Tapaamisissa agenttityöntekijä (Kuvio 3) kuuntelee asukkaiden ja eri toimijoiden nä-kemyksiä ja kehittämisehdotuksia. Työn tavoitteena on kylän oman toimintamallin
ke-ASUKASAGENTTI
dialogi , yht
eisöl
lisyys di
alogi , yht
eisöl lisyys
ASUKKAAT dialogi, yhteisöllisyys TOIMIJAT KYLÄN OMAN
TOIMINTA-MALLIN MUODOSTUMINEN
hittäminen eri-ikäisiä asukkaita ja alueen toimijoita kannustamalla ja innostamalla.
Työmuodossa korostetaan yhteisöllisyyden merkitystä toiminnassa ja toiminnan reflek-toinnissa. Agenttityötä voidaan pitää toimintatutkimuksen käytännön sovelluksena.
(Engblom-Pelkkala 2011, 13–14.) Saattamalla yhteen eri toimijoita pyritään tuomaan näkyväksi monitoimijuuden tuottamat mahdollisuudet. Uudenlainen verkostoituminen nostaa minipilottitoiminnassa tärkeäksi oppimisen, arvioinnin, joustavuuden, luovuu-den, sopeutumiskyvyn, rajojenylittämisentaidon ja epävarmuuden sietämisen. Tarvitaan erilaisia ihmisiä ja asioita sekä aktiivisuutta. (Sillanpää, Mäensivu, Mikkola & Rimpelä 2012b, 10–11.)
Myös sosiaalisella medialla on iso osuus agenttityössä: esimerkiksi Facebook toimii tiedottamisen apuvälineenä ja sinne on koottu eri medioista hankkeeseen ja sen pilottialueisiin liittyviä tekstejä ja tapahtumia. Lisäksi on avattu Uudistuva kylä kaupungissa -blogi sekä Hämeenlinnan kaupungin oma Youtube-kanava. (Sillanpää ym. 2012, 12.) Agenttityön apuvälineinä on käytetty päiväkirjahuonetta ja älypuhelinhaastatteluja.
Hankkeen 1. vaiheessa tietoa asukas- ja asiakaslähtöisyydestä kerättiin päiväkirjahuo-neen avulla. Päiväkirjahuopäiväkirjahuo-neen tarkoitus oli tuottaa alueellista tietoa palvelutarpeista ja -odotuksista. Samalla voitiin kokeilla mahdollisuutta käyttää kuvaa osana tutkimusai-neistoa. Jukolaan päiväkirjahuone toteutettiin, sen sijaan Iittalassa tilaongelmista johtu-en päiväkirjahuonejohtu-en sijaan syntyi ajatus haastatteluidjohtu-en nauhoittamisesta älypuheli-mella. (Emt., 12.)
Erityisen näkyvästi hanke on ollut esillä paikallisessa ja alueellisessa mediassa. Huomi-oitavaa on, että hankkeen aikana sosiaalisen median merkitys viestintäkanavana on kas-vanut merkittävästi. Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen tapahtumista ja toiminnasta on tiedotettu aktiivisesti mediassa. Nykyajan hankkeisiin medialla onkin vahva vaiku-tus. Tulee kuitenkin miettiä projekteittain sosiaalisten toimintatapojen tuotteistamisen rajoja, on tunnettava median tavoitteet, tavat, ajankohtaisuus sekä sen hyödyntämis-mahdollisuudet. (Paakkunainen 2006, 169.)
2.1.3 Minipilotit
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa minipilotit ovat pienimuotoisia tutkimus-, ko-keilu- ja kehittämishankkeita. Ideana on, että paikalliset asukkaat ja toimijat itse
suun-nittelevat, toteuttavat ja arvioivat lasten ja nuorten hyvinvointia lisääviä toimintakokei-luja, joissa jokin entuudestaan tuttu asia tehdään tai tuotetaan uudella tavalla. Se voi olla muun muassa tuote, prosessi tai toimintatapa, missä tärkeää on koettu uutuus, muutos ja hyödyllisyys. Näiden kokeilujen tavoitteena on saada tietoa uusista mahdollisuuksista ja rikastaa palvelumallien kehittämistä. (Engblom-Pelkkala 2011, 15–16.)
