paikallisyhdistyksissä toimijoiden puut-teen vuoksi yhdistysaktiivisuus kasaantuu.
”Lähinnä varmaan meillä on tää, että kun kuulut yhteen, kuulut toiseen. Niin se lankes niin kun Manulle illallinen, tavallaan. Enkä kokenu ollenkaan siis, että mun täytyy lähteä, vaan mä ihan halusinkin lähteä.” (nainen 66 v)
Suurimmalle osalle eläkeläisistä yhteistä on se, että he eivät tunteneet tekevänsä projek-tia, jossa on selkeä alku ja loppu, vaan heidän ajatuksenaan on jatkaa toimintaa vielä minipilottikokeilun päättymisen jälkeenkin: ”mä olen jatkovuoden puolesta koittanu puhua, että tää ei sais jäädä eikä sillä lailla, että hiipuis pois.” (nainen 75 v) Minipilo-tin voisikin katsoa lunastaneen paikkansa ja täyttäneen tehtävänsä silloin, kun sen tuo-toksena syntyy muutakin kuin vain pölyttymään jäävä kasa paperia.
Toiminnalle toivotaan lisää julkisuutta, jotta tietoa hyvästä käytännöstä saataisiin levi-tettyä helpommin. Koetaan, että Elämänkaarikahvila-ajatusta tulisi toteuttaa kaikkialla.
”Se vaan, että tätä pitäis tehdä jotenkin laajemmin tunnetuks, että heräis muual-lakin ajatus, että näitä tulis. Niin kun baareja on joka kulmassa kylässä niin, että näitäkin paikkoja ois. Että ei yksistään meillä, tästä sais muutkin iloo tästä tou-husta. Mehän varmaan ollaan ihan edelläkävijöitäkin, ettei näit sitten ole mis-sään.” (nainen 75 v)
Koetaan, että toiminta on lunastanut paikkansa Iittalassa ja siitä on tullut tärkeä myös eläkeläisten kohtaamispaikkana. Osa kertoo kaivanneensa juuri tällaista yhdessäolo-paikkaa: ”Mä oon kaivannu tällasta yhdessäolopaikkaa. Et onhan noita kaupallisia kahviloita, mutta jotain tällasta vapaamuotosempaa. Mä toivon, että mä voin käydä täällä loppu ikäni, kun mä oon nyt eläkkeellä.” (nainen 65 v) Kahvilan uskotaan anta-neen enemmän kuin oli osattu edes ajatella ja loppuessaan toiminta jättäisi aukon mo-nen elämään: ”Jotenkin mulla on semmonen mielikuva, että tää on antanu enemmän, kun on osattu edes ajatella. Eihän tätä ehkä ole osattu kaivata aikasemmin. Mutta mä luulisin, jos se nyt loppuisi, niin kaivattaisiin.” (äiti 46 v)
6 KOKEMUSTEN ARVIOINTIA SOSIOKULTTUURISEN INNOSTAMISEN NÄKÖKULMASTA
6.1 Osallistuja
Sosiokulttuurisen innostamisen kylmässä maailmassa osallistujat ovat pelkästään järjes-telijöitä ja asiamiehiä. He ottavat kuuliaisesti vastaan hierarkkiset käskyt ja soveltavat tehokkaasti oppimiaan tekniikoita. Innostaja ei tällöin ole itseohjautuva luova henkilö vaan ulkopuolisten voimien välikappale. Kuumassa maailmassa osallistujat sitä vastoin ovat todellisia toimijoita, joilla on oma osansa historiassa. He ovat toiminnan yksilölli-siä kantajia, jotka toteuttavat vastuullisesti luomisen tehtävää. Avaintermejä ovat tiedos-taminen ja kokemuksellinen oppiminen. (Kurki 2000, 74–75.)
Innostamisen toiminnassa on Kurjen (2000, 47, 66–67) mukaan kolme osapuolta: välit-täjänä toimiva innostaja, itse toiminta sekä kohde, jonka kanssa toimintaa toteutetaan.
