Maaria Pukkala
MUSIIKINOPISKELIJOIDEN OPISKELU-UUPUMUS JA OPISKELUINTO
”Se ei oo semmosta normaaliopiskeluu kaheksasta neljään, vaan sitä on aina vähän opiskelussa kiinni”
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta
Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma Elokuu 2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta Osasto
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät
Maaria Pukkala Työn nimi
Musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumus ja opiskeluinto: ”Se ei oo semmosta normaaliopiskeluu kaheksasta neljään, vaan sitä on aina vähän opiskelussa kiinni”
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Kasvatustiede Pro gradu -tut-
kielma x 8.8.2018 124 + 2 liitettä
Sivuainetutkielma Kandidaatin tut- kielma
Aineopintojen tut- kielma
Tiivistelmä
Tutkielman tavoitteena oli selvittää musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumukseen, opiskeluintoon ja jaksami- seen yhteydessä olevia tekijöitä, minkä lisäksi selvittiin, miten musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumus ja - into ilmenevät. Suomalaisten musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumusta ja -intoa ei tiettävästi ole aikaisem- min tutkittu.
Teoreettisena viitekehyksenä oli työuupumusteoriasta johdettu opiskelu-uupumisteoria, uupumistutki- muksia sekä musiikinopiskelijoiden hyvinvointia käsitteleviä tutkimuksia. Opiskelu-uupumus on pitkittynyt opiskeluun liittyvä stressioireyhtymä, ja opiskeluinto puolestaan on positiivinen, pitkäkestoinen affektiiviskog- nitiivinen tila.
Tämä tutkielma toteutettiin fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen pohjautuvana laadul- lisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto koostui musiikinopiskelijoiden teemahaastatteluista (n=8). Opiskelu- uupumukseen, opiskeluintoon ja jaksamiseen yhteydessä olevia tekijöitä luokiteltiin teoriaohjaavan sisäl- lönanalyysin avulla, ja opiskelu-uupumuksen ja -innon ilmentymiä ryhmiteltiin teemoittelun avulla.
Saatujen tulosten perusteella musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumus, jaksaminen ja opiskeluinto ovat yhteydessä sekä yksilön ulkoisiin että sisäisiin tekijöihin. Kuormitustekijöistä suurin ympäristöön liittyvä luokka oli opiskelun kuormittavuus, ja perfektionismi oli suurin yksilöön liittyvä kuormitustekijä. Musiikin- opiskelijoiden opiskelu-uupumus ilmeni uupumisasteisena väsymyksenä, kyynisyytenä ja riittämättömyyden tunteina, ja uupumisprosessin ollessa pitkällä uupumukseen saattoi liittyä sairaslomia ja masennusta. Riittämät- tömyys oli pääasiassa arkista omien taitojen kyseenalaistamista kilpaillulla alalla, minkä lisäksi ilmeni myös vakavampia riittämättömyyden tunteita, joihin liittyi omanarvontunteen menetys. Myös se, että opettajilta odo- tetaan psykologin apua, ilmensi opiskelijoiden hyvinvoinnin ongelmia. Joskus uupumiskokemuksessa oli myös positiivinen puoli, sillä se opetti opiskelijan tuntemaan omia rajojaan. Jaksamista tukevista tekijöistä suurin ympäristöön liittyvä luokka oli sosiaalinen tuki, ja suurin yksilöön liittyvä luokka riittävä palautuminen. Sisäi- nen motivaatio oli suurin opiskeluintoon liittyvä luokka, minkä lisäksi myös opiskeluympäristöllä oli vaikutusta innokkuuden kokemiseen. Musiikinopiskelijoiden opiskeluinto ilmeni etupäässä omistautumisena, minkä li- säksi opiskelijat kokivat myös energisyyttä ja uppoutumista. Tutkimustulosten luotettavuutta ja yleistettävyyttä parantaa se, että tulokset ovat samansuuntaisia opiskelu- ja työuupumustutkimusten tulosten kanssa ja aineisto on koottu tarkoituksenmukaisesti.
Tutkielma toi uutta tietoa musiikinopiskelijoiden hyvinvoinnista. Saatua tietoa opiskelu-uupumuksesta ja -innosta voidaan hyödyntää musiikkikoulutuksen kehittämisessä opiskelijoiden hyvinvointia paremmin tu- kevaksi. Musiikinopiskelijoiden uupumisen merkit saattavat joskus jäädä huomaamatta jopa liikaa työntekoa ihannoivassa ympäristössä, ja uupumisen varhaista tunnistamista kannattaisikin kehittää. Opiskelijoiden pereh- dyttäminen tutkimustietoon opiskelu-uupumuksen vakavuudesta ja palautumisen tärkeydestä saattaisivat auttaa siihen, ettei soitto- ja laulutaidon kehittäminen tapahtuisi lyhytnäköisesti oman terveyden kustannuksella. Yh- teismusisointi ja opettajien kannustus nähtiin mahdollisina sosiaalisen tuen lähteinä, jotka tukevat opiskelijoi- den jaksamista. Opettajilla nähtiin olevan merkittävä mahdollisuus opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa.
Opiskelijoiden hyvinvointia voidaan tukea kannustamalla heitä huolehtimaan palautumisestaan. Tulosten pe- rusteella musiikinopiskelijat kokevat, etteivät he saa tarpeeksi apua ja tukea hyvinvoinnin ongelmiinsa. Musii- kinopiskelijoilla pitäisi olla nykyistä enemmän saatavilla musiikkialaa ymmärtävää apua, jotta soitonopettajiin ei kohdistu heidän asiantuntemuksensa ylittäviä vaatimuksia huolehtia opiskelijoiden hyvinvoinnista.
Avainsanat
opiskelu-uupumus, opiskeluinto, opiskeluhyvinvointi, musiikinopiskelijat, sisällönanalyysi
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty
Philosophical Faculty School
School of Educational Sciences and Psychology Author
Maaria Pukkala Title
Music students’ study-related burnout and engagement: “It is not normal studying from eight to four, but you are always a little bit attached to studies”
Main subject Level Date Number of pages
Education Master’s thesis x 8.8.2018 124 + 2 attachments
Minor thesis Bachelor’s thesis Intermediate the- sis
Abstract
The goal of this thesis was to investigate factors that are related to music students’ study-related burnout and engagement, and to find out what gives them strength to manage the demands of the studies. Apart from that, the manifestations of music students’ study-related burnout and engagement were studied. Finnish music students’ study-related burnout and engagement have rarely been studied previously.
Theory of burnout and research concerning burnout and music students’ health and well-being served as the theoretical framework for this study. Study-related burnout is defined as a prolonged stress-disorder, whereas engagement is a positive, long-term affective-cognitive state.
This thesis was carried out as a qualitative research that is based on phenomenological-hermeneutical tradition. The analysed material consisted of thematic interviews (n=8) of music students. Factors related to study-related burnout and engagement were analysed using content analysis, and the manifestations of study-related burnout and engagement were classified using thematising.
The results show that music students’ study-related burnout and engagement were related to factors both internal and external of individuals. The largest external factor that burdens music students was the strain of the studies, and perfectionism was the most important class of internal factors. Music students’
study-related burnout was manifested as feelings of exhaustion, cynicism, and inadequacy. When burnout was serious, it was sometimes accompanied with sick leaves and depression. Feelings of inadequacy were questioning of one’s skills in a competitive field, along with examples of more serious feelings of inade- quacy which were related to losing one’s feeling of self-worth. Students expect to get psychologist’s help from their instrumental teachers, which also may be a manifestation of students’ ill-being. Sometimes a burnout experience may have a positive effect since it can help in learning to know one’s limits. Social support and adequate recovery were the most important factors that give students strength to manage the demands of the studies. Internal motivation was the most important class related to engagement but studying environment also had significance to feelings of engagement. Music students’ engagement was manifested mainly as dedication, and as vigour and absorption. The congruence between these and previous results improves the reliability of the results. The material was collected in an adequate manner which improves the generalizability of the results.
This thesis added information about the well-being of music students. The knowledge can be utilised in developing music education that better supports students’ well-being. The signs of music students’ burn- out can sometimes remain unseen in an environment that values hard work. It could be useful to improve the early recognition of students’ burnout signals. Educating students about the severity of study-related burnout and the importance of recovery might help in changing the short-sighted attitude to develop playing and singing skills at the expense of one’s health. Chamber music and supportive teachers were possible sources of social support that sustain managing the demands of the studies. The students think that teachers have significant possibilities in supporting students’ well-being. In addition, it seems that it is important that there is enough time for chamber music in music education. Students’ well-being can also be supported by encouraging them to take care of recovery. The results also showed that music students feel that they do not receive enough help and support to their health problems. Music students should have available more help that understands the music field, so that the instrument teachers would not face expectations that exceed their expertise to take responsibility for students’ well-being.