Minipiloteissa pyritään vähentämään suunnittelua ja oppimaan kokeilujen kautta. Ko-keilut tuovat kokemustietoa, ne perustuvat innostumiseen ja toiminnan kautta oppimi-seen. ”Kokeilut onnistuvat aina. Joko syntyy se, mitä pitikin tai ymmärrys, miten asia ei ainakaan onnistu.” (Tuulenmäki 2011, 19). Uuden kehittelyssä eteen tulee uusia haastei-ta, joita ei ole vielä kukaan ratkaissut. Siksi alkuidean ei tarvitsekaan olla ainutlaatuinen vaan tärkeintä on, että toteuttamisen osalta riittää ideoita ja sitkeyttä. Ideoissa on nähtä-vä suuria asioita: on nähtänähtä-vä se, mitä arjessa ei vielä ole tai miten siinä voisi toimia eri tavalla. Tämä tarjoaa ideoille kokeilemisen polut. Usein liian massiiviset kokeilut jää-vätkin toteuttamatta. (Emt. 2011, 18.)
Minipilottitoiminta on kehittämistyökalu, jonka avulla pyritään tekemään asukaslähtöis-tä edisasukaslähtöis-tämistyöasukaslähtöis-tä. Minipilottien avulla pyriasukaslähtöis-tään nostamaan esiin uusia ratkaisuja, toimin-tamalleja ja luomaan uudenlaista toimintakulttuuria. Palvelusuunnitelmassa asetetut strategiset tavoitteet, kuten asukas- ja asiakaslähtöisyys, monituottajuus ja alueellisuus kaikilla toiminnan tasoilla, ovat taustalla ohjaamassa minipilottikokeilutoimintaa. Sa-malla pyritään vahvistamaan alueellista ajattelua. Tavoitteena on levittää minipilottiko-keilutoimintaa koko kaupunkia koskevaksi kokeilutoiminnan malliksi, josta saataisiin tietoa alueellisista voimavaroista, nähtäisiin eri alueiden toimijaverkostot sekä saataisiin kokeilujen kautta asukastietoa. (Sillanpää 2011, 4.)
Minipilottien avulla tuotettuja uusia ratkaisuja on tarkoitus siirtää myös osaksi lasten ja nuorten palveluja sekä levittää hyviä käytäntöjä osaksi rakenteita, tavoitteita ja toimin-tamenetelmiä. Samalla on tarkoitus edistää viranomaisten yhteistyötä valtionhallinnon sisällä sekä yritysten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Kunnan tehtävänä on tuoda toimin-taan pysyvyyttä ja varmistaa, että löytyneet hyvät käytännöt hyödynnetään muissa pro-jekteissa. Mutta kuinka tieto hyvistä toimintatavoista saadaan siirrettyä sitä tarvitseville oikeassa muodossa, oikeaan aikaan ja paikkaan? Ongelmaksi voi nousta se, että hyväksi
havaittu hanke tai toimintatapa on ollut hyvä vain siinä tilanneyhteydessä, eikä siitä löydykään välttämättä siirrettävää muille. (ks. Kankare 2006, 128–129.)
Minipiloteissa niin tavoitteet kuin toimintamenetelmätkin ovat jätetty joustaviksi. Ne sisältävät selvitysten tekemistä, verkostoitumista ja kumppanuusmallien kehittämistä.
Tavoitteiden ei ehkä tarvitsekaan olla selkeitä. Väljien ja tulkinnallisten tavoitteiden etuna on se, että ne toimivat visioina, muutosprosessin inspiraation lähteinä ja koordi-naation luojina. Visioiden voidaan ajatella olevan toimintaympäristönsä diagnostisia kuvauksia. Kehittämistyön tavoitteenahan on kehittyminen ja oppiminen. Voisiko ta-voitteiden ja menetelmien joustavuuden ajatella heijastavan aiempien palvelujen jäyk-kyyttä, joilla ei ole tavoitettu asukkaiden tarpeita ja toiveita eikä ongelmaan siten voida enää puuttua uusilla jäykillä rakenteilla? (ks. Kankare 2006, 128–129.)
Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen ensimmäinen minipilottien hakuaika alkoi jou-lukuussa 2010 ja kesti tammikuun 2011 puoliväliin asti. Vaatimuksena oli, että minipi-lotissa on mukana toimijoita vähintään 2-3 eri palvelualueelta sekä asukkaita ja kustan-nukset voivat olla enintään 500 euroa minipilottia kohden. Päähakija sitoutuu kahteen arviointitilaisuuteen, joita ovat väliarviointi sekä minipilottikokemusten työpaja. Lisäksi minipilotista saaduista kokemuksista tulee tehdä raportti kuukauden sisällä toiminnan päättymisestä. (Sillanpää ym. 2011, 12.)
Ensimmäistä minipilottien hakuaikaa jatkettiin, jotta saataisiin lisää hakemuksia ja ko-keiluista innostuneita. Minipilottikokeilujen tueksi järjestettiin työpajoja, joissa kerrot-tiin tarkemmin minipilotin hakemisesta. Samalla ihmisillä oli mahdollisuus verkostoitua muiden kanssa yhteisen minipilotin rakentamiseksi. Hyväksyttyjä minipilotteja tuli kai-ken kaikkiaan 44, joista 23 suuntautui Iittalaan alueelle ja 21 Jukolan alueelle. Päähaki-jana näissä minipiloteissa oli koulut, toiseksi eniten urheiluseurat ja kolmanneksi var-haiskasvatuskeskukset. Hakijatahojen määrä vaihteli 1–9 välillä, yleisimmin hakijataho-ja oli neljä. Toinen minipilottityöpahakijataho-ja, jonka tarkoituksena oli hakijataho-jakaa kokemuksia, järjes-tettiin huhtikuussa 2011. Toukokuussa 2011 järjesjärjes-tettiin minipilottikokemusten purku-seminaari, jossa tutustuttiin minipiloteista saatuihin kokemuksiin. (Sillanpää ym. 2011, 12, 15–16, 18.) Uusien minipilottien hakuaika oli 12.9.–18.10.2011. Määräaikaan men-nessä hakemuksia tuli 86 ja määräajan jälkeen vielä seitsemän lisää. Hakemuksista
hy-väksyttiin minipiloteiksi 30 Iittalaan ja 26 Jukolaan sekä neljä, jotka koskivat molempia alueita. (Sillanpää ym. 2012, 3.)
2.2 Elämänkaarikahvila -minipilotti
Elämänkaarikahvila on Kalvolan SPR:n, Iittalassa toimivien eläkeläisjärjestöjen, Hä-meenlinnan kaupungin nuorisopalveluiden ja Iittalan kouluvanhempien suunnittelema ja aloittama minipilotti Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeessa. Kahvilassa työskentelee vapaaehtoisesti kolme eri eläkeläisjärjestöä eli kaikki paikkakunnan eläkeläisjärjestöt.
Työvuoro tulee joka kolmas viikko samalle järjestölle, mutta ei kuitenkaan aina samoil-le tekijöilsamoil-le. Avointa kahvilaa pidetään Iittalassa Hukarin nuorisotilassa tiistaisin ja se kokoaa viikoittain 15–40 eläkeläistä ja 10–70 koululaista yhteen. Kahvila on tarkoitettu pääasiassa koululaisille, jotka eivät pääse enää koulun tai seurakunnan järjestämiin ilta-päiväkerhoihin sekä ikäihmisille. Kahvilassa käy alakoululaisten lisäksi myös yläkoulu-laisia. (Järvinen 2011.)
Iittalassa Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeesta informoitiin ensimmäisen kerran 12.10.2010. Silloisessa keskustelussa tuotiin esille yhteistä kahvila-ajatusta Iittalalaisille eläkeläisille ja koululaisille. Uudelleen asia tuli esiin Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen suunnittelutalkoissa 24.1.2011. Työryhmä, joka koostui muutamasta Iittalan kouluvanhemmasta sekä SPR:n Kalvolan osastosta, tekivät minipilottiehdotuksen Elä-mänkaari-iltapäiväkahvilan suunnittelun ja toiminnan järjestämiseksi. Iltapäiväkahvilan toiminnan tavoitteeksi muodostui tarjota eläkeläisille kokoontumispaikka ja samalla koululaisille paikka, jossa olla turvallisesti koulupäivän päättymisen jälkeen. Iltapäivä-kahvila -ideaa alettiin markkinoida paikallisille eläkeläisjärjestöille, sillä koettiin, että eläkeläisten ja koululaisten tutustuminen toisiinsa antaa paljon molemmille osapuolille.