Mahdollisesti toiminnan taustalla on myös neljäs osapuoli, organisaatio, jonka tukema-na toiminta mahdollistuu. Elämänkaarikahvila -minipilotin toteutusvaiheessa sosiokult-tuurisia innostajia on ollut kahdenlaisia. Asukasagentti toimii paikallisyhteisöjen innos-tajana. Koska minipilotissa on kyse yhteistyöstä kahden toimijan, Iittalan paikallisyhtei-sön (asukkaiden, toimijoiden ja yhdistysten) sekä Hämeenlinnan kaupungin välillä, toi-mii asukasagentti välittäjänä myös näiden kahden erilaisen maailman välillä.
Toisella tasolla innostajia ovat kaikki Iittalan asukkaat. Heidän tehtävänään on innostaa itseään ja toisiaan uudenlaiseen yhteistyöhön minipilotteja kehittämällä ja toteuttamalla.
He toimivat välittäjinä paikallisten asukkaiden, yhdistysten ja toimijoiden välillä. Asu-kasagenttitoiminta ja minipilottitoiminta ovat nostaneet yhdessä tekemisen keskeiseksi.
Tärkeintä on mahdollistaa yhä useammalle toimijan rooli, jossa luodaan mahdollisuuk-sia uudenlaisiin ratkaisuihin. Innostaminen nousee esille myös Elämänkaarikahvilassa:
”Kaikki yrittää haalia tänne lisää väkeä. Et ei oo mitenkään semmosta, että tää olis sisäänlämpiävä porukka.” (nainen 65 v)
On kuitenkin tärkeää muistaa, että kahvilan toimijat toimivat välittäjinä myös koulun ja lasten vanhempien, eläkeläisjärjestöjen ja hankkeen johdon sekä ympäröivän yhteiskun-nan, mukaan lukien poliittiset päättäjät, välillä. Kahvila ei ole yhteiskunnassa irrallinen
osa ja voidakseen todella muuttaa nykyistä toimintakulttuuria tulee sen ottaa huomioon osallistujina myös muut ympärillä olevat ihmiset lasten ja eläkeläisten lisäksi. Elämän-kaarikahvila -minipilotti onkin syntynyt Kalvolan SPR:n, Iittalassa toimivien eläkeläis-järjestöjen, Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalveluiden ja Iittalan kouluvanhempien yhteistyössä. Tässä yhteydessä voidaankin puhua kasvatuskumppanuudesta, josta on pidetty kiinni myös toiminnan jatkuessa. Sillanpään ym. (2012b, 15) mukaan minipilot-tityöpajat, joissa kokemuksia jaetaan ja vaihdetaan, on lisännyt vuorovaikutusta ja kumppanuuteen perustuvaa toimintamallia. Yhteistyöhön ja monitoimijuuteen kannus-tava minipilottikokeilutoiminta on mahdollistanut asukkaiden ja arjen toimijoiden uu-denlaiset ja hyödylliset kokeilut, joista yhteinen oppiminen on voitu jakaa säännöllisten tilaisuuksien avulla. Kohtaamisissa on korostunut kuulluksi tulemisen kokemus. (Sil-lanpää ym. 2012b, 15.) Verkostoituminen ja yhteistyö eri toimintakulttuurien välillä vaativat hiomista. Eri toimijoiden yhteistyö on yksi keskeinen asia kokeiluissa, joissa ei ole kilpailulle tilaa, kaikille toimijoille ja voimavaroille kylläkin.
Hyvä innostaja on sosiokulttuurisen innostamisen mukaan sellainen, joka omaa hyvän itsetuntemuksen ja haluaa kehittyä omassa työssään. (Kurki 1997, 231–233.) Eläkeläiset nostivat vastauksissaan esille avoimuuden uusille ideoille ja ettei vanhoihin kaavoihin tule kangistua. Kurki (2000) nostaa innostamisen teoriassa innostajan tärkeäksi ominai-suudeksi osata johtaa johtamatta. Eläkeläiset toivat vastauksissaan esiin sen, että he ovat aikuisia ilman auktoriteettiasemaa, josta voidaan päätellä, että työntekijät osaavat johtaa lapsia ja nuoria kuitenkaan johtamatta heitä.