Keywords
study-related burnout, engagement, study-related well-being, music students, content analysis
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 1
2 MUSIIKINOPISKELIJOIDEN OPISKELUHYVINVOINTI ... 5
2.1 Musiikinopiskelun erityispiirteet ... 5
2.2 Musiikinopiskelijoiden hyvinvointia heikentäviä tekijöitä ... 8
2.2.1 Musiikinopiskelijoiden tuki- ja liikuntaelimistön rasitusvammat ... 10
2.2.2 Musiikinopiskelijoiden psyykkisen hyvinvoinnin ongelmat... 13
2.2.3 Kilpailullisen musiikkialan vaatimukset ... 17
3 OPISKELU-UUPUMUS JA OPISKELUINTO ... 21
3.1 Opiskelu-uupumus ... 21
3.2 Opiskeluinto ... 25
3.3 Opiskelu-uupumukseen ja -intoon yhteydessä olevia tekijöitä ... 26
3.3.1 Opiskeluun ja ympäristöön liittyviä tekijöitä ... 27
3.3.2 Yksilöön liittyviä tekijöitä ... 30
3.4 Musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumus ... 38
4 TUTKIMUKSEN TAVOITE JA TOTEUTUS ... 42
4.1 Täsmennetty tutkimustehtävä ... 42
4.2 Tutkimuksen lähestymistapa ... 43
4.3 Aineistonhankintamenetelmä ... 46
4.4 Aineiston kuvaus ... 49
4.5 Aineiston analyysimenetelmät ... 51
4.5.1 Teoriaohjaava sisällönanalyysi: opiskelu-uupumukseen, jaksamiseen ja opiskeluintoon yhteydessä olevat tekijät ... 53
4.5.2 Teemoittelu: opiskelu-uupumuksen ja -innon ilmentymät... 57
4.6 Aineistonkeruun ja analyysin eettisyys ja luotettavuus ... 58
5 TULOKSET ... 62
5.1 Musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumukseen yhteydessä olevat tekijät ... 62
5.1.1 Opiskeluun liittyvät kuormitustekijät ... 64
5.1.2 Yksilöön liittyvät kuormitustekijät ... 73
5.2 Musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumuksen ilmentymät ... 80
5.3 Musiikinopiskelijoiden jaksamista tukevat tekijät... 85
5.3.1 Yksilöön liittyvät tekijät ... 86
5.3.2 Opiskeluun ja ympäristöön liittyvät tekijät ... 90
5.4 Musiikinopiskelijoiden opiskeluintoon yhteydessä olevat tekijät ... 92
5.4.1 Sisäinen motivaatio ... 93
5.4.2 Opiskeluympäristön merkitys ... 96
5.5 Musiikinopiskelijoiden opiskeluinnon ilmentymät ... 97
5.6 Tulosten koonti ja tarkastelu ... 99
6 POHDINTA ... 103
6.1 Johtopäätöksiä tuloksista ... 104
6.2 Tutkimuksen luotettavuus ... 106
6.3 Jatkotutkimusaiheita ... 110
6.4 Tulosten käytännöllinen merkitys... 112
LÄHTEET ... 116
LIITTEET (2) Liite 1: Teemahaastattelurunko Liite 2: Taustatietolomake Kuvioluettelo. KUVIO 1. Opiskelu-uupumuksen kolme osatekijää ... 23
KUVIO 2. Aineistolähtöisen tai teoriaohjaavan sisällönanalyysin eteneminen ... 54
Taulukkoluettelo. TAULUKKO 1. Musiikinopiskeluun liittyvät kuormitustekijät ... 63
TAULUKKO 2. Yhteenveto musiikinopiskelun kuormitustekijöistä ... 80
TAULUKKO 3. Musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumusta ilmentävät teemat ... 81
TAULUKKO 4. Esimerkkejä musiikinopiskelijoiden opiskelu-uupumuksen ilmentymisestä ... 85
TAULUKKO 5. Musiikinopiskelijoiden jaksamista tukevat tekijät ... 86
TAULUKKO 6. Yhteenveto musiikinopiskelijoiden jaksamista tukevista tekijöistä ... 92
TAULUKKO 7. Musiikinopiskelijoiden opiskeluintoon yhteydessä olevat tekijät ... 93
TAULUKKO 8. Yhteenveto musiikinopiskelijoiden opiskeluintoon yhteydessä olevista tekijöistä ... 97
TAULUKKO 9. Musiikinopiskelijoiden opiskeluintoa ilmentävät teemat ... 97
TAULUKKO 10. Esimerkkejä musiikinopiskelijoiden opiskeluinnon ilmentymisestä ... 99
1 JOHDANTO
Monelle tulee musiikista ensimmäisenä mieleen sen positiiviset, terveyttä edistävät vaiku- tukset, joista kertyy jatkuvasti lisää tutkimusnäyttöä. Musiikin ammattilaiseksi opiskelemi- seen liittyy kuitenkin myös monia terveyttä ja hyvinvointia uhkaavia piirteitä. Idea musii- kinopiskelijoiden hyvinvoinnin tutkimisesta on saanut alkunsa keskusteluista, joita olen käy- nyt musiikinopiskelijoiden kanssa viime vuosina. Pianonsoittoa opiskellessani olen tutustu- nut moniin musiikinopiskelijoihin, ja huomannut, että useilla opiskelijoilla on hyvinvoinnin ongelmia, kuten esimerkiksi soittamisesta johtuvia kipuja tai erilaisia psyykkisiä haasteita.
Halusin tutkia hyvinvointia kokonaisvaltaisesti ja valita tutkielmani aiheeksi sellaisen mu- siikinopiskelijoiden hyvinvointiin liittyvän ilmiön, joka olisi keskeinen ja monia opiskeli- joita koskettava.
Opiskeluun liittyvää hyvin- ja pahoinvointia voidaan tutkia selvittämällä opiskelijoiden ko- kemaa opiskelu-uupumusta ja opiskeluintoa. Opiskelu-uupumus on pitkittynyt opiskeluun liittyvä stressioireyhtymä (Maslach, Schaufeli & Leiter 2001; Salmela-Aro 2009). Vastapai- nona uupumukselle opiskelijat voivat kokea myös opiskeluintoa, joka tarkoittaa pitkäai- kaista, positiivista affektiiviskognitiivista tilaa (Schaufeli, Salanova, Gonzáles & Bakker 2002). Innokkuuden ottaminen mukaan uupumistutkimukseen edistää ja monipuolistaa kä- sitystä hyvinvoinnista (Hakanen 2009; Maslach ym. 2001). Hyvinvoinnin tutkiminen koko- naisvaltaisesti on tärkeää, sillä jos keskitytään tutkimaan vain ongelmia, on vaikea löytää muuta kuin ongelmia tai niiden puuttumista (Hakanen 2007, 27; Hakanen 2009, 4). Tällöin myös ehdotetut ratkaisut voivat keskittyä ongelmien ehkäisyyn jonkin hyvän edistämisen sijaan (Hakanen 2007, 2009).
Työelämän muutoksista ja niiden aiheuttamista haasteista työntekijöiden jaksamiselle on pu- huttu julkisuudessa paljon ja työuupumusta on tutkittu 1970-luvulta lähtien (Maslach, ym.
2001; Schaufeli & Buunk 2003). Nykyisin tiedostetaan, että myös opiskelijat uupuvat (Sal- mela-Aro 2009). Opiskelu-uupumus on monia opiskelijoita koskettava ilmiö, sillä yli kym- menes suomalaisista korkeakouluopiskelijoista kärsii opiskelu-uupumuksesta ja kolmannek- sella opiskelijoista on riski uupua (Kunttu, Pesonen & Saari 2017; Salmela-Aro 2009). Uu- pumuksen on havaittu olevan taide- ja kulttuurialojen opiskelijoilla yleisempää kuin muiden alojen opiskelijoilla (Kunttu ym. 2017; Salmela-Aro & Kunttu 2010; Salmela-Aro 2009).
Opiskelijoiden uupumisella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia heidän myöhemmän elä- mänsä ja yhteiskunnan kannalta (Salmela-Aro 2009), sillä opiskelu-uupumus on yhteydessä masennukseen (Salmela-Aro, Savolainen & Holopainen 2009; Schaufeli & Buunk 2003), myöhempään elämään tyytyväisyyteen (Salmela-Aro & Upadyaya 2014) ja opintojen kes- keyttämiseen (Bask & Salmela-Aro 2013).
Sen lisäksi, että taide- ja kulttuurialojen opiskelijat uupuvat, on heidän myös havaittu olevan innostuneita opinnoistaan (Salmela-Aro 2009; Salmela-Aro & Kunttu 2010). Taidealojen opiskelijoiden hyvinvoinnille onkin aikaisempien tutkimusten perusteella tyypillistä sekä uupuminen että innokkuus, minkä vuoksi musiikinopiskelijoiden hyvinvoinnin ymmärtämi- sen kannalta on mielekästä tarkastella samanaikaisesti sekä opiskelu-uupumusta että opiske- luintoa.
Suomalaisesta musiikkikoulutuksesta käytävässä keskustelussa on korostunut soitonopetus- järjestelmän ja sen saavutusten ihailu, ja musiikkioppilaitosdiskurssissa korostetaan suori- tuksia ja sankareita (Hirvonen 2003, 132). Voittajissa ja menestyjissä ilmentyy musiikkialan ihannetarina, ja musiikin ammatillista koulutusta on kuvattu esimerkiksi pudotuspeliksi (Huhtanen 2004, 182). Soitonopetusjärjestelmän saavutukset jopa kansainvälisessä vertai- lussa eivät kuitenkaan välttämättä ilmene musiikinopiskelijoiden hyvinvointina. Kurkela (1994, 390) arvioi musiikkikasvatusjärjestelmän joutuvan kaltevalle pinnalle, jos se on huo- lestuneempi taidollisen näyttävyyden maksimoinnista kuin siitä, kuinka onnellisia ihmisiä oppilaitoksista poistuu.
Emotionaaliset ongelmat ovat lisääntyneet yliopisto-opiskelijoilla 2000-luvulla maailman- laajuisesti (Storrie, Ahern & Tuckett 2010). Myös suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden
kokema psyykkinen pahoinvointi on lisääntynyt 2000-luvulla (Saari & Villa 2017). Väsy- mys ja uniongelmat ovat yleisimpiä korkeakouluopiskelijoilla esiintyviä psyykkisiä oireita, ja näiden kokeminen on yleistynyt 2000-luvulla. Myös keskittymisvaikeudet, jännittynei- syys, masentuneisuus ja ahdistuneisuus ovat lisääntyneet opiskelijoilla 2000-luvulla.
(Kunttu ym. 2017.) Opiskelijoiden psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen voi johtua va- jeista opiskelijan toimeentulossa, sosiaalisissa suhteissa ja opintojen etenemisessä (Saari &
Villa 2017). Myös yksilöityminen, valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen, kilpailu, huip- pusuoritusten tavoittelu ja epävarmuus voivat lisätä opiskelijoiden pahaa oloa (Salmela-Aro 2009). Mielenterveyden ongelmat vaikuttavat opiskelijoiden toimintakykyyn, opintomenes- tykseen, opintojen keskeyttämiseen ja valmistumisasteeseen (Kitzrow 2009).
Opiskelu-uupumusta ja -intoa on tutkittu Suomessa toistaiseksi vain opiskelijoilla yleisesti (ks. Kunttu & Huttunen 2009; Kunttu & Pesonen 2013; Kunttu ym. 2017; Salmela-Aro 2009;
Salmela-Aro & Kunttu 2010), minkä vuoksi ilmiöitä on tarpeen tutkia eri alojen opiskeli- joilla (Salmela-Aro & Kunttu 2010). Suomessa musiikinopiskelijoiden hyvinvointia on tut- kittu vain vähän, ja uupumusta ei lainkaan. Yhdysvaltalaisten musiikinopiskelijoiden on huomattu olevan muita opiskelijoita uupuneempia (Bernhard n.d.). Useissa tutkimuksissa on havaittu, että musiikinopiskelijoilla esiintyy paljon terveysongelmia (Brandfonbrener 2009b; Manchester & Flieder 1991; Spahn, Strukely & Lehmann 2004; Zander, Voltmer &
Spahn 2010; Zaza 1992), mikä saattaa johtua opiskelun korkeista vaatimuksista ja suurista harjoittelumääristä (Zander ym. 2010). Musiikinopiskelijoiden terveysongelmilla voi olla merkittäviä seurauksia, sillä esimerkiksi rasitusvammat ja vakava esiintymisjännitys voivat johtaa opintojen keskeyttämiseen ja jopa lopettaa muusikon uran (Brandfonbrener 2009a;
Fry 2009; Park, Guptill & Sumsion 2007; Steptoe & Fidler 1987).