(Järvinen 2011.)
Aloitus- ja suunnittelupalaverien pitämisen jälkeen asiat alkoivat edetä ja eläkeläisten ja koululaisten ”Iltapäiväkahvila” -toiminta aloitettiin koeluontoisesti syksyllä 2011 vii-koilla 33–50. Kahvila toimii Iittalassa, Hukarin nuorisotalolla, joka tiistai klo 12.00 – 17.00. Kahvilaa pyörittää vuoroviikoin kolme eri eläkeläisjärjestöä: eläkeliito, eläk-keensaajat ja sitoutumattomat eläkeläiset. Joka järjestöllä on avaimenhaltija ja pari ak-tiivista toimijaa keittiövuorossa. Lisäksi toiminnassa on aktiivisesti mukana
vanhem-painyhdistys. (Järvinen 2011.) Ikäihmisille kahvila tarjoaa mahdollisuuden tulla kahvit-telemaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Koululaisille se tarjoaa vaihtoehdon yksinololle koulupäivän jälkeen. Kahvilassa on tarjolla terveellistä välipalaa pientä maksua vastaan sekä tukea läksyjen tekemiseen. Koululaiset voivat samalla auttaa ikäihmisiä esimerkik-si tietokoneen ja kännykän käytössä. Näiden kahden pääryhmän lisäkesimerkik-si myös kaikki muutkin ovat tervetulleita kahvilaan. (Malmivaara 2012, 23.)
Syyslukukaudella kahvila pidettiin 17 kertaa. Kävijöitä oli yhteensä 693, jolloin kes-kiarvoksi tulee 41 kävijää/kerta, joista keskimäärin 24 oli lapsia/nuoria ja 17 aikuisia.
Joulukuun 13. päivä järjestettiin pikkujoulut, joissa oli muun muassa tarjoilua, joulupu-kin vierailu ja koulun bändin esiintyminen. Kahvilan kävijämäärien ollessa näin korke-at, päätettiin kahvilaideaa jatkaa myös keväällä 2012. Kevätlukukaudella kahvila pidet-tiin 19 kertaa. Kävijöitä oli 771, jolloin keskiarvoksi tulee 41 kävijää/kerta, joista kes-kimäärin 20 oli lapsia/nuoria ja 21 aikuisia. Hiihtolomaviikolla 28.2. pidetty kahvila oli hiljaisempi, sen sijaan 22.5. järjestetty kevätjuhla oli kevään vilkkain kahvilapäivä.
(Järvinen 2012.)
TAULUKKO 2. Elämänkaarikahvilan osallistujamäärät syys- ja kevätlukukaudella 2011–2012 (mukaillen Järvinen 2012).
SYYSLUKUKAUSI 2011 KEVÄTLUKUKAUSI 2012
Pvm Nuoret Aikuiset Yht. Pvm Nuoret Aikuiset Yht.
2.3 Elämänkaariajattelu
Länsimaisessa ajattelussa ihmisen elämää kuvastaa usein lineaarinen ajassa etenevä kaari ja siihen liitetään olennaisesti kehityksen käsite. Kuitenkin tapamme ajatella elä-mää elämänkaari-metaforan kautta, mihin kuuluu olennaisesti kehitys ja kypsyminen, on kulttuurisidonnainen konstruktio. Elämä ei kuitenkaan koostu vain sattumanvaraisis-ta episodeissattumanvaraisis-ta sattumanvaraisis-tai valmiiksi annettujen käyttäytymiskaavojen mukaan, vaan se on jatkuva prosessi. (Saastamoinen 2000, 1.)
Lasten ja nuorten yhteiskuntapolitiikassa on siirrytty kohti niin sanottua elämänkaaripo-liittista näkökulmaa, jossa lasten ja nuorten elämää tarkastellaan kootusti elämänkulussa tapahtuvien keskeisten siirtymien sekä niihin kytkeytyvien palvelujärjestelmien näkö-kulmasta. Se vastaa paitsi horisontaalisen lapsi- ja nuorisopolitiikan tarpeeseen, myös niihin haasteisiin, joita nykyisessä lapsiin ja nuoriin kohdistuvassa hyvinvointipalvelu-järjestelmässä on. (Suurpää 2009, 12–13.)
