”KÄPYKYLÄN” NUORET
– Tapaustutkimus nuorten suhteesta paikkaan
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntapolitiikan pro gradu-tutkielma Helena Vauhkonen (260929)
Itä-Suomen yliopisto
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Helena Vauhkonen Työn nimi
”Käpykylän” nuoret – Tapaustutkimus nuorten suhteesta paikkaan Oppiaine
Yhteiskuntapolitiikka Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Tiina Sotkasiira Aika
Huhtikuu 2018
Sivumäärä
70 sivua, 1 liite (3 sivua) Tiivistelmä
Tutkielmassani tutkin nuorten suhdetta asuinpaikkakuntaa kohtaan. Käsittelen tutkielmassani nuoren suhdetta asuinpaikkakuntaa kohtaan syrjäseudun kontekstissa, ja tutkielmani näkö- kulmana on tapaustutkimus eräästä itäsuomalaisesta asuinpaikkakunnasta, ”Käpykylästä”.
Jäsennän tutkielmassani nuorten suhdetta asuinpaikkakuntaa kohtaan kolmen paikan ominai- suuden, eli paikkatunteen, paikallisuuden sekä sijainnillisuuden avulla. Aineistona tutkielmas- sani käytän seitsemää ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipal- velut” –tutkimushankkeen yhteydessä tuotettua haastattelua. Analysoin aineistoa aineistoläh- töisellä sisällönanalyysillä, jossa käsittelen paikkatunnetta, paikallisuutta ja sijainnillisuutta se- kä neljää eri tapaustutkimukseni nuorten käytössä ollutta liikkumatilaa. Kyseiset liikkumatilat ovat nuoren oma koti, lähiympäristö, asuinpaikan keskusta sekä maakuntakeskus.
Tutkielmani tutkimustulokset osoittavat, että syrjäseudulla asuvan nuoren suhde omaa asuin- paikkakuntaa kohtaan muodostuu nuoren käyttämien liikkumatilojen avulla. Syrjäseudulla asuva nuori kokee eniten paikkatunnetta omaa kotia sekä omaa lähiympäristöä kohtaan. Puo- lestaan syrjäseudulla asuvan nuoren paikallisuus muodostuu arkipäiväisistä toiminnan mah- dollisuuksista asuinpaikkakunnan keskustassa, sekä omatoimisesta tekemisestä vapaa-ajalla oman kodin lähiympäristössä. Asuinpaikkakunnan sijainnilliset ulkoiset tekijät, kuten pitkät välimatkat, vaativat itsessään syrjäseudulla asuvat nuorelta sopeutumista. Lisäksi sijainnilliset tekijät vaikuttavat nuoren kokeman paikkatunteen sekä paikallisuuden muodostumiseen.
Tutkimustulosteni perusteella asuinpaikkakunnan tarjoamat palvelut sekä liikkuminen vaikut- tavat myös syrjäseudulla asuvan nuoren suhteeseen asuinpaikkakuntaa kohtaan. Palvelut sekä erilaiset vapaa-ajan aktiviteetit muodostavat syrjäseudulla asuvalle nuorelle paikkatun- netta asuinpaikkakuntaa kohtaan, sekä sosiaalisen verkoston, joka muodostuu osaksi nuoren kokemaa paikallisuutta asuinpaikkakunnallaan. Lisäksi liikkuminen vaikuttaa syrjäseudulla asuvien nuorten tapoihin käyttää eri liikkumatiloja, sillä kodin lähiympäristöä lukuun ottamatta, edellyttää eri liikkumatilojen käyttö nuorilta ratkaisuja pitkien välimatkojen kulkemiseen.
Asiasanat
Syrjäseutu, nuorisotutkimus, paikkasuhde, liikkuminen, palveluiden saavutettavuus Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Muita tietoja
University of Eastern Finland
Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Department of Social Sciences Author
Helena Vauhkonen Title
Young people of ”Käpykylä” – A case study of the relationship young people have towards place
Academic Subject Social policy
Type of Thesis Master’s Thesis Advisor
Tiina Sotkasiira Date
April 2018
Pages
70 pages, 1 attachment (3 pages) Abstract
My thesis is a case study of young people in a small residence called “Käpykylä”. In this thesis I study how the relationships of young people towards their place of residence are structured in the rural areas of eastern Finland. My research focuses to understand these relationships towards their place of residence by utilizing the concepts of location, sense of place and lo- cale. These three concepts describe the different aspects of the relationships the young peo- ple have towards their place of residence.
The qualitative data of my master’s thesis consists of seven interviews, which have been col- lected during an earlier research called “Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut”. In my research I analyze these interviews by using a data based content analysis. I analyze how the three different concepts of location appear in how the young peo- ple in “Käpykylä” use different kinds of areas in their place of residence. The areas that I ana- lyze in my research are the homes of the young people, their close surroundings, the center of
“Käpykylä” and the center of the region.
The research revealed that home and its vicinity are the areas, for which the concept of sense of place is the most structured. Locale on the other hand was a collection of the youngsters’
organized activities and hobbies in the center of “Käpykylä”, and also the independent activi- ties that the young people did in their home and the nearby areas of their homes. The location factors in “Käpykylä”, such as long distances, required the young people to adapt themselves to the everyday transportation and mobility. Location factors also affected the way in which the young people structured their locality and the sense of place in “Käpykylä”.
Keywords
Rural areas, youth studies, place, mobility, accessibility of services
Archive location University of Eastern Finland Library
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 1
2 NUORI, PAIKKA JA PALVELUT ... 4
2.2 Paikkatunne syrjäseudulla, yhdistelmä arkielämää määrittäviä raameja sekä unelmia ja toiveita ... 7
2.3 Nuoren kokema paikallisuus erilaisten liikkumatilojen ja sosiaalisten verkostojen muodostamana kokonaisuutena ... 8
2.4 Paikan sijainnilliset ulottuvuudet ... 10
2.4.1 Liikkuminen ja palveluiden saavutettavuus syrjäseudulla ... 11
2.4.2 Ympyrämalli palveluiden saavutettavuudesta maaseudulla ... 13
3 TUTKIELMAN METODOLOGIA ... 17
3.1 Tapaustutkimus tutkielmani lähtökohtana ... 17
3.2 Tutkielman aineisto - mitä aineiston jatkokäyttäminen edellyttää ... 21
3.3 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi aineistomenetelmänä ... 25
3.4 Tutkimuseettiset kysymykset ... 29
4 NUORTEN SUHDE ”KÄPYKYLÄÄ” KOHTAAN ... 32
4.1 Monenlaista paikkatunnetta eri liikkumatiloja kohtaan ... 33
4.2 Käpykyläläinen paikallisuus – eri liikkumatilojen ja liikkumisen vuoropuhelua ... 39
5.3 Sijainnillisuus – asuinkylien erilaisuutta sekä pitkien välimatkojen vaikutusta ... 45
5 POHDINTALUKU: ”KÄPYKYLÄLÄINEN” NUORUUS OSANA SYRJÄSEUDUN NUORUUTTA ... 53
6 JOHTOPÄÄTÖKSET: PAIKKATUNTEEN, PAIKALLISUUDEN JA SIJAINNILLISUUDEN MUODOSTAMA TASAPAINO NUORTEN SUHTEESSA SYRJÄISTÄ ASUINPAIKKAKUNTAA KOHTAAN ... 60
LÄHTEET ... 64
LIITTEET ... 71
KUVIOT Kuvio 1. Syrjäseudulla asuvan nuoren suhde asuinpaikkaan ja palveluihin………5
Kuvio 2. Ympyrämalli palveluiden saavutettavuudesta (Lehtola 2008, 24- 26)………..………..…….16
1 JOHDANTO
Nuorisotutkimuksen painopiste oli 2010–luvun alussa kaupunkimaisissa paikoissa sekä ilmiöissä. Keskustelua herätti esimerkiksi nuorten tapa käyttää kaupunkimaiselle miljöölle ominaisia neljänsiä tiloja. Neljännet tilat ovat niitä nuorten käyttämiä paikkoja, jotka mah- dollistavat kontrolloimattoman yhdessä olemisen, "hengailun" (Harinen, Itkonen & Rauto- puro 2006, 36). Nuorisotutkimusta tehtiin muun muassa kauppakeskuksissa (Keskinen, Lehtonen & Leino 2011) sekä ABC-liikennemyymälöissä (Nikoskinen 2011). Kuitenkin vii- me vuosina nuorisotutkimuksessa on nostettu esille nuoruus suomalaisella syrjäseudulla.
Syrjäseudulla asuvat nuoret olivat aikaisemmin ikään kuin näkymätön vähemmistö sekä nuorisotutkimuksessa että maaseutututkimuksessa, sillä syrjäseutua on aikaisemmin tut- kittu lähinnä vanhuuden elinympäristönä. Syrjäseudun nuoruutta koskevan tutkimus osal- listuu niin nuoriso- ja yhteiskuntapoliittiseen sekä alueiden eriarvoistumisesta ja nuorten oikeuksista käyvään keskusteluun. (Armila 2016b, 9.)
Viimeaikaisessa nuorisotutkimuksessa on keskitetty syrjäseudulla asuvan nuoren arkielä- män rakenteisiin, liikkumiseen sekä pitkien välimatkojen vaikutukseen koulutusvalinnoissa (Ks. Esim. Harinen 2014, Pöysä & Tuuva-Hongisto 2017). Pro gradu tutkielmani näkökul- mana on ymmärtää syrjäistä asuinpaikkakuntaa kokonaisvaltaisesti nuorille merkitykselli- senä asuinpaikkana. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää tapaustutkimuksen keinoin sitä, minkälaiseksi syrjäseudulla asuvan nuoren suhde omaa asuinpaikkakuntaan muodostuu.
Tutkimuskysymykseni on, millaisia merkityksiä syrjäseudulla asuvat nuoret antavat asuin- paikkakunnalleen. Tutkielmani aineistoanalyysissa vastaan tutkimuskysymykseeni jäsen- tämällä nuorten asuinpaikkakunnalleen antamia merkityksen paikan kolmen eri ominai- suuden, eli paikkatunteen, paikallisuuden ja sijainnillisuuden, mukaan. Lisäksi pohdin eroavatko nuorten asuinpaikkakunnalleen antamat merkitykset nuorten käytössä olleiden eri liikkumatilojen avulla tarkasteltuna.