Tämän Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä musiikinopiskelijoiden opis- keluhyvinvoinnista. Tutkielmassa selvitetään laadullisten menetelmien avulla musiikinopis- kelijoiden opiskelu-uupumukseen, -intoon ja jaksamiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Li- säksi selvitetään, miten musiikinopiskelijoiden kokema opiskelu-uupumus ja -into ilmene- vät. Tutkielman tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva erilaisista musiikinopiskelijoiden kokeman uupumuksen ja innon taustalla olevista tekijöistä. Huomio kohdistuu klassisen mu- siikin opiskelijoihin, joita haastattelemalla tutkimusaineisto kerätään. Tieto siitä, mitkä teki- jät uuvuttavat ja innostavat musiikinopiskelijoita, auttaa kehittämään musiikinkoulutusta
opiskelijoiden hyvinvointia paremmin tukevaksi. Uupumisen ja innon ilmenemisen selvittä- minen voi auttaa uupumisoireiden tunnistamisessa. Uupumuksen varhainen tunnistaminen antaa mahdollisuuden oman tilanteen muuttamiseen (Hakanen 2007, 212). Myös yhteisössä on tärkeää huomata sen jäsenten uupumusoireilu (emt.)
2 MUSIIKINOPISKELIJOIDEN OPISKELUHYVINVOINTI
Käsittelen tässä luvussa musiikinopiskelijoiden tyypillisiä terveysongelmia sekä musiik- kialan vaatimusten vaikutusta opiskelijoiden hyvinvointiin. Musiikinopiskelussa ja työsken- telyssä musiikkialalla on samoja piirteitä, sillä niin opinnoissa kuin työelämässäkin pääosa ajasta kuluu harjoitteluun ja esiintymisiin. Näin ollen myös muusikoiden hyvinvointia käsit- televä tutkimus auttaa hahmottamaan musiikinopiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttavia teki- jöitä. Lisäksi monessa tutkimuksessa keskitytään hyvinvointiin musiikkialalla, jolloin tar- kastelussa voi olla samaan aikaan eri ryhmiä, esimerkiksi ammattimuusikot ja musiikin opis- kelijat. Harjoittelun ja siitä mahdollisesti aiheutuvien rasitusvammojen huomioon ottaminen auttaa ymmärtämään musiikinopiskelijoiden hyvinvointia, sillä musiikinopiskelussa fyysi- nen puoli on erottamaton osa opiskelun kokonaisuutta, minkä lisäksi psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat yhteydessä keskenään. Tutkielmassa päähuomio kohdistuu musiikinopis- kelijoiden psyykkiseen hyvinvointiin, johon fyysinen hyvinvointikin voi vaikuttaa.
2.1 Musiikinopiskelun erityispiirteet
Erinomaisen soittotaidon saavuttamiseen kuluu vuosia ja tuhansia harjoittelutunteja (Fry 2009, 245; Sternbach 2008, 42). Musiikinopiskelijat ovat usein aloittaneet soittoharrastuksen nuorena (Bejjani, Kaye & Benham 1996, 406; Clark & Lisboa 2013, 159), pianistit ja viu- listit jopa 3–4-vuotiaina (Clark & Lisboa 2013). Musiikinopiskelijat ovat korkeakouluopin- toja aloittaessaan tyypillisesti harjoitelleet instrumentillaan 10–15 vuotta. Usein musiikki on
merkinnyt musiikin korkeakouluopintoihin päätyville paljon enemmän kuin pelkkää harras- tusta, sillä harjoitteluun ja esiintymisiin on sitouduttu fyysisesti, henkisesti ja emotionaali- sesti hyvin intensiivisesti jo lapsuudessa ja nuoruudessa. (Clark & Lisboa 2013.) Asiantun- tijuuden kehittymisteoriat voivat olla syynä soittoharrastuksen aloittamiseen hyvin nuorena (emt, 159). On esimerkiksi teorioita siitä, että vaatii vähintään 10 vuotta harkittua harjoitte- lua saavuttaa eksperttitaso jossain asiassa (Ericsson, Krampe & Tesch-Römer 1993). Aja- tusta siitä, että suuret harjoitusmäärät johtavat huippusoittajaksi kehittymiseen, on myös ar- vosteltu muusikkona kehittymisen prosessia yksinkertaistavaksi (Maijala 2003, 197).
Musiikinopiskelussa varhainen erikoistuminen on tyypillistä. Varhainen erikoistuminen il- menee siten, että soittaminen aloitetaan nuorella iällä, jo hyvin nuorena keskitytään pääasi- assa yhteen instrumenttiin, intensiivinen ja keskittynyt harjoittelu aloitetaan varhain ja kil- pailullisuus tulee harrastukseen mukaan jo nuorena (vrt. Baker, Cobley & Fraser-Thomas 2009). Varhaisen erikoistumisen vaikutuksia ei ole tutkittu musiikinopiskelijoilla, mutta ur- heiluun liittyvässä tutkimuksessa se nähdään sekä hyvänä että huonona asiana. Varhaisen erikoistumisen on havaittu mahdollistavan eksperttiyden kehittymisen, mutta voivan johtaa myös moniin huonoihin seurauksiin fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta (emt.).
Musiikin korkeakouluopinnoissa opiskelijat kohtaavat suurta fyysistä ja psyykkistä kuormi- tusta (Lederman & Calabrese 1986; Schneider & Chesky 2011; Zander ym. 2010). Musii- kinopiskelijat kohtaavat ammattimuusikkojen maailman jo opiskeluaikanaan, sillä työelä- män tavoin opiskeluaika koostuu pääasiassa harjoittelusta ja konserteista (Zander ym. 2010).
Opiskelun yleisten vaatimusten lisäksi musiikinopiskelijat joutuvat toistuvasti kävelemään lavalle ja kohtaamaan esiintymiseen liittyvät pelot. Esiintymisessä halutaan onnistua, sillä virheet näkyvät koko yleisölle, eikä esiintymistä voi uusia, mikäli kaikki ei mene nappiin.
Tämä saa opiskelijat harjoittelemaan yhä kovemmin. Opiskelijat harjoittelevat myös vasta- takseen jatkuvasti koveneviin soittoon liittyviin teknisiin standardeihin ja paineeseen hank- kia soittoon liittyviä taitoja yhä nopeammin. (Sternbach 2008.)
Musiikinopiskelijat käyttävät instrumenttinsa harjoitteluun paljon aikaa, käyvät soittotun- neilla, matkustavat soittotunneille ja ovat mukana monissa yhtyeissä, minkä vuoksi heille ei usein jää paljoa aikaa rentoutumiseen (Sternbach 2008). Heidän täytyy sietää vertailua ja
kilpailua toisten taitavien muusikoiden kanssa, hyväksyä turhautumisen tunteita ja osata ar- vioida osaamistaan realistisesti. Musiikinopiskelijat joutuvat aikatauluttamaan opiskelunsa ja harjoittelunsa sekä asettamaan harjoittelutavoitteensa melko itsenäisesti. Jatkuva paine siitä, ettei ole harjoitellut riittävästi, on riski terveysongelmien synnylle. (Zander ym. 2010.) Opiskeluaikaa pidetään usein aikana, jolloin kehitetään sosiaalisia suhteita. Musiikinopis- kelu sen sijaan on yleensä yksinäistä, sillä suurin osa opiskeluajasta kuluu yksin harjoitellen (Kemp 1996, 40; Sternbach 2008, 44). Musiikinopiskelijat kokevatkin vähemmän sosiaalista tukea kuin muiden alojen opiskelijat (Schneider & Chesky 2011). Soittotekniikan opettelu vaatii paljon keskittymistä, ja voi johtaa lisääntyneeseen sisäänpäin kääntyneisyyteen (Stern- bach 2008). Kempin (1996, 40) mukaan sisäänpäin kääntyneisyys voi auttaa jaksamaan yk- sinäistä, muista eristäytynyttä puurtamista, mutta toisaalta pitkät ajat yksinoloa voivat lisätä musiikinopiskelijoiden sisäänpäin kääntyneisyyttä.
Musiikinopiskelulle on tyypillistä, että opiskelijat kohtaavat soitonopettajansa viikoittain.
Hän toimii opiskelijoiden pääasiallisena ohjaajana heidän opinnoissaan. Musiikinopiskelijat osallistuvat soittotuntien lisäksi monenlaisiin harjoituksiin ja esityksiin. Nämä voivat olla opiskelijoille sosiaalisen tuen lähteitä. Toisaalta tilanteet ovat fyysisesti ja psyykkisesti vaa- tivia, edellyttävät intensiivistä keskittymistä ja ovat ilmapiiriltään kilpailullisia ja kriittisiä, minkä vuoksi opiskelijat eivät välttämättä koe tilanteiden olevan tukea antavia. (Schneider
& Chesky 2011.)
Nykyisin tiedostetaan, että rasitusvammoja ja esiintymisjännitystä ei esiinny ainoastaan am- mattimuusikoilla, vaan myös musiikinopiskelijat kärsivät näistä. Sternbach (2008, 42) arve- lee, että musiikinopiskelu voi olla jopa stressaavampaa kuin muusikkona toimiminen. Opis- kelijat voivat kokea harjoittelun ja esiintymisen henkisesti ja emotionaalisesti kuormitta- vampana kuin koulutuksen käyneet muusikot, sillä opiskelijoiden tekniikka ja itseluottamus ovat vasta kehittymässä. Soittotaidon kehittyminen vaatii vuosien kovaa työtä, ja tyydytys tästä saadaan viiveellä, mikä vaatii opiskelijoilta kärsivällisyyttä. Opiskelijat joutuvat kestä- mään tunneilla, harjoituksissa ja konserttien yhteydessä jatkuvaa kritiikkiä. (Sternbach 2008.)
Musiikkialalla pärjääminen edellyttää perfektionismia, sillä kaikki klassisen musiikin opis- kelussa ja tekemisessä tähtää täydellisyyteen. Yleisö on tottunut äänitteisiin ja odottaa myös esitysten olevan täydellisiä, mikä aiheuttaa esiintyville muusikoille paljon paineita. (Stern- bach 1993.) Muusikot ovatkin usein perfektionisteja. Muusikon työympäristö voi olla tässä mielessä raskas: esimerkiksi orkesterimuusikot joutuvat olemaan jatkuvasti tekemisissä 70–
100 muun perfektionistin kanssa. (Fetter 1993.)