”Kyllä ne niin ihania on sillä lailla, että ei oo ollu kertaakaan minkäänlaista jär-jestyshäiriöö, eikä niitä oo tarvinnu yhtään komentaa, että älkää tehkö näin ja äl-kää tehkö niin. Ne on hirveen kilttejä ne lapset, vaikka puhutaan aina, että on sitä koulukiusaamista ja kiusataan toisia. En tiedä, mutta mä en oo ainakaan semmo-siin törmänny.” (nainen 75 v)
Innostamisen kylmässä maailmassa ei pyritä vaikuttamaan syihin, vaan pelkästään seu-raamuksiin. Innostaminen ei lähde ryhmästä itsestään, vaan se määräytyy ylhäältä eli innostajasta käsin. Kylmässä maailmassa myös termi opettaminen on avainasemassa, kun kuumassa maailmassa tärkeänä pidetään tiedostamista ja kokemuksellista oppimis-ta. Kuumassa maailmassa innostaminen on kasvatuksellista toimintaa, jossa ryhmä ottaa
itse vastuuta toiminnastaan ja oman osallistumisensa avulla kehittyy yhteisönä. (Kurki 2000, 67–76.)
Kahvilan toimijat edustavat selkeästi innostamisen kuumaa maailmaa osallistujien suh-teen, sillä he ovat aktiivisia toimijoita, osallisia sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kaikkien osallisten näkemykset ovat tärkeitä ja ratkaisut syntyvätkin vuorovaikutteisesti yhteistyössä. Tällöin toiminta kiinnittyy osallisten todellisuuteen ja elämismaailmaan eikä ole vain pinnallista puuhastelua. Vielä on kuitenkin tehtävää, että Elämänkaarikah-vila saadaan siihen tilaan, jossa kaikki osalliset ovat myös aktiivisia toimijoita. Vapaa-ehtoistyöntekijät ovat selkeästi valikoitunut ryhmä, jossa jokainen sen jäsen on aiheesta innostunut. Vapaaehtoisia tulisi saada innostumaan laajemmaltikin.
”Musta tuntuu, kun päästään eläkkeelle, niin kuvitellaan, että maailma on niin valmis, ettei tarvii mitään tehdä muuta kun oman itten hyväks vaan. Minä itse olen se, joka on tärkein eikä sivulle vilkasta. Muistan, kun ennen kaikenlaisessa touhussa oli hirveesti sitä vapaaehtosta väkeä. Mutta ei nykysin. En mä tiedä mis-tä se johtuu. Johtuuks se siimis-tä kiireesmis-tä? Etmis-tä ei ole halukkuutta sillä lailla.” (nai-nen 75 v)
Nyky-yhteiskunnassa on alettu lisäämään vaatimuksia ja odotuksia myös ikäihmisille ja he elävät jatkuvan eri tahoilta tulevan paineen vaikutuksen alaisina. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että toiset ikäihmiset voivat olla tyytyväisiä saadessaan levätä tai istua keinutuolissa kutoen sukkaa lastenlapsilleen. Siksi myös innostamiseen on osattava suh-tautua kriittisesti, jos siinä oletetaan ja odotetaan tiettyä aktiivisuutta sekä määritellään hyvän vanhuuden olevan osallistuvaa, oppivaa ja ajan tasalla pysyvää. Kaikki eläkeläi-set eivät halua puuttua, osallistua, ilmaista mielipidettään ja olla aktiivisia. Silti he ovat yhtä arvokkaita ja heidän elämänsä on tärkeä. Kunnioituksen ja arvostuksen kautta myös heidän mielipiteensä voi tulla aidosti kuulluksi ja he saavat levosta käsin olla ak-tiivisia ja innokkaita.