Tutkielmani osallistuu myös yhteiskuntapoliittisesti ajankohtaiseen keskusteluun alueelli- sesta tasa-arvosta sekä nuorten mahdollisuuksista harrastaa, vaikuttaa ja osallistua yh- teiskunnassa. Vuosien 2017–2019 aikajaksolle hyväksytyssä valtioneuvoston valtakunnal- lisessa nuorisotyön ja -politiikan ohjelmassa Suomen hallitus on esittänyt viisi nuorisopoliit-
tista tavoitetta. Tavoitteissa luvataan jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa vähintään yhtä harrastusta, vahvistaa nuorten työllistymistaitoja ja vähentää syrjäytymistä, lisätä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, vähentää nuorten mielenter- veysongelmia ehkäisevän toiminnan avulla sekä lisätä nuorten neuvontaa ja tukea itsenäi- sessä asumisessa. (Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma 2017–2019, 1-19.) Nämä viisi nuorisopoliittista tavoitetta havainnollistuvat syrjäisessä asuinympäristössä, ja tutkielmassani korostuvat erityisesti nuorisopoliittiset tavoitteet mahdollisuudesta vähintään yhteen harrastukseen sekä työllistymistaitojen ja osallistumismahdollisuuksien lisäämi- seen.
Kutsun pro gradu- tutkielmassani kohdepaikkakuntaa nimellä "Käpykylä". Kyseinen nimitys tulee kandidaatin tutkielmastani ”Maaseudulla asuvien nuorten liikkuminen Itä-Suomessa”.
Tutkielmassani käytettävissä olleessa aineistossani haastatellut nuoret itse nimesivät asuinpaikkansa ”Käpykyläksi”. Koska ”Käpykylä” –nimitys ei ole vain yhtä paikkakuntaa kuvaava termi, vaan pikemminkin yleisluonteinen nimitys paikkakunnasta, olen päätynyt käyttämään ”Käpykylä” –termiä myös pro gradu –tutkielmassani. Tiedostan tutkielmassani, että Käpykylä-nimitykseen yhdistetään mielikuvia asuinpaikan pienuudesta tai kaukaisuu- desta. Käpykylä-nimityksen tarkoituksena on kuitenkin tutkielmassani olla neutraali kuvaus Itä-Suomessa sijaitsevasta asuinpaikkakunnasta. Viittaan myös jatkossa ”Käpykylään”
ilman heittomerkkejä.
Tutkielmassani minulla on ollut käytössäni valmis laadullinen aineisto. Ainestooni on kuu- lunut seitsemän ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut”
–hankkeen yhteydessä tuotettua haastattelua. Tutkimushanke toteutettiin vuosien 2015–
2016 aikana Mikkelin ammattikorkeakoulun sekä Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä. Tut- kimuksessa mukana olleet nuoret asuivat Pohjois-Karjalan, Kainuun, Etelä-Savon ja Etelä- Karjalan alueiden syrjäisissä kylissä. Hankkeen tavoitteena oli tutkia, millaista nuorten elämä on silloin, kun koulutusmahdollisuudet, palvelut ja järjestetyt vapaa-ajan harrastuk- set sijaitsevat kaukaa kotoa. Tarkoituksena oli myös kertoa nuorten omalla äänellä heidän arjestaan sekä kokemuksistaan hyvinvointipalveluista, koulutusmahdollisuuksista, hyvän elämän edellytyksistä, sosiaalisista suhteista ja tulevaisuuden unelmista. (Tuuva-Hongisto, Pöysä & Armila 2016, 9.)
Tutkielman taustalla sekä ideanlähteenä toimivat nuoruudessani koetut kokemukset asu- misesta pienellä maaseutumaisella paikkakunnalla. Juureni ovat Outokummun vanhassa kaivoskaupungissa. Outokummussa toiminnassa ollut kaivos jätti jälkensä kaupunkiin py- syvästi. Esimerkiksi kaivoksen käytössä olleet vanhat rakennukset tuovat pienelle itäsuo- malaiselle paikkakunnalle omanlaisensa vivahteen. Nuoruudessani muistankin pohtineeni omaa suhdettani kotikaupunkiini. Lisäksi olennainen osa nuoruuden aikaista paikkatunnet- tani pienessä kotikaupungissani oli noin seitsemän kilometrin välimatka kotoa kaupungin taajamaan. Kyseistä välimatkaa ei ollut mahdollista kulkea julkisilla liikennevälineillä, vaan kerran päivässä kulkevan koulukyydin lisäksi muu liikkuminen tuli järjestää perheeni sisäi- sillä kyytijärjestelyillä. Esimerkiksi lentopalloharrastusta varten Outokummun keskustaan muistan kulkeneeni niin henkilöauton kyydillä, sedän traktorin kyydissä, polkupyörällä kuin veljen mopon kyydissä.
Pro gradu tutkielmassani esittelen ensin käyttämäni käsitteet paikasta sekä palveluiden saavutettavuudesta. Keskityn pohtimaan myös, kuinka tutkielmani syrjäseudun asuinkon- teksti vaikuttaa paikan sekä palveluiden saavutettavuuden määritelmiin tutkielmassani.
Kolmannessa luvussa selvitän tutkielmassani käyttämää metodologiaa, ja kuvailen muun muassa sitä, kuinka olen tutkielmassani pohtinut aineiston jatkokäyttöön liittyviä kysymyk- siä, ja kuinka tutkielmani aineistoanalyysi on tehty. Tutkielmani neljäs luku koostuu teke- mästäni sisällönanalyysista Käpykylän nuorten suhteesta omaa asuinpaikkakuntaa koh- taan. Viidennessä luvussa tutkielmani etenee pohdintaan, jossa jäsennän, kuinka käpyky- läisten nuorten suhde Käpykylää kohtaan on yleistettävissä niin nuorisotutkimukselliseen kuin myös syrjäseudusta käytävään keskusteluun. Tutkielmani päättyy johtopäätöksiin, joissa teen yhteenvedon tutkielmani tutkimustuloksista sekä pohdin mahdollisia jatkotutki- muskysymyksiä.
2 NUORI, PAIKKA JA PALVELUT
Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on ymmärtää, kuinka yksilön suhde omaa asuinpaik- kakuntaa kohtaa muodostuu. Näin ollen tutkielmani teorialuvussa määritän paikan käsitet- tä, sekä erityisesti sitä, kuinka asuinpaikan erilaiset ominaisuudet vaikuttavat yksilön suh- teeseen asuinpaikkakuntaa kohtaan. Anna-Riitta Lehtinen ja Mari Vuorisalo (2009, 86) kirjoittavat paikan määrittelyn eroavaisuuksista erilaisten tieteenalojen kesken. Luonnon- tieteellinen näkemys paikasta on korostanut paikkaa universaalina, säännönmukaisena sekä materiaalisena kokonaisuutena. Tällöin paikkatutkimuksen tarkoituksena on ollut pai- kan sekä sitä ympäröivän ympäristön yksiselitteinen ja täsmällinen mittaaminen sekä ku- vaaminen objektiivisten tietojen perusteella. Ihmistieteissä paikan määritelmässä on koros- tettu ihmisen kokemaa ja tulkitsemaa kokemusta paikasta sekä yhteisöllisiä kysymyksiä.
Lisäksi paikallisuuden korostaminen paikkatutkimuksessa painottaa sosiaalisen toiminnan ja osallistumisen merkitystä paikan määrittelyssä.
Määritän paikan käsitteen tutkielmassani John Agnewn (1993, 261-263) paikan käsitteen mukaisesti, sillä Agnewn määritelmässä yhdistyvät eri tieteenaloilla korostetut ominaisuu- det paikan määrittelyssä. Agnew huomioi käsitteessään paikan säännönmukaiset, materi- aaliset ominaisuudet, sekä ihmistieteissä korostetun näkemyksen paikan määrittämisestä yksilön kokemuksien sekä tulkintojen kautta. Lisäksi Agnew huomioi yksilön sosiaaliset verkostot sekä liikkumatilat yhdeksi osaksi paikan määritelmässään. Tällöin Agnewn pai- kan käsitteessä on mukana myös paikan yhteisölliset ulottuvuudet.
Paikan käsitteen lisäksi tutkielmani teoriapohjassa jäsennän tutkielmani taustakontekstin, syrjäseudun, vaikutuksia yksilön suhteessa asuinpaikkakuntaansa kohtaan. Olen päätynyt jäsentämään tutkielmani tutkimuskontekstia Ilkka Lehtolan (2008, 24-26) ympyrämallilla palveluiden saavutettavuudesta maaseudulla. Lehtola esittää ympyrämallissaan, kuinka palvelut sijoittuvat maaseudulla eri palveluvyöhykkeille sen mukaan, kuinka ne ovat maa- seudulla asuvan henkilön saavutettavissa. Mallissa koti, lähiympäristö, lähipalvelut, seu- dulliset palvelut ja laajan väestönpohjan palvelut muodostavat jokainen oman palvelu- vyöhykkeen. Jokaista palveluvyöhykettä kuvataan mallissa omalla ympyrällään. Esittelen
ympyrämallista on nähtävissä ympyrämallin esittelyn yhteydessä. Kaavion tarkoituksena on auttaa tutkielman lukijaa hahmottamaan, kuinka eri palveluvyöhykkeet jäsentyvät eri ympyröilleen ympyrämallissa.
Käytän tutkielmassani Lehtolan (2008, 24-26) ympyrämallia palveluiden saavutettavuudes- ta, sillä Lehtola ottaa mallissaan huomioon palveluvyöhykkeiden kerrostuksellisuuden maaseudulla. Mitä kauempana palveluvyöhyke sijaitsee Lehtolan ympyrämallin keskiössä olevasta liikkumatilasta, omasta kodista, sitä enemmän maaseudulla asuvan henkilön on tehtävä erilaisia ratkaisuja saavuttaakseen kyseisen palveluvyöhykkeen. Samoin myös tutkielmassani Käpykylässä asuvien nuorien on tehtävä ratkaisuja saavuttaakseen erilaisia palveluita. Ymmärrän tutkielmassani Lehtolan määrittämät palveluvyöhykkeet käpykylä- läisten nuorten käytettävissä olevina liikkumatiloina, sillä jokaiseen Käpykylän liikkumati- laan sisältyy erilaisia toimintoja sekä aktiviteetteja, jotka eivät välttämättä ole vain palvelui- ta.
KUVIO 1. Syrjäseudulla asuvan nuoren suhde asuinpaikkaan ja palveluihin.
Paikka
-Paikkatunne -Paikallisuus -Sijainnillisuus
Nuori Palvelut
-Koti -Lähiympäristö
-Lähipalvelut -Seudulliset palvelut
-Laajan väestonpohjan
palvelut
Syrjäseutu
2.1 John Agnewn paikan määritelmä
John Agnew (1993, 261-263) paikan määritelmässä yhdistyvät paikan objektiiviset, yhtei- sölliset sekä subjektiiviset puolet. Hän erottaa paikan käsitteessä olevan kolme eri osateki- jää. Nämä osatekijät ovat sijainnillisuus (location), paikkatunne (sense of place) ja paikalli- suus (locale). Sijainnillisuudella Agnew tarkoittaa paikalle ominaisia ulkoisia ominaisuuk- sia, jotka vaikuttavat alueella eläviin ihmisiin. Ulkoiset tekijät ovat myös kaikille kyseisellä alueella eläville ihmisille yhteisiä tekijöitä, eivätkä ne tällöin ole riippuvaisia yksilöistä. Si- jainnilliset tekijät toimivat ikään kuin paikan raameina, joidenka sisäpuolelle mahtuvat pai- kan muut ominaisuudet.