2.2 Musiikinopiskelijoiden hyvinvointia heikentäviä tekijöitä
Muusikon työ on fyysisempää kuin yleisesti ajatellaan, minkä lisäksi täydellisyyttä tavoitte- levaan työhön liittyy monia psyykkisiä haasteita (Blum & Peltomaa 2002, 1609). Muusikoi- den terveysongelmat ovat yleisiä (Fishbein, Middlestadt, Ottati, Straus & Ellis 1988; James 2009; Sternbach 1993). Tyypillisimpiä musiikkialalla esiintyviä terveysongelmia ovat tuki- ja liikuntaelimistön rasitusvammat sekä pyykkiset ongelmat, kuten esiintymisjännitys (Fishbein ym. 1988). Myös uniongelmat, väsymys, keskittymisvaikeudet ja herkkyys sääti- lalle ovat yleisiä musiikinopiskelijoilla (Kreutz, Ginsborg ja Williamon 2008).
Pitkittäistutkimuksessa, jossa selvitettiin saksalaisen musiikkiyliopiston opiskelijoiden (n=247) terveydentilaa ja kehitystä opintojen kulussa (Zander ym. 2010), havaittiin, että mu- siikinopiskelijoilla oli muiden alojen opiskelijoita ja muita saman ikäisiä enemmän psyyk- kisiä ja fyysisiä ongelmia. Musiikinopiskelijoiden psyykkiset ja fyysiset oireet lisääntyivät ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Sen jälkeen oireet vähenivät, mikä voi kertoa onnistu- neesta sopeutumisesta opintojen vaatimuksiin ja siitä, että opiskelijat todennäköisesti oival- tavat, että heidän on välttämätöntä ottaa käyttöönsä vammoja ehkäiseviä toimia. (Emt.) Myös Spahn ym. (2004) havaitsivat, että musiikinopiskelijoilla on opintojaan aloittaessaan enemmän terveysongelmia kuin muiden alojen opiskelijoilla. Tutkimuksessa verrattiin sak- salaisen yliopiston musiikin, psykologian, lääketieteen ja liikunnan opiskelijoiden (n=655) psyykkisten ja fyysisten oireiden yleisyyttä. Musiikinopiskelijoista neljäsosalla oli joitain soittamiseen liittyviä oireita ja kolmasosa kärsi merkittävästä ahdistuksesta opintojen alka- essa. Musiikin ja psykologian opiskelijoilla oli enemmän fyysisiä oireita kuin lääketieteen tai liikunnan opiskelijoilla. (Emt.)
Saksalaisten musiikinopiskelijoiden terveyttä ja terveyskäyttäytymistä selvittävässä tutki- muksessa (Spahn, Voltmer, Mornell & Nusseck 2017) havaittiin, että 29 prosenttia saksalai- sista musiikinopiskelijoista kärsii soittamisesta johtuvista terveysongelmista opintoja aloit- taessaan. Opintojen edetessä terveysongelmat lisääntyivät, sillä toisen opiskeluvuoden alussa terveysongelmista kärsi 42 prosenttia ja kolmannen vuoden alussa 36 prosenttia opis- kelijoista. Ongelmien kerrottiin olevan pääasiassa fyysisiä (mittausajan mukaan 64–75%), minkä lisäksi opiskelijoilla esiintyi myös psyykkisiä ongelmia (7–17%) ja fyysisten ja psyykkisten ongelmien yhdistelmiä (11–26%). Tutkimuksen ensimmäiseen mittaukseen osallistui 288, toiseen 142 ja kolmanteen 75 musiikinopiskelijaa viidestä saksalaisesta mu- siikkiyliopistosta. Spahnin, Richterin ja Zschocken (2002) tutkimuksen 197 musiikinopis- kelijasta kaksi kolmasosaa oli kärsinyt soittamisesta johtuvista terveysongelmista, ja puolet opiskelijoista koki, että ongelmiin liittyy myös psykologisia puolia.
Williamon ja Thompson (2006) selvittivät musiikin esittämiseen liittyvien psyykkisten ja fyysisten ongelmien esiintymistä ja musiikinopiskelijoiden tietoisuutta muusikoiden ter- veysongelmista. Lisäksi he selvittivät, mistä opiskelijat kokevat vaivojen johtuvan ja mistä opiskelijat hakisivat mahdollisen ongelman ilmetessä apua. Englannissa toteutettuun tutki- mukseen osallistui 63 ensimmäisen vuoden musiikin opiskelijaa. Musiikinopiskelijat koki- vat jo opintojensa alkuvaiheessa soittamiseen liittyviä ongelmia. Heillä esiintyi usein ylen- määräisestä harjoittelusta ja huonosta asennosta johtuvaa kipua sekä esiintymisjännitystä.
Esiintymisjännitystä esiintyi paljon enemmän kuin päivittäistä stressiä. Musiikinopiskelijat hakivat ongelmiinsa apua ensisijaisesti omalta soitonopettajaltaan. Williamon ja Thompson (emt.) arvelevat sen johtuvan siitä, että opiskelijoilla ei ole tarpeeksi tietoa ammattiavun läh- teistä. Opiskelijat myös kokevat, ettei terveydenhuollossa ymmärretä muusikoiden tarpeita (Park, Guptill & Sumsion 2007). Myös Wristen (2013) havaitsi, että alle kolmasosa musii- kinopiskelijoista haki apua mielenterveyden ongelmiinsa, kun taas kaikkia opiskelijoita kä- sittelevissä tutkimuksessa reilusti yli puolet opiskelijoista haki apua ongelmiinsa.
Myös musiikinopiskelijoiden terveystottumuksissa on huomattu puutteita (Panebianco-War- rens, Fletcher & Kreuz 2015). Musiikinopiskelijoiden terveyttä edistävä käyttäytyminen oli ainoastaan kohtuullisella tasolla. Musiikinopiskelijat saivat heikot arvot vastuullisuudesta, fyysisestä aktiivisuudesta, stressin hallinnasta ja ravitsemuksesta. Sen sijaan minäpystyvyys,
itsesäätely ja sosiaalinen käytös olivat musiikinopiskelijoilla korkealla tasolla. (Panebianco- Warrens ym. 2015.)
2.2.1 Musiikinopiskelijoiden tuki- ja liikuntaelimistön rasitusvammat
Tuki- ja liikuntaelimistön kivut ja rasitusvammat ovat yleisimpiä muusikoiden vaivoja (Brandfonbrener 2009a; Fry 2009). Suurin osa klassisen musiikin ammattilaisista kärsii tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista uransa aikana (Kaufman-Cohen & Ratzon 2011). Monet mu- siikinopiskelijat joutuvat pitämään soittotaukoja rasitusvammojen takia. Vammat ja niistä johtuvat soittotauot aiheuttavat fyysisten muutosten lisäksi myös psykososiaalisia muutoksia (McCready & Read 2007; Park ym. 2007). Se, ettei vamman takia pysty soittamaan samalla tasolla kuin ennen, aiheuttaa muusikoille stressiä (Brandfonbrener 2009a).
Rasitusvammat voidaan määritellä vaurioiksi, jotka syntyvät siitä, että kudokseen kohdis- tuva kuormitus ylittää sen anatomiset tai fysiologiset rajoitteet (Lederman & Calabrese 1986). Liikakäytöstä aiheutuva rasitus ilmenee kipuna lihaksissa ja nivelsiteissä (Fry 2009, 250). Rasitusvammat voivat aiheuttaa kehoon peruuttamattomia muutoksia (Brandfonbrener 2009a; Fry 2009; Lederman & Calabrese 1986; Sternbach 1993), joten on tärkeää keskittyä vammojen ennaltaehkäisyyn ja tunnistaa vammojen varhaiset merkit. Rasitusvammoja voi syntyä yhtä aikaa tai peräkkäisesti moniin kudoksiin; esimerkiksi kipu jossain paikassa voi saada muusikon muuttamaan tekniikkaansa kompensoiden oireita, jolloin uuteen paikkaan aiheutuu merkittävää rasitusta (Lederman & Calabrese 1986).
Klassisen koulutuksen saaneiden muusikoiden soittamisesta johtuvien tuki- ja liikuntaeli- mistön ongelmien esiintymistiheydestä ja yleisyydestä tehdyssä katsauksessa (Zaza 1998) havaittiin että aikuisilla muusikoilla soittamisesta johtuvien tuki- ja liikuntaelimistön ongel- mien yleisyys vaihtelee 39 ja 87 prosentin välillä, ja musiikin opiskelijoilla 34 ja 62 prosen- tin välillä. Mikäli lievät oireet jätetään huomiotta, yleisyys on 39 ja 47 prosentin välillä am- mattimuusikoilla ja 17 prosenttia musiikin opiskelijoilla.
Suurin osa muusikoiden vammoista liittyy harjoitteluun (Brandfonbrener 2009a). Rasitus- vammat johtuvat ensisijaisesti liiasta harjoittelusta (Brandfonbrener 2009a; Kaufman-Cohen
& Ratzon 2011; Kreutz ym. 2008; López & Martinez 2013; Newmark & Lederman 1987;
Williamon & Thompson 2006; Wynn Parry 2004; Zander ym. 2010). Rasitusvammojen riski kasvaa, kun harjoittelun määrä tai intensiteetti lisääntyy paljon (Bejjani ym. 1996; Brand- fonbrener 2009a; Fry 2009; Lederman & Calabrese 1986; López & Martinez 2013;
McCready & Reid 2007). Rasitusvammat syntyvät seurauksena siitä, että soittaja tekee soit- tamiseen kuuluvia toistoja liikaa tai väärin (Brandfonbrener 2009a; Wynn Parry 2004).
Vammat olisivatkin ehkäistävissä terveempien harjoittelutottumusten avulla (Wynn Parry 2004).