Vaikka toimijajoukko olisi pienikin, yhdessä tekemällä voidaan saada paljon aikaan.
Elämänkaarikahvila on lunastanut paikkansa Iittalassa, eläkeläisten ja koululaisten yh-teen saattajana. Toiminnasta kiinnostuneiden joukko on kasvanut koko ajan. Toimintaa onkin jatkettu jo vuoden verran, jona aikana on myös järjestetty pikkujoulut, kevätjuhla ja Heurekan retki. Kahvila on minipilottikokeiluna jo päättynyt, mutta syksystä 2012
alkaen toimintaa on pyöritetty omavaraisesti. Kun koko kaupungin tasolla tiedetään ja edistetään toimintaa, on sitä aina helpompi kehittää eteenpäin.
6.2 Tekeminen
Innostamisen kylmässä maailmassa tekeminen on lähinnä erilaisten aktiviteettien ja puuhastelujen järjestämistä markkinoinnin hengessä eli ammatillisesti oleellista on te-kemisen tekniikkojen hyvä oppiminen. Asiakkaiden ja teknisesti hyvin toimivien mene-telmien ja tekniikkojen etsiminen on mielenkiinnon keskiössä. Toimintaa hallitsevat kunkin osallistujan henkilökohtaiset intressit. Kuumassa maailmassa tekeminen suun-tautuu syvemmälle. Se on kunkin tilanteen historiallisesta tietoisuudesta nousevaa toi-mintaa. Aktiviteetit pyritään muuttamaan syvemmäksi käytännöksi siten, että toiminnan kautta esimerkiksi lapsille nuorille herää tietoisuus siitä, mihin heidän yksinäisten ilta-päivien vietto on laajemmin yhteydessä. Toiminnan avulla tavoitellaan tietoisuuden heräämistä, tilanteeseen tarttumista ja muutoksen aikaansaamista. (Kurki 2000, 74.) Toiminnassa pyritään erilaisten aktiviteettien järjestämisestä syvemmälle; toiminnan avulla tavoitellaan tietoisuuden heräämistä, tilanteeseen tarttumista ja muutoksen ai-kaansaamista. Toiminnalla pyritään kuumassa maailmassa tietoisuuden heräämiseen esimerkiksi suhteessa laajempaan ympäristöön. (Kurki 2000, 74.) Järjestetty toiminta siis pyrkii samalla muuttamaan olemassa olevaa tilannetta tehden sen niin, että sen koh-de on oleellisesti osallisena. Kun uukoh-denlaista toimintatapaa suunnitellaan, on oleellista kysyä ”miksi”, ”mihin toiminnalla pyritään” ja ”mitä toimijat siitä saavat”. Sosiokult-tuurisen innostamisen teoria pyrkii kohti tietoisuutta siitä, mihin toiminta on laajemmin yhteydessä. Elämänkaarikahvilaa tarvitaan koululaisten yksinäisten iltapäivien ehkäi-semiseen. Kiireinen elämä, iso työtaakka ja vuorotyö ovat monen perheen arkea. Päivät kuluvat arjen pyörittämiseen eikä aikaa ja voimia ja yhdessä tekemiseen.
”Eiköhän tää ole justiin vastaus sellaseen haasteeseen, kun vanhemmat on töissä, niin siellä ei niin paljon jakseta lasten kanssa iltasin. Siellä on ruuanlaitot, pyy-kinpesut, siellä on kaikkee semmosta, niin ne lapset sitten arkisin jää vähän sillä lailla oman onnensa nojaan.” (nainen 75 v)
Elämänkaarikahvilassa tavoitteena on kulttuurinen demokratia. Toiminnan perustavoit-teena on sellaisen osallistumisen lisääminen, jossa ihmiset ovat todellisia toimijoita ja arkielämänsä ja siten myös kulttuurinsa tuottajia. (Fermoso 1994, Kurjen 2000, 14 mu-kaan.) Tulee kuitenkin huomioida, että myös vuorovaikutteisuus voi olla näennäistä ja päätyä puuhasteluun. Pelkkä vuorovaikutteisuus itsessään ei riitä. Kahvilan toiminta (tekeminen) edustaa mielestäni selkeästi innostamisen teorian kuumaa maailmaa. Toi-mintaa ei ole tyydytty järjestelemään jonkin toisen, ylemmän tahon määräämisen mu-kaan, vaan Elämänkaarikahvilassa on alusta asti itse saatu vaikuttaa kaikkeen tekemi-seen. Heillä on myös selkeä näkemys siitä, mihin toiminnalla pyritään.