Elämänkaariajattelun riskinä on, että siinä tarkastellaan lasten ja nuorten elämänkulkua liian lineaarisesti ja ennalta-arvattavasti, jolloin se sulkee pois yksilölliset elämänhallin-taan liittyvät ongelmat. Tutkijat suosittelevatkin siirtymään elämänkulun -käsitteen käyttöön elämänkaaritermin sijasta. Elämänkulku viittaa sosiaalisesti rakentuvaan toi-mintaan, ei yksinomaan etukäteen määräytyvään tapahtumien ketjuun. Tämä ei kuiten-kaan tarkoita ylisukupolvisen näkökulman väheksymistä vaan lineaarisen elämänkaa-riajattelun haastamista. (Suurpää 2009, 12–13.)
Lisäksi elämänkulkuajattelussa on keskeistä, että ihminen kehittyy läpi koko elämänsä.
Kehittyminen ei ole sidoksissa ikään, vaikka aikaisempi kehittyminen luo aina pohjaa yksilöiden tulevalle kehitykselle. Vaikka yksilö onkin sidottu institutionaalisiin raken-teisiin, kuten koululaitokseen ja eläkejärjestelmään, omien mahdollisuuksien lisäänty-minen voivat vaikuttaa yksilölliseen elämänkulkuun ja elämänkulussa tapahtuviin siir-tymiin eri tavoin. (Nurmi & Salmela-Aro 2000, 86, 91.)
Sosiaalipedagogiikka pyrkii tukemaan elämänhallintaa ihmisen elämänkulun eri vai-heissa. Sisäinen elämänhallinta on elämänkulun kehitystehtävistä selviytymistä, ulkoi-nen taas osallisuutta yhteiskunnan toimintajärjestelmistä ja instituutioista.
Sosiaalipeda-gogiikka on identiteettityötä, jossa tuetaan ihmisiä identiteetin rakentamisessa muun muassa työstämällä elämänhistoriaa, analysoimalla elämäntilannetta sekä hahmottamal-la tulevaisuutta. (Hämäläinen 1999, 33, 61.)
Ihmisen elämä rakentuu hänen tekemistään yksilöllisistä valinnoista. Valintojen vaiku-tukset eivät kuitenkaan näy heti, vaan ihmisen elämä näyttäytyy paremminkin yksilöi-den valinnoista koostuvana projektien jatkumona. Elämänkulun käsitettä voidaankin pitää eräänlaisena identiteetin alakäsitteenä. Tästä näkökulmasta ajateltuna ihmisen elämän voidaan nähdä koostuvan katkonaisista jaksoista, pätkistä tai jäsentymättömästä elämän rakenteettomuudesta. (Saastamoinen 2007, 235–237, 241.) Myös lapset ja nuo-ret tulisi nähdä yksilöinä, joiden elämään vaikuttavat yksilölliset valinnat, elinympäristö sekä yksilölliset elämänhallinnan ongelmat. (Vilkko 2000, 75–76.)
2.4 Kasvatuskumppanuus
Kasvatuskumppanuuden tavoitteena on edistää lapsen kasvu- ja kehitysympäristöissä lapsen ääntä arvostavan palvelukulttuurin, dialogisen vuorovaikutuksen ja luottamuksel-listen yhteistyösuhteiden luomista. Lähtökohtana kasvatuskumppanuudelle on Lapsen oikeuksien sopimuksen edistäminen perheen ja palvelujen välisessä yhteistoiminnassa.
(Lapsen oikeuksien yleissopimus, Finlex 1991.) Vanhempien osallisuutta palveluihin sijoittuvissa lapsen kehitysympäristöissä pyritään edistämään kasvatuskumppanuuden avulla. Kasvatuskumppanuus on sisällytetty muun muassa Varhaiskasvatussuunnitel-man perusteisiin (Vasu), Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön -laatusuosituksiin sekä opetusministeriön Perusopetuksen laatukriteereihin. (Kekkonen 2012.)