Tyypillisiä harjoittelumääriä lisääviä ja siten myös vammoille altistavia tilanteita ovat val- mistautuminen konserttiin, tutkintoon, kilpailuun tai koesoittoon (Brandfonbrener 2009a;
Fry 2009; López & Martinez 2013; McCready & Reid 2007). Myös musiikkileireillä har- joittelumäärät lisääntyvät kertaheitolla paljon, mikä voi altistaa rasitusvammoille. Uudelle opettajalle siirtyminen ja siitä aiheutuvat muutokset tekniikassa, harjoittelun aloittaminen loman jälkeen ja jyrkät tempon lisäykset harjoiteltavissa teoksissa voivat myös tehdä alttiiksi vammoille. (Fry 2009.) Riittämättömät tauot harjoittelun aikana altistavat myös rasitusvam- moille (Lederman & Calabrese 1986; Wynn Parry 2004). Yrittäessään oppia soittamaan vai- keita kappaleita musiikinopiskelijat ja muusikot toistavat samaa kohtaa yhä uudelleen, ilman taukoja (Brandfonbrener 2009a, 177). Mahduttaakseen päivään mahdollisimman paljon har- joittelua opiskelijat tai ammattilaiset pidentävät harjoittelujaksoja ja lyhentävät taukoja (Fry 2009, 262). Musiikinopiskelijat tiedostavat vammojen olevan suuri riski musiikkialalla ja sen, että vammat syntyvät liiallisen tai virheellisen harjoittelun seurauksena (López & Mar- tinez 2013; McCready & Reid 2007; Park ym. 2007). Paine saavuttaa erinomainen soittotaito ja rakkaus musiikkiin menevät kuitenkin usein terveydestä ja turvallisuudesta huolehtimisen edelle (Fry 2009; McCready & Reid 2007; Sternbach 2008; Park ym. 2007).
Tutkimuksessa, jossa selvitettiin ennaltaehkäisevän kurssin vaikutusta musiikinopiskelijoi- den vammoihin, 74,5 prosenttia kontrolliryhmän opiskelijoista ja 85,5 prosenttia koeryhmän opiskelijoista kertoi kärsineensä fyysisistä soittoon liittyvistä vaivoista (López & Martinez 2013). Opiskelijat kertoivat vaivojensa pääsyiksi harjoitusten pituuden lisääntymisen, tut- kintoon valmistautumisen ja konserttien määrän lisääntymisen. Nämä kaikki ovat lisänneet opiskelijoiden harjoitusmääriä. Yli kolmannes opiskelijoista kertoi jännityksen ja stressin
olevan ongelmien syitä. Useimmin kerrottuja vammojen syitä olivat huono soittoasento ja huonot harjoittelutavat. (López ja Martinez 2013.)
Laadullisessa tutkimuksessa, jossa selvitettiin musiikinopiskelijoiden kokemuksia soittotau- oista, haastateltiin seitsemää kanadalaista musiikinopiskelijaa (McCready & Reid 2007).
Opiskelijat kokivat, että musiikkiopinnoissa on mahdollista ilmaista itseä, toteuttaa omaa potentiaalia ja tulla musiikin ammattilaiseksi. Opiskelijat kuvasivat yhteenkuuluvuutta mui- den musiikinopiskelijoiden kanssa ja heiltä oppimista. Katkos soittamisessa aiheuttaa tun- teen eristyneisyydestä ja ulkopuolisuudesta sekä turhautumista siitä, ettei voi kehittyä muu- sikkona. Musiikinopiskelijat ovat motivoituneita kehittymään erittäin hyviksi soittajiksi: he haluavat oppia hallitsemaan soittimensa ja tulla jatkuvasti paremmiksi muusikoiksi.
(McCready & Reid 2007.)
Opiskelijat kokevat jatkuvaa tarvetta harjoitella ja huoltaa kehoaan (McCready & Reid 2007). Alituinen tarve kehittyä ja tarve huoltaa kehoa ovat usein epätasapainossa: musiikin- opiskelijat pyrkivät intensiivisesti kohti soittimensa parempaa hallintaa, mutta ovat myös tietoisia siitä, että kovalla työllä on negatiivisia vaikutuksia heidän kehoonsa. Esimerkiksi koesoitot, koulun ja opettajan odotukset sekä oma motivaatio johtavat liian suuriin harjoi- tusmääriin. Musiikinopiskelijat näkevät liian suuret soittomäärät vammojensa syyksi. Rasi- tusvamman yhteydessä on aina olemassa mahdollisuus, että vamma on pysyvä, mikä aiheut- taa turhautumista. Rasitusvammat aiheuttavat huolta omasta tulevaisuudesta hyvin kilpailul- lisella alalla, sillä vamma voi jopa lopettaa uran, mutta toisaalta opiskelijat eivät usko pär- jäävänsä musiikkialalla ilman omistautumista. Esimerkiksi orkesteripaikan saaminen on niin vaikeaa, etteivät musiikinopiskelijat näe sen olevan mahdollista ilman, että omistaisi kaiken aikansa muusikkona kehittymiselle. Koska musiikinopiskelijat ovat omistaneet koko elä- mänsä musiikille ja harjoittelemiselle, vamman aiheuttama soittotauko muuttaa musiikin- opiskelijoiden elämää suuresti, ja aiheuttaa monelle esimerkiksi masentumisen tunteita.
Soittotauko aiheuttaa myös tunteen eksyneisyydestä, sillä musiikinopiskelijat ovat tottuneet käyttämään soittamiseen paljon aikaa, ilmaisemaan sen avulla itseään ja kasvamaan jatku- vasti muusikkoina. Vammautuminen voi toisaalta olla myös opettavainen kokemus.
McCreadyn ja Reidin tutkimuksessa musiikinopiskelijat tulivat rasitusvamman myötä aiem- paa tietoisemmiksi soittamisen vaikutuksesta kehoonsa, ja tauko antoi myös mahdollisuuden reflektoida omaa musiikkisuhdettaan. (McCready & Reid 2007.)
2.2.2 Musiikinopiskelijoiden psyykkisen hyvinvoinnin ongelmat
Esiintymisjännitys
Esiintymisjännitys on yleisin muusikoiden psyykkinen ongelma, ja jopa neljännes muusi- koista kärsii siitä (Fishbein ym. 1988). Muusikot kaikilla koulutus- ja ammattitaidon tasoilla kärsivät esiintymisjännityksestä (Brotons 1994; Steptoe & Fidler 1987), ja yleisintä se on opiskelijoilla (Steptoe & Fidler 1987; Williamon & Thompson 2006). Esiintymisjännitys voi vaikuttaa esitykseen sekä positiivisesti että negatiivisesti (Lehrer, Goldman & Strommen 1990). Sopiva määrä jännitystä johtaa optimaaliseen esitykseen, kun taas liian vähäinen jän- nitys voi tehdä esityksestä tylsän ja liika jännitys pilaa esityksen häiritsemällä esiintyjän keskittymistä soittamiseen. Näyttäisi siltä, että esiintymisen jännittäminen etukäteen on hyvä asia, kun taas jännittäminen esiintymisen aikana voi haitata esiintymistä (Arjas 2002).
Vapina, hyperventilaatio ja pahoinvointi ovat tyypillisiä esiintymisjännityksen oireita, joita ilmenee jo lievässä esiintymisjännityksessä (Steptoe & Fidler 1987). Esiintymisjännityk- sessä tulkinnasta johtuva fysiologinen reaktio vaikuttaa kognitiiviseen reaktioon, jolloin voi ilmetä keskittymisvaikeuksia ja itsetunnon puutetta. Kognitiivinen reaktio aiheuttaa emotio- naalisen reaktion, kuten pelkoa epäonnistumisesta tai onnistumisesta ja paniikin tunnetta, mikä puolestaan johtaa muutoksiin käyttäytymisessä, jolloin voi esiintyä käsien vapinaa ja hartioiden nostamista. Muutokset käyttäytymisessä voivat pilata esityksen. (Aynsley, Mara- gos & Van Dyke 2009, 156–157.)
Esiintymisjännitykseen liittyy pelko arvostelusta ja siitä, ettei täytä omia tai toisten odotuk- sia, sekä murehtiminen (Brotons 1994; Sternbach 2008). Esimerkiksi tuomareiden ja kave- reiden läsnäolo ja huoli siitä, muistaako esitettävät kappaleet ulkoa, ovat asioita, joita opis- kelijat jännittävät esityksessä. (Brotons 1994, 77.) Riittämätön valmistautuminen, itsekriit- tisyys ja puutteelliset harjoittelu- ja ulkoaopettelutekniikat voivat aiheuttaa esiintymisjänni- tystä (Arjas 2002; Sternbach 2008). Esiintymisjännitys aiheuttaa monelle musiikinopiskeli- jalle ylivoimaista stressiä (Sternbach 2008). Myös huippusoittajaksi kehittymisestä tehdyssä väitöskirjassa (Maijala 2003) muusikot kertoivat esiintymisen aiheuttavan stressiä, sillä he
ovat herkkiä yksilöitä. Yhdeksän kahdestatoista haastatellusta huippusoittajasta kertoi kär- sineensä tai kärsivänsä esiintymisjännityksestä paljon, jopa ongelmaksi asti. Esiintymisen kerrottiin jännittävän siksi, ettei se ole vain aikaisemmin opetellun toistamista, vaan monet esiintymistilanteen ulottuvuudet ovat sellaisia, joita ei voi harjoitella etukäteen. (Emt.) Selvitettäessä musiikinopiskelijoiden opiskeluympäristö-käsitysten ja esiintymiseen liitty- vien asenteiden välisiä yhteyksiä, erityisesti suhteessa musiikilliseen minäpystyvyyteen ja esiintymisjännitykseen (Papageorgi ym. 2010), havaittiin, että vähäisempi musiikillinen mi- näpystyvyys oli kohtuullisesti yhteydessä suurempaan esiintymisjännitykseen. Opiskeluym- päristö ja institutionaalinen kulttuuri olivat yhteydessä opiskelijoiden kokemukseen esiinty- misestä. Opiskelijoiden musiikillinen minäpystyvyys oli keskiarvoa korkeampi. Opiskelijat jännittivät sooloesiintymisiä kohtuullisesti ja ryhmäesiintymisiä vähän. Haastatteluissa opis- kelijat kertoivat esiintymisjännityksen syiksi esimerkiksi riittämättömän valmistautumisen, sen että kokee tarvetta todistaa kykynsä kanssaesiintyjille, esiintymisen korkean statuksen yleisölle ja sen, että joutuu improvisoimaan lavalla. Opiskelijat kokivat esiintymisjännityk- sen olevan normaalia ja yleistä, ja vaikuttavan esiintymiseen negatiivisesti. Esiintymiskoke- muksen koettiin helpottavan esiintymisjännitystä. Esimerkiksi positiivinen mielentila ja ren- toutustekniikat olivat keinoja selvitä jännityksestä. (Papageorgi ym. 2010.) Schneider ja Chesky (2011) havaitsivat, että sosiaalinen tuki ja esiintymisjännitys ovat yhteydessä toi- siinsa. Opiskelijat, jotka saivat sosiaalista tukea, kärsivät muita vähemmän esiintymisjänni- tyksestä (emt.).