Paikkatunne puolestaan viittaa yksilön subjektiiviseen tunteeseen ja kokemukseen paikas- ta, mikä johtaa samanaikaisesti yksikön paikkakiinnittyneisyyteen. Paikkatunteen muodos- tumisen vuoksi paikan sijainnillisilla ulkoisilla ominaisuuksilla on aina jokaisella paikkakun- taiselle myös henkilökohtainen merkitys. Yksilön paikkatunne voi myös suuntautua yhtä yksittäistä paikkaa suuremmalle alueelle maantieteellisessä mittakaavassa. Mikäli yksilö kiinnittyy esimerkiksi laajemmin yksittäiseen kansakuntaan tai asuinseutuun, synnyttää paikkatunne yksilössä nationalismiin tai alueellisuuteen liittyviä tuntemuksia. (Agnew 1993, 261-263.)
Agnewn (1993, 262-263) paikan määritelmässä yhteisöllisyyteen liittyviä paikan ominai- suuksia käsitellään paikallisuuden käsitteen avulla. Paikallisuus on toimintatila, jonka eri osa-alueita ovat yksilön paikalliset sosiaaliset verkostot sekä jokapäiväiset liikkumatilat.
Näitä liikkumatiloja ovat rakennetut tilat sekä luonnolliset ympäristöön kuuluvat tilat. Paikal- lisuus muodostuu yksilön erilaisten sosiaalisista suhteista, verkostoista sekä liikkumatilois- ta. Näin ollen paikallisuus määrää yksilön jokapäiväisiä toimintoja. Yksilön toimintatila voi vaihdella hyvinkin paikallisesta ja maantieteellisesti rajoittuneesta tilasta hyvinkin laajaan toimintakenttään.
Agnewn (1993, 263) paikan käsitteessä kaikki kolme eri osa-aluetta, eli sijainnillisuus, paikkatunne sekä paikallisuus, muodostuvat yhtä tärkeiksi paikan ominaisuuksiksi, jotka kaikki myös yhdessä täydentävät toisiaan. Sijainnillisuus, paikkatunne ja paikallisuus yh- dessä muodostavat yksilölle tunteen identifioitumisesta tiettyyn paikkaan. Ihmisten arki ja
Lisäksi nämä kolme eri paikan ominaisuutta toimivat ikään kuin liimana, joka pitää yllä yk- silön käsitystä paikasta.
2.2 Paikkatunne syrjäseudulla, yhdistelmä arkielämää määrittäviä raameja sekä unelmia ja toiveita
Pauli Karjalainen (1997, 42-43) määrittää yksilön paikkatunteen muotoutuvan yksilön ko- kemusten kautta. Paikkatunnetta ei tällöin voi mitata tai luokitella, kuten esimerkiksi paik- kaan liittyvät sijainnilliset, objektiiviset ominaisuudet ovat mitattavissa. Paikkatunne liittyy elämiseen ja kokemiseen, jolloin yksilön elämän paikat ovat aina inhimillisen tulkinnan ja merkityksenannon tulosta. Lisäksi paikkatunteen muodostuminen vaatii yksilöltä aikaa se- kä syventymistä siihen, mitä kyseinen paikka merkitsee itselle. Jokaisella yksilöllä on myös omat elämäänsä liittyvät merkittävät paikkansa, joihin he ovat muodostaneet paikkatun- teensa.
Paikkakokemusten voikin sanoa olevan pikemminkin osa ihmistä sen sijaan että ihminen olisi osa paikkaa. Paikkatunnetta voi kokea myös tiettyä paikkaa kohtaan, vaikka paikka olisi fiktiivinen tai historiallinen paikka, jota ei konkreettisena paikkana olisi enää olemassa.
Näin ollen paikalla on myös paikkatunteen muodostumisessa kulttuurinen ulottuvuus, joka välittyy kokemuksien ja kertomuksien avulla eteenpäin. Paikkojen kulttuuriset merkitykse- nä jäävät elämään, vaikka paikat konkreettisesti häviäisivät olemasta sijaintinsa puolesta.
(Knuuttila 2006, 6-10.)
Lehtinen ja Vuorisalo (2009, 89) kirjoittavat nuoren muodostamassa paikkatunteessa ko- rostuvan nuoren subjektiiviset kokemukset asuinpaikasta sekä solmitut sosiaaliset verkos- tot. Osa nuoren paikkatunteen muodostumista on myös konkreettiset arkielämän paikat ja rakennukset, joissa esimerkiksi nähdä kavereita ja viettää aikaa. Esimerkkeinä nuoren paikkatunnetta vahvistavista arkielämän eletyistä paikoista ovat muun muassa koti lähiym- päristöineen, koulu, urheilu- sekä harrastuspaikat.
Syrjäseudulla asuvan nuoren paikkatunteen muodostumiseen liittyy kahtiajakautunut ko- kemus omasta asuinpaikasta osana paikallisen identiteetin muodostamisen maisemaa sekä kokemukset konkreettisista arkielämää määrittävistä raameista. Syrjäseudulla asu- van nuoren paikkatunne koostuu siis haluista, unelmista sekä toiveista asuinpaikkakuntaa
kohtaan sekä konkreettisista elämisen ehdoista, kuten esimerkiksi sopeutumisesta liikku- miseen sekä lähtemiseen (Armila 2016a, 59). Esimerkiksi pitkät välimatkat vaativat syrjä- seudulla asuvalta nuorelta tietynlaista tasapainoilua omien toiveiden sekä liikkumiseen sopeutumisen suhteen.
Myös Tomi Kiilakosken (2016, 61) tutkimus Barentsin alueen nuoruudesta kertoo kyseisen alueen nuorten paikkatunteen asuinpaikkaansa kohtaan olevan kaksijakoinen. Kiilakoski esittää tutkimuksessaan näkemyksen kyseisen alueen nuorten suhteesta ympäristöön, paikallisista nuorisokulttuureista ja jokapäiväisistä elämää määrittävistä raameista. Hän toteaa nuoruuden olevan Barentsin alueella olevan omanlaistaan, sillä esimerkiksi luonto tarjoaa usein nuorelle perinteisiä elinkeinoja, mutta myös mahdollisuuksia viettää aikaa ystävien kesken ilman aikuisten valvontaa. Alueen nuoret ovat lisäksi tietoisia niin sanotus- ta lähtemisen pakosta sekä liikkuvuuden merkityksestä elämässään, tietynlaisista arkielä- mää määrittävistä raameista. Näin ollen Barentsin alueella asuvalle nuorelle paikkatunteen muodostuminen edellyttää tiettyihin sijainnillisiin tekijöihin sopeutumista, sekä pohdiskelua asuinpaikan ympäristön sekä paikallisuuden merkityksistä.
2.3 Nuoren kokema paikallisuus erilaisten liikkumatilojen ja sosiaalisten verkostojen muodostamana kokonaisuutena
Pohdin tutkielmassani nuorten kokeman paikallisuuden muodostumista erityisesti eri liik- kumatilojen avulla tarkasteltuna. Ymmärrän tutkielmassani paikallisuuden muodostuvan eri liikkumatilojen lisäksi sosiaalisten suhteiden verkostoista sekä asuinpaikkakunnan tarjoa- masta rakennetusta ympäristöstä. Kuitenkin nuorten paikallisuuteen liittyy tiettyjä erityisiä tekijöitä, joita käsittelen seuraavaksi.
Nuoren paikallisuuteen liittyvä keskustelu on usein ollut arvoväritteisesti latautunutta. Pai- kallisuutta on perusteltu vuoroin myönteisten argumenttien avulla, kun taas vuoroin paikal- lisuus on yhdistetty nurkkakuntaisuuteen ja syrjäytymiseen liittyviin kielteisiin argumenttei- hin. Puolestaan nuorilta on odotettu vahvaa kiinnittymistä lähiympäristöönsä sekä valmiuk- sia ymmärtää itsenäisen maailmankansalaisen käsitettä. Paikallisuuden merkityksen vä-
Lehtisen ja Vuorisalon (2009, 88) mukaan paikallisuus rakentaa lapsen ja nuoren toimi- juutta sekä mahdollisuuksia osallistua ja kiinnittyä yhteisöönsä sekä yhteiskuntaan. Paikal- lisuus muodostuu nuoren omista paikallisista toiminnoista sekä vuorovaikutussuhteista.
Voimakkaan paikallisuuden tunteen ja alueeseen sitoutumisen voidaankin nähdä olevan osa nuoren hyvinvointia. Tästä näkökulmasta katsottuna ihmisen voidaan sanoa olevan juurtumaton, paikaton ilman vahvaa paikkaan sitoutumista.
Nuorten kokemaan paikallisuuteen vaikuttaa nuoren käyttämien liikkumatilojen sekä sosi- aalisten verkostojen lisäksi oman asuinpaikkakunnan taloudelliset, kulttuuriset sekä sosi- aaliset voimavarat, jotka vaikuttavat siihen, minkälaiseksi asuinpaikkakunnan konkreetti- nen lähiympäristö on rakennettu, ja kuinka eri ikäryhmät käyttävät kyseistä rakennettua lähiympäristöä (Lehtinen & Vuorisalo 2009, 86). Syrjäseudulla asuvien nuorten elämisen ehtoja sekä paikallisuutta määriteltäessä yksinkertaiseksi keinoksi ymmärtää syrjäseutua nuoren asuinpaikkana muodostuu tapa verrata syrjäseudulla asuvien nuorten toimintatilaa nuorten toimintatilaan kaupungissa. Tällöin näkökulmana on ikään kuin listata kaikki ne tekijät, jotka eivät ole syrjäseudulla asuvan nuoren käytettävissä, mutta jotka ovat kaupun- kimaisilla asuinalueilla asuvien nuorten käytettävissä. Tästä näkökulmasta katsottuna syr- jäseutujen nuoruudesta saa yksipuolisen sekä osin synkän kuvan. (Armila 2016a, 61.)