Kodin kasvatustehtävän kahdeksi perusulottuvuudeksi voidaan listata niiden kasvupro-sessien tukeminen, joissa lapsi saavuttaa yhteiskunnallista toimintakykyä, osallisuutta ja elämänhallintaa sekä lapsen suojeleminen tervettä kehitystä uhkaavilta vaikutteilta. Per-heellä on ainutlaatuinen merkitys lapsen ja nuoren psyykkisen kasvuun, perhe on sen keskeinen ympäristö. Perheen ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa ihmi-sen myöhempien ihmissuhteiden luomiseen sekä kykyyn toteuttaa itseään. (Laukkanen, Marttunen, Miettinen & Pietikäinen 2006, 49–59.)
Perheen perinteiset kasvatustehtävät ovat osittain siirtyneet ammattihenkilöstölle esi-merkiksi päivähoitajille ja opettajille sekä harrastustoiminnan ohjaajille. Koko kasvatus-tehtävää eivät kuitenkaan voi suorittaa mitkään perheen ulkopuoliset instituutiot. Niiden asiana on tukea kodin, perheen ja vanhempien kasvatustehtävää. Perhe ei ole koskaan täysin itsenäinen ja ympäristöstään irrallinen yksikkö, vaan yhteiskunnan perusosanen.
Kasvatuksen tulee tarjota lapselle riittävät henkiset ja aineelliset puitteet kehittyä tunne-tasolla, sosiaalisesti, älyllisesti ja eettisesti. Sosiaalisen kehityksen perusta luodaan ko-tona, mutta päivähoitajat, opettajat sekä harrastustoiminnan ohjaajat voivat kuitenkin olla keskeisessä asemassa taitojen kehittäjänä ja ylläpitäjänä. (Pulkkinen 2002, 7–10, 210–223.)
Nykyaikana puhutaan paljon kasvatustyyleistä, jolloin nuoret vanhemmat saattavat hämmentyä ja olla epävarmoja siitä, kuinka tulisi toimia. Vanhemmat voivat olla myös epävarmoja siitä, mikä ammattikasvattajien tehtävä on. Rajojen hämärtyminen aiheuttaa sen, ettei tiedetä, mikä tehtävä kuuluu kenellekin. Myös työolojen epävakaisuus aiheut-taa ongelmia: pitkät työpäivät vähentävät perheiden yhteistä aikaa ja samalla hankaloit-taa lasten turvallista kiinnittymistä vanhempiin ja luottamuksellisen suhteen syntymistä.
Hyvä ja turvallinen lapsuus, jonka peruslähtökohtana ovat vanhempien rakkaus, mutta myös rajoitukset, ehkäisee parhaiten nuoren sortumista päihteisiin ja rikollisuuteen.
Huonot ihmissuhteet ja itsetunto luovat pohjaa häiriökäyttäytymiselle. (Pulkkinen 2002, 129–155.) Hyvässä kumppanuudessa lapsen kasvatusvastuuta jaetaan eri toimijoiden kesken: koulun, vanhempien ja mahdollisesti kolmannenkin sektorin kesken. Lähtökoh-tana on eri toimijatahojen halu yhteistyön kehittämiseen sekä yhteisen näkemyksen löy-täminen työskentelyn tavoista ja painopistealueista. Lähtökohtana on myös luottamuk-seen ja avoimuuteen perustuva hyvä yhteistyö perheiden kanssa. (Mankonen 2010, 19.) Kasvatuskumppanuuden periaatteina ovat kuuleminen, kunnioitus, luottamus ja dialogi-suus. Kumppanuudessa on tärkeää, että vanhemman lasta koskeva tietämys sekä lapsen oma ääni tulevat kuulluksi, vastaanotetuksi, keskustelluksi ja jaetuksi vuoropuhelussa ammattilaisten kanssa. Tarkoituksena on, että kaikki kasvatusta toteuttavat ammattilai-set varhaiskasvatuksessa, koulussa, perhekeskuksessa ja lapsen vapaa-ajan ympäristöis-sä toimivat yhteisymmärryksesympäristöis-sä vanhempien kanssa. Kasvatuskumppanuudessa sitou-dutaan lapsen huolenpidon, edun ja oikeuksien edistämiseen. Lapsen kasvun, kehityk-sen ja oppimikehityk-sen turvaaminen on aikuisten yhteisvastuullikehityk-sen huolenpidon ja
kasvatus-kumppanuuden tavoite, johon kaikilla lapsilla on oikeus. Kasvatuskasvatus-kumppanuuden eri-tyisenä tehtävänä on lapsen erityisen tuen, avun ja suojelun tarpeen mahdollisimman varhainen tunnistaminen. Sosiaalisen yhteistoiminnan ja oppimisympäristön epäkohtina nähdään lapsen käyttäytymisen, oppimisen ja viihtymättömyyden ongelmat. (Kekkonen 2012.)