Musiikinopiskelijoiden esiintymisjännityksestä tehdyn väitöskirjan (Arjas 2002) perusteella esiintymisjännitykseen voidaan vaikuttaa koulutuksen avulla. Harjoittelu- ja ulkoaopettelu- tekniikoita parantamalla voidaan saavuttaa suurempi esiintymisvarmuus. Myös keskitty- mistä on mahdollista opetella, ja vähentää siten liiallista herkkyyttä ulkopuolisille häiriöille.
Tutkimuksessa havaittiin myös myönteisen yleisösuhteen kehittymisen tärkeys. Olisi tar- peen saada jo varhaisessa vaiheessa kokemusta oikeista yleisöistä, eikä esiintyä ainoastaan kriittisille lautakunnille ja matineayleisöille, sillä tästä voi muodostua kielteinen ja vääristy- nyt kokemus yleisöistä. Musiikinopiskelijat joutuvat musiikkiopistotasolta lähtien jatkuvan kritiikin kohteeksi, ja esityksissä arvioidaan pääasiassa teknisen suorituksen oikeellisuutta, täsmällisyyttä, tyylinmukaisuutta ja tulkintaa teoreettisena asiansa. Kuitenkin musiikin esit- tämisen oikea tarkoitus on välittää musiikkia kuulijoille ja kokea soittamansa musiikki, jotta
se alkaa elää ja koskettaa emotionaalisesti. Siksi on tärkeää soittaa yleisöille, jotka nauttivat musiikista ja arvostavat vähäistäkin soittotaitoa. (Arjas 2002.)
Masennus ja ahdistus
Masennus ja ahdistus ovat tyypillisiä muusikoilla ja musiikinopiskelijoilla esiintyviä psyyk- kisiä ongelmia (Fishbein ym. 1988; Spahn ym. 2004). Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että 17 prosenttia muusikoista kärsii masennuksesta ja 13 prosenttia akuutista ahdistuneisuudesta (Fishbein ym. 1988). Wristenin (2013) tutkimuksessa kuluneen vuoden aikana 12 prosenttia tutkimukseen osallistuneista musiikin opiskelijoista (n=285) oli kärsinyt masennuksesta ja 16,5 prosenttia ahdistuksesta. Yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä oli elämänsä aikana kärsinyt 8,4 prosenttia musiikinopiskelijoista. Lähes neljäsosa opiskelijoista oli kokenut mielenter- veyden vaikuttaneen heihin negatiivisesti. (Emt.)
Kenny ym. (2004) havaitsivat muusikoiden olevan keskimääräistä väestöä ahdistuneempia.
He arvelevat sen johtuvan siitä, että eläminen ympäristössä, jossa sosiaalinen arvostelu uh- kaa jatkuvasti, lisää muusikoiden ahdistuksen perustasoa (emt.). Spahnin ym. (2004) tutki- muksessa havaittiin, että musiikinopiskelijat kokivat enemmän masennusta ja ahdistusta kuin muiden alojen opiskelijat. Toisaalta Wristenin (2013) tutkimuksen mukaan musiikin opiskelijat kärsivät masennuksesta ja ahdistuksesta suurin piirtein yhtä paljon kuin opiskeli- jat keskimäärin.
Stressi
Myös stressi on yleistä musiikinopiskelijoilla (Dews & Williams 1989; Young & Hipple 1996). Pieni määrä stressiä on hyväksi ihmisten hyvinvoinnille. Sen sijaan esimerkiksi työn vaatimusten ollessa epätasapainossa henkilön kykyjen ja voimavarojen kanssa aiheutuu hä- nelle haitallista stressiä. (Gockel ym. 2004, 9.) Stressi altistaa monille terveysongelmille ja terveysongelmat aiheuttavat stressiä. Stressi on syynä monien muusikoiden vammojen ja sairauksien syntyyn. Musiikki itsessään voi olla myös stressaavaa, sillä siihen liittyy kilpai- lua ja pakkomielle tulla jatkuvasti paremmaksi soittajaksi. (Brandfonbrener 2009a, 191.)
Muusikoilla on sitä enemmän fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia, mitä enemmän heillä on stres- siä. Stressi on voimakkaammin yhteydessä muihin kuin tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin, vaikkakin se on yhteydessä myös tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin. Muusikot, jotka ar- vionsa mukaan kokevat enemmän stressiä kuin muusikot keskimäärin, kärsivät useammista psyykkisistä ongelmista, kuten esimerkiksi esiintymisjännityksestä sekä muista terveyson- gelmista. (Fishbein & Middlestadt 1988.) Young ja Hipple (1996) havaitsivat, että ongel- miinsa apua hakevat musiikinopiskelijat kokevat paljon stressiä.
Dewsin ja Williamsin (1989) tutkimuksessa selvitettiin stressin lähteitä, joiden musiikin- opiskelijat kokevat heikentävän heitä eniten musiikin opiskelijoina ja tulevaisuuden muu- sikkoina. Yhteensä 201 amerikkalaista musiikin opiskelijaa kolmesta eri musiikkikoulusta vastasi kyselyyn. Kymmenen opiskelijoille eniten huolta aiheuttavaa asiaa olivat järjestyk- sessä: stressi, esitystä edeltävä hermostuneisuus, kärsimättömyys siitä, ettei kehity musiikil- lisesti, musiikilliseen edistymiseen liittyvä burnout, työn epävarmuus, musiikillisen ja muun elämän yhteensovittamisen vaikeudet, puutteelliset harjoittelutilat, masennus, esiintymisjän- nitys ja keskittyminen. Harjoittelutiloihin, työn epävarmuuteen, loppuun palamiseen sekä kärsimättömyyteen edistymisestä liittyvät huolet vaihtelivat opiskelupaikan mukaan. Peräti 96 prosenttia opiskelijoista haki apua musiikista johtuvasta stressistä, vaikkakin avun lähteet olivat usein epämuodollisia. Apua haettiin yleensä ystäviltä, ja ammattiapu nähtiin viimei- senä vaihtoehtona. (Dews & Williams 1989.)
Esiintymisjännitys, julkiset esiintymiset ja niihin liittyvä jännitys, jatkuva kritiikin kohteena oleminen niin harjoituksissa kuin esiintymisissä sekä odotus täydellisestä suorituksesta jo- kaisessa esityksessä ja kaikissa olosuhteissa ovat asioita, jotka aiheuttavat muusikoille ja musiikinopiskelijoille stressiä (Sternbach 1993, 2008). Näyttää siltä, että muusikoiden esiin- tymisjännitys ja stressi ovat toisiinsa läheisesti liittyviä ilmiöitä (Steptoe 1989). Steptoen ja Fidlerin (1987) tutkimuksessa suuresta esiintymisjännityksestä kärsivät muusikot ja musii- kinopiskelijat vastasivat keskimääräisestä ja vähäisestä jännityksestä kärsiviä useammin ko- kevansa stressiä työn epäsäännöllisyydestä, ammatillisesta kilpailusta ja selkään puukotta- misesta kollegojen kesken sekä paineista olla sosiaalinen.
2.2.3 Kilpailullisen musiikkialan vaatimukset
Klassisen musiikin alalla kilpailu on kovaa (esim. Maijala 2003). Muusikot ovat ammatti- maisella tasolla hyvin kilpailullisia (Fry 2009), ja myös monet musiikinopiskeluun liittyvät tilanteet ovat ilmapiiriltään kilpailullisia (Schneider & Chesky 2011). Suomessa kilpaillaan jo lapsena pääsystä musiikkiopistoon ja myöhemmin opiskelupaikasta maan ainoassa mu- siikkiyliopistossa (Maijala 2003, 192). Musiikinopiskelijat kokevat musiikkialan kilpailulli- suuden joskus musertavana, mikä voi aiheuttaa masentuneisuutta tulevaisuudesta (Young &
Hipple 1996). Youngin ja Hipplen (1996) tutkimuksessa ongelmiinsa apua hakevista musii- kinopiskelijoista 47 prosenttia vastasi olevansa ”lannistunut tulevaisuutensa suhteen” ja 41 prosenttia oli ”epävarma alavalinnastaan”.
Maijalan (2003) tutkimat huippumuusikot totesivat, ettei Suomessa ole montaa muusikkoa, jotka elättävät itsensä solistin työllä. Muusikoiden mukaan kova kilpailu solistimaailmassa johtuu siitä, että Suomessa on vähän nimekkäitä orkestereita, ja pienimuotoisempia resitaa- likonsertteja tai kamarimusiikkikonsertteja ei arvosteta. Soittouraa lävistää jatkuva pelko siitä, että konsertit voivat loppua jonain päivänä, ja muusikot olivatkin kokeneet stressiä uran epävarmuuden vuoksi. Itseään täytyy siksi kehittää koko ajan. (Emt.)
Tutkimuksessa, jossa selvitettiin musiikinopiskelijoiden toiveita ja pelkoja tulevan koulu- tuksen suhteen (Burt & Mills 2006), havaittiin musiikillisten tekijöiden huolestuttavan opis- kelijoita enemmän kuin sosiaalisten ja akateemisten tekijöiden. Opiskelijat odottivat toisten musiikista innostuneiden opiskelijoiden kanssa työskentelyä, mutta huolta aiheutti se, miten tulee toimeen riittämättömyyden tunteiden ja kilpailullisen ympäristön kanssa, missä on vain yksi monista erinomaisista muusikoista. Palautetta pidettiin tärkeänä musiikillisen itsevar- muuden kehittymisessä. Opiskelijat toivoivat erityisesti hyvää soitonopetusta, sillä henkilö- kohtaista soittotuntia kuvataan opiskeluviikon tärkeimpänä tähtäimenä. Opiskelijat toivoivat kehittyvänsä muusikkoina. Soitto-opintojen ja muun koulutyön välillä oli konflikti, sillä opiskelijat ajattelivat, että teoreettiset kurssit vievät aikaa, jonka voisi käyttää harjoitteluun.
Opetustyö mainittiin harvoin opiskelijoiden toiveissa. Sen, että on toisten musiikista innos- tuneiden ympäröimänä, soittaa yhtyeissä ja opiskelee maineikkaiden opettajien johdolla, ko- ettiin auttavan musiikillisessa kehittymisessä. Opiskelukulttuurissa korostetaan soittajana edistymistä sekä ennen opintojen aloittamista että ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.
Opiskelijoiden uratoiveet olivat kunnianhimoisia, ja suurin osa tähtäsi esiintyvän muusikon uralle. (Emt.)