Hyvänä esimerkkinä syrjäseudun nuoren toimintatilan laajuuden arvioinnista voidaan pitää nuorille tärkeinä pidettyjä neljänsiä tiloja. Neljänsillä tiloilla tarkoitetaan niitä nuorten toimin- tatilaan kuuluvia toimintaympäristöjä, joihin aikuisilla ei ole mahdollista päästä esimerkiksi ohjaajan tai kasvattajan roolissa. Neljännet tilat ovat niitä nuorten käyttämiä paikkoja, jotka mahdollistavat kontrolloimattoman yhdessä olemisen, "hengailun". (Harinen, Itkonen &
Rautopuro 2006, 36.) Esimerkiksi kauppakeskusten on katsottu olevan edellisen kuvauk- sen mukainen neljäs tila kaupungissa asuville nuorille. Kauppakeskuksissa oleskelun tär- keimmäksi syyksi on katsottu olevan nuorille omien kavereiden tapaaminen, ajan viettämi- nen, eikä niinkään ostosten tekeminen (Keskinen, Lehtonen, Leino 2011, 30). Yleisluon- toisella päättelyllä voisi todeta syrjäseudun nuorten toimintatilasta puuttuvan melkein täy- sin neljännet tilat, sillä esimerkiksi Lehtolan (2008, 25) mukaan tavaratalot kuuluvat laajan väestöpohjan palveluihin, ja siksi maaseudulla asuvat asukkaat käyttävät kyseisiä palvelui- ta vain harvakseltaan. Kuitenkin syrjäseudulla kodin lähiympäristö, sekä esimerkiksi luon- to, vastaavat näille syrjäseudulla asuville nuorille samanlaisia vapaa-ajanviettopaikkoja,
mitä esimerkiksi kauppakeskukset kaupungissa asuville nuorille. Mikäli kotoa on pitkä matka kunnan keskustaan organisoituihin harrastuksiin tai tapamaan kavereita korostuu kodin lähiympäristön merkitys liikkumatilana syrjäseudulla (Harinen 2012, 170).
2.4 Paikan sijainnilliset ulottuvuudet
Nuorille paikan sijainnillisilla tekijöillä on keskeinen merkitys, sillä kukin asuinpaikka tarjoaa nuorille mahdollisuudet itsenäistymiseen sekä oman elämän rakentamiseen. Näitä mah- dollisuuksia on muun muassa opiskelumahdollisuudet, työ- ja harjoittelupaikat ja asumis- tarjonta. Kyseiset asuinpaikan objektiiviset tekijät ovat keskeisiä nuoren muodostaessa elämänsä raameja asuinpaikallaan. Näin ollen, kotipaikkakunnalla ja etenkin sillä, minkä- laisia erilaisia palveluita sekä mahdollisuuksia paikkakunta tarjoaa, on merkittävä vaikutus nuorten elämään. (Komonen & Penttinen 2013, 4.)
Manu Rantanen, Ilkka Lehtola, Torsti Hyyryläinen ja Mervi Hiltunen (2012, 13) määrittävät palvelun tarkoittavan kahden osapuolen välistä vuorovaikutteista toimintaa, jossa palvelun tuottaja tarjoaa tiettyä asiantuntijuutta palvelun kuluttajalle. Palveluun liittyy oleellisena osana arvon luominen, sillä palvelun tarjoamisen yhteydessä palvelun kuluttaja saa apua tarpeidensa tai ongelmiensa ratkaisuun, ja palvelun tarjoaja saa puolestaan korvaukseen toimistaan palvelun kuluttajalta. Palvelun yhteydessä tapahtuvassa vuorovaikutustilan- teessa on myös aina kyse tiedon vaihtamisesta, sillä palvelun kuluttaja saa tarvitsemansa asiantuntijatiedon, ja palvelun tarjoaja saa puolestaan tietoja palvelun kuluttajien tarpeista ja mieltymyksistä.
Julkisella sektorilla on Suomessa ollut perinteisesti vahva asema hyvinvointipalveluiden tuottajana, ja kunnilla voi edelleen sanoa olevan päävastuu palveluiden tuottamisessa.
Kuitenkin julkisen sektorin monopolia vastannut asema palvelusektorilla on alkanut muren- tua, ja vaihtoehtoiset palveluiden tuotantotavat ovat yleistyneet. Palveluita tuotetaan ny- kyisin kunnan tai kuntakonsernin kesken, kuntien välisessä yhteistyössä sekä ostopalve- luina yksityisiltä palveluntuottajilta tai muilta yhteisöiltä. Lisäksi palveluja ja muita sosiaali- sia tukitoimia tuottavat myös seurakunnat ja muut yhdistykset. Viimeisen lisäyksen palve- luntarjontaan antavat paikallisen alueen asukkaat, jotka omalla toiminnallaan luovat paik- kakunnalle tapahtumia tai muuta organisoitua toimintaa. (Lehtola 2008, 25.)
Nuorten kannalta merkittäviä palveluita ovat kokonaisuudessa kaikki paikkakunnan tar- joamat erilaiset palvelut, sillä eri palveluiden avulla asuinpaikkakunta luo ne puitteet, joissa asuinpaikan lapset ja nuoret kasvavat. Näin ollen lapsille ja nuorille käyttämien palveluiden voi sanoa olevan suurempi kokonaisuus kuin vain nuorisotyön alaisuudessa toteutettavat palvelut. (Kiilakoski 2008, 8.) Nuoren asuinpaikan tarjoamat palvelut ovat myös keskeinen sijainnillinen tekijä nuoren suhteessa asuinpaikkakuntaa kohtaan, sillä esimerkiksi harras- tustoiminta merkitse nuorelle mahdollisuutta osallistua perheen ulkopuoliselle toiminta- areenoille (Lehtinen & Vuorisalo 2009, 89).
Sijainnillisuudella voi katsoa olevan paikalle myös toinenkin merkitys konkreettisten raken- nusten sekä muiden objektiivisten ominaisuuksien lisäksi. Sijainnillisuuden voi katsoa ole- van yhtä yksittäistä paikkaa kokonaisuutena määrittävä tekijä, jolloin voidaan tarkastella paikkakunnan suhdetta muihin paikkakuntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että sijainnillisuus rat- kaisee sen, kuinka riippuvainen paikka on ylipaikallisista yhteyksistä ja sosiaalisista ver- kostoista sekä sen, minkälainen arvostus ja symbolinen asema paikalla on muihin paikka- kuntiin nähden. (Lehtinen & Vuorisalo 2009, 89.) Tällöin paikkakunnan sijainnilliset omi- naisuudet määrittävät muun muassa sitä, kuinka hyvin paikkakunnalla asuvat henkilöt ko- kevat saavansa tarvitsevansa palvelut oman paikkakunnan sisältä, vai tarvitseeko heidän tarvittaessa turvautua toisen paikkakunnan palveluihin.
2.4.1 Liikkuminen ja palveluiden saavutettavuus syrjäseudulla
Lehtolan (2008, 25-26) mukaan palvelun käyttäjän näkökulmasta, sillä tekijällä, kuka kun- kin palvelun järjestää, ei ole kovinkaan oleellista merkitystä. Oleellisempaa palvelun käyt- täjälle on, mistä palvelu on saatavissa ja kuinka helposti se on saavutettavissa. Rantasen, Lehtolan, Hyyryläisen ja Hiltusen (2012, 13) mukaan palveluiden laadukkuutta arvioitaessa tulee huomioida, että hyvän palvelun ominaisluonne kulkee käsi kädessä palvelun hyvän saavutettavuuden kanssa. Toisin sanoen, hyvä palvelu on aina saavutettavissa, kun sitä tarvitaan.
Saavutettavuuden määritelmään voi myös katsoa kuuluvan olennaisena osana liikkumi- sen. Tällöin palvelun saavutettavuus tarkoittaa yksilön näkökulmasta yksilön mahdolli-
suuksia päästä erilaisiin toimintoihin ja aktiviteetteihin, sekä yksilön mahdollisuuksia sitou- tua kyseiseen toimintaan. Palveluiden saavutettavuuden haasteellisuuden katsottiin aiemmin olevan vain maaseutumaisten alueiden ongelma. Palveluiden saavutettavuudes- sa tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin katsottu saavutettavuuteen vaikuttavan monia eri- laisia tekijöitä, kuten muun muassa ihmisten aikataulut, perhevelvoitteet, fyysiset toimin- taan liittyvät haasteellisuudet ja ihmisten henkilökohtaiset asenteet sekä toiveet osallistu- miseen. (Farrington & Farrington 2005, 2-3.)
Ville Pöysä ja Sari Tuuva-Hongisto (2017, 234) ovat todenneet yhdeksi olennaiseksi teki- jäksi syrjäseudulla asuvalle nuorelle olevan erilaisten palveluiden saavutettavuudessa liik- kumisen kotoa palvelun luokse, eli toisin sanoen kyydityksen järjestämisen. Samoin aikai- semmassa nuorisotutkimuksessa syrjäseudun nuoruudesta on kirjoitettu pitkien välimatko- jen sekä liikkumisen merkityksistä sijainnillisina tekijöinä nuorten arkielämässä. Liikkumi- nen on oleellinen osa syrjäseudulla asuvien nuorten elämän muodostumista, ja yhteiskun- nallisessa rytmissä pysymisen vuoksi esimerkiksi koulupäivän alkamis- sekä loppumisaika määrittää syrjäseudulla asuvan nuoren arkipäivän aikarytmiä. (Armila 2016a, 61.) Esimer- kiksi juuri koulumatkoihin kuluu päivittäin suuri osa syrjäseudulla asuvan nuoren vapaa- ajasta. Koulubussin voikin katsoa toimivan nuorille tärkeänä vapaa-ajan viettopaikkana, sillä iltaisin vapaa-ajalla saattaa pääsy esimerkiksi kunnan keskuksessa organisoituun va- paa-ajan harrastuksiin olla mahdotonta johtuen julkisten liikennevälineiden puuttumisesta tai harrastuskyyditysten haasteellisuudesta perheen aikarytmityksestä johtuen. (Harinen 2012, 170.)
Lisäksi yhteiskuntatieteellistä tutkimusta pitkän välimatkan merkityksestä sijainnillisena tekijänä syrjäseudulla on aikaisemmin tehty pääasiassa iäkkäämpien syrjäseudulla asu- vien näkökulmasta. Tällöin on korostettu yksityisautoilun tai muun moottorillisen kulkuneu- von tärkeyttä tilanteessa, jossa arkielämän olennaiset toiminnot, kuten esimerkiksi kau- passa tai virastoissa asiointi, edellyttävät jotakin kulkuvälinettä, sillä kyseiset palvelut eivät ole kävellen tavoitettavissa. Lisäksi myös julkisen liikenteen vähäisyys sekä sen jatku- va väheneminen korostavat muiden kulkuvälineiden tärkeyttä arkipäiväisessä liikkumises- sa maaseudulla. (Tedre & Pulkkinen 2011, 301.) Nuoret voivat yhtyä edellä kuvailtuihin liikkumisen ongelmiin pitkien matkojen syrjäseudulla. Esimerkiksi nuorilla ei yhtäläisesti
luokse. Lisäksi samoin heille ovat välimatkat usein liian pitkiä, että ne voisi kulkea kävellen tai pyöräillen (Harinen 2014, 156-157).
