Pro gradu -tutkielmassani analysoin ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut" -hankkeen yhteydessä tuotettuja haastatteluja. Kyseistä tutkimushank-keesta vastasi Mikkelin ammattikorkeakoulussa toimiva nuorisoalan tutkimus- ja kehittä-miskeskus Juvenia yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa vuosien 2015–2016 aikana.
Tutkimushanketta oli mukana rahoittamassa Kunnallisalan kehittämissäätiö, ja tutkimus-hankkeesta on julkaistu vuonna 2016 tutkimusraportti "Syrjäkylien nuoret – unohdetut kun-talaiset?". Tutkimushankkeen aikana haastateltiin yhteensä 32 eri nuorta, jotka asuivat Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Etelä-Savossa sijaitsevilla paikkakunnilla. (Tuu-va-Hongisto, Pöysä & Armila 2016.)
”Syrjäkylien nuoret – unohdetut kuntalaiset?” -tutkimusraportissa muodostetaan kokonais-valtainen kuva syrjäseudun nuoruudesta. Raportissa pohditaan, minkälaiseksi syrjäseudul-la asuvan nuoren elämä muodostuu, kun nuoren arkielämässä yhdistyvät konkreettiset arkielämää raamittavat tekijät, kuten pitkät välimatkat ja palveluiden niukkuus, nuorille merkityksellisiin asioihin, kuten ystävien tapaamiseen. Raportissa pohditaan lisäksi etään-tyviä koulutusmahdollisuuksia, vapaa-aikaa, nuorten sosiaalisia suhteita ja tulevaisuutta.
Lisäksi tutkimusraportissa verrataan johtopäätösosuudessa lapsi- ja nuorisopolitiikan kehit-tämisohjelman lupauksia tutkimuksen syrjäseudulle sijoittuvaan nuoruuteen. (Tuuva-Hongisto, Pöysä & Armila 2016.)
Lisäksi ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut” – tutkimushankkeen aineistosta on ilmestynyt vuoden 2017 loppupuolella artikkeli "Onks käyntii ja onks kyytii? Nuorille merkitykselliset palvelut syrjäseudulla", jonka kirjoittajina ovat Ville Pöysä ja Sari Tuuva-Hongisto. Artikkelissa kirjoittajat ovat tarkastelleet syrjäseu-dulla asuvien nuorien näkemyksiä ja kokemuksia palveluista. Tutkijat ovat erityisesti kes-kittyneet kuvaamaan liikkumisen merkitystä palveluiden saavutettavuudessa. Tutkijoiden mukaan syrjäseudulla asuva nuori joutuu ratkaisemaan liikkumisen ongelmallisuuteen liit-tyviä tekijöitä käyttäessään erilaisia palveluita. Näin ollen nuoren kyydityksestä erilaisiin palveluihin voi tulla koko perhettä sitova projekti. (Pöysä & Tuuva-Hongisto 2017, 221-236.)
Koska en ole itse kerännyt aineistoani tutkielmaani varten, olen tutkielmassani pohtinut aineiston jatkokäyttöön liittyviä seikkoja. Arja Kuula ja Sanni Tiitinen (2010, 455-456) kir-joittavat aineiston jatkokäytön sekä tutkimuksellisen näkökulman välisestä yhteydestä.
Heidän mukaan yhtä laadullista aineistoa voi hyödyntää monella eri tavalla, ja esimerkiksi vaihtamalla analyysissa käytettävää menetelmää, voi aikaisemmasta aineistosta saada esiin uusia näkökulmia. Pro gradu -tutkielmassani olen rajannut ”Unohdettu vähemmistö?
Syrjäkylien nuoret ja kuntien hyvinvointipalvelut” -tutkimushankkeen yhteydessä tuotettua haastatteluaineistoa siten, että aineistossa on mukana vain yhden asuinpaikkakunnan nuorten haastattelut. Alkuperäisessä aineistossa haastateltuja nuoria oli useilta eri asuin-paikkakunnilta, mutta tutkielmani näkökulma rajautuu yhden asuinpaikan tapaustutkimuk-seen. Kuula ja Tiitinen (2010, 455) mainitsevat aineiston rajaamisen ja valikoinnin olevan yksin aineiston jatkokäytön muoto. Heidän mukaansa aineiston tarkentaminen vain tiettyyn osaan aineistoa voikin olla helpompaa juuri aineiston jatkokäytössä, sillä tällöin aineiston uudelleenkäyttäjällä ei ole samanlaista moraalista velvoitetta kaikkia tutkimusaineistossa esiintyviä henkilöitä kohtaan. Tutkielmani aineistoksi valitsin juuri kyseisen paikkakunnan nuorten haastattelut siksi, että jokaisella haastatellulla nuorella oli kokemusta elämisestä syrjäseudun asuinpaikkakunnan syrjäkylissä, toisin sanoen kaikkien haastateltujen kodin sijaitsivat Käpykylän taajamamaisen alueen ulkopuolella. Esimerkiksi parhaimmillaan haastatellun nuoren kotoa Käpykylän taajamaan kertyi matkaa noin 60 kilometriä.