Myös Conway, Eros, Pellegrino ja West (2010) havaitsivat, että ajanhallinta ja pelko siitä, että joutuu soittotaidon kehittämisen kustannuksella tekemään musiikinopettajaopintoja, ai- heuttavat opiskelijoille huolta. Esittävän säveltaiteen opiskelu hallitsee opiskelukulttuuria musiikkioppilaitoksissa, ja musiikkikasvatuksen opiskelijat kokevat haastavana vastata kor- keisiin soiton standardeihin ja opiskella samaan aikaan myös opettajaopintoja. Opiskelijat haluavat tulla sekä hyviksi muusikoiksi että hyviksi musiikinopettajiksi, mikä aiheuttaa ajan- käytöllisiä haasteita. Opiskelijat kuvasivat, että ollakseen hyvä opettaja on oltava hyvä muu- sikko. Opiskelijat kertoivat, ettei ole mahdollista tehdä kaikkea, mitä heiltä vaaditaan. (Emt.)
Menestyäkseen musiikkialalla muusikot ja musiikinopiskelijat omistavat kaiken aikansa ja älyllisen ja emotionaalisen energiansa musiikille (McCready & Reid 2007; Smith, Maragos
& Van Dyke 2009, 135). Musiikinopiskelijoiden suuri sitoutuminen ja samaistuminen mu- siikkiin voi altistaa terveysongelmille. Panostaminen vain yhteen asiaan voi horjuttaa muu- sikon emotionaalista tasapainoa, jos hän epäonnistuu musiikillisten tavoitteidensa saavutta- misessa (Smith ym. 2009, 135). Kun on omistanut koko elämänsä musiikille, mahdollinen vamma ja siitä seuraava soittotauko voivat aiheuttaa raskaan elämänmuutoksen ja masentu- neisuuden tunteita (Fry 2009; McCready & Reid 2007; Park ym. 2007). Parkin ym. (2007) tutkimuksessa eräs musiikinopiskelija kuvasi, ettei tiedä mitä tekisi, jos vammautuisi peruut- tamattomasti, sillä elämässä ei ole muuta kuin musiikki. Voimakas samaistuminen musiik- kiin voi johtaa harjoittelun jatkamiseen vammoista huolimatta, sillä voi olla hyvin vaikeaa luopua siitä, minkä eteen on tehnyt töitä koko elämänsä (Smith ym. 2009). Tämä puolestaan vaikeuttaa vammoista toipumista (Fry 2009, 263).
Saksalaisia yliopisto-opiskelijoita tutkittaessa havaittiin, että musiikinopiskelijat samaistui- vat ja olivat sitoutuneempia pääaineeseensa kuin muut opiskelijat (Spahn ym. 2004). He suhtautuivat opintoihinsa perfektionistisemmin ja kunnianhimoisemmin kuin muut opiske- lijat, mutta he kokivat toisaalta myös vaikeuksia irrottautua musiikista. Spahn ym. (2004, 31) pohtivat, että voimakas samaistuminen musiikkiin voi johtaa kiinnostuksen kohteiden kaventumiseen vain musiikkiin liittyviksi, jolloin musiikinopiskelijat eivät pysty hyödyntä-
mään muilta elämänalueilta saatavia resursseja kohdatessaan muusikkona kehittymiseen liit- tyviä kriisejä. Lisäksi vahva sitoutuminen musiikkiin voi johtaa omien rajojen huomiotta jättämiseen tai niiden ylittämiseen, millä voi olla terveydelle haitallisia vaikutuksia. Musii- kinopiskelijat kuitenkin uskoivat muita opiskelijoita enemmän voivansa vaikuttaa ter- veyteensä. (Spahn ym. 2004.) Myös Parkin ym. (2007) tutkimuksen musiikinopiskelijat us- koivat voivansa omalla toiminnallaan vaikuttaa vammojen ehkäisyyn.
Musiikinopiskelijoilla voi olla riski antaa itsestään liikaa musiikin tekemiseen. Moni musii- kin opiskelija suhtautuu musiikkiin ”kaikki tai ei mitään” -asenteella ja muodostaa identi- teettinsä kapea-alaisesti vain muusikkouden kautta, mihin liittyy läheisesti ahdistus mahdol- lisesta epäonnistumisesta. (Kemp 1996, 254.) Musiikinopiskelijoiden on usein vaikea erottaa itseään musiikin tekemisestä, mikä johtaa siihen, että tasapaino musiikin ja muun elämän välillä voi järkkyä ja rentoutumisen hetket jäädä liian vähäisiksi (Sternbach 2008; Zander ym. 2010). Monet muusikot ovat niin syvällisesti sitoutuneita musiikkiin, että heidän on vai- kea erottaa henkilökohtaista identiteettiään musiikillisista kyvyistään, jolloin he määrittele- vät itseään sen perusteella, kuinka he onnistuvat musiikin esittämisessä (Kemp 1996, 100).
Myös Maijalan (2003) tutkimuksessa muusikoille oli hankalaa erottaa henkilökohtaista kä- sitystä itsestään omista musiikillisista kyvyistään, jolloin heidän yleinen käsitys itsestään oli yhtä heidän musiikillisen minäkäsityksensä kanssa. Dewsin ja Williamsin (1989) tutkimuk- sessa 79 prosenttia musiikinopiskelijoista kertoi, että huomattava osa heidän itsetunnostaan on suoraan yhteydessä heidän musiikilliseen suoriutumiseensa. Dews ja Williams (emt.) ar- velevatkin, että muusikoilla on muita ammatteja suurempi ongelma erottaa itseään työstään tai taiteestaan. Tämä näkyy myös vaikeudessa erottaa musiikillinen ja henkilökohtainen elämä toisistaan (emt.). Myös Tobacyk ja Downs (1986) havaitsivat, että muusikoilla esiin- tyy järjenvastainen vakaumus siitä, että täytyy olla täydellisen pätevä musiikillisissa esityk- sissä ollakseen onnistunut ihmisenä.
Yhteenvetona tässä luvussa käsitellyistä musiikinopiskelijoiden hyvinvointiin liittyvistä ai- kaisemmista tutkimuksista voidaan todeta, että musiikinopiskeluun liittyy sekä positiivisia että negatiivisia puolia hyvinvoinnin kannalta. Rakkaus musiikkiin, mahdollisuus ilmaista itseä ja yhteenkuuluvuus muiden opiskelijoiden kanssa ovat tutkimuksissa esiin tulleita opis- kelun hyviä puolia, jotka todennäköisesti edistävät hyvinvointia. Toisaalta musiikinopiske-
lussa joutuu sietämään kilpailua, kritiikkiä ja yksinäisyyttä, minkä lisäksi myös suuret har- joitusmäärät voivat heikentää opiskelijoiden hyvinvointia. Musiikinopiskelijat eivät huo- lehdi terveydestään kovin hyvin tai hae ammattiapua hyvinvoinnin ongelmiinsa, vaikka heillä on muiden alojen opiskelijoita enemmän psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia. Pärjätäkseen kilpailullisella alalla musiikinopiskelijat laittavat kaiken peliin ja omistavat jopa koko elä- mänsä musiikille. Voimakas sitoutuminen musiikkiin voi johtaa omien rajojen ylittämiseen ja kiinnostuksen kohteiden kaventumiseen vain musiikkiin.
3 OPISKELU-UUPUMUS JA OPISKELUINTO
Opiskelu-uupumuksen ja opiskeluinnon käsitteet on johdettu työuupumuksen ja työn imun käsitteistä. Opiskelu voidaan nähdä opiskelijan työnä, jolloin myös työuupumukseen liitty- vät tutkimukset auttavat ymmärtämään opiskelu-uupumuksen ilmiötä, jota on tutkittu vä- hemmän kuin työuupumusta.
3.1 Opiskelu-uupumus
Kynttilän tavoin ihminen voi palaa loppuun henkisesti, kun hänen energiaansa ja voimava- roihinsa kohdistuu liiallisia vaatimuksia. Uupumusta työelämässä on tutkittu 1970-luvun puolivälistä alkaen, ja jo ennen sitä se oli huomattu sosiaalisena ongelmana. 2000-luvulla uupumuksen yhteydessä on tutkittu myös työn imua eli positiivista työhyvinvointia. Uupu- musta tutkittiin aluksi hoiva- ja palveluammateissa, minkä jälkeen tutkimusta laajennettiin kaikkiin ammatteihin. (Maslach ym. 2001; Schaufeli & Buunk 2003.) Opiskelijoiden uupu- musta on alettu tutkia vasta viime aikoina (Stoliker & Lafreniere 2015).
Vuoden 2016 korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 11,5 prosentilla suo- malaisista korkeakouluopiskelijoista on selvästi kohonnut uupumusriski (Kunttu ym. 2017).
Kuittisen ja Meriläisen (2011) tutkimuksessa jopa 19 prosentilla opiskelijoista oli selkeästi kohonnut uupumusriski ja 45 prosentilla kohonnut uupumusriski. Opiskelu-uupumus eroaa sille läheisistä ilmiöistä, kuten stressistä, ahdistuksesta ja masennuksesta siinä, että opiskelu- uupumus on kontekstisidonnainen ilmiö, kun taas kun muut edellä mainitut käsitteet eivät
viittaa tiettyyn kontekstiin (Maslach ym. 2001; Salmela-Aro, Kiuru ym. 2009; Schaufeli &
Buunk 2003).
Työuupumustutkimuksessa teoreettisena viitekehyksenä käytetään yleisimmin Maslachin kolmen ulottuvuuden mallia, jonka mukaan uupumus koostuu ekshaustiosta, kyynisyydestä ja riittämättömyyden tunteista (Maslach ym. 2001). Uupumisasteinen väsymys eli ekshaus- tio on yksilöllisen stressin ulottuvuus, joka kuvaa omien rajojen ylittämistä ja voimavarojen loppumista. Kyynisyys on vuorovaikutuksellinen ulottuvuus, ja siihen liittyy negatiivinen, välinpitämätön ja etääntynyt suhtautuminen työhön. Riittämättömyys puolestaan on uupu- muksen itsearviointiulottuvuus, joka ilmentyy epäpätevyyden ja aikaansaamattomuuden ko- kemuksina. (Emt.)
Maslachin työuupumusteorian avulla voidaan kuvata myös opiskelu-uupumusta (Salmela- Aro, Kiuru, Leskinen & Nurmi 2009). Opiskelu-uupumuksen käsite on johdettu työuupu- muksen käsitteestä (emt.) ja se kuvaa negatiivista opiskeluhyvinvointia (Salmela-Aro 2009).
Opiskelu-uupumus määritellään pitkittyneeksi stressioireyhtymäksi, joka kehittyy seurauk- sena opiskeluun liittyvästä jatkuvasta stressistä. Uupumukseen sisältyy opiskeluvaatimusten aiheuttama uupumusasteinen väsymys, kyyninen asenne opintoja kohtaan, johon kuuluu opintojen merkityksen kokemisen väheneminen, sekä riittämättömyyden ja kykenemättö- myyden tunteet opiskelijana. (Maslach ym. 2001; Salmela-Aro 2009; Salmela-Aro, Kiuru ym. 2009.)