Yhtenä syrjäseudun liikkumisen apuvälineenä toimii myös vahva sosiaalinen verkosto.
Syrjäseudulla sosiaalisten suhteiden merkitys korostuu, sillä laajemmat kontaktit maaseu- dulla edesauttavat autoa käyttämättömien liikkumista maaseudulla. Kyse on siis vastavuo- roisuudesta. Osalle syrjäseudun asukkaista on tehtävänä vain tuottaa autokyytejä, kun taas puolestaan osa asukkaista pyrkii hyötymään tarjolla olevista kyydeistä mahdollisim- man paljon. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi nuoret sekä vanhemmat syrjäseudulla asujat. Syrjäseudulla asuvat perheet saattavat myös yhdistää esimerkiksi kyytejä lasten harrastuksiin kimppakyydeiksi. (Gray, Shaw & Farrington, 93-94.)
Näin ollen, sijainnillisuus merkitsee syrjäisellä asuinpaikkakunnalla asuvalle nuorelle niin asuinpaikan rakenteellisia ominaisuuksia sekä järjestettyjä palveluita sekä pitkää välimat- kaa erilaisten palveluiden luokse. Lisäksi tutkielmassani haastatellut nuoret asuivat jokai- nen syrjäkylissä, joka myös itsessään lisää pitkän välimatkan merkitystä sijainnillisena teki- jänä. Tutkielmani syrjäkylät lukeutuvat kaksoisperiferian käsitteen alaisuuteen. Harinen (2014, 155) on määrittänyt kaksoisperiferian tarkoittavan maalaismaisen asuinpaikan syr- jäisiä reuna-alueita. Esimerkiksi syrjäkylät ovat jo lähtökohtaisesti syrjäseuduksi mielletyn alueen syrjäisimpiä vähiten asuttuja asuinalueita. Tällöin harvaan asutuilla maaseudun paikkakunnilla voi sanoa olevan oma periferiansa, kaksoisperiferia. Tällöin sijainnilliset tekijät edellyttävät syrjäseudun syrjäkylissä asuvalta henkilöltä pohdintaa siitä, kuinka saa- vuttaa palvelut asuinpaikkakunnan keskustassa, sekä mahdolliset erikoispalvelut asuin- paikkakunnan ulkopuolella.
2.4.2 Ympyrämalli palveluiden saavutettavuudesta maaseudulla
Lehtola (2008, 24) on luonut ympyrämallin maaseudulla tai pienessä kylässä asuvan hen- kilön palvelujen saavutettavuudesta. Mallissaan Lehtola on yhdistänyt Graham D. Rowle- sin (1983, 119-124) malliin tilan hierarkiasta Kuntaliiton (Jäppinen & Kaukopuro-Klementti 2009, 7-9) julkaisussa olevan ympyrämallin palveluiden organisoitumista. Palveluiden saa- vutettavuutta maaseudulla voi tarkastella toiminnallisen tilan sekä palveluiden alueellisen
järjestäytymisen kautta. Tällöin tarkoituksena on ryhmitellä sitä, kuinka erilaiset palvelut sekä sosiaalinen tukiverkosto sijoittuvat alueellisesti erilaisiin kategorioihin. Näillä katego- rioillaan tarkoitetaan kotia, lähiympäristöä, lähipalveluita, seudullisia palveluita ja laajan väestöpohjan palveluita. (Lehtola 2008, 24.)
Koti toimii toiminnallisen tilan keskiössä tilana, joka on yksityinen muilta rajattu tila, jonne tulijat yleisesti valikoidaan. Kodin sisällä yksilöiden välinen kanssakäyminen on luonteel- taan intiimeintä. Kodin sisälle sijoittuvia palveluita ovat esimerkiksi kotipalvelu ja kotisai- raanhoito, sillä näissä palveluissa kotonaan oleva ihminen on kanssakäymisessä kotiin tulevan avopalvelun työntekijän kanssa. Lisäksi verkkopalvelut sekä puhelinpalvelut ovat palveluita, jotka ovat entistä useammin kotiin saatavia palveluita. (Lehtola 2008, 24.)
Toiminnallisen tilan ydintä, kotia, rajaa ensimmäisenä alueellisena vyöhykkeenä lähiympä- ristö. Lähiympäristö ei ole yhtä yksityinen mitä koti, vaan osa lähiympäristöstä on julkista, naapuruston tarkkailemaa ja valvomaa toiminnallista tilaa. Naapurustosuhteet ovatkin lä- hiympäristön tukiverkostoja, joiden avulla voi saada apua arkielämän erilaisissa tarpeissa.
Erityisesti ikääntyville lähiympäristö muodostaa tärkeän osan sosiaalista verkostoa. Postin laatikkokanto toimii esimerkkinä lähiympäristössä tapahtuvasta palvelusta. (Lehtola 2008, 25.)
Seuraavana vyöhykkeenä lähiympäristön jälkeen ovat lähipalvelut. Lähipalveluihin katso- taan kuuluvan ne palvelut, jotka ovat tärkeitä ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen kan- nalta. Tähän kategoriaan kuuluvat ne palvelut, joita alueen asukkaat käyttävät toistuvasti.
Lähipalveluja ovat esimerkiksi lasten päivähoito, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan vas- taanotto sekä perusopetus. Lähipalveluita ovat myös yksityisen sektorin lähikaupat ja kios- kit. Lähipalveluvyöhyke voi maaseutumaisten kuntien alueella sijaita joko kunnan taajama- alueella tai mahdollisesti kylissä. Kylä on perinteisesti maaseutumaisella alueella ollut alin mahdollinen palvelutaso, joihin palveluja on organisoitu. Kuitenkin palveluverkoston heik- kenemisen myötä kylien asema lähipalveluiden tarjoajana on vähentynyt. Lähipalvelujen järjestämisvastuu on ollut kunnalla, mutta nykyisin järjestämisvastuu lähipalveluiden järjes- tämiseen voi myös kuulua kuntayhtymälle tai vähintään 20 000 asukkaan kunnalle. (Lehto- la 2008, 25.)
Kolmannen palveluvyöhykkeen muodostavat seudulliset palvelut. Seudulliset palvelut si- jaitsevat kauempana kuin lähipalvelut, ja ne ovat tyypillisimmin saavutettavissa maaseu- dulla joko omalla kulkuneuvolla tai mahdollisuuksien mukaan julkisella liikennevälineellä.
Ihmisten päivittäinen liikkuminen on entistä suuremmissa määrin seudullista liikkumista, sillä esimerkiksi kuntien maantieteelliset rajat eivät rajoita ostos- ja asiointikäyttäytymistä tai työmatkojen suuntautumista ja pituutta. Seudulliset palvelut järjestävät pääosin kunta tai kuntayhtymä, ja esimerkkeinä seudullisista julkisista palveluista ovat yleislääkärin ja hammaslääkärin vastaanotto, lasten suojelu ja pääkirjasto. Puolestaan esimerkkinä yksi- tyisen puolen seutupalveluista toimii suurmyymälät. (Lehtola 2008, 25.)
Viimeisenä neljäntenä palveluvyöhykkeenä maaseudulla toimii laajan väestöpohjan palve- luvyöhyke, joihin lasketaan edellä lueteltujen palveluiden lisäksi tietyt erikoispalvelut. Näitä erikoispalveluita käytetään harvemmin, ja lisäksi ne keskittyvät yleensä kaupungin tai maakunnan keskustaan. Erikoispalvelut vaativat laajan käyttäjäryhmän lisäksi myös eri- tyisosaamista, erityislaitteistoa sekä moniammatillista osaamista. Erikoispalvelut ovat täy- dentämässä lähipalveluita ja seudullisia palveluita, ja esimerkkinä erikoispalveluista ovat erikoissairaanhoidon päivystys, vuodeosastohoito, sosiaalipäivystys ja ammattiteatterit.
Lisäksi myös yksityisistä palveluista erikoispalveluita ovat erityiskaupat ja tavaratalot. (Leh- tola 2008, 25.)
KUVIO 2. Ympyrämalli palveluiden saavutettavuudesta (Lehtola 2008, 24-26).
Laajan väestönpohjan palvelut Erikoissairaanhoidon päivystys,
tavaratalot
Seudulliset palvelut Yleislääkärin vastaanotto, suurmyymälät
Lähipalvelut Peruskoulu, lähikaupat
Lähiympäristö Postin laatikkokanto
Koti Verkkopalvelut
3 TUTKIELMAN METODOLOGIA
Tutkielmani lähtökohtana oli hyödyntää aikaisemman tutkimushankkeen yhteydessä tuo- tettua haastatteluaineistoa tarkastelemalla sitä uudenlaisesta näkökulmasta. Näin ollen tutkielmani metodologiassa korostuvat aineiston jatkokäyttöön liittyvät kysymykset. Lisäksi metodologiassa selvitän, kuinka haastatteluaineiston rajaaminen yhden asuinpaikkakun- nan tapaustutkimukseksi on vaikuttanut kokonaisvaltaisesti tutkielmaani. Kuvaan myös tutkielmani aineistoanalyysin erilaisia vaiheita sekä käyttämääni aineistolähtöistä sisäl- lönanalyysiä analyysimenetelmänä. Tutkielmani metodologia päättyy pohdintaan tutki- museettisten kysymysten merkityksestä tutkielmassani.
3.1 Tapaustutkimus tutkielmani lähtökohtana
Markus Laine, Jarkko Bamberg ja Pekka Jokinen (2007, 9-11) määrittelevät tapaustutki- muksen olevan tutkimustapa tai tutkimusstrategia, jonka määritelmän sisällä voidaan käyt- tää laajasti erilaisia aineistotyyppejä sekä metodologisia menetelmiä. Lisäksi tapaustutki- mukselle on ominaista, että tapaustutkimuksessa pyritään selvittämään lisää jostakin yksit- täisestä ilmiöstä. Tällöin tapauksen avulla saadaan lisätietoa tutkittavasta kohteesta. Tut- kittava tapaus voi olla muutaman eri tapauksen muodostama tapausjoukko tai yksi yksit- täinen tapaus.