”Täällä on ollu varmaan vähän semmosta, jota sanotaan demokratiavajeeksi. Me ollaan nyt neljättä vuotta suurkunnan osana. Täällä oli aika ikävät oltavat näillä alkuperäsillä asukkailla, joillekin se oli kova paikka. Niin nyt ei kunnanjohtaja päässy määräämään tosiaan näissä minipilottihankkeissa. Meitä on arvostettu nyt, kun oltu aktiivisia. Tässä on hyvää vuorovaikutusta molemmin puolin.” (nai-nen 65 v)
Kahvilan toiminnan voi nähdä erityisesti vapaa-ajan toimintoihin ja sosiaalisten verkos-tojen organisointiin suuntautuvana sosiokulttuurisena innostamisena. Sosiaalipedagogi-nen ajattelu ja toiminta perustuvat sen oivaltamiseen, että asiat voisivat olla toisinkin.
Omalla aktiivisuudella voidaan vaikuttaa oman elämänlaatuun ja -kulkuun. Sosiaalipe-dagogisesti ajatellen kahvila tarjoaa asukkailleen mielekästä yhdessä tekemistä, osallis-tumisen mahdollisuuksia ja oman asuinalueen heikkouksien ja vahvuuksien tiedostamis-ta. Ihmiselle on tärkeää kokea itsensä tarpeelliseksi sille yhteisölle ja yhteiskunnalle, jossa elää. Sosiokulttuurisessa innostamisessa luodaan mahdollisuuksia juuri siihen, että ihmiset voivat osallistua monipuoliseen toimintaan ja saavat luovasti ilmaista arvojaan ja ajatuksiaan. Kahvila mahdollistaa monipuolisen luovan toiminnan ja kannustaa ihmi-siä toteuttamaan itseään, joka näkyy muun muassa askartelussa ja pikkujoulujen ja ke-vätjuhlan ohjelmassa.
Elämänkaarikahvilatoimintaa toteutetaan lasten erityispiirteet huomioiden ja suunnitte-lussa on pohjana lasten tarpeet. Kerhotoiminnassa aikuinen suunnittelee päivän kulun ja mitä kerhossa tehdään, kun taas kahvilassa lasten omat toiveet otetaan huomioon eikä koskaan ole pakko tehdä mitään. Lapsille annetaan valinnanvapaus ja arvostetaan sitä mitä hän päättää tehdä: ”Vähän niin kun lasten ehdoilla kysellään, että mitä nyt olis, mitä he haluaisivat tehdä.” (nainen 75 v)
”Me saadaan askartelunohjaajaa tänne ja täällä on tosiaan tehty pääsiäiskorttia ja äitienpäiväkortteja viime vuonna ja mitä nyt sattuu aina - ystävänpäivänä ja askarreltu jouluks.” (nainen 75 v)
”Mun mielestä se meiän pikkujoulukin ihan kiva sillä tavalla, että nuoret esitti musiikkia ja oli sillain, että siinä koki sen, että hekin haluaa, että tänne jotakin.
Että ei me ihan turhaan olla tätä syksyy pidetty.” (nainen 66 v)
”Pikkujoulut, mitkä täällä oli, kun täällä oli toistasataa ihmistä näissä tiloissa. Ja bändi soitti ja syötiin torrtuja. Ja niin.. Wau! Tunne oli mieletön.” (äiti 44 v)
KUVA 7. Pikkujoulutunnelmaa. (Kuvat Mauri Järvinen 2011.)