Lisäksi Kuulan ja Tiitisen (2010, 455-456) mukaan aineiston jatkokäytössä tulee ottaa huomioon aineistosta jo aikaisemmin tehdyt tutkimukset. Tällöin aineiston jatkokäyttäjä varmistuu siitä, ettei toteuta tutkimuksensa analyysia samalla tavalla, mitä aikaisemman tutkimuksen tekijä on tehnyt. Erityisesti huomiota tulee kiinnittää siihen, ettei uudessa tut-kimuksessa toisteta jo aikaisemmin samaisesta aineistosta esiin nousseita tutkimustulok-sia.
Tutkielmani näkökanta eroaa ”Unohdettu vähemmistö? Syrjäkylien nuoret ja kuntien hy-vinvointipalvelut” -tutkimushankkeen haastatteluaineistosta kirjoitetusta tutkimusraportista sekä tutkimusartikkelista yhteen asuinpaikkakuntaa rajautumisen lisäksi myös siten, että tutkielmassani keskityn kokonaisuudessaan nuoren suhteeseen asuinpaikkakuntaa koh-taan. "Onks käyntii ja onks kyytii? -tutkimusartikkelissa haastatteluaineistoa analysoitiin palveluiden sekä erityisesti liikkumisen näkökulmasta, sekä puolestaan ”Syrjäkylien nuoret – unohdetut kuntalaiset?” -tutkimusraportissa kuvattiin syrjäseudulla asuvan nuoren arki-elämän muodostumista, jolloin esimerkiksi palveluiden saavutettavuutta syrjäseudulla pohdittiin myös tutkimusraportissa. Ymmärrän tutkielmassani erilaiset palvelut, vapaa-ajan ja sosiaaliset suhteet osa-alueiksi nuoren suhteessa asuinpaikkakuntaansa kohtaan. Näin ollen tutkielmassani palvelut ovat yksi osa-alue syrjäseudulla asuvan nuoren suhdetta asuinpaikkakuntaansa kohtaan. Lisäksi tutkielmani aineistoanalyysi tukeutuu vahvasti teo-reettiseen pohjakehikkoon, sillä yhdistän analyysissani olemassa olevaa käsitteistöä pai-kasta sekä palveluiden saavutettavuudesta aineistosta esiin nouseviin merkitykseen, mikä myös osaltaan erottaa tutkielmani näkökulman samaa haastatteluaineistoa analysoinneis-ta tutkimusraportisanalysoinneis-ta sekä tutkimusartikkelisanalysoinneis-ta.
Tutkielmassani käyttämissäni haastatteluissa on haastateltu 11 nuorta. Nuoret on haasta-teltu seitsemässä haastattelussa. Haastatteluista viisi on yksilöhaastatteluita, ja kaksi ryh-mähaastatteluja. Ryhmähaastatteluista ensimmäinen on kahden nuoren ryhmähaastattelu ja toinen Käpykylän asuntolassa tehty neljän nuoren ryhmähaastattelu. Kaikki haastattelut ovat pituudeltaan noin tunnin mittaisia, ja nuoret ovat olleet haastatteluhetkellä 1418 -vuotiaita. Haastatellut nuoret ovat opiskelleet joko yläasteella tai toisen asteen koulutuk-sessa. Tutkimushankkeen tutkijat Sari Tuuva-Hongisto, Ville Pöysä ja Päivi Armila ovat tehneet kaikki haastattelut joko Käpykylän oppilaitoksissa tai Käpykylän kirjastossa.
Haas-tatellut nuoret olivat käpykyläläisiä lukuun ottamatta muutamaa asuntolassa asuvaa nuor-ta, jotka asuivat Käpykylään läheisten asuinpaikkakuntien syrjäkylissä. Asuntolassa asu-neet nuoret asuivat Käpykylän keskustan asuntolassa arkipäivät ja viikonloput kotonaan.
Päädyin rajamaan aineiston kyseiseen asuinpaikkakuntaan myös sen vuoksi, että kysei-seltä paikkakunnalta tehty asuntolahaastattelu antaa erilaista näkökulmaa esimerkiksi kou-lumatkoihin ja ajankäyttöön. Asuntolassa asuneet neljä nuorta kertoivat ryhmähaastatte-lussa muun muassa siitä, miksi he olivat päätyneet asumaan asuntolassa toisen asteen koulutuksen ajan, ja minkälaista asuntolassa asuminen oli. Asuntolassa koulupäivien jäl-keinen vapaa-aika muodostui osin erilaiseksi, kuin se millaiseksi kotona Käpykylän syrjä-kylissä asuvien nuorten vapaa-aika muodostui.