Päivi Eriksson ja Katri Koistinen (2005, 4-6) määrittävät tapaustutkimuksen tärkeimmiksi vaiheiksi tutkittavan tapauksen määrittämisen, sekä erityisesti pohdintavaiheen siitä, miksi kyseinen tapaus muodostaa mielenkiintoisen ja hyödyllisen tutkimuskohteen. Annukka Malmsten (2007, 72-73) kuvaa tapauksen rajaamisessa olevan kyse tutkijan monien eri valintojen lopputuloksesta. Tapauksen rajaamisessa tutkija tekee valinnan siitä, mitkä ulot- tuvuudet kussakin tapaustutkimuksessa jätetään rajauksessa pois. Tutkijan tulee myös tiedostaa valitsemansa rajauksen rajoitteet sekä mahdollisuudet, ja hänen on tarpeen mu- kaan pystyttävä perustelemaan tekemänsä rajaus tapaustutkimuksessaan. Lisäksi tapauk- sen rajaamisessa tulee huomioida rajauksen alueellinen sekä ajallinen ulottuvuus. Vaikka tutkija rajaa tapaustutkimuksessa tutkimuksellisen kontekstin vain tiettyä tapausta koske- vaksi, tulee tutkijan osata sijoittaa kyseinen tapaustutkimus osaksi suurempaa alueellista kokonaisuutta sekä laajempaa aikajännettä.
Pro gradu –tutkielmani tapaus käsittää itäsuomalaisen asuinpaikan Käpykylän. Tutkielmani tapaustutkimuksessa olen rajannut näkökulmani käpykyläläisten nuorten suhteeseen Kä- pykylää kohtaan. Rajaamani tapaus on lisäksi osa laajempaa ilmiötä suomalaisesta syrjä- seudusta ja sen kehityssuunnista sekä erityisesti osa syrjäseudun nuoruutta. Tutkielmani suunnitteluvaiheessa pohdin erilaisia näkökulmia, jotka mahdollistaisivat ”Unohdettu vä- hemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut” -tutkimushankkeen yhteydes- sä tuotetun haastatteluaineiston rajaamista, sillä kyseinen haastatteluaineisto olisi ollut sellaisenaan liian suuri, jotta sitä olisi voinut kattavasti käsitellä pro gradu –tutkielman mahdollistamissa puitteissa. Pohdin suunnitteluvaiheessa muun muassa sitä, millä tavoin aineiston rajaaminen vaikuttaa tutkielmani tapauksen muodostumiseen. Päädyin lopulta rajaamaan tutkielmani tapaustutkimukseksi yhden asuinpaikkakunnan nuorista, sillä ta- paustutkimuksen rajaaminen yhden asuinpaikkakunnan nuoriin mahdollisti tutkielmalleni syventymisen yksittäisen asuinpaikkakunnan kontekstiin. Lisäksi selkeä alueellinen rajaus yhden asuinpaikkakunnan tapaustutkimukseksi mahdollistaa tutkielmani tapauskontekstin liittämisen laajempaan alueelliseen kontekstiin syrjäseudusta.
Robert E. Stake (2005, 443-444) kirjoittaa tapaustutkimuksessa tutkittavan tapauksen taustakontekstin merkityksestä. Tapaustutkimuksessa keskitytään yhteen yksittäiseen ta- paukseen, jonka avulla pyritään ymmärtämään kyseisen tapauksen vaikutuksia sosiaali- sissa sekä poliittisissa konteksteissa. Tapaustutkimuksessa tutkijan tulee mahdollisimman tarkasti tutustua tapauksensa erityiskontekstiin, jotta hän voi verrata tapauksen merkitystä suuremmassa mittakaavassa. Risto Eräsaari (2007, 149-151) kirjoittaa kontekstin merki- tyksen olevan jonkin erityisen maailman tai kohteen paljastamista ja ilmaisemista. Kon- teksti muodostaa ikään kuin käsitteellisen kehyksen, joka mahdollistaa tiettyjen tulkinta- mallien ja tyylien ymmärtämisen.
Koska tutkielmani tapaus rajautuu yhden asuinpaikkakunnan nuoriin, olen tutkielmani ana- lyysia varten tutustunut Käpykylän erityisluonteisuuteen asuinpaikkana. Olen tutkielmaani varten perehtynyt Käpykylän lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan, nuorisostrategi- aan sekä liikuntastrategiaan, sekä tehnyt yleistä tutustumista Käpykylään. Käpykylän kun- nan omilta internetsivulta on löydettävissä kaikki strategiat sekä ohjelmat, joita Käpykylällä on. Kyseisten strategioiden avulla olen perehtynyt esimerkiksi Käpykylän lapsille ja nuorille
län virallisiin ohjelmiin tekisi Käpykylän tutkielmassani tunnistettavaksi, olen jättänyt kysei- set viitteet lähdeluettelostani pois. Käpykylän strategioiden sekä ohjelmien perehtymisen lisäksi olen ollut kiinnostunut siitä, minkälainen asuinympäristö Käpykylä on siellä asuville nuorille, minkä vuoksi olenkin tehnyt tutustumista niin Käpykylän taajamaan kuin myös Käpykylän syrjäkyliin. Kyseinen perehtyminen niin Käpykylän virallisiin ohjelmiin sekä Kä- pykylään asuinpaikkana on mahdollistanut tutkielmani taustakontekstin ymmärtämisen sekä sen ilmaisemisen.
Käpykylään tekemäni tutustumisen perusteella, voi Käpykylää kuvailla itäsuomalaisena asuinpaikkana, johon kuuluu taajamamaisen keskusta-alueen lisäksi useita syrjäkyliä. Syr- jäkylien asukkaat, esimerkiksi juuri haastatellut nuoret, käyvät arkipäivisin päivittäin Käpy- kylän taajamassa, sillä lukuun ottamatta muutamia ala-asteita, sijaitsevat Käpykylän kaikki oppilaitokset Käpykylän keskustassa. Käpykylän keskustassa sijaitsee myös terveyden- huoltopalveluita, kauppoja, kirjasto, kirkko, liikuntapaikkoja ja muita vapaa-ajan aktiviteet- teja. Lisäksi Käpykylän keskustassa sijaitsee Käpykylän nuorisotalo. (Käpykylän internet- sivut, luettu 4.12.2017.) Käpykylän erilaisten virallisten ohjelmien ja strategioiden perus- teella erilaisia organisoituja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia järjestetään paikkakuntalaisil- le nuorille Käpykylän nuorisotoimen, seurakunnan sekä erilaisten järjestöjen yhteistyönä, ja esimerkiksi nuorten vapaaehtoista liikkumista tuetaan tarjoamalla nuorille ilmaisia liikun- tamahdollisuuksia sekä harrastusvuoroja. Samoin erilainen kerhotoiminta on Käpykylässä aktiivista. Lisäksi käpykyläläisille nuorille on järjestetty viikoittainen harrastuskyyti yhtenä arki-iltana viikossa harrastamisen helpottamiseksi. Kuitenkin nuorten lukumäärän vähen- tyminen koetaan haasteena esimerkiksi liikuntapaikkojen ylläpidon sekä joidenkin organi- soitujen harrastusmahdollisuuden järjestämisen kannalta.
Lisäksi olen verrannut Käpykylän asuinkontekstia maaseutupoliittiseen aluetyypittelyyn, jonka avulla olen sijoittanut Käpykylän tapauskontekstin laajempaan kontekstiin suomalai- sesta maaseudusta. Maaseutupoliittisen aluetyypittelyn mukaan Suomen kunnat ja kau- pungit on jaettavissa joko kaupunkeihin, tai kolmeen erilaiseen maaseututyyppiin: kaupun- kien läheiseen maaseutuun, ydinmaaseutuun tai harvaan asuttuun maaseutuun (Malinen, Kytölä & Keränen 2006, 6). Käpykylä luokitellaan maaseutupoliittisen aluetyypittelyn mu- kaan harvaan asutuksi maaseuduksi. Malinen, Kytönen ja Keränen mainitsevat harvaan asutun maaseudun erottautuvan kahdesta muusta maaseututyypistä sen vuoksi, että sille on ominaista niin sanotun huonon kehityksen kierre. Tämä tarkoittaa sitä, että näissä kun-
nissa nuoret muuttavat alueelta pois, vanhusväestön määrä alueilla puolestaan lisääntyy, maatalous supistuu, uusia työpaikkoja ei synny alueella tarpeeksi nopeasti korvaamaan vanhoja perinteisiä työpaikkoja sekä palvelut vähenevät. Samoin Käpykylän voi katsoa kärsivän huonon kehityksen kierteestä, ja esimerkiksi Käpykylästä kotoisin olevat nuoret muuttavat useimmiten Käpykylästä pois. Samoin iäkkäämpien asukkaiden määrä kasvaa Käpykylässä vähitellen. Tutkielmani tapaustutkimuksen asuinkonteksti on näin ollen sijoi- tettavissa osaksi laajempaa alueellista kontekstia suomalaisesta syrjäseudusta.
Lisäksi tapaustutkimuksia luokitellaan erilaisiin tyyppeihin tapaustutkimuksen erilaisten päämäärien mukaisesti. Stake (2005, 445) jakaa tapaustutkimukset kolmeen erilaiseen tyyppiin: itsessään arvokkaaseen tapaustutkimukseen (an intrinsic case study), välineelli- seen tapaustutkimuksen (instrumental case study) ja kollektiiviseen tapaustutkimukseen (collective case study). Tutkielmani on välineellinen tapaustutkimus. Välineellisen tapaus- tutkimuksen tarkoituksena on yhden tapaustutkimuksen avulla ymmärtää laajemmin tutkit- tavaa ilmiötä, ja tapauksen tarkoituksena on tukea laajempien päätelmien muodostamista.
Stake kirjoittaa, että vaikkakin välineellisessä tapaustutkimuksessa ollaan ensisijaisesti kiinnostuneita tutkimuksen merkityksestä laajemmassa kontekstissa, on välineellisessä tapaustutkimuksessa myös syvällisesti tutustuttava kyseisen tapauksen omalaatuisuuteen.
Tutkielmassani kuvaan käpykyläisten nuorten omalaatuista suhdetta asuinpaikkakuntaan- sa kohtaan, mutta samanaikaisesti pyrin vuoropuheluun myös tutkielmani laajemman alu- eellisen kontekstin kanssa. Esimerkiksi tutkielmani pohdinnassa jäsennän tutkielmani tut- kimustuloksia osaksi aikaisempaa tutkimuskenttää syrjäseudusta, sekä erityisesti pohdin sitä, kuinka Käpykyläisten nuorten kokema nuoruus on yhteydessä aikaisempaan syrjä- seudusta tehtyyn nuorisotutkimukseen.
Lisäksi tutkielmassani yhdistyy teoreettisten käsitteiden sekä Käpykylän tapaustutkimuk- sen vuoropuhelu. Taru Peltola (2007, 117-120) kirjoittaa tapauksen ja teorian suhteen vaihtelevan tapaustutkimusten kesken. Esimerkiksi tapauksen tarkoituksena voi olla tutki- muksessa vahvistaa tietyn teorian paikkansapitävyyttä. Teorian tehtävä voi tapaustutki- muksessa kuitenkin olla myös vain jäsentämässä tietyn tapauksen empiirisiä havaintoja.