Hankkeen päämäärissä ja työmuodoissa voi nähdä yhtäläisyyksiä sosiaalipedagogiseen orientaatioon, jossa syrjäytymisen ongelmiin ja niiden ennaltaehkäisemiseen pyritään vastaamaan kasvatuksellisin keinoin. Kasvatus on dialoginen prosessi, jossa tärkeintä on ihmisten osallistuminen. Ihminen on syvimmältä olemukseltaan toimija. Sosiaalipeda-gogisessa ajattelussa painottuu kasvatuksen yhteisöllinen luonne ja yhteisöjen kasvatus-potentiaali, toiminta tapahtuu aina yhdessä toisten ihmisten kanssa. Sosiaalipedagogi-sesta varhaiskasvatukSosiaalipedagogi-sesta ajatellen, lapsuus on oman erityisluonteen omaava kulttuuri-nen ja sosiaalikulttuuri-nen ilmiö. Lapsi on aina osa perhettään ja lähiyhteisöjään, mutta myös persoona, subjekti ja toimija. Sosiaalipedagoginen toiminta lähtee ihmisen arjesta, omis-ta kokemuksisomis-ta ja todellisuudesomis-ta. Lapsen kasvu ja kehitys omis-tapahtuu aina osana sitä ympäristöä ja kulttuuria, jossa lapsi elää ja toimii. Kasvatus nähdäänkin kontekstuaali-sena prosessina, jossa lapsi ja aikuinen jakavat saman arjen. (Kurki 2001, 72; Tast 2007, 29.)
Kurjen (2001, 126) mukaan sosiaalipedagoginen ajattelu sopii varsin hyvin varhaiskas-vatuksen taustaorientaatioksi, jossa tuetaan lasten sosialisaatiota, eli kasvua yhteiskun-taan. Lapsi on kasvatuksessaan aktiivinen osallistuja eikä vain kasvatuksen kohteena.
Hämäläisen (1997, 129) mukaan perhe on kasvatuksen voimavara ja kasvatuksen am-matillisen henkilöstön yhteistyökumppani. Kasvatuskumppanuudella perheitä tuetaan heidän kasvatustehtävässään heidän omista lähtökohdistaan käsin. Kasvatuskumppa-nuuden voidaankin nähdä nojautuvan hyvin vahvasti sosiaalipedagogiseen ajatteluun.
Vuorovaikutuksellinen kasvatuskumppanuus tukee perhettä, jolloin lapsi voi paremmin ja vastaavasti perhe voi antaa asiantuntijuutensa ja tietämyksenä ammattilaisten käyt-töön, edistäen lapsen parasta.
2.5 Lapsen ja nuoren hyvä päivä -käsite
Lapsiperheille suunnattujen palveluiden tarkoituksena on edistää lapsiperheiden hyvin-vointia tukemalla vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Lapsiperheiden tukeminen heidän omassa toimintaympäristössään sekä heidän oman näkökulman esiin nostaminen suunnittelussa, kehittämisessä ja päätöksenteossa vahvistaa vanhempien voimavaroja sekä tukee arjessa selviytymistä. Keskeisimpiä toimijoita varhaisessa puuttumisessa ovat päivähoidon, neuvolan, koulun, nuorisotyön, seurakunnan sekä kolmannen sektorin toimijat. (Engblom-Pelkkala 2011, 20.) Hämeenlinnassa Lasten ja nuorten palveluihin kuuluvat (Kuvio 4) varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, jotka pitävät sisällään perus- ja lukio-opetuksen lisäksi myös nuorisotyön ja lastenkulttuuripalvelut sekä lasten kasvua tukevat palvelut. (Sillanpää ym. 2011, 7.)
KUVIO 4. Kasvetaan yhdessä – kuvaa asukasta yhteisön sydämessä, jonka ympärille