Opiskelu-uupumuksen kolmen osatekijän, uupumisasteisen väsymyksen, kyynisyyden ja riittämättömyyden tunteiden, voi ajatella seuraavan toisiaan (Moneta 2010; Salmela-Aro 2009), mikä on esitetty kuviossa 1. Ekshaustio ennustaa kyynisyyttä, joka puolestaan ennus- taa riittämättömyyden tunteita (Moneta 2010). Suuri opiskelutaakka ja opiskelijan pitkäkes- toinen ponnistelu tavoitteiden saavuttamiseksi ilman, että hänellä on riittäviä edellytyksiä saavuttaa niitä, johtavat uupumisasteiseen väsymykseen. Tällöin opiskelija kokee voima- kasta emotionaalista väsymystä, joka ei mene ohi nukkumalla. Pitkään jatkuva väsymys ja kyvyttömyys vastata opiskelun vaatimuksiin laskee motivaatiota, ja tästä voi seurata kyyni- nen suhtautuminen opiskelua kohtaan, jolloin opiskelua ei pidetä enää merkityksellisenä tai mielekkäänä. Opiskelija suojelee itseään opintojen aiheuttamalta väsymykseltä vähentä-
mällä opiskelun arvoa. Mielekkyyden katoaminen opiskelusta aiheuttaa lopuksi riittämättö- myyden tunteen suhteessa opiskeluun. Opiskelijan mielestä hän ei saa aikaan niin paljoa kuin aikaisemmin ja hän alkaa suoriutua opinnoistaan paljon huonommin kuin ennen. Opis- kelijalla on kokemus siitä, ettei pysty opiskelemaan riittävästi tai tarpeeksi tehokkaasti, ja hänen opiskeluun liittyvä itsetuntonsa laskee. (Salmela-Aro 2009.)
Opiskeluun liittyvä uupumus alkaa vaikuttaa vähitellen myös muihin elämänalueisiin. Uu- pumisasteinen väsymys heikentää opiskelijan toimintakykyä ja vaikuttaa negatiivisesti myös hänen lähiympäristöönsä. Opiskelija puolustautuu väsymystä vastaan etäännyttämällä it- sensä opiskelun vaatimuksista, joihin hänellä ei ole voimia enää vastata, jolloin hän menettää myös opinnoista saatavan merkityksen tunteen ja positiivisen palautteen. Lopuksi uupumi- sen ja kyynistymisen vaikutukset aiheuttavat voimakkaita riittämättömyyden tunteita. Uu- pumisprosessi ulottuu tällöin opiskelijan minuuteen, ja hän menettää omanarvontuntonsa.
(Salmela-Aro 2009.)
Uupumisasteisesta väsymyksestä kyynisyyteen on uupumustutkimuksissa systemaattisesti löydetty voimakas yhteys, kun taas riittämättömyyden suhde kahteen muuhun osatekijään ei ole niin selkeä (Maslach ym. 2001). Riittämättömyyden on havaittu voivan olla seurausta ekshaustiosta tai kyynisyydestä, minkä lisäksi se voi kehittyä rinnakkain näiden kanssa. Riit- tämättömyyden tunteen kehittymiselle samanaikaisesti on enemmän näyttöä kuin sille, että se on seurausta ekshaustiosta ja kyynisyydestä. Riittämättömyyden tunne johtuu usein re- surssien puutteesta, kun taas ekshaustio ja kyynisyys johtuvat liiasta työmäärästä ja sosiaa- lisista konflikteista. (Emt.)
Uupumuksesta voi aiheutua monia kielteisiä seurauksia hyvinvoinnin kannalta. Työuupu- mukseen liittyy usein myös muita oireita, kuten ahdistuneisuutta, masennusta ja unihäiriöitä (Nurmi 2016, 20). Meta-analyysien mukaan työuupumus aiheuttaa masennusta, psyko- somaattisia vaivoja, tyytymättömyyttä työhön sekä työtehon laskua (Maslach ym. 2001;
Schaufeli & Buunk 2003). Työuupumuksen on havaittu olevan yhteydessä myös poissaoloi- Ekshaustio
KUVIO 1. Opiskelu-uupumuksen kolme osatekijää (Salmela-Aro 2009, 13) Riittämättömyys Kyynisyys
hin, aikomukseen jättää työ, aikaansaavuuden ja tehokkuuden vähenemiseen sekä työtyyty- väisyyden ja sitoutumisen vähenemiseen. Lisäksi yksittäisen työntekijän uupumus vaikuttaa negatiivisesti työyhteisöön, sillä se voi aiheuttaa ristiriitoja ihmisten välillä ja häiritä toisten työntekoa, jolloin uupumus voi levitä yhteisössä. (Maslach ym. 2001.)
Liialliset opiskelun vaatimukset voivat johtaa opiskelu-uupumukseen, joka voi johtaa ma- sennukseen (Salmela-Aro & Upadyaya 2014). Masennus on yhteydessä burnoutin kokemi- seen (Salmela-Aro, Kiuru ym. 2009), ja uupumus voi johtaa masennukseen (Salmela-Aro, Savolainen & Holopainen 2009; Schaufeli & Buunk 2003). Uupuneet korkeakouluopiskeli- jat kärsivät usein myös masennuksesta (Salmela-Aro 2009). Masennuksen lisäksi opiskelu- uupumus on korkeakouluopiskelijoilla yhteydessä myös heikentyneeseen terveydentilaan, korkeaan stressitasoon, vähäiseen kyvykkyyden kokemukseen ja yksinäisyyteen. Uupu- misasteinen väsymys on yhteydessä moniin psyykkisiin oireisiin, kuten esimerkiksi jännit- tyneisyyteen. Kyyniset opiskelijat eivät koe juurikaan opiskeluintoa, heidän on vaikea saada opiskelusta otetta, eivätkä he koe kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään.
Kyynisyyttä kokevat opiskelijat kärsivät stressistä, eivätkä koe kyvykkyyttä. Riittämättö- myyttä kokevat opiskelijat kokevat vähäistä opiskeluintoa, minkä lisäksi he kärsivät masen- tuneisuudesta ja voimakkaasta stressistä. (Salmela-Aro 2009.)
Burnoutin on pitkittäistutkimuksessa havaittu olevan yhteydessä opintojen keskeyttämiseen (Bask & Salmela-Aro 2013). Kyynisyys vaikutti nuorten opintojen keskeyttämiseen eniten.
Kyynisesti opintoihin suhtautuvilla nuorilla oli nelinkertainen riski keskeyttää opintonsa verrattuna nuoriin, jotka eivät suhtautuneet opintoihinsa kyynisesti. Myös riittämättömyyden tunteet olivat yhteydessä opintojen keskeyttämiseen. Voimakkaat riittämättömyyden tunteet kolminkertaistivat todennäköisyyden keskeyttää opinnot verrattuna niihin, joilla riittämättö- myyden tunteet olivat vähäisiä. Ekshaustio puolestaan ei ollut yhteydessä opintojen keskeyt- tämiseen. Kyynisyys säilyi keskeyttämistä selittävänä tekijänä silloinkin, kun sosioekono- misten taustatekijöiden vaikutus oli kontrolloitu. Myös Moneta (2010) havaitsi, että burnout on yhteydessä opintojen keskeyttämiseen. Uupumuksen osatekijöistä kyynisyys ja opiske- luun liittyvät riittämättömyyden tunteet ennustivat aikomusta keskeyttää opinnot, kun taas ekshaustio ei ennustanut tätä aikomusta (emt.).
3.2 Opiskeluinto
Perinteisesti psykologiassa on keskitytty enemmän negatiivisten kuin positiivisten asioiden tutkimiseen. Positiivisen psykologian nousun myötä myös vahvuuksia ja optimaalista toi- mintaa on alettu tutkia. (Maslach ym. 2001.) Opiskeluun liittyvien ongelmien sijaan opiske- lua voidaan tarkastella myös positiivisesta näkökulmasta. Opiskeluinto-käsite pohjautuu työnimun käsitteelle ja kuvaa myönteistä opiskeluhyvinvointia. (Salmela-Aro 2009.) Työn imu on negatiivisesti yhteydessä työuupumukseen, mutta ilmiöt ovat kuitenkin toisistaan erillisiä hyvinvoinnin kuvaajia, eivätkä saman ilmiön ääripäitä (Hakanen 2007, 2009). Vä- häistä imua kokeva työntekijä ei ole välttämättä uupunut, eikä työntekijä, jolla ei ole uupu- misoireita, väistämättä koe työn imua (Hakanen 2009, 9).
Opiskeluinto on pitkäaikainen, affektiiviskognitiivinen tila (Schaufeli ym. 2002). Se on flow-kokemusta pysyvämpi tila, joka ei suuntaudu ainoastaan yhteen tilanteeseen (Hakanen 2009). Opiskeluinto koostuu opiskeluun liittyvästä energisyydestä, omistautumisesta ja up- poutumisesta (Maslach ym. 2001; Salmela-Aro, Kiuru ym. 2009). Energisyys ilmenee ha- luna panostaa opintoihin, kykynä olla väsymättä helposti sekä sitkeytenä vaikeuksia kohda- tessa. Omistautuminen näkyy vahvana osallistumisena sekä innostumisen ja merkitykselli- syyden kokemuksina. Opintoihin uppoutuminen on miellyttävä tila, jossa aika kuluu nope- asti ja opinnoista on vaikea irrottautua. (Maslach ym. 2001.)
Opiskeluinto ja positiivinen suhtautuminen opiskeluun suojaavat opiskelu-uupumukselta.
Innostus, tarmo, sitoutuminen ja aikaansaamisen tunne toimivat puskureina opiskelu-uupu- muksen negatiivisia seurauksia vastaan. (Salmela-Aro 2009.) Vuoden 2016 korkeakoulu- opiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 27 prosenttia suomalaisista korkeakouluopiske- lijoista oli selkeästi innostuneita opinnoistaan. Hieman yli neljäsosa opiskelijoista inspiroitui opiskelusta. Vain kymmenesosa opiskelijoista koki energisyyttä opiskelussa. (Kunttu ym.
2017.)
Työn imun tutkimuksessa on havaittu työn imun lisäävän työhyvinvointia monella tavalla.
Työn imua kokeva pitää työtään ponnistelusta huolimatta merkityksellisenä. Imussa koetut myönteiset tunteet laajentavat ajattelu- ja toimintamalleja, mikä johtaa yksilöllisten voima-