Tutkijan tarkoituksena on tapaustutkimuksessa yhdistää yhden yksittäisen tapauksen tut- kimuksellinen konteksti sekä aikaisempi tieteellinen keskustelu toisiinsa.
Pro gradu –tutkielmassani vuoropuhelu teoreettisten käsitteiden sekä tapaustutkimuksen erityiskontekstin kesken on tutkielmani kokonaisuudessaan läpäisevä näkökulma. Vuoro- puhelu teorian sekä tapaustutkimuksellisen näkökulman kesken on ollut jokaisen tutkiel- man osa-alueen muodostumisen taustalla. Tutkielmani viitekehyksen tarkoituksena on ol- lut esitellä ne teoreettiset käsitteet, jotka tukevat tutkielmani tapaustutkimukseen perustu- vaa aineistoanalyysia. Esimerkiksi Lehtolan (2008, 24-25) määrittämien liikkumatilojen avulla jäsennän tutkielmani aineistoanalyysissä käpykyläisten nuorten tapaa käyttää erilai- sia liikkumatiloja asuinpaikkakuntansa sisällä.
3.2 Tutkielman aineisto - mitä aineiston jatkokäyttäminen edellyttää
Pro gradu -tutkielmassani analysoin ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut" -hankkeen yhteydessä tuotettuja haastatteluja. Kyseistä tutkimushank- keesta vastasi Mikkelin ammattikorkeakoulussa toimiva nuorisoalan tutkimus- ja kehittä- miskeskus Juvenia yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa vuosien 2015–2016 aikana.
Tutkimushanketta oli mukana rahoittamassa Kunnallisalan kehittämissäätiö, ja tutkimus- hankkeesta on julkaistu vuonna 2016 tutkimusraportti "Syrjäkylien nuoret – unohdetut kun- talaiset?". Tutkimushankkeen aikana haastateltiin yhteensä 32 eri nuorta, jotka asuivat Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Etelä-Savossa sijaitsevilla paikkakunnilla. (Tuu- va-Hongisto, Pöysä & Armila 2016.)
”Syrjäkylien nuoret – unohdetut kuntalaiset?” -tutkimusraportissa muodostetaan kokonais- valtainen kuva syrjäseudun nuoruudesta. Raportissa pohditaan, minkälaiseksi syrjäseudul- la asuvan nuoren elämä muodostuu, kun nuoren arkielämässä yhdistyvät konkreettiset arkielämää raamittavat tekijät, kuten pitkät välimatkat ja palveluiden niukkuus, nuorille merkityksellisiin asioihin, kuten ystävien tapaamiseen. Raportissa pohditaan lisäksi etään- tyviä koulutusmahdollisuuksia, vapaa-aikaa, nuorten sosiaalisia suhteita ja tulevaisuutta.
Lisäksi tutkimusraportissa verrataan johtopäätösosuudessa lapsi- ja nuorisopolitiikan kehit- tämisohjelman lupauksia tutkimuksen syrjäseudulle sijoittuvaan nuoruuteen. (Tuuva- Hongisto, Pöysä & Armila 2016.)
Lisäksi ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut” – tutkimushankkeen aineistosta on ilmestynyt vuoden 2017 loppupuolella artikkeli "Onks käyntii ja onks kyytii? Nuorille merkitykselliset palvelut syrjäseudulla", jonka kirjoittajina ovat Ville Pöysä ja Sari Tuuva-Hongisto. Artikkelissa kirjoittajat ovat tarkastelleet syrjäseu- dulla asuvien nuorien näkemyksiä ja kokemuksia palveluista. Tutkijat ovat erityisesti kes- kittyneet kuvaamaan liikkumisen merkitystä palveluiden saavutettavuudessa. Tutkijoiden mukaan syrjäseudulla asuva nuori joutuu ratkaisemaan liikkumisen ongelmallisuuteen liit- tyviä tekijöitä käyttäessään erilaisia palveluita. Näin ollen nuoren kyydityksestä erilaisiin palveluihin voi tulla koko perhettä sitova projekti. (Pöysä & Tuuva-Hongisto 2017, 221- 236.)
Koska en ole itse kerännyt aineistoani tutkielmaani varten, olen tutkielmassani pohtinut aineiston jatkokäyttöön liittyviä seikkoja. Arja Kuula ja Sanni Tiitinen (2010, 455-456) kir- joittavat aineiston jatkokäytön sekä tutkimuksellisen näkökulman välisestä yhteydestä.
Heidän mukaan yhtä laadullista aineistoa voi hyödyntää monella eri tavalla, ja esimerkiksi vaihtamalla analyysissa käytettävää menetelmää, voi aikaisemmasta aineistosta saada esiin uusia näkökulmia. Pro gradu -tutkielmassani olen rajannut ”Unohdettu vähemmistö?
Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut” -tutkimushankkeen yhteydessä tuotettua haastatteluaineistoa siten, että aineistossa on mukana vain yhden asuinpaikkakunnan nuorten haastattelut. Alkuperäisessä aineistossa haastateltuja nuoria oli useilta eri asuin- paikkakunnilta, mutta tutkielmani näkökulma rajautuu yhden asuinpaikan tapaustutkimuk- seen. Kuula ja Tiitinen (2010, 455) mainitsevat aineiston rajaamisen ja valikoinnin olevan yksin aineiston jatkokäytön muoto. Heidän mukaansa aineiston tarkentaminen vain tiettyyn osaan aineistoa voikin olla helpompaa juuri aineiston jatkokäytössä, sillä tällöin aineiston uudelleenkäyttäjällä ei ole samanlaista moraalista velvoitetta kaikkia tutkimusaineistossa esiintyviä henkilöitä kohtaan. Tutkielmani aineistoksi valitsin juuri kyseisen paikkakunnan nuorten haastattelut siksi, että jokaisella haastatellulla nuorella oli kokemusta elämisestä syrjäseudun asuinpaikkakunnan syrjäkylissä, toisin sanoen kaikkien haastateltujen kodin sijaitsivat Käpykylän taajamamaisen alueen ulkopuolella. Esimerkiksi parhaimmillaan haastatellun nuoren kotoa Käpykylän taajamaan kertyi matkaa noin 60 kilometriä.
Lisäksi Kuulan ja Tiitisen (2010, 455-456) mukaan aineiston jatkokäytössä tulee ottaa huomioon aineistosta jo aikaisemmin tehdyt tutkimukset. Tällöin aineiston jatkokäyttäjä varmistuu siitä, ettei toteuta tutkimuksensa analyysia samalla tavalla, mitä aikaisemman tutkimuksen tekijä on tehnyt. Erityisesti huomiota tulee kiinnittää siihen, ettei uudessa tut- kimuksessa toisteta jo aikaisemmin samaisesta aineistosta esiin nousseita tutkimustulok- sia.
Tutkielmani näkökanta eroaa ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hy- vinvointipalvelut” -tutkimushankkeen haastatteluaineistosta kirjoitetusta tutkimusraportista sekä tutkimusartikkelista yhteen asuinpaikkakuntaa rajautumisen lisäksi myös siten, että tutkielmassani keskityn kokonaisuudessaan nuoren suhteeseen asuinpaikkakuntaa koh- taan. "Onks käyntii ja onks kyytii? -tutkimusartikkelissa haastatteluaineistoa analysoitiin palveluiden sekä erityisesti liikkumisen näkökulmasta, sekä puolestaan ”Syrjäkylien nuoret – unohdetut kuntalaiset?” -tutkimusraportissa kuvattiin syrjäseudulla asuvan nuoren arki- elämän muodostumista, jolloin esimerkiksi palveluiden saavutettavuutta syrjäseudulla pohdittiin myös tutkimusraportissa. Ymmärrän tutkielmassani erilaiset palvelut, vapaa-ajan ja sosiaaliset suhteet osa-alueiksi nuoren suhteessa asuinpaikkakuntaansa kohtaan. Näin ollen tutkielmassani palvelut ovat yksi osa-alue syrjäseudulla asuvan nuoren suhdetta asuinpaikkakuntaansa kohtaan. Lisäksi tutkielmani aineistoanalyysi tukeutuu vahvasti teo- reettiseen pohjakehikkoon, sillä yhdistän analyysissani olemassa olevaa käsitteistöä pai- kasta sekä palveluiden saavutettavuudesta aineistosta esiin nouseviin merkitykseen, mikä myös osaltaan erottaa tutkielmani näkökulman samaa haastatteluaineistoa analysoinneis- ta tutkimusraportista sekä tutkimusartikkelista.
Tutkielmassani käyttämissäni haastatteluissa on haastateltu 11 nuorta. Nuoret on haasta- teltu seitsemässä haastattelussa. Haastatteluista viisi on yksilöhaastatteluita, ja kaksi ryh- mähaastatteluja. Ryhmähaastatteluista ensimmäinen on kahden nuoren ryhmähaastattelu ja toinen Käpykylän asuntolassa tehty neljän nuoren ryhmähaastattelu. Kaikki haastattelut ovat pituudeltaan noin tunnin mittaisia, ja nuoret ovat olleet haastatteluhetkellä 14-18 - vuotiaita. Haastatellut nuoret ovat opiskelleet joko yläasteella tai toisen asteen koulutuk- sessa. Tutkimushankkeen tutkijat Sari Tuuva-Hongisto, Ville Pöysä ja Päivi Armila ovat tehneet kaikki haastattelut joko Käpykylän oppilaitoksissa tai Käpykylän kirjastossa. Haas-
tatellut nuoret olivat käpykyläläisiä lukuun ottamatta muutamaa asuntolassa asuvaa nuor- ta, jotka asuivat Käpykylään läheisten asuinpaikkakuntien syrjäkylissä. Asuntolassa asu- neet nuoret asuivat Käpykylän keskustan asuntolassa arkipäivät ja viikonloput kotonaan.
Päädyin rajamaan aineiston kyseiseen asuinpaikkakuntaan myös sen vuoksi, että kysei- seltä paikkakunnalta tehty asuntolahaastattelu antaa erilaista näkökulmaa esimerkiksi kou- lumatkoihin ja ajankäyttöön. Asuntolassa asuneet neljä nuorta kertoivat ryhmähaastatte- lussa muun muassa siitä, miksi he olivat päätyneet asumaan asuntolassa toisen asteen koulutuksen ajan, ja minkälaista asuntolassa asuminen oli. Asuntolassa koulupäivien jäl- keinen vapaa-aika muodostui osin erilaiseksi, kuin se millaiseksi kotona Käpykylän syrjä- kylissä asuvien nuorten vapaa-aika muodostui.
Käytössä olleissa haastatteluissa on käytetty haastattelurunkoa, joka on jaettu erilaisiin teemoihin. Teemoja ovat perhe, harrastukset ja vapaa-aika, koulutusmahdollisuudet, liik- kuminen ja lähiympäristö, sosiaaliset suhteet, teknologia, hyvinvointipalvelut ja unelmat.