Käytössä olleissa haastatteluissa on käytetty haastattelurunkoa, joka on jaettu erilaisiin teemoihin. Teemoja ovat perhe, harrastukset ja vapaa-aika, koulutusmahdollisuudet, liik-kuminen ja lähiympäristö, sosiaaliset suhteet, teknologia, hyvinvointipalvelut ja unelmat.
Haastattelurunkoon on myös jokaisen eri teeman yhteyteen kirjattu kysymyksiä kyseisestä teemasta. Esimerkiksi harrastuksista ja vapaa-ajasta on haastattelurunkoon valmisteltu kysymyksiä liittyen siihen, mitä harrastuksia nuorella on, missä harrastukset sijaitsevat, ja mitä haastateltava nuori mahdollisesti haluaisi harrastaa, jos se olisi mahdollista. Haastat-telun lopussa jokaiselta nuorelta on kysytty heidän mielipiteensä Suomen hallituksen 8.12.2011 hyväksymään lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan. Ohjelmassa luva-taan muun muassa, että kunnan tarjoamiin nuorisopalveluihin tulisi päästä nuorten liikku-maan julkisilla kulkuvälineillä sekä, että jokaisella nuorella tulisi olla oikeus harrastukseen asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi kehittämisohjelma takaa nuorille, jotka asuvat syrjäseu-dulla, laadukkaan terveydenhuollon sekä harrastusten julkisen tuen kohdentumisen tasa-puolisesti sukupuolen mukaan. Haastattelurunko on liitetty tutkielmani loppuun.
Käytettävissäni olleissa haastatteluissa on käytetty apuna monipuolista haastattelurunkoa, muttei haastattelurunkoa olla käyty läpi yhdessäkään haastattelussa kokonaisuudessaan kysymys kysymykseltä läpi. Kaikki haastattelut alkavat nuorten esittäytymisellä, joissa he
tämisohjelman lupauksista. Näin ollen haastattelujen painopiste on ollut haastattelun eri teemoissa. Siksi haastattelut ovat olleet luonteeltaan puolistrukturoituja teemahaastattelu-ja. Sirkka Hirsjärven ja Helena Hurmeen (2015, 47-48) mukaan puolistrukturoidussa tee-mahaastatteluissa kaikille haastateltaville esitetään pääpiirteissään samat kysymykset, mutta kysymysten paikka ja muoto saattavat vaihdella. Tutkija on myös etukäteen tutustu-nut tutkittavaan ilmiöön, ja sen perusteella luotutustu-nut alustavan haastattelurungon. Kuitenkin puolistrukturoidussa haastattelussa pääpaino haastellussa on tutkittavan ilmiön erilaisissa teemoissa, eikä haastatteluun liittyvissä erilaisissa yksityiskohdissa tai haastattelurungos-sa.
Ilkka Pietilä (2010, 212) on kirjoittanut ryhmähaastattelujen eroavan yksilöhaastatteluista, ja ryhmähaastattelujen ja yksilöhaastattelujen yhtäaikainen käyttö tutkimusaineistossa vaatii aineiston käyttäjältä herkkyyttä ymmärtää näiden kahden haastatteluaineiston väliset eroavaisuudet. Ryhmähaastattelut ja yksilöhaastattelut tulisi ymmärtää pikemminkin tois-tensa peilauspintoina, eikä analyysissa tulisi systemaattisesti vertailla näiden kahden haastatteluaineiston eroavaisuuksia. Olenkin käyttänyt analyysissani asuntolahaastattelua nimenomaan täydentämään yksilöhaastatteluita. Olen myös analyysissani tiedostanut sen, että asuntolahaastattelu sekä toinen kahden nuoren kesken tehty ryhmähaastattelu poik-keavat viidestä yksilöhaastattelusta. Keskeisimmän eroavaisuuden yksilö- ja ryhmähaas-tattelun välillä voi sanoa olevan erilainen vuorovaikutuskonteksti (Pietilä 2010, 215). Olen-kin analyysissani ottanut ryhmähaastatteluiden erilaisen vuorovaikutuskontekstin huomi-oon siten, että ymmärrän asuntolahaastattelun kertovan myös samalla asuntolassa asu-vien nuorten välisistä sosiaalisista suhteista. Samoin myös ymmärrän kahden nuoren yh-teiseen ryhmähaastatteluun vaikuttavan osin haastateltavien välinen sosiaalinen suhde, jolloin haastattelu ei välttämättä ole niin henkilökohtainen, kuin aineiston yksilöhaastattelut.