Haastattelurunkoon on myös jokaisen eri teeman yhteyteen kirjattu kysymyksiä kyseisestä teemasta. Esimerkiksi harrastuksista ja vapaa-ajasta on haastattelurunkoon valmisteltu kysymyksiä liittyen siihen, mitä harrastuksia nuorella on, missä harrastukset sijaitsevat, ja mitä haastateltava nuori mahdollisesti haluaisi harrastaa, jos se olisi mahdollista. Haastat- telun lopussa jokaiselta nuorelta on kysytty heidän mielipiteensä Suomen hallituksen 8.12.2011 hyväksymään lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan. Ohjelmassa luva- taan muun muassa, että kunnan tarjoamiin nuorisopalveluihin tulisi päästä nuorten liikku- maan julkisilla kulkuvälineillä sekä, että jokaisella nuorella tulisi olla oikeus harrastukseen asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi kehittämisohjelma takaa nuorille, jotka asuvat syrjäseu- dulla, laadukkaan terveydenhuollon sekä harrastusten julkisen tuen kohdentumisen tasa- puolisesti sukupuolen mukaan. Haastattelurunko on liitetty tutkielmani loppuun.
Käytettävissäni olleissa haastatteluissa on käytetty apuna monipuolista haastattelurunkoa, muttei haastattelurunkoa olla käyty läpi yhdessäkään haastattelussa kokonaisuudessaan kysymys kysymykseltä läpi. Kaikki haastattelut alkavat nuorten esittäytymisellä, joissa he
tämisohjelman lupauksista. Näin ollen haastattelujen painopiste on ollut haastattelun eri teemoissa. Siksi haastattelut ovat olleet luonteeltaan puolistrukturoituja teemahaastattelu- ja. Sirkka Hirsjärven ja Helena Hurmeen (2015, 47-48) mukaan puolistrukturoidussa tee- mahaastatteluissa kaikille haastateltaville esitetään pääpiirteissään samat kysymykset, mutta kysymysten paikka ja muoto saattavat vaihdella. Tutkija on myös etukäteen tutustu- nut tutkittavaan ilmiöön, ja sen perusteella luonut alustavan haastattelurungon. Kuitenkin puolistrukturoidussa haastattelussa pääpaino haastellussa on tutkittavan ilmiön erilaisissa teemoissa, eikä haastatteluun liittyvissä erilaisissa yksityiskohdissa tai haastattelurungos- sa.
Ilkka Pietilä (2010, 212) on kirjoittanut ryhmähaastattelujen eroavan yksilöhaastatteluista, ja ryhmähaastattelujen ja yksilöhaastattelujen yhtäaikainen käyttö tutkimusaineistossa vaatii aineiston käyttäjältä herkkyyttä ymmärtää näiden kahden haastatteluaineiston väliset eroavaisuudet. Ryhmähaastattelut ja yksilöhaastattelut tulisi ymmärtää pikemminkin tois- tensa peilauspintoina, eikä analyysissa tulisi systemaattisesti vertailla näiden kahden haastatteluaineiston eroavaisuuksia. Olenkin käyttänyt analyysissani asuntolahaastattelua nimenomaan täydentämään yksilöhaastatteluita. Olen myös analyysissani tiedostanut sen, että asuntolahaastattelu sekä toinen kahden nuoren kesken tehty ryhmähaastattelu poik- keavat viidestä yksilöhaastattelusta. Keskeisimmän eroavaisuuden yksilö- ja ryhmähaas- tattelun välillä voi sanoa olevan erilainen vuorovaikutuskonteksti (Pietilä 2010, 215). Olen- kin analyysissani ottanut ryhmähaastatteluiden erilaisen vuorovaikutuskontekstin huomi- oon siten, että ymmärrän asuntolahaastattelun kertovan myös samalla asuntolassa asu- vien nuorten välisistä sosiaalisista suhteista. Samoin myös ymmärrän kahden nuoren yh- teiseen ryhmähaastatteluun vaikuttavan osin haastateltavien välinen sosiaalinen suhde, jolloin haastattelu ei välttämättä ole niin henkilökohtainen, kuin aineiston yksilöhaastattelut.
3.3 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi aineistomenetelmänä
Aineiston analyysimenetelmänä tutkielmassani on sisällönanalyysi. Sisällönanalyysi on yksi suosituimmista laadullisista analyysimenetelmistä, sillä sen avulla voi analysoida hy- vinkin erilaisia aineistoja kuten lehtikirjoituksia, mielipidekirjoituksia, media-aineistoja sekä myös perinteisiä laadullisia aineistoja, kuten haastatteluja. Sisällönanalyysin voi kuvata
olevan keino tehdä päätelmiä ja yhteenvetoja tekstien sisällöistä, sekä verrata luotuja pää- telmiä niin yleisellä tasolla kuin analysoitavien tekstien kontekstissa. (Neuendorf 2017, 1- 17.)
Tutkielmassani aineistoanalyysin lähtökohtana on aineistolähtöisyyden yhdistäminen tiet- tyihin viitekehyksessä esiteltyihin teoreettisiin käsitteisiin. Jouni Tuomen ja Anneli Sarajär- ven (2012, 115) mukaan aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa yhdistetään käsitteitä ai- neiston kanssa saaden lopulta vastaus tutkimuskysymykseen. Lisäksi aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa edetään empiirisestä aineistosta käsitteellisempään näkemykseen tut- kittavasta ilmiöstä. Tällöin tutkija pyrkii ymmärtämään tutkittavia heidän omasta näkökul- mastaan tutkimuksen jokaisessa eri analyysin vaiheessa. Tutkielmani teoreettiset käsitteet ovat koko tutkielmani ajan vahvasti esillä, ja esimerkiksi aineistoanalyysin rakenne muo- dostuu määrittelemäni paikan ominaisuuksien mukaan. Kuitenkin tutkielmani analyysin tavoitteena ei ollut todistaa esimerkiksi teoreettisten käsitteiden paikkansapitävyyttä Käpy- kylässä, vaan vahva teoriapohja toimii pikemminkin pohjana analyysilleni.
Aloitin analyysini pelkistämisellä, joka tarkoittaa sitä, että aineiston pohjalta tehdään pää- tös siitä, mikä kyseisessä tutkimuksessa on näkökulmana aineiston analyysissa. Tällöin myös karsitaan aineistosta analyysin kannalta epäolennaiset seikat pois. (Tuomi & Sara- järvi 2012, 92.) Koska käytettävissäni olleet haastattelut eivät olleet minun itseni tuottamia, pelkistämiseen kului aikaa, sillä mielessäni ei ollut yhtä yksittäistä ja tarkkaa ilmiötä, jota halusin tarkastella käytössä olleelta haastatteluaineistossani. Lisäksi minun tuli rajata haastatteluaineistoa, sillä haastatteluja oli enemmän kuin mitä pro gradu –tutkielmani puit- teissa olisin pystynyt käsittelemään. Pelkistämisvaiheessa päädyinkin rajaamaan aineiston yhden asuinpaikkakunnan nuorten haastatteluihin. En kuitenkaan karsinut osuuksia pois haastatteluista tehdessäni analyysia. Koska kiinnostuksenkohteeni aineistoa kohtaan oli asuinpaikkakunta kokonaisuutena, oli järkevää jättää haastattelutkin kokonaisvaltaisiksi kuvauksiksi käpykyläisten nuorten elämästä.
Aineiston pelkistämisen jälkeen tutustuin tutkimani ilmiön viitekehykseen. Viitekehyksen kirjoittamisen yhteydessä määritin myös analyysissa käyttämäni käsitteet paikasta sekä
analyysini kirjoittamisen jälkeen, ja esimerkiksi paikan ominaisuuksista, eli paikkatuntees- ta, paikallisuudesta ja sijainnillisuudesta, muodostui niin viitekehyksen kuin aineistoana- lyysin rakennetta määrittävä tekijä. Lisäksi ennen varsinaista aineistoanalyysia tutustuin haastatteluaineiston kontekstiin, sillä päättäessäni rajata haastatteluaineiston vain yhden asuinpaikkakunnan nuoriin, muodostui tutkimusasetelmaksi analyysissani tapaustutkimus.
Seuraavan vaiheen analyysissani voi kuvata olleen aineiston teemoittelua. Aineiston tee- moittelu tarkoittaa laadullisen aineiston pilkkomista ja ryhmittelyä erilaisten aihepiirien mu- kaan. Teemoittelussa keskitytään luokittelua enemmän juuri siihen, mitä aineistossa sano- taan eri teemoista. Aineiston pilkkominen erilaisiin luokkiin soveltuu analyysin apuväli- neeksi silloin, kun aineisto on toteutettu teemahaastatteluilla. (Tuomi & Sarajärvi 2012, 93.) Koska käytin analyysissa apuvälineenä palveluiden saavutettavuuden mallin (Lehtola 2008, 24-25) eri liikkumatiloja, aloitin aineiston teemoittelun jäsentämällä haastatteluai- neistoa näiden liikkumatilojen mukaan. Aloitin teemoittelun erottamalla liikkumatiloista ker- tovat osuudet eri väreillä muusta tekstistä haastatteluissa.
Kokosin teemoittelun yhteydessä liikkumatiloista tekstitiedoston, johon kirjasin erikseen alaotsikoiksi aineistoanalyysissani käyttämääni neljän eri liikkumatilan, eli oman kodin, asuinkylän, Käpykylän keskustan sekä maakuntakeskuksen. Jokaisen neljän alaotsikon alaisuuteen keräsin haastatteluista ne otteet, jotka käsittelivät nuorten antamia merkityksiä kyseiselle liikkumatilalle. Lisäksi kirjoitin ylös havaitsemiani huomioita asioista, jotka yhdis- tivät kahta tai useampaa eri liikkumatilaa. Esimerkiksi kirjoitin ylös liikkumisen ja palvelui- den merkityksestä käpykyläläisille nuorille ottaen huomioon eri liikkumatilojen vaikutukset niin liikkumisessa kuin palveluissa.
Teemoiteltuani haastattelut siten, että haastattelut jäsentyivät neljään eri teemaan alaisuu- teen, eli kotiin, lähiympäristöön, Käpykylän keskustaan sekä maakuntakeskukseen, kirjoi- tin aineistoanalyysini yhteenvedon käpykyläisten nuorten suhteesta Käpykylää kohtaan.
Yhteenvedossa aineistoanalyysini rakenne jäsentyy kolmen eri paikan ominaisuuden, eli paikkatunteen, paikallisuuden ja sijainnillisuuden mukaan. Yhteenvedossa ryhmittelinkin aikaisemmin teemoittelemaani tekstiä uudestaan, ja kirjoitin jokaisen eri liikkumatilan eri-
